Onhan lehmä muutakin kuin pelkkä maidon tuottaja. Toimeentuloa helpottavat oma kasvimaa, lehmät, lampaat ja viljelmät. Kattiloita, kannuja ja purnukoita. – Ensi viikosta alkaen käynnistämme ohjelman, johon kuuluu asuntojen jälleenrakentamista, koulujen ja sairaaloiden sekä teiden kunnostamista, valtiovarainministeri Jihad Azur kertoi lauantaina. Vain ammattiin valmistaviin opintoihin sotaorvot saivat tukea, Karvonen sanoo. Joukossa on kuitenkin myös katkeria kohtaloita, Karvonen tietää. – Kuntoutuksen suhteen pyritään jossakin vaiheessa likipitäen yhtäläiseen asemaan sotaveteraanien kanssa. Sotaorvot ovat aloittaneet vuosikymmenten takaisten tapahtumien organisoidun surutyön vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ahti Antti-Roikon ohjastama Charmiss Catcall kiri kärkeen tammalähdössä. Eivät nuo onnellisuuden kriteerit kuulosta ollenkaan hullulta ihmisenkään korvaan. Iloisia myyjiä, vihaisia myyjiä ja tuppisuumyyjiä. Sivu 3 Juthbackamarkkinoilla oli tunnelmaa. ELOKUUTA 2006 Sivu 12 Kaisa Hahto HIMANKA (KP) Sotaorvot kaipaavat asemalleen kipeästi valtiovallan tunnustuksen. Antiikkia, retroa ja rustiikkia. Kasvuympäristö, harrastukset, kaverit ja media vaikuttavat arvopohjaan. Kuukauden ajan jatkuneiden sotatoimien jälkeen edessä on urakka, joka nielee useita miljardeja euroja. Idea vaikuttaa rajulta, mutta sen on todettu käytännössä toimivan. Grönholm on ilman onnettomuuksia ajamassa tänään rallin voittoon. Sivu 15 Salomon Blue Chip yllätti Eero Hakkarainen ohjasti Ylivieskan päälähdön sankariksi Salomon Blue Chip hallitsi Ylivieskan V75-ravien päälähtöä loppujen lopuksi varsin selvästi. Antti-Teivaisen luotsaama Velin Vinke hallitsi V75-ravien päätöskohdetta Helätin-ajoa lähdöstä maaliin. Sivutöillä voidaan maksaa perheen lasten opiskelut. – Sota-asioista ei vuosikymmeniin saanut kertoa. Sivu 3 Talo valmiina tontille Minna Mustonen UUSIKAARLEPYY (KP) Antiikkia, roinaa ja rompetta. Maan ensimmäinen sotaorpoyhdistys perustettiin vuonna 1995. Kaikenlisäksi käsittämätön määrä tinkimistä, tinkaamista ja vielä kerran alennuksen vaatimista. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Sunnuntai IRTONUMERO 2,00 € Nro 226 SUNNUNTAINA 20. Usein vasta aikuisena, työelämässä tai isänä ja äitinä oleminen näyttää millainen lapsuuden ja nuoruuden arvopohja on ollut, Eero Kippola Ylivieskasta kirjoittaa. Keräilijöitä, hamstraajia ja hengailijoita. Marcus Grönholm ajoi lauantaina reitin keskinopeudella 128,8 km/h. Laukkojen sävyttämässä lähtökiihdytyksessä kärkeen pyrähtänyt Salomon Blue Chip kiri hitaan avauksen jälkeen kymppiä viimeisen puolikkaan ja nappasi kauden ensimmäisen suurvoiton ajalla 15,5. – Pikkuisen hevosesta kuitenkin puuttuu vielä. Noin 300 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan Libanonissa. – Suurin osa selviytyi. Halsualaisten yrittäjien pääosin omistaman talotehtaan aamulla toimittamaan taloon voi illalla muuttaa asumaan. Hypistelyä, kääntelyä ja tuuppimista. Hyllyjä, pöytiä ja tuoleja. Ennen sunnuntaina ajettavia neljää viimeistä erikoiskoetta hän johtaa toisena olevaa Sebastian Loebia minuutin ja seitsemän sekuntia. Moponosia, autonosia ja veneenosia. – Kummastihan täällä on meidän ikäistä porukkaa, nauravat nivalalaiset Rauno Laakkonen sekä Tuula ja Ilpo Karvola. Siinä jälleen viikonlopun täydeltä tapahtumaa Uudenkaarlepyyn Juthbackamarkkinoilla. Muuttaessa tämän talon voi ottaa ehjänä mukaan. Kyllä sotaorvot ovat sen ansainneet, toteaa Pohjanmaan sotaorpojen puheenjohtaja Aulis Karvonen. 400-jäseninen Pohjanmaan sotaorpoyhdistys vietti kesäjuhlaansa lauantaina Himangalla. Keski-Pohjanmaan hevoset juhlivat voittajina kahdessa V75-lähdössä. Sivu 16 Ralliin etsitään hitaampia reittejä Urpo Nykyri HALSUA (KP) Halsualla on aloitettu valmiina tontille siirrettävien pientalojen valmistaminen. Sanotaan, että kaikki huomisen kukat ovat tänään siemeniä. Tadicin perhe asuu Valjevon kaupungin laitamilla. valmistuu eläinlääkäriksi, Mira opiskelee taloutta ja kieliä. Kuva: Timo Talus Outi Yli-Arvo NIVALA (KP) Perjantai-iltana yleisömäärältään vaisusti alkanut Tuiskurock Nivalassa alkoi lauantaina pikku hiljaa näyttää kunnon rockfestivaalilta. Tällä hetkellä valtion budjetista ei liikene minkäänlaisia varoja Kaatuneiden omaisten liitolle tai sotaorpoyhdistyksille. Lehmä on tyytyväinen elämäänsä, kunhan on pehmeä peti, johon kellahtaa nokosille, hyvää sapuskaa tarjolla ja lajitovereita seurana. – Valmiusasteen päättää tilaaja, mutta haluttaessa koko varustus kodinkoneita, takkaa ja vaikkapa ikkunaverhoja myöten on paikallaan, kun talo asetetaan tontille, Teijo-talot Pohjanmaa Oy:n toimitusjohtaja Arto Koskela sanoo. Sivu 11 Lasten arvopohja yhteinen asia Maailmassa elää tällä hetkellä 1 479 erilaista lehmärotua, mutta kuinka paljon lehmistä oikein tiedetään. 40-luvulla terapioista ei tiedetty, mutta raju työ jälleenrakentamisen eteen auttoi monet eteenpäin. Sivu 4 Nivalan Tuiskurock virkistyi festareiksi Ilpo ja Tuula Karvola sekä Rauno Laakkonen tulivat kuuntelemaan Irinaa ja Lordia. Meiltä siihen meni 60 vuotta ilman minkäänlaista valtion tukea tai turvaa. Aurinkoa, kuumuutta ja kilometreittäin kävelyä. FIA ei salli, että keskinopeudet nousevat yli 130 kilometriin tunnissa. Käsitöitä, koruja ja kankaita. – Kyllä Solomon Blue Chip tämän voiton ansaitsee. Sivu 9 Lavarunous kasvattaa suosiotaan – Koulu ja opettajat eivät yksin ole vastuussa lasten ja nuorten syvällisempien arvojen ymmärryksestä, kodilla on vähintään yhtä tärkeä vastuu. Sivu 14 Perhesuhteet tärkeitä Serbiassa Lehmillä on jatkuva tarve sosiaalisuuteen muiden lehmätovereiden kanssa. Kuva: Clas-Olav Slotte +22 +22 +21 +21 1-4 m/s Turussa kapakkarunoutena alkanut liikehdintä liki 20 vuotta sitten on viime vuosina kasvattanut suosiotaan. Kun siihen saataisiin hieman puristusta, se riittäisi ihan parhaillekin ja hakisi paikkansa ykkössarjoista. Toiveissa ovat valtion tukemat kuntoutusjaksot. Pohjanmaan yhdistys sai alkunsa vajaat viisi vuotta sitten. Huivein ja ketjuin sonnustautuneet Rauno ja Ilpo kertoivat tulleensa paikan päälle etenkin Irinan ja Lordin takia. Ari Eskolan omistama Armando Kane kesti suosikin paineet avauskohteessa. "Helpon" lavarunouden koetaan välillä uhkaavaan kirjarunoutta, toisaalta taas purkavan runouteen liittettyä elitistisyyttä ja laajentavan kenttää. Pakoputkia, pölykapseleita ja muttereita. Sivu 8 Libanon aloittaa jälleenrakennuksen JYVÄSKYLÄ (STT/KP) Suomen MM-rallin järjestäjät etsivät ensi kesäksi nykyistä hitaampia erikoisreittejä. Sivu 13 Tuttu ja tuntematon ystävämme lehmä Työttömyys koettelee Serbiaa, mutta elämää helpottaa perheen ja suvun tuki. Päälliköt määräävät tahdin. Kuva: Timo Talus BEIRUT (STT-AFP) Libanonin hallitus aloittaa Israelin hyökkäyksestä aiheutuneiden tuhojen korjaamisen virallisesti ensi viikolla. Arabiaa, muovia ja emalia. Sivu 5 Sotaorvot kaipaavat kipeästi tunnustusta Valtion budjetti ei muista uhrien toista sukupolvea Pohjanmaan sotaorpojen puheenjohtaja Aulis Karvonen odottaa valtiolta kädenojennusta. Monipuolinen esiintyjäkavalkadi toi alueelle nuorison lisäksi myös lapsiperheet ja varttuneemman väen, jotka virittäytyivät illan mittaan riehakkaaseen, mutta siistiin festaritunnelmaan. Jokaisella lehmäyksilöllä on omat luonteenpiirteensä ja asema joko korkeammassa asemassa, keskikastissa tai alemmassa asemassa. Se on puurtanut kovasti, mutta on ollut vähän huonoa tuuria, ohjastaja Eero Hakkarainen mainitsi. Lauantaina Ouninpohjan erikoiskokeella keskinopeudet jäivät täpärästi Kansainvälisen autoliiton rajoista. Kuva: Clas-Olav Slotte YLIVIESKA (KP/STT) Jenkkiori Salomon Blue Chipin taktiikka puraisi voitokkaasti Ylivieskan Malja-ajossa. Kirjoja, lehtiä ja taidetta. Kuningatarkilpailussa laukannut Velin Vinke sai arvokkaan revanssin kilpasiskoistaan ja kuittasi omistajalleen palkintorahoina 6000 euroa. Erilaisia runoklubeja ja -kisoja löytyy jo lähes ympäri maata
Dave Cornthwaite ilmoittaa, että kyseessä on hyväntekeväisyyshanke. Alueelle luvatusta uskonnonvapaudesta huolimatta Ruotsi halusi Laakson mukaan luterilaistaa uudet maansa. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Laakso itse on johtanut kaivauksia Uukuniemen Papinniemellä, jossa sijaitsee kalmiston lisäksi 1600-luvulla hylätyn kirkonkylän jäännökset. 119:130-131 TYTTÖ 14.8. Kuvissa asenne on tärkein, Tillmans muistuttaa. Bushin mukaan. Näytteillä on muun muassa abstrakteja valokuvia sekä urbaania kaupunkiympäristöä ja Concorde-lentokoneita kuvaava teossarja Concorde Grid. KESKIPOHJANMAA Perhealbumi . – Näistä kuoriaisista on kova kysyntä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Saksalaissyntyinen Tillmans (s. 020 750 4487 ilmoitukset, . Suururakan on määrä päättyä Brisbaneen joulukuun lopulla. Siinä paljastuu, kuinka Tillmans liikkuu sulavasti eri materiaalien välillä. Silmien edessä näkyvä Tillmans on rakentanut Taidehalliin myös henkilökohtaisia ja poliittisia tekstejä ja kuvia yhdistelevän pöytäinstallaation truth study center (totuuden tutkimuskeskus). 1968) tuli tunnetuksi 1990luvun alussa brittiläisessä Independent-lehdessä julkaistujen kuviensa kautta. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,37 € Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Uskontojen väliset jännitteet olivatkin tulleet Laakson mukaan ylemmältä tasolta, kirkonmiesten toimesta. Alue oli jäänyt Novgorodille Karjalan ensimmäisessä jaossa vuonna 1323. Mirja ja Toni Andersson, Kokkola 10.8. Maria ja Jari Kemppainen, Kannus 08.8 Sanna Laitinen ja Petri Kynsilehto, Oulu 05.8. 020 750 4476 fax 020 750 4488 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Ortodoksikalmistot hukassa 1600-luvun sodat syynä kyläkalmistojen joukkokatoon. Hänen poliittisuutensa on hiljaista ja arkipäiväistä, ja synkimmissäkin aiheissa näkyy toiveikkuus. Fanien keskuudessa myytti kuolemattomasta rockin kuninkaasta elää kuitenkin sitkeästi. Anu ja Jarmo Ahokas, Toholampi 07.8. Tillmans kuvasi erityisesti nuorten poliittista ja seksuaalista identiteettiä sekä alakulttuureja. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Näyttelijä-ohjaaja Adam Muskiewicz lupaa perustamillaan nettisivuilla kolmen miljoonan dollarin eli reilun kahden miljoonan euron palkkion sille, joka osoittaa että Elvis (1935–1977) on yhä elossa. Hitler-ötökän arvo tuhat euroa HELSINKI (STT) Suomenniemen vanhoja kummitustarinoita on nyt koottu kirjaksi. Elokuvan on tarkoitus valmistua ensi vuonna, kun Elviksen kuolemasta tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta. Jaana Jylhä-Laide ja Erkki Laide, Kaustinen Marika Kataja HELSINKI (STT) Sukupolvensa tulkkina kulttimaineeseen nousseen valokuvaajan Wolfgang Tillmansin näyttely avautui perjantaina Helsingin Taidehallissa. Laakson mukaan Pohjois-Karjalaan jäi tuolloin myös kyliä, joissa ortodoksit olivat enemmistönä. Nyt amerikkalainen dokumentaristi on etsintäkuuluttanut Elviksen. Metsäinen mäki kylänlaidalla Laakson mukaan ortodoksiset kalmistot perustettiin pienelle mäellä, kylän laitaan, veden äärelle. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Vanhojen tarinoiden maailman kolkkous, vanha esineistö, oudot ympäristöt ja salaperäisesti käyttäytyvät hahmot kiihdyttävät mielikuvituksen huimaan ylinopeuteen, luonnehtii opuksen julkaisija Suomalaisen kirjallisuuden seura. Sulkupolvensa tulkki esillä Valokuvaaja Wolfgang Tillmans vangitsee nykyhetken ilmiöitä Valokuvaaja Wolfgang Tillmans oli läsnä Helsingin Taidehallissa avatun ja Helsingin Juhlaviikkoihin kuuluvan valokuvanäyttelyn avajaisissa. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. Opus sai nimen Pieni kummituskirja (SKS Kirjat). Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. – Ilmeisesti ne ovat olleet alunperin metsäisiä. Ainoat tietolähteet ovat perimätieto ja vanhat paikannimet kuten Kalmistorinne tai Kalmistomäki. 020 750 4458, fax 020 750 4460 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . Nykyisen Suomen puolella kalmistoja on ehkä noin 130, joista suurin osa on Pohjois-Karjalassa. Taustalla teos Concorde grid, 56 värivalokuvaa. Näyttely on osa Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmaa. 2005 27874 kpl Lukijamäärä 80.000 (KMT 2005) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Minna ja Jari Salonsaari, Sievi 03.8. 020 750 4400, fax 020 750 4445 . Venäjä koetti tuolloin vallata takaisin Käkisalmen läänin. Britti toivoo saavansa kerätyksi tempauksellaan rahaa lastenavun hyväksi. Päinvastoin, nimi Anophtalmus hitleri annettiin 30-luvulla löydetylle kuoriaiselle Hitlerin kunniaksi. 020 750 4400 ark. – Työni on heijastusta kaikesta siitä, mikä minua kiinnostaa, en halua rajata mitään aihetta ulkopuolelle. Karjalan ortodoksista ydinaluetta oli silloinen Käkisalmen lääni, johon kuuluivat nykyinen Pohjois-Karjala sekä EteläKarjalan pohjoisosat. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. – Ruotsin verotus oli ilmeisesti kovempaa kuin Venäjän vallan aikainen verotus. Tillmansista tuli vuonna 2000 kaikkien aikojen ensimmäinen Turner-kuvataidepalkinnolla palkittu valokuvaaja. Elvis on etsintäkuulutettu Tomi Oravainen (STT) Suomen puoleisessa Karjalassa arvioidaan olevan kymmeniä kadonneita ortodoksien kyläkalmistoja. Tätä ennen ortodoksit ja luterilaiset olivat eläneet yhdessä ilman suurempia vastakkainasetteluja. Henna-Mari Huhtala ja Marko Siltala, Kokkola/Kälviä 14.8. Valokuvaajana Tillmans ei kuitenkaan osoita suoraan sormella, vaan pakottaa katsojan tekemään omat johtopäätöksensä. Eteläväylä, Kokkola. Toisaalta Venäjän puolelle haluttiin saada näitä ortodokseja ja tsaari antoi huomattavia verohelpotuksia muuttajille. Venäjä epäonnistui valtaushankkeessa ja kostotoimien pelossa ortodokseja pakeni rajan yli itään. Uskonto ei kuitenkaan ollut ainoa syy ortodoksien poismuuttoon. Teoksen on toimittanut Kati Lampela ja kuvitus on Aino Puttosen. Annika ja Marko Tuohisto-Kokko, Kokkola 04.8. viikko 33 Syntyneet . Taidehallin näyttelyn Tillmans on rakentanut erityisesti näyttelytilaa varten. 020 750 4400, fax 020 750 4446 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . – Taide ei ole kampanjaväline, vaan loppujen lopuksi voimavara. Moni kalmisto oli samalla paikalla, johon vainajia oli haudattu jo ennen kristinuskon vakiintumista, esikristillisellä ajalla. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. 020 750 4478 . Tiina Isohuhta ja Esa Haapala, Kokkola 13.8. Erälisä 2 €/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. Suomen kalmistoista alle puolen tarkka paikka on tiedossa, arvioi arkeologi Ville Laakso Turun yliopistosta. 0600 16 316, 4,00 €/min.+pvm. Kalmistosta ei saanut viedä pois mitään, ei kerätä marjoja, ei taittaa oksia eli se jätettiin luonnontilaan. Paula ja Harri Niemelä, Kannus 13.8. – Monet kylät tyhjenivät tyystin ortodokseista ja suurin osa ortodoksikalmistoista jäi käytöstä 1657 jälkeen, totesi Laakso. Määräaikaistilaus: 1 kk 23 € 6 kk 122 € 3 kk 65 € 12 kk 228 € 4 kk 85 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Valokopiot ja lehtikuvat, mainokset ja lehtileikkeet koostuvat kuvaprinteiksi, jotka ottavat kantaa nykymaailmaan. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Anne ja Jari Nerg, Kalajoki 09.8. Minna ja Markus Saukkonen, Sievi 07.8. Käkisalmen läänissä oli 1600-luvulla 400 ortodoksien asuttamaa kylää. lomamatkan vuoksi. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Useassa kylässä jopa useita. Minä huohotan suu auki, minä janoan sinun käskyjäsi.” Ps. Esimerkiksi 1700-luvulla oli puun tarve kova ja kalmistot saattoivat olla ainoita puusaarekkeita, kun muualta puut oli hakattu. Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan numeroon 0200-55 888 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Maria ja Tero Mäkelä, Vähäkyrö 28.7. Britti skeittilaudalla Australian halki HAMPURI (STT-DPA) Pieni, ruskea ja sokea kuoriainen on noussut arvokkaaksi oudosta syystä. 020 750 4486 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Näyttely ei sinänsä pyöri minkään teeman ympärillä, vaan on kooste erilaisista kuvista, aina muotokuvista maisemiin. Kadonneiden kalmistojen luita löytyy säännöllisesti erilaisten kaivutöiden yhteydessä viimeksi alkukesällä Parikkalasta. Otus sai nimen Agathidium bushi. Laakson mukaan kirkollista kirjanpitoa ei etenkään 1600ja 1700-luvun hautapaikoista ole säilynyt. 020 750 4457, fax 020 750 4476 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi tekstiviestillä, 13525 Juttuvinkki: Kirjoita VINKKI (väli) juttuvinkkisi. Ruotsalaista esivaltaa vastaan nousi myös ortodoksisia talonpoikia. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. 020 750 4483, 020 750 4482 fax 020 750 4488 Tilaushinnat: Kestotilaus 17 €/kk. 020 750 4477 Mediasihteeri . Pienen kummituskirjan tarinat ovat peräisin vuosilta 18801960. Ortodokseja jäi kuitenkin vähemmistöksi vielä suurimpaan osaan Käkisalmen lääniä. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander SYDNEY (STT-AFP) Brittimies on lähdössä potkuttelemaan skeittilaudalla Australian halki. Hän myöntää, että jopa hänen museossaan olleet hitler-kuoriaiset on liki kaikki varastettu. Adolf Hitlerin väitetään lähettäneen henkilökohtaisesti kiitoskirjeen siitä ”kunniasta”, että kuoriaislaji nimettiin hänen mukaansa. 2 Tänään Vihityt Sunnuntaina 20.8.2006 . 2 riviä, sis. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,70 euroa. Satu Virkkala ja Kai Nordgren, Kaustinen 08.8. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Nykyisin käytössä olevat kalmistot muistuttavat ulkonäöltään satojen vuosien takaisia edeltäjiään. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,18 2,56 tekstissä 2,04 2,40 tekstin jälkeen 2,04 2,40 takasivu 2,18 2,56 välikannet 2,18 2,56 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,25 2,64 tekstissä 2,11 2,48 tekstin jälkeen 2,11 2,48 takasivu 2,25 2,64 välikannet 2,25 2,64 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Hän valotti nuorten aikuisten tuntoja ja elämää aina mielenosoituksista Berliinin homoklubien bilekansaan. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Arvioi kalmistojen määrästä on Laakson mukaan vain ”sivistynyt arvaus”. Hän kuvaa myös arjen ilmioitä ja yksityiskohtia, kuten ruuantähteitä lautasella tai intiimiä suudelmaa. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Näin on tulkittu tapahtuneen, kun limahomeella elävä kuoriainen nimettiin hiljattain presidentti George W. Kuvissaan Wolfgang Tillmans yhdistelee samaan aikaan sekä rujoutta että herkkyyttä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Näyttely koostuu etupäässä valokuvaajan uudemmasta tuotannosta. Siinä Muskiewicz yrittää selvittää, onko Elvis todella elossa vai ovatko salaliittoteoriat mielikuvituksen tai kajahtaneiden fanien tuotosta. Virallisesti rocklegenda Elvis Presleyn kuolemasta on jo lähes 30 vuotta. 020 750 4456, fax 020 750 4447 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . 020 750 4400 vaihde fax 020 750 4444 toimitus fax 020 750 4488 ilmoitukset Kartanotie 3, 84100 Ylivieska . alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 13 € 1x35 mm 17 € 1x50 tai 2x25 mm 23 € 1x70 tai 2x35 mm 29 € 1x100 tai 2x50 mm 37 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Mitään perusteellista inventointia ei ole tehty Suomessa eikä Venäjän puolella tilanne ole yhtään parempi. 020 750 4471 . Marjo ja Matti Sorola, Haapajärvi 12.8. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Heli Muhonen-Pietikäinen ja Jussi Pietikäinen, Haapajärvi 11.8. Cornthwaite, 26, aloitti skeittaamisen vasta viime vuoden maaliskuussa. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Toisinaan eläinlajin nimeäminen on selkeästi loukkaus. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Suomen kummitustarinoita kirjaksi LONTOO (STT-REUTERS) Elvis elää, sanovat huhut. Slovenian luolissa lymyävistä ötököistä maksetaan tuhat euroa kappaleelta, koska laji on nimetty Adolf Hitlerin mukaan. Keräilijät koluavat luolia löytääkseen niitä, kertoo Münchenin eläintieteellisen museon edustaja Martin Baehr. Tämä näyttely ei kuitenkaan ole sattumanvaraisesti kerätty, vaan kuvat on valittu tarkkaan sekä sisältöä että ulkoasua käyttäen, Tillmans kertoo. – Pidän kuvista, jotka kertovat vähemmän itsestään, ja heijastavat sen sijaan juuri sitä mitä silmien edessä näkyy, Tillmans määrittelee. Sari Juntunen ja Ari Tiittanen, Kannus POIKA 14.8. Skeittaaja laskee, että hänelle kertyy potkuteltavaa yhteensä noin 6 400 kilometriä. Ruotsi sai alueen haltuunsa hetkellisesti 1500-luvun lopulla, mutta pidemmäksi aikaa se sai Käkisalmen läänin Stolbovan rauhassa vuonna 1617. Baehr ei kuitenkaan usko, että laji onnistutaan saalistamaan sukupuuttoon. Cornthwaite lähtee taipaleelleen Perthin kaupungista sunnuntaina. Luonnonmukaisuus auttoi myös kalmistoja katoamaan ortodoksien poismuuton myötä. Näin britti tekee myös skeittaamisen uuden pitkän matkan maailmanennätyksen, jos urakka onnistuu. Juan Jiang ja Juha Penttilä, Kokkola 12.8. Laakson mukaan nyt olisi tärkeä saada kerättyä kalmistoihin liittyvä perimätieto talteen ennen kuin se katoaa vanhojen ihmisten mukana. – Käytännössä jokaisessa ortodoksien asuttamassa kylässä on ollut tällainen kalmisto. Moni karjalaiskylä tyhjeni ortodokseista kuitenkin vasta 1656–57 Roptuuri-sodan jälkeen. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. – En ollut kovin tyytyväinen työhöni, joten ajattelin että miksi en tekisi elämälläni jotain mielekästä, sanoo skeittiurho. Ortodoksisten kalmistojen joukkokato juontaa juurensa 1600-luvun levottomuuksiin. Nimen antajat eivät ajatelleet, että Aatu on pieni, ruskea ja sokea. Kyseessä on Muskiewiczin mainoskikka, jolla mies markkinoi parhaillaan kuvattavaa dokumenttielokuvaansa. Kutsut Kastetut Kihlautuneet Sami Toivola Nimipäivät tänään: Sami, Samuli, Samu, Samuel ja Sam ortodokseilla Samuel ja Samuli Nimipäivät huomenna: Soini, Veini ja Sven ortodokseilla Tatu, Anssi, Usko, Avrami ja Aapo Aurinko nousee: Kokkolassa 5.35, (pimeys päättyy 4.35), Helsingissä 5.45, Oulussa 5.18 Aurinko laskee: Kokkolassa 21.25, (pimeys alkaa 22.24), Helsingissä 21.00, Oulussa 21.22 Sana: ”Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä
Kaikkihan alkoi parikymmentä vuotta sitten niin sanottuina Ruosteenvaihto markkinoina. Mukaan on tarttunut kolme juustomuottia sekä mystisen näköinen puupora. Pohjosen myyntipaikalle astahtaa antiikinsuurkeräilijäksi paljastuva Pentti Siivonen. – Kyllä autot on tehty ajettaviksi. Useiden muotinäytösten lisäksi messupäivien ohjelmaan kuuluu trendiluentoja muodista. Halsuan Hietalahden talotehtaan halliin mahtuu yhtaikaa kahdeksan "rakennustyömaata", eivätkä vaihtelevat sääolosuhteen haittaa töiden edistymistä. Samalla tavalla rakennus lasketaan tontilla hiekkapetille, minkä jälkeen liittymät kytketään päälle. Kauppaa mies on markkinoilla tehnyt jo parinkymmenen vuoden ajan. – Kaupankäynnin lisäksi tapahtuma on myös tärkeä keskustelufoorumi suomalaisille yrityksille ja alalle ylipäätään, toteaa Muotimessujen myyntipäällikkö Maaret Lindberg. Todettakoon, että kyllä tämä telttailun voittaa, nauraa mies vuoden 1964 Chryslerin kylkeen nojaillen. – Tämän syksyn toimituksiin mahtuu vielä muutama talo ja ensi vuonna tehtaalta valmistuu talo viikossa. Yrityksen palveluksessa on 12 Perniön talotehtaalla peruskoulutuksen saanutta työntekijää ja tuotantopäällikkönä aloittaa syyskuun alusta rakennusmestari Hannu Virkkala Kaustiselta. Parikymmentä vuotta sitten vanhoihin moottoreihin hullaantuneet järjestäjät päättivät saada autotalleihinsa hiukkasen tilaa ja myydä ylimääräiset talleissa makaavat autojen ja muiden mootoreiden osat pois. Epäilemättä uusi idea tarjoaa pienehkön talon hankintaa harkitsevalle vaihtoehdon. Halsuan talotehdas toimii Aamulla asennus, illalla asumaan! Hallin seinät ovat vielä auki, mutta ensimmäiset talot valmistuvat. Saa nähdä tuleeko markkinaaikoihin myöhemmin jotakin uudistuksia. Hätäisimmät myyjät saapuvat paikalle jo keskiviikkona ja torstaina markkinapaikalla tehdään kauppaa jo täyttä häkää. Kuvat:Minna Mustonen Urpo Nykyri HALSUA (KP) Alkukesästä koko kunnan yhteisellä juhlaparaatilla alulle saatettu Halsuan talotehdas on saanut tuotannon käyntiin. Hänen kokoelmasta löytyy kolme amerikanrautaa ja niihin soinnutetut asuntovaunut. Vankkaa kokemusta edustaa muun muassa 30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Jukka Rintala, joka kertoo tulevaisuuden visioistaan messujen aikana. Markkinaviikolla tapahtumia löytyy laidasta laitaan. Auringossa kiiltelee kymmenittäin moottoripyöriä ja satakunta autoa sulassa sovussa. – Perustuksessa on kolme nostopisteenä toimivaa sylinteriä, joiden kohdalta rakennus kohotetaan hydraulisesti ja kuljetuslavetti asetetaan alla. Siitä esimerkkinä ovat tehtaan omat toimistoja sosiaalitilat, jotka tuotiin paikalle Teijo-Talojen Perniön tehtaalta. Kuva: Urpo Nykyri UUSIKAARLEPYY (KP) Juthbackamarkkinoille kuuluu olennaisena osana harrasteautot sekä ylipäätään moottoriharrastus. päivänä juhlitaan avajaisia. Suoralla tieosuudella henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi pienikokoiseen kuorma-autoon. Kuitenkaan raha ei koskaan saa olla este hyvän löydön ostamiselle. Harrasteajoneuvoparkkiin tutustuminen on täysin ilmaista. – Paikalta löytyy 800 myyjää ja kaikkiaan 30 000 kävijää. Myös useat urheiluseurat sekä koululuokat ovat päässeet tienaamaan markkinoilla. Muotimessut on puhtaasti vaatevalmistajien ja muodin ammattilaisten oma foorumi, jossa tavataan myös kollegoja ja yhteistyökumppaneita sekä tehdään kauppaa. – Mahtavia muotteja ja puupora, joka on aivan 1800-luvun alusta. Kotimaa . – Keräily on mahtava harrastus, mutta tarkka täytyy olla. Viime aikoina olemme myös havainneet, että tietynlaisia turkiksia Suomesta on vaikea löytää. Harrasteajoneuvoparkki kuuluu Juthbackaan – Kyllä tämä telttailun voittaa, vakuuttaa pietarsaarelainen Mikael Öst vaimonsa Åsa Gribström-Östin kanssa Hannu Lehto (KP) Helsingin kansainväliset muotimessut järjestetään messukeskuksessa tänään ja huomenna. – Joudumme virallisesti ja tarkoin pohtimaan markkinaajan mahdollisia muutoksia. Kolmen tuhannen neliön katteen alla on ensimmäinen talo valmistumassa ja toisen perustus tekeillä. Heidän kauttaan urheiluseurat sekä luokkaretkille pyrkivät koululuokat tienaavat varoja, kertoo veteraaniautoyhdistyksen puheenjohtaja. Hänen mukaansa turkistuotteissa muodissa ovat nyt suuret ja näyttävät kaulukset. Eivät ne ajaessa huonone, päinvastoin, hän toteaa. Toimitusjohtaja Arto Koskela esittelee. Nähdä Juthbacka ja kuolla Kokkolalainen antiikkikauppias Raul Pohjonen on markkinoiden "kantakauppias". Myös Englannista meihin on otettu yhteyttä messukontaktien perusteella, Eija Isopahkala kertoo. Halsuan talotehdas toimii nimellä Teijo-Talot Pohjanmaa Oy, jonka osakkeista kolme neljännestä on halsualaisomistuksessa. Kauppaa ei välttämättä heti synny, mutta messuilla tuotteisiin tutustuneet ottavat usein yhteyttä myöhemmin, Eija Isopahkala kertoo. Harkitsemme ainakin asiaa vakavasti, lupaa järjestäjä. Muotimessut avataan tänään KOKKOLA (KP) Kokkolalainen vuonna 1971 syntynyt mies menehtyi nokkakolarissa lauantaita vasten yöllä 8-tiellä noin kolme kilometriä Kokkolasta etelään. Keskipohjalaisista muotialan ammattilaisista mukana messuilla on muun muassa kalajokinen turkisateljee T&E Isopahkala. – Taloustilanteen ansiosta myös turkistuotteissa aikaisempaa arvokkaammat asusteet käyvät kaupaksi. Reissuja tehdään aina Ruotsia myöten. Onnettomuuden raivaustyöt kestivät parisen tuntia. Pietarsaarelainen Mikael Öst ei bensan hintaa kauhistele. Henkilöauton kuljettaja menehtyi välittömästi. Vastaantulleen auton kuljettaja loukkaantui lievästi. Toki löytöjä voi tehdä täälläkin, mutta laatutavara liikkuu antiikkimessuilla, sanoo alan asiantuntija. Kysyntää olisi eteläiseen Suomeen vaikka kuinka, mutta tarkoituksemme on luoda oma markkina-alue, jolloin kuljetusmatkat ovat lyhyemmät, toimitusjohtaja Arto Koskela sanoo. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: 020 750 4405 Uutistuottaja: Jens Oja 020 750 4404 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Taloustoimitus: 020 750 4407, 020 750 4408 Sähköposti: toimitus@kpk.fi, etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset . – Eräs keräilijäystäväni antoi vinkin tulla tänne. Hän on markkinoille saapunut ensimmäistä kertaa ja satojen kilometrien päästä. Tietenkään niitä ei voi verrata keskenään sillä Juthbacka on enemmänkin kirpputoritapahtuma. – Aluksi tarjosimme jokaiselle paikan päälle saapuneelle myyjälle ilmaisen aamiaisen Juthbacka-kartanossa. Markkinat avataan perjantaina kello 18.00 ja tiivistä kaupankäyntiä jatketaan lauantai-iltaan kello 18.00 saakka. Hänen mukaan kaikilla kolmella autolla ajetaan niin talvikausina kuin kesäisinkin. Juthbackamarkkinat on noussut maan suurimmaksi kirpputoritapahtumaksi, kehuu yhdistyksen puheenjohtaja Dage Groop. Isopahkalan mukaan kotimaisten ostajien jälkeen venäläiset ovat selvästi tärkein ostajaryhmä messuilla. Autoissa ei ollut muita matkustajia. – Vaimoni halusi asuntovaunun, siitä tämä harrastus alkoi. – Niille, jotka eivät pääse avajaisiin mukaan, näytämme myöhemmin mallitalomme tuomalla sen nähtäväksi ympäri maakuntaa, Arto Koskela lupaa. Enää ei myyjiä tarvitse houkutella, vaan he ovat ottaneet Juthbackamarkkinat omakseen oikein mainiosti. Siirrettävän talon rakentaminen "pitkästä tavarasta" tehtaalla ei valkene ideaa pohtivalle täysin ennen kuin sen näkee paikan päälle toteutuvan varaavine takkoineen tai vesikiertolattialämmityksineen. Mies menehtyi nokkakolarissa. Tänäkin päivänä markkinoiden ohessa on harrasteajoneuvoparkki. Sähköja lviasennukset talotehdas ostaa paikallisilta yrityksiltä. Rompetorista kaikki alkoi Vaikka veteraaniautoyhdistyksen puheenjohtajan on tänä päivänä helppo hymyillä, ei markkinoilla aina ole ollut yhtä vilkasta. Kuitenkin jo lauantai-iltapäivällä saattaa havaita usean myyjän pakkailevan kimpsujaan ja kampsujaan. Valmiin talon kuljetus ei ole pikkujuttu, mutta se sujuu halsualaisyrittäjiltä, joiden toisella yrityksellä on kuljetuskalusto valmiina. Miltei voi sanoa Nähdä Juthbacka ja kuolla, siteeraa hän pilke silmäkulmassa. Rompepäiville jouduttiin houkuttelemaan myyjiä. Parkkipaikka, joka kokoaa yhteen autoilun sekä moottoripyöräilyn harrastajat. – Joskus aiemmin venäläisten kanssa on ollut tulkkausongelmia, mutta nyt asiat ovat paremmalla hoidolla. Juustomuotit pääsevät kaltaistensa seuraan, sillä Siivosen mittavissa kokoelmissa on muun muassa reilu parisensataa juustomuottia. Kokonaisena siirtämisen mahdollisuus pienentää monenlaisen rakennuksen sijoituspaikkariskiä. Vastaantulevien kaistalle ajautuneen autoilijan edessä noin 50 metrin päässä ajoi toinen auto etelää kohti. Markkinat villitsee kirppisväen Maan suurin kirpputoritapahtuma kasvattaa kävijämääräänsä Uudessakaarlepyyssä –Aina täällä tekee löytöjä, lupaa antiikkikauppias Raul Pohjonen. Esillä ovat ensi kevään ja kesän trendit ja mallistot. Hän myös muistuttaa, että joskus saattaa käydä niin, että tavaran hinta nousee yllättäen kirpputorilla korkeammaksi kuin esimerkiksi antiikkiliikkeessä. Toimitettavien talojen koko on rajoitettu maksimissaan 130–140 neliöön puolitoistakerroksena. Markkinat ovat tuoneet tullessaan koko Uudenkaarlepyyn kaupungille piristystä. Varmasti sitä on säilytetty savupirtissä ja siitä se on saanut samettisen tuntunsa, pohdiskelee hän. – Itse käyn myymässä vuosittain kaksilla antiikkimessuilla Helsingissä sekä täällä Juthbackassa. – Rahoittajatkin näkevät etuna sen, että vaikkapa syrjäkylälle toimitetun rakennuksen voi myöhemmin siirtää keskustaan. Hallin seinät saadaan umpeen lähipäivinä ja lokakuun 7. Sunnuntaina 20.8.2006 Maakunta 3 Minna Mustonen UUSIKAARLEPYY (KP) Parinkymmenen vuoden ajan järjestetty Juthbackamarkkinat kasvattavat kävijäsekä myyjämääriään vuosittain. Tapahtuman järjestää Jakobstadsnejdens Veteranbilssällskap. – Olemme olleet kolme kertaa aiemmin ja sillä kokemuksella voi sanoa, että messuilla kannattaa olla. Jo se, että jotakin löytää on pieni ihme sinänsä. Etenkin aloittelevan keräilijän on helppo mennä vipuun sillä ala on täynnä loistavasti tehtyjä uusia jäljennöksiä. – Työllistämme markkinoiden osalta 400 henkeä erilaisilla tehtävillä. Maakunta . Eikä kaikilla ole pelkkä tienaaminen pääasiana vaan suurin osa tulee markkinoille viihtymään ja tapaamaan tuttuja, kertoo Groop. Teijo-Talot Pohjanmaa Oy toimittaa asuintalojen ohella monenlaisia muita rakennuksia. Vaasan suunnasta tullut kuorma-autoilija jarrutti voimakkaasti ja yritti väistää tien oikealle puolelle, mutta siitä huolimatta henkilöauto törmäsi vastaantulevan vasempaan etukulmaan. – Jos asiakas haluaa, me teemme työt tontillakin ja tuomme talon sovittuna aamuna paikalle vaikka ikkunaverhot paikalleen asetettuna. Muovikassista paljastuu aarteita, joita keräilijä esittelee ylpeänä antiikkikauppias-ystävälleen. Liekö syynä ajokauden päättymistä ennakoiva tyhjennysmyynti vai menoveden kallis ostohinta, joka tapauksessa sangen useassa autossa on myyntiilmoitus. Illalla asiakas voi muuttaa asumaan, eikä aamulla herätessä pihalla ole rakennusjätteitä, Arto Koskela selvittää. Kulkupelit on parkkeerattu siten, että kaikki niistä kiinnostuneet saavat käydä tutustumassa ajoneuvoihin "käsivarren mitan" päästä. Juthbackamarkkinat ovat virallisesti 24 tuntia kestävät. Nostoa ja kuljetusta varten rakennuksen perustus on tehty erityisvahvaksi, jolloin koko talon paino nousee jopa 50 tonniin. Talous . Miehen ajama henkilöauto romuttui törmäyksessä täysin. Yhden neljänneksen yrityksestä omistaa Teijo-talot Oy:n yrittäjä, jonka patentoimalla nostoja kuljetusmenetelmällä tehtaalla perustuksineen täysvalmiiksi rakennettavat talot voidaan siirtää asiakkaan tontille. Mahtava tapahtuma. Peltipolleista valtaosa on amerikkalaisvalmisteisia, mutta toki niitä löytyy myös "muunkin maalaisina"
– Ei mitään häiriötä. 549 € 11.12. Näköhavaintojen perusteella poliisi tavoitti samana iltana 14ja 18-vuotiaat pojat teosta epäiltynä. ••+ 1 vk alk. Playa del Inglés 27.11. Raunon poika toimi tapahtuman juontajana, joten isä on saanut jännittää myös lapsensa suorituksia, vaikkakin poika on selviytynyt Raunon mukaan tehtävästään hyvin. •••+ 1 vk alk. – Mukava katsoa nuorten meininkiä, kun juhlivat niin nätistikin, tuumii Ilpon vaimo Tuula. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtuneeseen. Perjantaina edes musiikki ei kuulunut sisälle asti, pariskunta toteaa. – Sellaisellahan tavoitteella tässä on lähdetty liikkeelle, että tästä tulee monivuotinen juttu, Kemi kertoo. – Perjantai-iltana muutamia piti opastaa ja poliisille ohjattiin kaksi, jotka eivät olleet oikein yhteistyökykyisiä. Heidän mukaansa perinteisinä Tuiskula-iltoina taloyhtiön autokatos saattaa joskus olla suosittu paikka oluen nautiskeluun, mutta nyt alueella kiertelevät järjestysmiehet ovat pitäneet asiattomat pihoilta poissa. . Hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. asti. 5-vuotias Niko ja 9-vuotias Jenna ovat Lordi-faneja, ja tytön paidassa komeileekin komea kuva idolista. Poliisin mukaan pojat ottivat apteekista lähinnä vatsavaivoihin soveltuvia lääkkeitä. 514 € . Ja kaikkea muutakin, miehet totesivat lisäten, että tunnelma alueella on ollut hyvä. Tuiskurockin tulevaisuus näyttää hyvältä Yhtyeen show säväytti.. Ensi vuonna festari voi silti olla hieman erilainen. Ei suinkaan. •••+ 1 vk alk. ••• 1 vk alk. ••• 1 vk alk. Tilanteen mukaan pitää pukeutua, selvensivät Rauno Laakkonen ja Ilpo Karvola pilke silmäkulmassaan. Toinen pojista on veteliläinen ja toinen perholainen. Hinnoissa huomioitu Ennakkovaraajan etu 50 e, voimassa 31.8. Los Cristianos 5.12. Puerto Rico 30.10. Lähiympäristöä vahdittiin Alkuillasta Tuiskulan lähistöllä olevan kerrostalon pihalla pariskunta on menossa autolleen vauvansa kanssa. 519 € • E N N A KK OETU • P u n ais et lä h d ö t 50 € 31 .8. 704 € 12.2. 539 € 9.1. Ennen muuta he halusivat kuulla kappaleen, joka hullaannutti Suomen euroviisujen aikaan. Jokaiselle jotakin -periaate vaikutti onnistuneelta ratkaisulta Tuiskurockin järjestäjiltä, joskin paikalle olisi toivonut väkeä enemmänkin. ••• 1 vk alk. Hirviöjoukko ei pettänyt pitkään idoliaan odottaneita faneja ja muita kiinnostuneita, sillä keikka oli niin uskomaton kuin odottaa saattoi. Iltapäivällä väkeä oli jo ihan mukavasti. •• 1 vk alk. Ylikosken ja Hännisen mukaan festareista ei ole aiheutunut mitään haittaa, vaikka heidän kotinsa juhla-alueen lähistöllä sijaitseekin. Mies nukahti rattiin ja ajoi ulos Outi Yli-Arvo NIVALA (KP) Nivalan Tuiskurock ei olisi voinut saada viikonlopulle parempaa päätöstä kuin euroviisuvoittaja Lordin näyttävä show. 569 € 6.2. – Tässähän on vielä suurimmat yhtyeet tulematta, tuossa kuuden aikaan Irinan aloittaessa ihmisiä tulee paikalle selvästi enemmän, Nivalan Urheilijoiden puheenjohtaja Asta Kemi toteaa jatkaen: – Vaikkakin kyllä tänne on kokoajan tullut tasaisesti väkeä sisään. 499 € 12.12. •••+ 1 vk alk. 569 € . Euroviisuvoittajan esitystä odotelleen nivalalaisen Jaana Niemen mukaan perheen pienimpien päivä on kulunut jännittävissä tunnelmissa. ••• 1 vk alk. Meno alueella oli Jaanan mielestä sen verran rauhallista, että lasten kanssa on aivan turvallista olla paikan päällä. Vanhat mummotkin ovat sanoneet, että hyvää musiikkia on kuulunut, kehuvat Hänninen ja Ylikoski ihmisten suhtautumista festareihin. Festareita pakoon, vai. Mies oli nukahtanut auton rattiin. ••+ 1 vk alk. Playa de la Americas 21.11. Vanhat rokkistarat vauhdissa Kuuden jälkeen illalla Irinan esiintymisen aikana ihmisiä alkoi virrata päälavan eteen koko ajan enemmän. – No sitä Hallelujaa me odotetaan. – Nämä on peruja niiltä ajoilta, kun tällaisia on käytetty. – Esiintyjiltä ei ole tullut ainakaan negatiivista palautetta, itse asiassa Nirvana Tribute -bändi kävi kovasti kiittelemässä meitä, Asta Kemi toteaa. Kuvat: Timo Talus Niko, Jaana ja Jenna Niemi olivat tulleet festareille Lordin takia. – Ihan hyvin on kyllä mennyt. – Sitten olisi ainakin huiveille käyttöä, he nauroivat. Kaksi vanhempaa herrasmiestä "fanitti" Irinaa täysin rinnoin lavaa piirittäneen yleisöjoukon seassa. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Matkailu Matkailu Lääkäripalvelut Terveyspalvelut SOITA! 0303 8080 ma-to 8.30-19.30, pe 8.30-18, la-su 10-14 Myös valtuutetuista matkatoimistoista Lennä talvilomalle suoraan! Kokonaishinnat alkaen. Myöskin festivaalin taipuminen eri bändien vaatimuksiin on olennainen osa jatkuvuutta. Lordi ei pettänyt Tuiskurockissa Euroviisuvoittaja houkutteli festareille nuoria, lapsiperheitä ja varttuneempaa väkeä Historian ensimmäinen Tuiskurock päättyi euroviisuvoittaja Lordin esitykseen. Ennen esiintymistä ”hirviöt” jakoivat muutamia nimmareita. 524 € . Sanna Santapakka NIVALA Tuiskurockin toinen päivä, lauantai käynnistyi aurinkoisissa tunnelmissa. 549 € . Olemme vanhoja rokkistaroja. Järjestäjät pitivät vahtia Tuiskulan ympäristössä molempina iltoina. Murto Kaustisen apteekkiin KÄLVIÄ (KP) Vuonna 1987 syntyneen kälviäläisen miehen ohjaama auto ajautui ojaan Kälviän Peltokorvessa valtatie 8:lla lauantaiaamuna. Las Palmas 8.1. Tulevaisuus näyttää vihreää valoa Tuiskurockille. Ilpo, Tuula ja Rauno uskovat ja toivovat, että Tuiskurock järjestettäisiin myös tulevina vuosina. 574 € 22.1. Niemien lisäksi paikan päällä oli lukuisia muita lapsiperheitä ja varttuneempia pariskuntia. – Tuo perjantai nyt oli hienoinen pettymys, saattaa olla, että ensi vuonna festarit ovat yksipäiväisiä. Pihoja kiersivät nauhat, ja liittymien kohdalla oli kylttejä, jotka ilmoittivat yksityisalueista. •••• 1 vk alk. Miehet olivat sonnustautuneet tunnelmaan otsalle kiedotuin huivein ja housun vyötäisille kiinnitetyin ketjuin. Irinan keikka oli miesten mukaan hyvä, ja Lordilta he odottivat samaa. Mutta tässä täytyy vielä myöhemmin summata koko tapahtumaa kokonaisuutena, Kemi huomauttaa. Puerto de la Cruz 31.10. Yksi varkaudenyritys oli, mutta ei mitään sen vakavampaa, tuumasi alueella kierrellyt järjestysmies Ismo Rutanen. 619 € KRUUNUPYYSTÄ! Teneriffa 17.10.06 3.4.07 VAASASTA! Gran Canaria 16.10.06 2.4.07 . ast i Jop a Matkailu KAUSTINEN (KP) Kaustisen apteekkiin mentiin oven lasin rikkomalla luvatta sisään myöhään perjantaina. Yhtyeistä festivaalin jatkuminen ei ainakaan ole kiinni. – Pahempaakin on varmasti nähty, Jaana Niemi toteaa. ••+ 1 vk alk. Kaksi kuukautta vanha Oliver-vauva on lähdössä ensimmäiseen yökyläänsä mummolaan, jotta vanhemmat, Marko Ylikoski ja Annaleena Hänninen, voivat lähteä myös juhla-alueelle todistamaan illan kohokohtaa, Lordin esiintymistä. Hurjaa esitystä kentän takaosista silmät pyöreinä seurannut katsoja saattoi huomata Lordin maallisen tykityksen ohella, että myös taivas pisti parastaan lavan yllä leimuavien revontulien muodossa, mikä kerrassaan kruunasi hirviöiden keikan. Sunnuntaina 20.8.2006
Lindholm * 12.09.1917 Kinnula † 27.07.2006 Kokkola Niin riisuttu silloin on ihmismieli kun viimeistä matkaa toivottaa. Kaisa Hahto HIMANKA (KP) Kun televisiouutisissa kerrataan tapahtumia maailman sotakentiltä, vaihtaa kokkolalainen sotaorpo Helena Erkkilä mielellään kanavaa. 07.08.2006 Jalmiinakodilla Perhossa Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Krista, Pasi, Teemu, Kira Lepää rauhassa mummi, aurinkokin käy yön verhon taakse ja jättää tähdet lepoasi valvomaan. Helena Erkkilän ja Pohjanmaan sotaorpojen puheenjohtajan, veteliläisen Aulis Karvosen nopea kuulumisten vaihto paljasti, että molempien isät kaatuivat täsmälleen samana päivänä samoissa taisteluissa rauhaa edeltävänä päivänä vuonna 1940. Laulut ovat Jorma Salmelan säveltämiä, myös osa sanoituksista on hänen kynästään. Kallin mielestä nykyisen 3 400 euron alarajan voisi nostaa jopa kymmenkertaiseksi. 26.06.1907 Perhossa k. Savu näkyi palopaikalta kilometrien päähän. sukulaiset ja ystävät Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmäsi suljit. Ei kaipuuta sanat kukkaset peitä, on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. Siellä ei sodasta tiennyt paljon muuta kuin, että siirtolaisia oli runsaasti, Erkkilä muistelee. Rakkaudella muistaen ja kiittäen Olavi Maarit ja Markku Petri ja Reeta Katri ja Jari Veikko, Leila, Juhani ja Jouni Irma, Tuomo, Mia ja Mari Sukulaiset ja ystävät Siunattu lähimpien läsnä ollessa. – Sota-ajan laulut ovat olleet taas viime vuosina suosiossa. 14.08.2006 K-PKS:ssa Kiittäen ja kaivaten puoliso Aila Urpo ja Tarja perh. Se ei kuitenkaan onnistunut, eikä isän kaatumapaikasta ole löydetty merkkejä eikä ruumiin kohtalosta ole varmuutta. Kalli sanoo Satakunnan Kansan haastattelussa lauantaina, että veroton alaraja pitäisi nostaa niin korkealle,että sillä saisi edes ”jonkinlaisen omakotitalon”. Palopäällikkö Osmo Läspän mukaan palomiesten mennessä tapahtumapaikalle säiliöstä löivät noin 3-metriset lieskat. Halki vuosien tulevien rakkautesi säilyy sydämissämme. Se vastaisi noin 20 prosenttia Suomen koko maatalousmaasta. Öljysäiliö syttyi turvesuolla HELSINKI (STT) Euroopan parlamentin maatalousvaliokunnan jäsen Kyösti Virrankoski (kesk.) pitää tärkeänä, että Suomi hankkii biopolttoaineensa ensisijaisesti kotimaisella tuotannolla. Sammutusmiehistö joutui kastelemaan maata palon leviämisen estämiseksi. Sahipakka s. Paikalle kutsuttiin toistakymmentä miestä ja säiliöyksikköjä Lestijärveltä ja Reisjärveltä. Emme sinusta halunneet luopua ois mutta Taivaan Isä päätti sen toisin. Asteikkoa tulisi keventää ja helpottaa yrittäjien sukupolvenvaihdoksia siten, ettei verottaja puuttuisi niihin mitenkään. Ei yllättäen, mutta äkkiä kuitenkin, hiljeni sydän kultainen. Rakkaudella ja kaipauksella muistaen Olli ja Paula sukulaiset, naapurit ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan, että rakkaamme siunataan Perhon kirkossa lauantaina 26.8.2006 klo 11, minkä jälkeen pidetään muistotilaisuus seurakuntasalilla. – Mietin, että siellä niitä orpoja taas tulee. Muisto kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Hämeenkorpi s. Tämä vihko edustaa samaa buumia, todetaan alkusanoissa. Läspän mukaan palopesäkkeestä oli lähimmälle turvekasalle matkaa vain parikymmentä metriä ja metsään puolenkymmentä. Muistamme jälkiä kättesi töiden kiittäen, kaivaten, ikävöiden. Rakas puoliso, äiti, mummu ja anoppi Liisa Maria ERIKKILÄ o.s. Lestijärvi kuului lauantaina edelleen metsäpalovaroitusalueeseen. Hän perusteli kotimaisen tuotannon suosimista sillä, että Euroopan ulkopuolisen tuotannon käyttö kasvattaisi todennäköisesti vain sademetsien raivausta eikä vähentäisi ympäristöhaittoja. – Kukaanhan ei sotaan vapaaehtoisesti mennyt, vaan se oli velvollisuus. Niitä kuulee toivekonserteissa, ja korsulaulujen konserteissa riittää kuulijoita. Virrankoski korosti Alajärvellä lauantaina, että koska erityisesti liikennepolttoaineisiin lisättävät etanoli ja biodiesel aiheuttavat lisäkustannuksia, vastikkeeksi on saatava työtä ja toimeentuloa. Jussi Wirkkala on tehnyt sointumerkinnät. – Lapsena emme edes tienneet isän menetyksestä, koska siitä ei kotona puhuttu. Lauluissa on myös sotilaiden runoja rintamalta sekä myöhempää tuotantoa. Tunteiden purkamista Pohjanmaan sotaorpojen kesäjuhla kokosi lauantaina Himangalle yli 200 kohtalotoveria. Sodasta pienen tytön mieleen jäivät pommikoneiden äänet. Tällä hetkellä olen oikein tyytyväinen elämääni, Kokkolassa asuva Erkkilä sanoo. – Kun saa käydä siellä, tunteita vapautuu, Karvonen sanoo. Rakkaamme Saima Maria KOIVUKOSKI o.s. – Minun isäni viimeiset sanat olivat: älkää nostako päätä, minä katson, tietää puolestaan Karvonen. 2.3.1925 Kalajoki k. Liekit tarttuivat myös 3 000 litran öljysäiliöön, joka oli täytetty hiljakkoin. Tuomo sisarukset perh. – Lapset olivat kaikissa töissä mukana, varmaan se auttoikin. Koenkin kaikki sankarihaudat isäni hautoina, Himanka liikuttui. EU:n nykyinen energiariippuvuus säilyisi ennallaan. 06.10.1936 Perhossa k. Lisäksi biopolttoaineen tuotannolle olisi asetettava samat ympäristövaatimukset, tapahtuisipa se EU:ssa tai sen ulkopuolella. Vain kansakoulu käytiin, mutta sittemmin on elämä opettanut. Aulis Karvonen on vieraillut isänsä kaatumapaikalla, mitä hän suosittelee myös Erkkilälle. – Tällaisella isä ajoi postia Kannuksen kirkolta Mutkalammille, hän kertoi. Lasten kohtalo surettaa Sotaorpo vaihtaa televisiokanavaa taistelu-uutisten kohdalla Sotaorpojen juhlissa esillä ollut antiikkinen auto herätti Helena Erkkilässä muistoja. Sekalaiset Viiden vuorokauden täsmäsää www.keskipohjanmaa.net LESTIJÄRVI (KP) Lestijärvellä sattui lauantaina uhkaava tulipalo, kun tuli levisi turvesuon varastokopista öljysäiliöön. Urakoitsija hälytti sammuttajat Isonevan turvealueelle puoli yhden aikaan iltapäivällä havaittuaan palon varastokopilla. Sodankäynnillä ei mitään voiteta. Olkoon unesi lempeä Luojan luona, siellä sinun on hyvä olla ja jonakin päivänä mekin vielä tapaamme. Senkin yllä hän kokee kuitenkin kiitollisuutta itsenäisyydestä. Liisa Tuula ja Jari Elät muistoissa mukana sävelissä sielussa voiman lähteenä lähellä. Isän kaatuminen oli kodissa ja koulussa vaiettu asia. Kalli uskoo, että perintäveron keventäminen tule seuraavaan hallitusohjelmaan, oli uuden hallituksen kokoonpano mikä tahansa. Paikalle hälytetyt Lestijärven ja Reisijärven palokunnat pystyivät estämään liekkien leviämisen turveaumoihin ja metsään. Sen sijaan elintarvikkeiden arvonlisäveron pikaiseen alentamiseen Kalli ei usko. Kalli uskoo perintöveron keventämiseen Hautaustoimistot. Kuva: Clas-Olav Slotte Kaisa Hahto (KP) Sotaorpojen kesäjuhlassa julkistettiin Sotaorvot laulavat vihko, joka on jatkoa Pohjanmaan sotaorpojen lauluryhmän kaksi vuotta sitten julkaisemalle cd-levylle. Paikalta on vielä myöhemmin kuljetettava maata puhdistettavaksi, sillä osa polttoaineesta ehti valua maahan palon sulatettua tarkastusputken. – Hankaluuksia oli, kun olisi pitänyt saada sukset kuntoon tai pyörä korjattua eikä ollut isää auttamassa, havainnollistaa Erkkilä lapsena koettuja käytännön tilanteita. – Minun isäni oli sanonut partiokavereilleen, että jos sinne jään, tuottehan minut takaisin. Teemu ja Tanja perh. Sotaorpojen tunteikas kokoontuminen alkoi kunniakäynnillä sankarihaudoilla ja jatkui pääjuhlassa Raumankarin koululla. Toivon, että tänne sotaa ei tule enää milloinkaan, Erkkilä huokaa. Säiliöstä valutettiin öljyä useisiin pienempiin astioihin. Asian tunsi tosissaan, kun alkoi urheilla ja muilla isät saattoivat tulla katsomaan, Karvonen muistelee. Janne ja Taina perh. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Perhon kirkossa perjantaina 25.8.2006 klo 12.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Palo talttui noin tunnissa. – Isä oli noussut juoksuhaudasta liian aikaisin, Erkkilä kertoo. Sotaorvoilta lauluvihko Pohjanmaan sotaorpojen lauluryhmä esiintyi kesäjuhlassa. Ei polulla näy rakasta kulkijaa, ei saavu keinuun istujaa. Ada ja Amos Siunattu 12.08.2006 Kinnulan kotikirkkomaahan. Erkkilällä on isästään vain hataria muistikuvia. Virrankosken mukaan maatalouden tukijärjestelmää olisi kehitettävä siten, että se kannustaisi bioenergian tuotantoon. Ei sanoja löydy, ei taivu kieli saamme muistoissa vain häntä kuljettaa. KESKIPOHJANMAA . Lämmin kiitos osanotosta. 26.7.2006 Kokkola Kun muistelemme yhteistä tietä, kuinka sä ahkeroit, rakastit meitä. Sunnuntaina 20.8.2006 Maakunta 5 Hautaustoimistot Seminaarit Kuolleita Rakkaamme äiti, mummi ja isomummi Eva Ester Emilia MALAS o.s. Antti ja Jaana perh. Tuohon aikaan ei terapioista puhuttu vaan oli selvittävä muilla keinoin. Virrankoski viittasi valtionhallinnon piirissä tehtyihin arvioihin, joiden mukaan EU:n komission tavoite nostaa biopolttoaineen osuus liikennepolttoaineissa 5,75 prosenttiin merkitsisi noin 500 000 hehtaarin peltoalan tuotantoa. Rakkaamme Kalevi Antti YLÖNEN s. Palon syttymissyy oli lauantaina hämärän peitossa. – Minulla oli kuitenkin aivan turvallinen lapsuus Mutkalammilla. Biopolttoaineen tuotantoa vauhditettava Virrankoski: HELSINKI (STT) Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli haluaisi Satakunnan Kansan mukaan lahjaja perintäveroon tuntuvia kevennyksiä. Läspän mukaan lavetilla ei ollut mitään sähkölaitteista, joista tuli olisi saattanut saada alkunsa. Tunteiden purkaminen yhdessä on myös sotaorpoyhdistysten ydintehtävä. Mikä se on se mahti ihmisillä, että pitää sotia. Alle kolmivuotiaana oman isänsä talvisodassa menettänyt Erkkilä myöntää, että toisinaan katkeruus nostaa päätään. Rovasti, sotaorpo Mikko Himanka piti koskettavan juhlapuheen, jossa hän nosti esille etenkin Kokkolan kirkkoherra, rovasti Johannes Sillanpään roolin aikanaan kaatuneiden evakuoinnissa kotiseuduilleen
Epäpuhtauksien leviämismalli käyttää sääennusteen tietoja ja lisää siihen arvion saasteiden leviämisestä ja muuttumisesta. Jos et pääse ryhmään, tilaa kirjekurssi, puh. Manninen esittää lisätoimeksi valtion tukemien vuokra-asuntojen tulorajojen poistamista kokonaan ainakin vanhasta kannasta ja muutoinkin niiden korottamista merkittävästi. päivä metsäpaloja esiintyi mm. Merimies-Unionin mukaan yhtiö ei ole kesäkuun alussa tehdystä sopimuksesta huolimatta maksanut palkankorotuksia Hangon ja Saksan Rostockin välillä liikennöivien Superfast Ferriesin alusten työntekijöille. Hallitus helpottaisi vuokra-asumista KUOPIO (STT) Kallavedellä perjantaina havaittu öljy on saatu korjattua talteen lähes kokonaan. Kaikkien ryhmien kokoontumisajat ja -paikat www.painonvartijat.fi ja (09) 500 500. – Yhdet meinasivat mennä Turusta yli Ruotsiin, kun siellä on kuulemma paremmat marjamaat. Vasemmistoliiton puoluehallitus muistuttaa kannanotossaan, että Suomessa kokeiltiin 1990-luvun alkupuolella useilla toimialoilla nuorten palkka-ale-mallia. Vasemmistoliitto tyrmää nuorten palkanalennukset Päivi Seeskorpi ROVANIEMI (STT) Alkujaan yli sadasta ukrainalaisesta ja venäläisestä marjanpoimijasta vielä kymmenen jatkaa sinnikkäästi tarpomistaan Rovaniemen marjamailla. Öljyn alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Varustamolla on palkankorostusten ajankohdasta erilainen näkemys. Tallinkia uhkaa saarto tai haaste HELSINKI (STT) Vasemmistoliitto torjuu esitykset joiden mukaan nuorten työllistymistä voitaisiin lisätä palkkoja madaltamalla. AS Tallink Grupp toteaa tiedotteessaan, että väitteet maksamattomista palkoista ovat perusteettomia. Satelliittianalyysi mittaa ainoastaan lämpötilan tietyllä aallonpituusalueella, eikä kerro, palaako esimerkiksi metsä, suo tai kaatopaikka, Kukkonen sanoo. Valtion tukema ARA-uustuotanto on rahoitusmarkkinoiden muutoksen ja alhaisen markkinakorkotason vuoksi vähäistä. Majoituksen järjestäneen Luoston Outa-Serviisin yrittäjä Pirjo Outa-Huhtala sanoo, että tieto ja kuvat koulumajoituksesta lähetettiin ukrainalaiselle matkanjärjestäjälle. He ovat saaneet rahaa puhdistamalla ja myymällä itse marjansa torille. Vain neljällä opiskelijalla taisi olla tieto koulumajoituksesta. Eiväthän ulkomaalaiset osaa omin nokkinensa kauas majapaikasta kävellä, rikosylikonstaapeli tuumaa. Ja lopuksi arvioidaan, miten isoja epäpuhtauksien pitoisuuksia on maanpinnalla tietyllä alueella. Outa-Huhtala ei usko, että Tiaisen koulun asukit olisivat rahattomia. Kuva: Ilmatieteen laitos. Ukrainalaisten matkanjärjestäjänä toimi ukrainalainen Fiesta Tours. Marjastajista vielä kymmenen jäljellä Poliisin mukaan ukrainalaisten vaikeudet johtuivat onnettomien yhteensattumiien summasta. Tavoitteena on, että palkat olisivat suomalaisella tasolla 1. Ennustemallin osuvuus osoittautui mahtavaksi äsken, kun Venäjän metsäpaloista kulkeutuneet käryt koettelivat suomalaisten kärsivällisyyttä. Miehistö vaihdettiin suomalaisista virolaisiin ja palkat laskettiin Merimies-Unionin mukaan neljännekseen. Poimijoille täytyy antaa varmaa tietoa siitä, onko marjaa. Sopimus toteutetaan takautuvasti kesäkuun alusta. Silti vuokrarahoja ei löydy, OutaHuhtala paheksuu. Sen sijaan korkotukijärjestelmän kehittämisessä rajoitusten lieventämistä tärkeämpää olisi Viitasen mukaan vahvistaa korkotuen tukielementtiä. Tallink osti Superfast Ferriesin maaliskuussa. Nuorille syntyi lähinnä kesätyöpaikkoja kunnissa. Varustamon mukaan osapuolista koostuva työryhmä on kokoontunut useita kertoja, ja että sen tavoitteena on saada asiat sovituksi syyskuun loppuun mennessä. Öljy havaittiin lentokoneesta perjantaina iltapäivällä. Näin myös vuokra-asuja hyötyisi alempina vuokrina ja vuokra-asuntotuotanto lähtisi kaivatusti liikkeelle kasvukeskuksissa. Vastaukset saadaan ensi viikolla, kertoi päivystävä palomestari Hannu Oravainen lauantaina. Pelastuslaitoksen öljyntorjunta-alus ja vene löysivät ilmoitetulta paikalta lautan, joka oli leveydeltään noin 40 metriä ja pituudeltaan 100 metriä. Tallink korostaa noudattaneensa kaikkia tekemiään sopimuksia. heinäkuuta 2008. Asuntoasioista vastaava alueja kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) sanoo pitävänsä työmarkkinaosapuolten torstaina tekemiä esityksiä asunto-ongelmien ja sitä kautta työvoiman liikkumisongelmien helpottamista kannatettavina, mutta ei riittävinä. – He ovat ostaneet viisi autoa! Kun kävin paikalla, siellä oli yli 20 mäyräkoiraa kaljaa. Heidän autossaan oli talvirenkaat alla ja tuulilasi tuhannen palasina, joten en tiedä, ovatko he päässeet rajan yli. Rikosylikonstaapeli Markku Kumpu Rovaniemen poliisista uskoo, että Rovaniemelle tulleiden marjanpoimijoiden ongelmat juonsivat juurensa huonoista järjestelyistä. Mehtonen sanoi lauantaina Ylen radiouutisille, että neuvotteluja jatketaan edelleen työryhmässä, jossa ovat mukana myös Merimies-Unionin ja Viron merimiesliiton edustajat. Järjestelmää tulisi muuttaa niin, että siinä olisi mukana tosiasiallinen 28 prosentin tuki. Vuokria rästissä Nuoret marjanpoimijat luulivat pääsevänsä Suomen-matkallaan kelohonkamökkeihin. – Se mainosti poimijoille majoitusta väärin. – Jatkossa järjestelyjen pitää olla ihan erilaisia. Viisi heistä lähti pari päivää sitten. Suomessa haistetaan parhaiten metsäpalot Elokuun 14. päivään asti. Merimies-Unionin mielestä korotusten olisi pitänyt tulla voimaan jo kesäkuussa. Outa-Huhtalan mukaan poimijoilla on ollut omaa rahaa aiemminkin toisin kuin he itse ovat väittäneet. Ilmatieteen laitos sijoittaa Nasan tiedot omaan epäpuhtauksien leviämismalliinsa, ja arvioi, paljonko tietyn lämpötilan metsäpalo tuottaa hiukkasia. Merimies-Unioni on tulkinnut sopimusta siten, että siirtymäaika palkankorotuksille on alkanut kesäkuun alusta. Öljylautta siivottiin pois Kallavedestä STT/Karttakone/MML 5 Säyneensalo Hietasalo 2 km Kallavesi Lehtoniemi Kuopio Öljylautta Imeytyspuomi Pekka Supinen HELSINKI (STT) Suomella on Euroopan paras ennustemalli metsäpalosavujen liikkeiden varalle. Viikon kuluttua saapumisesta suurin osa heistä oli jo rahattomia. Pelastuslaitos rajasi ohuen öljylautan puomein. Lisäksi osa vuokrista on jäänyt poimijoilta maksamatta. Poliisin mukaan joukolla ei ole mitään hätää ja ukrainalaisten kesällä uutisoitu ahdinko johtui onnettomien yhteensattumien summasta. Outa-Huhtala onkin jo ryhtynyt toimiin vuokrien peräämiseksi Fiesta Toursilta. Öljyä oli lauantaina puolen päivän jälkeen enää vain ohuena kalvona Kuopion keskustan ja Säyneensalon välisellä vesialueella. Lisäksi laajat suopalot voidaan havaita satelliiteilla. Satelliittikarttojen järjestelmä havaitsee ympäristöön verrattuna kohonneet lämpötilat. Puolueen mielestä OECD:n tuoreeseen raporttiin pohjautuvilla vaatimuksilla ei ole perustanaan minkäänlaista näyttöä työllistämisvaikutuksista. – Metsäpalojen savupäästömallia voidaan vielä kehittää tästäkin. Tämän jälkeen arvioidaan, miten päästö kulkeutuu, muuntuu ja leviää. Elinkeinoelämän Keskusliitto eli silloinen TT lupasi kymmenen tuhannen nuorten työllistymistä jo pelkästään teollisuuden alalla, mutta vasemmistoliiton mukaan kokeilun tuloksena vain muutama sata nuorta sai kesätöitä teollisuudessa. Löydä kiinnostava koulutuspaikka itsellesi Ura-arenan monipuolisesta Koulut&Kurssit-osiosta, www.ura-arena.fi. Tallinkin mukaan aikaa palkankorotuksista ja järjestelyjen tarkemmista yksityiskohdista sopimiseen sovittiin syyskuun 30. (09) 5423 4567. Myös Helsingin keskustassa toukokuussa riehunut VR:n makasiinipalo havaittiin amerikkalaisten Modis-satelliitilla. Tarveharkinta voitaisiin Viitasen mielestä kuitenkin säilyttää. Venäjän alueella Suomenlahden pohjukassa ja lounaisVenäjällä.Ennusteen mukaan Suomenlahden kaakkoispuolella olevalta paloalueelta kulkeutuu savuvana suoraan kohti Helsinkiä. 6.9.) KOKKOLA Snellmannin koti, Rantakatu 27 ma 18.00, to 18.00 NIVALA Kaupungintalo, kokoustila ma 19.00 (alk. Sunnuntaina 20.8.2006 . Suomessa on vuokra-asuntoja noin 800 000, joista runsaat puolet on valtion tukemaa, osin sosiaalisin perustein tarjottavaa tuotantoa. Matkassa on ollut liian monta mutkaa ja huijausyritystä. Näissä mittauksissa voidaan määrittää tyypilliset metsäpaloista vapautuvat kemialliset merkkiaineet. Kummun mukaan osasyy syntyneeseen soppaan oli sillä, että Suomessa marjamatkaa organisoinut yritys meni konkurssiin. Yrittäjälle kulunut kesä on opettanut ainakin yhden asian: hän ei aio jatkossa ottaa edes kuuleviin korviinsa ehdotuksia ukrainalaisten marjanpoimijoiden vastaanottamisesta. Vuokria on rästissä nelisentuhatta euroa. Pettymys oli suuri, kun paikalla majapaikaksi paljastui koulun lattia. Ennustemalli laski savun liikkeet muutaman kymmenen kilometrin tarkkuudella – ja kun se ilmoitti savun saapuvan pääkaupunkiseudulle, niin a vot – Helsinki oli savun peitossa. Ilmatieteen laitoksen kehittämä, tietokoneessa pyörivä ennustemalli on kelvollinen vientituote muillekin maille, ja esimerkiksi Viro on ottanut sen käyttöönsä omien palojensa seurantaan. Pelastuslaitos puhdisti aluetta myöhään yöhön, ja aamulla lautta oli siivottu pois. – Metsäpalojen savupäästöjen arvioimisen lähtötiedot tulevat kartoista, joita Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Modis-satelliitti tuottaa internetiin. – Mallia tulisi myös testata laajemmin kokeellisella aineistolla, jota saadaan muun muassa Kumpulassa Helsingissä tehtävillä Ilmatieteen laitoksen aerosolimittauksilla. Sinullakin on oikeus normaalipainoon Sinullakin on oikeus normaalipainoon HELSINKI (STT) Keskustassa ja SDP:ssä on yhteisiä näkemyksiä tavoista, joilla vuokralla asumisen kustannuksia voitaisiin alentaa valtion tukemissa asumismuodoissa. 11.9.) OULAINEN Oulaisten ala-aste, käynti Kaarikadun puolelta, Lehtorilaa vastapäätä, ke 19.00 YLIVIESKA Uimahallin kokoustilat, Salmiperäntie 2, jäähallin puoli, ma 19.00 Aloittaminen nyt normaalin käyntimaksun hinnalla; maksat vain 9,95 € ja säästät 18 €!Etu voimassa 8.10.2006 asti tällä ilmoituksella. Kasvukeskuksia varten pitäisi kehittää uusi korkotukijärjestelmä, jossa vuokra-asuntoihin ja niiden omistajiin liittyvät rajoitukset olisivat nykyistä merkittävästi lievempiä. Kyseessä saattaa olla jostakin aluksesta tullut pilssivesi. Se pitäisi tehdä houkuttelevaksi myös asuntojen rakennuttajille. – Tavallinen sääennustus kertoo vain meteorologiset tiedot kuten mistä tuulee ja millä nopeudella, mikä on ilmakehän tila ja kuinka lämpötila muuttuu. Lisäksi poimijoille on järjestettävä opastus ja kuljetus marjapaikoille. Lisätietoja: Helsinki (09) 5423 4567 Oulu (08) 338 571 Tampere (03) 213 2900 Turku (02) 251 3890 HAAPAVESI Kytökylä, Maamiesseurantalo Kopsa ti 19.30 (alk. Osa heidän matkarahoistaan meni siihen, että he tulivat taksilla rautatieasemalta majapaikkaansa, vaikka heille oli järjestetty linjaautokuljetus, Kumpu selvittää. Nyt kun markkinakorot ovat alhaalla, tukielementtiä ei käytännössä juurikaan ole. (09) 5423 4555 tai suomalaiselle miehelle suunniteltu MP5-laihdutusmateriaalipaketti, puh. Säyneensalon rantaan laskettiin myös imeytyspuomi parinsadan metrin matkalle. Hän kertoo, että ukrainalaisilla ja venäläisillä marjanpoimijoilla on viisumi voimassa 23. 12.9.) KALAJOKI Pohjankylän ala-aste, ruokasali, Kalajoentie ti 18.30 KANNUS Kannuksen Työväentalo, ke 19.00 (alk. Viitanen perustelee sillä, että 28 prosenttia markkinakorkoa alhaisempi tuki olisi paremmin verrannollinen myös omistusasumisen tukemiseen. – Suurin ongelma tuli siitä, että täällä ei ollut marjoja. Poimijoille majoituksen järjestänyt yrittäjä väittää, että kyse on huijareista, joilla on rahaa olueen ja autoihin. syyskuuta asti. Merimies-Unioni saartoi yrityksen kolme alusta noin kolmeksi päiväksi, kunnes palkkojen korotuksesta sovittiin kesän alussa. Selvityksen ne ovat työllistämisen esteenä 35–50 prosentissa tapauksista. Viitanen toimii myös Valtion asuntoasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana. Pilssivedeksi kutsutaan aluksen pohjalle päässyttä vettä, johon sekoittuu öljyä. Vasemmistoliitto toteaa EK:n tekemän selvityksen osoittavan, että suurimmat esteet nuorten työllistymiselle yrityksissä ovat koulutuksen ja työkokemuksen puutteet. Hänen mukaansa Tiaisen koululla oli vielä viime viikolla viisitoista poimijaa. Le ik ka a ilm o it u s ta lt ee n ja tu o ry h m ä ä n ! O ta m u ka a n ys tä vä si – sa at its el le si Iit ta la n K iv itu ik u n , a rv o 13 ,5 € ! Vain Painonvartijoissa • Kokeneet ja symppikset ryhmänohjaajat auttavat sinua pääsemään tavoitteisiisi • Selkeät ja joustavat ohjeet saavat liikakilot karisemaan pysyvästi • Ryhmässä tapahtuu aina! Maistiaisia, tuotenäytteitä ja -esittelyjä, arvonta… Tule nyt mukaan – saat Ihmekalenterin. Tutkimusprofessori Jaakko Kukkonen kuvailee epäpuhtauksien leviämismallia vertaamalla sitä tavanomaiseen sääennustukseen. Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting sanoi lauantaina Turun Sanomissa, että liitto harkitsee ensi viikolla, ryhtyykö se saartoon tai haastaako se työnantajan oikeuteen. KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa U us i pa lv elu ! Palvelun tarjoaa 9 maakuntalehteä: Ilkka, Itä-Savo, Kaleva, Karjalainen, Keskipohjanmaa, Keskisuomalainen, Länsi-Savo, Pohjalainen ja Savon Sanomat Nyt koulunpenkille! Oletko pyrkimässä työelämään vai haluatko lisäkouluttautua. Kokeilulla ei kuitenkaan ollut merkittäviä työllistämisvaikutuksia. Nyt on lähtötietona ainoastaan alueen lämpötila eli jos alue on kovin kuuma, on siellä palanut enemmän puuta. Manninen toteaa tiedotteessaan, että toimenpiteet tulee toteuttaa mahdollisimman pikaisesti, jotta kiinnostus kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuottamiseen kasvaisi. TURKU (STT) Kiista palkankorotuksista voi johtaa uudelleen Suomen Merimies-Unionin painostustoimiin virolaisen laivayhtiön Tallinkin laivoilla. – Paikalta otettiin näytteet, jotka on lähetetty analysoitavaksi Etelä-Suomeen. Viitanen: Asuminen halpenisi korkotuella SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen ilmoitti tukevansa Mannisen esitystä poistaa tulorajat. Myös Tallink Finlandin toimitusjohtaja Keijo Mehtonen katsoo, että aikaa korotusten toteuttamiselle on syyskuun alkuun asti
Toisen pariskunnan saamat vammat ovat lievemmät. Nuori motoristi kuoli Porissa. Sunnuntaina 20.8.2006 Kotimaa 7 159.960 € KASTELLI-TALOT OY Pitkänsillankatu 10, Kokkola Jyri Kivioja p. 9,25 + pantit 0,75 10,00 PEPSI, -MAX, 7 UP JA KELT. Joensuun poliisin mukaan hänelläkään ei ole hengenvaaraa. Sen jälkeen seurasivat Mustakantinen vihko, muistiinpanoja (1999, omakustanne), Soutajat Aurajoella, lehtiä muistiinpanovihosta (2001, Kirja-Aurora), Naapuri (yhdessä Markku Innon ja M.A. 8278 503 AVOINNA 8-21, 8-18, 12-21 PRISMASSA ET MAKSA LIIKAA JA BONUKSET PÄÄLLE EDULLISESTI PRISMAHINTAAN! TARJOUKSET VOIMASSA SUNNUNTAI-KESKIVIIKKO EI JÄLLEENMYYJILLE HK KINKKUSUIKALE 300 g (4,97/kg) 1,49 Snellman nauta JAUHELIHA 400 g (4,48/kg) 1,79 Atria LIHAPYÖRYKKÄ 380 g tai JAUHELIHAPIHVI 400 g (2,23-2,34/kg) 0,89 Atria Atrilli GRILLIMAKKARA 700 g (2,56/kg) 1,79 Ingman Ville Vallaton JÄÄTELÖPUIKKO 40 kpl/1,08 kg 3,99 Ingman JOGURTIT 1 kg 0,99 Saludo ja Kulta Katriina KAHVI 500 g (3,98/kg) 1,99 Suomalainen AVOMAANKURKKU/ kg 0,69 Unkarin TUMMA LUUMU/ kg 0,79 Jacky Jugupala JOGURTTI 4 x 125 g (3,30/kg) 1,65 Vip Set APPELSIINIja OMENAMEHU 1 L 4 prk (0,50/L) 2,00 Oolannin Uunirapeat RANSKANPERUNAT 500 g (2,20/kg) 1,10 Kopparberg SIIDERI 0,5 L 5 prk (3,70/L) Sis. Nainen kuljetettiin tajuttomana Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Otava), Nauta lentäänoja (1973, Otava), Valitut runot (1975, Otava), Viidenpennin Hamlet (1976, Otava), Paratiisi (1978, Otava), Elämä on vuokrahuone (1980, Otava), Amerikan cowboy (1981, Otava), Villiintynyt puu (1984, Otava), Elokuvan jälkeen (1986, Otava), Traagisen runoilijan talo (1986, Otava), Runot 19671987 (1987, Otava), -Sis. Laaja tuotanto JYVÄSKYLÄ (STT) Liikkuvan poliisin partiot puhalluttivat 1 500 autoilijaa rallireitin varrella lauantaina Keski-Suomessa. Hän muistutti YK:n pääsihteerin todenneen, että asemaan iskettiin, vaikka hän oli samana päivänä yhteydessä Israelin pääministeriin, vaikka YK:n Etelä-Libanonin joukkojen komentaja keskusteli samaan tilanteesta toistuvasti Israelin yhteysupseerien kanssa, ja vaikka kyseinen YK:n tarkkailuasema oli ollut alueella pitkään ja oli selvästi merkitty maastoon. Kaksi autoilijaa syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Tule ja kysy lisää! MARKKINAJOHTAJAN VALMISTALOT www.kastelli.fi 5 H, K, KHH, SAUNA, TEKN.TILA Huoneistoala 149 m 2 Kerrosala 171 m 2 Yksi kaikkien aikojen suosituimmista talomalleista saatavana nyt ValmisKastellina! Prisma Kokkola Puh. Liitto uskoo, että suomalaisen sotilastarkkailijan menehtymiseen alueella ei jää viimeiseksi, sillä Israel ei välttämättä jatkossakaan kunnioita YK-joukkojen koskemattomuutta. Kirjailija Jarkko Laine on kuollut Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana Laine toimi vuosina 1987–2002. Poliisi puhallutti 1 500 autoilijaa rallireitin varrella JOENSUU (STT) Neljä ihmistä loukkaantui moottoriveneen törmättyä tolppaan lauantain vastaisena yönä Pielisjoella Joensuussa. Yksin hänen romaanejaan ja runojaan ilmestyi kymmeniä. Tasaperäinen moottorivene törmäsi todennäköisesti väylän reunalla oleviin uittorakenteisiin ja vaurioitui keulastaan. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman HELSINKI (STT) Kirjailija Jarkko Laine kuoli lauantaina Turussa lyhyen ja vaikean sairauden jälkeen. Lisäksi tutkitaan, ajoiko kuljettaja ylinopeutta. Sen jälkeen seurasi teoksia tasaiseen tahtiin: Niin kulki Kolumbus, romaani (1969, Otava), Kuin ruumissaatto, romaani (1970, Otava), Vampyyri eli miten Wilhelm Kojac kuoli kovat kaulassa, romaani (1971,Otava), Nick Naantali itäisillä mailla, romaani (1974, Otava), Futari, romaani (1977, Otava), Vaikeita asentoja, romaani (1982, Otava), Saksalainen vävy, kertomuksia (1988, Otava), Maailman yksinäisin mies ja muita todellisia kuvitelmia, novelleja (1992, Otava), Räävellinkadun hullu parturi, novelleja (1996, Otava). Hänen viimeiseksi teokseksi jäi Te naiset, te naiset, joka oli naisten ajatusten kokoomateos. Keskustassa autoliikenne oli poliisin mukaan paikoitellen täysin pysähdyksissä. Liikkuvan poliisin partiot kirjoittivat lauantaina yhteensä 78 rangaistusvaatimusta, 15 rikesakkoa ja kirjallisia huomautuksia annettiin 25 kertaa. Poliisin johtokeskuksen mukaan puhallutetuista ainoastaan yksi ylitti rattijuopumuksen rajan. Jarkko Laine on kirjoittanut sekä proosaa että lyriikkaa ja ansioitunut myös englanninkielisen kirjallisuuden kääntäjänä. Runokirjoja Laine kirjoitti kaikkiaan 22: ensimmäinen oli Muovinen Buddha (1967, Otava), sitten ilmestyivät Tulen ja jään sirkus (1970, Otava), Niin se käy (1971. Myös useat bussit ja raitiovaunut ajoivat illan aikana poikkeusreittejä. Voittajan valitsi 10-henkinen tuomaristo. Laineen esikoisrunokokoelma Muovinen Buddha ilmestyi 1967. Nummisen kanssa) (2002, WSOY/Johnny Kniga), Toinen mustakantinen vihko, riipustuksia, muistiinpanoja, reunamerkintöjä (2003, Enostone), Intialainen horoskooppi ja muita satunnaisia makulatuurikatkelmia (2003, WSOY/Johnny Kniga). Rauli ”Badding” Somerjoen esittämät ”Bensaa suonissa” (1970), ”Hymyile Miss Universum” (1970) ja ”Pilvet karkaa, niin minäkin” (1970) sekä Suomen Talvisota 1939–40:n ”Kekkonen-rock” (1969). Kaupungin ranta-alueet Kaivopuistossa, Merisatamassa ja Lauttasaaressa olivat tupaten täynnä ihmisiä, jotka pois lähtiessään ruuhkauttivat tiet täysin. JoHo Pyro voitti ilotulituksen SM:n Musiikki oli keskeinen osa ilotulitusteoksissa, mikä otettiin huomioon arvostelussa. Törmäys sattui Jokiaseman lähellä puolen yön aikoihin, kun seurue oli lähtenyt ravintolaillan päätteeksi ajamaan kohti Marjalaa. He pääsivät jo lauantaina sairaalasta. Pyhäjoella lauantaina puhunut Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Osmo Suominen katsoo Israelin iskun YK:n tarkkailuasemaan olleen tarkoituksellinen. Suomisen mukaan Suomen olisi EU:n puheenjohtajamaana pitänyt vaatia pontevasti syyllisten rankaisemista ja pohtia Israeliin kohdistuvaa kauppasaartoa tai muita pakotteita, kuten esimerkiksi Iranin osalta on viime aikoina toistuvasti tehty. Israelille pitäisi antaa nootti Reserviläisliitto vastustaa YK-joukkojen lähettämistä Libanoniin: HELSINKI (STT) Ilotulituksen SM-kisat voitti JoHo Pyro teoksellaan Dust of Angels perjantai-iltana Helsingissä. Hänen kynästään ovat mm. Rakettien ampuminen aloitettiin Helsingin edustalta Hernesaaresta puoli yhdentoista jälkeen, ja tulitus oli ohi noin tunnin kuluttua. Jarkko Laine on saanut kirjallisuuden valtionpalkinnon vuosina 1972, 1974, 1977 ja 1985 niin näytelmäkirjallisista, kääntäjän kuin runoilijan ansioistaan. Veneessä oli kaksi pariskuntaa, joista toinen loukkaantui vakavasti. Reserviläisliittoon kuuluu 359 jäsenyhdistystä ja 18 maakunnallista piiriä. Sen jälkeen hän kirjoitti sekä runoja että romaaneja, kertomuksia ja novelleja. Ilotulituskisan parhaat palat nähdään myös televisiosta sunnuntaina Nelosella kello 13. Moottorivene ajoi päin tolppaa PORI (STT) Moottoripyöräilijä kuoli perjantai-iltana Porin Kyläsaaressa menetetyttään ajoneuvonsa hallinnan. Veneessä on 115 hevosvoiman moottori. maaliskuuta 1947 Turussa. Ilotulitusteoksiin kuului myös musiikki, joka oli yksi esitysten arvosteluperusteista. Viisi Neste Oil Rallin kilpailijaa sai rangaistusvaatimuksen ylinopeudesta, ja heistä kaksi syyllistyi samalla myös vakavaan piittaamattomuuteen liikenteessä. Hänen miehensä on hoidettavana keskussairaalassa Joensuussa. Vuonna 1996 ilmestyneen novellikokoelman Räävelinkadun hullu parturi ilmestyi vielä viisi teosta muistiinpanoja, reunamerkintöjä ja katkelmia aina vuoteen 2003. He olivat ulkomaalaisia eivätkä poliisin mukaan kärkipään kuljettajia. Poliisi ei vielä sunnuntaina aamupäivällä ollut pystynyt tunnistamaan uhria, pitkää nuorta miestä. Se julkaistiin äitienpäivänä viime keväänä, toukokuussa. KESKIPOHJANMAA . Onnettomuus sattui ennen yhtätoista illalla Pikakyläntien ja Meri-Poriin johtavan rautatien risteyskohdassa. Jarkko Laine tunnetaan myös lauluteksteistään. 10,30 + pantit 2,40 14,90 (3,69/kg) + kori 2,20 2 koria/talous HELSINKI (STT) Reserviläisliitto vastustaa suomalaisten YK-joukkojen osallistumista rauhanturvaoperaatioon Libanonissa. Kuljettaja ajoi veneen rantaan ja hälytti paikalle apua. Neljän kuljettajan veressä oli alkoholia, mutta alle rattijuopumuksen rajan. Näytelmiä Jarkko Laine kirjoitti vuosina 1972 ja 1973 neljä ja suomensi Mark Twainin nuorisokirjat Huckleberry Finnin seikkailut (1972) ja Tom Sawyerin seikkailut (1973). Pimeän yötaivaan valaisseeseen kilpailuun osallistui kaikkiaan viisi ilotulitusnäytöksiä järjestävää yritystä. Hän oli syntynyt 17. Päihtyneet ihmiset aiheuttivat illan aikana jonkin verran järjestyshäiriöitä. yksitoista runokokoelmaa ja valikoiman runoja kokoelmien ulkopuolelta Oodi eiliselle sanomalehdelle (1989, Otava), Pyhä maanantai (1991, Otava), Iloisen neekerin katu (1992, Otava), Savukkeen sininen ajatus (1997, Otava), Sateen ääni on niin yksinäinen ääni (2000, Otava), Sanomalehtien kahinassa maailman hiljaisuus (2001, Otava), Elsassin tytön runot (2003, Otava), Tämä yö on taikayö (2004, Otava), Jumala saalistaa öisin (2005, Otava). Lauantaina iltapäivällä hänen tilansa oli vakaa. 2,15 + pantit 0,80 2,95 Koff III-OLUT 0,33 L 24 pll + kori (1,29/L) Sis. Siinä havaittiin renkaan osumajälki. JAFFA 1,5 L 2-pack (0,72/L) Sis. Kirjallisuuspiirit luonnehtivat Jarkko Lainetta 1960-luvun massaviihteen, sarjakuvien ja popmusiikin puolestapuhujaksi – kirjalliseksi nuorisoidoliksi, jonka nimi yhdistettiin underground-ilmiöön. Moottoripyöräilijä näyttää menettäneen pyörän hallinnan osuttuaan kiskojen väliseen puiseen korokkeeseen. Poliisin mukaan Kaivopuistossa oli joitakin tappeluita ja sammuneita. Samaan aikaan Jyväskylän ja Jämsän paikallispoliisien liikenteenvalvonnassa jäi kiinni neljä rattijuoppoa. Hänen ensimmäinen teoksensa oli Haamumaili, romaani (1968, Otava). Runoteoksia Jarkko Laine kirjoitti kaikkiaan 22. Finlandia-palkintoehdokas hän oli vuosina 1989 ja 1992. Poliisi epäilee alkoholilla olleen osuutta onnettomuuteen. Henkilöjäseniä liitolla on 33 000. Proosan ja lyriikan lisäksi hän on kirjoittanut myös näytelmiä. Onnettomuudessa menehtyi noin 190-senttinen nuori mies, jolla oli vaaleat, keskipitkät hiukset. Suominen hämmästeli myös Suomen päättäjien ”ponnetonta toimintaa” asiassa ja kysyi, miksei Israelille annettu noottia tapahtuneesta tai edes sen suurlähettilästä kutsuttu ulkoministerin puhutteluun. Parnasson toimitussihteerinä hän oli 1969–1986 ja päätoimittajana vuosina 1987–2002. Lisäksi poliisin venepartio puhallutti Jämsään rallia seuraamaan tulleita veneilijöitä; kahden puhallus ylitti ruorijuopumuksen rajan. Kuva: Lehtikuva/Marja Seppänen-Helin HELSINKI (STT) Edesmenneen kirjailija Jarkko Laineen tuotanto oli erittäin laaja ja monipuolinen. Ilotulitusta katsomassa olleen yleisön määrää oli vaikea arvioida laajalla ranta-alueella, mutta paikalla oli Helsingin poliisin mukaan tuhansia ihmisiä. 0500 569 174, jyri.kivioja@kastelli.fi Toimitusalueena Kokkola+ ympäristökunnat Kotikartano 107 ValmisKastellina UUTT A! UUTT A! • Markkinajohtajan suosikkitalot nyt ValmisKastellina! • Sisustussuunnittelijan luomat valmiit sisustuskokonaisuudet! • Modernit Puustelli-kalusteet koko taloon! • Syksyn ja talven toimitukset nyt nopeille hurjaan tarjoushintaan! Rajoitettu erä
Poliisi julkaisi päivää ennen pidätystä turvallisuuskameroiden kuvia, joissa kaksi nuorta miestä vie pommit juniin. Onnettomuus tapahtui lähellä Italialle kuuluvaa Lampedusan saarta. Kuva: Lehtikuva/AFP/Razmi Haidar ROOMA (STT–AFP–DPA–REUTERS) Ainakin kymmenen ihmistä sai surmansa, kun laittomia siirtolaisia kuljettanut vene upposi lauantaina Välimerellä. Rannikkovartioston kuusi alusta työskentelivät öljytuhon parissa, ja Greenpeace on lähettänyt alueelle oman aluksensa. Syyttäjä kertoi miehen asuneen Saksassa kaksi vuotta ja opiskelleen Kielissä. Tiaisen tehtäviin kuului myös yhteydenpito Brysseliin, mikä sisälsi alueen yleistilanteen sekä tarvittavan avun raportointia. Libanonin armeijan sotilaat alkoivat torstaina levittäytyä maan eteläosiin, jotka olivat 34 päivää rajujen taistelujen keskiössä. Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun johtaja John Negroponte sanoi tiedustelupäällikön vastaavan Kuubaa ja Venezuelaa koskevan tiedon kokoamisesta ja analysoinnista sekä tiedustelustrategioiden täytäntöönpanosta. Aluepalopäällikkö Torbjörn Lindström ja sairaankuljetuksen esimies Vesa Truphonen tulivat Kyproksesta, jossa he ovat olleet vastaavanlaisissa tehtävissä kuin Tianen. Kuva: Lehtikuva/AFP/Tara Yap WASHINGTON (STT–AFP) Yhdysvallat ilmoitti myöhään perjantaina nimenneensä erityisen tiedustelupäällikön vastaamaan Kuuban ja Venezuelan vastaisesta tiedustelutoiminnasta. Alueelle lähetettyjen pelastusasiantuntijoiden tehtävänä oli EU:n jäsenmaiden lähettämien avustusten jakelu ja tulevien pelastuspalvelutarpeiden arviointi. Poliisi on sanonut iskuyrityksen liittyvän mahdollisesti Lähi-idän viimeaikaisiin tapahtumiin ja niiden nostattamaan vihaan. Autojen kieltämisellä puolustusministeriö haluaa suojella Bagdadiin saapuneita shiiapyhiinvaeltajia. Useita ihmisiä on edelleen kateissa. Lähestyvä talvi tuo asiaan oman kiireensä. Myrsky tuhosi muun muassa 39 000 ihmisen talon. Veteen oli päässyt arviolta vajaat 200 000 litraa öljyä. Aluksen lastina oli 2 miljoonaa litraa polttoöljyä, ja se makasi edelleen lauantaina merenpohjassa. Suurin osa oli Pohjois-Afrikasta sekä Somaliasta ja Eritreasta. – Me kuulemme paljon puhetta siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta mitään ei ole tapahtunut. Myös paikalliset asukkaat ovat yrittäneet kauhoa mustaa liejua saaren rannoilla. Alipertan mukaan onnettomuuden uhriluku olisi voinut olla huomattavasti suurempi, jollei yksi Italian merivoimien aluksista olisi ehtinyt seurata venettä jo jonkin matkaa ennen onnettomuutta. KESKIPOHJANMAA 8 Ulkomaat BEIRUT/TEL AVIV (STT–REUTERS–DPA–AFP) Libanon vaati lauantaina selvitystä Israelin maan itäosaan tekemästä hyökkäyksestä, jossa sekä Hizbollah että Israel kärsivät tappioita. Havannan ja Caracasin suunnan tiedustelusta ryhtyy aluksi vastaamaan 32-vuotias, CIA-veteraaniksi luonnehdittu J. Libanonilaisten turvallisuuslähteiden mukaan yhteenotossa kuoli kolme Hizbollahin taistelijaa. Saomain mukanaan tuomista rankkasateista ja kovasta tuulesta kärsi arviolta kaikkiaan noin 2,5 miljoonaa Zheijiangin asukasta. Tutkijoiden mukaan matkalaukkuihin pakattujen pommien oli tarkoitus laueta kymmenen minuuttia ennen kuin junat saapuivat määräasemilleen. Laiva upposi yli viikko sitten, kuvasi turhautunut rannikkovartioston paikallinen komentaja Harold Jarder. Aselepo on joutunut aiemminkin joustamaan, sillä neljä Hizbollahin taistelijaa sai surmansa osapuolten ammuttua toisiaan aiemmin tällä viikolla. Vielä useita tunteja onnettomuuden jälkeen noin 40 ihmistä oli kateissa, ja myös heidän pelättiin hukkuneen. – Se mitä tänään tapahtui ei ole vain tragedia, vaan myös täysimittainen rikos. – Isku oli selvä rikkomus turvallisuusneuvoston julistamaa aselepoa vastaan, Libanonin pääministeri Fuad Siniora sanoi. Nimitys asettaa käytännössä maat samalle viivalle niin sanottujen ”pahan akselin” maiden kanssa, sillä tähän asti vain Iranille ja Pohjois-Korealle on nimetty amerikkalaishallinnossa omat tiedustelupäällikkönsä. Uhrien määrä kasvatti perjantaina Zheijiangin maakunnasta löytyneet 106 ruumista. Siirtolaisten vene upposi Välimerellä Joukkokuolema nostatti raivoa STT LIBYA TUNISIA ITALIA Sisilia Sardinia A L G E R IA MALTA Lampedusa 200 km MANILA/NUEVA VALENCIA (STT–AFP–DPA) Filippiinien rannikkoa tärvelee tuhoisa öljyvuoto, jota ympäristöjärjestöt kuvasivat lauantaina räjähtäväksi aikapommiksi. Saksan poliisi pidätti terroristiepäillyn Kielin juna-asema oli suljettuna useita tunteja tutkimusten takia. Epäilty pidätettiin juuri, kun hän yritti paeta kaupungista. Hän ei kuitenkaan kommentoinut sitä, millaisia päätöksiä varten tietoa saatettaisiin lähitulevaisuudessa tarvita. YK-vahvistusta alkoi saapua YK:n ensimmäiset rauhanturvaajat saapuivat lauantaina Libanoniin vahvistamaan maassa jo valmiiksi olevia YK-joukkoja. Lisäksi ryhmän tehtävänä oli esimerkiksi auttaa erityisesti niiden maiden kansalaisia, joilla ei ollut Kyproksella omaa lähetystöä. Yhteenotto oli vakavin sen jälkeen, kun Israelin ja Hizbollahin välinen tulitauko astui voimaan maanantaiaamuna. Työ sisälsi yhteydenpitoa paikallisten viranomaisten, avustusjärjestöjen edustajien ja eri maiden lähetystöjen välillä. Vene upposi varhain aamulla. Laukut kuljetettiin juniin Kölnissä, ja ne löydettiin Dortmundin ja Koblenzin asemilla. – Tosin jos alueelle alkaa virrata avustustarvikkeita runsaasti, asiantuntijoita varmasti tarvitaan maan hallituksen ja avustusjärjestöjen välille varmistamaan avun perille pääsy, arvioi Tiainen. Alueelle on tarkoitus saada 15 000 libanonilaista sotilasta. Negroponte korosti tiedustelupäällikön vastaavan siitä, että poliittisella johdolla on päätöksentekoa varten käytössään ajankohtaiset ja kattavat tiedot maista. YK:n alaisella Unifililla on Etelä-Libanonissa ennestään lähes 2 000 rauhanturvaajaa. Se aloitti heti pelastustyöt ja hälytti apua. Autoilu kiellettiin Bagdadin kaduilla Autoilukielto on voimassa 11 kaupunginosassa perjantai-illasta maanantaiaamuun. Libanonin tulitauko repeili Israelin armeija selitti estäneensä iskullaan Syyrian ja Iranin asekuljetuksia Eteläiseen Naquran kaupunkiin tuli lauantaina viitisenkymmentä ranskalaista pioneeria osana YK:n UNIFIL-rauhanturvaoperaatiota. Paikallisviranomaisten mukaan koralliriutat ovat jo vaurioituneet useiden neliökilometrien alueella. Lauantaina sotilaat ottivat haltuunsa Fatiman portin Israelin ja Libanonin rajalla. Pelastustoimiin osallistui useita rannikkovartioston veneitä ja helikoptereita. Libanon kehotti YK:ta puuttumaan tapahtumiin. USA terästää tiedustelutoimia Kuubaa ja Venezuelaa vastaan BERLIINI/KIEL (STT–DPA–AFP–REUTERS) Saksan poliisi pidätti lauantaina miehen epäiltynä kolme viikkoa sitten junaan tehdystä terrori-iskuyrityksestä. Kaikkiaan Ranska on luvannut lähettää Libanoniin 200 rauhanturvaajaa, mutta YK on toivonut maalta suurempaa panosta. Tutkijat ovat tarjonneet 50 000 euron palkkiota vihjeestä, joka johtaa heidän löytymiseensä. Paloesimies Pekka Tiainen saapui parin viikon komennukselta Beirutista, missä hän oli EU:n humanitaarisen avun ja evakuoinnin koordinoijana. Tällä hetkellä avustustyöntekijöiden suurimpana haasteena on löytää majoitustilat kotinsa menettäneille libanonilaisille. Israelin ulkoministeriön mukaan isku oli välttämätön, koska asekuljetukset Hizbollahille ovat jatkuneet eikä rajalla ole libanonilaisia tai kansainvälisiä joukkoja valvomassa tilannetta. Poliisi epäilee kahden miehen yrittäneen räjäyttää pommit kahdessa eri junassa heinäkuun viimeisenä päivänä. Kapteeni Cristiano Aliperta Italian rannikkovartiostosta arveli, että onnettomuuden aiheutti matkustajien äkillinen siirtyminen veneen toiselle laidalle. 70 saatiin pelastettua onnettomuutta seuranneiden tuntien aikana, ja kymmenen ruumiit löydettiin. Sen jälkeen iskujoukon oli määrä hyökätä Budain kylässä olevaan Hizbollahin jäsenen toimistoon, mutta se joutui Hizbollahin taistelijoiden väijytykseen. Saomain uhrien luku jo yli 400. Ihmiset hyppivät ja putosivat veteen Tigrisjoen sillalta. Taisteluiden kerrottiin kestäneen tunnin ajan. Tämänkertainen yhteenotto oli Libanonille jo liikaa. Pyhäkköön matkalla olleet shiiamuslimit joutuivat pakokauhun valtaan, kun väkijoukossa levisi huhu, jonka mukaan itsemurhapommittaja oli juuri räjäyttämässä itsensä ihmismassan keskellä. Kumpikin maa on kieltänyt aseistavansa järjestöä. Myös Venezuelan presidentti Hugo Chavez arvioi, että Maherin nimitys liittyy Yhdysvaltain pyrkimyksiin estää hänen uudelleenvalintansa joulukuun presidentinvaaleissa. Ainakin 965 ihmistä hukkui, tukehtui tai tallautui kuoliaaksi. YK pyrkii saamaan Etelä-Libanoniin jo syyskuun toiseen päivään mennessä 3 500 sotilaan etujoukon. Ryhmä raportoi evakuoitujen määriä ja evakuoinnin sujumista Brysseliin. Hän on myös johtanut keskustiedustelupalvelu CIA:n toimintaa Karibian alueella. Budain kylä sijaitsee runsaan 20 kilometrin päässä Syyrian rajasta, lähellä Baalbekin kaupunkia. – Puhdistaminen voi yksistään viedä kolme vuotta. – Lisäksi alueella on huutava tarve pelastuskalustosta. Kuva:Lehtikuva/AFP/ Thomas Nyfeler HELSINKI (STT) Suomalaiset pelastusasiantuntijat Pekka Tiainen, Torbjörn Lindström ja Vesa Truphonen palasivat tehtävistään Libanonista ja Kyproksesta myöhään perjantai-iltana. – Nämä ponnistukset ovat ensiarvoisen tärkeitä nyt, kun poliittiset päättäjät kiinnittävät entistä enemmän huomiota näiden maiden Yhdysvalloille asettamiin haasteisiin, hän kommentoi päätöstä lausunnossaan. Israelin armeija kertoi yhden sotilaan saaneen surmansa ja kahden haavoittuneen. YK on vedonnut Euroopan maihin, jotta ne kiireellisesti lähettäisivät sotilaita operaatioon. Jostain syystä kotitekoiset pommit eivät kuitenkaan räjähtäneet. Aamuvarhaisella Kielin junaasemalla pidätetyn 21-vuotiaan libanonilaismiehen sormenjäljet ja dna täsmäävät näytteisiin, joita on otettu toisesta pommilaukusta. Filippiinien saaristoa on kuvattu yhdeksi maailman monimuotoisimmista meriympäristöistä, joka on myös herkkä tuhoille. Puolustusministeriön mukaan Kadhimijan ympärille on pystytetty juhlallisuuksien ajaksi turvatarkastuspisteitä, joissa pyhiinvaeltajat tutkitaan. Suomalaisten pelastusasiantuntijoiden työ alueella päättyi tältä erää. Libanonin armeija kertoi, että Israelin joukot laskivat ilmahyökkäyksen turvin kaksi kulkuneuvoa vuoristoiselle Afqan alueelle lähelle Baalbekia. Italian rannikkovartioston mukaan kymmenmetrisessä puuveneessä saattoi olla jopa 120 matkustajaa. Nimitys kielii Yhdysvaltain levottomuudesta Kuuban presidentin Fidel Castron väistyttyä sairauden vuoksi toistaiseksi vallasta. Satojen kalastajien toimeentulo on joutunut öljyn vuoksi vaaraan. Esimerkiksi ambulansseja tarvittaisiin pikaisesti, Tiainen totesi. Viime vuonna uskonnollinen juhla muuttui tragediaksi, jossa kuoli lähes tuhat ihmistä. Rannikkovartiosto on yrittänyt hillitä laajenevaa tuhoa. Poliisi uskoi viiden pelastuneen olleen mukana matkan järjestämisessä. Filippiinien hallitus on pyytänyt apua, jotta öljyvuoto saataisiin pysäytetyksi. Järjestön Kaakkois-Aasian kampanjapäällikkö Von Hernandez varoitti, että alus on välittömästi joko nostettava ylös tai siinä oleva öljy pumpattava pois. Libanonin armeijan lisäksi alueelle on tarkoitus saada 15 000 sotilaan vahvuiset rauhanturvajoukot. Shiiat kokoontuvat viikonloppuna Kadhimijan moskeijaan Bagdadin pohjoisosaan kunnioittamaan imaami Musa al-Kadhimin kuolinpäivää. Israel tähtäsi asekuljetuksiin Lauantaiaamun operaation tarkoituksena oli Israelin armeijan mukaan estää Syyrian ja Iranin asekuljetukset Hizbollahille. – Tutkimuksemme perustuu nyt sille olettamukselle, että tämä oli Saksassa olevan terroristiryhmän työtä ja että aikomuksena oli tappaa suuri joukko ihmisiä, liittovaltion syyttäjä Rainer Griesbaum sanoi perjantaina. Pahiten on kärsinyt Guimarasin saaren kaakkoiskärki vajaan 500 kilometrin päässä pääkaupungista Manilasta. Ellemme onnistu rankaisemaan näiden rikosten tekijöitä, ne vain uusiutuvat – ja niin uusiutuvat tragediatkin, Amato sanoi lausunnossaan. Toista miestä jäljitetään edelleen. Italian sisäministeriön mukaan saarelle saapui vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana yli 10 000 laitonta siirtolaista 178 veneellä. Öljyvuoto hylystä tuhoaa Filippiinien koralliriuttoja Paikalliset asukkaan auttoivat öljyvahingon siivouksessa puhdistamalla muun muassa aallonmurtajan kiviä Nueva Valecian kaupungissa Guimarasin saarella. Miehet kuuluivat EU:n seurantatiedotuskeskuksen (MIC) heinäkuussa asettamaan EU:n pelastustoimien järjestelyja arviointiryhmään. Sunnuntaina 20.8.2006 . – Mitä pitempään tankkeri pysyy pinnan alla, sitä suurempi vaara, hän sanoi. Myös ympäristöjärjestö Greenpeace on vedonnut kansainväliseen apuun. Suurin osa uhreista oli naisia ja lapsia. Öljylautta ulottui jo 200 kilometrin matkalle. Bushin hallinto on lisännyt propagandalähetyksiään Kuubassa Castron sairastumisen jälkeen ja kertonut uusista suunnitelmista tukea demokraattisen ja länsimielisen hallinnon nostamista valtaan. He eivät saa viedä mukanaan minkäänlaisia aseita, laukkuja tai edes matkapuhelimia. Kuva:Lehtikuva/AFP/Karim Sahib STT 200 km Saida Li ta ni jo ki Beirut Damaskos SYYRIA JORDANIA LIBANON Tyros ISRAEL Golan Be ka a Baalbek Budai Demilitarisoitu alue PEKING (STT–DPA) Viime viikolla Kiinaa riepotelleen hirmumyrskyn Saomain uhriluku on noussut jo 436:een, uutistoimisto Xinhua kertoi lauantaina. Lampedusan saari sijaitsee Sisilian eteläpuolella vain 300 kilometrin päässä Libyan rannikosta. Italian sisäministeri Giuliano Amato vaati onnettomuuden jälkeen tiukempia toimia ihmissalakuljetusta vastaan. Puolustusministeriön mukaan tarkoituksena on estää väkivaltaisuudet shiiojen uskonnollisessa juhlassa. Pelastusasiantuntijat palasivat Suomeen BAGDAD (STT–REUTERS) Irakin hallitus on asettanut ajoneuvokiellon Bagdadin kaduille viikonlopuksi. – Jos emme saa selkeitä vastauksia YK:lta, saatan joutua alkuviikosta pyytämään hallitusta pysäyttämään armeijan siirtymisen etelään, puolustusministeri Elias al-Murr sanoi. Patrick Maher, joka on osallistunut keskeisesti muun muassa Yhdysvaltain terrorismin vastaisen strategian suunnitteluun väkivaltaisuuksien repimässä Kolumbiassa
Viereisellä ruudulla näytetään filminpätkiä Kalamajasta ja kolmannella näytöllä haitaristi kommentoi maailmanmenoa alakuloiseen tapaan. Sotavarustelu ja nationalistinen pullistelu saavat taiteilijoilta tylyn tuomion. Kokkolalaiselle lausuntataiteilija Auli-Maritta Ruuskaselle ei lavarunouskisa ollut tuttu, mutta mukava yllätys. Kyse ei ole riimipelleilystä eikä lausumisesta. Kirjekokoelma on paljon ajatuksia herättävää luettavaa. Mystisissä ja symbolisesti latautuneissa naishahmoissa vierailee usein erityisiä huomiota kiinnittäviä yksityiskohtia: erilaisia eläimiä, kukkia tai koruja. Ne kertovat kulttuurista, ajasta ja siitä mikä ihmistä koskettaa. Seurakuntayhtymän kuvataidetoimikunta esitti kutsukilpailun jälkeen kesäkuussa, että Martti Aihan luonnoksen mukainen veistos pystytettäisiin hautausmaalle. Niiden eteen tehty toimitustyö on loistava ja onnistunut. KESKIPOHJANMAA . Kilpailun tuomaroinnista vastaa viisi yleisön joukosta poimittua jäsentä. TAMPERE (STT) Martti Aihan kiistelty veistossuunnitelma saattaa sittenkin päätyä Tampereen Messukylän hautausmaalle. Teokset ovat performansseja, joissa kartoitetaan odotusarvoja ja sovinnaistapoja, joita yhteisö naisilta edellyttää. Eeva-Liisa Manner vältteli julkisuutta ja hän piti yksityiselämänsä hyvin suojassa. Se kertoo runoilija EevaLiisa Mannerin elämästä niinä vuosina, kun hän oli kirjailijana tuotteliaimmillaan. Lausujille on hänen mukaansa erityinen paikka runouden kentässä. Pitkänen on ollut muun muassa Vuoden eurooppalainen museo -palkintotuomariston jäsen vuosina 1994–2006.. syyskuuta tai 12. Kokeileva taide -sateenvarjon alle mahtuu installaatioita, performansseja, elokuvia, kineettistä taidetta ja paljon muuta. Hyrskylahden teos Baabelin tornit on sijoitettu maneesin sisääntuloaulaan, näyttelyn keskeisimmälle paikalle. Hautausmaiden perinteisiin nähden sen muotokieli on varsin modernia. Huotarinen ei pidä "matalan" kulttuurin runoutta varsinaisena uhkana kaunokirjalliselle puolelle ja sen arvostukselle. lokakuuta. Kimmo Kumela rakentaa kaaoksesta ja sekasorrosta jännittävän kollaasin, ja Pasi Mälkiän naivismin keinoin toteutetut piirustukset esittävät oman sarkastisen kommenttinsa maailmanmenosta. Sotaan aina valmis pommibarbi ”Bombie” on yksi Tiitsmaan ja Tuuman monista teoksista. 1) 24 elokuuta saakka. – Mellerin Mona Lisojen taustoja ei kukaan tiedä varmasti. Esityksen kesto on rajattu kolmeen minuuttiin. Runoilija Eeva-Liisa Mannerin kirjeenvaihto kertoo runoilijan ajatuksista, välittämisestä, tunteista ja maailmasta. Tampereen evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän kirkkoneuvosto päätti torstaina, että Pieta-teräsveistoksen kohtalo käsitellään uudestaan. Ne näyttävät elävän kuvan ihmisestä, joka ajatteli ja kysyi paljon. – Tietysti jos aletaan luottaa pelkkään esiintymiseen ja tehdään siinä sivussa runo hutaisten, se on ongelma. Idea työstyy muiden töiden osalla, ja osittain sen vaikeus tekee siitä Mannerille haasteen. Kuinka kirjailijan työn keskeinen elementti on luoda suhde lukijaan, kuulijaan ja yleisöön, olipa teoksen muoto mikä hyvänsä. Alkuvuosina mukana oli 60–70 -vuotiaitakin, mutta pääosa alan harrastajista taitaa tätä nykyä olla 20–40 ikävuoden välillä. VI kansainvälinen kokeellisen taiteen festivaali Pietarin maneesissa (Isaakijevskaja pl. Meller on tunnettu "revitystä tekniikasta", jossa päällekkäin laitetaan useita maalikerroksia ja niitä raaputetaan sitten rikki. Sitä vastoin esitettävän ja lavarunouden suosio on selkeästi noussut ja erilaisia runoklubeja järjestetään jatkuvasti enemmän, kertoo tamperelaisessa runoimprovisaatioryhmä Muuntajassa vaikuttava runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen. Lisäksi foorumin suojelija, Belgian kuningatar Fabiola on myöntänyt Pitkäselle Fabiola-mitalin. Mona Lisojen ensiesiintyminen Hanna-Riina Aho Kirjoittamisen aika: Eeva-Liisa Mannerin kirjeitä 1963-1969. Japanilainen performanssitaiteilija Chapa ja Suomessakin vuosia asunut venäläinen tanssitaiteilija Ludcia Khabibulina loivat intensiteetissä vertaansa vailla olevan teoksen, jossa käydään fyysisen ja psyykkisen kuormituksen äärirajoilla. Henkilökohtaisesti haluaisin suojella myös "vaikeampaa" kaunokirjallista runoa. Mesenaatti Sara Hildenin kirjeissä hän pyytelee apua Hildenin huvilan talonmiehen palkanmaksua varten. Hän on sen jälkeen toiminut muun muassa esirunoilijana ja hengessä mukana. Kokeilevaa taidetta Pietarin maneesissa Mies Baabelin tornin takana on Sami Hyrskylahti. Kudoksesta, joka syntyy omien ja läheisten kokemusten lisäksi, nähdyistä, kuulluista ja tunnetuista välähdyksistä ja saa merkityksensä suhteessa muuhun kirjallisuuteen ja muihin ihmisiin. Baabelin torni reaaliajassa 15 vuotta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen ovat suomalaistaiteilijat löytäneet Pietarin ja sen laajan taideyhteisön. Huotarisen mukaan kolmatta kertaa järjestetty kisa on suunnattu nimenomaan uusille, nuorille kyvyille. Kahdeksan seurakuntalaisia teki päätöksestä oikaisuvaatimuksen heinäkuussa. Tamperelainen kirjoittajayhdistys Viitapiiri ry., johon Huotarinenkin kuuluu, julkistaa jälleen tänä vuonna Nuori Runo kilpailun voittajan ja järjestää siihen liittyvän pienimuotoisen festivaalin syyskuun puolessa välissä. Esimerkiksi Heli Laaksosta pidetään usein vaarallisena jo sen takia, että hän myy hyvin. Pitkänen on Mäntässä sijaitsevan Gösta Serlachiuksen taidemuseon johtaja. Vuodesta 2000 asti olemassa ollut Muuntaja kuvaa toimintaansa ainutlaatuiseksi Suomessa – sano sana, me teemme siitä runon heti nyt. Pehkonen ja Vepsäläinen kysyvät, onko naisen mahdollista irtautua ja vapautua tarpeettomista siteistä ja ajatusluutumista. Kuvassa Tiina Poutanen(vas.), Vilja-Tuulia Huotarinen, Sinikka Laitinen, Ulla Vaarnamo ja Helena Virtain esiintymässä Siurossa. Mukana on maalauksia 70-luvulta tähän päivään. Kirjat . Näyttelyn avajaisissa esitettiin performanssi-improvisaatio Letter to Pollock. Hänen tuotantonsa runot, näytelmät ja käännökset tunnetaan hyvin, mutta kirjeet antavat niiden syntyyn ja kehittymiseen uuden ulottuvuuden. Ympäri Suomea ja maailmallakin runsaasti kiertäneen Reijo Mellerin töitä ei valitettavasti Anja Mellerin mukaan ole päätynyt Kokkolan Taidemuseon kokoelmiin ainakaan toistaiseksi. Tuula Hökkä on toimittanut Kirjoittamisen aika nimisen teoksen, jossa on Eeva-Liisa Mannerin kirjeitä vuosien 1963 ja 1969 väliltä. Oma runollinen esiintymislajinsa on lausunta. Kuvat: Elina Koivisto Taiteilijassa ja mallissa on poikkeuksellisesti nähtävissä myös Reijo Meller. Kuitula panostaa väreihin, ja komeat akryylivärein maalatut työt voi tulkita maisemiksi tai mielenmaisemiksi. Kirkkoneuvosto päättää asiasta kokouksessaan 21. Oma taiteenlajinsa Syyskuun 1. Virolaiset nykytaiteilijat kunnostautuvat näyttelyssä muutenkin. Näytelmän Poltettu oranssi syntyyn liittyvät kirjeet kutkuttavat lukijaa, koska ne kertovat hitaasti syntyvästä ideasta. Osaa voimakkaista töistä ei ole ikinä ennen esitelty julkisuudessa, vaan ne on kaivettu komeroiden kätköistä tätä kesää ajatellen. Kiistellylle veistokselle mahdollisuus – MUSEOJOHTAJA MARITTA PITKÄSELLE on ensimmäisenä suomalaisena myönnetty Euroopan museofoorumin kunniajäsenyys. Oscar ja Heidi Parlandin kirjeenvaihdossa keskustellaan käännösten kielestä, muodoista ja vaihtoehdoista. Sen suhteen Manner sanoo itse olevansa arempi kuin muiden näytelmiensä esitysten suhteen ja hän ottaa kantaa roolivalintoihin ja tekee muutoksia vielä harjoitusten alettuakin. Sen verran mitä tiedän, en voi paljastaa. Laaksosen kohdalla persoonalla ja olemuksella on kiistatta osuus hänen menestykseensä. On sama millä tavalla runous tulee esiin, kunhan se tulee, toteaa Ruuskanen. Tietyllä tavalla genren osa edelleen. Mikrofonin ja tekstipaperin lisäksi muun rekvisiitan tai musiikin käyttö ei ole sallittua. Kuva: Jyrki Nisonen Martti Kiuru PIETARI (STT) Pietarin kuudes kansainvälinen kokeilevan taiteen festivaali on onnistunut kokoamaan kiinnostavan kirjon nykytaiteilijoita eri puolilta maailmaa. Mellerin tavaramerkki ja maalausten "henki" on sininen väri, joka on läsnä kaikissa hänen töissään. Elämmekö pommin varjossa ja kuljemmeko vääjäämättä kohti tuhoa. – Laaksonen jäi täpärästi kakkossijalle toisena kisavuonna. Keller esittelee kartalta Kalamajaa hajamielisen professorin elkein. Kirjeet ovat eri arkistoista. Tuo ulottuvuus ei ole pelkästään biografinen, vaan se kertoo siitä moninaisesta kudoksesta, josta kirjailijan teokset syntyvät. Jäsenyys myönnettiin kiitokseksi hänen foorumille tekemistään palveluksista. Sunnuntaina 20.8.2006 Kulttuuri 9 Elina Koivisto KOKKOLA (KP) Tätä nykyä Pyhäjärvellä asuva ja työskentelevän kokkolalaistaustaisen taiteilijan Reijo Mellerin lempiaihe – arvoituksellinen nainen – on monipuolisesti esillä idyllisessä Taidekartano Sollidenissa. Seuraavan kerran Mellerin töitä voi nähdä lokakuussa Kalajoen Tapion Tuvalla, aiheena silloin Ihmiset ja eläimet. Laatikon sisällä on radiolähettimiä, jotka kommentoivat maailman menoa eri kielillä ja reaaliajassa. Tammi, 2006. Kauniista lapsesta pitävät muutkin. Se kertoo kirjailijasta, joka oli uskollinen omalle tekstilleen ja kirjallisuudelle. – Muuntajassa on karsittu pois teatteri-improvisaation keinot, ja se toimii sanojen ja runon tasolla. Pehkonen ja Vepsäläinen muodostavat työparin, joka tutkii teoksissaan kahden eri-ikäisen naisen asemaa kulttuurissa sukupolvien jatkumon kautta. – Lausunta antaa mahdollisuuden ja vapauden tulkita runoa eri tavalla, kuin mitä kirjoittaja tekisi. Spontaanisti etenevä runo saattaa kaikkien yllätykseksi lähteä alkusanoista aivan uusille urille. Koskettavat kirjeet Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020 750 4426 Toimittaja: Elina Koivisto 020 750 4426 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Elina Koivisto (KP) – Viime aikoina on puhuttu paljon runotrendistä, mutta ei se kuitenkaan näy juuri runokirjojen myynnissä. Joissakin kirjeissään hän kertoo kaipuustaan hoivata lasta, köyhää lasta, ei kaunista vaan rumaa. Virolaista nykytaidetta Festivaalin ehkä hauskin teos on virolaisen Raul Kellerin videoinstallaatio tallinnalaisesta Kalamajan kaupunginosasta. Tilanteet, joissa hän on törmännyt runoilijoiden itsensä esittämään runouteen ovat liittyneet yleensä kirjojen markkinointiin. Lavarunous vaatii rytmiä ja vimmaa Runotrendi näkyy erityisesti esitetyn runouden suosiossa Vaikka Muuntaja improvisoi, kyseessä ei ole teatteri, vaan tosissaan tehty runous. Hyvä lavaruno on rytmikäs. Teoksen muodostaa 11 raudoitusverkosta valmistettua tornia ja ”musta laatikko”. Venäläistaiteilijoiden töistä voi poimia esimerkkinä Ivan Ushkovin antimatkailujulisteet, joiden välittämä korni Venäjäkuva ei ehkä sittenkään ole kovin kaukana länsimaisista Venäjä-stereotypioista. Jätettäköön jokaisen katsojan mielikuvituksen varaan, kertoo vaimo Anja Meller. Vilja-Tuulia Huotarista viehättää kuitenkin myös kirjoittajan omiin runoihinsa tuoma tulkinnan herkkyys. Aihan veistos olisi suunnitelman mukaan noin neljä metriä korkea ja teräsrakenteinen. Taiteilijat kommentoivat aikamme latteuksia ja rutiiniajattelua oivaltavasti, eikä nykytaidenäyttelyitä joskus vaivaavasta ulkomaailmalta käpertymisestä ole tietoakaan. – Osallistujamäärä karsinnoissa on siinä kymmenen tienoilla per kisa, mutta on käsitykseni mukaan lisääntynyt vuosien varrella. Kuitulan jokimaisemat muistuttavat hämmästyttävästi Reidar Särestöniemen väri-ilottelua. – Lavarunous ja erityisesti rajattu aika vaatii esiintymistaitoja ja tiettyä vimmaa. Tunnelmat vaihtelevat monetmaisista impressionistisista taustoista renessanssisiin naismuotoihin ja raakaan realismiin. Oulusta Helsinkiin siirtynyt kuvataiteilija Mauri Kuitula haastaa kokeilevan taiteen traditionaalisemmalla näkökulmalla. Toimittanut Tuula Hökkä. Mauri Kuitula luottaa väreihin. Pietarissa kymmenen vuotta asunut Sami Hyrskylahti on valokuvaaja, näyttelijä, kuvataiteilija ja yöelämän ikiliikkuja. Ne on valikoitu asiantuntemuksella ja niihin liitetyt kommentit ja selitykset herättävät henkiin 1960luvun kulttuurielämän virtaukset. Manner kertoo olevansa hidas mutta kirjeet paljastavat kääntäjän, joka tekee työtään pieteetillä ja pyrkien mahdollisimman oikeudenmukaiseen tulkintaan alkuperäisen tekstin suhteen. Lopputulos on sykähdyttävä. Neuvosto pyytää asiasta lausunnot kuvataidetoimikunnalta, kiinteistöjohtokunnalta ja Messukylän seurakuntaneuvostolta 5. – Tulkittu ja kouliintuneella taidolla esitetty runo on erilainen kuin paperit täristen ja jollain tapaa aidommin sanojen äärellä oleva esitys. Kuvat:Martti Kiuru Italialaiseksi kameeksi nimetty maalaus on yksi kyseistä maata rakastavan taiteilijan lempitöistä. Kirkkoneuvosto hylkäsi kuitenkin esityksen äänin 4–3. Erona edellä mainittuihin kirjoittaja ja tulkitsija ovat eri henkilöitä . Kilpailun vaatimuksena on, että runoilija osallistuu yksin ja esitettävien runojen on oltava hänen omiaan. Usein lausuja onnistuu nostamaan runosta esiin elementtejä, joita runoilija ei ole edes ajatellut. Joku toimii kirjan kansien välissä paremmin, toisaalta hyvä esitys saattaa pelastaa keskinkertaisen kirjallisen tuotoksen. Monet maalausten naisista tuijottavat jopa häiritsevän intensiivisesti katsojaa. Vaikka hän hallitsee esiintymisen, mielestäni kirjarunous on pysynyt silti erillään ja hän hoitaa sen tosissaan. – Toisaalta runous on edelleen pienemmän massan suosiossa. Emilia Vepsäläisen (vas.) ja Anne Pehkosen performanssiesitys Pietarin maneesissa. Osa kirjeistä ja korteista on kirjoitettu Churrianan kylässä Andalusiassa, osa Tampereella. päivänä Kuopiossa käydään puolestaan järjestyksessä kuudennet Poetryn Slamin eli lavarunouden SM-kisat, jotka kuuluvat osana Kirjakantti-kirjallisuustapahtumaan Järjestäjä, "savontaja" Olavi Rytkösen mukaan karsintakilpailuja on järjestetty ympäri Suomen, mutta myöntää Pohjanmaan jääneen hämäräksi alueeksi. Kirjeistä syntyy kuva ihmisestä, joka omien katastrofiensa ja sekasortojensakin keskellä välittää aidosti ja kiivaasti kanssakulkijoistaan. Lähimmät löytyvät Oulusta ja Jyväskylästä. Valitettavasti nämä "helpon" runon tahot saavat usein enemmän näkyvyyttä. Hyrskylahden luurankotornit voi nähdä muistumana New Yorkin terrori-iskusta, ja yleisellä tasolla ne symboloivat kolmatta maailmansotaa, joka on taiteilijan mielestä jo käynnissä. Mona Lisat ovat esillä vielä kahtena sunnuntaina Sollidenissa. Pelkkä raaka pessimismi ei kuitenkaan ole Hyrskylahden taiteen ainoa teema, vaan torniteoksestakin löytyy arkkitehtoninen kompositio, numeromystiikkaa ja jopa huumoria. Taiteilija lisää pilkahduksen lempiväriään aina viimeisenä – joko pieneksi pisteeksi tai isommaksi alueeksi. Se näyttää Mannerin maailman tirkistelyttä, näkökulman runoilijan työhön. Ne kertovat kirjoittamisen työstä, sen synnystä, ja sen vaatimuksista ja sen luomasta tyhjyydestä ja täyttymyksestä. Osa kirjeistä on EevaLiisa Mannerin itsensä kirjoittamia, ja osa on hänen vastaanottamiaan kirjeitä. Naisen elämää Anne Pehkonen on kuvataiteilija Pyhäselästä ja Emilia Vepsäläinen tanssitaiteilija Joensuusta. Hyrskylahden ja Kumelan pommin varjossa -teemaa jatkavat Margus Tiitsmaa ja Taave Tuuma, joiden rujon naturalistisissa töissä ei jätetä kiveä kiven päälle. syyskuuta mennessä. Anja Mellerin mukaan nykyään katsoja voi löytää myös teoksiin upotettuja piilokuvia. Vaikka katsoja kokee teosten edessä myös riemullisia hetkiä, ei voi välttyä ajatukselta, että nykytaiteilijoita painaa huoli ihmiskunnan kohtalosta. Maneesin näyttelyssäkin on mukana lukuisia suomalaisia. Vaikka kyseessä on viihde, joka pyrkii osaltaan madaltamaan runouteen liitettyä kynnystä ja elitistisyyttä, pyrimme tuottamaan silti ihan oikeaa, eheää ja älyllisestikin yleisöä stimuloivaa tekstiä. Myös jo edellä mainittu Heli Laaksonen on aikoinaan ponnistanut slam-piireistä
Hämäläinen kertoo kuinka Seuralehti antaa Aavikolle täsmäiskun lööppitehtailusta. Tähän mennessä toimeen on kaavailtu sotilaita Suomen lisäksi ainakin Espanjasta, Italiasta ja Ranskasta sekä useista muslimimaista, jotta Libanonin hallitus hyväksyisi ryhmän. Olisi edes joku editoinut tekstiä. Riitta-Maija Sykkö Yhteistyötä lasten parhaaksi Kodin ja koulun välistä yhteistyötä pyritään tiivistämään. Varaa vitkutteluun joukkojen kokoamisessa ei silti ole. Ovathan koululaiset opinahjossaan ison osan valveillaoloajastaan. Viimeisten mielipidemittausten mukaan yli 50 prosenttia vastaajista toivoi, että Hizbollahin riisuminen aseista olisi viety pitemmälle. Tämä kaksikko jatkaa varmasti maalipaalulle saakka. Opettajat saattavat nähdä nuoria jopa enemmän kuin heidän omat vanhempansa. Kaikki osapuolet hyötyvät myös siitä, että vanhemmat tuntevat toinen toisiaan ja voivat toimia toistensa tukena. Monet evakossa olleet libanonilaiset lauloivat voitonlauluja ja kehottivat koko arabimaailmaa yhtymään taisteluun Israelia vastaan. Israelin hävittäjät ja tiedustelukoneet kiertelevät edelleen eteläisen Libanonin yllä. Meidän järjestelmässämme reseptilääkkeitä markkinoidaan lääkäreille, mutta lääkkeiden maksajia ovat kuluttajat ja Kela. Toisaalta vanhempien pitää pyrkiä toimimaan voimavarana eikä rasitteena. Orastavasta sovittelusta huolimatta tilanne on yhä erittäin tuliherkkä. Monilla paikkakunnilla vanhempien mielipiteitä on kuunneltu ja leikkauksia ja säästöjä on saatu peruttua. Israel ei halua Hizbollahin asemiesten järjestäytyvän uudelleen ja osallistuvan millään tavoin Libanonissa sotilaallisiin toimiin. Jatkuvasti kohoavista asumiskustannuksista selviäminen edellyttää kohtalaisen hyvin palkattua työtä. Pääkirjoitus .. Libanonissa on hävitetty ilmapommituksin suurimpien kaupunkien infrastruktuuria; rakennusten lisäksi teitä, siltoja ja voimalaitoksia. Jos yritykset eivät pysty suunnittelemaan, valmistamaan ja toimittamaan asiakkailleen näiden haluamia hyödykkeitä sovittuja määriä annetussa aikataulussa, aina löytyy kilpailijoita, jotka tähän kykenevät. Asumiskustannusten ei voi olettaa ainakaan pienevän, siitä pitävät huolta kuivan kesän sähkön hintaan tuomat korotuspaineet. Heti viikon alussa alkoi Libanonissa palata tuhansia siviilejä etelän koteihinsa. Niinpä jos opettaja eli nuorta lähes päivittäin lähellä oleva aikuinen huolestuu jostain, on ihan luonnollista, että hän reagoi siihen. Kun urakat ehtyvät, kutistuu myös valtion verokertymä, jolla pidetään yllä suomalaista hyvinvointia. Noin 4.000 raketin ja muutaman kymmenen suuremman ohjuksen tuhosaldoksi merkitään muun muassa raja-alueen sairaaloita, kouluja ja muita julkisia rakennuksia sekä asuintaloja. Taisteluita käytiin kuitenkin viimeiseen asti. Pelkillä muuttoavustuksilla ei työvoiman liikkumista kuitenkaan edistetä, järkevä asuntopolitiikka sen sijaan saattaisi edesauttaa tilannetta. Tiedä sitten onko naiskauneudella enää näille pojille. Mikäli nyt pidettäisiin vaalit, molemmat pääpuolueet menettäisivät kolmanneksen parlamenttipaikoistaan. Mutta mukavahan se on vielä kerrata Dannyn näkökulmasta viime hetket ja keskustelut, ainakin kirjan myynnin kannalta. Entistä useammat vanhemmat olisikin saatava innostumaan yhteistyöstä ja astumaan koulun ovesta sisään. Hyvin toimivalla yhteistyöllä on suuri merkitys lapsen ja nuoren kasvulle. YK:n junailemaa sopimusta on viikon aikana eteläisessä Libanonissa rikottu aika ajoin, kun sissijärjestö on pommittanut raketein israelilaissotilaitten asemia, joita on pikkuhiljaa luovutettu Libanonin sotilaille. Kuva on kirjassa, totta kai. Vuoteen 2000 saakka, jolloin Israel vetäytyi alueelta, 2.000 turvaajan joukossa oli yli 300 suomalaista. Ärsytystä on lisännyt se, että Hizbollah esiintyi heti tulitauon alkaessa voittajana. Nyt Israelin sotapakolaiset ovat jo aloittaneet rakettien runtelemissa asutuksissa jälleenrakennustyöt. Nyt israelilaiset katsovat, että sotaoperaation tavoite jäi saavuttamatta ja iranilaismielinen asejärjestö muodostaa vielä uhkan maan turvallisuudelle. Kuluttajat hakevat nykyään myös itse aktiivisesti tietoa lääkkeistä. Toivottavasti myös koulun suunnalta usein kuuluvat moitteet hukassa olevasta vanhemmuudesta vähenevät, kun opettajat oppivat paremmin tuntemaan lasten ja nuorten vanhempia. Danny oli lopettanut suhteensa Armi Aavikkoon jo vuonna 1992! Jyrki pähkäilee Dannyn menetyksiä, ensin rakastajatar kuolemalle ja sitten vaimo avioerolle. Tulitauon alkaessa Israelin sotilaita oli Libanonissa arviolta 30 000. Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtajan Pirjo Somerkiven mukaan pelisääntöjä kodin ja koulun väliselle yhteistyölle kuitenkin tarvitaan. Vaikka taistelut ovat tauonneet, vastakkainasettelu ei ole kadonnut mihinkään. Järjestö on ilmoittanut, että se haluaa osallistua Libanonin armeijan rinnalla sotilaallisiin valvontatoimiin. Koulujen toimintakulttuurissa ei ole ollut tapana arvostaa vanhempien osuutta varsinaisessa koulutyössä. Niin jättäisikin, siis viisas ihminen. Koululaisten vanhempien on tärkeää olla mukana myös kouluihin jatkuvasti kohdistuvien säästöja leikkauskeskusteluissa. Olmertin (keskustalainen Kadima -puolue) lisäksi puolustusministeri Amir Peretzin (Työväenpuolue) kannatus on romahtanut. Tottahan siitä kirja pitää tehdä. Otava on sen verran iso kustantamo, ettei se tällaista teosta tappiolla paina. Ensimmäinen ja tärkein yhteistyökohde on silloin lapsen tai nuoren koti ja vanhemmat. Vaikka Israelissa taistelujen taukoamista odotettiin paljon, enemmistö otti aselevon vastaan tyytymättöminä. Se ei saa olla arvostelua ja valittamista vaan välittämistä, lapsen parhaaksi toimimista. YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen mukaan joukkojen kokonaisvahvuus on maksimissaan 15.000 sotilasta. Yhteistyöllä pyritään myös tukemaan vanhempia heidän kasvatustyössään sekä laskemaan kynnystä ottamaan yhteyttä kouluun. Kuva:Lehtikuva/AFP Samuel Aranda K odin ja koulun välinen yhteistyö ja vuoropuhelu ovat vahvasti mukana uusissa viimeistään elokuun alussa käyttöön otetuissa perusopetuksen opetussuunnitelmissa. Vanhuus voi olla ikävä yllätys. K oskaan ei voi tietää, kuka tulee suihkusta, nauravat isot pojat Jyrki Hämäläinen ja Ilkka Lipsanen eli Danny viikkolehden haastattelussa. Härskeintä on teksti luvussa "Armin lähtölaskenta: Taivaan lintu lentää kotiin". Tätä Israel ei tietenkään voi hyväksyä. Kolumni . Varmasti. Nyt on alkanut vaikea luonnostelu, miten YK:n johdolla toteutetaan rajavalvonta. Israelin huolena on tietysti Hizbollahin rooli. Libanonilaiset naiset ovat palanneet koteihinsa ja tutkivat tuhojen laajuutta. Israelin armeija julkisti niiden 180 sissin nimet, joiden kuolemat on vahvistettu. Kasvatuskumppanuuden pitää perustua molemminpuoliselle arvostukselle. Heikki Kangas Kirjoittaja on Lähi-idän erikoistoimittaja, joka asuu Israelissa. Kuukauden kestäneissä taisteluissa kuoli ilmeisesti Libanonissa kaikkiaan noin 1.100 ihmistä ja Israelissa noin 150. Tämä sisältää kymmenisen sivua herkuttelua Aavikon viimeisten elinpäivien tapahtumilla ja siihen perään sitten kuusi sivua jälkimaininkeja. Lääkäreillä on keskeinen rooli potilaan etujen valvojana. Israelin hallitus määräsi armeijan noudattamaan tulitaukoa. Parhaimmillaan luottamuksen rakentaminen luo pohjaa pitkälle yhteiselle matkalle, joka vanhemmilla ja oppilailla saattaa kestää jopa yhdeksän vuotta. Kouluikäisten lasten vanhemmat elävät usein hyvin kiireistä elämää. Tämän jälkeen Dannyn rinnalla esiintynyt Armi Aavikko on kuollut ja Liisa Lipsanen jättänyt Iso D:n. Asiaan: Posti toi männä viikolla Dannyn alias Ilkka Lipsasen elämänkerran. Ei muuta kuin Jyrki Hämäläinen asialle ja kärsimysnäytelmä on valmis, ainakin Armi Aavikon ja hänen lähiomaistensa elämässä. Viikko sitten vaikutti vielä hyvin epävarmalta, saadaanko minkäänlaista aselepoa aikaiseksi. Hizbollah ilmoitti tulitauon alla, ettei se lopeta tulituksia ennen kuin kaikki Israelin sotilaat ovat lähteneet Libanonista. Uuden opetussuunnitelman mukaan yhteistyö ei kuitenkaan voi olla enää kiinni yksittäisen opettajan persoonasta tai innokkuudesta. Nyt etsitään niitä maita, jotka osallistuvat uuteen operaatioon. Vaan eipä tiennyt Armi, että viimeinen täsmäisku tehtäisiin, kun laulajattarella ei ole enää mitään mahdollisuutta puolustautua. Koulunkäynnin alku on erityisen tärkeä vaihe yhteistyön käynnistymiselle. Työelämä ja kodin arjen pyörittäminen vievät paljon voimia eikä aikaa välttämättä riitä enää muuhun toimintaan. Tulitauon saavuttamista voidaan pitää ainakin pienenä ihmeenä. On tärkeää, että kodeissa tunnetaan koulutyötä, arvostelun periaatteita ja opettajia. Israel on puolestaan iskenyt Hizbollahin pesäkkeisiin. ILKKA ei usko, että työvoimaa saadaan liikkeelle pelkillä muuttoavustuksilla; tarvitaan myös kohtuuhintaisia asuntoja. Nyt tykitetään oikein kunnolla. Miljardivahingot Aineellisia vahinkoja ei ole vielä päästy arvioimaan, mutta ne ovat varmasti muutamia miljardeja euroja. Teitä katsellessa tuntuu, että juna meni ohi. Kummankin motto on, että ketään ihmistä ei saa tahallaan loukata. YK puolestaan on ilmoittanut, etteivät kansainväliset rauhanturvaajat voi tulla paikalle ennen kuin tulitus loppuu. Hatara tulitauko Libanonissa on hävitetty ilmapommituksin suurimpien kaupunkien infrastruktuuria; rakennusten lisäksi teitä, siltoja ja voimalaitoksia. Sodan aikana järjestön johtaja Hassan Nasrallah kehui olevansa ainut arabijohtaja, joka on onnistunut uhkaamaan kahta miljoonaa juutalaista, joko ajamalla heidät pakolaisiksi tai pommisuojiin. Olen yrittänyt lukea tätä teosta kannesta kanteen kuten Hämäläisen edellisiäkin kirjoja. Pääministeri Ehud Olmertin käskyn mukaan tulitauon alkaessa sotilaat voivat ampua vain itsepuolustukseksi. Nykyajan henkeen kuuluu, että kaikki kukat saavat kukkia. Muiden halukkaiden valtioiden olisi syytä seurata Suomen esimerkkiä ja tehdä pikaisesti päätökset joukkojen lähettämisestä. Siksi lääkäreiltä toivoisi kriittistä kuluttajanäkökulmaa. Taistelujen seurauksena Hizbollah todennäköisesti lisää Libanonissa kannatustaan, sillä se on luvannut muun muassa rahoittaa kotinsa menettäneitten uudelleenasutusta. Suuri osa heistä heilutti matkatessaan Hizbollahin lippuja ja Nasrallahin kuvia, koska he pitävät ryhmän jäseniä sankareinaan. Jälleenrakennus alkaa Sodan viime päivinä Israelin joukkoja vahvistettiin koko ajan reserviläisillä. Joka tapauksessa yhtä olennaista kuin yhteisymmärrys Libanonin hallituksen kanssa, on saada valvontaan osallistuville joukoille myös Israelin kannatus. Niitä vain ei pysty kannesta kanteen lukemaan. Jallu on jallua Kiinan muurillakin, tietävät pojat, ja Danny ottaa huikat kyseisellä muurilla. Kodin ja koulun välinen yhteistyö on myös tehokasta varhaista puuttumista. Pojat, pojat. Ikää on plakkarissa molemmilla jo yli kuusikymmentä, mutta tällä kaksikolla on kuulemma silmää naiskauneudelle. ETELÄ-SUOMEN Sanomien mielestä rauhaturvajoukot Libanoniin on saatava nopeasti kokoon. Hizbollahin voitto. Ja sitten saa taivastella, kuinka tekopyhä maailma onkaan. Rauhanturvaajia odottaa Libanonissa vaikea ja vaarallinen tehtävä. Kohtuuhintainen asunto on ensimmäinen ehto, kun ammattitaitoista työvoimaa halutaan houkutella työn perässä paikkakunnalta toiselle. Pohjoisesta Israelista evakkoon lähteneet israelilaiset aloittivat paluun hitaammin ja odottivat muutamia päiviä aselevon varmistumista. Suomi on ilmaissut voivansa lähettää alueelle 200 miehen komppanian rauhanturvaajia. Armi Aavikon äiti toteaa iltapäivälehdessä, että hän ei kirjaan tartu ja viisas ihminen jättäisi Armin jo rauhaan. Libanonin armeijan on tarkoitus osallistua YK:n rauhanturvaajien rinnalla Israelin pohjoisen rajan rauhoittamiseen. Israelissakin siviiliasutusten materiaaliset tappiot ovat melkoiset. Tavoitteena on, että vanhemmat saavat entistä enemmän tietoa opetuksesta, oppilashuollosta ja lapsensa edistymisestä. Nykyisen hauraan tulitauon vallitessa Lähi-itä saattaa leimahtaa liekkeihin minä päivänä tahansa. Kuva:Clas-Olav Slotte Poikien lähtölaskenta Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola 020 750 4401 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti 020 750 4403 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Sunnuntaina 20.8.2006 . Koska kuluttajat eivät tiedä kuten alan ammattilaiset, lääkärit ovat valintojen tekemisessä avainasemassa. Kodin ja koulun yhteistyössä erityisenä haasteena ovat ne vanhemmat, jotka jättäytyvät helposti syrjään. Vuosien varrella hametta on tiettävästi vilahtanut makuukamarissa enemmän kuin marttakerhossa virkkaajia. Monesti nimenomaan edullinen hinta on potilaalle tärkeää. Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Hannu Lehto ja Kari Viiperi KULUTTAJA-lehdessä todetaan, että myös hinta on lääkkeen valinnassa tärkeää. I sraelin ja Hizbollahin välinen tulitauko astui voimaan kuluneen viikon alussa. KESKIPOHJANMAA 10 TIINA RUOTSALA Muut lehdet . ILTA-SANOMIEN mukaan pula ammattitaitoista työvoimasta vaarantaa jo yritysten kilpailukykyä. Hizbollah itse myöntää tappioikseen korkeintaan muutamia kymmeniä. Edellisestä, Saska Snellmanin toimittamasta Danny-opuksesta, on jo peräti kuusi vuotta aikaa. Israel on poistanut suuren osan joukoistaan, mutta aikoo pitää osa sotilaistaan asemissa, kunnes YK:n 15.000 rauhanturvaajaa ottavat eteläisen Libanonin valvontaansa. Kouluille ja opettajille on suotava jatkossakin työrauha ja opettajille heille kuuluva vapaa-aika. Israel sanoo pitävänsä yllä Libanonin ilmaja merisaartoa aselevosta huolimatta, jotta Hizbollah ei pääse uudelleen täydentämään aseistustaan Syyriasta ja Iranista. Tutkimusten ja kyselyjen mukaan kodin ja koulun yhteistyö vaihtelee paljon opettajasta, luokasta ja koulusta riippuen. Kaikilla vanhemmilla on nyt oikeus hyvään kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön. Pelkästään 24.000 asukkaan Kirjat Shmonassa tuhoutui 600 rakennusta, kaksi kolmannesta kaupungin väestöstä lähti kuukauden kestäneen rakettitulituksen alta evakkoon eteläiseen osaan maata ja loput viettivät päivät ja yöt pommisuojissa. Vaimo, Liisa Seppäläkin jätti, eikä Iso D ymmärrä lainkaan vaimon ratkaisua. Juuri sillä hetkellä vain ette olleet laiturilla, joten odotus jatkuu. Kerrotaan kaikki, kun Dannyn vaimokin on ottanut ja lähtenyt. Osa Euroopan maista on jo alkanut perua lupauksiaan, koska ne eivät halua osallistua Hizbollahin riisumiseen aseista. Kun yhteiset pelisäännöt yhteistyöstä ovat olemassa, koulusta tulevaan yhteydenottoonkin on entistä helpompi suhtautua luonnollisena arkisena tapahtumana. Hyvin toimivasta yhteistyöstä hyötyvät kaikki osapuolet. Suomalaisyritykset eivät voi pärjätä kovassa kansainvälisessä kilpailussa, jos toimitusten aikataulut lipsuvat sen takia, että yritykset eivät saa palkattua ammattitaitoista työvoimaa, jota saattaisi kuitenkin olla tarjolla jossain toisella puolella Suomea. Sen kiteyttää Danny:"Jyrki edusti mulle myös mediaa, jolla oli päätäntävaltaa, älyä ja näkemystä." Kirjoittaja on Keskipohjanmaan kulttuuritoimituksen esimies. En ole eloni varrella kuullut yhdestäkään marttakerhosta, jossa olisi virkattu. Koululaisten vanhempien ei tarvitse alistua vain maksuautomaateiksi eikä tyytyä katsomaan sivusta koulutyöhön kohdistuvaa nakertamista. Koulun kynnyksen yli kiipeäminen saattaa myös tuntua vaikealta. Israelin armeijan mukaan taisteluissa olisi kuollut yli 500 Hizbollahin sissiä. Myös kaksi siepattua sotilasta on yhä vapauttamatta. Tämän vuoksi Israelin väestönsuojeluviranomaiset eivät ole vielä kokonaan purkaneet pohjoisesta hätätilaa. Siksi yhteistyö ei saisi olla liian virallista ja byrokraattista
Kuva: Kati Välimäki Kirjoituksissa maatataloustuista ei ole ollut puhetta siitä, että se olisi jokin häpeän aihe. Lari Ijäs, LOHTAJA – Armeija saisi lähteä pois. Ja mitä tulee siihen, että jos Suomeen tulee hurrikaani, maanjäristys, tsunami tai vaikka venäläiset hyökkäävät tänne, eiköhän sinne EU:hun ole jo niin paljon syötetty rahaa, että voisivat meille höynäytettäville jäsenille lähettää vaikka ranskanleipää ja Pepsiä. Tietomäärää ei sovikaan väheksyä. Rakennuksessa asuvia siviilejä käytetään ihmiskilpinä. miten määritellään yrittäjien palkan nousu. Toimenpiteet on syytä kohdentaa selkeästi juuri pienimpiin eläkkeisiin, viimeistään seuraavan hallituksen ohjelmassa. Israel joutui taas kerran sotaan Libanonissa Hizbollah-järjestön kanssa sekä Gazassa Hamas-järjestön kanssa. Suomen yritystuet jäävät eurooppalaisessa vertailussa sangen niukoiksi. Eihän se ole mitään elämää, että joutuu koko elämänsä viettämään pakolaisleireillä. Koulut ovat siis alkaneet. Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin, sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Pitkällä tähtäimellä muun muassa ulkomaisen työvoiman tulon ja kouluttamisen edellytyksiä on parannettava. Joka niin tekee, ei ole uskova minun tarkoittamallani tavalla. Ne vähäisetkin alueet, jotka heille on jätetty, ovat tosiasiassa Israelin rautanyrkin valvonnassa. Rauhaa ei tule ihmisvoimin. Tahdonkin sanoa kiusaajille: oletko sitten tiennyt onnistuvasi ja kuinka nukut yösi. Johanna Märsylä, KÄLVIÄ – Tilanne menee sitä sekavammaksi, mitä enemmän siitä kuulee. Keskustelussa on mielestäni ollut enemmänkin kyse siitä onko se tarpeellista. Opettajilta vaaditaan entistä enemmän taitoa huomioida erityisesti ne oppilaat, joilla on kynnyksiä kouluun menossa mm. Niin ikään työllisyyden hoidossa riittää edelleen haasteita. Muutkaan yrittäjät eivät tukia saa, miksi siis viljelijä. Uolevi Porkola KÄLVIÄ Yhä tulenarka tilanne Keskipohjanmaan mielipidesivulle lähetettävien tekstiviestimielipiteiden osoite/numero muuttuu ja helpottuu. T änä vuonna koulutiensä aloitti lähes 60 000 ekaluokkalaista. Ne kohdentuvat maatalouteen ympäristötuen sekä muun muassa kehittämistukien kautta. Kiusatuille sanon, että puhu asiasta ajoissa, ja muista, että juuri sinä olet yhtä kaunis ja arvokas kuin me kaikki muutkin, ole ylpeä itsestäsi äläkä ikinä muutu! Isänsä itsemurhasta ja hengenvaarallisesta anoreksiasta selvinnyt, nyt rakastunut ja rakastettu Tyttö -85 KOKKOLA Yhtä arvokas kuin me muut On masentavaa todeta, että Israelin sotakoneisto voi mielin määrin mellastaa omien mieltymyksiensä mukaan tarvitsematta noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, jotka kieltävät loukkaamasta itsenäisten kansakuntien koskemattomuutta. Näinhän se ei voi jatkua loputtomiin. Niin on minunkin otettava kanta vääjäämättä Vattajan Lahenkroopin, mielestäni pakko pakkolunastustouhuun. Yksi keskeisistä kysymyksistä on sivukulujen kohdentuminen, sillä nykyisellään ne rasittavat eniten pieniä työvoimavaltaisia yrityksiä. Budjettiesityksessä kuntien tilannetta kevennetään muun muassa aikaistamalla aiemmin sovittua kustannuskompensaation takaisinmaksua. Israel ei levitä uskontoaan. Kiva olisi, kun sinne saisi jäädä. Vahvempi on aina keinoja kaihtamatta alistanut heikomman osapuolen aivan samalla tavalla kuin muuallakin ihmiskunnan suhteellisen lyhyen historian aikana. Usein tokaistaan, että kyllähän jokainen tietää miksi koulua käydään: opitaan lukemaan, laskemaan ja laulamaan ja opitaan käyttämään tietokonetta. Valtiontalouden nykytila osoittaa talouspoliittisen linjan toimivan. Pelottaako 5 miljoonan murha Euroopan ytimessä 1940-luvulla vai hävettääkö. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Ovat varmaankin unohtaneet pyytää lomaja lomaltapaluurahoja. Selvitysten mukaan muun muassa moni yksinhuoltaja ja monilapsinen perhe elää taloudellisesti tiukassa tilanteessa. Hallituksen hyvän yhteistyön ansiosta valtiovarainministeriön budjettiesityksessäkin erimielisyydet jäivät lopulta aika pieniksi. Tässä myös tulee selvästi esille se karu totuus, että YK on aina silloin aseeton, jos kansakunnista tällä hetkellä mahtavin on eri linjoilla muitten valtioitten kanssa. Tuhovoimien etunenässä ovat Syyria ja Iran. Toisaalta paremmin se pysyy luonnontilassa, kun ihmiset eivät aluetta valloita. Sota on aina tuomittava asia puolin ja toisin, ei ole voittajia, molemmat osapuolet häviävät aina sodassa. toisten huomioimisena, sydämellisyytenä, elämän kunnioittamisena ja suvaitsevaisuutena, kirjoittaja muistuttaa. Yhteensä kuntien taloutta kevennetään lähes 500 miljoonalla eurolla. Selvittämistä vaatii edelleen muun muassa työntekijän matkakuluvähennysten korottaminen, joka ei tietääkseni vielä koske komennusmiesten matkoja. Eikö Vattaja ole jo kerran pakkolunastettu?! Sydäntäni kouraisee näin "sivullisena" lohtajalaisena puolustusvoimien täysin yksimielinen toiminta. Maaseudun kannalta merkittävää on myös bioenergian ja peltobiomassojen käytön lisääminen. Kunpa osaisimme vanhempina riittävästi tukea koulutyötä, jotta koulussa voitaisiin antaa tulevaisuuden tekijöille tasokasta opetusta ja hyvä oppimisympäristö. Väestön toimeentulon kipukohdat vaativat yhä huomiota. Sunnuntaina 20.8.2006 V erotulojen kasvu, kasvuodotusten nousu kolmen prosentin paikkeille sekä työllisyyden paraneminen kertovat osaltaan hallituksen onnistuneesta politiikasta. YKjoukot tulevat tilalle valvomaan alueelle rauhaa, jää nähtäväksi toteutuuko aikeet. Arjessa nämä voivat näkyä mm. Gallup . klo 8.00 aamulla. Koulun aloittaminen on entistä pehmeämpää, kun esikouluopetuksessa totutaan koulun tapoihin. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. On täysin selvää, että edes siedettävää rauhaa tuolle alueelle ei tule, ellei Palestiinan ongelmaa ratkaista. Päivittäin 200 ohjusta. Nyt lyhyen mielipiteen voi lähettää kirjoittamalla: mp välilyönti ja sitten mielipide sekä nimi ja osoite. Ne, jotka haukkuvat lihavuudesta, pienuudesta, vaatteista tai jopa kiusauskohteen perheestä! Jotkut kestävät pilkkaukset tai peittävät pahan olonsa, joka purkautuu kuukausien tai vuosien päästä jopa itsetuhoisin seurauksin. Itse ainakin uskon, että voi. Islamilaisia on toista miljardia, ja heidän uskontaistelijoitaan ovat lapsetkin itsemurhapommeineen. Usein vasta aikuisena, työelämässä tai isänä ja äitinä oleminen näyttää millainen lapsuuden ja nuoruuden arvopohja on ollut. toisten huomioimisena, sydämellisyytenä, elämän kunnioittamisena, suvaitsevaisuutena jne. Oikeilla satsauksilla voimme varmistaa, että Suomi on menestyjä myös tulevaisuudessa. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri 020 750 4428 FAKSI: 020 750 4444, SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TEKSTIVIESTIMIELIPITEET: alkuun mp välilyönti ja teksti, lähetä numeroon 13525, hinta 0,25 euroa NETTI: www.keskipohjanmaa.net Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Historian oppitunti on usein tarpeellinen. Jaakko Ruokoja LAIHIA Vastaus kysymykseen Rauhaa on haluttava, (Kp 13.8.) Anita Jaakkola kirjoittija toi julki Israelin historiasta tosiasiaa, joka pitää paikkansa tähän päivään asti. Vanhemmat miettivät miten heidän lapsensa sopeutuvat kouluun. Eikö hän ole yrittäjä. Jeesus oli juutalainen, häntäkään ei hyväksytty ja hänet tuomittiin ristille. Esimerkiksi, jos minä "tavallisena pikku yrittäjänä" tekisin villasukat, joiden hinta Suomessa olisi 10 euroa, ja alkaisin viedä niitä johonkin muuhun EU-maahan, hintaa olisi melko varmasti laskettava puolella, jotta pysyisi kilpailussa mukana. muuton, arkuuden, puhehäiriöiden, vammaisuuden, koulukiusaamisen tai perhetilanteen takia. Ateismikin on sitä, siinä vain on itseriittoisuus nöyryyden tilalla. Mikään kun ei tunnu riittävän. Gazassa toimiva Hamas ei tunnusta Israelia eikä halua antaa tuumaakaan Pyhää maata. Meillä on mökkikin Lahdenkroopin alueella ja olen siellä lapsuuteni viettänyt. Nyt pitäisi ajatella ja toimia sen mukaan, että säästetään Lahenkroopin dyynit luonnontilassa. Vähemmän näkee kuitenkin keskustelua koulutuksen syvällisestä merkityksestä lapsille ja nuorille. Kaveripiirin vaihdos asuinpaikan muutoksen takia tai yläasteelle mentäessä kaveripiirin laajeneminen voi olla monessa kodissa mielen päällä. "Huu-haan ja tekeleitten" käyttäminen uskonarvioinnissa osoittaa ehkä älykkyyttä, mutta tuskin viisautta. Nyt oltiin alueilla, joilta Israel viime vuosien aikana vetäytyi Libanonista kuusi vuotta sitten ja Gazasta viime vuonna. Armeija saisi suksia kuuseen. Kirjoituksia ei palauteta. Kun tappaa yhden juutalaisen, on paratiisiosuus taattu. Monessa kodissa vanhempia huolettaa koulumatkan turvallisuus. Mutta ilmeisesti sellainen on, jos se yleistetään muihin ammattialoihin, kuten erään kirjoituksessa näin tehtiin. Mitä mieltä Vattajantilanteesta. Eikö ympäristöpiiri tai mikään muu vaikutusvaltainen taho voi tehdä asian eteen mitään. Syvälliset opit kuten ihmisyys, eettisyys ja sivistys ovat varmasti kestävämpiä kuin pelkkä yksityiskohtainen kirjaviisaus. Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Jokaisella kansalla on aina ollut uskonto. Kaikki aatesuunnat puolustivat aluettamme – silloin. Ei kai se ollut yhden kesän juttu! Muualla kaupungeissa tällaisia junia näkee joka kesä. Perusopetuslaki korostaa oppilaan kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä painottaa opetusta sivistyksen ja tasa-arvon edistäjänä. Israelilla oli täysi syy puolustaa itseään, niin tekisi jokainen maa. Sehän olisi oman paikkakunnan mainosta. Onko unohtunut koko leivos. Katsotaan pysyttekö kilpailussa mukana vai käykö niin, että se on lopetettava tappiollisena. Kaikki hinnat ovat kuluttajillekin nousseet, joten kilpailussa on vain pysyttävä mukana. Enimmäispituus nimellä noin 4000 (vajaa kaksi A4-liuskaa) ja nimimerkillä noin 1500-2000 merkkiä (vajaa liuska). Tekstiviestien uusi numero Mistäs kahvilasta sitä saa. Eduskunnan lausunnon mukaisesti budjetista rahoitetaan ensimmäisen korin mukaiset tiehankkeet, mikä tarkoittaa monen uuden tieinvestoinnin liikkeelle lähtöä. Sanotaan, että kaikki huomisen kukat ovat tänään siemeniä. Väkivalta on ollut myös tuon alueen eräs keskeisimpiä olotiloja. Uskova ei hyväksy sotaa eikä väkivaltaakaan, ei henkistäkään. Mutta eipä heillä juurikaan ole muita vaihtoehtoja. Islam pyrkii leviämään, sitä lienee tilanne meillekin tulleiden pakolaisten kotona Somaliassa ja suurkatastrofissa Sudanissa. Hyvät metsämaatkin siellä menevät hukkaan. Lisäksi korvaani kalskahti sanat "pitää sisältää riittävä palkka viljelijöille". Maaseutupaketissaan hallitus löysi yksimielisyyden täydestä kompensaatiosta EUtukien osalta. Tosi tasapuolisesti! Uskallan veikata, että moni suomalainen on kanssani samaa mieltä. Siitä koko kunta köyhtyisi. Myös kantaa Israelin puolesta otti Tuomo Saviluoto (Kp13.8.)ja puolusti Jumalan omaisuuskansaa. En ymmärrä, vaikka kuinka yritän, millä perusteella pitää vielä lisää saada. Tiedotusvälineet tuovat esiin kiitettävästi juttuja koululaisten arkisista asioista: turvallisesta koulumatkasta, ruokailusta, tarvikkeista, opetuksesta jne. Koulutuksen suurimpia haasteita on myös eräillä teollisuuden aloilla esiintyvän työvoimapulan saaminen hallintaan. Miten on nyt, kun EU monien mielestä valloittaa Suomeakin. Pienten yritysten syntymistä ja pärjäämistä on kuitenkin tärkeää edesauttaa, jotta uusia yrityshankkeita saadaan tulevaisuudessa eteenpäin. Se on ihan hirveää: ikkunat ja seinät tärisevät ja kirjahyllystä tippuvat kirjat. Jollei tällaisessa olotilassa katkeruus ja väkivalta saa jalansijaa, niin missäs sitten. Todettakoon, että Nobelin palkinnosta on juutalaissyntyisille tullut noin 36 kpl ja islaminuskoisille 3 kpl. Vastassa eivät nyt ole naapurimaat, vaan niiden alueilla toimivat terrorijärjestöt. On tärkeää huolehtia koulutien turvallisuudesta, mutta mistä turvallisen elämän eväät. Kuulostaa siltä, että viljelijöille pitäisi kuulua palkkaus kuin kunnan, kaupungin tai valtion työtekijöille. Tilanne on niin tulenarka Lähi-Idässä. Nostakaa viljelijät hintoja ja käyttäytykää niin kuin muutkin yrittäjät. Palestiinalaisten valitsema tie on tietenkin kammottava. Albaanian onneksi Serbia ei ollut amerikkalaisten läheinen liittolainen ja joutui näin pommisateeseen. – Kaveruudella ja kaveripiirillä on näidenkin arvojen oppimisessa tärkeä osansa. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Asuintalojen katoilta laukaistaan ohjuksia ja kellarit toimivat asevarastoina. Kulkuri KOKKOLA Järjettömyys huipussaan. Onhan siellä surkean näköistäkin, mutta toisaalta luonto on paremmassa kunnossa kuin Kalajoella. Mutta näin meidän tasa-arvovaltiossamme kohdellaan yrittäjiä. Eikö se kerro jotain siitä metallin määrästä, mitä rannalla on, saati sitten veden alla merellä. Alun perin olin sitä vastaan, että armeija omii alueen. Eduskunnassa asiasta vallitsee syvä yhteisymmärrys, ja vireillä olevat hankkeet ovat todiste siitä, että Suomesta voi muodostua entistäkin merkittävämpi bioenergian tuottaja. Israelia on kautta aikojen vihattu, varsinkin naapurimaissa, jo lapsille opetetaan vihaamaan juutalaista. Eipä se armeija täältä kuitenkaan ikinä mihinkään häivy, jossainhan se aina on. Maaperä luovutettiin naapurihallituksille, jotta Israelia ei jatkuvasti syytettäisi miehittäjäksi. Erityisen jännää on niissä perheissä, joissa lapsia lähti koulutielle ensimmäistä kertaa. Armeijalta ei tilaa puutu, heillä on mielestäni aivan tarpeeksi, katseli sitä maalta tai mereltä päin. Todellinen sota alkoi Hizbollahin toimesta 12.7. Yritystukien lisääminen on ajankohtaista todennäköisesti jo toisessa lisäbudjetissa. Mielestäni sillä ei saisi olla mitään merkitystä liityttiinkö EU:hun vai ei. Se on jokin sellainen, mistä en ole koskaan kuullut. Kasvuympäristö, harrastukset, kaverit ja media vaikuttavat arvopohjaan. Aktiivisia panostuksia tarvitaankin edelleen koulutukseen ja muuhun työhön ohjaavaan toimintaan. Ratkaisua tuskin löytyy tämän budjetin kautta, mutta asia on syytä ottaa esille seuraavassa hallitusohjelmassa. Mutta voiko niitä opettaa. Teini-ikäiset, aikuisopiskelijat ja jopa ala-asteikäiset pelkäävät koulun aloitusta, koska siellä joutuu taas kohtaamaan ne oppilaat, jotka ovat "täydellisiä". Kun olisi alusta asti vain pysynyt lohtajalaisilla. Tämä kaikki tapahtuu tietenkin amerikkalaisten hiljaisella suostumuksella ja ilman tätä tukea se ei olisi mahdollistakaan. Yks ihmettelijä KOKKOLA Missä juna. Siitä johtuvat nämä Lähi-Idän selkkaukset. Poliisi omalta osaltaan tekee erinomaista työtä tehostetulla liikennetarkkailulla ja näin osaltaan varmistaa pienen koululaisen turvallista matkaa. Pelkän kansaneläkkeen varassa elävien tilanteen keventäminen on oma lukunsa. Eräs paikallislehden artikkeli arvojen merkityksestä herätti pohtimaan syvällisemmin koulun merkitystä. Ei ole näkynyt vaikka on ollut näin kaunis kesä. KESKIPOHJANMAA . Onko kyse maailman älykkyyskeskittymästä, mitä todistaa ylivoimaisuus kulttuurissa ja tieteen keksinnöissä. Hizbollah taas toteuttaa Iranin näkyä pyyhkäistä Israel pois maailmankartalta. Yhden viestin hinta on 25 centtiä. Tätä tilannetta voidaan verrata jossain määrin Kosovoon, jossa Serbia pyrki arveluttavin keinoin tukahduttamaan albaanien vastarinnan. Eduskunnasta . Paljonko antisemitismissä on kysymys kateudesta, jää viisaiden harkittavaksi. Kuten lehtiartikkelin kuvassa näkyy on Lahenkroopi erittäin pieni palanen verrattuna armeijan alueeseen. Niin kauan kun on kansallisvaltiot ihmisen aisoissa pitämiseksi, on puolustautuminen rajan yli potkijaa vastaan vähintäänkin ymmärrettävää, onhan koskemattomuus rajojen sisälläkin yleisesti hyväksyttyä. Vasta sitten onkin jotain oppinut, kun osaa jakaa viisi leipää ja kaksi kalaa ja jää vähän ylikin. aamulla, jolloin Hizbollah ampui Pohjois-Israeliin siviiliväestön keskuuteen toistasataa ohjusta ja sen turvin kidnappasi kolme israelilaista sotilasta. Sellaisen voi lukea Anita Jaakkolan kirjoituksesta (Kp 13.8.) Se osoittaa selkeästi mitä vuosituhansien aikana tuolla alueella on tapahtunut. Kirjoittaja on kärsämäkinen kansanedustaja (kesk.) Talous kehittyy myönteisesti MARKKU KOSKI Kaisa Hahto, teksti Clas-Olav Slotte, kuvat LOHTAJA (KP) Vesa ja Minttu Perttula, LOHTAJA – Se on niin vaikea asia, että hankala on sanoa mitään. Oikean suuntaisia ovat budjetin kautta työvoiman liikkuvuutta edistävät toimenpiteet. EI! Lappu luukulle ja "so long" sille yritykselle. Eija Lauri, LOHTAJA – En ota kantaa mökkiläisten tilanteeseen, mutta minua melu häiritsee pahiten. Antaisiko valtio minulle tukea sen 50 %, jotta pystyisin jatkamaan tappiollista toimintaa. se, kun tykkiaseman rantahiekasta keräsin viikko sitten noin 10 m² alalta 9 kg hylsyjä. Aivan idioottihommaa on meinata ottaa mökki-Vattaja pois. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi yksimielisesti Libanonin kriisin lopettamisen, tulitauko alkoi 14.8. Totuus hyökkäyksestä taitaa olla Israelin puolella. Tiemäärärahoissa on kyse pitkälti myös tärkeästä aluepoliittisesta asiasta. Eero Kippola Ylivieskan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja (sd.) YLIVIESKA Turvallisen elämän eväät Arjessa arvot voivat näkyä mm. Onko unohtunut KOKKOLA Leivosta ei näy Missähän Kokkolassa liikkuu Cocco-Pekka -juna. Kuitenkin koulun aloittamisessa saattaa olla monenlaisia kynnyksiä. Pieniä tarkennuksia ja tavoitteita voidaan toteuttaa vielä eduskuntakäsittelyn yhteydessäkin. Marjut Leppäkari Marinkainen LOHTAJA Pala Vattajaa tulevillekin sukupolville Lukiessani Keskipohjanmaata ja seuratessani uutisia huomasin kuinka julma ihmisluonto on. On tarpeetonta jahkailla, olisiko jokin maa hyökännyt toisen kimppuun ellei pidä sieppausta kimppuun käymisenä. Älä aja päälleja muut varoitusmerkit myös muistuttavat meitä aikuisia lapsikulkijoista. Mikä tekee heistä parempia, valtion pikku lemmikkejä, jotka ovat aina käsi pitkällä mankumassa lisää tukia. Koulu ja opettajat eivät yksin ole vastuussa lasten ja nuorten syvällisempien arvojen ymmärryksestä, kodilla on vähintään yhtä tärkeä vastuu. Kyllä niilläkin hengissä pysyy, ei siihen aina maitoa ja ruisleipää tarvita! Sivustaseuraaja KÄLVIÄ Eikö viljelijä olekaan yrittäjä Tiedoksi Elisabeth Sulinille (Kp 3.8.) ja muille epäiltävästi ateisteille ja antisemiiteille (ateisti on jumalankieltäjä ja antisemiitti on juutalaisten vihaaja; Seen, Haam ja Jaafet olivat Nooan poikia) mielipiteeni, ja mielipide on ääneen annettu ajatus. Terroristit toimivat keinoja kaihtamatta Israelin tuhoamiseksi ja ajavat Israelin Välimereen. Kuten hallitussihteeri Jouko Okko otaksuu uutisessa (Kp 17.8.), että "lunastustoimiin joudutaan vääjäämättä". Miksi kahvilat eivät ole ottaneet merkkituotteekseen tätä nimenomaan Kokkolaan kehiteltyä Tervatynnyri-leivosta. Sieltä näemme lopunajan tapahtumat, jotka toteutuvat niinkuin on kirjoitettu. Alemman tason teiden määrärahat ovat kuitenkin edelleen liian pieniä, mikä on syytä ottaa esille viimeistään budjetin eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Sosialistija ateistisuurvalta hyökkäsi Suomeen lavastamalla rajaselkkauksen. Pysyvän rauhan saa aikaan Messias, kun hän tulee maan päälle, alkaa ikuinen rauha. Heitä on noin 30 miljoonaa. Ympäristöohjelmaa on nyt syytä hyödyntää laajasti, jotta tuki tulisi mahdollisimman täytenä. Uskonnosta ja sen keksimisestä voisin keskustella syvemminkin, mutta tässä raapaisu. USA hakee terroristeja, täältä LähiIdästä niitä löytyy. Juutalaisten välityksellä meille on tullut Raamattu. Myös syrjäytymisvaarassa olevat nuoret on saatava mukaan työelämään. Jos se viedään, seuraavaksi menee kai Ohtakarikin. Nyt niihin kohdentuvat normaalit yritystuet, mutta jatkossa näiden hankkeiden toteuttamiseksi tarvitaan lisätoimenpiteitä. Erikoista on, että joutuu puolustamaan terroria vastaan toisen valtion alueella ja viattomat ihmiset joutuvat kärsimään tästä. Sitten aiheeseen palkkojen nousu... Ohjukset suunnataan sumeilematta siviilikohteisiin terrorismin oppien mukaisesti, ohjuksia on osunut Haifaan, Nasaretiin, Karmieliin ja Tiberiakseen. Tuhosta, mi,ä nyt on jo käynyt Vattajalla, kertoo esim. Uusi numero on 13525. Antti Roiko, KÄLVIÄ – Eihän Vattajaa enää voisi kunnalle antaa, kun siellä on niin paljon romua
Egyptissäkin oli faaraoiden aikaan ihan normaalia kuvata kuningatar lehmän näköiseksi. Lehmän kauniit silmät huomioitiin jo muinaisessa Egyptissäkin. Lehmän näkö toimii pimeässäkin. LUOTO. LUOTO. Se viettää mielellään kuudesta kymmeneen tuntia päivästä syömällä ja toiset mokomat märehtimällä vatsasta yhä uudelleen suuhun nousevia märepaloja. Sorkkaystävämme saattaa vaipua ikään kuin syviin ajatuksiin seisoessaan. Mutta mikä täydellisestä hammashymystä jää puuttumaan, korvautuu taatusti lehmien lempeissä silmissä, joita kehystävät varmaan maailman pisimmät silmäripset. Lehmä kuulee ihmistä paremmin korkeita ääniä ja näkee pitkälle, mutta ei kovin lähelle. Ja toki lehmä viestii ääntelemällä, kurisemalla tai ammumalla. Päälliköt johtavat ryhmää sekä saavat köntystellä navettaan, syödä ja juoda ennen muita. KESKIPOHJANMAA . Lehmällä ei ole väreihin liittyviä tunneaisteja, vaikka se erottaakin värejä. LUOTO. Lehmät voivat jopa stressaantua, jos ne erotetaan kavereistaan. Sunnuntaina 20.8.2006 13 Viikonvaihde Yhteystiedot Toimituspäällikkö Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Sähköposti: tiina.ojutkangas@kpk.fi B Johanna Tilus, teksti Clas-Olav Slotte, kuvat N autakarjalta puuttuu ylähampaista kahdeksan etuhammasta. Lehmä pystyy haistamaan hajuja pitkänkin matkan päästä. Karjalaumassa vallitsee sosiaalinen hierarkia. Lähde: Satu Raussi, Helsingin yliopiston professori (mvs), Mirja Tervo: Lehmä (Gummerus 2004), Juha Kuisma: Meidän lehmät (Gummerus 2005). Uusista asioista yritetään ottaa selvää kaula pitkällä nuuskien, mutta uusiin asioihin ei lähdetä helposti mukaan. Lehmä on lehmän paras kaveri KALAJOKI. Luonteenpiirteet vaihtelevat lehmäyksilön mukaan, mutta kaikille lehmille on luonteista pelokas uteliaisuus. Kaverit osoittavat huomiotaan nuolemalla toista vaikkapa kaulasta. Oma paikka täytyy ansaita puskemisella, tyrkkäämisellä, pään työntämisellä ja sarvien kalistelulla. KALAJOKI. Lehmän aistit ovat kehittyneemmät kuin ihmisellä. Nam. Lepo on maidon tuottajalle tärkeää – oman painon kannattelukin on jo oma haasteensa. LUOTO. Ei tiedetä, kuinka älykkäitä ajatuksia sen silmien takana juoksee.. Punainen väri ei siis ärsytä. Lehmä on suuri nautiskelija. Loput vuorokauden tunnit onkin mukava levätä, mieluiten pehmeällä pedillä makuuasennossa pötköttäen. LOHTAJA
Harva enää menee kännykauppaan kysymään matkapuhelinta, jolla voi soittaa, ottaa vastaan puheluja ja lähettää ja vastaanottaa tekstiviestejä. Vain sotilashenkilöitä lähellä olevat kuulivat huhuja, että jotain on tekeillä. Ilmiö . Tulevaisuuden (kuinkahan monennen sukupolven) kännyssä vakiovarusteet ovat matopeliä huomattavasti laajempia. Heitin kehiin suuria sanoja, kuten "et koskaan" ja "aina sinä". Edelleen saatetaan mitata miehen ja naisen arvoa sillä, mikä känny kädessä kulkee. Se on lyhentänyt odotusaikoja, estänyt väärinkäsityksiä ja yhteensattumia. Mutta muutenkin lämpöä riittää. Noja Tadic asustaa puolisoineen talon alakertaa, nuorin poika sekä miniä Verica Tadic yläkertaa. Katsokaa kokoa, antennia, ja painoa ainakin lähes 150 grammaa. Heidän mielestään naiset ja miehet ovat erilaisia, mutta eivät kuitenkaan mitenkään toisiaan huonompia tai parempia. Silloin kuoli noin 700 siviiliä, kun bosniakkien Naser Oricin joukot hyökkäsivät serbikyliin. Joukkomurhasta kuului vain huhuja Tadicin perhe asuu kaupungin laitamilla. KESKIPOHJANMAA Pari valittua sanaa . Se on tekstiviesteillään varmasti yhdistänyt enemmän kuin erottanut. Sunnuntaisitaatti . Mies valmistaa muovisia rakijapönttöjä, ja nyt on sesonki alkamassa. Paljon hyvääkin tietysti kännystä löytyy. Miehen ei pitäisi ottaa sanoja kirjaimellisesti tai määritellä niitä. Upseerit ovat vain toteuttaneet poliitikkojen käskyjä, Radisav Tadic kommentoi sotarikollisasiaan. – Kun sitten ulkomailta alkoi kantautua uutisia Srebrenicasta, ei kukaan voinut uskoa. Vaalit tuovat puoluejohtajat kansan pariin Tuleviin eduskuntavaaleihin on aika, jonka muistaa. Seksiterapeutit huolehtivat sukupuolielämästämme kaiken kiireemme paineessa, joka kulminoituu yöpöydällä huutavaan Wilhelm Telliin. Se on luonut turvaa ja turvallisuutta, vahtinut lapsia, sairaita ja vanhuksia. Tämä kirja auttaa varmasti monia ymmärtämään paremmin seurustelukumppaniaan ja muitakin ihmisiä. Kesä on kalkkiviivoilla ja muutamat odottavat jo joulua. Ihminen yleensä uskoo, mitä hänelle kerrotaan. – Taloudellinen tilanne täällä on vaikea. Tämän huomaa muun muassa siitä, että puolueiden johtoihmiset jalkautuvat kansan pariin selvästi ahkerammin kuin aiemmin. Viinatynnyreiden tehtailu tuo lisädinaareja insinöörin palkkaan, joka ei ole Serbiassa huikea. mummomalleja ei tahdo juuri tehtaista tulla. Niiden valmistus lopetetaan taatusti viimeistään ensi vuonna, ellei ole jo lopetettu. Lukuisille sanomalehdille valokuvia toimittava Lehtikuva välitti sadekuvan heti, kun maamme pääkaupungissa ensimmäiset pisarat osuivat kuivunneisiin puun lehtiin. Isoäiti Noja Tadic huokaisee 36 asteen helteessä ja toivoo, että tulisi sade. Johanna Tilus Mia Puutio, VALJEVO Teksti ja kuvat R adisav Tadicin ulkorakennuksesta kuuluu ahkera koneiden surina. Kesän ihme: sade Juuri päättyvän viikon erikoisuus oli sade. – Sivuhommilla saadaan lapset koulutettua, Radisav toteaa ja pistelee päivällistä tuulensuojaan takapihan pirttikalustolla. Missä olet. Kun Bosnian puolella serbijoukot tappoivat kesällä 1995 ainakin 7000 muslimimiestä, ei Valjevossa asiasta tiedetty mitään. Ei jaksa enää oikein taivastella ainakin meidän suomalaisten suunnatonta tyhmyyttä, joka tiivistyy siihen, että puhelinta ei suljeta tai panna äänettömälle tilaisuuksissa, missä ei ole korrektia, viisasta tai eettisesti oikein antaa puhelimen soida ja vielä vastata siihen. Mutta tuleehan sitä lopulta. Känny herättää meidät ja mitoittaa torkkukytkimellä jäljellä olevat aamun minuutit. Kuva: Lehtikuva/ Soile Kallio 14 Viikonvaihde Sunnuntaina 20.8.2006 . Vettä ei ole tullut kolmeen kuukauteen, hän sanoo. Se on säästänyt epätietoisuudelta ja tuonut helpotusta kaikenlaisten ilon ja surun viestien perillemenoon. Oli huojentavaa lukea, että moni kanssasisar painii samojen näkemyserojen kanssa. Ja jos ei kerrota, on asiaa vaikea uskoa. Eeva Inkeri Kluukeri Kännykän hillitty harmi Kännykän ulkonäön muuttuminen on tapahtunut nopeammin kuin vaikkapa kodinkoneiden. Kosto on harvoin hyvä ratkaisu. Miten kaikki muut tiesivät, mutta me emme, Milan analysoi. Monissa hätätapauksissa känny on pelastanut ihmishenkiä tai estänyt isompia vahinkoja. Olemassaolomme perustaminen pieneen muovi-metalli-akku-kortti-mötikkään naurattaisi varmasti, jos sen hulluuden joku huomaisi. Överiksi meni, mutta niin meni muslimeillakin edellisenä jouluna. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen tutustui viikolla Taikinamäen palvelukeskuksen arkeen Lappeenrannassa. Perhe korostuu Serbiassa Vlastimir ja Noja Tadic viettävät vanhuudenpäiviä lastensa perheiden ympäröimänä. Kun rajan takana Bosniassa sodittiin, nyt 27-vuotias Milan oli toisellakymmenellä. – Jos Ratko Mladic vietäisiin Sarajevoon ja annettaisiin ihmisten leikata hänet kappaleiksi, eivät he silti olisi tyytyväisiä, Milan aprikoi. Nato napsautti 10 000 henkeä työllistäneen asetehtaan henkitoreisiin vuoden 1999 pommituksissa, ja palkkalistoilla on enää tuhatkunta työntekijää. Viikonloppuna Jyväskylän kupeessa Ruuhinmäen erikoiskokeella Suomen ralliin tutustuivat jouluiset kaverit. Se antaa niiden kautta mahdollisuuden selvitä minuutilla sellaisesta ihmisestä tai asiasta, joka muuten veisi tunnin. Valjevossa tuhoutui muitakin tehdasrakennuksia ja pari kerrostaloa asetehtaan vierestä. Olin heti alakynnessä, kun syytössanojani alettiin puida sanantarkasti. Jahka Martti Ahtisaari saa neuvotteluissa jotain uutta ja ratkaisevaa aikaan, tunteet voivat hyvinkin kuumentua. Kännykkä on ollut ilmiö jo syntyessään ja monet jutut siitä legendoja jo eläessään. Liian helposti tulee myös vastattua puheluun tai jopa itse soitettua sellaisessakin paikassa, missä kaiken järjen mukaan ei pitäisi. Joka syksy muutama julkisuuden henkilö pyrkii tähdeksi tv:ssä omassa ohjelmassaan. Nostalgiaa vain seitsemän vuoden takaa eli Nokian gsm 6110 vuonna 1999. Harmittaa, kun huomaa astuneensa kännykännymaahan sisään huomaamattaan. Käyttämäni ilmaisut eivät olleet vettä pitäviä. Hannu Lehto Väitellessään naisen kanssa mies määrittelee naisen sanoja päästäkseen voitolle. Toimeentuloa helpottaa oma kasvimaa, pari lehmää, 15 lammasta, emakko, kanat ja vadelmaviljelmä. Enää muslimien joukkomurhaa ei juuri kukaan kiellä Serbiassa. Toisaalta naisen pitää oppia, että voittaakseen väittelyssä hänen on puhuttava loogisesti ja esitettävä vain yksi ajatus kerrallaan.Itse otin osaa yllä olevan esimerkin kaltaiseen riitaan vain muutama viikko takaperin. Ja ei auta, vaikka kysyisikin; niitä ei enää ole. Toki kirja tarjoaa myös ihan painavaa asiaakin aivotutkimuksista aina historiallisten esi-isiemme elämän analysoimiseen saakka. Hän ei haikaile Titon kommunismin perään, muttei haluaisi kuningastakaan takaisin. Jälkimmäisillä on paha maine äärinationalisteina. Kosovon suhteen tyventä toistaiseksi Länsi-Serbiassa sijaitsevasta Valjevosta on noussut kaksi Jugoslavian historiaan olennaisesti vaikuttanutta liikehdintää, kommunistipartisaanit ja rojalistit eli cetnikit. RAIJA: "Sinä et ole koskaan samaan mieltä kanssani." JUSSI: "Kuinka niin en koskaan. Yleensäkin karvalakkimalleja tai ns. Kukaan meistä ei ole niin korvaamaton. – Minä en toimittaisi yhtään armeijan kenraalia Haagiin, poliitikot sinne kuuluvat. – Minulle on ihan sama, kenen Kosovo tulee olemaan. Valaiseepa se yhden jos toisenkin seikan myös lukijan omasta käyttäytymisestä. Kaupan kassajonot, junat, kadut, kapakat, kahvilat, odotushuoneet täyttyvät ihmisistä, jotka puhuvat. Ihmissuhdekonsultit kehottavat ihmisiä silloin tällöin viettämään edes päivän ilman kädessä, taskussa, kannonnokassa olevaa kännyä. Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä Kuva: Lehtikuva/Marja Väänänen Kuva: Lehtikuva/Marja Airio Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander. Allan ja Barbara Peasen kirjoittamassa kirjassa Hormonien sota (Tammi 2001) on useampiakin esimerkkejä, jotka ovat kuin otteita minun elämäni päiväkirjasta. Luumusato kypsyy ja ihmiset tekevät sljivovicaa, luumubrandya. Kuulostaa demokratialta, mutta sekään ei miesten mielestä oikein nykypäivän Serbiassa ole onnistunut. Olemme kai huomaamattamme antaneet kännykälle ylivallan jopa sänkykamarissa. Toinen maailmanpolitiikan kuuma peruna, Kosovon kohtalo, herättää Serbiassa tällä hetkellä laimeita mietteitä. Katseet telkkariin Kesän kääntymisen syksyksi huomaa myös uusista televisiosarjoista. Radisav ja insinöörivaimonsa Verica lähtevät joka aamu tehtaalle töihin, mutta tekemistä sorvin ääressä ei juuri ole. Kirja on omistettu jokaiselle naiselle ja miehelle, joka on valvonut aamuyöhön, repinyt hiuksiaan ja valittanut kumppanilleen: "Miksi sinä et ymmärrä?" Kiitos tästä, Peaset. Nyt Krusikin asetehtaalla on hiljaista, joten tilipussi on puolet normaalista. Minähän olin samaa mieltä kanssasi kahdessa edellisessä asiassa." RAIJA: "Sinä olet aina eri mieltä kanssani ja haluat olla aina oikeassa." JUSSI: "Ei pidä paikkaansa! Minä en ole aina eri mieltä kanssasi! Olin samaa mieltä tänä aamuna, eilen illalla ja viime lauantaina, joten et voi väittää, että olen aina vastahankaan!" RAIJA: "Sinä sanot noin joka kerta, kun otan asian esiin!" JUSSI: "Tuo on vale! Minä en sano noin joka kerta!" Miehen tulee ymmärtää, että nainen käyttää väitellessään sanoja, joita hän ei todella tarkoita. Eläinlääkäriksi valmistuva Milan on ollut töissä Yhdysvalloissa, ekonomiaa ja kieliä lukeva Mira opiskelee Wienissä. Firmojen yksityistäminen ja pommitukset veivät paljon työpaikkoja, Radisav tiivistää elämänmenoa 60 000 asukkaan kaupungissa. Isoisä Vlastimir Tadic oli toisessa maailmansodassa kuningasmielisten rojalistien puolella. – Paras on päättää itse asioista, hän toteaa. Mutta siellä on paljon kirkkoja ja luostareita, ja niiden takia Kosovon pitäisi pysyä Serbiassa, Radisav selittää. Joko joulu on ovella. Politiikka, siitä riittää puhetta ja verenpaineen nostattajaa. Koulujen alku ei yllättänyt Koulujen alku näkyi liikenteessä. Valjevon kaupungissa kuukausipalkka on keskimäärin 200 euroa. Mutta eivät suinkaan lähellä oleville toisilleen. Toivotaan, että ensimmäiset liukkaatkaan eivät yllätä. Se tulee jo ihan luontevasti, kun pikemminkin kuuluisi kohteliaasti kysyä, voitko puhua. Joulun jälkeenhän taas päivät pitenevät. Oivaltavasta kirjasta minua vinkannut ystävänikin naureskeli lukeneensa kirjaa sohvalla ja huudelleen poikaystävälleen tasaisin väliajoin: "Sä oot just tollanen!" Kirjan arkipäivistä kootut teoriaa havainnollistavat esimerkit piirroskuvineen on toteutettu hauskan itseironisesti, minkä takia opus ei ole raskasta luettavaa. Moni autoilija käyttäytyi ratin takana kiitettävästi sen mukaisesti. Tänä syksynä tvtähdeksi pyrkii muun muassa Janita Frostell. Se säästää aikaamme, kunhan tietäisimme mihin sen ajan käytämme. Puolueita on yhtäkkiä liikaa ja korruptiota myös, Verica huikkaa väliin. Muutama kymmenen ihmistä kuoli. Moni pohtii mielessään, onko känny ollut diivailuesine ja muuttunut käyttöesineeksi, vai toisinpäin. Peasen aviopari korostaa miesten ja naisen välisiä eroja –kuitenkin puolueettomalta kannalta
Vauhti kiihtyi toisella kierroksella 16-pintaan, kun Long Game ilmestyi Rivaldo Kanen rinnalle. Täällä on sen verran pitkät suorat, että kukaan ei varmaankaan pääse karkaamaan, Kallio ennakoi. Kisan voittoa juhli 2005 ruotsalainen Audi-kuljettaja Mattias Ekström. Schneider kiihdytti Mercedes-Benzinsä lauantaina kolmanteen lähtöruutuun. Tämä alkaa olla jo aivan uskomatonta, koko kauden kuljettajiensa terveyden kanssa tuskaillut Ajo manasi. Mika Kallio kaasutteli paalupaikalle ratamoottoripyöräilyn 125-kuutioisten MM-sarjassa Tshekissä. Viimeisen puolikkaan 10.0 tykittänyt jenkkiori tyylitteli maalisuoraa varmana voittajana. Bautista johtaa MM-sarjaa 64 pisteen turvin ennen Kalliota, kun kaudesta on ajamatta kuusi osakilpailua. Ykköspalkinto oli 800 000 kruunua. Renkaat eivät toimineet, Häkkinen valitteli televisiokanava Canal +:n haastattelussa. Tulokset seuraavalla sivulla. Velin Vinke juhli Helätin-ajossa Antti Teivaisen vauhdittama Velin Vinke hallitsi suomenhevosten Helätin-ajoa alusta loppuun. Kaksikko kävi kiivaan taistelun voitosta, joka kääntyi niukasti ruotsalaisen eduksi. Kuninkuusravehin on vielä pitkä matka, mutta ehkäpä siellä tavataan, Harri Konttinen vihjaisi, Eero Hakkarainen ajoi ensimmäisen V75-voittonsa Vilkkirillalla, joka sai Vieskerin Virin selässä unelmajuoksun. Johtavan Brother In Lawin kantaan liimautunut Armando Kane odotteli käskyä loppusuoran alkuun, jossa sieviläisruuna hyökkäsi johtohevosen kimppuun. Kuva: Timo Talus Timo-Jaakko Virkkala YLIVIESKA Kuningatarkilpailussa laukannut Velin Vinke otti makean revanssivoiton kilpasiskoistaan johtamalla Helätin-ajoa lähdöstä maaliin. – Jostain syystä emme saaneet auton balanssia kuntoon nopealle kierrokselle. Se nousi näyttävästi johtaneen Arrasin rinnalle, mutta veto ei riittänyt ihan loppuun saakka. Klaukkalan ohjastaituri Antti Teivainen piti laukkaherkän Velin Vinkeen askelillaan kriittisillä alkumetreillä. Jorma Kankaan valmentama Kissy Croft voittokulkuaan Hippoksen tammasarjassa. Aki Antti-Roikon ajama Frost Oilbaron nousi pääjoukon parhaana kolmanneksi ennen Simon Dahliaa. Johtohevosen takana on aina oma riskinsä, mutta tänään se kannatti, myhäili Juha Länsimäki ensimmäisen V75-voittonsa jälkeen. Hannu Hietasen ajama Barbanellan tytär paransi ennätystään numeroihin 17,9. Jokeri: 9190577. Sen pätkänopeus ei riitä taktiikkajuoksuissa, jolloin loppu juostaan alle 13-vauhtia. Eero Hakkaraisen ohjastama Salomon Blue Chip sai vetää kierroksen hölkkävauhtia kärjessä, kun kuumimmat suosikit Don Giovanni ja Lixy`s Star laukkasivat avauspuolikkaalla. K.T. – Aikuisten oikeasti on aika helppoa, juu aika korkea tulostaso, Palermaa tokaisi. Viikonlopun juhlituin sankari Lutfi Kolgjini kiritti Glen Kronoksen ykköseksi, ja suuri suomalaismenestys jäi parin sentin päähän. – Jo ennestään rannevammasta kärsivään Koyamaan on iskenyt vatsatauti ja hän oli rataklinikalla tiputuksessa. Näin lähdön suosikit saivat tyytyä jumbosijoihin. Lauri Kokko palkitsi Velin Vinkeen omistaja Aarne Halla-ahon komealla pokaalilla Helätin-ajon voitosta. Ahti Antti-Roikon ajama Sorjosen tallin lahjakas Charmiss Catcall jatkoi Keski-Pohjanmaan hevosten vahvaa panosta Ylivieskan V75-kierroksella. Express Merett joutui juoksemaan 08,0-vauhtia ensimmäiset 500 metriä, jotta johtopaikka irtosi. Häkkinen jäi aika-ajon yhdeksänneksi. – Huiman Pysteen uskomaton nousu tällä kaudella on yllättänyt minut täysin. Hopeadivisioonassa Reima Kuislan Luvsamust sijoittui neljänneksi. Osku Palermaa on punnertanut kahdeksanneksi tuloksellaan 1 433. Suomalaisista Petteri Salonen on karsinnassa sijalla kuusi tuloksella 1 447. – Bautistaa ei tarvitse sen kummemmin kytätä. Rivaldo Kane ja Cannon Katcord kisailivat piikkipaikasta. Kerrassaan kolme keilaajaa oli ylittänyt kuudessa sarjassa muhevan 1 500 pisteen rajan, ja kärkeen oli kiiruhtanut tanskalainen naistaituri Kamilla Kjeldsen mahtituloksella 1 530. – Lixys Starin laukka tasoitti tietä kärkipaikalle. Parikolme vuotta sitten luulin, ettei tästä hevosesta tule mitään. Express Merettin isoveli Classico Merett teki kelpo suorituksen Kultadivisioonassa. Katsojat ihmettelivät, kun Kallio pyöritteli aika-ajon jälkeen päätään, vaikka oli juuri napannut uransa 11. Hurjaa menoa Helsingborgissa NÜRBURGRING (STT) Mika Häkkisellä riittää kirittävää, kun rata-autoilun DTM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan sunnuntaina Nürburgringillä. Kuva: Timo Talus GÄVLE (STT) Pekka Korven tallin uusin lippulaiva Express Merett kärsi niukan tappion lauantaina Gävlessä ajetussa E3finaalissa. Paalupaikan nappasi MercedesBenzillä Häkkisen tapaan kaasutteleva kanadalainen Bruno Spengler, joka oli suomalaista 1,031 sekuntia nopeampi. Tulostaso on ollut hulppea. Going Kronoksen osallistuminen itse pääkilpailuun kariutui sairastumiseen ennen karsintakilpailuja. Kallion espanjalainen tallitoveri Julian Simon oli aika-ajon kahdeksas. Lisänumerot: 3, 25, 35. Tänään se kiri 18-vauhdista kymppiä viimeisen puolikkaan. Helsingborgin turnauksen karsintojen aiempi ennätystulos oli ennen tätä vuotta Mika Koivuniemen vuonna 2003 keilaama 1 516. Ei muuta kun hanaa vaan, kaksinkertainen F1-maailmanmestari veisteli tuttuun tyyliinsä. Häkkinen jäi lauantaina aika-ajon yhdeksänneksi. Antti Teivaisen ajama Ramiini nousi toiseksi ohi Kultorin. Armando Kane selätti Brother In Lawin viime metreillä ja voitonjuhlat jatkuivat seremoniakehässä. Sunnuntain finaalikierroksille on menossa myös tukku muita suomalaisia huippuja: Petri Mannonen (1 412), Lasse Lintilä (1 386), Timo Alho (1 378), Jari Ratia (1 377), Jouni Helminen (1 373) ja Pasi Uotila (1 352). Nyt tuon tuloksen on rikkonut jo kaksi keilaajaa: Kjeldsen ja Koivuniemen entinen työtoveri PBA-kiertueelta Tore Torgersen (1 523). Jenkkiorin taktiikka puraisi Suosikit laukkailivat Ylivieskan Malja-ajossa Eero Hakkaraisen suitsima jenkkiori Salomon Blue Chip kiri yllätysvoittoon Ylivieskan Malja-ajossa. Torbjörn Janssonin ajama Picture Ås tuli ahtaasti ulos Classico Merettin edestä loppukaarteessa ja eteni voittoon. Kultadivisioonassa pitää pystyä samaan 15vauhdista, Eero Hakkarainen muistutti. Kolmatta pronssidivarin voittoa metsästänyt Rivaldo Kane jäi hopealle ennen Empire Tillyä. Jan-Olov Persson ajoi hienon voittoajan 19,0. Kotiradan Murron Titaani kiilasi viidenneksi jättäen taakseen lämmityksessä väläyttäneen Villiarin. Kaarlo Ahokas kierrätti Suvi-Missin kuolemapaikalle kierroksen täyttyessä aikaan 24,0. Se kiri joukon hänniltä komeasti kolmanneksi. Lopulta tuomaristo hyväksyi Picture Åsin juoksun. Mestaruuden tavoitteekseen asettanut Häkkinen on viidentenä 17 pisteellään. Siekkisen perheen sitkeä taistelija Magnifique Laday uusi viime vuoden temppunsa hyvänä kakkosena. – Pidin Maurin ajokkia pahimpana vastustajana ja luovutin sille piikkipaikan. – En pystynyt parantamaan aikaani viimeisellä yrityksellä ja luulin, että jäin toiseksi, Kallio kertoi. – Velin Vinke on erittäin tarkka ajettava ja minulle oli tulla kömmähdys viime metreillä. Kun juoksupaikat oli jaettu, hulmusi Velin Vinkeen harja kärjessä. Kallio nappasi paalupaikan MM-sarjaa johtava Bautista kiilasi toiseen lähtöruutuun Asfalttia hipoen. Piikkiluokan maailmanmestaruudessa vahvasti kiinni oleva espanjalainen Alvaro Bautista oli suomalaista Brnon radalla 0,025 sekuntia hitaampi ja valloitti toisen lähtöruudun. Suomalaisvoimin toimivan Malagutin tehdastallin ongelmat jatkuvat. – Kisassa erottuu luultavasti 4–5 kuljettajan rypäs, joka ratkaisee palkintopallisijat. – Tällä radalla on kuitenkin hyviä ohituspaikkoja ja takaakin pystyy nousemaan. Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä 020 750 4422 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4422 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: 020 750 4444 Timo-Jaakko Virkkala YLIVIESKA Jenkkiori Salomon Blue Chip kiri hitaan alkuvauhdin jälkeen yllätysvoittoon laukkojen sävyttämässä Malja-ajossa. Sarjaa johtaa viiden ajetun kilpailun jälkeen kokenut saksalaiskuljettaja Bernd Schneider, jolla on koossa 38 pistettä. Aki Antti-Roiko luovutti keulat Antti Teivaiselle, joka veti liinat kireälle mielipaikan saatuaan. Ajan vain voitosta, Kallio sanoi. Helätin-ajon voitto tuntuu mukavalta Rivaldo Kanen ja Ramiinin kakkossijojen jälkeen, tunnusti Antti Teivainen tulomatkalla Kruunupyyn lentokentälle. Manteli tavoitti hivenen ylivoimaista voittajaa. Kolmannesta ruudusta kilpailuun lähtee perjantain aika-ajossa kiinnityksen paalupaikkaan napannut Tshekin Derbi-kuljettaja Lukas Pesek. Jouko Tarvaisen Hilujon Tähti kiri porukan perältä yllättäen kolmanneksi ohi Milian. Harri Konttisen Huiman Pyste oli omaa luokkaansa TähtiKultadivisioonan kohtaamisessa. Julianin kävely on vielä vähän tuskaista, mutta hän on kertonut, että ajaminen sujuu jo ihan hyvin, Kallio valaisi. Lähtökiihdytys meni vähän liian pitkäksi, ja se ehkä näkyi lopussa. Manteli jatkoi nousuaan tammojen huipulle hyvänä kakkosena. Tarkkasilmäinen Juha Länsimäki löysi vapaan kiriväylän Can Contactille, joka spurttasi tuorevoimaisena ykköseksi. paalupaikan MM-sarjassa. Tallipäällikkö Aki Ajo joutui hakemaan japanilaiskuljettaja Tomoyoshi Koyaman sairaalasta juuri ennen aikaajoa. Kärkikaksikon tuloksista olisi kirjoitettu kissankorkuisin kirjaimin, ellei Kolgjinin Going Kronos olisi ravannut E3-kilpailun lohdutusajossa perjantaina ME-aikaa 10,4. Tänään loksahtivat palaset kohdalleen ja tuloksena kauden toinen V75-voitto, Ahti AnttiRoiko iloitsi. Juha Länsimäki jatkoi samaa säästeliästä ajotaktiikkaa Can Contactin rattailla Pronssidivarin lähdössä. Antti Teivaisen ohjastama Velin Vinke haparoi muutaman askeleen loppusuoralla, jolloin K.T. Salomon Blue Chipillä on ollut huonoa onneakin suurkilpailussa, mutta nyt tärppäsi. Tuomaristo mietti pitkään Picture Åsin hylkäämistä. Kotiyleisön suosikki jäi Kallion ajasta 0,123 sekuntia. Lisäksi britti Stuart Williams on keilannut 1 513. Toisesta ulkoparista voittoa makoisan juoksupaikan löytänyt Charmiss Catcall hyvästeli kirisuoran auetessa tuulta halkoneen Creme Bruleen ja vastasi Conrads Toven napakkaan loppuvetoon. Viime vuonna Häkkinen kaasutteli Nürburgringillä neljänneksi. Voitonjako sivulla 19. – Toivottavasti Simon pääsisi sekoittamaan pakkaa kärjessä ja viemään pisteitä Aprilia-kuljettajilta. Going Kronosta jouduttiin allergisten reaktioiden vuoksi lääkitsemään, ja lääkeaineiden varoajat estivät kilpailemisen karsinnoissa. Sunnuntaina 20.8.2006 15 Lottokierros 33/2006: 6, 13, 19, 24, 28, 30, 32. Viime vuoden voittoa puolustaneen Colour Augustin näyttävä kiri katkesi loppukaarteessa pelättyyn laukkaan. Kolgjini parkkeerasi Glen Kronoksen neljänteen pariin ulos. Kuva: Lehtikuva/Reuters/David W Cerny HELSINGBORG (STT) Keilat ovat saaneet kunnon kyytiä Euro-kiertueen Helsingborgin kisan karsinnassa. 3-vuotiaat Glen Kronos ja Express Merett ravasivat hienot tulokset 12,0. Simon loukkaantui kesäkuussa Katalonian gp:ssä ja ajaa nyt ensimmäisen kisansa kolarin jälkeen. Urheilu KESKIPOHJANMAA . Maalisuoran kirikamppailussa Vilkkirilla veti pisimmän korren Virturin ja Vieskerin Virin turvan edestä. Ylivieskan Maljaraveja seurasi runsaat 3000 katsojaa, joille tarjottiin loistavissa olosuhteissa raviurheilua parhaimmillaan. – Charmis Catcall pitää tasaisen reippaasta matkavauhdista ja tulee aina rehdisti loppuun. Mutta Kolgjinin hevonen oli tänään hieman parempi, Pekka Korpi tunnusti. Kolmantena sisäradalla juossut Can Contact eteni loppukaarteessa johtavan Rivaldo Kanen kantaan, kun Cannon Katcord nousi toiseen ulkopariin. Armando Kane heti voitonmakuun V75:ssa Juha Länsimäen taidokkaasti ohjastama Armando Kane kesti suosikin paineet uransa ensimmäisessä V75-lähdössä. Glen Kronos lähti kiriin viimeisellä takasuoralla. Timo Nurmoksen valmentama ja Jorma Kontion ajama Marquis du Pommeau kiri yllätyskolmoseksi. Se rynnisti Express Merettin rinnalle loppusuoralla. – Olen erittäin tyytyväinen Express Merettin esitykseen. Paalulta keulaan marssinut Huiman Pyste ei antanut takamatkan hevosille mitään mahdollisuuksia 19,5-vauhtisella päätöspuolikkaalla. Kylmäverihevosten kuningas Järvsöfaks otti ylivoimaisen ykkösen mailin ryhmässä. Express Merett lähellä suurvoittoa BRNO (STT) KTM-kuljettaja Mika Kallio otti kauden kolmannen paalupaikkansa ratamoottoripyöräilyn 125-kuutioisten MM-sarjassa lauantaina Tshekissä. Kirikierroksen puolessa välissä Eero Hakkarainen painoi Blue Chipin tallan pohjaan, jolloin jenkkiori sai siivet alleen. Velin Vinke hallitsi juoksun lopputapahtumia pienestä kompuroinnista huolimatta suursuosikin ottein. Jorma Kontion ajama Lukas Lupin kesti johtopaikalta neljänneksi. Bautistan Apriliatallitoverit, espanjalainen Hector Faubel ja italialainen Mattia Pasini miehittivät sijat neljä ja viisi. Voittaja selviää luultavasti jälleen aivan viimeisillä kierroksilla
Tuollaisia aikaeroja ei ajeta kiinni tässä rallissa ja Grönholmia vastaan. . Naisten superpesiksen jatkosarja Siilinjärvi – Jyväskylä – 2 (5 – 7, 2 – 7), Rauma – Tyrnävä – 1 (1 – 2, 1 – 1), Petojussit – Lapua 1 – 2 (0 – 1, 2 – 1, – 1). Loebin ohella lauantaina ongelmissa oli neljäntenä perjantain jälkeen ollut Subarun Petter Solberg. 4) Luvsamust (valmentaja Kari Lähdekorpi) 14,9a. Ralli päättyy sunnuntaina, jolloin ajetaan neljä erikoiskoetta. Kun Kauhajoen Karhu haki lauantaina Suvannolta ykköspesiksen alemmissa pudotuspeleissä toisen voiton, varmistui vieraiden sarjapaikka. V4kerroin: 209,18. 5 1 1 3 28– 38 5 Rauma . Vastaavasti pussinpohjille aukesi tilaa, jota Kauhajoki ei kuitenkaan montaa kertaa kyennyt käyttämään hyväkseen. Haanja, Viro: MM-kilpailut, normaalimatkat: Miehet: 1) Mikko Hölsö Suomi 1.31.05, 2) Antti Tolonen Suomi 1.35.39, 3) Johan Eklöv Ruotsi 1.37.40, 4) Pekka Inkeri Suomi 1.38.22, ...12) Heikki Nousiainen Suomi 1.49.12. REISJÄRVI (KP) Oksavan Pesäpoikien kausi päättyi iloisiin nousutunnelmiin miesten maakuntasarjassa. Tuomarit: Jussi Nieminen ja Mikko Järvinen. Yleisöä: 322. M40 100 m: 1) Matti Sihvo LS-lääni 13,13, 2) Kari Kulmala LP 13.85, 3) Jaakko Pesonen LP 13,86, 4) Jaakk oHaukka LS-lääni 14,27, 5) Aki Kallio Kokkola 14.37 M50 100 m: 1) Onni Kolehmainen Helsinki 12,78, 2) Pauli Rantala LS-lääni 13,46, 3) Erkki Kaattari Kannus 14,56, 4) Juha Hirvonen Helsinki 14,93, 5) Aarno Vänni LS-lääni 14,95 M55 100 m: 1) Lauri Rantala Helsinki 14,28, 2) Jouni Launonen Ou-lääni 14,50, 3) Ensio Siriö La-lääni 14,59, 4) Matti Pohjosenperä Ou-lääni 14.87, 5) Ari Myllymäki Kaustinen 14,95 M45 kuulantyöntö: 1) Kari Virkkala Kokkola 13,07, 2) Juha Hietala Ou-lääni 12,79, 3) Antero Kilström Hätäkeskus 10,88, 4) Jukka Vuorio ES-lääni 10,28, 5) Veli-Matti Vaarala La-lääni 9,75 Miehet 400 m: 1) Tero Kuorikoski LSlääni 57,18, 2) Jarkko Virkkala Kokkola 57,52, 3) Jaakko Holopainen Poliisikoulu 58,36, 4) Sam Pehrsson Helsinki 58,50, 5) Mika Sipoilä Ou-lääni 64,71 M45 pituushyppy: 1) Lauri Lindberg KRP 5,28, 2) Pauli Rantala LS-lääni 5,23, 3) Erkki Kaattari Kannus 4,90, 4) Juha Hirvonen Helsinki 4,35, 5) Aarno Vänni LS-lääni 4,30 M35 kuulantyöntö: 1) Kari Elamaa Kannus 13,62, 2) Ari Niskala LS-lääni 11,32, 3) Jari Illukka Helsinki 9,32 M40 1500 m: 1) Ari Tompuri LP 4.46,43, 2) Aki Kallio Kokkola 4.56,22, 3) Jukka Rahkola LP 5.12,50 M50 1500: 1) Ari Myllymäki Kaustinen 5.11,87, 2) Juha Hirvonen Helsinki 5.11,89, 3) Reijo Niskanen Ou-lääni 5.13,16, 4) Antero Rossi ES-lääni 6.16,20 N 800 m: 1) Kirsi Vesaluoma Kokkola 2.39,59, 2) Sonja Kohtala LP 2.46,94, 3) Annica Helsing Pietarsaari 2.47,52 Miehet 40 v 5-ottelu: 1) Vesa Ihalempiä, 2) Timo Raidisto, 3) Aki Kallio Kokkola, 4) Mikko Lehtomaa, 5) Jari Liimatta Miehet 35 v 5-ottelu: 1) Sami-Jukka Hämäläinen, 2) Matti Roininen, 3) Kenneth Mild Kokkola, 4) Saviharju Seppo. 11 4 1 6 152– 145 13 Nivala . toto (5-6-4): 21,53 8,43-4,01-3,81 60,87. Norjalainen ajoi rajusti ulos lauantain toisella ek:lla ja keskeytti. Näin kävi . – Neljä juoksu ei lohduta, kun hävisimme. . Voitollaan inkoolainen kutistaisi Loebin johdon kuljettajien MM-sarjassa 31 pisteeseen, jonka kiinniajaminen Suomen MM-rallin jälkeen sarjassa jäljellä olevissa kuudessa kilpailussa on lähinnä teoreettinen mahdollisuus. Pelivaihto 598 470.40 e, yleisöä 3 157. . . Toivottavasti onnistumiset kuitenkin avasivat juoksuhanat ratkaiseviin karsintapeleihin, Vinkki totesi. Ulvila ja Kankaanpää Superpesiksen karsintaan. Lähtö 3, V75-2, sh 2 100 m: 1) Vilkkirilla/Eero Hakkarainen 26,2a, 2) Virturi 26,2a (241), 3) Vieskerin Viri 26,3a (41), 4) Marin Mori 26,4a (23), toto (81-7): 7,77 2,36-2,73-1,52 45,24. 11 4 1 1 5 109– 120 15 Sievi . V4-kerroin: 23,12. erä: 1) Eero Remes TuMK, Honda 34.42,065, 2) Matti Seistola TamMC, Honda jäljessä 17,575 sekuntia, 3) Samuli Aro TuMK, KTM –25,670. Kauhajoen materiaali ei suo sisäpelille hirveästi vaihtoehtoja. alempi pudotuspeli (2 voittoa): Ylivieska–Kauhajoki 0–1 (2–7, 3–3) Kauhajoki säilyi miesten ykköspesiksessä voitoin 2–0, Ylivieska jatkokarsintaan. Solberg –19,6. Solbergin ohella keskeyttäneiden joukkoon liittyi lauantaina Citroenin Daniel Sordo. Kilpailu ajetaan sunnuntaina. Palkitut: I Sami Lindström, II Riku Rahikka. USA, KR211V 1.56,603, 4) Nicky Hayden USA, Honda 1.56,694, 5) Shinya Nakano Japani, Kawasaki 1.56,770, 6) Toni Elias Espanja, Honda 1.56,875, 7) John Hopkins USA, Suzuki 1.56,913, 8) Colin Edwards USA, Yamaha 1.56,967, 9) Daniel Pedrosa Espanja, Honda 1.57,139, 10) Randy de Puniet Ranska, Kawasaki 1.57,185. 2. Lähtö 9, sh 2 100 m: 1) Epotio/Mauri Jaara 28,1x, 2) Hovi Arska 28,2 (143), 3) Parisniekka 29,4 (149), 4) Iinawat 28,7 (339), poissa: 15. Gävle: E3-finaali, 1 640m, 1. Keskipohjanmaan ykkönen: Janne Vinkki iski neljä joukkueen viidestä juoksusta. . Isännät joutuivat lopulta altavastaajaksi ja yrittivät vielä jakson lopussa tavoittaa etumatkaa. Pilke johti ennen viimeistä peliä kahdella pisteellä Oksavaa. 3) Matti Rantanen/J. HaVe – Haapavesi. Lähtö 2, V75-1, lv 2 100 m: 1) Armando Kane/Juha Länsimäki 16,8, 2) BrotherIn-Law 16,8 (237), 3) Fast Races 17,0 (115), 4) Queen Amalia 17,0 (130), toto (4-7-5): 4,52 2,01-5,33-2,40 43,45. Kaksikko varmistaa tilanteen kakkostuomari Maarit Hotakaisen laikasta. Kuulan pelinjohtaja Kari Haapakoski suhtautui tappioon tyynesti. toto (1-6-7): 1,90 1,63-3,487,25 20,28. Peli on nyt pelattu. Autourheilu . 12 8 3 1 233– 87 30 Kannus . Mäkihyppy . . Kuopio ja Tampere nousukarsintaan. Ratkaisu: Kauhajoki oli suoritusvarmuudessa varsinkin avausjaksolla selvästi Kuulaa edellä. Reisjärvi meni ensimmäisen jakson edetessä kahden juoksun johtoon. Muuten edessä ovat karsinnat suomensarjajoukkuetta vastaan. Janne Vinkin lyöntivuorolla Kuula nousi vielä kahden juoksun päähän, mutta kiri katkesi sisäpelisekoiluihin eikä ulkopelikään vakuuttavaa ollut. . . . . Jos Kiiminki yltää Kuopion vastustajaksi lohkofinaaliin, Kuulan vastustaja on parin häviäjä. Jyväskylä . Solberg –3,5, 3) Loeb –4,5. 800 000 kruunua: 1) Glen Kronos/Lutfi Kolgjini 12,0a, 2) Express Merett/Pekka Korpi 12,0a, 3) Marquis du Pommeau/Jorma Kontio (valmentaja Timo Nurmos) 12,1a. . – Marcus tarkkaili hänen aikojaan ja Loeb minun aikoja. . Lauantain kotipelissä Kuula kamppaili otteluvoitosta vain toisella jaksolla. Lähtö 8, V75-7, sh 2 100 m: 1) Velin Vinke/Antti Teivainen 25,6a, 2) K. . Miesten ykköspesis: 2. . . MMosakilpailun kärkisija. 15) Kosti Katajamäki/Timo Alanne Suomi, Ford 20.37,7, 16) Juha Häkkinen/Harri Kaapro Suomi, Mitsubishi –21.16,9,... 5 2 3 47– 23 18 Lappeenranta 5 2 1 2 42– 26 13 Petojussit . . . PuMu ja Oulu nousukarsintaan. . Yleisöä: 502. Nyt pelataan suomensarjajoukkuetta vastaan. Amp. Sheeride 16,8 (104), toto (3-9-2): 3,08 1,81-3,62-6,05 35,07. . Kaksikon ero kilpailun toisen päivän jälkeen on 1.07,8 minuuttia Grönholmin hyväksi. palk. 5 2 1 2 48– 20 12 Pori . Lappeenranta – Lapua, Petojussit – Rauma, Tyrnävä – Jyväskylä, Siilinjärvi – Pori. . 125 000 kruunua: 1) Arras/Stefan Söderkvist 14,6a, ... palk. Naisten Superpesis: 2. . Tampereella. 12 3 2 1 6 142– 168 14 HaVe . Koyama ja Masbou ajavat suomalaisvoimin toimivan Malagutin tehdastallin pyörillä. . Lauantaina keskeyttäneet: Juho Hänninen hylättiin sääntöjen vastaisen alusasun takia. Ulvila: Janne Ruoho 0/2, Jari Tyynelä 0/2, Ilari Siutla 0/1, Juha-Pekka Saarinen 1/1, Jani Söderling 3/0, Niko Enqvist 1/0, Mikko Virtanen 2/0, Sami Nieminen 0/1. Sunnuntaihin voi lähteä ilman huolia, 18. aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun: 125 ksm: 1) Mika Kallio Suomi, KTM 2.07,874, 2) Alvaro Bautista Espanja, Aprilia 2.07,899, 3) Lukas Pesek Tshekki, Derbi 2.07,997, 4) Hector Faubel Espanja, Aprilia 2.08,282, 5) Mattia Pasini Italia, Aprilia 2.08,349, 6) Nicolas Terol Espanja, Derbi 2.08,504, 7) Sergio Gadea Espanja, Aprilia 2.08,752, 8) Julian Simon Espanja, KTM 2.08,784, 9) Gabor Talmacsi Unkari, Honda 2.08,942, 10) Fabrizio Lai Italia, Honda 2.09,058, ...20) Tomoyoshi Koyama Japani, Malaguti 2.10,131,...27) Alexis Masbou Ranska, Malaguti 2.10,394. V4-kerroin: 190,42. Jos pystymme pelaamaan omalla tasollamme, hoidamme karsinnan kunnialla. – Luisuimme ojan puolelle pitkässä loivassa vasemmalle kääntyvässä mutkassa. . Pyöräily . . Rallin MM-sarjan kauden 10/16 osakilpailu, Suomen MM-ralli: Kärjen tilanne 17/21 erikoiskokeen jälkeen: 1) Marcus Grönholm/Timo Rautiainen Suomi, Ford 2.23.51,2 2) Sebastien Loeb Ranska, Citroen jäljessä 1.07,8, 3) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford –1.42,5, 4) Henning Solberg Norja, Peugeot –3.37,0, 5) Gianluigi Galli Italia, Mitsubishi –4.45,9, 6) Janne Tuohino/Mikko Markkula Suomi, Citroen –5.38,1, 7) Jussi Välimäki/Jarkko Kalliolepo Suomi, Mitsubishi –5.58,6, 8) Jan Kopecky Tshekki, Skoda –8.50,5, 9) Manfred Stohl Itävalta, Peugeot –12.35,2, 10) Matthew Wilson Britannia, Ford –13.14,5, 11) Anton Alen/Timo Hantunen Suomi, Subaru –15.15,0,... Kajaani–Oulu 1–2 (1–9, 6–4, 0–1) Voitot 0–2. Lauantaina ajettiin kahdeksan erikoiskokeen etappi, jossa kuljettajien haasteena olivat muiden muassa kahteen osaan jaettu Ouninpohja ja kisan pisin ek, 40,96 kilometrin Moksi-Leustu. Vastustaja on vielä auki. 8. Nopeita jalkoja on vähänlaisesti. . 250 ksm: 1) Jorge Lorenzo Espanja, Aprilia 2.02,292, 2) Andrea Dovizioso Italia, Honda 2.02,952, 3) Hiroshi Aoyama Japani, KTM 2.03,038, 4) Hector Barbera Espanja, Aprilia 2.03,092, 5) Alex de Angelis San Marino, Aprilia 2.03,685, 6) Shuhei Aoyama Japani, Honda 2.03,770, 7) Roberto Locatelli Italia, Aprilia 2.04,204, 8) Jakub Smrz Tshekki, Aprilia 2.04,380, 9) Aleix Espargaro Espanja, Honda 2.04,469, 10) Alex Debon Espanja, Aprilia 2.04,678. 10) Present (valmentaja Kari Lähdekorpi) 11,9a. Sunnuntaina kilpailussa ajetaan neljän ek:n etappi ilman huoltoa erikoiskokeiden välissä. suunnistus .. 110 000 kruunua: 1) Järvsöfaks/Jan-Olov Persson 19,0a. 8. Vaasa: Keijo Saarenmaa 0/2, Perttu Hautala 0/1, Jarkko Paloniemi 0/2, Pekka Mäntymaa 1/0, Pasi Leppäniemi 3/0, Tero Hirvelä 0/1, Ari Männistö 1/0, Mikko Nelimarkka 1/0. Kauhajoen ykkösnimi oli kuitenkin lukkari Juhani Lehtimäki, joka tolpillaan ja taktisilla väärillään vei välillä Kuulan hiljaista kaarta miten halusi. Kauhajoen kakkosvahti Jussi Muilu tuulettaa, kun Kuulan etenijäjokeri Pyry Haapakoski palaa kakkospesälle. palk. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Chantilly Press/Jorma Hannus 17,7a, 2) Nostradamus 18,1a (250), 3) Spring Rags 18,3a (232), 4) Miracle Star 18,5a (88), toto (4-5-3): 2,24 1,93-8,69-3,11 33,68. Sitten osuimme kiveen, auto spinnasi ja pyöri katon kautta ympäri, Solberg kertaili ulosajoaan, josta hän selvisi ilman kolhuja. Grönholm, 38, on voittamassa Suomen MM-rallin samaan tyyliin kuin viime vuonna. Pesäpoikien kolmen pisteen voitto tiesi ykkössijaa ja nousua Suomisarjaan. Pistetilanne: 1) Thurnbichler 350, 2) Rok Benkovic Slovenia 321, 3) Jan Mazoch Tshekki 292. 5 2 3 31– 38 3 Siilinjärvi . Naiset: 1) Emelie Eklöf Ruotsi 1.42.57, 2) Mette M.Nielsen Tanska 1.48.54, 3) Emma Andersson Ruotsi 1.49.55, 4) Marja Kukonlehto Suomi 1.51.22, 5) Minna Ryyppö Suomi 1.52.47, 10) Riikka Timperi Suomi 1.59.54. Oksavan parhaan pelaajan palkinnon pokkasi 1-vahti Jyri Suhonen ja toisen kaappasi mukaansa 2-vahti Jonne Laakkonen. KESKIPOHJANMAA Juha Savela YLIVIESKA (KP) Ylivieska–Kauhajoki 0–1 (2–7, 3–3) Ylivieskan Kuula joutuu vaikeimman kautta taistelemaan ykkössarjapaikkansa puolesta. . Oksavan miehet löivät mainiosti toisella jaksolla. Kisat ajetaan sunnuntaina. OPP voitti vieraissa Reisjärven Pilkkeen 2-0 (5–4, 14–4) ratkaisuottelussa. Vinkin ohella sisäpelissä varmin oli Joonas Eirola, joka onnistui ykkösvahtinakin hyvin. pak. . . Hämeenlinna: Maantiepyöräilyn Leijona-ajot: Naiset, 30 km: 1) Kristiina Iisakkila TaSi 45.24,3, 2) Anne Rautio TVC 46.05,0, 3) Leena Haavisto P-Union Miehet, 30 km: 1) Jarmo Rissanen JoensPy 38.23,1, 2) Mihkel Reile CFC (Viro) 38.39,0, 3) Teppo Mäkelä P-P 39.00,0. Ek 15 Ouninpohja Itä 2 (16,55 km): 1) Grönholm 7.51,8, 2) Loeb –1,8, 3) Hirvonen –4,1. MotoGP-luokan kauden 12/17 osakilpailu: Aika-ajo: 1) Valentino Rossi Italia, Yamaha 1.56,191, 2) Loris Capirossi Italia, Ducati 1.56,441, 3) Kenny Roberts Jr. Grönholm kohti kuudetta kotivoittoa Tarkkaa ja kovaa menoa. Ford-tallilla on kuitenkin eväät haastaa Citroen merkkimestaruustaistelussa. . Ford-talli piti Hirvosen kanssa neuvonpidon, jonka sanoma oli, että kolmas sija pidetää ja merkkimestaruuspisteet varmistetaan. Ek 11: Petter Solberg Norja, Subaru (ulosajo). Iltapäivän erikoiskokeille löydettiin hyvä rytmi ja fiilis, Hirvosen kakkoskuljettaja Jarmo Lehtinen totesi. Kuulan ykköseksi nousi jokeri Janne Vinkki, joka iski kaikkiaan neljä juoksua. Kultadivisioona, 1 640m, 1. Oli pakko ajatella järkevästi ja rauhoittaa tilanne, kuljettajien MM-sarjaa johtava Loeb summasi kohtaloaan lauantaina. Neljännessä vuorossa Oksavan Jonne Laakkosen mailasta lähti kunnarin tuonut lyönti ja peli pyörähti käyntiin. Tasoitus jäi kuitenkin juoksun päähän. Ek 14: Daniel Sordo Espanja, Citroen (ulosajo). . Solberg keskeytti ulosajoon Vaikka Loeb ja Grönholm rauhoittivat lauantaina rahtusen kaasunkäyttöä, kaksikon vauhti pysyi erittäin kovana. . . ylemmät pudotuspelit (2 voittoa): Kankaanpää–Vaasa 1–0 (9–4, 2–2) Kankaanpää: Mara Mäkinen 0/3, Arto Ala-Hannula 0/3, Jukka Ristimäki 0/2, Riku Rahikka 1+3/2, Sami Lindström 5/0, Juha Vartiamäki 1/0, Jukka Lankinen 1/0, Jarno Kallio 0/1. . 5 5 21– 78 Seuraavat ottelut: 20.8. Pääasia on nyt voittaa kauden viimeinen peli, Haapakoski totesi. Alku oli tarkoitus ottaa tarkasti, mutta mikään ei onnistunut. – Kun tieto Solbergin keskeyttämisestä tuli, seuraava ek oli vaikea, kun piti yrittää rauhoittaa vauhtia. Jääkiekko . Palkitut: I Pekka Mäntymaa, II Pasi Leppäniemi. . Grönholm muisteli ajaneensa kaarteen tien reunassa olleen puupinon takia loivemmalla linjalla kuin viime vuonna, joka koitui hänen onnekseen. Oksava . 12 10 1 1 233– 91 31 Reisjärvi . Kuula puolestaan jatkaa karsintaa puolentoista viikon kuluttua suomensarjan nousufinaaleissa hävinneen joukkueen kanssa. Lähtö 6, V75-5, V4-3, sh 2 100 m: 1) Huiman Pyste/Harri Konttinen 24,5, 2) Ramiini 24,1 (70), 3) Kultori 24,3 (56), 4) Murron Titaani 25,0 (294), toto (412-11): 1,61 1,10-1,48-1,43 5,54. 2. 11 1 1 9 103– 305 4 Seuraavat ottelut: 20.8. Lähtö 4, V75-3, V4-1, lv 2 100 m: 1) Charmiss Catcall/Ahti Antti-Roiko 17,3, 2) Conrads Tove 17,4 (174), 3) Dina Diablo 17,5 (240), 4) E. Vaikka pari tuli ulkokentän avustuksella, piti Vinkki iskuillaan Kuulan pelissä mukana. Voitot 2–0. Reisjärven ulkokenttä oli vaikeuksissa ja vieraat napsivat tasaisesti juoksuja. Kalle Pinomäki/Jani Saarinen Suomi, Renault keskeytti ek:lla 12 ajettuaan kiveen ja auton iskunvaimentimen hajottua. Kuula jatkaa karsintaa Kauhajoki varmisti ykkössarjapaikkansa Ylivieskassa Pelin henki. Silloin hänen ja Loebin kaksintaistelu hyytyi, kun Loeb menetti Himoksen ek:lla aikaa rengasrikkoon. JYVÄSKYLÄ (STT) Marcus Grönholmin uran kuudes Suomen MM-rallin voitto on sinettiä vailla. Kiiminki–Pattijoki, Ylistaro–Seinäjoki. Lauantain erikoiskokeet: Ek10 Vaheri 1 (19,91 km): 1) Grönholm 9.47,6, 2) Loeb –1,7, 3) P. Lillehammer, Norja: Continental-cupin kesäkiertueen kilpailu 7/8, HS-100: 1) Kenshiroh Itoh Japani 264 pistettä (102 ja 96 metriä), 2) Thomas Lobben Norja 260 (99–96,5), 3) Stefan Thurnbichler Itävalta 253,5 (99,5–94), ...13) Jussi Hautamäki Suomi 231,5 (93,5–91), ...18) Kimmo Yliriesto Suomi 226,0 (93,5–88), 19) Kalle Keituri Suomi 223,5 (93,5–87) ja Veli-Matti Lindström Suomi 223,5 (92,5–89). V4: vaihto 136 148.60 e; oikea rivi 3-1-4-6; poissa I/10 III/5 IV/10 kerroin 667,60. Neljännen vuoron alussa Kuula ei saanut enää kolmostilannetta ja peli päättyi kauhajokisten voitontanssiin. V. – Isku oli niin kova, että vaikka autossa oli muussirengas (puhkeamaton rengas), se meni heti rikki. 16 Urheilu Sunnuntaina 20.8.2006 . Toiselle jaksolle vieraille riitti tasapeli, jonka joukkue myös itselleen käänsi. Länsilohko: Seinäjoki–Ylistaro 1–0 (1–1, 3–2) Voitot 1–1. Kuva: Lehtikuva/Reuters Brno, Tshekki: Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan kauden (125 ja 250 ksm) 11/16 osakilpailu: 2. Lönegren Suomi, Honda –7.37,3. Manteli 25,9a (153), 3) Hilujon Tähti 26,3a (573), 4) Milia 26,3a (149), poissa: 10. Itälohko: Juva–Kuopio 0–2 (5–11, 1–7) Voitot 0–2. Ek 14 Ouninpohja Länsi 2 (13,98 km): 1) Grönhom 6.30,7, 2) Loeb –0,7, 3) Hirvonen –2,3. Kauhajoen sarjapaikan varmistaneen 3–3-tasoituksen iski Jussi Muilu pussinpohjalyönnillä, jota Sami Pylväs pomputteli kohtalokkaasti. Hän ajoi rajusti ulos Ouninpohjassa iltapäivällä. Toisella jaksolla Kuula sai etsikkoaikansa johtamalla peliä kahteen otteeseen, mutta Kauhajoki kuroi niin 1–0kuin 3–1-johdonkin tasapeliksi. . Etelälohko: Hämeenlinna–Tampere 0–2 (8–10, 4–9) Voitot 0–2. lohkojen loppuottelut, (2 voittoa) PuMu–Roihu 2–0 (14–3, 9–6) Voitot 2–0. Voitot 0–2. . Kylmäveriset, 1 640m, 1. . Ek12 Ouninpohja Itä 1 (16,55 km): 1) Grönholm 7.51,7, 2) Galli –18,1, 3) H. 11 3 1 7 117– 173 11 Haapavesi . Palkitut: I Juha-Pekka Saarinen, II Mikko Virtanen. Alajärvi–Ulvila 1–2 (6–4, 1–2, 0–1) Alajärvi: Harri Yrttiaho 0/2, Erno Lassila 1/1, Tero Tuomela 1/1, Toni Nevantakanen 1/0, Hannu Huuskonen 1/0, Juha-Matti Jaatinen 0/1, Tero Rantakangas 0/1, Jukka Mannila 0/1, Tuomas Anttila 3/0. 150 000 kruunua: 1) Picture Ås/Torbjörn Jansson 11,3a, 2) Norvelous Hanover 11,5a, 3) Classico Merett/Pekka Korpi 11,5a, 4) Lukas Lupin/Jorma Kontio (valmentaja Kari Lähdekorpi) 11,5a, ... . Myös Grönholm kolhaisi samaisella Ouninpohjan ek:lla pyöränsä kiveen, mutta se ei hidastanut hänen vauhtiaan. Ek17 Himos (12,97 km): 1) Grönholm 7.09,1, 2) H. . kertaa Jyväskylän rallissa kilpaileva Grönholm sanoi. . Kuva: Juha Savela Lähtökohta: Keskiviikkona Kauhajoella hävinneen Kuulan on pakko voittaa, jotta ratkaisu siirtyisi sunnuntaille. Helsinki: Tuloksia poliisien SM-yleiurheilumestaruuskilpailut Helsingissä. Troikka: 124,57. 18) Jari-Matti Latvala/Asko Sairanen Suomi, Toyota 24.02,9. Pari kertaa kuitenkin – ja jälkimmäinen sinetöi sarjapaikan. – Avausjakso oli surkeaa peliä. Hänen voittonsa on sunnuntain neljän erikoiskokeen, 60 ek-kilometrin päässä. Kuulan tilastot: 1) Miikka Pylväs 3-v 0/0/4, 2) Tuomas Jussila l 0/2/2, 3) Joonas Eirola 1-v 0/1/6, 4) Olli Kippola 2-p 0/1/3, 5) Sami Pylväs 2-v 0/0/5, 6) Jussi Turunen 2-k 0/0/1, 7) Jani Moilanen 2-k 0/0/4, 8) Juho Koponen s 0/1/4, 9) Jouko Rautio 3-p 0/0/1, 10) Janne Vinkki 4/0/6, 11) Pyry Haapakoski 0/0/5, 12) Janne Mäki-Leppilampi 1/0/1. Sordo ajoi ulos Solbergin keskeyttäminen tarkoitti, että Hirvosen kolmas sija ei enää käytännössä ollut uhattuna. Haastaja: Joonas Eirola. Kakkospolttaja Olli Kippolan tontti oli tavallistakin suurempi. lohkojen loppuottelut (2 voittoa): Pohjoislohko: Pattijoki–Kiiminki 2–1 (2–1, 1–5, 1–0) Voitot 1–1. . – Olemme varautuneet kaikkeen, mutta sarjapaikka on tarkoitus säilyttää. . Avausjakso oli nimittäin käytännössä ohi jo toisen vuoron jälkeen, kun Kuula oli oli ulkopelivirheidensä avustuksella päästänyt Karhun 0–4-johtoon. Juniorien MM-sarja: 1) Guy Wilks Britannia, Suzuki 2.43.30,9,... . Hopeadivisioona, 2 640m, 1. Seuraava osakilpailu 26.-27. Ek13 Urria (10 km): 1) Grönholm 4.40,8, 2) Loeb –2,4, 3) Hirvonen –3,3. Troikka: 1 046,03. Miesten maakuntasarja luoteislohko Reisjärvi – Oksava – 2 (4 – 5, 4 – 14). Kolme juoksua tuonut Marko Männikkö huolehti etenemisestä, kuusi kärkilyöntiä kerännyt Antti Pukkinen vaihdoista ja jokerit Kalle Virolainen ja Matti Metsä-Ketelä löivät kolme juoksua mieheen. 5 1 2 2 22– 32 12 Lapua . Päätösottelussa reisjärvisten parhaina palkittiin 3-polttaja Jarkko Hyvönen ja lukkari Jarkko Saaranen. Annoimme vastustajalle neljän juoksun etumatkan, pelinjohtaja Kari Haapakoski manaili. Miesten suomensarja: 2. toto (8-10-6): 9,37 1,63-1,56-1,21 22,58. Lähtö 5, V75-4, V4-2, lv 2 600 m: 1) Can Contact/Juha Länsimäki 18,1a, 2) Rivaldo Kane 18,1a (26), 3) Empire Tilly* 18,3a (277), 4) Giant Pro 18,7a (187), toto (1-5-4): 14,19 3,12-1,945,38 19,72. 5 2 2 1 44– 28 11 Tyrnävä . Ravit . Solberg –5,5, 4) Hirvonen –8,3. erä: 1) Remes 34.47,511, 2) Jukka Pirinen HyMK, KTM –12,722, 3) Tommi Lehmusvirta SaMK, Yamaha –35,371. Loebin kiinniajoon Hirvonen ei siten ryhtynyt. . Tiukka voittotaistelu Citroen-tallin Sebastien Loebia vastaan muuttui ranskalaispilotin vauhdin tarkkailuksi lauantaina, kun Loeb teloi toisen eturenkaansa Ouninpohjan ek:lla sisäkaarteessa kiveen ja hävisi Grönholmille puoli minuuttia. – Jos olisi ajanut 10–20 senttiä tiukemmalla linjalla, silloin olisi napsahtanut, pienellä vanteeseen tulleella lohkeamalla ek:n selvittänyt, Grönholm kertaili. Hän selvisi ulosajosta ilman vammoja ja oli keskeyttäessään viidentenä. Taululle tuli selkeät lukemat ja OPP:lle nousu uudelle sarjaportaalle. Yleisurheilu . Nürburgring: Rata-autoilun DTM-sarjan kauden 6/10 osakilpailu: Aika-ajo: 1) Bruno Spengler Kanada, Mercedes-Benz 1.23,462, 2) Tom Kristensen Tanska, Audi 1.23,605, 3) Bernd Schneider Saksa, Mercedes-Benz 1.23,698, 4) Jamie Green Britannia, Mercedes-Benz 1.23,743, 5) Mattias Ekström Ruotsi, Audi 1.23,985, 6) Stefan Mücke Saksa, Mercedes-Benz 1.24,105, 7) Christian Abt Saksa, Audi 1.24,105, 8) Heinz-Harald Frentzen Saksa, Audi 1.24,308, 9) Mika Häkkinen Suomi, Mercedes-Benz 1.24,493. Tampere: Tampere cup: Loppuottelu: Tappara–Metallurg Magnitogorsk Venäjä 2–3 (0–1, 2–0, 0–2) Sijat 3-4: Brynäs Ruotsi–Ilves 5–2 (2–1, 1–1, 2–0) Sijat 5-6: Eisbären Berlin Saksa–Bern Sveitsi 4–8 (3–3, 1–3, 0–2) Moottoripyöräily . Superpesiskarsinta (2 voittoa): Ylihärmä–Viinijärvi 1–0 (7–6, 3–3) Ylihärmä säilyy Superpesiksessä voitoin 2–0. Päivän Duo: vaihto 32 688.00 e; oikea rivi 4-6; poissa I/5 kerroin 17,67. Turku: Motocrossin SM-sarjan kauden 3/7 osakilpailu: MX2-luokka: 1. . Oksava nousi Suomisarjaan Pesäpallo . Marcus johtaa lauantain jälkeen reilulla minuutilla ennen Sebastien Loebia. . Naisten suomensarjan lohkokarsinnat: 2. Grönholm voitti lauantaina yhtä vaille kaikki erikoiskokeet. Lähtö 7, Malja-ajo, V75-6, V4-4, lv 2 100 m: 1) Solomon Blue Chip/Eero Hakkarainen 15,5a, 2) Magnifique Laday 15,8a (107), 3) Frosts Oilbaron 16,0a (148), 4) Simon Dahlia 16,0a (316), toto (6-5-8): 5,88 3,24-3,64-8,54 33,36. Palkitut: I Hannu Huuskonen, II Tuomas Anttila. Jos Grönholm voittaa sunnuntaina päättyvän kisan, se on hänelle kauden neljäs ja uran 22. Seuraavat ottelut: 20. Ek11 Ouninpohja Länsi 1 (13,98 km): 1) Loeb 6.33,0, 2) Grönholm –1,3, 3) Hirvonen –4,0. T. – Ei pitäisi olla mitään hätää, ei mitään ongelmia. Tällä kertaa Kuula sai Kauhajoen kumurat kuriin, kun Olli Kippola vedettiin linjasta syvälle takakentän avuksi. Marcus Grönholmin uran kuudes Suomen MM-rallin voitto on lähellä. . Neljäntenä rallissa on norjalainen Peugeot-kuljettaja Henning Solberg, joka on 1.54 minuuttia Hirvosesta. Kun yritin jollakin isolla tiellä kiristää vauhtia, Loeb vastasi heti, Hirvonen kuvaili tilannetta. Tuomarit: Jaakko Korkonen ja Keijo Katajamäki. Karsintojen ratkaisijaksi kohosi Karhun lukkari Juhani Lehtimäki, josta Kuula ei kunnon otetta saanut. Ylivieska: Lähtö 1, lv 2 600 m: 1) Best Of Birds/Mikael Östman 19,4a, 2) Baltic Way 19,5a (81), 3) Ganjaman* 19,5a (23), 4) Notam Grape 19,6a (425), poissa: 3. Lähtö 11, lv 2 100 m: 1) Kissy Croft/Hannu Hietanen 17,9, 2) Uno’s Girl 17,4 (69), 3) She 18,1 (298), 4) Isora Majami 18,0 (94), toto (1-8-3): 2,56 1,62-2,01-3,63 5,94. Pistetilanne: 1) Remes 142, 2) Pirinen 134, 3) Lehmusvirta 109. . Kolmantena kilpailussa on Grönholmin Ford-tallitoveri Mikko Hirvonen 34,7 sekunnin päässä Loebista. Loeb voitti yhden. Ek16 Moksi-Leustu (40,95 km): 1) Grönholm 20.25,6, 2) Hirvonen –11,3, 3) Loeb –13,6
4 1 1 2 2– 4 4 Hull . . . . . . . . . 11. . . . Dave Kitson ja Steve Sidwell hullaannuttivat kotiyleisöä avauspuoliskon lopulla iskemällä kaksi pikamaalia tasoittaen ottelun 2–2:een. KPV:n naiset ilman pisteitä GBK:n naisilla tyly pelin päätös Jalkapallo . . . . – Kolmas maali ei ollut enää tärkeä, koska meidän olisi pitänyt voittaa. Julistetaan vasta, kun paikka on teoriassakin varmistettu, toppuutteli GBK:n valmentaja Mats-Erik Käld nousujuhlien käynnistämistä. . . 15 7 3 5 29– 17 24 VIFK . . . . . Pohjoisessa Newcastle otti voiton Wiganista niukasti maalein 2–1. Marko Tyyskä), Jukka Vanninen, Toni Koskela, Gabor Szilagyi (39. . . . . . Leroy Lita niittasi taululle tulokasjoukkueen 3–2-voittolukemat. . . . HJK . . . Raitapaitojen ero kakkosena olevaan OLS:iin venähti 13 pisteeseen. . 5 1 1 3 13– 17 4 VPS-j . – Tässä on tulos, kun kymmenestä kenttäpelaajasta vain kahdeksan tekee töitä, KPV:n valmentaja Harri Kevari kommentoi. . 16 8 5 3 25– 16 29 RoPS . 12 8 2 2 41– 6 26 SeMi . . Liverpool joutui ottelussa takaa-ajajaksi, kun Fabio Aurelio unohti vartioitavansa Rob Hulsen täydellisesti toisen jakson alussa. . Yleisöä: 23 855. . . Tuohon putkeen mahtuu peräti viisi tasapeliä. 16 9 2 5 27– 17 29 JIPPO . . Jo kolmannella minuutilla Myntti pääsi päineen Abdoulie Corrin keskitykseen, mutta pallo meni hitusen vasemmalta ohi. . . 4 3 1 7– 10 Tervarit-j . . 4 1 3 3– 11 1 Seuraavat ottelut: 20.8. . KPV: Arttu Seppälä (45. GBK II . West Hamin Bobby Zamora iski tasoituksen toisen puoliajan alkupuoliskolla ja voittomaalin reilut kymmenen minuuttia myöhemmin. 10 5 2 3 23– 17 17 RoPS . Jaro II:n koki kovia Liiga: KooTeePee–MyPa 0–1 (0–0) 88. . . . . 4 1 1 2 3– 4 4 Coventry . Vieraiden Jere Kallio teki yhden maalin väliin, kunnes Koski venytti maaliverkkoa jälleen. . . Yleisöä: 208. . . Ville Himanka 1–1, 38. . Katkeraa kalkkia Kukaan tuskin olisi laittanut 75. . Myntin maalit syntyivät 8. . . . Darren Bent rp. . . 4 1 2 1 3– 3 5 Derby . . Eero Peltonen), Tero Taipale. 15 10 2 3 22– 12 32 HJK . Yleisöä: 51 569. . . . . . . . . Sepsi-78–Kiisto 3–1 (3–0) 1. . . OLS oli onnistunut tekemään GBK:n verkkoon kaksi maalia, jota ei oltu kesän aikana vielä nähty. . 9. . Lukuisten loukkaantumisten riivaama West Ham kukisti Upton Parkilla vierailija Charltonin maalien 3–1. Kaksi jälkimmäistä viimeisteli vain muutama päivä ennen Valioliigan alkua Portsmouthin ryhmään liittynyt nigerialaishyökkääjä Nwankwo Kanu. . 17 9 3 5 32– 22 30 Sepsi-78 . KPV taipui maalein 1–2 (0–1) lohkon kahden parhaan mittelössä Ykspihlajan kentällä. . . Villan maalin puski ruotsalaispakki Olof Melberg 53 minuutilla. . . . . 15. 2 2 1– 1 2 Wolfsburg . . . . . . 14 7 1 6 31– 23 22 Reima . 4 1 1 2 3– 4 4 Leicester . Bochum – B München, A Bielefeld – Stuttgart. . . 15 9 3 3 21– 10 30 TPS . KOKKOLA (KP) Kokkolan Pallo-Veikkojen naiset pystyivät hyvään viime hetken takaa-ajoon jalkapallon kakkosessa. . 4 1 3 3– 7 1 Ipswich . . . 16 5 6 5 24– 26 21 KPV . KESKIPOHJANMAA . SHEFFIELD (STT) Liverpool ja Sami Hyypiä avasivat kautensa Englannin Valioliigassa lauantaina 1–1-vierastasapelillä nousijajoukkue Sheffield Unitedia vastaan. . . . . . . . Ykkönen: PK-35–KPV 3–3 (0–3) 8. . 1–1. . Nwankwo Kanu 3–0. 15 3 5 7 26– 35 14 OuHu . Kokkolalaiset hävisivät värikkäiden vaiheiden jälkeen 1–2 (0–0) Kirkonmäellä. . minuutilla. . . . Wiganin ainokaisen niittasi Lee McCulloch. Pisteen Liverpoolille pelasti Robbie Fowler rangaistuspotkumaalillaan. . Kotijoukkue joutui tyytymään kaukolaukauksiin, joista muutama oli varsin kelvollinen. Käld oli ylpeä joukkueestaan, jonka asenne ei pettänyt puoliajan tappioasemassa. . 4 2 2 4– 2 8 Honka . KUOPIO (KP) KPV:n B-nuoret päätyivät jalkapallon ykkösen ottelussaan Kuopiossa KuPS/2:n vieraana tasapeliin 1–1 (1–1). KPV:n B-nuoret tasapeliin Jaron B:lle piste GBK:n B:lle tappio Oulussa Championship West Brom – Colchester 2 – 1 (2 – 0), Southend – Sunderland 3 – 1 (1 – 0), Preston – QPR 1 – 1 (0 – 1), Plymouth – Sheff Wed 1 – 2 (1 – 0), Luton – Stoke 2 – 2 (0 – 1), Leeds – Cardiff – 1 (0 – 0), Ipswich – Hull – 0, Derby – Norwich – 0, Burnley – Wolves – 1 (0 – 1), Birmingham – Crystal P 2 – 1 (1 – 1), Barnsley – Southampton 2 – 2 (1 – 0). . Matti Lampi 3–1. . . . Naisten Kakkonen Lohko C GBK – Klubi-36 1 – 2 (0 – 0), KPV – SIF 1 – 2 (0 – 1). 4 1 3 6– 11 3 Karhu . SHEFFIELD (STT) Englannin Valioliigan nousijajoukkue Sheffield United aloitti kautensa pirteästi pelaamalla Liverpoolin kanssa 1–1 lauantaina. . . . 4 1 2 1 4– 5 5 Leeds . . Pietarsaarelaiset pystyivät pelillisesti haastamaan kärkijoukkueen, mutta omat virheet kostautuivat. . . Kolmonen yläloppusarja Jaro II – TePa 1 – 4 (0 – 2). . Yleisöä: 39 691. . . Honka . Kristian Kunnas), Jussi Peteri, Jukka Hirvonen, Vjatsheslav Malakejev (67. . . . 4 1 2 1 5– 5 5 Preston . . . . . . 4 2 1 1 8– 4 7 GBK . AC Oulu: Jani Luukkonen, Jani Sipilä, Harri Saarela, Mike Peltola, Toni Kolehmainen, Dragan Pejiè (72. Andrew Johnson 1–0, 82. . Topparina Reini johti kokkolalaisten alakerran peliä loppuminuutteja lukuun ottamatta upeasti. . Hyypiä oli tasoittaa heti perään, mutta kova pusku pamahti pystypuuhun. . . KP-V:n kavennuksen teki Matias Svartsjö. . . Pietarsaarelaiset saivat päälle hienoista hallintaa tauon jälkeen. . 4 4 3– 7 Sunderland . . . Aapo Raninen (Charles Obi) 2–3, 94. . 17 8 5 4 38– 20 29 TP-47 . . 3 1 2 2– 6 1 TP-S-joki/2 . . Tulos ei Hyypiää täysin tyydyttänyt, mutta toisaalta vastustajakin ansaitsi tunnustuksen suomalaiselta. Kåre Björkstrand 2–2, 89. . . . . . JIPPO teki kuitenkin vaarallisia vastahyökkäyksiä ja tilanteet menivät lähes tasoihin. 18 16 1 1 48– 7 49 OLS . . Bolton–Tottenham 2–0 (2–0) (Jussi Jääskeläinen pelasi 90 min). . . . Lari Ruokamo 1–2, 40. Isäntien lähtö otteluun oli hyvä. . Petteri Kaijasilta 1–3, 88. . . . Modigin antaman kulmapotkun jälkihässäkästä Petteri Kaijasilta survoi pallon sisään. Varsinaista peliaikaa oli jäljellä tasan vartti, kun kotijoukkue vasta sai ensimmäisen kunnon laukauksensa kohti maalia. . . 5 1 1 3 9– 20 4 Jaro II . . Raitapaidat vyöryttivät tasaisesti hyökkäyksiään kohti Risto Söderlundin vartioimaa maalia. PK-35: Matthew McKenna, Jukka Halme (v, 64. 1 1 1– 1 1 E Cottbus . . . . . . . . Steve Sidwell 2–2, 55. Hyökkääjä kavensi 18 minuuttia ennen päätöstä. . . 4 1 2 1 4– 3 5 QPR . . Lontoossa Arsenal pelasi ensimmäisen ottelunsa upouudella Emirates-stadionilla kohdaten Aston Villan. . . . . . . . Ottelu oli kääntynyt jo lisäajalle ja päätösvihellystä odotettiin viimeisen maalin syntyessä. Palkinnoksi ei tullut kuitenkaan pistettäkään Sundom IF:n vieraillessa. . . 10 5 1 4 18– 23 16 GBK . . . Yleisöä: 60 023 Everton–Watford 2–1 (1–0). . . . Toisella puoliajalla Huima muutti hieman ryhmitystä ja se sai uudelleen pelin hallintaansa siirtyen Mika Partalan ja Jani Harjan maaleilla jo kolmen maalin johtoon. . . . Juha Reini laukoi parin askeleen vauhdilla varmasti oikeaan alanurkkaan. . 16 3 4 9 19– 40 13 FC Korsholm 16 3 3 10 18– 37 12 Virkiä . . 4 2 1 1 9– 5 8 Jazz-j . . Viimeisen kymmenen minuutin aikana OLS oli kuitenkin lähempänä johdon kasvattamista osuttuaan kahdesti tolppaan. Runsaat kymmenen minuuttia myöhemmin Aapo Raninen nosti isännät jo maalin päähän Charles Obin syötöstä, ja kun lisäaikaa oli pelattu nelisen minuuttia, tuli tasoitus. 4 4 4– 8 Seuraavat ottelut: 26.8. . Jukka Puurunen), Partice, Titi, Kim Kaijalainen (v), Rafinha, Ilja Fomintsev. . . . minuutin kohdalla. A-poikien SM-sarja FC Reipas – HJK – 0, TPS – VPS-j 5 – 2 (3 – 1). 15 10 2 3 30– 16 32 AC Oulu . . Bundesliiga Hertha BSC – Hannover 4 – (2 – 0), A Aachen – Schalke 04 – 1 (0 – 0), E Cottbus – Hamburger SV 2 – 2 (0 – 1), Dortmund – Mainz 1 – 1 (0 – 0), Frankfurt – Wolfsburg – 0, W Bremen – Leverkusen 2 – 1 (1 – 1). . . Sundom IF meni johtoon, kun ottelua oli pelattu 42. Edellisestä ottelusta muutaman avauskokoonpanon miehen menettänyt GBK pääsi toisella puoliajalla hallitsemaan ottelua. . . . OLS:n Timo Salmi murehti toisen puoliajan alkuhetkien olleen helmasyntinä kauden aikana. Marco Manso), Saku Puhakainen (v), Aleksei Kangaskolkka (70. 4 2 2 5– 6 6 Southampton 3 1 2 4– 2 5 Stoke . . . Maalinteon aloitti 18 maalia Valioliigassa viime kaudella paukutellut Darren Bent, joka onnistui vartin pelin jälkeen pilkulta. TePan maalitykki oli kolmea osumaa juhlinutMika Koski. . . On todella tyhmää mokata näitä pelejä viime minuuteilla, Kevari tuskaili. . Portsmouthin avausosumasta vastasi Svetoslav Todorov. Rob Hulse nostatti tunnelmaa Bramall Lanella heti ottelun toisen puoliskon alussa puskemalla johtomaalin Sami Hyypiän johtaman Liverpool-puolustuksen haparoidessa. . . 2 1 1 2– 4 1 Dortmund . 4 2 2 6– 7 6 TPS . . 4 3 1 5– 6 3 RoPS . . . SiPS – Tervarit-j. . . . . – Ei tätä enää osaa järjellä selittää, sanoi lähes koko ottelun kärkimiehenä pelannut KPVkapteeni Henri Myntti. Inter – JJK, MyPa – Honka, Kuusysi – PK-35, KooTeePee – Jazz-j. . 12 9 2 1 39– 10 29 KPV . . . . . Ensi viikonvaiheessa vastassa on PS Kemi. . 4 3 1 7– 2 11 KuPS . . SIF . . . Viikingit: Harri Kairavuo, Pasi Solehmainen, Ilkka Jäntti, Kalle Sorja, Osmo Kleemola, Jarno Kallijärvi, Max Lundberg (78. Huima piti pisteet KOKKOLA (KP) GBK:n naiset jäivät ilman pisteitä iisalmelaisen Klubi-36 vieraillessa jalkapallon kakkosessa. 2 2 6– 3 6 Hertha BSC . . . . . 2 1 1 2– 1 4 Leverkusen . Cardiff . Viisi minuuttia myöhemmin GBK:n pelaajien juhlittavana oli jälleen Annala, jonka maali oli lähes toisinto edellisestä. . Mikel Arteta lisäsi toisella jaksolla pilkulta 2–0:aan. . Avustavan erotuomarin lippu oli ylhäällä, mutta Pahtakari näki pallon menneen KPV:n pelaajasta paitsioasemassa olleelle Kokolle ja hyväksyi maalin. . . . Vitao 2–0, 18. . minuutin kohdalla ropojaan likoon tasapelin puolesta, kun KPV johti kolmella maalilla, ja PK-35:n kauden maalikeskiarvo oli hitusen alle yksi per ottelu. 17 8 2 7 26– 19 26 FC YPA . . Ensimmäinen puoliaika enteili jo mahdollista kauden toista tappiota. Sheffield Unitedin Phil Jagielka (vas.) ei kuvia kumarrellut, kun vastassa oli Liverpoolin Craig Bellamy Englannin pääsarjan avauskierroksella. . . Ensimmäisellä puoliajalla Jaron maalivahti Andreas Brunell teki pari hyvää torjuntaa. . . . minuutilla kotijoukkue Portsmouthin kurittaessa vieraita maalein 3–0. Klubi-04 – VIFK, TP47 – FC H-linna, Rakuunat – Atlantis, PP-70 – JIPPO, MP – RoPS. . 45. . . . . . Vesa Helenius). Liverpool koki pahan takaiskun avauspuoliskolla, kun Hyypiän topparipari Jamie Carragher ja norjalainen keskikenttäpelaaja John Arne Riise loukkaantuivat. 4 2 2 6– 5 6 KaPa . – Jos meni viime kaudella kaikki putkeen, niin tällä kaudella onnetar tuntuu potkivan meitä koko ajan päähän. 4 1 3 2– 6 1 Colchester . . . 4 1 2 1 3– 5 5 JIPPO . Kosken tehohetki jatkui jo viisi minuuttia myöhemmin. 16 5 3 8 12– 20 18 KooTeePee . Stewart Downing 0–1, 21. . Yleisöä: 22 899. 26. . 2 2 4– 6 W Bremen . . Demba Savage), Ramon Bailey, Abdoulie Corr, Petri Piispanen (v), Hannu Ypyä. – Sheffield United puolusti ja taisteli hyvin. 2 2 0– 4 Hannover . 15 4 2 9 26– 45 14 OULAINEN (KP) Oulaisten Huima voitti jalkapallon kolmosen alaloppusarjan tärkeässä ottelussa Kaustisen Pohjan-Veikot maalein 3–1 (1–0). . GBK vaihtoi toisen puoliajan alkuun kärkeen Mikko Annalan. 16 6 4 6 19– 16 22 MyPa . . Raitapaitojen Kim Vestö paukautti vasurillaan komean kaukolaukauksen etukulmasta ohi oululaisten maalivahdin pelin alkajaisiksi. . Mika Hernesniemi), Toni Huttunen, Hugo Miranda, Tuomas Kansikas, Tuomas Kuparinen, Eetu Muinonen (58. 4 2 1 1 5– 3 7 Burnley . 4 3 1 9– 2 10 Jaro . . Töitä pitää näköjään tehdä vielä tuurinkin eteen. . Erotuomari Petri Pahtakari tulkitsi alakerran vahvistukseksi vetäytyneen Myntin rikkoneen vapaapotkun arvoisesti parissakymmenessä metrissä. KPV:n joukkueesta kunnostautuivat maalivahti Joonas Myllymäki, puolustuksessa Alexi Paavolainen ja hyökkäyksessä Tom Holmbäck. . . minuutilla tasoituksessa, kun palloa ei saatu putsattua väljemmille vesille omalta maalialueelta. . . . . . . . . . . . . Nyt se joutuu yhä PK-35:n tavoin jatkamaan tiukkaa taistelua karsintaja putoamiskurimusta vastaan. . . . Newcastle–Wigan 2–1 (1–0). 4 1 3 8– 11 3 Inter . . . . . OLS:n Petteri Palosaari laittoi sitten oivan jengan omaan kulmapotkuunsa ja pallo meni Gustav Långbackan käsien kautta verkkoon. . . . . . 15 4 3 8 22– 37 15 PeFF . . . 1 1 2– 3 B M´gladbach 2 1 1 2– 1 3 Hamburger SV 2 2 3– 3 2 Frankfurt . . HJK . . . . 17 3 8 6 18– 30 17 PP-70 . . 16 7 3 6 25– 20 24 MIFK . Lisää kylmää vettä tuli emäntien niskaan pelikellon näyttäessä 68. . . 4 1 3 6– 13 3 SiPS . 16 10 2 4 38– 21 32 TamU . 3 1 2 1– 5 3 Ilves . . . Kraft – RoPS. 17 4 7 6 27– 34 19 PK-35 . Dave Kitson 1–2, 44. Yleisöä: 31 726. . 5 4 1 12– 4 12 KPV II . KPV:n nigerialaisvahvistus Semola Akinlose toi uutta tarmoa otteisiin. . . 16 5 4 7 18– 22 19 Lahti . . . Antti Kokko 3–3. . . . 4 4 4– 9 Hyypiä antoi tunnustuksen vastustajalle. Leroy Lita 3–2. . Nwankwo Kanu 2–0, 84. minuutilla ei riittänyt Oulun Luistinseuran vieraana. Myntti puski sekä joukkueensa ensimmäisen että kolmannen maalin. 4 2 1 1 4– 4 7 Barnsley . . 10 5 2 3 15– 24 17 VPS-j . . . . 4 2 1 1 7– 5 7 Norwich . . Näin Huima nousi tasapisteisiin KP-V:n ja PeFF:n kanssa eikä Reimakaan ole kuin pisteen edellä. Yleisöä: 35 000. . minuutin pelin jälkeen. . . . . minuuttia. JOENSUU (KP) Pietarsaaren Jaron B-pojat tekivät pisteen tuoneen pitkän ottelureissun Pohjois-Karjalaan. Joonas Pennanen), Ari-Matti Kivipuro, Chad Botha (v), Juha Reini, Niko Kalliokoski, Henri Myntti, Ryan Botha (77. Kuva: Lehtikuva/AFP Matti Hannula HELSINKI (UT) Pk-35–KPV 3–3 (0–3) Kokkolan Pallo-Veikot ei osaa voittaa. . Kotiyleisölle parhaat palat pelistä olivat vielä näyttämättä. . Kokkolalaiset kaatoivat kärkikamppailussa Oulun Luistinseuran 3–2 (0–2) keskuskentällä. . 3 1 2 3– 7 3 Honka . . min). . minuuttia. Lohkon voittaja nousee suoraan. . . Juha Reini rp.0–2, 40. . . 5 2 1 2 8– 10 7 VPV . . 17 17 9– 61 Seuraavat ottelut: 20.8. Kotijoukkue meni avausjaksolla Anssi Partalan johdolla johtoon, mutta sen jälkeen peliä hallitsi KP-V. . Ottelun voittomaali ja samalla viimeinen osuma nähtiin kotijoukkueen toimesta, kun pelikello oli ehtinyt käydä vasta vartin. Olisi saatu mielenkiintoinen syksy, jos olisi voitettu, Salmi mietti suorana nousupaikan karkaamista. Pallokerho35:n vieraana kokkolalaiset joutuivat tyytymään pistejakoon, vaikka johtivat peliä jo tauolla kolmella maalilla. 5 4 1 17– 9 13 Öja-73 . . 9 1 1 7 8– 24 4 NFF . . . Steven Gerrard hankki Liverpoolille rangaistuspotkun 70. Nürnberg . . . Chelseasta West Hamiin täksi kaudeksi siirtynyt Carlton Cole kaunisteli lukemia iskemällä kotijoukkueen kolmannen osuman. . . 16 2 8 6 16– 23 14 MP . . . . . GBK:n liike heikkeni ja Palosaari pussitti uudestaan komean syöttökuvion päätteeksi pari minuuttia ennen taukovihellystä. . 16 4 5 7 17– 34 17 FC H-linna . . . . . Shola Ameobi 2–1. . Jaron kavennus tuli ottelun viimeisellä minuutilla Tomas Antuksen yllättäessä maalivahdin kaukolaukauksella. . . . . Eikä kokkolalaisten seuraava peli ole helppo, sillä ensi lauantaina tulee kylään kärkiryhmiin lukeutuva helsinkiläinen Viikingit. Klubilaiset onnistuivat 68. . . 4 1 2 1 7– 7 5 JJK . Liverpool-ikoni Robbie Fowler tälläsi pallon rangaistuspilkulta oikeaan alanurkkaan. . 4 1 3 6– 10 3 PK-35 . . Tasoitus oli tuloillaan, ja Kåre Björkstand sen lopulta teki. 0–1, 52. Maalivahti Ari-Matti Kivipuro joutui venymään parhaimpaansa torjuessaan Jani Modigin kierteisen laukauksen kulmaksi. . Kakkonen: Lohko C: GBK–OLS 3–2 (0–2) 14. . . . B-poikien Ykkönen pohjoislohko RoPS – TP-S-joki/2 4 – 2 (3 – 1), OLS – GBK 2 – 1 (2 – 1), JIPPO – Jaro – 0, KaPa – Karhu 3 – 1 (2 – 1), KuPS/2 – KPV 1 – 1 (1 – 1). 2 1 1 3– 2 4 Schalke 04 . . Yleisöä: 19 523. . 4 2 2 6– 6 6 KuPS/2 . . . 15 2 3 10 9– 27 9 Seuraavat ottelut: 20.8. . . . Valioliigan nousijat iskussa Uudella sarjaportaalla. . 15 3 4 8 18– 24 13 Inter . Charles Obi), Antti Kokko (v), Juha Laakso (v), Kim Raimi (v), Timo Priha, Jani Modig (v), Aapo Raninen, Petteri Kaijasilta, Samuli Markkanen. 3 3 8– 9 KPV . Teuvalaiset olivat viiltävän tehokkaita maalin edustalla, jossa puolustus antoi liikaa tilaa. 5 3 2 14– 9 9 FC KOMU . . . . 18 11 3 4 40– 19 36 TP-Seinäjoki . . . Muutamaa minuuttia myöhemmin OLS onnistui tasoituksessaan. . . . . . . . 2 1 1 4– 2 3 B München . . . Vitao 3–0, 50. B-poikien SM-sarja Reipas – TP-Seinäjoki – 0, TPS – Jazz-j 2 – (1 – 0), Honka – MP 1 – 2 (1 – 1), Inter – TPV – 0, JJK – HJK – 1 (0 – 1), KuPS – Ilves 2 – 1 (1 – 0). Yleisöä: 1 340. Blackburnin Shefki Kuqi pääsi peliin mukaan 82. . . 4 2 1 1 4– 2 7 Birmingham . 5 2 1 2 13– 9 7 NIK . . . . Erotuomari: Jouni Hietala. . TUS – JBK, OPS – TPSeinäjoki, FC Korsholm – FC YPA, Kraft – FC Lynx. 16 5 3 8 20– 29 18 OPS . . . 4 3 1 5– 2 10 Crystal P . Mies pyssytti kärkiparinsa James Beattien tarjoilusta. . . . . . . 17 8 6 3 32– 16 30 Viikingit . . . 4 1 1 2 5– 7 4 MP . 2 2 2– 8 Seuraavat ottelut: 20.8. Lee McCulloch 1–1 , 64. Reading–Middlesbrough 3–2 (2–2). . . . . . . . . Parhaan tekopaikan sai Juha Elon hyvän keskityksen päätteeksi Marko Laitala, jonka pusku jäi kuitenkin ponnettomaksi. 4 1 1 2 4– 5 4 Reipas . 3 2 1 6– 5 6 Southend . . . Tykkimiesten tasoituksesta vastasi 84 minuutilla brassipelaaja Gilberto. . . Kotijoukkue kuitenkin tasoitti, kun pelattu oli vasta 18. . Marco Manso 0–1. . . . . 16 5 5 6 32– 33 20 Kraft . 15 4 2 9 21– 29 14 KP-V . . . . KPV:n Saara Myntti oli lähimpänä tasoitusta, mutta pallo pysyi poissa Sundomin verkosta. Kevin Davies 1–0, 13. TPV – Honka. Myntti (Ryan Botha) 0–3, 76. Watfordin Damien Francis esti Everton-vahti Tim Howardin nollapelin loppuhetken maalillaan. . . TePa . . Jaro II – Esse IK, NIK – KPV II, VIFK/YB – VPS-j, VPV – TePa. . 38. . Eilen joukkue pelasi Helsingissä jo seitsemännen peräkkäisen voitottoman ottelunsa jalkapallon Ykkösessä. . . . . . . . . . . Viikko sitten kotiottelussaan Klubi-04:ää vastaan KPV niin ikään hukkasi johtonsa loppuminuuteilla. . . 16 7 4 5 21– 28 25 FC Kiisto . . . Pallot suuntautuivat kuitenkin ohi tai yli maalipuiden. 3 3 5– 1 9 TPV . . . . 53. . 11 5 4 2 27– 14 19 Klubi-36 . 2 1 1 4– 2 4 VPS-j . . Mikel Arteta rp. . 3 2 1 5– 3 7 MyPa . Lahti – MIFK, Honka – Haka, TamU – VPS, Inter – Jaro. . . . 2 2 2– 5 Seuraavat ottelut: 20.8. 4 1 2 1 4– 4 5 Sheff Wed . . . MyPa: Janne Korhonen, Sampsa Timoska, Jukka Lindström (81. . . – Luullaan, että peli on selvä, eikä olla valmiita pistämään loppuun asti itseä likoon. . . Damien Francis 2–1. . . . Kulmapotkuja kertyi tilastoihin, mutta niistä ei onnistuttu viimeistelemään. . Sunnuntaina 20.8.2006 Urheilu 17 Jalkapallo . Olof Melberg 0–1, 84. 2 2 0– 2 A Bielefeld . . . . . 15. KPV:llä oli muutamia hyviä paikkoja, mutta tolppaa lähemmäksi ei maali enää tullut. . OLS voitti ottelun 2–1 (2–1). . . . . . 16 1 3 12 11– 34 6 Seuraavat ottelut: 20.8. 16 5 2 9 15– 31 17 Jaro . GBK palasi tappion porteilta Mikko Annala vaihdosta ratkaisijaksi PIETARSAARI (KP) Jaron kakkosjoukkue hävisi Teuvan Pallolle 1–4 (0-2) miesten jalkapallon kolmosen ylemmässä sarjassa. . . . . . Yleisöä: 3 740. Arto Hakala 1–3, 46. Vieraiden saama piste oli lopulta koko joukkueen työn tulosta vaikeassa ottelussa. . Ykköseen nousu alkaa olemaan voiton myötä loppusinettiä vaille. . 17 7 1 9 32– 33 22 FC Lynx . . . . . Portsmouth–Blackburn 3–0 (1–0) (Shefki Kuqi B kentälle 82. 3 2 1 8– 10 6 FC Reipas . Iisalmen pelaaja pisti vain palloa eteenpäin ja se meni maaliin, kun avustavan tuomarin lipun nostoa odoteltiin. – Pelataan loppuun saakka. . . Hattutemppuilija teki ensimmäisensä 25. . . . . . 3 2 1 3– 1 7 Plymouth . . . . . . . . 5 1 4 5– 10 3 IK Myran . Erotuomari: Petri Pahtakari. 2 1 1 1– 3 1 Bochum . . . Janne Mollberg), Joonas Sarelius. . Crystal Palacesta kesällä kovalla rahalla ostettu Andrew Johnson osui heti 15 minuutin pelin jälkeen. . . . Kokkolalaisten harmiksi tilannetta ei kuitenkaan paitsioksi vihelletty, joten voittomaali hyväksyttiin. . . . . . . . . . . 12 2 10 13– 57 2 Seuraavat ottelut: 19.8. 17 4 5 8 21– 26 17 TUS . . . . Niko Ikävalko, v), Ilja Venäläinen, Tuomo Turunen, Juho Nykänen (84. . . . 4 3 1 10– 4 13 TPS . . . . Englannin Valioliiga: Sheffield U–Liverpool 1–1 (0–0) (Sami Hyypiä L 90 min). . . GBK . . 3 2 1 11– 1 7 JJK . Tommy Torvikoski 2–4. KuPS hallitsi toisella puoliajalla puolestaan hienokseltaan peliä. Paransimme peliä loppua kohden, mutta se ei riittänyt voittoon tällä kertaa. Robbie Fowler rp. Hyypiä pelasi koko ottelun. . Chelsea – Man City, Man Utd – Fulham. Ville Kukkanen 1–0, 12. Pablo Gomez-Marttila), Lasse Litmanen (45. . Tommi Kauppisen vedon eteen kurotti oululainen aivan maaliviivalta. Kolmonen alaloppusarja OuHu – KP-V 3 – 1 (1 – 0). . Yakubu Aiyegbeni 0–2, 43. Bobby Zamora 1–1, 66. . . . . KPV hallitsi ensimmäistä puoliaikaa ja siirtyi jo neljännellä minuutilla Jesse Iivosen maalilla johtoon. . Björkstrand puski kulmapotkun sisään 83. Readingin vahva ote jatkui jatkui myös toisella puoliajalla. . . . . . . . . . . Ottelu päättyi tastulokseen. . . Jos onnistui Sheffield United hyvin sarja-avauksessaan, vielä paremmin hoiti tehtävänsä Raeding. 5 1 4 12– 24 3 Seuraavat ottelut: 22.8. 4 1 1 2 2– 4 4 Jazz-j . . GBK hallitsi peliä suvereenisti ja meni Martina Libeckin toimesta johtoon vartti tauon jälkeen. Gilberto 1–1. Tuloillaan ollut voitto olisi vahvistanut KPV:n asemia sarjan keskikastissa. . Pelaajia nostettiin tukemaan hyökkäystä ja SIF joutui ahdinkoon. Mutta nyt se on rahtusen yli. . 3 3 6– 2 9 West Brom . . . Svetoslav Todorov 1–0, 62. 4 1 2 1 4– 4 5 Kuusysi . Myntin puskutupla tuotti vain pisteen KPV menetti kolmen maalin johtonsa jälleen loppuminuuteilla Tapani Postila KOKKOLA (KP) GBK jatkaa vahvasti miesten jalkapallon kakkosen C-lohkon piikkipaikalla. 2 1 1 4– 4 Mainz . 5 2 1 2 5– 6 7 VIFK/YB . Henri Myntti (Ryan Botha) 0–1, 15. . . . Vierailija Liverpool vyörytti koko toisen puoliajan hyökkäyksiään väkivahvasti kohti Blades-maalia. . 4 3 1 7– 1 13 TP-Seinäjoki . Scott Parker 1–0, 59. . OULU (KP) GBK:n B-poikien tekemä avausmaali 3. Paitsion rajamailla olevassa tilanteessa molemmat puolet lopettivat pelaamisen. . Nytkin omissa kolisi nopeasti. . . . Ivan Campo 2–0. . Newcastlen maaliseppoina toimivat Scott Parker ja Shola Ameobi. Mikko Annala 1–2, 83. . minuuttia. . 16 10 2 4 34– 22 32 PS Kemi . . Molemmat pohjusti mainioilla keskityksillään Ryan Botha. Virkiä–PS Kemi 2–4 (1–3) 2. Rasmus Vikströmin komea keskitys edelsi kavennusta. 2–0, 90. Reilun 60 000 katsojan harmiksi peliä suvereenisti hallinnut kotijoukkue joutui tyytymään 1–1-tasatulokseen. . . . – Luotettiin koko ajan omaan tekemiseen, luotsi myhäili tyytyväisenä. Bobby Zamora 2–1. 4 2 2 5– 2 8 Luton . . . 15 6 4 5 14– 12 22 VPS . . Atlantis . . . . West Ham–Charlton 3–1 (0–1). Palosaari 0–2, 48. . Kokkolalaisilla oli makeita paikkoja lisäosumiin ja OLS pelastui takaiskuista vain hyvällä tuurilla. Udele 2–3, 86. 16 6 7 3 25– 14 25 Klubi-04 . Vaikka Middlesbrough johti peliä jo 2–0 reilun 20 minuutin jälkeen Reading ei heittänyt pyyhettä kehiin. . . . 3 1 2 2– 9 1 KooTeePee . . 13 3 3 7 9– 22 12 KuPS . 5 3 2 13– 11 9 Esse IK . 17 8 6 3 39– 15 30 JBK . Viisi minuuttia 0-1 -maalin jälkeen KPV sai PK-pelaajan käsivirheestä rangaistuspotkun. . . . . . . . 3 3 5– 9 2 Inter . . . Lukemien mukaisesti ottelu oli tasaista vääntöä. . . 12 2 2 8 15– 24 8 Kraft . Jerry Udele 1–0, 3. . OLS . . Hyökkääjä ei ehtinyt kauan viheriöllä vanheta, kun pallo oli jo vieraiden verkossa. . . . . . Petteri Palosaari 0–1, 43. Kuqi kentälle 82 minuutilla Liverpoolissa kotijoukkue Everton otti kauden avauksessaan 2–1-voiton sarjanousija Watfordista. . Seuraavat ottelut: 20.8. . 4 2 1 1 6– 5 7 Wolves . . . 1 1 1– 2 Stuttgart . . . Ylivieskan tappio-ottelussa kateissa ollut maltti oli jälleen mukana. minuutin kohdalla. . Robert Hulse 1–0, 70. . 1 1 0– 3 A Aachen . . Joensuulainen JIPPO ja Jaro pelasivat maalittoman tasapelin Rantakylän kentällä. . AC Oulu–Viikingit 0–0 Erotuomari: Mattias Gestranius. . 5 3 2 11– 3 9 Norrvalla FF . . Vihreäpaidat saivat hyvän paineen aikaan loppuhetkillä. . . . . . . . . Arsenal–Aston Villa 1–1 (0–0). Vapaapotkun jälkitilanteesta PK-35:n Antti Kokko sysäsi pallon maaliin. . . . . 16 9 3 4 28– 11 30 Haka . . . . Annala 3–2. Tämän jälkeen maaleja ei enää nähtykään. . . . . 16 4 1 11 16– 38 13 Rakuunat . . ja 40. KooTeePee: Ville Tura, Jarno Tuunainen (v), Anssi Viren, Tuomo Paakkari, Teemu Turunen (74
Mannion valmennuksesta vastaavat hänen isänsä Tapio Mannio sekä Kari Häkkilä. Pituus (10): 1) Sofia Sadeharju HKV 5,65, 2) Salla Rantanen MaarMa 5,48, 3) Sanni Salminen ÄänU 5,4 Kuula (9): 1) Piritta Kärnä LappVe 14,90, 2) Vuokko Rajamäki JärvPa 14,05, 3) Sanna Oras PorvU 13,96. Joukkuemitaleille ylsivät HK:n kultaisen seiväskaksikon ohella pronssia saavuttaneet HT:n 14vuotiaat tytöt Minna Suominen ja Linda Haka kuulassa, KT:n 14vuotiaat pojat Juho Herronen ja Lasse Ruokoja kuulassa ja HT:n 15-vuotiaat pojat Jusso Varpe ja Kari Kellokoski kuulassa. ve: 6) Mustola 13,28. Pikajuoksijat Jarkko Ruostekivi ja Sari Keskitalo voittivat Pohjolan mestaruudet 100 metrillä. 1500 m ej (9): 1) Tuomo Salonen EspTa 4.24,03, 2) Aleksi Ikonen IlomU 4.25,70, 3) Pekka Toivola PorY 4.26,25. – Ruotsi hylättiin. Päivän muita keskipohjalaismitalisteja olivat hopeaa sarjoissaan voittaneet Drottin Jeanine Nygård (T15 800 m) sekä pronssille yltäneet IFN:n Zenitha Eriksson (T14 800 m), Drottin Emma Söderlund (T15 kuula) ja Falkenin Christoffer Wärn (P15 100 m). Keihäs: 1) Pauliina Laamanen Suomi 53,32, 2) Marléne Lindström Ruotsi 49,35, 3) Ásdis Hjalmsdóttir Islanti 48,13. Korkeus (15): 1) Juhani Pyhäranta MynämI 200, 2) Eeropekka Uusimäki MerikI 192, 3) Alexis Troberg EsboIF 190. 10 000 m kävely: 1) Bo Xiangdong Kiina 42.50,26, 2) Huang Zhengyu Kiina 43.13,29, 3) Yusuke Suzuki Japani 43.45,62...11) Heikki Kukkonen Suomi 45.28,03. Johanna Salmela eteni kahdeksan parhaan joukkoon myös moukarissa, vaikka lataus oli kuulakisan jälkeen aluksi jonkin verran kadoksissa. Tästä huolimatta kvartetti Timo Salonen, Rami Jokinen, Jonathan Åstrand ja Antti Toivonen jätti muita yli sekunnin ajalla 40,20. P14 100 m (8): 1) Waltteri Kärkkäinen HKV 11,83, 2) Aaro Kaasinen ViipU 11,97, 3) Arttu Salonen TuUL 12,11, 4) Tommi Uusimäki YK 12,16, 6) Harri Nissilä LV 12,27. 100 m, 2. erä (11): 1) Silja Pelto-Piri NoormN 2.22,15, 2) Aino Paunonen MyrskM 2.22,38, 3) Zenitha Eriksson IFN 2.23,04. 800 m, 2. 1. Johanna Salmelan kaikki viisi hyväksyttyä työntöä olivat parempia kuin hopeatulos. Turun Urheiluliiton Hennariikka Järvinen voitti naisten kiekonheiton ennätyksellään 49,62 ja Savonlinnan Riennon Pauliina Laamanen naisten keihäänheiton tuloksella 53,32. Seiväs: 1) German Chiaraviglio Argentiina 571, 2) Yansheng Yang Kiina 554, 3) Leonid Kivalov Venäjä 542. Suomen nuorille kymmenen PM-titteliä Århus, Tanska: Nuorten (22-v.) PM-kilpailut, 1. Ruostekivi jätti juoksematta Suomen 4x100 metrin viestijoukkueessa, koska tunsi reiden takaosassaan kireyttä. Oosthuizenin voittotulos on MM-kisaennätys ja kaikkien aikojen kolmanneksi paras junioritulos. Naiset: 400 m: 1) Sanya Richards USA 50,18, 2) Vania Stambolova Bulgaria 50,42, 3) Novlene Williams Jamaika 50,58, 4) Tonique Williams-Darling Bahama 50,93. Komu juhli Helsingin maratonilla. ae: 1) Tommi Uusimäki YK 12,03, 2) Harri Nissilä LV 12,16. Kilpailuun osallistui yhteensä 40 juoksijaa, jotka ovat olleet mukana kaikilla Helsinki City Marathoneilla vuodesta 1981 lähtien. Alkukilpailujen ja välierien suomalaistulokset: Miehet: 110 m aj, välierä 3/3 (erien 2 parasta ja 2 aikavertailusta jatkoon): 1) Samuel Coco-Viloin Ranska 13,63, ...7) Otto Kilpi Suomi 14,19. Pitkällä ja voimakkaalla askelella juokseva 20-vuotias Lahden NMKY:n koripalloilija Collins Hart voitti miesten 400 metrin aitajuoksun ajalla 51,61. Uudenkaarlepyyn Robert Nordbergin ensimmäisellä ylitetty187 nosti hänet mitalitaisteluun 16-vuotiaiden korkeudessa. Tulos 49,37 riitti 11. Pituus: 1) Margrethe Renström Norja 619, 2) Elina Sorsa Suomi 606, 3) Erica Jarder Ruotsi 598. – Olen tyytyväinen lopputulokseen, sillä en tiennyt mitä odottaa urani ensimmäiseltä maratonilta, Komu sanoi. Keihäs: 1) Robert Oosthuizen Etelä-Afrikka 83,07, 2) Ari Mannio Suomi 77,26, 3) Roman Avramenko Ukraina 76,01, 4) Víctor Fatecha Paraguay 75,64, 5) Yu Li Kiina 75,35, 6) Yervasios Filippídis Kreikka 73,58, 7) Leslie Copeland Fidzhi 73,13, 8) James Campbell Britannia 71,07, 9) Mikko Kankaanpää Suomi 71,01, 10) Noël Meyer Etelä-Afrikka 70,39, 11) Loïc Lemaitre Belgia 69,32, 12) Ioannis-Yeoryios Smalios Kreikka 63,45. erä (12): 1) Samuli Matilainen TeivoS 2.04,47, 2) Aki Haiko RekR 2.05,26, 3) Mikael Hynninen TuUL 2.07,16. Pituus: 1) Rhonda Watkins Trinidad&Tobago 646, 2) Anika Leipold Saksa 642, 3) Yuan Zhang Kiina 641, ...8) Noora Pesola Suomi 617. Miesten korkeushypyssä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Karhunen ja Tampereen Pyrinnön Jussi Viita olivat toinen ja kolmas tasatuloksella 210. Nokian Urheilijoiden Otto Kilpi juoksi ennätyksensä 13,91 miesten 110 metrin aitojen alkuerissä. Hoikka oli kisassa ylivoimainen mestari tuloksella 370, eroa hopeamitalisti Alex Leinoseen kertyi peräti 27 senttiä. Esbo IF:n kiriherkkä Robert Rotkirch voitti miesten 800 metrin juoksun ajalla 1.50,02. Lahden Ahkeran Noora Pesola paransi naisten pituushypyssä ennätystään sekä karsinnassa että finaalissa ja sijoittui kahdeksanneksi tuloksella 617. 5000 m kävely: 1) Matias Korpela RaahVe 23.10,01, 2) Risko Nogelainen KU58 25.05,88. 400 m aj: 1) Collins Hart Suomi 51,61, 2) Henrik Encke Ruotsi 52,14, 3) Steffem Kjönnås Norja 52,29. HELSINKI (STT) Kenialaismiehet ottivat kolmoisvoiton lauantaina Helsingin kansainvälisellä maratonilla. Naiset: 3 000 m ej: 1) Veronica Nyaruai Wanjiru Kenia 9.02,90, 2) Pauline Chemning Korikwiang Kenia 9.05,21, 3) Liwei Song Kiina 9.06,35. Avramenko otti pronssia tuloksella 76,01. Alkuerät ja karsinnat: T14, 80 m aj, 1. ae: 5) Katri Mustola KJ 13,46. Yleisen ja juniorisarjojen SMmitaleita kävelleen sisareni Tiinan esimerkki innosti aikanaan kesälajin valintaan, mutta aika vähän olen kilpaillut, ehkä viitisen kertaa kesässä. Talvella työnsin hallissa jo 14,92, joten tulos ei ollut ihan mykistävä yllätys, iloitsi uransa kolmannen Suomen mestaruuden saavuttanut Johanna. Johanna tulos merkitseekin pääsyä Suomen edustajaksi ensi viikonvaihteen 17-vuotiaiden maaotteluun Ruotsia vastaan. 400 m aj: 1) Christine Näsheim-Björkvik Norja 59,67, 2) Nuulu Ndiwabene Ruotsi 59,71, 3) Therese Gustafsson Ruotsi 61,30. 1 500 m: 1) Liv Miriam Nordtömme Norja 4.33,21, 2) Saara Pekkarinen Suomi 4.34,06, 3) Magdalena Ottersten Ruotsi 4.35,45. Hyppylajeissa Suomi saavutti kaksi kultamitalia. Nuorten maailmanmestaruuden voitti eteläafrikkalainen Robert Oosthuizen tuloksella 83,07. Viidennen kierroksen 43,58 riitti viidenteen sijaan. Lehtimäen Jyskettä edustava Mannio avasi tuloksella 75,97 ja oli kolmantena viimeiseen heittoonsa asti. Kaustisen Samu Karhukorpi jatkoi ennätysparannuksiaan 16-vuotiaiden poikien 300 metrin finaalissa ajan 37,17 oikeuttaessa neljänneksi runsaan sekunnin päässä pronssimitalista. Pietarsaaren Anna-Lena Ekstarand oli Salmelan voittaman kuulakisan kymmenes pukattuaan 11,08. 80 m aj (8): 1) Reetta Hämäläinen LahdA 12,01, 2) Lotta Haarala TampPy 12,02, 2) Hanna Ylöstalo SibboV 12,07, 8) Simone Wiklund IFN 12,86. SM-kilpailut, tuloksia loppukilpailut: M16 300 m (6): 1) Oula Nurmio PaimU 34,79, 2) Ville Wendelin TuUL 34,96, 3) Markus Jokinen KurikR 35,97, 4) Samu Karhukorpi KausPV 37,17. erä: 1) Ranska 44,02...5) Suomi 45,54 (Noora Pesola, Minna Laukka, Noora Hämäläinen, Oona Vilén). Kuula (22): 1) Elina Uusitalo KonnU 12,74, 2) Kaisa Ilonen KangK 12,70, 3) Jenni Kangas NurmU 12,35, 7) Minna Suominen HT 10,55, 18) Linda Haka HT 9.17. Suomi karsiutui jatkosta. Mannio on osallistunut jo kolmasti eri ikäluokkien kansainvälisiin arvokilpailuihin. Kaustisen Mirjami Järvelän ensimmäisen kierroksen 42,28 toi kahdeksannen sijan. Salmela paransi 16-vuotiaiden kuulassa ulkoratojen ennätystään yli puoli metriä ja ylitti 15 metrin rajan neljällä sentillä. Etiopian Haile Kebeluch hallitsi naisten kilpailua alusta loppuun. ae: 2) Henri Heinonen KU 11,86, 5) Juho Pietilä KT 11,98. Korkeus (8): 1) Reetta Kallio EspTa 176, 2) Marianne Saha UrjU 176, 3) Elina Smolander LapVi 174. Heistä paras oli uransa ensimmäisen maratonin juossut 32vuotias Francis Komu, joka päihitti loppusuoran kirissä Jonstone Chebiin. Hoikan päivän kruunasi joukkuemestaruus yhdessä Veijo Nurmenniemen kanssa. 800 m alkuerät (23): 1) Jyri Joutsi KarhU 1.59,86, 2) Mikki Lehtonen KeravU 1.59,90, 3) Panu Jantunen ImatrU 2.00,00.., 20) Simon Storbjörk IK Falken 2.09,73. Se jää norjalaisen olympiavoittaja Andreas Thorkildsenin viisi vuotta vanhasta junioreiden maailmanennätyksestä vain 80 senttiä. Voittaja Willy Komen juoksi MM-kisaennätyksen 8.14,00. sijan. Kokkoselle kolmas Sami Kokkonen käveli ikäluokkansa kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruuden ja pudotti muut yli 50 metrin päähän jo avauskierroksella kasvattaen tasaisesti eroa. Zürich: Kultaisen liigan 4/6 kilpailu: Perjantai-illan viimeiset tuloksia: Miehet: 400 m: 1) Jeremy Wariner USA 44,20, 2) LaShawn Merritt USA 44,34, 3) Gary Kikaya Kongo 44,54, 4) Michael Blackwood Jamaika 45,15, 5) Brandon Simpson Bahrain 45,19. – Kunnonajoitus osui ihan nappiin, sillä viikko sitten työnsin Alavieskassa vain 13,40 rankan kilpailujakson päätteeksi. Naisten keihäänheiton voitti saksalainen Sandra Schaffarzik MM-kisaennätyksellä 60,45. Kiekko (15): 1) Niko Hauhia KarhU 54,38, 2) Johan Enberg VasaIS 52,78, 3) Vertti Villman ViitVi 50,25. Sivulajihan kävely minulle on, sillä maastohiihto menee muun edelle. Kenia voitti miesten 3 000 metrin estejuoksun jo kymmenennen kerran peräkkäin. 4x100 m: 1) Norja 46,04 (Christine Näsheim-Björkvik, Elisabeth Slettum, Karoline Tjelta Larsen, Irene Hövik Helgesen), 2) Suomi 46,87 (Suvi Pääkkönen, Maiju Björkholm, Sari Keskitalo, Piia Roslund). 800 m (15): 1) Tuomas Pasanen JanJa 2.02,01, 2) Mikko Pyhtä ForssSa 2.05,30, 3) Simo Rautiainen KerimU 2.05,78, 8) Jorma Hietala KT 2.09,44. Helsinki City Marathon keräsi 6 329 osallistujaa. Mannio heitti nuorten MM-hopeaa Hopeamies. Suorituksiin löytyi tuloksenteolle tarpeellinen rentous. ae: 4) Cecilia Långnabba Falken 13,04, 6) Hanna Peltola Falken 13,31. Naisten maailmanennätyksen haltija kuubalainen Osleidys Menéndez voitti vuonna 1998 juniorien maailmanmestaruuden tuloksella 68,17 nykyisin käytöstä poistetulla keihäsmallilla. ae: 3) Simone Wiklund IFN 13,07. Kokkonen jätti muita minuuttikaupalla saman ikäluokan 5000 metrin ratakävelyssä ja Eriksson pudotti muut vauhdistaan ja avauskierroksella 17-vuotiaiden 1500 metrin esteissä kellottaen ajan 5.02,55. 18 Urheilu Sunnuntaina 20.8.2006 . Puolimatkassa ero seuraaviin oli jo 50 metriä ja lopussa ei tarvinnut repiä ihan viimeisen päälle. – Kilpi karsiutui. Alavieska: Piirikunnalliset yu-kilpailut Alavieskassa 19.8. Uran toinen SM-estemestaruus tuli lähes näytöstyyliin. Naisten viestissä Suomi oli toinen ajalla 46,68. Viime talvena olin siinä lajissa ikäluokkani SM-kisoissa kuudes, ja sitä sijoitusta pyrin jatkossa nostamaan. Ari Mannio heitti keihään hopeaa Nuorten MM-kilpailuissa Pekingissä. 10 000 m kävely: 1) Liu Hong Kiina 45.12,84, 2) Tatjana Shemjakina Venäjä 45.34,41, 3) Anamaria Greceanu Romania 46.45,67...16) Karoliina Kaasalainen Suomi 53.05,09. Keihäs (28): 1) Jenni Kangas NurmU 49,90, 2) Mirva Vainionpää LapVi 47,98, 3) Vilma Rantalainen RaisKu 46,33, 7) Tanja Nyholm IFN 36,61, 8) Sofia Pohjanen MerijK 35,00. 7-ottelu, lopputulokset: 1) Tatjana Tshernova Venäjä 6 227, 2) Ida Marcussen Norja 6 020, 3) Jana Pantelejeva Venäjä 5 979. M17 300 m: 1) Joel Kuivaniemi MyrsMy 34,35, 2) Lauri Kohtamäki NoorNo 34,52, 3) Tatu Markkila KurikR 35,29. Moukari (16): 1) Jonna Miettinen MaanMa 49,39, 2) Laura Pihkanen SomE 45,86, 3) Greta-Sofia Kallio KaukVo 45,48, 4) Jonna Kurikka EspTa 43,78, 5) Johanna Salmela KokkVe 43,58.., 8) Mirjami Järvilä KausPV 42,28. Kiekko P13: 1) Henri Niskanen AV 26.72 Miehet: 1)Teppo Ryyti HaU 51.18, 2) Joni Mattila HU 48.46, 3)Juha Hietala YppU 43.88, 4) Arto Niskanen AV 41.80, 5) Mika Vierimaa OuHu 38.54. Joukkue (7): 1) VihdV (Vottonen, Tommi Vettenranta) 30,85, 2) PudU 30,34, 3) HT (Varpe, Kellokoski) 29,26, 4) Falken (Östman, Roos) 27,92. Naiset: 1) Haile Kebebush Etiopia 2.52.47, 2) Anne-Mari Koskinen Suomi 2.55.50, 3) Anne Rotich Kenia 2.56.37, 4) Ulla-Kaisa Mickos Suomi 3.07.14, 5) Leena Puotiniemi Suomi 3.16.18, 6) Anna Kantola Suomi 3.21.12, 7) KukkaMaaria Mustonen Suomi 3.22.10, 8) Mia Eronen Suomi 3.22.18, 9) Krista Lamminen Suomi 3.23.13, 10) Anu Tähtinen Suomi 3.23.17. Kaksi mestaruutta ovat kuulasta ja yksi ottelusta, missä hänet nähtiin täysin tyydyttävällä menestyksellä jo kuluvan kesän Kalevan kisoissa vain 15vuotiaana, yhtenä kaikkien aikojen nuorimmista osanottajista. Oosthuizen mestaruusheitto osui toiselle kierrokselle. Seiväs (13): 1) Eeti Taskinen LahdA 397, 2) Tuomas Outinen TaipK 387, 3) Kalle Harmaala KouvU 382, 8) Ville Borgmästars Falken 305. päivä: Loppukilpailut: Miehet: 3 000 m ej: 1) Willy Rutto Komen Kenia 8.14,00, 2) Tareq Mubarak Taher Bahrain 8.16,64, 3) Bisluke Kipkorir Kiplagat Kenia 8.18,11. Moukari: 1) Tuomas Seppänen Suomi 66,90, 2) Mikko Järvinen Suomi 66,24, 3) Juha Kauppinen Suomi 65,82. 1. Hoikka hyppäsi ikäkausimestariksi ÅRHUS, TANSKA (STT) Suomen alle 22-vuotiaiden yleisurheilumaajoukkue voitti peräti kymmenen mestaruutta ja kymmenen hopeamitalia PMkilpailujen avauspäivänä lauantaina Århusissa. erä (12): 1) Maria Valtanen LiedP 2.16,04, 2) Jeanine Nygård Drott 2.16,80, 3) Annina Ceder KerU 2.17,45, 4) Hanne Ojanperä KV 2.21,10. ae: 4) Valtteri Löytynoja KT 15,06. 800 m alkuerät (33): 1) Matias Petäistö KalajJ 2.03,47, 2) Markus Jokinen KurikR 2.03,48, 3) Tommi Vilkko TampPy 2.03,61, 4) Santeri Tukia VilppV 2.03,77.., 26) Eemeli Puronaho KausPV 2.13,99. Kuva: Lauri Järvinen TURKU (KP) Haapajärven Kiilojen Atte Hoikka voitti 14-vuotiaiden mestaruuden seiväshypyssä 14-15vuotiaiden SM-kisojen toisena kilpailupäivänä Turussa. Neljännessä heitossa oli ainekset hopeatai pronssimitaliin, mutta moukari hipaisi verkkopylvästä. – Ruotsi keskeytti. Joukkue (5): 1) PyhäsU (Heli Liimatta, Pauliina Haapasalo) 19,68, 2) HT (Suominen, Haka) 19,43, 3) HK-V 18,58. 19-vuotiaiden MM-kilpailut, 5. Kolmanneksi ennätti Peter Biwott (2.22.48). Päälajini on kuitenkin sunnuntain 800 metriä, jossa ei onneksi tarvittu lainkaan alkueriä, totesi Saara. Sijoitus oli neljäs pronssikorokkeelle nousseen Taru Vainikaisen selvitettyä 162 ensimmäisellään. 1500 m ej (6): 1) Sanni Klemelä ForsSa 5.19,30, 2) Sanni Hellsten KarhKa 5.28,18, 3) Suvi Koponen LeppVi 5.32,13 5000 m kävely (4): 1) Annika Lehtoranta VihdVi 27.06,28, 2) Saara Saunamäki ToiVau 27.20,14, 3) Saara Mondillo JoensK 28.49,36 Korkeus (12): 1) Minna Viljanen NakkVi 171, 2) Liisa Toivonen AlavU 171, 3) Taru Vainikainen KuopSV 162, 4) Mirva Paloranta LestKi 162, 5) Jessica Ingo VasaIS 162. 26. Kalajoen Matias Petäistö selvitti tiensä 16-vuotiaiden 800 metrin finaaliin voittaen alkueränsä ajalla 2.03,47. Keihäs: 1) Sandra Schaffarzik Saksa 60,45, 2) Vira Rebryk Ukraina 57,79, 3) Margarita Dorozon Ukraina 57,68, ...11) Jelena Jaakkola Suomi 49,37. Chebii hävisi sekunnilla. Korkeus: 1) Nicklas Wiberg Ruotsi 213, 2) Jaakko Karhunen Suomi 210, 3) Jussi Viita Suomi 210. 3. 5 000 m: 1) Kenenisa Bekele Etiopia 12.48,25, 2) Isaac Songok Kenia 12.48,66, 3) Eliud Kipchoge Kenia 12.57,69, 4) Jonas Cheruiyot Kenia 13.04,91, 5) Moses Kipkosgei Kigen Kenia 13.07,47. Miesten moukarinheitossa tuli kolmoisvoitto. ae: 1) Christoffer Wärn Falken 11,80. Päivän ainoa Suomen ennätys kirjattiin 17vuotiaiden 300 metrillä Myrskylän Joel Kuivaniemen kiitäessä aikaan 34,35. Suomalaiset voittivat avauspäivän neljästä heittolajista kolme. Kesällä 2004 hän sijoittui 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa kuudenneksi ja viime kesänä 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa kolmanneksi. Kilpailun voitti Trinidad ja Tobagon Rhonda Watkins tuloksella 646. – Maiju Mattila Suomi keskeytti 4 lajin jälkeen. Helsinki City Marathon: Miehet: 1) Francis Komu Kenia 2.18.26, 2) Jonstone Chebii Kenia 2.18.27, 3) Peter Biwott Kenia 2.22.48, 4) Andrei Karpin Venäjä 2.27.18, 5) Dimitri Lukin Venäjä 2.29.56, 6) Anssi Raittila Suomi 2.31.27, 7) Giorgio Calcaterra Suomi 2.35.57, 8) Pekka Rantakari Suomi 2.40.27, 9) Gezaghegne Birra Kenia 2.44.16, 10) Harri Nissinen Suomi 2.45.00. – Pystyin säilyttämään vauhtini aikaisempaa paremmin loppuun saakka ja sekä sijoitus että aika tyydyttävät. N17 300 m: 1) Kristiina Auno KuivAu 40,28, 2) Noora Toivo ToiVau 40,43, 3) Heidi Pappila RaisKu 40,76, 4) Saara Haanpää KokkVe 41,02, 5) Milla Lintilä HKV 41,65, 6) Tiia Träff KorsKa 41,72. Kolme hyppääjää onnistui kuitenkin jättämään alleen vähintään 190 sentin korkeudella olleen riman ja Nordberg oli lopputaulukon neljäs sekä IK Falkenin 178 päässyt Simon Granlund kuudes. 5000 m kävely (4): 1) Sami Kokkonen ReisjP 25.51,09, 2) Tuukka Grönholm LappUM 26.05,39, 3) Toni Huppunen NaanLö 32.11,36 Korkeus (15) : 1) Tero Huovinen KestKV 194, 2) Ville Vuorinen KuivAu 192, 3) Jarkko Parkkonen KyyjKy 190, 4) Robert Nordberg IFNykn 187, 5) Eemi Koivu IFLänk 184, 6) Simon Granlund IKFalken. Ruostekiven aika navakkaan 1,6 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen oli 10,72 ja Keskitalon 11,84. ae: 5) Teemu Heinonen KU 12,83. P14, 100 m, 2. T15 800m, 2. Kiekko: (19): 1) Aki Kuusela KiihtU 54,82, 2) Pyry Niskala NurmU 50,76, 3) Kai Räsänen PyhäsU 49,52.., 12) Joonas Verronen HimU 38,54. sijaan. 9) Lilian Hellström Åsarna 2.27,74. Janakkala: 16ja 17v. Kolmiloikka: 1) Chriatian Olsson Ruotsi 17,39 (0), 2) Jadel Gregório Brasilia 17,35, 3) Aarik Wilson USA 17,08, 4) Alexander Martínez Sveitsi 16,97, 5) Marian Oprea Romania 16,97. Pituus (15): 1) Tommi Siekkinen KuivAu 7,05, 2) Jarno Tenhunen JuvU 6,76, 3) Eero Haapala JalasJ 6,74. Seiväs (19): 1) Atte Hoikka HK 370, 2) Alex Leinonen RuotsK 343, 3) Johannes Välimäki NoormN 338, 6) Christer Backlund Falken 323, 12) Ron Lönnqvist Falken 279, 15) Veijo Nurmenniemi HK 263, 17) Paavo Kopola HK 235. Joukkue (3): 1) NurmU-99 (Joonas Vuorenmaa, Jani-Juhani Hautanen) 26,15, 2) LänsUU 25,79, 3) KT (Herronen, Ruokoja) 21,91. KESKIPOHJANMAA PEKING (STT) Ari Mannio sijoittui toiseksi 19-vuotiaiden MM-kisojen keihäänheitossa Pekingissä lauantaina. Tampereen Urheilijat-38:n Aleksi Tammentie voitti miesten kolmiloikan ennätystään sivuavalla tuloksella 15,41 ja Nokian Urheilijoiden Olli Rannikko seiväshypyn tuloksella 510. 1. Kiekko: 1) Hennariikka Järvinen Suomi 49,62, 2) Sanna Kämäräinen Suomi 47,74, 3) Ásdis Hjalmsdóttir Islanti 45,31. Kokkolan Johanna Salmela voitti SM-kultaa 16-vuotiaiden kuulassa ennätyksellään 15,04. P15 100 m (8): 1) Aku Kurki PyhäsU 11,40, 2) Antti Ruopsa VilppV 11,74, 3) Christoffer Wärn Falken 11,80, 4) Henri Heinonen KU 11,90. 400 m: 1) Fredrik Johansson Ruotsi 47,45, 2) Andreas Mokdasi Ruotsi 47,67, 3) Antti Toivonen Suomi 47,69. Kultamitalilla palkittiin 66,90 heittänyt Porin Pyrinnön Tuomas Seppänen, hopeamitalilla Petäjäveden Petäjäisten Mikko Järvinen ja pronssimitalilla Kangasalan Kisan Juha Kauppinen. Kuula: 1) Kim Christensen Tanska 17,60, 2) Antti Perho Suomi 16,01, 3) Jarkko Takaluoma Suomi 16,00. Kuva: Lehtikuva Marja Väänänen Lauri Järvinen JANAKKALA Kokkolan Veikkojen Johanna Salmela, Reisjärven Pilkkeen Sami Kokkonen ja Uudenkaarlepyyn Sandra Eriksson olivat keskipohjalaiset mestarit 16-17-vuotiaiden yleisurheilun SM-kisojen jatkuessa Janakkalan Turengissa. erä (10): 10) Tero Känsälä KP-V 2.24,87. Seiväs: 1) Brad Walker USA 585, 2) Paul Burgess Australia ja Steven Hooker Australia 585, 4) Fabian Schulze Saksa 575, 5) Toby Stevenson USA 575, 6) Tim Lobinger Saksa 575. N16 300 m: 1) Tiina Leppäkoski LahdAh 41,32, 2) Tiina Rinne HKV 41,61, 3) Pipsa Kokko PyhäsU 41,77. 3. P15, 100 m aj, 1. Hän pukkasi kolmannellaan 14,97 ja viimeisellään 15,04, joka oli parempi kuin 17-vuotiaiden mestarin samanpainoisella välineellä. Pituus (12): 1) Marika Partinen SimpU 5,86, 2) Hanna Voutilainen EspTa 5,62, 3) Eveliina Hovinen ÄänU 5,58, 4) Anita Kirvesniemi SimpU 5,43. 1500 m ej (9): 1) Sandra Eriksson IFN 5.02,55, 2) Janni Syrjälä ForsSa 5.08,98, 3) Mira Parkko LappUM 5.09,37, 5000 m kävely (7): 1) Maija Sippola KauhVi 26.06,94, 2) Titta Grönman AnjLi 27.07,80, 3) Iina-Mari Laine KU-58 29.03,51. Kuula (18): 1) Karoliina Uusitalo HumppY 13,40, 2) Katja Kantanen ViipU 13,08, 3) Emma Söderlund Drott 12,78. Kuula (6 kg): 1) Margus Hunt Viro 20,53, 2) Mostafa Abdul el-Moaty Egypti 20,14, 3) Yanxiang Guo Kiina 19,97. Sandra Eriksson kirkasti odotetusti edellispäivän sileän 3000 metrin pronssinsa esteiden kullaksi johtaen alusta loppuun. Voittoaika 25,51, jäi minuutin verran hänen kesän parhaastaan. Joukkue (5): 1) HK (Hoikka, Nurmenniemi) 633, 2) Falken (Backlund, Lönnqvist) 602, 3) LänsUU 596. Haanpää jäi vain 26 sadasosan päähän pronssista 17-vuotiaiden 300 metrillä parantaen ennätyksensä 41,02: een. Kuula (27): 1) Juha Vottonen VihdV 17,83, 2) Tuomas Martin TampU 17,26, 3) Ville Halvari TuusU 16,76, 5) Juuso Varpe HT 16,00, 6) Jens Östman Falken 15,58, 9) Santtu Lehto KP-V 14,53, 17) Kari Kellokoski HT 13,38, 20) Tommu Roos Falken 13,02. 5 000 m: 1) Joachim Bröndbo Norja 14.28,13, 2) Obed Kipkurui Suomi 14.29,86, 3) Henri Manninen Suomi 14.30,14. Kuula (14): 1) Tuomas Kalliovaara LänsUU 16,04, 2) Antoni Stranden JoensK 15,15, 3) Antti Laakkonen TuUL 14,58, 11) Juho Herronen KT 11,32, 12) Lasse Ruokoja KT 10,59. Himangan Joonas Verrosen 38,54 kantanut kiekkokaari toi saman ikäluokan 12. Komun voittoajaksi merkittiin 2.18.26. 3-loikka: 1) Aleksi Tammentie Suomi 15,41, 2) Carl Westberg Ruotsi 14,91, 3) Daniel Sjölind Suomi 14,91. Sillä hän ohitti ukrainalaisen Roman Avramenkon ja nousi toiseksi. Pesola kahdeksas pituudessa Soinin Sisun Jelena Jaakkola heitti naisten keihäänheiton loppukilpailun pienessä vatsataudissa ja kuumeessa. T15, 100 m, 2. Kuula (14): 1) Johanna Salmela KokkVe 15,04, 2) Katri Hirvonen TohmU 13,55, 3) Jonna Kurikka EspTa 13,22..,10) Anna-Lena Ekstrand IFDrot 11,08, 11) Anette Lehojärvi KannU 10,99. Pesolan kaikki viisi mitattua finaalihyppyä kantoivat yli kuusi metriä. Pituus (12): 1) Roni Ollikainen HKV 6,65, 2) Toni Raunio KU-58 6,61, 3) Robert Bamm IFVom 6,30. T14 800 m, 2. Manniolle MM-hopeaa tuonut viimeinen heitto kantoi 77,26 metriä. Perinteistä Pohjoismaista monimaaottelua eri maiden välillä ei tänä vuonna järjestetty Norjan, Tanskan ja Islannin aloitteesta. Naiset: 4x100 m (erien 2 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin): 1. Chebii ja Biwott saavuttivat puolimatkan ajassa 1.10.08, Komu seurasi runsaan 20 sekunnin päässä. erä (11): 7) Jenni Huuha OuHu 2.29,71. Kuula Miehet: 1) Joni Mattila HU 13.92, 2) Teppo Ryyti HaU 13.84, 3) Arto Niskanen AV 13.70, 4) Mika Vierimaa OuHu 13.33, 5) Juha Hietala YppU 12.81. 400 m: 1) Emma Björkman Ruotsi 54,84, 2) Emma Agerbjer Ruotsi 55,00, 3) Jessica Samuelsson Ruotsi 55,77. Yleisurheilu . 1500 m ej (10): 1) Eetu Lindfors KarhKa 4.38,49, 2) Tommi Vilkko TampPy 4.45,15, 3) Aku Nikander LänsUU 4.45,51. Välierässä Kilven ajaksi tuli 14,18 ja hän karsiutui jatkosta. Toiseksi sijoittui nykyisin Bahrainia edustava kenialainen Denis Kipkurui ja kolmanneksi kenialainen Bisluke Kiplagat. Helsinki: 26. 800 m Alkuerät (16): 1) Liisa Mäkinen RiihKV 2.25,70, 2) Kaisa Tyni HaminP 2.25,75, 3) Nina Fagerudd IFDrott 2.26,48. 4x100 m: 1) Suomi 40,20 (Timo Salonen, Rami Jokinen, Jonathan Åstrand, Antti Toivonen), 2) Norja 41,35 (Rasmus Rypdal, Henrik Johnsen, Lars Jahr Röine, Christian Settemsli Mogstad), 3) Tanska 42,23 (Jacob Riis, Jon Yden Bentsen, Andreas Björn, Martin Krabbe). Naiset: 100 m: 1) Sari Keskitalo Suomi 11,84, 2) Daniela Lincoln Saavedra Ruotsi 11,88, 3) Elisabeth Slettum Norja 11,89. Suomen ja Ruotsin epävirallista nuorten maaottelua Suomi johtaa miesten sarjassa pistein 73–44 ja naisten sarjassa 45–36. Suomen toinen edustaja, Lapuan Virkiän Mikko Kankaanpää heitti 71,01 ja sijoittui yhdeksänneksi. Parhaana suomalaisena maaliin saapui Viipurin Urheilijoiden Anssi Raittila kuudentena ajalla 2.31.27. Helsingin Jyryn Anne-Mari Koskinen ylsi toiseksi ajalla 2.55.50. – Tahmeasti taival eteni, ei ollut paras päivä, eikä missään vaiheessa helppoa. SM-kisoihin lepäsin ja herkistelin. Helsingin Kisa-Veikkojen Tapani Virtanen sijoittui toiseksi ennätyksellään 1.50,58. 800 m: 1) Robert Rotkirch Suomi 1.50,02, 2) Tapani Virtanen Suomi 1.50,58, 3) Stian Flo Norja 1.50,76. Paloranta paransi 16-vuotiaiden korkeudessa kuusi senttiä kesän parastaan ja ylitti 162, joka oli sama kuin pronssitulos. päivä: Miehet: 100 m: 1) Jarkko Ruostekivi Suomi 10,72, 2) Rami Jokinen Suomi 10,76, 3) Stefan Tärnhuvud Ruotsi 10,86. Jaakkola on 17-vuotias ja hänellä on tilaisuus osallistua myös seuraaviin junioreiden MM-kilpailuihin Puolassa vuonna 2008. 100 m, 1. Seiväs: 1) Olli Rannikko Suomi 510, 2) Rasmus Tjärndal Ruotsi 480, 3) Lauri Rumbin Suomi 480. Moukari (9): 1) Mari Tiainen ParikU 52,60, 2) Piritta Kärnä LappVe 52,43, 3) Silla Tenkula HyvSUr 51,67.., 8) Annika Östman IKFalken 32,59. Varsin lähellä SM-mitalia olivat myös Lestijärven Mirva Paloranta ja Kokkolan Saara Haanpää. Salmela, Kokkonen ja Eriksson mestareiksi Janakkalassa jatkuivat 16ja 17-vuotaiiden SM-kilpailut Mestaruus puolentoista metrin erolla. 100 m aj (8): 1) Sami Roos RaisKu 13,21, 2) Juha-Matti Iso-Jaakkola PunkalK 13,85, 3) Sami Kärri TuUL 14,01, 7) Valtteri Löytynoja KT 15,24
Nyt näyttää vahvasti, että Jones olisi jäänyt kiinni epo-hormonin käytöstä. Pitkäveto 01 KäPa–Kings X (1–1) 3,70 02 Sheffield U–Liverpool X (1–1) 3,65 03 AC Oulu–FC Viikingit X (0–0) 3,30 04 PK–35-KPV X (3–3) 3,35 05 Gnistan–FCV 1 (4–1) 1,80 06 HyPS–JJK 2 (0–2) 1,95 07 Masku–FC Espoo 2 (0–2) 2,05 08 TKT–PIF 1 (4–0) 2,30 09 GrIFK–SalPa X (0–0) 3,65 10 GBK–OLS 1 (3–2) 1,65 11 Sepsi–78-FC Kiisto 1 (3–1) 1,75 12 Werder B.–Leverkusen 1 (2–1) 1,60 13 Hertha BSC–Hannov. Jones on kilpaillut tänä kesänä Euroopassa viisi kertaa ja juossut parhaimmillaan satasen aikaan 10,91. H20 35 km (4): 1) Mikko Kolehmainen TVV 1.19.57, 2) Olli Puustinen IisVi 1.29.24, 3) Andrei Lanev IisVi 1.31.39. J. Hamamatsu: Lohko C: Brasilia–Australia 77–83 (38–40), Kreikka–Qatar 84–64 (38–31), Turkki–Liettua 76–74 (44–40). Jones testattiin vuosien 1997 ja 2002 välisenä aikana 84 kertaa, mutta Balcon levittämiä designsteroideja tai kasvuhormonia ei noissa testeissä etsitty. D55 12 km (7): 1) Sirpa Tarkiainen SuSe 44.20, 2) Saga Pått Minken 45.40, 3) Ritva Halme KiimU 51.43. syyskuuta. – Suunnistus sujui aika hyvin, enkä tehnyt virheitä rasteilla. Toistaiseksi vain Jonesin Anäyte on tutkittu. Kulta: 1, 2, 3, 4, 5 Hopea: 1, 4, 3, 2, 5. – Päätä alkoi särkeä, ihan kuin olisin saanut pienen auringonpistoksen. Puumalan kisassa joensuulaisen Kalevan Rastin Simo Martomaa sijoittui kolmanneksi ennen edellisvuosina huippuliigaa hallinnutta lietolaisen MS Parman Petteri Muukkosta. Belgia–Ruotsi 77–52. Loppuvuodesta 2002 Jones ja Montgomery kohauttivat urheilumaailmaa ryhtymällä lyhyeksi aikaa yhteistyöhön valmentaja Charlie Francisin kanssa. Epäilyttävää seuraa Epäilyjä Jonesia kohtaan ovat lisänneet myös hänen seuralaisensa. Caciotti Italia 6–1, 6–2, D. Yhteispisteissä Lakasen ja Ikosen jälkeen sijoittui kolmanneksi Vehkalahden Veikkojen Tero Föhr, joka sijoittui finaalissa yhdeksänneksi. Liigassa toiseksi sijoittunut Ikonen luonnehti kilpailua rankaksi. Koripallo . Hän tuli kisakaupunkiin, mutta lähti paluulennolle kotimaahansa vain joitakin tunteja ennen kilpailun alkua henkilökohtaisiin syihin vedoten. Asiasta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Washington Post verkkosivuillaan, mutta myös uutistoimisto AP ilmoitti saaneensa omista lähteistään vahvistuksen tiedolle. Vuonna 1992 Jones jäi saapumatta dopingtestiin ja joutui lyhyeksi aikaa kilpailukieltoon. Hiroshima: Lohko B: Saksa–Japani 81–70 (50–37), Angola–Panama 83–70 (37–33), Espanja–Uusi-Seelanti 86–70 (48–36). Nelinpeli, välierät: Suomalainen/Tuohimaa–Clerico/M. Lauantai-Jokeri 33/06 Lauantai 19. Derby ja vielä kärkiottelu lisäksi, Tihinen iloitsi. Sapporo: Lohko D: Puerto Rico–USA 100–111 (51–57), Slovenia–Senegal 96–79 (48–37), Kiina–Italia 69–84 (35–39). Voitolla FC Zürich venytti eron Grasshoppersiin neljään pisteeseen kuuden pelatun ottelun jälkeen. Washington Post ja AP viittaavat uutisissaan nimettömiin lähteisiin, jotka ovat perillä testituloksista. – Menin yksinkertaisesti liikaa vasemmalle, ja Kauppi sai taas kiinni. Harmi vain, että pääsivät ihan lopussa kulmapotkusta kaventamaan, Tihinen jatkoi. Lotto Lauantai 19. Hän otti liigassa kolmannen voittonsa ja ylivoimaisen ykkössijan pisteissä. Kosice, Slovakia: Opiskelijoiden MM-kisat, viestit: Miehet, 4x5,6–7,1 km: 1) Sveitsi 2.24.32, 2) Slovakia 2.25.55, 3) Norja 2.25.56, 4) Tsekki 2.25.59, 5) Suomi 2.30.42 (Hannu Airila, Antti Harju, Juha-Matti Huhtanen, Tuomas Tervo), 6) Venäjä 2.32.05. Voittonumerot: 4, 6, 9, 11, 15, 16, 17, 20, 21, 25, 31, 32, 41, 44, 46, 47, 53, 61, 63, 69. H55 29 km (16): 1) Heikki Saarinen MU 1.20.58, 2) Raimo Hyyryläinen JuvU 1.28.03, 3) Antti Ojala TurSa 1.30.55, 10) Måns Åkerblom GIF 1.39.34, 11) Eero Juola KoS 1.40.14. X (0–0) 3,30 16 Alem.Aac.–Schalke 04 2 (0–1) 1,80 17 En.Cottbus–Hamb.SV X (2–2) 3,35 18 West Ham–Charlton 1 (3–1) 1,90 19 Portsmouth–Blackburn 1 (3–0) 2,25 20 Arsenal–Aston Villa X (1–1) 4,40 21 Newcastle–Wigan 1 (2–1) 1,55 22 Reading–Middlesbr. Ikoselle hän hävisi 22 sekuntia. Vakio 1 33/06 Lauantai 19. D18 19 km (11): 1) Susann Sundelin Femman 55.54, 2) Riikka Talvitie KuortKu 57.01, 3) Ira Laneva IisVi 58.56, 8) Emilia Ek Minken 1.06.24, 11) Antonia Haga Botnia 1.14.55. Kajakkikaksikko, 200 m: Alkuerä 3/3: 1) Jenni Honkanen/Anne Rikala Suomi 39,022. H12 10 km (4): 1) Max Kemppi SuSe 39.08, 2) Petteri Kauppila TeuRi 40.31, 3) Emil Holmberg Botnia 42.55, 4) Elias Holm Minken 59.58. H60 22 km (15): 1) Risto Orpana SOC 58.19, 2) Pertti Nyberg LS-37 1.04.06, 3) Jussi Viitasaari HU 1.07.17, 4) Asko Kujala KoS 1.08.45, 6) Stig Sundqvist Botnia 1.09.41. Israel–Suomi 65–46 (32–31) Israel: Liad Suez 20, Liron Cohen 17, Laine Selwyn 9. Golf .. Tämän jälkeen Israel repäisi kolmannen neljänneksen alun 7–0, josta Suomi ei toipunut aikalisälläkään. Savitaipale: Naisten kv. lokakuuta 1975 Los Angelesissa. – Toisella kertaa juoksin liian pitkälle ja tulin rastille takakautta ja toisella kertaa piti pysähtyä, kun en tarkalleen tiennyt, missä olin, Lakanen sanoi. Välierä 1/2: ...3) Suomi 32,206. Suomi kohtaa sunnuntaina turnauksen Israel kuritti Suomen naisia Sao Paulo: Miesten maailmanliiga, alkulohko B: Brasilia–Portugali 3–1 (22–25, 25–20, 25–21, 25–18) Argentiina–Suomi pelataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa. KESKIPOHJANMAA . Ensimmäinen epäselvä tapaus on peräisin jo Jonesin lukioajoilta 1990-luvun alusta. Syynä olivat hänen yhteytensä dopingepäilyjen kolhimaan valmentaja Trevor Grahamiin, jonka valmennettavista viimeisimpänä on kärynnyt sadan metrin olympiavoittaja Justin Gatlin. D14 12 km: 1) Amanda Haga Botnia 1.10.30, 2) Paula Korpi PoRa 1.12.02 . – Tosi makea voitto. – Meidän korintekomme oli vaikeaa, ja vastustaja pääsi juoksemaan vastaiskuista helppoja koreja, näki Suomen valmennusjohtoon kuuluva Lea Hakala ottelun ratkaisun. Viestin maailmanmestarit veivät kilpailussa kolme ensimmäistä sijaa, sillä tamperelaisen KooVeen Paula Haapakoski oli toinen minuutin voittajaa hitaampana ja porilaisen Rastikarhujen Heli Jukkola kolmas vajaan kaksi minuuttia Kaupista. Minea Blomqvist Suomi (sijoitus 57:s). J. H50 29 km (10): 1) Jukka Ihalainen Mesik 1.25.03, 2) Heikki Tyrväinen TVV 1.26.21, 3) Keijo Kattelus VeVe 1.26.38, 8) Raimo Antikainen VetU 1.39.16, 9) Hannu Karstunen YK 1.40.16. Jokerinumero: 9 1 9 5 7 7 Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 68 617,40 e, 5 oikein 6 188,30 e, 4 oikein 460,20 e, 3 oikein 49,60 e, 2 oikein 11,10 e. Francis muistetaan Ben Johnsonin valmentajana, joka myönsi Soulissa 1988 kärynneen juoksijan käyttäneen dopingia hänen johdollaan jo vuodesta 1981. Kauppi ei antanut mahdollisuuksia Minna Kauppi ei antanut naisten sarjassa muille mitään mahdollisuuksia. – Ritvos/Ritvos karsiutui. H14 12 km (4): 1) Mika Kemppi SuSe 38.25, 2) Petja Pinomäki VaHa 43.56, 3) Karri Koivuniemi RasKa 46.42, 4) André Haga Botnia 48.28. Oikeat numerot: 6, 13, 19, 24, 28, 30 ,32 Lisänumerot: 3, 25, 35 Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 19 kpl voitto-osuus 12 943,90 e, 6 oikein 1 744,60 e, 5 oikein 53,10 e, 4 oikein 12,80 e. 8. Jokaisen alkulohkon neljä parasta jatkopeleihin. Kolmen kullan lisäksi maakunnan pyöräsuunnistajille tuli kaksi hopeaa (Minkenin Saga Pått ja YK:n Niina Karstunen) sekä kolme pronssia (Botnian Emil Holmberg ja Lars-Gunnar Holm sekä HU:n Jussi Viitasaari). lähtö: 1 Can Contact, poissa: 5. Honkanen/Rikala suoraan sunnuntain A-finaaliin. Syksyn SM-kisat käyn ja maailmancupin finaaliin on vielä yritettävä tsempata, Kauppi naureskeli. Hunter ja Balcolaboratorion johtaja Victor Conte väittivät julkisuudessa pikajuoksijan käyttäneen dopingia. Jonesin entinen valmentaja Trevor Graham puolestaan tänä kesänä joutunut kovaan ryöpytykseen sen jälkeen kun hänen valmentamansa sadan metrin olympiavoittaja Justin Gatlin kärysi testosteronista. Jonesin entinen aviomies, kuulantyöntäjä C. – Sjöberg karsiutui. H40 35 km (16): 1) Tom Stenlund Brahe 1.22.10, 2) Ismo Saari IPR 1.24.21, 3) Tuomo Marttinen Kalske 1.24.23, 14) Mikael Holm Minken 1.50.28. H18 29 km (7): 1) Samuli Saarela KoS 1.12.35, 2) Olli Salo AngA 1.24.20, 3) Olli Korpi YKV 1.24.38, 4) Toni Wik Minken 1.26.10. Jones ja Montgomery ovat eronneet. – Suomi A-finaaliin. Tulokset: SM-pyöräsuunnistus, pitkä matka: H21 45 km (29): 1) Mika Tervala RaVa 1.29.22, 2) Tuomo Tompuri KR 1.33.10, 3) Erm Tõnis LUS 1.33.33, 4) Matti Keskinarkaus OH 1.34.37, 5) Juho Saarinen MU 1.36.27, 6) Pasi Pohjasvuo EsSu 1.37.03, 9) Hannu Oja YK 1.42.20, 13) Juha Karstunen YK 1.46.24, 16) Markus Björklund Botnia 1.50.51, 24) Niklas Wiik Brahe 1.58.20. Äitiyslomalla ollut Jones ei osallistunut Pariisin kisoihin, mutta hänen nimensä yhdistettiin pian Balcoon. Amerikkalaisviestimien mukaan pikajuoksija on antanut positiivisen testinäytteen kesäkuussa Indianapolisissa järjestetyissä Yhdysvaltain mestaruuskisoissa. Montgomery sai joulukuussa 2005 kahden vuoden kilpailukiellon Balco-jutussa kerättyjen todisteiden perusteella. Kisat jatkuvat sunnuntaina, jolloin ohjelmassa ovat keskimatkat. Hän heitti 16 pistettä ja otti 13 levypalloa. syyskuuta. Jones itse vakuutti raivoisasti syyttömyyttään ja haastoi Conten oikeuteen. kierroksen jälkeen, par 72: 136 lyöntiä: Luke Donald Britannia (68+68), Henrik Stenson Ruotsi (68+68), Billy Andrade USA (67+69), Tim Herron USA (69+67) 137: Geoff Ogilvy Australia (69+68), Tiger Woods USA (69+68), Davis Love USA (68+69) 138: Chris Riley USA (66+72), David Toms USA (71+67), Fred Funk USA (69+69), Billy Mayfair USA (69+69). Kauppi oli ykkönen myös viimeisessä liigakisassa Puumalassa, miesten päätöskilpailun voittoon keskimatkalla suunnisti Vaajakosken Terän Pasi Ikonen. – Avausmaalin merkitys oli todella suuri, se käänsi otteen ja samalla koko ottelun täysin meille. Suomen parhaaksi kohosi kokenut Taru Tuukkanen. Pitkän matkan maailmanja Euroopan mestari Lakanen menetti aikaa aikoinaan Suomen MM-kisoihin kaavaillussa maastossa pariin ajatuskatkokseen. D21 35 km (11): 1) Taija Lyyski LS-37 1.23.46, 2) Päivi Tommola LS-37 1.25.48, 3) Maija Lång SV 1.26.23, 4) Kaisa Pirkonen KR 1.35.03, 5) Kirsi Korhonen Navi 1.36.00, 6) Niina Jaako LänRa 1.37.44, 8) Sari Krapu YK 1.44.25. Beachvolley . Zürichin kisajohtaja Hans Jörg Wirz kertoi Jonesin saaneen aamulla puhelun Yhdysvalloista. Tuloksesta päätellen kuitenkin hyvin, Ikonen kertoi. 1 (3–2) 2,35 23 Everton–Watford 1 (2–1) 1,50 24 Birmingham–Crystal P 1 (2–1) 1,90 25 West Bromwich–Colch.1 (2–1) 1,30 26 Southend–Sunderland 1 (3–1) 2,65 27 Barnsley–Southampton X (2–2) 3,15 28 Derby–Norwich X (0–0) 3,10 29 Burnley–Wolverhamp. Jones ei saanut kutsua Kultaisen liigan finaaliin, joka kisataan Berliinissä 3. 8. Melonta . Tihisen Zürich vei Sveitsin kärkikamppailun HEINOLA (STT) Suomen naisten koripallomaajoukkue kärsi toisen tappionsa Heinolan Vierumäellä pelattavassa kansainvälisessä neljän maan turnauksessa. Välierä 1/4: ...3) Latvamäki 38,235. H45 29 km (12): 1) Ari Enroth RR 1.21.54, 2) Esa Kinnunen Pihkan 1.21.59, 3) Markus Siitonen KooVee 1.24.58. Seuraavana vuonna Jonesin entinen aviomies C. päivä: Naiset: Kajakkiyksikkö, 200 m: Alkuerä 1/4: ...4) Filippa Sjöberg Suomi 45,563. turnaus: Suomi–Israel 46–65 (31–32) Suomen tehokkaimmat: Taru Tuukkanen 16/13, Susanna Rinta 9/4, Niina Laaksonen 4/8. Välierä 3/3: ...8) Sjöberg 46,189. Lukuisia Grahamin valmentamia urheilijoita on jo aiemmin jäänyt kiinni dopingista. Lakanen ja Kauppi huippuliigan voittoihin Minna Kauppi ei antanut naisten sarjassa muille mitään mahdollisuuksia. Jonesin, 30, piti juosta Zürichin Kultaisen liigan kilpailussa perjantaina. Chicago Tribunelehden mukaan tietoa viisinkertaisen olympiamitalivoittajan B-näytteestä odotetaan 6. Mitalipeli 33/06 Lauantai 19. Israel jatkoi voittokulkuaan kukistamalla Suomen selvästi 65–46 (32–31). Kajakkinelikko, 200 m: Alkuerä 3/3: ...3) Suomi 31,983 (Petteri Pitkänen, Jaakko Selivaara, Lauri Palmroth, Kimmo Latvamäki). 8. Suomi päättää Vierumäen turnauksen sunnuntaina ottelulla Belgiaa vastaan. Haapakoski piti johtoa toiseksi viimeiselle rastille saakka, mutta teki virheen. Jukkola hyytyi täysin lopussa. Hän voitti jutun vetoamalla siihen, että ilmoitus testistä annettiin väärällä tavalla. Kuva: Lehtikuva/AFP Yleisurheilija Marion Jones: – Syntynyt 12. Reitinvalinnat olivat sen verran kinkkisiä, etten osaa sanoa, miten ne onnistuivat. Jones palasi kilparadoille olympiavuonna 2004, mutta hänen tuloksensa jäivät vuosina 2004 ja 2005 kauas entisistä. Miesten pääsarjan mestaruuden vei Mika Tervala ennen Tuomo Tompuria. Rata oli rankka, sillä maastossa oli paljon varvikkoa, Haapakoski sanoi. Yhdysvaltain yleisurheiluliitto USA Track & Field ei ole vahvistanut Jonesin käryä. 8. Pyörärasteilta kolme SM-kultaa Rahapelit . Epo eli erytropoietiini kiihdyttää veren punasolutuotantoa ja parantaa siten kestävyyttä. pelipäivän ottelut: Sendai: Lohko A: Venezuela–Libanon 72–82 (40–36), Serbia-Montenegro–Nigeria 75–82 (38–42), Argentiina–Ranska 80–70 (44–33). – Latvamäki B-finaaliin. – Ei oikein ollut intoa katsoa karttaa tarpeeksi ja virheitä tuli useammallakin rastilla, niistä kolmannella rastilla. Naisten pääsarjan mestaruus meni kokkolalaislähtöiselle Taija Lyyskille, joka polki mestariksi Lahden Suunnistajien riveissä. Graham ei enää valmenna Jonesia, jonka nykyinen valmentaja on Steve Riddick. Suomi pysyi vierailijan kyydissä ottelun puoliväliin saakka. Jonesin äiti palkkasi tyttärensä tueksi Yhdysvaltain tunnetuimpiin asianajajiin kuuluvan Johnnie Cochranin. lähto: 4 Huiman Pyste, poissa: 5 6. kierroksen jälkeen, par 72: 64 lyöntiä: Jee Young Lee Korea 66: Christina Kim USA, Jenna Daniels USA 72: mm. Kajakkikaksikko, 200 m: Alkuerä 1/5: ...6) Heikki Ritvos/Ilkka Ritvos Suomi 35,823. 96 1 (4–0) 1,60 14 Bor.Dortm.–Mainz 05 X (1–1) 3,80 15 E.Frankf.–VfL Wolfsb. D16 19 km: 1) Miina Kanko KooVee 1.03.22, 2) Miisa Mantere RaJu 1.10.28, 3) Suvi Palo SuJu 1.25.12. Pandortl: Naisten Yhdysvaltain-kiertueen kilpailu: Tilanne 1. Sarjoissaan mestareiksi suunnistivat IF Brahen Tom Stenlund (H35), KoS:n Samuli Saarela (H18) ja Botnian Amanda Haga (D14). D45 19 km: 1) Marita Saari Hiisi 1.04.51, 2) Sisko Anttila LamSä 1.07.24, 3) Rita Linko EsSu 1.10.02. ammattilaisturnaus, palkintoarvo 10 000 dollaria: Kaksinpeli, välierät: Piia Suomalainen Suomi (2)–Nicole Clerico Italia (3) 6–4, 7–5, Eva Fernandez-Brugues Espanja (1)–Davinia Lobbinger Belgia (4) 7–5, 6–1. D20 22 km: 1) Marika Hara KooVee 1.00.47, 2) Niina Karstunen YK 1.11.28, 3) Maarit Korpi PoRa 1.26.33. Naiset, 4x3,8–5,1 km: 1) Britannia 2.22.39, 2) Sveitsi 2.22.46, 3) Suomi 2.23.03 (Laura Hokka, Pinja Satri, Salla Sukki, Maria Rantala), 4) Norja 2.24.01, 5) Unkari 2.28.10, 6) Venäjä 2.29.31. – Viikko sitten lauantaina ratkesin harjoittelemaan ja kävin radallakin juoksemassa 5 000 metriä. Jonesin seuraava kumppani oli pikajuoksija Tim Montgomery, jonka kanssa hän sai lapsen kesällä 2003. Ruotsi–Belgia 52–77 (17–43) Heinola: Naisten kv. Szeged, Unkari: Ratamelonnan MM-kilpailut, 3. Montgomery ilmoitti saman tien lopettavansa uransa. Tennis . Huippuliigan lopputuloksissa Jukkola oli toinen ja Haapakoski kolmas. Pr: 4, 3, 1, 5, 2 Raiko Häyrinen HELSINKI (STT) Dopingepäilyt ovat varjostaneet Marion Jonesia jo vuosia. Sunnuntaina 20.8.2006 Urheilu 19 Kiinteistöjä myydään WASHINGTON (STT–AFP–DPA–AP) Kolminkertainen olympiavoittaja Marion Jones on jäänyt kiinni epo-hormonin käytöstä. Medinah, Illinois: Yhdysvaltain PGA-järjestön mestaruusturnaus: Tilanne 2. Kauppi oli ykkönen myös viimeisessä liigakisassa Puumalassa. Miehet: Kajakkiyksikkö, 200 m: Alkuerä 7/7: ...2) Kimmo Latvamäki Suomi 38,171. Tulos on Jonesin paras neljään vuoteen. Ankaran, Slovenia: Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut, sijoitusottelut: Miehet: Milan Monik/Filip Habr Tshekki–Ilari Sivonen/Pasi Hyvärinen Suomi 2–0 (21–19, 28–26) Sivonen/Hyvärinen sijoittui 13:nneksi. Suunnistus . Tuo tapaus jäi pian unohduksiin, ja Jones oli vuosituhannen taitteen menestyksekkäin naisyleisurheilija. Suomi: Taru Tuukkanen 16, Susanna Rinta 9, Tiina Sten 7. Kuva: Lehtikuva/Pirjo Valjanen/Arkisto ZÜRICH (STT) Suomen jalkapallomaajoukkueen toppari Hannu Tihinen palasi yhden ottelun pelikiellon kärsittyään FC Zürichin takalinjoille lauantain paikalliskamppailuun Grasshoppersia vastaan. Tänä vuonna Jonesin tulokset ovat jälleen parantuneet, ja hän juoksi Roomassa heinäkuussa sadalla metrillä parhaan aikansa (10,91) neljään vuoteen. Jos B-näyte vahvistaa Jonesin käryn, häntä uhkaa kahden vuoden kilpailukielto. D35 22 km: 1) Marja-Liisa Mäntylä RaJu 1.07.04, 2) Jonna Halttunen Kalske 1.09.07, 3) Anita Lampela RantsRa 1.21.14. H65 22 km (18): 1) Juha Huttula KooVee 1.00.11, 2) Matti-Juhani Lind Mesik 1.08.06, 3) Lars-Gunnar Holm Botnia 1.11.47, 5) Erkki Vistiaho KoS 1.12.50, 11) Reijo Oja NU 1.18.52. Koripalloilun miesten MM-kisat, 1. 2 (0–1) 2,65 30 Leeds–Cardiff C 2 (0–1) 3,65 31 Plymouth–Sheffield W 2 (1–2) 3,65 32 Ipswich–Hull X (0–0) 3,35 33 Preston–QPR X (1–1) 3,40 34 Luton–Stoke X (2–2) 3,15 35 Djurgården–Kalmar FF 2 (0–1) 4,40 36 Vålerenga–Fredrikstad 2 (0–3) 4,85 37 Vejle–FC Köbenhavn 2 (0–4) 1,30 38 Auxerre–Marseille 2 (0–3) 2,85 39 FC KooTeePee–MyPa 2 (0–1) 2,05 40 FC KooTeePee–MyPa, maalit 1 (alle 2,5 maalia) 41 Umeå FC–Örebro SK 1 (1–0) 4,35 42 Bolton–Tottenham 1 (2–0) 2,45 Tulosveto 2 Sheffield U–Liverpool 1–1 Lopullinen kerroin:8,92 3 Rauma, N–Tyrnävä, N 2–3 Lopullinen kerroin: 211,19 4 Petojussit, N–Lapua, N 2–2 Lopullinen kerroin: 154,48 5 Siilinjärvi, N–Jyväskylä, N 7–14 Lopullinen kerroin: 614,42 6 Tappara–Magnitogorsk 2–3 Lopullinen kerroin: 29,89 7 Arsenal–Aston Villa 1–1 Lopullinen kerroin: 10,68 8 FC KooTeePee–MyPa 0–1 Lopullinen kerroin: 8,44 9 Bolton–Tottenham 2–0 Lopullinen kerroin: 14,70 Superkaksari 2 MM-ralli, Urria Voittajapari: 3 Grönholm–1 Loeb Lopullinen kerroin: 2,38 Poissa: 5, 11, 12, 16 Voittajaveto 1 MM-ralli, Ouninpohja Itä 2 Voittaja: 3 Grönholm M Lopullinen kerroin: 1,56 Poissa: 2, 5, 11, 15, 16 Superkaksari 3 MM-ralli, Ouninpohja Itä 2 Voittajapari: 3 Grönholm M–1 Loeb S Lopullinen kerroin: 1,80 Poissa: 2, 5, 11, 12, 16 Superkaksari 4 MM-ralli, Moksi–Leustu Voittajapari: 3 Grönholm M–4 Hirvonen M Lopullinen kerroin: 6,67 Poissa: 2, 5, 10 Voittajaveto 2 MM-ralli, Himos Voittaja: 3 Grönholm M Lopullinen kerroin: 1,52 Poissa: 2, 5, 13 Superkaksari 5 MM-ralli, Himos Voittajapari: 3 Grönholm M–8 H.Solberg Lopullinen kerroin: 44,13 Poissa: 2, 5, 10 Keno 33/06 Lauantai 19. Ylivieska Oikea rivi: 1. PUUMALA (STT) Vaajakosken Terän Jani Lakanen ja Asikkalan Raikkaan Minna Kauppi ottivat suunnistuksen tämän kauden huippuligan voitot. lähtö: 3 Charmiss Catcall, poissa: 10 4. V75-ravi 33/06 Lauantai 19. Naiset: Eveliina Koljonen/Taija Pekkarinen Suomi–Eva Bang/Mia Olsen Tanska 2–1 (22–20, 15–21, 15–10), Koljonen/Pekkarinen–Mojca Pene/Zupan Tjasa Slovenia 2–0 (23–21, 21–17) Koljonen/Hyvärinen pelaa sunnuntaina sijoista 17–24. 8. FC Zürich kuittasi viime viikon tappion 2–1-voitolla Sveitsin pääsarjan kärkikamppailussa. Marion Jones kärähti eposta Washington Post väittää verkkosivuillaan: Marion Jones on vuosien ajan ollut dopingepäilyjen kohteena erityisesti Balco-laboratorion ympärille velloneen dopingskandaalin myötä. Balco levitti ensimmäisiä urheilussa paljastuneita design-steroideja. H35 35 km (14): 1) Samuli Kyyrönen RR 1.18.49, 2) Kimmo Gynther IHR 1.20.51, 3) Matti-Pekka Vanninen EsSu 1.21.08, 4) Risto Oja YK 1.24.41, 5) Thomas Sundqvist Minken 1.26.14, 10) Anders Holmberg Botnia 1.31.15, 10) Kenneth Lassila Botnia 1.31.15. – Parhaat saavutukset arvokisoissa: OK 2000: 3 kultaa (100 m, 200 m, 4x400 m); 2 pronssia (pituus, 4x100m) MM 1997: 2 kultaa (100 m, 4x100m) MM 1999: 1 kulta (100 m), 1 pronssi (pituus) MM 2001: 2 kultaa (200 m, 4x100 m), 1 hopea (100 m) Dopingepäilyt ovat varjostaneet Jonesia vuosikausia Fakta . JALASJÄRVI (KP) Keskipohjalaisedustajat saavuttivat pyöräsuunnistuksen pitkän matkan SM-kisoissa Jalasjärvellä kaikkiaan kolme mestaruutta. Kolmikko ei ole Tanskan MM-kisojen jälkeen kovinkaan paljon ajatellut suunnistusta. Lentopallo . B-näyte on edelleen tutkimatta. Oikea rivi: 11X 111 11X X22X Alustava voitonjako: 13 oikein 2 kpl voitto-osuus 50 000,00 e, 12 oikein 2 266,80 e, 11 oikein 94,20 e, 10 oikein 22,60 e. lähtö: 4 Armando Kane, poissa: 2. Hunter jäi kiinni nandrolonista Sydneyn olympiakisojen alla. Paluu huipulle Jones on vuosien ajan ollut dopingepäilyjen kohteena erityisesti Balco-laboratorion ympärille velloneen dopingskandaalin myötä. Välierä 3/4: ...7) Ritvos/Ritvos 36,057. 8. Hän voitti Indianapolisissa sadalla metrillä ensimmäisen Yhdysvaltain mestaruutensa pikamatkalla sitten vuoden 2002, mutta jätti 200 metriä väliin, vaikka ehti jo verrytellä kisaa varten. lähtö: 8 Vilkkirilla, poissa:– 3. Kuluvalla kaudella Jones on tehnyt onnistuneen paluun radoille liki vuoden kilpailutauon jälkeen. lähtö: 1 Velin Vinke, poissa: 10 Voitonjako: 7 oikein 439 kpl voitto-osuus 349,60 e, 6 oikein 7,10 e, 5 oikein–e. Belgia kukisti perjantaina Ruotsin selvästi 77–52. – Pituus 180 cm, paino 68 kg – Ennätykset: 100 m: 10,65 (1998); 200 m: 21,62 (1998); Pituus: 731 (1998). H16 22 km (9): 1) Antti Vainio MS Parma 49.32, 2) Eero-Matti Vainio MS Parma 54.20, 3) Pekka Niemi SuSe 55.18. Toki yritin saada itseni suunnistamaan, mutta ei se näköjään oikein onnistunut, viestin maailmanmestari Kauppi kertoi. Tummat pilvet alkoivat kerääntyä hänen ylleen, kun Balco-laboratorion dopingskandaali alkoi purkautua Pariisin MM-kisoissa 2003. Olin jo saanut minuuttia aikaisemmin Paula Haapakosken kiinni. lähtö: 6 Solomon Blue Chip, poissa: 10 7
Lypsykarjanhoidosta kiinnostuneille henkilöille. 20 Sunnuntaina 20.8.2006 . hevostalouden koulutusohjelman tai kennelalan suorittaneille. Juventus vaati komiteaa kumoamaan sen pudottamisen Italian pääsarja Serie A:sta. Valmistavakoulutus ja näytöt 2.10.2006?31.5.2007. urheiluopistoviikko, lasten liikunnan ohjauskurssi, hieronnanja lihashuollon perusteet. Ylivieskan yksikössä keväällä opintonsa päättäneistä työpaikka oli valmistumispäivänä yli 80 %:lla. Hakemuksen voi täyttää myös sivuillamme www.kpakk.fi kpakk.fi Täydennyskoulutus DATANOMI 120 ov TIETOJENKÄSITTELYN PERUSTUTKINTO , Tietojärjestelmien kehittämisen koulutusohjelma Oppisopimuskoulutus 20.9.2006 31.5.2009 yhteistyössä KeskiPohjanmaan oppisoimustoimiston kanssa Koulutuksen aikana opiskelija omaksuu tietojenkäsittelyalalla tarvittavat perustiedot ja saa laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan tehtäviin. Myynnin ammattitutkinto, kuluttajamyynti, 15.10.2006?15.10.2007 TEEMALUENNOT 11.9.2006 Taloushallinto: Osakeyhtiön verotus ja veroilmoituksen täyttäminen harjoitusaineiston pohjalta Lokakuu: Osakeyhtiön rahoituslaskelma Joulukuu: Uusi osakeyhtiönlaki kirjanpitäjän työssä Kerromme mielellämme aikuiskoulutuksesta lisää; pyydä esite ja hakulomake: Koulutussihteeri Maria Ljungberg, p. Ei pohjakoulutusja työkokemusvaatimusta, mutta sopii hyvin esim. Koulutus on ilmaista opiskelijoille ja yrityksille. (06) 8748 215 tai 044 7250 637, Sähköposti: eija.maki-ullakko@kpedu.fi. Koulutus alkaa syyskuun alussa. Noste-ohjelma on valtakunnallinen aikuisten koulutustason kohottamisohjelma, joka on tarkoitettu työelämässä oleville 30 59-vuotiaille, joilla ei ole perustai kansakoulun jälkeistä ammatillista koulutusta. (06) 825 8126. Ajokortti. Lisätietoja Hanna-Kaisa Ollikainen (08) 4492 506 Eva Niskanen (08) 4492 511 Korkeakoulujen arviointineuvosto valitsi kesäkuussa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun aluekehitysvaikutuksen huippuyksiköksi. www.kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO Kannuksen yksikkö Ollikkalankatu 3/PL 21, 69101 Kannus KARJATALOUDEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS OSATUTKINTO, SUUNTAUTUMISENA MAATALOUSLOMITUS Koulutuksen suorittanut henkilö suoriutuu maatalouslomittajan perustehtävistä liittyen lypsykarjan lypsy-, ruokintaja hoitotöihin sekä on sisäistänyt maatalouslomittajan työn merkityksen ja roolin osana maatalousyritysten palvelua ja jokapäiväistä toimintaa. Voi vain kuvitella minkälaisiin vauhteihin Going Kronos pystyisi USA:n puolella mailinmittaisilla radoilla. KPAMK Ylivieskan yksikkö P. Yrittäjätietoja päivittävät henkilöt. Hakuaika päättyy 5.9.2006 Lisätietoja saa Aikuisopistosta tietotekniikan kouluttaja Liisa Ylimäki, sähköpostilla: liisa.ylimaki@kpakk.fi, puh.044 544 2531 Hakulomakkeet voit tilata puh. Nyt paikkana oli Gävlen rata. Se juoksi ennätyksen, kuten Varenne aikanaan Mikkelissä, täysin ilman kiriapua. co u. Työvoimatoimistolta saa tietoja koulutukseen hakeutumisesta, koulutuksesta ja sen aikana maksettavista eduista. Oppisopimuskoulutus edellyttää työsuhdetta. Tietopuolisen koulutuksen enimmäismäärä on 100 lähipäivää. Näyttötutkintoa suorittaville on 50,50 . KESKIPOHJANMAA Koulutus Myytävänä Palvelukseen halutaan Asianajotoimistot yl iv ie sk a. Kysy lisää! Kysy myös Koulunkäyntiavustajan tai Perhepäivähoitajan ammattitutkintoon valmistavista koulutuksista ja näytöistä. Hakuaika päättyy 4.9.2006 Lisätiedot kouluttaja / Veijo Hukari, puh. Gävlessä uskomaton ori pisti vielä paremmaksi. Liikunta-, hoito-, kuntoutus-, opetus-, poliisija pelastusalasta kiinnostuneille. Lomitustyöstä motivoitunut ja vastuullisesti työntekoon suhtautuva. Palvelun tarjoaa 9 maakuntalehteä: Ilkka, Itä-Savo, Kaleva, Karjalainen, Keskipohjanmaa, Keskisuomalainen, Länsi-Savo, Pohjalainen ja Savon Sanomat ROOMA (STT–AP) Sopupeliskandaalin johdosta Italian jalkapalloliigan Serie B:hen pudotetun Juventuksen Italian Olympiakomitealle tekemä vetoomus ei muuta torinolaisseuran tilannetta. Juventuksen valitus taas nurin GÄVLE (STT) Lutfi Kolgjinin superlahjakas Going Kronos murskasi toistamiseen 3-vuotiaiden ME-tuloksen. Löydä itsellesi oikeasti innostavaa työtä www.arena.fi. 825 4143, 044 7250 443, etunimi.sukunimi@kpedu.fi Vailla tutkintoa oleville 30-59 ?vuotiaille on mahdollista järjestää koulutus ja tutkinnon suorittaminen Noste-projektin rahoituksella. ja maksullinen oppimateriaali, varsinainen koulutus on opiskelijalle maksutonta. Tietopuolinen koulutus järjestetään keskiviikkopäivisin Aikuisopistolla. Hakuaika päättyy 3.9.2006. Juventus pitää tuomiota edelleen liian kovana ja aikoo valittaa tuomiosta jokaiseen mahdolliseen tuomioistuimeen. Koulutusaika on 3 vuotta (80 opintoviikkoa). Sihteerin ammattitutkinto, 20.9.2006?20.9.2007 . Koulutuksen nro 586471. Hakulomakkeet: koulutussihteeri Marianne Fraktman, puh. Valinnainen osa: Tietojärjestelmien kehittäminen 40 ov. Koulutukseen haetaan työvoimatoimiston kautta tai internetsivuilla (www.mol.fi) olevalla sähköisellä hakulomakkeella. Koulutusryhmää voidaan myöhemmin täydentää riittävän lähtötason omaavilla opiskelijoilla. Aikuiskoulutus www.kpakk.fi KESKI-POHJANMAAN AIKUISOPISTO YRITTÄJÄN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS Kaustinen 12.9.2006 . Tutkinto suoritetaan koulutustyöpaikalla tapahtuvilla näytöillä. Lomituspalveluyksiköt: Kälviä, Toholampi, Kaustinen, Kronupy, Pedersöre. Going Kronos ravasi jälleen ME-tuloksen. 044 725 0851. Koulutus tapahtuu pääosin koulutustyöpaikalla, jossa koulutuksesta huolehtii opiskelijan vastuullinen työpaikkaohjaaja. · KÄSITYÖN ERITYISTEKNIIKOIDEN LINJALLE 21.8.2006?18.5.2007 (koko lukuvuosi, syksy tai kevät) Opinnoissa painottuvat tekstiilitekniikat, luonnonmateriaalien tuntemus, ekologinen ajattelu sekä sisustukselliset elementit. Going Kronos oli perjantai-iltana täysin ylivoimainen. Ja kaikki sujui helposti. 825 4166, 044 7250 444, koulutuspäällikkö Hannele Salanne, p. Näytti siltä kuin varaakin olisi jäänyt. Karstulan Evankelinen Opisto Kokkolantie 12, 43500 Karstula, puh. TUTKINNON OSAT Pakolliset osat: Liiketoiminta 20 ov, Tietojärjestelmien käyttö ja kehittäminen 20 ov. fi KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU YLIVIESKAN YKSIKKÖ Insinöörit työllistyvät hyvin. Tutkinnon suorittaneet toimivat tietotekniikan erikoisosaamista vaativissa työtehtävissä kaikilla toimialoilla. Koulutus on Nosteopiskelijoille maksutonta. Juventuksen ensimmäinen valitus oikeuslaitokseen vähensi seuran pisterangaistuksen seitsemääntoista. Tekniikan ja liikenteen alaa voit opiskella seuraavissa koulutusohjelmissa: Koneja tuotantotekniikka Mediatekniikka Puutekniikka Sähkötekniikka Tietotekniikka Tuotantotalous Ota yhteyttä opintotoimistoomme 24.8. lakisääteinen näyttötutkintomaksu. INSINÖÖREISTÄ ON KYSYNTÄÄ! Opiskele huippuyksikössä. Oppisopimuskoulutus on käytännönläheinen tapa hankkia ammatillinen pätevyys ja päivittää osaamista. Lisätietoja ja hakulomakkeita: Koulutussihteeri Kaija Pikkarainen, p. klo 9. Koulutuksen hinta: tutkintomaksu 50,50 . opetus, asuminen ja ruokailut). Going Kronos lähtee syksyllä Italiaan, missä sitä odottavat suuripalkintoiset ikäluokkalähdöt. Going Kronos juoksi heinäkuun lopulla Jägersrossa ME-tuloksen 10,9. 014-5252 200, 5252 213 www.keokarstula.fi kansanopisto@keokarstula.fi www.kpedu.fi KOKKOLAN KAUPPAOPISTO Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Vingenkatu 18, 67100 KOKKOLA Kauppaopiston koulutustarjontaa AIKUISKOULUTUS LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI . Kuvan uunin korkeus 1500 mm. (08) 4492 500 Opiskele omaksi iloksesi tai ota askel ammattiin! Vielä ehdit mukaan · LIIKUNTALINJALLE, 21.8.-15.12.2006 (17 ov/29 op) Opiskeluun sisältyy mm. Pelkän perusasteen (kansa, -kansalaistai peruskoulun) suorittaneilla mahdollisuus maksuttomaan opiskeluun opintosetelin avulla (sis. Työpaikalla annettavaa koulutusta täydennetään tietopuolisella koulutuksella, josta vastaa Keski-Pohjanmaan aikuisopisto. Lisätietoja: Eija Mäki-Ullakko, puh. 825 4141, kaija.pikkarainen@kpedu.fi AMMATTITUTKINNOT . Koulutukseen hakeudutaan paikallisen oppisopimustoimiston kautta. Koulutuksen sisältö: lypsykarjatalous, lypsykarjan hoito, ruokinta ja automatiikka, maatalouslomitus ja näytöt. mennessä ja ilmoittaudu valintatilaisuuteen, joka järjestetään 25.8. Taloushallinto (iltaryhmä; 2?3 iltaa/vko) Muutama opiskelupaikka jäljellä. Tietojärjestelmien kehittämisen koulutusohjelma antaa valmiudet selvittää ja ratkaista yrityksen tietojenkäsittelyyn liittyviä ongelmia ja toteuttaa erilaisia tietotarpeita tietotekniikkaa hyväksikäyttäen. 30.3.2007 (iltakoulutus) Kohderyhmä: Yrityksen perustamista suunnittelevat henkilöt. 1640 metriä taittui aikaan 10,4. Oppisopimuskoulutus kpakk.fi www.kermansavi.fi Kuvan Anja-takkauuni asennettuna 2270 € + rahti Messusuosikki ! Vielä ehdit saada kesän messusuosikit syksyn asennuksiin. Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskeluohjelma, jossa huomioidaan aikaisempi koulutus ja työkokemus. Koulutuksen hinta: Opiskelijalle 149,50 + tutkintomaksu 50,50 ?. Äskettäin yritystoiminnan käynnistäneet henkilöt. (06) 825 8126 / koulutussihteeri Marianne Fraktman
Kokkolassa edustamamme merkit ovat Fiat, Kia ja Lada. Sinulla on myös mahdollisuus kehittyä ammatissasi Autoalan Pätevöitymisohjelman (APO) kautta. €. Naiset (vapaapaini): 48 kg: Hajar Asthiani Helsingin PainiMiehet Tampere: Kv. KESKIPOHJANMAA . Supertripla 2 Miesten keihäs, Kultainen liiga, Zürich, SUI Voittoyhdistelmä: 2 Pitkämäki T–1 Thorkildsen A–4 Vasilevskis V Lopullinen kerroin: 6,28. Haemme huolto-organisaatioon eri puolille maata henkilöitä koulutukseen HUOLLON AMMATTILAISIKSI Koulutamme huollon ammattilaisia Rajamäellä Työtehoseuran aikuiskoulutuskeskuksessa erityisellä sopimushuoltajakurssilla. Jos autokauppa kiinnostaa, ja tiedät mistä hyvät asiakassuhteet ja tulokset syntyvät, juuri sinä saatat olla etsimämme automyyjä. HH Café on suosittu lounasravintola, jonka löydät Kokkolan keskustasta Halpa-Hallin tiloista. kilpailusta: -, 2. Tarjoamme lounasaikaan erilaisia lounasvaihtoehtoja edulliseen hintaan, sekä edullisia listaruokia hampurilaisista pihveihin. 5 kk on työharjoittelua vanhemman sopimushuoltajan luona. Sama takuu myönnetään muillekin DeltaAutosta ostetuille uusille autoille (Chevrolet, Ford, Mazda, Opel ja Saab). 010 76 83053, sähköposti: lasse.lindsten@agrimarket.fi Marja-Liisa Tasanen, Hyvinkään työvoimatoimisto, puh. Paini . Lisätietoja tehtävästä antaa Tiala, puh. turnaus, Tampere-cup: Tappara–Ilves 1–3 (1–1, 0–1, 0–1), Brynäs Ruotsi–Eisbären Berlin Saksa 7–1 (1–0, 3–0, 3–1), Bern Sveitsi–Metallurg Magnitogorsk Venäjä 1–4 (0–2, 0–1, 0–1). käytävissä MM-kisoissa: Miehet (kreikkalais-roomalainen paini): 55 kg: Jani Haapamäki Kauhajoen Karhu 60 kg: Jani Hermansson Ylä-Tikkurilan Kipinä 66 kg: Matti Kautto Haukiputaan Heitto 74 kg: Marko Yli-Hannuksela Ilmajoen Kisailijat 96 kg: Rami Hietaniemi Nurmon Jymy Sarjassa 84 kg Turun Tovereiden Ismo Pietiläinen ja Nurmon Jymyn Kim-Jussi Nurmela antavat vielä lisänäyttojä. Huoneistossa automaattinen ilmanjäähdytys ja ilmastointi, joka puhdistaa ilman. (hakemuksia ei palauteta) Hakemukseen selvitys tehtävistä, joita on aikaisemmin hoitanut. kilpailu: Miesten keihään voittotulos 2. kilpailu: Miesten 100 m:n A–finaalin voittoaika Voittoyhdistelmä: 8 (88,01–88,50)–4 (9,77–9,79) Lopullinen kerroin: 484,90 Päivän Trio 3 Kultainen liiga, Zürich, SUI 1. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 4.9. Mönchengladbach 1–0 Lopullinen kerroin: 8,33 1 Coventry–Leicester C 0–0 Lopullinen kerroin: 8,20 Moniveto 3 1 Coventry–Leicester C 0–0 2 Stockport–Accrington/S/1–1 3 Grimsby–Mansfield 1–1 Tulosyhdistelmä: 0–0, 1–1, 1–1 Lopullinen kerroin: 618,93. kilpailusta: -, 3. Koulutus on työvoimakoulutusta ja opiskelun aikaiset korvaukset sekä hakumenettely selviävät omasta työvoimatoimistostasi. TOIMISTOHUONEISTO 62 m² Pitkänsillankatu 20:ssä, Kokkolassa. kilpailusta: Voittajaveto 4 Jukka Keskisalon sijoitus 3 000 m esteissä Kultainen liiga, Zürich, SUI Voittaja: 4 Neljäs Lopullinen kerroin: 11,58 Veikkausbingo Perjantai 18. Kokkolan Halpa-Halli Oy PL 94 67101 KOKKOLA. Poissa: Päivän Pari 3 Kultainen liiga, Zürich, SUI 1. Konserniin kuuluvan Delta-Auton valtakunnallinen palveluverkosto myy tänä vuonna arviolta jopa 40 000 autoa. Tarjoamme sinulle tuloksen mukaisen palkkauksen, jatkuvan koulutuksen, ison talon edut ja paljon haasteellista työtä. Hakuaika päättyy 15.9.2006. Lisätietoja: Lasse Lindstén, Hankkija Maatalous Oy, puh. 040 342 6452 ja Jari Koivunen, puh. Katutason huoneisto, remontoitu. Sunnuntaina 20.8.2006 21 Palvelukseen halutaan Jääkiekko . Merkitse 1.10.2006 alkaen. kilpailu: Miesten pituus 2. 8. Menestyksen takana on vahva osaaminen ja asiakkaan edun painottaminen, esimerkkinä maahantuomiemme merkkien (Alfa Romeo, Fiat, Kia ja Lada) pitkä takuu 5 v / 150 000 km. Tarkemmin puh. 040 342 6314. Asiakaspalvelussa molempien kotimaisten kielten hallinta on eduksi. kilpailu: Naisten 100 m:n aidat 3. Olet uusia haasteita etsivä autoalan konkari tai kenties ihan muualta kokemusta kerännyt myynnin ammattilainen. mennessä sähköpostilla kalevi.tiala@delta-auto.fi tai osoitteella Delta-Auto Länsi Oy, myyntipäällikkö Kalevi Tiala, Indolantie 6, 67600 Kokkola. kilpailu: Miesten 800 m Voittoyhdistelmä: 1 Saladino I–2 Perry M–4 Mulaudzi M Lopullinen kerroin: 17,92 Poissa 1. Ensimmäiset vaakabingot: 75, 4, 29, 57, 36, 61, 9, 26, 13 Vaakabingot: 75, 4, 29, 57, 36, 61, 9, 26, 13, 56, 3, 32, 15, 34, 63, 65, 17, 72, 10, 33, 48, 22, 2, 7, 64, 45 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, vaakabingot 18 kpl voitto-osuus 14,20 e. Seuraava koulutus alkaa 23.10.2006. Helsinki: Suomen joukkue Kiinan Guangzhoussa 25.9.–1.10. Koulutuksen kesto on 13 kk, josta n. Tarjoamme erinomaista mahdollisuutta tulla mukaan valtakunnan johtavan konekaupan asiakaspalveluverkostoon joko itsenäiseksi sopimushuoltajaksi tai toisen sopimushuoltajan palvelukseen. Edellytämme huollon ammattilaiseksi koulutettavalta kokemusta maataloudesta ja asennustöistä, sekä aitoa innostusta huoltotoimintaan. 040 823 6082. Norrtälje: Harjoitusottelu: Storhamar Norja–Jokerit 2–3. Käy tutustumassa kohteeseen. Rahapelit . AUTOMYYJÄÄ Haemme Kokkolan Deltaan Pitkäveto 52 Ajaccio–Chateauroux 2 (2–3) 4,65 53 Brest–Metz 2 (0–1) 2,15 54 Caen–Bastia 1 (2–0) 2,00 55 Grenoble–Tours 1 (2–1) 1,65 56 Gueugnon–Amiens 1 (2–1) 2,05 57 Istres–Niort 1 (1–0) 2,00 58 Le Havre–Creteil 1 (2–1) 1,75 59 Libourne–Dijon 2 (0–1) 2,55 60 Reims–Montpellier 1 (4–1) 2,15 61 Strasbourg–Guingamp 1 (2–0) 1,80 62 FC Nürnberg–Mönch. Vapaamuotoiset kirjalliset hakemukset 28.8.2006 mennessä os. Emme myöskään ole unohtaneet pikkupurtavaa ja leivonnaisia. Etsimme pirteään joukkoomme määräaikaiseen työsuhteeseen (12kk) Kokkolan HH Caféseen ammattitaitoista KOKKIA Edellytämme sinulta ravintola-alan koulutusta sekä työkokemusta ruoanvalmistusja asiakaspalvelutehtävistä. Molempien kotimaisten kielten suullinen hallinta katsotaan eduksi. Delta-konserni työllistää yli 900 alan ammattilaista, ja sen liikevaihto vuonna 2005 oli 452 milj. 010 60 72222. 1 (1–0) 1,75 63 Coventry–Leicester X (0–0) 3,15 64 Stockport–Accrington X (1–1) 3,25 65 Grimsby–Mansfield X (1–1) 3,30 Tulosveto 12 FC Nürnberg–Bor. Auktorisoidut tilitoimistot Vuokralle tarjotaan www.agrimarket.fi KIINNOSTAAKO TYÖ HUOLLON AMMATTILAISENA
Oltuaan jonkin aikaa ihmisten parissa Babar palaa viidakkoon ja hänet julistetaan elefanttien kuninkaaksi. Suomen MM-rallin huippuhetket. Kotimainen ohjelmasarja kahden italialaisnuorukaisen seikkailusta Suomen kesässä. Fabio saa lohelta suudelman. Nuken matka kirpputorilta kaunottareksi. Perinteinen UPO on valittu useana vuonna Suomen luotettavimmaksi tuotemerkikisi. Urheiluohjelma. Haastateltavana mm. Uusinta. Unien kruunu. 3066372 17.00 Tv-uutiset. 16:9. 789952 21.13 Keno. Joukkotuhoaseet. 288952 09.30 Eläimelliset veljekset. 4613339 20.30 Tv-uutiset ja sää. 2344778 09.40 TV2: Remakat ritarit: Kellopeliritarit. 1631204 10.45 Navigare. 279488 21.20 Vaunu. Arvaa mikä laulu! Benjamin, 6 vuotta, laulaa. 2654020 20.55 Vaaralliset kuskit. Suora lähetys 125-luokasta. Täydenkuun aikaan. 675759 17.55 Kesäleffa: Rakastutaan. Raportoimme Viaporin Tuopista ja testaamme ilmatäytteisen purjelaudan. 280310 09.30 Bratz. 37402575 02.00-02.30 Draivi. 81’) Komedia pankkivirkailijasta, jota voittaa tukun rahaa raveissa ja joutuu epäillyksi kavalluksesta työpaikallaan. Osa 9/10: Sinisillä aalloilla. Tuotanto: Ruotsin televisio. Jack Brownilta on amputoitu käsi ja jalka loukkaantui onnettomuudessa. Tapaamme kolme naista, jotka käyvät salilla eri syistä. Kupervoltti. Selostajana Kristian Kaas, kommentaattorina Vesa Kallio. Riemastuttavassa seksikomediassa keltanokalla on täysi työ löytää sadan epäillyn tytön joukosta se oikea, johon hän palavasti rakastui hississä sähkökatkon aikana. 59440 18.10 Kakkosen kesäsää. 9544407 17.10 Inhimillinen tekijä. www.yle.fi/lapset 2131730 08.31 TV2: Huvitutti. Osa 7/9. Viettääkö Ruby myös äitienpäivää Danan tyttärenä. 9751136 09.55 Battle B-Daman. Stereo. Kauniit kukat tarjoavat myös paljon muuta kuin silmäniloa: tutustutaan kukkien kieleen ja hankitaan luomuviljelijältä syötäviä kukkia kesäiseen salaattiin. Jackin äiti. Mukana huumorintajustaan tunnetun yhtyeen haastattelu. 469049 23.15 Komiikkatehdas. Dylan tapaa kasinolla uhkapelurin, joka tekee erikoisen ehdotuksen. Arnold Schwarzenegger saapui Amerikkaan 20 dollaria taskussaan. Tekstitys Teksti-tv:n s. Jaksossa vieraillaan myös upealla maalaistalon pihamaalla. Urheiluohjelma. 7335204 11.15 Motor Forum Extra: Drag Racing. 2488865 10.45 Kansalaisen ABC: Kun aika ei riitä. Rakkausdraama Frankista (Robert De Niro) ja Mollysta (Meryl Streep), jotka ovat kumpikin tahollaan naimisissa. Virus, 2/3. Amerikkalainen realitysarja. Tämän lähemmäs villiä elämää et pääse! Ensimmäisessä jaksossa Michael ja Chris Kratt elävät viikkokausia Alaskan erämaassa seuraamassa karhujen elämää. Stereo. Stereo. Uhkapeliä. Komedia kansanmiehestä, joka kutsutaan televisioon neuvonantajaksi tekemään yleisön maun mukaisia ohjelmia. 15484 17.05 FST: Strömsö. 914846 14.10 Perheen kalleudet. sitä, millä saa jänöt pysymään pois puutarhasta. Koko alue aiotaan kuitenkin myydä ja kun hanketta vastustanut professori löytyy kuolleena, ei kyseessä olekaan onnettomuus. Arkeologit tekivät israelilaisessa Askelonin kaupungissa järkyttävän löydön. 333. 87440 09.05 Puutarhaetsivät. Animaatio pienen pingviinin seikkailuista. 643310 20.10 IS Urheilu-uutiset. Dokumentaristit ja luonnontutkijat Chris ja Martin Kratt etsivät näihin kysymyksiin sananmukaisesti ruohonjuuritason vastauksia. Charles Valentino on ansioitunnut tanssija, joka ei enää voi harjoittaa ammattiaan lonkka-artroosin takia. Toimintatrilleri elokuvien Training Day ja Kuningas Arthur ohjaajalta yhdistää Bruce Willisin esittämän erikoisjoukkojen sotilaan ja kuvankauniin, kuolemaa pelkäämättömän lääkärinaisen (Matrix-elokuvien Monica Bellucci) Afrikan viidakoissa. Stereo. www.yle.fi/inhimillinentekija. Kirkas aamunkoi. Cheryl aikoo selvittää Frankin taustat vaikka sitten henki menisi. WRC auto verrattuna siviiliajoneuvoon, eroa on melkoisesti. Yrttien tuoksuja. Amerikkalainen sarja. Cloe, Jade, Sasha ja Yasmin ovat määrätietoisia tyttöjä, jotka ovat perustaneet oman tytöille tarkoitetun lehden. 6/10. 5700643 09.50 TV2: Sketsiä!. Kilpikasteella pyritään estämään koululaisten liiallista mopotusta. Pakkohoito voisi sittenkin auttaa huumenuoria. Kesto 115’ USA 2003 4437515 23.35 Myöhäisuutiset ja sää. 8033001 16.52 Kasviminuutit: Kyläkarhiainen. 42865 10.25 Makujen matkassa: Aussikokit. Dana tapaa puistossa kiinnostavan yksinhuoltajaisän ja alkaa leikkiä Rubyn biologista äitiä. Laumastaan eksyneet seepran varsat jäävät Etelä-Afrikkaa koettelevan kuivuuden ja petoeläinten armoille. Tarina sijoittuu sekasorron valtaan ajautuneeseen Nigeriaan, josta luutnantti Waters (Willis) joukkoineen lähetetään pelastamaan amerikkalaismiehen kanssa naimisissa olevaa lääkäriä Lena Kendricksiä (Bellucci). Uusinta. Uusinta. Osa 6/6. Jaksamisesta. 802681 11.30 MotoGP-studio. Baileyn perhe on kiinnostunut yrteistä erityisesti niiden lääkinnällisten ominaisuuksien vuoksi. Huikeasti toteutettu luontosarja kertoo eläinten käyttäytymistavoista ja niiden välillä vallitsevista laeista. 4554136 15.00 Tv-uutiset. Saitteko aikanne kuntoon, Angela, Tuire ja Mika. Chris Beardshaw lentää Derbyshireen tutustumaan 1500-luvulta peräisin olevaan yrttipuutarhaan. Stereo. Tämä tarkoittaa muun muassa harmaakarhujen jengiin soluttautumista Alaskassa, villikoirien peesissä pysyttelyä Botswanassa ja uiskentelua merileguaanien kanssa Galapagos-saarilla. Dokumenttiohjaaja Eero Tuomikosken runollinen ja elämänmakuinen nuorisokuvaus Helsingin Kalliosta on vuodelta 1977. Seepran varsat. 8406556 09.00 Tv-uutiset. 12/12: Hermosotaa. Mv. Vaunu vie runoilija-kirjailijan Santahaminaan maanpuolustajien keskelle. Ensi sunnuntaina jatkuu Rouva Presidentti. Stereo. 9316469 09.50 Ihmeelliset eläimet. Lähetyksen juontaa Tapio Suominen. Mika Häkkinen ja Nurburgringin DTM kilpailu. 9794402 23.40 IS Urheilu-uutiset. Kiihdytysautoilun SMsarjaa Virtasalmen Motoparkista. Turun kansainvälinen rantalentopalloturnaus. 9525372 00.10 Yökeikalla Baden-Badenissa: Kettcar. 4981894 19.15 100 kimmaa. Merkit-sarjan avausjaksossa tutustutaan UPOn historiaan ja nykypäivään. elokuuta järjestetyistä Nelosen ilotulituksen SM-kisoista. Tähtilampussa vierailee tänään suru ja ilo, sekä elämä ja kuolema. 2440594 18.15 Urheiluruutu. Vaativa valinta. Tuotanto: Optipari Oy. USA 1999 4558285 16.50 Riisuttu mies -musiikkivideo. Liikuntarajoitteisten ensimmäinen Silly walks-maailmanmestaruus on myös jaettu. Sarja jää tauolle. Osa 33/61: Suolaton merikäärme. Tuotanto Helsingin ammattikorkeakoulu, Stadia. http://buu.yle.fi 4933 08.30 TV2: LASTEN AAMU. Stereo. Selostajina Asko Arkkola ja Lassi Tilander. Tuotanto: Studio Hamburg, Saksa. Päähenkilöt ovat opetelleet karsimaan roolejaan, tehostamaan toimintaansa ja hahmottamaan aikaansa uudelleen. 58440 09.15 TV2: Poinzi. Stereo. Luvassa on äyriäisiä, ravustusta ja vinkkejä oransseihin häihin. 2480339 12.05 Askelonin luurangot. 9759952 08.50 :: Kirppariprinsessa. Osa 6/8. 1525533 23.35-23.45 Euronews. 621778 17.00 Strong Medicine – kovaa lääkettä. 8227643 22.25 Tulosruutu. Deittailuohjelma, johon voi osallistua kotisohvalta ja löytää seuraa kesän menoihin. Ohjelma 18. 7093372 12.10 Salatut elämät. Keskustelua johdattelevat Paula Lehdistö ja Raimo Vakkuri. Jaolle tulee yksi asiakas lisää, Viikatemies. 7061407 22.15 Poliisikomentaja Blake (K15). 7466136 19.00 Seitsemän Uutiset. 617440 13.30 Siskoni on noita. Hämeenlinnassa ammatilliseen koulutukseen pyrkii enemmän nuoria kuin oppilaitokseen voidaan ottaa. Toimittajat Olli Koivusalo, Marko Terva-aho ja Jussi Ranta. 9380681 21.15 Elokuva: Tears of the Sun – auringon kyyneleet (K15). Oy. 6231371 16.55 Motor Forum. Jonna ja Jetti. Toimittaja Arvo Tuominen. Aamun avaus. 83801 10.05 Sunnuntaivekkari. Vieraileva näyttelijä: Matt Roth (yksinhuoltajaisä Michael). Taltiointi Glasgow’sta maailmanmaineeseen ponnistaneen kitararockbändin Franz Ferdinandin keikalta viime kesältä Saksan Hurricane-festivaalilta. Dokumentti. Konserttilavalla tänään saksalainen Kettcar. Roomalaisen kylpylän alta löydettiin sadan vastasyntyneen lapsen 2000 vuotta vanhat luurangot. Tuotanto: Solar Films Inc. Stereo. Vieraina liettualais-suomalainen aviopari Anna ja Hannu Hyyryläinen Rovaniemeltä. Tykimmän kesän viimeinen pihaus: madon nimikisan tulokset selviävät. 66846 18.15 FST: TV-nytt. 7368223 22.50 Komiikkatehdas. Miksi eläimet elävät niin kuin elävät. 655894 19.10 Tulosruutu. Stereo. Nukkejen muokkaus on Riina Rinkineva-Youngin harrastus. Klassikko kahdesta pikkurikollisesta, jotka piiloutuvat poliiseilta Po-joen laakson riisinpoimijoiden joukkoon. Apua etsitään myoelektrisestä käsiproteesista ja uudenlaisesta keinosiirteestä. 132778 18.55 Foylen sota. 6694533 16.54 :: Laatokan ympäri: Sortavala. 958049 21.15-22.12 Elämän kevät 1: Kale. USA 1984 91325372 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. Danan puistoleikit. 5756372 13.10 Kolme naista kuntosalilla. Cherylin, Danan ja Andyn äidin Maggien uusi miesystävä Frank herättää Cherylissä vahvoja epäluuloja. Pääsosissa: Pentti Siimes, Heidi Krohn, Ismo Apell, Petra Karjalainen, Esa Pölhö, Laura Malmivaara ja Kari Hietalahti. Vaarallinen tehtävä. Lainahöyhenissä. Onko kotimainen golf yhä kasvussa, mikä on tämän vuoden jäsenmäärän kehitys. www.yle.fi/vaunu 483310 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Rosemary ja Laura etsivät syitä professori Mullinsin viljelyspalstan huonoon kuntoon. 653117 15.20 Rallin MM-sarja: Suomi. Teksti-tv s. Onko kotimainen golf yhä kasvussa, mikä on tämän vuoden jäsenmäärän kehitys. Suora lähetys Jyväskylästä, rallin kilpailukeskuksesta. 1645020 18.25 FST: Sportnytt. 665952 14.50 Tiettömän taipaleen takana. Sotilaan lepopaikka. Toimittajat Olli Koivusalo, Marko Terva-aho ja Jussi Ranta. (91’) USA 2000 7397575 21.00 Syntiset sisaret. Tarkoituksena on tutkia lajien biologiaa, fysiologiaa ja käyttäytymistä. Heidän satunnainen kohtaamisemsa aloittaa ystävyyden, joka tuo jännitystä ja vaihtelua molempien jo tuttuihin uomiin asettuneisiin ihmissuhteisiin. Suomen MM-rallin kolmas kilpailupäivä. Booth ja Brennan toteavat Arlingtonin hautausmaalta löydetyn vainajan murhatuksi. 464865 22.15 Viikon sää. Tuotanto Crea Sport Production Oy. Historic-rallin EM-osakilpailu ajettiin Lahden ympäristössä, mukana 75 kilpailijaparia ympäri Eurooppaa. 2151594 08.51 TV2: Pingu: Vierailu sairaalassa. VIP-Breakissa mittelevät Anssi Kankkonen ja Matti Eve. KESKIPOHJANMAA 22 Karvinen Lassi ja Leevi. Hoitsukvartetti panee koulutuspäivänä hulinaksi estääkseen uuden osastonhoitajan valinnan. Bloom löytää viimein ystävänsä sekä Dominon linnan. AnneFlinkkilän vieraina puukotuksen uhriksi joutunut psykiatri Pirjo Moglia, ensiavun sairaanhoitaja Matti Kakriainen ja psykologi Ghitta Weizmann-Henelius. Kellarissa asuu mörkö. Lähetys MotoGP-luokasta alkaa Nelosella klo 14.55. 7325827 11.45 Salatut elämät. 808865 10.30 Discovery: Eläinlapset. Viikatemies sylitanssipaikassa. Mitä Frankin taustoista todella paljastuu. Suurten pystykivien taikapiiri antaa turvaa tai sitten ei. 4726469 15.55 Elävä tuntematon sotilas. 4175204 11.50 MotoGP: Tsekki, 125 cc. 4975310 09.00 TV2: GALAXI. Millä tavalla Jimin askelmittari kytkeytyy Danan puistodraamaan. 9610952 19.05 Ruutulippu: MM-ralli Suomi. Kesto 102’ Uusinta. 44759 08.05 Avara luonto: Yhden kesän kuningatar. Lähetyksen juontaa Tapio Suominen. 333. Osa 12/14. Stereo. Tuotanto Norjan televisio. 5467556 16.00 Machojahti. 4414952 10.55 Kotimaan viikko. 688407 18.00 Tv-uutiset. Arnold Schwarzenegger. Uusinta. 80759 20.45 Urheiluruutu. Miten käy kutsumuksen, kun vastassa on nyrkki. 8241223 22.35 Bones. Tänään nähdään viimeinen osa Strömsön erikoisohjelmasta Strömsö Ruoka. Tuotanto BBC. 95730 18.35 Ihmiskunnan aarteita. 6924556 10.00 Hiki. Stereo. Voisiko mies olla psyko vai onko joku vain vainoharhainen. Millä keinolla ne selviytyvät vaikeissa olosuhteissa. 463681 22.00 Kymmenen Uutiset. 500001 15.00 Ihanneaviomies. Mika Kallio ja Tsekin ratamoottoripyörien MM-osakilpailu. Nuoren soturin isä vannoo kostavansa naapuriheimolle. Lisäksi AP Kaarnan golfkoulu. 2469846 11.35 Lentävä puutarhuri. 2101020 16.40 Schackenborgin kuninkaallinen kartano. 3335914 23.05 Uusi Kino: Tuliaisia. Uusinta. CP-makasiinissa tutustutaan tänään sähköyliherkkyydestä kärsivien henkilöiden reservaattiin. Viikkojen aikana selvitetään muun muassa karhujen ruokavaliota ja sitä, miten emo suojelee poikasiaan. MV. Stereo. Kayla epäilee potilastaan terroristiksi. Tuotanto Discovery, Englanti. Aiheena mm. Konsertti on taltioitu Hankasalmella. Suomen MM-rallin ratkaisun hetket ja palkintokorokejuhlat. 5645082 00.55-02.00 Maapallomatka. Ryhmä etsii irakilaisten avulla paljon tuhoa kylvänyttä pommimiestä 973204 06.00 Sudoku + Pelikukkaro. 600001 17.35 Fabio & Fabrizio. Tuotanto: Compagnie des Phares & Balises, Ranska. Stereo. 3990515 11.00 Tv-uutiset. Kesän viimeisessä ohjelmassa kerrataan kasvukauden vaiheita, ennustetaan tulevaa ja annetaan vinkkejä syyspuutarhaan. Selostajana Kristian Kaas, kommentaattorina Vesa Kallio. He liikkuvat kuumien uutisvihjeiden perässä mitä jännimmissä paikoissa ja yrittävät päihittää kilpailevan lehden kivenkovan reportterin. 1496488 14.35 Beach Volley. 250-luokka nähdään Nelonen Plussalla klo 13.00 alkaen. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Laulattajana Satu & Mukaralla. 4874001 23.50 Golfia: US PGA. Tytöt tapaavat Jackin elämän tärkeimmän naisen. Kimalaisten pörheän herttainen ulkonäkö pettää. 1916020 11.50 Katkeraa riisiä. 2447407 18.20 Eila Roine – elämän näyttämöillä. Callum palaa kuvioihin, ja Anji kohentaa hänen säälittäviä vokottelutaitojaan. 7101082 03.30-07.00 Talk Deitti. 108372 12.40 Wilhelm Tell. 1368044 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Sunnuntaina 20.8.2006 . http://stromso.yle.fi 831778 17.45 FST: SUOLA. 78198 15.05 Kaikenkarvaiset ystäväni. UUSI SARJA. 76310 11.05 Puutarhaunelmia. 5657407 13.35 Cirque du Soleil: Aurinkotuuli. ”Ei saa jäädä vain olemaan”, sanoo 92-vuotias Margit. 383952 14.55 MotoGP: Tsekki, MotoGP-luokka. Onko maanpuolustus hyvä harrastus. Miten pasifisti Arno Kotro sietää vapaaehtoisen maanpuolustuksen harrastajia. Kimalaisyhdyskunnan vuoden kiertoon kuuluu juonittelua ja vallan tavoittelua. Jakso 6/8. Mika Kallion kommentit lämmittelyajon jälkeen sekä koosteet perjantain ja lauantain aika-ajoista. Lähetys alkaa Nelonen Plussalla klo 21.30. Ovatko he saavuttaneet omat tavoitteensa. Amerikkalainen komediasarja puheliaasta perheestä. Venähtääkö poikien illanvietto Kotkan meripäivillä. Neiti Karaatti auttaa Bullia pakenemaan herra Wattin kynsistä. Viherpostissa pohditaan mm. rallin voittaja. Eräät ihmiset haluavat asua kaukana maailman hälinästä. Tsekin GP:n ennakkotunnelmat. Tuntemattoman sotilaan hauta. Yamaton kamppailu Cainia vastaan jatkuu. Mitä tapahtuu Michaelin ja Cherylin välillä. Krattin veljekset nimittäin päästävät eläimellisen puolensa valloilleen ja paneutuvat eri lajien syvimpään olemukseen yrittämällä elää mahdollisimman samalla tavalla kuin ne. Nimittely ja käsikähmät ovat hoitohenkilökunnan arkea. 5129407 08.00 FST: BUU-klubben: Babar. Uusinta. Jim muistuttaa olevansa rakennusalan miehiä ja loistavassa kunnossa. Kaupunki on suomalaisen arkkitehtuurin ulkoilmamuseo. Suora lähetys. Kesäkissan kanssa elonkorjuutunnelmissa. Kaukaisen Borovian ritari Boris, hänen veljensä Morris, koira Horace ja hamsteri Doris sankariteoissa. Tekstitys Teksti-tv:n s. Kesän sato. www.yle.fi/galaxi 87952 09.01 TV2: Antti Aamunen: Peltiset verkkarit. 287223 09.00 Merkit. Amerikkalainen dokumentaarinen sarja. Joka viides lääkäri joutui viime vuonna uhkailun tai väkivallan kohteeksi. 2116074 10.20 Kivisten ja Sorasten uudet seikkailut. 4186049 13.40 Perheen kalleudet. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen eurooppalaisten lehtien etusivuilla oli toistuvasti kuvia henkilöstä, joka tuli antaneeksi kasvot sodassa kadonneille miehille. Sirkus Finlandia herättää huomiota Pohjanmaalla. Rata-autoilun Super 2000 Race Kemoran moottoriradalla, Ari Laivola karkaamassa muilta. Ranskalainen animaatiosarja Sakke-pojan seikkailuista. 3439198 14.20 Vammasta huolimatta. 257961 18.05 Tähtilampun alla. Kenen toinen nimi on Mabel. 910914 13.40 Sulhanen vastatuulessa. Tuotanto Tuotanto Helsingin ammattikorkeakoulu, Stadia, yhteistyössä Mohamed Amin Foundation koulu, Kenia. Käsikirjoitus ja ohjaus Nina Varis. Tuotanto: YLE Vardagsfakta. Tuotanto Ruotsin televisio. www.yle.fi/poinzi 6937020 09.25 TV2: Sakke: Eläinystävämme. Yhdessä he ryhtyvät tutkimaan palatsin salaperäisiä käytäviä. Suuri tupla-Puskuri!. kulttuurierot ja työttömyys. Animoituja sketsipläjäyksiä tytöille ja pojille. Uutiskuvat tulevat Kuohun ja Jukojärven erikoiskokeilta. Cheryl lahjoittaa Jimille askelmittarin, jotta tämä treenaisi valtaisaa vartaloaan edes rakkaan vaimonsa vuoksi. Nyt hän on Hollywoodin parhaiten palkattu näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri. SanWild-suojelualueen perustaja Louise Joubert yrittää palauttaa varsat takaisin luontoon. Uusinta. Tekonivel voisi tarjota paluun estradille. 4080407 11.35 Rallin MM-sarja: Suomi. 1540391 23.40 Yle Live: Franz Ferdinand. Englantilaisen animaatiosarjan osa 10/13. Ystävyyden voima. Lisäksi AP Kaarnan golfkoulu. Sarja seuraavan kerran 10.9. Lämmin komedia lihakeiton ja perhesuhteiden välttämättömyydestä. Missä tilanteessa saa ampua ihmisen. Stereo. 334. Retu ja Tahvo törmäävät kalareissullaan kauhistuttavaan ihmissuteen. Osa 7/8. Viikon vieraana Ilari Kuitunen. 6189846 10.00 Tv-uutiset. Lu’n potilaana on nuori poika, jonka oireille ei löydy selitystä. Björg Wiik asuu yksin Kjeåsenin tunturitilalla, joka on kenties Norjan hankalimpien kulkuyhteyksien päässä. Entä mitä tekemistä kimalaisilla on tomaattien maun kanssa. Maakarhu. Tallinna. Jean ja Laurnet de Brunhoffin 75 vuotta vuonna 2006 täyttäviin kirjoihin perustuva piirrossarja. 2345681 22.05 Ihana Elisa. Uusinta. Osa 8/9. 38974402 09.00 Winx-klubi. 8348204 08.30 Draivi. Rallin MM sarjaa johtava Sebastian Loeb ei ole vielä koskaan voittanut Suomessa. 920556 14.25 Rikkaat ja kuuluisat. Neste Oil Ralli, vuoden kotimainen autourheilun päätapahtuma. 487335 15.40 Puskuri. 1177952 23.30-00.25 Kaukana kotoa. VIP-Breakissa mittelevät Anssi Kankkonen ja Matti Eve. Andy ja Jim ostavat Frankille paikallisessa striptease-luolassa syntymäpäivälahjaksi sylitanssin. Pikauusinta. Osa 5/15: Pieni maatilkku. Raskas metalli taipuu vain taidolla ja voimalla. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Hannu Lehto 020 750 4405 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. 825556 19.30 Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut. Mukana yli 600 eläinlajia. Vierailevat näyttelijät: Kathleen Noone (Cherylin äiti Maggie) ja John Getz (Maggien uusi miesystävä Frank). Stereo. Suora lähetys MotoGP-luokasta. Kuka nämä lapset tappoi ja miksi. Amerikkalainen komediasarja puheliaasta perheestä. Huhumylly ajaa Bethin ja Paulin valintatilanteeseen. 5931204 18.30 Viittomakieliset uutiset. Käsikirjoittaja: Kata Kärkkäinen Antti Jokisen idean pohjalta. 8786556 20.15 Ihmeparantumisia. MV. 71195681 10.40 Heavy metal. Tiistai-, keskiviikkoja torstaiöisin juontajana Martina Aitolehti. Kuka maksaa illan ilon hengellään. Aiheena on myös kyky rakastaa omaa itseään ja kehoaan. 4538204 13.00 Ilotulituksen SM-kisat 2006
Romanssista tietysti on kysymys. Eveliina Talvitie. 13.00-14.55 MotoGP: Tsekki, 250 cc. 23.00 Uutiset. 15.00 Drop 3. 15.30-15.39 Euronews. (83 min) TV2 klo 19.30 Irti maasta TOIMINTAELOKUVA. 07.00 Morgonrock 09.00 Bumerangs bästa. (115 min, E) Nelonen klo 21.15 Pekka Eronen Wilden ironiset seurapiirikuhinat Hienossa seurassa. Subtv klo 20.00 Ari Rouvinen Rakkautta yli valtameren Jack Brownilta on amputoitu käsi. Kemiaa. Vaatimattomasti historiansa aloittanut Dance Theatre of Harlem -tanssiteatteri aloitti toimintansa autotallissa, jonka jälkeen se muuutti kirkon kellariin vuonna. Spede Pasasen, Jukka Virtasen ja Ere Kokkosen kirjoittama ja jälkimmäisen ohjaama komedia pysyy läjässä lähinnä Speden pääroolin voimalla. Toim. 16.40 Urheilukanavan viikon esittely. Kiihdytysautoilun SM-sarjaa Virtasalmen Motoparkista. 14.30 Moottoripyöräily: Grand Prix – Tshekki. 13.30-13.39 Euronews. 16.12 Razzia. Toimittajat: Metallväktarna. 20.00 Älypeli: Sudoku. 18.25 Sportnytt. Jalkapalloilua. Kuunnelman kertojina ovat Eero Saarinen, Aki Raiskio ja Tiia Louste. Toimittajana Pekka Laine. 00.05 Yöklassinen. ottelu. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Uutiset. Wong Jingin ohjaama Pahan kultti (Yi tian tu long ji zhi mo jiao jiao zhu, 1993) lyö, loikkii ja liihottaa hongkongilaisen toimintaleffan rutiinilla. Mieleen tulee myös Sillä silmällä, jossa iskuryhmä stailaa onnettomat kuntoon. 21.00 Garrincha och röda pölser. Suomen virallinen lista. 11.45 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 16.00 X3M-Nyheter. 11.55 Urheiluradio. 16.03 Musikrepubliken special 17.00 X3M-Sporten. Louis Armstrong – Jazzin kutsu. Eihän kumpikaan oikein tiedä, mihin on sukeltamassa. 16.05 Fader Ted. 21.10 Kattolyhty. Oliver Parkerin helmeilevä brittifilmi palaa keskelle vuoden 1895 lontoolaisten seurapiirien kuhinaa. Anna Leon Owens työskenteli Siamin hovissa opettajana ja kuninkaan neuvonantajana. Yle 24 04.00 Teematieto. 20.10 Sportnytt. 17.00-17.04 Tv-uutiset. (107 min) Nelonen klo 17.55 Jerry levis moneksi KOMEDIA. 23.00 Euronews. Löytyykö Se Oikea ruudun takaa. 8.15 TV Myra. Hirmuisiin hyökkäyksiin ja viuhuviin väistöliikkeisiin pystyvät niin nuoret kostajasankarit (Jet Li) kuin vanhat liehupartamestarit metrisine kulmakarvoineen. 10.04 Sadan vuoden syke. 14.03 Suomen MM-ralli. 13.04 Sunnuntai-Suomi. Pertti Sveholm puolestaan toimii ohjelman asiantuntijana asiasta riippumatta hänen roolinsa on kommentoida ja valottaa tapahtumia studiosta käsin. Hapuilevien tunteiden, vapauden haaveiden ja aikuisuuden kompromissien elokuva voi karskimman tyypin mielestä olla silkkaa jahkausta. Stereo. Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 00.00-07.00 Iskelmän yö Kevyen musiikin klassikoita 07.00-08.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää tasatunnein 08:0021.00, 08.00-14.00 Piia Koriseva, 08:00/09:00/10:00/11:00/12:00/13:00 Uutiset ja sää, 08:35 Viikon artisti, 09:35 Piian Peili, 10:00 Gudstjänst från Karleby kyrka 12:00 Jumalanpalvelus Kaarlelan kirkosta 13:00 Piian Peili 14.00-19.00 Hannu Aholaita, 14:35 Viikon artisti, 15:35 Viikon artisti, 16:35 Artisti liikenteessä, 17:35 Artisti liikenteessä, 18:35 Artisti liikenteessä, 19.00-24.00 Cia Heritty, 19:35 Viikon artisti, 20-21 Iskelmän Lista 8 kärjessä, 21.35 Viikon artisti. 15.00 Radioteatteri esittää: Hyvästit jääkaapille. Carentec on kaupunki, jota usein kutsutaan Bretagnen Beverly Hillsiksi. 21.30 Barenboimin rauhanorkesteri Alhambrassa. Tarkemman käsityksen maasta saa yhdistelemällä tavallisten ihmisten elämäntarinoita, joiden pohjalta on aistittavassa hidasta muutosta. Yle Radio 1 klo 13.00 Tiina Ahokas Sunnuntain ratoksi päivämatkalle Intiaan Nyt ainakin liikutaan vauhdikkaasti eri aikavyöhykkeillä ja paikoissa. Historic-rallin EM-osakilpailu ajettiin Lahden ympäristössä, mukana 75 kilpailijaparia ympäri Eurooppaa. 22.05 Päivä tunnissa. 10.03 Bumerangs bästa fortsätter. 10.50 Piggley Winks äventyr. Radio Vega 102,7 MHz 07.00 Väderöversikt med sjörapport. Edie on kolmekymppinen newyorkilaisnainen. Suora. Äänessä on ajoittain kolkko kaikuefekti, mutta muuten Aasiaa korville on jälleen karamellia korville. 12.55 Tilt.tv. Sattuman kaupasta kolmekymppinen newyorkilaisnainen Edie joutuu vaikeuksiin Lontoossa. 19.30 Seikkailumakasiini: Nissan Sports Adventure. 11.00 Ortodoksinen liturgia Porvoosta. Myrsky on nousemassa ja sen silmässä pyörii elokuvan Wilde-hahmo Arthur Goring. (99’) USA 2003 22.50 Okna. 21.30 Golfia: US PGA. Samanlaisia tekniikoita on käytössä jopa täällä jääkarhujen maassa keskellä Neuvostoliittoa – tai jossakin. Päättyvän viikon tärkeimmät aiheet. 17.00 Roald Dahl, den fantastiske. Pääroolissa: Matt Day. 00.50-03.59 Teematieto. Julianne Moore on Wienistä tullut rouva Cheveley, jonka tulenarat tiedot uhkaavat Jeremy Northamin esittämää, nuhteettomana pidettyä poliitikkoa. 4.40 Lättlagat. 21.30 Barnsjukhuset. He ottavat vastaan vain muiden toivottomiksi katsomia tapauksia, ja heillä on käytössään teknologian viimeisimmät vitkuttimet. 21.00 Sporten. 11.30 Huippuyleisurheilua: Iso-Britannia v USA v RUS v Kiina. Rata-autoilun Super.Race Kemoran moottoriradalla, Ari Laivola karkaamassa muilta. ??. 08.55 Urheiluradio. Suora. 21.03 Sportradion. Metalliohjelma Metallväktarnan ensimmäisessä osassa Blackie Lawless sai maistaa verestä valmistettua kahvia. 09.45 Klassiskt. 17.30-19.55 Word Puzzle. 0.05 Hitlers bödlar. Suomen MM-ralli. Stephen Moyerin Michaelista on tehty tyypillinen nuoren polven juppi hölmöine pulisonkeineen, mutta häneen Amor ensin nuolensa ampuu. ???. 16.00-16.04 Tv-uutiset. Pelaa muita vastaan, kerää pisteet ja voita! 11.25 Peliputki: Street soccer. 1.30 Moottoriurheilu: Makasiini. 19.03 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 12.55 Löpsedeln. 19.20 Aftonandakt. Toinen esitys. 15.00 Uutiset. 10.55 Urheiluradio. 93/119 A propósito de Poli (Puhutaanpa Polista). 10.00-10.04 Tv-uutiset. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 18.30 Tim Christensen, lauluntekijä. Suora. Historiallinen sarja huimapäisten naisten kohtaloista. Hilkka Olkinuora on pappi, joka on kasvattanut kahdeksan lasta ja juossut suoraan päin seinää. 18.30 Designkontoret. ?. 20.10 Kulttuurikulma. 23.10 Den nordiske mannen. 21.55 Novosti po-russki. 19.55 Pozzie. Syvärivi palkataan Pasilaan tekemään viihdettä tavallisen kansan makuun. 15.50 Intermezzo. 14.40 Lentopallon maailmanliiga: Serbia & Montenegro – USA. 20.45 Elle. 22.00 Aktuellt. 23.15 Beck – Mannen utan ansikte. Western & Southern Financial Group Masters, finaali. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 10.00 Jumalanpalvelus Saloisten kirkosta 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Toiveet ja terveiset;0700392111(1,95e+pvm) 15.00 Uutiset 15.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 17.00 Seurat Raahesta 18.30 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.15 Ilkan verkkokatsaus 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Alajärven kirkosta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 ( 5,01 euroa / puhelu + pvm ) 13.00 Maakunnalinen Alajärven Evankeliumijuhla 14.10 Seurat Laukaan Rauhanyhdistykseltä 15.40 Ilkan verkkokatsaus 15.50 Järviradio soi. Jaksamisesta. Kolmas esitys. Suora lähetys 250-luokasta. 14.55 Urheiluradio. Stereo. 14.10 Teräsmieheni. Selostajana Kristian Kaas, kommentaattorina Vesa Kallio. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 14.03 Tähtisumua. Onko maa sittenkin matkalla kohti vapautumista. 21.55 Suomi tänään. 18.00 Uutiset. Edessä on odotettua raskaampi taival, sillä nämä eivät kumminkaan suostu hievahtamaan paikalta ilman 70 potilastaan. 12.03 Önska 14.00 X3M-Nyheter. Suomen virallinen lista. 11.45 Moottoripyöräily: Grand Prix – Tshekki. Tv 4 Nordisk 7.55 Djungeldjuret Hugo. 10.03 Sää. Vimmainen kreivi tuhoaa vihollisensa Villefortin maineen. 20.00 Tennis: WTA-turnaus, Montreal, Kanada. 22.15 Säsongstart: Agenda. Maankamaraa ei ole pahemmin alla itse tarinassakaan, joka temmeltää tolkku hukassa muinaisen Kiinan sekalaisten klaanien parissa. Tuotanto: Magafilms, Ranska. 21.00 R&A: Pahan kultti. 00.05 Yöradio. 16.45 Huippuyleisurheilua:IsoBritannia v USA v RUS v Kiina(suora). Näky on verevä, mutta todellisuus on varmasti ankeammin hikinen. 07.53 Sunnuntai-Suomi. 15.03 Kersantti Pippuri. 23.03 Yöhitaat. 07.04 Suomi soi. 16.15 Parkinson. 18.10 Vinnare: V65. 23.40 Drömsamhället. 18.30 Sommarandakt. 19.05 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 11.00 Uutiset. 17.00 Folktoppen. 16.00 Médico de familia. Juha Roiha. 14.05 Samtal om musik: Christian Lindberg. 13.03 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 13.45 Urheiluradio. Oscar Wilde oli porvarillisten arvojen sekä sovinnaisuuksien hanakka rienaaja, mestarillinen ilmi-ironikko ja vielä homoseksuaalikin. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 16.55 Taitopeli: Katapultin palkintotunti. Tuotanto:Les Films Penelope, Ranska. 12.3514.49 Teematieto. Teatterilla voi ainakin yrittää muuttaa maailmaa. 12.55 Urheiluradio. 09.00 Uutiset. 10.00 X3M-Nyheter . (105 min) TV2 klo 11.50 Pientä pakahdusta RAKKAUSELOKUVA. 22.15 Från Wien till Broadway. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 19.00 Herkkuja Bretagnessa. Suomen MM-ralli. 19.00 Kino Klassikko:Jerry,perheen mustalammas. Jälkiviisaat uusintana Aamu-tv:n perjantain lähetyksestä. 12.00 Teema-tapahtuma. 17.45 Urheiluradio. 06.30 Suomi soi. Nelonen Plus 09.00 Tennis Masters Series: Cincinnati, 2.semifinaali. Toni. Hugh Walker on 31-vuotias, komea, menestyksekäs ja huippuluokan asianajaja, jolla on asiakkainaan pankkeja ja vakuutusyhtiöitä. Luvassa on äyriäisiä, ravustusta ja vinkkejä oransseihin häihin. 16.10 Äntligen trädgård. 00.00 Uutiset ja sää. 08.00 Aktuellt. 18.03 Luontoilta 0203-17600. 22.00 Uutiset ja sää. 11.30-11.39 Euronews. Suora. 15.00 Radio Pleppo. Mukana mm. 07.55 Löpsedeln. 17.40 Sunnuntai-Suomi. Suora. 6/8. 14.02 YleX Viikonloppu. 23.00 Avaruusromua. 12.30-12.39 Euronews. 18.03 The Svenska Ord Story 18.35 Melodiradion. Nämä kiireiset vieraat kun vaikuttavat vähän liikaa Hollywoodin luomuksilta. 17.10 Musik för söndagsåkare. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 13.00-13.09 Euronews. 1.45–7.00 Sändning från SVT24. 01.10 Pimeä puoli. 2000-luvun poppamiesten pitäisi selvittää, miksei kaikilla ole mahdollisuuksia kuvattuun hoitoon. Aivopesty ystävä. Nasakkaa vuoropuhelua ja intoutunutta näyttelijäntyötä onkin tarjolla kautta linjan. 18.15 TV-nytt. 20.30 Vem åldras värst. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 10.00 Äänessä vieras û Maria Guzenina 11.00 Radio Novan kesäpäivä/Sari Seppälä 16.00 Radio Nova liikenteessä 20.00 Radio Novan Onnenpäivät ja JayJay Leskinen 22.00 Radio Novan yö KESKIPOHJANMAA . 16.40 Äntligen hi-tech. MTV3 Plus 12.00 Älypeli: SanaSeppä. 19.15 Säsongsstart: Sverige! 20.00 Rederiet. x3m.yle.fi 21.15-22.09 Huipulla tuulee. Länsimaalaisten tuntemat Intia-kliseet eivät päde kaikin osin ainakaan kastittomiin. Salaisia intohimoja. 12.00 Rugrats i Paris – filmen. Rupert Everettiä sopivampaa tyyppiä on muikean sananiekan rooliin vaikeata kuvitella. Minna Hakala. Viikon Jet Set paljastaa miljonäärien ja tunnettujen ihmisten salaisia keräilyja muita harrastuksia. Nuori ja vihainen teatteri. Rashiha Jones on varsin viehättävä hiukan hömppänä Edienä. Suora. 12.45 Merisää. 19.00 Kasta loss. Suomen MM-ralli (Jyväskylä). Rajuja taistelulajeja sisältävä fantasiaelokuva loistavista miekkamiehistä ja hullusta munkista. 3.50 Lättlagat. 2.00 Ralli: Suomen MM-kilpailu. Urheilukanava 08.00-08.04 Tv-uutiset. Juha-Pekka Sillanpää. Toni. 10.00 Tornion seurakunnan jumalanpalvelus Tornion kirkosta. 18.00 Päiväkirja. Interaktiivinen hedelmäpeli. 12.00 Aktuellt. 16.05 Sunnuntai-Suomi. 23.00 Nyheterna och vädret. Tällainen sarja on Unelmien poikamiehen yhden tuottajan reality nimeltä Ihmeparantumisia (Miracle Workers), joka alkoi pari viikkoa sitten. 2.05 Lost. 12.03 Melodiradion. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 Tuomas Enbuske 07.30 Kuun lapset 08.00 YleX Iltapäiväremix 10.00 Keskusradio. 06.00 Sub chat. 12.10 E! Entertainment: Mä haluun viihdyttää. 12.06 Kansanradio. 18.00 Aktuellt. Ulu Grosbardin ohjaama Rakastutaan (Falling in Love, 1984) kerää pientä pakahdusta kahden tahoillaan naimisissa olevan ihmisen rintaan. Meryl Streep ja Robert De Niro tekevät roolinsa kuin sordiino päällä, ja siksi heidän tunteensa jaksavatkin hetkauttaa. Hänen suurin unelmansa on päästä toimiston osakkaaksi ja oma konttori, josta on merinäköala. 21.55 Sex vågade livet: Inbrottet. Radio Dei 104,3 MHz 06.00 Levollisia säveliä 08.00 HYVÄÄ HUOMENTA 08.30 Hour of Decision 09.05 Pyhäpäivän esittely 09.20 Pyhäpäivän hartaus 09.55 Kokkolan sunnuntaiaamu 09.55 Rovaniemen sunnuntaiaamu 10.00 Oulun sunnuntaiaamu 10.00 Oulun jumalanpalvelus 11.25 Radiopyhäkoulu 12.00 Radiojumalanpalvelus 13.00 Lastenhetket (u) 14.00 Radiokirkko 15.00 Itäraportti special 16.00 Onnenpäivä 17.00 Sana elää 17.40 Pyhäpäivän esittely (u) 18.00 Radiojumalanpalvelus (u) 20.20 Viikon evankelista 21.30 Taivaan ja maan väliltä 00.00 Radiokirkko (u) 00.30 YÖDEI 08.00-08.30 BUU-klubben: Babar. 21.35 Urheiluradio. 13.50 Kimurantti 14.00 Uutiset. 17.10 Jet Set. Tänään nähdään viimeinen osa Strömsön erikoisohjelmasta Strömsö Ruoka. 13.00 Uutiset. Jonkinlaista tosielämän dramatiikkaa käsikirjoittaja Simon Burke on myös yrittänyt lisätä tarinaan. 22.55-23.00 Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin numerot. Nykyaikaisen menestysja bisnestyylin ja henkilökultin sovittaminen lääketieteelliseen työhön on omituista ja kovin amerikkalaista. 21.15 Jälkiviisaat. (93 min) MTV3 klo 15.00 Riisipeltojen hikiset päivät TYÖLÄISMELODRAAMA. Dramatiikan vuoksi meille maallikoille on pitänyt vähän kärjistää. 21.00 Metallväktarna 23.00 X3M-Live. 14.35 Samtal om musik: Anne Sofie von Otter. Edie tekee töitä levykaupassa ja opettaa iltaisin varattomia aikuisopiskelijoita, Michael taas on menestyvä pankkiiri. Muutamien mutkien kautta tästä kehittyy vähän tyypillinen ryysyt ja rikkaus -rakkaustarina, jossa kohta suihkitaan lentokoneilla yli Atlantin. 19.00 Aktuellt. 07.00 Uutiset. Pääosin työläisinä elävät paraiyarit tunnetaan taitavina muusikoina, käsityöläisinä ja tanssijoina. 10.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. Tässä tapakomediassa vuolaskaan puhe ei kangista liikettä ja kamera on aina siellä, mihin se parhaiten kuuluu. 18.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 0.30 Ralli: Suomen MM-kilpailu. Komedia 9-vuotiaasta miljoonaperijättärestä, jonka on valittava itselleen uusi holhooja kuudesta Jerry Lewisin esittämästä sedästään. Kuunnelma on valaiseva sukellus paikalliseen kulttuuriin, kastittomien muinaisuskonnon värittämään arkeen ja perhe-elämään. Ajankohtaisohjelmaparodiaa emännöi useissa elokuvissa ja tv-sarjoissa loistanut Vera Kiiskinen. 19.30 Solarplexus. Vesa-Matti Loirin suoritus tähtireportteri Vasana on ehdottoman lennokas. 12.05 Viikon taiteilija: oopperalaulaja Jorma Silvasti. 20.00 Euronews. 15.05 Vägar ut ur lådan. 20.55 Bliss. Suku on pahin. 20.25 Kansanradio. 09.00 Aktuellt. 9.25 Lazy Town. 10.03 Kors och ters. 14.45 Var är man, då man är i Trieste. 17.15 Elokuvan historia. Lyonissa pidettiin marraskuussa.suuri nykytanssitapahtuma, jonka koreografeja olivat Angelin Preljocaj, Frédéric Flamand, Christoph Winkler sekä Wayne McGregor. 13.10 Poppikoulu. ??. 21.00 Uutiset. 2.45 Nattöppet. 09.05 Sää. 12.03 Lista. Stereo. 09.00 Pyhäaamun musiikkia. ???. Sarjassa on myös liuta kummankin osapuolen läheisiä, jotka tekevät parhaansa saadakseen osapuolet järkiinsä. DIR/Eft. 08.30 Radioteatteri esittää: Epätoivon lautta. 15.15 Caj och hans demoner. Reportaasisarja oppimisen, tieteen ja kulttuurin keskeisistä tapahtumista. Tiputa hedelmiä pelilaudalta tavoitteena saada hedelmärivejä joko pystytai vaakatasoille. 10.45 Moottoripyöräily: Grand Prix – Tshekki. Lähde makumatkalle Bretagneen, jossa kelttiläinen kulttuuri yhä elää. 13.00 Radioateljee esittää: Etelä-Intialainen kylä 14.00 Uutiset. 08.10 Melodiradion. Juontaja: Maria Sundblom. 50 kilometrin päässä on rannikko ja Pondicherryn kaupunki, joka oli ennen Ranskan siirtomaa-aluetta. Jutustele, kysy, kommentoi! 10.00 Peliputki: Drop. 100 kimmaa (100 Girls, 2000) -leffan teinipoika yrittää käsikopelolla tarkistaa, kenen tytön kanssa tuli vietettyä intiimihetki sähkökatkon pimentämässä hississä. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 09.03 Resor: ‘’Sliper efter sliper, semafor efter semafor’’. Perumpakkamin kylä sijaitsee Tamil Nadussa. 20.20 Neon. 22.00 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 00.0000.40 Uutisviikko. 19.30 Moottoriurheilu: Makasiini. 19.05 Ulkolinja: Punatähden varjossa. Interaktiivista katufutista. 08.00 Uutiset ja sää. Kastittomat ovat Intian yhteiskunnan pohjasakkaa, mutta elämän, rakkauden ja kuoleman lait sanelevat heidänkin päiviensä kulun. Elämän kompromissit paljastuvat hykerryttävän tarkkaan. Ratamoottoripyöräilyn Tsekin MM-osakilpailu. 15.30 Tehtävä: Maa. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 20.45 Urheiluruutu. Suora. Sanna Kojo. (99 min) Subtv klo 21.00 Keskellä kriisiä SOTADRAAMA. Neon esittelee nuoren vihaisen teatterin mennyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Koskaan emme ole työskennelleet niin vähän kuin nykyisin, mutta koskaan emme ole myöskään olleet näin väsyneitä. Suosittu espanjalainen perhesarja. 19.30 Anki och Pytte. 17.10 Brygglov. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 13.35 Sunnuntai-Suomi. 17.00 Tv-kortin salaustesti. 20.30-20.55 Motor Forum Extra: Drag Racing. Potilailla on tosi kyseessä, mutta tv-viihteessä heille jaellaan ruusuja kuin paritusohjelmassa. Muissa rooleissa nähdään mm. Ruotsin tv 2 14.45 Vagn i Indien. 10.40 Tracey McBean. Rallin MM sarjaa johtava Sebastian Loeb ei ole vielä koskaan voittanut Suomessa. Suomen MM-ralli. Kaupallisesti Tears of the Sun oli jo tällaisenaan riski, ja takkiin tuottajille sitten tulikin. 16.00 Uutiset ja sää. 11.10 Euroopan taivaan alla. Stereo. 17.00 Päivän peili ja sää. http://stromso.yle.fi 17.45 SUOLA. 08.05 Epookki. 16.40 Roihan kirja! 16.55 Urheiluradio. Tien molemmin puolin aukeavat vehreät riisivainiot. 19.55 Nyheterna och vädret. Mukana hilluu edustava liuta aikakauden viihdyttäjiä Veikko Sinisalosta Dannyyn. Antoine Fuquan ohjaamaa elokuvaa on helppo syyttää amerikkalaisesta ylemmyydentunteesta ja maailmanpoliittisesta naiiviudesta, mutta omalla hollywoodilaisella tavallaan se onnistuu kuitenkin käsittelemään kansainvälistä kriisiä, josta ei pelkällä ramboräiskeellä selvitä. 22.00 Uutiset ja sää. 14.03 Önska fortsätter. 16.30 Otroligt antikt. 20.59 Suomi tänään. 18.1018.14 Sää. 18.50 Merisää. Oli työläisten kärsimystä huolehdittavaksi, avaraa maisemaa ihailtavaksi ja hekumallinen Silvana Magnano kotona iltasella muisteltavaksi. 0.10 Rapport. 23.50 Born in the USSR. Digikanavat . 23.00 Aktuellt. Ruotsin tv 1 10.15 Gnottarna. Amerikkalaiskoomikko ei tälläkään kertaa ryhtynyt hissuttelemaan, ja neuroottisten koomikonelkeiden seassa on aidosti hilpeitä helmiäkin. 15.35 Skrivet av Birgitta Boucht. 20.45 Klubb X3M: Klubb x3m 2006. Toinen esitys. 21.04 Suomi tietää. Lotta Lehtikari, Reino Nordin, Tume Uusitalo, Tatu Ferchen, Jussi Halli, Kati Martikainen ja Paula Noronen. 9.00 Nicke & Mojje. 11.40 Klassiskt. Osa 33/61: Suolaton merikäärme. Moninpelattava interaktiivinen numeropeli. 00.05 Nattklassiskt. Osa 1/2. www.ylex.fi 18.00 Parasta ennen! Sini. Maaniset idolinpalvojat. Paraiyar tarkoittaa tamilin kielessä rummunkantajaa ja -soittajaa. 21.30 A-studion kesävieras. 22.15 Den starka viljan. 08.30 BUUs sommar. Sarja esitetty syksyllä. 23.15 Uuden tanssin juhlaa Lyonissa. 16.00 Uutiset ja sää. 12.00 X3M-Nyheter. 19.25 Älskade äpplen. 22.05 Todellisia tarinoita. 22.00 Aktuellt. 11.15 Sommarandakt. 14.00-14.09 Euronews. 9.59 Nyhetsmorgon söndag. 22.00 Keskusradio. Suomen MM-ralli. 18.05 South Bank Show: Dance Theatre of Harlem. 1.00–1.25 Tommy Coopers bästa. Michael Davidsin ohjaama teiniseksikomedia yrittää samaistua puberteetin riepoman miehenalun ahdistuksiin, hormoniheilahduksiin ja huumorintajuun. 15.40 Dopping – stressa av. 21.00 Håll tyst, världen! 21.30 Sportspegeln. Suora. Jerry Lewis päätti tehdä alecquinnessit, ja ohjasi komedian Jerry, perheen mustalammas (The Family Jewels, 1965), jossa näytteli kaikkiaan seitsemää roolia. 15.10 Reprisstart: Dopping – stressa av. 17.10 Huimapäiset naiset. 23.06 Jazz och sån’t 00.05 Nattklassiskt. Robert Moogin (1934-2005) muotokuva on kertomus legendaarisesta syntetisaattorin keksijästä, joka toi elektronisen musiikin ihmismassoille. ?. 10.45 Peliputki: Sudoku. 19.00 Mountain. Italialaisen neorealismin menestysleffassa pikkurikollinen tyttöystävineen pakenee Po-joen suistomaille, missä kaunis Silvana painaa reidet paljaina hommia riisipellolla. Tähtiä tekevässä sarjassa kaikki on tietysti ihan scifiä. 20.30 Rapport. Laineenlyömä kipparija yrmy gangsterisetä kuuluvat valikoiman parhaimmistoon. 07.03 ‘’Näistä levyistä en luovu’’. 16.10 Moninainen. 5.35 Nattöppet. 19.00 Aktuellt. 22.00 Vid pianot: P. Stereo. Lähetys MotoGP-luokasta alkaa Nelosella klo 14.55. 21.10 Tack och lov. ??. 21.45 Snooker: Northern Ireland Trophy Belfast. 18.00 Musikbussen. 07.03 Naturens under: När semestern tar slut. 18.00 Tunteet pelissä. Pondicherryyn johtavaa maantietä varjostavat valtavat tamarinpuut. 20.00 Ny-Lon. Ulkopolitiikan asiantuntijat iskevät yhteen A-studiossa. 20.04 Jalkapallokierros. Tapio Tammisen käsikirjoittama ja ohjaama Eteläintialainen kylä – akustista antropologiaa kertoo kastittomien paraiyarien elämästä. 20.40 Monte-Criston kreivi. Suora lähetys. 10.30-10.39 Euronews. 20.03 Sää. 17.45 Amadeus 250: Mozartin viimeinen vuosi. 18.20 Kotimaan viikko. 20.30 Bara Barock – garanterat gammal musik 21.00 Aktuellt. 19.25 Kasta loss. ”Öisin hiljaisuuden rikkovat vain etäisyyksienkin takaa kuuluvat kivimurskaamon äänet. 12.00 Uutiset ja sää. Johtamistaidon opiston Eloriihi 8.8.2006 Kirkkonummen Aavarannassa. 13.15 Rännstensungar. Voit valita tekstityskieleksi suomen tai espanjan. 11.00 Miraklen i Lourdes. Assembly-tapahtumassa oli niin huippupelaamista kuin robottisotaakin. Ystävyysottelu. Kuusi näistä on setiä, joiden joukosta yhdeksänkesäisen miljoonaperijättären on valittava uusi holhoojansa. Yle Teema SubTV FST Radiot . 16.00 Pyöräily: UCI ProTour – Eneco Tour. 21.50 Merisää. 07.03 Sää. Epäilyttäviä asioita on muitakin. Jalkapalloilua. ??. 22.20 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Tears of the Sun – auringon kyyneleet (2003) rysäyttää kourallisen amerikkalaissotilaita keskelle maailman sivuuttamaa murhenäytelmää ja moraalisten valintojen eteen. 12.15–12.45 Iona – den heliga ön. kotimainen Flatout 2 sekä LocoRoco. Onko Suomen ulkopolitiikka haihattelua vai viisasta rauhanpolitiikkaa. Kuva: MTV3/Tiedotus Radioateljeen elokuisessa Aasiaa korville -sarjassa matkustetaan tällä kertaa Etelä-Intiaan, eikä kyse ole pelkästään kielikuvasta: läsnäolon tuntu on dokumentaarisessa ohjelmassa vahva. 00.00 Uutiset ja sää. 18.00 Tre drömmar och en baby. 01.35-06.00 Deittichat. 19.00 Uutiset ja sää. Ramel. 13.40 Iriksen piiri. 15.00-15.05 Tv-uutiset. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Siltä pohjalta ei tule yllätyksenä, ettei mies kuulunut avioliitto-instituution vankimpiin kannattajiin. 13.25 Mad TV. 18.05 Keno. Libanon, Iran, Yhdysvallat ja Suomi. 15.55 YLE news. Viikon ajankohtaisten aiheiden jälkilöylyt. 14.30 Melodiradion. Kunpa kaikki voisikin olla toisin. 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz/ 04.00 Ylen aamu. 13.00 Aktuellt. 18.00-19.00 Älypeli: Sudoku. Sovi treffit tekstiviestitse! SEURAPIIRIKOMEDIA. Noora. Sarjan sankareita ovat tähtitohtorit ja huippuhoitsut, joita on kaksi kumpaakin lajia. 19.55 Urheiluradio. Juontajana AnnaMaija Jalkanen. 12.40 Viikon luontoääni: pajulintu. 11.15 Moottoripyöräily: Grand Prix – Tshekki. 20.00 Lista. 15.00 Rexona Fans United. 08.00 Uutiset ja sää. Neste Oil Ralli, vuoden kotimainen autourheilun päätapahtuma. Eurosport 9.30 Lentopallo: World Grand Prix Tokio, Japani. T: Along Mekong Productions/WDR, NDR. Ny-Lonin kuvaus on tyylikästä ja vauhdikasta, mikä osaltaan kuvastanee päähenkilöiden mielentiloja. 23.40 Martti Servo & Yösydän. 09.55 Tornion kirkon kellot kutsuvat. 23.03 Löpsedeln. ??. 14.03 Finlandssvensk tonträff. Jos joku Redmond Burken ja Billy Cohnin kaltainen huippulääkäri tai Janna Bullockin ja Tamara Houstonin tapainen megahoitaja tulisi suomalaisen potilaan vuoteen vierelle hössöttämään, Erkin tai Raijan pitäisi heti painaa hälytyssummeria ja pyytää joku oikea ihminen paikalle. 20.00 Vi på Saltkråkan. ??. 1.10 Alias. harvinaisia keräilyautoja, luksushotelleja, ainutlaatuinen safari Etelä-Afrikassa sekä maailman nopein moottoripyörä. 19.00 Den femte årstiden. 18.15 Urheiluruutu. 17.30 Yleisurheilu: Norwich Union Kv. Väkinäiseltä se tuntuu, kun heti kohta langetaan imelän romanttisiin lirkutuksiin ja suorastaan saarnaamaan. FST/Ohjelmahankinnat. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. 00.40 Kauhua kryptasta. 12.30-14.55 Tank Wars Desert. Kun saavut Perumpakkamiin, sinun on käveltävä päätieltä reilu kilometri riisivainioiden ja sokeriruokoviljelmien halki”, kertojan ääni tunnelmoi, ja vie kuulijan askel askeleelta ja näkymä kerrallaan syvemmälle kylään. Ny-Lon (tietenkin New York – London) rakentaa tapahtumansa liikkuvasti noiden kahden kaupungin välille. Toiselle potilaalle, tanssijalle, antaa uuden mahdollisuuden lonkkaproteesi, joka on sekin viimeistä huutoa eli state-of-the-art. 18.55 Sunrise Avenue: Fairytale Gone Bad. 13.00 Moottoripyöräily: Grand Prix – Tshekki. 14.50 Ateljee: Moog. 18.55 Urheiluradio. Päättyvän viikon tärkeimmät aiheet. 16.30-16.39 Euronews. 14.30-14.39 Euronews. 22.15 Uutisviikko. Lähetys siirtyy Neloselle klo 23.50. Muisti. 5.10 Lättlagat. 4.15 Lättlagat. Stereo. Western & Southern Financial Group Masters. 17.00 Päivän peili ja sää. 16.00 Aktuellt med väderrapport och båtvädret. Jumalan käsikö pyörittää onnenpyörää, joka valitsee parannettavat. 19.03 Luontoilta 0203-17600. 08.30-09.25 Tank Wars Farm. 1.00 Gokart: EM Ampfing, Saksa. 12.30 Ordsnoken. 08.20 Sunnuntai-Suomi. 16.05 Pieni musiikkihuone. Nelonen klo 20.15 Kari Salminen Lääketiede on poppamiehille. Cate Blanchettilla on poliitikonvaimona syytä kalveta entisestään. 13.03 Sää. Pari on kuin eri maailmoista. Karvalakkimies Mikko K. Pimeä puoli selvittää, missä todella mennään. Energiaa puhkutaan tyhjän vuoksi ja fanien iloksi. 11.00-11.04 Tv-uutiset. 22.00 Beck – Mannen utan ansikte. 19.30 Sångfesten i Vasa: Wegelius Kammarstråkar. ?. 15.20 Klassiskt. 17.35 Licence to grill. 22.55 Päiväkirja. Sodanjälkeisen sukupolven miehenalkujen oli helppo ryhtyä filmihulluiksi Giuseppe De Santisin ohjaaman Katkeraa riisiä (Riso amaro, 1948) -elokuvan myötä. Apua haetaan nyt uudenlaisesta, myoelektrisestä käsiproteesista. Meikäläisen tapaiset hellämietoset näkevät siinä David Leanin Lyhyt onni -klassikon amerikkalaisen arkipainoksen. Sunnuntaina 20.8.2006 Radio & TV 23 Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 06.00-08.25 Drop 3. 20.00 Tennis Masters Series: Cincinnati, finaali (suora). 11.03 Nuotin vieressä. 8.50 Sista delen: Sommarlattjo. 08.10 Luontoretki. 16.15 Ihmemies MacGyver. 20.00 Motor Forum. Suomen MM-ralli. Vaikka naimisiin tähtäilläänkin. Kaapelikanavat . hjaaja Hans Fjellestad.Tuotanto ZU33,. Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969) pudottelee hupaisaa näkemystä ja turhauttavaa hölötystä kuusikymmentäluvun lopun suomalaisen tv-maailman tiimoilta. 0.20 Seriestart: Terrornätet. 12.00-12.09 Euronews. (99 min) Digikanava Yle Teema klo 19.00 Tytönetsintää käsikopelolla TEINIKOMEDIA. 18.00 Tv-uutiset. 16.54 Löpsedeln. Pohjois-Korean julkinen kuva on rajattu kommunismin jyrkkiin raameihin. WRC auto verrattuna siviiliajoneuvoon, eroa on melkoisesti. Tuotanto: YLE Vardagsfakta. Aluksi on vähän vaikea tajuta sarjan aikaja paikkatasoja, mutta kun siihen tottuu, tuntuu sarja aivan siedettävältä romanttiselta komedialta. 17.05 Strömsö. Australialainen mustalla huumorilla höystetty minidraama yhdestä maan suurimmista asianajotoimistoista. 20.00 Uutiset. Minnie Driver ja Rupert Everett kohtaavat Oscar Wilden näytelmään pohjautuvassa komediassa Ihanneaviomies. 13.35 Urheilukanavan viikon esittely. 23.00-00.25 Tank Wars Desert. 09.06 Iskelmäradio. 12.00 Uutiset ja sää. Nipa ja Roki. Hän saa odottamatonta apua lontoolaiselta Michaelilta. Selostajina Asko Arkkola ja Lassi Tilander. Naurava kuolema. 13.40 Eurocup Formula Renault: Turkki. Mikko Kekäläinen. 07.50 Merisää. (91 min) MTV3 klo 19.15 Viihdettä karvalakkilla KOMEDIA. 23.50-06.00 Älypeli: Sudoku. Dokumentti esittelee tanssiteattterin historiaa. 09.30-12.25 Sudoku. 09.55 Urheiluradio. Hyvältä ei vaikuta sekään, että lääketieteessä on kyse vain huippusuorituksista. Romantiikan ruusureuna on kaukana myös hänen näytelmäänsä pohjautuvasta tapakomediasta Ihanneaviomies (An Ideal Husband, 1999). Suora. 15.50 Veneilysää. 19.00 Viittomakieliset uutiset. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 09.00-09.04 Tv-uutiset. 22.10 Barenboimin rauhanorkesteri Alhambrassa. Nipa ja Roki. 21.00-22.55 Sudoku. Amerikkalaisnainen puhuu kuin hekumoiva rakastajatar, mutta katseessa pyörivät kylmät bisnesnumerot. 00.30-05.55 Sudoku. Bruce Willis esittää Navy Seals -erikoisryhmän luutnanttia, jonka on miehineen tarkoitus hakea amerikanitalialainen lääkäri (Monica Bellucci) apulaisineen turvaan keskeltä Nigerian sisällissotaa. Arvosteltavana mm
06-822 4190, 040-822 4190 Kokkolan Caravan Oy Autio-Caravan TORIKATU 18, Kokkola, puh. SUNNUNTAINA 20. 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE JO 35 VUOTTA REHELLISTÄ KONEKAUPPAA Myös huolto: KAIKKI MERKIT. ELOKUUTA 2006 Höyläämönkatu 1, Kokkola Puh