.22-25 Radio . . Muun muassa Kokkolassa ja Pietarsaaressa vesilaitokset tulouttavat osan saamastaan tulosta kunnan kirstuun verotulojen täytteeksi. . Suurin osa kunnista on päättänyt, että puhdasta vettä johdetaan ja jätevesi puhdistetaan omakustanneperiaatteella eli että kuluttajalta peritään vain se hinta, mikä tarvitaan palvelun ylläpitoon. Sivu 5 Toiveissa pitkäjänteinen koulutuspolitiikka Ylioppilaskuntien liitto suomii nykyistä päätöksenteon ilmapiiriä SYL:in puheenjohtaja Arttu Laasosen mielestä koulutuspolitiikasta päätetään liikaa hetkellisten ilmiöiden mukaan. . . . . . . – Olisi parempi tarjota tasokas korkeakoulutus pienemmälle määrälle opiskelijoita kuin haalia aloituspaikkojen täyttäjiä nykyiseen tapaan. . . . . . Selvää on, että kokolla lauantai-iltana voi aina myös tavata kaikki tutut. . .2 Maakunta . .16 Urheilu . . . . . – SYL toivoo päättäjiltä pitempiaikaisia visioita. Koulutuksen inflaatiota Laasonen pelkää eritoten kaupallisella alalla ja insinöörikoulutuksessa. . . Lapsuudesta asti kokolla käyneet kyläläiset ovat varmoja, että perukalla heräisi varsinainen kummastus, jos kokkoa ei rakennettaisikaan. . . . . . . . Kokkolan kaupungin vesilaitoksen vesilaitosjohtaja Esa Jokela kertoo, että laitos tuloutti esimerkiksi viime vuonna 426 000 euroa kaupungille. . . . . Piisamikanta on hiipunut ainakin jo 90-luvulta alkaen. .6-8 Asuminen . . . . . . . . Siten korkeakoulujen rahoituspottiakin voitaisiin jakaa järkevämmin. . . . Kärpät ratkaisi jatkopaikkansa kukistamalla Tapparan 6–2 ja Jokerit kaatamalla Ilveksen 4–1. Vertailussa näyttää, että olemme kallis laitos. . . . Syytä on turha hakea ylisuuresta metsästyksestä, koska piisamia ei käytännöllisesti katsoen metsästetä sen turkin menetettyä arvonsa. Kuva: Jukka Lehojärvi Kaisa Hahto KÄLVIÄ (KP) – Hyvät sytykkeet, useampi sytyttäjä ja ympäri asti palamaan, tiivistää Kälviän Välikylän kokon sytykemestari Jukka Huhta keinot, joilla kokko saadaan tuleen kelillä kuin kelillä. .17-19 Tv, sarjakuvat . . . . Välieräpaikka on katkolla HPK:lle sunnuntaina Turussa. Pahiten sytyttäjää on koeteltu joskus 80-luvun vuosina, jolloin kokkoaikaan sattui rankka lumisade. . .12 Luonto . . Monen poliitikon mielestä tällaisessa tilanteessa tuloutus on kyseenalaista, Leif Snellman tulkitsee poliittista keskustelua. . . . . . . Snellman kertoo, että Pietarsaaressa vesilaitoksen tuloutusvelvollisuudesta on käyty poliittista keskustelua. . . . – Nyt ei kokko kauan pala, Huhta arvioi. . . . Sivu 4 Suomi suoraveloituksen kehitysmaa Talousjohtaja Sirkka Vainion mukaan 34 prosenttia puhelinyhtiön laskuista on suoraveloituksessa. . – Suoraveloitus poikkeaa muusta laskutuksesta ja rahaliikenteestä siinä, että vastaanottaja vastaa kustannuksista, kertoo talousjohtaja Sirkka Vainio Kokkolan Puhelin Oy:stä. . . . . . . . . . . Pääsiäiskokko on Välikylän nuorisoseuran vuotuinen pääprojekti. Sekä Merentutkimuslaitokselta että Suomen ympäristökeskuksesta kuitenkin varoitellaan, että jää ei koskaan ole kaikkialta yhtä kestävää ja se voi haurastua petollisen nopeasti. . . . . Esimerkiksi Espanjassa suoraveloituksia on asukasta kohden enemmän kuin muita tilisiirtoja yhteensä. . Mestaria on uskominen, onhan Välikylän nuorisoseuran kokko saatu tuleen jo 31 peräkkäisenä lankalauantaina. Kannan vajoamiseen eivät osaa sanoa varmaa syytä asiantuntijatkaan. . . . Tällä hetkellä päätökset esimerkiksi yliopistojen rahoituksesta tehdään liikaa sillä perusteella, miltä tilanne juuri päätöksentekohetkellä näyttää. .3-5 Kotimaa . Sivu 3 Muutama vesilaitos tulouttaa Maaseudun laitokset eivät kartuta kunnan kassaa Kaisa Hahto KOKKOLA (KP) Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Arttu Laasosen mielestä korkeakouluopetuksesta päätetään tällä hetkellä liikaa kulloistenkin virtausten mukaan. .22-25 IRTONUMERO 1,90 € Nro 84 LAUANTAINA 26. Pitäisi ottaa huomioon tilanne, mikä mahdollisesti kymmenen vuoden päästä vallitsee. . Määrä on vuodesta 1994 lähes nelinkertaistunut. . . . Laasosen mukaan tällä hetkellä tarkoituksenmukaista olisi esimerkiksi vähentää reilusti aloituspaikkojen määrää yliopistoissa. . Puheluyhtiöt lähtivät mukaan suoraveloitukseen ensimmäisten joukossa. . . . . Sekä Kärpät että Jokerit etenivät välieriin voitoin 4–1. . Pietarsaaren Vesi puolestaan tulouttaa kaupungille viisi prosenttia pääomastaan. . Sivu 15 Välikylän 31. . . . . . Saman tempun teki Jokerit Ilvekselle Helsingissä. Tuotoista tärkein on yhteishenki, jota kokko luo jo rakentamisvaiheessa välikyläläisten, hilliläisten ja rimpiläisten talkoolaisten välille. . Tälle pääsiäiselle Välikylällä odotetaan huippukelejä. – Se on oikeastaan vain vilkastunut, sillä viime vuosina olemme joutuneet investoimaan paljon sadevesiviemäreihin ja tämä on aiheuttanut painetta hintoihin. . Täytyy muistaa, että olemme pintavesilaitos. . Perjantain kolmannessa puolivälierässä HPK voitti kotonaan TPS:n 4–3. . . . . . Kuva: Juha Sallinen Maakunta Luonto Urheilu +3 +3 +3 +5 +5 +4 +4 2-5 m/s Antti Savela (KP) Maakunnan kuntapäättäjien suhtautuminen vesilaitoksiinsa vaihtelee. .11 Mielipide . . . . Kokosta ei kylällä luovuttaisi mistään hinnasta. . Siellä missä vielä 80-luvulla oli runsaskin piisamikanta, ei enään ole nähty kekopesiä useaan vuoteen, mutta eipä myöskään rantapenkereiden kaivantopesiäkään. . . . . Se on vaivaton ja ainakin vielä myös maksuton kuluttajalle. . Sellaisen toiminta on aina pohjavesilaitosta kalliimpaa, Snellman muistuttaa. .15 Ulkomaat . . . . . . . Samalla tuntuisi, että jotakin koko kylästä kuolisi. Sivu 13 Piisamikanta alamaissa. . . .13 Sää, Puuhapalsta . Kuva: Lehtikuva/Markku Ruottinen Suomen piisamikanta on sukeltanut lähes olemattomiin. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Lauantai A B Tänään . . Varsinkin järvien virtapaikkoja, viemärien suuaukkoja ja avantoja kannattaa varoa. . . kokko syttyy Oljet kasattuina ja makkaratikut teroitettuina Jukka Huhta ja Markus Ruokoja testasivat sytykeolkia jo eilen kokkotalkoissa. . .14 Piste . . MAALISKUUTA 2005 Sisältö Sääennuste Sivu 14 Jouko Pensaari (KP) Suoraveloituksen suosion syytä ei tarvitse pitkään pohtia. . Kärpät ei antanut kotonaan Tapparalle mahdollisuuksia. . 1970-luvun alkupuolelta tähän päivään asti muistissa välikyläläisillä on monenlaisia pääsiäiskelejä.Tuulisimmilla säillä paikalla on kokkorauhaa valvonut jopa palokunta. Pahiten Tapparaa kuritti kolme maalia tehnyt Petr Tenkrat. . . . Eurooppalaisittain Suomi on kuitenkin edelleen kehitysmaa suoraveloituksessa. Sivu 17 Kärpät passitti Tapparan lomille Oululaisyleisö saatteli rantapalloilla tapparalaiset kesälomille. . . Ilmiön aiheuttaja on vielä arvailujen varassa. . . KoPun asiakkaista joka kolmas on suoraveloituksen piirissä. . . Kuva: Juha Sallinen Tutkijat lupailevat, että pääsiäisen aikana meren ja järven jäillä voi Keski-Pohjanmaallakin vielä liikkua suhteellisen turvallisesti. . . . – Ei tämä tuloutus varmaankaan juuri näy vesitaksoissa, Pietarsaaren Veden käyttöpäällikkö Leif Snellman huojentaa vedenkuluttajien mieliä. Sivu 5 Varovaisuus mukaan kevätjäille Kärpät passitti perjantaina Tapparan kesälomille Raksilan hallissa. . . . . . . . Suoraveloitustapahtumia kirjattiin vuonna 2003 Suomessa 64 miljoonaa. . . . . . Vaikuttamassa päätöksiin ovat lisäksi yhtä aikaa monet erilaiset toimijat, joista esimerkiksi työnantajat vaativat yhtä ja poliittiset voimat toista. . .
Eläkeliiton 35vuotisjuhla J:kylässä. Esko 050-3390170 tai Veikko 0405648529. II kerros, käynti pihan puolelta. saakka kaupunginkirjastossa. Kannuksen Eläkeläiset vieraana. Kirkonmäen asukasyhd. Makkaraa ym. juhlanäyttely Kymmenen askelta ympäristössä, kaupunginkirjasto (tietokirjapuoli, 2 krs)6.4. klo 14. vielä paikkoja. Aija ja Juha Hakula, Nivala 16.3. Arpoja, makkaraa, trulleja ym. Järj. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Ykspihlajan Musiikkiyhd. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Petra ja Jan Weckström, Kokkola 18.3. 4.4. Anne ja Thomas Widjeskog, Kokkola 11.3. Opastus 8tieltä. Eläkeliitto Lestijärvi: Haapajärvelle teatteriesitykseen Anopin akkabileet su 3.4. Eläkeliito Kälviä: Ma 4.4. Mahdollisuus tutustua vieraaseen maahan ja kulttuurin teki osallistumispäätöksen helpoksi. 19 Vääräjokisalissa. Pohjanmaan Syöpäyhdistys K-P:n os: Adressitalkoot ke 30.3. klo 19 Nynäs Parkissa. Eläkeliitto K-P:n piiri: Kuoron harjoitukset ke 30.3. klo 19.00 Virillä. Erälisä 2 ?/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. klo 13. Renlundin museo avoinna pääsiäisenä: kiirastorst. menn. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Keskusta: Koivuhaka Ykspihlaja paikallisyhdistys, tapaaminen ti 29.3. menn. 0204527633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . viim. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . – Kyse on terveydestäni. Myöntävän vastauksen jälkeen järjestelyiden vetovastuu siirtyi lukion historianopettajille Danja Koivukankaalle. Anna-Liisa p. Kokkolan Kuvataideyhdistys ry: Taidematka la 9.4. Ilm. Kanasenkylän mieslaulajat sekä Eeva ja Sulo. Lukion rehtori Osmo Anttila kiinnostui Euroscolasta rehtoreiden yhteisissä koulutustilaisuuksissa saamiensa tietojen perusteella. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . 040 542 9503 la-su 6-10 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Makkaraa, trullikilpailut ym. Hiekkasärkkäin yrittäjäyhd. ti 29.3. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita INFO (väli) juttuvinkkisi. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Katja ja Petri Hihnala, Kalajoki 12.3. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Teatteriretkelle Kokkolaan 9.4. 8.4. Lohtaja Pääsiäiskokko meren jäällä Marinkaisten Harjukarin laavun-lintutornin luona la 26.3. Plassin kyläyhd. Kausipaikat jaossa sunnuntaina. Saija-Liisa ja Hannu Niemi, Evijärvi 09.3. (06) 827 2235 Mediasihteeri . 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Sitovat ilm. LC-Halsua. Hanna ja Tuomas Rinne, Kokkola 16.3. klo 19 Kokkolan OP:n kokoushuone, Isokatu 6. Kokkolanseudun Suomi-Viro-seura: Kevättreffi ke 30.3. makkaraa, kahvia ja arpoja. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . jumalanpalveluksella klo 10 Kannuksen kirkossa, minkä jälkeen ruokailu ja ohjelma srk.tatalolla. klo 13 kahvitilaisuus Marttilasalissa. Sinikka Mattilan ja Pirjo Joki-Erkkilän maalauksia Akustiikassa 13.4. Tutustu Niittykylään -näytelmän ensi-ilta 1.4. klo 18.30 Tervahaudantien ja Ullavantien välisellä jäällä. klo19 teatteri Iltatähti, Pitkänsillank. 2 riviä, sis. klo 19. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Reisjärven lukiolaiset viettävät Strasbourgissa neljä vuorokautta. Åke Utterin taidenäyttely Tapion Tuvalla maaliskuun ajan. klo 12-15, pitkäperj. Ohjelmaa koko perheelle, kokko, makkaraa, tikanheittoa, arpajaiset ym. Ohjaajana Kari Krapu Erämaan kutsu, Kajaanin kaupunginteatterin esitys ti 29.3. Grafiikkaa ja maalauksia eri taiteilijoilta Galleria Stenmanissa, Pitkänsillank. Syksyllä opiskelijoille tarjottiin ensimmäisen kerran verkkokurssia Euroopan unionin toiminnasta sekä tiedotettiin vireillä olevasta hakemuksesta. klo 14 Akustiikassa. Pääsiäiskokko Ykspihlajan Potinrannassa syttyy la 26.3. Strasbourgiin suuntautuvan matkan valmistelut alkoivat Reisjärvellä syksyllä 2004. ti-pe klo 11-17, la 11-14, su 12-16. Alavieskan Harrastajanäyttämö esittää Kari Kravun ohjaamana. Eteläväylä, Kokkola. Liikealan os. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 0204521058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Eija ja Kari Assinen, Reisjärvi 16.3. Susanna ja Sami Korri, Nivala 14.3. 1-3 d, p. klo 20.00. Määräaikaistilaus: 1 kk 21 € 6 kk 114 € 3 kk 60 € 12 kk 219 € 4 kk 79 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . 0207473250. Järj. Perhon yhd:n 30-vuotisjuhla, 9.-11.5 Ilomantsin retki, 16.6. Vastaus sivulla 20 HOLLYWOOD (STT–Reuters) Sanomalehti New York Timesiin juoruja ja julkkisjuttuja pitkään kirjoittanut Joyce Wadler luopuu työstään. Ilm. Arv., mehua, makkaraa. Taluskylän maamiesseuran kokko urheilukentällä lauantaina 20.30. Kokkolan Työttömät: Toim.keskus av. Halsua Pilkkikilpailut la 26.3. klo 18 piiritoimistolla, Isokatu 2. Opiskelijat innostuivat tilaisuudesta saada syventävää tietoa EU:n toiminnasta. ma-to 9-20, pe 918, la 9-13, sis.käynti kirjaston tai kaupan kautta. Laulua, lausuntaa ja musiikkia, arvontaa. saakka. Järj. Kalajoki Pääsiäistapahtuma la 26.3. Satu ja Petri Lamu, Toholampi 18.3. piirin 30-v.juhlalauluja. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . Mm. klo 12. klo 18. Markus Majavirran ja Hannu Tainan lastenkirjan kuvitustaidetta kaupunginkirjastossa 31.3. Työttömille kutomo, ompeluja atk-piste, netti, kopiointipalvelu. 29.3 menn. klo 12-17, pääsiäispvänä klo 12-17, II pääsiäispvänä suljettu. Matti Mattila, 17, ja Oskar Moberg, 16, pohtivat yksittäisten parlamentaarikkojen todellisia vaikutusmahdollisuuksia sekä meppien työnkuvaa, joka heidän silmin vaikuttaa sekavalta. klo 14-17. 8648037. Järj. Ylipään pääsiäiskokko Ylipään koulun vieressä lauantaina 26.3 klo 19.00. klo 13 kirkossa. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.00-13.30 . Mukana vanhustyönjoht. Eläkeliitto Kannus: Jumppa torstaisin uimahallilla klo 14, vesijumppa maanantaisin klo 15. Mukana tapakouluttaja Markus H. Jakelupäivystykset: Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Plassilla klo 19, kokon sytytys klo 20. Uutuudet, Harley Davidson -osasto, videoesityksiä, rompepäivä. Sievi Pohjantähden alla, Petri Laaksosen pääsiäiskonsertti ma 28.3. Ulkoilupäivä Käpylässä ma 28.3. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Puffetti. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Nina Hagström ja Pertti Särkelä, Ylivieska 10.3. Minna Lillvik ja Robert Riska, Kruunupyy 16.3. saakka. Lapsille leijonahiihdot 13 (V). Auli Ojalan lasinäyttely Kesän Lumoa kirjaston aulassa ja lehtilukusalissa 8.4. Sisko Leinonen ja Matti Salomaa, Kokkola 16.3. Timo Hannula ja Anu Rautio, pääsiäiskonsertti su 27.3. saakka. Matkaan lähtee myös kaksi lukion opettajaa. Himangan Eläkeläiset: Kerho ke 30.3. Useat kysymykset askarruttavat silti vielä opiskelijoita. Nämä seikat painottuivat myös Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimistolle lähetetyssä anomuksessa. Alkoi tuntua, että tämä työ tappaa minut. Eläkeliitto Kaustinen: 17.4. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk & 0600 16 316, 4,00 €/min.+pvm. alkavat ma 4.4. trullikilp., makkaranpaistoa, arpoja. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . klo 10 Halsuanjärvellä, Masalan rannassa. Ilmoittautumiset pian tai viimeistään 31.3. Halkokarin pienkiinteistöyhd. Noora Puustinen ja Tero Nissilä, Lohtaja 17.3. 0400-633054. Leena ja Petri Luoma, Toholampi 14.3. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Myydään makkaraa, kahvia, mehua, rinkilöitä ym. kelo 20.00. Pääsiäistrullit ja -kirjeet -näyttely Roosin talolla 30.3. Luennoivat läänintait. Järj. Leikki on lapsen työtä, Jari Kivelän valokuvia 12.4. (06) 827 2234, . Raila Paavolan taidenäyttely maaliskuun ajan Kaustisen seurakuntakeskuksessa. Ohjelmassa on luvassa koulujen esittelypuheenvuorot, parlamentin virkamiesten puheenvuorot EU:n toiminnasta sekä ryhmätyöskentelyä monikansallisissa pienryhmissä. Kuva: Milla Vähämäki Syntyneet. Sanna ja Lari Korva, Pietarsaari 15.3. Ihmeinen risti -kirkkokonsertti Kalajoen kirkossa pääsiäispäivänä su 27.3. Pia ja Michael Prest, Kokkola 18.3. Puhe Irmeli Tallila , musiikki Sirkkaliisa Junkkila ja Marjaana Koittola. Kälviän helluntaiseurakunnassa Naisten iltapäivä 2.4. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Kaatuneiden Omaiset: Kokoontuminen ti 29.3. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen 10 v. Ilm. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Ohjelmassa haitarimusiikkia, myyt. JÄrj. Veden maailmassa, Löytyn ympäristökoulun ja päiväkoti Huvikummun vesiaiheinen näyttely 1.4. Käytännön hyödyn lisäksi opiskelijat korostavat myös opitun informaation merkitystä. klo 19 Osuuspankilla. Säävaraus. Jenita ja Jussi-Pekka Eränummi, Nivala 17.3. klo 19 Marttilasalissa. p. klo 19 ja su 27.3. klo 12.30 Akustiikassa. klo 19 kirkossa. Matkaseurue, 26 oppilasta ja kaksi opettajaa, lähtevät kohti Keski-Eurooppaa maanantaina 4.4. Av. Monica ja Tom Häggblom, Kokkola 15.3. iltaisin klo 18-20 Ulla Slottelle p. 22: 17-20 En juhli Hannu Nissilä Onnen kahle kultainen, ihana side ihmisten. Kirjaston näyttelytilassa maaliskuussa Hanne Vaarala-Jaakolan ja Anna Vaaralan Askel taivaaseen näyttely. saakka. klo 20 Kannuksentien varressa. Järjestäjänä Jukulaisten kyläyhdistys. (06) 827 2000 ark. Aira p. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Herra, älä ole niin kaukana! Anna minulle voimaa, riennä avuksi!” Ps. suljettu, pääsiäislauant. klo19 ja su 10.4. Päivi Sihvola, Eino Leinoa laulaen tulkitsee Lasse Koivisto. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus (16,25 €/kk.) Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. arkisin klo 8-20. Heli Pesonen ja Markus Lindberg, Kokkola 19.3. Lähes kaikki matkalle lähtijät ovat osallistuneet myös verkkoopintoihin. Eeva Puikolle p. Kaustinen Puumalan koululla pääsiäiskokko la 26.3. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Kokkolan Eläkeläiset: Loma Kuntorannassa 10.-17.8., lomatukihakemus-lomakkeita kerhosta. Hän pitää koulun toiminnassa tärkeänä kansainvälistymistä sekä yhtäläisten mahdollisuuksien antamista myös pienlukioille. klo 12 Neuvonta-asemalla, Mannerheiminaukio 1. Ilm. KESKIPOHJANMAA Perhealbumi Menolista Viikon kysymys . alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 12 € 1x35 mm 16 € 1x50 tai 2x25 mm 22 € 1x70 tai 2x35 mm 28 € 1x100 tai 2x50 mm 36 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Eläkeliitto Kannus: Su 10.4. klo 19. Korhonen ja Lohtajan ms.naiset. Snekka Kalliopaviljongin klubilla la 26.3. klo 20 Halkokarin uimarannan maastossa. Liisa p 8637002 tai 040-7550430. Pääsiäiskokko Jukumajalla klo 19.30. klo 20. 31.3. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Ulla ja Eero Tulppo, Haapajärvi 15.3. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. lomamatkan vuoksi. ja koreografia, to 31.3. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Pääsiäiskokko la 26.3. urheilutalolla. klo 10.30 Kaustisen srk.talossa. klo 13-16. Yhdistykset Tyttö 20.3. Kauniisti kertoo loisto sen, sydän on löytänyt sydämen. Näytelmän jälkeen sytytetään kokko. klo 1719. 040-5661162 tai kokkolanseudun.adoptioperheet@luukku.com Rahkosen Maaja Kotitalousseura: Pajukurssi Rahkosen seurantalolla la 2.4. Susanna ja Fredrik Johansson, Vaasa 18.3. kodinhoitotuki. saakka, jääveistoksia, jäärata, seikkailua igluissa hiekkasärkillä, www.talvimaa.com. Pyhäjoki Perinteinen pääsiäiskokko la 26.3. Nuoret opiskelijat eri puolilta jäsenmaita tutustuvat Euroopan parlamentin toimintaan yhden päivän ajan. Puolitotinen mononheittokisa 12.30, sarjat tytöt ja pojat, naiset ja miehet. Ilm. K-P:n piirin III-alueen, Kannus, Lestijärvi, Sievi ja Toholampi, kirkkopyhä alk. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Raution suurkokko la 26.3. Pedersöre Taidehalli Artiksessa Pännäisissä näyttely Hän teki sen meidän vuoksemme, teemana pääsiäisen sanoma, maaliskuussa. Eeva-Liisa ja Jaakko Kiiskilä, Kokkola 18.3. (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . klo 12. 2 Tänään Lauantaina 26.3.2005 . Käännänkylän pääsiäiskokko entisellä paikalla lauantaina klo 20.00. KPS: B-87-88-89-tyttöjen suoja kuntopallojoukkueen harj. Trullikisailuja ja arvontaa ym. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Ilm. Adoptioperheet ry Kokkolan ryhmä: Virkistyspäivä la 2.4. Kannattajajäseniä toivotaan mukaan. ma, to klo 11-16, ti, ke, pe 13-20, juhlapyhinä suljettu. Esillä myös vanhoja kirkko-esineitä. klo 18.30 Kipparihallissa. K.H. klo 19 Vääräjokisalissa. Kohteet: Tikanojan taidekoti, Vaasa sekä Fritz Jakobssonin ateljee, Vaasa Mustasaari. menn. klo 13 seurakuntakeskuksen toimituskappelissa. 0207473250. 8311153. Kaustisen Nuorisoseura. Mehua, kahvia ja nisutarj. K-P:n Maaja Kotitalousnaiset: Ilon Päivä Kaustisen kansantaiteenkeskuksessa 16.4. 37, 7.4. Ilm. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. saakka Kokkolanseudun opistolla. Ilm. Marinkaisten Ns. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. p. 0503433158. Makkaraa, mehua, arpoja. ti 29.3. Mesilän alueen asukasyhd. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,70 euroa. Tiedot Euroopan unionin historiasta, päätöksentekojärjestelmästä sekä unionin nykytilasta ovat kohentuneet kaikilla osanottajilla. Euroscola-päivä on lukion opiskelijoille muutakin kuin vierailu Euroopan parlamenttiin. Katri ja Petteri Jukkola, Himanka Kuka arkkitehti on piirtänyt Kokkolan kaupungin kirkon ja Ykspihlajan kirkon. Euroscola-päivän lisäksi matkan aikana perehdytään Elsassin alueen kulttuuriin ja arkkitehtuuriin sekä vieraillaan arvostetussa Strasbourgin oopperassa. 8351120. Järjestäjänä Ylikäännän kyläyhdistys. Kokkola Teatteri Iltatähdessä Huomenna Lennän -näytelmä la 26.3. Hänellä kuulemma tuli niin sanotusti mitta täyteen. Ruokailu vain työttömille ma-ke ja pe klo 11-12.30. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,34 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Kati ja Lasse Göös, Kokkola 18.3. 889123. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Ylivieska Haapaveden kamariorkesteri, Jokilaaksojen oopperakeskuksen Oratoriokuoro, joht. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Elisa Uusipaikka p. Järjestäjinä Käännän Erä ry ja kyläyhdistys. Pääsiäiskokko perinteisellä paikalla Aksilanrannassa lauantaina 26.3. Kokkolan Eläkkeensaajat: Kesäretki Keitelerantaan 20.-22.6. Milla Vähämäki REISJÄRVI Reisjärven lukio on yksi Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston valitsemista kouluista, joka on valittu osallistumaan Euroscola-päivään Strasbourgissa. Kälviä Potanmäen talvitapahtuma ke 30.3. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Kurssin suorittamisesta on ollut selkeää käytännön hyötyä. Talvimaa 28.3. Assi-Leea ja Matias Hakala, Kokkola 14.3. Virpi Tuomiranta ja Jani Witick, Kokkola 19.3. Marjaana ja Ilari Hautajärvi, Oulu 09.3. Paula Niemi ja Anssi Haataja, Kalajoki 09.3. Raili Sorjosen maalauksia kirjastossa maaliskuun ajan. En enää ymmärtänyt, minkä ihmeen takia minun täytyy tietää Paris Hiltonin koiran nimi, Wadler kertoo New York Daily Newsin haastattelussa. Moottoripyöränäyttely la-ma 26.28.3. Pääsiäiskokko la 26.3. klo 18 (viimeinen esitys). Vetelin Kööri: Kokoont. klo 15 Kokkolan verotoimistolla aih. viikko 12 Aurinko nousee: Kokkolassa 6.07 (pimeys päättyy 5.20), Helsingissä 6.04, Oulussa 5.57 Aurinko laskee: Kokkolassa 19.00 (pimeys alkaa 19.49), Helsingissä 18.49, Oulussa 18.52 Sana: ”Käteni ja jalkani ovat runnellut, ruumiini luut näkyvät kaikki. Kälviän kirkonkylän Maaja kotitalousnaiset: Kokoont. Kynämies-näytelmän ensi-ilta Löytyn ympäristökoululla toisena pääsiäispäivänä 28.3 klo 14.00. 70 Eläkeläiset: Kuukausitapaaminen ma 4.4. 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. nuoret, yl., veteraanit, naiset. Vapaa pääsy. klo 18 Mesilän kentällä. Sarj. Piia ja Juha Hietanen, Kokkola Poika 21.3. GBK: Naisten Suomen cup GBKSundom IF su 27.3. Juorutoimittajan arki on ankea Lukiolaiset lähtevät EU-parlamenttiin Euroscola-päivä yhdistää jäsenmaiden nuoria kansalaisia Suvi Åvist (vas) , Susanna Maliniemi ja Marianne Aho ja 23 muuta Reisjärven lukion oppilasta lähtee huhtikuun alussa Strasbourgiin tutustumaan EU-parlamentin toimintaan. Alakerrassa Ylivieskan alueen kuvantekijöiden näyttely. Järj. p. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . klo 20. noin klo 20. Erämaan kutsu, Kajaanin kaupunginteatterin esitys ke 30.3. Perinteinen pääsiäiskokko Mesilän kentällä la 26.3. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,51 tekstissä 2,00 2,35 tekstin jälkeen 2,00 2,35 takasivu 2,14 2,51 välikannet 2,14 2,51 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,20 2,59 tekstissä 2,06 2,42 tekstin jälkeen 2,06 2,42 takasivu 2,20 2,59 välikannet 2,20 2,59 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Haapajärvi Kuusaan pilkkikilpailut la 26.3. 0400-162 172 Kälviän KTV ry 725: Kokoontuminen ke 30.3. 2003 27601 kpl Lukijamäärä 87.000 (KMT 2004) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Alaviirteen maaja kotitalousseura: Kokoontuminen ti 29.3 klo 19 Mirja Saarella. Vapaa pääsy. Vasankarin perinteinen pääsiäiskokkoilta Vasankarin nuorisoseuralla lauantaina 26.3. Av. klo 19.30 teatteriryhmä Huvin vuox esittää näytelmän Veljet keskenään. Seppo Korpela Onnittelut Merkkipäivät Kiitokset Kihlautuneet Nimipäivät tänään: Manu, Manne, Immanuel ja Immo, ortodokseilla Gabriel, Kauri, Alli, Larissa ja Maisa Nimipäivät huomenna: Sauli ja Saul, ortodokseilla Matja Alavieska Saarenkylän pääsiäiskokko lankalauantaina klo 20 entisellä paikalla. Arvontaa, makkaraa ym. Kokkolanseudun diabetes: Muista ilmoittautua 50-vuotisjuhlaan tarjoilun vuoksi puh. Raili p. 8312703, enintään 20 osallistujaa. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Jokilaakson koululla pääsiäiskokko la 26.3. klo 19.30 Parhalahdella Parhalahdentien varressa, opastus 8-tieltä. saakka. Pietarsaari Jaana Kankaan näyttely, Tunteita ja tunnelmia sekä Göran Hammarströmin näyttely, Laivoja, saaristo, maisemia, Tupakkamakasiinilla 3.4. Av. Marja-Leena Mäkelä ja sanataiteen op. saakka. mukavaa. Tuhkimotarina, Marjo Kuuselan sov. Timo Hannula ja Anu Rautio, pääsiäiskonsertti su 27.3. Ullava Ylikylän Nuorisoseuralla Rahkosessa la 26.3. klo 10-17 Kalajoen diakonaatissa ja SaniFanissa. Halsuan sotaveteraanit ja -naiset: Yhteinen kahvitilaisuus Halsua-talolla ti 29.3. Kahvitus: Hilkka, Helena ja Voitto. Ykspihlajan Pienkiinteistöyhd. Leila Kurten-Korkiala p. klo 21. Ilkkuen he katsovat minuun, jakavat vaatteeni keskenään ja heittävät puvustani arpaa. Ilona Haasiomäki, 17 haluaa hyödyntää ainutkertaista tilaisuutta ja korostaa ”parlamenttivierailun olevan kaikille kuitenkin se ensisijainen kohde”. SFC Pietarsaarenseutu: Pääsiäinen Sexsjöössä. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Mielisanat-kirjoittajayhd: Järj. klo 11-15. Lisätiet. Yxpila-Vladivostok -musiikkinäytelmä Ykspihlajan toimitalolla la 26.3. Av. Mukaan pääsee. Sol. Kihlauduimme 6.1.2005 Ulla Untinen & Jukka Pernu Sydämelliset kiitokset kaikille merkkipäivääni muistaneille. 14.5. Käpyhovilla, arv. Harj. Järj. klo 19 Kokkolan terveyskeskuksen koulutustilassa, Mariankadulla. Sinikukka-seminaarin Pietarsaaressa, Runebergin salissa la 9.4. Maija Salo, Green House kevät-kesä 2005 vaatemallisto. Päivi ja Juha Pernu, Kälviä 16.3. Järj. – Lukiessani lehtiä minun on helpompi ymmärtää Euroopan unioniin liittyviä uutisia, kommentoi Teemu Paavola, 17. Kenneth Kolppanen. Matti Korkiala, Mervi Porkola ja Riitta Hautamäki, Soitinryhmä. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . klo 10. Esittäjinä Löytyn ympäristönäyttelijät. Nivala Haapaveden kamariorkesteri, Jokilaaksojen oopperakeskuksen Oratoriokuoro, joht. Järj. saakka. K-P:n Maaja Kotitalousnaiset: Pauha 2005 vapaaehtoinen maanpuolustusharjoitus / muonituskurssi Lohtajalla 15.-17.4. klo 13 nuorisotiloissa. Vähävaraisille ruoka-apua ti, ke ja pe klo 8-15, oma laukku mukaan. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. ma-pe 8-15. Pääsiäiskokko Korkeaniemen Jaakon pellolla la 26.3
Mittavimmat työt ovat kohdistuneet Männistönalueelle ja Toivonpuistoon, jossa on ollut paljon vanhentuneita 70-luvulla rakennettuja betonisia putkia. Edullisen hinnanmuodostuksen taustalla on myös, että viime vuosina suuria investointeja ei ole ollut. Vaihtelun taustalta löytyy useita selittäviä tekijöitä kuten rakennustahti, erilaiset rakennustekniset olosuhteet ja maksupolitiikka: useimmat vesilaitokset toimivat omakustannehinnalla, kun muutamat tulouttavat osan maksuista omistajalleen. Vesipesu 60 °C. suljettu Ma 28.3. Muihin pintavesilaitoksiin verrattuna emme ole lainkaan kallis, Snellman muistuttaa. Sää oli varsin lämmin koko Suomen etelärannikolla. Vesija viemäriverkostoa on koko ajan korjattu tuhannen metrin vuosivauhtia, mikä ei ole kauhean paljon mutta Ruuskan mukaan riittävästi, jotta verkosto on pysynyt kunnossa. Maksut ilmenevät Vesija viemärilaitosyhdistyksen keräämistä kyselytiedoista. Vesimaksut koostuvat käyttömaksuista sekä liittymismaksusta, perusmaksusta ja vaihtoehtoisesti mittarivuokrasta. Se maksaa ja luo hinnankorotuspaineita. Kunnallistekniikan suunnittelija Tero Kahlos Ylivieskan kaupungilta ei ylläty hinnoista vaan toteaa, että niiden taustalta löytyy järkeviä selittäviä tekijöitä. – Kiteytettynä keräämämme rahat ovat menneet uusiin investointeihin ja toiminnan kustannuksiin. Antti Savela (KP) Puhtaan veden ja jäteveden hinta vaihtelee aika tavalla eri puolilla Keski-Pohjanmaata. Pumppaamoita on jouduttu rakentamaan liki 20, mikä on muihin kuntiin nähden paljon. Selittävin tekijä hinnan muodostumisessa on sen sijaan se, että Pietarsaaressa toimii pintavesilaitos. Asko Bonnell DELUX -tyyny, 50 x 60 cm. – Pintaveden käyttö on pohjaveden jalostusta huomattavasti kalliimpaa. Kossu yhä suosituin. Pieni 14,(17,50) Keskikoko 17,60 (22,-) Iso 20,(25,-) -20% Alennukset normaalihinnoista, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja. Perjantain Ilta-Sanomien mukaan Koskenkorvaa ostettiin viime vuonna yli 7,1 miljoonaa litraa, kun seuraavaksi suosituinta juomaa Hartwallin Original Gin Long Drinkia meni kaupaksi 5,5 miljoonaa litraa. Varsinkin suuret kunnalliset liikelaitokset tulouttavat osan maksuista kunnan kassaan. Ilta-Sanomat pyysi kuitenkin valtakirjat suurimmilta alkoholijuomien toimittajilta ja sai näin tilastot haltuunsa. Maakunta . Rajoitettu erä. Voimassa 2.4. Halvat päivät eivät kuitenkaan välttämättä jatku. Rakentaminen voimakasta Ylivieskassa Kalajokilaakson alueen kaupungeista Ylivieskan vesihinnat ovat korkealla tasolla. Hyvin alhaisen hinnan selittäjäksi Nivalan Vesihuolto Oy:n toimitusjohtaja Taimo Honkala mainitsee edullisen raakaveden hinnan. Haapajärven Vesi Oy:n toimitusjohtaja Jukka Ruuska toteaa, että edullisen veden taustalla on pitkälle poliittinen päätös johtaa sekä puhdasta vettä että jätevettä omakustannehintaan. Lämpimintä oli Porvoossa, jossa mittari kipusi kello 14:n aikaan 11,0 asteen lukemaan. Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: (06) 827 2315 Uutistuottaja: Jens Oja (06) 827 2314 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas (06) 827 2312 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: toimitus@kpk.fi, etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset . Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Anja Häkkinen kertoo tällaisten lukemien olevan tavanomaista lämpimämpiä tähän aikaan vuodesta, muttei kuitenkaan ennätyksellisiä. Lauantaina 26.3.2005 Maakunta 3 K A L L E N T O R I 8 -2 1 (1 8 ) Kallentorin kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. Ylivieskassa uusitaan viemäriverkostoa 80 000 eurolla vuosittain. Nivala laajentaa viemäriverkostoaan Halpa vesi ei kuitenkaan, ainakaan kokonaan, selitä Nivalan viemäriverkostoon kuuluvien edullisia jätevesimaksuja. Esimerkiksi kolmihenkinen perhe käyttää vesija jätevesimaksuihin vuodessa 0,5 euroa henkilöä kohden vuorokaudessa. Kevään lämpöennätykset lyötiin Etelä-Suomessa HELSINKI (STT) Koskenkorva on pysynyt suomalaisten suosikkijuomana. Kuva: Antti Savela HELSINKI (STT) Etelä-Suomessa mitattiin pitkänäperjantaina kevään uudet lämpöennätykset. Perusmaksujen osalta käytäntö on vaihteleva. Jaffat, 7-Up, Pepsit ja Vichy Novelle 1,5 L 2x2-pack (0,39 €/L) Sisältö 2,35 € + pantit 1,60 € 1 erä / talous Maitokolmio DELLA 400 g 2 pkt (3,13 €/kg) 14 .90 € 4 .99 € Rainbow pakaste PATONGIT 175 g 2 kpl yrttivoi ja valkosipuli (4,29 €/kg) 1 / talous Suomalainen RUUKKUtai RUUKKUJÄÄSALAATTI/ kpl .69 € Estrella SNACKSIT 300 g 2 pss (5,83 €/kg) Kulta Katriina ja Juhla Mokka KAHVI 500 g (3,90 €/kg) 1 / talous 1 .95 € 3 .50 € Kinder YLLÄTYSMUNAT 20 g (29,50 €/kg) .59 € Felix KURKKUSALAATTI 380 g (5,24 €/kg) 1 .99 € Lapin Kulta III-OLUT 0,33 L 24 pll / kori (1,30 €/L) Sis. Plussa-etu: -20%-50% Kaikki matot www.asko.fi SOLO-lepotuoli 149,(349,-) Soul-kankaalla. Siihen lämmin sää loppuukin ainakin vähäksi aikaa. Talous . – Nämä kaikki tekijät näkyvät hinnoissa. Muun muassa Mauri Jokikuona keittää kahvinsa Pitkäkankaalta tulevaan pohjaveteen. Osa kunnista ei niitä peri, osa perii. Plussa-kortilla Plussa-pisteet ostoksistasi. Liittymishalukkuutta viemäriverkkoon ei puuttune. Olosuhderasite on lisäksi se, että rakentajien riesana on joko paksu savikerros tai kova kallio. 10,30 € + pantit 2,40 € + kori 2,20 € Valio Polar 15% JUUSTO 700 g (7,13 €/kg) 1 .50 € AVOINNA: La 26.3. Tuloutustakaan ei Ylivieskassa harjoiteta. Vesija viemärilaitosyhdistyksen vuosittainen julkaisu jäsenlaitostensa vesimaksuista osoittaa, että vesimaksut ovat nousseet valtakunnallisesti vuoden aikana. Lämmin sää jatkuu viikonlopun Häkkinen ennustaa lämpimän sään jatkuvan koko viikonlopun ajan, vaikka aivan yhtä korkeisiin lukemiin ei lauantaina ja sunnuntaina ehkä ylletäkään. – Maaliskuun lopun keskilämpötila on Etelä-Suomessa ollut 3–4 astetta. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . Snellman kertoo, että viime vuosina laitos on rakentanut paljon sadevesiputkistoja, jotka on ohjattu jäteveden puhdistamon ohi. Tältä kalliilta investoinnilta voi välttyä liittymällä kunnalliseen viemäriverkostoon. Honkalan mukaan taksat on pidetty alhaalla tehokkuudella. – Alkuviikosta Suomeen tulee taas sateita, ja lämpötila laskee lähelle nollaa. Kotimaa . Nivalassa käytetään paljon Vesikolmion johtovettä, joka on Honkalan mukaan paitsi hyvää myös halpaa. suljettu Ha us ka a Pä äs iäi stä ! Ha us ka a Pä äs iäi stä ! ASKO Plussa-edun saat näillä korteilla. ”Tuloutus ei juuri näy hinnassa” Taulukosta erottuvat myös Pietarsaaren hinnat. 06-8328700 2 .50 € LAUANTAI 26.3. Ylivieskassa kustannuksia lisää myös alava maa. (13,-) Etusi 70% 3 90 Veden hinta vaihtelee Rakennustahti, olosuhteet ja maksupolitiikka vaikuttavat Haapajärvellä käytetään verrattain halpaa mutta laadukasta vettä. Silti keskiverto suomalaisperheen elinkustannuksista vesihuolto muodostaa murto-osan. Pietarsaaren Veden käyttöpäällikkö Leif Snellman kertoo, että viiden prosentin tuloutus kaupungin kassaan ei juurikaan vaikuta vesimaksuihin. askossa Plussaa ostoistasi. Honkala arvioi, että kun ensi vuonna jäteveden puhdistuslaitos uusii ympäristölupansa vastaan tullee ennen kaikkea typenpoiston järjestelmien korjaaminen. – Tällä tavalla olemme pyrkineet vähentämään puhdistamon turhaa kuormitusta, Snellman kertoo. – Ideana on rahoittaa hanke liittymismaksuilla ja jätetaksat pyritään pitämään kurissa. Uusi jätevesiasetus määrää talot uudistamaan järjestelmänsä. Yhdistyksen toimitusjohtaja Rauno Piippo kertoo, että jätemaksut ovat kallistuneet viime vuosina keskimäärin viiden prosentin luokkaa. Piipon mukaan perusmaksujen käyttöä ollaan lisäämässä tavoitteena, että näistä koostuisi 30 prosenttia vesilaitosten tuloista. Toisaalta Piipon mukaan on paljon sellaisia kuntia, jotka tukevat verovaroista vesija viemäriverkostojen rakentamista. Nivalassa vesimaksut ovat maakunnan alhaisimmat ja Vesija viemärilaitosyhdistyksen mukaan jopa toiseksi alhaisimmat koko maassa. Hintaa joudutaan ehkä nostamaan myös viemäriverkoston laajentamissuunnitelman vuoksi. Taksat jäävät palvelun ylläpitoon, Kahlos tuumaa. Samalla tavalla kuin Kokkolassa Pietarsaaressa vesilaitoksen investointivauhti on voimakas. Nivalan valtuusto on päättänyt laajentaa kunnallista verkkoa Haapaperälle, Pirttirannalle, Sahanperälle ja Kiekonalueelle. – Ehkä tärkein on kova rakentaminen. Ähtävänjoesta otettu vesi puhdistetaan monimutkaisen ja kalliin prosessin avulla kuluttajille. Keskimäärin vesihuoltopalvelujen aiheuttama kustannus omakotitalossa on 3,30 euroa kuutio ja kerrostaloissa 2,84 euroa kuutio. Verkostoa ja jäteveden puhdistuslaitosta on pyöritetty järkevästi ja suunnitelmallisesti. FILESUIKALE 300 g (6,50 €/kg) Riitan Herkku TÄYSMEHUT 1 L omena ja appelsiini 3 prk (0,33 €/L) .99 € 3 .95 € 1 .95 € Hartwall kelt. – Alueellisesti toimivan Vesikolmion perustaminen aikoinaan oli viisas päätös, Honkala kehuu. Toimitusjohtaja Piipon mukaan tuloutuspolitiikassa on merkittäviä kuntakohtaisia eroja. Alko ei ole julkaissut myyntitilastojaan vuoden 1994 jälkeen. Aika näyttää, kuinka onnistumme, Honkala pohtii. klo 8.00-18.00 Su 27.3. Erityisen halpaa vettä asiakkailleen johtavat Haapajärven Vesi Oy ja Nivalassa toimiva Vesihuolto Oy. Sinällään toiminta on tehokasta. (349,-) jopa Meriheinäkorit, väri sininen. Töihin Pirttirannalla on tarkoitus käydä vuoden kuluttua, ja tästä eteenpäin viemäriin liitetään alue kerrallaan parin vuoden välein. Yli kymmeneen asteeseen päästiin muun muassa Helsingissä, Espoossa, Inkoossa, Ruotsinpyhtäällä ja Piikkiössä. Toimintamenot on pidetty tiukassa syynissä, Ruuska kertoo. Rahi ei sisälly hintaan. asti. PYSYVÄSTI EDULLISEEN HINTAAN! Saarioinen marinoitu ja hunajamarin. Askotilillä joustavasti maksuaikaa
– Viidessä vuodessa tilisiirtojen määrä on kasvanut 28 prosenttia ja suoraveloitustapahtumien 57 prosenttia, kuvaa pankinjohtaja Keijo Kotisaari kehitystä. Ilman korttia 129,ETU 38% Pieni koko, suuret ominaisuudet! FM-RADIO 79 90 CANON POWERSHOT A520 –DIGITAALIKAMERA Tarkkuus 4,0 megapikseliä. PictBridge-yhteensopiva. Takuu 12 kk. Älykäs 9 pisteen AIAF-tarkennus. Metsäpeura katosi Suomesta metsästyksen seurauksena 1800-luvun lopulla. Ensimmäinen edellytys on kuitenkin laskutuksen säännöllisyys ja samat asiakkaat. 20,95 PARHAAT PÄÄSIÄISYLLÄTYKSET ANTTILASTA! Maailman pienin digikamera, jossa 3x optinen zoom! 1 Gt:n muistiin mahtuu jopa 45 CD-levyllistä musiikkia! 100x siirtonopeus. Suoraveloitusta käyttävät Suomen Pankkiyhdistyksen maksuliikenneasiantuntijan Pirjo Ilolan mukaan erityisesti varttuneemmat ihmiset, kun taas nuoret maksavat laskuja internetin kautta. Takuu 12 kk. Kuitenkin vain selvä vähemmistö uskoo siihen, että puolueiden vetoomus yhteisen ehdokkaan puolesta auttaisi porvariehdokkaan voittoon, jos toisena ehdokkaana on SDP:n Tarja Halonen. Iso 1,8” LCD-näyttö. Laitteessa on sisäänrakennettu FM-radio ja mikrofoni äänentallennusta varten. Vuonna 1994 tapahtumia oli 18 miljoonaa ja vuonna 2003 64 miljoonaa. Samaa mieltä on Ilola, joka viittaa virusja muihin riskeihin, joita verkkotoimintaan liittyy. Sen piirissä olevista laskuista nykyisin noin kolmannes suoraveloitetaan. – Myös yritysten käyttämän verkkopalvelun kautta maksetaan vähemmän nykyisin kuin viisi vuotta sitten. Asiasta kertoi sanomalehti Lapin Kansa perjantaina. 4 pv .........................215 e M U OT I | TO P T E N | S P O RT | K I D S | KOT I Plussaa ostoksistasi. Maaliskuun alkupuolella suoritetussa lentolaskennassa metsäpeuroja löydettiin noin tuhat yksilöä, kun kaksi vuotta sitten metsäpeurakannaksi laskettiin 1 500 eläintä. Maksuautomaattien suosio on vastaavasti hiipunut. – Tämä johtuu verkkopankin suosiosta, sanoo Ilola. Miesten pusakka 85. 129,SÄÄSTÄ 20% 109,CREATIVE MUVO TX 256 MB FM -MASSAMUISTISOITIN 256 Mt Taustavalaistu LCD-näyttö. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Pohjankyläntie 1, KALAJOKI (08) 4694 400 Pajalankatu 1, YLIVIESKA (08) 4694 450 BUSSILOMAT 2005 UUSI ESITE ILMESTYNYT! NOUDA TAI TILAA OMASI! MAISEMAMATKA IRLANTIIN Matka unohtumattomien maisemien loistoon 9.6. 9-21, la 9-18. Asia ei ole kuitenkaan edennyt, ja syyttäjä Juha Isola uskoo amerikkalaisen osapuolen odottavan ensin Rovaniemen käräjäoikeuden päätöstä, Lapin Kansa kertoo. 15 58, 65. 9-21, la 9-18. 381 e ALPPPIRUUSUJA JA KARTANOITA 18.6. Matkaamme läpi Viron, Latvian ja Liettuan ja vierailemme satumaisissa linnoissa 2.8. (06) 831 8555 ma-to 9.30-18, pe 9.30-19, la 9-16 Tänään naisten ja miesten ulkoilutakit % Tarjous koskee kevään normaalihintaisia naisten ja miesten kangastakkeja ja on voimassa tänään. Naisten kevättakki 69. Mukana ohjelmisto, käyttöohjeet, kaapelit, paristot, 16 Mt:n muistikortti ja rannehihna. Norm. Sisäinen 11 Mt:n muisti ja SD-korttipaikka. SDP:n kannattajista 54 prosenttia hyväksyi porvariyhteistyön. PictBridge-tulostus. 449,SONY MZ-NH600/S –HI-MD-SOITIN 6-alueinen ekvalisaattori. Metsäpeuroja on siirtoistutuksen avulla saatu palautettua myös Suomenselän alueelle, jossa tällä hetkellä elää yli tuhannen eläimen populaatio. Kotisaaren mukaan suoraveloituksen lisääntymisen esteenä ovat laskuttajalta vaadittavat ominaisuudet. Myönteisimmin yhteistyöhön suhtautuvat kokoomuslaiset (86) ja keskustalaiset (74 prosenttia). Porvaripuolueiden presidentinvaaliyhteistyölle kannatusta. Kainuun metsäpeurakanta romahti ROVANIEMI (STT) Rovaseutu kuntayhtymän extoimitusjohtaja Paavo Kykkänen joutuu syytteeseen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä. ................. Vesilaskuja maksetaan suoraveloituksen kautta noin 800 ja kaukolämpömaksuja noin 500. Kustannukset menevät laskuttajan piikkiin. 21 kuvausohjelmaa. Netin suosio kasvaa Kokkolan Osuuspankissa rahansiirtotapahtumia oli viime vuonna runsas 2 miljoonaa, josta suoraveloituksen osuus oli 10,5 prosenttia. 72, 25. 555 e PUUTARHAMATKA TANSKAAN JA SKÅNEEN. 21,95 tai APULANTA: KIILA Norm. Suoraveloitustapahtumia kirjattiin vastaavasti vain 10. 14 pv .......................1562 e BALTIAN LINNAT. Niiden kautta maksettiin viisi vuotta sitten noin 28 prosenttia laskuista ja viime vuonna vain 11 prosenttia. 20,LAUKUT tai PISTOKKAAT tai KÄVELYKENGÄT Norm. – Kaikki olisi mahdollista suoraveloittaa, mutta toistaiseksi sen piirissä on toistuvasti veloitettavia maksuja, kertoo talouspäällikkö Jari Saarinen. Suomenja ruotsi-nkielinen valikko ja käyttöohjeet. Ilman korttia 399,ETU 24% Kaupan päälle 128 Mt -muistikortti! 299 90 SÄÄSTÄ 33% 299 90 PENTAX OPTIO S5i –DIGITAALIKAMERA Tarkkuus 5,0 megapikseliä. KOKKOLA Isokatu 13 puh. ...............................alk 82 e Risteilyt: Taku uläht ö Taku uläht ö PÄRNU-RIIKA-TARTTO 18.7. maaliskuuta tuhannelta yli 15-vuotiaalta suomalaiselta. 10 mm:n pikaistukka. Datatallennus (JPEG, MPEG, EXEL, PPT, MP3…'85) ATRAC-, MP3, WMAja WAV-tuki. Mukana korvakuulokkeet, paristo, asennusromppu, USBkaapeli. Myös pedot ovat verottaneet osaltaan alueen peurakantaa. 01053 48800, avoinna ark. Kuva: Jukka Lehojärvi – Suoraveloituksessa pankki veloittaa laskut maksajien tileiltä eräpäivänä ja hyvittää ne laskuttajan tilille. Nopea sarjakuvaus. Jämäkkä metallirunko. Lauantaina 26.3.2005 . 21,95 19 95 19 95 SÄÄSTÄ JOPA 44% 17 95 KOTITEOLLISUUS: 7 Norm. Videokuvaus äänellä jopa VGA-tarkkuudella. Suomi on kuitenkin Ilolan mukaan alkutaipaleella suoraveloituksen käytössä. Kykkänen on kuitenkin kiistänyt allekirjoittaneensa vajaan neljän miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen. Kaupungilla ei ole enää varsinaista yleisökassaa, jonne laskut voitaisiin käydä maksamassa. liput Aida-oopperaan MM 2005 Helsinki 11.8. 2 pv ...........................107 e Saim me lisäp aikko ja RISTEILYT TALLINNAAN m/s Romantikalla 9.4. Nopea Digic-prosessori. Tallentaa jopa 4/8 tuntia MP3 musiikkia tai 8/16 tuntia WMA-musiikkia. Lisäksi meillä on kassa pienempää sisäistä rahaliikennettä varten. Sähköpostiin lähettävien laskujen hän ei usko yleistyvän. Joskus ostokset ovat isompia suunnitelmista totta Plussa-luotolla! YMPÄRISTÖASIOIDEN EDELLÄKÄVIJÄ Osta nyt, maksa osissa! Tarjoukset voimassa vain tänään. USB, optinen ja analoginen in –liitäntä. Paino vain 105 g. Jatkossa muun muassa kiinteistöveron veloittamisesta voidaan tehdä suoraveloitussopimus. 2 pv .........................151 e Viherpeukaloille: Kiertomatkoja: KEVÄTPUUTARHA 2005-MESSUT Helsingissä 9.4. Amerikkalaisyhtiö vaatii Rovaseudulta miljoonakorvauksia Syytteet liittyvät kahteen kuntayhtymän hankkeeseen, Port of Lapland Gateway -lentorahtikeskushankkeeseen, sekä Barentsin lentoliikennettä tukeneeseen Airgate to Barents projektiin. Lentorahtikeskushankkeen amerikkalainen konsulttiyhtiö on vaatinut Rovaseudulta seitsemän miljoonan dollarin korvauksia toteutumattomasta hankkeesta, ja on esittänyt todisteena Kykkäsen allekirjoittamaa sopimusta. Lähikuvaus jopa 5 cm:n etäisyydeltä. 01053 48300, avoinna ark. Timanttihiottu alumiinikuori. 2 pv .........................221 e Hintaan sis. – Suomessa suoraveloitetaan nykyisin lainanhoitomaksujen lisäksi tavallisimmin vuokria, lehtimaksuja, puhelin-ja kännykkälaskuja, kaupungin ja yhteisöjen erilaisia maksuja. Suoraveloitus on tarkoitettu laskuttajalle, joka toistuvasti laskuttaa samoja asiakkaitaan joko kiinteällä tai vaihtelevalla summalla. 29,90 SÄÄSTÄ 33% LADATTAVA KINZOAKKUPORAKONE 12 V 0-540 kierr./min. Kolmannes mahdollisista Kokkolan kaupunki on ollut mukana suoraveloituksessa jo vuosia. Taudit ja loiset ovat varmasti yksi osatekijä kannan laskuun. Se johtunee siitä, että pienemmät yritykset käyttävät yksityishenkilöiden suosimaa päätepalvelua. Matkailu Lääkäripalvelut Ravintolat Jouko Pensaari (KP) Suoraveloituksen suosio kasvaa hitaasti mutta tasaisesti. G-protection-tärinänvaimennus. Suoraveloitusta paljon enemmän on lisääntynyt verkkopankin suosio. Ainutlaatuisia käyntikohteita ja kukkaloistoa! 28.6. – Laskuttajalla pitää olla valmiudet muodostaa ja lähettää suoraveloitusaineistoa ja se maksaa. – Laskennan tulos oli yllättävä. palvelemme klo 9-16. Suoraveloituksen piiri laajenee. 6 pv ................... – Suoraveloitus on ainakin vielä maksajan kannalta maksuton palvelu. Suomen Gallup kysyi asiasta puhelimitse 15.–23. Erillinen lämpölevyn vastus. Tilavuus 1,2 l. Suunnanvaihto. 39,90 SÄÄSTÄ 40% 23 90 MOCCAMASTER K741 –KAHVINKEITIN Pannullinen valmistuu 5-7 minuutissa lähes äänettömästi. 1950-luvulla metsäpeuroja tuli itärajan yli Kuhmoon, jossa kanta vahvistui parhaimmillaan lähes 2 000 eläimeen. Norm. Pääsiäislauantaina 26.3. Takuu 24 kk. Norm. Liikkuvan kuvan ja äänen tallennus. Joensuu, Torikatu 31, puh. Laskennan tulos otetaan varmasti huomioon, kun metsäpeuran kannanhoitosuunnitelmaa valmistellaan, tutkija Vesa Ruusila Riistaja kalatalouden tutkimuslaitokselta uskoo. 4x optinen zoom. Yleisintä se on Keskija Etelä-Euroopassa: Suhteellisesti ahkerinta suoraveloitus on Espanjassa, jossa vuonna 2002 suoraveloituksia oli asukasta kohden 29 ja muita tilisiirtoja 10. Huippulaadukas Pentax SMC –optiikka. – Teknisessä virastossa on palvelupiste, jossa voi maksaa käteisellä joitain lupamaksuja tai vastaavia. Takuu 24 kk. Hän irtisanoutui myöhemmin virastaan. 7 pv .........................733 e PUUTARHAMATKA VIROON 8.7. Takuu 24 kk. Tarkkaa syytä metsäpeurakannan romahdukseen ei ole tuoreeltaan tiedossa. Linjasisääntulon kautta voi tallentaa suoraan MP3-musiikkia.USB 2.0 -yhteensopivuus. Suoraveloitus lisääntyy Pankinjohtaja Keijo Kotisaari vahvistaa, että suoraveloituksen suosio on kasvanut, mutta ei niin paljon kuin verkkopankin. Vaivatonta ja maksutonta kuluttajalle Fakta KAJAANI (STT) Kainuun metsäpeurakanta jatkaa laskuaan. Iso 1,8” LCD-näyttö. – Netin kautta maksettiin viime vuonna 42 prosenttia laskuista, kun osuus 1999 oli vain 6 prosenttia. Kykkänen pidätettiin virastaan toukokuussa 2003 sen jälkeen, kun hänen epäiltiin ylittäneen toimivaltansa konsulttisopimuksissa. Asiantuntijat arvelevat kannan reippaan laskun olevan usean tekijän summa. Mukana Li-ion-akku, laturi, kaapelit, rannehihna ja monipuolinen ohjelmisto. Erittäin pieni virrankulutus. Takuu 12 kk. Norm. 4 pv .........................352 e Kulttuuria: OOPPERAMATKA Savonlinnaan 30.7. Matka Baltian kartano?kulttuuriin?. 3x optinen ja 4x digitaalinen zoom. Myös CD-tasoinen lineaarinen PCM-äänitys. Kokkola, Tehtaankatu 12, puh. Rovaseudun ex-toimitusjohtaja syytteeseen HELSINKI (STT) Enemmistö suomalaisista hyväksyy suurten porvaripuolueiden, keskustan ja kokoomuksen, mahdollisen yhteistyön ensi vuoden presidentinvaalien toisella kierroksella, kertoo perjantain Helsingin Sanomat. Eniten suoraveloituksessa on sähkölaskuja, noin 7 000 eli 60 prosenttia. Konsulttiyhtiö on uhannut viedä kiistan oikeuteen Yhdysvalloissa. Demarivastaajista yhteistyön hyödyllisyyteen uskoi 26 prosenttia, keskustan ja kokoomuksen alle puolet. 249,SÄÄSTÄ 48% 129,VHS 14 95 Uutuus! BRIDGET JONES: ELÄMÄ JATKUU DVD Norm. Pieni peuralauma elää myös Lieksan suunnalla. USB/AV-liitännät. 20 eri kuvaustoimintoa. 4 pv.. Tilisiirtoja tehtiin vuonna 2002 Suomessa suhteellisesti enemmän kuin missään muussa euromaassa eli 102 per asukas. Saarinen ennakoi, että lähivuosina siirrytään yksityishenkilöittenkin kohdalla sähköiseen laskutukseen. Korkeimmillaan virallinen kanta-arvio Kainuussa oli vuonna 2001, jolloin maakunnan alueella laskettiin olevan peuroja noin 1 700 kappaletta
Laasonen korostaa, että korkeakoulututkintojen arvostukseen vaikuttavat eniten juuri kysynnän ja tarjonnan suhde sekä opetuksen laatu. Pääsiäisen ajan hän lomailee tyttöystävänsä kotikaupungissa Kokkolassa. Kuski puhalsi onnettomuuden jälkeen 2,4 promillea. Jumalanpalvelusten ja musiikin rinnalle on noussut näytelmiä ja ristisaattoja. Onnettomuus sattui kello 17.25 Kallansillalla. Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja hän ei näe uhkana arvostukselle, kunhan ne säilyvät sellaisina kuin on alkujaan suunniteltu. Teepilleri kehitetty Kristillisiä pääsiäisjuhlia yhä lisää KUOPIO (STT) Rattijuoppo törmäsi alkuillasta pitkänäperjantaina Kallansillan kaiteeseen ja lennätti autonsa katolleen viitostiellä Kuopiossa. Mies oli hukkua viljasiiloon GUWAHATI (STT–REUTERS) Intiassa on kehitetty teepilleri. – Jos kovin lämpenee, saattaa käydä niinkin, että pääsiäisen jälkeen ei enää esimerkiksi saaresta pääse autolla tai moottorikelkalla jäätä pitkin pois. Johtokunta Kuolleita Surukiitokset Hautaustoimistot Konsertit Kokoukset Sekalaiset Teatterit PAM-Kokkolanseudun os. Laasonen myöntääkin, että koulutusinflaation vaara on joillakin aloilla todellinen. Kuivurissa työskennellyt mies laskeutui tikkailla siiloon avaamaan sen alapäässä ollutta tukosta. Tämän vuoden näytelmän pääroolissa ovat vangitut, jotka ristiinnaulittiin yhdessä Jeesuksen kanssa. Kun viljaa oli saatu riittävästi pois, pääsi siiloon vajonnut muiden auttamana ylös. Tervetuloa! Puheenjohtajat Himangan Keskustan py. – Länsimaisessa yhteiskunnassa pelkästä tämänkaltaisesta signaalista ei ole merkittävää hyötyä. TERVETULOA! KAIKKI MUKAAN! Terveisin Johtokunta VUOSIKOKOUS Trullevintie-Trullovägen tiekunnan vuosikokous Keskiviikkona 13.4.2005 klo 18.00 Kokkolan Kaupungintalolla, Kauppatori 1. HOITOKUNTA Rakkaamme Matti Kalevi ANIAS s. Hän sanoo, että entistä nuorempia maistereita saataisiin helposti, kun karsittaisiin aikaa ylioppilastutkinnon suorittamisen ja yliopistoopintojen aloittamisen välillä. Kairatessa jää voi nimittäin olla 20-30-senttistä, mutta hyvin haurasta. Valonkanta -vaellusnäytelmä liittyy kirkon 850-vuotisjuhlallisuuksiin. Apuun tullut toinen henkilö oli myös vaarassa upota. Tällä hetkellä keskipohjalaisissa järvissä on Telénin mukaan noin puolen metrin jää. SYL:ssä päätöksiä asiaan odotetaan ennen kuin kevään uusien opiskelupaikkojen jako käynnistyy. Satakunnan pelastuslaitos avusti miehen ulos. – Insinöörien ja tradenomien koulutuksessa on suurimmat päällekkäisyydet. Loppujakso nähdään lauantaina. Jää tulee pikkuhiljaa täyteen kapeita kanavia ja se voi haurastua aika nopeastikin. KÄLVIÄN HIRSIMETSÄN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS Kälviän kunnanviraston valtuustosali, Ullavantie 24, 68300 Kälviä, ma 4.4.2005 klo 11.00 Käsitellään ohjesäännön 7 § mukaiset asiat. Kolmas tärkeä asia ovat ydinainesanalyysit, joilla tutkitaan tarkemmin sitä, mitä yliopistoissa opetetaan ja onko opetuksessa päällekkäisyyksiä. Apuun hälytettiin pelastuslaitos. Rattijuopon auto katolleen sillalla. Laasonen muistuttaa, että suomalaiset netto-opiskeluajat ovat hyvää eurooppalaista tasoa jo nyt. Käsikirjoitus on Matti Pennasen. Telén varoittelee, että paksukin jää voi murentua todella nopeasti varsinkin, jos jäätä pitää lämpimänä päälle satanut lumi. Palomies laskeutui siiloon rauhoittamaan tilannetta. Mies törmäsi autollaan huoltoauton kaiteeseen, minkä jälkeen auto lensi 20 metrin matkan ja päätyi katolleen ajoradalle. Vainio uskoo, että sohjossakin hyvin liikkuvat moottorikelkat selviytyvät vielä jääajosta. Vertailukohdaksi hän nostaa suuret ikäluokat. Astuttuaan viljaan hän alkoi vajota pystymättä enää nousemaan tikkaille. Vainio huomauttaa, että Kokkolan rannikollakin meri oli melko pitkään avoimena ja jäät muodostuivat pääasiassa viime aikojen pakkasten aikana. – Tulossa on vaaralliset ajat, koska tilannekin muuttuu erittäin nopeasti. Henkilöauton kantamiseen tarvittaisiin kuitenkin 20 senttiä teräsjäätä ja tuplamäärä kevätjäätä. – Jos ei ole jäätä seuraillut, kestävyyttä voi kuitenkin olla vaikea arvioida. 070 ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ke 13.4.2005 klo 18.30. Mikaelin kirkon näytelmässä vaelletaan Golgatalle vankien seurassa. Suomen ympäristökeskuksen tutkija Matti-Erkki Telénin mukaan nytkin kannattaa varoa virtapaikkoja, viemärien suuaukkoja ja avantoja. Vaarana koulutuksen inflaatio SYL:in mielestä korkeakoulujen aloituspaikkojen määrää olisi varaa karsia reilusti. Se koostuu 80-prosenttisesti teestä. katsaus ajankohtaisiin asioihin, vieraana Vaasan toimistolta toimitsija. Tilanne vaikuttaa myös näiden alojen yliopisto-tutkintoihin. Heikkojakin kohtia löytyy, kuten salmet, joissa vesi liikkuu. Esillä sääntömääräiset asiat. Vainio kuitenkin muistuttaa, että meren jää sulaa petollisesti ja 30-senttinenkin puikkoinen jää saattaa kosketuksesta särkyä. Kokouksessa tarjolla kahvia ja pientä iltapalaa. Merijää sulaa petollisesti Myös Merentutkimuslaitoksen tutkija Jouni Vainio muistuttaa, että jo nyt jossakin kohdin meren jäätä voi käydä huono tuuri. – Kun aurinko lämmittää jäätä päältä päin, jäässä olevat suolataskut aukeavat ja suola lämpenee. Sen ovat kirjoittaneet Tytti Issakainen, Jarkko Laine ja Harri Raitis. Tällä hetkellä välivuosia kertyy keskimäärin kolme. Tällä keinoin esimerkiksi Oulun yliopistossa opintoajat ovat kymmenessä vuodessa lyhentyneet selvästi. Ruskeahko tabletti painaa 0,3 grammaa. Annikki ja lapset perh. Kuva: Juha Sallinen HUITTINEN (STT) Mies jäi perjantaina Huittisissa loukkuun kuivurin viljasiiloon ja oli vähällä vajota viljaan ja tukehtua sinne. Heistä korkeakoulutus on seitsemällä prosentilla, kun nykyisin tavoitellaan 65 prosentin lukuja. Lähes koko Pohjanlahden rannikolla on kuitenkin tällä hetkellä noin 20-50 senttimetrin kiintojäät. Tuloksena on teen aromi. Turvavöiden ansiosta hän kuitenkin säästyi vakavilta vammoilta. Hänen mielestään tärkeintä olisi kehittää koulutusjärjestelmää muun muassa siten, että yliopisto-opetusta tarjottaisiin ympärivuotisesti ja läpi viikon. Lauantaina 26.3.2005 Maakunta 5 Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ENSIO WIIRILINNAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Tuoreiden ylioppilaiden saamat lisäpisteet eivät kuitenkaan ole SYL:in toivoma keino. (Jussi Hakulinen) Matti siunattiin kiirastorstaina 24.3.2005 Alavieskan kirkossa. Ensi viikosta jo varoitetaan Vielä pääsiäisenä jäillä uskaltaa liikkua Lämmennyt sää koettelee autoteiden kunnon lisäksi jäiden kestävyyttä. Esillä yksityistielain 60 §:n ja 64 §:n asiat. 11.3.2005 Kurikassa Puolisoa ja velimiestä kaivaten Saila Jukka muut sukulaiset ja ystävät Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen on puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois vaan illan tullen katoaa ja tummuu aina pois. 15.6.1954 Alavieskassa k. – Jää ei ole koskaan kauttaaltaan yhtä paksua, hän korostaa. Hän kuvailee haurastunutta jäätä tummanharmaaksi ja märän näköiseksi. Vuoden 2005 tiemaksujen maksuunpanoluettelo on nähtävänä 29.3.-13.4.2005 välisenä aikana Kokkolan kaupungintalon kirjaamossa arkipäivinä klo 8.00-15.00, ei lauantaisin. Tilanne opintojen keston suhteen ei hänen mielestään ole Suomessa muutenkaan hälyttävä. Näytelmä esitetään kahdessa osassa. Tervetuloa! Hoitokunta Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura ry:n ja Kalevan Nuoret ry:n VUOSIKOKOUS 9.4.2005 Pyhäjärvellä Ns:n talo Wäinössä. Laasosen mukaan kaksiportainen tutkintomalli lyhentää opintoaikoja automaattisesti. Jatkossa siis opiskeltaisiin käytännössäkin maanantaista perjantaihin, ei vain tiistaista torstaihin, kuten nyt. Kaisa Hahto KOKKOLA (KP) Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Arttu Laasonen on Suomen hallituksen kanssa samaa mieltä siitä, että opiskelijoiden valmistumista on syytä nopeuttaa. Kehittämistä rajoittamisen sijaan Myös SYL pyrkisi nopeuttamaan opintoja Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Arttu Laasonen on pääsiäislomalla Kokkolassa. Toiset tyhjensivät siiloa alakautta. Kokous alkaa klo 15.00. Lähinnä kehittää tulisi pääsykokeen rakennetta. Jo viikon päästä vedet alkavat herätä. Kuva: Juha Sallinen Kaisa Hahto KOKKOLA (KP) Meren ja järven jää kestää tutkijoiden mukaan liikkumista Keski-Pohjanmaalla vielä pääsiäisen aikana. Lisäpisteet eivät saa ratkaista Aloituspaikkojen jakoakin olisi Laasosen mukaan syytä uudistaa. Se alkanee sulaa heti huhtikuun alussa. Jos pyhille ennustetut lämpöasteet toteutuvat, varsinkin järvien jää voi kuitenkin haurastua hyvinkin nopeasti. Antti Porko ja kunnanjohtaja Erkki Hirsimäki. Pitkänperjantain iltana Salossa esitettiin Ristintie. Lämmin kiitos osanotosta. Napin voi heittää suoraan suuhunsa, mutta sen voi yhtä lailla pudottaa kupilliseen kuumaa tai kylmää vettä. Pyhän Katariinan kirkossa soi lauantaina Kristuksen kärsimysnäytelmä Luukkaan evankeliumin mukaan. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa kauppatieteitä opiskeleva Laasonen on johtanut SYL:iä vuodenvaihteesta lähtien. Turun tuomiokirkon ympäristössä esitetään pääsiäissunnuntain iltana Valonkantaja -vaellusnäytelmää. – Jos yliopistoon ei ole mahdollista päästä suoraan lukiosta ilman valmennuskursseja, ongelma on pääsykokeissa eikä sitä ratkaista lisäpisteillä. – En sano, että jäällä voi pääsiäisenä liikkua täysin turvallisesti. – Täytyy pitää kiinni siitä, että jatkotutkinnoista ei muodostu automaattisia, vaan niiden merkitys on osaamisen syventäminen sitten, kun on jo oltu työelämässä. TURKU (STT) Pääsiäisen uskonnolliset juhlat ovat lisääntymässä. Sillä keinoin voitaisiin nykyiselläkin rahoituksella taata laadukas koulutus. Myös ylioppilastutkinnon painoarvon kasvattaminen on osatekijä. Eihän työttömyyttäkään kielletä, Laasonen huomauttaa. – Lisäksi opiskelijoiden toimeentulo tulisi turvata siten, että täysipäiväisesti olisi mahdollista opiskella. Siilossa oli viljaa muutamia kuutioita. Jään heikkenemistä on valtavan vaikea ennustaa ja tilanne saattaa muuttua jopa muutamassa tunnissa. Lisäksi paikalla kunnanpäättäjiä. Yliopistolain muutosesitys on parhaillaan sivistysvaliokunnan käsittelyssä. Turun Mikaelinkirkossa on esitetty pääsisäisnäytelmää jo vuosikymmen. KESKIPOHJANMAA . Paikka: Hotelli Seurahuone, Kokkola Aiheena mm. Tuloksena on aito teen maku. Tervetuloa keskustelemaan yhteisistä asioista. ry:n VUOSIKOKOUS Koski-Hovissa ma 4.4.05 klo 19.00. Kestävyyttä vaikea arvioida Vainion mukaan merijään vaiheita lähistöltä seuraavat huomaavat yleensä, milloin jää on muuttunut sellaiseksi, että se ei kestä enää. Hallituksen esittämää opintoaikojen rajoittamista hän ei kuitenkaan kannata. Käyntiosoite: Palotie 2 (Postia vastapäätä) Kahvitus klo 14.30 lähtien. Sen voi imeskellä, pureskella tai liuottaa veteen. Sääntömääräisten asioiden lisäksi illan teemana "Himankalainen yrityspolitiikka" Alustajina; KOSEK toimitusj
Kaikkea liikkuvaa ampuvaan oppositiopolitiikkaan Soininvaara ei edelleenkään aio lähteä. Eero Heinäluoma huolettaa Hallitusvastuuseen palaaminen edellyttää vihreiltä myös yhteistyökykyä suurten puolueiden kanssa – eikä vähiten SDP:n jolla ei ole juuri tapana jäädä oppositioon. Hän ei kuitenkaan usko, että tämän valinta sinänsä vaarantaisi vihreiden mahdollisuudet päästä hallitukseen. Alueella uiskenteli illalla neljän kyhmyjoutsen muodostama perhe, jonka aikuiset olivat hieman tahraisia, yksi tahrainen aikuinen kyhmyjoutsen ja yksi lievästi likaantunut poikanen. takki+housut+pipo KAIKKI TALVEN TAKIT, HOUSUT, FLEECET, PIPOT JA HANSKAT Vie lä tän ään ! ota maksa 3 1 Tarjoamme 2 edullisinta KOKKOLA Rantakatu 8-10, 10-18 • 10-15 Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara lupaa terävöittää puolueensa politiikkaa, mikäli hänet vielä valitaan kolmannelle puheenjohtajakaudelle. Työpaikkojensa puolesta pelännyt alusten miehistö oli vastustanut lipun vaihtamista. Onnettomuus sattui valtatie 20:lla noin viisi kilometriä Oulun suuntaan. Molemmat joutsenet pääsivät pesuun ja hoitoon Turun kaupungin eläinhoitolaan. Heistä vakavimmin loukkaantunut kuljetettiin Turkuun keskussairaalaan ja kolme lievemmin loukkaantunutta Loimaan sairaalaan. – Luulen, että meidän selkeä vikamme on ollut, että emme ole tuoneet tavoitteitamme riittävän selkeästi ja riittävän rohkeasti esiin, Soininvaara arvioi STT:n haastattelussa. Tie oli kuiva ja näkyvyys tapahtuma-aikana hyvä. Turma sattui puolenpäivän aikaan Kanteenmaan risteyksen lähellä, kun auto oli matkalla Forssasta Huittisiin päin. Ainoastaan höyhenpeitteen pinta on tahriintunut, mutta öljyä ei ole niiden höyhenissä syvällä, WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen selvitti perjantai-iltana. Kauppa on tarkoitus saada päätökseen ennen vuoden puoltaväliä. Tuotteet ovat sateenja viimanpitäviä ja niiden kaikki tärkeimmät saumat on teipattu. Demarien ja vihreiden välillä on ollut kitkaa, ja Soininvaara myöntää olevansa hieman huolissaan SDP:n puheenjohtajasuosikin Eero Heinäluoman poliittisesta ajattelusta. Soininvaaran mukaan ekologinen näkökulma ja kunnallisten palvelujen järkevä järjestäminen edellyttävät kuitenkin tiivistä yhdyskuntarakennetta, eikä puolueen kurssia olla tässä suhteessa kääntämässä. Lauantaina 26.3.2005 . Pakettiautoa kuljettanut vuonna 1961 syntynyt mies selvisi kolarista vammoitta. Türkcell-yhtiöllä on toimintaa Turkin lisäksi KeskiAasiassa, Pohjois-Kyproksessa ja Ukrainassa. – Se riippuu siitä, mitä maaseudun ihminen aikoo tehdä, Soininvaara puolustautuu. Haukiputaalainen mies oli ajamassa hieman puolenyön jälkeen Pudasjärven suunnalta Ouluun, kun hän törmäsi oikealle kääntymistä varten ryhmittäytyneen pakettiauton perälavaan. – Lintujen kunto näyttää hyvältä, eikä niillä ole välitöntä vaaraa. Tuoreessa vihreiden puoluevaltuutetuille teetetyssä kyselyssä kansanedustaja Tarja Cronberg meni kannatuksessa jo istuvan puheenjohtajan ohi. Rekisterinvaihtoa oli toivonut alukset käyttöönsä vuokrannut suomalaisvarustamo Finnlines. Hänen mukaansa uusiutuviin luonnonvaroihin käyttöön perustuva energiatalous avaisi puolestaan maaseudulle loistavia mahdollisuuksia energiantuotannon puolella. Asukkaat ovat kertoneet, että joutsenet lensivät Naantalin sataman tienoille ja tahriutuvat siellä. Mies kuoli heti. Soininvaara jos kuka on taas leimallisesti kaupunkipoliitikko, minkä hän itsekin myöntää heikkoudekseen. Näin on käynyt joka kerta myös suomalaisille merimiehille, kun aluksia on ulosliputettu. KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Lyhyesti KEVÄÄN UUTTA! Huipputekninen ja kevyt erikoiskangas estää veden pääsyn lävitseen, mutta päästää kosteuden ulos vaatteesta. TeliaSonera on vuoden ajan odottanut tätä mahdollisuutta. Monialakonserni Cukurova jatkaa paikallisena yhteistyökumppanina 13,5 prosentin omistusosuudella. Hän uskoo, että puheenjohtajakilvassa on kyse enemmänkin tyyliseikoista ja johtamistavasta. adiPRENE -iskunvaimennus kannassa. Mutta miten vihreät puhuttelevat maaseudun äänestäjää. Kaksi joutsenta pelastui öljystä Naantalissa. Maakunnat haasteena Puoluettaan vuodesta 2001 johtaneen Soininvaaran valinta ei ole enää itsestäänselvyys. Norjalaisvarustamon omistamat kaksi ro-ro-alusta siirrettiin Suomen lipun alle ja niihin vaihdettiin pääosin puolalaisten työntekijöiden tilalle suomalainen miehistö ja päällystö. Yhtiö kertoi perjantaina sopineensa Cukurova-konsernin kanssa, että se ostaa siltä 27 prosentin osuuden turkkilaisyhtiöstä 3,1 miljardin dollarin (2,39 miljardin euron) hintaan. Esimerkiksi puolueen ajama yhdyskuntarakenteen tiivistäminen saattaa syrjäseudun asukkaan korviin kuulostaa pikemminkin ikävältä hätistelyltä kirkonkylien rivitaloihin kuin maaseudun elämänmuodon puolesta puhumiselta. Puolueen linjassa ei Soininvaaran mukaan ole vikaa, eikä hän ole sitä muuttamassa. Soininvaara huomauttaa kuitenkin, että puolueen vaalimenestyksen ratkaiseva peruskannattajakunta on kaupunkilaista ja kannatuksen hankkiminen syrjäseuduilta on mittakaavaltaan promilleluokan toimintaa. Mies kuoli peräänajossa Pudasjärvellä PUNKALAIDUN (STT) Neljä nuorta loukkaantui, kun heidän autonsa suistui tieltä Punkalaitumella perjantaina valtatie 2:lla. Igelin mukaan Türkcell on hyvinhoidettu yhtiö ja sen toiminta kannattavaa. (59,-) 565 MULTI Kuntoilijan lenkkikenkä. Laivan kapteeni väitti, että öljyä pääsi veteen noin 200 litraa, mutta pelastuslaitoksen viranomaisten arvion mukaan nestettä karkasi enemmän. (59,-) TRAIL Varreton retkikenkä maastoon ja sauvakävelyyn. (59,-) ALLEGRA Kestävä juoksukenkä miehille ja naisille harjoitteluun. Neljä nuorta loukkaantui auton suistuttua tieltä HELSINKI (STT) Suomen ja Saksan välisen junalauttaliikenteen pysäyttänyt lakko on päättynyt. Soininvaara myöntää, että vihreiden ja hänen itsensä hieman nuukahtaneeksi arvostellussa oppositio-olemuksessa on petrattavaa. Soininvaara ei koe haastajien ilmaantumista epäluottamuslauseena linjalleen. Tie oli onnettomuuspaikalla paljas ja märkä. Poliisi tutkii asiaa. Junalauttojen lakko loppui Itämerellä NAANTALI (STT) Yksi öljyyn tahriutunut laulujoutsen ja yksi kyhmyjoutsen saatiin kiinni pitkänäperjantaina Naantalissa UkkoPekan sillan lähellä. Esimerkiksi energiaverotuksen kiristäminen ei vaikuta sähköja polttoainelaskuja kiroavaa pientaloasujaa innostavalta teemalta. Soininvaara huomauttaa kuitenkin Heinäluoman olevan vielä poliittisesti kirjoittamaton lehti, ja arvioi yhteistyön olleen Paavo Lipposen kanssa helpompaa. Kuva: Arkisto HELSINKI (STT) TeliaSonera kasvattaa omistustaan turkkilaisessa matkapuhelinoperaattorissa Türkcellissä 64,3 prosenttiin. LILY tai GABE puvut (229,-) 129 € 19 € 29 € 49 € Tuotteita voi yhdistää esim. Sellainen olisi hänen mielestään epäuskottavaa toimintaa puheenjohtajalta, joka jatkaisi tehtävässään. Autossa oli kolme poikaa ja yksi tyttö. (70,-) 19 € JALKINEET JUOKSUUN JA ULKOILUUN RAFF tai ROKEYA takki (75,-) (Raff jr 59,-) 39 € Alennukset tuotteisiin merkityistä hinnoista. Yhtä poisluettua on sortuminen populismiin: ehdotuksia kansaneläkkeen 300 euron tasokorotuksista ei puolueesta tule hänen mukaansa jatkossakaan. Igelin mukaan on tärkeää, että yhtiöllä säilyy turkkilainen ilme. SPIRIT 4 Tukevapohjainen kävelykenkä aktiiviseen vapaa-aikaan. Aatteellista markkinointihaastetta on maaseudulla enemmänkin. Hongkongiin rekisteröidyn norjalaisyhtiön alukset liikennöivät Norjan kansainvälisen lipun alla, mikä teki mahdolliseksi palkkojen vaihtelun. Alunperin kymmenestä joutsenesta kaksi tahriintunutta kyhmyjoutsenta lähti lentoon ja katosi paikalta. Soveltuvat ankarimpiinkin sääolosuhteisiin ja aktiiviseen liikuntaan. – Linnuissa näyttää olevan öljyä vähemmän kuin miltä alunperin näytti. Paikalliset asukkaat seuraavat niiden tilaa ja lisäksi olemme yhteydessä eläinsuojeluvalvojaan, Luukkonen sanoi. Suomen Merimies-unionin puheenjohtaja Simo Zitting kertoi, että miehistön vaihtuminen on normaali seuraus lipun vaihtumisesta. TeliaSonera vahvistaa osuuttaan Türkcellistä PUDASJÄRVI (STT) Vuonna 1982 syntynyt mies kuoli peräänajossa aikaisin perjantaina Pudasjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Naantalin satamassa sattui viime viikolla sementtialuksen tankkauksen yhteydessä raskaan polttoöljyn ylivuoto. Hän myöntää, että puolueen pitäisi päästä eteenpäin myös maakunnissa, mutta ei kaupunkilaiskannatusta riskeeraten. TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel näkee kaupan ponnahduslautana mittavammalle laajentumiselle alueella. Soininvaara lupaa rohkeampaa otetta Paikastaan kamppaileva puoluejohtaja haluaa kirkastaa vihreiden tavoitteet Osmo Soininvaara myöntää, että vihreiden ja hänen itsensä hieman nuukahtaneeksi arvostellussa oppositio-olemuksessa on petrattavaa. Poliisi selvittää onnettomuuden syytä. Yhtiöstä kerrottiin perjantaina, että Turkuun ja Travemündeen jumiutuneet alukset pääsevät aloittamaan normaalin liikennöinnin pääsiäisen jälkeen. Cronberg on mainostanut itseään erityisesti maakuntien ehdokkaana ja katsonut vihreiden olevan suurissa kaupungeissa jo kannatuksensa äärirajoilla. Uutistoimisto TT:n haastattelema Igel näkee laajentumisen mahdollisuuksia Kazakstanissa, Azerbaidzanissa, Georgiassa ja Moldovassa. Pudasjärven poliisin mukaan henkilöauton kuljettaja saattoi olla alkoholin vaikutuksen alainen. Türkcell on Turkin johtava matkapuhelinoperaattori, jolla on yli 23 miljoonaa asiakasta, mikä merkitsee 67 prosentin osuutta alan markkinoista Turkissa. Lakko alkoi aluksilla maaliskuun puolivälissä, kun norjalainen työnantaja päätti laskea puolalaisen miehistön palkkoja puolalaisten normien mukaisiksi. Sopii myös vapaa-aikaan. Ryhtiliike on paikallaan ja omaa profiiliaan hän aikoo nostaa joka tapauksessa
Ja onko lapsella oikeus saada tieto biologisesta isästään. Hanna, joka ei pelkää kertoa avoimesti homoseksuaalisuudestaan, on ottanut tehtäväkseen kertoa naapureille kuinka lapsen hankinta oikein kävikään. FILEPIHVI 590 G (8,39€/ kg ) 4 , 95 € SUOMALAINEN RUUKKUJA RUUKKUJÄÄSALAATTI/ KPL ,69 € POP TI-TO 10-17 Ti-To 10-18 ATRIA SANGEN KERMAINEN KALKKUNAFILE/ KG 9 ,90 € 10 kpl (lehdelliset) 5 ,50 € Kotimaiset PÄÄSIÄISLILJAT 10 kpl 5 ,95 € Kelt. Tämä tekee lopputuloksen ennakoimisen vaikeaksi myös tulevalla kerralla. Jotain mielipiteistä kertoo kuitenkin menettelytapaa koskeva äänestystulos. Koko eduskunnan kanta kiistakysymyksiin jäi lopulta mittaamatta ja kunkin yksittäisen kansanedustajan mielipide näkemättä, kun hallitus veti ennen ratkaisevia äänestyksiä esityksensä pois eduskunnasta. Edellinen hallitus oli valmis sallimaan hedelmöityshoidot myös yksinäisille naisille ja naispareille. Tosin ehdotukseen liittyi kova ehto: siittiöitä luovuttavan miehen olisi pitänyt sitoutua siihen, että hänet voidaan myöhemmin äidin tai lapsen vaatimuksesta vahvistaa isäksi. Kuva: STT/Karl Vilhjálmsson Maria Gestrin-Hagner HELSINKI (STT) Kesällä Susannasta ja ja Hannasta tulee äitejä. Lapsen kasvattamiseen ja suurempiin investointeihin osallistuvat kaikki kolme vanhempaa tasapuolisesti. 8-18 MA 28.3. Naapurit tietävät naisten suhteesta, mutta kun Susannan pyöristyvä maha alkoi vihjailla perheenlisäyksestä, ryhtyi useampikin naapuri hississä ihmettelemään asioiden kulkua. Naiset kutsuivat miehen kylään luokseen ja antoivat hänelle purkin ja neulattoman lääkeruiskun. Uutta valiokuntakäsittelyä vastustivat lähinnä ne, jotka tukivat lakivaliokunnan ottamaa tiukkaa linjaa. Niinpä Susanna ja Hanna ryhtyivät odottamaan sitä oikeaa hetkeä kuukaudesta, ja kun se koitti, he ilmoittivat ajankohdan otollisuudesta miehelle. Monet lesboparit ovat huolissaan, että uusi laki vie heiltä oikeuden hedelmöityshoitoihin. Naiset kiiruhtivat kotiinsa niin nopeasti kuin ehtivät, toivottivat miehelle näkemiin ja ryhtyivät toimeen. Jos Susanna ja Hanna eroaisivat, ei Hannalla olisi lain mukaan oikeutta tavata lasta mikäli Susanna sitä vastustaisi. Susannan ja Hannan nimet on jutussa muutettu. Edellinen yritys tyssäsi pari vuotta sitten – ja aivan kuten silloin, myös nyt lopputulosta on mahdotonta tietää etukäteen. omantunnonasiana, jossa ryhmäpäätöksillä ei pyritä sitomaan kansanedustajia äänestämään tietyllä tavalla. Ennen tätä kaikkea olivat äidit ja isä sopineet ja laittaneet paperille, että syntyvä lapsi asuu pääasiassa äitiensä luona mutta yöpyy silloin tällöin myös isällään. Hedelmöityshoitoja koskevaa lakia on pidetty eduskunnassa ns. Vai onko tärkeintä, että lapsi on aina toivottu, vaikka jäisikin ilman isää. ,95 € 6 ,80 € RAINBOW PERSIKAT 820/470 G (2,02 €/kg) Fiskars VESURI -musta VAIN TÄNÄÄN! Fiskars HALKAISUKIRVES -näppärä yleiskirves -musta 19 , 90 € 19 , 90 € HALLITUNKKI -2 tonnia 9 , 90 € Einhell POLTTOMOOTTORISAHA MKS 35/35 -teho 1,8 hv, laipan pituus 35 cm Gelb TAHKO / SMIRGELI -250 W 159 , 00 € 39 , 90 € PRISMA AVOINNA LA 26.3. KESKIPOHJANMAA . – Kyllä, minä olen keinohedelmöittänyt hänet, Hanna kertoo ylpeänä. Minun osani sosiaalisena äitinä (joka ei ole synnyttänyt lasta) on aika epävarma, Hanna sanoo. Susanna, 38, ja Hanna, 26, ovat kihloissa. Erilaisia sateenkaariperheitä on olemassa monenlaisia: Hannan, Susannan ja isän muodostaman kolmivanhemmuuden lisäksi on mahdollista perustaa sellainenkin perhe, joissa homopari ja lesbopari hankkivat ja kasvattavat lapsen yhdessä. Ja onko lapsella oikeus saada tieto biologisesta isästään. Tämä on ongelma monille homoille, joilla on lapsi. Kolmikko on sopinut siitäkin, että mikäli laki sen joskus tekee mahdolliseksi, aikovat he kaikki olla lapsen juridisia vanhempia. Lauantaina 26.3.2005 Kotimaa 7 K O K K O LA 8 -2 1 (1 8 ) Puh. – Laki kuitenkin tuntee vain sellaiset perheet, joissa vanhemmat ovat heteropari. Hankala hedelmöityslaki Edellinen lainsäädäntöyritys kariutui eduskunnassa Vaikeat kysymykset: Onko tärkeintä, että lapsella on aina oikeus molempiin vanhempiin eli isään ja äitiin. Hallitusta ja eduskuntaa askarruttavat edelleen samat kysymykset: onko tärkeintä, että lapsella on aina oikeus molempiin vanhempiin eli isään ja äitiin. Susanna ja Hannakin olivat jo varanneet ajan yksityisklinikalle, kun he yllättäen löysivätkin lapselleen isän – homosuhteessa elävän miehen joka halusi isäksi. Eduskunta hylkäsi luvuin 92–86 asian viemisen suureen valiokuntaan, missä hallituksen tavoitteena oli palauttaa laki alkuperäisille linjoille. Eduskunnassa ehdotus nostatti kovan riidan. Meidän tapauksessamme se tarkoittaa, että isän ja minun välille syntyy juridinen kilpailutilanne. Hannan ja Susannan käydessä koiraa ulkoiluttamassa hoiti mies oman osuutensa ja soitti oltuaan valmis. Vai onko tärkeintä, että lapsi on aina toivottu, vaikka jäisikin ilman isää. Asian kariutuminen alkoi näyttää selvältä, kun lakivaliokunta äänin 11–6 päätti esittää, ettei hedelmöityshoitoja sittenkään sallittaisi yksinäisille naisille ja naispareille. Laki ei tunnusta Hannan äitiyttä Naisparit pelkäävät kiisteltyä hedelmöityslakia. 8278 503 BONUS BENSAA! MAKSUAUTO MAATIT ASUNTOMARKKINOINTI PIKASUUTARI Arkisin 10–19 Lauantaisin 10–15 EDULLISESTI PRISMA-HINTAAN! VAIN KOTITALOUKSILLE PRISMA, ENEMMÄN PERHEMARKET 3 , 95 € RAINBOW SIIDERI (4,7%) 0,5 L TÖLKKI 4 KPL (3,10 €/L) Sisältö 6,20 €+ Pantit 0,60 € MICHAEL’S PIKKUKURKUT 450/250 G 3 PRK (8,00 €/kg) 2 ,00 € VIKING EDAM JUUSTO/ KG 3 ,99 € VALIO AURA SINIHOMEJUUSTO 170 G (8,82 €/kg) 1 ,50 € PEPSIT, 7UP, KELT. suljettu Hannu Kuparinen HELSINKI (STT) Uusi hedelmöityslaki on hankala asia päätettäväksi hallitukselle, mutta sitä se on myös eduskunnalle, joka asian lopulta ratkaisee. Hedelmöityksen onnistumiseen tarvittiin yhteensä kolme yritystä. kerrottu PÄÄSIÄISTULPPAANIT 3 ,35 € Kotimainen RUUKKUNARSISSI TUOREET, KOTIMAISET PÄÄSIÄISKUKAT VIHERKEIDAS ON EDULLINEN KYLMÄSAVULOHIVIIPALE 150 G (18,00 € /kg) 2 ,70 € SAVUSTETTU NORJANLOHIFILÉ/ KG 13 ,90 € LA U A N TA I 26 .3 . Keskusta ja kristillisdemokraatit halusivat jatkaa asian käsittelyä lakivaliokunnan esityksen pohjalta, samoin puolet kokoomuksen edustajista ja pienempi osa SDP:n edustajista sekä muutamia RKP:stä, vasemmistoliitosta ja vihreistä. Taustalla oli arvio, että hallituksen esitys olisi kaatunut. Vaikka naiset menevät ennen sitä naimisiin ja Hanna hedelmöitti Susannan omin käsin, ei laki tunnusta Hannan äitiyttä. Valiokunnassa vähemmistöön jääneet puolustivat näiden oikeutta, mutta kavahtivat siihen kytkettyä isyyden tunnustamista. Pariskunta päätti hankkia lapsen juuri nyt, koska eduskunta on pian saamassa käsittelyynsä kiistellyn hedelmöityslain. Oikeusministeriöstä kerrottiin pääsiäisviikolla, että tavoitteena on saada hallituksen lakiesitys eduskuntaan kesäkuussa tai viimeistään heti syyskauden alussa. JAFFA, NOVELLE 1,5 L 2x2-pack (0,39€/ L ) Sisältö 2,35€ + Pantit 1,60€ 2 erää/talous 1 , 99 € PRESIDENTTI KAHVI 500 G (3,98€/ kg ) 2 pkt/talous 1 , 50 € POUTTU GRILLIMAKKARA 400 G 2 PKT (1,88€/ kg ) 1 , 49 € VAASAN PÄÄSIÄISLIMPUT 500 G (2,98€/ kg ) 1 , 00 € MAITOKOLMIO MAITORAHKA 250 G 2 PRK (2,00€/ kg ) , 89 € EGYPTIN NAVEL APPELSIINIT/ KG KARINIEMI BROILERIN MARIN
Pitkäperjantai – Kärsimyspäivä, kyläily, kampaaminen ja laulaminen kielletty. Autoilija väisti lehmälaumaa Eeva Nikkilä-Kiipula HELSINKI (STT) Kansanperinteessä on hiljaisen viikon jokaisella arkija pyhäpäivällä lempinimi. – Nuoret tytöt pesivät kasvonsa purovedellä pysyäkseen kauniina koko vuoden. Erityisen pahamaineisia olivat molemmat yönseudut, mutta kyllä paljon taikavoimia liitettiin myös lankalauantaihin. – Kalanpyydysten valmistuspäivä. Niiden liikkeitä tarkkailtiin vielä viime sotienkin jälkeen. Varat ohjataan Kirkon Ulkomaanavun työhön alueella. KESKIPOHJANMAA 8 Kotimaa JUUKA (STT) Kuopiolainen autoilija koki varhaisen kevätyllätyksen Juuassa Pohjois-Karjalassa, kun mäennyppylän jälkeen tiellä seisoskeli lehmälauma. Ulosajo sattui kiirastorstaina iltapäivällä Kolin ja Polvijärven välisellä Martonvaarantiellä. Mies väisti eläimiä ohjaamalla ajokkinsa lumihankeen. Lauantaina 26.3.2005 . Lisäksi aidsin leviämistä yritetään ehkäistä valistuksella ja koulutuksella. Malkamaanantai (pääsiäisviikon maanantai) – Koottiin tanhualta malkapuita. Kiirastorstai, kiiratorstai, kierotorstai – Kiertoliike kielletty töissä. Tuolloin kirkko aloitti puhdasoppisuuden nimissä taistelun kaikkea taikauskoa ja epäsiveellisyyttä vastaan. Päivähän on kirkollisessa mielessä välipäivä. Kaiken kaikkiaan aika pitkäperjantain illasta varhaiseen sunnuntaiaamuun – siis aika, jolloin Jeesus oli haudassa – on ollut pahojen voimien etsikkoaikaa. Niihin yritettiin myös vaikuttaa samalla tavalla kuin uudenvuodenyönä. Esimerkiksi trulliksi pukeutuneet lapset kiertelivät jo 1800luvulla yleisesti Länsi-Suomessa. Tilien numerot ovat: Nordea 157 230–500 504 ja Sampo 800 018–223 340. Naapuri huomasi palon ja hälytti palokunnan. Nurmeksen poliisin mukaan kuljettaja, auto ja eläimet säilyivät väistön ansiosta vahingoittumattomina. Pääsiäismaanantai – Sään kääntyminen pilviseksi toi hyvän heinäja juurikasvuoden. Kun palomiehet saapuivat paikalle, palo oli lähes sammunut. Hi-virus ja aids ovat levinneet nopeimmin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Karkumatka huomattiin pian tilalla, mutta osa lehmistä ehti yli kilometrin päähän tielle. Noitaperinne Suomeen keskiajalla Länsieurooppalainen noitaperinne tuli Suomeen luultavasti jo keskiajalla ja se eli voimakkaana vielä 1600-luvulla. Ihmiset ajattelivat, että noitien lento päättyisi kuin kanan lento joko tulen tai kokosta nousevan kitkerän savun takia. Kokossa poltettiin nimittäin katajia, tervatynnyreitä ja erilaista muuta rojua. Nainen löytyi asunnosta kuolleena. Eläimet riehaantuivat siitä, kun karja-auto kävi hakemassa pari vasikkaa navetasta. Pälkkäpääsiäinen (pääsiäispäivä) – Ruvettiin varsinaiseen pyhänpitoon. – Ei sytytetty tulta, syötiin vain suolaa, leipää ja mämmiä. Näin ainakin, jos uskomme vanhaa kansaa. Lähde: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nettisivut (http://www.finlit.fi/tietopalvelu/ juhlat/paasiainen/index.htm Taikojen lankalauantai Erityisen paljon on pelätty pääsiäisämmiä Sukkasunnuntai (palmusunnuntai) – Päivä tunnetaan myös virpatai virpomissunnuntain nimellä. – Säilytettävä saadut oksat oven, ikkunan tai ikonin päällä vuosi. Afrikan aids-orpoja voi auttaa myös avustustilien kautta. Tosin vuosisatojen kuluessa taikuus on muuttunut vaarattomaksi pääsiäisviihteeksi. – Tikkutiistain varvut ja tikut pantiin tuvan seiniin estämään pahoja henkiä ja peikkoja tulemasta sisään. – Poltettiin kokkoja, juostiin savun läpi. Trullit liikkeellä lauantaina Lankalauantaina myös noitien ajateltiin liikuskelevan talojen nurkissa. Viestikohtaan merkintä: ”Pääsiäispäivän kolehti”. Sen uskottiin vaikkapa ottavan eläimistä karvoja tai nahanpaloja. Tikkutiistai – Vuoltiin sytyketikkuja pääsiäistulille, päivän sytyketikut toivat onnea. Kolehtivaroilla Kirkon Ulkomaanapu kouluttaa aids-orpojen avuksi vapaaehtoisia aikuisia tukihenkilöitä sekä hankkii lapsille muun muassa vaatteita, astioita ja työkaluja. Kellokeskiviikko – Eläinten kellot otettiin talvisäilöstä esille, kellot ripustettiin lehmien kaulaan. Lehmät karkasivat kevätretkelle läheisen karjatilan pihattonavetasta. Apuna käytettiin muun muassa kelloja, teräaseita, virsikirjoja, elohopeaa, viisikulmaa ja ristinmerkkejä. Noitien lento haluttiin katkaista Noitien pelottelemiseksi lankalauantaina sytytettiin pääsiäiskokkoja Keskija Pohjois-Pohjanmaalla sekä muun muassa Tytärsaaressa Suomenlahdella. – Jeesusta ”malkattiin” eli puhuteltiin pisteliäästi. Ihmiset ryhtyivät myös ennaltaehkäiseviin toimiin estääkseen noitia pääsemästä esimerkiksi karjasuojiin. Pitkäperjantaita seuraavaa lauantaita on kutsuttu lankalauantaiksi, ja siihen on liitetty noitia ja muita taikavoimia. Lähde: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nettisivut (http://www.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/paasiainen/index.htm Hiljaisen viikon päivät HELSINKI (STT) Luterilaisten kirkkojen kolehti kerätään pääsiäispäivänä sunnuntaina Afrikan aids-orpojen auttamiseksi. Pääsiäisen kolehti Afrikan aids-orvoille YLÖJÄRVI (STT) Vuonna 1928 syntynyt nainen kuoli perjantaina Ylöjärvellä Haaviston alueella rivitaloasunnon palossa. Poliisi epäilee palon syttyneen tupakoinnista ilmeisesti asunnon terassilla, jossa tuli oli tarttunut naisen vaatteisiin. Lankalauantaina ihmiset kuuntelivat enteitä kolmen tien risteyksessä tai kolmesti muutetun rakennuksen katolla. Pääsiäiskokkoja poltetaan samoilla alueilla tänäkin päivänä. Erityisen tehonsa näille ennustuksille antoi täysi tai lähes täysi kuu. Lankalauantai – Keitettiin/värjättiin talvella kehrätyt langat, noidat liikkeellä päivännousuun asti. Pääsiäisnoidat eli pääsiäisämmät, rullit tai trullit olivat erityisen aktiivisia Satakunnassa, Pohjanmaalla ja KeskiSuomessa. Trullin ajateltiin tekevän pahojaan tuhoamalla tai varastamalla toiselta karjaonnen. Hän oli mennyt sisälle tukahduttamaan tulta, mutta ei ollut siinä kuitenkaan onnistunut. – Yöllä uudet myllynkivet paikoilleen, pajunvarvuilla lyödään kahden puolen samalla siunaten tai loitsien. Lapsille annetaan myös mahdollisuus ammattikoulutukseen. – Epäonnea tuova kiira karkotettiin metsään kiertämällä talo ja pellot kelkassa, jossa oli kolisevaa romua ja savuava terva-astia. Taistelussa käytettiin järeitäkin keinoja, kuten noitavainoja ja polttorovioita, mutta niistäkin huolimatta magia säilyi hengissä. Lisäksi lakeuksilla uskottiin, että suurten olkimäärien poltto takaisi hyvän satovuoden. Auto humahti koko pituudeltaan lämpöasteiden pehmittämään lumipenkkaan. Lisäksi ennusteltiin muun muassa puolisoa, kuolemaa ja muitakin tulevia asioita. Kerrottiin jopa tarinoita, joissa noidat muuttuivat talikoiksi, lensivät viettämään irstasta noitasapattia pirun luo ja tekivät muita yliluonnollisia tekoja. Siellä arvioidaan jopa yli 12 miljoonan lapsen menettäneen joko toisen tai molemmat vanhempansa aidsin takia. Nainen kuoli tulipalossa Ylöjärvellä. – Jos kiirastorstaina kehräsi tai punoi lankaa, hengenlähdön hetket olivat raskaat, ”sitkaat kuoleman siteet”
KESKIPOHJANMAA . Lauantaina 26.3.2005 9
hintaisista MIESTEN NEULEISTA Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus w w w .c it y m a rk e t. fi PLUSSA-KORTILLA SAAT ETUA JOPA 5% KOKKOLA Rautatienkatu 67100, puh. TARJOUKSET OVAT VOIMASSA VAIN LA 26.03.2005. koot: 62–86 cm koot: 35–46 koot: 35–41 19 95 pari 24 90 pari VAPAA-AJAN JALKINEET koot: 32–40 VAPAA-AJAN JALKINEET koot: 32–40 -20% mallit vaihtelevat myymälöittäin KAIKISTA norm. suljettu, TI–PE 9–21, LA 8–18, SU suljettu. 06-827 5000 MA 28.3. 10 Lauantaina 26.3.2005 . pantit 1,60 € 1 59 Ingman Golden JÄÄTELÖT 1 l chocolate crunch tai sicilian pistasio 2.Vaasan PATONGIT vehnä tai valkosipuli 270 g 2,46 €/kg erä pkt 6 95 3 95 pack Hartwall LAPIN KULTA 12-pack 1,45 €/l, sis. KESKIPOHJANMAA 26 90 26 90 pari SKEITTIKENGÄT 16 95 Naisten ULKOILUHOUSUT 24 90 Lasten ULKOILUTAKKI koot: 92–134 cm 19 95 Lasten ULKOILUHOUSUT koot: 92–134 cm 299.299.tuote (449.-) -33% Scott Atacama Trail men/lady 28” varusteltu HYBRIDIPYÖRÄ laatuhybridi huippuedullisesti menevään ajoon naisille ja miehille, runko: Oversize Outdoor Cr-Mo, etuhaarukka: Rigid 1–1/8”, etuvaihtaja: Shimano TY-32, takavaihtaja: Shimano TY-40, saatavana useita runkokokoja, HUOM! sisältää aisalliset lokasuojat ja tavaratelineen -16% 24 90 (29,90) Naisten TAKKI 29 90 29 90 tuote tai vauvojen Napero HAALARIT koot: 62–86 cm, v.sininen, v.punainen Lasten Lotta & Lassi ULKOILUHAALARIT heijastimet, jalkalenkit vahvikkeilla, koot: 80–122 cm KOKO PERHEEN K-CITYMARKET. 179.tuote (349.-) -48% Force Ten 24” tai 26”/21-vaihteinen TÄYSJOUSTOMAASTURI Shimano TY-22 vaihteisto, Grip Shift vaihteenvalitsimet, V-jarrut, näyttävä kromi/teräsrunko, takuu: runko 5 vuotta, muut osat 1 vuosi 29 90 pari (49,90) -40% Adidas Shore JUOKSUKENGÄT naisille ja miehille kestävä juoksukenkä, päällinen nailonverkkoneulosta synteettisin vahvikkein, EVA-sisäpohjallinen lisää jalkineen mukavuutta, ruiskutettu EVA-välipohja parantaa iskunvaimennusta, ulkopohja kestävää Carbon-kumia, naisten koot: 3,5–8,5, miesten koot: 6–12 tai Asics Colorado JUOKSUKENGÄT naisille ja miehille kevyt ja edullinen peruslenkkikenkä monipuoliseen ulkoiluun, muotoiltu ja kestävä EVA-välipohja, naisten koot: 6–10, miesten koot: 7–14 tai Reebok IP Runner JUOKSUKENGÄT naisille ja miehille erinomainen peruslenkkikenkä, muotoiltu IMEVA-välipohja, kulutusta kestävä pitävä ulkopohja, naisten koot: 3,5–8, miesten koot: 6,5–14 Hartwall PEPSI tai PEPSI MAX 1,5 l 4-pack 0,39 €/l, sis. pantit 1,20 € pack 2 pack/talous 3 KPL
Rantojen rakentaminen poikkeamispäätösten turvin on vähentynyt, mutta merkittävä osa, noin 40 prosenttia, rakentamisesta perustuu edelleen poikkeamispäätöksiin. Jos seinärakenne on hengittävä, se kerää yöllä kosteuden ja haihduttaa sen päivällä. Höyryn paine on lämpimästä kylmään eli sisältä ulospäin, ja tiiviin sisäpinnan tarkoitus on estää sisäilman kosteutta pääsemästä puruihin. Kevätsiivous ulottuu saunaan – rantayleiskaava ohjaa rakentamista, vapaan rannan säilymistä ja suojelutavoitteiden toteutumista – ranta-asemakaava ohjaa pääasiassa loma-asutusta – rantojen käytön strategia määrittää kunnan tavoitteet rantojen kehittämisessä – yleiskaava suhteuttaa rantojen maankäytön kunnan muuhun maankäyttöön – asemakaava ohjaa maankäyttöä ja rakentamista taajamissa tai niiden tuntumassa – rakennusjärjestys voi osoittaa rannat, joilla ei ole suunnittelutarvetta – rakentamista ohjaavaa kaavaa odottaessa rannalle voidaan rakentaa poikkeamismenettelyllä Fakta. Kalkinpoistoon sopii puhdistusaine, jonka pH on alle viisi. Tällöin isoimman tontin haltija saa rakentamiskiellon. Ympäristöministeriö hakee yhteistä linjaa rantojen kaavoituksessa tarvittavista selvityksistä. Puu ja puukuitu ovat rakenteina yhtä terveellisiä ja miellyttäviä kuin luonnonkuidut vaatteina. Olette tehneet talostanne nykytapaan erittäin tiiviin, nimenomaan sisäpuolelta, kuten neuvotaan. Nyt voidaan hyväksyä se, että ihmiset tarvitsevat enemmän tilaa, Jarva sanoi ministeriön tiedotustilaisuudessa. Talo oli toipumiskykyinen. Varsinaisia desinfioivia erikoispuhdistusaineita ei kotisaunan siivouksessa kuitenkaan tarvita. Tuolloin jo kaava ehkäisee suurimmat yllätykset. Tällaisia piileviä homeenpesiä voi syntyä rakennustai käyttövaurioiden yhteydessä. Näin ei välttämättä käy. Nyt meille heräsi tunne, että olemme remontoineet talon pilalle, miten on. Lauteet pestään karkealla harjalla ja lämpimällä vedellä puiden syiden suuntaisesti harjaten. Saunan yhteydessä olevat pesutilat on kuitenkin syytä puhdistaa viikoittain, sillä kova vesi ja saippua aiheuttavat sakkaumia kaakelipinnoille. Rantamökkiä suunnittelevia suomalaisia varten ympäristöministeriö avasi nettisivut, joissa kerrotaan ensi kertaa ympäristökeskusten poikkeamisperiaatteista. Talotohtori Yhteystiedot Toimittaja: Anne Saarikettu (06) 827 2328 Sähköposti: anne.saarikettu@kpk.fi Ma-Pe 9.00-17.00 La 10.00-13.00 Kehystämme kotiisi Eeva-Liisa Räsänen HELSINKI (STT) Ympäristöministeriö julkisti tiistaina rantojen suunnittelun uudet ohjeet, jotka pitävät rantojen suunnittelua koskevan lainsäädännön ennallaan. Isommalta tontilta voidaan evätä rakennusoikeus siksi, että viereen – pienemmälle tontille – on jo rakennettu. Kysymykset talotohtori@txti.net tai PL 28, 00601 Helsinki. Ylijohtaja Pekka Kankaan mukaan sivut auttavat ennakoimaan, mitkä seikat vaikuttavat haetun poikkeamisen myöntämiseen tai hylkäämiseen. Saunassa käytetyt materiaalit, saunomistiheys ja veden laatu vaikuttavat puhdistusmenetelmän, -välineiden ja -aineiden valintaan. Mutta mutta... Opas ei ministeriön mukaan anna suunnittelua koskevia määräyksiä tai yksityiskohtaisia kaavoitusohjeita, vaan kertoo suunnittelun reunaehdoista. – Vanhoissa rantaja yleiskaavoissa rakennusoikeudet ovat olleet hyvin pieniä. Jos kantatilasta lohkotuille pienille tonteille on jo annettu rakennuslupia, saattaa kantatilan rakennusoikeus olla käytetty. Enestam nosti esiin esimerkiksi Korppoon kunnan kaavapäätöksestä tehdyn valituksen. Alueellinen ympäristökeskus ei ollut tyytyväinen tehtyihin selvityksiin, vaan valitti kunnan kaavapäätöksestä. Virhemahdollisuuksia on muitakin. Rantarakentamisessa toimii siis tässä ”nopein korjaa potin” -periaate. Poistimme pinkopahvit, levytimme seinät gyprocilla, päälle lasikuitutapettia liiman ja remonttimaalin kanssa, makuuhuoneeseen vinyylitapettia, keittiöön eristeeksi 30 millin solumuovilevy gyprocin alle ja päälle pesunkestävä paperitapetti. Perinteinen purutäytetalo laudoituksineen ja pinkopahveineen oli hengittävä. Jos tehokkaan koneellisen ilmanpoiston seurauksena syntyy alipainetta, kosteus pyrkiikin ulkoa sisäänpäin. Tiivis tila on yöllä liian kostea ja päivällä tuuletuksen jälkeen liian kuiva, etenkin talvisin. Laajojen tulvien todennäköisyys kasvaa, kun ilmastonmuutos lisää sateen määrää ja tuulen voimakkuutta. – Maankäyttöja rakennuslaki toimii niin hyvin, ettei sitä tarvitse avata, ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.) sanoi tiistaina ministeriön tiedotustilaisuudessa. Jos väliin pääsee vettä, seinää purkamatta se ei kuivu ikinä. Puun voi tietysti jättää aivan sellaisekseen, sehän on kaunis ja hyvän tuoksuinenkin. Puhdistettava pinta kastellaan ennen puhdistusaineen levittämistä, ja happamalla puhdistusaineella käsitelty pinta pestään lopuksi heikosti emäksisellä puhdistusaineella. Tilannetta voidaan korjata melkoisesti asentamalla vinyylitapetin tai muun tiivistyksen sisäpuolelle kosteuden sitomiseen pystyvä kerros, kuten lautapaneeli tai noin tuuman vahvuinen huokoinen kuitulevy. Korkeapainepesurin käyttöä ei saunan puhdistuksessa suositella, sillä se kuluttaa lauteita ja seinäpaneeleita. Tuomioistuimet ovat kumonneet rantojen kaavoja puutteellisten selvitysten vuoksi, ja siksi ministeriö pyrkii yhteistyössä kuntien ja alueellisten ympäristökeskusten kanssa löytämään yhteistä näkemystä asiasta. Tämä normaali tiivis rakenne toimii teoriassa, mutta entä käytännössä. Poikkeamismenettelyn periaatteet netissä Uusi opas on suunnattu lähinnä rantojen käytön suunnittelijoille ja kuntien kaavoituksesta sekä rakentamisesta vastaaville viranomaisille. Seinä maalataan liimamaalilla tai temperalla tai päällystetään pinkopahvilla ja aidolla paperitapetilla, jossa ei ole pesunkestomuovitusta. Katossa toimitaan vastaavasti. Rantojen suunnitteluun opastusta Ympäristöministeri Jan-Erik Enestamin mukaan rantarakentamisen laajuuteen ei puututa Ympäristöministeriö julkisti tiistaina Helsingissä uudet rantojen suunnittelun ja rakentamisen ohjeet, joilla ministeriö kertoi kannustavansa kuntia rantojen suunnitteluun. Lopuksi kaikki pinnat vielä huuhdellaan vedellä. Tässä täytyy kuitenkin ottaa huomioon mahdollisen tulvan vaara ja se, ettei vähäisiäkään jätevesiä saa päästää suoraan vesistöön, opas muistuttaa. Pinnan neutralointi säästää saumauslaastia happamien aineiden rasituksilta. Rantaviivaan rakentaminenkaan ei ole mahdotonta, jos rakennukset on alueella perinteisesti rakennettu kiinni rantaviivaan. Lomarakennusten kokoa voidaan rajoittaa alueilla, joita ei esimerkiksi herkän maiseman vuoksi haluta käyttää vakituiseen asumiseen. Asiaan vaikuttaa myös se, onko saunassa puukiuas vai lämpeneekö se sähköllä. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman PANU KAILA HELSINKI (STT) Rantasuunnittelun uusi opas ottaa huomioon ihmisten tilantarpeen kasvun. Sitä paitsi pururakenne pystyy kuivumaan ulospäin. Saattaa käydä esimerkiksi niin, että kunta puoltaa rakennuslupaa mutta alueellinen ympäristökeskus epää sen – samoja sääntöjä eri tavalla tulkiten. Näitä ei pitäisi olla, mutta jos on. Suurin todennäköisyys kuitenkin on, ettei talossanne ole mitään vauriota! Varsinkin niissä tiloissa, joissa vain pinta on tiivis, vaara on vähäinen. Jos rakenne pääsi jossain tilanteessa kastumaan, pääsi se aina myös kuivumaan, molemmin puolin. Mökin rakennuslupa voi tuoda yllätyksiä (KP) Kotisaunan lauteille ja seinille riittää perusteellinen puhdistus pari kertaa vuodessa. Ympäristöministeriö opastaa kuntia lisäämään rantojen suunnittelua ja kohentamaan sen laatua. Oppaasta on myös suppea kansanpainos. Saunanpesun voi hyvin ajoittaa kevätsiivouksen yhteyteen, jolloin pestyt lauteet voi viedä ulos aurinkoon kuivumaan ja kirkastumaan. Suomen rantaviivasta noin viidennes on tällä hetkellä kaavoituksen piirissä. Reiät – vaikkapa sähkörasioiden kohdalla – avaavat reitin höyrynsulun läpi. Enestamin mukaan rantakaavoituksessa ollaan nyt puolivälissä. Jos rantatonttisi vieressä sijaitsevalle, omaasi pienemmälle tontille on saanut rakentaa mökin, saatat maallikkona olettaa, että myös omalle tontillesi myönnetään rakennuslupa. Tarkoitukseni ei ole ahdistaa teitä tällaisilla luetteloilla: Kerron vain, miten voi käydä. Saunatila pysyy kuitenkin pitkään puhtaana, kun ennen löylyyn menoa käydään suihkussa ja saunottaessa käytetään laudeliinaa. Mahdollisia yhteistyökuntia ovat Korppoo ja Rymättylä. Kuvassa rakenteilla olevaa Helsingin Arabianrantaa. Yliarkkitehti Anne Jarvan mukaan ohjeissa on korostettu, että rannoille voi rakentaa suuriakin rakennuksia, kunhan sovittaa ne maisema-arvojen mukaan. Toinen asia on, että tiivisseinäisen makuuhuoneenne ilmankosteus ei pääse tasaantumaan. Peseytymistilojen viikkosiivoukseen sopii heikosti emäksinen puhdistusaine sekä pitkävartinen lattianpesuharja tai hankauspesin. Puutalo on terveellinen ihmisasunto, miksi se pitäisi pilata muovittamalla pinnat tukkoon latekseilla, saunasuojilla, lasikuiduilla, pesunkestotapeteilla tai vinyylipäällysteillä. Harkinnanvarainen lisäkorkeus on 0,3–1,0 metriä. Lauantaina 26.3.2005 11 Asuminen R emontoimme 1950-luvun purueristetalon kuusi vuotta sitten, kertovat Elli ja Kari Koitola. Kun alinta rakentamiskorkeutta määritellään sisävesien rannoilla, lähtökohdaksi on otettava keskimäärin kerran 50 vuodessa esiintyvä ylin tulvakorkeus. Sisäpinnan tiivistäminen on vaarallisinta silloin, kun sen takana on vielä toinen tiivis kerros, kuten solumuovilevy. Hikoileva vesiputki, kaatosateen sisäänpääsy ikkunan pielien liitoksista, vuotava räystäs. Pilalle remontoitu. Mitä vahinkoa on jo voinut tapahtua, onko puru kenties alkanut homehtua. Rantapalstalle tarpeeksi rakennusoikeutta Pertti Mattila HELSINKI (STT) Jos haluaa rakentaa kesämökin rantatontilleen, voi törmätä mielenkiintoisiin yllätyksiin. Pesuja huuhteluveden kuivaaminen käy kätevästi lattiankuivaimella. KESKIPOHJANMAA . Höyrynsululla varustettu seinä ei sitä ole, jos tapahtuu jotain odottamatonta. Jos ranta-alue on kaavoitettu, tilanne on edellistä selkeämpi. Ministeriön uusilla ohjeilla ei Enestamin mukaan kavenneta kuntien toimivaltaa. Rantarakentamisessa ei nimittäin katsota asiaa tonttikohtaisesti vaan niin sanottujen kantatilojen puitteissa. Korppoo on halunnut kaavoittaa ympärivuotista asutusta rannoille. Hänen mukaansa rantarakentamisen mitoitukseen ei ole myöskään tarkoitus puuttua. Ne huuhdellaan ensin kuumalla vedellä ja lopuksi kylmällä vedellä, jotta puun syyt tukkiutuvat, mikä hidastaa pinnan uudelleen likaantumista. On tärkeää, että löylyhuone annetaan kuivua ja tuulettua hyvin saunomisen jälkeen, mitä edesauttavat tehostettu ilmanvaihto ja kiukaan pitäminen jonkin aikaa päällä
Uutuusjuoman ilosanoma levisikin laajemmalle vasta, kun italialainen Antonio Carlettii vuonna 1601 löysi papuja Antilleilta. Miltähän tuo kaakaoannos mahtaisi nykyihmisen suussa maistua. Elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen 17 prosentista 12 prosenttiin toisi kaupan laskelmien mukaan yli 400 miljoonan hyödyn kuluttajille. Myyntiin tuli myös onttoja munia, joista 1960-luvulla tuli kaiken kansan tapa. Kuva: Clas-Olav Slotte Kauppa lupaa paljon Kohtele minua kuten haluan Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Lauantaina 26.3.2005 . Terrin mies katsoo, että hänen vaimonsa ei haluaisi elää nykyisellään, jos hän itse voisi päättää. Kuva: Juha Sallinen. Ne eivät ole myöskään pyhisin auki. ”Ruumiillisuus” teki siitä työintoa lisäävän kahvin vastakohdan. Aukioloajoista on taisteltu jo vuosia. Muut pääsivät osille, kun tuote massateollisuuden myötä halpeni. Nykyinen käytäntö on hieman keinotekoinen ja haettu. Mauksi lisättiin hunajaa,vaniljaa, maissia, agaaven mehua ja pippuria, ja pian seos kelpasi kuningas Montezumallekin. Suomalaisen joukkueurheilun kuningaslaji jääkiekko luistelee pahasti harhaan, jos kaukaloissa viime päivinä lämmennyt väkivalta repeää valloilleen. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan mielipidetoimittaja. Nämä söivät aluksi hedelmästä pelkän lihan. Väkivalta on jääkiekon dopingia, toteaa kiekkokaupunki Tampereen ykköslehti AAMULEHTI. On aivan selvää, että osa kotitalouksien luotoista on viritetty niin yläkanttiin, että pienikin häiriö velallisten taloudessa , tai muutaman prosentin poikkeama korkotasossa riittää suistamaan tuhansia kotitalouksia ahdinkoon. Kaupan mukaan alv-alen hyöty menisi kokonaan kuluttajille, mutta kaikki tahot eivät sitä usko. Mukana ovat tietysti olleet niin kongressi, vetoomustuomioistuin, liittovaltion tuomari kuin itse presidenttikin. Jo nyt, kun kauppa tinkii katteistaan, olutta myydään varsin edullisesti. Olen ehdottomasti Terrin aviopuolison puolella, kuvittelen olevani samalla myös Terrin puolella, ja oikeastaan myös omalla puolellani. Kotitalouksien luottokanta nousi viime vuonna 13 prosenttia. Halosen suosio oli korkeimmillaan marraskuussa 2003, jolloin lähes 90 prosenttia suomalaisista hyrisi tyytyväisyyttään. Kaakao olisikin päätynyt kirkon kiellettyjen aineiden listalle, ellei asiaa tutkinut paavi Pius V olisi pysynyt asialinjalla. Gaudeamus 1993 Annamari Kniivilä Kirjoittaja on kirjastonhoitaja ja vapaa toimittaja. Tavan tunsivat myös Stonehengen kivillä seremonioita pitäneet druidit. Mistään notkahduksista ei kuitenkaan voida puhua, ja Halonen on näillä näkymin ehdoton ennakkosuosikki ensi tammikuun vaaleissa. Hoitotestamentilla ei ole Suomessa oikeudellista asemaa, joten on hyvin pitkälle hoitavasta lääkäristä ja/tai läheisteni itsepäisyydestä kiinni mitä minulle tapahtuu vaikkapa aivoja tuhoavan verenvuodon jälkeen. Varsinkin jos samalla väkevien veroa nostettaisiin. Siksi toivon, että mahdollisimman pian Suomessakin heräisi laaja kansalaiskeskustelu armokuolemasta, jonka jälkeen meillekin saataisiin asiasta joko selkeät, tiukat pelisäännöt tai lain suoma oikeus, joka ei ole sidottu pelkästään hoitavaan lääkäriin. Paastojuomasta namipalaksi Suklaan lyhyempi historia – ”jumalten juoma” 1400-luvun Meksikosta Suklaamunat ilmestyivät aluksi Saksaan, Ranskaan ja Englantiin jo 1800-luvun alussa, mutta Suomessa se oli vielä pitkään ihmettelyn aihe. Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Vesa Pajala ja Anne Saarikettu Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus Halosen etumatka riittää, vaikka se on kaventumassa, kirjoittaa KARJALAINEN. Jääkiekon SM-liigan loppupeleihin on tänäkin keväänä tullut valitettava ilmiö, tarkoituksellinen ja jopa vastustajan vahingoittamiseen tähtäävä väkivalta. Alennus parantaisi myös elintarviketeollisuuden kilpailukykyä. On varmasti totta, että Alkon myymälä houkuttelee vaihtoehtotilanteessa joitain asiakkaita suuriin marketteihin, mutta ei lähellekään kaikkia. Periaatteista voi ja on hyvä keskustella. Pietarin ranskalaisleipureilta oppinsa saanut Fazer avasi kahvilan Helsingin Kluuvikadulle vuonna 1891 ja aloitti pian sen jälkeen konvehtien ja suklaalevyjen teon. Suomen suurimman suklaanimen Karl Fazerin suku oli myös Sveitsistä lähtöisin. Jos sääntely ja rajoitukset poistettaisiin, on selvää, että kauppa keskittyisi nykyistä enemmän. Se on syöpä, joka ennen pitkää tuhoaa tämän lajin suosion. Siemenet he niiden kitkeryyden vuoksi sylkivät nuotioon. Fazerin puodit ja kahvilat henkivät kuitenkin suuren maailman tunnelmaa, jollaista Suomessa ennen ei oltu koettu. Aina on toivoa -lause ei valitettavasti minua lohduta. Hovien ulkopuolella kaakaota pidettiin laiskan ja intohimoisen ihmisen juomana. Siltikin edelleen peräti 78 prosenttia kansalaisista ilmoittaa olevansa joko erittäin tai melko tyytyväinen Halosen toimintaan. Aluksi suklaamunia saivat pääsiäislahjoiksi vain varakkaiden lapset. TURUN SANOMAT on Aamulehden kanssa samoilla linjoilla ja varoittaa, että väkivalta tuhoaa jääkiekon. ”Suussa sulavan” suklaan kehittelijä Rudolf Lindt ja Toblerone-suklaiden isä Jean Tobler olivat sveitsiläisiä hekin. Niin on tarkoituskin. Sen jälkeen suosioluvut ovat pudonneet tasaisesti. Minun mielestäni elämäni ei olisi ihmisarvoista elämää, jos se olisi kuten Terri Sciavon elämä saatujen tietojen mukaan on. Näyteikkunoitakin tultiin katsomaan oikein matkojen takaa. Munailmiöhän oli Saksaan, Ranskaan ja Englantiin ilmestynyt jo 1800-luvun alussa, mutta Suomessa se oli vielä pitkään ihmettelyn aihe. Kilpailu pitää hinnat kurissa pankkitoiminnassakin. Koko luottokanta kasvoi samaan aikaan yhdeksällä prosentilla. Laskelmat ovat laskelmia ja niihin on vaikea ottaa kantaa. Minusta ei riitä, että silmäni ovat auki, jos en kykene ilmentämään tunteitani. Haluaisin myös, että heitä kohdeltaisiin siten kuin haluan itseänikin kohdeltavan, eli heillä olisi päätösvalta omasta puolestaan. Turkuhallissakin oli vain runsaat 5 000 katsojaa onneksi. Se suosii pieniä kauppoja, mutta suuretkin voivat, jos niin haluavat, tehdä tiettyinä aikoina kauppaa sunnuntaisin. Hänen aviopuolisonsa ja vanhempansa ovat käyneet katkeraa kamppailua eri oikeusasteissa siitä, kuka päättää aivovauriopotilas Terrin kohtalosta, kun hän itse ei enää kykene. Eroottinen lataus näkyy muun muassa rokokooajan hovikuvissa, joissa markiisittaret nauttivat suklaansa puolimakaavissa asennoissa, vaatteet rennosti retkahtaneina. En halua olla elävä ruumis toisten silmien alla. Siis kohtele minua kuten haluan tai kuten luulet minun haluavan, eikä niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Vuonna 1828 suklaa-alalla otettiin kuitenkin kukonaskel, kun hollantilainen Conrad van Houten kehitti kaakaopuristimen. Elikkä marginaalit, jotka uusissa lainoissa on Sammossa keskimäärin 0,65 prosenttia, voivat vielä laskea. Siellä lain säännöstöt ovat niin tiukat, että tuskin tässä keskustelussa kovin suosittu ja populistinen ennuste "kaikkien vanhojen, vaikeasti sairaiden ja vammaisten tappamisesta" vaikuttaa mahdolliselta edes vilkkaalla mielikuvituksella. Erikoisliikkeet eivät yleisesti ottaen haluaa lisätä aukioloaikoja, mutta suuret haluavat itse päättää, milloin pitävät ovet auki. Väkivallan kitkemiseen pois kiekkokaukalosta tarvitaan muutakin kuin jäähyminuutteja. Rakentamisen sääntely suosii pieniä myymälöitä. Miinusta kertyi juoman sivuvaikutuksista; kaakaon näet ounasteltiin herättävän juojassa lihallisia himoja. Lainanottajalle Sammon sanoma on periaatteessa mukavaa luettavaa. Siellä siemenet kuitenkin tuoksuivat niin huumaavasti, että niistä keksittiin ruveta jauhamaan aineksia rituaalija seremoniajuomiin. Kiinteä suklaa syntyy ”Suklaalla” tarkoitettiin 1600ja 1700-luvuilla yleensä juotavaa herkkua, sillä kukapa tuolloin olisi suklaalevyä osannut ajatella. Siellä juoman nimi ”chocolatl” (=kuuma juoma) vääntyi muotoon ”cacao”. Kolumbusta valistettiinkin, että pavuista voisi hyötyä muutenkin kuin sitä juomalla: sadalla papupussillahan saattoi ostaa vaikka orjan. Tuskin hääviltä, sillä juoma oli luultavimmin veteen keitetty ja aniksella, inkiväärillä, pippureilla ja kanelilla maustettu. Jouko Pensaari EEVA INKERI KLUUKERI P äivittäistavarakauppa lupaa suuria: Jos kaupan sääntely puretaan, kuluttajat hyötyvät siitä 200 miljoonaa euroa. Valmistus helpottui, ja suklaa alkoi niin maultaan kuin näöltäänkin muistuttaa nykytuotteita. Sampo ei lähde aggressiiviseen kilpailuun hinnalla millä hyvänsä vaan vannoo palvelun nimeen. Espanjalaiset olivat törmänneet tähän ”jumalten juomaan” 1400-luvun Meksikossa, missä kuun ja tuulen valtias, sulkakäärme Quetzacoatl oli sen intiaaneille lahjoittanut. Sekä keskusta että kokoomus koettavat saada siitä hyvää lähtölaukausta vuoden 2007 eduskuntavaaleihin. Koska tiedän niin kovin hyvin, että on ihmisiä, jotka ajattelevat tästäkin asiasta aivan eri tavalla, niin toivoisin heidän päättävän omasta puolestaan, mutta antavan meidän muiden päättää omasta puolestamme. mignon-munaa, jossa tavallinen kananmuna on imetty reiän kautta tyhjäksi ja täytetty hienolla mignonsuklaalla. Jouko Pensaari Halpa-Hallit ovat menestyneet kovaksi mainostetussa kilpailussa, vaikka tai kun ne eivät ole auki sunnuntaisin eikä niissä myydä keskiolutta. Hän ilmoitti juoman olevan niin pahaa, ettei siitä olisi kenellekään kiusaukseksi. Miehistön arvio nautintoaineesta ei ollut hääppöinen. Marraskuussa 1664 suklaajuomaa maistoi päiväkirjoistaan kuulu Samuel Pepys.”Kahvihuoneeseen juomaan suklaata, oikein hyvää”, hän kommentoi. Katolisissa maissa kaakao aiheutti oitis teologisen ongelman, sillä hengenmiehille ei selvinnyt sopisiko se paastojuomaksi. Minusta ei riitä, että ihollani on tuntoaisti, jos en voi nostaa käsiäni kenenkään kaulalle. Ero näkyi ravitsemusliikkeiden imagoissakin: kahviloita pidettiin puritaanisina laitoksina, kun taas suklaahuoneet olivat ainakin kulttuurihistorioitsija Wolfgang Schivelbuschin mukaan boheemien kokouspaikkoja eli lähes ”bordellinomaisia”. Lisäksi vaaditaan viinejä ja itsehoitolääkkeitä ruokakauppaan. Pääsiäismunien lahjoittelu on vanhempi juttu kuin luulisikaan, sillä muna toimi hedelmällisyyden symbolina jo niissä kevätriiteissä, joita muinaissaksit vuoden 500 paikkeilla päivänkoiton jumalatar Easorille omistivat. Näin kaakao sai kuin saikin paastojuoman statuksen Hovien lemmenjuoma Hovipiireissä lemmenjuoman maine ei ollut vahingoksi, joten kaakaosta tuli ylhäisön keskuudessa kahvia ja teetäkin parempi vetonaula. Fazer valmisti muutaman vuoden ajan ainoana maailmassa myös ns. Missään urheilulajissa ei meillä voittajajoukkue pääse nauttimaan sellaisesta suosiosta ja arvostuksesta kuin jääkiekossa. Tappelu saattaa viehättää joitakuita, mutta suurta yleisöä ei. Presidentti Tarja Halonen voi suhtautua levollisesti ensi vuoden presidentinvaaleihin. Kolumbusta parempi kauppamies Hernando Cortes otti ”rahapavut” oitis maksuvälineekseen, vaihtoi niitä kultaan, perusti kaakaoviljelmiä ja vei lopulta koko firman papuineen ja työkaluineen Espanjaan. En usko ihmeisiin, varsinkaan, jos minun pitää odottaa ihmettä 15 vuotta sängyn pohjalla, letkuruokinnassa, vaippoihin ulostaen ja läheisiäni sitoen. Minusta elämäksi ei riitä yksinään, että sydän luo, jos en tiedä mille se lyö. Olutveroa alentamalla tuskin voitaisiin vaikuttaa myöskään väkevien suosioon. Jos elintarvikkeiden ja oluen veroja lasketaan sen esitysten mukaisesti, hyöty olisi yhteen laskien peräti 800 miljoonaa euroa. Sveitsiläiset olivat käänteissään muutenkin nopeita. Intiaanit katsoivat maljassa kuohuvan kaakaojuoman kuuluvan myös kuolemanjälkeiseen elämään. Herkut kärrättiin kauppiaille aluksi käsirattailla. Halpa-Hallit eivät myy edes keskiolutta saatikka, että havittelisivat viinejä hyllyilleen ja kauppa käy. Niiden kulta-ajat ovat Sammon pankkiliiketoiminnasta vastaavan toimitusjohtajan Mika Ihamuotilan mielestä ohi. Ihamuotila ennakoi kuitenkin, että lainaraha voi vielä halventuakin. Kysymys on osaamisesta ja valinnoista. Otava,1986; AnnaMaija ja Juha Tanttu: Suklaa. Ei voinut olla sopivaa, että aviollisiin toimiin tulisi paastojuoman kautta aivan ylenmäärin pontta ja puhtia. Ei anneta tappelijoiden pilata sitä iloa. Otava, 1984; Timo Voipio:Tropiikin lahjat: kahvin, teen ja kaakaon talousja sosiaalihistoriaa. Mitä enemmän olen ottanut selvää Hollannin tilanteesta, sitä parempana sitä pidän. Löytöretkeilijä ei lahjan arvoa ymmärtänyt, vaan keitätti pavut juomaksi omatekoisen reseptin mukaan. Eurooppalaisista juomaa maistoi ensimmäisenä Kristoffer Kolumbus, joka oli saanut kipon kaakaopapuja atsteekkipäällikkö Guanajalta. Sen sijaan viinien myynnin laajentamisella ja mahdollisella veroalella voisi olla alkoholipoliittistakin merkitystä. Se on trimmannut itsensä huippukuntoon ja haastaa etenkin pienet pankit. Toisaalta käytäntö on osoittanut, että pienikin pankki voi menestyä. K aakao on jännittävin niistä välipalajuomista, joita eurooppalaiset löytöretkien tuliaisina saivat. Kaakaomonopoli säilyi espanjalaisilla satakunta vuotta, sillä Filip-kuninkaiden hovista ei maistiaisia jaeltu. Kauppa esittää tai vaatii, että aukioloajat vapautettaisiin käytännössä kokonaan. KESKIPOHJANMAA 12 Sampo Pankki haastaa pienet Sampo Pankki, entinen Leonia/Postipankki, aikoo perustaa uusia konttoreita kasvukeskuksiin. Oluen veroalennuksen merkitys kuluttajille on kyseenalainen, eikä ainakaan merkittävä. Muut pääsivät osille, kun tuote massateollisuuden myötä halpeni. Presidentinvaaleista onkin tulossa porvaripuolueiden kisa kakkospaikasta. Pelaajille ja seuroille on langetettava tarkoituksellisesta väkivallasta taloudellisia sanktioita ja jopa syytteitä siviilituomioistuimiin. Torstaina mukaan tuli myös Yhdysvaltin korkein oikeus. Niinpä Daniel Peterille onnistui vuonna 1875 maitosuklaan teko, vaikka maidon ja suklaan yhdistämistä kiinteään muotoon oli pidetty mahdottomana. Vaikka olen läheisilleni toistanut moneen kertaan, että en halua tehohoitoja, en letkuja, en mitään, mikä pitkittäisi elämääni tilanteessa, jossa toivoa ei enää ole, haluaisin jonkin vakuutuksen. Koko lajiyhteisön on nyt vihellettävä poikki tappelijoiden yltiöpäinen mellastaminen, muutoin menee maine, yleisö katoaa ja rahoittajatkin hylkäävät. Tässä vaiheessa näyttää selvältä, että Halonen varmistaisi viimeistään vaalien toisella kierroksella jatkokautensa. Päivittäistavarakauppayhdistys mainostaa olevansa pienten puolella, kun se perustelee mietojen viinien myynnin sallimista ruokakaupoissa. Tyytyväisyys Halosen toimintaan on toki laskenut hieman. LÄHTEET: Wolfgang von Schivelbusch: Nautintoaineiden kulttuurihistoria. Samoihin aikoihin perusti ensimmäinen sveitsinsuklaan tekijä Louis Cailler Veveyn lähelle suklaatehtaan. Minusta ei ole elämän riistämistä, murhaamista, tappamista tai "jumalan" asemaan asettumista, jos haluan määritellä, mikä on minun mielestäni minulle ihmisarvoista elämää. Kupin pinnalla lienee kellunut paksulti rasvaakin – sitä ei näet vielä tuolloin osattu puristaa kaakaopavuista erilleen. Versaillesin hovissa kaakaon papittaria olivat espanjalaissyntyiset kuningattaret Anna Itävaltalainen ja Maria Theresa, joista jälkimmäisellä oli kuulemma vain kaksi intohimoa: Aurinkokuningas ja suklaa. SAVON SANOMAT on huolissaan kotitalouksien velkaantumisesta. Pakanallinen muna Katsojaryntäyksen aiheutti Fazerin näyteikkuna, jossa elävien kananpoikien voimien esiteltiin ihmettä nimeltä suklaamuna. T erri Schiavon kohtalo on ollut Yhdysvalloissa julkisuudessa jo useita vuosia. Vaikka olen tehnyt hoitotestamentin saattaen sen tiedoksi moneen paikkaan ja usealle henkilölle, silti tunnen pelkoa omasta kohtalostani. Kaupan rakentamisen esteet olisi myös poistettava. Olutveroa olisi alennettava 32 prosenttia ja ruuan arvonlisäveroa viisi prosenttisyksikköä. Aluksi suklaamunia saivat pääsiäislahjoiksi vain varakkaiden lapset
Piisamikato on tosiasia Valtakunnan tunnetuin myyrien elämän seuraaja Asko Kaikusalo Metsäntutkimuslaitoksesta on myös huomannut piisamien vähenemisen Suomen luonnosta. Rasitus johtuu siitä, että sulamisen aiheuttama nestevajaus ei ehdi täyttyä, koska puun runko ja juuret ovat jäässä. Tämä kuva on 80-luvun lopulta Haapavedeltä. Sen sijaan piisamien aiheuttamia vahinkoja päätettiin ryhtyä vähentämään tehostetulla pyynnillä. Pöntön kevätsiivous menossa. – Harmikseni en löytänyt merkkiäkään piisamista, en edes yhtään kaivantojälkeä, kertoo Kaikusalo. Koska luonnonkoloja ei juuri ole, on ihminen tullut pönttöinensä siivekkäiden ystäviensä avuksi. Ermala muistaa 70-luvulta piisamikannan ollessa huipussaan, että asiasta oli tehty jopa eduskuntakysely: Mitä hallitus aikoo tehdä yhä pahenevalle piisamiongelmalle. Myös lintujen väliset yhteenotot lisääntyvät tiheässä pöntötyksessä. – Silloin suunniteltiin pengerten vahvistukseksi teräsverkkoa, josta kuitenkin luovuttiin hankkeen kalleuden vuoksi. Maaliskuulle on tyypillistä lämpötilojen suuri vuorokausivaihtelu: auringon lisääntyvä säteily alkaa lämmittää päiviä, mutta yöt pysyvät edelleen kylminä. Nyt meitä ihmetyttää piisamikannan täydellinen katoaminen. f i osoitteessa kerrotaan enemmän telkän pöntön ripustamisesta ja etäisyyksistä toisiinsa. Sulamisen ja jäätymisen vuorottelu rasittaa neulasia. Monia pöntön asettajia askarruttaa mikä on oikea ripustuskorkeus ja minkälaisia pönttöjen tulisi olla. Se lennätettiin Varsovasta Helsinkiin ja on ehtinyt totutella kuukauden päivät uuteen tarhaansa. – Yksi varmimmista keinoista on pensaiden ja puuntaimien peittäminen lumella. Niitä pyydettiin 70 80-luvulla sadoittain niin kauan kuin nahkoja ostettiin. Lisäksi Kaikusalo pitää mahdollisena, että piisamin muiden myyrien tapaiset luonnon mukaiset kannanvaihtelusyklit ovat yhtenä selittäjänä. Piisamikato suuri mysteeri Asiantuntijatkin ihmettelevät Piisami on käynyt harvinaiseksi Suomen luonnossa. Mm. Pönttöjä ei tulisi sijoitella liian tiheään, koska tällöin telkille ominainen loismuniminen lisääntyy. Pohjois-Suomessa lumipeite on maaliskuussa paksuimmillaan. r i i s t a . Se saattaa merkitä myös kannan romahtamista, mutta yhtä hyvin se voi merkitä myös sitä, että piisamit ovat siirtyneet pesimään enenevässä määrin rantapenkereiden kaivantopesiin. Pahimmaksi piisamin viholliseksi hän kuitenkin nimeää ketun, joka saattaa tuhota varsinkin kekopesien asukkaat järjestelmällisesti pesä pesältä. Pesälinnansa varis rakentaa joka vuosi uudestaan eli se käyttää sitä vain kerran, mutta sen pesästä hyötyvät monet muut linnut ja orava. Suliin ilmestyy vesilintuja. Pienten puiden vauriot ovat kuitenkin ehkäistävissä. Lumileopardeja arvellaan olevan jäljellä noin 4000–7000 yksilöä. c o m . Pulmuset, varikset ja joutsenet saapuvat. Lumileopardin salaperäisyyden takia ihmiset eivät tiedä siitä kovinkaan paljon. ja Turussa 30.3. – Paras tapa on suojata niitä auringolta ja tuulelta, jotka aiheuttavat nesteen haihtumista, kertoo metsäneuvos Matti Suihkonen. Järven mataluudesta johtuen kovina pakkastalvina on ollut hapen puutetta. Suomen puuja pensaslajeista herkimpiä kevätauringon aiheuttamille vaurioille ovat kuusi ja kataja. Väinön kanssa samoihin aikoihin Ähtäriin muuttanut leopardiuros Topi puolestaan muutti syyskuussa 2004 Moskova Zoohon, joten lajitoveri oli senkin takia tervetullut. – Piisami on menettänyt merkityksensä turkiseläimenä, eikä sitä enään pyydetä aikaisempien vuosien tavoin. Lumileopardinaaras Ähtäriin . Eri puolille Eurooppaa eläintarhoihin ja -puistoihin on lähetetty metsäpeuroja, valkohäntäpeuroja, naaleja, kärppä, susia, karhu ja lumileopardi. Kannan putoamiseen saattaa aina löytyä selitys jostakin taudista. Päiväsaikaan aurinko sulattaa tummat neulaset, ja yöllä pakkaset jäädyttävät ne uudelleen. Nivalan piisamit ovat Ermalalle sinänsä tuttua riistaa, tosin ei niinkään Erkkisjärveltä, vaan Padingin voimalapenkereeltä, jossa piisamien käytäväkaivannot uhkasivat takavuosina aiheuttaa rantatörmien sortumisia. Ermalan muistaman mukaan kysely tarkoitti jotakin aluetta Hämeessä, jossa tosiaan piisamien käytäviä oli ollut rantapenkereillä riesaksi asti. Sen luonnonmukaiset elinalueet sijaitsevat karuissa jyrkissä vuoristoissa jopa 3000–5300 metrin korkeudessa Himalajalla. Myöhäisemmin pesiville muuttajille ehtii ripustaa uusia pönttöjä vielä parinkin kuukauden ajan, neuvoo biologi Eero Laukkanen Kalajoelta. Netistä eri osoitteista löytyy myös hyviä neuvoja pesäpönttöjen asettajille ja nikkaroijille. Villiminkkejä on pyritty pyytämään, kuitenkin jälkiä näkyy jonkin verran. Hänen mukaansa ei ole enään kekopesiä, mutta ei ole myöskään kaivantopesiä. Luontoterveisin Leo Kallio Mihin katosivat piisamit. Hänkin pitää kannan hupenemiseen mahdollisina syinä Aslak Ermalan esittämiä vaihtoehtoja. Pohjois-Savon metsäkeskuksen mukaan puut selviävät yleensä melko hyvin neulasvauriosta. Lumileopardien luonnolliset asuinalueet sijaitsevat Keski-Aasian vuorilla Afganistanissa, Bhutanissa, Kiinassa, Intiassa, Mongoliassa, Nepalissa, Pakistanissa, Venäjällä, Kazakhstanissa, Kirgisiassa, Tajikistanissa ja Uzbekistanissa. Pajujen kukkasilmut turpoavat ja silmusuomut karisevat ja paljastavat valkoiset pajunkissat. Mm. Tarkkaa syytä kannan rajuun putoamiseen ei vielä tiedetä. Näitä kysymyksiä ja vastauksia julkaistaan joka kuukauden viimeisenä lauantaina ilmestyvällä luontosivulla. l i n n u n p o n t t o . – Jos pöntössä on monen vuoden ajalta pesimisjätteet, voi joukossa olla kuoriutumattomien munien ja kuolleiden poikasten jäänteitä. – Se tulee jos on tullakseen ja olosuhteet sekä pönttö ovat sille sopivat. Riista-ja kalatalouden tutkimuslaitoksen assistentti Aslak Ermalan mukaan pelkät saalistilastot eivät kerro koko totuutta kannan vahvuudesta. Talvipesät ovat kadonneet ja ainuttakaan havaintoa piisameista ei ole tehty. Salaperäinen ja kaunis eläin Lumileopardi on kaunis kissaeläin, joka elelee maailman korkeimmissa elinympäristöissä. Maaliskuu on Pohjois-Suomessa vuoden selkein kuukausi. Mutta miksi, se onkin jo kokonaan toinen juttu, toteaa Toholammillakin "myyrätalliaan" pitävä Kaikusalo. Nythän kerrotaan eri puolilta maata, että juuri kekopesät ovat hävinneet lähes olemattomiin. Uusi tulokas on siro ja luonteeltaan rauhallinen. Pohjosen rantalepikkoon asettama pesäpönttö ei ole kuitenkaan telkälle kelvannut. Myös harmaaleppä aloittaa kukintansa, mikä tietää lepälle allergisille tukalia aikoja. Ermala ei uskallakaan puhua romahduksesta, joskin myöntää kannan olevan varmaankin hyvin alhaalla. Nuoren taimen latvasilmu saattaa kuitenkin tuhoutua, mikä voi johtaa taimen haaroittumiseen. 2000-luvulle tultaessa niistä ei ole näkynyt merkkiäkään. Lauantaina 26.3.2005 13 Luonto Kysykää luonnosta Yhteystiedot Toimittajat: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Osmo Vasala (08) 411 0301 Sähköpostit: riitta-maija.sykko@kpk.fi osmo.vasala@kpk.fi Osmo Vasala (KP) Suomen luontoon 1919 istutettu suurin myyrämme, piisami, on tehnyt viimeisen vuosikymmenen aikana katoamistempun. – Nyt onkin viime hetket kunnostella talvehtineille kolopesijöille pöntöt, koska osassa pöntöistä saattaa olla jo muninta alullaan. Harva tietää edes sitä, että se kuuluu maailman uhanalaisimpiin eläinlajeihin. – Voi olla, että piisamien kannanvaihtelusykli on vain useita vuosia pidempi kuin pienemmillä myyrillä, joilla se on kolme-neljä vuotta. Se merkitsee, että kevät on virittänyt niiden pesäntekovietin. Suihkosen mukaan kirkasta muovia lukuun ottamatta kevyt peite toimii hyvin. KESKIPOHJANMAA . Koskikorennot eli korrit ryömivät hangelle ja aikuistuvat. Kun vielä vuonna 2000 pyydettiin 22 900 piisamia, oli viimeisimmän tilastoidun vuoden eli vuoden 2002 saalismäärä pudonnut jo 4 900 piisamiin. Kalakanta on runsas. Eero Laukkasen mukaan telkän houkuttelemiseen ei ole mitään erikoisniksiä. Joka talvi on ollut jokunen yksittäinen saukkohavainto. – Sellaisessa pöntössä pysyvät loisetkin paremmin kurissa ja siivouksen voi tehdä uudemmassa pesässä aluksi joka toinen vuosi. Jänikset, rusakot, ketut, supikoirat ja ilvekset etsivät itselleen puolisoa keväthangilla. Telkkä vaatii yleensä rauhallisen rannan. Sen sijaan telkän tarkoitettuun pönttöön on Pohjasen mukaan yleensä ilmaantunut joku pikkuinen laulaja. Nivalalaisen Leo Kallion havainto Erkkisjärven täydellisestä piisamikannan romahduksesta ei ole poikkeustapaus, vaan vastaavia kannan romahduksia voidaan todeta kautta maan. Hänen lintuharrastukseensa kuuluu myös joka keväinen pönttöjen kunnostus ja puhdistus sekä uusien pönttöjen asettaminen niin metsäluontoon kuin oman mökin pihapiiriinkin. Jos Sinä Lukijamme havaitset luonnossa ilmiöitä, joille et löydä selitystä tai havaintosi tuntuu jollakin tapaa kiinnostavalta, voit kysyä asiaa luontosivumme tekijöiltä, jotka hankkivat kysymyksiinne asiantuntijoiden vastauksia. – Piisamikannoissa voi tapahtua isojakin vaihteluita ja joiltakin alueilta ne saattavat kadota joskus kokonaankin ja palata takaisin jonkin vuoden kuluttua. Kannan rajusta hupenemisesta antaa jonkinlaista osviittaa riistanhoitoyhdistyksien saalistiedot vuosilta 2000 2002. Kuva: Timo Talus . Sinne on muuttanut monia uusia eläimiä, mutta myös siellä asustaneet eläimet ovat muuttaneet sieltä uusiin maisemiin. Oksa suussa lenteleviä variksia alkaakin näkyä lennossa. Mielessä on tietenkin sopivan pesäkolon valinta. Hän kertoo houkutelleensa telkkää mökkinaapurikseen Trulleviin. – Se on vähentynyt koko maassa ja reippaasti. – On arveltu, että piisamit saattavat syödä asuinsijansa niin tyhjäksi, että joutuvat sen takia lähtemään muualle. Siinä on valmis kirppuarmeija hyökkäämään uuden hautojan kimppuun. Pesäpönttöjä pyrähdetään tutkimaan vuoronperään ja välistä yhtä aikaakin. osoitteesta w w w . Kevätsää rasittaa havupuita Luonnosta nyt. Kuvat: Heimo Rajaniemi Nykyisin ei juurikaan näe tällaisia piisamin rakentamia kekopesiä. w w w . Noin kahden metrin korkeuteen sijoitettavaan uuteen pönttöön on pantava myös pehmikkeitä, koska telkkä ei itse sisusta pesäkoloaan. Puolitoistavuotias Shakira on asunut aikaisemmin puolalaisessa Poznan Zoossa. Laukkanen korostaa vanhojen pönttöjen puhdistuksen merkitystä. Rasitus vaurioittaa neulasia, mikä näkyy myöhemmin keväällä niiden ruskettumisena. Ähtäriin on puolestaan muuttanut saukkoja, varpuspöllö, lapinpöllö, valkohäntäpeura, punakaulahanhia, kiljuhanhia, metsäpeuroja, susia ja lumileopardeja. Se on aika raju pudotus, sillä parhaimmillaan vielä 70-luvulla saalismäärät pyörivät vuosittain 200 000 yksilön lukemissa. Luontokysymyksiä voi lähettää sähköpostitse seuraavilla osoitteilla: osmo.vasala@kpk.fi ja riitta-maija.sykko@kpk.fi Nivalassa, Erkkisjärvellä on ollut aina runsas piisamikanta. Muiden lintujen pönttöjen täydelliset mitat ja pönttömallit löytyvät mm. Viime vuosi oli Ähtärin eläinpuistossa varsin vilkas. Linnunpöntöt kuntoon hyvissä ajoin Eero Laukkanen on laittanut Kalajoen Pleunan metsikköön useita linnunpönttöjä. Myös kottaraisten, kiurujen ja töyhtöhyyppien tiedustelijat ilmestyvät pelloille ja pälvipaikoille. Ähtärissä pari vuotta asustanut lumileopardiuros Väinö otti uuden tulokkaan vastaan innostuneesti. (STT) Havupuut ja -pensaat kärsivät aurinkoisesta kevätsäästä. Myös vesistöjen säännöstely saattaa karkottaa piisamit muualle tai tuhota kokonaisia pesueita, pohdiskelee Ermala. Niiden asuinalueen kasvillisuus on niukkaa ja olosuhteet muutenkin vaativat. Laukkanen pitää tärkeänä myös, että pesäpöntöt ovat tiiviitä ja pitävät kosteuden ulkona. Jos näin on, ei piisameita ole todellakaan helppo havaita, Ermala toteaa. Ne ovat erittäin hyvä alusta monille pesäloisille. Pysyvä lumipeite katoaa Ahvenanmaalta keskimäärin 20.3., Helsingissä 29.3. Lumileopardi on kuitenkin jo katoamassa joiltakin alueilta. – Yritin tässä taannoin mennä varmaan piisamipaikkaan täällä Hämeen puolessa valokuvatakseni piisamien elämän jälkiä. Osmo Vasala (KP) Tiaiset laulelevat ja varpuset sekä viime aikoina yleistyneet pikkuvarpuset säksättävät piha-aidoissa ja pensaissa kevätsoidintaan täyttä päätä. Markku Pohjonen Kokkolasta kyselee lukijapostissaan näitä asioita. Kansanperinteessä maaliskuun kevään merkkejä on varisten saapuminen syrjäisimmillekin seuduille. – Kansalaiset saattavat tehdä päätelmiään piisamikantojen runsaudesta havaitsemiensa kekopesien perusteella. Riitta-Maija Sykkö (KP) Ähtärin eläinpuistoon muutti viime vuoden lopulla lumileopardinaaras Shakira
Osallistumisprosentti kohoaa melkoiseksi, koska kolmessa kylässä väkeä on yhteensä noin 200 henkeä. Kokkotarpeet kasataan nykyisin traktorien ja kuormaajien avulla. Nykyajan pääsiäiskokko kasataan kuormaajilla. Kokkojen lisäksi myös rulliperinne on lujimmin kiintynyt juuri Pohjanmaalle. Kustaa Vilkuna muistuttaa, että Pohjanmaalta tietoja myös noitavainoista on kaikkein eniten. Koko ja näkö tärkeitä Mikä sitten on hyvän kokon salaisuus. – Kyllä ympärysmittaa on usein yli 60 metriä ja korkeutta noin 15 metriä. – Kyllä täällä joku on ainakin joka talosta, jossa traktori on, Huhta laskeskelee. Välikylällä ainakin moraalisesta voitosta ollaan yhä varmoja. Kuljettajana kuvassa Ari Pajala. Silloin kuin kokko tehtiin käsipelillä, se oli pienempi, mutta viime vuosina koko on vakiintunut, talkoolaiset arvioivat. Välikylän nuorisoseuran organisoima kolmen kylän pääsiäiskokko on saatu kokoon 31 peräkkäisenä pääsiäisenä juuri hyvän yhteishengen ja pyyteettömän talkoohalun voimin. Aika lailla samat tekijät joka vuosi tulevat mukaan, talkoolaiset kertovat. Tällainen keli sattui ainakin kerran 90-luvun puolivälissä.Toisinaan sytyttäminen taas on ollut lumentulon vuoksi erityisen haastavaa. Niinpä Vilkuna uskoo, että pahimman noitavainon riehuessa Pohjanmaalla, tuliakin alettiin polttaa pahimpina noitien kulkupäivinä. – Monopoliasema on säilytetty, tokaisee Maunula. – Saatetaan aloittaa niin pienenä, että juuri risun saa nostettua. Päälle laitetaan oksia, jotta kokko olisi mukavan näköinen. Lankalauantai valikoitui kokkopäiväksi alkujaan siksi, että se vanhan kansan uskomuksissa oli päivistä koko vuoden pahamaineisin. Noitien ja trullien pelottelemiseen uskottiin tehoavan erityisen hyvin "väkeviltä tuoksuvista rojuaineista lähtevä tuli, joka suitsuttaa ympärilleen kitkerää ja sakeaa savua". Toisaalta joinakin vuosina kilpailevat kokot ovat vieneet osan väestä muualle. Autojono molemmin puolin tietä ulottuu seurantalolta tiensuoran päähän. Kokoaahan kokko paitsi kyläläiset yhteistyöhön, myös ympäristön asukkaat yhteiseen illanviettoon. KESKIPOHJANMAA . Itse roihu on parhaimmillaan parin tunnin ajan sytyttämisestä. Perinne säilyy talkoohengen voimin Välikylän kokolle tullaan vaikka silmä puhki Traktorilla kokkorisut nousevat korkealle. Sitä ennen sitä siirreltiin Välikylän, Hillin ja Rimpilän välillä. Joskus hoohetkeä on siirretty tunnilla, jos kahdeksalta ei ole vielä ollut tarpeeksi hämärää. Monopoliasema säilytetty Vuodesta 1974 lähtien Välikylän kokko on palanut joka pääsiäislauantai, kelillä kuin kelillä. Pitkän linjan kokkomestari Huhta paljastaa parhaimmiksi raaka-aineiksi kuusen ja männyn havut. – Kyllä se olisi yleinen kummastus. – Armeija saattaa olla joillekin semmoinen. Itse kokolla Huhta oli paikalla tuonkin vuoden pääsiäislauantaina. Välikylän ympäristöstä tarvittava väki kuitenkin löytyy ilman, että lehdissä tarvitsisi kuulutella. Tuntuu, että tästä kylästä kuolisi jotain, jos kokkoa ei olisi, Pajala pohtii. Esteettisyyden lisäksi koko merkitsee kokossakin. – Ylimääräiset oljet ovat monilla maataloilla ongelmana. Kuvat: Juha Sallinen Antti Maunula pääsi tänä vuonna kokon ansiosta eroon jokirantarisuistaan. Koskaan kukaan ei ole työstä tai traktorin polttoaineesta ollut maksua vailla, talkoolaiset huomauttavat. 90-luvun alussa kokko kiinnosti vieläkin enemmän. Sitoutumista vaaditaan Välikylän kokon rakentamiseen vaaditaan noin 25 talkoolaisen ja viitisentoista traktorin työpanos. Monelle kokon tekijälle karttuu työssään varsinainen urahistoria. – Olisihan se tullut silloinkin talkoisiin, mutta lääkäri kielsi. Kun savuavat tulet liekehtivät kodin lähellä, pahojen voimien luotettiin pysyvän kaukana talosta. Silloin työhönkin piti tarttua jo kuukausi ennen pääsiäistä. Myöhemmin sitten aletaan itse pikkuhiljaa risunajoon. Kaisa Hahto (KP) Kuten Välikylän kokolla 2000-luvulla, myös satoja vuosia sitten roihunneissa ensimmäisissä pääsiäiskokoissa yhtenä tärkeänä tarkoituksena oli olkien polttaminen. Perinteeseen on kasvanut myös Paula Hakamaa, joka palaa kotiseudulleen joka pääsiäinen nykyisestä asuinpaikastaan Karkkilasta. Pääsiäisen ajankohta on vaihdellut kuukauden päivätkin, niin myös pyhien sää. Vain yksi pääsiäinen on jäänyt välistä ja sekin siksi, kun silmä oli juuri puhjennut. Paljon näkee esimerkiksi kylältä jo pois muuttaneita, Hakamaa sanoo. Samoin jätettä syntyy, kun siistitään peltojen ja ojien varsia. Ei puutetta poltettavasta Välikylän kokko syntyy hakkuurisuista, olkipaaleista ja monenlaisesta puutavarasta. Lisäksi korkealla ilmassa palava tuli saattoi ehkäistä lentäen kulkevan noidan matkan. Pääsiäinen peittoaa juhannuksen Välikylän kokko syttyy yleensä iltakahdeksalta. Tätä tavoiteltiin polttamalla viljavainioilla olkea pellon kasvua ja karjan kaluamia lehdesten varpuja. Pääsääntöisesti poltettava löytyy viiden kilometrin säteeltä, kerran on risuja haettu puolet kauempaakin. Liian aikaisin kokkoa ei ole koskaan kukaan tuleen tuikannut. Kustaa Vilkunan mukaan yhtenä vuotuistulien tärkeimpänä pohjatarkoituksena on ollut hyvän sadon ja karjanannin turvaaminen. Kylällä perinteen tuntevat kaikki ja maatalojen omat hommat jätetään suosiolla sivuun talkoopäivän ajaksi. Tulien alkuperän arvellaan liittyvän lisäksi pahojen voimien karkottamiseen. Aina on jostakin metsästä esimerkiksi hakkuu löytynyt, vakuuttaa Huhta. Huhta muistaa tällaisia kertoja varsinkin 80-luvun alusta. Välikylällä aiheesta on käyty eräänä vuonna epävirallista kilpailuakin alaveteliläisten kanssa. – Noitia kokossa ei ole kuitenkaan koskaan poltettu eikä ketään ole pääsiäisen aikaan mystisesti kadonnut, Maunula kiirehtii tarkentamaan, kun perinteen alkuperästä on puhe. Sievää kekoa yritetään tehdä ja julkisivulle laitetaan erityisen paljon kaunistusta, Huhta kertaa reseptiä. Ja ohjeita taisi antaa puhelimitse kuitenkin, Huhdan välikyläläiset talkookaverit naureskelevat. Tuulisina pääsiäisinä paikalla on ollut jopa palokunta kokkoa valvomassa. Vielä 70-80-luvuilla homma tehtiin täysin käsipelillä. – Makkarapalkalla täällä on aina oltu. Sieltä ei lomaa saa kokon vuoksi, moni sitä on kyllä pyytänyt, Pajala toteaa. Kovin keveitä syitä ei kokkotalkoiden ohittamiseen tule mieleen myöskään Ari Pajalalla, Antti Maunulalla tai Olli Ruokojalla. Talkooporukassa on välikyläisten lisäksi hilliläisiä ja rimpiläisiä. Lauantaina 26.3.2005 15 Piste Yhteystiedot Toimittaja: Kaisa Hahto (06) 827 2000 B Kaisa Hahto KÄLVIÄ (KP) Kälviäläinen Jukka Huhta on ollut mukana Välikylän pääsiäiskokon talkooporukassa 20 vuoden ajan. Lähde: Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto Hyvä sato ja noidat pois Pääsiäistulilla alkujaan useampia tehtäviä. Nykyisellä paikallaan Välikylällä kokkoa on poltettu 80-luvun puolivälistä asti. Enemmän kuin puolet 1600-luvulla Suomessa kuolemaan tuomituista "noidista" oli Pohjanmaalta. Vaaditaan iso porukka ja traktoreita, Huhta korostaa. Välikylän vanha perinne on kuitenkin pitänyt pintansa, ja nykyvuosina se on ollut pitäjän ainoa virallinen kokko. Viime vuosien aikana perinteiseksi kokonrakennuspäiväksi on vakiintunut pitkäperjantai. – Aina kuitenkin on syttynyt, koska on hyvät sytykkeet ja sytyttäjät, talkoolaiset vakuuttavat. – Tämä on ihana tapa nauttia kevätsäistä. Ihmiset kerääntyvät paikalle kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Kokkotarpeista ei ole koskaan ollut pula. Perukalla ei voida kuvitellakaan pääsiäistä ilman kokkoa. – Muilta kyliltä ei ole värkkejä tarvinnut lainata. Välikylällä, Hillissä ja Rimpilässä on paljon maatalouksia, joille kokko tietää hyvää tapaa päästä eroon monenlaisista tilusten nurkkiin kertyneistä jätteistä. Myös nykyaikaiset pyöröpaalit ovat hänen mielestään käteviä. Muistoja on monenlaisista kokkoilloista. Talkoissa hän toi hakkuujätettä metsästä kokolle. Lapselleni haluan myös näyttää perinnettä, joka elää vain Keski-Pohjanmaalla. Mitä sitä nyt kesällä polttamaan ja järvessä, kuuluu yhteinen mielipide. Ilman monen kyläläisen sitoutumista kokko ei syntyisikään. Keskipohjalaisen kokkoperinteen vaaliminen on Välikylällä arvossaan. Juhannuskokkoja kylällä ei ymmärretä. Kokon pohjaksi niitä voi vapaasti tuoda ja hyvin tuodaankin, Huhta kiittelee. Ikärajoja ei ole, haitari ylettyy kymmenestä seitsemäänkymmeneen vuoteen. Ihmisiä kokko kerää lankalauantaisin ympärilleen joka vuosi noin 200-300. – Ei tämä mikään helppo homma ole. – Kokolla tapaa aina kaikki. – Olkipaalit pannaan mahdollisimman alas, koska ne ovat hitaimpia palamaan
Naapurimaan Kazakstanin hallintoa lähellä olevien lähteiden mukaan Akajev pakeni opposition mielenosoittajia Kazakstaniin mutta poistui sieltä perjantaina. Lauantaina 26.3.2005 . Tämänhetkinen oleskeluni ulkomailla on vain tilapäistä. Iskun tekijäksi ilmoittautui internetissä Irakin Islamilainen armeija -niminen ryhmittymä. Jotkut näkivät yhtäläisyyksiä Georgian toissavuotisiin ja Ukrainan viimevuotisiin tapahtumiin, joissa oppositio kaatoi hallitukset. Aluksi räjähdyksen pelättiin liittyvän Napolin mafian verisiin välienselvittelyihin. Skootteria ajanut mies sai surmansa ja kyydissä ollut 13-vuotias poika loukkaantui. Politiikan tarkkailijat pohtivat, mikä vaikutus Kirgisian vallankumouksella on muihin alueen itsevaltaisesti johdettuihin maihin. Lääkärit uskovat, että ruhtinas Rainierin selviytymismahdollisuudet ovat epävarmat, koska hänen peruselintoimintonsa ovat pettämässä. Irakin shiiojen ja kurdien johtajat varoittivat perjantaina, että uuden hallituksen muodostaminen viivästyy iskujen takia. Bengalinlahden saarilla koettiin Intian meteorologisen laitoksen mukaan 5,4 richterin vahvuinen järistys, ja järistyskeskus sijaitsi Great Nicobar -saaren etelärannikon edustalla. Jälkijäristykset ravistelivat Acehia ja Bengalinlahden saaria. Tänä vuonna hänen oli määrä tervehtiä pyhiinvaeltajia videoitse, kun nämä kokoontuivat pitkänperjantain vuotuiseen Ristin tie -seremoniaan Colosseumin raunioille Roomassa. Haavoittuneiden joukossa oli useita shiioja, jotka olivat vaelluksella pyhään kaupunkiinsa Kerbalaan. Rainierin lapset, prinssi Albert sekä prinsessat Stephanie ja Caroline, ovat olleet hänen vuoteensa vierellä siitä lähtien kun hänen tilansa yllättäen heikkeni. Hän kutsui maan vallanvaihdosta laittomaksi ja kiisti tiukasti eronneensa virastaan. Hänet siirrettiin tiistaina tehohoitoon terveydentilan romahduksen vuoksi. Räjähdys surmasi ja haavoitti Napolissa BAGDAD (STT–REUTERS–AFP) Irakissa on torstain jälkeen kuollut yli 20 ja haavoittunut liki 40 ihmistä. Katolilaiset viettivät pitkänperjantain paavitta BISHKEK (STT–REUTERS–AFP– DPA–ITAR-TASS) Kirgisian pääkaupungissa Bishkekissä kuultiin perjantaina illalla ammuskelua, kun paikalliset turvallisuusjoukot yrittivät rauhoittaa kaupungin kadut. Bakijev on harvoja kirgisialaisia poliitikkoja, joka on suosittu sekä maan köyhässä eteläettä teollistuneemmassa pohjoisosassa. yhteystiedot ladottava Rotis Sans Serif Light -tyypillä Maaliskuussa tuplabonus Meiltä saat Bonusta S-Etukortilla KULJETUS VELOITUKSETTA 598 ,119 ,Skåne-ruokapöytä ja -tuolit massiivitammea. Kuljetus veloituksetta kaupunkialueella ja lähiympäristössä. 292,-) 2 ltk lev. Tapaninpäivän tsunamista pahoin kärsineessä Acehissa pääkaupungin Banda Acehin monet asukkaat joutuivat paniikkiin, kun 5,9 richterin vahvuinen järistys ravisteli aluetta. Entinen sähköinsinööri Bakijev jätti voimalanjohtajan työnsä Neuvostoliiton hajottua ja alkoi kohota maan hallintohierarkiassa. Mahdollisista haavoittuneista tai kuolleista ei raportoitu ainakaan perjantaina alkuillasta. Uutistoimisto DPA puolestaan kertoi, että Bishkekiin olisi määrätty ulkonaliikkumiskielto, joka olisi voimassa 12 tuntia iltakuudesta aamukuuteen. Paavi on antanut kardinaalien hoidettaviksi kaikki pääsiäiseen liittyvät tehtävänsä paitsi pääsiäissunnuntain perinteisen Urbi et Orbi -siunauksen, jossa hän tervehtii pyhiinvaeltajia noin 60 kielellä. Hän toimi kaupunginvaltuustossa, oli apulaisaluejohtaja, sitten aluejohtaja, kuvernööri ja vuoden 2000 lopussa pääministeri. Yli miljardin katolilaisen hengellinen johtaja näyttäytyi julkisuudessa viimeksi keskiviikkona. Väliaikainen hallitus valtaan Kirgisian uudet johtajat tiukensivat otettaan vallasta nimittämällä perjantaina väliaikaishallituksen ja ilmoittamalla uusista vaaleista. DELHI/JAKARTA (STT–AFP–DPA) Maanjäristykset ravistelivat perjantaiaamuna Indonesiaan kuuluvaa Acehin maakuntaa sekä Intiaan kuuluvia Andamaanien ja Nikobaarien saaria Bengalinlahdella. Ruhtinas Rainier joutui sairaalaan 7. Viranomaiset antoivat lainvalvojille luvan ampua ilmaan, jotta kauppojen, pankkien ja liikehuoneistojen eteen kerääntyneet väkijoukot olisi saatu hajaantumaan. Tiedot Kirgisian syrjäytetyn presidentin Askar Akajevin olinpaikasta olivat perjantaina epäselviä. Tuolloin hän seisoi kalpeana ja puhumattomana minuutin ajan asuntonsa ikkunan äärellä. – On vaikea ennustaa, mikä maa on seuraava, mutta voin varmasti sanoa, että seuraava tulee, Ukrainan apulaispääministeri Mykola Momenko sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan vieraillessaan Tokiossa. Hän on syntynyt Lounais-Kirgisiassa sijaitsevassa Jalal-Abadissa, mutta hänen vuotensa hallinnossa sekä kansallisuudeltaan venäläinen vaimonsa ovat tuoneet hänelle myös pohjoisen tuen. Hän nimitti ulkoministerikseen toisen oppositiohahmon Rosa Otubajevan ja ilmoitti, että parlamentti hyväksyy viikonloppuna uuden hallituksen, joka palvelee mahdollisesti kesällä järjestettäviin vaaleihin asti. Bakijev nauttii myös Bishkekissä toimivien länsidiplomaattien suosiota. Ilotulitukset ovat Italiassa olennainen osa pääsiäisen viettoa. 999,SKÅNE-vitriini 2-ov. Tapaninpäivän jälkeen yli 9 500 jälkijäristystä on vavisuttanut saariketjua, johon kuuluu 500 saarta. Sarjaan kuuluvat myös lipastot, vitriini ja senkki. LSK 80x46x177 cm 628,SKÅNE -tuoli SKÅNE -ruokapöytä SISUSTUKSELLINEN, KORKEALUOKKAINEN KOMEROSARJA LIFE ICONKOMEROT 15% Värit vaaleanharmaa ja pyökinväri ROMEO & SKÅNE ROMEO & SKÅNE 203 ,(norm. Maan virkaa toimittavaksi presidentiksi ja väliaikaiseksi pääministeriksi nousi oppositiojohtaja Kurmanbek Bakijev. Bakijev epätavallinen oppositiopomo ROOMA (STT–AFP) Yksi ihminen kuoli ja kolme loukkaantui vaikeasti räjähdyksessä italialaisessa Napolin satamakaupungissa perjantaina. Hallituksen muodostus viivästyy Irakissa. Kaupungin kaakkoispuolella viisi irakilaisnaista sai surmansa aamuyöllä, kun heitä kuljettanutta ajokkia tulitettiin. Irakin sisäministeriön mukaan naiset työskentelivät siivoojina amerikkalaisten sotilastukikohdassa Rustumijahissa. Jo pitkään sairastellut 84-vuotias paavi toipuu parhaillaan hänelle hengittämisen helpottamiseksi kuukausi sitten tehdystä operaatiosta. Basran alueen komentajan Suleiman Mohammadin lisäksi ohi ajaneesta autosta tulitettiin Mohammadin kahta poikaa, joista toinen kuoli ja toinen haavoittui vaikeasti. Kun ostat yli 300 euron arvosta huonekaluja tai patjoja, kuljetamme tuotteet veloituksetta kotiisi! SKÅNE-sohvapöytä 80x115 cm 269,ROMEO 2-h sohva kangasverhoiltuna alk. Kirgisialaiselle uutistoimistolle lähettämässään viestissä Akajev vakuutti aikovansa palata kotimaahansa. Torstaina katolisen kirkon pääsiäisenvietto alkoi ilman paavin läsnäoloa ensimmäistä kertaa tämän 26-vuotisella virkakaudella. Kuva: Lehtikuva/AFP/Alexander Nemenov Kirgisian uuden, väliaikaisen valtionpäämiehen Kurmanbek Bakijevin, 55, tausta on oppositiojohtajalle epätavallinen: hän on Kirgisian entinen pääministeri. Tavallisesti paavi osallistuu pitkänäperjantaina kolmeen seremoniaan. Perjantaina pyssymiehet iskivät Bagdadissa ja surmasivat yhden Irakin kansalliskaartin komentajista. Uusi johto ilmoitti vaaleista Syrjäytetty presidentti Akajev vakuutti olevansa ulkomailla vain tilapäisesti Vallankumous johti ryöstelyyn Bishkekissä. maaliskuuta hengitystietulehduksen takia. 80 cm kork. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan poliisi ja ryöstelijät ampuivat kuitenkin toisiaan kohti kaupungin päätavaratalon TsUMin tuntumassa. Irakin parlamentin on määrä kokoontua seuraavan kerran maanantaina. Monacon ruhtinas Rainier kriittisessä tilassa VATIKAANI (STT–AFP–REUTERS) Roomalaiskatolinen kirkkokunta vietti pitkänperjantain poikkeuksellisissa merkeissä, kun sairauden heikentämä paavi Johannes Paavali II ei henkilökohtaisesti kyennyt osallistumaan pääsiäiseen liittyviin seremonioihin. Paikallinen poliisi vahvisti neljä sotilaan kuolleen sekä usean sotilaan ja siviilin haavoittuneen. Myöhään perjantaina kahdessa eri autopommi-iskussa Bagdadin ulkopuolella kuoli ainakin kaksi ihmistä ja haavoittui yli 20. KESKIPOHJANMAA 16 Ulkomaat Lyhyesti Osoiteyms. Opposition edustajat ilmoittivat viime vuonna tukevansa häntä presidentiksi. Vatikaanin mukaan hänen kuntonsa on leikkauksen jälkeen kohentunut odotettua hitaammin. Bagdadista etelään Iskandarijassa räjähti perjantaina toinen autopommi Irakin armeijan autosaattueen tuntumassa. Useat lähellä olleet ajoneuvot vaurioituivat. Poliisin mukaan onnettomuuden aiheutti pysäköityyn autoon törmännyt skootteri, jonka kyydissä oli ilotulitteita. Yhdysvaltain armeija kertoi perjantaina, että Ramadissa sata kilometriä Bagdadista länteen itsemurhapommittaja räjäytti torstaiiltana tiesululla ilmaan autonsa ja sen mukana 11 Irakin poliisin erikoisyksikön kommandomiestä. Poliisin mukaan kieltoon jouduttiin turvautumaan, koska töihin ei ilmoittautunut tarpeeksi poliiseja. Sisäministeriön toimitalon luona poliisi jakoi vapaaehtoisiin turvallisuusjoukkoihin osallistuneille muun muassa kypärät ja pistoolit. Bakijev erosi pääministerin virasta vuoden 2002 alussa, kun kuusi ihmistä oli kuollut oppositiojohtajan pidätystä seuranneissa levottomuuksissa. Lisäksi iskussa haavoittui yhdeksän poliisia, kaksi amerikkalaissotilasta ja kolme siviiliä. Kaakkois-Aasia kärsi pahoin tapaninpäivän yhdeksän richterin maanjäristyksestä ja sen rantavaltiot järistyksen aiheuttamasta tuhoaallosta, tsunamista. – Huhut erostani eivät ole totta. Torstain levottomuuksissa kuoli viranomaisten mukaan ainakin kolme ihmistä ja 173 joutui sairaalahoitoon. Järistyskeskus sijaitsi merenpohjan alla 30 kilometrin syvyydessä 120 kilometriä kaupungista, alueen meteorologian ja geofysiikan toimistosta kerrottiin. 58 cm LIFE ERIKOISHINTAAN! Lipastot hopea/lasi MONACO (STT–AFP) Monacon 81-vuotiaan hallitsijan ruhtinas Rainierin tila on kriittinen ja hänen ennusteensa epävarma, Monacon hovin edustajat sanoivat lausunnossaan perjantaina. Järistyksen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista ei ollut heti tietoa
Rengasvalmistaja uskoo Ferrarin onnistuvan Bahrainissa BARCELONA (STT–AP) Yhdysvaltain Scott Speed, 22, ajoi ensimmäistä kertaa urallaan rata-autoilun F1-sarjan autoa kuluvalla viikolla Espanjan Barcelonassa. Pitkäperjantain peli oli hyvää jääkiekkoviihdettä. Tilastot seuraavalla sivulla. Jokerien pelastajaksi riensi jälleen Metropolit, joka viimeisteli 3–1-johdon ajassa 35.07. – Olemme puolustaneet erittäin hyvin, ja siihen peli pitää playoffeissa rakentaa, Jalonen korosti. Tämä näki jäähyaitiosta päässeen Hannu Väisäsen, joka pääsi yksin karkuun ja harhautti TPS-vahti Teemu Lassilan. Veskarit epäonnistuivat, muttei tehottomasti puskeneiden kenttäpelaajienkaan päätä voi paljon selitellä. Lisäksi saimme irtoja päätykiekot haltuumme, Jokerien päävalmentaja Hannu Jortikka pohti. Pitkin kautta tehty raaka työ tuotti tulosta, pelkisti Kärppien päävalmentaja Kari Jalonen. Hyvin torjunut maalivahti Matti Paavola sai YJK:n ykköspalkinnon. Siirretyn rangaistuksen aikana Tero Kettusen tekemä 5–4 ajassa 49.10 osoittautui voittomaaliksi, kun loppuhetkillä Tomi Heinonen ja Jaakko Huhtakangas pääsivät vielä kaunistelemaan lukemia. YJK kohtaa karsintasarjan viimeisillä kierroksilla maanantaina kotonaan EtPon ja keskiviikkona vieraissa K-Oulun. Väisäsen 3–2-maali käytännössä käänsi pelin HPK:lle. Maalittoman avauserän jälkeen toisella 20-minuuttisella alkoivat maalijuhlat. YJK ratkaisi päätöserässä BERN (STT) Niklas Hagmanin Davos raivasi tiensä Sveitsin jääkiekon pääsarjan loppuotteluihin torstaina. Jokerien perjantainen paremmuus tuli nopeasti esiin. Siihen oli ansionsa varmasti ottelun tuominneella erotuomari Jari Levosella. Siinä tapauksessa Rauman toriparlamentti muistaisi Tampereelle suuntaavan Rautakorven "Kulta-Jukkana" eikä "humppatukkana". Jokerit eteni neljän parhaan joukkoon otteluvoitoin 4–1. Sen jälkeen Saku Koivu teki ensimmäisen maalinsa Hämeenlinnassa. Toisen erän alussa Jokerit lepsuili aavistuksen ja se kostautui. Mittelön alku lupasi Jokereille ottelusta helpompaa ja jopa suurvoittoa. HPKvahti Mika Noronen torjui, ja samalla hetkellä soi myös ottelun päätössummeri. – Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä, liike oli tosi hyvää. Nähtäväksi myös jää, millaisen johtopäätöksen Pentti Matikainen ja HIFK:n hallitus tekee toimistaan. Kärppien tähdeksi nousi Petr Tenkrat, joka iski avauserässä kahdesti. Maalilla TPS:n Lassila oli vakuuttavampi kuin HPK:n Noronen. Ottelun avausmaalin teki Hagman, kun peliä oli pelattu runsaat 12 minuuttia. Tammela haluaa kuitenkin edelleen edetä peli kerrallaan. Piilossa pysyi myös Ilveksen pelätty ja kehuttu ykkösketju Steve Kariya–Patrik Stefan–Hannes Hyvönen. Laser painosti alussa, mutta puolustimme järkevästi. Red Bullin johto tyytyväinen Speedin testiajoon SALT LAKE CITY (STT–AFP) Koripallojoukkue Utah Jazzin laitahyökkääjän Andrei Kirilenkon kausi päättyi torstaina vasemman ranteen murtumiseen. Runkosarjan kaksi parasta, Kärpät ja Jokerit, selvitti tiensä odotetusti jatkoon. Lukko on HIFK:n ohella kerännyt rosteriinsa eniten NHL-vahvistuksia. Hänen merkitystään Utahille kuvaa se, että ilman Kirilenkoa Jazz on tällä kaudella voittanut 26 ottelusta vain kuusi. Ilves pystyi samaan kuin Tappara: ottamaan yhden voiton ennakkosuosikilta. Tiistaina Raumalla Jan Lundell imuroi taakseen kaksi kohtalokasta osumaa ja torstaina NHL-vahti Tomas Vokoun oli täysi vitsi petopaitojen maalilla. Helsinkiläisjoukkue löi kotikaukalossaan Ilveksen 4–1. Josh Holden teki kolmannessa erässä maalin HPK:lle ja Koivu illan toisen osumansa TPS:lle. Davos kukisti Bernin kuudennessa välieräkamppailussa lukemin 4–1 (1–0, 1–1, 2–0) ja eteni maanantaina alkaviin finaaleihin otteluvoitoin 4–2. Tapparan antautumisesta kertoo myös kolmannen erän alku, jota ehti kulua ainoastaan 13 sekuntia, kun Kärppien Eero Somervuori teki läpiajosta lukemiksi 6–1. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, olisiko HIFK mennyt Hannu Aravirran johdolla jatkoon, mutta häävisti ei sujunut tj. Metropolit leipoi jälleen namupassin, ja tällä kertaa ylivoimalla viimeistelijänä kunnostautui puolustaja Sami Lepistö ajassa 8.32. HPK eli kolmannen erän lopussa vielä tuskaisia hetkiä, kun Jari Kauppila pääsi loppusekunneilla läpiajoon. Omalla momentillaan jääkiekkoilu kuuluu elämässä ei-niin-tärkeidenasioiden –kategoriaan, mutta katastrofi on osuva sana kuvaamaan HIFK:n kompurointia SM-liigan pudotuspeleissä. Välieräpaikka on katkolla HPK:lle sunnuntaina Turussa. Puolisen minuuttia myöhemmin Tuomas Eskelinen ampui hienon yksilösuorituksensa jälkeen kiekon maalin ylänurkkaan. Tällä kertaa HIFK ei voi syyttää kuin itseään siitä, ettei "Nyyssönillä" enää tänä keväänä pelata. Kirilenkon toipumisen odotetaan kestävän kuusi viikkoa, kun NBA:n runkosarjaa on enää kuukauden verran jäljellä. Testasimme renkaitamme uudessa F2005 -automallissa. Osuman todisti Tapparan puolustaja Anssi Salmela. Speed sai nyt superlisenssin, mikä oikeuttaa kilpailemiseen F1-sarjassa. – Tämä oli ehdottomasti tehokkain auto, mitä olen ikinä ajanut. Urheilu KESKIPOHJANMAA . Ketju Hahl–Jani Rita–Janne Laakkonen oli alituisena riesana turkulaisten puolustukselle. Toisessa erässä Kärpät oli edelleen täysin omaa luokkaansa, ja ajoittain oululaiset pyörittivät peliä kuin ylivoimalla, vaikka vastakkain olivat tasakentälliset viidellä viittä vastaan. Laitahyökkääjä Jantusen maalilla Jokerit johti 1–0 jo ajassa 1.21. Jos ei muuta, niin väriä HIFK toi lyhyellä visiitillään pudotuspelikevääseen. HPK piti kotietunsa YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Jääkarhut kuittasi nopeasti kalavelat Laser HT:lle, kun perjantaina Ylivieskassa pelattu suomisarjakarsinnan peli päättyi YJK:n voittoon 7–4 (0–1, 3–1, 4–2). – Bridgestonella oli erittäin antoisa testi Ferrarin kanssa tällä viikolla. Tapparan ainoa toivon pilkahdus osui pelikellon näyttäessä aikaa 7.36, kun Sami Venäläinen sai tuurilla ujutettua pomppivan kiekon kärppävahti Niklas Bäckströmin selän taakse. Jo 0–2-tappiolla ollut HPK voitti 4–3 ja meni ottelusarjassa 3–2-johtoon. HPK löysi peliin uusia ratkaisijoita, sillä Väisäsen ja Eskelisen maalit olivat miesten ensimmäiset pudotuspeliosumat tällä kaudella. Ja sitten Ilves pääsi vielä yrittämään ylivoimalla. – Erityisesti auton tehokkaat jarrut tekivät minuun vaikutuksen, Speed jatkoi. HPK siirtyi johtoon, kun Saku Koivu kesken ylivoiman menetti kiekon Jani Keinäselle. Matikaisen paluu joukkojensa eteen. Alpo Suhosen valmentama Bern taisteli, mutta ei lopulta pystynyt kaatamaan NHL-tähtien varaan rakennettua Davosia. Kuva: Lehtikuva/Ville Honkonen Tomi Siren HELSINKI (STT) Jokerit nappasi jääkiekon SM-liigassa välieräpaikan perjantaina. Päätöserän alussa vastustaja kuittasi virheitämme maaleina, mutta joukkue jaksoi hienosti puristaa loppuhetkillä arvokkaat pisteet, valmentaja Pasi Tammela tiivisti. Kirilenkon kausi päättyi ranteen murtumiseen. Tyylillä, jolla Tappara meni pari vuotta sitten päätyyn asti. Jatkoa seurasi Juha Pitkämäen vartioimalla maalilla nopeasti. Kirilenko törmäsi Utahin ja Washingtonin välisessä ottelussa korilleajossa Kwame Browniin ja kaatui vasemman kätensä päälle. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimituksen esimies. Kuvaavaa oli, että Tenkrat viimeisteli hattutemppunsa komealla läpiajolla Kärppien pelatessa alivoimalla. Todennäköisesti entisillä mennään kohti uusia seikkailuja. Tomi Heinonen teki YJK:n kaksi maalia. Kärpät oli heti alusta lähtien niskan päällä, eikä joukkueiden paremmuudesta jäänyt missään vaiheessa epäselvyyttä. – Vaikka johdimme 3–1, niin ero ei tuntunut niin isolta. Nyt päätin, että kiekko menee ainakin kohti maalia, Väisänen muisteli. Jos menestystä tulee, tuki on vahva, mutta vastapainoksi tappioputkessa kritiikkiä sataa herkästi. Kaikkea muuta, Rauman Lukko järkytti HIFK-perhettä ja kaatoi kalliisti rakennetun mestaruusprojektin jo alkuvaiheessa. Lauantaina 26.3.2005 17 Lyhyesti Kolumni Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 K aikki ei aina käy kuin elokuvissa, joutuivat HIFK:n pelaajat ja kannattajat toteamaan kiirastorstaina Nordenskiöldinkadun hallissa. Kärppien Petr Tenkrat sinetöi alivoimalla hattutemppunsa Andrew Raycroftin taakse. – Tämä oli ehdottomasti meidän paras pelimme Helsingissä, Lindström jatkoi jakamalla kiitosta omilleen yrittämisestä. Kanadalainen keskushyökkääjä järjesti loistavan viimeistelypaikan Marko Jantuselle jo toisella minuutilla, eikä Jantunen erehtynyt. Kärpät saa ensi perjantaina alkavissa välierissä vastaansa joko Rauman Lukon tai Turun Palloseuran. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen HÄMEENLINNA (STT) Hämeenlinnan Pallokerho piti kotietunsa TPS:ää vastaan jääkiekon SM-puolivälierissä. Joukkue pelaa valmentajansa Jukka Rautakorven näköistä kiekkoa: tasaista neljän kentän peluutusta, luisteluja kaksinkamppailuvoimaa, vahvaa fyysisyyttä. Mitään nousupakkoa meillä ei ole, mutta hurtilla huumorilla taistelemme edelleen, Tammela jatkoi. Jokerit passitti Ilveksen kesälomalle Lomatunnelmissa. Tenkrat tahditti Kärpät jatkoon Illan tähti. Siihen täytyy sunnuntaina saada muutos, HPK.n päävalmentaja Jukka Jalonen vaati. Sen sijaan kultakypärä Kai Nurminen vaeltelee haamujen mailla. Toisesta erästä lähtien peli alkoi kääntyä meille. Impola palkittiin kentän parhaana. Ilveksen onnistujat perjantaina olivat harvassa. Glen Metropolitin ketju näytti puolivälierissäkin suuntaa Jokereiden menestykselle. Värikkään tv-matsin perjantaina voittanut Kerho sai sunnuntaiksi sarjan katkolle, mutta Saku Koivun herääminen voi vielä kääntää koko homman turkulaisille. minuutilla Steve Kariyan esityöstä. Odotettiin pelin päättymistä, toinen erä oli luokaton, Jortikka jatkoi analyysiään. Viimeksi yhdysvaltalainen kuski on kisannut formula ykkösissä vuonna 1993, kun Michael Andretti ajoi brasilialaisen Ayrton Sennan tallitoverina McLarenilla. Kaukalon ohella kulisseissakin ehti tapahtua. Lukemat olivat tuolloin 1–1, mutta sen jälkeen Tappara ei enää juhlinut. Viime vuonna valmistajien MM-sarjan voittanut maineikas italialaistalli on kuluvan kauden MM-sarjassa kahden ajetun osakilpailun jälkeen jaetulla neljännellä tilalla. – Saimme toisessa erässä pari reppua hieman onnellakin. Viimeistään sen jälkeen ottelun loppu oli lähinnä muodollisuus. – Turussakin pääsin yksin läpi, mutta laukaisin ohi maalin. Helsinkiläisjoukkueen Glen Metropolit johdatti mailallaan joukkoja kuin mestarikapellimestari tahtipuikollaan tähtiorkesteria. Testi meni jouhevasti ilman suurempia ongelmia, Speed sanoi. – Ottaen huomioon, että Scott ei ole koskaan ajanut F1-autoa, hän ajoi mukavasti tottuen nopeasti ylimääräisiin hevosvoimiin, Red Bull -tallin urheilutoimenjohtaja Christian Horner totesi. Muutama minuutti myöhemmin Kariyalla oli ylivoimapelissä oiva mahdollisuus tasoitukseen, mutta maalivahti Tim Thomas venyi loistopelastukseen. – Me olemme hävinneet Turussa kaksi ensimmäistä erää 5–0. Tappara tarjosi Mika Lehdon torjuntojen turvin kolmen ottelun ajan Kärpille vastusta, mutta sen jälkeen alkoi materiaaliero näkyä myös tulostaululla. – Sarjan myötä urheilullisuus ja fysiikka tulivat näkyviin. HIFK:n katastrofi J Ä Ä K I E K K O JUHA SAVELA Matti Soisalo OULU (STT) Hallitseva Suomen mestari Oulun Kärpät passitti Tampereen Tapparan laulukuoroon perjantaina SM-liigan puolivälierissä. Kettusen ja Huhtakankaan ohella kertaalleen osui Mika Hautamäki. Loppuotteluissa Davos saa vastaansa Tony Virran ja Ari Sulanderin Zürichin. Meille ei täällä riitä peruspelaaminen, vaan joudumme parantamaan otteitamme, TPS:n päävalmentaja Jukka Koivu myönsi. Henkisesti rankka peli ja sarja, Ilves tarjosi kunnon vastuksen, maalivahti Thomas kuvasi. Maalivahti Pitkämäki teki parhaansa, mutta oli voimaton Jokerien myllytyksessä. Nyt jos koskaan Lukolla on eväät isoon menestykseen. – Sitten meni alitajuntaan, että peli on jo ohi. Sen jälkeen tuli muutama tapaturma, ja kaveri oli iholla ja hetken kuluttua ohi. Ottelun ratkaisu nähtiin ensimmäisessä erässä, jonka jälkeen Kärpät johti jo 3–1. Puheet olivat monella kaverilla tekoja kovempia. F1-sarjan kärkitalleista vain Ferrari käyttää Bridgestonen renkaita. Speed testasi Red Bull -tallin autoa 68 kierroksen ajan. – Täytyy sanoa, että Kärpät oli tässä ottelusarjassa selvästi parempi, Tapparan päävalmentaja Kaj Matalamäki myönsi. – Tämä peli on nollattava nopeasti ja keskityttävä seuraavaan. Kummatkin ovat olleet vahvoja kotonaan. Mutta niukkalukuisesta yleisöstä, 6 188 katsojaa, ja kourallisesta Ilveksen fanijoukkoa ei ollut avuksi. Kärpät jyräsi viidennessä kohtaamisessa Raksilassa loppulukemat 6–2 ja vei puolivälieräsarjan voiton otteluin 4–1. Avoin tapaus on sen sijaan HPK:n ja TPS:n pari. Davos eteni loppuotteluihin LONTOO (STT–REUTERS) Japanilaisen rengasvalmistajan Bridgestonen edustajat uskovat rata-autoilun F1-sarjassa alkukaudesta vaisusti esiintyneen Ferrarin onnistuvan ensi viikolla ajettavassa Bahrainin gp:ssä. – Tahto ratkaisi. Venäläinen Kirilenko on tällä kaudella kerännyt keskimäärin 16 pistettä ja 6,4 levypalloa ottelua kohti. Jokerit jyräsi voittoon, kun vieraiden kahden miehen ylivoimakin oli tulokseton ja Tomek Valtonen niittasi tyhjiin 4–1-osuman. Päätöserässä Ilvekselle tarjoutui ohut oljenkorsi. TPS:n Koivu pelasi ehdottomasti kauden parhaan pelinsä Hämeenlinnassa. Raumalla Lukko on iso asia. Olemme iloisia siitä, että Ferrari on päättänyt ajaa uudella autolla Bahrainissa, rengasvalmistajan tekninen johtaja Hisao Suganuma kertoi torstaina. Ilveksen Ville Leino pääsi iskemään 2–1-kavennuksen 23. Ilveksen Ville Leino sai rantapallot evääkseen kesälomalle. Lukon temppu oli kieltämättä yllätys, mutta täysin puskista ei raumalaisten jatkopaikka tullut. Huhtakankaan 7–4-maali syntyi tyhjään vierasverkkoon runsas minuutti ennen päätössummeria. HPK ei lannistunut, vaan kavensi Riku Hahlin ylivoimamaalilla. Voittonsa myötä YJK nousi Laserin ohi nousuviivan paremmalle puolelle. Samaan saldoon ylsi Jukka Impola. Helposti pisteet eivät irronneet, sillä vielä päätöserän puoliväliä lähestyttiin tasalukemissa 4–4. Viime kädessä HIFK kompastui maalivahteihinsa. Ensin isäntien maalivahti Mika Noronen syötti Joni Liukselle, joka kiitti ja vei turkulaiset johtoon. – Jäähyt ratkaisivat taas, Ilveksen päävalmentaja Curt Lindström viittasi Jokerien kahteen ylivoimamaaliin
Molemmat voittivat sarjansa suhteellisen selvällä erolla toiseksi sijoittuneisiin. T12 3 km: 1) Jenna Nevanperä IlmajK 11.45, 8) Daniela Julin Minken 12.44, 11) Jonna Julin Minken 12.52, 15) Edny Fors Åsen 14.10. . Jo ottelun alku enteili ongelmia, kun puolustaja Jens Portin joutui toisella peliminuutilla pelastamaan pallon pois maaliviivalta. Yleisöä 6 188. 29.3.05 tilille Nordea 211418-4464. Naisten salibandyliigan välierät: NST–Erä III 1–7 (0–3, 0–2, 1–2) Erä III loppuotteluihin otteluvoitoin 3–1. Tuomarit: Timo Favorin (Antti Aarvala ja Antti Lajunen). – Niemellä on alla vain yksi ottelu, ja Jääskeläinen on pelannut jatkuvasti. Ilmajoki: Kansalliset Kurpanvuoren hiihdot 25.3. Ville Taulo om. Rissanen voitti raskaassa kelissä Erja Jokinen naisten nopein Helenan Hiihdoissa Kemijärvi: 60. Toiseksi sijoittunut Lapinlahden Jari Kaarakainen hävisi Rissaselle alun toista minuuttia. 4 2 2 24– 23 4 K-Oulu . – En olisi kyllä ikinä uskonut, että nämä hypyt riittävät kultaan saakka. . AFC Campus–FBC Turku. välierät: Färjestad–Södertälje 4–3 (2–2, 1–0, 1–1). Koko 20 pelaajan ryhmä on pelikuntoinen, ja päävalmentaja Antti Muurisen mukaan myös vire porukassa on erinomainen. . Tuloksia: P10 2 km: 1) Henri Lumiaho VihU 8.03, 5) Matti Linna OuHu 8.58. HPK–TPS 4–3 (0–0, 3–2, 1–1) 1. . Paisley: Naisten MM-kisat, alkusarjan viimeinen ottelukierros: Japani–Suomi 12–2, Sveitsi–Kiina 4–10, Rahapelit Ammunta Curling Skotlanti–Venäjä 10–4, Ruotsi–Tanska 8–1. TERVETULOA! YK/Lentopallojaosto Urheilumuistio SM-liigan 5. Kolmantena maaliin ehti IK Falkenin kokenut Tage Ray. Päiväarvonta Ensimmäiset vaakabingot: 66, 54, 17, 32, 1 Vaakabingot: 66, 54, 17, 32, 1, 21, 58, 61, 75, 42, 62, 48, 15, 26, 35, 74, 20, 40, 65, 9, 38, 30, 67, 64, 73, 59, 51, 4, 63, 70 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 95 kpl voitto–osuus 6, 00 e. 4 2 2 12– 10 4 HeKi . Ilomantsin Riitta Kareinen viipyi lenkillä jo hieman yli kaksi tuntia. . T15 3 km: 1) Triin Ojaste Viro 9.21, 3) Josefin Sandvik Brahe 9.53, 13) Nina Jakola SS 10.49, 19) Henna Lokkila RP 11.41. Kärpät–Tappara 6–2 2. M20 10 km: 1) Jani Simola AnLi 23.43, 12) Markku Isokoski YK 24.54, 13) Mikko Kauppi KaJu 24.57. Hiihto Salibandy Janne Lehikoinen MLADA BOLESLAV (STT) Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue oli aseeton perjantaina, kun Tshekin nuoret kaatoivat suomipojat Mlada Boleslavissa pelatussa EM-karsintaottelussa 3–0 (1–0). T14 3 km: 1) Annakaisa Lall Femman 10.38, 3) Jenni Kärkinen TU 11.15, 5) Alexandra Källman Falken 11.56. Ikoselle nuorten MM-mäkikulta Rovaniemi: Nuorten MM-kisat, mäkihypyn erikoiskilpailu: 1) Joonas Ikonen Suomi 252,0 (9695,5), 2) Arthur Pauli Itävalta 245,5 (93-94,5), 3) Jurij Tepes Slovenia 245,0 (94-93), 4) Antonin Hajek Tshekki 243,5 (100-85,5), 5) Pavel Tshadajev Valko-Venäjä 234,5 (93-90,5), 6) Taku Takeuchi Japani 234,0 (92-90,5), 7) Mark Krauspenhaar Saksa 233,0 (93,588,5), 8) Kamil Stoch Puola 232,5 (9588,5), 9) Daniel Lackner Itävalta 230,5 (88,5-92,5), 10) Sebastian Colloredo Italia 228,5 (91,5-89), 11) Erik Simon Saksa 225,5 (90,5-89). Kolmas oli slovenialainen Jurij Tepes (245,0 pistettä). . . minuutilla. . puolivälierät: Kärpät–Tappara 6–2 (3–1, 2–0, 1–1) 1. 9) mm. Mlada Boleslav: Alle 21-v. . . Lari Lehtonen oli poikien 10 kilometrin vapaalla 26:s. Ales Besta); Vaclav Sverkos (v), Michal Papadopoulos (83. Pelin ratkettua Suomi sinnitteli muutaman laukauksenkin kohti tshekkimaalia Jussi Kujalan ja Tarvajärven toimesta. . miesten EM-karsinta: Lohko 1: Tshekki–Suomi 3–0 (1–0) 20. Tuloksia: P10 2 km: 1) Ilari Haaramäki SeinHS 8.38, 9) Sebastian Källman Falken 10.57, 11) Nicki Källman Falken 14.39. 4 2 1 1 21– 21 5 Laser HT . . Niemi pelasi ensimmäisen kerran polvivammasta toivuttuaan viime viikonloppuna. . . . . Keno Voittonumerot: 1, 4, 5, 10, 17, 20, 21, 29, 30, 33, 36, 38, 42, 47, 49, 52, 57, 61, 64, 69. P10 2 km: 1) Mikko Loukkaanhuhta KankU 5.44, 9) Mikko Heikkala VetU 6.58, 12) Antti Mäkelä KP-V 7.11, 19) Santeri Pesola RP 7.32, 27) Mikko Salonpää OuHu 8.30. VeikkausBingo Torstai 24.3. . . liigakarsinta: Loviisa–OLS 4–6 (1-2, 2-3, 1-1) Kolmella voitolla salibandyliigaan. osakilpailu 25.3. Mäkihyppy Ravit ROVANIEMI (STT) Joonas Ikonen voitti kultaa mäkihypyn henkilökohtaisessa kilpailussa pohjoismaisten hiihtolajien nuorten MM-kilpailuissa Rovaniemellä myöhään perjantaina. 2. Seuraavat ottelut: 28.3. Lisäksi vielä 90 minuutin jaksaminen, Muurinen listaa teesejään lauantaiksi, muistaen myös Hollanti-pelin, jossa joukkue pelasi hyvin vain puolisen tuntia. . Retkisarja, naiset 40 km (52): 1) Satu Brax Ylivieska 2.11.21,1, 2) Anne Kuusela Tampere +4.22,9, 3) Marita Seppälä HK +5.37,9, 4) Elina Ryynänen PyPo +6.06,5, 5) Sari Rautiala KuPU +10.57,0, 6) Helinä Turtinen Kajaani +10.57,6. . Torjunnat: Tim Thomas J 8+14+8=30, Juha Pitkämäki I 14+13+8=35 (pois 37.11–59.02). Viime vuodesta osanottajamäärä kasvoi 30:llä. . T14 3 km: 1) Emma Sjölander Ruotsi 9.41, 13) Hanna Lokkila RP 11.25, 14) Riikka Salonpää OuHu11.26, 16) Saara Pesola RP 11.50, 17) Jenni Huuha OuHu 12.06. . Vastaan Suomi saa erittäin taitavan ryhmän, jossa avainasemassa ovat taustanousut ja nopeat suunnanmuutokset. FC Nürnbergin keskikenttäpelaaja Pekka Lagerblom loukkaantui joukkueen perjantai-illan viimeistelyharjoituksessa ja joutuu jättämään lauantain ottelun väliin. HPK johtaa voitoin 3–2. . Ville Taulo); Kari Arkivuo (45. Miehet 15 km: 1) Kuisma Taipale LapVi 39.31, 2) Johan Enlund Brahe 40.18, 3) Janne Huhtakangas KP-V 40.21. .4 2 1 1 6– 3 7 Makedonia . . M20 15 km: 1) Staffan Julin Minken 42.38, 2) Jussi Huhtakangas KP-V 43.33. Hollanti–Armenia. Tuloksia: P12 2 km: 1) Kalle Haajanen HartV 5.30, 7) Veli-Matti Salonpää OuHu 5.57, 10) Cristofer Lindvall Minken 6.02, 14) Jani-Pekka Jussila LK 6.10, 23) Jonatan Sandvik Brahe 6.40, 28) Niklas Wik Falken 6.55. F: Janne Grönvall 0+2. . ti. Kaiken kaikkiaan siis maailman eliittiä olevan kokoonpanon. Kokonaisuus on tärkeintä, ja sen lisäksi myös itseluottamus, se että uskaltaa yrittää ja osata. Saksalaisen 1. KESKIPOHJANMAA LENTOPALLON PARITURNAUS YLIVIESKASSA 2.-3.4.2005 LAUANTAINA: miehet A-sarja, SM-liiga 2-sarjalaiset naiset harrastesarja 3-sarjalaiset harrastajat SUNNUNTAINA: miehet Bsarja, 3-sarjalaiset harrastajat naiset A-sarja SM-liiga 2sarjapelaajat Ilm. Jokerit–Ilves 4–1 (2–0, 1–1, 1–0) 1. Jäähyt: HPK 6x2 min, TPS 6x2 min. Miehet 10 km: 1) Tero Similä YK 25.09, 2) Heikki Loukusa PosPy 25.45, 3) Jukka-Pekka Ojala JoutsP 25.51, 7) Marko Kinnunen KJ 26.53, 17) Teemu Paavola HaU 28.35. loppuottelu: TPS–Ilves 3–5 (2-1, 0-1, 1-3). Janne Lehikoinen PRAHA (STT) Suomen jalkapallomaajoukkue lähtee lauantaiseen MM-karsintaotteluun Tshekkiä vastaan luottavaisena. Alatornio: Tornionlaakson hiihtocupin 1. M35 5 km: 1) Urmas Kaldvee KiimU 12.03, 7) Bo-Goran Lindvall Minken 12.58. Kokonaisuus ja itseluottamus Altavastaajana peliin maailman neljänneksi parhaaksi maajoukkueeksi arvioitua Tshekkiä vastaan lähtevä Suomi satsaa tutusti puolustukseen. . Suomi: Niki Mäenpää; Mikko Hauhia, Ari Nyman, Markus Halsti (v), Jens Portin (45. . Joukkue koki takaiskun MMkarsintaottelun aattona. . .4 1 1 2 7– 9 4 Suomi . Romania . Petr Mikolanda). . Suomella on viidestä pelistä kolme pistettä ja edessä näin käytännössä enää vain kouluttavia karsintakohtaamisia. Niklas Tarvajärvi), Ville Lampi, Jussi Kujala, Henri Scheweleff (kapt.), Petri Oravainen (74. Jäähyt: Jokerit 4x2 min, Ilves 5x2 min. .5 4 1 14– 5 12 Tshekki . . . . . Classic–Happee 3–3 Lopullinen kerroin: 36,58 Moniveto 3 Jääkiekko 1. 2. .5 3 2 13– 3 11 Hollanti . ja 3. Suomen joukkueelle toi torstaina vielä lisäintoa taiteilijasuuruus Vesa-Matti Loiri, joka tapasi Eremenkon ja joukkueen lääkärin Heikki Kinnusen syntymäpäivää juhlistaneen porukan torstaina. Kuopiolaisen hypättyä vuorossa ollut Puolan Kamil Stoch kaatui, ja kun johdossa ensimmäisen kierroksen jälkeen ollut Tshekin Antonin Hajek jäi vain 85,5 metriin, olivat suomalaisten kultajuhlat valmiit alkamaan. Kokonaiskilpailussa Tuomas Takalo oli kuudes ja Katja Takalo neljäs. M40 60km (26): 1) Jan Alden Akilles 2.53.39,3, 2) Matti Pääkkönen KasKu +2.12,2, 3) Jouni Vantaala LammS +3.54,5, 4) Juhani Tervola KiimU +7.02,9, 5) Jarmo Viinikainen UuraistU +7.06,8, 6) Ossi Hautalahti NU +8.03,1, 7) Jari Kivelä HU +8.03,6, 8) Jari Kärkkäinen JuvU +10.20,5, 9) Kaarlo Pentikäinen KurkimK +10.41,3, 10) Lauri Jaakola AV +12.01,9. . T12 2 km: 1) Saana Kemppainen KajH 7.43, 4) Sara Pauna SS 8.16. . Retkija kuntosarjat mukaan lukien Helenan Hiihtoihin osallistui 578 hiihtäjää. . Torjunnat: Mika Noronen H 10+13+12=35, Teemu Lassila T 17+7+11=35 (pois 59.13–60.00). 3. . . Suomen todennäköinen kokoonpano (4–4–1–1): Jussi Jääskeläinen; Petri Pasanen, Hannu Tihinen, Sami Hyypiä, Peter Kopteff; Mika Nurmela, Alexei Eremenko Jr, Aki Riihilahti, Joonas Kolkka; Jari Litmanen; Shefki Kuqi. Loppuhetkillä tuli sitten vielä kolmas takaisku, kun kärkimies Vaclav Sverkos pääsi helposti tykittämään läheltä ja kovaa ohi Mäenpään. 30. . . Nuorten SM-liigan 2. Kisan yhteydessä ratkaistiin myös Keski-Pohjanmaan Hiihdon pitkien matkojen mestaruudet. . . . Erotuomari: Bernhard Brugger, Itävalta. OLS–Loviisa. Färjestad voitoin 4–0 loppuotteluun. Seuraavat ottelut: 26.3. . Seuraava ottelu: 26.3. N20 5 km: 1) Anne Kyllönen KHS 13.00, 3) Heidi Kottari KP-V 13.36. Osall. erä: 6.30 Petr Tenkrat (Jari Viuhkola–Ari Vallin) 1–0, 7.36 Sami Venäläinen (Johannes Alanen) 1–1, 9.15 Tenkrat (Josef Boumedienne–Viuhkola) 2–1 yv, 13.25 Viuhkola (Boumedienne–Sakari Palsola) 3–1 yv. . . .5 1 4 1–14 3 Seuraavat ottelut: 29. . Romania–Hollanti 2–0. kansalliset porohiihdot 24.3. Suomen puolustus oli tilanteessa sekaisin, eikä ihme tietenkään lähes 90 minuutin pyörityksen jälkeen. . erä: 22.02 Ville Leino (Steve Kariya) 2–1, 35.07 Metropolit (Lepistö–Jantunen) 3–1 yv. 4 1 3 12– 16 2 Seuraavat ottelut: 28.3. – Vanha fraasi pätee jälleen, eli haluan kertoa joukkueen ensin pelaajille, Muurinen muistutti. Maalin jälkeenkin Tshekki hallitsi kenttää selkeästi, ja isokokoinen joukkue hoiti kaksinkamppailut varsin helpolla. P11 2 km: 1) Jari Nikunlassi KemijU 7.35, 13) Arto Pajala OulaistT 8.41. . Jatkossakaan ei helpottanut, ja Tshekkien painostuksen palkitsi 20. Puoliajalla Suomen valmentaja Markku Kanerva herätteli joukkuettaan kahdella vaihdolla, ja varsinkin Niklas Tarvajärvi toi pirteyttä hyökkäykseen. Hatsina–M-Team, 27.3. Torjunnat: Niklas Bäckström K 10+6+8=24, Andrew Raycroft T 15+13+11=39. . Retkisarja, miehet 60km (72): 1) Timo Seppälä HK 2.57.19,9, 2) Marko Piipponen TuupovU +1.57,4, 3) Kosti Savolainen Konnevesi +5.52,9, 4) Sami Savolainen Konnevesi +7.28,4, 5) Markku Savolainen Varkaus +8.17,3, 6) Anssi Laitinen Oulu +9.21,2, 7) Jukka Kinnunen Kempele +10.48,3, 8) Risto Jääskeläinen Haapajärvi +11.44,2, 9) Vesa Leskelä HK +12.42,6, 10) Ami Laamo +13.18,7. . Suomalaishiihtäjät jäivät kauas kärjestä nuorten MMhiihdoissa perjantaina aamupäivällä. Toiseksi sijoittunut Itävallan Arthur Pauli jäi suomalaisesta 6,5 pisteen päähän. HeKi – Jokipojat, SHT – FPS. . . . . . Kärpät–Tappara 6–2 Lopullinen kerroin: 20,73 7. divisioonakarsinta: M-Team–Hatsina 5–4 (0-0, 1-2, 4-2) FBC Turku–AFC Campus 4–6 (1-0, 24, 1-2) Kahdella voitolla 1. erä: Ilves aikalisä 56.42, 59.02 Tomek Valtonen (Tomi Mäki–Kari Martikainen) 4–1 tm. Miehet 10 km: 1) Jari Isometsä AlPi 21.42, 2) Teemu Kattilakoski AV 21.50, 3) Hannu Manninen OH 21.57, 7) Kusti Kittilä KaJu 22.50, 11) Marko Kinnunen KaJu 23.13, 18) Teemu Paavola HaU 23.51. T11 2 km: 1) Miia Makkonen SysmS 6.23, 11) Jessica Hinkka Falken 7.12, 15) Anni Huuha OuHu 7.25. Tomi Aspholm Suomi 72,... Tshekki: Tomas Grigar; Michal Svec, Martin Klein, Martin Latka, Michal Kadlec; Milan Petrzela (90. Lahden Hiihtoseuraa edustava Virtanen, 18, jäi kilpailun voittaneesta Venäjän Natalia Iljanasta 54,6 sekuntia. Ruotsi 11 ottelua, häviötä, USA 11/1, Kanada 11/3, Venäjä 11/4, Norja 11/4, Skotlanti 11/5, Kiina 11/7, Sveitsi 11/7, Japani 11/8, Tanska 11/8, Italia 11/9, Suomi 11/10. Rissanen käytti miesten 60 kilometrin lenkkiin aikaa 2.49,42. YJK – Et-Po 72, Laser HT – K-Oulu. – Vastustaja on tietysti vahva, eli ei tässä ole uhoamista, päävalmentaja muisti muistuttaa. 20) Lauri Leskinen Suomi 69, 46) Tuomo Valkeapää Suomi 66. Toni Lehtinen); Njazi Kuqi (v+v=ua). Kärpät välieriin voitoin 4–1. Oilers–SSV, Happee–Classic. Puijon Hiihtoseuraa edustava Ikonen, 18, riemuitsi rauhalliseen tapaansa kisan päätyttyä. . Suomalaiset: 12) Anssi Koivuranta 224,0 (89-89,5), 16) Olli Pekkala Suomi 216,5 (86,5-88,5), 25) Jere Kykkänen 204,5 (85,5-84,5),. 3. Miehet 60km (33): 1) Jarmo Rissanen IisV 2.49.42,5, 2) Jari Kaarakainen LapinlV +1.05,3, 3) Tage Ray Falken +1.41,4, 4) Marko Honkala Brahe +3.27,9, 5) Tero Lemmetyinen KitU +3.57,3, 6) Tuomas Takalo PyPo +4.35,1, 7) Tommy Haglund Falken +4.54,6, 8) Pauli Turtinen Yli-Iin N +5.35,7, 9) Simo Törnvall KaJu +5.57,0, 10) Josef Krokvik Brahe +6.26,2, 11) Vesa Malila PuijHS +8.20,1, 12) Rauno Koski +8.43,7, 13) Joel Krokvik Brahe +9.11,4, 14) Mika Lemmetyinen KitU +9.14,8, 15) Marcus Parkkinen Brahe +9.40,3, 21) Ismo Parkkonen RP +15.06,6, 22) Jari Aho RP +15.51,3, 24) Niklas Wiik Brahe +16.10,1, 25) Pekka Lampinen HK +18.47,6, 28) Jukka Hänninen HaU +27.14,3, 30) Ari Lepistö RP +36.29,1, 31) Pauli Sammalmaa AV, +42.01,2. Frölunda–Djurgården 3–4 (1–0, 1–2, 1–2) Otteluvoitot: 3–1. Muuten kokoonpanosta ei sen kummempaa vinkkiä tiedotusvälineille tarjottu, vaikka joukkue onkin jo Muurisen päässä hyvin pitkälle valmis. Tshekkihyökkääjä sohi pallon taakse Mageralle, joka veti sydämensä kyllyydestä pallon ohi maalivahti Niki Mäenpään. P14 3 km: 1) Toomas Kaurson Viro 8.40, 17) Tuomas Mäkelä KP-V 11.26. M50 60km (34): 1) Pekka Hakala KyröskP 3.00.30,1, 2) Aito Pennanen KajH +24,4, 3) Reijo Piipponen TuupovU +2.06,2, 4) Jouko Räsänen SiilinjHS +2.27,7, 5) Tapio Rajamäki TampPy +7.19,3, 6) Ari Heikkilä AV +7.42,6. Karlstad: Prins Carl Philips Jubileumspokal, 5vuotiaat, 1640m, 1. Miesten sarjassa muut mitalit menivät KJ:n Simo Törnvallille ja RP:n Ismo Parkkoselle. Kolmanneksi hiihti Sotkamon Sirpa Klemetti. Ensimmäisessä hypyssä oli vähän sellaista kisajännitystä, mutta toinen oli sellainen rento veto, Ikonen kertoi. Suomi-sarjan karsintasarja K-Oulu – Et-Po 72 4 – 3 (1 – 2, 2 – 1, 1 – 0), YJK – Laser HT 7 – 4 (0 – 1, 3 – 1, 4 – 2). . Tshekki jyräsi vaisun Suomen Pitkäveto 37 Bern–Davos 2 (1–4) 2,45 38 Ei avata 39 Doncaster–Bradford C X (1–1) 3,15 40 New Jersey–Memphis 2 (96–105) 2,20 41 Sacramento–Dallas 1 (109–101) 1,75 42 Ei avata 43 Kärpät–Tappara 1 (6–2) 1,30 44 HPK–TPS 1 (4–3) 1,85 Perjantai 25.3. Jokerit–Ilves 4–1 3. Naisten himmeimmät pm-mitalit saivat HK:n Virpi Leskelä-Savelainen sekä NU:n Elina Löytynoja. 4 1 3 8– 14 2 Seuraavat ottelut: 27.3. . . Toiseksi lykki Japanin Keishin Yoshida (30 sekuntia Northugista jäljessä) ennen norjalaista Emil Hegle Svendeseniä. Yleisöä 3 964. M35 10 km: 1) Ilari Köykkä KaKa 29.54, 3) Heikki Roimas KT 33.02. 4 2 1 1 15– 12 5 YJK . 13) Vesa Lautamatti Suomi 70,... – Mahtavalta tuntuu. . . Suomalaisittain odotukset olivat korkealla, mutta tulokset jäivät laihoiksi. TPS–HPK. . Venäläisten kaksoisvoiton varmisti hopeallaan Julia Kolesnitshenko ja Norjan Betty-Ann Nilsen oli kolmas. Ruotsin Elitserienin 4. 4 2 1 1 11– 10 5 Jokipojat . . – He ovat periaatteessa täysin terveitä, Muurinen muotoili. Lukas Magera 1–0, 53. soittamalla viim. Makedonia–Romania. M18 10 km: 1) Martti Jylhä SoJy 23.42, 24) Juho Halonen RP 25.52. . Yleisöä: 1 796. Viikkoarvonta Täyskäsi: 66, 54, 17, 32, 1, 21, 58, 61, 75, 42, 62, 48, 15, 26, 35, 74, 20, 40, 65, 9, 38, 30, 67, 64, 73, 59, 51, 4, 63, 70, 29, 50, 41, 12, 47, 68, 53, 28, 45, 24, 43, 25, 33, 44, 60, 16, 5, 56, 18, 27, 10, 49, 23, 71, 19, 6 Voitonjako: Täyskäsi 1 kpl voitto–osuus 4 000, 00 e. P15 5 km: 1) Tero Maaninka PosPy 15.09, 4) Janne Pajala OulaistT 16.19. . . minuutilla parimetrinen keskikenttäpelaaja Lukas Magera. .5 1 4 2– 9 3 Armenia . T12 2 km: 1) Anette Haukilahti KemsK 5.57, 2) Assi Alakoski RP 6.19, 5) Jenni Leppänen TU 6.32. N18 5 km: 1) Heidi Lindfors VaasH 17.03, 2) Cajsa Back Falken 18.35. Pelaamiseen nämä eivät kuitenkaan vaikuta. maksu 35 € / pari maksettava ehdottamasti viimeistään ti. 6) mm. erä: 25.22 Janne Pesonen (Viktor Ujcik–Lasse Kukkonen) 4–1, 34.48 Tenkrat (Toni Sihvonen–Mikko Lehtonen) 5–1 av. . . erä: 24.05 Joni Lius 0–1, 29.14 Saku Koivu (David Schneider) 0–2, 32.58 Riku Hahl (Jukka Voutilainen–Rostislav Klesla) 1–2 yv, 33.29 Tuomas Eskelinen 2–2, 39.33 Hannu Väisänen (Jani Keinänen) 3–2. Mestaruudet menivät Helena Takalon lapsille. P11 2 km: 1) Andreas Veerpalu Viro 5.43, 9) Toni Wik Falken 6.29. Lämpöasteet tekivät kisasta raskaan. . Ilves johtaa voitoin 2–0. . Tuomarit: Markku Kruus (Antti Hämäläinen ja Kare Väisänen). Suomi ei saanut avausjaksolla aikaan yhtään torjuntaa Tshekin maalivahdille Tomas Grigarille, vaikka kärjessä yksinään yrittänyt Njazi Kuqi muutaman kerran aiheuttikin hämmennystä tshekkipakeille. Kolmella voitolla loppuotteluun. . Ikonen oli avauskierroksen jälkeen jaetulla toisella sijalla ja oli hyppyvuorossa kolmanneksi viimeisenä toisella kierroksella. . . Miesten 1. 4 2 1 1 16– 13 5 SHT . . Vaclav Sverkos 3–0. P14 5 km: 1) Jens Håkansson VaasH 17.16, 4) Filip Brunell Minken 18.14, 5) Tobias Julin Minken 18.15. Retkisarja, miehet 40km (183): 1) Tuomas Siponen VieremK 1.56.25,0, 2) Pasi Kaikkonen PyPo +2.51,1, 3) Jussi Tahkokorpi HK +3.34,6, 4) Rami Ketola TU +3.35,9, 5) Jukka Kemppainen Kajaani +3.52,7, 6) Esa Torvi SS +4.03,8, 7) Esa Ryynänen PyPo +4.05,5, 8) Petri Laajalahti PyPo +4.14,3, 9) Johannes Siponen VieremK +4.15,4, 10) Ari-Pekka Madetoja Kärsämäki +4.25,8. . . HPK–TPS 4–3 Tulosyhdistelmä: 6–2, 4–1, 4–3 Lopullinen kerroin: 5 526,92 Päivän Trio 4 Jääkiekko, HPK–TPS Ottelun 1., 2. Pallonmenetyksestä harmistunut Kuqi sai ensin itävaltalaiserotuomari Bernhard Bruggerilta varoituksen valituksesta, ja kun suunsoitto ei loppunut, nousi myös punainen. Miesten 1. välierät: SSV–Oilers 9–3 (1-1, 3-0, 5-2) Classic–Happee 4–3 ja. Naiset 5 km: 1) Kirsi Välimaa JämJ 15.48, 2) Niina Nevamäki KortJV 16.42, 3) Annukka Mäki-Ontto KuRy 17.17. Et-Po 72 . . Yleisöä 6 298. . HPK–TPS 4–3 Lopullinen kerroin: 22,95 9. Jalkapallomiehenäkin tunnettu monitaituri Loiri oli toivonut voivansa tavata maajoukkueen 60vuotislahjana, ja sehän maajoukkueelle sopi. . . SM-liigan pudotuspelit: Pistepörssi: 1) Glen Metropolit Jokerit, 5 ottelua, 3 maalia+6 syöttöä=9 pistettä, 8 rangaistusminuuttia, 2) Marko Jantunen Jokerit, 5, 5+3=8, 2, 3) Patrik Stefan Ilves, 7, 1+6=7, 4, 4) Jani Rita HPK, 5, 5+1=6, 4, 5) Valtteri Filppula Jokerit, 5, 3+3=6, 0, 6) Pasi Saarela Lukko, 5, 2+4=6, 2, 7) Ville Nieminen Tappara, 8, 2+4=6, 12, 8) Petr Tenkrat Kärpät, 5, 4+1=5, 2, 9) Hannes Hyvönen Ilves, 7, 4+1=5, 6, 10) Saku Koivu TPS, 5, 3+2=5, 30. 3. . . Tuomarit: Jari Levonen (Mikko Kekäläinen ja Jussi Terho). Tilanne aukesi Portinin vaikeuksista vasemmalla, kun pirteästi laidalla viilettänyt Milan Petrzela nappasi suomalaiselta pallon ja keskitti maalille. . Mestiksen karsintasarja SHT – HeKi 1 – 3 (0 – 0, – 3, 1 – 0), Jokipojat – FPS 5 – 2 (2 – 0, 3 – 1, – 1). T10 2 km:1) Sofia Manninen OH 6.53, 25) Julia Mäkelä KP-V 9.39, 26) Henna Jakola SS 9.58. kilpailu, tilanne 3 sarjan jälkeen: 1) Tore Brovold Norja 24+24+ 25=73, Oleg Tishin Venäjä 24+24+25=73, Christoforou Kyriacos Kypros 24+24+25=73, Tino Wenzel Saksa 25+23+25=73 ja Timo Laitinen Suomi 24+25+24=73,... . Lagerblom loukkasi lonkan lähentäjälihaksensa vaarattoman näköisessä tilanteessa. Tämä peli tuli Niemellä vähän liian nopeasti nyt, Muurinen selvitti valintaansa. erä: 50.16 Josh Holden (Janne Lahti) 4–2, 52.36 Koivu (Antti Hulkkonen) 4–3 yv, TPS aikalisä 59.13. divisioonaan. Ilves–TPS. . . M20 10 km: 1) Jani Simola AnjalL 28.28, 2) Markku Isokoski YK 29.35. (1-1, 2-2, 0-0, 1-0). erän viimeisen maalin tekijät Voittoyhdistelmä: 18 Ei maalia–9 Muu HPK:n pelaaja–10 Koivu S Lopullinen kerroin: 280,12 Poissa: Mitalipeli Kulta: 5, 2, 4, 3, 1 Hopea: 2, 5, 3, 1, 4 Pronssi: 1, 3, 4, 2, 5 Simon Sää Oikea rivi: 433 233 1341 Alustava voitonjako: 10 oikein ei yhtään kappaletta, 9 oikein ei yhtään kappaletta, 8 oikein 13 kpl voitto–osuus 122,60 e, 7 oikein 10,40 e, 6 oikein 3,30 e. P15 5 km: 1) Lasse Härkönen IiHS 13.19, 8) Sami Kokkonen RP 13.49, 26) Joakim Lindvall Minken 16.09. 2–0, 87. . Tomas Jirsak), Lukas Magera,Tomas Sivok (v, kapt.), Lukas Hlavaty (45. . Muista suomalaisista pirteästi esiintynyt Silja Tarvonen oli 22:s, Ulla Kiili 33:s ja Emilia Soudunsaari 52:s. . M45 5 km: 1) Jouko Kaukanen MäntV 15.53, 5) Sune Lind Falken 17.45. 29.3.2005 mennessä Erkki Jussila 040 515 1361. Jokerit välieriin voitoin 4–1. Seuraava ottelu: 26.3. Poikien kilpailun voittoon hiihti jo toisen kultamitalinsa kisoissa napannut Petter Northug. 3. Seuraava ottelu: 27.3. erä: 1.21 Marko Jantunen (Glen Metropolit) 1–0, 8.32 Sami Lepistö (Metropolit–Jantunen) 2–0 yv. Tshekiltä Muurinen ei odota suuria yllätyksiä kokoonpanoon, vaikka toki isokokoisen kärkimiehen Jan Kollerin pelaa ei pelaa -jahkailu aiheuttaa vielä miettimistä. Ikosen hypyt Ounasvaaran HS 100 -mäessä kantoivat 96 ja 95,5 metriä, mistä hän sai 252,0 pistettä. . Jääkiekko 18 Urheilu Lauantaina 26.3.2005 . P13 3 km: 1) Mika Kantele HartV 9.09, 4) Risto Uusivirta HK 9.29, 5) Robin Eriksson Minken 9.33, 11) Joona Männistö OuHu 10.16. P16 5 km: 1) Ville-Petteri Saarela KemsK 13.06, 3) Eero-Matias Saviluoto NU 13.35. Maalivahdin ohella myös puolustuslinja muuttuu edellisen karsintapeliin (Hollannille tappio 1–3) verrattuna, mutta toki päävalmentaja tuo jälleen kerran esiin koko ryhmän puolustusviitseliäisyyden. Jokisen aika oli 1.58,01. . Kuva: Lehtikuva/Reuters PYHÄJÄRVI (KP) Jarmo Rissanen ja Erja Jokinen korjasivat pääsarjojen voitot pitkäperjantaina Pyhäjärvellä hiihdettyjen Helenan Hiihtojen pääsarjoissa. Limassol: Skeetin kv. Jääskeläinen aloittaa maalissa Muurinen toivoo vireen säilyvän Suomen joukkue tutustui päävalmentaja Antti Muurisen johdolla Teplicen jalkapallostadioniin. Doncaster–Bradford C 1–1 Lopullinen kerroin: 7,74 6. Suomi pysyi isäntien vauhdissa vain ajoittain, kokonaisuutena Tshekki oli reippaasti edellä. – Jos se saadaan siirrettyä lauantaille, niin voidaan odottaa hyvää tulosta, Muurinen valotti perjantaina. 2. Takaa-ajossa maanantaina hopealle hiihtänyt Toni Närväinen oli yllättäen vasta 46:s. . 3. Jäähyt: Kärpät 2x2 min, Tappara 5x2 min. 01 Kärpät–Tappara 1 (6–2) 1,30 02 Kärpät–Tappara, maalimäärä 2 (yli 4,5 maalia) 1,60 03 Jokerit–Ilves 1 (4–1) 1,30 04 Jokerit–Ilves, maalimäärä 2 (yli 4,5 maalia) 1,75 05 HPK–TPS 1 (4–3) 1,85 06 HPK–TPS, maalimäärä 2 (yli 4,5 maalia) 1,80 07 Luton–Barnsley 2 (1–3) 7,30 08 Peterborough–Colchester 2 (0–3) 2,35 09 MK Dons–Swindon X (1–1) 3,05 10 Bury–Grimsby 1 (3–1) 2,20 11 Southend–Rochdale 1 (3–0) 1,65 12 Leyton Orient–Cheltenham 2 (2–3) 3,25 Tulosveto 5. Katja oli paras naisten kisassa ja Tuomas miesten sarjassa. Naisten 40 kilometrillä Jokisen voittomarginaali venyi runsaaseen kahteen minuuttiin. Marko Kemppainen Suomi 71,... Maalivahdit: 1) Dwayne Roloson Lukko, 5 pelattua ottelua, 325.58 minuuttia, 8 päästettyä maalia, 206 torjuntaa, torjuntaprosentti 96,26, 1,47 lasketut maalit/60 minuuttia, 2 0-peliä, 2) Niklas Bäckström Kärpät, 5, 298.59, 6, 110, 94,83, 1,20, 1, 3) Mika Lehto Tappara, 7, 370.02, 11, 195, 94,66, 1,78, 3, 4) Tim Thomas Jokerit, 5, 299.03, 8, 136, 94,44, 1,61, 0, 5) Jan Lundell HIFK, 3, 115.44, 3, 37, 92,50, 1,56, 0, 6) Teemu Lassila TPS, 5, 297.53, 14, 161, 92,00, 2,82, 0, 7) Vesa Toskala Ilves, 6, 357.35, 19, 217, 91,95, 3,19, 0, 8) Scott Langkow Ässät, 2, 116.36, 5, 54, 91,53, 2,57, 0, 9) Sinuhe Wallinheimo JYP, 3, 177.05, 8, 86, 91,49, 2,71, 0, 10) Miika Wiikman HPK, 2, 118.28, 4, 42, 91,30, 2,03, 0. Jokerit–Ilves 4–1 Lopullinen kerroin: 9,98 8. . . Loputkin mahdollisuudet nousuun tuhosi sitten Kuqi, joka hölmöili typerästi itsensä suihkuun 69. Naiset 5 km: 1) Aino-Kaisa Saarinen JoutsP 14.05, 2) Milla Saari NakkilV 14.51, 3) Elina Hietamäki TampPy 15.18. Miesten salibandyliigan 1. Maalivahtina Teplicessä lauantaina torjuu Boltonin Jussi Jääskeläinen, joka päättää näin Antti Niemen lähes kahden vuoden ja seitsemän ottelun mittaisen karsintapeliputken. erä: 40.13 Eero Somervuori 6–1, 51.24 Alanen (Venäläinen–Jarkko Pyymäki) 6–2. Naiset 5 km: 1) Irina Terentjeva Liettua 12.25, 2) Lotta Puttonen JoutsP 12.29, 3) Marjo Korander VihdV 12.47. Tuloksia: Naiset 40km (19): 1) Erja Jokinen KeuKis 1.58.01,8, 2) Riitta Kareinen IlomU +2.05,7, 3) Sirpa Klemetti SotkJ +3.07,9, 4) Katja Takalo PyPo +4.18,1, 5) Virpi Leskelä HK +4.46,5, 6) Kaija Korhonen SotkJ +7.25,7, 7) Elina Löytynoja NU +9.25,2, 8) Kaisa Vilminko JanakkJ +15.52,3, 9) Suvi Niemetmaa PyPo +15.53,7, 10) Susanne Kumpulainen KiuruvT +16.35,5, 11) Minna Wallin PyPo +16.59,0, 19) Minna Laakso TU +48.56,0. . – Joukkueen pitää pelata kiinteästi, Tshekille ei auta tarjota turhia välejä kentällä. Terveystilanteessa pieninä kysymysmerkkeinä ovat olleet puolustaja Hannu Tihisen flunssa ja keskikentän Alexei Eremenko Juniorin hienoinen pahoinvointi. Tyttöjen vapaalla hiihtotavalla viiden kilometrin matkalla parhaasta sijoituksesta vastasi 12:nneksi sijoittunut Noora Virtanen. Kisoihin tullessa tavoitteena oli mitali, värillä ei ollut väliä, Ikonen kertoi. Jo tiistaina Prahaan tullut joukkue on päässyt harjoittelemaan tiiviisti yhdessä nyt tavallista enemmän, ja harjoituksissa meininki on ollut vahvasti positiivinen. . Perjantainen tiedotustilaisuus poikkesi siinä mielessä totutusta, että Muurinen paljasti jo ottelua edeltävänä päivänä joukkueestaan yhden aloitusmiehen. Voiton myötä Tshekki on tiukasti mukana EM-paikan jaossa. erä: Maaliton. FPS . . . palk.150 000 kruunua, 1) Opal Viking /Jorma Kontio 11,9a. Tshekin toinen maali tuli kuitenkin pian ja harmittavasti, kun toisen vaihtomiehen Ville Taulon päästä kimposi Ales Bestan keskitys yli Mäenpään. – Siinä tuli fiiliksen nostoa, se oli sävähdyttävää, Muurinen totesi hyvillään
Quick Shark 5 7 Oscar Boss, 1 All Iron, 6 Hustle Star 6 8 Kaleva, 7 Tähtitar, 5 Vileman, 9 Otello 7 10 Lass Zeb, 9 Sylen, 7 Texfame, 11 Kaspar 8 14 Hilmin Hovi, 13 Vieskerin Kiri, 5 Tupla-Ressu 9 2 Emil H, 1 Dominique Rulet, 10 Conrads Titti 10 1 Wingling, 12 Candy Nevil, 2 Ropemen`s Roy Lass Zeb haastaa Sylenin Keskisen pääsiäisraveissa Myytävänä Lahti: Lähtö 1, lv 2 140 m: 1) Wild’n Free Warrior/Esa Holopainen 20,8a, 2) Starway To Heaven 21,0a (126), 3) Strait’s Ester 21,7a (58), 4) Royal Hustle 22,0a (318), poissa: 4. + wap-yhteysmaksu. Katso pelien yhteensopivuus puhelimeesi kohdasta tilausnimet ja yhteensopivuudet. Nyt neljän erikoisvanteen ostajalle vanteiden hoitoaine kaupan päälle (arvo 12 €). Akseli Lahtisen tallin Swaymaster ja Nose Out Kemp kärkkyvät tauolta palaavan Kasparin kanssa yllätystä lämminveristen päälähdössä. Karsinnan kärjessä on Ruotsin maajoukkuemies Martin Larsen tuloksella 1 499. toto (16-7-5): 8,96 2,57-2,03-1,44 28,32. Sevastisin näkemykset tulivat julki vain muutama päivä sen jälkeen kun Kreikan yleisurheiluliitto vapautti pikajuoksijansa Kostas Kenterisin ja Katerina Thanoun dopingepäilyistä. Hinta 9. Loistava grafiikka, sujuva ja yksityiskohtainen. Johtohevosen rinnalla pääsee säästelemään vauhtia ja sekin sopii, Ahti Antti-Roiko lisäsi. Claustrophobia Avaruusolennot valloittavat maapallon, ja ainoa toivomme ovat Karin Yagami ja Edgar Rogers. + wap-yhteysmaksu. Kyllä, kuulit aivan oikein! Vielä ennätät osallistumaan Mobilearenan pääsiäisarvontaan. Lähtö 8, sh 2 140 m: 1) Venlatar/Mia Hämäläinen 31,8a, 2) Vokkerin Lupaus 32,0a (26), 3) Turkana 32,2a (29), 4) Maaria 32,2a (238), toto (6-7-9): 9,77 1,17-1,43-1,09 7,77. Hinta 5. Ravit ATEENA (STT–AFP) Kreikan yleisurheiluliiton puheenjohtaja Vassilis Sevastis on myöntänyt, että kreikkalaisten yleisurheilijoiden on ollut helppo päästä käsiksi urheilussa kiellettyihin aineisiin. Lisätietoja tehtävästä antavat IT-päällikkö Seppo Laitinen puh 040 7722 261 tai johtaja Heikki Laitala puh 040 7722 208. Voit myös osallistua postikortilla. toto (8-39): 8,53 2,44-3,94-3,04 48,35. Hinta 1,20. toto (11-5-2): 1,82 1,332,78-2,03 10,02. Ystävälle: Lähetä tekstiviesti KORTTI [tilausnimi] 0XX1234567 (0XX1234567 tilalle kaverin numero yhteenkirjoitettuna) [oma viesti] numeroon 17190. Söderköpingin karsinta päättyy sunnuntaina ja finaalipelit ovat maanantaina. Ratia kärjessä Söderköpingissä. Kuoreen merkintä ?IT-ammattilainen?. Antti AlaRantalan Vileman ja Ahti Antti-Roikon luotsaama Kaleva tastaavat Rovaniemen kuningatarkilpailussa viimeksi juosseen Tähtitaren kevätkunnon. Alienpinball ja Mobiilitrivia saatavilla: Nokia 3600, 3620, 3650, 3660, 6260, 6600, 6620, 6630, 7610, 7650, N-Gage, N-Gage QD / Siemens SX1. MSOITTO GLMUSA21 numeroon 17190. Ei ostopakkoa. toto (7-9-5): 7,57 3,11-3,53-7,17 38,18. Melodiset/polyfoniset soittoäänet toimivat kaikissa melodisia/polyfonisia soittoääniä tukevissa puhelinmalleissa, sekä Soneran, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Kolumbuksen liittymissä. Lähtö 6, V4-3, sh 2 640 m: 1) Risteri/Pertti Puikkonen 31,3a, 2) Taiskan Hopsu 31,4a (76), 3) Jekun Husari 31,5a (142), 4) M. Yleisurheilujohtajan mielestä Kreikan yleisurheiluliiton pyrkimykset dopingin kitkemiseksi kariutuivat siihen, että aineita oli niin helppo saada. Pelivaihto 451 477.20 e, yleisöä 1 385. 2 Briso Bellamy, 13 G.G. Susia, tiikereitä, apinoita ja tällä kertaa lintuja! Suojele päällikön pyhää maata Zetris Videopelien klassikko on nyt ensimmäistä kertaa tarjolla Javaversiona. 6000 7000 8000 9000 10000 5000 121 100 Kasper=C 101 Fure 98 Salten 8403 8607 10406 MTT:n nurminadan virallinen lajikekoe, 1996-2003 3. Lähtö 5, V4-2, lv 2 140 m: 1) Olympic Lady*/Esa Holopainen 18,2a, 2) Picasso Hornline* 18,4a (284), 3) Yankee Ås 18,6a (401), 4) Kosar Degato 18,8a (93), toto (1-8-6): 3,50 2,17-5,21-8,51 115,74. Jutun käsittely jatkuu vielä, sillä Maailman antidopingneuvosto Wada aikoo valittaa Kreikan päätöksestä urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen CASiin. Lähtö 9, lv 2 140 m: 1) Wild Bachelor/Esa Holopainen 20,5, 2) Della Rosa 21,3 (58), 3) Star Foto 21,4x (35), 4) Öison 21,4 (575), poissa: 1,11. Pouttu-yhtiöt on Kannuksessa toimiva vuonna 1938 perustettu lihateollisuuskonserni. Javapelin tilausohje: Lähetä tekstiviesti 5E J [pelin nimi] numeroon 17191. 5E J ZETRIS numeroon 17191. Sevastisin esiintyminen parlamentaariselle komitealle esitettiin torstaina parlamentin tv-kanavalla. Voittajan nimi myös julkaistaan verkkopalvelussa palkinnon luovutuksen jälkeen. ja viikonl. KUVA SAA numeroon 17190. Palvelut toimivat Elisan, Soneran, DNA:n, Saunalahden ja Kolumbuksen liittymillä. V4-kerroin: 33,06. Troikka: 197,36. V4-kerroin: 2 943,07. Lähtö 7, V4-4, lv 2 140 m: 1) Skinnbiten/Jani Hautaviita 18,0a, 2) Solid Base 18,2a (63), 3) Count Italy 18,3a (33), 4) Rocky Sound 18,7a (282), toto (7-45): 16,93 3,60-2,07-1,84 61,51. Lähtö 4, V4-1, lv 1 640 m: 1) Texas Blue Moon/Kari Rosimo 18,4a, 2) Quigley Laukko 18,6a (157), 3) Power Hanson 18,7a (52), 4) Happy Isle 19,0a (130), toto (12-11-10): 4,32 1,87-3,80-2,20 26,42. Lahden Torpedoksen Jari Ratia johtaa Söderköpingin kisan karsintaa kuuden sarjan huipputuloksella 1 478. Sevastis uskoo, että joka tapauksessa Kenterisin ja Thanoun ura huipulla on ohi. (08) 270 7200, (02) 762 6200 www.naturcom.fi Indolantie 5, Kokkola 06-831 3871 0500-564 635 myös ilt. vuoden nurmi, kokonaissato kg ka/ha 11000 8676 Muut ruokonadat Ei tutkimustuloksia Lisää tietoa: www.ruokonata.net Retu Retu Myynti: Alan liikkeet sekä 92400 Ruukki, P. Kuvaviestin ja kortin tilausohje: Lähetä tekstiviesti KUVA [tilausnimi] numeroon 17190. Esim. Kuvaviestit Kuvaviestit Kuvaviestit HOT – tutkitusti paras ja oikea ruokonata Suomen oloissa RETU RETU Huom. Välittäjiä löytyy, Sevastis sanoi. Valitse eri vesistöihin sopivat kalastusvälineet ja yritä voittaa kisoja. Palkinnon arvonta suoritetaan 1.4.2005 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. toto (10-4-5): 4,87 2,23-8,89-4,94 109,63. – Kaleva vaatii vapaa radan juoksupaikakseen. Ahon Liikenne Oy puh. – Aki pahoitteli Sylenin rattailla maaliintulon jälkeen, ettei pystynyt ajamaan alta pois, kun oli saanut johtopaikan suosiolla. Nineball Haluatko kokeilla jotain todellakin uutta. That?s how it goes........a1thatshow Christian F. Lataa peli ja olet koukussa! Holy Strike Lennä Holy Strikea tässä avaruusammuntapeli ssä. Lähtö 10, lv 2 140 m: 1) Divan Miro/Riina Rekilä 18,3a, 2) Eemil Blick 19,3a (339), 3) Amigo Mio 19,4a (290), 4) Lion Du Mans* 19,5a (84), poissa: 11. keväällä 2005 Retu on myynnissä vain siemenseoksissa. www.autojohnson.com, email: info@autojohnson.com Ostamme uudehkoja henkilöautoja Käteismaksu, tarvittaessa loppuvelan lunastus. 9.00 16.00, puh. Eräjormapilkki on loistava kalastuspeli, jossa pelattavaa riittää pitkäksi aikaa. Miku 31,9ax (25), toto (8-11-10): 23,62 15,39-3,032,37 91,92. Kaleva tarjosi Oulussa hyvän vastuksen kuolemanpaikalta Villiarille, vaikka putosi kyydistä maalisuoran alussa. Lisäansioksi katsomme Java ja/tai Delphi ohjelmointitaidot. KESKIPOHJANMAA . Kreikka oli doping-aineiden varasto HELSINKI (STT) Suomalaisten keilaajien uurastus pääsiäisen ajan turnauksissa Ruotsissa on tuottanut tulosta. Esim. Nineball ja Bloodyfight saatavilla myös SonyEricsson T610, T630, T650, Z600 BIRDHUNT, HOCKEY ja HOLYSTRIKE Nokia 3100, 3200, 3300, 5100, 6100, 6220, 6230, 6610(i), 6800, 6810, 6820, 7200, 7210, 7250(i), 7600, 3600, 3650, 3660, 6260, 6600, 6620, 6630, 7610, 7650, N-Gage, N-Gage QD. Hockey Luistele, taklaa, syötä ja ammu! Haasta itsesi tässä hanakassa jääkiekkopelissä. Käyttöluotolla voit maksaa vaikka renkaan kuukaudessa! FIRST STOP SPEED -RENGAS JA AEZ ICON 5 -ERIKOISVANNE Valitse runsaasta valikoimastamme näyttävät erikoisvanteet, saat autoosi uuden kesäilmeen. Sinulla on myös jo jonkin verran näyttöjä toimimisesta IT-alalla. KORTTI SAA 0XX1234567 Hyvää pääsiäistä. – Sanoin vuonna 2002, että Kreikan pitäisi sulkea rajansa, koska maahan tuli runsaasti kiellettyjä aineita, Sevastis kertoi parlamentissa. Ylivieska maanantai 1 7 Heero, 9 Konjakki, 14 Vekun Viona 2 16 Tim Jessica, 2 Helmi S, 7 Vanessa Boss 3 2 Viorilla, 12 Selman Peli, 5 RokkiTara 4 3 Moneyrocket L, 16 Duran Puppet, 7 Woody T.S. Liitä hakemukseesi CV:si ja palkkatoivomuksesi. Melodiset soittoäänet Melodiset soittoäänet Melodiset soittoäänet Javapelit Javapelit Javapelit Premiumpelit Premiumpelit Premiumpelit Arvonta Arvonta Arvonta Tilausnimet ja yhteensopivuudet 6 ZETRIS, ERAJORMAP, NINEBALL, BLOODYFIGHT, CLAUSTRO ja TRACK Nokia 3510i, 8910i, 3100, 3200, 3300, 5100, 6100, 6220, 6230, 6610(i), 6800, 6810, 6820, 7200, 7210, 7250(i), 7600, 3600, 3650, 3660, 6260, 6600, 6620, 6630, 7610, 7650, NGage, N-Gage QD. The way the story............a1theway Metallica Turn the page...........a1turnthepage Chorale Dirlanda..........................a1dirlanda O-Zone Dragonstea din tei...........a1dragon Snap Rhythm is a dancer...........glmusa73 Samantha Fox Touch me.........................glmusa92 tilausnimi: TIPUT1 tilausnimi: NOITA2 tilausnimi: SPEASTEGG tilausnimi: SPHAPPYE tilausnimi: SAA tilausnimi: SPPASHAA tilausnimi: ILOA tilausnimi: SPEJUHLA tilausnimi: TERVEISET Melodisen soittoäänen tilausohje: Lähetä tekstiviesti MSOITTO [tilausnimi] numeroon 17190. Esim. Aseista itsesi eri voimilla taistellaksesi neljää eri pomoa vastaan neljässä eri vaiheessa. Olemme tekemässä toiminnassamme suurta muutosta, laajennamme uusiin tuoteryhmiin ja haemme lähivuosina voimakasta kasvua. Birdhunt Punaisten intiaanien pyhää maata kohtaa eri uhka joka vuosisadalla. Ahti Antti-Roiko ajaa serkkunsa valmentamaa Texfamea, joka parantaa otteitaan Nikulan avausstartin terävöittämänä. Esim. Mobiilitrivia saatavana myös SonyEricsson P800, P900. Sevasti tunnusti tiistaina maansa parlamentaariselle komitealle, että Kreikasta oli tullut muutama vuosi sitten dopingaineiden varasto. Kuvaviestin ja kortin hinta 1,20?/tilaus. Kuvaviestit ja logot eivät toimi välttämättä uusilla Saunalahden liittymillä. Lauantaina 26.3.2005 Urheilu 19 Palvelukseen halutaan Sekalaiset Sekalaiset Myytävänä Ostetaan Haemme kokemusta omaavaa SÄILIÖAUTONKULJETTAJAA Neste Oil kevytöljykuljetuksiin. (06) 525 9188. Esim. Päivän Duo: vaihto 24 971.00 e; oikea rivi 8-7; poissa I/4 II/9 kerroin 3 745,65. Kerro itsestäsi ja osaamisestasi vapaamuotoisessa hakemuksessa. Jönköpingin kisan karsinta päättyy lauantaina ja finaalipelit ovat sunnuntaina. Jotain mitä jo teet tosielämässäkin. – Ovat urheilijat sitten tunnettuja tai tuntemattomia, he saavat dopingaineita käsiinsä. Tilaamalla minkä tahansa tuotteen Mobilearenasta ennen 31.3.2005, olet mukana 100 euron arvoisen S-ryhmän lahjakortin arvonnassa. Voit laittaa hakemuksesi myös sähköpostilla osoitteeseen: anne.keski-sampi@pouttu.fi. Osku Palermaa on neljäntenä tuloksella 1 385. Vuosi sitten Larsen sijoittui samaisessa turnauksessa toiseksi. Katso lisää javapelejä ja premiumpelejä lehden www-sivuilta kohdasta arenat tai www.mobilearena.net. Premiumpelin tilausohje: Lähetä tekstiviesti 9E S [tilausnimi] numeroon 17191. Dopingskandaali tahrasi heidän maineensa ja heitti synkän pilven koko kreikkalaisen yleisurheilun ylle juuri omien olympialaisten aikaan viime kesänä. + wap-yhteysmaksu. Työllistämme tällä hetkellä noin 350 henkilöä ja liikevaihtomme oli vuonna 2004 noin 60 M?. 050 4317280 tai sähköpostilla info@mobilearena.net. Ratia oli mahtivireessä pelin kahdessa viime sarjassa, joihin hän kellisti 279 ja 287 pistettä. Tässä se, maailman eniten pelattu biljardipeli ysipallo! Bloodyfight Todellinen toiminta/tappelupeli! Sinun pitää pelastaa rakastamasi neito hänet kidnapanneen jengin kynsistä. Keulasta olisi tietysti helpointa ajaa, mutta 60 metrin pakilta sinne on vaikea päästä. Lass Zeb on hyvässä iskussa, mutta juoksun kulku ratkaisee paljon näissä lähdöissä, Juha Kokko painotti. Katso lisäohjeet netistä! Arenat-asiakaspalvelu arkisin klo. Jönköpingin 100 000 euron Superseries-kiertueen finaalin alkukisassa Lasse Lintilä on viidentenä tuloksellaan 1 423. 9E S ALIENPINBALL numeroon 17191. V4: vaihto 148 555.20 e; oikea rivi 12-1-87; poissa I/2,8 II/10 III/4 IV/9 kerroin 93 589,77. Suomenhevoset kamppailevat aikatasoituksena 2600 metrin perusmatkalla. Arvostamme erityisesti Windows-palvelin ja -työasematuntemusta, tietoverkkojen hallintaa ja relaatiotietokantaosaamista. Nopeus ja nokkeluus palkitsevat pelaajan. Kaksikkoa epäiltiin testipakoilusta Ateenan olympialaisten edellä. Timo-Jaakko Virkkala YLIVIESKA Juha Kokon ohjastama Lass Zeb haastaa Oulussa voittaneen Sylenin revanssiotteluun Keskisen pääsiäisraveissa maanantaina. Voimme muokata tarkempaa tehtävänkuvaasi osaamisalueidesi perusteella. HANKI TURVALLISET KESÄRENKAAT! NYT EDULLISEEN PAKETTIHINTAAN VAIN MEILTÄ! w w w .f ir st st o p. Lähtö 2, sh 2 140 m: 1) Ravinski/Reijo Vainikka 34,5a, 2) Siekkelin Sutki 35,4a (124), 3) Joeliina 35,4a (296), 4) VetoViikari 35,4a (68), poissa: 6. A. Toimita hakemuksesi 8.4.2005 mennessä osoitteeseen: Pouttu-yhtiöt, PL 4, 69101 Kannus. Aki Antti-Roikon Sylenille piikkipaikan luovuttanut Lass Zeb jäi viimeksi hyvävoimaisena "pussiin" ja lähtee kuolainta purren uusintaotteluun. fi Kalajoki, Kalajoen Kumikorjaamo Oy, Vierivainiontie 7, 08-460 326 Kälviä, Pe-Ma Rengas Tmi, Yhdystie 1, puh./faxi 06-8350 485 TULE MAKSUTTOMAAN KUNTOTARKASTUKSEEN! Lisää mobiilituotteita netissä www.keskipohjanmaa.net/arenat HOCKEY CLAUSTRO NINEBALL HOLYSTRIKE BLOODYFIGHT BIRDHUNT ZETRIS ERAJORMAP Fintelligens Kaikki peliin...............3dkaikkipeliin Tunnari James Bond........................3dbond Tunnari Ghostbusters.........3dghostbusters Tunnari Miami Vice...................3dmiamivice Tunnari Dallas.................................3ddallas Ressu Redford Älä mee............................3dalamee Alphaville Big in japan.................3dbiginjapan Europe Final countdown...................3dfinal Kari Tapio Myrskyn jälkeen..............wmyrskyn Nylon beat 12 apinaa......................3d12apinaa Siiri Nordin Sydämeni osuman......3dsydameni Anssi Kela 1972......................................3d1972 Daddy DJ Daddy DJ........................3ddaddydj Darude Sandstorm..................3dsandstorm Eminem Lose yourself...........3dloseyourself Pikku G Romeo ja Julia...........3dromeojajulia Neljä ruusua Elän vain kerran...................3delan Antti Tuisku Jälleen yksin oon.............a1jalleen Christian F. Lähtö 3, lv 2 140 m: 1) Flaming Fibber/Ville Tonttila 21,6, 2) Baxi Roff 22,2 (120), 3) Texy Way 22,3 (176), 4) Pearly Mermaid 22,6 (55), poissa: 11. V4-kerroin: 80,91. Tarvitsemme osaajien joukkoomme vahvistusta ja etsimme IT-tiimiimme Kannukseen Sinua IT-AMMATTILAINEN Edellytämme Sinulta aktiivista ja palveluhenkistä asennetta sekä monipuolista tietoteknistä osaamista
Etta . H50: 1) Raimo Hyyryläinen JuvU 24.42, 5) Hannu Karstunen YK 27.31, 15) Raimo Antikainen VetU 39.15, 16) Hannu Pöyhönen VetU 40.32, 17) Vesa Lassila VetU 45.00. Naiset 3,5 km: 1) Hanna-Maija Mäkelä KooVee 14.13, 2) Lena Turesson Ruotsi 14.32, 3) Heli Pallonen SonPa 14.59, 4) Kaisa Laitinen OunasvH 15.37, 5) Katja Rajaniemi OTaru 15.49, 6) Eeva-Liisa Oikarinen OunasvH 16.23. H65: 1) Jaakko Alalahti ONMKY 25.14, 2) Erkki Vistiaho KoS 26.37, 10) LarsGunnar Holm Botnia 33.10. . Vanajan kokenut passari Satu Natunen jätti varjoonsa Ponnistuksen Jenni Petäjäjärven. D50: 1) Agneta Holmgren Ruotsi 17.38, 5) Rauni Karstunen YK 33.29, 6) Eija Lassila VetU 41.23. Ponnistus keksii varmasti jotain uutta sunnuntaina ja meidän on oltava valmiina, Sarna sanoi. Vanaja ei häkeltynyt Oriveden ennätysyleisöstä, vaan voitti ottelun 3-0 (25–20, 25–20, 25–22). • Sosionomi (AMK), koodi 422, 210 op Koulutukseen voi nyt hakea Helsingin, Järvenpään, Oulun ja Pieksämäen yksiköihin. Pääsimme nopeammin kiinni omaan, rauhalliseen peliin, Sarna sanoi. Hakulomakkeita saa Diakin yksiköiden opintotoimistoista tai Diakin kotisivuilta www.diak.fi. Vanaja otti 14 torjuntapistettä, mikä on kova lukema kolmeen erään. Hakeminen: Nuorten koulutukseen haetaan ammattikorkeakoulujen yhteishaussa. 5 3 2 10– 11 7 Luja . H16: 1) Pekka Niemi SuSe 15.21, 3) Rauli Koskela RasTiimi 15.38. • Sairaanhoitaja (AMK), koodi 130, 210 op Koulutukseen voi nyt hakea Lahden, Oulun ja Pieksämäen yksiköihin. Toinen voi vielä kääntää tilanteen edukseen. KESKIPOHJANMAA www.diak.fi Hae oma paikkasi! Helsingin yksikkö 020 160 6100, 020 160 6111 / 6013 Järvenpään yksikkö 020 160 6501, 020 160 6519 Kauniaisten yksikkö 020 160 6481, 020 160 6482 Lahden yksikkö 020 160 6182, 020 160 6184 Oulun yksikkö 020 160 6552, 020 160 6558 Pieksämäen yksikkö 020 160 6304, 020 160 6329 • Viittomakielentulkki (AMK), koodi 554, 240 op Koulutusta antaa Turun yksikkö. Tarjoamme myös muuntokoulutusta opistoasteen tutkinnon suorittaneille. kilpailut, Lapin lumirastien 1. Erillishakuaika on 29.3.–15.4.2005. . 15.4.2005 MUOTOILUN KOULUTUKSEEN, muotoilija AMK Muotoilun suuntautumisvaihtoehto (kaluste, sisustustekstiili, vaatetus) Taidon suuntautumisvaihtoehto (kysy lisätietoja) KULTTUURITUOTANNON KOULUTUKSEEN, kulttuurituottaja AMK Mediatuottamisen suuntautumisvaihtoehto Sosiokulttuurisen työn suuntatumisvaihtoehto (haku syksyllä 2005) KONSERVOINNIN KOULUTUKSEEN konservaattori AMK Rakennuskonservoinnin suuntautumisvaihtoehto sähköposti: kulttuuri.opintotoimisto@seamk.fi Koulutus Asianajotoimistot Vastaus: Aarne Nuortila. . Haaviston lopullinen sijoitus on 16:s. Koripallo Tennis Uimahyppy Jalkapallo Jousiammunta ORIVESI (STT) Hämeenlinnalainen Vanajan RC voitti perjantaina jo toisen kerran Oriveden Ponnistuksen naisten lentopalloliigan loppuottelussa. Joukkue antoi omilla virheillä vain kahdeksan pistettä vastustajalle. – Itseluottamus oli kadoksissa. a m k h a k u . f i . – Peli oli alussa tyypillinen finaali, hermostunutta puolin ja toisin. . • Sosionomi (AMK), 210 op Koulutukseen voi nyt hakea Järvenpään, Pieksämäen ja Porin yksiköihin. • Sosionomi (AMK) -kirkon nuorisotyönohjaaja, koodi 781, 210 op Koulutukseen voi nyt hakea Järvenpään, Kauniaisten ja Pieksämäen yksiköihin. • Sosionomi (AMK) -diakoni, koodi 780, 210 op Koulutukseen voi nyt hakea Helsingin, Järvenpään ja Oulun yksiköihin. Koulutusohjelmassa on lisäksi oma henkilötietolomake ja ennakkotehtävä, ks. Porin yksikkö 020 160 6401, 020 160 6406 Turun yksikkö (02) 412 3063, (02) 412 3719 Hakutoimisto 020 160 6204, hakutoimisto@diak.fi N u o r t e n k o u l u t u s A i k u i s k o u l u t u s HAE YHTEISHAUSSA 29.3. . H45: 1) Anssi Juutilainen SKVuoksi 23.30, 3) Timo Halla-Aho VetU 29.25, 4) Rolf Helander OuHu 29.33, 9) Timo Mattila KP-V 34.26. Ponnistuksesta Andrea Kuivanen ja Adela Ghizila tekivät 15 pistettä, mutta parhaimmillaan eivät hekään olleet. 5 1 4 8– 13 3 Seuraavat ottelut: 26.3. kilpailupäivä: Miehet 4,0 km (27): 1) Claes Turesson Ruotsi ja Tomi Ruutiainen SaSu 14.23, 3) Staffan Tunis OK Botnia 14.33, 4) Petri Kiiskinen RasPi 14.43, 5) Matti Keskinarkaus OunasvH 15.03, 6) Seppo Mäkinen S-2000 15.22, 19) Kristian Åbacka Botnia 18.00, 21) Jani Leppäniemi VetU 19.01, 23) Markus Björklund Botnia 19.10, 27) Juha Lassila VetU 26.10. . Hämeenlinna lähellä lentopallokultaa Naisten SM-liigakarsinta Kangasala – Etta 3 – 1 (25 – 16, 17 – 25, 25 – 23, 25 – 22). H60: 1) Asko harvala OH 23.47, 8) Aarno Rajaniemi OTaru 29.29. Hakuaika on 29.3.–15.4.2005. Peli pehmeni erien lopulla, pallo tökättiin kaverille, harmitteli Ponnistuksen valmentaja Jukka Koskinen. . . Hiihtosuunnistus D55: 1) Ritva Halme KiimU 14.25, 8) Katariina Finnilä VetU 40.14. Kotijoukkue hermoili alusta alkaen, eikä sen oma peli auennut koskaan sille tasolle, mitä runkosarjassa totuttiin näkemään. H18: 1) Simo Turunen RasPi 14.41, 4) Ari-Pekka Lassila VetU 16.23, 6) Janne Uusivirta RasTiimi 24.49, 7) Teemu Vedenpää RasTiimi 26.42. . Soita ja kysy lisää! • Sairaanhoitaja (AMK), 210 op Koulutukseen voi nyt hakea Porin yksikköön. NBA torstaina: Orlando–Charlotte 94–108 O: Hill 28, Howard 14/15 C: Okafor 23/10, New Jersey–Memphis 96–105 NJ: Carter 22, M: Wright 20/10, Houston–Cleveland 90–80 H: McGrady 31, Sura 12/10/6s, C: Gooden 20, Ilgauskas 16/7, Denver–LA Lakers 117–96 D: Boykins 21, Najera 12/7 LAL: Butler 22/9, Jones 9/9, Utah–Washington 84–85 U: Harpring 18/6s, Bell 10/10, W: Arenas 29/6s, Hughes 25/9, Sacramento–Dallas 109–101 S: Stojakovic 38/9, D: Nowitzki 35/4s, Howard 8/10, Portland–Seattle 91–96 P: Stoudamire 19, Przybilla 2/10, S: Wilkins 21, Evans 3/9. . . H55: 1) Pekka Kanste SoJy 22.21, 12) Raimo Haapalehto VetU 29.10, 19) Måns Åkerblom GIF 32.19. Passit olivat monessa tilanteessa tarkempia kuin vastapuolella. D14: 1) Marjut Turunen RasPi 11.52, 4) Sini Mattila KP-V 14.31. Joukkue voittaa mestaruuden, jos kaataa Ponnistuksen kotisalissaan sunnuntaina. H12: 1) Max Kemppi SuSe 13.15, 4) Peetu Mattola HaU 17.07. . Kangasala – Luja, Tuisku W – Etta.. Aalborg: Sisäammunnan MM-kisat, miesten talja. Keminmaa: Kv. • Terveydenhoitaja (AMK), koodi 105, 240 op Koulutukseen voi nyt hakea Helsingin ja Lahden yksiköihin. Vanajan kuusikko oli myös ratkaisevasti pitempi verkolla. . – Sarin peli ei kulje, jos ei johonkin paikkaan satu, Sarna kuittasi. Vanajan pelaajilla oli ennen ottelua tilillään yhteensä 370 pudotuspelien ottelua ja 29 SMmitalia, Ponnistuksen luvut olivat 222 ja 14. D16: 1) Kaisa Lylynperä SuSe 15.21, 3) Johanna Tiitto RasTiimi 16.18, 4) Katariina Tiitto RasTiimi 16.39, 7) Anni Mattila KP-V 19.43, 11) Mari Uusivirta RasTiimi 21.14. Vanajan keskitorjuja Sari Seppänen oli töissä aamupäivän, mutta joukkue haki hänet työpaikalta ja Seppänen teki 13 pistettä ilman ainuttakaan virhettä. . D21C: 1) Hanna Hemminki PoRa 15.28, 5) Tuija Karvonen VetU 20.54. Yli tuhat katsojaa ei ollut Ponnistukselle etu, vaan pikemmin rasite. . . Vanajan parhaat pelaajat olivat Seppänen, amerikkalaisvahvistus Brittanie Budinger ja libero Leena Havunen. 5 2 3 10– 10 4 Kangasala . Stello: Alle 19-vuotiaiden tyttöjen maaottelu: Italia–Suomi 1–2 (0–0). . – Jenni on edelleen nuori ja pelaa ensimmäistä kertaa finaaleissa, Koskinen puolusti. . Jokaisessa erässä oli antautumisen merkkejä. Vanaja oli keskiviikkona voittanut kotonaan ”vain” 3–2. Yksiköiden hakukoodit ovat: Helsinki 0112, Järvenpää 0340, Kauniainen 0240, Lahti 1124, Oulu 1941, Pieksämäki 1334 ja Turku 0595. Tokio: Aasian lohko 2: Pohjois-Korea–Bahrain 1–2, Iran–Japani 2–1. . www.turku.diak.fi. • Sosionomi (AMK) -diakoni, 210 op Koulutukseen voi nyt hakea Järvenpään, Pieksämäen ja Porin yksiköihin. • Sairaanhoitaja (AMK) -diakonissa, koodi 779, 240 op Koulutukseen voi nyt hakea Lahden, Oulun ja Pieksämäen yksiköihin. Vanajan valmentaja Teemu Sarna ei vielä aukaissut takkiaan. Viikon kysymys Lentopallo 20 Lauantaina 26.3.2005 . Minnesota: Yhdysvaltain yliopistomestaruuskisat (NCAA, I divisioona): Metrin ponnahduslauta: 1) Joona Puhakka Arizona State 421,05, 2) Chris Colwill Georgia 387,45, 3) Stewart Smith Alabama 377,75. Täytä hakulomake internetissä osoitteessa w w w . . Seppänen irvisteli ajoittain kivusta, kun jalkoihin sattui. . 5 4 1 13– 7 8 Tuisku W . • Sairaanhoitaja (AMK) -diakonissa, 240 op Koulutukseen voi nyt hakea Pieksämäen ja Porin yksiköihin. . D45: 1) Sisko Anttila LamSä 16.04, 4) Airi Mattila KP-V 26.33. Hakeminen: Aikuiskoulutukseen haetaan erillishaussa suoraan Diakin yksiköihin. . Puolivälierä: Jose Jerez Espanja–Jari Haavisto 174–163. Pietari: Naisten ITF-turnaus, palkintoarvo 19 300 euroa: Kaksinpeli, välierät: Emma Laine Suomi (2)–Nika Ozegovic Kroatia 6–4, 7–6 (10–8) Laine kohtaa loppuottelussa turnauksen ykköseksi sijoitetun Venäjän Katerina Bytskovan. . . – Tämä on sama tilanne, jos johtaa ottelua 2–0. . . Huom! Pohjakoulutusedellytykset ja koulutuksen toteutus (monimuoto-, päiväja iltaopetus) vaihtelevat yksiköittäin
040 584 6687. Huvit Työsuoritukset Huutokaupat ALKUPERÄISESTÄ HINNASTA! Kaikki aikaisemmin alennetut TALVITEKSTIILIT -ja KENGÄT: Ale POISTO! POISTO! Iloista Pääsiäistä! Palvelemme tänään la 26.3. P. 040 500 0644. 040 730 9350. 300 €. Puh. as.vaunu 30.6.-5.7 Perhon suviseuroihin. elämäntil. Puh. 041 710 5228. Myyd. Ajokuningassuvusta 9 kk:n ikäisiä, rekist., komeita ja hyvin kehittyneitä SUOMENAJOKOIRIA 1 uros ja 2 narttua. 36 tkm, puoli integ. tarj. On varmasti hyvä. trakt., as.vaunu, moottorip. 3300 €. tlk nimim. 050 921 9182. 0400 561 890. 2:n istuttavat VUODESOHVAT 250 €. P. H. 670 €/enit. -89 230 E autom. Puh. OPEL VECTRA 2.0 CD Sport -96,aj. Kasten-kuormalavahyllyä, eri kokoja, myös kulj. (06) 862 1734. P.040 518 3409. vastavirtasekoitin kolmella poistoluukulla, Demagkiskoa ja -rullia, valupöytiä, hihnakuljittimia, trukkilavahyllyjä, valujen kuivausyksiköitä, nostimia, pumppukärryjä (sähkök.) ym. KESKIPOHJANMAA . 690 €/kpl. 0400 666 900. P. 040 728 2757. Puh. P.050 537 7833 3 H + K + S 76 m² Kaarlelankatu 4, Kla, vap. VOLVO 360 2.0 5-v, k. 08-425 052 REALISOINTIPISTE OTETAAN JATKUVASTI MYYNTIIN/OSTETAAN HYVÄKUNTOISTA TAVARAA MYYDÄÄN EDULLISESTI UUDET JA KÄYTETYT HUONEKALUT YM. huom! VW Transp. käyntikuntoinen OLYMPIA tai VIKSTRÖM venemoottori 5-7 hv. Puh. iltaisin klo 18-20, la 8-14. KOIVUHALKOJA ja KLAPEJA. 2000 km, hyväkunt. Kaikki huomioidaan. P. hp. METSÄÄ 40 km:n säteellä Kokkolasta 5 100 ha. 040 587 1796. MB vm. OKT-TONTTI Kla / lähiymp. P. Pullin Pakkaamo, Lapua. kattol. H. 040 557 5363 PEUGEOT 306 -96, aj. 300 €. H. YKSIÖ/KAKSIO Kokkolasta. 040 745 6636 Kokkola. Huonekaluhalli Ouluntie 5, Kokkola 0400 862 620. 12/04 4-ov. Puh. ohj.teh. stereot, hp. Puh. Kesän viikot myynnissä!! http://users.reppu.net/vesa. (06) 831 9020. "Näre" Ost. Hal. Kiveniskukorjaukset. 1.5., 575 €/kk + vesi ja sähkö. esim. 160 tkm, huippuhyvä, 16.000 €. Hal. 119 tkm, 1200 €. (06) 437 8112, 0400 109 274. 1700 €. NISSAN MICRA 1.2 Super S Kat -92, kats. ilmastointi, aj. Puh. radio, 2 renkaat, moott.lämm. Hp. Tee tilaus heti! Sepontie 7, Ylivieska puh. P. Ost. P. Myyd. 040 504 2697. 0400 395 670. vuokr. P.050 452 0112 VOLVO 850 Sedan -94 autom. 60 m³ KOIVUHALKOA, kuivaa, 1 v vanhaa 30 € m³. MAZDA 626 2.0 GLX -88, kesk. TRIUMPH HERALD 1200 vm.-66. P. 67 tkm, sis.alv. Mestarin Lapinkeittiön varusteineen. 300 tkm, hyvä. Puh. 050 412 2244. 040 557 5363 HYDRAULIIKKA, suodattimet, motoketjut, työkalut, sähkötarvikkeet ym. 040 554 0753. 0400 580 098. Puh. 045 131 1448. 0500 562 788. AS-AUTO Elnagh Slim 2 Fiat 2.8 JTD -03, aj. 28 H SU 27.03.05 KLO 20.30?01.00 Jr 3 Tanssiorkesterien SM-kisojen 2004 finalisti VIIHDYTYSORKESTERI Liput 10 e Ja kevättä rinnassakin . 1200 €. vuokr. 170 tkm, met.sin. Tarjoa puh. Myyd. 216 tkm. ja pystytys mahd. OK-TALO rak.-53/-73 Kirkonmäki, 97000 €. viljalle, perunalle tai pelletille. Puh. 0600-16316 (hinta 4 . sininen. Suursäkkejä, eril. ym. ost. 1050 €. Terveys, kauneus, hyvinvointi. aj. vetok. olemme suljettu y Koko talo täynnä edullisia ostoksia! KAIKKI TALVIURHEILU TALVIKALASTUSTUOTTEET Hiihtosukset, sauvat, monot, siteet, tarvikkeet,lasketteluvälineet,voiteet ja tarvikkeet jääkiekkomailat ja varusteet,kiekkoja kaunoluistimet talvikalastus (ei koske ympärivuotisia tarvikkeita) värit: vihreä, keltainen ja sininen Jo ennestään halvoista Halpa-Hallin hinnoista 1 95 norm. Hyväkuntoinen. hyväkunt., siisti OK-TALO Kalajoen kesk. Ajettu 125 tkm, siisti, 1 omistaja, kahdet renkaat, punainen, hp. -82 j. SAAB -99 2-ov, väri valk, ajoaikaa yli vuosi, hp. P. P. Vapaita viikkoja huhtikuussa. Kiireettömyyttä ja mielenrauhaa arjen keskellä, koe aito “kodan henki”! HUUVA+ PIIPPU 199 € (norm. harm. Puh. AUTONPESU, LASINPESU ym TEOLLISUUSPESUAINEET edullisesti suoraan tehtaalta. Autojen tuuli-, sivuja takalasit heti varastosta. 040 508 9353 Metos KIERTOILMAUUNI ja RASVAKEITIN. Puh. Myyt. 181 tkm, hyvä.040 527 3750. Puh. 450 €. 0500 717 430. (06) 830 2109. 178 tkm, h. 0400 564 240. Ympärivuotiseen käyttöön. TOYOTA CARINA 1.6 GLI -91, aj. Hop. Puh. Sertifioidut TILASIEMENLAJIKKEET ohrat; Kunnari, Artturi ja Saana. -94. etelärinnetontti, matala ranta. 256 tkm, 2 renk. P. 040 530 9921.. ym. 3/05, aj. Kaikki huomioidaan. 2000 € kiire! Kälviä puh. 9,95 1 95 Hauska PÄÄSIÄISLUUTA Hauska PÄÄSIÄISLUUTA Oliivi sarja Kermansaven Oliivi sarja -20% -20% 2 psss 3 ,3 ,ÄSSÄMIX tai PANTTERIMIX 400g (3,75/kg) /pkt 1 99 Huippuhalval la! (3,98/kg) Juhla Mokka KAHVI 500g 1pkt/talous Juhla Mokka KAHVI 500g 1pkt/talous Huippuhalval la! /pkt 2 85 3/talous, seuraavat 3,25 3/talous, seuraavat 3,25 3 95 /kg Huippuhalval la! PORSAANPAISTI a´la Atria PORSAANPAISTI a´la Atria Elintarviketarjoukset voimassa vain LA 26.3! Elintarviketarjoukset voimassa vain LA 26.3! HERKKULENKKI 750g original (3,80/kg) TAI KÄRISTEMAKKARA 1kg HERKKULENKKI 750g original (3,80/kg) TAI KÄRISTEMAKKARA 1kg Huippuhalval la! /2-pack (0,56/L) 2 49 Coca-Cola 1,5L myös light, Sprite 1,5L pantteineen Coca-Cola 1,5L myös light, Sprite 1,5L pantteineen /pss 1 99 Huippuhalval la! (5,69/kg) MEGAPUSSIT MEGAPUSSIT 350g MEGAPUSSIT 350g KOKKOLAN TYÖVÄENTALO KOKKOLAN TYÖVÄENTALO Pormestarink. h. P. (06) 863 8125, 0500-808 872. TOYOTA HJ 60 -88 p-auto, 3 henk. alla säil.tila, radio/cd, trumatic c, pyöräteline, uudet kitkarenk. 050 357 0904 tai 050 355 6745. ilmastointi, vetok. 040 910 2465 KADETT 1.6 -88, 4-ov., juuri kats., 500 € met.harm. aj. ja näkem. 7900 €. aj. Tarkasti pidetty, 2-renkaat, huoltokirja, h. 050 518 6588. 0400 165 123 Myyd. 041 570 8932. lohkol. YAMAHA TZR 125cc -90. 750 €. MP AJOPUKU koko M, puna-musta, uutta vast. 050 500 3190. Hinta 200 €. Amelius Pl 196, lpr Myyt. Soita heti puh. TUNTURI Hopper, aj. 2001-02, 3 mh, tupakeittiö, th, iso kph, khh, yläk. Kaikkiin käy vaihto ! KOKKOMOBIILI Heinolankaari 22, Kokkola. Hinta 1150 € / tarjoa! Puh. 040 557 5363 UUDET JA KÄYTETYT HUONEKALUT. VW LT 31 2.4 TD -92 3 + 3, hyvä pak.auto, 4500 €. Kokkolan Konetarvike, Hakalahdenkatu 67. klo 18 saakka SU 27.3.-MA 28.3. VALUTUOTETEHTAALLE 1200-1500 litr. ost. 2.17 €/min.+pvm. LOMA-ASUNTO 4-6 hlö:lle Ylläksellä (Äkäslompolo). 2 kpl AUDI 80 -87 ja -88 ym. /min.+pvm) Aineisto edellisenä päivänä klo 12 mennessä. Rak. 2 h ei rem., kellarissa saunatilat ja 3:lle autolle tilat, autonost. 050 494 5420 Traktori IH 684 -80, 2-toiminen etukuormaaja, lämmitetty hytti, jääketjut, takalana, hyvä. Myyt. IXS merkk. Lauantaina 26.3.2005 21 Myytävänä Myytävänä Myydään KLAFFILIPASTO leveys 1.27, syvyys 41.5 ja korkeus 126.5. Timotei, nurminata, ruokonata ja yleisnurmiseokset. (08) 460 730 postitse: KESKIPOHJANMAA, Ilmoitukset, PL 45, 67101 Kokkola faxilla: ( 06) 822 5039 puhelimella automaattiin vuorokauden ympäri puh. halpoja hyviä autoja. Helppoa tienestiä citypipoilla, lippiksillä, sailoreilla, paidolla ym. (08) 411 0305, Kalajoki p. vain 42 tkm, kuin uusi! Fiat Ducato Maxi 2,8 JTD -01 ilmastoitu, aj. 040 542 9113 Mies tai nainen, etsitkö YSTÄVÄÄ. luk. Honda ACCORD vm. hp. P. Myyt. Puh. Näkijä-Mafalda 0700-10560 kesk. 040 587 1796. Tilaa esite. 040 595 5009, Reisj. YKSIÖN. Sähköistetty, tilat 6-8 hlö, rauh. Vaihd. 050 324 7497, av. Suoraan omistajalta. Puh. 295 €) Kodat alkaen 1.590 € Kesän parhaat toimitusajat myydään nyt. 050 452 0112. => www.vaivattomasti.fi COROLLA -86, Escort -86, kats. 0400 663 215 Suonenjoella 43 m² höylähirsimökki, rantasauna 18 m². Tarjoushintaiset Vaihtoautot! Opel Astra 1,6-16V Sport -01 näyttävä Tuning-auto! Nissan Maxima 3,0 Exlusive autom -97 huippukunto! Renault Clio 1,2-16V -02 aj. 7100 €. Puh. 173 tkm, met. Puh. P. vaiht. 24 h. 0400 796 605. 0400 808 434 Ostetaan traktorin KIPPIKÄRRY, JÄÄKETTINGIT 13,6 36 ja PERÄLEVY. P.044-270 1852. soitin, k.pun. (Norm. 204 tkm, 2 renk. kats, hyvä, hp. p. Kuivaa ja pölytöntä, muovitettua pyöröpaaliheinää. Puh. 050 547 1151. P.050 336 5213 Hal. kiint.pariv. 250 tkm eritt.hyvä, 3500 €, BORA -01,aj. 040 740 1858. Myyd. Kuljetus järjestyy. P. 7-8 lit./100 km. internetin kautta: www.keskipohjanmaa.net tekstiviestinä: Kirjoita 15E (väli) KPRIVIT (väli) osasto (väli) ilmoitusteksti. tirkkonen Hinnat alkaen 290 €/vk. Huom! ei viihdelinja. Myyd. 040 527 7412. Kaurat; Aslak ja Roope. 1998. kaik. 0500 363 113. PARKETTI-/LAUTALATTIAT Hiotaan, lakataan, asennetaan ammattitaidolla. 2200 € Puh. Puh. P. 040 552 5282. PEUGEOT 406 1.8 16V -97, aj. KODIN KÄYTTÖTAVARAT NISSAN ALMERA vm. Ostetaan OMAKOTITALO tai RTASUNTO Klasta. Kokkolaan töihin tuleva mies hal. omaan käyttöön 2-4 H+K; OK, RT, KT, alle 2 km Kla:n kesk. TOYOTA HIACE -90, hp. LYNX 250 GL -88, uudella matolla, hp. onhan RIEMURIEMURIEMURADIO RADIO RADIO 2 kpl VW CADDY 1.6 Dsl -89 ja -92, hyväkuntoisia. Vast. Myyd. 413 tkm. 9.500 €. Hinta 6.900 €. (06) 827 2234, 827 2235, Ylivieska p. Myydään OK-TALO Halsuan keskustassa. 0400 564 063 GNLD-tuotteet vaivattomasti netistä. Ost. 3750 €) Paikkoja 15-20:lle. Aj. Tilaa Ystäväkerhosta henkilötietoja ystävistä, jotka haluavat ystävän puhelimen kautta. traktorin KIPPIKÄRRY + JUONTOKOURA. 9800 €. Asunnot Asuntoautot/vaunut Autot Eläimet Halutaan vuokrata Henkilökohtaiset Loma-asunnot Moottorikelkat Moottoripyörät/mopot Myynnit Ostot Palvelut Tarjotaan vuokralle Tontit Työkoneita Aineisto edellisenä päivänä klo 15 mennessä Myydään Ostetaan Halutaan vuokrata Vuokralle tarjotaan Henkilökohtaista Myydään Ostetaan konttoreihimme: Kokkola p. 040 772 1204, 040 569 3488. 0424852231, fax 019445541. Ym.Ym. Myydään Kokkola OMAKOTITALO, rem. 0400 346 357, 0400 241 058 SKI-DOO FORMULA 470, ajettu 7400 km, käyttöönotto -97, hyväkuntoinen, hp. Lähetä viesti numeroon 16323. www.ultimatemarket.com 1.998 € Tilaa esite 0424 852 260 Myynti 0424 852 200 Täydellinen toimitus sis. www.040.fi VOLVO 740 GL 2,3 L vm -88 pun., aluvant., vetok., 5-vaiht., kesk.luk, nahkapenkit, kul. tosi siisti, 3000 €. PÖSÖ 309 -88 varma käyttöauto, aj. 040 543 1647 KOULULUOKAT, SEURAT YM
13.00 Ride with Funkmaster Flex. Japanilainen anime-tieteissarja. Tuotanto Karas-Sana. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz Oulu-Radio 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. 13.00 Uudet levyt. Kannattaako hankkia MP3-soitin. Queen of the Elephants. 12.30 Pyöräily: MM-kilpailu rata, Los Angeles, USA. 7073393 09.20 TV2: Noita Häijyhyytelö. 20.50 Radiohjälpen: Världens barn. 12.55 News. 13.40 Morrhår och Ärtor. 736916 00.15 Globaali ympäristöhistoria. Osa 2/6. 21.50 Kohtaamisia: The Thrills. Olli ja Tuomas. 07.50 Merisää. Osa 2/2. 07.00 Uutiset. 8.25 News. 200461 19.05 Jake 2.0. Uusinta. 0.30 Uutiset. 23.55 Musik vid midnatt. Hän yrittää paeta vihollisjoukot kintereillään. Venäläinen nukkeanimaatio, joka perustuu tanskalaisen satusedän H.C. 17.00 Jedins återkomst. 20.30 X3M-Sporten. 17.30 Päivän peili ja sää. Rakkauden kukka kuihtuu komeron kätköissä. Tommy pääsee pian pomon suosioon, kun kauppa kulkee, juttu luistaa ja tiettyyn naisasiakkaaseen syntyy pintaa syvempikin kontakti. 323751 15.00 Elokuva: Huijarien huijari. 23.03 Bluesministeri. 01.30 Kulttuuriuutiset. Harald Forsmanin saarnaajanura evankelisessa herätysliikkeessä alkoi jo vuonna 1945. 1101138 06.00-08.25 Pääsiäistipu. 20.25 Jazzradio. 12.05 K special: Hagström – allt i musik. 7072683 08.00 Näin tehtiin Robots. Yrittäjien joukossa on myös Jennie Jamison, mutta sketsien takaa paljastuukin aivan toinen henkilö. 08.05 Radioteatterin lastenklassikot: Noita Nokinenän yötaika. 35138 18.15 FST: TV-nytt. 19.20 Säsongsavslutning: Hundjobb. 23.35 Kameleontti. 05.40 Tänään 50 vuotta. Osa 4/4. 17.00 Uutiset. 5152062 16.00 Chicagon lääkärit. Toinen esitys. Osa 4/6. 18.50 Merisää. 17.00 Jalkapallo: MM-Karsinta. Salat julki. 10.00 TV5 Infos. Seikkailuelokuva matkustajakoneesta, joka tekee pakkolaskun keskelle Saharan autiomaata. 14.55 Urheiluradio. 21.03 Sportradion. 1.45 TV5, le Journal Afrique. 18.15 Anima más! 18.20 Marzipan. Onko henkilötunnuksemme turvassa. 12.00 Mad TV. 376683 21.00 Las Vegas. 21.00 The Osbournes. 22.00 Le Point. 11480 18.15 Kakkosen kevätsää. 06.03 Sää. 4917577 17.45 FST: BUU-klubben: Sikopaimen. 13.00 TV5 Infos. 05.40 Tänään 50 vuotta. Lisäksi tunnin mittaisessa ohjelmassa nähdään yleisön kommentit niin keikasta kuin artistista itsestäänkin. 12.40 Mad TV. 498664 18.10 Kauniit ja rohkeat. 12.00 I Jesu närhet: Thomas. 7881138 10.15 Hollywoodin tähdet. 15.25 Reines D’un Jour. 11.00 Uutiset. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Osa 1: Asbestin historia. 08.05 Suomi tänään. 19.20 Aftonandakt 19.30 Kaffekvarnen 20.30 Country jukebox 21.00 Aktuellt. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 20.04 Suomi tänään. 01.00 Uutiset ja sää. 07.03 Sää. 09.05 Sää. 11.25 Farmarit. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Stereo. 3.00 Don’t Stop the Music. Lapsuuden kesä Amurissa. 4349813 01.50-02.40 Pääsiäistipu. Komedia. Amerikkalainen komediasarja. Ohjaus Seppo Hyvönen. 12.55 Suomi tänään. 17.00 Moottoritietyömaa kohtaa muinaisuuden. 2222867 09.05 Repe Sorsan pääsiäisrieha. 7803616 16.55 Sagwa. 3573003 08.35 Fit4You.tv. Radio Extrem 99,7 MHz 07.00 Anne och A-laget. 18.00 E! Entertainment Spesiaalit. 949157 19.30 FST: Ratatosk. 14.00 Uutiset. 13.40 Tänään 50 vuotta. 20.00 Nyheterna. 15.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 08.10 Luontoretki. 23.15 Generalens dotter. 4504138 11.35 Sinun tähtesi: Cherin jäähyväiset. 1965 7716374 15.30 10 + 2. Alaston olohuone. 15.03 Liikenneradio. 15.25 Ordjakten. 17.30 Questions pour un Champion. Hetki lähestyy, jolloin Randin ja Steven on ilmoitettava heille tulevista häistään. 7846954 18.00 Tv-uutiset. Edges with Mal Fletcher. 13.05 Matiné: Devdas. Osa 2/2. Islantilainen näyttelijä Baltasar Kormákur suuntaa seuraavaksi Hollywoodiin, mutta tällä kertaa ohjaajana. Luottoraja. 17.45 Urheiluradio/Pitkävetovihjeet. 12.00 Uutiset ja sää. 12.00 Kärlek på kåken. Geeniteknologia luo mahdollisuuksia manipuloida perimää lähes rajattomasti. Paljastuksia näyttää nimensä mukaisesti Hollywood-starojen elämää pintaa syvemmältä. Kesto 136 min. Osa 3/4. Uusinta. 0.45 Jalkapallo: MM-Karsinta. Miten kohtaavat piispan ja tähtitieteilijän maailmankuvat. Vieraina Jarod Miller, Ozzy Osbourne ja Trace Adkins. 17.00 E! Entertainment: Hyvältä näyttää. 1377515 13.05 Arto Nyberg. 1.00 Säsongsavslutning: The District. FST/Pohjoisvisio. 10.00 Missä olet. 2.00 Ride with Funkmaster Flex. 367515 19.10 Päivän sää. Luo oma pääsiäistipusi ja lähetä pääsiäistervehdyksesi. http://www.bible.fi 11.00 Klubi 700 CBN-kanavan ajankohtaismakasiini. 43206 08.10 TV2: Pääsiäinen Kiviniemessä: Pääsiäisvoi. 17.00 Aktuellt med väderrapport. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. 7.00 TV5, le Journal. Sotatrilleri, jossa nuori suunnistaja ammutaan alas vihollisalueella Bosniassa. 16.05 Liikenneradio. 11.05 Nils Nilsson Skum – den store nomaden. 16.05 Sergei Rahmaninov: Vigilia. 17.45 Urheiluradio/Pitkävetovihjeet. 3.00 TV5, le Journal. Bettelle heitetään lokaa päin kasvoja. 22.00 Aktuellt. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 10.02 YleX Tänään 14.02 YleX Iltapäivä. 07.03 Sää. 8966616 11.00 Tv-uutiset. 6454374 21.50 Tv-uutiset. 06.00 Uutiset. Draamakomedia. 23.03 Löpsedeln. 17.45 Pilanpäiten. 14.00 Journal RTBF. Yksi vävykokelaista tulee suoraan luostarista. USA 2001. 3254916 19.10 Prisma: Täydellinen lapsi?. 11.00 Taka-ajatuksia. 15.03 Liikenneradio. 01.02 Yöradio. Kaapissa, kaapista, kaappiin. 16.00 Uutiset ja sää. 21.00 Uutiset. 10.00 Adventtikirkon jumalanpalvelus Jyväskylästä. 19.55 Urheiluradio. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God Morgon, Vega Österbotten 15.30 Österbotten idag. 3.20 Dolda kameran. 15.00 Uutiset. 13.45 Gröna rum. 19.30 Watts-makasiini. 8558770 20.15 Hauskat kotivideot. 22.05 Merkkituote: Mille saa nauraa. Huono-onniset tippuvat joukosta yksi toisensa jälkeen, kunnes jäljelle jää voittaja. 14.00 Ride with Funkmaster Flex. 10.00 Up North the Music. 4.00 Don’t Stop the Music. 18.03 Liikenneradio/Radio Suomen soitetuimmat. 10.00 Uutiset. 992225 20.10 IS Urheilu-uutiset. 17.15 Fru Einstein. 18.45 Pilanpäiten. 21.25 UMO Live! 21.55 Tänään 50 vuotta. 20.10 Villit vuodet, suuret luokat. Perivihollisten kohtaaminen. 16.55 Urheiluradio. 1050935 15.56 TV2: Seitsemän taikarengasta. 17.15 Le Journal de L’eco. 34022 10.05 Ykkösdokumentti: Pako ja paluu. 07.50 Merisää. 21.03 Suomi tänään. Deacon ja pikku Hope suloisesti halikkain. 020 730 1071) 21.00 VOA Radio Dei 104,3 MHz 06.00 RADIO DEIN AAMU, Heidi Rautionmaa 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 07.15 Raamattuavain 09.45 Lastenhetki 11.10 Toivon tiellä 12.03 RADIO DEIN MUSIIKKITUNNIT 15.03 ERILAINEN ILTAPÄIVÄ 17.00 ILTADEI 17.15 Raportti Israelista 17.30 Sana Jerusalemista 18.00 Lasten iltahetki 18.15 ALUEELLISTA OHJELMAA 18.35 Pelastusarmeija 18.55 Täyttä elämää 19.15 Samassa veneessä (u) 20.15 Armon aallot 21.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 21.45 Matkalla 22.15 Elämä on 23.00 Toivekonsertti, osa 1 (u) 00.00 Päivän vieras (u) 01.00 YÖDEI Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 TV7 08.55 Tämä on se päivä "Jokainen ase, joka valmistetaan minun varalleni on oleva tehoton". 24.00 Southpark. 8377157 16.30 Kuningaskuluttaja. 2.35 Stars Parade. Matalasuhdanne koittaa kuitenkin myös Tommylle, ja silloin pomosta ja bisneksestä paljastuu uusia puolia. Suuri ruotsalainen tosi-tv-seikkailu jatkuu. 3.45 Cagney & Lacey. 11.15 Reflets Sud. 20.00 Trackslistan. 20.30 Anoppi. 4920041 17.10 Basaari. 16.00 Uutiset ja sää. 4.55 Lättlagat. Esitetty USA:ssa 22.03.05. 07.04 Suomi soi. 23.00 Epookki. Ohjelmassa seurataan viime vuoden tangokuninkaallisten, Johanna Debreczenin ja Tommi Soidinmäen, taivalta Seinäjoelta viime syksyn keikoille. 21.00 Källkod 22.00 Fri Bas. Jenny on epätoivon partaalla. 00.00 Uutiset ja sää. 21.00 Uutiset. Juontajana Sami Sykkö. 09.06 Otteita laulajan taipaleelta. 05.50 Merisää. 15.00 Juha Kulmasen julkinen sana. 23.30 The Block. Stereo. 15374 17.40 Viittomakieliset uutiset. 961225 13.55 Lentävät lääkärit. Kolme tietäjää. Toinen esitys. 12.05 Destins de Femmes. 5292916 08.40 Väiskin ja Repen karnevaalit. 08.10 Luontoretki. 2.15 Uutiset. 17.45 YLE news. 3.25 Sauvetage. 13.40 Tänään 50 vuotta. 15.00 TV5, le Journal. 3463312 09.30 Tunteita ja tuoksuja. Osa 14/40. 9.25 Mediterraneo. Toimittaja Maarit-Elisa Virmajoki. 20.00 Vittfarne. Korut ja kuolema. 11.35 Han spelar för livet. Kuva: Subtv. 699041 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. 02.00 Uutiset. Vaatteiden kokomerkinnät muuttuvat. 13.30 Lentopallo: Mestarien liiga. 6074848 21.45 Kulttuuridokumentti: Maani – maailmani. Mukana myös muita piirroshahmoja, kuten Sylvester-kissa. 19.01 Björnes magasin. 9.01 Max och Ruby. Tuotanto Ay Kaukonpyöli Lapila & Lapila. 05.02 Ylen aamu. 21.00 Kaiken se kestää. Sillä välin hänen päällikkönsä rikkoo sääntöjä saadakseen hänet pelastetuksi. 7928515 20.15 FST: : Matka menneeseen. 1645 20.00 FST: TV-nytt. 17.03 Liikenneradio. Stereo. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. Stereo. 20.04 Suomi tänään. 02.02 Yöradio. 23.00 Aktuellt. 18.00 Alvaro y Bounce. Repe Sorsa järjestää pääsiäisviihdettä omalla repemäisellä tavallaan. Toinen esitys. 3151577 10.00 Tv-uutiset. Amerikkalainen draamasarja alati uuden hahmon omaksuvasta Jarodista, joka on jatkuvasti edellä arkitodellisuutta ja takaa-ajajiaan. 21.00 Saltön. 03.02 Yöradio. 18.00 Aktuellt. 16.55 Urheiluradio. 12.05 Ilonan ystävät. 23.00 Shadow of the Vampire. Helisevä kyyhky. 12.00 Uutiset ja sää. Aamun hetki kullan kallis. 07.55 Radioteatteri esittää: Pääsiäisrunoja. 4.55 News. 10.55 Mondomix. 7955732 08.50 TV2: H.C.Andersenin satu: Sittiäinen. Osa 6/6: Minä itse. 22.27 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Viime perjantaina alkaneen tarinan päätösosa. 4349867 14.25 Niin on ollut ja niin on aina oleva. Osa 12/12. 4149596 08.00 TV2: Lasten pääsiäinen. 22.55 Kulttuuriuutiset. 8085119 19.50 Avaruuskansiot. 18.30 Hartaita säveliä. Robert Redford Hollywoodin minimalisti, osa 2/2. Lähikuvassa Aki Sirkesalo. Uudet yrittäjät, entiset kujeet. 00.05 Yöklassinen. Koukussa, osa 1/2. 10.00 X3M-Nyheter . 19.30 Wallace & Gromit. 19.00 TV5, le Journal. 2558751 18.25 FST: : Pääsiäispäivä – uusi vapaus. 20.25 Vädret. 20.30 Ride with Funkmaster Flex. Kevät on pahasti myöhässä. 12.45 Merisää. Uusinta. Luontodokumentti Styrbjörn ja Solveig Ejnebyn käytännöllisestä ja ideologisesta taistelusta luonnonmukaisen maanviljelyksensä ja metsänhoitonsa puolesta Smoolannissa. 3.55 News. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 9882732 18.35 Kauniit ja rohkeat. 2511886 23.25 IS Urheilu-uutiset. Osa 8: Molukit Hollannissa. 18.50 Merisää. Ismo Alanko Säätiön keikkataltiointi viime marraskuulta. 12.05 Suomi tänään. Tuotanto New Wave International. 19.00 Uutiset ja sää. 23.00 Pimp My Ride. Vasara ja nauloja. 23.55 MTV Rush. Suomen Pipliaseuran tuotantoa. 22.30 Chappelle’s Show. 17.30 Päivän peili ja sää. 510751 15.45 10 + 2. Suora. Osa 2/2. 13.04 Suomi tänään. Suomeksi puhutussa versiossa ääninä ovat mm. 03.02 Yöradio. 12.00 X3MNyheter. Raskolnikovin sisar Dunja purkaa kihlauksensa ja vanha tuttavuus, Svidrigailov, ilmestyy paikalle vakuuttamaan rakkauttaan. Osa 8/8. USA 2001. 09.05 Suomalainen aamukonsertti. 07.04 Suomi soi. Näyttelijä Finola Hughesin juontamassa muotiohjelmassa uusitaan viikoittain yhden pahaa-aavistamattoman ‘uhrin’ tyyli päästä varpaisiin. Erikin yllätysvalinta. Kesto 86 min. 10.04 Otteita laulajan taipaleelta. Tänään fiiliksiä keväiseltä Leviltä ja elämyksiä moottorikelkkasafarilta. 5074119 19.15 Harry Potter ja viisasten kivi. 5659454 17.25 Vaaleanpunainen pantteri. 22.55 Kulttuuriuutiset. 21.00 Sporten. 2.10 Stade Africa. 01.00 Uutiset ja sää. 14.03 Suomi tänään. 6589225 17.10 Tangokuninkaalliset 2004. käydystä muodostelmaluistelun SM-kisojen vapaaohjelmien finaalista. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. 21.10 Inblick i samhället. 18.05 Face a L’image. Yleisön joukossa on legandaarinen koomikko Henry Rooney, mutta kaikkein tärkeintä on tehdä vaikutus uusia tulokkaita metsästävään kykyjenetsijään. Jutustele, kysy, kommentoi! 10.15 Mad TV. 18.00 Jalkapallo: MM-Karsinta. 16.15 Late Night with Conan O’Brien. 482683 21.15 FST: Bettina S. 05.00 Uutiset ja sää. 4198981 06.00 Tellus-tietovisa. 01.30 Kulttuuriuutiset. Huono-onniset tippuvat joukosta yksi toisensa jälkeen, kunnes jäljelle jää voittaja. 165935 12.50 Janne Ahonen – maailman paras. 13.03 Sää. 21.30 Punk’d. (146’) USA 2001 37614954 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00 Uutiset. 23.00 Skillsters 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. 12.45 Filmkrönikan. 827732 20.45 FST: Kulkurin Eurooppa: Slovenia. 11.03 Suomi tänään. 700206 22.15 Tulosruutu. Amerikkalainen tosi-tv-sarja. Tina on murheen murtama. 07.00 Uutiset. Krisse Salminen, Petteri Summanen, Santeri Kinnunen, Jarkko Tamminen, Jukka Virtanen, André Wickström ja Mika Ala-Panula. 14.30 Snooker: China Open. 16.00 Uutiset 18.00 X-ryhmä 21.00 Mestarisoundi. 5555138 18.20 Kotimaan kasvot. Laura, Ilkka ja Olavi. 11.00 Top 10 at Ten Danish. Kolmasluokkalaisten oma kisailu. Hänen isänsä on munkki. 07.03 Pääsiäisen varhaiskonsertti. 19.55 Urheiluradio. 11.03 Suomi tänään. 10.45 Pussel. 11.55 Urheiluradio. 417799 17.40 Emmerdale. 12.00 Up North. 17.03 Liikenneradio. John Vikström pohtii pääsiäisen ilosanomaa ja kristillistä toivoa. 06.30 Suomi soi. 6522003 15.55 TV2: Haloo! Sartsa ja Timppa. 25225 19.05 FST: Maaottelu joka ei koskaan unohdu. 10.03 24 kvadrat. 11.00 TV5 le Journal. 04.02 Ylen aamu. Suosittuun fantasiaromaaniin perustuva elokuvaseikkailu, jossa Harry Potter tutustuu ihmeellisiin noitavoimiinsa ja pääsee opiskelemaan Tylypahkan kuuluisaan noitakouluun. Amerikkalainen komediasarja. 14.00 Uutiset. 20146 00.45 Siirtolaisuus Euroopassa. 21.50 Merisää. 18.03 Bumerang 20.00 Lyssnarens egen lista. 18.55 Liikenneradio. 09.00 Uutiset. 00.05 Yöradio. 7443349 07.00 Jackie Chan seikkailee. 14.03 Siperialaisia. 17.00 TV5 le Journal. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. 62157 23.00 FST: Lähikuvassa: Baltasar Kormákur. 16.10 .som ankrat med Galejan i din vik. 8.20 Köket. 13.55 Pätkä. 13.00 Uutiset. 13.03 Sää. 9.00 JT Radio Canada. Nuoret lavakoomikot odottavat vuoroaan newyorkilaisklubissa. 16.15 Tystare än vattnet, lägre än gräset. 10.04 Otteita laulajan taipaleelta. Saturnus. 878312 22.35 Siveyspoliisi. Lähetämme GOD TV:n ohjelmia sinällään englanninkielisinä. Lähikuvassa Aki Sirkesalo. Isäntänä Conan O’Brien. 22.00 Uutiset ja sää. 895022 14.15 Kansallismaisemat: Rautavesi. Veneen kuntotarkastusohjeet. Kesto 87’ Uusinta. 51799 09.05 Buddhan elämä. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. 13.00 Uutiset. 6809190 09.00 Tv-uutiset. 15.00 Uutiset. Uusinta. 07.53 Suomi tänään. 6.45 Nationalsången. 12.05 Suomi tänään. 1.55 News. 11.30 Suomi 50 vuotta YK:ssa. 18.55 Regionala nyheter. 3986206 11.35 Pienen mielen liikkeitä. Lääkärin määräyksestä. 01.02 Yöradio. 14.30 Terveydeksi. 12.03 Pravda 14.00 X3M-Nyheter. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 YleX Aamu. 6.00 Don’t Stop the Music. 22.27 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 1.20 Journal TSR. 20.03 Sää. 641770 17.40 Dr. Ristin Tuki ry:n tuottama lastenmakasiini. 12.00 Uutiset ja sää. 06.03 Sää. 5590683 13.50 Talousvalmentaja. 22.15 Sportnytt. Mitta täysi. 5431022 23.35-00.35 Bad Girls. 10.03 Sää. 7.55 Köket. Uusinta. 65913 17.05 Maailmanmenoa: Lumiskootteri. Amerikkalainen draamasarja. 18.45 Lätt klassiskt. 10.00 Uutiset. 8546935 20.30 70’s Show. 03.00 Uutiset. 4.30 Lättlagat. Randin perhe saapuu. Katalysaattorini. 1803480 09.50 TV2: Mire bala kale hin: Kaksitoista kuukautta. 19.15 Fråga doktorn. 22.00 GOD TV -ilta 22:00 Enjoying Everyday Life Joyce Meyer 22:30 In Depth Andrew Owen 23:00 Morning Star Rick Joyner 23:30 700 club 00:30 Winning Ways 01:00 Dream on TV Eurooppalainen GOD TV näkyy nyt myös meille. Andersenin satuun. 14.55 Urheiluradio. 2130461 16.50 Ruokala. 11.30 Dolda kameran. 7822664 13.15 Kotimaan viikko. Uusinta. 03.25 Olympiaradio. 7601886 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Eräässä jumalan hylkäämässä espanjalaisessa kylässä sijaitsi ränsistynyt rakennus, joka muutettiin tiibetiläisbuddhalaiseksi keskukseksi. 58848 20.45 Urheiluruutu. 18.03 Liikenneradio/Radio Suomen soitetuimmat. 1167190 11.32 Norjaa ristiin rastiin. 01.05 Neon Genesis Evangelion. Olemmeko luomassa käytäntöä, jossa vain terveet ja kauniit saavat syntyä. 12.10 Juutalainen pääsiäinen. Fantasiakertomus nuoresta tytöstä, joka uneksii itsensä ihmeellisiin seikkailuihin ja lumoavien mielikuvitushahmojen pariin. Amerikkalainen draamasarja alati uuden hahmon omaksuvasta Jarodista, joka on jatkuvasti edellä arkitodellisuutta ja takaa-ajajiaan. 555138 15.10 Ankkarock: The Flaming Sideburns. 9.30–10.00 Allra käraste syster. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Minna Ottavainen 13.00 Taavi Salmivaara 17.00 Lauri Saarilehto 22.00 Radio Novan yö Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 00:00-05:00 Iskelmän yö kevyen musiikin klassikoita 05:00-06:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 06:00-11:00 Iskelmän aamu Timo Virkkula Uutiset ja sää klo 6, 7 , 8 , 9, 10 Sää ja uutisotsikot 6.30, 7.30, 8.30 07:10 Heikkotasoinen vitsi 07:40 333 euron minuutti soita 020 366 800 08:35 Viikon Artisti 08:45 Iskelmän Hyvät Uutiset soita 020 366 800, tekstaa 17284, tai kerro uutisesi aamun aikana osoitteessa www.iskelma.fi 09:03 Iskelmän kahvitauko: Toiveet iskelmä.fi 09:30 Hyvät uutiset päivän toimittajan palkitseminen 10:35 Iskelmän lista 11:00-13:00 Iskelmän siirtoketju parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset 11:00/12:00 13:00-18:00 Iskelmän iltapäivä Hannu Aholaita Uutiset ja sää 13:00/14:00/15:00/16:00/17:00 13:40 Tuplaa palkkasi ilmoittaudu osoitteessa www.iskelma.fi 14:35 Ennakkosoitossa 18:00-23:00 Kivan päivän ilta Cia Laakso/Ari Ojala Uutiset ja sää 18:00/19:00/20:00/21:00 20:15 333 minuutti 21:15 Iskelmän Hyvät Uutiset 22:15 Tuplaa palkkasi 23:00-24:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 0.00 Pookin yö-aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 10.00 Jumalanpalvelus Kemin kirkosta 11.00 Pookin aalloilla -tauotonta 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 10.00 Jumalanpalvelus Perhon kirkosta 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Hengellistä musiikkia 13.00 Seurat Perhon Rauhanyhdistykseltä 14.30 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Kanava on vapaa 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Raamattu kannesta kanteen 18.00 Hengellinen ilta (Rukouspalvelu puh. Tänään Bronxissa varttunut Jennifer Lopez paljastaa haastatteludokumentissa kaiken urastaan, elämästään ja avioliitoistaan. Arkkipiispa em. 2.35 Kommissarie Rex. 28935 17.50 Kotimaan kasvot. 19.00 Frendit. 9958138 22.20 Vihollisen keskellä (K15). 15.30 E! Entertainment: Miss Hawaiian Tropic 2004. 1436119 10.00 Felicity. 07.53 Suomi tänään. 23.00 TV5, le Journal. 6284664 00.15 Ruuvit löysällä. 17.50 Pääsiäisajan urkumusiikkia. http://www.ristintuki.fi 18.45 Via vartti Lauluyhtye Kaarneet. Trullit eli pääsiäisnoidat yrittävät viedä onnen talosta. 21.40 Folk! 22.00 Aktuellt. 9763119 10.00 Pocahontas. 13.05 On a Tout Essaye. 1778423 01.15-01.25 Euronews. 23.30 Caméra sans Visa: les Cousins. 23.03 Bluesministeri. 7.25 News. 08.00 Uutiset ja sää. Music tv 7.00 Rise and Shine. 9760041 08.35 Kippari ja hänen kaljaasinsa. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. 6962916 12.40 Pilanpäiten. 22.00 Unge Andersen. 2183645 16.25 TV2: Hetkinen. 5095480 08.20 TV2: Postimies Pate ja ilmapuntari. 14.03 Suomi tänään. 03.00 Uutiset. 8128022 08.15 TV2: Viivi ja Leevi: Hiukset. Matkustajien pelastumismahdollisuudet näyttävät heikoilta, kunnes koneessa mukana ollut lentokonesuunnittelija ehdottaa, että maahansyöksyneen koneen osia voisi käyttää kokonaan uuden lentokoneen rakentamiseen. 05.00 Uutiset ja sää. 19.03 Radioteatteri esittää: Pääsiäisrunoja. 21.30 Jumalan juoksupoika Uusinta. 18.00 TV5 Infos. Toinen esitys. 18.00 Uutiset. Metsästäjä. Lähikuvassa Aki Sirkesalo. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Suomenkielinen tekstitys teksti-tv:n s. 12.55 Suomi tänään. Nuorten makasiiniohjelma. 22.00 L-koodi. 21.00 Vetenskapsmagasinet. 22.00 Paradise Hotel. 6091913 15.15 Murhasta tuli totta. Tv 4 Nordisk 7.30 Köket. Ohjelman juontavat TV-tähti Art Mann ja vuoden 2003 Miss Hawaiian Tropic -kilpailun voittaja Erica Reams. 08.05 Suomi tänään. 16.10 Musikrepubliken. 5.00 Don’t Stop the Music. 5.30 Acoustic. Pohjoismaisen elokuvan merkkihenkilöistä kertova ohjelmasarja, osa 3/10. 21.30 Bosse bildoktorn. 3607461 16.00 Luultavasti huvitus. 23.00 Spooks. Amerikkalainen komediasarja. 23.00 Nyheterna och vädret. Koostelähetys Helsingissä 6.3. 751770 07.25 Puuha-Pete. 19.03 Liikenneradio. 20.30 Time out. 1.15–7.00 Sändningar från SVT24. Suora. 15.00 Konståkning: VM Moskva. 00.20 Kameleontti. Ohjelmassa sukelletaan latinotähti Jennifer Lopezin rakkauselämän kiemuroihin ja kerrataan 34-vuotiaan tähden avioliittojen ja -erojen vaiheet. KESKIPOHJANMAA 22 YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Aamun peili ja sää. 21.30 Journal F2. Ruotsin tv 1 9.00 Bolibompa. 1.00–2.00 Veckans konsert: Beethovens hår. 17.20 TV5, L’invité. 22.30 Generalens dotter. 23.00 Uutiset. 14.35 Des Chiffres et des Lettres. Chyde. Mielenvikainen. uusinta. 14.00 Uutiset. 3490461 14.00 Kuninkaalliset lemmikit. Kuninkaallisten lemmikit ovat kautta aikain saaneet nauttia ylenmääräisestä hemmottelusta, mutta kuninkaalliset myös kehittävät ja jalostavat koirarotuja eteenpäin. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. TV 5 5.00 TV5, le Journal. 15.50 Melodiradion. 06.04 Ylen aamu. Amerikkalainen talk show. 8891954 12.25 Elokuva: Rakkautta komediaklubilla. 8384935 12.00 Pienen mielen liikkeitä. 02.00 Uutiset. 18.00 Dialogi. 0.20 Rapport. 19.00 Bolibompa. 12.10 Juutalainen pääsiäinen. 11.55 Urheiluradio. 19.00 Ride with Funkmaster Flex. 19.10 Radioteatteri esittää: Sinuhe egyptiläinen 22/22. 22.15 Egocentrum. 13.55 News. Pahoja aavistuksia. 19.45 Olympiaradio. 4187225 22.00 FST: Dokumentti: Maamiehen elon päivät. Pakkausten värien symboliikka. 9.00 Rise and Shine. Amerikkalainen komediasarja. 18.00 Uutiset. 8190 23.30-01.00 Mikämikä-tvpeli. Minä olen parantaja 10.30 Elämän ankkuri 10.40 Lasten Piplia lukijana Matti Ranin. 18.55 News. Etukorttitalo. 00.05 Yöradio. 913 20.30 Tv-uutiset ja sää. 22.00 The Ashlee Simpson Show. 2.00 TV5, L’invité. 23.00 Uutiset. 8.00 Rise and Shine. Kesto 102 min. 10.03 Sää. 1.00 30 Ride with Funkmaster Flex. Tuotanto Elämän Sana. 779. 19.25 Thalassa. Jutustele, kysy, kommentoi! Eurosport 9.30 Xtreme-urheilu: YOZ Xtreme. 22.50 Late Night with Conan O’Brien. Kun Ritsuko kehittää uutta tekniikkaa EVAan, pilotit joutuvat suorittamaan testit ilman häiritseviä asuja, eikä se miellytä heitä lainkaan. ksänkymmentä kaunotarta eri puolilta maailmaa kilpailee vuosittain jaettavasta Miss Hawaiian Tropic tittelistä Treasure Island Casinolla Las Vegasissa. 18.00 Ride with Funkmaster Flex. 103119 08.25 Vaaleanpunainen pantteri. 2559732 11.10 Liisa Ihmemaassa. 14.03 Pravda fortsätter 16.00 X3M-Nyheter. Väiski ja Repe esittävät orkesterin säestyksellä Camille Saint-Saënsin kappaleen Eläinten karnevaali animaatiota ja live-actionia yhdistelevässä lyhytelokuvassa. Mansikka-Marjan kevät, osa 2/2. 13.15 Det goda samtalet. 21.50 Merisää. Haastattelussa europarlamentaarikko Lasse Lehtinen, herra Luontoilta Veikko Neuvonen ja Pori Jazzin toimitusjohtaja Katja Leppäkoski. 17.10 Tro och tvivel, fördömande och förtvivlan 17.35 Lätt klassiskt. Stereo. 9.15 Anastasia. 42577 08.01 TV2: Pääsiäinen Kiviniemessä: Trullin matkassa. 22.00 Uutiset ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. Vanhempia ja lapsia. Toinen esitys. 6044 17.00 Tv-uutiset. 17.30 Päivän peili ja sää. 20.00 Särmää Yleiskuva. 21.00 Tennis: WTA-turnaus, Miami, USA. Suuri ruotsalainen tosi-tv-seikkailu jatkuu. Tummiakin sävyjä sisältävä englantilainen saippuasarja, jossa nuori blondi hallitsee viileän laskelmoidusti ympäristöään. 11.00 Aamupäivän musiikkia. 10.05 Photos de Famille. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 2.55 News. 1675138 10.50 Muodostelmaluistelua: SM-kisat 2005. 13.04 Suomi tänään. Amerikkalainen talk show. 7/16. Helsinkiläisbändi The Flaming Sideburns soittaa vahvasti 60ja 70-luvuilta kuulostavaa rockia. Palveluksessanne hääkonsultti Sir-Gay!. 30119 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Lauantaina 26.3.2005 . 06.04 Ylen aamu. 192867 18.35 FST: Liikkeellä luonnossa. 6225645 22.45 Rikos ja rangaistus. Tommy on uusi tulokas firmassa, joka myy ovelta ovelle kodin turvajärjestelmiä. 11.55 MTV News. 16.05 Liikenneradio. 1.50 Lone Gunmen. 10.35 Sportspegeln. Sinuhe egyptiläisen tarina. Toinen esitys. 16.00 Uutiset ja sää. 69732 08.05 Kaitaa polkua. 7.30 Rise and Shine. 00.00 Uutiset ja sää. 24119 12.25 Inhimillinen tekijä. 10.55 News. 19.45 Olympiaradio. Toinen pääsiäispäivä Radiot Kaapelikanavat E! Entertainment. Naapurimaan lähimmäiset yrittävät jälleen selviytyä luonnon ja maaseudun rauhan keskellä ilman nykyaikaisia mukavuuksia ja samalla suorittaa eri vaikeusasteisia kilpatehtäviä. 05.02 Ylen aamu. 09.00 Jeesuksen jäljillä Lasten Jeesus-elokuva. 19.00 Uutiset ja sää. 10.00 Snooker: China Open. 23.06 Café Continental. 14.05 Mad TV. Tuotanto: Bada Bing Oy. Uusinta. 10.30 This is the New Shit. J-Lon avioliitot. Osa 5/6: Ajatustenlukua. 04.02 Ylen aamu. 17.55 Löpsedeln. 9659732 20.27 Keno ja Ässä-arpa. 09.06 Otteita laulajan taipaleelta. 13.10 Ylistetään! 18.30 Kapsäkki Pääsiäinen. Tavastian keikalla kuullaan niin uusimman Minä ja pojat -levyn biisejä kuin vanhempiakin hittejä. 8.30 Rise and Shine. 19.00 Aktuellt. Tuotanto Avainmedia.www.avainmedia.org/zoom 21.00 PULP Nuoret uskovaiset taiteilijat kertovat elämästään ja suhteestaan Jumalaan. 09.00 Uutiset. 12.45 Merisää. 22.55 Jacko. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. 09.05 Sää. Amelia Hoyn juontama listaohjelma. 00.05 Nattklassiskt. 19.00 Uutiset ja sää. 20.00 Sumo: Hatsu Basho, Tokio. 23.55 Familjen Anderson. Amerikkalainen komediasarja. Amerikkalainen dokumenttisarja tvja elokuvatähtien elämästä. 08.00 Uutiset ja sää. 2257157 23.20 Myöhäisuutiset. Amerikkalainen komediasarja. Ratkiriemukkaassa animaatiokomediassa koko maailma pyörii robottien ympärillä. 18.55 Liikenneradio. 18.05 Bokmål: Fotboll, popsånger och avdankade polismän. 00.05 Nattklassiskt. 18.30 Krokodill. 20.10 Villit vuodet, suuret luokat. 20.03 Sää. 2412577 09.05 Norsujen kuningatar 2/2. 06.00 Uutiset. Pääsiäisen aikaan noidat eli trullit olivat liikkeellä onnea varastamassa. 0.25 Mannen från U.N.C.L.E. 19.00 Aktuellt. 17.00 Fidelio. 17.55 News. 6.00 Voyage Contre la Faim. 55935 16.25 Sata sanaa: Huumori. 22.55 Novosti po-russki. 20.00 Farmarit. 9203003 07.35 Mansikka-Marja. 264409 22.00 Paritellen. 19.30 Will & Grace. Uusinta. 20.30 Rapport. 13.55 Pätkä. 05.50 Merisää. Uusinta. 7.30 Telematin. Ruotsin tv 2 11.00 Gudstjänst. 19.50 Keno. 20.00 Southpark. House-bändinä Max Weinberg Seven. Kavereiden kesken. 19.55 News. 21.55 MTV Recommends. 4.10 Brigade Nature. 6.55 News. 4594409 11.35 Euro Top 20. USA. 664515 13.05 Aavikkolento. 08.00 Uutiset ja sää. 22.05 Päivä tunnissa. 86461 11.05 Nobel-kirjailija Elfriede Jelinek. 0.30 Southpark. 7017770 18.35 Tuho-osasto. 20.00 Uutiset. 5.55 News. 22.05 Päivä tunnissa. 16.55 MTV Rush. 22.00 Uutiset ja sää. Suora. Amerikkalainen realitysarja. 22.30 Snooker: China Open. BBC:n tuottama komediasarja, jonka terävät sketsit noudattavat parasta brittiläistä huumoriperinnettä. 14.50 Mad TV. Mahtaako tämä vaikuttaa Kristiinan päätökseen. 5164931 20.00 MOT. 8422726 00.50-01.15 Lumilautailua. Lisätietoa kanavasta saat http://www.god.tv SubTV! 05.15 Sub chat. 06.30 Suomi soi. USA 1997 9852428 16.40 Päivien viemää. 8.40 Köket. 283770 17.05 Sähkeuutiset. 5.25-6.10 Köket. 22.30 Hockeykväll. 8582119 19.00 Seitsemän Uutiset. 84751 20.10 FST: Elämäni kirja. Bobin tuntematon elämä. Salatehtävä. Kolmessa perheessä tutkitaan omenatarhan salaisuuksia, ettei perinne katoaisi: tunnistus, vanhan lajikkeen pelastaminen, sata hillopurkkia pappilan kellariin. 7.55 News. 6280190 20.50 Kotikatsomo: Tahdon asia. 8540799 11.20 Tiibet Espanjassa. 20.30 Zoom Pääsiäisen merkitys nuorille. 19.03 Liikenneradio. 8.55 News. 11.30 Shalom Israel 12.00 Esterdraamaelokuva Kuningatar Esterin tarina venäläisen Saratovin kaupungin teatterin esittämänä. 6087157 14.40 Jonne Aaron – lastenkodista rocktähdeksi. 9.55 News. 02.02 Yöradio. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. 0.30 På rätt sida vägen. 02.25-06.00 Sub chat. Phil. Lähikuvassa Aki Sirkesalo. 22.55 Le Journal de L’eco. 14.15 Landet runt. Ihanan Aamun ruokaosuuden toinen esitys. 18.00 X3M-Nyheter. 19.00 One Way Ohjelman tuottaa One Way Mission ry http://www.onewaymission.fi 19.30 Jumala tietää Cindy Jacobsin ohjelma. 21.03 Suomi tänään. 01.30 SubLive: Ismo Alanko Säätiö. 16.40 Melodiradion. 20.00 Uutiset. 03.25 Olympiaradio. 13.25 Mad TV. Uusinta. Oscar-palkitun Ice Age -elokuvan luojan Chris Wedgen visuaalisesti huikea robottimaailma vilisee toinen toistaan hauskempia robotteja. 17.00 Uutiset. 2554935 18.35 Pokka pitää. 21.30 Parlamentet. Naapurimaan lähimmäiset yrittävät jälleen selviytyä luonnon ja maaseudun rauhan keskellä ilman nykyaikaisia mukavuuksia ja samalla suorittaa eri vaikeusasteisia kilpatehtäviä. Ikonimaalauksen suosio on kasvanut vuosi vuodelta, aktiiviharrastajia on jo muutama tuhat
01.02 Sokkotreffit. 23.00 TV5, le Journal. 11.55 Livet enligt Rosa. 8830886 04.40-06.00 Rantalentis. 1.20 Kalla fakta. 21.30 Sportspegeln. 17.30 Jeesuksen jäljillä. 18.03 Suomi tänään. 3.35 Lättlagat. 11.00 Top 10 at Ten Rap. 18.00 Sportsöndag. 15.40 Lätt klassiskt. Huulipunaa kalsareissa. 18.55 Regionala nyheter. 04.02 Ylen aamu. Seurakunnan kamariorkesteri, kamarikuoro Psallite, Kör för alla sekä Maria-ensemble esiintyvät. 13.30 Punk’d. 3600945 11.15 Ellen Express. Fry, Leela ja Bender joutuvat muinaista Egyptiä muistuttavalla planeetalla orjiksi pyramidityömaalle. 08.20 Epookki. 3661669 16.10 Pontius Pilatus – Jeesuksen tuomitsija. 11.00 Horisontti. 18.00 Människans vägar. 7549447 23.55 Benny Hill. 16.10 Razzia. 811602 00.15-00.25 Euronews. 16.10 Viihteen aika. 17.00 Aktuellt med väderrapport. Selostajana Mika Saukkonen, kommentaattorina Timo Jutila, kaukalon laidalla Inka Korhonen. 23.25 Divertissement. 17.00 Uutiset. 02.00 Uutiset. 17.15 Vinnare: V65. Kotimainen matkailuohjelma. 11.00 Gudstjänst. Arvostelussa hurja audiovisuaalinen kokemus Viewtiful Joe 2, seikkailupeli Tak 2 ja samuraipeli Blood Will Tell. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz Oulu-Radio 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. Punainen. 17.30 Päivän peili ja sää. 19.35 Studio: Ishockey. 7.25 Zavevu. 08.05 SunnuntaiSuomi. Japanilainen anime-tieteissarja. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. 55992 18.10 Kakkosen kevätsää. 892282 22.15 Viikon sää. Suora. 07.04 Suomi soi. 16.55 MTV Rush. Suora. 14.02 YleX Viikonloppu. Tuotanto: Broadcasters Oy. Ruotsalainen musiikkimaailman supertähti Peter Jöback esiintyy Göteborgin Sinfoniaorkesterin säestämänä ja kertoo esittämistään lauluista ja niiden tekijöistä. 19.03 Suomi tänään. Katukuvassa näkyy pakanallinen juhlakuvasto. Ruotsi 2001 6137756 00.15-02.10 Alien Saga (K15). 3496640 09.30 Fievel. www.ylex.fi 18.00 Metalliliitto. 18.00 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 21.55 Suomi tänään. Suora lähetys. 08.10 Luontoretki. Amerikkalainen reality-sarja. 10.00 Yu-Gi-Oh! 10.30 Söndagmorgon. 22.00 Seriestart: Unge Andersen. 20.30 Southpark. 22.05 Suomi tänään. 19.00 Bolibompa. 20.00 Jalkapallo: MM-karsinta. 15.40 Alkkarit. 18.50 Sportnytt. 16.15 Ortodoksinen ehtoopalvelus Mikkelistä. 20.00 Uutiset. 21.30 Stripperella. 07.04 Suomi soi. Sarjakuva-aiheinen visailu. 17213669 06.00 Tellus-tietovisa. 16.00 Cribs. Ermot pelastustehtävissä Ikaalisten palo-ja pelastuslaitoksella. Suomen virallinen lista. 703973 21.15 Se on siinä. 12.45 Merisää. Tv 4 Nordisk 8.00 Säsongsavslutning: Lilla Bunny. 11.00 Uutiset. 18.50 Vesiposti vastaa. 6770008 14.45 Elämä on laiffii. 16.10 Viihteen aika. 10.00 Uutiset. 09.03 Bröderna Lejonhjärta 09.20 Scensamtal: Laura Jäntti. 5.30 Soluble Dans L’air (so.d.a.). Päivän tapaukset: Sihteeri Daisy Durante (25) miettii, käyttääkö hänen liikemiesrakkaansa Chris Alcantor (24) ulkopuolista apua polvellaan. 23.03 Lähikuvassa Zarkus Poussa. Subtv:n katsojat voivat runsaan viikon viiveellä seurata, kenestä tulee Yhdysvaltain seuraava laulava supertähti. 21.00 American Idol. 10.00 Up North the Music. 426263 19.10 Tulosruutu. Haastattelussa europarlamentaarikko Lasse Lehtinen, herra Luontoilta Veikko Neuvonen ja Pori Jazzin toimitusjohtaja Katja Leppäkoski. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 01.15 Ufoa!. laulajaan, yrttitohtoriin ja orkesterinjohtajaan. 13.40 Tänään 50 vuotta. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 01.00 Uutiset ja sää. Uusinta keskiviikolta. 17.45 Urheiluradio. Messun Helsingin Käpylän kirkossa toimittaa kirkkoherra Reijo Kataja ja kappalainen Kirsi Hiilamo saarnaa. Mukana mm. 5007447 19.15 Levyraati. 17.10 Led Zeppelin och Robert Plant. Aurinko paistaa yhtä lailla uskovaisille ja maallistuneille juhlijoille. 2023263 12.30 Smallville. Kaapelikanavat Radiot. 19.03 Suomi tänään. 18.30 The Block. 927737 20.50 Vaaralliset kuskit. 2292954 02.00-04.00 Mobiilipeli: King. Uusinta, ensies. (uusinta) 22.00 Top 40. 15.00 The Osbournes. 18.50 Merisää. 15.05 En minut med Stan Hooper. Marja ja Jenny. 08.00 Uutiset ja sää. 8.25 News. 6502176 17.40 SM-liiga Hockey Night: 6. 00.05 Yöklassinen. 13.00 Uutiset. 4312640 21.00 Ykkösdokumentti: Suomi juhlii. 9437060 09.05 Kauhulan koulu. 07.00 Uutiset. 17.00 Uutiset. Kanadalainen animaatiosarja. 7977485 15.45 Olen. 10.04 Iskelmäparatiisi. 15.00 Radioteatteri esittää: Sinuhe egyptiläinen 21/22. Maailman ensimmäiset sukset. 20.00 Southpark. 15.30 Göteborg Horse Show. 6.55 News. 9.40 Pokémon. 14.00 Uutiset. 5529244 13.55 Selviytymisopas. 20.30 Rapport. Vieras etelänavalta. 02.20 Buffy, vampyyrintappaja. 2.55 News. Perhe Kärkinen. 8598398 20.15 Ennen tähteyttä. 12.06 Kansanradio. 20.25 Felix Mendelssohnin jousikvartetto nro 5. 6980244 10.00 Jumalanpalvelus: Pääsiäisaamun messu. Mustalla huumorilla ryyditetty komedia, jossa ulkoavaruuden pienet vihreät miehet terrorisoivat Maata ja sen asukkaita uhkaa tuho. 22.15 Hipp hipp! [paw rihk-titt]. Kooste kesäkuussa Lissabonissa pidetystä suuresta rock-tapahtumasta. Dokumentti. 8561669 00.30-01.00 Seinfeld. 11.55 Urheiluradio. 05.50 Merisää. Vieraina Tarja Nieminen ja Timo Ylipahkala Oulusta. 4172824 08.00 FST: BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita. 19.55 Urheiluradio. 18.00 Uutiset. Claudia ryhtyy koululehden muotitoimittajaksi. 03.00 Uutiset. 07.03 ‘’Näistä levyistä en luovu’’. Kesto 102 min. Ylipainoiset lapset, osa 2. 01.00 Uutiset ja sää. 08.10 Ut i naturen med Volmar och Anita! 08.20 Melodiradion. Nathan saa isäukoltaan lahjan, vai pitäisikö sanoa lahjuksen. 10.03 Påskkrysset. Stereo. 16.05 Alkkarit. 16.00 X3M-Nyheter. Juontajana Jaana Pelkonen. 15.15 Alkkarit. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 4.00 Don’t Stop the Music. 16.03 X3M-Sporten. 12.00 Göteborg Horse Show. 12.40 Viikon luontoääni. 17.45 Studio: Ishockey. 983553 19.00 Seitsemän Uutiset. 4505008 08.31 TV2: Richard Scarryn touhukas maailma. 16.00 Uutiset ja sää. Angela, Tuire ja Mika, tarkkailkaa aikaanne! Kolme kiireistä ihmistä saa tehtäväkseen täyttää aikapäiväkirjaa. 22.30 Kenneth B Kenneth. 19.00 Aktuellt. 12.40 Viikon luontoääni. Perhe Kärkinen. 22.00 Uutiset ja sää. 10.03 Bumerangs bästa fortsätter. Pelle Positiivi palaa ohjelmistoon 2. Osa 3/5. 21.00 Sixties. Helsinkiläinen pariskunta, autoalalla työskentelevä Mika Aalto ja toimistoassistenttina työskentelevä Jonna Miettinen tapasivat toisensa Kreikassa lomamatkalla kaksi vuotta sitten. 14.03 Sunnuntai-Suomi. Kotimainen stand up -komiikan kykykilpailu jatkuu. 18.00 Ishockey: slutspel. 21.00 Vivement Dimanche Prochain. 16.00 Böckernas Finland – Kirjojen Suomi. Osa 3/6: Tytöt ja pojat. 21.00 Aktuellt. Maissi. Mutta matka Konnasuolle on täynnä haasteita. 14.55 Urheiluradio. 08.00 Uutiset ja sää. Jutustele, kysy, kommentoi! 10.00 Sailor Moon. 1.30 MTV Popular Music. 22.55 Tiden i skogen. 11.30 Jalkapallo: MM-Karsinta – kooste. 12.55 Löpsedeln. 03.00 Uutiset. 1996 8581824 15.45 SM-liiga Hockey Night: 6. 19.20 Aftonandakt 19.30 Sommarens festivalskörd û Musik vid havet 2004. 19.00 Uutiset ja sää. Amerikkalainen komedia vuodelta. Ruotsin tv 1 9.00 Bolibompa. 11.03 Sunnuntai-Suomi. Pääsiäisen ilosanoma Mustasaaren ruotsinkielisessä seurakunnassa. 18.50 Merisää. 2.15 Sverige i veckan. 1.00 Journal TSR. 18.55 Suomi tänään. 13.30 Studio pop. 5.00 Don’t Stop the Music. 69282 17.05 FST: Strömsö. Ihmeparantuminen. 20.04 Audiotalo. 10.00 Mumintrollet på samiska. Toinen esitys. 6464260 00.55-03.00 Tellus-tietovisa. Ajattelenko?. Amerikkalainen nuortensarja. 09.05 Sää. Musiikista vastaavat Käpylän seurakunnan kirkkokuoro, kamarikuoro ja lasten lauluryhmä kanttori Hannu Leskisen johdolla. 9.55 News. 5588466 18.20 Pohjantähden alla: Pikkukanttorit. Amerikkalainen keskusteluohjelma. 10.04 Iskelmäparatiisi. Keiji Nakazawa on haastanut rautakokki Rokusaburo Michiban kokkisotaan maissiherkuista. 14.00 Uutiset. 21.03 Suomi tänään/Radio Suomen soitetuimmat. Ihmeellinen rakkaus. Liturgi: Glenn Kaski. 1774263 08.45 Pelle Positiivi. 9.00 JT Radio Canada. 19.01 Harleys hittegods. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 23.55 MTV Rush. 07.03 Blåkulla tur och retur. 17896 10.25 Jytäkytät. 10.00 Pyöräily: MM-kilpailu rata Los Angeles, USA. Pääsiäisen sanoma – ”ennen kaikkea” 13.20 Kätköpaikka. 19.00 Aktuellt. Jackson ja Kevin Spacey. Tuottaja: Tarja Kupias/ Adamant. 2.20–2.50 Snowmagasinet Richter. 24601409 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen KESKIPOHJANMAA . 18.03 Suomi tänään. Suomen virallinen lista (uusinta) 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. 21.00 Robin Hood. 15.00 Uutiset. 14.03 Tähtisumua. 05.44 Ylen aamu. 2598379 18.25 FST: Kukkaloistoa. Bändi aloitti toimintansa Remu Aaltosen johdolla jo vuonna 1971. neljännesfinaali. 349350 17.45 FST: SUOLA. Osa 5/6: Teeplantaaseja ja pääkallonmetsästäjiä. 15.03 Sunnuntai-Suomi. 10.45 Visgalleriet. 4009089 23.40 Myöhäisuutiset. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Tutustumme Jukka Rintalan suunnittelemiin sisustusmallistoihin. Pornokameroiden paisteessa. Saksalainen komediasarja. 7383669 17.10 Miehiä ja vaimoja. Tytöt puunaavat poninsa esittelykuntoon, ja harjoittelevat sitä, kuinka poninäyttelyssä toimitaan. 10.00 Keski-Porin seurakunnan jumalanpalvelus Keski-Porin kirkosta. Chau ongelmapulun pauloissa. Viiltäjä-Jack. Feenikslintu. 0.10 Brottet och straffet. 11.20 Jules Verne. 14.00 Journal RTBF. 06.03 Sää. 6768119 02.40 Pääsiäistipu. 10.25 Lilla Sportspegeln. Panttivankineuvottelijana kunnostautunut poliisi Danny Roman (Samuel L. 14.00 K special: Den sista måltiden. Rap-artisti Paleface saa yllätyslahjan, joka muistuttaa hänen aiheuttamastaan pakokauhusta. 23.03 Löpsedeln. 23.00 I Want a Famous Face. 09.15 Pääsiäisaamun musiikkia. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. 19.15 Tv-huset. 2124992 16.20 Seitsemäs taivas. Lääkärit olivat jo tuominneet hänen sairautensa parantumattomaksi, mutta luonto oli toista mieltä. 24.00 Uutiset. Vaihdetta isommalle ja koululaiset mukaan! 48805 09.01 TV2: Syrhämä: Puhurikukka. Kaunotar karusellissa. 9065244 22.55 Fakta homma. 11.30 Radioteatteri esittää: Kotikatu. 11.10 Perspektiivi. 22.00 Uutiset ja sää. Suomen ortodoksit ovat pääsiäisjuhlinnan mestareita. Hurriganes on kaikkien aikojen tunnetuin suomalainen rockyhtye. 22.00 Aktuellt. 17.03 Sunnuntai-Suomi. 22.00 Madventures II (K15). 14.30 The Osbournes. 17.03 Sunnuntai-Suomi. Vierailevana tähtenä laulaja Sheryl Crow. Hyvän meiningin suurvisiiri Martti Servo kommentoi viestejä, vastaa kysymyksiin viisaine sanoineen sekä musisoi öisissä tunnelmissa. Matka kivikauteen! Viidakkoseikkailu alkuperäisen ihmiselon viimeisessä linnakkeessa Länsi-Papualla. Amerikkalainen tositeeveesarja väijymisrenkaan kiristymisestä uskottomuusepäilyjen ympärillä. 23.55 Tänään 50 vuotta. 21.00 Uutiset. 41669 18.50 Peter Jöback ja muistojen laulut. 09.00 Uutiset. 06.04 Ylen aamu. Kallioisesta, osin hiekkaisesta rinteestä paljastuu suurehko luola. 12.00 Uutiset ja sää. 02.15 Nuotin vieressä. Klaus Flaming. 8.05 Ät inte grannen. 13.30 Jalkapallo: MM-Karsinta – kooste. 01.02 Sokkotreffit. Ympäri käydään. 609263 20.30 Tv-uutiset ja sää. 19.40 Ishockey: slutspel. Ruotsin tv 2 9.45 Landet runt. 341602 18.50 Kiehtova maailma: Halki Himalajan. 1061534 22.45 Rikos ja rangaistus. 18.40 Studio: Ishockey. Länsi-Papua. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 07.50 Merisää. 395244 21.08 Keno. 7.00 TV5, le Journal. 14.00 The Block. 13.00 Punk’d. 12.20 Kolme päivää 12.50 Ajankohtaista taivaasta. Virus. 4.55 News. Amerikkalainen sitcom nuorten poikien yhteisasumisesta Manhattanin SoHossa. Jälkiä luonnossa tutkailee toimittaja Jyrki Laaksonen. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 8502669 21.10 Elokuva: Neuvottelija (K15). Jackson) lavastetaan syylliseksi työparinsa murhaan. 19.30 Pimp My Ride. 19.00 Uutiset ja sää. 2.45 CBS 60 minutes. 4289621 22.05 Lapsityrannit. Kotimainen visailuohjelma. 00.00 Uutiset ja sää. 4.30 Köket. 10.30 Solo: Lasse Kronér. 3737 14.00 Basaari. Katkeroitunut nero muuttaa Michaelin auton ohjelmointia niin, että auto kääntyy Michaelia vastaan. 19.55 Design 365. 05.40 Tänään 50 vuotta. 1960-luvulla vain yksi 10 000 syntyneestä lapsesta todettiin autistiseksi. 11.20 Ermot. Tuotanto: Gimmeyawallet Productions 2004 . 3919534 11.35 Pienen mielen liikkeitä. Valopääsiäinen 10.50 Superkirja. 17.00 The Block. 00.00 Uutiset ja sää. 1.30 TV5, le Journal Afrique. 13.03 Sää. Vain paras selviytyy jatkoon. Vihollisen leivissä. 18.00 Uutiset. 19.00 Handboll: Pariisi turnaus. 05.02 Ylen aamu. 0.30 The Desk. Muodin uhrit. 1469867 08.25 Hilariuksen uudet seikkailut. 22.00 Aktuellt. 21.00 Hipp hipp! [paw rihk-titt]. 18.00 Pyöräily: Criterium International. 19.00 TV5, le Journal. 16.30 Living Room. 6.50 Le dessous des Cartes. Mikäli ottelua ei pelata, ohjelmisto on: klo 15.45 Lainahöyhenissä. 20.45 Pilanpäiten. 12.55 News. 6334263 15.25 Gilmoren tytöt. 22.00 Making the Movie. 09.06 Iskelmäradio. 22.00 Uutiset ja sää. 6.00 The ou Cafe. 19.15 På rätt sida vägen. 05.25 Eväsreppu. 5341824 10.00 Suuri kupla. 06.30 Suomi soi. 9541756 12.00 FST: Jumalanpalvelus: Kristus on noussut. 22.00 Curling: MM-kilpailu, naiset, Paisley, Skotlanti. 15.03 Sunnuntai-Suomi. Uusi koulu on hieman muuta kuin lapset olivat odottaneet, mutta kummallisuuksiin tottuu nopeasti. Saarna: Per-Erik Örn. 22.00 France Foot. 11.15 Egocentrum. USA. 10.30 This is the New Shit. 3466 18.00 Tv-uutiset. Klassikkotarina. 16.30 Cribs. 12.05 Musiikin ykköstuotantoa. Jerusalem – Jumalan koskettama kaupunki (u) 20.30 NokiaMissio. 9.30 Lotta på Bråkmakargatan. Matoch baktips av kockarna Anders Levén, Fredrik Eriksson, Pelle Johansson och bagaren Johan Sörberg. 1.00 Orka! Orka! 1.45–7.00 Sändningar från SVT24. Ensimmäinen pienryhmä taistelee jatkopaikasta ystävien ja lähisukulaisten tsemppaamina. Rakastunut pari on viimeisen vuoden aikana kokenut rankkoja muutoksia kummankin perheen keskuudessa. Muinaisessa maailmassa oli äärimmäisen tärkeää suojautua yliluonnollisilta pahoilta voimilta, koska niiden uskottiin olevan syynä kaikkiin vastoinkäymisiin. 00.00 Uutiset ja sää. Raskolnikov päättää kokeilla omia rajojaan ja päättää murhata vanhan naisen, jota kukaan ei tule kaipaamaan. 18.00 TV5 Infos. Tuotanto BBC. 2532379 23.45 IS Urheilu-uutiset. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 0.15 Snooker: China Open. 23.00 Aktuellt. 20.00 Veckans konsert: Beethovens hår. 08.00 Uutiset ja sää. 21.00 Uutiset. 16.40 Roihan kirja! 16.55 Urheiluradio. 02.15 Nuotin vieressä. 7420669 15.50 Kodin kääntöpiiri. Kolme tietäjää. Kameroiden käydessä. 1245027 09.55 Tv-uutiset. 3.55 News. 12.00 Uutiset ja sää. 10.05 Le Débat. Hyppynaruonnettomuus. 5.55 Köket. 1.55 News. Luterilaiset juhlivat karusti. 21.03 Sportradion. 03.20 Moninainen. UUSI PIIRROSSARJA ALKAA. Kotikissa. 16.20 Paradise Hotel. 13.00 Ringaren i Notre Dame. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 19.00 Uutiset ja sää. 6.00 Don’t Stop the Music. Tämä toive toteutuu: Jonna ja Mika pääsevät unelmiensa lomamatkalle Keniaan. 903553 20.00 Diili. 15.55 Anslagstavlan. 23.30 I Want a Famous Face. 16.30 Melrose Place. 07.00 Uutiset. 7.30 Rise and Shine. 21.55 Suomi tänään. 17.45 Pilanpäiten, 18.00 Teho-osasto, 19.00 Seitsemän Uutiset 9596466 18.30 Piilokamera. 17.00 Soutu: Oxford – Cambridge. 8263756 15.45 Yhteiselon ihanuus ja kurjuus. 7.55 News. Pahan tahdon kiroama talo, joka oli tuhota sen asukkaat. Vauhdikas piirrossarja Fievel-hiiren ja hänen perheensä seikkailuista Suuressa Lännessä. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 07.00 Väderöversikt med sjörapport. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. Malli ja Miss Suomen perintöprinsessa Henna Ylilaurilla on pokassa pitelemistä. Uusinta. 08.00 Aktuellt. Avainmedian tuotantoa 19.00 Elämän ankkuri. 978422 11.30 60 minuuttia. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 06.00 Uutiset. Nuori Clark Kent käy jatkuvaa kamppailua sovittaakseen elämänsä tavallisena teininä salaiset voimat omaavaan supermiehen hahmoon. 11.00 Uutiset. 28440 18.15 FST: TV-nytt. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 05.00 Uutiset ja sää. 10.03 Sää. 08.55 Urheiluradio. Osa 3/3. 03.02 Yöradio. 00.05 Yöhitaat. 8.30 Re-7. Johanna ja Kruuk kurkkaavat uuteen kirjaan. 13.00 Uutiset. Kirkon palveluksessa oleva Vanessa Shaw (49) on huolissaan miehestään Horace Shawsta (51) joka ei enää edes suutele. Sporttisen elämän ohjelma. 17.45 YLE news. 7608114 17.05 Paketti. Osa 4/6: Pohdintaa. 07.53 Sunnuntai-Suomi. 18.55 Suomi tänään. 09.00 Taikuripojan pääsiäinen 09.30 Pääsiäinen on 10.00 Levels 10.30 Lasten kotipuu. 19.00 Yllätyshäät. 20.03 Sää. 13.50 Kimurantti. Ramppikuume. Sarjassa puhutaan suomea. 23.00 Nyheterna och vädret. 19027 20.45 Urheiluruutu. Puna-ailakki. Lasten piirretty. 19.03 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 11.30 Radioteatteri esittää: Kotikatu. 902814 19.45 Arto Nyberg. 23.00 Uutiset. 05.25 Eväsreppu. 21.15 Ester-draamaelokuva. 8.55 News. 571992 18.10 Huff – terapian tarpeessa. 157176 10.30 Discovery: Nälkäiset jumalat. 16.05 SunnuntaiSuomi. Kiehtovassa amerikkalaisdokumentissa perehdytään neljän Alien-elokuvan värikkääseen historiaan. 18.30 Skolakuten. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 09.06 Iskelmäradio. Lasten Jeesus-elokuva 18.30 Missä olet – Minä olen parantaja. 1499954 09.30 Merkit. 14.35 Ordsnoken. Gods must be hungry. 20.03 Sää. Mikäli ottelua ei pelata, ohjelmisto on: klo 15.45 Lainahöyhenissä. 37089 11.00 Tv-uutiset. Tervetuloa Kauhulaan. 51351669 09.40 Kansalaisen ABC: Kun aika ei riitä. 11.40 Tilt.tv. Tillsammans med inbjudna gäster bjuder de på läckerheter i köket. 17.30 Päivän peili ja sää. 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 18.50 Ishockey: slutspel. 20.00 Rysän päällä. 0.20 Rapport. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 08.00 Sanna Kiiski 09.00 Sanna Kiiski 13.00 Taavi Salmivaara 17.00 Lauri Saarilehto 22.00 Sanna Kiiski 00.00 Radio Novan yö Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 07:00-08:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää klo 8, 9 08:00 Iskelmän viikonvaihde 08:35 Viikon artisti 09:30 Piian Peili 10:00 Gudtjänst från Karleby kyrka 12:00 Jumalanpalvelus Kaarlelan kirkosta 13:00 Piian Peili Uutiset ja sää klo 14, 15, 16, 17, 18 14:00 Iskelmän viikonvaihde 14:35 Viikon artisti 19:00-23:00 Iskelmän viikonvaihde Cia Laakso Uutiset ja sää klo 19, 20, 21 20:20 Iskelmän lista 8 kärjessä 23:00-24:00 Parhaita Kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 10.00 Jumalanpalvelus Ylivieskan kirkosta 11.15 Etappi uusintana 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Toiveet ja terveiset;sunnuntain puhelintoivekonsertti:studion numero 0700392111 (pvm+1.95e) 15.00 Uutiset 15.05 Pookin aalloilla-musiikin tahdissa 17.00 Seurat Saloisista 18.30 Pookin aalloilla-kotimaisen musiikin tahdissa 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Viitasaaren kirkosta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 ( 5,01 euroa / puhelu + pvm ) 13.00 Kirjoitettu on 13.30 Järviradio soi 14.30 Piinapenkki ( yhteislähetys Helsingin Lähiradio/ Järviradio ) 15.30 Tietokilpailu Lähiradio vastaan Järviradio 16.30 Taivastie ( Hannu Melaluoto )Kustantaa joukko uskovia 17.30 Eduskunnan kyselytunti 18.00 Pyhis Radio Dei 104,3 MHz 06.00 Levollisia säveliä 08.30 Hour of Decision (e) 09.20 Pyhäpäivän hartaus 10.00 Stadens ljus (r) 10.35 Viikon teos (u) 11.15 Virsihetkiä 12.00 Radiojumalanpalvelus 13.15 Lasten propeli 14.00 Radiokirkko 14.30 Taivaan ja maan väliltä 15.00 Itäraportti special 16.00 ILTADEI 16.00 Kiitokseni 17.00 Sana elää 18.00 Radiojumalanpalvelus (u) 20.20 Viikon evankelista, Pekka Salminen 21.00 Patmosradio 21.30 Taivaan ja maan väliltä 00.00 Radiokirkko (u) 00.30 0YÖDEI Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 TV7 08.55 Tämä on se päivä.Aamuhartaus. 13.03 Sää. Raskolnikov on entinen opiskelija joka elää Pietarissa 1800-luvulla. 18.05 Kiosque. 13.05 Arte Reportage. Amerikkalainen satiirinen animaatiosarja. 12.55 Sunnuntai-Suomi. Uusi ystävä. 3493379 14.25 Pressiklubi. 1862616 00.00 Rock in Rio 2004. Tuotanto ARD, Saksa. Amerikkalainen seikkailusarja. Vaikka sittemmin olemmekin oppineet, että onnettomuuksiin löytyy yleensä maallinen selitys, jotkut yhä edelleen lepyttelevät jumalia ruokalahjoilla välttyäkseen hankaluuksilta. 12.45 Merisää. 12.00 Don’t Stop the Music. Merituuli, Anniina ja Jenna tulevat auttamaan Syrhämän hyviä. 00.05 Yöhitaat. 06.04 Ylen aamu. 8244621 16.15 Joanin salaisuus. 08.40 Suomi harrastaa. Radio Extrem 99,7 MHz 07.00 Morgonrock 09.00 Bumerangs bästa. 16.05 Sunnuntai-Suomi. 22.05 Suomi tänään. Japanilainen kokkisota. 5.55 News. 07.03 Sää. 04.3005.15 Buffy, vampyyrintappaja. 9292282 09.55 Joka kodin asuntomarkkinat. 10.00 X3M-Nyheter . Uruissa: Ann-Christine NordqvistKällström. USA 1998. Kultakuumetta. 05.50 Merisää. 11.10 Perspektiivi. 10.25 Kukkulan kuningas. 10.03 Sää. 21.03 Suomi tänään/Radio Suomen soitetuimmat. maailmansodan aikaisessa Hollannissa. 7980379 23.15 Ankkarock: The Flaming Sideburns. Osa 8: Molukit Hollannissa. Viimeisenä oljenkortena Danny ottaa panttivankeja ja linnoittautuu virastotaloon neuvottelukumppanikseen hän saa taitavan Chris Sabianin (Kevin Spacey). Viiltelijät. 5621 09.30 TV2: Hevostelua. Suora lähetys. 17.50 Kymmenen pientä minuuttia. Seppä pyytää lapsia etsimään Konnasuolta taikavoimaisen puhurikukan. Urkurina on Markku Nurminen. Isäntänä Joey Greco. 21.00 Supermercado. 12.00 Aktuellt. www.yle.fi/lapset. 01.40 Buffy, vampyyrintappaja. 707195 21.00 Amazing Race. Tapaus vaikuttaa selvältä, kunnes Gunvald ryhtyy kaivelemaan äidin raha-asioita. 03.05 Buffy, vampyyrintappaja. Virret: 84:1,5,6; 92:1,7; 167:1-3,7; 105; 94:2,3. 20.50 Nyheterna och vädret. 06.03 Sää. 7757263 11.30 Tervemenoa ötökät. 8556060 19.15 Haluatko miljonääriksi?. 8.25 Seriestart: Jakob två-två. 18.40 Lätt klassiskt. 14.30 Wild Kids. Lucas löytää varsinaisen puputytön. Puhetta popista ja iskelmästä, rockista ja korkeakulttuurista, puolesta ja vastaan. 72350 09.05 Sunnuntaivekkari. 2.00 Tout le Monde En Parle. 12.25–12.55 P.S. 3.00 Don’t Stop the Music. 156447 10.00 Loman tarpeessa. 14.30 Snooker: China Open. 14.03 Finlandssvensk tonträff. Uusinta. 20.30 Studio: Ishockey. 17.00 Dialogi. 22.55 Novosti porusski. Ajankohtaisohjelma. Liikunta on tärkeätä Oskarille ja Inkerille. Suora. Pelle Positiivi on kadottanut onnensa, ja kun onnea ei löydy, hän kutsuu paikalle ystävänsä Taikaratsastaja Vladimirin. 18.00 Aktuellt. 5581553 18.15 Urheiluruutu. 11.55 MTV News. 18.00 Tunteet pelissä. Maineikas japanilainen piirrossarja salaisia voimia hallitsevasta nuoresta tytöstä. Myös poika löytyy lähettyviltä, murha-ase kädessään. Onko Kennedyjen suku romanien kirouksen uhri. 14.03 Sunnuntai-Suomi. 10.00 Uutiset. 3351992 20.20 Making of Paha Maa. Mies, jonka avaruusmuukalaiset ovat siepanneet lukuisia kertoja. 07.55 Löpsedeln. 15.00 Uutiset. Tiivistunnelmaisen jännityselokuvan pääosissa ovat Samuel L. 10.00 TV5 Infos. 47640 11.05 E.W. 02.02 Yöradio. 19.1.1997. 1.45 TV5, L’invite. 23.00 SmackDown! (K15). 17.40 Keno. 9.30 Silence ca Pousse. 17.05 TV5 le Journal. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 06.30 Suomi soi. Minkälainen hääjuhla pystytään suunnittelemaan yhdessä viikossa ja viidellätuhannella amerikkalaisdollarilla. 7751640 12.15 Pilanpäiten. 17.25 Les petits animaux sauvages. Amerikkalainen sitcom nuorten poikien yhteisasumisesta Manhattanin SoHossa. 22.05 Todellisia tarinoita. 3933027 13.20 Simpsonit. Music tv 7.00 Rise and Shine. Från: 2004-12-01. Osa 11/15: Seksi myy, mutta miten?. Amerikkalainen vapaapainin ammattilaissarja, jossa muskelimiehet ottavat mittaa toisistaan. 4.00 Lättlagat. 17.35 D Design. Palattuaan Myanmarin läpi Intiaan Palin tapaa entisiä pääkallonmetsästäjiä ja katsastaa teeplantaasin norsun selästä. 7407350 09.45 TV2: Velhot, jätit ja susihukkaset. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 19.10 Lasten piplia 19.30 Klubi 700 (u) 20.00 Shalom Israel. 21.10 Tack och lov. Sydänsuruja. 8.30 Rise and Shine. Kihlaparien lähipiiri koettelee rajojaan järjestäessään vain seitsemässä päivässä unelmahäät, jossa vihittäville kaikki koituu suloisena, romanttisena yllätyksenä. 05.44 Ylen aamu. 5.30 Köket. TV 5 5.00 TV5, le Journal. 10.00 Aktuellt med väderrapport. Maailman suosituimman tietokilpailun juontaa Lasse Lehtinen. 9897195 09.00 Tv-uutiset. 18.05 Tidsresan. 03.50 Buffy, vampyyrintappaja. 21.30 Get Up, Stand Up. Esinahkahuumoria Euanille. Nyt luku on jo 86/10 000. tuotantokauden jaksoin; ensin nähdään uusintana kuusi jaksoa, sen jälkeen kaksi ensiesitystä. 76973 18.35 Kult-TV. Laura ja Hemah. Tomi Kouvolan suunnittelemassa kodin muutoskohteessa makuuhuoneesta tulee lastenhuone ja vanhemmille löytyy makuutila aulasta. 15.00 Orientexpressen. 17.15 Smallville. 19.55 Urheiluradio. 85398 12.25 Sirkusareenan tähdet. Nicolas. Haastattelussa yksi pelimaailman suurimmista guruista, Trip Hawkins. Eniten heitä kiinnostaisi matkakohde, missä pääsee kosketuksiin paikallisten ihmisten kanssa ja missä ei tarvitse olla muiden turistien ympäröimänä. 13.04 SunnuntaiSuomi. Helsinkiläisbändi The Flaming Sideburns soittaa vahvasti 60ja 70-luvuilta kuulostavaa rockia. Stereo. Amerikkalainen rajatiedon ilmiöitä käsittelevä dokumenttisarja. 23.15 Six feet under. 16.40 Roihan kirja! 16.55 Urheiluradio. 7882282 13.20 Kuollut mies deittailee. 12.00 X3M-Nyheter. Ruben Stiller, Njassa sekä vieraat Irina Krohn, Jutta Jussila ja Lasse Norres uuden musiikin äärellä. Mary Hartin juontama ohjelma, jossa tähti toisensa jälkeen kertoo ensimmäisestä esiintymisestään Entertainment Tonight -ohjelmassa. Osa 1: Asbestin historia. 12.35 Evergreens. Keith riitaantuu veljensä kanssa, eikä syyttä. Pääsiäinen. Peyton ei enää ole Brooken paras ystävä. 53244 21.55 Poliisikomentaja Blake (K15). 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Luomumaidosta vastaisku Viron halvalle maidolle. Sinä kysyt, Subtv vastaa! Katsojapalautteiden ja -kysymysten oma hetki. Kesto 133 min. Selostajana Mika Saukkonen, kommentaattorina Timo Jutila, kaukalon laidalla Inka Korhonen. 2.00 Don’t Stop the Music. Syö minkä jaksat. Kaksiosainen sarja muuttolintujen elämästä. 13.40 Tänään 50 vuotta. Osa 1/3. 21.00 Luostarin puutarhassa. Osa 1/2: Kevät ja kesä. Stereo 7607263 14.10 Kamera kiertää. Rooma. 6487602 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 09.00 Uutiset. 14.03 Datja fortsätter. 20.00 Kromosomi X. 8317263 12.00 Pienen mielen liikkeitä. 00.50 Ufoa!. 21.50 Merisää. Katkelmia Paha maa elokuvasta sekä esiintyjien ja tuotantoryhmän tunnelmia kuvauksissa. 17.30 Världen. 12.30 Äntligen hemma. 3350 13.30 Siirtolaisuus Euroopassa. 05.00 Uutiset ja sää. 901195 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. 9089 08.30 TV2: LASTEN AAMU: Johanna. 09.55 Keski-Porin kirkon kellot kellot kutsuvat. Mistä kasvu johtuu. 02.00 Uutiset. 10.55 News. 590027 17.40 Osbournes. 9209447 17.30 Pallo Hallussa. Amerikkalainen rajatiedon ilmiöitä käsittelevä dokumenttisarja. 17.45 Pilanpäiten, 18.00 Teho-osasto, 19.00 Seitsemän Uutiset 9838669 17.35 Tulosruutu. Kotiäiti. 11.00 TV5 le Journal. 5.00 Köket. 04.02 Ylen aamu. Amerikkalainen sitcom nuorten poikien yhteisasumisesta Manhattanin SoHossa. 19.00 Hennes & Marcus 20.00 Pannrummet. 15.04 Alivaltiosihteeri. Jakson aiheina ovat sotilaiden ”stressikoulutus”, Aviator-elokuvasta ajankohtaisen Howard Hughesin osuus presidentti Nixonin Watergate-skandaalissa ja Saudi-Arabian yritys päästä irti maineestaan terroristien koulutuspaikkana. 23.20 Tre drömmar och en baby. Kertoo Corrie ten Boomien perheen vaiheista 2. 21.55 MTV Recommends. 9.01 Supersnällasilversara och Stålhenrik. Vaikeasti autistisen pojan äiti löytyy surmattuna kotoaan. 19.50 Pilanpäiten. 7.25 News. 13.03 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 23.00 Uutiset. 17.30 Päivän peili ja sää. Osa 40/63: Rosvoja Muumilaaksossa. neljännesfinaali. 13.40 Star Trek, uusi sukupolvi. Lauantaina 26.3.2005 Ensimmäinen pääsiäispäivä 23 YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Uutiset. 07.50 Merisää. Marja ja Jenny. 20.50 I ett rosa skimmer. 07.03 Sää. Harri Tapper: Syyntakkeetom mies. 11.55 Urheiluradio. 341553 22.00 Kymmenen Uutiset. 03.20 Moninainen. Aikatohtori Timo Lampikoski tekee diagnoosin ja suunnittelee ajankäytön harjoitustehtävät. 4736896 10.50 Akuutti. 17.00 The Illustrated Mum. Tv-ohjaus Kristiina Hannula. Toinen esitys. Mikä eläin on asialla. Unohtumaton faarao. 4992 09.00 TV2: LASTEN AAMU: Jari. 13.00 Radioateljee esittää: Pääsiäisenä 14.00 Uutiset. 12.03 Top 40. 15.00 TV5, le Journal. 08.00 Tv-uutiset. 09.05 Sää. 16.00 Uutiset ja sää. 05.52 Ylen aamu. 6.45 KöketSvenskt matprogram från 2001. Hänen mielestään ihmiset voidaan jakaa kahteen kastiin, niihin jolla on oikeus elää ja niihin joilla ei sitä oikeutta ole. Stereo. 18.00 Ride with Funk Master Flex. 13.15 Moninainen. 15.30 Ally McBeal. Kuningatar Esterin tarina venäläisen Saratovin kaupungin teatterin esittämänä 22.30 GOD TV SubTV! 05.40 Sub chat. 17.20 TV5, L’invite. 05.52 Ylen aamu. 14.30 Iron chef. Soololaulu: Camilla Brunell. 13.00 Aktuellt. 11027 13.00 Globaali ympäristöhistoria. 12.30 Jalkapallo: MM-Karsinta – kooste. 12.03 Hus med historia: Åbo Frivilliga Brandkårs hus Brankkis. 0.25 Design 365. 14.55 Urheiluradio. Perhe antoi turvapaikan juutalaisille, mutta joutui maksamaan siitä kalliine hinnan. 07.53 Sunnuntai-Suomi. 23.15 Nionde kompaniet. Ensi-iltavideoina Il Divo: Unbreak My Heart ja Mikko Mäkeläinen: Kuumaa asvalttia. 09.00 Aktuellt. 276640 14.55 Inhimillinen tekijä. 8736176 22.40 Beck – Poika lasipallossa (K15). 208973 13.50 Mars hyökkää!. 20.04 Audiotalo. 3634553 10.45 T.i.l.a. 10.50 Futurama. 23.06 Fritt fram 00.05 Nattklassiskt. Korngoldin musiikkia. Arkistotapaus: Yökerhovastaava Jamal Smith (26) kertoo osuudestaan kahden upean naisen elämään. 15.04 Alivaltiosihteeri. 13.25 Nya tider. 12.05 Ritari Ässä. 1.00 This is the New Shit. 21.00 Metallväktarna 23.00 X3MLive 00.05 Nattklassiskt. 03.02 Yöradio. 8.00 Rise and Shine. 05.02 Ylen aamu. 23.50 Martti Servo & Yösydän. Kun Ritsuko kehittää uutta tekniikkaa EVAan, pilotit joutuvat suorittamaan testit ilman häiritseviä asuja, eikä se miellytä heitä lainkaan. Amerikkalainen komedia vuodelta. Stereo. Viime tapaninpäivänä taltioitu hyväntekeväisyyssirkus Münchenistä, jonka esiintyjinä ovat taitavien sirkustaiteilijoiden lisäksi julkkisnäyttelijöitä ja urheilijoita. Englantilainen animaatiosarja. Osa: 1/2. Millainen mies Pontius Pilatus oli. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. 13.00 TV5 Infos. 12.00 Uutiset ja sää. 10.55 Disneydags. Osa 13/52:Pekka ja susi. Drew Barrymore, Halle Berry, Jon Bon Jovi, George Clooney, Leonardo DiCaprio, Jennifer Lopez, Denzel Washington ja koko Kaikki rakastavat Raymondia näyttelijäkaarti. 12.06 Kansanradio. 23.50 Vetenskap – Den gränslösa hjärnan. 08.55 Urheiluradio. 17.30 Ride with Funk Master Flex. 7876282 12.25 Dr. 22.55 Jacko. 21.50 Merisää. 4466 14.30 Prisma: Autismin arvoitus. 9.00 Rise and Shine. 8.50 Nicke & Nilla. 1574138 11.45 Elixir. 17.45 Urheiluradio. 06.00 Uutiset. Onnenmetsästys. USA:ssa jättimenestyksen saavuttaneen pop-kilpailun tuomareina toimivat Paula Abdul, Simon Cowell ja Randy Jackson. Lounais-Kiinassa, Himalajan itäisimmässä kolkassa Michael Palin tutustuumm. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 13.50 Fortet. James ei osaa puhua tunteistaan, ja Peterin on vaikea hillitä itseään. 24.00 MTV Live $ Bill – The Hives. 19.25 Vivement Dimanche. 13.04 Sunnuntai-Suomi. 12.55 Sunnuntai-Suomi. Alkaa onnenmetsästys, joka saa pian yllättävän käänteen. 200553 15.15 JKX: Jamie Kennedy Experiment. 15.25 Questions pour un Champion Spécial Francophonie. 20.00 Uutiset. 4944621 18.30 Viittomakieliset uutiset. 2.15 Uutiset. 922783 20.10 IS Urheilu-uutiset. 22.15 Påskkrysset. 15.30 The Block. 12.03 Datja 14.00 X3M-Nyheter. 1800-luvun ja ehkä kaikkien aikojen kuuluisimman sarjamurhaajan arvoitus on edelleen ratkaisematta. 1.50 Format. Keskustelu ylipainoisten lasten ongelmista jatkuu. 21.30 Journal F2. 19.45 Tolv svenska industriminnen. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 Eve Mantu 07.30 Kuun lapset 08.00 YleX Aamuremix 10.00 Kromosomi X. Tuomari-valmentajina André Wickström, Stan Saanila ja Mika Eirtovaara. 05.40 Tänään 50 vuotta. 13.00 Faktum. 13.15 Moninainen. 14.50 Melodiradion. Amerikkalainen toimintasarja. Jamie saa vieraakseen vuoden aikana jymäytetyksi joutuneet. 23.03 Lähikuvassa Zarkus Poussa. 02.02 Yöradio. Uusinta. 9018447 17.00 Tv-uutiset. 22.35 Neon Genesis Evangelion. Phil. 13.50 Kimurantti. 19.00 Pimp My Ride. 08.10 Luontoretki. 12.55 Star Trek, uusi sukupolvi. 11.15 Simpsonit. 4589060 09.40 TV2: Jäljet luonnossa: Luolan kaivaja. 08.30 BUU-radion. 17.30 Ulveson och Herngren. 23.00 Avaruusromua. 85783 08.05 Avara luonto: Siivekäs muutto. Nyt olisi aika rentoutua yhdessä, vain toiselle omistautuen. 11.50 2005 jKr. 9981466 22.20 Tulosruutu. Onnistuuko maineen palauttaminen. Voivatko intiaanien pyhät henget vaikuttaa vielä nykyihmisten elämään. 08.40 Suomi harrastaa. Eurosport 9.30 Jalkapallo: Top 24 Clubs – makasiini. 15.00 Det glömda imperiet: ‘’Salomo, jag har överträffat dig’’
Vaaleanpunainen koston kierre. 6103084 11.30 Liemessä. Kilpikonna voi elää yli 100-vuotiaaksi. 6033997 10.45 Itse valtiaat. Dokumentissa seurataan Buddhan lapsuutta ja nuoruutta niillä tapahtumapaikoilla, joilla hän eli 2500 vuotta sitten. Tuotanto: ABC, Australia. Matka maailmaan jossa mystiset voimat hallitsevat elämää ja vertavuotavat patsaat ja ihmeparannukset ovat osa arkipäivää. 5552775 18.45 Avara luonto: Siivekäs muutto. Tampereen pyhän Nikolaoksen kirkossa palveluksen toimittaa Helsingin metropoliitta Ambrosius papiston avustamana. Mukana eroseminaarikouluttaja Kari Kiianmaa, uusperheneuvoja Hillevi Suutala, Äitipuolen käsikirjan tekijä Maija Rauha, psykologi Virpi Lahtiharju ja suunnittelija Heikki Koiso-Kanttila. Tarina kasvaa matkan varrella, eikä sen aloittaja tunnista enää paisunutta tarinaansa. Hämähäkkimies joutuu tiukille telepaattikaksosten käsittelyssä. 9820423 09.00 Tv-uutiset. Ohjelman juontajana Amanda Löfman. Julkkisjoukkueen etelän leirillä aamulenkki dyyneillä ja 400 m:n juoksu. FST/Nordvision. Hyvän ruuan parissa rentoutuva prinssi kertoo mm. 4792107 09.45 Akun tehdas. 4984249 18.30 Viittomakieliset uutiset. Englannin cupin neljännesvälierät ja maailman rahakkain laukkakisa. Slovenialainen draamaelokuva. Kuva: TV4. Ennen kuin Hamish ehtii hoitaa asian kaikessa hiljaisuudessa, tulee hänen esimiehensä paikalle ja järjestää suuren etsintäoperaation. Uusinta keskiviikolta. Vastakkain Kankaan karkki Oy Noormarkusta ja Karkkivarkaat Vantaalta. Tuotanto: Tanskan televisio. Suoria sanoja 1/2. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Siellä tee saa säväyksensä jakin maidosta tehdystä voista. Suunnittelu ja toteutus: Päiviö Pyysalo. Stereo. Uusi ruokasarja, osa 2/8. Juontajina Meri-Tuuli Lindström ja Heikki Paasonen. Tuotanto: MTV3 ja Bluemedia Oy. 8521626 20.15 Tie toimintatähdeksi. Uusinta. Uuden komediasarjan esittelyjakso. Ehtoollisastia. 9098572 22.55 Tähtien sota – Episodi I: Pimeä uhka. Laulamalla mahdollisimman oikein kilpailija ohjaa ruudussa samaan aikaan näkyviä piirroshahmoja. Huolenpitoa. 4885440 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Lauantaina 26.3.2005 . 1200369 11.05 Elixir. Mutta miksi me vietämme pääsiäistä, ja mistä sinä pidät pääsiäisessä eniten. Uusinta. 7802046 13.00 NRJ Top 10. 2578171 23.20-01.15 Elokuva: Urban Legend – kauhutarinoita (K15). 21930 20.45 Lotto. Minisarja Äiti Teresan elämästä. Pohjoismainen videolista parasta Pohjolassa tehtyä musiikkia. Juontajana Kristiina Komulainen. 3143 09.00 TV2: LASTEN AAMU: Jari. USA 1998 7573959 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. 3688 16.30 Kaj Chydenius ja 40 laulujen vuotta. Billy Crystal ja Meg Ryan ovat parhaimmillaan Harrynä ja Sallynä, jotka tapaavat ja inhoavat toisiaan ensi silmäyksellä. Kuvasuhde 16:9. 692220 13.30 Play. 1289065 22.00 Kymmenen Uutiset. Tuotanto: YLE Vardagsfakta/Veta. Tehokas ja määrätietoinen lastenhoitaja Jo Frost kutsutaan tänään yksinhuoltajaäiti Kellyn kotiin. 970084 15.20 Lovejoy. Ohjelman vauhdikkaana juontajana Kana. Koeajossa uusi Audi A4 Quattro sekä pienikulutuksinen Fiat Idea Multijet. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. Seinäjoki-ajo käynnistää lämminveristen suurkilpailukarusellin. Esiintyjät: Monna Kamu, Ritva Sorvali, Taru Nyman, Kai Hyttinen, Ismo Kallio, Pekka Milonoff, Ahti Paunu, Jussi Chydenius, Agit Prop, Eero Aho ja KOM-teatteri sekä lauluyhtye Rajaton. 5691030 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 08.00 Tv-uutiset. Tuotanto: Norjan televisio. Vaaleanpunainen Tuhkimo. 2978 10.30 Tervemenoa ötökät. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. YLE Barn och Junior. Ystävyyssuhteita koetellaan, kun susiperheen naapurina asuu jänisperhe. Kuvasuhde 16:9. 262607 20.50 Kahden keikka. 241510 11.30 Spider-Man. Mukana Vesa-Matti Loiri, Leena Brusiin, Ritva Vepsä, Marjatta Raita ja Simo Salminen. Toinen esitys. Satu siitä, miten kanalasta lähtee liikkeelle tarina kanasta, joka nyppii sulkiaan tehdäkseen vaikutuksen kukkoon. Nuoren sikhinaisen kuolema sytyttää rotumellakoita, joita lehdistö kiihdyttää aggressiivisella raportoinnilla. 602607 14.00 Fit4You.tv. 2239065 09.30 Koeajo.tv. 603336 14.30 Inno. Suolakaravaanin mukana Michael matkaa Himalajan itäisimpään kolkkaan. Osa 2 esitetään 28.03.2005. Luotoista rakennettu korttitalo. Ohjaajat: Michael Haigney ja Kunihiko Yuyama, Japani 2000. 82881 11.05 Voimala. Koeajossa kolmen etupenkin Honda. Mutta myöhemmin tunteet muuttuvat. Tuotanto: Beta, Saksa. 1709084 11.55-12.25 Navigare. www.yle.fi/hetkinen 31801510 10.00 Vipeltäjät. Amerikkalainen keskusteluohjelma. Katsojien suosikit oikeassa järjestyksessä. Lainahöyhenissä. Englantilainen animaatiosarja. Miten käy kaikin puolin elämäänsä tyytyväisille huippukoomikko Bernie Macille ja hänen vaimolleen Wandalle, kun Bernien vaikeuksiin joutuneen sisaren kolme lasta muuttavat heidän luokseen Los Angelesiin asumaan. Mitä siksak-purjehdus oikein on, ja missä jollassa on vaihdekeppi, jotta Valter saisi pakin päälle. Suomen virallinen albumilista. Hän harrastaa keramiikkaa. Vesa-Matti Loiri tapasi 1960-luvun lopulla Speden teatteripäivillä, siitä alkoi pitkä ja hauska yhteistyö. Kaksiosainen sarja muuttolintujen elämästä. Mutta myöhemmin tunteet muuttuvat. Mämmiä, tipuja ja Golgata. Elokuva Pokémon 3: Kristallitorni esitetään 16.4. USA 1992. Uusi pinnoitusmenetelmä saapui Suomeen. Kotimainen lifestyleohjelma. 1129713 17.05 Sähkeuutiset. Sporttisen elämän ohjelma. Kevinin isä on suomalainen ja äiti on kotoisin Chilestä. 142539 19.40 Yorkshiren etsivät. tuotanto Sunny Notes Oy. Ohjelman juontaa Fredrik Furu. Kallion kaksion uusi elämä. 1117978 17.35 Salatut elämät. 882881 21.00 Selviytyjät. Teemailta Aki Sirkesalon musiikista. www.yle.fi/lapset. Edvard Moseid oli 35 vuotta Kristiansandin eläinpuiston johtajana. 611355 15.00 Shoppailumatkalla. Erikoisraportti The Godfather pelistä (osa 1) ja haastateltavana Mika Salo, joka kokeili Gran Turismo 4 peliä. Osa 2/3. 1547152 21.00 Äiti Teresa. 3961997 10.35 Kohtalon ketju. Uuden Tähtien sota trilogian avausepisodissa ahne Kauppaliitto hyökkää Nabooplaneetalle, jonka nuori kuningatar pakenee kahden jedi-ritarin avulla. 5354713 16.00 V75 Ravit. Stereo. 9041775 17.00 Tv-uutiset. Vieraana kilpa-aerobicvalmentaja Mikko Peltonen. 22959 08.01 TV2: Himpulat: Kuu. Yhteislähetys Radio YLE 1:n kanssa. Johanna valmistelee pääsiäisyllätystä Jarille. Tuotanto In Fine Films, Ranska. 9819862 16.10 Salatut elämät. Juontajana ja asiantuntijoiden sanansaattajana Aku Laitinen. Walt Disneyn unohtumattomat piirroshahmot valloittavat jälleen. 626797 21.08 Keno. Kuvasuhde 16:9. Amerikkalainen realitysarja. Jyrääkö muotoilija insinöörin. Vieraina pastorit Jaakko Heinimäki ja Antti Kylliäinen, kokkeina Aki Wahlman ja Jyrki Sukula. 91930 18.15 FST: TV-nytt. Janne Porkka valmistautuu elämänsä ensimmäiselle maratonille. Tuotanto BBC. Refereras i flerljud av Frank Sjöman. Moni kätkeytyy jonkinlaisen sosiaalisen naamion taakse. 5208423 13.55 FST: Purjehduskoulu. FST/Yhteistuotannot. 218862 18.05 Karpolla on asiaa. 4573591 12.15 Puskuri. Uusinta. Selostus Tapio Suominen. Telepatiaa 1/2. Jäätelövaras. Katso ja kuuntele, mitkä kappaleet ovat Euroopassa myyntilistojen ja radioasemien soittolistojen kärjessä. Kooste lumilautailun mielenkiintoisimmista huipputapahtumista, mukana mm. Stereo. Kuinka helppoa julkisuuden henkilön on istua ravintolassa. Tomi Traktori on puuhakas maatilan voimapussi, joka hyvällä huumorilla ja muiden työkoneystäviensä avulla auttaa ahkeraa Ville-maanviljelijää ja Matti-renkiä selviytymään päivän askareista. 97336 13.00 Tv-uutiset. Tänään Valter näyttää, kuinka jollalla pääsee eteenja taaksepäin kun vastatuuli puhaltaa. Sarjamurhaaja kylvää kauhua, ja epätietoisuus leviää kuka tahansa tuntuu voivan olla pelätty murhaaja. Ykköskatsomossa Laura Malmivaara, Eve Hietamies ja tietysti Jasmiini Lappalainen. 231133 10.00 UCL-viikkomakasiini. Suomen virallinen albumilista. Tsekki Suomi. Stereo. Osa 6/10. 2521607 18.25 FST: Kukkaloistoa. Selostajana Janne Kaitala. 6724171 17.50 Jalkapalloa: MM-karsintaottelu. 801336 18.10 Elokuva: Tyrskyn sankarit. Sotilaskäytön jälkeen linna löysi uuden suosion kulttuurin parissa. 6965249 08.30 TV2: H.C.Andersenin satu: Se on totinen tosi/Nukku-Matti. Neljännesfinaalien ratkaisevat maalit ja tekijät. Osa 8/15. 74125 17.40 FST: Kukkaloistoa. Lisäksi tärkeimmät musavideot ja virallinen Pelit-lista. Luo oma pääsiäistipusi ja lähetä pääsiäistervehdyksesi. Jaksoissa olevat eri kilpailijat tähtäävät mukaan ohjelmasarjan lopussa olevaan laulufinaaliin. 3117133 10.00 Tv-uutiset. 62220 18.35 Ykköskatsomo. lapsuudestaan Vietnamissa ja prinssin aseman tuomista velvoitteista. KESKIPOHJANMAA 24 Lauantai Karvinen Lassi ja Leevi Kun Harry tapasi Sallyn. Delta Goodrem: Almost Here, 50 Cent: Disco Inferno sekä K-Maro: Femme Like U. 4105152 08.00 TV2: LASTEN AAMU: Johanna. Majuri Maclean lavastaa varkauden saadakseen vakuutusrahat. http://bumerang.yle.fi 7078210 14.00 FST: Filmix: Pikkuveljen salaisuus. 64626 22.55 Uusi Kino: Elävät ihmeet. 7/16. 2487220 00.35 Bernie Mac Show. Järvi joka on saari! Nykyinen Helsinki oli 455 vuotta sitten vain 30 pientä kylää. Kuinka niistä voi päästä eroon. Uusinta. Stereo. Kesto 91 min. Linna on ollut monessa mukana. Kotimainen urheiluohjelma. Tallustellaan kaikki taloon siniseen, jossa puuhataan, peuhataan ja seikkaillaan saat kutsun nyt! 365959 08.25 Tomi Traktori. Ensio Rislakin näytelmään perustuva elokuva kamreeri Karnalan viidenkympin villityksestä. 148189 20.25 Eläinystävät. Tuotanto NRK, Norja. YLE Barn och Junior. Valhe se on, joka jyllää. Tuotanto: Intervisio Oy. Kuvassa Meg Ryan (Sally Albright), Billy Crystal (Harry Burns). Mv. 6530997 11.55 Kansallismaisemat: Olavinlinna. Stereo. Koko perheen Pokémon-seikkailuelokuva, jossa mestari Ashin on pantava kaikki taitonsa peliin estääkseen häikäilemättömän Pokémon-varkaan aikeet saattaa koko maapallo kaaoksen valtaan. Ellen Ripleyn kolmas kohtaaminen vanhan painajaisensa kanssa tapahtuu huippuvarmalla vankilaplaneetalla ja muodostuu edellisiäkin ahdistavammaksi. Tim matkaa ajassa takaisin ja yrittää estää syyt yksi kerrallaan. Kesto 110 min. 5674539 16.10 Kyläsairaala. Jatkoon pääsee enää kuusi kokelasta. Satiirisarja kulissien takaa. Tekstitv s. Tuotanto: Upside TV, Ranska. Elämää tien päällä. Osa 2/2. 807510 18.00 Liikuntaseikkailun tv-mainoskisa, yleisöäänestyksen tulos. Curtis Stone ja Ben O’Donoghu, kaksi nuorta tunnettua ravintoloitsijaa ja tv-kokkia, palaavat Lontoosta kotimaahansa Australiaan ja tekevät jännittävän ruokamatkan mantereen poikki. USA Kanada Ranska 1998 . maailmancupin osakilpailuja ja Ticket to Ride -kisoja. Säestäjinä Eero Ojasen yhtye, Kaj Chydenius piano ja Ilmo Peitso piano. Viktoria pitää esineiden muotoilemisesta käsin. 232862 10.30 Sporttipalat. Uusinta. 11133 22.30 Frasier. 88572 19.55 VoiceOut!. Ben Furmanin vieras, Pirjo Viljanen, on tästä hyvä esimerkki. Amelia Hoyn juontama listaohjelma. Maapallomme on pullollaan kiinnostavia ihmisiä, eläimiä, kasveja ja tapahtumia. Kuka kuumensi, kumpi käskytti HIFK vai Lukko. Mukaansatempaava ja ilahduttava romanttinen komedia täynnä osuvia ja nasevia ajatuksia miehen ja naisen välisistä eroista. Syitä on monia, mutta mikä niistä lopulta on tärkein. Prinsessa ja puoli valtakuntaa. Toimittaja: Magnus Eklöv. http://bumerang.yle.fi 362442 14.45 Vihaan sinua – rakas. Pashminan lahja. Kolmasluokkalaisten oma kisailu. 532249 20.00 BumtsiBum!. Häikäisevän kaunis Rio tarjoaa matkailijalle muun muassa muotia, taidetta, upeaa siirtomaahistoriaa sekä riehakasta rantaja yöelämää. 3436268 09.30 Staraoke-laulupeli. 445779 19.00 Seitsemän Uutiset. 175317 14.45 Pirjo, Pirjo ja Mato. 9005404 15.15 Simpsonit. Kotimainen musiikkiohjelma. Katja Kaikkosen jugendkaksio Kalliossa, vaihe 1: olohuone uudistuu. 1707626 11.55 Vaaleanpunainen pantteri. Osa 4/6: Maailman katolla. 8550510 18.30 Kymppitonni. Uusinta. http://bumerang.yle.fi 85862 14.15 FST: Pohjoismainen videolista. Valmistettava annos: kokonaista latva-artisokkaa, hollandaisekastiketta ja varsiselleri-fenkolisalaattia. YLE Barn och Junior. Voiko vastatuulessa purjehtia. Vastaa oikein kolmeen kysymykseen neljästä FST:n viihdevisailussa. Lentävän Soppamiehen hyppytekniikka kaipaa hiomista. Pedersöreläinen Daniel on aina ollut kiinnostunut kuorma-autoista ja moottoreista, ja nyt hän on saanut unelmatyöpaikan rekkakuskina. Toimittaja: Isa Skeppar. Toinen esitys. Kolme surffarikaverusta laittaa kaiken peliin ja uhmaa kuolemaa etsiessään sitä suurta aaltoa. 72442 08.05 Kiehtova maailma: Halki Himalajan. 70572 09.25 TV2: Hetkinen. Kauhuelokuva, jossa kaupunkitarinat muuttuvat todeksi yliopiston opiskelijoiden elämässä. 5417442 23.15 Lotto ja Jokeri. 152607 20.10 IS Urheilu-uutiset. 477317 13.15 FST: Bumerang. Selostus Tapio Suominen. Australialaisen Nick Hilligossin hulvaton animaatio Eco-nimisestä kaverista, jonka firma yrittää päästä tuholaisista eroon lempeästi ilman myrkkyjä. Vauhdikas animaatiosarja jättiläisroboteista, joiden taisteluita käydään eri puolilla universumia hyvän ja pahan välillä. Mikko Korhosen vieraina Veikkausliigavalmentaja Hannu Touru FF Jarosta, sulkapalloilija Anu Weckström, Ilveksen tuleva valmentaja Kari Eloranta sekä American Car Show’sta kertomassa FHRA:n puheenjohtajaTapio Väljä. 6036171 23.55-03.00 Jumalanpalvelus: Pääsiäisyön ortodoksinen liturgia. 8994046 13.30 Lauantain perheleffa: Pokémon 2: Pelastakaa maailma. Useimmilla MS-potilailla on kuitenkin vuosikymmeniä täysipainoista elämää edessään. Olavinlinna on maailman pohjoisin keskiaikainen kivilinna. 3415775 10.10 Transformers Energon. 977978 22.15 Tulosruutu. Stereo. Suklaamunia, kananmunia, noitia, Kyöpelinvuori ja kasoittain makeisia. Kotimainen autoiluohjelma. Amerikkalainen realitysarja. Videoina Infernal: From Paris To Berlin, U2: Sometimes You Can’t Make It On Your Own, Brian McFadden feat. Japanilaisessa sarjassa nuori ja peloton Shobu haluaa kehittyä strategisen korttipelin mestariksi. 612084 15.30 Vaaleanpunainen pantteri. Snellman kertoo, kuinka Helsingistä tuli juuri Helsinki. Pääsiäisyön ortodoksinen liturgia. Stereo. 4464176 01.00-01.20 SM-liiga Hockey Night: Fan Club. 2288423 09.05 Duel Masters. http://bumerang.yle.fi 997152 13.45 FST: Fribby: Keramiikka. Kuisma. 6253046 20.50 Urheiluruutu. 9302355 18.50 Tv-uutiset. Tuotanto: Intervisio Oy. Tulevien ottelujen taustoja, tähtihaastatteluja ja joukkueiden esittelyjä. Tällä kertaa kilpailijat saavat totutella korkeisiin paikkoihin. 8298442 15.45 SM-liiga Hockey Night: Fan Club. 1034626 12.05 Etälukio: Kestävä kehitys. Vieraina kiekkotuomari Seppo ”Penaltti” Mäkelä, ässätähti Jari Korpisalo ja ikikiekkoilija Allu Lähteenmäki. Draamaelokuva. 2653862 08.40 Hamtaro. 14404 10.05 Paluu simpanssien pariin. Half Pipe -kisakooste EteläKorean Sungwoosta sekä Sappeen Suomi Cup -osakilpailu. Tsekki Suomi. Englantilainen poliisisarja. Voiko vappua viettää kuivin suin, Uuno Turhapuro astuu kehiin. 7175336 23.50 Euronews. Uusinta. Kotimainen sisustusohjelma. Kesällä 1912 oopperalaulajatar Aino Ackté järjesti linnassa oopperajuhlat, joka oli paljon myöhemmin alkaneiden oopperajuhlien edeltäjä. Billy Crystal ja Meg Ryan ovat parhaimmillaan Harrynä ja Sallynä, jotka tapaavat ja inhoavat toisiaan ensi silmäyksellä. Haastattelussa yksi pelimaailman suurimmista guruista, Trip Hawkins. Näin onnellisesti kävi nuorelle ranskalaiselle diplomaatille, kun hän avioitui tanskalaisen Margarethan kanssa vuonna 1967. 11713 17.05 FST: Jox. Kristiinan vieraana Kalle Ahola. UUSI SARJA ALKAA. Sarja kertoo erilaisista vapaa-ajan harrastuksista. Huomionkipeä Whitney ja vitsailusta pitävä Jimmy yrittävät päästä samalle aaltopituudelle. 2198881 19.30 Speden parhaat. Päivän Joxissa Daniel ja Joanna pohtivat elämää korkealla rekan hytissä. USA 1989 3369201 23.00 Myöhäisuutiset. Mustakaavun paluu. Tuotanto Tarinatalo Oy. 1325602 06.00 Tellus-tietovisa. 527997 19.10 Tulosruutu. 2533171 22.30 LauantaiAction: Alien 3 (K15). 832572 21.55 Lotto ja Jokeri. Vetyskootteri! Vakuutusyhtiö päättää nyt, missä kolaripotilas hoidetaan. Ravit Seinäjoella. Sijainti oli aikanaan erinomainen kapeassa salmessa linnasta pystyttiin vartioimaan vesireitin liikennettä. Osa 2/5. http://bumerang.yle.fi 7720046 13.16 FST: SICSAC. Veneilyohjelma teemanaan: vesillä kuin vesillä paatilla kuin paatilla. Juontajana Jaana Pelkonen. 8535997 21.10 Elokuva: Kun Harry tapasi Sallyn. 7198220 16.30 Ylämaan kettu. 6890355 16.40 Salatut elämät. 13-vuotias Tim on loukkaantunut vakavasti bussionnettomuudessa. www.yle.fi/lapset/hurrikaani 90336 09.01 TV2: Herkulliset naapurit: Konna tulee kuorestaan. Tuotanto: FST/Barn. Uusinta. Tuotanto: Svarvar & Engström. 24881 09.05 Buddhan elämä. Kuka kuumensi, kumpi käskytti HIFK vai Lukko. Mukaansatempaava ja ilahduttava romanttinen komedia täynnä osuvia ja nasevia ajatuksia miehen ja naisen välisistä eroista. Tanskalainen animaatio. Kotimainen urheiluohjelma. Oikkuileva perävaunu. Juontajana Maria Veitola. 9888978 20.30 Tv-uutiset ja sää. 576648 12.45 FST: Enigma. Refereras i flerljud av Frank Sjöman. Juontajina Meri-Tuuli Lindström ja Heikki Paasonen. Uusinta. Vaikuttaa hyvältä. 4229249 22.05 Lapsityrannit. 5796046 10.35 Tilt.tv. Kaikki pois!. Stereo. Arvosteltavina myös Death by Degrees ja Resident Evil 4. 5030775 19.15 Viihdeuutiset. Tämänkertaisessa jaksossa mukana minitarinat Pluto noutaa lehden, Akun karvainen vieras, Akun pommi sekä Mikki pesee Mustakaavun. 115065 12.35 Talousvalmentaja. Stereo. Tänään fiiliksiä keväiseltä Leviltä ja elämyksiä moottorikelkkasafarilta. Jimmy & Whitney. Hitti vai huti -äänestyksessä Kalle Ahola: Rumat lapset. Testaamme jääkelkan, vierailemme Gotland Runtissa ja jututamme Björn Weckströmiä teemasta Meri ja Taide. Stereo. Iloinen perhetapahtuma?. Nelivuotias Callum ja viisivuotias Sophia rikkovat tavaroita, eivät syö kunnolla ja ovat jopa käyneet äitinsä kimppuun. 240881 11.00 Droppi – lumilautailun maailma. Stereo. 1666794 12.05 Euro Top 20. Rio de Janeiro. Säveltäjä Kaj Chydeniuksen suuret hitit ja paljon muuta juhlakonsertissa Helsingin Kulttuuritalolla 23.11.2004. Stereo. 8386626 08.00 Sinisen talon nalle. Kesto 95 min. Studiovieraana Apulanta ja haastattelussa Kent. Stereo. Tv-ohjaus Satu Väätäinen. 8921201 11.00 TOP40. Kuukauden V75-vieras laatii oman systeeminsä. MS-tauti on etenevä ja monioireinen sairaus, johon voi sairastua niin nuori kuin vanhakin. Niittyleinikki. Osa 1/2: Kevät ja kesä. Michael Palin suuntaa Lhasasta Tiibetin ylätasangolle, suolanlouhijoiden ja jakinkasvattajien pariin. 951510 17.30 Vaaleanpunainen pantteri. Kintaron balladi, osa 2/2. Stereo. 16:9. Phil. Ohjelmasarjassa parannetaan tavallisten nuorten aikuisten rahatilanteita varsin napakoin ottein. UUDET JAKSOT ALKAVAT. Stereo. Erik M. Osa 1/2. Osa 5/10: Vastatuulessa purjehtiminen. Toinen esitys. Vieraina kiekkotuomari Seppo ”Penaltti” Mäkelä, ässätähti Jari Korpisalo ja ikikiekkoilija Allu Lähteenmäki. Lisäksi tärkeimmät musavideot ja virallinen Pelit-lista. Kesto 93’ Uusinta. Viikon pelinä Star Wars: Republic Commando, jota pelaamassa Toni Wirtanen. www.yle.fi/top40 3080274 11.45 Peliuutiset. Selostus Marko Lähteenmäki. Etsiväkerho Hurrikaani tutkii petollisen pääsiäismunan arvoitusta. 5085268 11.00 Tv-uutiset. 334. www.yle.fi/top40 2804263 01.50-03.00 Tellus-tietovisa. Nyt hän on jäänyt varhaiseläkkeelle, muuttanut Keniaan ja omistautunut taistelemaan uhanalaisten simpanssien puolesta. Miten selviät uusperheen vaativasta tunnetaloudesta. 211959 17.45 Laivaromansseja. Missä asut avioerolapsi. 4973133 17.45 FST: Ruokaseikkailu Australiaan. 7780152 12.40 Pääsiäistipu. Stereo. 27404 08.20 TV2: Hyvää syntymäpäivää!. 9355249 10.35 Maailmanmenoa: Naiset vallan kahvassa. Se oli vahinko, mutta mitä isosisko sanoo kun näkee hienon pienoismallinsa tuusan nuuskana. http://x3m.yle.fi 3736249 17.30 FST: Kolmenkymmenen kylän kaupunki. (98’) Elokuvassa puhutaan suomea. 30086571 08.00 Nelosen urheiluaamu. 1366862 01.05 TOP40. Jännittävä ja hauska peliohjelma, jossa lapset kilpailevat laulutaidollaan. 81133 13.05 Prinssi Henrik 70 vuotta. 5321591 14.05 Ben Furman. 7211510 19.00 Jalkapalloa: MM-karsintaottelu. Nobelin rauhan palkinnon saanut Äiti Teresa oli lähetystyöntekijä, joka omisti elämänsä kaikista köyhimpien ihmisten auttamiseen. Arvostelussa hurja audiovisuaalinen kokemus Viewtiful Joe 2, seikkailupeli Tak 2 ja samuraipeli Blood Will Tell. Näyttelijäkaartissa mukana myös Dawson’s Creekin Joshua Jackson sekä American Pie -elokuvista tuttu Tara Reid. Myös Peter Parkerin ystävät joutuvat kärsimään. Kotimainen peliohjelma. 6545881 17.10 Salatut elämät. 494220 23.05 IS Urheilu-uutiset. Tuotanto: Ruotsin televisio. Tavalliset suomenruotsalaiset etsivät vastauksia kysymyksiin, joita ei koskaan kysytty koulussa. 306572 15.40 Dr. Katsotaanpa esimerkkejä. Ohjelma on ensiesitetty tammikuussa 1999. Hamsterit päättelevät, että huomenna on päivä, jolloin on annettava lahja sille, josta pitää. Neljännesfinaalien ratkaisevat maalit ja tekijät. Tapio Kallio kertoo urheilijan tyrästä, ja kuntoklubilla treenataan penkkipunnerrusta Method Putkiston avulla. Nykyisin Olavinlinna on yksi Suomen suosituimmista nähtävyyksistä. Studiovieraana Apulanta ja haastattelussa Kent. 445794 13.05 Lumilautailua
Esikoisohjaaja Jamie Blanks kertoo epävarmoin ottein tarinan psykopaattimurhaajasta, joka saa inspiraationsa kalmanhajuisista kaupunkilegendoista. Metalli vääntyy, öljy roiskuu ja kumi palaa, kun robotit taistelevat. Näistä mokista ja halun hetkistä on aikuisikään ehtineiden katsojien helppo tunnistaa itsensä. 17.30 Päivän peili ja sää. Tule ja haasta juontaja lumisotaan. 13.00 Malmsténin matkassa. Mac sai nimeä mm. www.ylex.fi. 1.45 Urheilu: Eurosport Clubbing. 09.00 Uutiset. 15.03 Suuri haloo. ???. Suuri kertomus melkein kertoo itsensä. 06.00 Uutiset. 1.30 TV5, le Journal Afrique. 23.03 Klassikoiden aika: U2. 10.30 Toivemusiikkikontti. 19.00 Fabulous Life of Michael Jackson. 7.45 . Kertoo Corrie ten Boomien perheen vaiheista 2. 20.15 Jalkapallo: MM-karsinta. 19.10 Tämän runon haluaisin kuulla. 07.53 Oulu Radion lauantai. . 14.00 MTV Popular Music. 06.06 Classicas morgonkonsert. 20.30 Ett gott skratt. 20.30 Bingolotto. 14.03 Lauantai-Suomi. 12.00 X3M-Nyheter. 14.30 Till minne av Auschwitz. 18.00 Så ska det låta. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 07.03 Morgonjazz 07.55 Löpsedeln. Elokuvapuolella sankareita ovat kuvaajat ja leikkaajat, nuo kerronnan koreografit. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 13.03 Sää. Tavallisen typerästi käyttäytyvät opiskelijat juoksevat pimeisiin huoneisiin kuin teuraat ikään. 02.05 Buffy, vampyyrintappaja. Henki ja hönkä jäivät kuitenkin vähiin, minkä huomaa siitäkin, että pikkurobotti R2-D2 on leffan vakuuttavin hahmo. 19.01 Disneydags. Nora Ephronin kirjoittama ja Rob Reinerin ohjaama elokuva tarrasi keskiluokkaisten urbaanikansalaisten suhteisiin napakan vuoropuhelun voimalla. 05.44 Ylen aamu. 22.55 Jacko. Kohtauksissa liikutaan Keski-Aasian aroilta Alpeille ja Kalliovuorilta Skotlantiin. 10.03 A-laget remix fortsätter. 12.00 Don’t Stop the Music. 21.35 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. Vaimon tuttavuus parantolan sydänvikaiseen mieheen on sen sijaan synti ja kauhistus. 07.33 Oulu Radion lauantai. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 9.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Uutiset ja sää 10.05 Toiveiden tunti studion numero 0700392111 (pvm+1.95e) 11.00 Uutiset 11.05 Toiveiden tunti jatkuu 12.00 Uutiset 12.05 Puotipuksut;osta,myy ja vaihda studion numero 0700392111(1,95e+pvm) 13.00 Uutiset ja sää 13.05 Puotipuksut jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Puotipuksut jatkuu 15.00 Uutiset 15.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 23.00 Pääsiäisyön messu Raahen kirkosta 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 8.00 Raimon ihana aamu 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Raimon ihana aamu jatkuu... Ohjelma on kollaasi, jossa on mukana useita erilaisia osioita: on kaikille avoin nettisivusto www.kuolema.fi, jossa keskustellaan kuolemasta. 12.18 Suomi tietää. 21.50 Lucia. 12.45 Merisää. 02.02 Yöradio. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 21.45 Jalkapallo: Illan ottelu, MM-karsinta. Toinen esitys. Ainakin päällisin puolin vaikuttaa siltä, että Pokémon-kouluttaja Ash johdattaa leegionsa taistelemaan maailman herruudesta kollegan sakkia vastaan. 21.55 MTV Rush. 23.05 Radioteatteri esittää: Pääsiäisrunoja. 18.05 Musiques au Coeur. 17.00 TV5 le Journal. 23.40 Madventures II (K15). Siivekästä muuttoa ei ole pakattu täyteen. 20.00 2005 jKr. 15.55 Alta lipan. Paljon suoraan kameralle puhumista hyväkseen käyttävä Bernie Mac Show epäonnistuu kaikkein olennaisimmassa – se ei yksinkertaisesti onnistu naurattamaan. 5.55 Köket. Bach. Se ei ole sukua David Attenborough’n lintusarjalle. 02.45 Buffy, vampyyrintappaja. 12.15 Lauantai-Suomi. 23.03 Löpsedeln. 10.20 Minä soitan. 9.25 Coeurs Batailleurs. 14.30 Jalkapallo: MM-karsinta. 21.00 Uutiset. 20.00 All Access Skin Deep. 19.00 Uutiset ja sää. 04.15 Buffy, vampyyrintappaja. 13.40 Tänään 50 vuotta. 13.00 TV5 Infos. 18.03 Jalkapalloilun MM-karsintaottelu Tshekki – Suomi. 18.55 Suomi tänään. 14.35 A Bon Entendeur. Amerikkalainen dokumenttisarja. 03.00 Uutiset. 07.53 Maakuntaradio. 11.00 TV5 le Journal. 12.20 Trackslistan. Star Wars -uskovaisille Lucasin elokuva tarjoaa vuolaita taustaselvityksiä, juhlavia lausahduksia kotikäyttöön ja viuhuvia taistelukohtauksia ällisteltäviksi. 19.20 Keno. Siivekäs muutto on suuri seikkailu. 12.55 Lauantai-Suomi. Pieni Anakin Skywalker (Jake Lloyd) otetaan jossakin välissä koulutukseen. 1.00 Journal TSR. The passion of the Christ 11.15 Israel Vision. 15.30 Teveteve. 10.00 Uutiset. (133 min) TV2 klo 22.55 Teinit vaarassa Urban Legend – kauhutarinoita (1998) ruopii rakennekynnet verillä teinikauhun laarinpohjimmaisia kliseitä. 13.00 Laguna Beach. kuuluisan Kings of Comedy kiertueen perustajajäsenenä. 0.05 Göteborg Horse Show. Edvin Laine vetää jämäkkää sovinistilinjaa aviokomediassaan Vihaan sinua rakas (1951). Perhe antoi turvapaikan juutalaisille, mutta joutui maksamaan siitä kalliin hinnan. 16.45 Carin 21:30. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 Markku Heikkinen 07.30 Kuun lapset 08.00 YleX Aamuremix 10.00 Pietarinkadun Oilers Go Go 12.03 YleX viikonloppu. 10.30 Diary of Snoop Dogg. 12.04 Lördax. 9.35 Doktor Mugg. Se on ihan oikea dokumenttielokuva eikä pelkkä tv-ohjelma. Amerikkalainen poliisisarja. 01.00 Sextaasi. 22.00 Aktuellt. 2.15 Alias. Miniäkokelaat esittävät appiukolle junaa ja panevat Kallelle parastaaan. 15.30 MTV Popular Music. 18.45 Hartaita säveliä. 10.00 Pyöräily: MM-kilpailu, rata Los Angeles, USA. (73 min) TV2 klo 14.45 Ison aallon metsästäjät Pehmopornahtavia kutufilmejä tehnyt Zalman King ohjasi vaihteeksi viihdettä, jossa uikkarit pidetään päällä. 9.00 JT Radio Canada. 08.00 Uutiset ja sää. 16.00 Jalkapallo: Top 24 Clubs – makasiini. Linnut tekevät jotain, ja kamera hakee oikeat paikat leikkauksen rytmittäessä visiot elokuvalliseksi toiminnaksi. Toinen esitys. 18.00 Aktuellt. Yli-innokas näyttelijätyö kaikessa teennäisyydessään suorastaan alleviivaa ideoiden puutostilaa. (110 min) MTV3 klo 22.30 Digisiisti Tähtien sota Tähtien sota – Episodi I: Pimeä uhka (Star Wars: Episode I – The Phantom Menace, 1999) palautti George Lucasin avaruuseepoksen valkokankaille digisiistien tehosteiden ja uuden polven sankareiden kera. 13.15 Lampaanviulu. 17.30 Newlyweds. Tyrskyn sankarit (In God’s Hands, 1998) on näyttävästi kuvattu, mutta lapsekas kuvaus kolmen surffaajapojan haaveesta päästä tosi isoon aaltoon. Amerikkalainen tosi-tv-sarja. 13.15 Villit vuodet, suuret luokat. Osa 2/5. 13.04 Lauantai-Suomi. Music tv 7.00 Rise and Shine. 17.30 Pyöräily: Criterium International. 8.55 News. Juontajana Mo Asumang. 21.00 Parkinson. 21.00 TV5 Infos. 16.05 Suuri haloo. Amerikkalainen komediasarja. Suurin osa ihmisistä ei ole koskaan nähnyt kuolevaa puhumattakaan siitä, että he olisivat valmistaneet läheisensä ruumiin hautauskuntoon. Parhaissa romanttisissa komedioissa on sokerin ja kermavaahdon ohella pippuriakin. (76 min) YleTeema klo 22.40 Hammaspeikon kolmas isku Sigourney Weaver jatkoi vimmattuja avaruuspainejaan David Fincherin synkästi nyhertävässä sci-fi-jännärissä Alien 3 (1992). 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 16.10 Stjärnornas krig: Rymdimperiet slår tillbaka. Tähti pussinpohjalla. Noora. 20.00 Uutiset. Ruotsin tv 1 9.00 Bumsfilibaba. 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Lauantain toiveet puh 0700 98300 ( 5,01 euroa / puhelu + pvm ) 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.05 Lauantain toiveet puh. Stevie Wonderin loistelias Living for the City saa muutamaksi sekunniksi mielen maireaksi. Paljon se myös opettaa lintujen elämästä vaikka luentosarjan vaikutelmaa synnykään. 23.30 I Want a Famous Face. 17.00 Aktuellt med väderrapport. Vaikeampi sen sijaan on sanoa, mistä elokuvassa Pokémon 2: Pelastakaa maailma (Pokémon: The Movie, 2000) tarkkaan ottaen on kyse. 21.00 Ajankohtaista taivaasta. 18.30 Vinnare: V75. ???. 4.55 News. Verihäät. 14.00 Uutiset. 04.55-05.40 Buffy, vampyyrintappaja. 11.00 Top 10 at Ten Backstreet Boys. 18.30 MTV Popular Music. 5.55 News. 22.05 Päivä tunnissa. 8.30 Rise and Shine. 5.05 Lättlagat. Luo oma pääsiäistipusi ja lähetä pääsiäistervehdyksesi. 15.25 Anoppi. ????. 19.00 TV5, le Journal. 21.03 Lotto. ??. Sinänsä dokumentoidut pätkät ihmisten kuoleman tunnoista eivät tarjoa uusia avauksia kaikille yhteisestä tulevaisuudesta. 07.00 Morgonrock 09.00 A-laget remix. 08.10 BUUs barnmusik. Spektaakkeliarvot ovat korkeaa luokkaa. 7.30 Rise and Shine. 14.00 Uutiset. Suora. Lasten piirretty. 14.55 Nuntii latini – latinankielinen viikkokatsaus. 20.00 Nyheterna. (u) 19.00 Superkirja. 22.00 24. 20.00 Livet enligt Rosa. 10.55 News. 10.00 Sailor Moon. 14.50 Max Bickfords utbildning. 09.40 Koulun jälkeen 10.00 Tavis 10.15 Klubi 700 10.45 2004 jKr. maailmansodan aikaisessa Hollannissa. 14.55 Urheiluradio. 2.45 Uutiset. Aitojen lautapoikien amatöörinäyttely on tuskallista seurattavaa. 07.50 Merisää. 16.00 Antikrundan. ??. Stevie ja Michael viettävät onnellisia hetkiä yhdessä, kun Michael on päättänyt jättää säätiön pahan onnettomuuden jälkeen. 00.00 Uutiset ja sää. 21.10 Hundra hits. Haastattelussa Reinhart Bonnke osa 2/8. 05.40 Tänään 50 vuotta. 13.30 Dokument inifrån: Helénmannen. 08.33 Oulu Radion lauantai. Pettymyksiä välttääkseen he päättävät, kuten kliseistä kohtalokkain kuuluu, ”olla vain hyviä ystäviä”. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. Valopääsiäinen. 06.05 Hartaita säveliä. 03.00 Nattklassiskt. Pääsiäisen sanoma – ”ennen kaikkea” 21.30 Kätköpaikka. 15.35 Jazzradio. Nyt rysäytetään munkkimaisten miesten vankiplaneetalle, jossa sankari Ripley on aika yksinäistä likkaa. Viisiosaisessa sarjassa käydään läpi Hollywood-tähtien hämmästyttävimmät muodonja tyylinmuutokset kautta aikojen. 9.50 Paroles de Clips. 8.30 Decouverte. 16.50 Kulttuurilehtikatsaus. Toni. 7.25 Zavevu. 09.06 Maakuntaradio. 00.10 Kimppakivaa Ibizalla. 13.50 CBS 60 minutes. Amerikkalainen piirrossarja. 05.02 Ylen aamu. Lapset tietysti ohjeista huolimatta koettelevat Bernien hermoja intensiivisesti, kuinkas muuten. 6.00 The ou Cafe. 2.55 News. 23.30 Sauvetage. 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt. 17.30 Questions pour un Champion. Jälkimmäistä ei ihan vahingossa esitä Pedro Almodóvarin elokuvista tuttu Victoria Abril. Subtv:n katsojat voivat runsaan viikon viiveellä seurata, kenestä tulee Yhdysvaltain seuraava laulava supertähti. 1.55 News. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 08.00 Sanna Kiiski 09.00 Minna Ottavainen 13.00 Taavi Salmivaara 17.00 Äänessä vieras ja Maria Guzenina 18.00 Lauri Saarilehto 22.00 Sanna Kiiski 00.00 Radio Novan Yö Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA . Nuori nainen saa surmansa, kun hänet sysätään bussin alle. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 03.00 Nattklassiskt. 22.05 Risto Nurmen luontoradio. Toinen esitys. Suora. 19.40 Musik från sydkusten. 17.20 TV5, L’invite. 09.06 Oulu Radion lauantai. 21.30 Journal F2. Ermojen makea elämä. 10.15 Karamelli. 20.50 Kohtaamisia: Gwen Stefani. 11.15 E! Entertainment: Hyvältä näyttää. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Pääosissa ovat mantshuriankurjet, laulujoutsenet, tiibetinhanhet, isotrapit, nokikanat, silkkiuikut, naurulokit ja monet muut lajit. Kun Harry tapasi Sallyn on romanttinen komedia täynnä osuvia ja nasevia ajatuksia miehen ja naisen välisistä eroista. 15.00 TV5, le Journal. 23.00 TV5, le Journal. 03.00 Yöklassinen. 1.00 Advanced Warning. Se osoittaa, miten monipuoliset ja erilaiset, eri välineiden tuottamat tietoja äänivirrat voidaan nitoa yhteen. Morning Glory Men eli aamuerektion miehet. 12.15 Merkkituote. 02.00 Uutiset. Verenhimoisen avaruuspedon ilmestyminen on masentavassa maisemassa suorastaan ilahduttava elämys: tuttujakin näkee. Elävänä tai kuolleena. Lauantaina 26.3.2005 Lauantain Radio & TV 25 Tv 4 Nordisk 8.00 Veterinären Fetch. 11.50 Amigo. 22.55 Novosti po-russki. 22.30–0.00 Peter Jöback och Göteborgs Symfoniker. Tänään miehekäs anoppi eli appiukko-erikoisjakso. 16.03 X3M-Sporten 20.00 Musikrepubliken Weekend Edition. 14.30 Best of Trl. Juontajana Sami Sykkö. Lauantaivieras. 12.45 Peliputki: Lumisota. Tuotanto: Gimmeyawallet Productions 2004 -. 14.05 Todellisia tarinoita. 21.00 Aktuellt. Tiibet. 22.00 Making the Video Twista. Hän kertoo Kuolema.fi -radiodokumenttinsa tekovaiheista, omista tuntemuksistaan ja kuolemasuhteistaan. Seksimessut ja ihon karnevaalit, mukana myös mies-mies-seksiä sekä Venus Award. 14.00 Packat & klart. 09.00 Lasten piplia 09.20 Ermot. Japanilaisperäisten taskuhirviöiden muoto, nimi ja erikoisvoimat vastaavat toisiaan näppäryydellä, jota isonkin katsojan on helppo arvostaa. 17.00 Saltön. 24.00 Jalkapallo: MM-karsinta. 3.00 Från Star Wars till Star Wars. 11.00 Uudet levyt. 19.00 YleX toiveet. 1.30 MTV Popular Music. Saksalaista erotiikkaa kaikki kaapinovet auki. 11.30 Curling: Välierät, MM-kilpailu, naiset, Paisley, Skotlanti. 14.30 Babel. 23.00 Nyheterna och vädret. 17.00 Uutiset. Naispääosassa on Meg Ryan. ?. 20.30 Rapport. 10.25 Grim & Evil. Tervetuloa New Yorkiin! It’s sooo hot and dirty. 11.55 Päivän mietelause. (91 min) Nelonen klo 21.10 Pika pelastaa maailman Pikachu on kiva ja monet muutkin Pokémonit kekseliäästi suunniteltu. Pääepäillyksi on tarjolla hänen poikaystävänsä. 17.15 Danspoppen. 18.07 Elvis Aaron Presley. ??. Kuvissa linnut tanssivat soidintanssejaan, muuttavat, pesivät, hoitavat poikasiaan, jahtaavat varhaista matoa ja mitä sitten ikinä tekevätkin. Brittisarja ihanasta, globaalista seksistä. ??. 1.35–3.10 Fjärilens tunga. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 07.04 Radio Keski-Pohjanmaan lauantai Juontaja: Petri Kuikka 07:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 07:40 Ajankohtaista 07:50 Merisää 08:00 Uutiset 08:05 Sää 08:10 Maaliskuun kokki: Pasha ja muuta asiaa pääsiäsruokien historiasta 08:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 08:40 Lauantain menovinkkejä 08:45 Perhe Kärkinen 08:55 Urheiluradio 09:00 Uutiset 09:05 Sää 09:06 Toiveiden aamu 10:00 Uutiset ja ajantasa 10:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 10:42 Ajankohtaista 11:00 Uutiset 11:05 Nuotin vieressä 11:20 Menovinkit 11:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 11:40 Lauantaitapahtumassa 11:55 Urheiluradio Oulu-Radio 98,4 MHz 07.03 Oulu Radion lauantai. 22.00 Falkenau, Vision de L’impossible. 22.00 Jalkapallo: RanskaSveitsi, MM-karsinta, Stade de France, Pariisi. 0.25–2.05 Brottet och straffet. 14.03 Kaffekvarnen 15.00 Fritt fram 16.00 Aktuellt med väderrapport. ?. Kenties sen selittää suomalainen käytäntö laitostaa kuolema. 9.00 Rise and Shine. 8.25 News. 06.30 Suomi soi. 13.05 Bibliothèque Medicis. 11.20 Rea. 6.35 Carte Postale Gourmande. Yle Radio 1 klo 14.05 Maila-Katriina Tuominen Kuolema.fi säntäilee kohti kuolemaa. Tunnelma tiivistyy niin CTU:ssa kuin kentälläkin kohtalokkain seurauksin. 21.00 Supermercado. Hilmir Snaer Gudnason tekee vastustamattoman velton roolin aikamiespoika Hlynurina, 34 v., joka rilluttelun ja muun turruttavan ajantapon keskellä rakastuu äitinsä lesborakastajaan, flamencoopettaja Lolaan. 21.03 Sportradion. 21.05 Soluble Dans L’air (so.d.a.). 17.45 Urheiluradio/75-rivi. Amerikkalainen piirrossarja tulevaisuuteen singotusta Samurai Jackista, jonka tehtävä on taistella ilkeää hallitsijaa Akua vastaan ja löytää aikaportti, jonka kautta pystyisi palaamaan kotiin. 20.25 Vädret. 16.00 Supermercado. Projekti osoittautui niin suosituksi, että itse Spike Lee ohjasi kiertueelta filmin The Original Kings of Comedy. 19.30 Fabulous Life of Justin Timberlake. 7.00 TV5, le Journal. 21.40 Pääsiäisajan vokaalimusiikkia. 16.30 Rich Girls. Ermot pelastustehtävissä Ikaalisten palo-ja pelastuslaitoksella. Go Kart 3000. 20.00 Solo: Lasse Kronér. 16.30 Hevosurheilu: Maailmancup, Dubai. 5.00 Don’t Stop the Music. 07.50 Merisää. TV 5 5.00 TV5, le Journal. 14.15 Tiedepersoona. 17.50 Musiikin liepeillä: urkurakentaja. 17.00 Kaihon kotimaa. Klassikkotarina. 12.55 Lördax. USA:ssa jättimenestyksen saavuttaneen pop-kilpailun tuomareina toimivat Paula Abdul, Simon Cowell ja Randy Jackson. 17.30 Päivän peili ja sää. 0.15 Brigade Nature. 12.50–13.50 Göteborg Horse Show. 04.02 Ylen aamu. 6.20 Köket. TV1 klo 18.45 Kari Salminen Linnut liikkeessä Mikko Paartola istuu kylpyhuoneessa ja suojaa mikrofonia kylpytakilla, jotta ääni ei kaiu. Hämmästyttävää oikeastaan on, miten kaihtavasti monet kuolemaan suhtautuvat. 13.50 Kimurantti. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. Näyttelijä Finola Hughesin juontamassa muotiohjelmassa uusitaan viikoittain yhden pahaa-aavistamattoman ‘uhrin’ tyyli päästä varpaisiin. 07.04 Maakuntaradio. 10.00 Up North the Music. 17.45 YLE news. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. 21.04 Poppikoulu. 10.00 Aktuellt med väderrapport. Sitä ennen julkkujengi kuitenkin kokee vaihteeksi niin sadetta kuin myrskyäkin. Tapahtumista vastaa luonto itse, mutta kuvaustavalla on merkitystä. 03.20 Suhteellista. 06.25 Nousutahdit. 20.30 Kolme päivää. 23.15 Bingolotto. 11.55 Urheiluradio/Vakioveikkausvihjeet. Suora. 1.45 TV5, L’invite. Vain mukaansatempaava tarina unohtui. 10.25 Maakuntaradio. 15.40 Dolda kameran. 11.20 Victoire ou la Douleur des Femmes. On niitä, jotka sanovat tieteellisesti ottaen kaiken. 15.00 Format. Sivustolla voi kuunnelma ohjelman demoversioita sekä tuottajan ja tekijän keskustelua. 21.50 Pilanpäiten. 12.55 News. 10.15 Fråga doktorn. Tätä sivustoa sillä kävijät ja myös Paartola muokkaavat radio-ohjelmaksi. 2.25 On Ne Peut Pas Plaire a Tout le Monde. Tarina poukkoilee logiikasta vapaissa sfääreissä, joihin ei yli 16-kesäisellä taida enää olla täyttä pääsyoikeutta. 15.00 Radioteatteri esittää: Knalli ja sateenvarjo. 9.55 News. Sarjan tilanteista löytyy hyvin vähän mitään uutta ja oivaltavaa. Juutalaisten auttaminen kotiin 11.45 Syvällisesti sinun. 21.00 C.S.I. 17.00 MTV Popular Music. 13.20 Sverige i veckan. 12.30 Kalla fakta. 06.40 Andlig musik. 17.03 Suomi tänään. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.00 Uutiset. Miamin häikäilemättömään rikollismaailmaan sijoittuva amerikkalainen poliisisarja. Radiofonisena kokeiluna Kuolema.fi on kiinnostava. Billy Crystal ja Meg Ryan esittävät Harrya ja Sallya, jotka satunnaisen kohtaamisen ja kitkaisen alun jälkeen lipsahtavat kiintymyksen puolelle. Leena Häkinen pitää Edvinin kanssa hauskaa. 6.00 Don’t Stop the Music. 15.30 Envoye Special. (95 min, E) Nelonen klo 23.20 Pekka Eronen Niin makaa, kuin petaa Rakastunut nainen. 10.50 Hjärnkontoret. 3.50 Alle man på post. Siivekäs muutto on esteettinen elämys. 8.10 Veterinären Fetch. Ridley Scottin alkuperäisestä merkkiteoksesta ja James Cameronin ärhäkkäästä jatkeesta oli tässä vaiheessa jäljellä enää muistot ja kieltämättä aina yhtä hirmuinen hammaspeikko. 16.00 Uutiset ja sää. 13.30 Laguna Beach. Islantilaiselokuvan värikkäät tyypit ja rempseä ote ovat sukua espanjalaisohjaajan komedioille. 08.00 Aktuellt. (85 min, E) FST klo 21.00 Alkuvoimainen mykkä-Esko Kaikkien aikojen paras Aleksis Kivi -filmatisointi on 1920-luvun mykkäleffa. 17.10 Robot Wars. 16.55 Löpsedeln. 12.15 Jeesus-elokuva osa 3 13.00 Vapahtajan 7 sanaa ristillä 17.10 Taikuripojan pääsiäinen 17.40 Pääsiäinen on 18.10 Levels (u) 18.40 Lasten kotipuu. (93 min) Nelonen klo 18.10 Islantilainen aikamiespoika Islannissa on niin karismaattiset maisemat, että siellä saa hohtoa jopa nuoren miehen harhailun tapaiseen ikikuluun aiheeseen. Jokaisen on syyllistyttävä ainakin kymmeneen älyttömyyteen ennen kuolemaansa. 23.06 Calles nattbar. 04.45 Eurohitti. Ensio Rislakin näytelmätekstiä ei voi poliittisesti korrektiksi kehua, mutta tahattomasta ja tahallisesta huumorista tuli yhdessä ihan hilpeä kokonaisuus. 20.55 Livet på landet. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.00 Melodiradion. Pohjoisen punanenäinen surkuhupaisuus on sen sijaan ihan omaa. Maailman katolla! Madventures vannoo, ettei laita miekkaansa tuppeen, ennen kuin Tiibet on oleva vapaa. 19.03 Jalkapalloilun MM-karsintaottelu Tshekki – Suomi. Suora. Jos Bernie Mac Showsta hakemalla hakee positiivisia puolia, yksi löytyy ohjelman ääniraidalta. Ruotsin tv 2 9.45 Det bländande mörkret. 00.00 GOD TV Chicagossa syntynyt, meillä Suomessa kohtalaisen tuntematon koomikko Bernie Mac urakoi pitkään pienillä klubeilla, kunnes iski purukalustonsa kiinni menestyksen syrjään. 12.15–12.45 På teckenspråk: Perspektiv. Ranskalaiset ovat valinneet oman impressionistisen linjansa, jossa pienistä vaikutelmista kasvaa mahtava eeppinen virta. 22.15 In the Bedroom. 7.55 News. 22.00 Pietarinkadun Oilers Go Go (uusinta) 00.00 Yöradio YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. . 07.00 Väderrapport. 05.52 Ylen aamu. Jokaisessa kohtauksessa on tärkeintä liike. Stand up -koomikko Bernie (Bernie Mac) ja hänen menestyvä uravaimonsa Wanda (Kellita Smith) eivät koskaan ole halunneet jälkikasvua, mutta kohtalo on ivallinen; naurun ammattilaisen holtiton sisko joutuu vankilaan, ja hänen kolme lastaan muuttavat pariskunnan luo asumaan. 07.03 Lauantain aamukonsertti. 07.03 Sää. 3.55 News. Amerikkalainen jännityssarja. 5.30 Köket. 0.30 The Assistant. 14.25 Poppikoulu. 8.20 Kommissarie Gadget. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Amerikkalainen toimintasarja. Suora. 19.20 Aftonandakt 19.27 Lätt klassiskt. 10.05 Territoires 21. 08.05 Radioteatteri esittää: Pääsiäisrunoja. Keskipäivän peili ja sää. Kuva: Nelonen/Tiedotus Luontodokumentteja on kahdenlaisia. 20.03 Sää. 16.25 Mad TV. 19.00 Bolibompa. 10.50 Samurai Jack. 12.01 Aktuellt. 18.50 Merisää. 19.15 Landet runt. Bernie Mac Show on irvileuan komediasarja, joka ammentaa hauskuutta roisista perhe-elämästä. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. 12.03 X3MListan. 8.00 Rise and Shine. 3.00 Don’t Stop the Music. Tyson tappelee tähtien kanssa. Erkki Karun ohjaama Nummisuutarit (1923) seuraa suutarinpoika Eskon epäonnista kosiomatkaa vastustamattoman reippaalla ja alkuvoimaisella asenteella. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 17.15 Toppform. 5.30 5 sur 5 Monde. TV7 08.55 Tämä on se päivä.Aamuhartaus. 16.02 Himotuimmat. Suora. 11.30 Mitt i naturen. 22.30 Chappelle’s Show. 22.00 Uutiset ja sää. Silloin henkilöt jaksavat pitemmän päälle kiinnostaa ja heidän hempeilynsäkin tuntua ansaitulta. Ansa Ikonen jätetään kyllä turhan harmaaksi kamreerin vaimona, mutta kaipa äidin piti näihin aikoihin riutua viimeisen päälle, jotta sympatiat heräisivät. 22.15 Baltic Jazz 2004. Ryon varoitus. 23.00 50 Cent House Party. 18.15 Bosse bildoktorn. 21.04 Suomi tänään. 3.50–7.00 Sändningar från SVT24. 06.04 Ylen aamu. 09 – 144 800. 24:00 01:00. Vuonna 1966 syntynyt näyttelijä otti esikoisohjauksensa pohjaksi Halgimur Helgasonin menestyksekkään romaanin. MTV3 klo 00.35 Juha Seitz Kuka nyt kakaroita jaksaa. 23.55 Ortodoksinen pääsiäisyön aamupalvelus ja liturgia Tampereelta. 16.05 Väänänen. 09.33 Oulu Radion lauantai. 21.55 Suomi tänään. 19.00 Uutiset ja sää. 18.45 Lotto. 06.55 Andrum. 23.10 Puijon seurakunnan pääsiäisyön jumalanpalvelus Kuopion Puijon kirkosta. Transseksuaalimiehiä Roomassa. 0700 98300 ( 5,01 euroa / puhelu + pvm ) 14.00 STT:n uutiset 14.05 Järviradion top.5 15.00 Tavarapörssi puh 0700 98300 ( 5,01 euroa / puhelu + pvm ) 16.00 Grammari 18.00 Lauantai-illan tanssit; toivemusiikkia puh. Natalie Portmanin esittämä, huikean näköinen kuningatar pakenee kahden jedi-ritarin (Liam Neeson ja Ewan McGregor) avulla Kauppaliiton riivaamalta kotiplaneetalta Naboolta. 1.05 Sixties. Lintujen historiasta kerrotaan häikäisevällä tyylillä. 08.10 Helmenkalastajat. Harry ja Sally makaavat, kuten petaavat ja kasvattavat mahahaavojensa alkuja turhauttavine periaatteineen. 21.30 Stripperella. 4.00 Don’t Stop the Music. 0.05 White men can’t jump. 22.30 Lauantaivieras. Puh. 11.00 Gröna rum. 1.30 Uutiset. Julkisia alusvaatevilautteluja. Amerikkalaisyleisö on äänestänyt neljännen viidakkoleiriltä lähtijän. 17.45 Vetenskapsmagasinet. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. Nimiroolissa toikkaroi Axel Slangus, Alarik Korhonen, Kirsti Suonio ja Juho Puls säestävät. 22.00 Ulveson och Herngren. 08.05 Oulu Radion lauantai. 05.50 Merisää. 19.00 Aktuellt. 19.45 Pilanpäiten. 06.03 Väderöversikt med sjörapport. 18.00 Uutiset. Kun Harry tapasi Sallyn (When Harry Met Sally, 1989) otti mallia Woody Allenin manhattanilaistarinoista ja antoi puolestaan lajin leffoille ja tv-sarjoille luontevuuden mallia vuosikausiksi eteenpäin. 03.02 Yöradio. 21.00 Metanradion 00.05 Matteuspassionen. 03.30 Buffy, vampyyrintappaja. 01.25 Suloisia syntejä. 18.00 TV5 Infos. 20.04 Suomi-baari. 07.30 Oulu radion uutiset ja sää. 20.30 Finlandssvensk tonträff. 12.00 På teckenspråk: Teckenlådan. 13.03 Lördax 14.00 Aktuellt. 19.30 L’affaire Kergalen. 24.00 All Eyes on 50 Cent: The Sequel. 14.03 X3M-Listan fortsätter 15.00 Nordiska videolistan 16.00 X3M-Nyheter. Kuolema.fi on kaoottinen äänikollaasi, jossa monenlaiset ajatukset säntäilevät kohti kuolemaa. 13.00 Plus. 09.05 Sää. 18.55 Helgsmålsringning. 23.00 Aktuellt. Maineikas japanilainen piirrossarja salaisia voimia hallitsevasta nuoresta tytöstä. 08.55 Urheiluradio. 18.00 Lauantain toivotut levyt. 16.00 Go’kväll. 0700-88200 ( 9,85 euroa /puhelu+pvm) 21.00 VOA Radio Dei 104,3 MHz 06.00 Levollisia säveliä 07.45 HYVÄÄ HUOMENTA 08.00 Pakina 08.15 Lintumetsä 08.35 Raamattuavain Extra 10.00 Country Gospel (r) 10.30 Viikon levy (u) 11.00 Kiitokseni (u) 12.30 Väliaika (u) 12.45 Lehtiviidakko (u) 13.00 Viikon vieras (u) 13.45 Raportti Israelista (u) 14.00 Avainmedian uutiset (u) 14.15 Fidamiini (u) 14.35 Lähetysavain 15.00 Itäraportti (u) 15.15 Matin MusiikkiMakasiini® 16.15 Toivekonsertti 18.00 Vapaasatama (u) 19.00 Sateet lähetä 20.00 Samassa veneessä 21.00 Brian Williams Talk Show (e) 22.00 Tuomasmessu Turusta 00.00 Simon Kyreneläinen -musikaali (u) 01.00 Musiikkia läpi yön Eurosport 9.30 Xtreme-urheilu: YOZ-makasiini. Sitten on niitä, joissa on hirmu söpöjä eläimiä. 6.55 News. 20.45 Sportnytt. Nicolas. Bernie vannottaa Jordania (Jeremy Suarez), Vanessaa (Camille Winbush) ja Bryannaa (Dee Dee Davis) pitämään näppinsä erossa talon arvokkaista tavaroista. 8.45 Blubb. Tekijät ovat päättäneet olla suuren osan ajasta hiljaa tai ainakin varovaisia. Alkoholin vaikutuksen alainen. ???. 9.59 Nyhetsmorgon lördag. 11.03 Maakuntaradio. 16.10 A-xplock. 18.00 Newlyweds. 08.00 Uutiset ja sää. 18.00 Ritari Ässä. 09.05 Sää. 11.33 Oulu radion lauantai. 09.03 Bröderna Lejonhjärta 09.20 BUU-radion. 09.00 Suuria solisteja: pianotaiteilija Dinu Lipatti. Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 07:00-08:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 08:00-14:00 Piian Peili Piia Koriseva Uutiset ja sää klo 9, 10, 11, 12, 13 14, 15,16, 17, 18 08:35 Viikon artisti 14:00-16:00 Iskelmän lista 16:00 Iskelmän viikonvaihde 16:35 Viikon artisti 18:00 Iskelmädisko Dj Virtanen 19:00-23:00 Iskelmän saunavuoro Timo Virkkula Uutiset ja sää klo 19, 20, 21 22:20 Moraalisesti arveluttava tarina 23:00-24:00 Parhaita Kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 00:00-07:00 Iskelmän yö kevyen musiikin klassikoita Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 SubTV! 05.50 Sub chat. 18.45 Hevosurheilu: Maailmancup, Dubai. 10.03 Radioteatterin lastenklassikot: Lastentarinoita, osa 1/5. Ja siitähän ei hyvää seuraa. 00.05 Yöradio. 10.00 X3MNyheter . Kaksiosainen ranskalainen Avara luonto: Siivekäs muutto on ei kuulu kumpaankaan sarjaan. Miami. Komediallinen brittisarja. Koomikko Alistair McGowan tarkastelee yhden miehen show’ssaan brittimaailmaa vinksahtaneesta näkökulmastaan. 4.00 TV5, le Journal. 9.15 Totally Spies. 12.55 Mains et Merveilles. 13.00 Aktuellt. 06.03 Sää. 20.00 American Idol. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. 05.00 Uutiset ja sää. 18.05 Ett ord inför helgen. 10.00 Teckenlådan. Lyhytelokuva. 01.02 Yöradio. Makumatkalla suklaatehtaassa. 22.00 Aktuellt. 07.00 Uutiset. Tässä on avaus tulevaisuuden radio-ohjelmille. Asiaa toki auttaa, jos ohjaajalla on näkemystä, kuten 101 Reykjavik (2000) –effan maestrolla Baltasar Kormákurilla. 22.00 Uutiset ja sää. 23.00 Tänään 50 vuotta. 14.00 Pääsiäistipu. 19.25 Hem till Midgård. Cartoon Networkin tuottama piirrossarja Billyn ja Mandyn epätavallisesta leikkitoverista sekä ilkeän maailmanvalloittajan aivoista, jotka ovat majoittuneet leppoisan nallen pääkoppaan. 19.03 Radioteatteri esittää: Pääsiäisrunoja. 07.45 Hartaita säveliä 07.50 Aamuhartaus. 14.00 X3M-Nyheter. 11.03 Oulu Radion lauantai. 2.00 Don’t Stop the Music. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 19.00 Aktuellt. 19.00 Pelastakaa julkut!. Brittiläinen tositv-sarja. 08.05 Maakuntaradio. (98 min, E) MTV3 klo 13.30 Edvin bilettää Vanhan kamreerin ketkuttelu sihteerin kanssa kaupungin yöelämässä on erittäin okei. 11.00 Uutiset. Ne, jotka ovat tottuneet nettikeskusteluihin tai blogien eli nettipäiväkirjojen lukemiseen, liikkuvat varmaan luontevammin tässä maastossa kuin ne, jotka pystyvät jäsentämään ajatuksensa ja maailmankuvansa laajemmissa kaarissa. Kaksi maailmaa. 22.50 Miami Vice. 00.05 Matteuspassionen av J.S. Mies on erityisen tarkka cdhyllystään, jonka olennaisimman osan muodostaa täydellinen James Brown kokoelma. Brittiläinen komediasarja. 16.00 Uutiset ja sää. (u) 19.30 Ermot. 19.55 Urheiluradio/Vakioveikkausrivi. 10.03 Lördax. Kova vilskehän siitä nousee. 7.25 News. 12.00 E! Entertainment: 101 vaikuttavinta muodonmuutosta. 23.00 Uutiset. 10.25 Oulu Radion lauantai. Toinen esitys. 07.00 Uutiset. 19.45 Jalkapallo: Top 24 Clubs – makasiini. 21.50 Merisää. 06.15 Aamuhartaus. 13.00 Uutiset. 01.00 Uutiset ja sää. 23.55 MTV Recommends. Toinen esitys. 11.55 MTV News. 21.00 Wild Kids. 14.05 Journal RTBF. 10.00 TV5 Infos. Paras uutinen
VW Golf Variant 1.9 SDI -02 Pun, aj. HELSINKI (STT) Kehitysmaiden lasten rokottaminen hengenvaarallista keuhkokuumetta, aivokalvontulehdusta ja verenmyrkytystä vastaan voi vähentää huomattavasti lasten kuolemia ja vakavia sairauksia. Valko-Venäjällä vuonna 1949 syntynyt Joffe asui eri puolilla Neuvostoliittoa korkeakoulussa opettavien vanhempiensa kanssa, kunnes päätyi Leningradiin ja alkoi opiskella sellonsoittoa. – Tutkimustyössäni minua on kiinnostanut sotapäällikön henkinen kasvuprosessi ja ihminen univormun alla – vikoineen ja hyveineen”, kertoo Joffe. VW Golf 1.9 TDI Firstline -02 Pun, 1-om, aj.190 tkm, 5-ov. Helsingin Sanomien etusivua talvisodan syttymisestä ei ole käännetty venäjäksi. 123 tkm, ilmast, ABS, 4 x airbag, sivuturvaverhot, ESP, erik.vant, 34.900 . Materiaali on kuitenkin leikelty surkeaksi kolmen minuutin koosteeksi eikä suomenkielinen selostus asiaa paranna. Mannerheimin kirjeenvaihto oli laaja ja monikielinen. Kun näyttelyvieras saapuu perimmäiseen saliin, jossa ylimalkaisesti käsitellään talvija jatkosodan historiaa, on hämmennys melkoinen. LAUANTAINA 26. Tuntuu kuin mongolialaiset isovanhempani heräisivät eloon valokuvien kautta. Naiset ovat kommentoineet marsalkan edesottamuksia korkeintaan kyökin puolelta eli kirjoittaneet Mikkelin sodanaikaisesta ”hovista” tai marskin ryypyn koostumuksesta. Koristetaiteilija Vadim Sharonov ja jalokivitaiteilija Aleksandra Pretro ovat niin ikään vaikuttuneita näyttelystä. Martti Kiuru PIETARI (STT) – Mannerheim ratsastaa jälleen Pietarissa, julisti valtioneuvos Riitta Uosukainen lennokkaaseen tyyliinsä tutustuessaan Eremitaasin suureen Mannerheim-näyttelyyn. Mies kirjoitti äidinkielensä ruotsin lisäksi moitteetonta venäjää ja sujuvaa ranskaa sekä kohtalaisesti suomea, saksaa ja englantia. Venäjänkielinen teos esiteltiin Pietarissa yleisölle Eremitaasin Mannerheimnäyttelyn avajaisten yhteydessä. Nykyään Joffe toimii sellonsoitonopettajana Länsi-Helsingin musiikkiopistossa. Vaikka mistään yleisöryntäyksestä ei voikaan puhua, on näyttelyvieraita käynyt kohtalaisesti. Mies kehuu Eremitaasin näyttelyä laajaksi ja korkeatasoiseksi. ABS, 4 x airbag, 2:t renk, cd-soitin, ilmas 14.900 . Suomen elokuva-arkisto valmisti näyttelyä varten yli puoli tuntia filmimateriaalia Mannerheimista. suomalaisia joululauluja sekä Eino Leinon runoja ja Hannu Mäkelän satuja. Rokotteesta apua Afrikan lapsille Kosmopoliitilta kirja Mannerheimista. Kuten tunnettua Mannerheim elätteli 20-luvulla toivoa interventiosta Venäjälle ja bolshevikkien suistamisesta vallasta. Puutteista huolimatta suuren Mannerheim-näyttelyn järjestäminen Venäjän arvovaltaisimmassa museossa on merkittävä asia ja osoitus Suomen ja Venäjän välisten suhteiden hyvästä kurssista. Lapsikuolleisuus pieneni 16 prosentilla rokotteen saaneessa ryhmässä. 125 tkm, soitin, 2:t renkaat lämmitin , pieniruokainen farmari! 12.900 . VW Polo 1.4i Classic -97 Met.vihreä, aj. Renault Clio 1.4i RN -96 Met.harm., 187 tkm, 3-ov, ohj.teh, klukko, soitin, 2:t renk., lämmitin 3.900 . Lotta Svärd-järjestön hakaristitunnus ja Mannerheimin kantama SVR:n suurristi hakaristiketjuineen jäävät venäläisille mysteereiksi. Mannerheimin lapsuus ja nuoruusvuodet, sotilasura Pietarissa, Keski-Aasian retki, pako Suomeen ja kansalaissota käsitellään vailla historiallista jatkumoa. MAALISKUUTA 2005 Klapikoneet ja sirkkelit JOKILAAKSOJEN MAATALOUSVÄLITYS Ratakatu 5 Ylivieska Puh. (08) 423 557 050 525 8100 Paavo Haanpää 010 555 4072 Ari-Pekka Karvonen 010 555 4074 Håkan Skrabb 010 555 4073 Jari Wäntsi 010 555 4071 Vaasantie Kokkola, vaihde 010 555 4050 Automyynti: ma-pe 8.30-17, la 10-14 Lisää vaihtoautoja: www.autokuvio.fi Audi A 6 2.4 i -03 Met.harmaa, aj. Seat Cordoba 1.9 SDI Vario -01 Met.pun, aj. Nyt Shulgin asuu Pietarissa ja työskentelee suomalaista rakennusteknologiaa kauppaavassa Ficote-yhtiössä. British Medical Research Councilissa työskentelevän professori Felicity Cuttsin johtama tutkimusryhmä julkaisee tuoreessa The Lancet -lehdessä rokotetutkimuksesta artikkelin. Sama puute koskee ylipäällikön sodanaikaisia päiväkäskyjä. Monet pneumokokkien aiheuttamista taudeista kärsivät afrikkalaiset lapset asuvat maaseudulla, missä lapsikuolleisuus on korkea, malaria tarttuu herkästi ja terveydenhoitopalvelut ovat huonot. Venäjäksi hän on kääntänyt mm. Pääesikunnan jättiläismäiseen rakennukseen sijoitettu näyttely on visuaalisesti komeaa katseltavaa. Lähes täydellisesti suomenkielen hallitseva Joffe on myös runoilija ja kääntäjä. VW Golf 1.8i CL Variant -95 Pun, aj. Kaikkien aikojen suurin Mannerheim-näyttely on myös kallis. Vuonna 1983 Suomeen muuttanut diplomisellisti on soittanut selloa RSO:ssa. Aiempien tutkimusten mukaan rokote on vähentänyt pneumokokki-infektioita Suomessa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikan kaupunkialueilla. – Näin vanhat ja korkeatasoiset valokuvat Keski-Aasiasta ovat harvinaisia. – Kaikki venäläiset tuntevat käsitteen Mannerheim-linja, mutta sotapäällikkö on henkilönä tuntematon venäläisille, sanoo Shulgin. Pikagallupin perusteella pietarilaisyleisö suhtautuu Mannerheimin henkilöön myötäsukaisesti, mutta toisinajattelijoitakin on liikkeellä. Näyttelyn puutteena on pirstalemaisuus. Nelivuotisessa tutkimuksessa tutkijaryhmä rokotti 17 000 gambialaista lasta tutkiakseen, toimiiko rokote myös maaseudulla. Nimestään huolimatta Joffen teoksessa ei arvioida Suomen talvisodanaikaista pääpuolustusasemaa, vaan kirja keskittyy kuvaamaan Mannerheimin toimintaa ja ajattelun kehittymistä tämän koko elinkaaren aikana. Pietarin Mannerheimnäyttelyä kiitetään PIETARI (STT) Mannerheimista kirjoittaminen on perinteisesti ollut miesten yksinoikeus. Mannerheimin Aasian-matkallaan ottamista valokuvista Shulgin innostuu. Eipä ihme, että venäläisvieraat tarttuvat suomalaiskävijää hihasta ja kysyvät, mistä video oikein kertoo. Kirjailijan oma henkilöhistoriakaan ei ole tavanomaisimpia. 265 tkm, soitin, lämmitin, 2:t renkaat, edullinen farmari! 5.900 . – Mannerheim oli kosmopoliitti ja hänen mentaliteettinsa oli monikerroksinen, sanoo Joffe. Yli 90 prosenttia pneumokokkien aiheuttamaan keuhkokuumeeseen kuolleista lapsista on kehitysmaista. 93 tkm, soitin, lämmitin ohj.teh, sedan-malli!i! 8.900 . Eremitaasin ja Suomen Pietarisäätiön järjestämä ja koko kevään 2005 kestävä tapahtuma kerää kiitosta monipuolisuudestaan. Suomalaiset järjestäjätahot tunnustavat, että materiaalia valittaessa käytiin kädenvääntöä Eremitaasin kanssa. Viime sotien historia näyttää edelleen olevan arka asia, ja Eremitaasin näyttelykin epäonnistuu osittain talvija jatkosodan käsittelyn osalta. VW Passat 1.8i 20 V Variant -98 Met.vihreä, aj. Kunniapaikalla on Eero Järnefeltin tunnettu maalaus valkoisesta kenraalista. Suomalaisten osuus budjetista on puoli miljoonaa euroa, mistä summasta huomattavan osan haukkaa nelikielinen Mannerheim-juhlakirja. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan pneumokokkien aiheuttamaan keuhkokuumeeseen ja aivokalvontulehdukseen kuolee vuosittain noin 1,6 miljoonaa ihmistä, jopa enemmän kuin malariaan. Vitriinissä oleva Suomi-konepistooli ja marsalkan auton SA–1rekisterikilpi eivät vastaa kysymyksiin talvisodan syistä tai kerro, miksi Suomi ajautui Saksan liittolaiseksi ja vanha marsalkka ryhtyi sotimaan venäläisiä vastaan. Ford Escort 1.8 TD STW -97 Pun, aj. Afrikassa kuolee joka minuutti lapsia pneumokokkien aiheuttamiin tauteihin. 107 tkm, täyssinkkori, ABS, 4 x airbag, 2:t renk, lämmitin, 2-om! 15.900 . Kari Suomalaisen sinänsä mainiot piirrokset tuskin aukeavat suomalaista kulttuuria huonosti tunteville pietarilaisille. 119 tkm, ilmast, täyssinkkikori, ABS, 4x airbag, ym.varust! 16.900 . Varsinkin vanhemmassa väessä on paljon niitä, joiden mielestä marsalkka oli osasyyllinen kaupungin historian kammottavimpaan jaksoon eli Leningradin 900 päivän piiritykseen vuosina 1941–1944. Kirjailija Eleonora Joffe on rohkeasti murtanut miehisen tradition ja julkaissut teoksen ”Mannerheimin linjat”. Arkkitehti Sergei Shulgin on syntynyt Mongoliassa ja asunut eri puolilla Keski-Aasiaa ja Siperiaa. Otava julkaisee kirjan myöhemmin suomeksi käännettynä. Akseli Gallen-Kallela oli pariskunnalle entuudestaan tuttu taiteilija, mutta kumpikaan ei tiennyt, että hän oli myös Mannerheimin läheinen ystävä, joka suunnitteli monet marsalkan kantamista kunniamerkeistä. 240 tkm, farmari, ABS Airbag , 6.900 . Joffe on tutkinut erityisesti Mannerheimin kirjeenvaihtoa Venäjältä paenneen valkoisen emigranttiupseeriston ja kansainvälisen antibolsevistisen liikkeen edustajien kanssa