Puolueen puheenjohtajaksi Jäätteenmäen paikalle noussee pääministeri Matti Vanhanen. Käytännössä kysymys on tilinpitotekniikasta, mutta tosiasia on, että vastoin yleistä käsitystä suomalaiset säästävät kansainvälisesti erittäin vaisusti. . .10-11 Sää . . Paraikaa nuoret vasaroivat leirintäalueelle uusia ramppeja ja reilejä, eikä budjetti päätä huimaa. . . . . . Esimerkiksi Kruunupyyn kunnassa moni kiinteistö liittynee lähitulevaisuudessa yleiseen verkkoon. . Sundqvist aloittaa työnsä joulukuun alussa. . . . . . . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Sundqvist Jaron vetäjäksi s Jaron uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Kristian Sundqvist. Sen lisäksi että otetaan uutta velkaa, vanhoja säästöjä käytetään hankintoihin. Samalla hän kehotti pitämään vaalikampanjan siistinä. Vaaleihin on rekisteröitynyt 44 puoluetta, joiden on saatava vähintään 5 prosenttia äänistä saadakseen edustajansa parlamenttiin. . . . . . . Sivu 15 Jäätteenmäki vahvisti eronsa s Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki vahvisti tiistaina keskustan puoluehallituksessa, että hän luopuu tehtävästään ylimääräisessä puoluekokouksessa 5. .2 Maakunta . . . – Kyllä nämä ovat tänä päivänä tärkeitä paikkoja, se on selvä. .12 Ulkomaat . . . Täytimme paperin ja saimme 2000 euroa tarvikkeita varten, kertoo talkoolainen Niklas Kjellman. . . . . Uuden valoristeyksen rakentaminen nostetaan pintaa tulevissa budjettineuvotteluissa. Sivu 5 Jätevesien käsittelyä tehostettava SCC Viatek Oy:n konsultti Markkuk Leppäniemi esitteli Kruunupyyn vesija jätevesihuollon kehittämissuunnitelmaa. . . Ongelmana on, ettei Heinolankaarta pääse suoraan Valtatie 13:lle, jolle autoilijat joutuvat puikkelehtimaan vanhan Rukan hallin luota. . . Kuva: Tomi Hirvinen Outi Airola KOKKOLA (KP) Vielä muutama vuosi sitten Kokkolassa vain haaveiltiin kunnon skeittipaikoista. . . . Ja nyt, kun on itse rakennettu tarvittavat välineet, kustannuksia on saatu sen verran alas, että niiden saaminen useampiin kaupunginosiin ei ole enää mahdoton ajatus, sanoo Lindberg. .8-9 Mielipide . SYYSKUUTA 2003 A Tänään . . . . . Kiinteistöjen on selvästi tehostettava jätevesihuoltoaan. . .17 Tv, Radio . Toistaiseksi sepelipintainen Heinolankaari erkaantuu Eteläväylältä ja halkaisee noin kolmenkymmenen hehtaarin alueen karkeasti kahtia. Tekninen virasto pitää hanketta ykköskohteena ja tähdentää, että rahoituksen pitää mahtua jo ensi vuoden talousarvion raamiin. .1-8 Jouko Pensaari KOKKOLA (KP) Suomalaisten kotitalouksien säästämisaste on vajonnut negatiiviseksi. lokakuuta. . . . . Suomi on itse asiassa OECDmaiden huonoin säästäjä (Aamulehti 2.9.2003). . . . . Säästämisasteessa on kysymys myös velkaantumisen "peilikuvasta". . . . . . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Maakunta Kotimaa Urheilu +10 +8 +8 +10 +10 +10 9-13 m/s Aktivix-messuliite . . Kesämökkeihinkin pitää vähintään laatia selvitys jätevesien käsittelystä. . Kokouksessa täytetään myös kaksi varapuheenjohtajan paikkaa. . . .13 Kulttuuri . . Sen jälkeen on rakennettu skeittipaikka Koivuhakaan, ensi vuonna lautailijat viilettävät jo ehkä Kirkonmäellä ja Lappilanmäellä. . . – Edellytän, että vaalilautakunta tekee kaikkensa, jotta kampanjasta tulee siisti ilman loanheittoa, jota aiempina vuosina on ollut jo kuukausia ennen vaaleja, Putin sanoi tavattuaan lautakunnan jäseniä Moskovassa. Suomen lisäksi vain Uusi-Seelanti oli viime vuonna miinuksella. Tielaitos on osallistunut suunnitteluun, mutta noin puolen miljoonan euron kustannukset kaatuvat kokonaan kaupungin niskoille. . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Kunnissa ennakoidaan alamäkeä s Parin paremman vuoden jälkeen Keski-Pohjanmaan kuntien talous on kääntymässä alamäkeen jopa jyrkemmin kuin sisäasiainministeriön laatima "kuntapuntari" ennakoi. . . Sivu 4 Keskiviikko IRTONUMERO 1,20 € Nro 240 KESKIVIIKKONA 3. . . . . . .15-16 Sarjakuvat . . . . . . – Menimme kaupungintalolle hakemaan avustusta rakennustavaroihin. Tekninen virasto haluaa määrärahan valoristeysjärjestelyyn jo ensi vuodelle. . . . Pitkällä ajanjaksolla asuntoluottojen lisääntyminen merkitsee säästämisen lisääntymistä. . . . . Asuntolainakanta kasvoi Suomen Pankin tuoreimman rahoitusmarkkinatilaston ennakkotietojen mukaan heinäkuussa 14,1 prosenttia 34,0 miljardiin euroon. Näiden on ratkaistava asia joko itse tai naapurien kesken, jolloin puhdistamosta koituvat kustannukset ovat jaettavissa. . Sivu 3 Heinolaa ei jätetä pussinperäksi Liittymä Valtatie 13:lle maksaa kaupungille 500 000 euroa Kaustariin käännytään vasemmalle ja Heinolan teollisuusalueelle tulee liittymä samasta kohdasta vastakkaiseen suuntaan. . .3-5 Kotimaa . . Pietarsaarelaissyntyinen Sundqvist on aiemmin opiskellut historiaa Oulun yliopistossa ja työskennellyt Oulun ylioppilaslehden päätoimittajana. .14 Urheilu . . Silti viemärilaitosten ulkopuolelle jää 1 070 kiinteistöä, jotka sijaitsevat niin etäällä, ettei liittyminen kannata. . Heinolan alueelta kaupunki joutuu lunastamaan kaksi asuttua omakotitaloa. . . . . . Kaupungin puistopuolen työpäällikkö Terho Lindberg on suhtautunut myönteisesti nuorten omiin talkoisiin. Vuoden alusta heinäkuun loppuun saakka sijoitusrahastosäästäminen kasvoi puolestaan vajaat 47 prosenttia ja vakuutussäästäminen 14,86 prosenttia. .18-19 Sisältö Liite Sääennuste Sivu 12 Leena Hjelt KRUUNUPYY (KP) Vuodenvaihteessa voimaan astuva jätevesiasetus ei vaikuta millään tavalla niihin talouksiin, jotka jo kuuluvat viemäriverkostoon. . . . Vanhanen korosti, että tarvitaan sekä neuvotteluvaraa että neuvotteluhalua. .6-7 Talous . . . . . . . . . . Sivu 4 Skeittipaikat lisääntyvät Kokkolassa Nuorten oma talkootyö vilkastuttaa rakentamista Niklas Kjellman, Janne Lahti ja Kim Brännbacka rakentavat välineitä leirintäalueen skeittipaikalle. . . 29-vuotias Sundqvist seuraa tehtävässään Antti Ylimäkeä, joka siirtyi syyskuun alussa Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymän palvelukseen. . . . . Eduskunta ryhtyy tänään arvioimaan hallituksen tavoitteita neuvotteluille, joissa sovitaan unionin uudesta perustuslaillisesta sopimuksesta. . Venäjällä vaalit 7. Uusien luottojen keskikorko nousi pitkän jatkuneen laskun jälkeen hieman, 3,25 prosenttiin, kun se kesäkuussa oli 3,19 prosenttia. Luku selviää Kruunupyyn vesija jätevesihuollon kehittämissuunnitelmasta, joka esiteltiin yleisölle maanantaina. . . . . . Kaustari on listalla seuraavana. . Nyt kaupunkiin on noussut useampi asfaltti rakennelmineen, eikä loppua näy. . . Viime vuonna nousi talkoopuisto Ykspihlajaan kaupungin ensimmäisen "Roska-Rukan" skeittipuiston innoittamana. . Sivu 9 Suomalaiset säästävät kitsaasti Säästämisaste mennyt miinukselle Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Heinolan uusi teollisuusalue Kokkolassa kasvaa pussinperäksi, ellei sinne saada kunnollista liittymää Jyväskyläntieltä. Kaustisen kunnan talousjohtajan Tellervo Pakkalan Keski-Pohjanmaan liitolle laatiman selvityksen mukaan maakunnan 13 kunnasta neljän vuosikate on menossa miinukselle eli syödään enemmän kuin tienataan, eikä rahaa riitä edes ylläpitoinvestointeihin. . . . Vesijohdon ja viemärin runkolinjat sekä kaukolämmön putket seuraavat sitä. Kokkolan Osuuspankin tilastot kertovat viimeisen vuoden ajalta toista kuin Suomen Pankin keskimääräiset luvut. . . . . joulukuuta. Lehtikuva/Kimmo Mäntylä MOSKOVA (STT–REUTERS) Venäjän presidentti Vladimir Putin vahvisti tiistaina, että parlamenttivaalit pidetään 7. . . Sen sijaan haja-asutusalueilla, joissa jätevedet hoidetaan kiinteistökohtaisesti, uusi asetus tulee kalliiksi. . Liikennejärjestelyyn kuuluu myös alikulun rakentaminen Valtatie 13:n suuntaiselle kevyenliikenteen väylälle. Perinteiset talletukset lisääntyivät viime kesästä 7,26 prosenttia. . . . . . . . . . . . . . . . . Sivu 6 Hallitus hakee neuvotteluvaraa s Pääministeri pääministeri Matti Vanhanen esitteli kansanedustajille EU:n tulevaisuuskonventin keskeisiä ehdotuksia ja hallituksen linjauksia. . Toinen näistä sijaitsee Heinolankaaren jatkeen ja Jyväskyläntien liittymän tiellä. . joulukuuta. . . Sivu 7 Anneli Jäätteenmäki jättää keskustan puheenjohtajuuden. . . – Asuntorakentamisen buumin jatkuessa väistämättä joidenkin säästäminen on tilapäisesti vähäisempää, sanoo toimitusjohtaja Aatto Ainali. Teollisuusalueen valoristeys sijoittuu Kaustarin liittymään kohdalle
klo 13. 2:12 Aurinko nousee: Kokkolassa 6.15 (pimeys päättyy 5.23), Helsingissä 6.18 Utsjoella 5.34 Aurinko laskee: Kokkolassa 20.37 (pimeys alkaa 21.29), Helsingissä 20.20 Utsjoella 20.46 Nimipäivät huomenna: Ansa ja Roland, ortodokseilla Mooses, Irma ja Irmeli Nimipäivät tänään: Soili, Soile, Soila ja Solveig, ortodokseilla Anto, Isto, Ari ja Viivi Tänään Keskiviikkona 3.9.2003 s KESKIPOHJANMAA Menolista keskipohjanmaa.net s viikko 36 EN JUHLI merkkipäivääni 7.9.2003 Raimo Harsunen Onnittelut Merkkipäivät Kalajoki Sympaattikonsertti to 4.9. Pietarsaareen lähtö klo 10 teatterin edestä, pikkuautot.Tutust. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Kurssille voi tulla niin aloittelijoita kuin enemmänkin kankaiden värjäämistä harrastaneita, Makkonen toteaa. klo18.30. Tekniikka soveltuu esimerkiksi seinävaatteiden värjäämiseen. Vastaajia kysymykseen kertyi 292. klo 17 Hollihaan alaaste. Ilm. Kirjastotalon näyttelytilassa syyskuun näyttelyn vieraina kalajokiset Ilmi Kyönsaari ja Maija-Liisa Rahja. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Uudet ja ent. Kirjasto av. Intensiivikurssit yleistyvät Kädentaidot esillä Kokkolan seudun opiston työnäytöksissä Päivi Makkonen esitteli tiistaina Opistotalolla aurinkovärjäystä. Kokkola Kulttuuriväen ilta ke 3.9. Tied. Mm. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Öljyväritauluja. kyydistä 7.9.mennessä Anni, p. 8.9. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. ja ilm. Soneran, Radiolinjan, Telian ja DNA:n liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,61 euroa. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Ilm. 050-5455307 V. 0204 52 1058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Pe klo 10-19, la 9-14. Sana: ”Herran Sebaotin päivä iskee kaikkeen ylpeään ja korkeaan, kaikkeen mahtavaan ja ylhäiseen, niin että se vaipuu maahan.” Jes. Ke klo 19 maastopyöräretki Suntinsuun leir.alueelta. saakka. KAUSTINEN (KP) Kaustisen kunnanhallitus on asettanut työryhmän esiopetuksen kehittämistä varten. Vionoja-seminaari Rakennettu ympäristö la 6.9. Pirjo Hirvi. p. klo 12 Mäntykankaan koulu 6 a lk (tilausnäytös). Vimpelin Veto: Syysmaastohölkkä Vimpelissä Vatpakan hiihtomajalla pe 5.9. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . klo 18 Tervakartanon Juttutupa. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Subjektiivinen ulottuvuus, grafiikkaa länsirajalta. Vapaa-ajasta kilpaillaan Useat tänä syksynä ja ensi keväänä järjestettävistä kädentaitoihin liittyvistä kursseista on lyhyitä intensiivikursseja. Aikataulu myöh. viim. Ilm. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. K-P:n os: Pohjalaiset potilaspäivät Seinäjoella 22.9. Taiteilijayhdistys Ars Kalajoki ry:n vuosinäyttely 19.9. p. K-P:n Allergiaja Astmayhd: Vertaistoimintaryhmä kokoontuu ke 3.9. viim. Aktivix-messut, koko perheen harrastetapahtuma pe-la 5.-6.9. 16. Maarit Kalander, maalauksia 11.9. Avoin kirppis. Yhteiskulj. K-P:n Sydänpiiri: Sydänkuntoutus Kalajoella 24.-27.9. Kaustinen Reija Känsälä deCarhuamacan maalauksia ja piirroksia kunnan aulassa kunnan ja kirjaston aukioloaikoina syyskussa. Mahd. Myös tänään keskiviikkona työnäytöksiä järjestetään Opistotalolla kahteen otteeseen: kello 1214 ja 18-20. Mukana yritysneuv. 0600 16 316, 3,52 €/min.+pvm. Liikuntaviikon tapahtumia: Ke avoimet ovet HUR Center, Rantak. Esityksen kesto n. 5. Lentopalloa perjantaisin klo 18.30 Hollihaan koululla. 16. Torstaipummit to klo 17-19 Hästössä. klo 11. Kokkolanseudun sydänlapset: Kokoont. klo 10 Mölleri. Palkitaan Alikylä-Välikylän pyöräilyn kuntoilijat. Seniorit: Laulukuoron harjoitukset alkavat ma 8.9. Raution keskustaväki: Ruskaretki Ivaloon pe 19.9. Käsityökerho Paula: Aloitus tänään 3.9. Finnair muutti hinnoitteluaan matkustajamäärien kasvattamiseksi. Vapaa pääsy. 50 paikkaa. klo 17 Santahaka. Pietarsaari Valokuvanäyttely "Muotokuvia", valokuvaaja Katja Uitto 28.9. IH:n tilat, Katariinantori 1, to 4.9. Kokkolanseudun Hengitysyhd: Voimistelu alkaa ti 9.9. Tiistain työnäytöksissä Kaisa Niemi-Korpi kertoi antiikkinallen valmistamisesta, ja Minna Untinen puolestaan peittokirjonnasta. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.1.2003 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € € 12 kk 189,00 12 kk 203,00 6 kk 96,50 6 kk 104,45 4 kk 65,00 4 kk 73,50 3 kk 49,25 3 kk 55,30 2 kk 33,50 1 kk 18,65 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. 050-3679374. p. 6.9. Eläkeliitto K-P:n piiri: Pohojalaanen viikko 2.-8.12. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . 8634125, 0407185038. Tiistaina illalla Niemi-Korpi esitteli vaahteranlehtikranssin tekemistä. K-P:n MTY: Talkoot ja ompelukoneryhmä ke 3.9. saakka. Kokoomus: Perjantaipalaverit alkavat 5.9. Nivala Taideyhdistys Okra ry:n 10-vuotisjuhlanäyttely 19.9. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Kokkolan Latu: Sauvakävelyä torstaisin klo 18 Santahaan parkkipaikalta. Tuntimäärät jäävät usein alle kymmenen. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita KP (väli) juttuvinkkisi. Kokkolan Kans. Vapaa pääsy. klo 1016 senioripäivä, messut ja iltamat 19. Esiopetus on jakaantunut kahtaalle niin, että perusturva hoitaa tehtävän keskustan suunnalla Lähdehaan päiväkodissa sekä Kinolla ja sivistystoimi kauempana sijaitsevien kylien kouluilla. Pirjo Palosaari-Penttilä. matka Ratingeniin sl.viikolla 12.-18.10. 0400-773110, 8311241. P. Takarazukan lapsikuoro joht. 20.9. klo 19. Uusia laulajia toiv. Platinaiset: Ke 17.9. Ylivieska Lasten kuvataideleirin näyttely (YSTY:n) kirjastossa 15.9. Enn.var. klo 13-15.15. klo 15, Johann Schneider esittelee ikoneja. Tuomaala S., Pulkkiset. Jumpat alk. klo 1215. Täti vihreä, täti ruskea ja täti sinipunainen la 6.9. Nyt kysymmekin netissä oletko sinä lentänyt koneella tämän vuoden aikana. 8315026, 8317062. Järj. klo 19.30 p.näyttämö Katariinan Kamari. Rosso, Isok.4, la 6.9. – Auringon kanssa tekniikalla ei ole suoranaisesti tekemistä muuten kuin auringon lämmön osalta. Tied. uintija keilavuoro, kylpyläretki ym. 18 B. Maalaismarkkinat la 6.9. Avaus pe klo 18, la klo 9.15 alk., su jumalanpalvelus klo 10 kirkko, päätös klo 16. 0405169925. KV: Ukkojumppa alkaa to 4.9. Kokkolan Matkailu p. K.H. mukaan. (06) 723 4481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . 42. Ullava Vähälänlenkki su 7.9. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Ilm. Ja kas, syntyi "elävä pinta". Tietoja piiristä p. klo 18 Keva-palv.keskus, Yrittäjänt. 16.9. Pohjanmaan Syöpäyhd. Senioripiiri: Seniorifestivaalit Areena: 5.9. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Kokkolanseudun Reumayhd: Kerhoilta to 4.9. klo 16 Renlundin koulu, Katar.k. – Tekniikalla voi tehdä kankaalle kolmiulotteisia kuvioita, joita voi tehostaa esimerkiksi puiden lehdillä, Makkonen opastaa. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Ottelu C-tytöt-GBK su 7.9. Rangaistuksia voi koventaa Yhdistykset Jens Oja KOKKOLA (KP) Päivi Makkonen esitteli aurinkovärjäystä tiistaina Opistotalolla järjestetyssä työnäytöksessä. lomamatkan vuoksi. Kokkolan seudun opiston aurinkovärjäyskurssi käynnistyy ensi viikolla. uudet laulajat mukaan. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Pohjanmaan Syöpäyhd: Vesijumppa Lohtajalla Lepolan allasosastolla alkaa ti 9.9. 8314525, Marjatta 8315424. klo 17 Renlundin koululla, Katariinank. KoS: Suunnistuskoulu ke 3.9. 10.9. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Avajaiset 3.9. ma 8.9. klo 13 Tervakartanon Juttutupa. Tapio Härkönen luennoi aih. Toisaalta lyhyillä intensiivikursseilla opisto pystyy palvelemaan laajoja joukkoja. klo 13 Rahkosen monitoimitalolla, Eira. Suomi-Saksa Yhd. Kimppakyyti Ritvalle Ullavaan. ma-pe klo 12-18, la 6.9. 8221122. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. 2 (Kal. Esikouluikäisten kuljettamiseen nykyistä kauemmaksi ei ole kuitenkaan haluttu ryhtyä. Jatkuu 19.9. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Yksi syy intensiivikurssien yleistymiseen on Makkosen mukaan se, että nykyisin ihmisillä on erilaisia harrastuksia runsaasti, eikä yhden kurssin läpikäymiseen ja tekniikan oppimiseen ehditä käyttää kymmeniä tunteja. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Vaatteiden korjaus joka kk:n kolmas keskiviikko. klo 12 Alikylällä Korven Vesalla. Toisaalta vapaa-aikapalveluiden järjestäjät suorastaan kilpailevat osallistujista. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . ma 13-16, ti, ke, pe 13-20, to 11-16. Marketta Nilsenin ja Ari Alatalon näyttely Ylivieskatalo Akustiikassa 6.9. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Työnäytöksissä opettajat pääsevät esittelemään kurssiensa sisältöjä, mutta saavat myös tilaisuuden selventää, mitä toisinaan hieman oudohkojen kurssinimikkeiden taakse kätkeytyy. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,28 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . klo 13 ja 15 Wanha Tullipakkahuone. 040-5147485. Ilmoitushinnat 1.1.2003 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Valmistettavan aineiston korotus 0,07 € / pmm Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. mukaan. SF Caravan Pietarsaarenseutu r.y.: Syystreffit Sexsjöössä 5.-7.9. 2 riviä, sis. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Kokkolan Kans. Esiopetuksessa käydään neljänä päivänä viikossa yhteensä 19 tuntia. Ohj. Kokkolan kaup.teatterissa kiertueesitys kouluille Siipisika, ensiesitys to 4.9. p. (06) 827 2234, . Kokkola-päivä lyseossa pe 5.9. Makkosen mukaan aurinkovärjäyksellä voi koristella esimerkiksi kangaskasseja, paitoja ja vaikkapa seinätekstiilejä. saakka Kieppi Luontokokoelma, Pitkänsillank. Ole Gustafsson (YPP) ja toim.joht. Työnäytökset ovat osa opiston 60-vuotisjuhlallisuuksia. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Ilm. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Saviranta. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Järj. klo 11-14. Pirityiset ry kiertueella kunnanvirastolla ke 3.9. klo 15. Café Kahvipuu, Isokatu 11, to 4.9. Bussik., ent. klo 18 Kirkonmäen koululla. saakka Tillarigalleriassa. Myöhemmin syksyllä ilmeisesti myös Ykspihlajassa järjestetään aurinkovärjäyskurssi. Kokkolan Rintamavet. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie, 69700 Veteli . uudemmille sydänpotilaille. K-P:lta. Opetusta on tarjolla joka päivä maanantaista perjantaihin. Kaustisen kunnanhallitus on nimennyt myös vanhuspoliittisen strategiatyöryhmän, jonka tehtävänä on palvelurakenteen kehittämisohjelman laatiminen laatusuositusten mukaan. 040-5312275. Kuvat: Tomi Hirvinen Antiikkinallet valmistetaan mohairvillasta. klo 13-17 K-P:n Konservatorio, Pitkänsillank. Kokkolan maaja kotitalousnaiset: Kiviaidan kunnostustalkoot la 6.9. Makkonen ottaa kangasta ja levittää siihen vesiliukoista, myrkytöntä ja hajutonta maalia. 8289710. Lohtaja Raamattuviikonloppu Ohtakarissa pe-su 5.-7.9. Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Kokkolan Lauluveikkojen seniorit: Kauden avaus to 4.9. esteestä p. Ohj. Eläkeliitto Lohtaja: Alaviirteen liikuntapiiri kokoontuu koululla tiistaisin klo 16-17 alkaen 9.9. klo 19. reitti. Kahden hallintokunnan alaisuudessa toimiminen ei ole vaikeuttanut esiopetusta, mutta oppilaspaikkojen järjestäminen keskustan alueella kaikille halukkaille on välillä tuottanut ongelmia. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Juha Sundströmin valokuvanäyttely Villa Svedenissä 7.9. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Saappaat mukaan, työvälineet paikalla. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . Avoimet ovet klo 12-15. klo 10 Tervakartanossa jatkuen viikoittain. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Kokkolan seudun opisto, Kokkolan työväenopisto, Toverikunta, 60-vuotisvalokuvanäyttely kaupunginkirjastossa 5.9. saakka. Renlundin museon Roosin talossa Rosanne Retz: Filtered light, suodattuva valo, 4.-28.9, Pitkänsillank. Kokkolan Sydänyhd: Ruskaretki Kuusamoon 15.-17.9. klo 17-19. – Kurssilaiset haluavat oppia tietyn tekniikan ja ottaa hyödyn kurssista mahdollisimman nopeasti, jotta voivat harrastaa kotonaan, Muilu arvioi. pe 5.9. Kangas maalataan ensin märäksi ja sitten se laskostetaan tai taitellaan, jotta kankaalle muodostuu erilaisia väripintoja. urheilutalolla. Teosofisen seuran 3 ohjelmakohtaa la 6.9. Maksuton. Sievi Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymän Sievin terapiakeskuksen Kerhotuvan asiakkaiden töiden näyttely Taidelaarissa 8.-26.9. klo 12-14, Torikatu 41. Eläkeliitto Ullava: Naisten kuntopiiri to 4.9. Teosofinen seura Kokkola looshi. klo 1016.30 vanhusneuvostopäivät ja klo 19 wanhanajan tanssit. klo 12 Kauppatori, Kokkola. Ohjaaja paikalla. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Ilm. p. (06) 827 2000 ark. Eija Varima: Lasillinen kanssasi ennakkoes. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Av. Yhteensä 57 esikouluikäisestä lapsesta päiväkodissa ja Kinolla lastentarhaopettajien opissa käy kaksi kolmannesta, kyläkouluilla luokanopettajien opissa neljännes ja muutamat eivät osallistu lainkaan vapaaehtoiseen esiopetukseen. Terhi, p. klo 19 Villa Elbassa. 0204 52 7633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Kokkolan Rintamavet. Av. menn. menn. Niemeä vastap.). Selkäyhd: Selkäjumppa to 4.9. klo 19 Kruununvoudintalo, Kaarlelank. Teatteri Iltatähdessä monologi "Alisja", Auli-Maritta Ruuskanen su 7.9., la 20.9. Vapaa pääsy. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Reijo Arkkila ja Esa Luomaranta. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Näyttely "Hameen alla", Malmin talo, Pietarsaaren museo. Ilm. – Aurinkovärjäyksen perusteet oppii kuitenkin nopeasti. Kokkola: Jäsentilaisuus rav. klo 19 Pohjankylänkoulun salissa. Vapaaehtoistyöntekijät: Juttutupakerho ja pidro ke 3.9. Myös opiston rehtori Asko Muilu kertoo, ettei ihmiset nykyisin välttämättä halua sitoutua viikoittaisiin harrastepiireihin. Aurinkovärjäysnimi viittaa myös siihen, että tekniikassa on kyse vapaasta väri-ilottelusta, kädentaidotkursseista Kokkolan seudun opistossa vastaava suunnittelija-opettaja Makkonen toteaa. saakka. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 9.9., tied. Kokkolan Sotilaskotiyhd: Sisarpäivät Vaasassa 13.9. Makkonen oli itse pukeutunut kyseisellä tekniikalla värjättyyn puuvillapaitaan. Av. klo 18 alk. klo 13 Diakonaatin sivupisteeseen Kokkolassa, Isokatu 2. poniratsastusta, kasvomaalausta, ongintaa. Ilm. Pe 5.9. Silfverbergin talo, 27.9. Luenn. klo 14 lukion Pauhasalissa. menn. p. Eläkeliitto Himanka: Vesijumppapiiri Polskuttajat aloittavat pe 5.9. TSL:n Kokkolan opintojärj: 14.9. klo 19 Kokkolan kirkko. klo 13 Marttala, Pitkänsillank. KPS: C-89 pojat ja C-88-89 tytöt, ottelu vanhempia vastaan to 4.9. – Vaahteranlehtikranssi-kurssi soveltuu myös lapsille, NiemiKorpi kertoo. saakka Galleria Stenman, Pitkänsillankatu 37. 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . Pyhäjoki Laakson Lausujat 20 vuotta: Runotuokio hyvän mielen tuo, su 7.9. Kokkolan Kalevalaiset: La 6.9. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Selkäyhd: Finnjet-risteily 12.13.10. Alakerrassa Ylivieskan alueen kuvantekijöiden syysnäyttely. ja naiset: Syyskausi alkaa retkellä Pietarsaareen 17.9. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. klo 18 XXXIX Sonnikallion lenkki (juoksu) Vasankarin nuorisoseuralla. Veteli Tilaisuus liittyen hankeasioihin Leader-kotikyläohjelmaan. miel.terv.hoit. Vuosien varrelta, Terho Jaakolan näyttely Tapion Tuvalla syyskuun ajan. 8-10. Eteläväylä, Kokkola. 26. 0405504941. Lehmiranta. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . 040-5504941, 8314636. (KP) Hieman yli puolet Keskipohjanmaan verkkopalvelun kysymykseen vastanneista olisi valmis koventamaan ylinopeutta ajavien rangaistuksia. ja su 21.9. Edull. Kokkolanseudun Parkinsonkerho:Tutust. Av. Aurinkovärjäystä. Käynti pääportista. Kaupunginkirjaston kuukauden näyttely syyskuussa, Jaana Kangas: Kukat, muoto ja väri. klo 12-14 Varaventtiili. Näyttely av. ti-su 12-17. Avoin keskusteluryhmä huumeiden käyttäjien läheisille kok. 0405086440. Seniorit: Ruskaretki Kuusamoon 15.-17.9. – Kurssien nimet eivät välttämättä aina kerro yleisölle tarpeeksi, Makkonen toteaa. Ähtävällä, FöysFinEssissä (navettakahvila), Lasten markkinapäivä la 6.9. Avoin kaikille. saakka. ma-pe 9-16. sauvakävelyä ke klo 18 Köykärin kuntorata ja to klo 18 Santahaka. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. saakka Mona Olinin lasija keramiikkanäyttely. saakka KalajokiInstituutti Artema, Opintie 2. klo 17 Tervakartanon ruokasalissa. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, Samuli Konttorin muistokonsertti, hyväntekeväisyyskonsertti, la 6.9. Kaisa Niemi-Korpi opettaa lokakuussa Kokkolan seudun opistossa alkavalla nallekurssilla. Aila Murto esittää monologin Kuvia naisen elämästä kirjastossa su 7.9. 1 tunti. klo 19.30, ensi-ilta la 6.9. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Marjatta Esko, psyk. klo 12. Kokkolan Sotavet: Hallitus kokoontuu Tervakartanossa to 4.9. Kokkolan Ladun 50-vuotisjuhla la 6.9. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . naisten kasvuryhmä "Toukasta perhoseksi". "Koko Raamattu tutuksi". to 4.9. klo 9-15 Tyngän Myllyllä. Kaivo -arkeologiset kaivaukset 28.9. klo 17-19 Ruotsinkielinen yläaste, Hakalahti. klo 19. Rosenlundin pappilaan ym. Esiopetus tarkasteluun. kirjailija Veli Ranta-Ojala Kannuksesta. Asta p. klo 14. pe 5.9. klo 18. klo 18 Sokos Hotel Kaarlessa. Vier. ma-to 9-20, pe 9-18, la 9-13, sis.käynti kirjaston tai kaupan kautta. klo 17 Patamäen kenttä, saunailta Vasikkasaari. Pedersöre Taidehalli Artiksessa Pännäisissä esillä Bruno Hahnén muistonäyttely 27.9. Kotiteollisuuden Ystävät r.y. klo 17.30-19 Koivuhaka, Lahdenperäntie/Pietarsaarentie. Asiana mm. saakka. Ilm. Moni Kulttuurinen Kokkola: Kokoont. klo 18. Pohjanmaan Kans. Miho Kasahara Fermaatin vieraana. Lähtö koulutustalolta klo 9.30. 465 892 Tuula ja 465763 Auli. k.sairaalassa. Marja-Liisa p. ja naiset: Lauluryhmä aloittaa harjoitukset pe 12.9. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . 2002 27 840 kpl Lukijoita 87.000 (KMT 2002) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh
Scart liittimet PHILIPS 32 PW 6506 32. CrystalClear III . Kaupan myötä energiayhtiö tulisi kokonaan kaupungin omistukseen. Hallin rakentaminen alkaa syyslokakuun taitteessa ja työ kestää vuoden päivät. Peruste uuden viran perustamiselle on kuntien velvoitteiden lisääntyminen ympäristöasioissa. Puhdas vesi ja siivo huussi Tuhannet pikkulapset pelastuvat kuolemalta Punaisen Ristin järjestämien vedenjakelujen ja valistuksen ansiosta. Sen lisäksi he tarvitsevat siemeniä, työkaluja, kastelujärjestelmiä. Kotimaassa SPR on auttanut katastrofirahastostaan äkilliseen onnettomuuteen joutuneita sekä niitä, jotka työttömyys, sairaus ja muut ongelmat ovat ajaneet ahtaalle. Hanke on pidetty visusti salassa. Tampereen Kalkussa sijaitseva SPR:n logistiikkakeskus saa rahat toimintaansa katastrofirahastosta. Kokkolalainen asianajaja Tapio Suutari on neuvotellut asiasta kaupungin kanssa. Yrityksen toiminta on laajentunut koko ajan ja työntekijöitä on tällä hetkellä 56. Kustannukset jäävät jonkin verran alle kahteen miljoonaan, jos tonttia ei lasketa mukaan. Incap Furniture Oy:n käyttämät nykyiset tilat ovat käyneet liian ahtaaksi. Real Flat-kuvaputki . VIELÄ EHDIT VIELÄ EHDIT Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Kokkolan Puutavara aikoo Mallotista Eteläväylän ja Jyväskyläntien kainaloon Heinolaan. Ympäristösihteerin vastuulle kuuluu vastuu ympäristöasioiden kehittämisestä ja suunnittelu, esittelijänä ympäristölautakunnassa toimien. Toistaa DVD-, CDja MP3-levyjä PHILIPS LX3000D DVD-viihdekeskus, johon sisältyy kaiutinpaketti ja subwoofer, DTS, Dolby Digital 5.1, Dolby ProLogic sekä MPEG Multi-Channel. Kaiutinpaketti+Subwoofer 75 W . kerran. Back Line-S Superflat kuvaputki . Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että tarkoitukseen varattaisiin 130 000 euroa tämän vuoden talousarviosta. Omaksi päämiehekseen hän nimeää kiinteistöyhtiö Piispan Ristin paljastamatta kenen asialla se puolestaan on. Kukaan ei tunnu edelleenkään tietävän, mille öljyyhtiölle asema liputetaan. Viime aikoina ympäristöasioita hoitavaa rakennustarkastajaa ovat Kaustisella ylityöllistäneet varsinkin turkistarhojen lupa-asiat samaan aikaan kun rakentaminen on vilkasta. Tallennusaika 6 tuntia . Suosikkikohtauksien valinta . Virallista varausta ei kuitenkaan ole jätetty kaupunginhallitukselle. stereolaajakuva TV . Suurin osa tuotosta saadaan lipaskerääjiltä kaduilta ja toreilta sekä työpaikoilta ja kouluista. 28. Sen näkee sitten ja paljastuksen aika koittaa kohtapuolin. Kärkkäisellä ei vielä varausta Niin ikään arvaillaan, tuleeko ylivieskalainen J. Kuvahakemisto . 599. Mittausteknikko Heikki Haimakainen myöntää, että mahdollisesta tontin paikasta on neuvoteltu ottamalla yhteyksiä puolin ja toisin. 06-8328700 .99 € KESKIVIIKKO TORSTAI PYSYVÄÄ EDULLISUUTTA HELPPOA OSTAMISTA Ingman Perinteinen JOGURTIT 150 g 20 kpl (1,00 € /kg) Snellman Porsaan LIHASUIKALE 400 g tuore ja marin. Käytettyjä autoja myyvän Bilarin muuttosuunnitelma Heinolaan elää rakennuslupavaiheessa. Käyttöpainikkeet päällä . Ympäristösihteeri Kaustiselle (KP) Tämän syksyn Nälkäpäivän teemana on naisten ja lasten terveys. Niillä rakennetaan myös käymälöitä, viemäreitä ja pesupaikkoja. Viittä vaille valmis halli tulee kokkolalaiselle Juha Liimataisen kuljetusliikkeelle ja keskeneräisempi WSB Rakennukselle. Incapin vuokraa korotetaan aiemmin sovitulla määrällä, joka on 12 kuukauden euribor+ 2 prosenttia laajennuksen bruttokustannuksista. ULA Radio . 10 sivun Smart teksti-tv . Kärkkäinen Kokkolaan vai ei. Kahden valtaväylän kainalokuoppa Neljässä vaiheessa kaavoitettu Heinolan on Ykspihlajan, Indolan ja Jänismaan jälkeen suurin teollisuusalue Kokkolassa ja lähes ainut, jossa vielä riittää rakentamatonta peltoa ja pusikkoa. Varoilla saadaan vesikanistereita, johtoja ja -autoja sekä valistusta. Dolby ProLogic . Rakennusoikeutta on myönnetty 3 900 neliölle. Teemana naisten ja lasten terveys Nälkäpäiväkeräys järjestetään syyskuun lopulla. Pohjois-Koreassa ja Myanmarissa opetetaan ensiapua. Runsaan puolentoista hehtaarin alueelle nousee Scanian kuorma-autojen myynti, huolto ja varaosapalvelut. Länsirannalla ylläpidetään kahta terveysasemaa ja kahta klinikkaa. Ruokapaketit ja jauhopussit ovat hätäapua pakolaisille ja satonsa menettäneille viljelijöille. Nälän ja sairauksien kierrettä puretaan ruokaja maatalousavulla. Haapaveden kaupunki on valmis neuvottelemaan energiayhtiön osakkeiden ostamisesta. ETUSOPIMUKSET EIVÄT LOPU KESKEN. Dolby Virtual . Eteläväylää Heinolan raja seuraa noin seitsemänsadan metrin matkalta ja Jyväskylätietä suunnilleen puolen kilometrin pituudelta. Scan Auton ja Autokuvion muut toiminnot eivät ainakaan näillä tiedoin lähde nykyisiltä sijoiltaan Scanian perässä Heinolaan. Auttamiseen kuuluu myös asiantuntemuksen jakaminen. MP3 CD-toisto PHILIPS KUVAN JA ÄÄNEN JUHLAA PAIKALLINEN E N E M M Ä N PUHEAIKAJA 4 4 89 e ETUSOPIMUKSET EIVÄT LOPU KESKEN. Puhdas vesi kuuluu kaiken katastrofiavun perusasioihin. (3,13 € /kg) 1 .25 € .99 € 3 .00 € Maitokolmio DELLA 400 g (2,48 € /kg) 2/talous Snellman Sika-nauta JAUHELIHA 400 g (2,48 € /kg) 1 .95 € Ranskan President LUUMU/ kg Snellman VOILEIPÄKINKKU 300 g (6,63 € /kg) 1 .99 € 1 .65 € 1 .29 € PullaPirtti RANSKANLEIPÄ 350 g 5 kpl (0,94 € /kg) Atria PIZZAT 200 g 3 kpl (3,25 € /kg) Bonusta jopa 4% Dan Sukker TALOUSSOKERI 1 kg 1/talous Rainbow RANSKANPERUNAT 450 g 3 kpl (1,24 €/kg) 1 .68 € 5 .00 € Meira KULTA KATRIINA 500 g 4 pkt (2,50 €/kg) 11 .90 € Hartwall Karjala/Lapinkulta III-OLUT 0,33 L 12-pack (2,70 €/L) Sisältö 10,70 € .49 € .49 € Riitan Herkku TÄYSMEHUT 1 L omena ja appelsiini pantteineen 3 .90 € Kelt. Dolby Digital (AC-3) . Mukana ovat myös koulut, työpaikat ja muut yhteisöt. Heinola – samoin kuin Indolan ja Jänismaankin teollisuusalueet – on paenneen meren pohjaa ja paikoitellen liian vetelää rakennettavaksi paaluttamatta. Liikenneaseman lippu yhä salaisuus Scan Auton kuvio alkaa olla koossa. Nälkäpäivä on tärkein jokavuotinen keräys, jolla Suomen Punainen Risti kartuttaa katastrofirahastoaan. 50 Hz:n kotiteatteritelevision ominaisuuksia: . Viime syksynä kerääjiä oli 18000. Valtakunnallinen kerääjänumero 0800-411777 päivystää 11.–22.9. Incapille lisää tilaa KAUSTINEN (KP) Kaustisen kunta julistaa ympäristösihteerin viran haettavaksi. Scan Auton tontti rajoittuu Eteläväylään samoin kuin huoltamon rakennuspaikka toisella puolella Heinolankaarta, joka on alueen keskeisin kaavatie. Osa apua on tarvikkeiden hankinta ja kuljetus. Vuonna 1981 alkanut keräys on tähän mennessä tuottanut noin 48,8 miljoonaa euroa. SPR:n katastrofirahaston sääntöjen mukaan keräyskulut saavat olla korkeintaan 15 prosenttia vuodessa. Kelpoisuusehtona on korkeakoulututkinto ja kokemus kunnallishallinnosta. Tätä tarkoitusta varten SPR ylläpitää rahaston varoilla henkilöreserviä, johon kuuluu eri alojen ammattilaisia lääketieteestä vesihuoltoon, taloushallintoon ja tiedottamiseen. Uusi laajennusosa tulisi työstön ja kasauksen välivarastoksi. Valtuusto päätti viran perustamisesta toukokuussa. RMS-ääniteho: 5x25 W . Kaksi muuta isoa sijaitsevat puutavaraliikkeen lähinaapureina. Lisäksi kiinteistöllä olevan Puutyö Hatula Oy:n palveluksessa on 12 henkilöä. Investointi edellyttää myös konsernitason päätöksiä UPM:stä alkaen. Kaustinen on käynyt Vetelin kanssa keskustelua ympäristöasioiden hoidon keskittämisestä uudelle viranhaltijalle. Vapaaehtoiset kerääjät pitävät keräyskulut alhaisina. Heinolankaaren toisella puolella sijaitsee pitkään huhumyllyssä jauhettu tonttivaraus liikenneasemalle, joka ennakoi täyden palvelun huoltamon tuloa. – Öljy-yhtiöstä en puhu. 831 2044 PHILIPS 28 PW 5407 399. Viime syksyn Nälkäpäivän jälkeen SPR on tukenut ruokajakeluja eniten Etiopiassa ja Eritreassa, eteläisessä Afrikassa sekä Tadzhikistanissa. Muun muassa maaperästä riippuen tilavaatimus liikkuu kolmen ja viiden hehtaarin paikkeilla. Heinola on kaavoitettu neljässä vaiheessa alkaen Ventuksen päästä, josta rajattiin korttelit teollisuusja varastorakennuksille. Digital Theatre Systems (DTS) . Myös muiden seutukunnan kuntien kanssa asia on on ollut esillä, kun kaikilla kunnilla oman viran perustaminen ei tule kysymykseen. Afganistanissa korjataan kahta sairaalaa. Näistä ensimmäinen, Beofoodin ruokatehdas, valmistui toissa kesänä, ja kaksi seuraavaa on paraikaa työn alla. Suuri osa Suomen Punaisen Ristin avusta menee suoraan terveyteen, mutta käytännössä koko apu edistää sitä. Yli 2000 uudesta kerääjästä valtaosa oli nuoria. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 3.9.2003 Maakunta 3 KALLENTORI 8-21 (18) Kallentorin kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. Keräys tuotti 2,7 miljoonaa euroa. Kolme isoa tonttia varattu Heinolasta Puutavaraliike kuorma-autotalon ja liikenneaseman naapuriin Mittausteknikko Heikki Haimakainen kertoo, että kaavan mukaan kaupunki joutuu lunastamaan Heinolasta kaksi asuttua omakotitaloa tontin ja Heinolankaaren liittymän tieltä. Vattenfall Kaukolämpö Oy ja Fortum Lämpö Oy ovat halukkaita myymään kaupungille osuutensa Haapaveden Energia Oy:sta. Nälkäpäiväkeräys järjestetään 25.–27. SPR järjestää Nälkäpäivä-keräyksen nyt 23. Twin Page Text: teksti-tv+teksti-tv Saatavissa oma jalusta 899PHILIPS DVDR70 Tallentava DVD-video, jonka äänenja kuvalaatu on erinomainen. Puutavara on ottanut tavoitteekseen muuttaa uudelle, nykyistä keskeisemmälle liikepaikalle vuonna 2005, jolloin vanha kiinteistö joutaa tarpeettomana myyntiin. Näin tehdään SPR:n tuella muun muassa Angolassa ja Swasimaassa. Kun kuorma-autontalon tonttia kairattiin pintaa syvemmältä, nähtiin viisaaksi siirtää rakennuspaikka alkuperäiseltä kohdalta kuutisenkymmentä metriä pohjoisemmaksi tukevammalle pohjalle. 349. Jänismaan vapaille paikoille ei ole erityisesti tunkua, ainakaan ennen kuin Satamatie toteutuu hamassa tulevaisuudessa. Lasten ja naisten terveyttä edistävät tänä vuonna muun muassa Afganistanin, Intian, Pohjois-Korean, Lähi-idän ja Myanmarin projektit. Teollisuusalueesta on rakennettu, rakenteilla tai varattuna suunnilleen viidennes. 10 sivun teksti TV muisti . Ei ole muuta ilmoitettavaa, Suutari kommentoi. ma?to 9.30?17.30, pe 9.30?18.00, la 1O-14 Torikatu 19, Kokkola, puh. Noin kahden ja puolen hehtaarin varaus on tähänastisista suurin teollisuusalueella. Keräyksen järjestävät SPR:n osastot, joita on yli 600 eri puolilla maata. Jaffat, Pepsit, 7 Up, Vichy novelle 4 pll 2-pack (0,38 €/L) Sisältö 2,30 € 2 erää/talous pantteineen Palv. Kuvahakemistosta saat visuaalisen tulosteen levyn sisällöstä. TARJOUKSET PÄÄTTYVÄT HUOMENNA TARJOUKSET PÄÄTTYVÄT HUOMENNA TULE ON-KAUPPAAN JA OTA KAIKKI SÄÄSTÖT MITÄ SONERA TARJOAA. Suomalaisten rahoilla on tänä vuonna rahdattu vettä sairaaloihin Irakissa, pakolaisille Liberiassa ja maanjäristyksen takia kodittomiksi jääneille Turkissa. Intiassa koulutetaan kyläkätilöitä. 3D Virtual Surround-tila . Tähän mennessä lohkotuista tonteista pienimmät ovat noin neljänneshehtaarin palstoja, joita suurimmalle mahtuisi kymmenkunta. Kuva: Clas-Olav Slotte HAAPAVESI (KP) Haapaveden kaupunki aikoo laajentaa Incapin käytössä olevaa teollisuushallia. MPEG Multichannel . Liikepaikat sijaitsevat valtaväylien varsilla, varastoja teollisuusrakennuskorttelit jäävät niiden taakse. Kerääjien rekrytointi on parhaillaan menossa. Liikekeskuksen paikka on alustavasti piirustettu Rukan halin pohjoispuolelle Jyväskyläntien varteen. Black Line-S . Kaupungilla on valmiudet aloittaa rakentaminen tämän syksyn aikana. Voit luoda digitaalitasoisia kopioita televisioja videokameramateriaalista DVD-levylle sekä toistaa DVD-, CD-, CD-R/RWtai MP3-CD-levyjä. Ainakin Scan Auton kokemukset todistavat, että maaperätutkimuksia kannattaa tehdä. syyskuuta
– Kaikkiin paikkoihin ei ole mahdollista saada valtionapua, joka on tarkoitettu lähiliikuntapaikoille, tietää Lindberg. Pääpalkinto OK 170e Irtolehdellä OK 760e pallorajalla 51. Työpaikkojen muutosta kuvaavan tilaston mukaan Kaustinen on onnistunut parhaiten parantamaan työpaikkaomavaraisuuttaan pitkällä aikavälillä vuosina 1991-2001 ja naapuri Veteli on menettänyt eniten. Hittilaji ei osoita laantumisen merkkejä Skeittaa ja elä! Leirintäalueen skeittipaikkaa kunnostetaan nuorten omin voimin nyt, kun kaupunki antoi 2000 euroa materiaaleihin. Pohjois-Pohjanmaan käsija taideteollisuuskeskuksen 8 500 euron avustusanomus käsitellään talousarvion yhteydessä. Käsityökeskus ja Kototuote virittelevät yhteistyötä Ajankohtaista eri aiheista www.keskipohjanmaa.net. Muutama "asiamies" käveli kaupungintalolle ongelman kanssa. Aikansa mietittyään nuoret tarttuivat toimeen. Henkilöstön kohdalla ongelmaksi on noussut pätevän henkilöstön rekrytointi kunnanvirastoille. – Jos se nyt ketään lohduttaa, niin pohjoisen Suomen kuntatalouden näkymät ovat vieläkin huonommat, Pakkala vertaa. Laskimme yhdessä, minkä verran tavaraa korjaustöihin kuluisi ja täytimme anomuksen. Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että tilat luovutetaan käsityökeskukselle vastikkeetta 15.9. Leirintäalueella ahkeroi toistakymmentä nuorta, jotka pyrkivät saamaan paikkansa valmiiksi jo tänä syksynä. – Tänne on liian pitkä matka. Kylkiäiset. Kunnanhallitus esittää valituksen hylkäämistä. Yöhoitoa tarvitsee nyt 2 – 4 asukasta, joista kaksi tarvitsee sitä jatkuvasti. Lautakunta esittämästä Mäntylän ja Käpylän ryhmäkotien yhdistämisestä ei hallituksen mielestä ole syytä tehdä ratkaisuja ennen palveluasumisselvityksen tekoa. Lappilanmäki, Kirkonmäki Tänä kesänä skeittipaikka valmistui Koivuhaan perhepuistoon. Vuotuinen kävijämäärä laski kolmanneksen noin 700 kävijään, kun keskus muutti Niemelänkylälle. Pitkällä aikavälillä selitystä kehitykselle voi etsiä paitsi valtion päätöksistä, myös kuntien omasta kyvystä hoitaa asioitaan. Kalleinta skeittipaikan rakentamisessa on usein pohjatyö, asfaltointi ja salaojitus. Käsityökeskus muuttaa kaupungin omistamiin, 113,5 neliön tiloihin Jyskin yläkertaan. 25 000 euroa minimi Monissa pienissä kaupungeissa skeittipaikkoja ei ole ollenkaan, eikä suuremmissakaan paikoissa lähietäisyydellä asuinalueista. – Periaatteessa työ voisi valmistua viikossa, mutta tässä on ollut sateisia päiviä välissä. Saman toiveen kimpussa kamppaili jo "aikaisempi sukupolvi" yrittäessään hankkia hallia vuokralle talviharjoittelua varten. Vuosikate kertoo paljonko kunnalla jää varoja investointeihin. – Aikaisempi sukupolvi oli tämän joskus rakentanut, mutta se oli päässyt huonoon kuntoon. Kähtävän mielestä käsityökeskuksesta voisi tulla osuuskunnan kiintopiste, jossa olisi myymälä. Keskiviikkona 3.9.2003 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta BINGO HIMANGAN URHEILUHALLILLA Palkintona ostokortteja. Hallitus nimesi kunnan e-koordinaattoriksi kanslisti/palveluneuvoja Merja Nissisen. Samansuuntaiset näkymät Keski-Pohjanmaan kuntatalouden nopeasta heikkenemisestä avautuvat toimintakatetta, verotuloja, valtionosuuksia, henkilöstömenoja sekä sosiaalija terveydenhuollon kustannuksia tarkastelemalla. Muutenkin aikaa on mennyt siihen, kun on pitänyt taistella omien patenttien kanssa, osoittaa Janne Lahti keskeneräisiä viritelmiä. Sievin Monitoimihallin käyttömaksusta kiistaa Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Ylivieskan käsityökeskus ja Osuuskunta Kototuote suunnittelevat yhteistyön aloittamista uusissa tiloissa Ylivieskan keskustassa. Kaustisen kunnan talousjohtajan Tellervo Pakkalan Keski-Pohjanmaan liitolle tekemän kuntatiedustelun perusteella keskushallinnon julkaiseman "kuntapuntarin" talousnäkymät maakunnassa ovat sellaisenakin liian optimistiset. Yöhoito aloitettiin viime marraskuussa, kun yöt alkoivat olla levottomia ryhmäkodeissa. Kruunupyyn kunnanhallitus jätti maanantaina omaa toimialuettaan koskevat näkemykset taloussuunnitelman tekstiosaan sekä budjetin numeropuoleen. Käsityökeskus on kesäisin kaksi kuukautta suljettuna. Kaikkea ei voi siirtää yhteiseksi, kun palveluverkko on jo nyt niin ohut, hajanainen ja helposti haavoittuva. Suoranaisia järjestyshäiriöitä ei ole skeittipaikoilla esiintynyt, sanoo Lindberg. Neuvoja Marjo Kähtävä kertoo, että keskustatiloja on etsitty koko ajan. Selvityksen jälkeen päätetään, pyritäänkö sopimuksen toteuttamiseen oikeusteitse. Kunnanjohtaja Matti Johansson sanoo, että muuten Fextronicsin kanssa on ollut normaalia kanssakäymistä, ja että sopimuskiistat kunnan ja yritysten välillä ovat Sievissä harvinaisia. Tervetuloa! Huomenna torstaina klo 19.00 Matkailu Sekalaiset Bingot Urpo Nykyri KAUSTINEN (KP) Sisäasiain ministeriön vuoteen 2005 ulottuvan talouspuntarin mukaan Keski-Pohjanmaan kunnista vain Kaustinen säilyttää ajanjakson loppuun asti terveen kuntatalouden tunnusmerkit. Sievi ilmoittaa Pohjois-Pohjanmaan liiton lausuntopyyntöön, ettei se näe tarvetta muuttaa seutukuntajakoa. Parhaat näkymät vuosikate-ennusteella mitaten löytyvät Kalajoelta, Kaustiselta, Lohtajalta, Lestijärveltä ja Reisjärveltä, mutta esimerkiksi Kaustisella asukaskohtainen vuosikate putoaa viime vuoden yli 600 eurosta 100 euron tuntumaan. Nyt pakollisia velvoitteita on liian paljon niin, että jatkuvassa rahapulassa tiet, rakennukset ja muu infrastruktuuri pääsee rappeutumaan. Ja muistaa heti perään lisätä ensimmäisen miinusmerkin paikallisen skeittauksen historiaan. Kustannuksia nostivat myös vesija viemärijohtojen uudistaminen ja tontin perustustyöt sekä museoviraston vaatimukset rakennuksen ulkomuodon säilyttämiselle. Kunta neuvotteli asiasta viime vuonna moneen kertaan yrityksen kanssa ilman toivottua tulosta. Lindberg kehuu nuoria yhteistyökykyisiksi ja ahkeriksi tyypeiksi, joilta työ sujuu. Kunnan talousseminaari on perjantaina, minkä jälkeen budjetin valmistelu jatkuu. K-P:n kunnat taas alamäessä Ministeriön arviot talouskehityksestä liian hyvät Outi Airola (KP) Usein ivailtu "lasten ja nuorten kaupunki" Kokkola yllättää joskus positiivisesti. Veikko Kiimamaan mielestä uuden talon rakentaminen kokonaan lainavaroin on kunnan talouden kannalta kestämätöntä. Elintarvikepuoli jää ehkä vähemmälle, mutta hoivapalvelut jatkuvat sekä paikallisten käsityötuotteiden myynti, hallituksen puheenjohtaja Irja Sorvisto sanoo. – Halli olisi hieno, koska aktiivista harjoitteluaikaa on Suomessa vain muutama kuukausi. Kruunupyyn kunnassa on pulaa maatalouslomittajista muun muassa useiden virkavapauksien vuoksi ja kunnanhallitus myönsikin maaseutulautakunnalle oikeuden kolmen määräaikaisen lomittajan viran täyttämiseen. Seutukunnan todetaan kuuluvan maaseudun seutukunnissa monin mittarein menestyjiin ja sen yhteistyön kehittyneen myönteisesti viime vuosina. Materiaaleja nuoret saavat hakea kaupungin varastolta, jossa yhteysmiehenä toimii työpäällikkö Terho Lindberg. Yhteistyömalli Kototuotteen kanssa ei ole vielä selkiytynyt. Hallitus toteaa toiminnan säilyvän nykyisen kaltaisena eikä tiedossa ole erityisiä ympäristöhaittoja eikä huomattavaa liikenteen lisääntymistä. – Silti voi laskea, että kaikkiaan toimivan paikan rakentaminen maksaa 25 000 euroa, laskee Lindberg nopeasti. Nuoret ovat kiitollisia kaupungille myönteisestä suhtautumisesta harrastukseen, joka ei kuulemma ole urheilua.– Paremminkin elämäntyyli, suuntii nuoriso. Välineistö voidaan rakentaa muutaman tuhannen euron materiaaleista. Alkuperäisessä kustannusarviossa töiden arvioitiin maksavan 210 000 euroa, mutta lopulliset kustannukset kohoavat noin 68 000 euroa suuremmiksi. Nyt kuntien ennusteet henkilöstökulujen osalta vaihtelevat rajusti sen mukaan, tuotetaanko palvelut itse vai aiotaanko ne tulevaisuudessa ostaa. Uuden talon 35 metrin etäisyyttä Väänäsen omakotitalosta hallitus pitää tavanomaisena Alavieskan asemakaava-alueella. – Menimme sisään ja ensin meidät ohjattiin Kristiina Salon, sitten Tuula Myllärin ja lopulta Terho Lindbergin luokse. Kruunupyyn budjetin kasvu on nollalinjalla ja lopulliset suuntaviivat varmistuvat vasta valtion budjettiehdotuksen jälkeen. – Minulla on hirveän hyvä kuva näistä kavereista, jotka ovat talkoita tehneet eri skeittipuistojen kanssa. – Kaustisella Haitekki näkyy ajanjakson viimeisillä vuosilla. Ensi vuoden talousarvion laadinta on Kruunupyyssäkin vaikeaa. – Kunnissa tarvitaan jatkossakin laajan asiantuntemuksen omaavia osaajia, jotka sitoutuvat pitkään työsuhteeseen. Helpon sähköisen asioinnin kehittämiseksi tehdään yhteistyötä Oulun eteläisen kuntien ja PPO:n omistaman Pohjanmaan Verkkopalvelut Oy:n kautta. – Se maksaa, jos ei ole omaa väkeä, joka pystyy välineet tekemään. Kunnanhallitus päätti, että kehitysvammaisten ryhmäkoti Kuuselassa kahden työllistetyn voimin aloitettua yötyökokeilua jatketaan, mutta sosiaalilautakunnan pitää etsiä säästöjä tarvittavan 23 932 euron palkkamenojen ylityksen kattamiseen. Sievi kuuluu Ylivieskan seutukuntaan Alavieskan, Kalajoen, Merijärven, Oulaisten ja Ylivieskan kanssa. Valitus siirtää nuorisotalon rakentamista Leena Ahlholm SIEVI (KP) Sievin kunnan Monitoimihallin käytöstä ja siitä kymmeneltä vuodelta etukäteen maksettavasta 152 449 eurosta on syntynyt sopimusoikeudellinen kiista Flextronicsin ja kunnan välille. Terveydenhuollon menojen kasvun ohella toinen kuntatalouden menopuolen kasvuautomaatti ovat olleet henkilöstökulut. – Yhteistyön tiivistämiseltä esimerkiksi terveydenhuollon palvelujen osalta ei voitane välttyä, jos kustannuksia halutaan laskea tuotettua yksikköä kohti. Valtuuston kesäkuinen päätös Eevi Kiimamaan nimeämisestä hallituksen varajäseneksi oli kuntalain vastainen, koska hän on valtuuston nimeämän tarkastuslautakunnan jäsen. Jo aiemmin valmistuneita ovat Halkokarin lähiliikuntapaikka skeittialueineen ja Ykspihlajan Potinrannan osin sponsorija keräysvaroin sekä talkootyönä tehty skeittiparkki. lähtien toistaiseksi. Kunnanhallitus päätti, että tilanteen selvittäminen annetaan asianajotoimisto Laki-Forum Oy:n tehtäväksi. – Paikat ovat pysyneet kunnossa, mutta nyt oli Halkokarilla rikottu seiniä. Saadakseen rahat ja hallille käyttöä kunta turvautuu nyt sopimusoikeuden asiantuntijaan. Meilläkin kehitys on kuitenkin kulkenut osin toiseen suuntaan, Tellervo Pakkala pohtii. Lappilanmäellä asfaltti on valmis ja välineiden rakentaminen tapahtuu syksyn ja talven aikana. Hallitus esittää valituksen hylättäväksi. Silti yksi toive vielä on. – Kototuotetta on kaivattu takaisin keskustaan. Paloaseman saneeraus ennakoitua kalliimpi Leena Ahlholm ALAVIESKA (KP) Alavieskan uuden nuorisotalon rakentamisen aloittaminen siirtyy naapurien valitettua Oulun hallinto-oikeudelle kunnanhallituksen kesäkuisesta poikkeuslupapäätöksestä. Mietimme keinoja paikan korjaamiseksi ja tässä nyt ollaan, tuumaa Janne Lahti heilutellen sirkkeliä skeittipaikan rakennelmien äärellä. Kunta sopi vuonna 2000 Ojala-Yhtymän ja Scanfill Oy:n kanssa, että yritykset maksavat kumpikin miljoona markkaa etukäteen hallin kymmenen vuoden käytöstä ja saavat edullisia vuoroja työntekijöiden työkykyä ylläpitävään toimintaan. Lääkäripulahan on tuttua jo vanhastaan. Scanfill maksoi ja on käyttänyt hallia sopimuksen mukaan. Halli valmistui viime vuonna. Vasta alkuvaiheessa olevat suunnitelmat saivat lisäpotkua, kun käsityökeskukselle löytyi uudet tilat Jyskin yläkerrasta. Käsityökeskus on muutaman vuoden ajan toiminut Niemelänkylällä Kaislarannassa, jonne kertyy matkaa keskustasta noin kolme kilometriä. Myös valtuuston toukokuisesta nuorisotalon rakentamispäätöksestä on valitettu hallinto-oikeudelle. Saimme sivistysjohtajalta 2000 euroa materiaalien hankintaan, kertoo Niklas Kjellman. Kirkonmäen skeittipaikan rahat ovat ehdolla ensi vuoden budjettiin ja Kaustarin Köykärinmäen skeittaajat tähyävät rahaa sitä seuraavalle vuodelle. Kruunupyyn valtuusto löi budjetin raamit viime kesäkuussa ja nyt kunnanhallitus yhdessä lautakuntien kanssa kokoaa talousarviota yhteen. Yllättävän hyvin nuoret valvovat omia paikkojaan, kehaisee Lindberg. Jos toiminta jotakuta häiritsee, sanoisin, että pitää katsoa peiliin. Kokkola on keksinyt edullisen tavan skeittipaikkojen rakentamiseen: mallia otetaan valmiista mutta kalliista rampeista ja härveleistä, mutta välineet rakennetaan omana työnä. Valittajat Asko Kois, Markku Puutio ja Ahti Väänänen katsovat tulevan rakennuksen aiheuttavan tonteilleen ja asunnoilleen suurta arvonalentumista häiriötekijöiden vuoksi. Sen mukaan nykyinen 53-vuotias nuorisotalo, entinen paloasema, on jo pitkään ollut ahdas ja epäkäytännöllinen eikä peruskorjaaminen lisäisi käyttökelpoista tilaa. Maanantaina istunut Kruunupyyn kunnanhallitus myönsi paloaseman töiden toteuttamiseen lisärahoituksen, jonka nettolisäys on juuri edellämainittu summa. Toisaalta pitää muistaa, että ajanjakson alussa Kaustiselta käytiin paljon töissä ulkokunnissa ja nyt päinvastoin, minkä vuoksi verotulot eivät ole kehittyneet muutoksen mukaisesti, Kaustisen kunnan talousjohtaja pohtii. Kuntien talousvastaavien viestin mukaan pahin ongelma kulujen karsimisessa on, ettei kunnissa pystytä sopeutumaan palvelutarpeiden muutoksiin riittävän nopeasti supistamisvaiheessa. Kehitysjohtaja Terttu Korte nimettiin kunnan e-koordinaattoriksi. Syystä tai toisesta sellaisia ei ole entiseen tapaan helposti saatavilla, talousjohtaja Tellervo Pakkala sanoo Kaustisen omat kokemukset mielessä. Miinusmerkkisen vuosikatteen puolelle päätyvät oman arvionsa mukaan Keski-Pohjanmaalla Halsua, Himanka, Toholampi ja Sievi ainakin toisena vuosista 2003-2004. – Kunnissa mietitään nyt valitaanko selviytymisstrategiaksi oma palvelutuotanto, ostopalvelut vai yhteistyö. Jos itse tehdään ja vaikka nuoret talkoilla, tämä on sen verran pikkunätti kaupunki, että niitä on aika helppo laittaa eri kaupunginosiin. Kaupunginhallitus suhtautuu myös myönteisesti käsityökeskuksen ja Kototuotteen yhteistyöhön. Kuntien välillä vertaaminen säästönäkökulmasta on mahdotonta. Kototuote luopui keskustan myymälätiloista keväällä. Osuuskunta Kototuote aikoo jatkaa myymälätoimintaa mutta tarkempia päätöksiä osuuskunnassa ei ole vielä tehty. – Tulevaisuuden rakentaminen sellaiselle pohjalle on vaikeata, Pakkala huolehtii. Ojala-Yhtymän vastuut siirtyivät yrityskaupan kautta Flextronicsille, joka ei halua toteuttaa sopimusta, vaan käyttää hallia tuntitaksalla. Kuva: Clas-Olav Slotte Simo Kattilakoski KRUUNUPYY (KP) Kruunupyyn paloaseman lisärakennus ja vanhojen tilojen saneeraus maksaa ennakoitua enemmän. Hallilla olisi takuulla käyttöä Kokkolassa, arvioi joukko. Kohonneet kustannukset johtuvat muun muassa siitä, että alkuperäisissä suunnitelmissa ei oltu varauduttu koko ensimmäisen kerroksen saneeraamiseen. Kustannusarvioltaan 272 500 euron talon rakentaminen oli tarkoitus aloittaa jo tänä syksynä, mutta valitus aiheuttaa toimenpidekiellon, ja rakentaminen siirtynee vähintään puoli vuotta. Helpon sähköisen asioinnin kehittämiseksi tehdään yhteistyötä Oulun eteleäisen kuntien ja PPO:n omistaman Pohjanmaan Verkkopalvelut Oy:n kautta. Se on hiljentänyt kudontatoimintaa ja vaikeuttanut toimintaa muutenkin, Kähtävä sanoo. Kunnanhallitus esittää, että Timo Takkusen (vas.) varajäseneksi kunnanhallitukseen nimetään Helena Soukka. Se toteaa, että talo on tarkoitus rakentaa voimassa olevan asemakaavan mukaiselle kunnallisteknisten rakennusten ja laitosten tontille, jolla sijaitsee nykyinen nuorisotalo. Positiivisen yllätyksen kokivat esimerkiksi leirintäalueen romahtaneen skeittipaikan kuntoa murehtineet nuoret. Käsityöyrittäjyyden tukeminen sopii käsityökeskuksen toimintaan, sillä se on mukana Bothnia Design -käsityöyrittäjyyden tukiverkkohankkeessa. Kuntien tuoreet omat arviot vuosille 2001-2004 ennakoivat merkittävästi heikompaa kehitystä niin, että kolmestatoista kunnasta neljässä vuosikate on menossa viimeistään vuonna 2004 miinukselle
Ojala, kuoli maanantaina 1. Hänen mielestään uudessa varapuheenjohtajistossa pitää olla mukana vahva järjestön ja kentän tuntemus. Tarvittaisiin eräänlainen kehittämiskeskus, jossa tutkittaisiin jalostusta, säilytettäisiin jalostukseen kelpaavien yksilöiden spermaa sekä voitaisiin jopa järjestää alkionsiirtoja ja tulevaisuudessa kloonauksiakin, sanoo sotakoiraosaston johtaja Keijo Kodis Niinisalon tykistöprikaatista. Kunta toivoo saavansa projektin valtion vesihuoltotyöksi, jolloin tukiprosentti nousisi 50:een. Hänen tuuraajanaan on tällä hetkellä kauppatieteiden maisteri Juha Huotari, joka on aloittanut työnsä Kärsämäen kunnassa jo keväällä. – Hajuaisti on koiran hyödynnettävin ominaisuus. Sen sijaan jalostuksen haasteet ovat terveyden kehittämisessä. Jokaisen on tehtävä vähintään jätevesiselvitys. Viemäriverkon laajentamisesta koituvat kulut peritään uusilta asiakkailta liittymämaksuina, joiden vesihuoltolain mukaan pitää olla kohtuulliset ja tasapuoliset. Pennulle on annettava paljon aikaa ja virikkeitä. Kolmen vuoden ajan pennut ovat oppilaiden käytössä ja sen jälkeen parhaat niistä siirtyvät puolustusvoimien käyttöön. Häneltä koululle on ostettu kahdeksan koiranpentua, joista pyritään saamaan koululle jalostettavan kannan vanhemmat. elokuuta Haapajärven seurakunnan uudella hautausmaalla. – Hyvä yksilö on monen vuoden jalostuksen tulos. Kasvattajaa ilahdutti suuresti se, että kenneltyöntekijöiksi kouluttautuvat työskentelivät hyvin motivoituneina koiriensa kanssa kylmästä säästä huolimatta. Puolustusvoimissa koiria koulutetaan valvontatehtäviin, sotilaspoliisin käyttöön sekä partiokoiriksi. Koska tällaista koirien spermapankkia ei ole olemassa, menetetään hyvien jalostusyksilöiden ominaisuudet niiden kuollessa. – Myös johdonmukaisuus on tärkeää, lisää Hanna-Mari Laitala. Perinteisiä käyttömuotoja, kuten metsästystä, paimennusta ja opastusta tarvitaan edelleen, mutta koiria on opetettu myös uusiin tehtäviin. Kärsämäki tukee vajaakuntoisten työllistämistä Vaasan yliopiston kauppatieteellisessä tiedekunnassa om filosofian maisterin tutkinnon suorittanut Ola Harald Andréas Palmborg Uudestakaarlepyystä. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Kaija Tiirola. Hän oli kuollessaan 79-vuotias. Kuva: Tomi Hirvinen Antti Savela KÄRSÄMÄKI (KP) Kärsämäen kunnanhallitus on päättänyt lähteä tukemaan kolmivuotista vajaakuntoisten työllistämisprojektia 10 000 eurolla. – Koirajalostukseen kaivataan samanlaisia menetelmiä kuin kotieläinjalostuksessa. syyskuuta Tunkkarin sairaalassa. Helinä Turunen Kokkolalainen Kaiju Helinä Turunen kuoli sunnuntaina 31. Sillä on luontainen halu tehdä töitä ja palvella, se on hyvin ohjattava ja kuormitusta sekä erilaisia sääoloja kestävä. Lisäksi erikoiskoulutettuja koiria käytetään räjähdysaineiden etsinnässä. Se määrää, että jokaisen kiinteistön on joko kuuluttava kunnalliseen jätevesihuoltoon tai rakennettava talousvesilleen oma pienpuhdistamo tai maasuodattamo. syyskuuta. ja 21.9.klo 19 M o n o l o g i Uusinnat 20. Vesihuollon investointeihin on laskettu uppoavan seuraavan 30 vuoden aikana Kruunupyyssä liki 6 ja Teerijärvellä lähes 3,3 miljoonaa. Kun omia koiria on viidessä polvessa, voi vasta olla varma jälkeläisten laadusta, Eugen Ecker sanoo. Tyrniä poimitaan kilpaa (KP) Kansanedustaja Antti Rantakangas (kesk.) tavoittelee Keskustan varapuheenjohtajan paikkaa. – Meillä Saksassa tällaisia koulutusvaihtoehtoja ei ole. T e a t t e r i I L T A T Ä H T I Ensi-ilta Su 7.9. – Lähtökohtana on, että mahdollisimman moni pyritään liittämään kunnalliseen puhdistamon piiriin, selvittää Leppäniemi. Tyrnin marjat ovat lyhyellä kukkaperällä tiukasti kiinni oksissa, ja syyskylmillä marjojen poimiminen piikikkäistä pensaista on hidasta ja epämukavaa. Konsultin mukaan kotitalouksien kannattaa vertailla, mikä vaihtoehto itselle tulee halvimmaksi: onko edullisinta liittyä yleiseen verkkoon vai rakentaa vaikka yhteinen lähinaapurien kanssa. Haku päättyy 26. Käyttökustannukset ovat vuodessa noin 200 euroa. Kuva: Tomi Hirvinen RUUKKI (KP) Tyrnin poiminnan Suomen mestaruudesta kilpaillaan ensimmäistä kertaa Ruukissa Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla. elokuuta Vetelin kirkossa. Kaipaamaan jäivät tytär ja poika, sisarukset ja sukulaiset. Jätevedet hoitoon syrjäseuduillakin Pienpuhdistamoihin uppoaa lähes 5,9 miljoonaa Kruunupyyssä Konsultti Markku Leppäniemi totesi haja-asutusalueiden jätevesi-investointeihin uppoavan kymmenessä vuodessa Kruunupyyn kunnassa lähes 5,9 miljoonaa euroa uuden jätevesiasetuksen vuoksi. Viemäriputki Kaustiselle saakka Jätevesihuollossa suurin hanke lähitulevaisuudessa on viemäriputkien vetäminen Teerijärveltä Kaustiselle. Tietenkin myös poliisi ja rajavartiosto käyttävät koiria edelleen ja huumetyö on niiden laajeneva työsarka. Veikko Valdemar Pöyhönen siunattiin haudan lepoon perjantaina 29. Rantakangaskin ehdokkaaksi Leena Hjelt KRUUNUPYY (KP) Ensi vuoden alussa voimaan tuleva jätevesiasetus on luonnon kannalta hyvä juttu. Koiran kasvatukseen ja koulutukseen hän antaa yksinkertaiset neuvot. Tämä on erittäin hyvä tapa opettaa nuorelle ihmiselle vastuuntuntoa, mikä on yhteiskunnan kannalta tärkeä asia, Eugen Ecker muistuttaa. Maaseutuopiston toimipiste voisi olla yksi osa verkkoa poliisin ja rotujärjestöjen lisäksi. Kennellinjan vastaava opettaja Hanna-Mari Laitala on sitä mieltä, että koska saksanpaimenkoiralla työvietti on niin voimakas, ei sitä pitäisi pelkästään lemmikiksi ja sohvankoristeeksi ottaa. Leppäniemen mukaan Kruunupyyssä asiat ovat hyvällä tolalla, erityisesti vesihuolto, mikä on pitkälle omien pohjavesivarantojen ansiota. Viemäriverkon ulkopuolelle jäävien kiinteistöjen jätevesihuollon järjestäminen Kruunupyyn kunnassa vaatii kymmenessä vuodessa 5 885 000 euron investoinnit. Lisäksi hän pani merkille, että koirat olivat hyvin hoidettuja ja sosiaalisia. Summat ovat jätevesihuoltoa suuremmat, koska vesihuolto kattaa huomattavasti suuremman osan talouksista kuin viemäriverkosto. Koirat Saksasta koulun kautta puolustusvoimille Puolustusvoimien ja kennellinjan yhteistyö on tarkoittanut lähinnä sitä, että Keijo Kodiksen asiantuntija-apua käyttäen etsitään parhaita pentuja opetukseen koululle. Luusto ja erilaiset allergiat kiinnittävät jalostajien huomiota niin Saksassa kuin Suomessakin. ja 21.9.klo 19 Auli-Maritta Ruuskanen Puhutteleva selviytymistarina 1930-l:lla Neuvosto-Karjalaan ja Siperiaan joutuneen tytön elämänuskosta! LIPUT 8 e Varaukset Kokkolan Matkailu puh 8289 710 Kuolleita Juhlat Kulttuuri Teatterit Agnes Torppa Veteliläinen Agnes Sikri Torppa, o.s. Rantakangas perää pitkäjänteisyyttä puoleen johtamistapaan. klo19 Uusinnat 20. Kruunupyyn versio etenee nyt lausunnoille ja lopulta valtuustoon, joka hyväksynee sen ensi vuoden helmikuussa. Heille laaditaan muun muassa henkilökohtainen työkyvyn kehittämissuunnitelma. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 100 000 euroa. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 3.9.2003 Maakunta 5 Kuolleita Hautauksia Tutkinnot ?Alisja. Saksalainen koirakasvattaja Eugen Ecker (takana vasemmalla) ja Niinistön tykistöprikaatin sotakoiraosaston johtaja Keijo Kodis (oikealla) seurasivat kennellinjan oppilaiden kanssa. Saksanpaimenkoiran luonteessa ei jalostuksella ole enää parannettavaa. Paikalla oli myös saksalainen koirien kasvattaja ja jalostaja Eugen Ecker. Asetus tulee kuitenkin hajaasutusalueilla asuville kalliiksi. Kärsämäen vanhusja vammaisneuvoston sihteeri Pentti Mykkänen kertoo, että projektin tarkoituksena on lisätä vajaakuntoisten, kehitysvammaisten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Kilpailu on osa Ruukin maaseutuoppilaitoksella pidettäviä luomuja tyrnimarkkinoita, jotka järjestetään lauantaina 13.9. Koirasta on moneen työhön Koiraa käytetään nykyään yhä monipuolisemmin hyväksi. Laskelmien mukaan sen ansiosta esimerkiksi fosfori poistuu vesistöistä nykytasoon verrattuna 80-prosenttisesti. Viemäriverkkoa Kruunupyy–Alaveteli -sektorilla on uusittava lähes 4,5 miljoonalla eurolla ja Teerijärvellä 2,4 miljoonalla eurolla. SCC Viatek Oy:n konsultin Markku Leppäniemen mukaan yksittäinen investointi maksaa on noin 5 500 euroa, ja niitä tarvitaan kunnassa 1 070. Nykyään koirat auttavat rikollisten tunnistamisessa, palopesäkkeiden etsinnässä, sienien tunnistamisessa, jopa kotieläinten kiiman haistamisessa sekä esimerkiksi Norjassa lumivyöryjen havaitsemisessa. Ajankohtaista eri aiheista www.keskipohjanmaa.net. Kriisitilanteen sattuessa voidaan auttaa naapureita, joilta puolestaan saa vastaavaa apua. Siunauksen toimitti kirkkoherra Vesa Parpala, Lassi Laasanen ja Antti Lieska lauloivat, kanttorina toimi Maarit Nikula. Hän oli syntynyt 28.4.1912 Vetelissä. Samoin käy orgaanisen aineen. Vuokko Keto KANNUS (KP) Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Kannuksen toimipisteellä ja sen kennelkoulutusosastolla on hyvät mahdollisuudet päästä osaksi valtakunnallista koirien jalostuskeskusta. Keijo Kodis seurasi oppilaiden ja koirien harjoituksia Kannuksessa maanantaina ja tiistaina. Lisäksi pyritään järjestämään koulutusta. Kolmatta vuotta toimiva kennellinja on tehnyt tiivistä yhteistyötä puolustusvoimien kanssa ja puolustusvoimissa on jo pitkään pohdittu jalostuskeskuksen perustamista yhteistyössä eri tahojen kanssa. Kaipaamaan jäivät lapset ja lasten lapset perheineen, veli perheineen sekä muut omaiset ja ystävät. Hän on ollut ihmeissään, kuinka vähän ylipäätään missään on "lopsautettu korvia" uudesta asetuksesta. Uskon, että koiran käyttö vammaisten ja vaikkapa vanhusten hoidossa tulee lisääntymään, sillä koiralla on myös valtava terapeuttinen merkitys, Keijo Kodis sanoo. Kaipaamaan jäivät lähinnä puoliso ja lapset perheineen sekä sisarukset perheineen. Leppäniemi lohduttaa, ettei summa kuitenkaan muodostu vuositasolla kovin korkeaksi. Ongelmana on tällä hetkellä, että Teerijärven jätevedenpuhdistamon kapasiteetti kyllä riittää, muttei puhdistusteho. Hän oli syntynyt 9.10.1921 Kannuksessa. Muistopuheen piti poika Veli Salmela. Eino Kangas Eino Vilhelmi Kangas kuoli äkillisesti maanantaina 1. Koirien jalostuskeskusta kehitellään Hajuaisti tekee eläimestä hyödyllisen monessa tehtävässä Tuija Hautala ja Tara näyttivät, miten koiria käsitellään Kannuksessa. Taito Kauno Alfred Salmela siunattiin haudan lepoon lauantaina 30. Kärsämäen kunnanhallitus päätti lisäksi julistaa kunnansihteerin viran haettavaksi. Muistotilaisuudessa seurakuntatalolla puhui Vesa Parpala, Maarit Nikula lauloi. Kärsämäellä kunnansihteerinä toiminut Helvi Rautiainen siirtyi keväällä Kalajoen kunnan palvelukseen. elokuuta Kokkolassa. Leppäniemi oli maanantai-iltana Kruunupyyn kunnanvaltuuston salissa selvittämässä kunnan vesija jätevesihuollon kehittämissuunnitelmaa, joka on jokaisen kunnan lain mukaan laadittava. Muutoksiin on aikaa kymmenen vuotta. syyskuuta Ylivieskassa. Kilpailussa poimitaan sekä yksilösarjassa että kolmen poimijan joukkueina. Saksanpaimenkoiralla työhalut luonnostaan Sekä Kannuksen kennellinjalla että puolustusvoimissa käytetään lähes yksinomaan saksanpaimenkoiraa, joka on ominaisuuksiltaan hyötykäyttöön sopiva. Lisäksi lähes kaikki kunnan taloudet Jolkka–Saarukkaa lukuunottamatta kuuluvat vesihuollon piiriin. ^ Alisja. Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin piiritoimikunta, Pohjois-Pohjanmaan keskustanaisten ja keskustanuorten johtokunnat ovat asettuneet tukemaan Keskustan piirijärjestön puheenjohtaja Rantakangasta. Kaiken lisäksi puhdistamo pitää uusia kymmenen, viidentoista vuoden kuluttua. Vesija jätevesihuollon kehittämissuunnitelmaan on laskettu muun muassa investoinnit, joita vesija viemäriverkko vaatii 30 vuoden kuluessa
Kansanäänestyksen aiheet tulisivat kuntalaisilta, ja äänestys toteutettaisiin, jos tietty määrä kuntalaisia olisi allekirjoittanut adressin. Tiistain Iltalehdessä hän arvelee palaavansa töihin sitäkin aikaisemmin. Kunnanvaltuustojen pitäisi ottaa valta takaisin itselleen eikä tyytyä kumileimasimen asemaan; lisäksi kuntien tulisi luopua kaksipäisestä ja sekavasta johtamismallistaan. Jäätteenmäki jätti oven raolleen Mahdollinen varapuheenjohtajuus jäi edelleen avoimeksi Portti raolleen. Vaitelias linja Jäätteenmäki piti tiukasti kiinni linjastaan, jonka mukaan hän ei anna lausuntoja keskeneräisestä Irak-jupakan selvittelystä. Hän ei ole hellan ja nyrkin välissä, Jäätteenmäki ilmoitti. Kahdeksan vuoden oppositiokauden jälkeen hallitukseen päässeellä keskustalla on tarvetta saada näyttöjä nimityspolitiikassa. Halme toipuu parhaillaan kotonaan heinäkuun alun tapahtumista, joista hänet vietiin tajuttomana sairaalaan. – Nyt pitää ruveta päättämään, pidetäänkö perustuslaissa kunnallinen itsehallinto vai muutetaanko valtion ja kunnan keskinäistä veropohjan jakoa. Pormestarin valinnasta voisi päättää esimerkiksi kunnanvaltuusto. Jäätteenmäki ei ole tavannut kesän aikana SDP:n puheenjohtajaa Paavo Lipposta. Valtio puuttuu kuntien itsehallintoon Sauri arvostelee myös valtiota siitä, että se päätöksillään puuttuu kuntien itsehallintoon ja pakottaa ne suorastaan marioneteikseen. – Minunkin aviomiehelläni on sananvapaus. Omalta osaltani olen valmis siirtymään syrjään, vaikka jatkonkin puolesta on vedottu, Takkula sanoi STT:lle. Keskustan ykkösehdokas on Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen. – Esitykseni on se, että Suomessa pitäisi siirtyä pormestarimalliin, jossa kunnanjohtaja olisi sama kuin valtuuston puheenjohtaja. – Valtio käytännössä päättää kuntien budjeteista erilaisilla veropäätöksillä ja valtionosuusratkaisuilla, Sauri moittii. Sauri kyseleekin, miten paljon kunnallisesta itsehallinnosta on enää ylipäänsä jäljellä. lokakuuta. Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä. Ajoitus on erinomainen: julkistamishetkellä Sauri oli juuri aloittanut apulaiskaupunginjohtajana ja jättänyt taakseen kunnanvaltuuston puheenjohtajan tehtävät. – Kunnanvaltuuston vallan palauttaminen on puhtaasti toiminnallinen asia. Varapuheenjohtajaehdokkaita on ilmaantunut jo runsas puoli tusinaa. Hallituksessa puolueita edustavat henkilöt pitävät kyllä tiivistä yhteyttä keskenään. Voi olla, että tulee talossa piipahtamaan, mutta katsotaan nyt, Soini sanoi STT:lle eduskunnassa tiistaina. Keskiviikkona 3.9.2003 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa ISOKATU 13, KOKKOLA, ma-to 9.30-18, pe 9.30-19, la 9-15, puh. Se on hänen mielestään kuitenkin luonnollista esimerkiksi eduskunnan loman vuoksi. Lankian esityksestä asiaan palataan lokakuun alussa pidettävän oikeudenkäynnin jälkeen. Kyseessä oli enemmän onnettomien sattumien summana syntynyt tapahtumaketju. Eurovaaleihin puolue lähtee ilman vaaliliittoja omilla listoillaan. Sauri pöyhii kansallista demokratiavajetta tiistaina julkaistussa kirjassaan Suomen demokratisoiminen. Valiokunnan keskiviikkona alkavalle Kosovon-matkalle hän ei lähde. Takkula vakuutti silti, ettei hän ole katkera keskustan työvaliokunnan Irakpöytäkirjan vuotamiseen liittyneestä pyörityksestä. Hän painotti, ettei hänellä ole tässä vaiheessa mitään muita henkilökohtaisia urasuunnitelmia kuin jatkaa helsinkiläisten valitsemana kansanedustajana. Kansanvaltaa Sauri lisäisi ottamalla käyttöön sitovat kansanäänestykset nykyisten neuvoa-antavien tilalle. – Kyllä miehellä kaikki toimii, Soini vakuutti. Valtuustojen pitäisikin paneutua strategioiden ja toimintatavoitteiden määrittelyyn ja huolehtia siitä, että hallitus ja lautakunnat toteuttaisivat niitä niiden käyttöön varatuilla määrärahoilla. Kaiken lisäksi alueja kunta-asioista vastaava ministeriö on keskustan kannalta erityisen merkittävä. Jäätteenmäki kieltäytyi kuitenkin ennakoimasta, asettuuko hän ehdolle varapuheenjohtajavaalissa. Vaaliliittoa ei solmita myöskään RKP:n kanssa. Ongelmallinen tilanne syntyy siitä, että kunnan ykkösjohtaja – kunnanjohtaja – on vaaleilla valitsematon virkamies, kun taas protokollan mukaisen ykkösjohtajan – valtuuston puheenjohtajan – ainoa virallinen tehtävä on kokousten johtaminen. Halme on ilmoittanut eduskunnan kanslialle pitävänsä sairaslomaa syyskuun ajan. Paikallisen demokratian kannalta tilanne on hänen mukaansa ”täysin idioottimainen”. Puoluesihteeri Eero Lankia arvioi Takkulan joutuneen epäoikeudenmukaiseen myllytykseen, koska hän ei kuitenkaan ollut pöytäkirjan vuotaja. Häkämiehen seuraajasta kova riita hallituksessa HELSINKI (STT) Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toppuuttelee vielä puheita kansanedustaja Tony Halmeen pikaisesta paluusta eduskuntatyöhön. Halme kertoo Iltalehdessä aikovansa osallistua puolustusvaliokunnan kokouksiin jo ensi viikon jälkeen. Saurin mielestä kansanvalta ontuu pahasti, koska vaaleilla valittu valtuusto on siirtänyt valtaansa kunnanhallitukselle, lautakunnille ja valmisteleville virkamiehille. Saurin mukaan näin toimitaan jo useimmissa Keski-Euroopan maissa. 06-831 8555 HELSINKI (STT) Hallituksessa muhii kovan luokan riita sisäministeriön kansliapäällikön nimityksestä. Se taas ulosmitataan seuraavassa valtion budjetissa. Sinänsä paluu on vain ajan kysymys. Jäätteenmäki ei myöskään halua ottaa kantaa mahdolliseen EU-vaaliehdokkuuteensa. Rattijuoppoussyytteen saanut keskustan tiedotuspäällikkö Markku Rajala jatkaa edelleen tehtävässään. Hän vakuutti kuitenkin kunnioittavansa median toimintatapoja ja toivoi, että hänen omat sanansakin ymmärrettäisiin yhdellä kertaa. Ehdokasasettelu vahvistetaan marraskuun puoluevaltuuskunnassa. Jos kunta pistää palveluihinsa enemmän rahaa kuin mitä minimitaso edellyttää, valtiovalta hetkessä tulkitsee sen kuntatalouden löysyydeksi. Saurin ehdotus on, että kuntien omaa veropohjaa laajennettaisiin niin, että yhä väSaurilta kovat teesit Helsingin uusi apulaiskaupunginjohtaja kannattaa pormestarin virkaa ja sitovia kansanäänestyksiä Tiistaina Helsingin apulaiskaupunginjohtajana aloittanut Pekka Sauri suomii rankoin sanankääntein kunnallista päätöksentekoa. Halme kertoo Iltalehdessä, ettei halunnut osallistua vielä tiistain täysistuntoon, ”koska siitä olisi tullut sellainen mediamylläkkä että se olisi haitannut jo eduskunnan työskentelyäkin”. – En anna kirjoitteluohjeita, Jäätteenmäki vakuutti. Asiaa puitiin tiistaina keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa, ja kertoman mukaan henki oli, että sosiaalidemokraatin nimittämistä ei pidä hyväksyä ja asia on vietävä hallituksessa vaikka äänestykseen. Kokouksessa täytetään myös kaksi varapuheenjohtajan paikkaa, joista toinen vapautuu Vanhaselta. Keskustalaiset ovat tuohtuneita sisäministeri Kari Rajamäen (sd.) aikeista ajaa ministeriön avainpaikalle sosiaalidemokraatti. Puolueen piiristä huomautettiin, että ministeriön monet avainpaikat on nyt miehitetty sosiaalidemokraateilla ja vasemmistoliittolaisilla. Valta on näin lipunut vaaleilla valitsemattomille tahoille. Eurovaaleihin omilla listoilla Keskustan puoluehallitus käsitteli tiistaina myös valmistautumista euroja kunnallisvaaleihin. Myös päähallituspuolueiden puoluesihteerit ovat tavanneet. Tästä seuraa se, että kunnanjohtajalla ei ole myöskään poliittista vastuuta. Varapuheenjohtaja Hannu Takkula ilmoitti suullisesti ja kirjallisesti jättävänsä puoluejohdon. Jo alkuasetelma oli Mellerin mukaan samanlainen kuin usein Stalinin ajan Neuvostoliitossa: syyllinen tiedetään, mutta rikos on vielä hakusessa. Hän painotti, ettei ole puhunut asianomaisen kirjoittajan kanssa sen enempää ennen kolumnin ilmestymistä kuin sen jälkeenkään. – Viimekädessä joudutaan nokka irtoaa, pyrstö tarttuu -tilanteeseen, jolloin yksikään kunta ei taatusti pyri tuottamaan parempia palveluita kuin minimivaatimus. – En olisi siitä vielä ihan niin varma. Soini toppuuttelee puheita Halmeen pikaisesta paluusta HELSINKI (STT) Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki vahvisti tiistaina keskustan puoluehallituksessa, että hän luopuu tehtävästään ylimääräisessä puoluekokouksessa 5. Hän ei asetu puoluekokouksessa uudelleen ehdolle. Anneli Jäätteenmäki luopuu keskustan puheenjohtajuudesta, mutta ei sulkenut pois mahdollista varapuheenjohtajuutta. Keskustaa lähellä olevassa lehdistössä esiintyneen vihjauksen presidentti Tarja Halosen sekaantumisesta asiaan hän pani toimittajien ilmaisuvapauden piikkiin. Siihen ei tarvita minkäänlaisia lakimuutoksia, vaan se onnistuu nykyisen kuntalain puitteissa, Sauri vakuuttaa. – Jos jotain neuvoa tarvitaan, eikö sen voisi tilata joltain gallupfirmalta paljon halvemmin kustannuksin, Sauri irvii. Puoluehallitus päätti virallisesti kutsua puoluekokouksen koolle. Rajamäen ykkösehdokkaana on pidetty väestörekisterikeskuksen ylijohtajaa Ritva Viljasta. Keskusta torjui jo keväällä edellisissä vaaleissa toteutuneen kumppanuuden kristillisdemokraattien kanssa. Poliisitutkimukset asiassa ovat edelleen kesken. Kunnanjohtaja voisi olla pormestari Pekka Sauri on ilmiselvästi häpeissään Suomen kuntajohtamisen kaksipäisyydestä, jota hän kutsuu muinaisjäänteeksi. Jäätteenmäen puoliso Jorma Melleri moitti viikko sitten Kalevassa pakinassaan, että entistä oppositiojohtajaa jahdataan kuin suurrikollista. Keskustalähteiden mukaan Kietäväinen ei ole edes sillä viiden nimen listalla, jonka Rajamäki on laatinut varteenotettavimmista ehdokkaista. Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä Anne Rahjola HELSINKI (STT) Helsingin uusi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.) tuulettaisi kunnallista päätöksentekojärjestelmää rankalla kädellä. – Teen työtä puolueen yhteisesti asettamien tavoitteiden eteen sen luottamuksen varassa, mitä keskustaväki minulle osoittaa, Jäätteenmäki muotoili aikeensa. Kaiken todennäköisyyden mukaan Jäätteenmäen paikalle nousee pääministeri Matti Vanhanen ilman vastaehdokkaita. – Vähemmälläkin lehtikirjoittelulla olisi voinut elää, keskustan puheenjohtaja arvioi. Lähiaikoina selviää, saako Jäätteenmäki syytteen yllytyksestä salaisiksi leimattujen paperien lähettämiseen hänelle presidentin kansliasta. Puoluehallitus keskusteli tapauksesta, muta ei tehnyt päätöksiä. Valtuusto pystyy tekemään sen itse halutessaan. Viimeisimpänä on pyrkimyksistään kertonut kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä Varsinais-Suomesta. Puoluesihteeri Lankia katsoi, ettei tästä voi vetää mitään johtopäätöksiä. – Olen taistellut enemmän maineeni ja pöytäkirjakysymykseen liittyvän totuuden puolesta. Sisäministeriön kansliapäällikön tuoli vapautui, kun Kari Häkämies (kok.) joutui luopumaan tehtävästä pahoinpitelyepäilyjen vuoksi
Ranskan merentakaiset alueet Tyynellämerellä ja Karibianmerellä sekä Espanjan Kanariansaaret. Tuomiojan mielestä neuvottelujen päätösajankohtaa ei voida määritellä etukäteen ja se riittää, että valmista syntyy ensi vuoden keväällä hyvissä ajoin ennen kesäkuun EU-parlamenttivaaleja. – Suomen intressinä on kehittää myös turvallisuusja puolustuspolitiikan osalla ensisijassa ratkaisuja, jotka ovat yhteisiä kaikille, Vanhanen sanoi. Jos pahimmat pelot osuvat kohdalleen, jokeen on yrittämässä jopa tuhansia kassilohia. EU:n tulevaisuuskonventissa eduskunnan toisena edustajana istunut Kimmo Kiljunen huomautti tiistaina eduskunnassa, että konventti teki ehdotuksen ”sopimukseksi Euroopan perustuslaista”. Vanhasen mukaan tämä ei oikein sovi unionin yhteisyyttä korostaviin periaatteisiin. Kiljunen moitti nimeä Kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sd.) mielestä Suomen hallitus käyttää väärää ja harhaanjohtavaa nimitystä EU:n perustuslaista ja tulee sillä tavalla vain hämmentäneeksi asiaa tarpeettomasti. Siihen mennessä eduskunta vahvistaa Suomen neuvottelutavoitteet. Syyskuun kestävällä poikkeuksellisella varotoimella halutaan välttää kasvatuskalojen sekoittuminen Tenon luonnonlohiin, jotka ovat kesän mittaan nousseet kudulle. Rikoksista epäillään varsinaisesti yhtä seurakunnan työntekijää, mutta poliisi tutkii edelleen, onko juttuun sotkeutunut muitakin henkilöitä. Lähemmin heidän kanssaan keskustellaan, kun nähdään ihan silmätysten, kertoo tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Harri Rahikka keskusrikospoliisista. Mietintö ehdottaa, että aluetukien kriteereiksi otettaisiin muitakin seikkoja kuin alueen jääminen alle 75 prosentin rajan EU:n keskimääräisestä bruttokansantuotteesta. Hän ei myöskään usko, että patoverkot verottavat liikaa joen omaa kantaa, josta osa on vielä nousemassa kudulle. Tilanne, jossa EU on saamassa kymmenen uutta jäsentä, on juuri se sauma, missä unionin pitää pystyä kirjoittamaan itselleen uuden sopimuksen. Pääministeri esitteli kesälomalta palanneille kansanedustajille EU:n tulevaisuuskonventin keskeisiä ehdotuksia ja hallituksen linjauksia. Parlamentti hyväksyi raportit selvillä enemmistöillä. Hallituksen linjauksia eduskunnalle tiistaina esitellyt pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) korosti, että tasapainoisen ja hyväksyttävän kokonaisuuden aikaansaamiseksi tarvitaan sekä neuvotteluvaraa että neuvotteluhalua. Luonnonlohen paras lisääntymisaines on ehtinyt saapua jo aiemmin. Hallitus on siihen valmis eräin edellytyksin, kun taas suurin oppositiopuolue kokoomus vastustaa sitä. Suomen ja Ruotsin pohjoisten alueiden lisäksi mietinnöt koskevat vuoristoja ja saaria. Myllerin mukaan maataloudelle sijainnista aiheutuvien pysyvien vaikeuksien kirjaaminen haittatekijäksi on merkittävä asia Suomelle. Adventtikirkon tiedottamisvastuussa olevaa henkilöä ei tavoitettu eikä myöskään kirkon toiminnanjohtajaa tavoitettu tiistaina. Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström Sirpa Patronen HELSINKI (STT) Adventtikirkon piirissä epäillyn lasten seksuaalisen hyväksikäytön uhrien määrä saattaa kasvaa. Kuulustelut alkavat lähipäivinä, mahdollisesti jo huomenna, Rahikka sanoo. Miehen epäillään käyttäneen poikia seksuaalisesti hyväkseen parin vuosikymmenen aikana. Adventtikirkon juttu paisumassa TANA (STT) Norjan viranomaiset sulkivat patoverkoilla koko Tenojokisuun tiistaina estääkseen läheisiltä kasvattamoilta karanneiden kassilohien pääsyn jokeen. Kasvattien pelätään muuttavan Tenon lohen perimää ja levittävän sairauksia. Poliisi epäili jo maanantaina tutkinnasta tiedottaessaan, että uhreja on ollut joka tapauksessa yli kymmenen. Pohjoisten alueiden tuet eivät näin enää riippuisi kuuden vuoden määräaikaisesta rakennerahoituksesta. Selonteossaan EU:n tulevaisuuskonventin tuloksista hallitus käyttää termiä ”perustuslaillinen sopimus”. Aluetukien uudistamista vaatii EU:n laajentuminen ensi toukokuussa. Unionin laajentuminen uhkaa kuitenkin pudottaa monet nykyisten jäsenmaiden tukia saavat alueet niiden ulkopuolelle, kun uusien jäsenmaiden heikompi tulotaso edellyttäisi aluetukien suuntaamisen sinne. Kiljusen mukaan tähän nimitykseen päädyttiin konventissa pohdinnan ja keskustelun jälkeen. Finnmarkin lääninhallinnon määräämä sulku ei ole täysin pitävä. Tiistaina yhteydenottoja mahdollisilta uhreilta tuli lisää. Poliisitutkinta on aloitettu hiljattain, eikä asianosaisia ole vielä ehditty kuulla. Hallitus haluaa jokaiselle jäsenmaalle äänivaltaisen EU-komissaarin, laajentaa määräenemmistön käyttämistä päätöksenteossa ja suhtautuu kielteisesti suljetun puolustusyhteistyön syntymiseen EU:n sisälle. Lisäksi se saattaa jakaa unionin hyvin kehittyneen kriisinhallintatoiminnan kahteen osaan tai luo edellytyksiä tällaiseen kehitykseen. Arviota tukee osaltaan, että kesän aikana joesta saatiin ainoastaan kymmenkunta kasvatuskalaa. EU:n tämän hetken puheenjohtajamaan Italian tavoitteena on saada neuvottelut päätökseen jo joulukuussa. Keskusrikospoliisille tuli tiistaina useita uusia yhteydenottoja henkilöiltä, jotka kertovat tulleensa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi Adventtikirkon sisäoppilaitoksessa Piikkiössä ja leireillä. itäisen ja pohjoisen Suomen tuet. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 3.9.2003 Kotimaa 7 Leipä miehen tiellä pitää: Atria PIZZAT 200 g jauheliha tai kinkkuherkkusieni 3,95/kg 1 99 rs Duke´s HAMPURILAINEN 110 g 3,00/kg 1.erä 79 kpl Euro Shopper RANSKANPERUNAT 1 kg 79 Portin LIHAPIIRAKAT 4 kpl/400 g 2,48/kg 99 ps ps Pouttu GRILLIMAKKARA 400 g 2,22/kg Saarioinen isot KARJALANPIIRAKAT vaaleat tai tummat 585–630 g 2,38–2,56/kg 1 50 pkt Suomalainen KUKKAKAALI Etelä-Afrikka Rico Golden OMENAT 99 kg 99 kg Vaasan RUISPALAT 660 g 2,50/kg Nestle Bona MYSLIPUURO 540 g alkaen 8 kk 5,46/kg 1 65 ps 2 95 pkt Osta enemmän, säästät: 1 50 kg Atria PORSAAN UUNILIHA KOKKOLA Rautatienkatu, 67100 KOKKOLA Puh. HELSINKI (STT) Eduskunta ryhtyy tänään arvioimaan hallituksen tavoitteita EU-maiden edessä oleville neuvotteluille, joissa sovitaan unionin uudesta perustuslaillisesta sopimuksesta. EU:ssa monet saaret ovat jo aiemmin nauttineet pysyvistä eduista kaukaisen ja eristetyn sijaintinsa vuoksi. Europarlamentti vaatii pysyviä tukia Vanhanen toivoi neuvotteluvaraa Hallitus hakee EU-tavoitteilleen eduskunnan tukea Pääministeri Matti Vanhanen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja esittelivät eduskunnalle hallituksen EU-linjauksia. EU:n komission on määrä tehdä tämän vuoden puolella oman esityksensä aluetukien järjestämisestä uudelleen. Sulun aikana karkulaisten karsintaa pyritään tehostamaan pyytämällä lohia ajoverkoilla padon alapuolelta. Uhattuna ovat mm. Ja sitten lähdetään kierrokselle. 4% Plussa-kortilla saat lisäetua jopa Atria LIHAMAKARONILAATIKKO 800 g 2,49/kg Parhaista valikoimista: ELINTARVIKETARJOUKSET OVAT VOIMASSA 3.–4.9. Riistaja kalatalouden tutkimuslaitoksen lohitutkijan Eero Niemelän mukaan kasvatuskalat ovat todellinen uhka luonnonlohelle. Lisäksi joen omaa kantaa olevat lohet ja taimenet pyritään laskemaan heti verkon yläpuolelle jatkamaan matkaansa. lokakuuta. Alkuvuodesta Tenon viereisen Laksefjordin sivuvuonon Store Torskefjordin kasvattamolta pakeni noin 100 000 lohta sekä 50 000 kirjolohta ja kesällä hävisi vielä noin 25 000 lohta läheisen Båtsfjordin laitokselta. Kalastusvastaava Sturla Brörs kertoo, että patoverkkoja pidetään vain joka toinen päivä. Keskusrikospoliisi toivoo, että mahdolliset seksuaalisen hyväksikäytön uhrit ottaisivat edelleen rohkeasti yhteyttä heihin. – Liittäminen perussopimuksiin turvaisi sen, että saisimme pitkäaikaisen pysyvän ratkaisun, eurokansanedustaja Samuli Pohjamo (kesk.) riemuitsi. Käytännössä keskustelut aloitetaan jo EU-maiden epävirallisessa ulkoministerikokouksessa Italiassa ensi viikolla. Hallitusten välinen konferenssi uudesta perustuslaillisesta sopimuksesta tai perustuslaista alkaa 4. – Meihin nyt yhteyttä ottaneita mahdollisia uhreja on ollut alle kymmenen, mutta useita kuitenkin. Tällaisia alueita ovat mm. – Suomella on nyt ihan hyvät mahdollisuudet saavuttaa kunnon ratkaisu ongelmaan, Pohjamo uskoi parlamenttikeskustelun jälkeen Maatalouden haitat kirjattiin mukaan Myös eurokansanedustaja Riitta Myller (sd.) oli tyytyväinen mietintöihin. Kaikkien tuki tarpeen Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) huomautti, että puolustuspolitiikan rooli on voinut vahvistua EU:ssa etenkin siksi, että toiminnalla on ollut selkeästi kaikkien jäsenvaltioiden tuki ja että se on perustunut kaikkien osallistumiseen. Portugalilaisen Jose Javier Pomez Ruizin johtaman valiokunnan mietinnössä arvioidaan, että Suomen ja Ruotsin pohjoisten alueiden olosuhteet ovat aivan erityinen ongelma. Tutkijat ovat arvioineet, että suuri osa karanneista kassilohista saattaa yrittää jokeen juuri alkusyksystä. 06-827 5000 Avoinna: ma–pe 9–21, la 8–18 www.citymarket.fi Luotettavan edullinen. – On tärkeää välttää ratkaisuja, jotka jo lähtökohtaisesti jakaisivat unionin jäsenmaat eri ryhmiin ja antaisivat pienemmälle joukolle jäsenvaltioita mahdollisuuden yhteiseen toimintaan unionin nimissä, Tuomioja sanoi. Pohjamo piti tiistaina liberaaliryhmän ryhmäpuheenvuoron europarlamentin täysistunnossa Strasbourgissa sen käsitellessä kahta aluetuista laadittua mietintöä. – Kaukainen sijainti, pitkät etäisyydet alueiden sisällä ja harva asutus yhdistettynä vaikeisiin luonnonolosuhteisiin on pysyvä haittatekijä, jota pitää tasoittaa EU:n aluepolitiikan välineillä, Myller vaati. Muita pysyviä haittoja ovat vaikeat luonnonolot, hankalat liikenneyhteydet ja harva asutus. KE–TO 89 pkt 2 95 kg Herkkugrillatut BROILERIN REISI-KOIPIPALAT 3 kappaletta Antti Autio STRASBOURG (STT) Euroopan parlamentti ehdottaa, että Suomen ja Ruotsin harvaan asuttujen alueiden pysyvät haittatekijät liitettäisiin osaksi EU:n perussopimuksia. – Kaikki taloudellinen toiminta ja tällaisissa oloissa pelkkä inhimillinen kanssakäyminenkin on erittäin vaikeaa, mietinnössä todetaan. Hän kertoi olevansa luottavainen, että komission tuleva ehdotus ottaa huomioon Suomen itäja pohjoisosien tarpeet. Adventtiseurakunnan palveluksessa olevaa miestä epäillään useiden lasten ja nuorten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhrit ovat olleet poikia. – Nyt kartoitetaan myös henkilöitä, jotka mahdollisesti muuten tietävät asiasta. Eduskunta joutuu ottamaan kantaa muun muassa siihen, onko Suomi valmis hyväksymään Eurooppa-neuvostolle pidempiaikaisen puheenjohtajan, jota on kutsuttu myös EU:n presidentiksi. Lisäksi keskusrikospoliisi selvittää myös Adventtikirkon osuuden siihen, että mahdollisia väärinkäytöksiä ei tuotu viranomaisten tietoon aiemmin. Vanhasen mukaan sopimuksen syntyminen EU-maiden hallitusten välisessä konferenssissa on Suomen ehdoton tavoite. – Eduskuntakäsittelyssä tämä onkin ehkä pääkysymys, johon odotamme eduskunnan vastausta: asettaako Suomi ehdottomuuksia vai haetaanko hyväksyttävää kokonaistulosta, Vanhanen sanoi. Mahdollisten uhrien lopullista määrää poliisi ei vielä uskalla ryhtyä arvioimaan. Pääministerin lausunto ymmärrettiin niin, että eduskunnan ei pitäisi asettaa ehdottomia kynnyskysymyksiä. Kreikkalaisen Emmanouil Mastorakisin mietinnössä puolestaan esitetään keinoja, joilla aluetukien menetysten uhkaamien alueiden tilannetta voitaisiin kohentaa. Poliisin mukaan monet epäiltyjen seksuaalisten hyväksikäyttöjen uhreista ovat jo aikuisiässä. Norja verkotti Tenojokisuun. Niemelä pitää joen sulkemista radikaalina, mutta perusteltuna
Se on tuottanut sähköä yli 276 miljardia kilowattituntia, mikä on noin viidennes viimeisen 25 vuoden aikana kulutetusta sähköstä. Ruotsi muodostuisi näille yrityksille käytännössä laajemmaksi kotimarkkina-alueeksi. Suurin uudistusprojekti tehtiin 1994-98. Vuonna 2001 ylijäämää kertyi 362 miljoonaa euroa, mutta viime vuonna se supistui 74 miljoonaan euroon. TVO:n toimitusjohtaja Mauno Paavola arvioi, että laitosta voidaan käyttää vielä jopa 40 vuotta. – Vahvan alkuvuoden jälkeen olemme nostaneet konsernin tämän vuoden liikevaihtotavoitetta 340 miljoonaan euroon, mikä merkitsisi 90 prosentin kasvua viime vuodesta, Finnet Oy:n toimitusjohtaja Matti Makkonen sanoo. Hänen mielestään tähän haarukkaan mahtuu kaikkien kannalta oikea lopullinen kurssikiinnitys. Niiden osuus viime vuoden yhteensä 4 051 miljoonan euron arvoisesta tuonnista oli 46,2 prosenttia. Finnairin aikomuksena on asteittain siirtää Aeron hoidettaviksi kaikki ne kotimaan reitit, joita nyt lennetään ATR-potkuriturbiinikoneilla, eli muun muassa Helsingistä Turkuun ja Tampereelle suuntautuva liikenne. Matkapuhelintoimintojen tammi-kesäkuun tappio pieneni 35:stä kymmeneen miljoonaan euroon. Olkiluoto 1 tahdistettiin valtakunnan verkkoon 2.9.1978. – Kiinnityskurssin tulisi olla reilu. Matkapuhelintoimintojen liikevaihto kasvoi vuoden takaisesta lähes kaksinkertaiseksi 106 miljoonaan euroon. Tämä heikentäisi Ruotsin talouden kehitystä, hän arvioi diplomaattisesti. DNA Finland on yksi Finnet Oy:n tytäryhtiöistä. Välivarasto käytetylle uraanipolttoaineelle valmistui Olkiluotoon vuonna 1987. Finnet-ryhmään kuuluu muun muassa 33 maakunnallista puhelinyhtiötä, Finnet Oy tytäryhtiöineen sekä Finnet-liitto. Kuluvan vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon ajalta vienti Ruotsiin oli 2 350 miljoonaa ja tuonti 2 008 miljoonaa euroa. Ratkaisevaa on kokonaisuus. Vuonna 2000 Suomen vienti Ruotsiin oli 778 miljoonaa euroa tuontia suurempi. Mustonen viittaa Ruotsin keskuspankin laskelmaan, jossa kiinnityskurssille on annettu 8,2–9,2 kruunun haarukka. – Ruotsi on osa joka tapauksessa osa tätä järjestelmää, ja sen mahdollisuudet käyttää valuuttakurssiasetta eli devalvaatiota on pienempi kuin aiemmin, perusteli Ylä-Anttila. Mustonen viittaa siihen, että Suomen ja Ruotsin tuotantorakenne on hyvin samankaltainen, ja lähes kaikki vientiin suuntautuneilla toimialoilla olevat yhtiöt kilpailevat vastaavien ruotsalaisten kanssa. Sama pätee myös asunnon rahoitukseen. www.osuuspankki.fi, 0100 0500. Suurilla kansainvälisillä yrityksillä on myös toimintaa useissa maissa. Se, minne Aeron Suomen-toiminnot varsinaisesti keskitetään, selviää kuitenkin vasta myöhemmin. Ruotsin-kauppa jo vuosia Suomelle ylijäämäistä HELSINKI (STT) Matkapuhelinoperaattori DNA Finlandin tappion kutistuminen paransi alkuvuonna selvästi maakunnallisten puhelinyhtiöiden Finnet-ryhmän tulosta. Aaltosen mukaan yhtiö on kuitenkin saanut ilmailuviranomaisilta suullisen ilmoituksen siitä, että lupa saadaan, kunhan tietyt, nyt jo täytetyt ehdot ovat kunnossa. Osuuspankin asiakkaana saat edullisen lainan lisäksi joustavan maksuohjelman vapaavuosineen, lisäluotot kodin hankintoihin, takaisinmaksuturvan, lainanmaksun ohella tapahtuvan säästämisen ja vakuutukset. Suomen pk-yrityksille hyötyä Ruotsin Emu-jäsenyys tuntuisi meilläkin 13,4 32,8 2,5 4,7 2,8 17,1 5,9 1,4 3,3 13,0 3,1 19,5 20,7 9,9 1,2 5,3 1,8 1,3 15,2 6,2 7,9 9,3 1,7 Metallit ja metallituotteet Koneet, laitteet ja kuljetusvälineet Huonekalut Paperi ja pahvi Tekstiilituotteet, vaatteet ja jalkineet Muut tavarat Elintarvikkeet Sähkövirta Öljytuotteet Kemialliset tuotteet Malmit ja metalliromu Painotuotteet Kojeet ja mittarit Suomen ja Ruotsin välisen kaupan jakautuminen Tuonti Ruotsista Osuus kaupasta, % Vienti Ruotsiin Osuus kaupasta, % (kuljetusvälineet) (koneet ja laitteet) Tammi-toukokuu 2003 STT, lähde: Tullihallitus HELSINKI (STT) Suomen ja Ruotsin välinen kauppavaihto on jo vuosia ollut Suomelle reilusti ylijäämäistä. Asuntokaupoissa sinua palvelee OP-Kiinteistökeskus. Kasvu kertyi ryhmän valtakunnallisista liiketoiminnoista eli valtaosin juuri DNA Finlandista. Jyväskylän-lentojen tarkka aloituspäivä ei ole tiedossa, sillä virallista lupaa niiden aloittamiseen ei vielä ole saatu. Markkinaoikeuden mukaan Lippupalvelu Oy:n on noudatettava kieltoja heti ja samalla oikeus asetti yhtiölle 60 000 euron uhkasakon. konaan ilmoittamatta. DNA Finlandin tuloksen ei yltävän voitolle tänä eikä välttämättä vielä ensi vuonnakaan. Kokonaisuus ratkaisee. DNA:n tappio kutistui HELSINKI (STT) Finnairin virolaisen tytäryhtiö Aeron toiminta Suomessa alkaa Jyväskylän ja Helsingin välisellä reitillä, jolla lennot on tarkoitus aloittaa vielä tämän vuoden aikana. Uudistusten myötä laitoksen kokonaistuotantoteho on parantunut 27 prosentilla vuodesta 1980. – Tässä vaiheessa toimintaa aloitellaan Jyväskylässä, mutta jatkossa vahvimmilla lienevät Turku ja Tampere, Aeron toimitusjohtaja Tommi Aaltonen sanoo. Ylijäämää on jo kymmenisen vuotta kertynyt vuosittain keskimäärin lähes puoli miljardia euroa. Suomen kannalta Ruotsin tulo mukaan poistaisi lähinnä valuuttaepävarmuutta ja riskejä, jotka liittyvät maiden väliseen kauppaan ja kansainväliseen kilpailuasemaan Ruotsin kanssa. – Emoyhtiö Finnairin toiminta on keskittynyt Helsinkiin eli kaikki lentävä henkilökunta aloittaa ja päättää työvuoronsa pääkaupungista. Ostos nosti kuitenkin tuntuvasti DNA:n markkinaosuutta, joka kesäkuun lopussa liikkui 16 prosentin vaiheilla. Väkeä asuu kuitenkin eri puolilla Suomea, joten ymmärrettävästi sieltä löytyy mielenkiintoa asiaan, Aaltonen huomauttaa. Suomalaisyrityksillä olisi Ruotsissa vakaammat markkinat ja kaupankäynti olisi helpompaa ja riskittömämpää. Yksiköitä on kehitetty jatkuvasti. Omistajajäsenenä saat lisäksi bonusta. Ruotsin liittyminen Emuun antaisi myös positiivisen sysäyksen maiden keskinäiseen kauppaan ja investointeihin; luottamus Ruotsin talouden pitkän aikavälin kasvuun olisi suurempi. Mustonen ei kuitenkaan halua lähteä tarkemmin määrittelemään kruunun kiinnityskurssia ja sanoo lopullisen kurssin olevan poliittisen kompromissin tulos. Yhteinen valuutta vakiinnuttaisi Mustosen mielestä maiden kansainvälistä kilpailutilannetta. Suomalainen ja virolainen henkilöstö ovat valinnoissa samalla viivalla. Mustonen näkee eräänä keskeisenä elementtinä Ruotsin Emu-jäsenyydessä myös lisääntyvän poliittisen vaikutusvallan. Niiden osuus koko viime vuoden viennistä oli lähes puolet eli 47,7 prosenttia. Ajatuksena on, että henkilökunta koostuisi lähinnä kyseisellä paikkakunnalla asuvista henkilöistä. Myös tuonnissa koneet ja laitteet, kuljetusvälineet sekä metalli ja metallituotteet ovat hallitseva erä. Päätöksen taustalla ovat viime ja toissa vuonna muun muassa MTV3 -kanavalla ja Helsingin Sanomissa olleet tapahtumamainokset, joista osa oli pelkästään englanninkielisiä. Mainoksissa ei ollut mainittu lippujen hintoja ja niin lehti-ilmoituksissa kuin tv-mainoksissakin Lippupalvelun puhelinnumeron hinta oli niin pienikokoinen, että siitä oli käytännössä mahdotonta saada selvää. Aeron tuleva Suomen-keskus toimii Aaltosen mukaan ainoastaan lentävän ohjaamoja matkustamohenkilöstön tukikohtana. – Pk-yrityksille olisi Ruotsin liittymisen jälkeen helpompi harjoittaa vientiä saman valuutta-alueen sisällä ja helpompi myös tehdä investointeja Ruotsiin, arvioi tutkimusjohtaja Pekka Ylä-Anttila Etlasta. Myös tutkimusjohtaja Jussi Mustonen TT:stä korostaa Ruotsin myönteisen ratkaisun merkitystä erityisesti suomalaisille pk-yrityksille, joilta poistuisivat valuutanvaihtoon ja valuuttariskiin liittyvät kustannukset. Olkiluodosta ydinsähköä 25 vuotta Naapurit Sijainti Lattiapinnat Huonekorkeus Lämmitysmuoto Vesijohdot Eristys Seinäpinnat Pesutilat Hinta Ikkunat Koko Asunnon valinnassa päätöstä ei tehdä pelkän eteisen perusteella. Toistaiseksi Aero lentää ainoastaan Helsingin ja Tallinnan väliä yhdellä ATR-koneella. Pääosa Suomen viennistä Ruotsiin koostuu koneista ja laitteista, metalleista ja metallituotteista sekä kuljetusvälineistä. Kiinnityskurssin pitää olla oikea Ainakin lyhyellä aikavälillä sillä valuuttakurssilla, millä Ruotsin kruunu kiinnitetään euroon, olisi Mustosen mielestä merkitystä myös maiden välisessä vientikilpailussa. Keskuspaikka haussa Aeron lennot Jyväskylän ja Helsingin välillä tarkoitus aloittaa vielä tänä vuonna HELSINKI (STT) Markkinaoikeus on kieltänyt Lippupalvelua markkinoimasta tiettyä tapahtumaa ilmoittamatta selkeästi lipun hintaa. Kassavirta neutraaliksi Finnet Oy, jonka toiminnasta suurin osa koostuu juuri DNA:sta sekä verkkoyhtiö 2G:stä, on asettanut ensi vuoden tavoitteeksi saada ainakin kassavirtansa neutraaliksi. Lippupalvelulle uhkasakko EURAJOKI (STT) TVO:n ydinvoimalaitos Olkiluodossa on tuottanut sähköä 25 vuotta. Vaikka Ruotsi jäisikin vielä sivuun yhteisvaluutasta, se olisi samojen markkinoiden armoilla kuin muut eikä voisi harjoittaa muita EU-maita aggressiivisempaa valuuttapolitiikkaa muiden siihen reagoimatta. Suurimmille yhtiöille valuuttakurssiin liittyvillä asioilla ei enää ole suurta merkitystä, koska valuutta-asiat ovat niillä jo nyt hallinnassa. Siirron aikataulua ei kuitenkaan vielä ole lyöty lukkoon, vaan siirto on tarkoitus toteuttaa joustavasti Aeron resurssit huomioon ottaen. Mobiililiittymiä ryhmällä oli vuoden puolivälissä 743 500 ja matkapuhelinliittymiä 810 000 kappaletta. Ylä-Anttilan mukaan kysymys on enemmän maiden välisestä vientikilpailusta kolmansiin maihin kuin maiden keskinäisestä kaupasta. Laajakaistaliittymien osuus oli vuoden takaisesta lähes kolminkertaistunut 64 000:een. Jyväskylä–Helsinki-välillä lentävään koneeseen haetaan parhaillaan myös henkilökuntaa, jonka tukikohdaksi tulee Jyväskylä. Ei ole Suomellekaan eduksi, jos kiinnityskurssi olisi ruotsalaisten kannalta väärä. Finnet-ryhmän tavoitteena on 25 prosentin osuus Suomen koko telepalvelumarkkinoista. Ruotsin myönteisen päätöksen jälkeen kaupankäynti ja sijoitukset Suomen ja Ruotsin kesken luonnollisesti helpottuisivat. Olkiluoto 2 kytkettiin verkkoon helmikuussa 1980. Kokonaisuutena vaikutukset jäisivät kuitenkin Ylä-Anttilan mielestä verraten vähäisiksi. Niin ikään Lippupalvelun pitää ilmoittelussaan kertoa maksullisen puhelinnumeron hinta selvästi ja helposti havaittavalla tavalla. Vähäja keskiaktiivisen voimalaitosjätteen loppusijoitustila otettiin käyttöön 1992. Ruotsin osuus koko Suomen viennistä oli 10,2 prosenttia ja tuonnin osuus 11,2 prosenttia. Koko viennin arvo oli viime vuonna 4 125 miljoonaa euroa, josta koneiden ja laitteiden osuus oli neljännes eli runsaat miljardi euroa. Alkuvuonna toteutettu Telian Suomen matkapuhelintoimintojen osto ei tähän vielä juuri vaikuttanut, sillä entisen Telia Finlandin luvut ovat tuloslaskelmassa mukana vasta kesäkuun osalta. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa on jo kymmenisen vuotta ollut Suomelle keskimäärin 400–500 miljoonaa euroa ylijäämäistä. Monissa talousja rahapoliittisissa asioissa Ruotsi olisi sopiva partneri muodostamaan yhteenliittymää ja sitä kautta vahvistamaan tiettyjä pohjoismaisia yhteisiä näkemyksiä. Suomalaisekonomistien mielestä Ruotsin liittyminen Emuun kuitenkin olisi sekä Suomen että Ruotsin kannalta myönteinen ratkaisu. Koko Finnet-ryhmä ylsi rahoituserien jälkeen 28 miljoonan euron voittoon, kun vuotta aiemmin lukema oli 11 miljoonaa euroa miinuksella. Heitä on alkuvaiheessa kymmenen, myöhemmin määrän arvellaan kasvavan 70–80 henkeen, mikä vastaa noin neljän koneen miehitystä. Se, millainen sinulle sopivin kokonaisuus on, selviää Osuuspankissa. Keskiviikkona 3.9.2003 s KESKIPOHJANMAA 8 Talous HELSINKI (STT) Ruotsin jääminen pois yhteisvaluutta eurosta ei vaikuttaisi kovinkaan dramaattisesti Suomen ja Ruotsin väliseen kauppaan eikä maiden väliseen kansainväliseen vientikilpailuun. Arvioiden mukaan Ruotsin myönteisestä päätöksestä hyötyisivät eniten suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset, joilta poistuisivat valuuttakurssiriski ja valuuttaan liittyvät tekniset asiat. Finnet-liiton hallituksen puheenjohtajan Tauno Jalosen mukaan tähän ollaan hyvää vauhtia etenemässä, sillä kesäkuun lopussa osuus oli 19 prosenttia. Myös Finnet-ryhmän yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi runsaan viidenneksen 447 miljoonaan euroon
+0.67 103.65 +10.80 O Mandatum MediLife k. Sitä tuki muiden muassa TeliaSoneran, Fortumin ja TietoEnatorin kallistuminen. Omien asiakkaiden talletukset ovat tärkeitä varsinkin paikallispankeille. Korko k. Japan +2.11 0.48 -6.03 O SEB Lux Eq. 25 k. +0.30 3.33 -3.92 O SEB Lux Eq. Ethical Eur. +0.27 1.89 +21.41 O SEB N.Am. k. Päivän kokonaisvaihto jäi edelleen vain runsaaseen 410 miljoonaa euroon. Asuntolainakanta kasvoi Talletuksille saa vielä koron HELSINKI (STT) Pitkäkuituisen havusellun hinta nousi Foex-hintaindeksin mukaan noin 2,3 dollaria viime viikosta. +0.07 209.34 +6.13 Y Sampo Globaali yhd. +0.75 691.35 +15.15 O Nordea Foresta k. +5.26 0.20 0.16 0.20 0.20 0.20 0.13 0.19 1,0 0.00 0.00 +26.67 Suomen Helasto 0.51 0.49 0.63 0,0 0.05 0.00 -17.74 Suomen Spar A 34.00 34.00 38.50 0,0 1.60 -5.56 Suomen Spar K 37.00 34.00 40.00 0,0 1.60 +5.71 Tervak. Nokia ja suurimmat metsäyhtiöt viilettivät alamäkeä, mikä piti pörssin yleistä hintakehitystä kuvaavan Hex-indeksi 0,2 prosentin laskussa. Uusien luottojen keskikorko nousi heinäkuussa pitkän jatkuneen laskun jälkeen hieman. Talletukset tärkeitä pankeille Kokkolan Osuuspankin toimitusjohtaja Aatto Ainali on tyytyväinen pankin talletuskehitykseen. A -0.68 23.26 +5.50 P OP-Euro-obl. Osake k. -0.11 990.42 +4.27 Y Sampo Komp. +0.06 256.06 +5.74 P Nordea Optima Plus k. Kotitalouksien luotot 50 miljardia Kotitalouksien asuntolainojen nosto olivat laajennetun tilaston mukaan heinäkuussa selvästi pienemmät kuin kahden edellisen kuukauden aikana, vaikka lainakannan nousu kiihtyi vuoden nopeimmaksi. Toukokuussa uusia luottoja nostettiin 1 432 miljoonaa euroa ja kesäkuussa 1 421 miljoonaa euroa. Finland 0.03 0.02 0.03 0,0 0.00 +50.00 0.00 Benefon S -3.45 0.28 0.28 0.29 0.28 0.29 0.21 0.78 8,2 0.00 +20.83 -65.06 Efore A +0.66 3.06 3.06 3.09 3.05 3.13 0.94 3.04 13,8 0.00 +28.27 +223.40 Elecster A +1.98 5.15 5.05 5.15 5.10 5.15 4.80 5.44 1,6 0.25 +3.06 +2.02 Evia -2.76 1.41 1.40 1.49 1.41 1.47 0.83 1.84 6,5 0.00 +0.69 -14.71 Honkarakenne B -2.06 3.80 3.75 3.79 3.80 3.80 3.00 4.00 1,0 0.00 +18.29 -6.28 Ilkka-yhtymä 1 28.20 22.30 28.20 0,0 2.50 +22.08 +22.61 Incap +14.81 1.24 1.22 1.24 1.08 1.24 0.87 1.65 22,9 0.00 +17.39 -56.80 Kasola A 1.40 1.03 1.40 0,0 0.08 +7.69 0.00 Kekkilä 6.65 5.60 7.00 0,0 0.25 -0.75 +22.02 Kesla A 5.40 3.55 5.80 0,0 0.47 +34.33 +1.89 Kylpyläkasino A 3.00 3.00 3.00 0,0 0.00 +20.00 +11.11 Larox B 0.00 8.00 7.00 8.80 8.00 8.00 6.00 9.00 0,2 0.20 +5.26 -20.00 Martela A +2.46 12.50 12.10 13.00 12.50 12.50 10.75 15.00 28,6 0.25 +11.93 -38.23 Menire +4.00 0.26 0.25 0.26 0.26 0.27 0.21 0.30 261,6 0.00 0.00 +8.70 Neomarkka B 5.50 5.40 5.75 0,0 0.08 -0.18 0.00 P-Karjalan Kp A 82.00 70.00 82.00 0,0 5.00 +9.33 +2.50 Panostaja A 0.00 0.55 0.55 0.60 0.55 0.60 0.50 0.81 16,0 0.08 -11.29 -27.63 Panostaja B -8.33 0.55 0.55 0.59 0.55 0.60 0.50 0.80 18,2 0.08 +9.09 -11.76 Plandent A 11.20 8.00 13.00 0,0 0.17 -13.85 +60.00 Raisio K 0.00 1.15 1.14 1.18 1.15 1.15 1.04 1.40 15,6 0.02 +4.55 -20.69 S Sääst. Rahoitustilaston uudistus on ollut käynnissä useita vuosia. +0.08 5.33 +5.90 P Nordea Euroland k. (STT) Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Euribor-korot Raaka-aineet Eniten nousseet, % Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Viitekorot, % Ulkomaiset pörssit Eniten laskeneet, % Euromaat Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Arvo Muutos-% 1 kk Arvo % Muutos %-yks Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv A. Lainoissa muiden luottolaitosten mukaan ottaminen ja lainakäsitteen laajentaminen sisältämään rahoitusyhtiöt kasvattaa sekä lainakantaa, uusien lainojen määrää että muuttaa lainojen korkoja. Berg Optimal B +0.13 396.49 +8.88 Y Aktia Capital B +0.65 77.11 +14.12 O Aktia Euro B +0.71 15.70 -0.06 O Aktia G. +1.29 4.93 +12.95 O Mandatum Omega k. 2 +0.97 0.73 -5.34 O SEB Lux Eq. f. +0.04 116.93 +4.14 K Nordea Euro Obl. Metsäyhtiöistä jyrkin laskukulma kirjattiin Stora Ensolle, mutta senkin luisu jäi 0,9 prosenttiin. Indeksi nousi elokuussa 54,7 pisteeseen. +0.63 81.23 +3.04 O SEB Optionsr. B -0.68 21.88 +5.49 P OP-Itä-Eur. Security+10.57 1.36 1.33 1.36 1.27 1.36 0.61 1.39 55,0 0.00 +39.77 -5.38 Scanfil +0.28 3.53 3.51 3.53 3.52 3.55 2.50 3.80 125,9 0.09 +7.32 -12.00 Stonesoft +4.00 0.52 0.52 0.53 0.50 0.54 0.35 0.70 842,6 0.00 +11.11 +2.04 Sysopen +0.58 3.47 3.45 3.47 3.40 3.50 2.84 3.73 20,4 0.38 +3.60 +11.29 TJ Group -4.00 0.24 0.24 0.25 0.23 0.29 0.12 0.25 1983,5 0.00 +92.31 +66.67 Tecnomen 0.00 0.84 0.83 0.85 0.83 0.85 0.40 0.85 12,8 0.00 +44.83 +35.48 Tekla -3.57 1.35 1.39 1.45 1.35 1.45 0.98 1.69 6,4 0.00 -9.68 -46.15 Teleste +5.56 3.80 3.76 3.80 3.59 3.80 2.40 3.73 48,9 0.08 +8.76 +24.14 TeliaSonera AB +1.10 3.68 3.68 3.69 3.63 3.71 2.57 3.77 1913,4 0.04 +3.41 Vacon +1.98 9.79 9.75 9.76 9.60 9.79 6.70 9.90 3,7 0.17 +9.22 +28.00 Vaisala A +1.94 21.00 20.90 21.00 20.70 21.00 16.77 22.90 1,6 0.55 +12.88 -10.43 Yomi +2.86 3.60 3.50 3.60 3.50 3.60 2.05 3.70 2,0 0.04 +4.48 +4.79 Hex-yleisindeksi pistettä 5200 5400 5600 5800 6000 6200 heinä elo 6033.99 ?0.2% 3 kk 12 kk Euribor 3 kk, 12 kk % 1.9 2.0 2.1 2.2 2.3 2.4 heinä elo Euron arvo dollareina 1.08 1.10 1.12 1.14 1.16 1.18 1.20 heinä elo 1.0871 ?0.8% Euron arvo Ruotsin kruunuina 9.05 9.10 9.15 9.20 9.25 9.30 heinä elo 9.1701 ?0.1% Australia, dollari 1.69610 Hongkong, dollari 8.45150 Intia, rupia 49.79500 Islanti, kruunu 88.80000 Iso-Britannia, punta 0.69060 Japani, jeni 126.34000 Kanada, dollari 1.50680 Kuwait, dinaari 0.32570 Kypros, punta 0.58220 Latvia, lati 0.62730 Liettua, liti 3.45190 Malta, liira 0.42040 Marokko, dirham 10.71100 Norja, kruunu 8.24630 Puola, zloty 4.36310 Ruotsi, kruunu 9.17010 Saudi-Arabia, rial 4.07130 Singapore, dollari 1.90750 Slovakia, koruna 41.93000 Sveitsi, frangi 1.53460 Tanska, kruunu 7.42570 Thaimaa, baht 44.49000 Tsekki, koruna 32.40000 Tunisia, dinaari 1.42440 USA, dollari 1.08710 Unkari, forintti 257.21000 Venäjä, rupla 33.22000 Viro, kruunu 15.64660 1kk 3kk 6kk 12kk 2.132 2.153 2.206 2.356 0.000 +0.002 +0.010 +0.042 Raakaöljy, USD/barreli 29.60 +5.83 Kulta, USD/unssi 373.38 +8.58 Hopea, USD/unssi 4.97 +0.59 Kupari, c/naula 81.20 -0.37 Kahvi, USD/tonni 725.00 -0.68 Turun Arvok. +0.47 82.36 -3.54 O Nordea Nordia k. 0.00 22.31 +2.10 H Mandatum Nordic IT sf k. Uusi tilasto antaa vertailukelpoiset kuukausittaiset tiedot kaikista rahaliittoon kuuluvista maista. Indeksiä laskee arvostettu ISM-tutkimuslaitos. +0.79 1.54 -0.37 O SEB Lux Eq. Luvut perustuvat rahalaitosten uuteen taseja korkotilastointiin ja sisältävät talletuspankkien lisäksi muut luottolaitokset. Wireless +0.65 0.16 +20.00 O SEB Lux G. A +0.04 27.07 +5.33 Y OP-t. +0.59 4.79 +9.46 O Nordea Biotekniikka k. Kotitalouksien koko asuntoluottokannan keskikorko laski heinäkuussa 10 pistettä. Kiint. +1.01 0.90 +19.02 O SEB Lux Asia ex Japan +0.65 3.24 +6.68 O SEB Lux CS Baltic sc +1.13 1.52 +33.16 O SEB Lux Eq. Europaf. Markets f. Osakkeen kurssi laski 0,9 prosenttia 14,83 euroon. Medical +0.21 2.37 -7.88 O SEB Lux f. Med. Kesäkuun lopussa luottokanta oli vanhan tilastoinnin mukaan 43,9 miljardia euroa. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 3.9.2003 Talous 9 Pankit ja rahoitus CapMan B +0.71 1.42 1.41 1.42 1.41 1.43 1.33 1.70 51,8 0.10 -4.08 -19.43 Nordea AB FDR +0.64 4.73 4.73 4.75 4.70 4.76 3.60 4.95 574,3 0.23 +9.81 -1.05 OKO A -0.89 15.61 15.55 15.83 15.56 15.75 12.94 15.80 19,0 0.75 +5.00 +9.00 Sampo A +1.69 7.20 7.19 7.21 7.10 7.26 5.05 7.58 753,2 0.35 +10.28 -1.12 Yritysp. – Nyt ollaan menossa loivaa ylämäkeä ja se on hyvä asia kaikkien osapuolten kannalta. Kotitalouksien koko luottokanta kasvoi tilastomuutoksen johdosta heinäkuun lopussa 50,2 miljardiin euroon eli 12,5 prosenttia suuremmaksi kuin vuotta aiemmin. Talletukset nousivat uuden tilastoinnin mukaan 67,8 miljardiin euroon. +0.18 939.80 +2.82 Y Sampo Komp. +2.01 13.39 -5.50 O Nordea Kaukoitä.fi k. Uusi tilastointi helpottaa eurovertailua Rahalaitosten talletusten keskikorko laski heinäkuussa 1,12 prosentista 1,07 prosenttiin. Painorajoitettu portfolioindeksi ylsi runsaan 0,4 prosentin nousuun. g. -0.46 16.22 -3.88 O Nordea Avanti k. +0.38 39.63 +14.01 O Nordea Itä-Eur..fi k. +2.80 1.10 1.08 1.10 1.07 1.10 0.84 1.14 302,4 0.02 +4.90 -8.55 Rakennusteollisuus Lemminkäinen -0.62 14.41 14.44 14.55 14.37 14.50 13.40 16.89 32,6 1.50 +3.94 -3.40 Tulikivi A 0.00 20.00 19.50 19.99 20.00 20.00 17.49 21.50 0,3 1.05 +5.26 +14.29 Tietoliikenne ja elektroniikka Aspocomp 0.00 7.50 7.50 7.60 7.50 7.50 6.11 7.89 0,5 0.25 +3.45 +35.38 Comptel +6.29 1.69 1.69 1.70 1.61 1.70 0.69 1.59 335,2 0.00 +29.27 +63.92 Eimo 0.00 1.02 1.02 1.03 1.02 1.02 0.81 1.12 370,9 0.04 0.00 +4.08 Elcoteq Network A +0.81 12.50 12.45 12.53 12.40 12.54 9.95 14.00 72,3 0.40 +9.73 +69.86 Elektrobit Group +11.76 0.38 0.37 0.38 0.35 0.38 0.28 0.37 2116,7 0.00 +6.25 -8.11 Elisa A -0.53 9.33 9.31 9.35 9.26 9.42 4.83 9.38 124,9 0.00 +14.39 +60.34 Evox Rifa Group +16.67 0.07 0.06 0.07 0.06 0.07 0.04 0.06 1456,3 0.00 0.00 -14.29 F-Secure +2.02 1.01 1.00 1.01 0.98 1.01 0.65 0.99 162,2 0.00 +13.79 +50.00 Instrumentarium +0.56 35.77 35.77 35.78 35.56 35.85 32.20 38.40 408,8 4.70 +0.42 +50.15 Nokia -0.87 14.83 14.85 14.87 14.75 15.06 11.44 16.16 19931,6 0.28 +13.59 +9.84 Okmetic +5.26 3.00 2.96 3.00 2.85 3.00 1.45 2.85 12,8 0.00 +6.34 -24.80 PKC Group +1.47 15.20 15.12 15.35 14.91 15.20 6.75 15.43 10,5 0.45 +6.47 +114.00 PMJ automec +13.16 0.43 0.40 0.43 0.38 0.44 0.23 0.40 260,3 0.00 +5.56 -9.52 Perlos +2.02 5.05 5.01 5.05 4.95 5.06 3.17 6.60 80,5 0.22 +5.77 +8.08 SSH Comm. Hexyleisindeksi jäi 6 033,99 pisteeseen. Handelsb. Lisäys johtui pääasiassa muiden kuin kotitalouksien talletuksista. +1.00 534.52 -1.09 O Mandatum Neutral k. +0.20 230.84 +1.67 Y ODIN Finland +1.09 211.22 +14.18 O ODIN Norden +1.98 63.82 +19.43 O ODIN Norge +1.84 86.75 +11.01 O ODIN Offshore +0.54 7.47 +13.26 O ODIN Sverige +0.93 69.27 +20.87 O OP-Delta A +0.85 87.44 +16.50 O OP-Euro A 0.00 19.26 +2.61 L OP-Euro B 0.00 18.49 +2.58 L OP-Euro Osake A +0.39 13.03 +0.23 O OP-Euro k. Eur. EU:n komission tuoreimmat kartelliepäilyt eivät rasittaneet Outokummun kurssia, vaan osake vahvistui 27 senttiä 9,70 euroon. +0.60 508.21 +2.93 O Sampo Korko k. Kesäkuun lopussa talletuksia oli vanhan tilastoinnin mukaan 61,9 miljardia euroa. +1.19 1.35 +45.07 O SEB Lux Em. euroa Indeksi 6033.99 -0.20 % Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 Kemianteollisuus Kemira +1.39 8.00 8.00 8.05 7.90 8.01 5.80 7.89 73,7 0.30 +7.79 +10.35 Orion-yhtymä A +0.43 16.19 16.08 16.20 16.12 16.19 13.27 21.60 3,8 0.93 +8.85 -27.06 Orion-yhtymä B +0.25 16.19 16.13 16.24 16.10 16.20 13.01 21.55 102,5 0.93 +9.12 -28.54 Uponor +0.24 20.66 20.52 20.89 20.40 20.75 16.80 21.75 59,3 1.50 -4.14 -0.19 Viestintä ja kustannus Alma Media 1 0.00 25.00 25.00 26.10 25.00 26.00 17.00 26.20 43,7 0.25 -1.96 +25.00 Alma Media 2 +0.56 27.00 26.05 28.50 26.30 27.00 17.00 26.85 14,9 0.25 +6.97 +36.99 Ilkka-yhtymä 2 +3.92 26.50 26.42 26.70 25.50 26.50 21.30 25.90 5,5 2.50 +8.05 +15.91 Janton -0.16 12.30 12.25 12.30 12.25 12.30 9.60 13.03 0,4 1.50 +2.67 +31.06 Keskisuomalainen A 50.00 38.10 52.00 0,0 4.10 +19.05 +34.05 SanomaWSOY A +0.08 12.35 12.30 12.35 12.35 12.35 9.00 12.50 3,2 0.40 +6.56 +4.58 SanomaWSOY B +0.49 12.25 12.21 12.30 12.17 12.36 7.75 12.19 296,2 0.40 +15.11 +26.32 Talentum +0.43 4.65 4.66 4.70 4.63 4.65 2.70 4.63 1,7 0.20 +7.67 +18.72 Muu teollisuus Amer-yhtymä +1.17 29.29 29.10 29.39 29.20 29.49 26.23 36.00 37,2 1.40 +1.76 -5.08 Exel +2.50 7.79 7.65 7.88 7.79 7.79 5.50 7.94 0,6 0.20 0.00 +11.76 Hackman +5.09 28.90 28.20 28.70 28.00 28.90 17.10 27.50 9,6 0.60 +13.64 +50.27 Kyro 0.00 7.40 7.36 7.40 7.39 7.40 5.50 7.45 6,1 0.15 +4.08 +29.82 Leo Longlife A +1.00 6.06 5.85 5.98 6.06 6.06 4.51 6.00 0,5 0.30 +11.11 +39.53 Marimekko 0.00 6.80 6.76 6.83 6.75 6.82 4.33 6.98 40,1 0.85 -1.88 +83.29 Nokian Renkaat +1.24 50.82 50.56 50.85 50.40 51.00 32.98 51.30 64,9 1.11 +15.27 +52.12 Rapala VMC 4.50 3.71 5.25 0,0 0.05 +8.43 +20.97 Suominen Yhtymä +0.73 6.90 6.88 6.90 6.88 6.90 5.35 6.99 34,5 0.70 +7.87 +29.25 Tamfelt Etu 11.50 10.45 14.25 0,0 1.90 +1.05 -14.50 Tamfelt Kanta 12.00 11.00 14.47 0,0 1.86 +2.56 -11.11 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB A 18.45 18.45 20.15 0,0 0.00 -8.03 Ericsson AB B 1.42 0.65 1.49 0,0 0.00 +13.60 Sandvik AB 22.45 0,0 0.00 Securitas AB 11.90 0,0 0.00 Skand. Rahalaitosten koko luottokanta kasvoi heinäkuussa 9,4 prosenttia 87,9 miljardiin euroon. C/R +0.55 0.55 -6.50 O SEB Lux f. k. Varsinaisen pörssipäivän viimeiset kaupat sillä tehtiin 12,05 eurolla. Osake +0.56 1.80 +14.74 O Mandatum BioTech+ k. +0.40 158.79 +1.40 Y Sampo Komp. Security Vaahto Group K -13,0 Panostaja B -8,3 Componenta -7,8 Amanda Capital -5,9 Satama Interactive -5,7 TJ Group -4,0 Nokia 296,5 UPM-Kymmene 28,7 Stora Enso R 27,1 Tietoenator 16,1 Instrumentarium 14,6 Fortum 7,8 TeliaSonera AB 7,0 Outokumpu 5,9 Sampo A 5,4 Kone B 3,8 SanomaWSOY B 3,6 Nokian Renkaat 3,3 Peruskorko 2,50 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,50 Nordea-prime 2,50 Aktia-prime 2,25 POP-prime 2,60 SP-prime 2,50 Ålandsbanken 2,30 Handelsbanken 2,25 EKP:n repo 2,00 EKP:n anto 3,00 EKP:n otto 1,00 New York, Dow Jones IA 9440.95 +0.27 New York, Nasdaq 1815.73 +0.29 Tokio, Nikkei 225 10690.08 +0.19 Hong Kong, HS 10939.90 +0.33 Lontoo, FTSE 100 4207.80 +0.08 Frankfurt, DAX 3560.64 -0.30 Pariisi, CAC 40 3363.93 +0.16 Tukholma, SAX 181.91 +0.50 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Lähde: HEX ja S&P’s ComStock, pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. +0.61 184.04 -2.01 O Nordea Fennia k. 0.00 203.33 +2.72 L Sampo Kultapossu k. Kevyesti päällystetty lwc-aikakauslehtipaperi vahvistui edelleen 60 senttiä ja siitä maksettiin 694,76 euroa tonnilta. +0.68 5.90 -2.66 O Handelsb. Concept Biotech. – Uudet tilastot ovat vertailukelpoisia muiden euromaiden tilastojen kanssa. +0.01 200.69 +2.61 L Nordea Maailma k. A +23.68 0.47 0.39 0.45 0.47 0.47 0.33 0.44 0,5 0.00 +15.15 -5.00 Vaahto Group A 2.60 2.45 3.00 0,0 0.00 0.00 -23.53 Vaahto Group K -13.00 2.61 2.62 3.00 2.61 2.61 2.41 3.00 3,0 0.00 +22.45 -14.29 Yleiselektroniikka E 3.20 2.91 3.30 0,0 0.25 +6.67 -10.61 NM-ja Pre-lista Amanda Capital -5.88 0.16 0.16 0.17 0.16 0.16 0.14 0.17 25,5 0.00 +6.25 +13.33 Basware +7.64 4.79 4.46 4.70 4.45 4.79 3.96 4.80 3,2 0.05 +7.23 -7.29 Biohit B 0.00 1.60 1.61 1.64 1.60 1.60 1.23 1.77 1,5 0.00 +10.34 -36.00 Biotie Therapies -4.00 0.48 0.47 0.48 0.48 0.50 0.41 0.99 40,8 0.00 +21.95 Done Solutions 0.00 0.14 0.13 0.14 0.13 0.15 0.10 0.19 255,7 0.00 +16.67 0.00 Endero 1.40 1.00 2.00 0,0 0.00 -4.11 -53.33 Etteplan 0.00 4.73 4.73 4.75 4.73 4.75 2.99 4.85 0,5 0.25 +3.50 +0.64 Proha +5.77 0.55 0.54 0.55 0.52 0.55 0.44 0.78 329,7 0.00 -8.77 +18.18 QPR Software 0.00 0.25 0.23 0.25 0.23 0.25 0.20 0.49 9,4 0.00 0.00 -72.83 Satama Interactive -5.71 0.66 0.67 0.69 0.66 0.70 0.42 0.70 22,6 0.00 +18.64 +7.69 Saunalahti Group -1.56 0.63 0.63 0.64 0.63 0.65 0.25 0.64 84,1 0.00 +28.00 +166.67 Sentera 0.00 1.05 1.04 1.09 1.05 1.05 0.95 1.28 16,6 0.00 0.00 -19.23 Solteq +1.87 1.09 1.06 1.11 1.05 1.09 0.61 1.10 39,0 0.00 +13.83 +62.12 Tieto-X +2.35 1.74 1.72 1.75 1.72 1.76 1.48 2.08 27,5 0.12 +3.03 -26.09 eQ Online -1.27 1.56 1.56 1.57 1.53 1.58 1.36 1.65 14,0 0.00 +12.06 +19.70 Rahasto-osuudet HEX25-indeksiosuus +1.05 14.40 14.00 14.40 14.34 14.40 10.96 14.25 8,0 +8.12 +12.29 Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net HELSINKI (STT) Jouko Pensaari (KP) Kotitalouksien vahva tulevaisuudenusko ja ennätyksellisen alhainen korkotaso vauhdittivat asuntolainat heinäkuussa huippukasvuun. Berg Optimal A +0.13 293.07 +8.86 Y A. Tech. Foex laskee viikoittain keskihinnat, jotka perustuvat sellukaupan eri osapuolilta kerättyihin hintatietoihin. Luottokannan keskikorko laski 4,05 prosentista 3,94 prosenttiin. Koko lainakanta kasvoi uuden tilastoinnin mukaan 11,8 miljardia euroa suuremmaksi kuin vanha tilastointi osoitti kesäkuun lopussa. Sellutonnista maksettiin nyt 512,41 dollaria. Luvut eivät ole suoraan verrattavissa vanhempiin rahoitusmarkkinatilastoihin. +0.55 1.46 -5.43 O SEB Lux Eq. Aggr. Osake k. A +0.90 103.60 +4.74 O OP-Euro-obl. Tech k. +1.40 1274.43 +43.11 O Nordea Japani k. k. BankenA 1.00 0,0 0.00 Skandia Förs.ab. Uuden tilastomäärittelyn mukainen kotitalouksien ja yritysten lainakanta on huomattavasti suurempi kuin aiemmin. +0.02 115.09 +2.62 L Nordea Euro Midi Korko k. +1.02 14.22 +25.54 O Mandatum Eur. konev. +0.58 567.22 +10.75 O Nordea Eur..fi k. Puuhamaa 38.00 30.52 38.00 0,0 2.00 +8.57 +8.57 Turkistuottajat C 0.00 7.00 6.70 7.00 6.99 7.00 5.00 7.30 0,8 0.65 +12.90 -14.22 Turun Arvok. Tiedot Nokian markkinaosuuden vahvistumisesta eivät riittäneet tuomaan sille nostetta. North Am. 1 +0.93 2.17 -6.09 O SEB Lux Eq. yhd. SKOP A 0.01 0.01 0.03 0,0 0.00 -50.00 -50.00 Ålandsbanken A 19.10 15.50 19.50 0,0 1.00 +6.11 +11.05 Ålandsbanken B -1.67 17.70 17.71 17.99 17.70 17.76 14.20 18.15 0,6 1.00 0.00 +10.43 Vakuutus Pohjola-yhtymä 0.00 16.80 16.75 16.80 16.70 16.90 12.00 17.60 44,8 2.00 +5.33 +19.91 Sijoitus Citycon -1.55 1.27 1.25 1.29 1.27 1.27 1.01 1.29 5,0 0.09 +9.32 +20.56 Interavanti 2.55 2.15 2.55 0,0 0.05 +1.19 +18.06 Julius Tallberg B 5.50 4.95 5.70 0,0 0.26 +9.56 +5.77 Norvestia 0.00 15.20 14.71 15.20 15.20 15.20 12.50 15.30 0,4 1.40 +6.29 +13.43 Polar Kiinteistöt 0.00 0.75 0.75 0.76 0.75 0.75 0.50 0.76 487,8 0.00 0.00 +78.57 Sponda +0.37 5.41 5.41 5.44 5.39 5.41 4.49 5.74 294,4 0.90 -0.92 -6.26 Technopolis 0.00 3.24 3.24 3.27 3.24 3.27 2.67 3.24 3,3 0.25 +4.52 +18.68 Kuljetus ja liikenne Birka Line A 15.05 15.00 17.00 0,0 0.90 -3.53 +0.33 Birka Line B 14.60 14.01 16.00 0,0 0.90 -2.67 -2.67 Finnair 0.00 4.75 4.70 4.79 4.70 4.75 3.22 4.75 464,1 0.15 +14.18 +6.74 Finnlines -0.37 24.41 24.41 24.55 24.40 24.86 17.40 24.50 48,5 1.50 +13.43 +2.51 Viking Line 19.00 17.53 24.00 0,0 1.35 +2.70 -18.10 Kauppa Beltton-Yhtiöt +2.13 7.66 7.62 7.66 7.60 7.66 6.00 9.20 2,0 0.34 +2.18 +33.93 Kesko A 16.80 16.00 18.55 0,0 1.00 -1.18 +3.70 Kesko B +1.42 12.15 12.15 12.23 11.91 12.23 9.36 12.24 52,9 1.00 +7.44 +9.01 Stockmann A +0.62 16.20 16.00 16.20 16.05 16.20 12.80 16.90 3,8 0.90 -4.11 +15.83 Stockmann B -0.12 16.05 16.00 16.20 16.00 16.15 12.95 16.80 17,9 0.90 -2.61 +13.97 Tamro 0.00 4.30 4.26 4.35 4.30 4.32 3.77 4.57 16,4 0.13 -5.49 +19.44 Muut palvelut Aldata Solution +1.11 1.82 1.82 1.83 1.77 1.83 0.88 1.80 242,8 0.00 +9.76 +78.22 Jaakko Pöyry +0.56 18.00 17.95 18.50 17.95 18.00 13.75 18.60 3,4 0.60 -3.76 +17.69 Lassila&Tikanoja +0.10 20.22 20.00 20.40 20.10 20.25 15.10 20.30 34,6 0.75 +3.06 +23.93 Novo Group +2.67 3.08 3.07 3.10 3.00 3.08 2.10 3.00 58,9 0.12 +13.21 -3.23 Rak. k. +0.38 15.00 -1.96 O Sampo Eur. +0.65 19.14 -7.80 O Nordea Euro Korko k. Bolagsf. B +0.04 25.46 +5.33 Y SEB Europa Småb. Sellun hinta nousi I II III IV V VI Luottokanta jakson lopussa, mrd.e Pankkien luotot yleisölle STT, lähde: Suomen Pankki 90 80 70 60 50 40 30 20 10 Luottokanta Asuntolainat VII 2003. A +1.51 125.37 +38.08 O OP-Medical A +0.96 70.28 -5.81 O OP-Metsä A +0.73 43.86 +5.14 O OP-Pirkka A +0.47 46.71 +6.82 Y OP-Spektri A +0.12 66.77 +1.83 Y OP-Teknologia A +0.84 25.31 +9.18 O OP-t. A 1.00 0,0 0.00 I-lista A Comp. Ainali ei usko uhkakuviin, että tallettajat joutuisivat joskus maksamaan rahan tallettamisesta, säilyttämisestä. +0.07 1017.23 Y Nordea Korko.fi k. Se oli myös hieman markkinoiden ennakoimaa parempi. +1.96 15.63 +32.19 O Nordea Amerikka k. +0.82 160.11 +11.14 O Tapiola Rahamarkkina +0.02 11.05 +2.83 L HEX 2.9.2003 Tilanne eilen klo 18 Päälistan vaihto 412,4 milj. Rahoitusmarkkinatilastot julkaistiin ensimmäisen kerran euroalueen yhtenäistetyn tilastointikäytännön mukaisina. +1.07 362.41 +3.11 O Nordea IT k. +0.58 15.51 -3.11 O Nordea Medica Life Sc. +0.45 60.96 -2.55 Y Nordea Optima.fi k. – Silloin kysymys olisi deflaatiokehityksestä, eikä sitä ole vaaraa. Ensk. Kun luku on päälle 50, teollisuuden odotetaan kasvavan. +1.00 75.56 +6.98 O Mandatum G. Ainalin mukaan alhaiset korot ovat kuriositeettina ihan ok, mutta ilmiönä epäterve. Asuntolainakanta kasvoi Suomen Pankin tiistaina julkistamien rahoitusmarkkinatilaston ennakkotietojen mukaan 14,1 prosenttia ja nousi 34,0 miljardiin euroon. Se on korkein lukema tänä vuonna. +0.66 159.70 +21.18 O Nordea Obl..fi k. G. A +23,7 Evox Rifa Group +16,7 Incap +14,8 PMJ automec +13,2 Elektrobit Group +11,8 SSH Comm. – Ne antavat turvallisuutta ja vakautta. Eurom. B +0.86 21.01 +2.16 O Aktia Likvida 0.00 21.35 +2.45 L Aktia Medica B +0.88 65.08 -1.71 O Aktia Secura B +0.36 39.21 +8.71 Y Carnegie Aksje Norge +1.63 284.79 -5.75 O FIM Forte +1.95 92.59 +22.45 Y FIM Russia +1.22 31.62 +70.62 O Handelsb. -0.25 1181.94 +4.16 K Sampo Komp. k. k. Yleisön talletusten määrää tilastointimuutos kasvatti keskimäärin noin 5 miljardia euroa. Heinäkuussa nostettujen lainojen keskikorko kohosi 3,25 prosenttiin, kun se kesäkuussa oli 3,19 prosenttia. Suurimmat muutokset Suomen tilastotiedoissa aiheutuvat tiedonantajajoukon laajentamisesta, tilastossa noudatettujen käsitteiden ja luokittelujen muutoksista sekä korkojen laskentamenettelyn yhdenmukaistamisesta euroalueella. Yhtiön osake oli hienoisessa ylämäessä. +0.87 20.81 +12.67 O SEB Likviditetsfond +0.01 10.27 L SEB Lux Eastern Eur. +1.03 1.56 +8.69 O SEB Internetfond +0.57 0.53 +71.01 O SEB Inv. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkkopalvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi PÖRSSI JA RAHA Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Epäyhtenäinen pörssipäivä Helsingin pörssissä oli tiistaina varsin kaksijakoinen pörssipäivä. +0.21 749.48 -1.23 O Nordea Korko Plus k. -0.62 225.97 +4.20 P Sampo Suomi Osake k. 50 k. +0.91 103.68 +2.59 O Sampo Eur. +1.06 72.15 -16.87 V SEB Östersjöfond/WWF +0.56 1.09 +7.21 O Sampo Aasia Osake k. Eurom. +0.61 6.25 +15.21 O Nordea Nordic SC k. 1.00 0,0 0.00 Sv. B +1.87 4.89 4.83 4.89 4.81 4.89 4.35 5.49 5,5 0.50 +1.05 -0.83 Ramirent +1.44 14.10 14.00 14.20 14.00 14.15 12.89 15.30 5,6 0.50 -8.55 -10.32 Tietoenator +4.86 17.49 17.48 17.49 16.70 17.50 11.59 17.05 941,9 0.50 -2.17 +6.24 YIT-Yhtymä -0.41 21.83 21.82 21.85 21.72 21.95 14.25 22.19 43,7 0.90 +5.13 +32.85 Metalliteollisuus Componenta -7.82 2.24 2.25 2.35 2.24 2.24 1.45 2.43 0,6 0.10 +15.71 +2.10 Fiskars A +2.51 9.00 8.75 9.00 8.76 9.10 7.25 8.85 7,5 0.70 +0.34 +3.29 Fiskars K 9.00 7.47 9.79 0,0 0.68 +5.26 +2.86 KCI Konecranes -0.37 26.90 26.80 27.10 26.80 27.25 17.20 27.37 53,8 0.95 +18.94 -1.46 Kone B +0.84 42.20 42.10 42.45 41.50 42.24 26.80 41.85 90,9 1.50 +6.90 +49.46 Metso -0.43 9.32 9.32 9.41 9.32 9.40 7.58 11.27 285,6 0.60 +8.46 -17.24 Nordic Aluminium 0.00 6.76 6.76 6.95 6.76 6.76 5.80 6.95 0,2 0.60 +7.47 -4.92 Outokumpu +2.86 9.70 9.70 9.75 9.40 9.72 6.92 9.60 612,3 0.40 +13.61 -13.57 Ponsse 1 +0.16 12.45 12.37 12.45 12.36 12.50 9.91 12.43 9,9 0.65 +6.79 +21.86 Rautaruukki K +4.61 5.22 5.20 5.22 5.00 5.30 3.05 4.99 582,2 0.00 +15.51 +16.86 Raute A +3.40 7.60 7.40 7.60 7.50 7.60 6.20 8.80 0,4 0.50 -0.68 -18.24 Rocla 7.00 5.50 7.00 0,0 0.15 +16.67 +6.06 Wärtsilä A -1.57 12.50 12.50 12.60 12.47 12.55 10.00 13.55 3,3 1.75 +1.60 -15.33 Wärtsilä B 0.00 12.33 12.33 12.43 12.33 12.49 9.20 12.70 109,1 1.75 +4.05 -16.41 Metsäteollisuus M-real A +3.23 8.30 8.00 9.00 8.12 8.30 6.20 8.47 6,3 0.60 +10.14 +6.21 M-real B +1.93 8.47 8.26 8.49 8.22 8.50 6.31 8.70 267,4 0.60 +13.84 +7.92 Stora Enso A -1.23 12.00 11.90 12.00 12.00 12.00 8.25 12.15 0,3 0.45 +9.07 +6.58 Stora Enso R -0.90 12.05 11.95 12.09 11.91 12.16 8.45 12.25 2246,2 0.45 +10.55 +7.99 Stromsdal B +0.73 2.77 2.78 2.80 2.77 2.77 2.42 3.70 1,1 0.10 +1.85 +20.61 UPM-Kymmene -0.84 16.55 16.54 16.60 16.43 16.77 11.56 16.73 1732,7 1.50 +12.39 +2.71 Monialateollisuus Aspo +1.01 10.00 9.91 10.00 9.90 10.00 8.70 11.00 1,6 0.98 +4.21 +34.51 Energia E.ON Finland 28.00 26.00 30.00 0,0 0.75 -15.15 Fortum +0.96 7.37 7.33 7.39 7.26 7.38 5.77 7.42 1059,6 0.31 +6.41 +26.30 Elintarviketeollisuus Atria Yhtymä A +0.48 8.39 8.30 8.40 8.39 8.39 6.91 8.40 0,2 0.42 +1.33 +14.38 Chips A 16.30 14.50 16.50 0,0 0.66 +8.31 +8.67 Chips B -0.68 14.50 14.50 14.52 14.50 14.60 14.00 15.99 19,8 0.66 +1.39 +7.75 HK Ruokatalo A 0.00 5.85 5.78 5.90 5.75 5.89 5.16 6.29 15,3 0.27 -1.18 +8.33 Huhtamäki -0.54 9.20 9.13 9.20 9.13 9.35 8.00 9.80 267,9 0.38 +3.93 -22.59 Lännen Tehtaat +0.55 9.20 9.21 9.50 9.16 9.20 8.20 9.90 0,3 0.30 +9.98 -8.41 Olvi A +2.74 11.98 11.75 11.98 11.72 12.00 10.00 11.85 10,9 1.25 +2.28 +8.47 Raisio vaihto-os. Asuntoluottoja nostettiin rahalaitoksista heinäkuussa 1 143 miljoonaa euroa. Lainoista maksettiin korkoa keskimäärin 3,76 prosenttia. Eurokorko A -0.01 1985.37 +2.89 L Handelsb. +0.66 613.19 +1.69 Y Sampo Obl. Niihin sisältyvät aiemmasta poiketen myös lyhytaikaiset markkinaehtoiset määräaikaistalletukset. Metso ilmoitti saaneensa säkkipaperikoneen uudistuksen Venäjältä. Tavoitteena on koko euroaluetta koskevien talletus-, luottoja korkotietojen julkaiseminen joulukuusta lähtien, kertoi toimistopäällikkö Laura Vajanne Suomen Pankista. +0.01 22.28 +2.34 H Mandatum Suomi k
Aika moni muu maa sitä paitsi järjestää kansanäänestyksen, joten ei se meilläkään olisi tehtävänä ylivoimainen ollut. Jos eduskunta hyväksyy hallituksen selonteon, se antaa hallitukselle käytännössä avoimen valtakirjan HVK:iin. Suomi sai 1900-luvun lopulla myös edistyksellisen uuden julkisuuslain. Lakiteksti todettiin hätäillen synnytetyksi epäsikiöksi, jonka muotoilut pystyy ymmärtämään vain muutama ekspertti. Tyhjästä ei voi polkaista esiin yleisurheilun maailmantähtiä, ei edes rahalla, jonka varaan menestyksen voi rakentaa vain rajallisesti. On kuitenkin vaikea ymmärtää, kuinka uusi perustuslaki toisi päätöksenteon lähemmäksi pientä ihmistä, kun se tuntuu vievän sitä kauemmaksi pienestä valtiostakin. Kun eduskunta pääsee nyt ruotimaan suunnitelmaa, se palvelee enemmän kansalaisten tiedonsaantia kuin muuttaa varsinaista lopputulosta. Niin Ateenan ensi vuoden olympiajoukkue kuin Helsingin MM-kisajoukkuekin rakennetaan pääosin nykyisten huippu-urheilijoiden varaan. Hallitus on rakentanut jo etukäteen takaportin siltä varalta, että HVK:ssa ei sittenkään saavuteta yhtään Suomen tärkeänä pitämää tavoitetta. kansanihminen syytti lähinnä omaa tyhmyyttään siitä, että ei ymmärtänyt jotain virkamiesten kielisammakkoa. Se sopii varmaankin hallituspuolueille, mutta tuskin ainakaan kaikille oppositiopuolueille. Vakavimmin hallitus panee itsensä likoon, kun se vaatii, että jokaisella jäsenmaalla on oltava jatkossakin oikeus täysivaltaiseen komissaariin. On vain yksi suuri mutta: ymmärtääkö pieni kansalainen todella käytännössä sen, mitä esimerkiksi virkakoneisto hänelle syytää. Väkisinkin perustuslakiin kirjattavat uudistukset tiivistävät jäsenvaltioiden yhteistyötä. Sitä vastoin Pöyhönen, Halkoaho, Hartonen, Haatainen ja Koivula suorastaan sieppaavat tv:n äärelle. Tai yhä useamman yrityksemme sisäinen käyttökieli on englanti. Siinä, että maisterikin tunnustautuu Pihtiputaan mummoksi, voi piillä muutoksen alku. Iltalehti kyntää oman sarkansa ja tuo kansan luettavaksi kauniiden urheilijoiden suosimat vaatemerkit, trendiravintolat, salaattimieltymykset ja tietysti sen, onko latinoartisti Ricky Martin todella niin syötävän hyvännäköinen kuin miltä näyttää ja saako hän pyörimään sukat jalassa ja perhosia vatsanpohjaan. Joukosta ei löytyne myöskään yhtään sellaista pikajuoksijaa, joka Ossi Karttusen tavoin pistelisi hirmuaikoja täysin perstautuneessa ja auringonpaisteen haalistamassa vanhassa t-paidassa. Ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi eilen, että Suomi kannattaa yhteisen ulkoja turvallisuuspolitiikan vahvistamista. Kansanäänestystä perustuslaista ei Suomeen kuitenkaan tule. Näin kävi erään pikajuoksijan kohdalla, joka Iltalehdessä vaikeroi olevansa miesmallina vasta (!) amatööritasolla. Jos hänestä tulee maaherra, niin urheiluasioiden hoitamiseen on entistäkin vähemmän ajankäytöllisiä ongelmia. Sitä kun ei lyhkeröinen paita peitä. Ei EU:n hyvien ja huonojen puolien täsmällinen erittely ollut edellisen äänestyksen alla yhtään helpompaa. N ykyään suomalaiset urheilijat ovat hyvännäköisiä. Vaikka pääministeri Matti Vanhanen rauhoitteli eduskunnassa muutospelkoja toteamalla, että Suomi torjuu EU:n liittovaltiokehitystä, käytännön asiat vievät siihen suuntaan joka tapauksessa. Arto Hietalahti EU-valistusta kansalle Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja taustalla istuva pääministeri Matti Vanhanen kertoivat eduskunnalle , millaisia muutoksia hallitus haluaa EU:n perustuslakiin. s ILKAN mukaan Matti Vanhasesta on tullut punamultasovun personoituma. Lienee oireellista, että jo monien oppilaitosten nimet ovat kankeita kummajaisia. Nyt korkeammin koulutettu peruskansalainen rohkenee itseluottamuksensa turvin huutaa julki, ettei pääse jostain perille. Suomessa näitä tarjoavat MTV ja pari iltapäivälehteä. On vain pidettävä huolta siitä, ettei presidentti saa liian suuria valtaoikeuksia ja että toimielinten välinen tasapaino säilyy. Kokonaisuutta katsellessa pullanpalat meinaavat mennä väärään kurkkuun. Tuo oli kansanliikkeen ensi vetoja. Lakikieli jälleen kangistumassa Meikäläiseenkin lakikieleen on alkanut kieliasiantuntijoiden mukaan ilmaantua taas enemmän esimerkiksi ylipitkiä virkepökäleitä. Osin syntymälahjana ja osin kauneusammattilaisten työn tuloksena saadun ulkoisen habituksen kruunaa ihomyötäinen ja mitään arvailujen varaan jättämätön urheiluasu. Lieneekö tuossa brittien äkämystymisessä jotain oireellista. Sisällön yksityiskohdista ja valmistelun toimintatavoista on kerrottu paljonkin, mutta kokonaiskuva lienee jäänyt useimmille hataraksi. Pallo onkin tässä asiassa vahvasti toisella hallituspuolueella eli demareilla. Yksittäisen kansanedustajan vaikutusmahdollisuudet ovat näin isossa asiassa erityisen vähäiset. Syyttävän sormen voi ojentaa EU:nkin suuntaan. Eläkeputken kiristämisestä tulee kuitenkin tulikoe. Myös manikyristin käsittelyssä pitää käydä, koskapa kynnet näkyvät tv-kameran kuvatessa lähtöseremonioita. Hyvännäköisiä urheilijoita Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Jukka Anias Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus K esällä tuli kuluneeksi 140 vuotta Aleksanteri II:n kielimanifestista, jonka mukaan suomenkielisilläkin olkoon oikeus käyttää kieltään tuomioistuimissa ja virastoissa. Taannoin suomalainen ns. Kansannainen Chrissie Maher kyllästyi kapulakieleen ja järjesti Lontoossa parlamenttitalon edustalla 1980-luvulla mielenosoituksen, jossa silputtiin hallituksen asiapapereita. Kielimuureja pystytetään Monilla aloilla korkeakouluopetus tapahtuu huomattavalta osalta englanniksi. Kultaisen karhun ”palkinnon”. Viime kädessä suotuista maaperää selkeäkielisyyden kansanliikkeelle loi varmaan yhteiskunnassa 1960-luvulta alkaen vaikuttanut yleinen demokratisoimisvimma. Yksi virstanpylväs oli 1981 mietintönsä jättänyt Virkakielikomitea. Se on nostanut selkeäkielisyyden suorastaan yhteiskunnalliseksi kamppailukysymykseksi. Myös brittien kansanliikettä Plain English Campaign sopii seurata. Jo pitkään on ollut tiedossa se, että kauneus tuo työtä ja rahaa. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Haapajärven aluetoimittaja. EU-presidenttikysymyksessä hallitus on lievittänyt selvimmin kantaansa. Metsuri LukuhulluTäkyn puheesta oli ”tavallisen puunkaatajan työlästä saada minkäänlaista käsitystä”, sillä ”oppineita, outoja sanoja pirahtelee ikään kuin rautalangan kappaleita hänen kiireisessä puheessaan”. Lukuhullu-Täky kun ei voinut ”sanoa mitään ilman oppineisuuksia, kirjasanoja, herraskieltä”. Keskusta on jo hyötynyt Vanhasesta. Suomalaiset heräsivät vaatimaan selkeää virkakieltä äänekkäämmin 1960-luvun lopulla. Maalisvaalien Irak-jupakkaan liittyvän asiakirjavuodon esitutkinta on Anneli Jäätteenmäen ja presidentti Halosen neuvonantajan Martti Mannisen osalta saatettu päätökseen ja syyteharkintaan. Mutta viime aikoina Suomessakin ovat kapulakielisyydelle myötäiset vastavoimat taas saaneet valitettavasti tuulta purjeisiinsa. s TALOUSSANOMIEN mielestä Vanhasen hallitus on ottanut Sailaksen paperin ohjenuorakseen ja toteuttanut siitä jo yli puolet. Tämäkin prosessi todistaa, että systeemiä pitää selkeyttää, tehostaa ja demokratisoida. Sehän on erityisen yksinkertaista kieltä, jossa ymmärrettävyyttä on edesautettu myös typografian ja taiton keinoin. s HÄMEEN SANOMIEN mielestä on turha ripotella tuhkaa, jos kisat menevät odotusten mukaan. Tavallisen kansalaisen on ollut vaikea muodostaa mielipidettä perustuslakipaketista. Kriittisimpien mielestä ne, joiden tukka on jo pitkään ollut viimeisellä värillä, voisivat tehdä tilaa nuoremmille. Oikeusministeri Johannes Koskisen mielestä äänestystä olisi vaikea toteuttaa, koska muutoksia on vaikea selittää kansalle. Syyteharkinnan jälkeen saamme Hautalan kaipaamaa lisäselvyyttä siihen, mitä Irak-asiassa "oikeasti tapahtui". Brysselistä suoltuu meillekin ranskalaissaksalaisen byrokratiaperinteen leimaamaa, ja sitten kiireessä suomennettua, tekstiä. Hallitus näyttääkin pikku hiljaa taipuneen siihen ajatukseen, että on turha koettaa avata kokonaisuudesta kovin monta kohtaa. Sitä paitsi Ilkka Kanervalla on silmää. Oppineisuutta arvostavassa yhteiskunnassa myös syntyy paineita ilmaisulliseen hienosteluun. Totta kai ottaa oman aikansa pysyä nättinä. Olematta koivin paljon ilkikurinen, niin voisi olettaa, että aamuja iltapäivätreenien välissä on käytävä raidoittamassa tukka ja puhdistuttamassa iho. Samalla se on muistuttanut, ettei niin ole tarpeenkaan tehdä, koska neuvottelutuloksessa on paljon hyvää. Heiltä on kivempaa ja myyvempää kysellä kotimaan politiikasta kuin rumilta politiikan tutkijoilta. Yleisurheilua rakastava kansa on jo ehtinyt vaatia päitä vadille huonon MM-menestyksen takia. Niin ikään vuoden alussa uudistettu autoverolaki on oireellinen. Ainakin EU:n pienet maat ja tulevat jäsenet lienevät samaa mieltä. Työmarkkinajärjestöt ovat ehdottomasti jo tehtyjen eläkepäätösten avaamista vastaan. Ja tarvittaisiinko taas uusi virkakielikomiteakin. Ainakin sanomalehtien pitäisi pystyä tuottamaan tekstiä, jota Pihtiputaan mummokin ymmärtää. Selkokielen tarpeessa arvioidaan olevan väestöstämme peräti viidennes. Katse kannattaa suunnata myös kiintoisaan ilmiöön nimeltä selkokieli. Kuva: Arkisto/Lehtikuva/Tor Wennström Pihtiputaan mummo, minäkin s KANSAN UUTISET katsoo, että hallitus on jo antautunut EU:n hallitusten välisen konferenssin alkaessa. Heidän on pystyttävä hoitamaan ratkaisun perustelu ammattiyhdistysliikkeeseen päin, niin että sopu löytyy. Tuskinpa sellaisen järjestämisellä Euroopan kehityskulua muutettaisiinkaan. s ILTA-SANOMAT ei innostu Heidi Hautalan esittämästä Irakselvityksestä. Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström TEUVO HARJU Keskiviikkona 3.9.2003 s KESKIPOHJANMAA 10. EU:n komission puheenjohtaja Jacques Delors saikin taannoin ilmeisen ansaitusti Maastrichtin sopimuksen kielestä ns. Ei ole syytä epäillä, ettei trendi jatkuisi. Kieli tulisi mieltää vahvemmin viestintävälineeksi; ja pitäisi oivaltaa, että hyvin ajateltu on puoliksi ilmaistu. Tuskin ne vaikeudet nyt ovat sen suuremmat kuin muidenkaan kansanäänestysten alla. Näinkin voidaan menetellä, mutta ei kai vain Ilkka Kanervaa kukaan halua heittää yli laidan. Nyt se ilmoittaa hyväksyvänsä viran ehdollisesti. Ne jotka sanovat, että hallitus on myöhässä yrittäessään vaikuttaa perustuslain sisältöön vielä hallitusten välisessä konferenssissa HVK:ssa, saattavat olla oikeassa. Harjoitusten välipäivänä on aikaa piipahtaa valkaisuttamassa hampaat ja leikkauttamassa ristiselkään kasvaneen luomen. Hallituksen suosio ja epäsuosio kirjautuvat aina eniten sen näkyvimmän hahmon, pääministerin tilille, jolta sitä siirtyy hänen puolueelleen. Hallitus voi silloin aina sanoa, että kokonaisuus on kuitenkin niin tasapainoinen, että lopputulos täytyy hyväksyä. On se niin, että hyvännäköistä urheilijaa on kiva katsella, kuvasipa tv-kamera naista tai miestä. Siitä huolimatta ne perustelut, joilla kansanäänestys on torjuttu, eivät vakuuta. Asiallisesti ottaen konventti pani Suomen ja monen muunkin maan ota tai jätä -tilanteeseen: muiden valmisteleman luonnoksen on kelvattava lähes sellaisenaan. Kapea-alaisten eksperttien yhteiskunnassa fakkiheimot pystyttelevät toistensa välille korkeita ymmärtämismuureja. Ehkä kentälle on astunut uusia virkamiespolvia, jotka taas kaipaisivat kielikoulutusta nekin. Jyrki Pietilä Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden lisensiaatti ja viestintäkouluttaja jyrki.pietila@moniviestinta.fi Ymmärtääkö pieni kansalainen todella käytännössä sen, mitä esimerkiksi virkakoneisto hänelle syytää. Varsinkin nuoret oppialat pönkittävät arvostustaan ylenpalttisella termien vääntämisellä. "Väritön" Vanhanen voi tuottaa pettymyksen niille, jotka olettivat keskustan kannatuksen joutuvan kriisiin menetettyään suositun naisjohtajansa. Alku voi tosin olla hankalaa. Opiskelijat eivät täten harjaannu viljelemään äidinkieltään, ja suomenkielinen ammattisanastokin saattaa jäädä kesannolle. Raja selkokielen ja selkeän kielen välillä on vain veteen piirretty. Yhteisymmärrys, joka eduskunnassa on vallinnut Suomen EU-linjoista, taitaa olla taakse jäänyttä elämää. Oma, modernin yhteiskunnan ilmaisuvaateet täyttävä äidinkieli ja julkisuuslainsäädännön pönkittämä oikeus tietoon: kas siinä kaksi tärkeää demokratian työkalua. Ei tarvita muuta kuin heittää viimeisetkin vaatekappaleet päältä pois, hieman syrjäkareinen asento kameraan päin ja antaa paukkua. Helge Ronnun oikeusministeriön monistesarjassa 1970luvun alussa ilmestynyt vaatimaton moniste Ymmärrettävää virastokieltä lienee saralla ensimmäisiä konkreettisia avauksia. Näköjään kauniit suomalaisurheilijat viihtyvät myös poikaja tyttökalentereiden sivuilla. Luterilaisessa Suomessa on niin hengellisessä kuin maallisessa elämässä vuosisatainen perinne, joka tukee selkeäkielisyyttä. Selkokielen oppien soveltamista yleiseen kielenkäyttöön kannattaa pohtia. Kysymys on siitä, miten vaikea asia on hoidettavissa niin, ettei mikään osapuoli menetä kasvojaan ja toisaalta siitä, ettei kiista kasva liian isoihin mittoihin. Tästä oli hyvä jatkaa. On niin siloposkista, tummasilmästä ja paksutukkaista juoksijaa, hyppääjää ja heittäjää että oikein kateeksi käy. E U:n perustuslain valmistelu ei anna hyvää kuvaa unionin toimintatavoista, ehkä kuitenkin oikean. Nuo kurssit voisi vain virittää toisin kuin on tapahtunut perinnäisessä oikeakielisyysopetuksessa. Merkit viittaavat siihen, ettei suuresti kuulu. Tsaarin pistäytyminen Hattulassa pohjusti manifestia, joka on yksi juonne suomen kielen menestystarinassa. Suomi kyllä vastustaa edelleen suljetun ytimen syntymistä, mutta ei välttämättä sellaista, johon kaikilla on vapaa pääsy. Uusi perustuslaki ei pääse tavoitteeseensa, ellei unionin päätöksentekoprosessi tehostu. Avaaminen on kuitenkin välttämätöntä. Tämä tuli selväksi muun muassa Saksan ulkoministeri Joschka Fischerin puheesta. Kuka onkaan kuvannut kielen vaikeaselkoisuutta paremmin kuin Pentti Haanpää Noitaympyrässään. Esimerkiksi yleisurheilijoissamme on vähän niin sanottuja kirveellä veistetyn näköisiä tyyppejä. Kielimies Erkki Lyytikäisen mukaan Etelä-Euroopassa taas lakitekstikin on tarkoitettu vain asiantuntijoille ja on ”ennenkuulumaton vaatimus, että tavallisen ihmisen pitäisi ymmärtää jonkin pykälän sisältö”. Maria Mutola pakottaa suomalaisiin enkelikasvoisiin urheilijoihin tottuneen jääkaapille tai tupakille. Moni kansalainen uskalsi nyt punastelematta tunnustaa, ettei ymmärrä. MTV:n tulosruudun ja puolet pyhäpäivän ohjelmista kaappaa Räikkönen, mutta muihin väleihin jopa kanavan ainoaan asiaohjelmaan mahtuu kosolti kauniita urheilijoita. Vaikka tämäkään muotoilu ei uutuudellaan häikäise, kannan pehmentymistä on odotettavissa myös entisiin liittoutumattomuusperiaatteisiin. Nyt on kyse siitä, kuuluuko edes Suomen ääni, kun perustuslaista päätetään
Meille veronmaksajille lienee lähes tärkeintä, että 1,5 prosentin puolustuspanos bruttokansantuotteesta, eräs maailman alhaisimmista, säilyy suurin piirtein nykyisellään eikä aisan yli loikkimisia tapahdu arvioissa tai selonteoissa. "Tässä ei ole enää järjen hiventäkään", puuskahtaa asiallinen ja kaiken nähnyt tuomari. Kyllä siinä ihmetystä riitti, kun sanoimme, että olisi pitänyt lähteä juuri vastakkaiseen suuntaan. Säästöillä näitäkin fuusioita perustellaan. Se, että Milkan ja muiden meijereiden maitotuotteet myydään halvemmalla kaupassa, johtuu täysin kaupan hintatarjouskilpailusta meijereiden välillä. Meillä ei ole varaa sallia nykyisenkaltaista kallista leikkiä samanaikaisesti, kun palveluja vain leikataan ja toimintoja edelleen lakkautetaan. Kukaan tuottaja tai työntekijä ei ole valinnut "halpamaidon" myyntiä. Kunnan kehittymisen seuraamiseksi sovittaisiin kunnanjohtajan kanssa selkeästi mitattavissa olevat tekijät, jotka tulevat vaikuttamaan palkkatason muutokseen. On heti sanottava, että sotaväen tehtävä ja tarkoitus ovat meillä kristallinkirkkaat ja että alueellisen puolustuksen oppi sisältää myös panssariaselajin. Vuokko Keto, teksti ja kuvat KOKKOLA (KP) Fredrik Kåla, KOKKOLA – Ei tästä paratiisia saa millään. Leopard-hankinta on signaali aivan muunlaisesta kehityksestä ja kauppatavasta Puolan osalta. Outo ei noteeraa pientä nosturin kuvaa, kun hän katselee viittoja, mihin pitäisi kääntyä. Kaija Frilund, KOKKOLA – Ai kenelle paratiisi. Ostaako uutta ja kallista, käytettyä ja muunneltavissa olevaa tai pelkkää romua kulissiksi, on oma asiamme ja ammattimiesten arvion varassa. Näin ei mielestäni voida jatkaa. – Venetsialaiset maksoivat liikaa. Meidänkin vieraamme Ruotsista ajelivat pitkin Sannanrantaa ja hakivat Ykspihlajaa. Tärkeää on se, mitä Jeesus teki. Se on jopa 10-kertainen kunnan alimpiin palkkatasoihin nähden. Valio ei taatusti ratsasta kenenkään rahoilla eikä työllä. Tuottajan etu on ollut aina saada jalostetusta maidosta mahdollisimman hyvä hinta, vähän kuin reilun kaupan kahvin ja banaanin tuottajat. Monilla kunnilla menee heikosti, mutta kunnanjohtajat nostavat sovittua palkkaa huonoista tuloksista huolimatta. Tuskin on. Muut vastaajat, kuten asianomistajat, todistajat ja asianajajat tulevat kerta toisensa jälkeen turhaan paikalle. Uusi tapa voisi olla tulospalkkauksen vieminen kunnanjohtajatasolle, vähän samaan tapaan kuin yrityssektorilla ja osin julkisellakin sektorilla on. Erkki Jänkä, KOKKOLA – Verot alas, ainakin viiteentoista prosenttiin. Mutta mallin käyttöönotto toisi kuntalaisen näkökulmasta kunnan ylimmän johdon palkkaukseen ja työhön vastuuta, oikeutta ja kohtuutta. Pohjanlahden merivartioston lakkauttaminen on vakava paikka. Uusien kunnanjohtajien palkkatoivomukset ovat kovia. Näin ei näytä monestikaan olevan. Petri Salo, kansanedustaja (kok.) ALAHÄRMÄ Järkevämpää säästämistä Alueellemme on haussa useita kunnanjohtajia kaupunkija maalaiskuntiin ja lisää avoimia paikkoja on tulossa. Miklós Paraczky, KOKKOLA – Lämpimämpi sää auttaisi asiaa. Myös toisen meijerin pakkauslinjan käyttöä voidaan pitää hyvänä asiana, jos sen palvelun saa edullisemmin. Työpaikkoja luvattiin siirtää etelästä ja pääkaupunkiseudulta maakuntiin. Kristiina Nygren, KOKKOLA – Kokkolahan on jo paratiisi. Kuva: Clas-Olav Slotte Liikenteenpalvelupäällikkö Veijo Voutilainen vastasi Ykspihlajan viitoitusta koskevaan kysymykseen (Kp 31.8.). Taskut tyhjänä KOKKOLA Venetsialaisiin liian kallis lippu lapsille. Keskikokoisissa, noin 10 000 asukkaan kunnissakin 5000 eurosta aina 7000 euroon ja ylikin. Malli voisi olla, että palkkauksen lähtötaso sovittaisiin kunnanjohtajan valinnan yhteydessä. Esimerkiksi Puolan alustavasti tilaamat ruotsalaishävittäjät saivat jäsenyyden myötä väistyä amerikkalaiskoneiden tieltä ja harjoitusmaastovaatimus tuli sekin kaupan päälle. Nekin rahat olisi voinut käyttää vanhuksiin. Irmeli KOKKOLA Uudesta testamentista löytyy ohjeet Hyi, hyi venetsialaisten järjestäjät. Mummeli Pihlajasta KOKKOLA Ykspihlajan asutusalueelle oma viitoitus Jälleen on nähty, kuinka puheet ja teot ovat räikeässä ristiriidassa keskenään. Sopii vain toivoa, etteivät natolaisuuden alehinnat viehätä liikaa jatkossakaan. Osuuskunnat ovat palkanneet ammattitaitoisia ihmisiä tähänkin hommaan. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Kuulin, että myyjät ja ihmiset olivat olleet vihaisia, kun rompetorillekin oli viikonloppuna sisäänpääsymaksu. Ensiksi vaikuttavat kaluston ostoon puolustusvoimille määritetyt tehtävät, toiseksi välineiden käyttötarkoitus ja sopivuus tehtävävaihtoehtoihin sekä lopuksi joudutaan arvioimaan kustannustehokkuutta ja eliniän kustannuksia. Senkin ajan voisi jokainen tahollaan käyttää lähimmäisensä parhaaksi. Hänen antamiaan ohjeita noudattamalla maailma olisi hyvä paikka elää, eikä ihmisten tarvitsisi miettiä, mitä näkemyseroja heillä asioissa on. Suomi osti panssarit mitä ilmeisimmin "oikealla hinnalla" liittoutumattomana ostajana, jolle panssareita on tarjolla kaupan hyllyltä omien tarpeiden mukaan. Heikki Häyrynen NIVALA Kuntajohtajat tulospalkkaukseen Suomi maksoi Leopard-panssarivaunuista 120 miljoonaa euroa, kun puolalaiset saivat vastaavat vaunut viidenneksellä. Jos raha käytettäisiin yhden ydinpommin ostoon, pariin panssarilaivaan tai puolikkaan strategisen pommikoneen ostoon, olisi syytä panna päättäjät koville. Rakentavaan keskusteluun ei kuulu toisten syyttely, vaan neutraali tunteella ja järjellä ajattelu. Loppujen lopuksi tärkeää ei ole se, mitä me teemme tai jätämme tekemättä. Näitä ovat käytännössä kaikki vakavammat rikosasiat. Kunnan kehittymiselle ja palkkapisteytykselle tulisi kuntaliitossa miettiä perusnormitus, jota kunnissa sovellettaisiin. Puolaan kohdistuva mielenkiinto ja sen saama alehinta ovat vastaavasti sidoksissa maan Nato-jäsenyyteen ja sotilasliiton laajenemiseen sekä puolustuspanoksen kasvattamiseen USA:n vaatimalla tavalla. Kustannuksia ja turhaa työtä tulee myös siitä, kun poliisi ottaa istunnosta poissaolleen rikollisen kiinni toiselta puolelta Suomea, järjestää hänelle "majoituksen" ja rahtaa perille oikeuteen – ja jälleen on joku poissa ja juttu siirtyy. Hakijoista ei näytä olevan pulaa. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Uusi hallitus lupasi juhlallisesti, että se edesauttaa maan tasapuolista kehittämistä. Lakia tulee muuttaa pikaisesti niin, että jos vastaaja on laiminlyönyt haasteesta ja kuulemismahdollisuudesta huolimatta saapua oikeuteen, asia pitää voida käsitellä ja vastaaja saa kärsiä itse haitalliset seuraamukset, jos ei ole saapunut paikalle puolustamaan itseään. Samalla sovittaisiin, että palkka joko nousee tai laskee sen mukaan, miten hänen johtamansa kunta kehittyy. Vuosittainen valmisteluvastuu olisi talouspäälliköllä. Torille menosta ei saisi esimerkiksi rahastaa. Se tieto löytyy Uudesta testamentista. Jos esimerkiksi kaikki meijerit pyytäisivät nestemaidosta samaa hintaa, kaupan valintakriteerinä voisi olla joku muu, esimerkiksi jakelun joustavuus tai valikoimien laajuus. Esillä on usein vertailua eri kristillisten seurakuntien uskonnollisista näkemyksistä. Miten kukaan enää voisi muistaa tarkalleen, mitä silloin aikanaan tapahtui. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Iltatorille piti alakoululaistenkin maksaa kahdentoista euron lippu, eikä ollut muuta tarjolla kuin musaa ja hattaraa. Tuollaisessa säästämisessä ei ole järjen häivää. Missähän ovat nyt paikallisen SDP:n, RKP:n ja Keskustan kannanotot. Muuten olen ihan tyytyväinen Kokkolaan. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain mukaan jutun pääkäsittelyä ei saa aloittaa, jos vastaaja on jäänyt pois sellaisesta rikosasiasta, jota ei voida käsitellä häntä kuulematta. Sirkka Hyyppä LOHTAJA Tuottajan etu saada hyvä hinta Kauppojen hintatarjoukset ratkaisevat kirjoittajan mielestä, mistä meijeristä maitoa hankitaan. L auantain lehdessä (Kp 30.8.) oli juttu otsikolla Valio ei pitänyt sanaansa. Kun Jeesus eli maan päällä, hän ilmoitti meille Jumalan tahdon. Edesvastuutonta, että näin harhaanjohtavia viittoja saa olla. Niitä voisivat olla väestön muuttotase, työpaikkamäärän muutos, terveydenhoidon saatavuus ja taso, perus-, keskiasteja jatkokoulutuksen saatavuus ja tulokset, veroäyrimäärän ja veroprosentin kehitys sekä kunnan talouden vakaus ja kehitys. Virassa olevien osalta asialle ei ole paljoa tehtävissä. Halutaanko ihmiset tahallaan ohjata harhaan, kun he hakevat Ykspihlajaa. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Samaa viitoitusta on monesti aikaisemminkin ihmetelty. Jäsenlahja tulee uuteen valoon, kun arvioidaan Puolan koko armeijan uutta varustelutarvetta ja muun muassa oman alueen käyttöoikeuden sallimista sotilasliiton tarpeisiin. Niin saattaa olla, jos vastuu realisoidaan eli kunnan heikosta kehityksestä otetaan todella vastuuta. Mallin käyttöönotto palkkauksessa toisi aidosti vastuuta, jota nyt osin kannetaan kuntien virkaja työntekijäin alemmalla tasolla. Tyypillisissä jengirikoksissa, joissa yksikin useasta vastaajasta on pois, asia vain lykkääntyy. Se on selkeää tekstiä, ja kaikkien meidän luettavissa. Voisiko tässä vaiheessa, kun niitä suunnitellaan, laittaa väliaikaisen taajamaviitan osoittamaan asutusalueelle, kun suunnittelut tunnetusti kestävät kauan. Eikö se ole demokratian alkuperiaatteita, että tori on jokaisen käytettävissä ja ilmainen. Asutusalue olisi pitänyt heti merkitä erikseen, koska suuri kyltti ohjaa aivan vikaan. Eli viime kädessä valinnan tekijä on ostaja kaupassa. Mittareista sovittaisiin pisteytys, joka ohjaisi kunnanjohtajan palkkatasoa. Täällä ei ole ongelmia. Maitojen ja kermojen myynti ja osto meijereiden välillä on aivan normaalia meijeritoimintaa. Olen unkarilainen, mutta asunut täällä 17 vuotta. Tosiasiassa kulut vain siirtyvät toisen eli Turun yksikön momentille. Virkamiesten vakuuttelut hinnan kilpailukelpoisuudesta ovat antaneet lisävauhtia epäilylle, että laskimissa on ollut pilkku väärällä paikalla tai sitten on asiassa kähmitty jotenkin. Täällä on kaikki ihan hyvin. Tämä on kova isku jo varuskunnan ja lääninhallituksen menettäneelle Vaasan seudulle. Lakimieslehdessä kerrotaan kahdesta tapauksesta, jossa toisen käsittely on alkanut 1997 ja toisen 1998. Asennemuutoksella. Se tekisi paratiisin. Ei minulla kehittämisideoita ole, mutta kai poliitikot tietää, mitä tehdä, joten tehkööt. Saamme taas ensimmäisinä haistella uuden punamullan tuoksua, kun arvokkaita työpaikkoja siirtyy pois alueeltamme. Toisten syyttely ei kuitenkaan auta, jos pitäisi oman meijerin asioihin puuttua ja olla siellä vaikuttamassa. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Antti Hietalahti (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Mallin soveltamisesta vastaisi esimerkiksi kunnantai kaupunginhallitus. Aivan päinvastoin kuitenkin toimitaan. Kunnanjohtajien palkkavaatimusten kovuutta perustellaan sillä, että työ on vaativaa, raskasta ja vastuullista. Ehkä lasten kaupunki ei halua lapsia tapahtumaan vai ahnehditaanko taas liikaa. Lars-Olof Fredriksson ÄÄNEKOSKI Panssareilla oikea hinta Usein törmää tämänkin lehden mielipidesivulla kannanottoihin ja näkemyseroihin uskosta ja Raamatun testeistä. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 3.9.2003 Gallup Mikä tekisi Kokkolasta paratiisin. Tältä pohjalta on syytä arvioida myös tulevia omia hankintojamme. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Mainitsen vain yhden käytännön esimerkin. Kuva Valion Toholammin meijeristä. Nato-signaali on olemassa, mutta itsenäisesti tehtyä panssarikauppaa, näennäisestä ylihinnasta huolimatta, on pidettävä päättäjiltä viisaana vetona. Luulen tietäväni asiasta jotakin hankintoja läheltä seuranneena. Jos uskot sen ja otat armon vastaan, olet pelastettavissa, eikä sinun tarvitse pelätä. Vihaisena ihminen päästää suustaan sellaista, mitä myöhemmin joutuu anteeksi pyytelemään. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Kiitos kuitenkin hattara-sedälle. Onko uuden palkkausperusteen käyttöönotolle Haapajärven, Hyrynsalmen, Kiuruveden, Nivalan, Pudasjärven tai Ylivieskan luottamushenkilöissä valmiutta ja uskallusta, jää nähtäväksi. Käytännössä taitavat rikolliset sopivat jo vuoronperään siitä, että joku on pois oikeudesta, jotta juttua ei voitaisi käsitellä koskaan ja asia vanhenisi. Sen sijaan avoimia kunnanjohtajien paikkoja täytettäessä palkkausasiasta voitaisiin sopia uudella tavalla. Rikoksen uhrillakin pitää olla sen verran oikeusturvaa, että asia saadaan kohtuullisessa ajassa päätökseen. Aurinkoa ja lämpöä tarvittaisiin talvella, mutta niihin ei voi juuri vaikuttaa. Eihän kannata töitäkään tehdä, kun kaikki menee veroihin. Vastauksessaan hän mainitsi viisi kertaa viittojen suunnittelemisesta. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Pohjalaisen oikeustajun nimissä tässä lienee taas kirjallisen kysymyksen ja lakialoitteen paikka. Toisiin ja järjettömiin asioihin taas veronmaksajien rahaa tuntuu yhteiskunnassa riittävän. Onko meillä varaa panna muuhunkin kelpaavaa rahaa romuihin, kysytään. Asekauppaan ei pidä sisällyttää turvallisuuden myyntiä. Ilmaista ei ole myöskään syyttäjien, tuomareiden tai lautamiesten työ ja turhautuminen on todellista. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Nämä ovat sellaisia asioita, joihin tuottajan ei pitäisi puuttua tai niitä arvostella, sillä ne on varmasti mietitty perinpohjin jokaisessa tapauksessa erikseen. Kaupan ja meijereiden myyntineuvottelijat ovat sen johtoportaidensa siunauksella saaneet aikaan. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Osa heistä tulee paikalle jopa ulkomailta asti ja rahaa palaa käsittämättömän paljon matkoihin, todistajanpalkkioihin, ansionmenetyksiin ja muihin kustannuksiin. Monen mieleen on hiipinyt epäilys, että Suomi-poikaa vedettiin nenästä
Kuva: Lehtikuva/AFP/Sven Nackstrand. Kerryn pahin kilpailija Howard Dean on ollut kampanjassaan avoimesti Irakin sotaa vastaan. Hän sai puoluekokouksessa 503 ääntä 504:stä. Yhteinen valuutta vakiinnuttaisi Mustosen mielestä maiden kansainvälistä kilpailutilannetta. Arafat on ollut arestissa päämajassaan Ramallahissa yli puolentoista vuoden ajan. Kerry ei ole ottanut kuitenkaan vielä selkeää kantaa sotaan. Kiinassa evakuoitiin tulvien alta WASHINGTON (STT) Massachusettsin osavaltiota edustava demokraattisenaattori John Kerry on ilmoittanut virallisesti hakevansa puolueen presidenttiehdokkuutta. Kashmirissa jälleen rajuja väkivaltaisuuksia TAIPEI/HONGKONG (STT–AFP–DPA) Hirmumyrsky Dujuan ohitti tiistaina täpärästi Hongkongin matkallaan Taiwanista länteen Etelä-Kiinanmeren poikki. Kumpikin selvisi hyökkäyksestä vahingoittumattomana, koska he eivät olleet räjähdyshetkellä työpaikallaan. Mofaz kertoi aiemmin tiistaina maan hallituksen istunnossa maan turvallisuusjoukkojen olevan valmiit täysimittaiseen sotaan Hamasia ja muita ääriliikkeitä vastaan. – Mielestäni Israel teki suuren virheen, kun ei karkottanut Arafatia jo kaksi vuotta sitten. Surijat kyynelehtivät vuolaasti ja hakkasivat perinteiseen tapaan rintaansa, kun he kulkivat kohti imaami Alin moskeijaa. Kiinnityskurssin pitää olla oikea Ainakin lyhyellä aikavälillä sillä valuuttakurssilla, millä Ruotsin kruunu kiinnitetään euroon, olisi Mustosen mielestä merkitystä myös maiden välisessä vientikilpailussa. Heidän mukaansa YK:n pitäisi saada ensin vahvempi jalansija Irakissa. Monissa talousja rahapoliittisissa asioissa Ruotsi olisi sopiva partneri muodostamaan yhteenliittymää ja sitä kautta vahvistamaan tiettyjä pohjoismaisia yhteisiä näkemyksiä. Surujuhla Najafin kaduilla Uusi pommi-isku ravisteli tapetun Hakimin toiveita vakaudesta Irakilaismies itkee ajatollah Mohammed Baqir al-Hakimia esittävän kuvan edessä Najafin kaupungissa. Myrsky oli matkalla suoraan kohti Hongkongia, mutta myöhään illalla sen kurssi kääntyi hieman pohjoiseen ja se ohitti kaupungin täpärästi. Vaikka Ruotsi jäisikin vielä sivuun yhteisvaluutasta, se olisi samojen markkinoiden armoilla kuin muut eikä voisi harjoittaa muita EU-maita aggressiivisempaa valuuttapolitiikkaa muiden siihen reagoimatta. Tiistain Washington Post -lehden mukaan monet maat vieroksuvat lupauksia rahoituksesta, koska Irak ei ole turvallinen. Yksi edustaja äänesti tyhjää. Maa haluaa pitää ohjat omissa käsissään. Haavoittuneidenkin määrä on kasvussa. Pyrimme palvelemaan Irakia, vakuutti lievästi haavoittunut everstiluutnantti Yahya Ibrahim. Mustonen ei kuitenkaan halua lähteä tarkemmin määrittelemään kruunun kiinnityskurssia ja sanoo lopullisen kurssin olevan poliittisen kompromissin tulos. Myös kymmeniä lentoja jouduttiin peruuttamaan tuulten yltyessä. Irakiin rahaa nihkeästi HELSINKI (STT) Ruotsin jääminen pois yhteisvaluutta eurosta ei vaikuttaisi kovinkaan dramaattisesti Suomen ja Ruotsin väliseen kauppaan eikä maiden väliseen kansainväliseen vientikilpailuun. päivänä tehty pommi-isku. Eräs osoitus tästä on YK:n päämajaan elokuun 19. Irakissa on kuollut varsinaisen sodan päättymisen jälkeen enemmän sotilaita kuin itse sodan aikana. Monet marssivat noin 15 kilometrin matkan Kufasta Najafiin paahtavassa kuumuudessa. Tämä heikentäisi Ruotsin talouden kehitystä, hän arvioi diplomaattisesti. Kerryn valttina on sotilastausta. Hyökkäykset kiihtyivät sen jälkeen kun rajaturvajoukot ilmoittivat surmanneensa ääri-islamilaisen Jaishe-Mohammad -ryhmittymän komentajan Gazi Baban viikonvaihteessa. Yhdysvallat ei halua siirtää vastuuta jälleenrakennuksesta YK:lle. Pommi räjähti tiettävästi Alin ja Ibrahimin toimistojen alapuolella olevassa autojen pysäköintihallissa. Kuvan mielenosoittaja varoittaa t-paidassaan valuuttaunionista. Hongkongissa viranomaiset olivat varautuneet myrskyn tuloon sulkemalla kouluja ja muita julkisia rakennuksia, muun muassa pörssin. Hakim korosti ennen kuolemaansa sitä, että amerikkalaiset ja britit saadaan pois Irakista vain vahvistamalla demokratiaa ja nopeuttamalla maan jälleenrakentamista, ei väkivalloin. Kokonaisuutena vaikutukset jäisivät kuitenkin YläAnttilan mielestä verraten vähäisiksi. Samoin järjestön ja Bushin hallinnon pitäisi päästä ensin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen YK:n roolista Irakissa. Hän on Vietnamin sodan veteraani. Samalla alueella viime perjantaina räjähtänyt autopommi surmasi yli 80 ihmistä, joiden joukossa oli myös Hakim, Irakin suurimman shiiapuolueen Scirin johtaja. Pommi räjähti poliisiasemalla Hakimin hautajaisten aikana Bagdadin poliisin päämajassa räjähti pommi, joka tappoi irakilaisen poliisin ja haavoitti 15:ttä muuta. Hän on jo aiemmin ilmoittanut, ettei aio jatkaa puoluejohdossa hallituskauden päättymisen jälkeen. Ei ole Suomellekaan eduksi, jos kiinnityskurssi olisi ruotsalaisten kannalta väärä. Demokraattisen puolueen esivaalit alkavat tammikuussa Iowan osavaltiosta. Saattue lähti viikonloppuna Bagdadista ja kiersi Hillan, Kerbalan ja Kufan kautta Najafiin. Viranomaisten mukaan 35 ihmistä on saanut surmansa erillisissä yhteenotoissa sunnuntaista lähtien. – Kiinnityskurssin tulisi olla reilu. – Emme tulleet tänne ajamaan minkään osapuolen tai henkilön asiaa. – Arafat on suuri este palestiinalaisten pääministerille Mahmoud Abbasille ja koko poliittiselle prosessille, Mofaz sanoi Israelin armeijan radion haastattelussa. Tappiot kasvussa Washington Postin haastattelema ulkomaalainen diplomaatti sanoi lehdessä, että monet maat ovat ”odota ja katso” -vaiheessa Irakin rahoituksen kanssa. Turvatoimet surukulkueen reitillä olivat tiukat. Arvioiden mukaan Ruotsin myönteisestä päätöksestä hyötyisivät eniten suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset, joilta poistuisivat valuuttakurssiriski ja valuuttaan liittyvät tekniset asiat. Baba on ollut Intian etsityimpiä henkilöitä, sillä häntä epäiltiin maan parlamenttiin joulukuussa 2001 tehdyn itsemurhaiskun suunnittelijaksi. Lisäksi viisi hyökkääjää kuoli. Yhdysvallathan lähti sotaan Irakia vastaan ilman YK:n valtuutusta, mikä suututti monet maailman maat. Ruotsin myönteisen päätöksen jälkeen kaupankäynti ja sijoitukset Suomen ja Ruotsin kesken luonnollisesti helpottuisivat. – Ruotsi on osa joka tapauksessa osa tätä järjestelmää, ja sen mahdollisuudet käyttää valuuttakurssiasetta eli devalvaatiota on pienempi kuin aiemmin, perusteli Ylä-Anttila. Myrsky toi muassaan rankkasateita ja repi puita juuriltaan, mutta muilta tuhoilta vältyttiin. Delhin iskussa sai surmansa kymmenen ihmistä. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Jim Bourg SRINAGAR (STT–AFP) Väkivaltaisuudet Intian Kashmirissa jatkuivat tiistaina. Urakan hinta kauhistuttaa nyt kuitenkin monia: varovaistenkin arvioiden mukaan puuhaan kuluu kymmeniä miljardeja dollareita jo pelkästään tämän vuoden aikana. Myös armeijan esikuntapäällikkö, kenraali Moshe Yaalon vahvisti asian. Sodan alkamisen jälkeen Irakissa on haavoittunut jo noin 1 125 sotilasta, ja joka päivä haavoittuu noin kymmenen lisää. Pelko uusista terrori-iskuista nimittäin kasvoi maanantaina, kun Kufasta löydettiin räjähteitä. Haavoittuneiden määrä on kaksinkertainen verrattuna vuoden 1991 Persianlahden sotaan. Vakautta toivovien irakilaisten odotukset kohdistuvat yhä enemmän maanantaina nimitettyyn hallitukseen, jonka 25 ministerin on määrä vannoa virkavalansa keskiviikkona. Rajoy Aznarin seuraajaehdokas PEKING (STT–DPA) Yli 430 000 ihmistä on evakuoitu Shaanxin maakunnassa Kiinan luoteisosassa tulvien ja mutavyöryjen alta, kertoi siviiliasioiden ministeriö tiistaina. John Kerry presidenttikilpaan John Kerry tähtää Valkoiseen taloon. Hän aloitti poliittisen uransa Galiciassa. Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston edustajat. Ruotsi muodostuisi näille yrityksille käytännössä laajemmaksi kotimarkkina-alueeksi. Yhdysvaltain määräävä asema Irakissa on myös yksi syy rahoituslupausten niukkuuteen. Pääministeri Jose Maria Aznar ilmoitti viikonloppuna kannattavansa Rajoyn valintaa seuraajakseen. Israelin puolustusministeri karkottaisi Arafatin MADRID (STT–AFP–REUTERS) Espanjan hallitseva Kansanpuolue valitsi tiistaina puoluekokouksessaan liki yksimielisesti nykyisen varapääministerin Mariano Rajoyn puolueen seuraavaksi pääministerikandidaatiksi. Toistaiseksi tilanne näyttää vain pahenevan. Yhdysvallat aikoo pitää kansainvälisen rahoittajakokouksen lokakuussa Madridissa, Espanjassa. Paikalliset viranomaiset ihmettelivät, miksi hyökkäys tehtiin nimenomaan poliisiasemalle. Bushin hallinto on yrittänyt saada sitovia rahoituslupauksia muilta maailman mailta Irakin jälleenrakennukseen, mutta varsin laihoin tuloksin. Voimakkaaksi kuvailtu räjähdys rikkoi myös ikkunoita ja tuhosi autoja. Silminnäkijät kertoivat, että pommi aiheutti tulipalon ja savupilvi nousi rakennuksen yläpuolelle. Yhdysvallat haluaisi, että rahoituspankit tunnustaisivat Irakin väliaikaisen hallituksen, koska sitten muut pankit voisivat lainata rahaa Irakille. Mustonen viittaa siihen, että Suomen ja Ruotsin tuotantorakenne on hyvin samankaltainen, ja lähes kaikki vientiin suuntautuneilla toimialoilla olevat yhtiöt kilpailevat vastaavien ruotsalaisten kanssa. Poliisin mukaan isku saattaa liittyä siihen, että irakilaiset viranomaiset ovat lisänneet operaatioitaan Bagdadin ympäristössä ja pidättäneet lukuisia rikollisia. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa on jo kymmenisen vuotta ollut Suomelle keskimäärin 400–500 miljoonaa euroa ylijäämäistä. Myös tutkimusjohtaja Jussi Mustonen TT:stä korostaa Ruotsin myönteisen ratkaisun merkitystä erityisesti suomalaisille pk-yrityksille, joilta poistuisivat valuutanvaihtoon ja valuuttariskiin liittyvät kustannukset. Yhdysvallat vannoi tuolloin, että se huolehtii itse Irakin jälleenrakennuksesta. Puolueella on kaikkiaan yhdeksän kandidaattia presidenttiehdokkaaksi. Washington Postin mukaan pankit haluavat kuitenkin odottaa, kunnes Irakissa on ”hallitus, jonka kanssa voimme työskennellä”. Seremonioiden edistymistä valvoivat irakilaiset turvallisuusjoukot, eikä Najafissa nähty Yhdysvaltain tai Britannian sotilaita. Yhdysvaltain jatkuvat tappiot ovat lisänneet kotimaassa vaatimuksia joukkojen vetämisestä Irakista kokonaan. YK:n roolista kiistaa Lehden mukaan jotkut YK:n virkailijat ovat esittäneet kokouksen lykkäämistä. Kuva: Lehtikuva/AFP/Ahmad AL-Rubaye Päivi Sinisalo WASHINGTON (STT) Presidentti George W. Suomen kannalta Ruotsin tulo mukaan poistaisi lähinnä valuuttaepävarmuutta ja riskejä, jotka liittyvät maiden väliseen kauppaan ja kansainväliseen kilpailuasemaan Ruotsin kanssa. Tulvat ovat koskettaneet lähes 5 miljoonan ihmisen elämää Shaanxissa ja aiheuttaneet yli kolmen miljardin yuanin (yli 360 miljoonan euron) aineelliset vahingot. Viranomaiset arvioivat, että paikalla oli puolesta miljoonasta miljoonaan ihmistä, kun Hakim laskettiin hautaansa Najafin keskustassa. Suomalaisyrityksillä olisi Ruotsissa vakaammat markkinat ja kaupankäynti olisi helpompaa ja riskittömämpää. – Pk-yrityksille olisi Ruotsin liittymisen jälkeen helpompi harjoittaa vientiä saman valuutta-alueen sisällä ja helpompi myös tehdä investointeja Ruotsiin, arvioi tutkimusjohtaja Pekka Ylä-Anttila Etlasta. Mustonen näkee eräänä keskeisenä elementtinä Ruotsin Emu-jäsenyydessä myös lisääntyvän poliittisen vaikutusvallan. Ruotsin liittyminen Emuun antaisi myös positiivisen sysäyksen maiden keskinäiseen kauppaan ja investointeihin; luottamus Ruotsin talouden pitkän aikavälin kasvuun olisi suurempi. Rajoy, 48, on tähän saakka toiminut Aznarin uskottuna avustajana. Suurilla kansainvälisillä yrityksillä on myös toimintaa useissa maissa. Korkein päätäntävalta pysyy kuitenkin toistaiseksi liittouman miehityshallinnolla. Hakim vastusti ulkomaisten asevoimien jäämistä kotimaahansa. Suurimmille yhtiöille valuuttakurssiin liittyvillä asioilla ei enää ole suurta merkitystä, koska valuutta-asiat ovat niillä jo nyt hallinnassa. Yhdysvallat on kosiskellut rahoituslupausten lisäksi viime aikoina kansainvälisiä joukkoja Irakiin rauhaa turvaamaan. Suomalaisekonomistien mielestä Ruotsin liittyminen Emuun kuitenkin olisi sekä Suomen että Ruotsin kannalta myönteinen ratkaisu. Ruotsin ratkaisu ei heijastu dramaattisesti Suomeen Ruotsin Emu-taistelu tiivistyy, kun kansanäänestykseen on aikaa enää puolitoista viikkoa. Mutta aiomme palata asiaan pian, viimeistään vuoden loppuun mennessä, Mofaz jatkoi. Kerryn, 59, uskotaan olevan yksi kisan kärkinimiä yhdessä entisen kuvernöörin Howard Deanin, Missourin kongressiedustajan Dick Gephardtin ja senaattori Joseph Liebermanin kanssa. Paikalla ovat laajan Yhdysvaltain delegaation lisäksi mm. Poliisiasema sijaitsee aivan sisäministeriön vieressä. Ryhmittymä on kiistänyt tiedon. Ylä-Anttilan mukaan kysymys on enemmän maiden välisestä vientikilpailusta kolmansiin maihin kuin maiden keskinäisestä kaupasta. Silmittömät väkivaltaisuudet ja sekasorto herättävät yhä enemmän hämmennystä irakilaisten keskuudessa. Ministeriön mukaan yli viikon jatkuneissa ja maanantaina päättyneissä rankkasateissa kuoli noin 40 ihmistä ja yli 30 on yhä kateissa. Kaikkiaan 15 ihmistä sai surmansa ja 25 haavoittui, kun sissikomentaja Gazi Baban kuolemasta suuttuneet sissit iskivät intialaisia sotilaita vastaan eri puolilla osavaltiota, kertoivat viranomaiset. Iskun epäillään kohdistuneen Yhdysvaltain viranomaisten nimittämään poliisipäällikköön Hassan Aliin tai varasisäministeri Ahmad Ibrahimiin. Varsinaisen tapaamisen suunnittelukokous on määrä pitää keskiviikkona Brysselissä. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 3.9.2003 Ulkomaat 13 Lyhyesti JERUSALEM (STT–AFP–REUTERS) Israelin puolustusministeri Shaul Mofaz sanoi tiistaina kannattavansa palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin karkottamista, koska tämä on ”este rauhan saamiselle Lähi-itään”. Aiemmin tiistaina kaksi ihmistä sai surmansa ja puoli miljoonaa taloutta jäi ilman sähköä, kun enimmillään 180 kilometrin tuntinopeudella puhaltanut taifuuni höykytti Taiwania. Hirmumyrsky säästi Hongkongin NAJAF/BAGDAD (STT–AFP–REUTERS) Sadattuhannet shiiamuslimit tungeksivat tiistaina Najafin kaduilla Keski-Irakissa, kun ajatollah Mohammed Baqir al-Hakimin ruumista saattava surukulkue saapui kaupunkiin
Talvipuutarhan ja maiseman synty Näyttelyssä kerää todennäköisesti eniten katseita kymmenistä eri henkilöiden eri aikoina, eri materiaaleista virkkaamista värikkäistä patalapuista syntynyt Talvipuutarha. Kaikki solistiosuudet hoidettiin omin voimin niin teknisesti kuin taiteellisesti laadukkaasti. Sittemmin ovat tulleet tutuiksi englannin ja kädentaidon piirit. Nummisen Tango är min passion (Tango on intohimoni) ja Anders Larssonin Kalevala för lata (Kalevala laiskoille) -kirjat. Johtokunnan puheenjohtajan Evald Vainion patsaan paljastustilaisuudessa hän tulkitsi Lauri Viidan runon Onni. Schildts osti Alfabetaa. Antti Haapaniemi myös pystyy taitavasti paljastamaan laulussaan musiikin moni-ilmeiset kasvot ja voluumia riittää. – Ihmisellä on tarve kokea uutta. Vuonna 1925 hän loi musiikin Shakespearen Myrskyyn. Se julkaisee noin 65 kirjaa vuodessa, joukossa niin aikuisten kuin nuorten ja lastenkin kirjallisuutta. Nyt jälkeenpäin Hotakainen myöntää, että nuorelle pojalle runo oli aivan väärä valinta, vaikka se hänestä oli jännää. Tulee peruutuksia, mikä taas aiheuttaa puuhamiehille hankaluuksia. Urkuri Heikki Lumiahon näytöt Bachin urkumusiikista Kommst du nun, Jesu, vom Himmel käynnisti juhlakonsertin voimalla. Keskiviikkona 3.9.2003 s KESKIPOHJANMAA 14 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Leena Nygård (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Vahva yhteisöllisyys heijastuu Kokkolan seudun opiston, aikaisemmin Kokkolan työväenopiston 60-vuotisvalokuvanäyttelystä. Säveltäjä ja urkuri Buxtehude oli vanhemman ajan suurin tanskalainen säveltäjä ja pohjoismaiden urkurikoulukunnan johtava hahmo. Lisäksi menojen kasvu vaikuttaa vähentävästi myös yhdistyksen jakamiin avustuksiin ja apurahoihin. Festivaalin ohjelmassa on myös kaksi kamarimusiikkikonserttia. Lähelle näyttelytilan ikkunaa, oman pyykkilautaikkunansa vierteen, Tuominen on rakentanut meriaiheisen lattiainstallaation Sarjasta Pohjoisilta vesiltä. 1970luvulla tuli jostain yleinen buumi, ettei henkisiä kilpailuja voida järjestää, koska henkisistä taidoista ei muka voi mitellä ja niin kisat loppuivatkin. Juhlallisuudet alkoivat jo aamujumalanpalveluksella Ylivieskan kirkossa, jossa kirkkoherrakin saarnassaan kiitteli kirkkomusiikin tärkeää osuutta varsin kunnioittavilla sanoilla: "Olemme kuninkaan palveluksessa". Alkuvuosina aktiiviset vetäjät tulivat mukaan myös vapaa-ajan harrastuksiin. Patalaput ovat peräisin kirpputoreilta, kuten lähes kaikki muukin näyttelymateriaali. Selmu tuntee, että verottaja kohtelee sitä väärin, sillä verotulkinnat vaihtelevat eri puolilla Suomea ja monet vastaavalla periaatteella toimivat festivaalit nauttivat edelleen verovapaudesta. Schildtsin teoksista Alfabeta julkaisee muiden muassa M.A. Luonnollisesti valokuvauspiiristä olisi tarjolla runsaasti kuvia. Kustantamot ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä, ja Schildts uskoo nyt tehdyn kaupan vahvistavan entisestään suomenruotsalaisen kirjallisuuden leviämistä Ruotsiin. Kuoron johtajat vaihtuivat tiuhaan, samoin urkurit. Sikäli työ alkuvuosista tällä kertaa on ollut helpompaa. Esiintyjinä kymmeniä oman maakunnan kirkkomusiikin ammattijohtajia sekä Ylivieskan seudun musiikkiopiston jousiyhtye avustajana. Ennen poistumista syntyy yksi oma oivallus: tässäpä koululaisille, esikoululaisille ja päiväkerholaisille innostava tilaisuus vauhdittaa omaa mielikuvitustaan ja oivalluskykyään! Tornion jälkeen Ars Fennica näyttely siirtyy Amos Andersonin taidemuseoon Helsinkiin ja sen jälkeen Salon taidemuseoon. Jokinen on myös huomannut saman, minkä jokainen katsojakin näkee, että opiston alkuaikoina esityksellisiä ja taidepiirejä oli nykyistä runsaammin. Hän muistaa myös yhteiskunnalliset keskustelupiirit, joissa mielipiteiden vaihto kävi kuumana, mutta joissa opittiin väittelemään sovussa. Alpo muistaa ensimmäisen harjoitellun runonsakin, se oli Yrjö Jylhän sotaruno Niin vaikea teitä on lähettää... Ars Fennica-palkinnonsaajan valinta ei ollut Venäläisen taiteen museon Nykytaiteen osaston johtajalle, Aleksandr Borovskille helppo. Näyttelyt eivät kuitenkaan toistu samanlaisina, sillä Anu Tuominen ottaa joka näyttelyssään lähtökohdaksi tilan luonteen ja sen suomat mahdollisuudet. Sen tyylikäs eleettömyys hyvin sopiikin kirkkomusiikin muotoihin. 170 teossommitelmaan tarvitut arkiset, värikkäät ja ikivanhatkin esineet ovat peräisin, miksi hän on valinnut näin poikkeuksellisen ilmaisun ja mitä hän haluaa sillä viestittää. Vuodesta 1987 lähtien Schildts on kustantanut myös suomenkielistä kirjallisuutta. Sillä on 20 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 3,5 miljoonaa euroa. Onneksi konsertin pääteos nähtiin ja kuultiin alttarilta. Laulusolisteiksi oli valittu kanttorit Ritva Göös (korkea sopraano) ja Antti Haapaniemi (basso). Kirkkomuusikot loivat musikaalisen ympäristön Konsertit LAHTI (STT) Lahden neljännellä kansainvälisellä Sibelius-festivaalilla tehdään ainutlaatuisen laaja katsaus säveltäjän näyttämömusiikkiin. Lisäksi selmulaiset katsovat, että yhdistyksellä on tällä hetkellä yleishyödyllistä toimintaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ruotsin keskisuuriin kustantamoihin lukeutuva Alfabeta viettää tänä vuonna 25vuotisjuhliaan. Etsiessään vertailukohdetta Anu Tuomisen ”metaforakielelle” Borovski löytää rinnastukseksi ainoastaan Joseph Beyesin, jolla oli ”järisyttävä kyky löytää ilmiöiden välisiä yhteyksiä.” ”Haluan nähdä, mitä tapahtuu” Anu Tuomisen luonteva mutkattomuus ei ole horjahtanut huomion myötä. Pitää antaa kiitos runsaalle veisuuväelle: Kalajokilaaksossahan on hyvät veisuun perinteet. Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiön Ars Fennica palkinnon, 34 000 euroa, tänä vuonna voittanut helsinkiläinen Anu Tuominen (s.1961) vastaa kärsivällisesti kysymyksiin, mistä n. Jokinen sai pystyttää aikanaan kaksikymmentä vuotta sitten nelikymmenvuotisnäyttelyn, silloin hän reprosi suuren joukon kuvia. Viisi könninkelloakin on rakennettu. Hotakaisen mielestä ihmisillä oli enemmän aikaa, sillä eri tilaisuuksiin, retkille, matkoille ja juhliin saapui aina runsaasti opistolaisia. Nähtävää ja ihasteltavaa on niin paljon, ettei millään malttaisi lähteä pois. Voisiko työstä paremmin sanoa! Kanttorien kuoro oli juhlakonsertin pääroolissa solisteineen. Suomen kielen piiriin Alpo Hotakainen ilmoittautui, koska halusi päästä irti Halsuan murteesta. Filmiä pyöritetään Lahdessa varaslähtönä koko viikonlopun ajan sen kunniaksi, että filmillä soittaa ja esiintyy Lahden kaupunginorkesteri ja että Osmo Vänskä perehdytti näyttelijä Martti Suosalon kapellimestariuden saloihin. Schildtsiltä syksyllä ilmestyvät Helene Turstenin rikosromaani Murskattu Tanghevonen ja Mikael Niemen nuorisoromaani Verenimijät ovat Alfabetan kirjoja. Juhlajulkaisut koottiin opiston 10vuotisen ja 20-vuotisen toiminnan johdosta, mutta ei enää sen jälkeen. 2001 ilmestynyt esikoisteos, Kuvan sijamuotoja, joka sisältää sekä hänen teoksiaan että ajatuksiaan. Kuoroa ja kanttoreita katsellessa huomasi, että naiset olivat esiintyjien enemmistönä, mutta sehän ei ole mikään mittapuu taiteen kentillä. Vuosikymmeniä sitten kuviin koottiin usein koko porukka oli sitten kyseessä johtokunta, näytelmä-, tanhutai kotitalouspiiri. Säveltäjä palasi näyttämömusiikin pariin vielä luomiskautensa lopulla. Matkustettiin eri puolille Vaasan lääniä harjoiteltujen ohjelmien kanssa ja pärjättiin kuulemma hyvin. joutuu verotuksen piiriin. Verottajan päätöksellä on todennäköisiä vaikutuksia Etelä-Pohjanmaan rockelämään. Sen akustiikan suunnitteli Sibeliustalosta tuttu yhdysvaltalainen toimisto. Musiikkina kuultiin Bachia, Mendelssohn-Bartholdya sekä runsaasti keskipohjalaisten kanttorien omia teoksia ja sovituksia. Siksi matkoja ei entiseen tapaan enää järjestetäkään. Itse hän on painajan työstä eläkkeellä. Erikoislaatuisen Lintutornin hyllyköt ovat täyttyneet lasipurkeista ja ne vuorostaan nikamaluista, Jäämeren rantahiekasta, kotiloista, kuivista lehdistä, siemenistä, papanoista ja muista luonnontuotteista. Myös kesäkoti Metsolan piirissä on paljon viihdytty ja tehty sen hyväksi talkootöitäkin. Hän voitti muun muassa Mäntän kuvataideviikkojen palkinnon vuonna 1995. Alpo Hotakainen on saanut lausuntanumeroillaan juhlistaa useita tilaisuuksia. Sibelius sävelsi näyttämölle teoksen Neito tornissa jo 1896. Varsinkin Göös sai tuntuman koloratuurimaisiin Buxtehuden liverryksiin ja selvitti näyttävästi osuutensa. Tiistaina avattu opiston valokuvanäyttely on esillä Kokkolan kaupunginkirjastossa vain tämän viikon, joten kiinnostuneilla pitää kiirettä päästä se katsomaan. Se on perua hänen äidiltään, joka on julkaissut useita lastenkirjoja. Näyttelyn kokoaja Keijo Jokinen on huomannut, että suurinta kiinnostusta on osoitettu kahden ensimmäisen vuosikymmenen valokuville. Kuvissa vilahtelevat pitkäaikaiset rehtorit Hertta-Maija Suhonen ja Matti Suhonen piirien vetäjinä ja talkoissakin sekä johtokunnan jäsenet perustajaa kauppaneuvos Evald Vainiota unohtamatta. Hotakainen osallistui vuonna 1951 ensimmäiseksi lausuntapiiriin, jota veti Antti Tuomi-Nikula. Kuvat: Clas-Olav Slotte Alpo Hotakainen on viihtynyt sekä opiston piireissä että toverikunnan puheenjohtajana vuosikymmeniä. Verottaja kohtelee syyskuun alusta alkaen yhdistystä liiketoiminnan harjoittajana eikä enää yleishyödyllisenä yhdistyksenä. Sibelius-festivaali näyttämömusiikkia HELSINKI (STT) Kustannusyhtiö Schildts on ostanut 40 prosenttia ruotsalaisesta Alfabeta-kustantamosta. Varsinainen, Ars Fennica palkintoon liittyvä julkaisu, on valmistumassa. Aineen taidemuseoon Tornioon voi tänä syksynä mennä iloisesti yllättymään. Ne kiinnostavat enemmän kuin uudemmat otokset. Ja yleisökin sai kunnian olla osallisena ohjelmassa laulamalla pari säkeistöä virrestä Kiitos olkoon Jumalalle ja loppukoraalina Soi kunniaksi Luojan. Jeesus, puolees käännyn kantaatin kanttorikuoro ja ylivieskalainen jousiyhtye esittivät, siinä yleisölle avautui suuremmoinen sointirikkaus. SEINÄJOKI (STT) Provinssirockia järjestävä Seinäjoen elävän musiikin yhdistys Selmu ry. Toinen niistä hyödyntää uutta lahtelaista konserttitilaa, Lahden Musiikkiopiston salia. Päätteeksi esitettiin Buxtehuden kuuluisa ja vaativa kantaatti Jeesus puolees käännyn Osmo Jämsän johtamana. Katse kohdistuu takiaisilla päällystettyyn lapsen villapuseroon, napitetusta myssystä syntyneeseen Talviyöhön ja kuluneeseen juuriharjaan, josta on pajunkissojen avulla syntynyt Pajumetsä. Iloa, lämpöä, oivallusta Ars Fennicassa Anu Tuominen ja villasukista koottu Maisema. Hän arveli kirjapainon työntekijänä tarvittavan kirjakieltä ja oikeakielisyyttä. Kuvat: Soile Seppä A niinkuin Auto. Isä oli tullut sodasta ja elintarvikekortit olivat kaikilla taskuissa. Elokuva yksi uutuuksista Metsänhaltija-melodraaman kertojan osan hoitaa näyttelijä Lasse Pöysti, jonka musiikkipakinoita julkaistaan Sibelius-festivaalin aikana kirjana. Hän muistuttaa myös siitä, että varsinkin nykyään työssä käyvät tarvitsevat jatkuvaa koulutusta. Yleensäkin valokuvia opiston vuosilta riittää ja niiden arvo muistojen tallentajana on korvaamaton. Sibelius-festivaalilla soitetaan edellä mainittujen teosten lisäksi muun muassa Kuningas Kristian -sarja ja Jokamies. Se on heille kunniaksi, minkä tiedän pitkään siellä asuneena. Jokinen on pyrkinyt kokoamaan kuvat kronologiseen järjestykseen ja vuosiluvuista on hauska seurata opiston kehitystä ja sen muuttoa paikasta toiseen. Toinen suurteos, Maisema, vapauttaa vieläkin enemmän, kun huomaa, että eriväriset ja eri suuntiin kieppuvat villasukat ja -lapaset ovat saaneet aivan uudenlaisen tehtävän. Ikuinen opiskelija ja opistolainen Valokuvanäyttelyn itseoikeutettu avaaja Alpo Hotakainen on ikuinen opistolainen ja toverikunnan puheenjohtajanakin nestori, sillä hän on ollut tässä luottamustoimessa vuodesta 1952. Muutama vuosi sitten puretun koulun seinistä rakennettiin Metsolaan savusauna, joka sekin on ahkerassa käytössä. Jokavuotiset Lapin matkat pääsiäisenä Vuotson kylään ovat olleet opistolaisten elämän kohokohtia. Sanovat viisaat, että ihminen on arvokkain raaka-aine, kiteyttää Alpo Hotakainen sitoutumistaan opistoon ja sen luottamustoimeen. Veli Ainalin soolo teoksessa Vahvista seurakuntaasi palveli harmoniamaailman ihmeitä myös ja loi tunnelmaa kirkkoon. Käytävän seinät ja suurin näyttelytila täyttyvät teoksista, joiden materiaaleina on käytettyjä ja osin purettuja villalapasia ja sukkia, värikkäitä muovimukeja, puisia survimia, haarukoita, veitsiä, lusikoita, kulhoja, lankakeriä, värija lyijykyniä, vanhoja koulutarvikkeita, postikortteja, joista leikatut veistokset syöksyvät ulos tai joiden vesistöt on korvattu peileillä jne. Selmu onkin jättänyt asiasta valituksen Uudenmaan hallinto-oikeuteen. Osmo Jämsä teoksen kapellimestarina näytti, miten musiikin tyylit kulkevat halki vuosisatojen niiden lämminhenkisyyden säilyttäen. Loppuviikon kolmessa konsertissa Sibeliustalossa kuullaan kapellimestari Osmo Vänskän johdolla yhdeksän Sibeliuksen näyttämömusiikillista teosta. Kustantamon palkkalistoilla on yksitoista työntekijää ja sen liikevaihto on noin 30 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 3,3 miljoonaa euroa. Itse Keijo Jokinen opiskeli valokuvauspiirissä ja toimi sen opettajana 16 vuotta. Tuomiselta on v. Eikä palkinto ole ensimmäinen. Esineiden lisäksi Tuominen tuntee suurta kiinnostusta sanoihin, kirjoittamiseen. Huippukausi oli 1900-luvun ensimmäinen vuosikymmen, jolloin Helsingissä esitettiin jatkuvasti Sibeliuksen musiikkia sisältäneitä näytelmiä. Silloin kokoonnuttiin Hakalahden koululla, jossa sijaitsi myös työväenopiston kanslia ja pidettiin jouluja kevätjuhlat. Valitettavasti yleisön näköyhteys urkuparvelle on rajallinen, jolloin käsiohjelman lukeminen ja yhdistely henkilöihin vaikeutuu. Myös henkisiä kilpailuja järjestettiin 1950ja 60-luvuilla, läänin tasoisia ja valtakunnallisiakin. Nyt nämä kuvat ovat kiintoisaa katseltavaa sekä mukana olleille että nuoremmillekin. Nykyään esimerkiksi yhteisiä matkoja on vaikea järjestää, kun ihmisillä on niin paljon muuta menoa. Keski-Pohjanmaan kanttorien juhlakonsertti kauttaaltaan oli tasapainoinen. Se kustantaa kaunoja tietokirjallisuutta. Timo Koivusalon Sibelius-elokuvan maailman ensi-ilta koetaan Lahdessa torstaina. Siinä jokainen laulaja ja soittaja hoiti ammattilaisen ottein vaativatkin teokset. Valokuvat kertovat vilkkaasta toiminnasta Kokkolan seudun opiston 60-vuotisjuhlaa Keijo Jokinen urakoi juhlanäyttelyn. Alustavien arvioiden mukaan Selmun järjestämien konserttija klubi-iltojen määrä vähenee tai sitten liput kallistuvat. Provinssirock verolle Soile Seppä TORNIO Anu Tuomisen Ars Fennica 2003 näyttely Aineen taidemuseossa Torniossa 22.8.5.10.2003. Solisteihin kuuluvat sopraano Helena Juntunen, mezzosopraano Laura Nykänen, tenori Jyrki Anttila ja baritoni Jaakko Kortekangas. Schildts täyttää tänä vuonna 90 vuotta ja se on hallitseva kustantamo suomenruotsalaisilla kirjamarkkinoilla Suomessa. Näyttelyt Paavo Pulkkinen YLIVIESKA Keski-Pohjanmaan kanttorit-yhdistyksen 70-vuotisjuhlakonsertti 31.8.2003 Ylivieskan kirkossa. Kokoonnuttiin näyttelemään, lausumaan, oli kuoro ja orkesteri. Lämminhenkisiä sävellyksiä Kanttorien luomaa ja tulkitsemaa musiikkia oli ohjelmassa runsaasti. Mutta löytyi myös voimaa ja lempeitä sävyjä ja vuoroviestintää musiikin keinoin
. Tarkoitus on tehdä Jarosta Pietarsaaren ja sen lähialueen seura, jossa kaikille on tekemistä ja jossa kaikilla on hyvä olla, hän visioi. . KPS oli liikkeelle varamiehisellä ryhmällä. erotuomareiden laatimaan raporttiin, joka on lähetetty Palloliitolle. Gurbanovin paikka hyökkäyspäässä menee todennäköisesti Farrukh Ismailoville, joka edustaa ukrainalaista Lutskia. Toni Korhonen taklasi rumasti KPV:n Jukka Lyyskiä, joka jäi makaamaan maahan. Päätös ei ollut helppo, sillä pestin vaativuus oli Sundqvistin tiedossa. – Kivaa, että tällaista järjestetään. erä: 51.42 Katja Riipi 2–3. . . . Yleisesti ottaen ryhmää ei voi paljon pienentää, jos lainkaan, kertoi Boström vaikean lähtökohdan neuvotteluihin. 17 5 2 10 41– 49 17 KP-V . Rangaistukset: S 3x2 min, R 8x2 min. Gurbanovin kolmas maali kuluvassa karsinnassa syntyi rangaistuspotkusta 2–1-kotivoitossa Serbia-Montenegrosta. Onneksi täällä on hyvät opettajat, Meriläinen totesi Nygårdiin ja Karriin viitaten. Lähtee se lämäri muiltakin Hallin ylätasanteella oli samoihin aikoihin varsin hiljaista. – Ainakin nyrkkeilyä olisi hieno viedä yleiselle paikalle vaikkapa venetsialaisten aikaan. PeFF – FC KOMU, Virkiä – Sporting. Sammutusmiehistö taltutti tulen hetkessä. Parhaiten kärhämän näki erotuomaritarkkailija, jonka lausuntoon tapauksesta liittoon tehty raportti lähinnä perustui. KPS kavensi välillä Ville Ylä-Jokisalon kulmurimaalilla. 9. Virkiä . 17 9 1 7 56– 45 28 VetU . . Ratkaisevat juoksut löivät Jussi Ala-Nikkola ja Jukka Latvala. Palloveikkojen varamaalivahti Aki Lyyski sai omien sanojensa mukaan TUS:n hyökkääjä Toni Korhosen nyrkistä kaksi kertaa, kun pelaajat olivat poistumassa kentältä pukukoppiin. Kristian Sundqvist on tosin asustellut viimeiset kahdeksan vuotta Pietarsaaren ulkopuolella. Azerbaidzhanilta puuttuu Suomea vastaan myös pelikieltoinen puolustaja Aslan Kerimov, mutta Ruslan Gafitullin, Ramiz Mamadov ja Vadim Vasiljev palaavat edustuspaitaan. syyskuuta: Maalivahdit: Dmitri Kramarenko Moskovan TsSKA (Venäjä), Djakhangir Gasanzade Volin Lutsk (Ukraina). 9. . . Gurbanov on tehnyt kolme Azerbaidzhanin neljästä maalista karsinnan kuudessa ottelussa. Ystävien opastuksella Annekin rohkaistui kokeilemaan ilmakivääriä. Anne osui tauluun Jäähallissa voi tehdä muutakin kuin pelata kiekkoa Anne Meriläinen (vas.) sai ammuntaopastusta Minna Nygårdilta. 9. . – Työ vaatii sitoutumista, eikä kahdeksasta neljään -aikataulusta voi pitää kiinni. Pomminheitosta raportoitiin siitäkin Palloliittoon. . IV-divisioona KP-V – Såka – 7 , Ura – VetU 4 – 4 , FC YPA II – K-Pallo – 3 . EIK pääsi KPS-kammosta Kolmonen ylempi EIK – KPS 4 – 1 (1 – 0). – Täällä kyllä pärjää, kun on hiton iso lakki, joka kädessä lähteä liikkeelle, evästi Boström tulokasta. Kotivoiton arkkitehtina hääri Esse maalivahti Kim Ahlgren, joka ampui rankkarin maaliin molempien jaksojen alussa. Samaan syssyyn hän korostaa talkootyön merkitystä pietarsaarelaisessa jalkapallossa. Isännistä viuhkamies Pasi Virtasen synninpäästön sai sisäpelinsä osalta kakkosena lyövä Antti Vihtkari. . . Lisäksi Jaro joutuu leikkaamaan pelaajabudjettiaan noin kymmenellä prosentilla vähentyvien sponsoritulojen vuoksi. . 17 5 4 8 26– 34 19 FC YPA II . Urakasta vastaa neljän hengen työryhmä, johon Boströmkin kuuluu. . erä: 22.26 Saara Tuominen 1–1, 23.24 Maria Rooth 1–2, 39.27 Kristina Lundberg 1–3. Lukemat Ähtävällä olivat 4–1 (1–0). . Jääkiekko. 11 5 4 2 24– 17 19 Norrvalla FF . Syyskuun vaihteessa vapaaksi jäänyttä tointa ei tarvinnut edes asettaa julkiseen hakuun, sillä Ylimäen korvaaja löytyi kotipiiristä. Baku: Azerbaidzhanin joukkue lohko 9:n EMkarsintaotteluun Suomea vastaan lauantaina 6. . Kulta: 1, 3, 4, 2, 5, Hopea: 5, 2, 4, 1, 3, Pronssi: 4, 2, 3, 1, 5 Päivän Pari 4 Jalkapallo 1. Hänen mukaansa seuran vahvuus on yhteishenki, ja sitä hän on oppinut arvostamaan muualla ollessaan. Mikael Ström ja Markus Björkskog juoksivat puolustuksen läpi toisella jaksolla maalintekoon. Ancona–Milan 0–2 Lopullinen kerroin: 7,21 4. 17 4 2 11 22– 69 14 PeFF II . . Korhonen selvisi keltaisella kortille. . . Vaatimattomana miehenä Niemi ei voitollaan pahemmin juhlinut, mutta ykköspalkinnoksi saatu etelänmatkaesite lämmitti mieltä. Hermes-pakki Sami Nummen avausveto pysäytti digitaalit lukemaan 86 kilometriä, ja yleisö huokaili syvään. Schumacherin onnettomuus sattui vain pari minuuttia ennen testijakson päättymistä. . . – Olen todella yllättynyt, että näin hyvin on mennyt. Sitoutumista tarvitaan Unelma täyttyi tosin vasta pitkien neuvottelujen jälkeen. . Kuva: Jari Väliverronen Jari Väliverronen PIETARSAARI (KP) Uuden toiminnanjohtajan valintaa juhlinut Jaro sai tiistaina lisää mieluisia uutisia, kun valmentaja Sixten Boström kertoi jatkavansa seuran luotsina sopimuskautensa loppuun saakka. Yksi paikalle saapuneista oli Anne Meriläinen, joka tuli hallille seuraamaan ystäviensä Ritva Karrin ja Minna Nygårdin välistä näytösammuntaa. . Jaro II . Järvenpää–Koskenkorva 0–7 Alustava kerroin: 1 469,24 2. Latvala, jokeri Harri Joensuu ja kolmannen kerran iskenyt Suorauha takoivat taululle loppulukemat. . 11 3 4 4 21– 21 13 FC KOMU . 18 5 13 31– 73 15 Ura . 10 2 1 7 9– 27 7 Sporting . Siihen saakka seuran juoksevat asiat on jaettu muiden toimistotyöntekijöiden, johtokunnan jäsenten ja valmentaja Sixten Boströmin kesken. – Uskalsimme yrittää hullunrohkeita kotiinottoja, voittajien pelinjohtaja Risto Ojanperä kiteytti. Maalivahti Ahlgren on tehnyt tällä kaudella jo viisi osumaa. 3. Kinnari hävisi kotonaan kiistattomin lukemin 0–2 (0–2, 0–5). Silloin yleisöä riittäisi. 10 4 2 4 10– 18 14 KPS . . Sixten Boström pysymässä Jarossa Jari Väliverronen KOKKOLA (KP) Kokkolan liikuntaviikko jatkui tiistaina jäähallissa avointen ovien päivän merkeissä. Sundqvistin ensimmäiseksi tulikokeeksi muodostuu sponsorien hankinta ensi kaudeksi. Pelaajien nahistelu poliisiasiaksi Tutkintapyyntö ja raportteja liittoon Jari Väliverronen PIETARSAARI (KP) Jaro ei aikaillut pitkään uuden toiminnanjohtajan nimittämisessä Antti Ylimäen tilalle. . . . Raportissa todetaan, että Toni Korhonen löi kahdesti Aki Lyyskiä – ensin mahaan, sitten kasvoihin. 17 10 3 4 46– 25 33 Såka . Lämärikisan yhteydessä annettiin myös kaupungille palautetta tulevan varalle. . Voi se tarkoittaa sitäkin, että on oikein hyvä kaveri jonkun kanssa, hän lisää pilke silmäkulmassa. Sundqvist aloittaa työnsä vasta joulukuun alussa, kunhan vapautuu edellisestä tehtävästään. Mv-torjunnat: Heidi Wiik S 17, Kim Martin 43. Käytännön toimiin uusi johtaja ei vielä halunnut puuttua sen tarkemmin. . 2. Järjestettyyn lämärikisaan saatiin hieman haeskella osallistujia, mutta kun alkuun päästiin, kisasta tuli varsin vauhdikas. . . . . Sen jälkeen Korhonen löi ensin vatsaan ja sitten kasvoihin nyrkillään. Järvenpääläiset johtavat ottelusarjaa voitoin 3–2. . . . Varsinaista KPS-kammoa potenut EIK löi kokkolalaisen mustavalkoryhmän ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. . Meillä on aiemminkin ollut avointen ovien päiviä ampumaradalla, mutta tällainen tapahtuma on ihan ehdoton. . . 10 7 3 33– 6 24 EIK . . Pelin kulkuun liittyi myös sinänsä harvinainen episodi. Keskikenttäpelaajat: Mahmud Gurbanov Tavria, Ruslan Musajev Shafa Baku, Zaur Tagizade Shafa Baku, Emin Imamalijev Shafa Baku, Namig Gasanov Karabah-Azersun Agdam. – Olen toki Pietarsaaressa viikonloppuisin sitä ennenkin tutustumassa seuran työtapoihin ja työntekijöihin, kiirehti Sundqvist lisäämään. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Seppo Luokkala (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 3.9.2003 15 Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) TUS:n ja KPV:n välisen jalkapallon Kakkosen pelin peruina on tehty poliisille tutkintapyyntö. Pienen harjoittelun jälkeen viiden laukauksen sarjassa kaikki kudit löysivät kohteeseensa, ja Meriläinen oli innoissaan. . Sijansa saivat niin nyrkkeily, jujutsu, voimailulajit kuin taitoluistelukin. Toivottavasti tämä madaltaa sitä, totesi KokMAS:n puolesta järjestelyitä hoitanut Erkki Karri. . . Wycombe–Sheffield W 1–2 Alustava kerroin: 8,81 Tiistai 2. Helmikuussa hän teki joukkueensa molemmat osumat 2–2-vierastasapelissä Serbia-Montenegroa vastaan. 18 13 3 2 64– 31 42 TUS II . . Se muu tapa on nyt vakinainen toiminnanjohtajan työ, jota Sundqvist pitää eräänlaisena unelmien täyttymyksenä. Oliko onnea Jalkapallo Pesäpallo PEDERSÖRE (KP) Esse IK iloitsi suunnattomasti tiistaisesta voitosta jalkapallon Kolmosen ylemmässä jatkosarjassa. Se on osoitus siitä, että on tehnyt jotakin oikein. Voittonumerot: 2, 8, 9, 16, 17, 20, 25, 28, 33, 36, 40, 42, 43, 44, 50, 59, 62, 63, 66, 68 Pitkäveto 96 Djurgården–AIK 1 (2–1) 1,65 97 Djurgården–AIK(+1) X (2–2) 3,35 98 Norrköping–Åtvidaberg X (1–1) 2,80 99 Ancona–Milan 2 (0–2) 1,50 100 Wycombe–Sheffield W 2 (1–2) 2,00 01 Gefle–Assyriska 2 (1–2) 2,90 02 Trelleborg–IFK Malmö 1 (2–1) 1,40 Tulosveto 2. Seuraavan kerran loppuottelupaikka Sotkamon Jymyn vastustajaksi on tarjolla yhä Kinnarille torstaina Ilmajoella. Tilanteen puimista jatkettiin kentän ulkopuolella. Jääkiekko oli itseoikeutetusti vahvasti edustettuna, mutta suurelle yleisölle pääsivät esittäytymään myös monet kaupungin "pienemmistä" lajeista. Azerbaidzhan, joka isännöi Suomea lauantaina Bakussa, on karsintalohkon 9 hännillä kaksi pistettä Suomea jäljessä. 30-vuotissyntymäpäivänsä alla mies päätti kuitenkin jättää lehtimaailman taakseen. Toinen jakso ratkesi heti alkuunsa, kun Juha Suorauha näpäytti palottomasta ajosta kertaalleen molempiin rajoihin ja taululla olivat lukemat 0–2. . Italian gp ajetaan Monzassa 14. B-junioreissa lopetin, kun pelipaikka alkoi olla lähinnä vaihtopenkin puolella. Gurban Gurbanov ei kohtaa Suomea JÄRVENPÄÄ (STT) Miesten Superpesiksen toinen välierä venyi ainakin kuudenteen otteluun, kun järvenpääläinen Kinnarin Pesis ei pystynyt katkaisemaan ottelusarjaa Koskenkorvan Urheilijoita vastaan ensimmäisellä tarjolla olleella kerralla. . Boströmin mielessä ovatkin päällimmäisenä paitsi pelilliset asiat myös ensi kauden joukkueen kokoaminen. Työtä on luvassa, sillä vain seitsemällä pelaajalla on voimassaoleva sopimus ensi kaudeksi. KiPe ei päässyt edes uhkailemaan Kossua. kilpailu: Wycombe–Sheffield W Voittoyhdistelmä: 9 (2/2)–9 (2/2) Lopullinen kerroin: 5,52 Miesten superpesis: Välierien 5. Koskenkorva: Teemu Haataja 0/2, Toni Ranta 0/2, Tommi Murto 0/1, Juha Suorauha 3/0, Jukka Latvala 2/1, Jussi Ala-Nikkola 1/0, Harri Joensuu 1/0, Markus Kettunen 0/1. Huumoria ja sisua tarvitaankin, sillä puheenjohtaja Kuusiston mukaan tukieurot ovat tulevana talvena vielä tätäkin vuotta tiukemmassa. Ottelun tuomaristo marssi kentältä pian pelaajien jäljessä. kilpailu: Ancona–Milan 2. Hyökkääjät: Farrukh Ismailov Volin Lutsk, Samir Alijev Volin Lutsk, Vadim Vasiljev Neftshi Baku. Samanlaista sitoutumista Sundqvist toivoo muiltakin jarolaisilta. TUS:n ulkomaanapu Aleksander Stoljarov potkaisi vielä Lyyskiä vatsanseudulle ja joutui ulos. Aki Lyyski ilmoitti tapauksesta viranomaiselle ja kävi lääkärissä. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen jatkosta käydään keskustelua Palloliitossa. . Puolustajat: Tarlan Akhmedov Volin Lutsk, Emin Gulijev ei seuraa, Kamal Gulijev Volin Lutsk, Rashad Sadigov Neftshi Baku, Ilgam Jadullajev Tavria (Ukraina), Emin Agajev Himki (Venäjä), Ruslan Gafitullin MOIK, Ramiz Mamedov Peygah (Iran). . Helsinkiläistä on viety huhupuheissa sekä HJK:n että alle 21-vuotiaiden maajoukkueen valmentajaksi. . Aina en tietenkään voi olla töissä, mutta jonkun on kannettava vastuu toiminnasta. Näkemys sai tukea nyrkkeilysalilta, jossa ajatusta vietiin vielä tätäkin pitemmälle. TV:stä tuttu laserpistooliammunta veti väkeä paikalle, mutta myös perinteiset ilmapistooli ja -kivääri kiinnostivat. . Kaikille heistä ei ole vielä tarjottu uutta sopimusta, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö he olisi haluttuja. Toisella yrityksellä Nummi kiskaisi tauluun vakuuttavan luvun 142, joten Hermeksellä on siniviivapelote talven Mestis-peleihin, kunhan vain Nummi muistaa Juhani Tammisen teesit laukausten laadusta. . Seuraava ottelu: 4. Tunteet kuumenivat ottelun toisella puoliajalla. Djurgården–AIK 2–1 Lopullinen kerroin: 8,87 3. 18 15 2 1 109– 18 47 Into . 1. . . . ottelu (neljällä voitolla loppuotteluun): Järvenpää–Koskenkorva 0–2 (0–2, 0–5) J: 0=0 0=0 K: 1 1=2 4 1 0=2 2 Järvenpää: Palkitut: I Riku Rantanen, II Marko Kähkönen. PIF–PS-44 4–1 Alustava kerroin: 23,20 Mitalipeli Tiistai 2. – Tämän vuoden pelaajat ovat ensisijaisia. Asia selviää lopullisesti torstaina. syyskuuta Schumacher testikolarista sairaalaan Lohja: Naisten maaottelu: Suomi–Ruotsi 2–3 (0–1, 1–2, 1–0) 1. . Schumacherin Williams-auto vaurioitui törmäyksessä pahoin, mutta Schumacher selvisi kolarista käytännössä vammoitta. – On hieno asia, että on spekulaatioissa mukana. Tilanne on tosin hieman kaksipiippuinen: emme ole nytkään oikein uskaltaneet mainostaa toimintaamme resurssipulan ja tilojen pienuuden takia, kertoivat Risto Koski ja Bo-Erik Sandkulla. Uusi toiminnanjohtaja tarvitsee Kärppien leivissä hankkimaansa ilmoitusmyyjän kokemusta, jos seuran kirstu aiotaan saada pullottamaan. Kuva: Jari Väliverronen Keno Tiistai 2. Asia rekisteröitiin mm. Olen ajatellut, että voisin tehdä työtä seuran hyväksi jollain muulla tavalla, ja nyt tuntui olevan sopiva aika palata. . 18 3 1 14 21– 71 10 BAKU (STT) Azerbaidzhanin jalkapallomaajoukkue joutuu lauantaina pelaamaan EM-karsintaottelunsa Suomea vastaan ilman parasta maalintekijäänsä Gurban Gurbanovia, joka loukkaantui harjoituksissa. 10 5 3 2 30– 20 18 NIK . . Asiaa käsitellään aikanaan käräjillä, elleivät osapuolet pääse sitä ennen sopuun. Ruudikkaimmin pyssynsä viritti KV:ta edustanut Markku Niemi, jonka laukauksen nopeudeksi mitattiin 109 kilometriä tunnissa. . Kun erotuomari Tom Lillhonga oli ajamassa Stoljarovia ulos, heitti kouluikäinen katsoja nk. . . Ylimäeltä vapautunut paikka kuulosti liian houkuttelevalta jättää väliin, ja yhteydenotto puheenjohtaja Timo Kuusistoon poiki lopulta työpaikan. . – Tapahtuma on hyvä, mutta se kannattaisi yhdistää koulujen liikuntapäiviin, niin osallistujamäärät nousisivat, kuului useammastakin suusta. 17 8 2 7 56– 57 26 K-Pallo . – Meidän on vahvistettava Jaro-henkeä. 10 2 4 4 14– 25 10 PeFF . . . Ihmiset saavat mahdollisuuden kokeilla eri lajeja. . Avausjaksolla KoU rakensi liki tuplamäärän kolmostilanteita isäntiin verrattuna. erä: 13.28 Johanna Malmström 0–1. Koskenkorva jatkoi taistelua kuudenteen MONZA (STT–REUTERS) Formula ykkösten maailmanmestaruutta jahtaava Ralf Schumacher joutui tiistaina sairaalaan kolaroituaan Italian Monzassa ajetuissa testeissä. . . . – Olen kerran aiemminkin kokeillut ammuntaa, mutta taidot ovat unohtuneet. . Takana on historian opintoja Oulun yliopistossa, vuoden pesti SYL:n hallituksessa Helsingissä ja viimeisimpänä päätoimittajan työ Oulun ylioppilaslehdessä. HJK-kuvio on kuitenkin raukeamassa, sillä Klubi on tarjonnut Keith Armstrongille jatkosopimusta. Schumacherin Williams syttyi kesken testin varikkosuoralla tuleen, jolloin saksalainen suistui seuraavassa Lesmo-mutkassa ajokkeineen ulos. Petri Forsell hoiti tällä kertaa maalivahdin tehtäviä. Lausunnot otetuista kuvista eivät olleet tiistaina saatavilla. Palkitut: I Juha Suorauha, II Teemu Haataja. . Itsellenikin tuli hinku kokeilla lisää ja ampua vielä yksi laukaus, Meriläinen hehkutti. . Maajoukkuevalmennushuhuihin Boström suhtautuu rauhallisesti. – Ralf on kunnossa, mutta hänet vietiin varmuuden vuoksi sairaalaan tarkempia tutkimuksia varten, Williamsin tiedottaja sanoi. KoU:n parhaina palkittiin kolmen kotiutuksen Juha Suorauha ja kärkenä Markus Kettusen sairasloman (tiistaina jokerina) ajan tehokkaasti edennyt Teemu Haataja. Aki Lyyskin kertoman mukaan sanailu Korhosen ja hänen kesken huipentui tuuppimiseen. Ammunnassa kynnys aloittaa on nuorille korkea. Olen kuullut, että Palloliitossa ajetaan paikalle erästä toista valmentajaa, hän totesi paljastamatta nimeä. . Yleisöä: 2 013.Järvenpää johtaa voitoin 3–2. Katselin lastenvaunuista isän pelejä Jarossa, ja 7-vuotiaana aloitin seuran F-junioreissa. – Tilanne on se, että minulla on sopimusta kaksi vuotta jäljellä, enkä ole jättämässä Jaroa. 10 1 3 6 16– 23 6 Seuraavat ottelut: 3.9. Niemen kuti kesti hetken aikaa ammattilaisenkin hyökkäyksen. . 9. Ralf Schumacher on kuljettajien MM-sarjassa viidentenä 14 pistettä isoveljeään Michaelia jäljessä. mattopommeja rätisemään avustavana erotuomarina toimineen Timo Känsäkankaan viereen. Nykyinen valmentaja Kari Ukkonen siirtyy TPS:aan kauden päätyttyä, ja parhaillaan mietitään, valitaanko seuraaja kokopäiväiseksi vai osa-aikaiseksi. . – Olen saanut jarolaisuuden itseeni äidinmaidossa. Oman kylän poika palasi kotiin Kristian Sundqvististä Jaron uusi toiminnanjohtaja Jaron uusi toiminnanjohtaja Kristian Sundqvist (oik.) aloitti hymyssä suin työrupeaman puheenjohtaja Timo Kuusiston kanssa. Olen kuitenkin perheetön, joten tällaiseen työhön ryhtyminen oli vielä mahdollista, Sundqvist totesi. puoliaika ja koko ottelu (1X2) 1. . Lajeista suurinta suosiota nautti ammunta, jonne oli tilaisuuden alussa jopa tunkua. . – Minuun se tuskin vaikuttaa
– Yhdyn hyvin pitkälle Juhan ajatuksiin, mutta en sentään lähde puheenjohtajaa valitsemaan. – Lahjakkuuksia kyllä löytyy, mutta heidät pitää saada urheilulukioihin. Hänen mielestään tuorein kriisi on heittäjien niskassa. 4x400 m: Sanna Aaltonen, Kirsi Mykkänen, Petra Söderström , Pirpa Menonen Manuela Bosco, Milla Kelo . V4: vaihto 167 677.40 e; oikea rivi 10-3-5-4; poissa I/2 IV/8,11 kerroin 408,49. Lanamäki ei ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että nykyurheilijat panostavat tekemisiinsä niin täysillä kuin puhutaan. V4-kerroin: 22,42. Barthez kuvasi myös suhdettaan Fergusoniin ”täydelliseksi”. kierrosta: Lauri Kiiski Suomi–Eduard Gluhov Ukraina 6–3, 6–4, Edouard Roger-Vasselin Ranska–Tero Vilen Suomi 6–2, 6–2. Pelivaihto 522 218.90 e, yleisöä 1 767. Kokouksen asialista on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla. P15 100 m aj (-2,2): 1) Sebastian Härtull ÖID 15,42, 2) Viipe Koivu ÖID 15,46, 3) Tobias Romar ÖID 16,74, 4) Kai Yliuntinen KP 17,57, 5) Lauri Marjamaa KP 17,59. Kolmiloikka: Antti Rintakoski Lauttakylän Luja (15,54), Janne Harju Lahden Ahkera (15,60), Johan Meriluoto Akilles (16,71). Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Billy’s Boy/Seppo Markkula 19,7, 2) Bombastic Walter 19,8 (24), 3) Rainbow Tiffany 20,1 (406), 4) Star Flower 20,2 (525), poissa: 1. Sopot, Puola: Miesten ITF futures -sarjan turnaus, palkintoarvo 10 000 dollaria: Kaksinpelin välierä: Israel Matos-Gil Espanja–Kim Tiilikainen Suomi (6) 7–6 (7–4), 6–2. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa maanantaina 15.9. – Kunhan tässä ei taas kävisi niin, että kentän tasosta tietämättömät tekevät nytkin päätöksiä, Sinkkonen aprikoi. Ennätyskuntoinen Keijutar huolehtii matkavauhdista, mutta kestääkö sen veto loppuun asti . Ari Moilasen mukaan voimia jäi hiukan varastoon, kun tallikaveri E.V. – Luulisi rahaakin löytyvän sen verran, että tusina todellisia menestyjäehdokkaita saadaan täysitehoisesti valmistautumaan kahdeksi vuodeksi. Viimeisten harjoitusten perusteella uskon Blue Suede Victoryn taistelevan voitosta viitosradasta huolimatta, Mikko Lilleberg vihjasi. – Puhun tietenkin mielelläni vain kestävyysjuoksusta, mutta yleisesti ottaen tässä tilanteessa on kysyttävä lajiryhmiltä kentän tasolta, mitä siellä on mielessä ajatellen kahta seuraavaa vuotta. Hän kehotti puheenjohtaja Ilkka Kanervaa eroamaan ja valmennusjohtaja Into Turvasta eläkkeelle ennen aikojaan. 110 m aidat: Matti Niemi Turun Urheiluliitto (13,57), Juha Sonck Turun Urheiluliitto (13,92), Marko Ritola Oulun Pyrintö (13,94). – Juhalla on aina ollut terhakoita mielipiteitä, sen tiedän vanhastaan, naurahtaa Antti Lanamäki, SUL:n valmennuspäällikkö vuosina 1974-84. – Pariisin tapahtumien seuraaminen oli varsin murheellista kotoakin käsin. Naiset: 100 m: Heidi Hannula Oulun Pyrintö (11,60), Johanna Manninen Nurmon Urheilijat-99 (11,35), Elisa Hakamäki Tampereen Pyrintö (11,80). (06) 8289 256, 8289 251 tai 8289 207. 55 K. Barthez totesi maanantaina radiohaastattelussa haluavansa pysyä ManU:ssa. Piiriottelu järjestettiin Sursikin hienolla yleisurheilukentällä Pännäisissä. Hänen ja kantapääleikkauksen jälkeen paluuta tositoimiin jälleen tekevän Samuli Vasalan yhteistyö jatkuu tiiviinä kohti Ateenan olympiakisoja. Ruotsin Allsvenskan: IFK Göteborg–Elfsborg 0–1 (E: Jari Ilola vaihdosta 74. Kesällä 32 vuotta täyttänyt Barthez menetti viime kauden lopulla ykkösmaalivahdin paikkansa. – Monesti on jäänyt sellainen vaikutelma, että ollaan aika vähään tyytyväisiä. M17 Pituus: 1) Tero Ojala KP 6,17 -0,4, 2) Mauri Kaattari KP 6,02 -0,8, 3) Rune Vikström ÖID 5,50 -1,3, 4) Adam Näse ÖID 5,23 -1,5. Ensimmäisissä MM-kisoissa 1983 Helsingissä niitä tuli yksi kutakin väriä, Lanamäki muistuttaa. SUL:n puheenjohtaja Kanerva lupaili kaikkia kortteja pöytään, jotta Helsinkiin yllättäen saaduissa MM-kisoissa 2005 tulee mitali tai kaksikin ja puolenkymmentä pistesijaa. Gebala 2 dan 0400-580387 Ilmoittautuminen alkeiskurssille RÄNN IT HAKA LASTA Tarjoushintaan rakennuspellit, tikkaat, lumiesteet, kattosillat ym. – Keskisalo oli Pariisissa Suomen paras yleisurheilija ja mielekseni vielä kestävyysjuoksija. T15 800 m: 1) Saara Haanpää KP 2.23,25, 2) Jenny Storlund ÖID 2.25,46, 3) Katriina Uusimäki KP 2.27,40, 4) Elin Backman ÖID 2.31,09, 5) Christina Ingo ÖID 2.32,20, 6) Annamari Jukkola KP 2.38,55. Amatöörit irti kestävyysjuoksusta! Pekka Vasalan vuoden 1972 olympiavoittajaksi valmentanut Kari Sinkkonen on eläkeläisenäkin touhussa täysillä mukana. 800 m: Minna Järvenpää Kokkolan Veikot (2.03,43), Mari Järvenpää Kokkolan Veikot (2.08,99), Suvi Myllymäki Helsingin Kisa-Veikot (2.06,12). Murheen alhossa on jo paukuteltu mielipiteitä tyyliin tätähän minä olen jo pitkään sanonut tai vaihtakaa vastuullisia ja äkkiä! Suorinta suomea laukoi tuoreeltaan kisojen perään 1980-luvulla kestävyysjuoksijoista Urheiluliiton (SUL) lajipäällikkönä muutaman vuoden vastannut Juha Väätäinen, 62. Kestävyys on ruunan vahvin valtti ja laukkaherkkyys akilleen kantapää, Veli-Erkki Paavola taustoitti. ÖID murskasi Sursikin kentällä Nivalan Urheilijoiden Reima Haapakoski voitti ylivoimaisesti P15-sarjan kuulan. Väätäinen naulitsee aina SUL:n entinen valmennuspäällikkö Lanamäki: Heikko kisamenestys innosti mm. – Nyt puhutaan vain huolesta Helsingin 2005 MM-kisoista. 15,6a (538), 4) New King Urö* 15,7a (51), toto (3-4-5): 1,66 1,77-2,09-5,39 8,51. Tälle kaudelle päävalmentaja Alex Ferguson toi ryhmään jenkkimaalivahti Tim Howardin, joka on pelannut kaikki ManU:n pelit. Normaalikunnossa se olisi lähellä voittoa, mutta nyt lähdemme epävarmoin miettein matkaan, Ahti Antti-Roiko tunnusti. Onhan se kivaa olla Suomen paras, mutta ei se vielä takaa paljonkaan kansainvälisillä kentillä. Me kaikki joudumme käymään tällaista läpi. N19 Kiekko: 1) Pernilla Ek ÖID 37,45, 2) Lena Solvin ÖID 30,37, 3) Linda Kemppe ÖID 28,87, 4) Matleena Mäki-Petäjä KP 27,21, 5) Mirjami Järvilä KP 26,58, Kilpailun ulkopuolella Cathrine Boman LiljIK 42,18. Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Small Talk/Ari Kela 15,1a, 2) Shooting Steel 15,3a (150), 3) Mellby Quick 15,4a (33), 4) Guenon Kemp 15,6a (460), toto (5-12-9): 5,60 2,05-3,40-1,40 49,60. MM-hopea 110 metrin aidoissa 1983) puhuivat puolestaan. Pituus: Niina Saarman-Bartholdi Hämeenl. 2003 kello 9.00-15.00. 4x100 m: Tuomas Näsi, Markus Pöyhönen, Stefan Koivikko, Ville Vakkuri ,Tommi Hartonen 4x400 m: Wilson Kirwa, Abdelghani Nouidra, Juhani Mikkola ,Ari-Pekka Lattu, Kalle Simpanen. N19 Korkeus: 1) Jonna Anias KP 172, 2) Maria Holm ÖID 160, 3) Johanna Suikkanen ÖID 155, 4) Anna Järvinen ÖID 155, 5) Annika Lindgren KP 150. Olen 32, ja luulen että olisin reagoinut toisin jos olisin 26 tai 28. M17 800 m: 1) Sebastian Engström ÖID 2.06,96, 2) Taneli Kanala KP 2.07,46, 3) Jonas Lindell ÖID 2.10,04, 4) Timo Mouru KP 2.10,10, 5) Björn Sjölund ÖID 2.16,27. Tarjouspyyntöasiakirjoja voi pyytää ruokapalveluyksiköstä puh. Sinkkonen ja Väätäinen ovat edelleen tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Maajoukkueessa miehelle kuitenkin töitä vielä löytynee. – En näe itseni lähtevän Manchesteristä. Portugalin liiga: Belenenses–Uniao Leiria 1–1. toto (13-10-2): 3,40 2,07-2,212,50 12,39. Italian Serie A maanantaina: Ancona–AC Milan 0–2. 5 000 m: Turo Inkiläinen Kuhmoisten Kumu (13.52,51), Tuomo Lehtinen Turun Urheiluliitto (14.01,83), Jari Matinlauri Lahden Ahkera (13.49,49). 5 000 m kävely: Outi Sillanpää Turun Weikot (23.37,69), Marja Penttinen Lapuan Wirkiä (24.23,51), Mia Hovi Vihdin Viesti (24.17,17). T15 100 m (-1,9): 1) Emma Linton ÖID 12,72, 2) Johanna Salmela KP 13,36, 3) Emmi Jämsä KP 13,43, 4) Gabriella Bengs ÖID 13,65, 4) Johanna Virkkala KP 13,65, 6) Vanessa Vandy ÖID 13,71. Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Meno-Raketti/Pekka Vehviläinen 27,7a, 2) Tuuli-Ville 28,4a (438), 3) Hopuna 28,4a (18), 4) Selman Sakari 28,8a (98), toto (43-6): 3,79 1,49-2,62-1,19 84,26. T15 Seiväs: 1) Vanessa Vandy ÖID 290, 2) Michelle Vandy ÖID 260, 3) Maija Krook ÖID 240, 4) Elisa Rautaoja KP 210, 5) Tiina Leskelä KP 190. 1 500 m: Anders Rockas Porvoon Urheilijat (3.44,76), Kukkamo (3.44,80), Jan-Erik Salo IF Åsarna Kruunupyy (3.44,89). 200 m: Koivikko (21,32), Hartonen (20,87), Ville Vakkuri Oulun Pyrintö (21,30). Mäntsälä: Harjoitusottelu: Pelicans–SaiPa 4–0 (0–0, 4–0, 0–0). 10 000 m: Janne Holmén Jomala IK/IF Åland (28.09,94), Matinlauri (29.15,22), Jussi Utriainen Lahden Ahkera (28.50,20). Hämeenlinna Tänään keskiviikkona klo 17.00 REISJÄRVI SUPERIIN. Joko onnistutaan tai epäonnistutaan, mutta onpahan ainakin yritetty kaikkensa, Lanamäki patistaa nykyvastuullisia. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Golden Bubble/Esa Holopainen 17,6a, 2) Aaron 17,6a (55), 3) Miss Mystar 17,8ax (100), 4) Andy Dart 18,0a (204), toto (10-1-6): 2,37 1,41-1,80-2,42 6,31. M17 Kiekko: 1) Adam Näse ÖID 48,21, 2) Mauri Kaattari KP 45,88, 3) Joni Mattila KP 45,32, 4) Ville Strömblad ÖID 38,77, 5) Martin Granö ÖID 38,50. 5 000 m: Kirsi Valasti Turun Weikot (15.56,47), Ulla Tuimala Äänekosken Urheilijat (16.03,35), Maija Kukkohovi Oulun Pyrintö (16.43,15). Antti Lanamäki aistii yleisurheilun suomalaisessa alakulossa laajempiakin vaaran merkkejä. NAISTEN Timo Mustonen HELSINKI (UT) Suomalaisten yleisurheilijoiden mitaliton vätystely Pariisin MM-areenalla väänsi suupieliä alaspäin itse kullakin huippuurheilun sympatiseeraajalla. Kokkola 02.09.2003 Ruokapalveluyksikkö KOTIOTTELUT Keski-Pohjanmaalla Reisjärvi . Lähtö 8, sh 2 100 m: 1) Vihteliina/Harri Koivunen 29,3, 2) Ravisteli 30,2 (39), 3) Akleija 29,4x (142), 4) Postin Eila 29,4 (267), poissa: 5. Korkeus: Niina Masalin Helsingin Kisa-Veikot (178), Pia Lindroth Turun Urheiluliitto (178), Hanna Mikkonen Ruoveden Pirkat (190). N17 Keihäs: 1) Mikaela Kåll ÖID 32,54, 2) Caroline Backa ÖID 29,49, 3) Päivi Rauma KP 28,17, 4) Johanna Gammal ÖID 27,37, 5) Hanna Vuolteenaho KP 27,04, 6) Hanna-Maari Latvala KP 14,55. T15 Pituus: 1) Sanna Nygård ÖID 4,90 -0,3, 2) Jennifer Kjellman ÖID 4,84 -0,5, 3) Gabriella Bengs ÖID 4,74 -0,4, 4) Ursula Ylikoski KP 4,64 -0,7, 5) Kirsi-Maria Pulkkinen KP 4,56 -0,2. Norjan liiga: Lilleström–Vålerenga 0–0. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Timo-Jaakko Virkkala YLIVIESKA Einari Vidgrenin tallin Blue Suede Victory on Keskisen iltaravien mielenkiintoisin tähtivieras tänään. 4x100 m: Sari Keskitalo, Elina Lax, Heidi Hannula, Johanna Manninen. toto (4-2-8): 4,80 2,16-1,54-3,81 7,56. Nämä ovat jalkapallon yläja alamäkiä, Barthez jutteli. syyskuuta Slovenian EM-karsinnoissa. Alle 15-vuotiaana on liian varhaista suunnitella mitään pysyvää ja yli kaksikymppisenä usein jo myöhäistä. Kuvassa naisten keihäässä epäonnistunut Paula Huhtaniemi. HAKALA OY 0400-560 957 KUULUTUS Lohtajan kunnanvaltuusto kokoontuu Lohtaja-talon valtuustosalissa keskiviikkona 10.9.2003 kello 17.30. 400 m: Sanna Aaltonen Eurajoen Veikot (55,2/55,65), Mykkänen (53,19), Petra Söderström IF Drott Pietarsaari (55,21). N17 100 m aj: (-2,0) 1) Hanna-Maari Latvala KP 15,89, 2) Caroline Backa ÖID 16,78, 3) Carolina Ohlis ÖID 18,17, 4) Jessica Westö ÖID 18,52, 5) Pauliina Tuoreniemi KP 18,53. Juvonen 2 dan 0500-665410 M. Seiväs: Birgitta Ivanoff Turun Urheiluliitto (390), Teija Saari Alavuden Urheilijat (395), Hanna Palamaa Espoon Tapiot (400). Kuula: Tanja Mäkinen Järvenpään Palo (14,05), Hennariikka Järvinen Turun Urheiluliitto (14,14), Niina Kelo Järvenpään Palo (14,96). Kuortaneella on kova kehitysbuumi jatkuvasti päällä, eikä vähiten yleisurheilumme käyrän kääntämiseksi. Troikka: 79,89. T15 Kuula: 1) Johanna Salmela KP 11,75, 2) Cecilia Appel ÖID 10,28, 3) Minea Håkans ÖID 9,86, 4) Saara Järvilä KP 9,07, 5) Sabina Nylund ÖID 8,80. 400 m: Wilson Kirwa Lahden Ahkera (47,41), Abdelghani Nouidra Lappeenrannan Urheilumiehet (47,22), Juhani Mikkola Hämeenlinnan Tarmo (47,82). – Likan Rölli palaa lähes viiden kuukauden kilpailutauolta. Nyt minulla on tarpeeksi kokemusta, jotta voin todeta itselleni olevani onnekas voidessani tehdä tällaista työtä. P15 Seiväs: 1) Lauri Marjamaa KP 340, 2) Markus Eronen KP 310, 3) Johnny Backlund ÖID 280, 4) Victor Westö ÖID 270, 5) Eemi Koivu ÖID 230, 5) Atte Hoikka KP 230. Ravit Yleisurheilu Tennis Brno: Maaottelu: Tshekki–Venäjä 2–1 (2–1, 0–0, 0–0) Suomi kohtaa Ruotsin EM-sarjan kilpailussa 1/4 Helsingissä 4. V4kerroin: 19,94. – Blue Suede Victory oli hyvä neljäs Killerin kultadivisioonassa, jossa voiton vei David Raymond. 400 m aidat: Tea Finni Joensuun Kataja (60,02), Manuela Bosco Mikkelin KilpaVeikot (57,92), Milla Kelo Järvenpään Palo (58,68). Suomenhevosten kovimman tasoituksen niukka suosikki Pirta-Ella laukkasi viimeksi Kajaanissa. Kanerva puheenjohtajana on temppelinharjalla. Korkeus: Jussi Tasala Ikaalisten Urheilijat (214), Mika Polku Virtain Urheilijat (221), Oskari Frösen IF Länken Kristiinankaupunki (228). V4-kerroin: 62,79. M17 100 m (-2,8): 1) Tero Ojala KP 11,96, 2) André Stenfors ÖID 12,06, 3) Matias Holmbäck ÖID 12,31, 4) Alex Hellman ÖID 12,43, 5) Timo Mouru KP 12,49. – Ruotsi-ottelunkin lähtökohdat ovat kuin 1960-luvulla, jolloin olin häviämässä naapurille radalla useamman kerran, vertailee 110 metrin aitojen kaksinkertainen SM-kultamitalisti (1965, -67). 400 m aidat: Ari-Pekka Lattu Lahden Ahkera (49,36), Jussi Heikkilä Virtain Urheilijat (51,39), Kalle Simpanen Helsingin Kisa-Veikot (51,32). – Ellei alavire oikene ja käänny pian, yleisurheilun kiinnostavuus hiipuu huolestuttavasti sekä harrastajamäärissä että suuren yleisön keskuudessa. P15 Kuula: 1) Reima Haapakoski KP 17,39, 2) Viipe Koivu ÖID 14,11, 3) Niko-Matti Koskela KP 14,04, 4) Henrik Ekstrand ÖID 13,35, 5) Miika Antti-Roiko KP 13,26, 6) Simon Lönnqvist ÖID 11,61. syyskuuta: Miehet: 100 m: Stefan Koivikko Karhulan Katajaiset (paras tulos 2003 10,47), Tuomas Näsi Helsingin Kisa-Veikot (10,47), Tommi Hartonen Helsingfors IFK (10,31). toto (5-12-8): 1,47 1,37-6,938,75 34,02. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Picasso Star*/Akseli Lahtinen 18,0, 2) Frego Emma 18,2 (68), 3) Relentless Laukko 18,9x (69), 4) Clara Starfighter 18,2 (52), poissa: 15. M19 1500 m: 1) Nicklas Sandells ÖID 4.32,73, 2) Richard Mitts ÖID 4.37,58, 3) Antti Pesola KP 4.38,27. 3 000 m esteet: Jukka Keskisalo Joensuun Kataja (8.17,72), Kim Bergdahl Gamlakarleby IF Kokkola (8.37,99), Mikael Talasjoki Helsingin Kisa-Veikot (8.46,05). ÖID vei kaksi edellistä ottelua nimiinsä yhdellä pisteellä. syyskuuta ja Venäjän 7. Cedar oli edellä. Moukari: Merja Korpela (64,44), Mia Strömmer (65,53), Sini Pöyry (67,64). Hän vaati itseltään joskus liikaakin, mutta tulokset (mm. N19 200 m (-0,1): 1) Jonna Huhtaoja ÖID 26,61, 2) Annika Kattilakoski KP 26,94, 3) Jannica Rönnqvist ÖID 26,96, 4) Anna Storlund ÖID 27,08, 5) Annika Lindgren KP 28,70. – Parhaimmillaan Likan Röllillä on ajettu tauon jälkeen 1.29aikainen 2000 metrin hiitti ja sitä vauhtia ruuna porskutteli helposti, Paavola huomautti. Keski-Pohjanmaalla oli tällä kertaa suuria vaikeuksia saada jalkeille täyttä joukkuetta. syyskuuta, turnausisäntä Tshekin Pardubicessa 6. Moneen lajiin lähdettiin jo ennalta hävinneinä, kun suorituspaikalle tuli vajaalukuinen miehitys. – On totta, että minulle käy ensimmäisen kerran näin, mutta se tapahtuu hyvällä hetkellä. Lohtajalla 2.9.2003 Pentti Hyyppä kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kuulutukset Palveluhakemisto KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Tarjouspyyntö perunasta ja porkkanasta Kokkolan kaupungin ruokapalveluyksikkö pyytää tarjousta koulujen ja laitosten tarvitsemasta perunasta ja porkkanasta hankintakaudeksi, joka alkaa 01.10.2003 ja päättyy koulujen osalta 31.5.2004 ja laitosten osalta 31.7.2004. kierrosta: Orest Tershtshuk Ukraina–Kiiski 6–2, 6–4. 3 000 m esteet: Risku (9.55,44), Söderström (10.36,46), Heidi Sundberg IF Nykarlebynejden (10.37,80). K-P tyrmättiin totaalisesti pistein 152–117. Moukari: Jarkko Paljakka Jaalan Voima (74,29), David Söderberg IF VOM Vöyri (78,83), Olli-Pekka Karjalainen Töysän Veto (80,20). Juha Väätäistä tuttuun kritisointiin. syyskuuta. – Juha naulitsi joskus minutkin, vaikka silloin saatiin mitaleitakin. Kakkosmaalivahtina on istunut Roy Carroll. P15 800 m: 1) Sebastian Härtull ÖID 2.10,91, 2) Eric Storvall ÖID 2.12,95, 3) Juha-Matti Joki KP 2.13,72, 4) Markus Isosalo KP 2.14,59. Vaikka lajiryhmä otti kaksi neljättä sijaa, yleiskuvan kisat toisensa jälkeen pelastanutta mitalia tai kahta ei nyt tullut. 100 m aidat: Susanna Rajamäki Karijoen Tappara (13,89), Johanna Halkoaho Suodenniemen Urheilijat (13,35), Hanna Korell Oulun Pyrintö (13,50). Ranska kohtaa seuraavaksi 6. H/M19 Kula Kuula N17 800 m: 1) Heidi Eriksson ÖID 2.25,17, 2) Karin Storbacka ÖID 2.25,88, 3) Lotta Storlund ÖID 2.30,05, 4) Helianna Tirri KP 2.36,39. syyskuuta Kyproksen ja 10. – Tähän sopii esimerkiksi Arto Bryggare. Seiväs: Vesa Rantanen Virtain Urheilijat (560), Mikko Latvala Haapajärven Kiilat (545), Matti Mononen Imatran Urheilijat (565). Barthez haluaa pysyä ManU:ssa Helsinki: Suomen joukkue Ruotsi-otteluun Helsingin olympiastadionille 5.–6. Nopeat toimitukset Asennukset takuutyönä E. Kiova: Miesten ATP-haastajakiertueen 50 000 dollarin turnaus: Kaksinpelin karsinta: 1. – Valmentajiinkin on luvattu panostaa reippaasti. toto (15-3-9): 31,39 6,82-2,08-2,70 69,69. L. Kuula: Conny Karlsson Pargas IF (20,60), Ville Tiisanoja Kenttäurheilijat-58 Vantaa (20,37), Tepa Reinikainen Kangasniemen Kalske (20,45). Lähtö 5, V4-2, lv 1 600 m: 1) Last Love Song/Markku Nieminen 15,1a, 2) Rivaldo 15,3a (94), 3) Alexia Amber L. Kisa (627), Natalia Kilpeläinen Joensuun Kataja (649), Halkoaho (663). Yleensä en veikkaile ennakkoon, mutta Kuortaneen eliittikisoissa eteen tuotiin lappu, johon piti merkata ennustus MM-menestyksestä. Et saa hermostua, sinun on jatkettava työntekoa, Barthez totesi Europe 1 -radioaseman haastattelussa. toto (7-9-3): 1,87 1,24-1,97-1,48 11,61. Tauolta palaava kaksikko Likan Rölli ja Marin Lento iskee kärkihevosten kimppuun toisella kierroksella ja voitto ratkeaa vasta maalisuoralla. PEDERSÖRE (KP) Keski-Pohjanmaan nuorten yleisurheilujoukkue tarjosi kahtena edellisenä vuotena tasaväkisen vastuksen ÖID:n nuorten piiriottelussa. Kolmiloikka: Teija Hannila Äänekosken Urheilijat (13,50), Kilpeläinen (14,18), Heli Koivula-Kruger Kauhajoen Karhu (14,39). Ensin on kuitenkin selvittävä Ateenasta, joka liittyy samaan kimppaan Helsingin kanssa. 10 000 m: Valasti (34.25,97), Maria Söderström Helsingfors IFK (34.58,26), Kukkohovi (35.28,13). Tiistaina oli meininki toinen. Mikko Lillebergin valmentama jenkkiori haastaa Emrik Du Hautyn, First Class Daddyn ja kumppanit voittokamppailuun V4-pelin päätöskohteessa. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Sunday Que/Esa Vaahtera 17,3a, 2) Roberto Clown 17,3a (60), 3) Fighting Boy 17,5a (30), 4) Brooke Dart 17,6a (85), toto (4-3-1): 14,97 3,41-2,38-1,69 57,00. Pituus: Petteri Toivanen Kaustisten Pohjanveikot (754), Simon Sundsten IK Falken Pietarsaari (756), Kenneth Kastrén Helsingfors IFK (776). On otettava raakoja riskejä Lanamäki on niin ikään eläkkeellä, mutta johtaa Kuortaneen urheiluopiston hallitusta. En tosin odottanutkaan ihmeitä. – Ruotsin ärsykkeen pitäisi olla sellaisen, että meidän on pystyttävä ainakin samaan. Hänellä on kovat eväät eteenpäin, on vauhtikestävyyttä ja kirikykyä sekä henkistä kanttia, Sinkkonen ylistää. 200 m: Pirpa Menonen LUM (23,81), Manninen (22,97), Kirsi Mykkänen KuopNMKY (24,18). min), Sundsvall–Örebro 0–1 (Ö: Fredrik Nordback 90 min), Malmö FF–Öster 3–2 (M: Jussi Nuorela 90 min). Pistin viisi pistesijaa eli olin yhdellä liian optimisti. Lähtö 10, sh 2 100 m: 1) Fobrik/Heikki Hietanen 28,6, 2) Tipsun Saara 28,7 (92), 3) Lamori 28,8 (109), 4) Toniori 28,9 (198), poissa: 1,5,6. – Kestävyysjuoksussa on hyvät ja voimassa olevat suunnitelmat, joita ei pidä kabineteissa sorkkia. Kuva: Seppo Luokkala/arkisto PARIISI (STT–AFP) Ranskan jalkapallomaajoukkueen maalivahti Fabien Barthez on tippunut seurajoukkueessaan Manchester Unitedissa kolmosmolarin rooliin, mutta mies ei aio luovuttaa. Tuloksiakin on jo tullut ja parempaa on luvassa, Sinkkonen korostaa mainiten Janne Holmenin, Jukka Keskisalon ja Johanna Riskun. Kiekko: Mikko Kyyrö Keravan Urheilijat (63,24), Petri Hakala Turun Urheiluliitto (61,40), Timo Tompuri YU-Team Sahalahti (63,08). Tulokset: Sekaviesti 6 x 200 m: 1) Österbotten 2.29,49, (Vanessa Vandy, Robin Ahlfors, Karin Storbacka, André Stenfors, Jonna Huhtaoja, Jonathan Åstrand); 2) Keski-Pohjanmaa 2.34,31, (Johanna Salmela, Oskari Kivinen, Hanna-Maari Latvala, Timo Mouru, Annika Kattilakoski, Antti Pesola). Omistajaporukan kanssa päätimme, että Rölli jättää kesäkisat väliin ja kerää voimia syksyn ja talven koitoksiin. 800 m: Juha Kukkamo Lahden Ahkera (1.47,09), Kirwa (1.46,50), Antti Vasala Lahden Ahkera (1.49,55). N17 Kolmiloikka: 1) Åsa Bergdahl ÖID 10,50 +1,5, 2) Jennifer Träsk ÖID 10,50 +1,6, 3) Iida-Maria Peltomaa KP 10,30 +1,7, 4) Carolina Ohlis ÖID 10,24 +1,9, 5) Pauliina Tuoreniemi KP 10,13 +1,8. – Pirta-Ella ei ollut hyväntuntuinen Kajaanissa, mutta mitään vikaa tammasta ei löydetty. M19 Kolmiloikka: 1) Daniel Sjölind ÖID 13,74 0,0, 2) Henri Kivelä KP 13,21 0,0, 3) Johan Nordmyr ÖID 12,27 0,0, 4) Rasmus Granholm ÖID 12,18 +0,3, 5) Timo Turpeinen KP 11,62 +0,8. Se olkoon jatkossakin liittovaltuuston tehtävä. Kiekko: Niina Kelo Järvenpään Palo (51,43), Anita Hietalahti Joensuun Kataja (56,63), Tiina Kankaanpää Seinäjoen Urheilijat (56,95). Keihäs: Paula Huhtaniemi (64,90), Taina Kolkkala (61,96), Mikaela Ingberg (63,55).. Jalkapallo Jääkiekko 16 Urheilu Keskiviikkona 3.9.2003 s KESKIPOHJANMAA Urheilumuistio Lajiesittely to 4.9.2003 klo 19.30 Jäähallin alakerta/ Kaarlelank. Päivän Duo: vaihto 36 841.00 e; oikea rivi 5-4; poissa II/8,11 kerroin 95,27. 2. Jos halutaan parempaa, on otettava raakoja riskejä panostuksissa. 1 500 m: Johanna Risku Turun Urheiluliitto (4.07,30), Minna Järvenpää (4.21,45), Minna Nummela Helsingin Kisa-Veikot (4.22,32). Keihäs: Aki Parviainen Joensuun Kataja (83,30), Tero Pitkämäki Nurmon Urheilijat-99 (80,43), Teemu Wirkkala Toholammin Urheilijat (80,10). Tarjoukset tulee palauttaa viimeistään 22.09.2003 klo 16.00. Niin on luvattu ennenkin, mutta toivottavasti nyt ryhdytään myös sanoista tekoihin kerrankin. 10 000 m kävely: Jani Lehtinen Lappeenrannan Urheilumiehet (43.19,30), Antti Kempas Tuusulanjärven Urheilijat (43.23,33), Timo Viljanen Raision Ryhti (46.46,79). Nuoret elävät juuri lukioiässä vaihetta, jolloin ratkaisuja urheilunkin osalta tehdään. M19 Kuula: 1) Jani Santala KP 14,36, 2) Markus Röösgren ÖID 13,65, 3) Daniel Sjölind ÖID 11,21, 4) Timo Turpeinen KP 8,06. Ylivieska keskiviikko 1 7 I.P: Vektori, 1 Pusteli, 5 Laakeri 2 3 Sailmaid, 4 Fast Races, 1 Bluegrass Blues 3 3 Pro Trombi, 11 Jetset Jimmy, 5 Hermes Nordico 4 3 Slutlekt, 5 Guyellen, 2 Count Willa 5 Kaikki hevoset 6 5 Pirta-Ella, 12 Likan Rölli, 13 Marin Lento, 2 Keijutar 7 10 Blue Suede Victory, 9 Emrik Du Hauty, 8 First Class Daddy 8 6 Huitari, 8 Ulpuliina, 2 Kaupoi 9 15 Lovebell, 2 Speed Larlee, 8 Bossy Scamp 10 6 Waltter Dahlia, 11 Jon Theodore, 7 Hills Butterfly Blue Suede Victory taistelee voitosta Mikko Lillebergin vihje Keskiseen Teivo Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Patrikin Muisto/Hannu Kamppuri 31,5, 2) Taikapotku 31,6 (252), 3) Inkun Ville 31,8 (504), 4) Reson Voke 32,9 (73), poissa: 13. Suuri yleisökin kääntää selkää
Tyttökerho klo 16.3017.30 Kulumassa, 1-3 lk tytöille, ohjaajina Tiia Arkkukangas, Johanna Torvikoski ja Johanna Juupaluoma. 050-5328780. Ilm. Tuomo Jukkolan puh. klo 12 Kärppä, 17.9. Mutkalammille Riitta Erkkilällä (Riitta Erkkilä, Päivi Erkkilä). Seurapuhe klo 14.15, Antti Tyynelä. Klo 18.30 Israelilta srk-talolla, aihe ”Epäpyhä sota”, Maija-Leena Pelttari, Heikki Kangas, Parpala, kahvitus alussa, järj. 24.9. Säännöllinen vapaapäivä on maanantai ja toinen vapaapäivä vaihtelee tilanteen mukaan. Hautaan siunattu: Raili Annikki Jukkola, 75 v. Raamattupiiri seurakuntakodissa klo 19. klo 18.30 Marinkaisten rukoushuoneella, 16.9. klo 10-12 Marinkaisten rukoushuone. Alaviirteellä Sirkka Pottalalla, 15.9. Kalaja Pyhäjokialueen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus Rautatienkatu 6 C 2 (apteekin talo, käynti pihan puolelta) 84100 Ylivieska. Niemosen pyhäkoulu alkaa su 14.9. PÄIVÄKERHOT: Päiväkerhot alkavat 15.9. Nuortenilta Aittaniemessä 19.00-22.00 III-leirin jatkorippiksen yhteydessä. diakoniatyön koulutuksessa Kuopiossa. ke 10.9. klo 12. 26.-28.9. Kor. Kastettu: Senni Helmi Elviira Niemelä. 877 356 tai 040-754 5147. 772 9900, t. Papin tavoittaa varmimmin virastopäivinä (ti ja pe 9-13, to 14-18) ja muulloin matkapuhelimesta. Seurapuhe klo 13.30, Veikko Humalajoki. kirkkoherran Tuomo Jukkolan virkaan. Hyrskis 1-2 luokkalaisille, hinta 10 euroa lohtajalaiset, ilmoittautuminen viim. seurakuntatalolla. Kulumassa. Syysseurat jatkuvat Reisjärven kirkossa: Seurapuhe klo 18, Veikko Humalajoki. Kulumassa. LAPSET JA NUORET: Torstai 4.9. muuttunut päivä. Poikakerho klo 18.4519.45 Kulumassa, 3-6 lk pojille, ohjaajina Joni Jukkola, Joonas Huuki ja Matias Hernesniemi. 0442824515. Ilm. Virtanen Viivi & Wagner Jere KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 3.9.2003 17 Uskonnollinen toiminta Sekalaiset Hautaan siunattu: Sulo Hautamäki 77 v. 3.9. Ke 3.9. Tiistaina 9.9. (08) 425 99. Palveleva puhelin 100 71 (joka päivä klo 20-23). Kulumassa (seurakuntatalon nuorisotiloissa, Valtakatu 20): Ti 9.9. Ti 9.9. 877 611 Kastettu: Aada Viivi Kaarina Korpela, Vili Mooses Lappi, Onni Pietari Viirret (Treen Härmälän srk). KLO:20:00. Siioninvirsiseurat klo 19. Sekakuoro, Mainingit, Annukka Ahola, kanttorina Esko Hirvi, urkurina Markku Hekkala, uusi kirkkoherra saarnaa. Klo 19 Kaustisen ja Vetelin miesten raamattupiiri Kaustisen srk.:ssa, Room.2-3. Oili 040-744 6961 seurakunta maksaa osan lohtajalaisten maksusta, muille kalliimpi. Keskiviikkona 3.9. Ti 8.9. 087729900 Diakoniatoimisto avoinna ma–pe klo 9-11. 24.-26.10. suoramyyntihallilla. TULOSSA: 21.9. Diakonissa on 8.-9.9. Torstaina 4.9. 870315. Muistathan seurakuntamatkan Aunuksen-Karjalan Viteleen 10.13.10. Keskiviikkona 10.9. klo 7.00 Ahon tallilta Räyringistä, klo 7.15 Mäntyristiltä. Tulkaahan juttelemaan!! T.AP. Ke 10.9. Ry:n syysseurat Su 7.9. klo 12 yksinäisten miesten leiri-iltapäivä Hyypän Hannun ja Tytin torpassa Marinkaisissa. 1.10. Raamis klo 19. 10.9. Kotirannassa ja klo 15.30 Puistolassa, Matti Taskila. Takalon kirjastoluokassa (Katja Mutka, Aino ja Riikka Pätiälä, Soili Tiala), klo 12. päiväkerhotoimisto 772 9940. klo 18 Mäntyristillä. TULOSSA: Isoiskoulutus alkaa 12.9. Sunnuntai 7.9. Aikuisten päiväkerho klo 12. Aamurukous klo 8. Tapaamisiin! Veteli Kälviällä klo 10.30 alkaen. Tule rohkeasti mukaan! Ruskaretki Muonioon 10.-14.9. LOMALLA: Hautausmaanhoitaja Raimo Mäki-Korvela 7.8.-7.9., sijaisena Esko Pihlajakangas puh. Ei diakoniavastaanottoa 9.9. Varhaisnuorten kerhot ala-asteikäisille alkavat viikolla 37. asti, sijaisena khra Moberg (puh. Yhteinen myyntipöytä diakonija lähetystyöllä. Päiväkerho opistolla klo 17.30 ja iltahartaus opistolla klo 20. Tavoitteena on oppia ymmärtämään Jumalan vaikutusta ihmisen elämässä. Sylvi Verrosella. 5 kk 11 pv. Lestijärven khranvirastoon 06-8637120; matkapuhelin 050-5733970). Nuorten ilta on seuriksella perjantaina 12.9.03 KLO: 19:00. ja ilm. seurakuntatalolla. klo 19 Seurakunta suuri sairaala, kaikille avoin opetussarja sielunhoidosta alkaa srk-talolla. Kaikki 9-13v. klo 18 nuorisokuoro Maininkien harjoitukset. VARHAISNUORET: Varhaisnuorten kerho Mäntyristillä alk. Kysele papilta lisää. Kuollut: Taito Kauno Alfred Salmela 85v. Rovastikunnallinen näkövammaisten hengellinen päivä Reisjärvi Lohtaja (työhuone), 0440-877 085 (matkapuhelin). 040 5935661 Kirkkoherranvirasto puh. Camillalle p. klo 14.15. Hyrskyleiri 3-5 luokkalaisille, hinta 17 euroa lohtajalaiset, ilmoittautuminen viim. 7729935, matkapuh. Khra Jaakko Rantamäki vuosilomalla 10.9. Torstaina 11.9. Perhonjokilaakson Israel ystävät To 11.9. SEURATKAAHAN TAAS KOULUJEN SEINILLE ILMESTYVIÄ TIEDOTTEITA! AriPekka tavattavissa lukiolla ja yläasteella torstaisin ruokatunnilla. Halonen. Myyjäiset klo 19. mennessä virastoon p. Su 7.9. Vanhemman väen kirkkopyhä. Ke 10.9. Sunnuntaina 7.9. Leivonnaisia ym. klo 10-12 Alaviirteen kirjasto, torstaina 11.9. Leirejä Ohtakarissa: 13.-14.9. Puh. PYHÄKOULUT ALKAVAT: klo 11. TERVETULOA MUKAAN! NUORET: Pe 5.9. Eero RantaOjalan syntymäpäiväseurat klo 17. Ilmoittautuminen viim. Uudet päiväkerholaiset ilm. klo 18.30 Vartionsa aloittavat tytöt. Maanantaina 8.9. Messun jälkeen kirkkokahvit ja juhla srk-kodilla, jossa Paavo Hanhisalon esitys seurakunnan 425vuotiaan historian alkuvaiheista, ansiomerkkien jako, laulua Annukka Ahola, pieniä puheita. Klo 18.30 lähetystyön johtokunta seurakuntakodilla. Vanhemmanväen kirkkopyhän messu klo 10. p. Raamattupiiri seurakuntakodissa klo 19, Seurat Opistolla klo 20. Hartaus sairaalassa klo 13.45, Moberg. Klo 18 tyttösudarit. Päiväkerho ry:llä klo 17.30. Tärkä harjoitus, kaikki mukaan! Perjantaina 5.9. RUSKAGOSPEL Kortesjärvellä alkaen klo 18. Päivi Heiniemellä (Päivi Heiniemi, Anne Tastula, Elina Konttila). Takaisin kotipesään -tapahtuma, mukana mm. Sunnuntai 7.9. Päivällistauko klo 15. klo 19 sekakuoronharjoitukset seurakuntakodilla. Pe 5.9. Perhekerho aloittaa klo 10.-12. KUOLLUT: Hilja Orvokki Kylmänen 82v 10kk 23p TILAISUUKSIA: Torstai 4.9. klo 16.30 Tuttifrutit. Tulossa: Diakoniakylätoimikuntien kokouksia, 11.9. 8621412. Ensimmäisellä kerralla aiheena on: Mistä sielunhoidossa on kyse, Jouko Heikkinen, Tikkakoski ym. Ylikannuksen pyhäkoulu alkaa su 21.9. Tervetuloa! Kanttorin viran haku päättyy 10.9. Ry:llä. Tiistaina 9.9. Karhissa alkaa sekavartio. Lähtö Mäntyristiltä klo 10 tai suoraan Aittaniemeen klo 10.30. Pappilassa, Eskolan kololla samaan aikaan. klo 10 Jumalanpalvelus, Parpala, Riitta Kaariniemi. To 4.9. klo 18-19.30. ja 3.-5.10. Ke 3.9. Partiotoiminta alkaa Kivikoululla viikolla 37. Messu klo 19, Per-Olof Moberg, Arto Paavola. seurakuntatalon nuorisotiloissa, puhujina Marja Kangas ja Partanen. Hartaus klo 15. mennessä puh. Pe 5.9. Seurat klo 18.30 Ry:llä, Osmo Tokola ja Matti Taskila. To 18.9. puh. La 6.9. Klo 19 Miesten raamattupiiri Räyringin rukoushuoneella, 2. 15.9. Maanantai 8.9. Kahviväliaika klo 12.45. klo 12 Naisten raamattupiiri Liisa ja Martti Klemolalla Alaspäässä, Parpala. Tervetuloa entiset ja uudet pyhäkoululaiset aloittamaan syyskautta! Maanantai 8.9. Kannus EVANKELIUMIN ILTA pe 5.9. Perunapäivät 13.9. Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Mustanaamio B. Kyytiä tarvitsevat ottakaa yhteys diakoniatoimistoon puh. Tiistai 9.9. seurakuntatalon nuorisotiloissa ( Ruut Erkkilä, Riikka Levänen, Johanna Mäkinen, Marjo Virkkala), klo 11. seurakuntatalolla. Rauhanyhdistyksellä: Seurapuhe klo 12, Antti Tyynelä. La 6.9. klo 10-12 Galaxy, kirkonkylän kerhotila kirjaston vieressä, perjantaina 12.9. päiväkerhotiloissa, huom. Lauantaina 13.9. Keski-Pohjanmaan lähetysalueen nuortenilta Opistolla klo 18. Tapahtumaa ennen edellisvuoden tapaan koti-iltoja. klo 7 Aamuhartaus Järviradiossa, Tikkakoski. Klo 18 7-8 vuotiaat tyttöja poikasudenpennut, jotka aloittavat partion. 870315. Keskiviikko 10.9. Avoimet kerhot: Vanhemmat/ hoitajat yhdessä alle kouluikäisten lasten kanssa, pienet eväät mukaan. klo 16.30 Vartionsa aloittavat pojat, klo18.30 poikasudenpennut. Huom. 8.-10.9.diakonissa ei ole tavattavissa. Myytävää/arvottavaa otetaan kiitollisuudella vastaan. 2. NUORET: Buenos Aires, eli hyvät ilimat! Nuorten illat eiku jatkuu, sekä Gospel cafe-meiningit, paitsi tänä viikonloppuna. Kyytiä tarvitsevat ilm. klo 20-23 Oloilta Mäntyristillä. Nuortenilta klo 20. klo 13 Lauluhartaus Lähetyskahvilassa, Kalliojärveläiset vierailevat. Omaishoitajien leiripäivä Hongistossa, tied. Gospel cafe lauantaina 13.9.03. TULOSSA: Tiistaina 16.9. klo 12 Väliviirre. AIKUINEN-LAPSI -piirien retki Aittaniemeen pe 5.9. Lähtö ke 10.9. Partioon ilmoittautuminen klo 18. Juhlan juontavat Aulis Anttila ja Oili Ijäs. klo 10 piispanmessu, jonka yhteydessä piispa-Samuel asettaa Lohtajan 23. klo 12. klo 16.30 Vartio Karhut. klo 13 Sotainvalidien päivätilaisuus Huhtaniemen leirintäalueella. Symppis sekakerho klo 18.-19.30 Kulumassa, 4-6 lk tytöille ja pojilla, ohjaajana Riikka Levänen. näyttelijä Kari Hakala, Heikki Haataja ym. klo 19.00 Pitkänsillankatu 35:ssä Puhuu: Stefan Sundkvist. Kaikki mukaan. Perjantai 5.9. kirkossa, Lassi Kujanpää, Ari Juupaluoma, Sisko Hihnala jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu ja päiväjuhla seurakuntatalolla. Tyrskyleiri 68 luokkalaisille, hinta 17 euroa
9.10 Töissä veden alla. työntekijöitten neuvottelupäivillä Kuopiossa; ja vapaapäivät 11.-12.9. Kirkkoherra koulutuksessa 9.-11.9. 191574 20.00 Antiikkia, antiikkia. 3442796 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 102 t. 236086 23.20 Tv-uutiset. 475075 00.55 Pulssi. Ma 8.9. 160 e LUOTETTAVA SAKSALAINEN 240 e alk. Kilpailemassa Anne Kaarela Espoosta, Markku Vainio Haminasta, Jarno Eerola Helsingistä ja Aila Saranpää Toijalasta. 257680 19.15 Kauppalehden Talousuutiset. Mikäli haluat lisätietoja leiristä (ohjelmasta, maksusta, kyydistä ym.), ota yhteys diakonissa Kaarina Torveen p. klo 20-23 oloilta Mäntyristillä. 3387680 15.20 Pokémon. Teksti-tv s. Kohtaamisia Maikkarin yössä. klo 19. 84845 20.55 Vikinglotto. Su 7.9. USA 1994. Kolmen viikon välein, alkaen ke 10.9. Lisäksi raportti San Franciscosta, jossa käytiin tutustumassa EA:n tuleviin peleihin. Isä-poika sählyä (tiistaisin) Artemassa ”kotikoulu”, ala-asteikäiset + isät klo 18 18.45 sekä yläasteikäiset + isät klo 18.45 19.30. Su 7.9. Samalla vietetään eläkeliiton kirkkopyhää. 6.40 Terveyspalvelujen kilpailuttaminen. 66241 12.15 FST: Treffpunkt Berlin. PALVELEVA PUHELIN 10071 joka päivä klo Su 7.9. Raution Seudun Ry:n SYYSSEURAT alkavat EHTOOLLISKIRKOLLA klo 19, Ilpo Syrjä ja Kauko Ahola, iltahartaus Suojarinteellä, Kalle Rautakoski. 7.20 Lasten suojelu hyväksikäytöltä. 3794926 07.00 Digimon. Koostejakso seksikkäimmistä piilokamerasketseistä. klo 19 diakoniajohtokunnan kokous virastolla Kokkolassa, Teatteri Iltatähdessä Auli-Maria Ruuskanen esittää yksinpuhelun ”Alisja” (su 7.9, la 20.9. To 04.09.: Kirkonkylän varttuneen väen kerho srk-kodissa klo 12. -00 sininen, aut.ilmastointi, ajotietokone, ym. klo 18 Raamattupiiri Haasiomäellä Niementie 190. Ke 10.9. Entiset ja uudet laulajat tervetuloa! Mukaan pyyhkeet. 4208 12.00 FST: 4 x suomeksi – suomea lukiolaisille. 90 t, 1 om. Ma 8.9. 8.45 Ymmärrä itseäsi sukusi kautta, vieraana perheasiantuntija Kirsti Ijäs. (rek. Lähetyksessä käsitellään erilaisia teemoja henkilökuvien kautta, käsitellään ajankohtaisia asioita ja arvoja. Su 7.9. Vaunu Solifer 5502i Teli -89 kats. to 4.9. 56 t. Pohjois-Karjalassa kuvattu elokuva kertoo puunjalostusja tekstiiliteollisuuden työläisten elämän käännekohdista. mahdollisimman pian virastoon p. Archie ystävystyy sairaalassa tietämättään mustan miehen kanssa. Lasten välit eivät ole parhaat mahdolliset. Uutisja ajankohtaisohjelma, joka tarttuu niin päivän kovaan uutiseen kuin mielenkiintoisimpaan puheenaiheeseenkin. ompeluseurat Ry:llä klo 19. 9900715 23.40 Verkkoyhteys. Kotimainen visailuohjelma. Julkkiskilpailijana laulaja Tiina Räsänen. Stereo. ke 10.9. 0600-91000 (0,35 euroa/min.+ppm) KOTISIVUOSOITE: www.kotinet.com/raution.seurakunta Rautio Viikon sana myös netissä www.keskipohjanmaa.net. 183241 19.00 Rankkareita ja mustia sukkia. 376. Huomenna nähdään sarjan viimeinen jakso. Englantilainen dokumenttisarja. Ti 9.9. Parasta Suomessa: pelargonia, räsymatto ja kumisaapas. Jessiellä on vaikeuksia. 9168086 23.20 Urheilu-uutiset. La 6.9. 8.900 e MB 220 C Dsl, Farm. Tracyn raskaus tulee tietoon työpaikalla, ja isästäkin on varma epäily. 16.700 e Volvo V70 2.5 TDIi autom. Lähetyksen hyväksi on myyntipöytä, johon voit tuoda syksyn satoa ja muuta sopivaa myytävää, lisäksi on arvontaa. 65970 15.03 Suomi ja laajentuva EU. Osa 2/3: Sota. Aut. Poikamiesilta.2012777 16.10 Vielä kerran. Kastettu: Eedit Julianna Göös, Juulia Elisabet Peltokorpi Aviol. Eduskunta keskustelee EU:n laajennuksesta ja siihen liittyvistä uudistuksista. Äänistä musiikkia.9420425 11.00-11.04 Tv-uutiset. Tulosruudut 7:n ja 8:n uutisten jälkeen. 893406 20.05 45minuuttia. 46628 17.40 Viittomakieliset uutiset. National Geographicin dokumentti näyttää kulissien takaa, kuinka kaikenkarvaiset eliittikoirat ja heidän omistajansa valmistautuvat vuoden kohokohtaan. VARHAISNUORET: Varhaisnuorten kerho seurakuntatalolla ke 10.9. Kuoroharjoitukset alkavat to 11.9. 6351319 16.45 Perhe on pahin. klo 19 Diakoniailta Arja ja Esa Lindbomilla Ojalassa. Osa 1/15: Mitä sä itte aattelet. V:t Sari ja Jukka Hotakainen Avioliittoon siunataan: Janne Mika Juhani ja Satu Maarit Sinikka Kauppinen. Sotkua riittää.7064574 16.10 Raumanmeri 2002: The Rasmus. Kesto 111 min. www.yle.fi/a2 3180425 15.45 S Club 7. Stereo. VOLVO V 40 2.0 Autom. Reisen. 995203 18.00 Emmerdale. Kooste Oulun musiikkivideofestivaaleilla palkituista videoista. Stereo. Laakso s. Sekakuoro klo 19 seurakuntasalissa. Rick tulee Lilyn luo tyttöjen nukahdettua, mutta ilta venyy odotettua pidempään. Uutiset ja sää puolen tunnin välein alk. Ruskagospel (The Rain) 13.9. 700777 18.30 Bonus. Pe 12.09.: Perhekerho klo 10 kanttorilassa. Nurmeksessa vaatetehdas puolestaan siirtää ompelutuotantonsa Viroon ja kymmenet pitkät työsuhteet katkeavat. Onko suomalainen filosofia hittituote Afrikassa. 3059970 13.20 Kielioppia ikä kaikki. 102086 14.05 Päivärinta. FORD HUOLTO TARJOAA TERVETULOA! VAIHTO RAHOITUS Vanha Ouluntie 148, puh. 159609 17.05 Lööpin takana. Osa 1/12: Perintö. Ti 9.9. Leivotaan muutakin kuin piiraita. Stereo. Su 07.09.: Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa klo 10, Anita Leppälä, Tapio Saunanen, Antti Haapaniemi. klo 18.30 Varhaisnuorten raamattuluokka seurakuntakodilla. 590932 17.35 Kauniit ja rohkeat. 6035609 15.45 Isojen poikien leikit. -98) 24.500 e Renault Scenic 1.9 TurboDies. 8.53 Kurkistus maalle. 72827154 08.35 Ihana Aamu. Hakan jättikonkurssin suuret puhallukset. To 18.9. Kaarina 8.-10.9. Isäntänä Jussi Halli. lapsikuoro klo 15.30 seurakuntakodissa. 2.700 e Volvo 440 1.7 GLT -91 aj. Osa 34/34. 6919628 22.00 Kymmenen Uutiset. Lestijärvi Sievi koulu klo 12.15-14.15; Kerholaisille mukaan pienet eväät. 83932 11.30 FST: Cosmomind. Herkkutatit ovat buonissimi! Israel rakentaa muuria rauhantielle. srk-kodin päiväkerhotilassa 4-5 vuotiaille klo 12.30 15.30 ja keskiviikkona 10.9. 71593 17.10 Prisma Studio. La 13.09.: Muhoksen Ry:n myyjäiset Sievin Ry:llä klo 11 ja seurat klo 18. vain 36 t. 159 tkm, sähköv., kattol., met.musta 7.900 e Toyota Carina E 2.0 Dsl, Farm. -99 Ilm., Webasto, ym. 7754222 17.15 Päivien viemää. Tule vaikka vähäksikin aikaa. 6264048 07.45 Stuart Little. Ma 8.9. Jumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Kontinen-Koski. 1. klo 12 ruokailulla. 170 t, punainen 8.300 e Peugeot 405 1.6 -90 valk., katsastettu, ei ruostunut 1.200 e VOLVO S60 2.4 T Busin. Entä mitä on afrikkalainen filosofia. 230 tkm, 5-ov., ohj.teh., met.väi 2.700 e Toyota Carina 1.6 XLi Action -90 aj. Ohjelmaan liittyy Veikkauksen rahapeli. Littlen joukkue. 310 tkm -90 pitkä, 5-on., 2-rek., vetok., met.vaal.sin. tuotantokauden jaksot uusintana. talon kerhohuone klo 12-14; torstaisin Jokikylän Ke 3.9. 06-8224964, 0400 747655 KOKKOLAN HK-AUTO OY As. Muhoksen Ry:n seurat Sievin Ry:llä klo 13. Stereo. Kuumat paikat. Space ja Ungalow tapaavat Austinissa vanhan koulukaverinsa, joka on päässyt elämässä eteenpäin. Uusinta. 9581390 17.45 FST: Kortnytt. klo 18. Maa polttelee Stefanon jalkojen alla, ja hän aikoo lähteä maasta Lexie ja Isaac mukanaan. Osa 15. Osa 4/4. alk. Tirkistelijä. PALVELEVA PUHELIN 10071 klo 20 – 24. -00 Tila-auto, met.vihr. Dokumentissa seurataan, kuinka perheväkivaltaa paennut äiti tyttärineen onnistutaan kuljettamaan yli Turkin rajan Eurooppaan. 752131 19.25 Päivän sää. arkipyhäkoulu klo 9.30 Lankilantiellä. 480015. Uusinta. 27864 17.50 Alueellinen uutislähetys. 040-536 1424 tai 08/776 632. Keskusteluun voi osallistua verkkosivulla www.yle.fi/suomipuhuu tai osoitteessa Suomi puhuu, PL 3, 40101 Jyväskylä. Liput 8 € tuntia ennen näytöstä. NUORET: Pe-la 5-6.9. Paperiliittolaiset Vesa ja Topi sekä tevalaiset Anja ja Leila vievät meidät etsimään toveruutta ja toivoa. klo 19 syysillan hartaus Liisa Venetjoen mökillä. To 11.09.: Aseman rukoushuoneen perinteiset syysseurat ja myyjäiset sekä arvontaa rukoushuoneella klo 19. klo 15 hartaus Kannelmassa ”Seurakunta – suuri sairaalla”. Stereo. Lisää sankaruutta. 5941796 16.55 Rakkain terveisin Felix. Miten pääset eroon penispillerimainoksista ja muusta roskapostista. Onko ihmissalakuljetus vain rikollisjärjestöjen tuottoisa liiketoimi. Leivomme karjalanpiiraita lauantaille, myllyn markkinoille. Kim Basinger pelaa rikollispamppujen peliä, jotta hän saisi vapaaksi vankilassa olevan miehensä (Alec Baldwin). Arto Mähönen joutui esimiesasemassaan kiusaamisen kohteeksi mutta selvisi koettelemuksistaan, nyt hän auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia. 42883 21.10 Milosevicin kukistuminen. pian kannattaa varata paikka. 28086 13.00 Tv-uutiset. Kastettu: Taija Iidamaria. 0424852200 www.ultimatehome.net Viescar Oy tasaa unelmille tietä www.viescar.fi Indolantie 7, KOKKOLA, HUOLTO (06) 8278 730, 8278 731 KESÄRENKAAT NYT EDULLISEEN SYYSHINTAAN! ERÄ RENKAITA EDULLISESTI alk. Tervetuloa! La 06.09.: Ry:n lähetysalueen nuortenilta Reisjärven opistolla klo 18. Sheila Carter, se sairas irviö!. PÄIVÄKERHOT: Päiväkerhot aloittavat viikolla 36, eli ma 1.9. Amerikkalainen draamasarja. 9.19 Kodin ensiaputarvikkeet. 56785 13.05 Supisuomea. Mukana Maija ja Hannu Nyman, Matti Korkiala, laulu ja Henna-Maija Kuki, harmonikka. Kaikki innolla mukaan. Ti 9.9. rukoushetki klo 9.30 Artoksessa. Uudet kuorolaiset mukaan heti työkauden alussa. Ke 10.09.: Musiikkityön johtokunnan kokous pappilassa kl 18. 7530338 23.15 Myöhäisuutiset. 7800154 09.30 Tunteita ja tuoksuja. 9.13 Jumppaa. Työpaikkakiusaaminen on edelleen vaiettu ongelma. 658715 20.00 Kahdeksan uutiset. PÄIVÄKERHOT alkavat tiistaina 9.9. Arvostelussa on taas brutaaleja pelejä, kuten Dead to Rights (PS2), mutta myös samaan aikaan elokuvan kanssa saapuva Pirates of Caribbean (PC). Farm. 11970 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Sijaisena Reisjärven kirkkoherra rovasti Rantamäki p. 7.50 Palkittu Remontti-Reiska. 2.700 e Audi 100 2.0E -87 aj. 8.20 Luontopolulla Namibiassa. Ke 3.9. opistolla. 4319 21.00 Akvaariorakkaus. 8368425 20.30 SpyTV Special. Kuvasuhde 16:9. klo 10 Sanajumalanpalvelus, Moberg. -97 autom., met.shamp. 279 tkm, met.sin. 7.40 Hyvinvointiyhteiskunta markkinoiden ehdoilla. 362796 00.05-01.24 Dokumenttiprojekti: Paholaisen leikkikenttä. 8.15 Taru-TV, 8.25 Lastenohjelma: Tomi ja Tytti, 8.48 Äitiyden sietämätön kevays. 1710932 20.00 Kansankynttilät. 7132593 18.36 Luontohetki: Leijonaemon tarina. klo 19). Päärooleissa: Tiina Lymi, Nicke Lignell, Minna Pirilä, Satu Silvo, Antti Virmavirta. Hannuniemi 90 vuotta Ke 3.9. 7190425 22.50 Dokumenttiprojekti: Kivi – Paperi Sakset. Jyväskyläntie HYVÄ AUTO-OIKEA HINTA Audi A4 1.8 Quattro Farm. Suomi kouluttaa ulkomaalaisia ja päästää heidät muualle töihin. DIAKONIATOIMISTO SULJETTU 8.-12.9. 73 t. 444574 14.55 Ajankohtainen kakkonen. Tarkka huoltokirja 15.900 e Volkswagen Transp. Siioninvirsien veisuuilta srk-kodissa klo 19. Uudessa Suomi puhuu -ohjelmassa käsitellään katsojien tärkeiksi kokemia aiheita ja kerrotaan kuinka ongelmat voidaan voittaa. vain 75 t. 19.900 e Toyota Avensis 2.0 Sol -98 5 ov., met.hop., aj. ja tiedustelut puh. Intoa opiskeluun ryhmästä.2819932 13.35 Retkiä Espanjaan. Kesto 95 min. Kalajoen kr. Perhekerho klo 10 päiväkerhotiloissa. sairaalahartaus klo 14. Huoltokirja 15.500 e Opel Astra 1.6 16V -00 4 ov., met.vihreä, aj. LASTEN PÄIVÄKERHOT ALOITTAVAT TÄLLÄ VIIKOLLA (VKO 36) SEUR.: maanantaisin Kirkonkylä, kanttorila, Kirkkotie 9 I kerho klo 911 ja II klo 12-14; tiistaisin Järvikylä Nuorisoseuran talo I kerho klo 911 ja II klo 12-14; keskiviikkoisin Asemakylä kerhohuone (Erka ) klo 911 ja Kiiskilä, vanh. 733226 21.00 C.S.I. Perhonjokilaakson Israel ystävät. Lohikäärme. Seurakuntakodissa ma-pe ja sivukylillä seuraavasti: Rahja ke klo 9(n. To 11.9. Su 14.09.: Jumalanpalvelus kirkossa klo 10, Tapani Kirsilä, Antti Haapaniemi. Tarjous 5.900 e VW vento 1.8i CL -93 ohj.teh., kesk.lukko, aluv., kirkk.pun. Arvontaa. ja su 21.9. Myös muutamissa yrityksissä on tartuttu ongelmiin ja ilmapiiriä on onnistuttu parantamaan. Ma 08.09.: Lahdenperän, Kylmän, Jakolan, Järvikylän ja Kallion kylävierailu Pajulassa klo 13.30. Seurat Kiiskilän Ry:llä klo 13 (Urho Savela). Uusinta. 8.39 ja 9.05 Ruokavihje: Ilorannan kasvispatee ruiskuoressa ja lammasmuhennoksella täytetyt nauriit. 6.30. 334. 4.400 e Opel Astra 1.6 16W Farm. 6981357 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. 686357 21.55 Vikinglotto. Elokuva on laajakangasversio. 1/8. Lammas pitää possujuhlat. 626116 19.30 Giljotiini. 6.50 Rakennusperintöä kunnioittaen. Tilt.tv:n ennakoissa tutustutaan suosittujen bändien, kuten Weezerin ja David Bowien, musiikkia sisältämään Amplitude-peliin. 7459636 23.30 Kulttuuriuutiset. Missä on Eddie Van Halen. klo 12 Diakoniatyön johtokunnan KOKOUS srk-kodissa. Uusinta tiistailta. Mustan Helmen kirous taidokasta todellisuuspakoa. klo 9.15 AAMURUKOUS srk-kodissa, klo 12 PERHEKIRKKO, Sari Kontinen-Koski, Iiris Rantala ja Kärkisen lapsia, perhekirkon jälkeen kirkkokahvit ja -mehut srk-kodissa sekä pyhäkoulu-uutisia. 627845 20.00 Uutiset ja sää. Osa 2/26. 310 tkm, ohj.teh., kirkk.pun. Mutta mikä tekee tavallisesta, hienosta ihmisestä kiusaajan. 4312425 15.45 Matkalla Kaliforniaan. La 6.9. Ilmastointi, ym. Polttoainetta polkupyörään. Sarjasta nähdään keskiviikkoiltapäivisin 2. 9167357 23.25 Vikinglotto ja V5. Westminsterin koiranäyttely Yhdysvalloissa on alan arvostetuimpia tapahtuma ja ehdottomasti vain rotujen parhaimmistolle. 5048 20.30-20.57 Huippukoirat. Maaliskuussa 1999 Naton joukot aloittivat voimakkaat ilmaiskut Jugoslaviaan tavoitteenaan nujertaa Kosovoa miehittävät serbijoukot ja taivuttaa Jugoslavia allekirjoittamaan rauhansopimus.9038970 22.05 Tapaus Ferchaux. 124 t. 235 tkm -94 3-ov, ohj.teh., aluv., met.väri 4.950 e MB 190 E 2.0 -89/90 aj. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna klo 12-15 työntekijäkokouksen jälkeen. Tarkka huoltokirja (rek. lapsikuoro klo 15.30 seurakuntakodissa. Onko ruokien terveysvaikutteisuus vain mainoskikka. 7320680 12.30-12.44 Koulu-tv: Muinainen Egypti. 4.200 e Opel Vectra 2.0 Gis -89/90 aj. 654999 21.00 Keskiviikko-trilleri: Pakotie (K15). kirkk.pun 18.700 e korottomasti jopa marraskuun loppuun Myytävänä Myytävänä moottoriajoneuvoja Auki: lauant. Amerikkalainen draamasarja. klo 19 Kirkkokuoron SYYSKOKOUS ja harjoitus srk-kodissa, uudet laulajat, erityisesti miehet tervetuloa! PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS, Ylivieska, ajanvaraus p. klo 18.00 Mäntyristillä, Halsualta kyytiä kaipaavat, ottakaa yhteyttä Arttuun. 708319 18.30 Kaikki rakastavat Raymondia. 7/03 etu teltta, lämmin talvi vaunu 6.900 e Toyota Hiace 2.44 DSL aj. 8115048 17.00 Viiden Uutiset. Su 14.9. Toinen esitys. Kilpailemassa Sebastian Saarnela ja Joonas Hievanen Helsingistä, Johanna Nykänen Haukivuoresta ja Ilpo Vihanne Vantaalta. Kaikki 5-7 luokkalaiset, TERVETULOA MUKAAN! Lisätiedot Tiina Pulkkiselta. Peliohjeet teksti-tv:n s. Ilmastointi, ajotietokone, ym. AVIOLIITTOON VIHITTY: Kari Antti Kristian Vedenoja ja Merja Susanna e. (sis. Nyt uuteen maailmaan. 425 990, osoite Rautatiekatu 6. Leiri on tarkoitettu kaikille omaistaan kotona hoitaville. VALTAKUNNALLINEN PUHELINHARTAUS p. 1/4 Niilin lahja. Amerikkalainen komediasarja. Lipuja (20 €/pari) sekä tiedustelut p. vain 36 t., Punainen, sis. Jouko Heikkinen, Matti Ojala, Ritva Ojala ke 3.9. Kirkkokuoro klo 19 seurakuntasalissa. 9580661 17.46 FST: BUU-klubben: Bärtil. 0405638418. 290 tkm, ohj.teh., met.väri 3.600 e Opel Kadett Cabrio 2.0 GSi -90 aj.120 tkm, aluv., digim., huipp.hien., met.sin 5.500 e Nissan Sunny 1.4 LXi aj. kuul.: Mikko Tapani Varjoranta ja Päivi Anne-Maria Pylväläinen Ke 03.09.: Aseman varttuneen väen kerho klo 12 Anneli ja Jorma Peltokorvella. Radio Pookissa maanantaisin klo 17 ETAPPI. klo 18-19.30. 2777721 20.25 Maailman sää ja Keno. Uusinta 7810758 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Keskiviikkona 3.9.2003 s KESKIPOHJANMAA 18 Uskonnollinen toiminta Edullisesti muutama 2-laadun GRILLIKOTA Esitetil. Anna-Leena Härkösen romaaniin Akvaariorakkautta perustuva elokuva kahden nuoren suhteesta. Tuomioistuimet jauhavat tyhjää syytetyt pakoilevt oikeuttta. 8718845 19.30 Salatut elämät. Kalajoki Halsua 20-24. Osa 12/13. Tarkka huoltok., alut+jalopuut 16.900 e Volkswagen Bora 1.6 -99 4 ov., sininen, aj. KIRKKOKUORO: KUOROLAISET LOUETILLA to 04.09. Giljotiinin juontaa Janne Virtanen. 51628 18.15 Kakkosen syyssää. Uusinta. 60386845 09.15-10.08 Muotitalo. Archie sairaalassa. 749425 00.15-00.45 Oulun Musiikkivideofestareiden parhaat. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. Uimaharjun sellutehtaalla nuoria poikia palkataan eläkkeelle siirtyvien paperimiesten tilalle ja ammattiliitto on vahva. Amish-nuorten täyttäessä 16 vuotta heillä on kuitenkin oikeus tutustua autojen, sähkön, alkoholin, muodin ja seksin maailmaan. Luottamuksellista tietoa.857883 23.20 Taivaan vallat. diak. Kahviraha lähetystyölle, omat makkarat. 35154 23.35 FST: Kvällsnytt. 1480512 18.35 Uutisotsikot. Kuten muutkin, myös Faaron ja Velda tekevät tämän koetusajan aikana päätöksensä siitä, millaisen elämän he valitsevat. klo 10 ehtoollisjumalanpalvelus. 3 h), Tavasti ke klo 13-16 ja Kääntä ke klo 1316. 26864 18.15 FST: TV-nytt. Koti-ikävä. 6962864 18.00 Oh Baby!. Kalajoen rov.kunnan omaishoitajien leiri 20.-23.10. 10-15, ark. Tieto leviää työpaikalle. Hartaus klo 13 Iltaruskossa ja marjatarkodissa klo 14. Kuoleva vai elpyvä ulkosaari Utö. srk-kodissa klo 19. Omissa yhteisöissään eläville amisheille ulkopuolinen maailma on paholaisen leikkikenttä. Mitä jää jäljelle. 8899406 08.10 Päivien viemää. Uusi versio vuoden 72 samannimisestä takaa-ajoelokuvasta. 110 t. 8647628 10.10-10.35 Kauniit ja rohkeat. Amerikkalainen draamasarja. klo 19 VIRSIVIESTI-ILTA srk-kodissa. 895864 20.15 Talousuutiset. aj. Osa 1/5: Yllätysten maa. Stereo. LEIPOMATALKOOT jatkuvat klo 9 alkaen seurakuntakodin keittiössä. Leirille otetaan rovastikunnan alueelta 30 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä, joten mahd. 10-17 AUTOMYYNTI OY Soita tai tule 06 8359 333, 0500 669 520 Alavetelin Salea vastap. 39 20.30 Tv-uutiset ja sää. 9159338 23.30 Mustan kissan kuja. Uusinta. 95580636 13.25 Tänään otsikoissa.1874319 14.25 Ruutiukot. Vetoniemi. 5966319 10.40 Eskari-tv: Hoksaamo. ja vapaalla sekä vuosilomalla 12.24.9. Osa 10/14.Stereo. Tuotanto Broadcasters Oy. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS Ylivieska, ajanvaraus p. TIEDOKSI: Ilta Rakkaudelle tilaisuus pe 17.10.2003 klo 19 Nivalassa, Kyösti Kallion koululla. 4 kpl renkaita, asennuksen, tasapainotuksen ja kierrätysmaksun) alk. klo 18.30 Kasvatustyön johtokunnan KOKOUS srk-kodissa, klo 19.00 emäntien KOKOUS Suojarinteellä. 1 omistaja, kuin uusi 15.900 e Fiat Uno 1.1 -95 3 ov., met.vihreä, aj. ym. 4 kpl renkaita, asennuksen, tasapainotuksen ja kierrätysmaksun) (sis. Lähikuvassa Matti Yrjänä Joensuu. Tyngän Myllyllä MARKKINAT alkaen klo 9. 101 t. kerho 3-vuotiaille klo 10-12. Syvyyden sankarit. Pahimmassa tapauksessa kiusaaminen johtaa itsemurhan partaalle. Kuvasuhde 16:9. 6.00 alkaen uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein, 6.15, 7.45 ja 9.05 Morgonnytt, 6.45 ja 9.10 YLE News, 6.25 Kuntotalkoot, 6.48 Keskustan tulevaisuus, vieraan puoluesihteeri Eero Lankia, 7.18 Espoo varautuu poikkeusoloihin, 7.50 Maistuuko kouluruoka. NUORET: Pe 5.9. 473406 07.25 Tweenies. ilmastointi, Integroitu pun. 8285203 00.15-00.40 Tilt.tv. Läheltä piti!. Suora lähetys Suomen yöelämästä. LEIPOMATALKOOT, alkaen klo 11.30 seurakuntakodin keittiössä. 5079357 08.55-09.25 Giljotiini. Ilmoitt. Illan päätteeksi iltapala ja yömessu Nivalan kirkossa klo 21.30. Krieblen perhe on ylivoimainen koulun piknikin kilpailuissa, mutta Stuart ja George alkavat epäillä, että Donnie Krieble huijaa. 4703947 22.55 Avaruuden tuntua. (Tekstiviestinumero 173 123) 6796222 17.30 Pilanpäiten. Tervetuloa! PYHÄKOULULEIRI LOUETIN LEIRIMAJALLA 13.-14.9. Uudet .fi-tunnukset jakoon: kuka nappaa parhaat www-osoitteet?5642777 00.05-00.15 Euronews. 36093013 06.00 Mikämikä-tvpeli. Lanka palaa. Amerikkalainen komediasarja. Sunnuntaina klo 10 JUMALANPALVELUS kirkossa, Kauko Ahola ja Erkki Huuki, SEURAT klo 12 ja 19 Suojarinteellä, Ilpo Syrjä, Kauko Ahola ja Keijo Kukkola. Niskala 80 v. 718796 19.00 Seitsemän Uutiset. Käsikirjoitus Tove Idström. TULOSSA: Isoiskoulutus alkaa 12.9. 716338 19.00 Jamien keittiössä. Osa 2/8. Suomalaista kulttuuria, luontoa, turismia, ympäristötuhoa, politiikkaa, mediaa ja yhteiskuntaa suomen kielellä. 6.200 e Honda Accord 2.0 iLS -94/95 aj. Uusinta tiistailta. 9263203 21.00 Urheiluruutu ja V5-ravipeli. 7434512 18.20 Suomi puhuu. 5256715 22.30 Oikeus ja kohtuus. Pe 5.9. Pe 5.9. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS ajanvaraus ma-pe puh: 425 990. -95 aj. klo 18.30 Israelilta Vetelin srk-talolla, aihe ”Epäpyhä sota”, Maija-Leena Pelttari, Heikki Kangas, Parpala, kahvitus alussa, järj. La 13.9. C.S.I.-tiimi yrittää pysäyttää tirkistelijän ennen kuin tämä muuttuu väkivaltaiseksi. Suomi 1992. -95 lisäpenkki, 7 henk., pun. Tavoitteena on oppia ymmärtämään Jumalan vaikutus elämässä. Shazza vaikeuksissa.21609 19.50 Palvelijat. Samalla Aunus-matkan muistelot valokuvineen. alk. Tietokilpailuohjelma, jossa yleistieto ja taktikointi ovat valttia. 21.000 e 18.900 e Jumalaan turvaten samassa veneessä Kuollut : Anna Eliina Holappa e. 00)-01 aj. 200 hv 31.900 e VOLVO S40 2.0 Sedan Busin. 6394338 22.35 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 290 tkm, met.harm. Pumpeli-palkinnoilla (Teinipumpeli, Kansan pumpeli ja Kultapumpeli) palkitut videot näytetään kokonaan, kunniamaininnoilla palkitut videot osittain. KUOLLUT: Anni Mirjam Muuttonen e. 42864 19.05 Ulkolinja: Ihmissalakuljettajan asiakkaat. 881452 06.25 Huomenta Suomi. 235357 15.00 Tv-uutiset. Pe 05.09.: PERHEKERHO ALOITTAA klo 10-12 kanttorilassa, Kirkkotie 9. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. 08 440025. Korpilahden Kovalan tilalla Päijänteen komeissa maisemissa viihtyi aikanaan myös Akseli Gallen-Kallela. Uusinta. kerta: Mistä sielunhoidossa on kysymys?, Jouko Heikkinen. 119057 22.20 Tulosruutu. Shakespearelaiset saippuamyrskyt. Ry:n seurat Pajulassa klo 13.30 (Simo Joentakanen) ja Sievin Ry:llä klo 18 (Markku Kalliokoski, Simo Joentakanen). Pe 12.9. 1.9 TurboDsl -00 aj. Pidä huolta. Tällä kertaa vieraana on kaksi polkupyörälähettiä, joille Jamie laittaa tomaattisalaattia ja calzone-pizzoja sekä evästermokseen pakattavaksi lihapullavuokaa ja spagettia. 425990. To 4.9. ym. Opetussarja sielunhoidosta. 94956297 03.00-06.25 MTV3 Deitti. -99 met.sin., 125 hv, aj. -00 met.pun., aj. Stereo. Seurat Ry:llä klo 12.30 ja klo 18.30, Matti Lääkkö ja Eero Tahkola. Kahvia. ALV 18.900 e Opel Vectra 1.9TD -98 4 ov., met.vihreä, aj. Jack on jälleen pelastava enkeli, ja John lähtee etsimään pienimmäistään. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit seurakuntakodissa. Päiväpakanat klo 12 Eila Väliaholla, Karjantie 26 (Vetoniemen perällä). III-leirin JATKORIPARI Aittaniemessä klo 17.00 alkaen
23.30 Säsongstart: Musikbyrån. Kakkosen kesäsää ma 529 000 6. C.S.I. 0.30 Isle of MTV Build up Show. 17.00 Re:Action. Open New York. 18.00 Uutiset. 19.00 Aktuellt. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 Uutiset ja sää 7.05 Aamuhartaus 8.00 Talousuutisia 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Musiikkipuolituntinen 9.30 Yllätysvieras 10.00 Nimipäivät 10.05 Työpaikkatoivekonsertti 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivän klassinen 12.10 Ajankohtaista aalloilla 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Kuuntelijan ääni 14.00 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Suosikkivieras 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 VOA. 21.40 Melodiradion. 13.33 Oulu Radion päivä. 08.33 Oulu Radion aamu. 7.55 News. 13.55 Pätkä. 09.00 STT:n uutiset. 07.30 Puolen uutiset ja sää. Juontajana Niina Koskela. 17.20 TV5, L’invité. 17.05 I-Studio. 20.00 Sommarvädret. 21.30 Punk’d. 23.00 Kulttuurikahvila. 08.10 Kuikan huuto. Näin on käynyt Dokumenttiprojektissa nähtävälle Ulla Turusen käsikirjoittamalle ja ohjaamalle Kivi – paperi – sakset tarinoita työstä ja toveruudesta. 11.00 Top 10 at Ten Hip Hop. MM-kilpailut ma 914 000 2. 07.40 Suoraan kentältä 07.50 Merisää. 09.15 Raitilla. Vanhan johtajan lähtöön kaivataan muun muassa jalkarautojen avaimia ja tohtoria. Helmi û naisasiaa, (www.radionova.fi/helmi), yhteistyössä Iltalehti ja MTV 3, 11.40. 00.05 Yöradio. 05.50 Merisää. 0.35 Seriestart: Filmmusik. Läksiäisiin kaavaillaan ohjelmanumeroksi balalaikkaorkesteria, mutta juhlista ei tulekaan aivan odotetun kaltaiset. Open New York. Bad Girls ti 194 000 8. 18.50 Iltahartaus. 0.30 Dopping – stressa av. 20.30 X3M-Sport. Ralph Fiennes ja Cate Blanchett tekevät inhimillisesti ladattua jälkeä niin erikseen kuin yhdessäkin. 10.00 Uutiset. 08.18 Kansan mielipide 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 07.25 Menovinkit. 18.00 Aktuellt. 13.30 Tune in. 1.25–2.25 Tusenbröder II. Poika vailla kasvoja su 412 000 7. 17.05 Tre systrar. 23.25 A-ekonomi. Viikon sää su 501 000 9. 10.03 X3M-Önska fortsätter. Tackie. 15.00 Tune in. Naarasleijona pe 187 000 10. 12.20 Blossom. Paperi vie Uimaharjun tehtaalle, jossa keskushenkilöinä ovat Topi ja Vesa, ay-aktiivit ja sellutehtaan pääluottamusmiehet. 10.05 Zig-zag Cafe. Koska he eivät ole paenneet poliittista tai etnistä vainoa vaan perhesyistä, ei heillä ole virallista pakolaisen statusta eivätkä he voi jatkaa matkaa rajakaupungista laillisesti eteenpäin. 15.30 Puolen uutiset ja sää. 13.33 Päivänpaiste. 10.42 Ajankohtaista tänään. 1.00 Journal TSR. 22.00 Uutiset ja sää. 8.00 Turn on. Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. 23.15 Sporten. 13.15 Glamour. 15.20 Matiné: Min jätte. 15.50 Veneilysää. 1.00 Yo! 2.00 Drop out. YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. Kymmenen Uutiset su 580 000 6. 10.03 Maakuntaradio. 19.45 Taxi! 19.55 Lottodragningen. Selviytyjät su 573 000 8. Tv-uutiset ja sää to 1 068 000 3. Kamera kiertää pe 445 000 8. Hillary Clintonin... 15.00 TV5, le Journal. Haluatko miljonääriksi su 304 000 4. 07.45 Hartaita säveliä. 06.45 Päivän kysymys. Mahdoton kysymys 15.45. 18.00 Radio Novan illat/Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 11.55 Urheiluradio. Itse Valtiaat la 416 000 6. 13.25 Menovinkit. 16.00 Uutiset ja sää. Studionumero 0108 06000 (pvm). Sarjassa nähdään myös muuta tuttua näyttelijäkaartia: Antti Litja esittää eläkkeelle jäävää Taivassalon koulun johtajaopettajaa, joka ei aina toimi virkansa edellyttämällä arvokkuudella. 06.03 Hartaita säveliä. 16.15 Perämeren kaarella 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. TosiTV su 172 000 Kustakin ohjelmasta mukana vain katsotuin esityskerta. 20.03 X3M-K fortsätter. 09.03 X3M-Önska. 11.00 Aktuellt. 07.53 Kuikan huuto. 11.30 Puolen uutiset ja sää. 18.20 Förgyllda fasader och hemlösa katter. 18.35 Jeopardy! 19.05 Keno. 08.00 Uutiset ja sää. 18.03 Suomi tänään/Luonto-Suomi. Ruotsin tv 1 7.00 SVT Morgon. Kitzbühelin partio la 349 000 MTV3 1.Valehtelija, valehtelija ma 718 000 2. 15.42 Ajankohtaista 15.50 Veneilysää 16.10 Oulu radion iltapäivä. 08.10 Maakuntaradio. 18.00 TV5 Infos. 6.30 D Design. 12.25 Menovinkit. 22.30 Flirting with disaster. Radio Dei 104,3 MHz 06.00 AAMUDEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.36 Ohjelmatiedot 06.45 Virsihetki 07.15 Avaimia Raamattuun 07.40 Päivän puheenaihe 08.15 Aamuhartaus 08.35 Ohjelmatiedot 09.10 Viikon levy 09.15 Aamuvieras 09.45 Lastenkilpailu 10.00 MIDDEI 10.20 Onnentoivotukset 11.15 Seurakuntauutiset 11.25 Päivän studiovieras 11.55 Ohjelmatiedot 12.03 Musiikkitunti 13.00 PÄIVÄDEI 13.10 Levollisia säveliä 13.30 MAAPALLORADIO 13.45 Fida International 14.10 Sana Jerusalemista 14.30 Viikon levy (u) 14.45 Päivän rysä 15.03 ILTAPÄIVÄMAKASIINI 15.15 Kahvilla 16.03 OULUN ILTAPÄIVÄMAKASIINI 16.06 Menovinkit 16.10 Hymyä huuleen 16.30 Päivän raamattuteksti 16.37 Aluetoimituksen uutiset 16.45 Poristaan yhdessä 17.00 ILTADEI 17.03 Ruuhkakahvilla 18.00 Lasten iltahetki 18.15 ALUEELLISTA OHJELMAA 19.45 One Way 20.45 Virsihetki (u) 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Iltarukous 21.45 Come Home: Minä rakastan sinua 22.45 Golden Gospel 23.00 Matin MusiikkiMakasiini® 00.00 Päivän studiovieras (u) 00.35 Iltarukous (u) 00.40 YÖDEI. 19.00 Up North. 02.00 Uutiset. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa. 19.55 Ekonominyheterna. Työ on vienyt Leilan myös leikkauttamaan molemmat kätensä. Se kertoo kaivosmies Lassista ja hänen työstään louhoksella, mistä leipä lähtee lapsille. 12.25 Kesäelämys 12.55 Oulu Radion päivä. 07.00 Aamun peili ja sää. 08.30 Puolen uutiset ja sää. 09.04 Sää. 06.40 Katsaus lehtiin. 17.30 Arjen sankarit. 17.10 Kuukauden kokki. 22.46 Kulttuuriuutiset. 14.00 Tennis: US Open Legends. 02.02 Yöradio. 06-3200 200. 17.05 Maakuntaradio. Ralph Fiennesin esittämä anglikaaninen lähetyssaarnaaja ja Cate Blanchettin tulkitsema lasitehtaan perijätär varttuvat eri puolilla maapalloa, mutta heidän kohtalonyhteytensä värisee elokuvassa heti alusta alkaen. Sarjan hölmöhuumori on helppotajuista tyyliin ”Mitä kello on. Kenen vierestä heräsit 08.10. Belgialainen dokumentti esittelee salakuljettajan, joka kokee olevansa hyväntekijä. 12.55 Tosielämää Havaiji. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.44 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.20 Tävling. 14.00 Radio Novan iltapäivät/Kimmo Vehviläinen Uutiset tasatunnein. 15.05 I-Studio. Puntti Valtonen esittää vinoilijaa, jolla asiat eivät itselläkään tahdo pysyä hanskassa: hän esimerkiksi tuhlaa urheilupeleihin johtajaopettajan läksiäisrahat. Radio Novan ja MTV3:n uutispäivä 15.30 ja 16.30. 10.10 Classicas önskekonsert. 19.25 Vädret. 17.55 Löpsedeln. 07.50 Merisää. Itäsuomalaiset maisemat ja murre ilahduttavat ainakin siltä suunnalta lähtöisin olevaa. 22.55 Novosti po-russki. Ateenassa toimiva irakilaissyntyinen Djouma salakuljettaa ihmisiä Turkista Kreikkaan. Syntynyt voittamaan 07.10. 8.55 News. 15.36 Oulu Radion iltapäivä. 10.00 Uutiset. 13.00 Rapport. 19.10 Lokala nyheter. 11.30 Les Grands Duels du Sport. ke 605 000 5. 15.00 Tennis: Grand Slam turnaus U.S. 555 (90 min, E) Yleteema klo 22.00 Pekka Eronen Kun puutetta on vain puheesta Parisuhdepalaverin paikka. 13.00 STT:n uutiset. 19.25 Pj – Police Judiciaire. 05.35 Tänään 50 vuotta. 06.03 Ylen aamu. 14.35 Studiovieras. Jaa nyt vai. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 11.03 Maakuntaradio. 1.00 Don Juan DeMarco. 06.42 Tiijäkkö nää. 18.05 La Cible. 5555 (127 min, E) Subtv klo 21.00 Japanin tanner tömisee Pois alta risut ja männynkävyt! Mothra kohtaa Godzillan (Mosura tai Gojira, 1964) on titaanien kamppailua perinteisen japanilaisen hirviöleffan malliin. Dokumentti alkaa Kiven osuudella, joka kestää vain muutaman minuutin. 17.15 Les Echos. 19.30 Nyheterna. 14.03 Direkt. 20.00 Den tecknade Mr Bean. to 647 000 5. 10.25 Menovinkit. Djoumalla on useita apureita, jotka huolehtivat väärennetyistä asiakirjoista sekä Kreikan rajan ylityksestä. 13.00 TV5 Infos. 14.00 Uutiset. 23.25 L’adieu. 15.03 Direkt fortsätter. 11.25 What’s cooking. Yllytyshulluimmat su 212 000 6. 5555 TV1 klo 19.05 Ari Rouvinen Ihmisten salakuljettaja hyväntekijänä Akvaariorakkaus (1992) oli viime vuosikymmenen Levottomat. 12.35 Lunchmusik. www.radionova.fi. 19.30 Party! 20.00 Dharma & Greg. 05.02 Ylen aamu. Sima on paennut väkivaltaista miestään Iranista Turkkiin. 15.55 Musiikkiuutiset. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. TV 5 5.00 TV5, le Journal. Yksi Djouman operaatioista kuvattiin dokumentiksi hänen omasta toivomuksestaan. 22.10 Lumottuja ääniä. 08.10 Ykkösaamu. 08.26 Kuikan huuto. Tfn. 00.00 Sessions. Villiä menoa su 208 000 7. 20.00 X3M-Nyheter. 24.00 Mera motor: racing. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Morgon. 12.55 Maakuntaradio. Komediasarjan toinen auttamaton höhlä on kiltti, hermoheikko ja hieman väritön opettaja Markku Seppä, jonka roolia vetää Mika Nuojua. 21.00 Duets. Tv-uutiset ja sää su 738 000 3. 07.50 Merisää. Yleisurh. Aamu ulkomailla 09.10. Alkaisi olla parisuhdepalaverin paikka. Oli tunnelmat tiivistävä tunnuslaulu, tyylikästä kameratyötä, kauniita päähenkilöitä ja runsaasti seksiin taipuvaa paljasta pintaa. 08.25 Menovinkit. 10.30 Yrkeslandslaget 2003. 20.10 Regionala nyheter. Gillian Armstrong sovitti australialaiselokuvan Peter Careyn tiiliskiviromaanista, jossa on haastetta ja kanniskeltavaa jo itsessään. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Radio Novan aamut/Ile Jokinen ja Arttu Harkki Uutiset tasatunnein, aamun sää ja tuoreet liikennetiedot. 03.00 Uutiset. 10.43 Kuukauden tähtitaivas. 16.10 I-Studio. 18.25 Oddasat. 23.06 Musikrådet. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 YLEX Aamu. su 399 000 10. Juontajana Anssi Leppänen. 16.35 DragonBall Z. 18.45 Uutiset. 10.05 Syystoive. 020 366 800 8.40 Viikon artisti 9.22 Paikalliskatsaus 9.30 Hyvät uutiset soita uutisesi aamulla p.020366800 9.40 Kuka puhuu 020366800 10.40 Viikon artisti Iskelmän siirtoketju klo 11-13 parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Iskelmän iltapäivä klo 13-18 13.22 Paikalliskatsaus 13.40 Tuplaa palkkasi, ilmoittautumiset: www.iskelma.net 14.40 Viikon artisi 15.20 Ameriikan Office 15.40 Viikon artisti-kisa 020366800 16.22 Paikalliskatsaus 16.40 Viikon artisti Iskelmän ilta klo 18-23 19.40 Viikon artisti 20.40 Ameriikan Office 21.40 Viikon artisti 23.00-05.00 Iskelmän yö kevyen muusikin klassikoita STT:n uutiset tasatunnein klo 6-21. Quinn. 7.30 Turn on. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 15.35 I-Studio. 17.30 Sessions. 17.26 I-Studio. Nyt liikenteessä, Radio Nova ja Liikenneturva 17.40. Claes Olsson ohjasi Anna-Leena Härkösen romaanista sovituksen, joka nuorenpuoleisen kaupunkilaisyleisön oli helppo ottaa omakseen. Toinen esitys. 22.00 Sista delen: Providence. 16.00 Uutiset ja sää. 16.36 Oulu Radion iltapäivä. 9.55 News. 14.33 I-Studio. 14.30 Peliputki: PoltSubTV! Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 saasti hyväntuulista työpaikkaseuraa. Tove Idström karsi viisaasti Härkösen kirjan puberteettista uhoa, mutta samalla katosi iso osa aiheen särmää. Salatut elämät ke 460 000 10. Ishiro Honda ohjasi satiiria ja tahatonta komiikkaa tirisevän spektaakkelin, jossa kaksi Toho-studion suosituinta sankarihahmoa ottaa yhteen. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 00.00 Uutiset ja sää. Euroopassa paasataan ihmisoikeuksista, mutta pidetään rajat kiinni hätää kärsiviltä, joille lähtö kotimaasta on kenties ainoa vaihtoehto. 11.45 Lätkässä. 07.10 Kuikan huuto. Kamera seuraa kurdiäiti Siman ja hänen kahden tyttärensä salaista matkaa. Kohtalokas... 16.50 Dr. 15.33 Regional eftermiddag. 11.15 Le dessous des Cartes. 22.00 Uutiset ja sää. 13.10 Puskasta kuuluu. 12.15 Maakuntaradio. 19.30 MTV:New. 22.00 Dismissed. 17.30 Découverte. 08.00 Aamun peili ja sää. 15.30 Retour a Locmaria. Kesäparatiisi la 374 000 9. 55 TV2 klo 22.50 Riitta Kurkijärvi Pitkitettyjä hajahuomioita TV1 1. 08.10 Oulu Radion aamu. Vaikeuksia. 21.10 Inblick i samhället. 11.45 Rapido. 17.20 Uutisotsikot. 21.30 Journal de France 2. 14.55 Urheiluradio. 07.40 Arkiaamussa. 13.25 Kahvikonsertti. Yleisurh. 10.30 Turn on. 1.30 JTA. 20.25 Familjen Gog. 12.00 Tune in. 06.33 Kuikan huuto. 08.40 Elämäntapa. 0.25 EMU-valet: Debatt. 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 20.50 Väliajalla: lähikuvassa pianotaiteilija Andras Schiff. 15.00 X3M-Nyheter. 24.00 Isle of MTV Build up Show. 23.55 Musik vid midnatt. 22.00 Djursjukhuset. 0.30 Lotto, Vikinglotto och Joker. 15.52 I-Studio. 17.00 Yllätysvieras. 555 (100 min) TV2 klo 21.00 Toista kertaa pakotiellä Pakotie (Getaway, 1994) on Roger Donaldsonin tulkinta samaisesta Jim Thompsonin romaanista, josta Sam Peckinpah teki 70-luvulla rankan version. 19.00 Bolibompa. 10.00 YLEX Tänään. 21.03 Suomi tänään. Dokumentin vahvuus ei löydy Djouman ja Siman melko hajanaisesti kerrotuista tarinoista tai hämäristä öisistä jaksoista, joissa piileskellään poliisia, vaan siitä, että se havahduttaa huomaamaan, ettei asetelma ole mustavalkoinen ihmissalakuljetuksessakaan. Vaikeata on rakkaus, mutta niin on myös hyvän käsikirjoituksen teko. 15.05 Maakuntaradio. 09.15 Aamukahvilla 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. www.radionova.fi 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 20.00 The Lick Chart. 1.00 Ratsastus: Samsung Nations Cup Gijon Espanja. 1.30 Ola 21:30. 09.33 Oulu Radion aamu. 13.55 Dangerfield. Vaietut sairaudet ti 461 000 7. Itäisessä Turkissa on tuhansia pakolaisnaisia, joiden tilanne on samankaltainen kuin Siman. 18.40 Nyhetstecken. 00.30 Buffy, vampyyrintappaja. 11.40 KeskiPohjanmaa.Nyt. Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 94,7 ja 103,7 MHz Iskelmän aamu klo 06-11. 09.05 Maakuntaradio. www.radionova.fi. 21.35 Urheiluradio/V5-rivi/Yleisurheilun viikkokatsaus. Urheiluruutu su 651 000 4. 17.55 Urheiluradio. 21.00 X3M-Toast. Pehmeät toiveet 2122. Ajankohtainen Suomi 18.20. 20.00 Kulturnyheterna. 14.03 Tänään iltapäivällä. 23.00 Aktuellt. 21.00 SubLeffa: Oscar ja Lucinda. 19.30 Radiodoktorn. Kahdeksan vuotta sitten hän pakeni itse Irakista. 23.00 The Lick. 5555 TV2 klo 20.00 Tiina Ellilä Koruttoman kamalat läksiäiset Määrä ei korvaa laatua. 3.00–3.30 TV-universitetet Campus – rätt eller fel. 2.00 TV-universitetet vetenskap – djurens inre liv. su 230 000 5. Komedia ei ehkä saa katsojaa räjähtämään hallitsemattomaan nauruntyrskeeseen, mutta monta yllättynyttä hörähdystä se ainakin saa aikaan. Useimmille niistä on vaikeaa olla nauramasta, mutta tylsää ei ole hetkeäkään. Tv-uutiset su 1 035 000 4. 5.30 Pulsations. 18.00 Tyylipoliisi. 16.10 X3MT 18.00 X3M-Nyheter. Koska Saaran ja Jonin suhde tuntuu lopultakin niin yhdentekevältä, on muiden suuhun kirjoitettu luennoivan kuuloisia kommentteja. 15.25 Menovinkit. Oscar ja Lucinda on vetovoimaista pukudraamaa. Puh. 13.08 Sää. 08.33 Kuikan huuto. Ruotsin tv 2 17.25 EMU-valet: Myntets alla sidor. 15.12 Päivän reppi 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 11.14 Nuotin vieressä 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 16.42 Ajankohtaista tänään. 11.55 Hem till gården. Se on sääli, sillä Lymi ja Lignell olisivat varmasti pystyneet rohkeampaankin tunnemylläkkään. 05.00 Uutiset ja sää. 13.15 Sana hukassa. 13.00 Speedway: World Cup Tanska. 3.30 Nationalsången. 14.15 Naurun aika 14.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 12.30 D’ici et D’ailleurs. 19.01 Gnottarna. 15.30 Regionala nyheter. Ahdistustakin löytyi sen verran, ettei katsomossa tarvinnut nolostella seuraavansa pehmopornoa. Tv-uutiset ma 321 000 TV2 1. 16.35 I-Studio. 12.03 X3M-Dag 14.00 X3M-Nyheter. 19.15 Resan till Orkneyöarna. 9.20 3 from 1. 23.00 TV5, le Journal. 22.30 The Osbournes. 19.00 Reba. Siman ja hänen lastensa, joista toinen on vammainen, salakuljettaminen on vaikeaa eikä kovin tuottoisaa. 20.30 Rapport. 12.55 Päivänpaiste. Seksi jää tekniikaksi ja tunteet teoriaksi. 07.20 Missäs mennään. 0.05 Rapport. 11.03 Inblick i samhället. Mari Vainion lisäksi Kansankynttilät-sarjaa on käsikirjoittanut Timo Parvela. Kun sellaisella hetkellä rakkaus hiipii asuntoon, menee elämä sekaisin. 14.03 X3M-Dag fortsätter. 16.00 X3M-Nyheter. 09.05 Kuikan huuto. 555 (111 min) Nelonen klo 21.00 Kirkkoa kuskaamassa Lasia kimmeltävän kirkon kuljetuksesta tulee koko elämän urakka ja vertauskuva Oscar ja Lucinda (Oscar and Lucinda, 1997). 13.42 Ajankohtaista 14.03 Oulu Radion iltapäivä. 00.00 Uutiset ja sää. 09.05 Oulu radion aamu. 03.02 Yöradio. 07.53 Maakuntaradio. 2.45 Kvinnofängelset. 068220988. 13.08 Sää. 15.02 X3M-Centrum. Näkemys lienee pääosin oikea, mutta Ulkolinjan dokumentti Ihmissalakuljettajan asiakkaat kyseenalaistaa sen yleispätevyyden. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 10.00 TV5 Infos. Uutisotsikot 8.30. 10.30 Jalkapallo: Maalikooste. Kaunis mies su 622 000 3. Uutisotsikot 07.30. Sakset seuraa nurmeslaisten Leilan ja Anjan viimeisiä yhteisiä päiviä työssä tekstiilitehtaassa Nurmeksessa. 16.42 Ajankohtaista 17.05 Oulu Radion iltapäivä. 01.15 ROCsport.TV. Niinpä Pakotie tarjoaa monta tilaisuutta seurata, kuinka heidän kotonaan aviovuoteen velvollisuuksia hoideltiin. 10.00 Watts – makasiini. 13.00 Jukka Tiensuun cembalosooloja. 21.05 Justice. Hölmöhuumorista päävastuun kantaa Mari Vainio, joka mainiosti esittää raumaa vääntävää, väsyttävän hölösuuta opettajaa, Aino Kaskipuroa. Mukavan tavallinen perhe. 19.00 TV5, le Journal. 7.00 TV5, le Journal. Kotimaa.Nyt ma 435 000 9. 11.45–12.00 Search. 13.42 Ajankohtaista tänään. 16.15 Tästä tänään. Illan sää 15.30, 16.30 ja 17.30.Studionumero 0108 06000 (pvm). (127 min.) USA 1997 23.15 Late Night with Conan O’Brien. 01.00 Uutiset ja sää. 15.45 Ritari Ässä. 14.00 YLEX Iltapäivä. 16.10 Maakuntaradio. Elokuvaan jäi runsauden pulaa, mutta myös kertomisen halua ja elämän paloa. 11.14 Lounastarina: Jekkuputki. Tiina Lymi ja Nicke Lignell näyttelevät pääosia Anna-Leena Härkösen romaaniin perustuvassa elokuvassa Akvaariorakkaus. 09.30 Puolen uutiset ja sää. 17.45 Oprah Winfrey Show. topallo. Julia Roberts. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 21.00 Kitarama 23.00 John Peel. 09.00 Musiikkia uusilta äänilevyiltä. 07.50 Aamuhartaus. 00.00 Uutiset ja sää. 13.00 Nyheter från FNB. 19.10 Giovanni Bottesini: Gran duo concertante 19.30 Helsingin Juhlaviikot 2003. 09.42 Ajankohtaista tänään. Akvaariorakkaus on rohkeahko, luontevahko ja jonkin verran suorapuheinen, muttei kunnolla mitään niistä. su 470 000 5. 21.10 Konsertti jatkuu. 23.45 Viikon esitelmä. 18.00 X-Ryhmä. 16.10 Faunin iltapäivä. 11.00 Late Night with Conan O’Brien. 07.33 Oulu Radion aamu. Kaapelikanavat Radiot Katsotuimmat KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 3.9.2003 Radio & TV 19 06.00 Sub chat. 07.10 Aamusoitto. 22.10 Päivä tunnissa. 10.00 X3MNyheter. 22.00 Aktuellt. 08.15 Kylässä. 8.30 Turn on. 06.25 Nousutahdit. 01.45 Valokeilassa. Radio Novan kesäagentit 19.20. 15.00 Aktuellt. 13.20 3 from 1. 06.00 Uutiset ja sää. Kivi – paperi – sakset tarinoita työstä ja toveruudesta kertoo vain tehokkaalla kuvalla ja musiikilla. 16.00 Aktuellt med väderrapport och båtvädret. Viininmaistajaiset & Bingoilta. Kahdeksan uutiset... 6.55 News. Molemmilla on intohimo vedonlyöntiin, ja uhkapelinä he ottavat elämänkin. 16.55 I-Studio. 13.10–13.40 Nybyggare i tredje åldern. 18.55 Suomi tänään/Luonto-Suomi 19.00 Uutiset ja sää. 0.45 Uutiset. 9.00 JT Radio Canada. 18.30 Hartaita säveliä. 07.33 Kuikan huuto. Suurin osa kohtauksista näytellään pienen kouluyhteisön opettajainhuoneessa, mutta silloin tällöin ruudussa nähdään myös oppilaita. 22.36 Kuukauden tähtitaivas. Huolta poikalapsesta. 10.55 News. 16.35 Regional eftermiddag. 17.00 Päivän peili ja sää. 05.52 Ylen aamu. 7.20 Ameriikan Office 7.40 333 euron minuutti p. Yli kaksikymmentä vuotta on painettu työkavereina. 13.30 Puolen uutiset ja sää. Talonmies-keittäjä Seela Sella on sarjassa hänelle hyvin läheinen, ehkä jopa läheisempi kuin johtajaopettajan oma vaimo. 10.05 Löpsedeln. Ihmisten salakuljettajia pidetään yleisesti pahimpina mahdollisina roistoina. 22.15 Från Europas konsertestrader. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 17.00 TV5 le Journal. 12.33 Päivänpaiste. 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Naturväkteriet. 16.42 Ajankohtaista tänään. 20.05 Dr Phil. 19.30 X3M-K. 07.10 Maakuntaradio. MM-kilpailut su 1 128 000 2. 08.42 Elämä on tarkoitettu elettäväksi 09.04 Sää. Monia alan tärkeitä asioita kyllä selviääkin. 00.05 Nattklassiskt. 14.30 Puolen uutiset ja sää. 06-8220988. 21.55 Tähtihetki. 16.30 Regionala nyheter. 21.00 Säsongstart: Mitt i naturen. 04.02 Ylen aamu. 18.00 Trl. 15.00 Uutiset. 23.00 Nyheterna. 9.00 Turn on. 15.10 Kultakuume. Studionumero 0108 06000 (pvm). 16.00 MTV Access. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.30 Puolen uutiset ja sää. 10.30 Pussel. Keskipäivän peili ja sää. 13.05 Café Svenskfinland. 07.10 Oulu Radion aamu. 12.30 Taka-ajatuksia. 18.05 Kulturradion: Rapido. 18.30 Famous. 23.03 Löpsedeln. Kamera on mukana Leilan kiitellessä operaatiota ja hoitoa. 12.00 X3M-Nyheter. 14.03 I-Studio. 12.10 Slaget efter tolv – dagens diskussion. Pääosien Alex Baldwin ja Kim Basinger olivat ainakin filmausten aikoihin myös ihan oikea pariskunta. 11.00 Uutiset. 19.00 Nyheter från FNB. 15.42 Ajankohtaista tänään. 11.25 Menovinkit. 09.33 Kuikan huuto. Lähde: Finnpanel OY / TV-mittaritutkimus.. 00.05 Yöklassinen. 10.10 Radiosta päivää 10.30 Mä lehden luin 10.42 Ajankohtaista 11.03 Oulu Radion päivä. 20.00 Aktuellt. 22.51 Tiedeuutiset. 23.00 Sportnytt. 09.30 Regionala nyheter 09.35 Naturväkteriet forts.10.00 Aktuellt med väderrapport. 22.00 X3MNyheter. Kahden nuoren suhteessa tunteet jäävät näyttämisen ja hauskanpidon varjoon, eikä rakastaminen olekaan helppoa ja ongelmatonta. 17.25 YLE news. 13.42 Ajankohtaista tänään. Myrskyjä nostattava jättiläiskoiperhonen Mothra ja nyttemmin myös New Yorkin jyrännyt mutanttilisko Godzilla kohtaavat vastustamattoman kotipolttoisten tehosteiden voimalla. Sinisen linssin... 11.04 Nuotin vieressä. 00.05 Yöradio. 18.00 Tennis: Grand Slam turnaus U.S. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 21.03 Sportradion. Suoraviivaisesti jyystävässä leffassa uhrautuva vaimo auttaa rikollismiehensä karkuun vankilasta. 19.20 Aftonandakt. 3.20 Double Je. 11.00 X3M-Talk. 22.00 Dunia. 11.35 Oulu Radion päivä. 14.03 Sanan paikka puh. 10.03 Päivänpaiste. Mielenkiintoisia asioita ja mukavia miehiä, mutta arjen itseääntoistavuus palavereineen, joista katsojalle jää vähän käteen, alkaa puuduttaa. 19.30 Wonderkids. 02.10 Beavis ja Butt-head. 09.25 Menovinkit. 21.03 Vikinglotto. Seitsemän Uutiset pe 608 000 4. 18.30 Questions pour un Champion. 17.00 Rapport. 19.55 Urheiluradio. Tv-uutiset ja Kuud... 15.45 Ordjakten. 11.35 Café Continental. 12.30 Puolen uutiset ja sää. A-studio ma 322 000 10. 06.15 Aamuhartaus. www.radionova.fi. 15.00 Kulttuuriuutiset. 17.09 Saunavieras 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. Nyt Leilan työt loppuvat, sillä tehdas saa teetettyä halvemmalla Kiinassa ja Virossa. 13.45 Dagens rätt. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Vaikka kokonaisuudessa olisi melko tavalla tiivistämisen varaa, sitoo Geoffrey Rushin esittämän lapsenlapsen kertojanääni pahimmin repsottavat kohtalonlangat kauniisti yhteen. 20.03 Suomi tänään. 07.15 Aamupallo. 20.30 Hästfolk. Music tv 7.00 Turn on. 12.15 Päivänpaiste. 0.15 Kulturnyheterna. 22.30 X3M-Fri bas 00.05 Nattklassiskt. 09.04 Sää. 21.00 TV5 Infos. Tiina Lymi esittää tarjoilija Saaraa, joka tyhjää elämäänsä täyttääkseen härnää ja keräilee miehiä. 10.00 Radio Novan päivät/Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. 12.45 Det ligger i luften. 15.52 Maakuntaradio. 02.35-06.00 Sub chat. 21.30 Säsongsavslutning: Dharma & Greg. 18.03 X3M-Rock. 20.15 Pj – Police Judiciaire. 11.00 TV5 le Journal. 22.00 Aktuellt. 22.30 Ola 21:30. 11.33 Päivänpaiste. 18.00 Säsongstart: Spinn. Se on visuaalisesti antoisa ja sisällöltään tiivis. Nicke Lignell on sympaattis-empaattinen toimittaja Joni, jonka luokse Saara muuttaa harrastamaan rivakkaa rakastelua. 09.42 Ajankohtaista 10.03 Oulu Radion päivä. 16.55 News. 20.00 Uutiset. ti 574 000 7. 14.30 Les Z’amours. 10.00 Turn on. 2.00 Purjehdus: Sailing World. to 188 000 9. Työpaikkatoiveita (www.radionova.fi) ja runEurosport 9.30 Xtreme-urheilu: YOZ Session. 21.00 Parlamentet. 21.30 Gröna rum. 14.25 News. 21.00 Uutiset. 11.00 Custer’s last stand-up. 7.30 Telematin. 06.33 Oulu Radion aamu. 20.03 Radiodoktorn fortsätter. 09.42 Ajankohtaista tänään. 9.30 Teletourisme. 11.25 Lättlagat. 18.55 Regionala nyheter. 23.00 Uutiset. 17.30 Den vita orkidén. 13.55 News. 7.25 News. 12.45 Merisää. 23.15 Regionala nyheter. 1.40 TV5, L’invité. Tuotteistus hoideltiin jo melkeinpä tämän päivän tyyliin. 06.30 Maakuntaradio. Juontajana Petri Kuikka. 11.03 Päivänpaiste. Studionumero 0108 06000 (pvm). 11.00 Musiikkiklubi sukeltaa Venetsian musiikinhistoriaan. 23.25 Vädret. 16.50 Rock-klassikko. 12.15 Luonnollisesti. Tunnin ja 17 minuuttia kestävä dokumentti on vaativa ja rankka niin tekijälle kuin katsojalle. 11.30 Nyrkkeily: Kevyensarjan ottelu S. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Pookin yö-aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 7.00 Uutiset 7.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamupäivää 9.00 Alueuutiset 9.10 Kohti aamupäivää jatkuu 9.30 Talousuutiset tarjoaa Raahen Osuuspankki 9.40 Kohti aamupäivää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.10 Ajankohtaista aamupäivää jatkuu 12.00 uutiset ja sää 12.05 Päivästudio 13.00 Alueuutiset 13.10 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.10 Toiveiden tunti studion numero 0700-392111 (pvm + 1.95e) 16.00 Uutiset 16.05 Kohti iltaa Pooki aalloilla 17.00 Alueuutiset 17.05 Kohti iltaa Pookin aalloilla jatkuu 17.30 Talousuutiset-tarjoaa raahen Osuuspankki 18.00 Uutiset 18.05 Elokuun ilta Pookin aalloilla-kotimaisen musiikin tahdissa. 21.00 EMUvalet: Dina frågor. 19.03 Suomi tänään/Luonto-Suomi. 07.00 Uutiset ja sää. 15.15 Iltapäivässä. 10.33 Päivänpaiste. 11.55 Päivän mietelause. 11.42 Päivässä kiinni 12.15 Oulu Radion päivä. Viimemainitulle etenkin, jos ensin mainittu ei ole raaskinut karsia materiaaliaan. 14.33 Oulu radion iltapäivä. 01.02 Yöradio. 22.03 X3M-Toast fortsätter. Sitten painellaan pyssyt paukkuen ja veri roiskuen kohti Meksikon rajaa. 14.00 Aktuellt. 14.00 Tune in. 15.42 Ajankohtaista tänään. 14.25 Menovinkit. 22.55 Lokala nyheter. Mitchell vs B. 23.30 Vinnare: V65. Rimakauhua ja... 09.00 X3M-Nyheter. 2.00 Le Point. 20.30 Pulttibois. 14.03 Maakuntaradio. Jos se nyt sattuisi jotakuta kiinnostamaan. 13.08 Sää. 10.03 Radiaattori. Pelin säännöt. Antiikkia, antiikkia ke 376 000 8. Hehän tahkoavat rahaa kurjuudesta parempaan elämään jopa henkensä hädässä pakenevien ihmisten kustannuksella. 15.50 Veneilysää. 13.10 Maakuntaradio. 17.00 Uutiset. Yhdeksän Uutiset ma 451 000 NELONEN 1.Big Daddy su 382 000 2.Navaronen haukat la 332 000 3. 14.00 Journal RTBF. Tässä sarjassa helppo huumorikin jaksaa hymyilyttää, koska se näytellään enimmäkseen hyvin. 13.20 Peliputki: FusionX. 21.55 Musiikkiuutiset. 15.15 Lättlagat. 14.42 Kirjailijakuva 15.05 Oulu Radion iltapäivä. Karsinta olisi tehnyt hyvää. 17.30 Päivän peili ja sää. 20.30 Musik i bersån 21.00 Aktuellt. 10.25 News. Suora. 10.42 Ajankohtaista tänään. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 10.30 Puolen uutiset ja sää. 13.05 Temps Present. 12.00 Uutiset ja sää. 11.30 Search. 08.55 Urheiluradio. 14.30 MTV:New. 14.00 Uutiset. 12.55 Löpsedeln. Kuva: TV2/Tiedotus Uusi 12-osainen tilannekomedia Kansankynttilät on yhdistelmä hölmöhuumoria ja mustaa huumoria. Suomikalenteri 19.40. 16.25 Menovinkit. 12.35 Päivän kysymys. Ritari Ässä, osa 1/2. 8.25 News. Kamera seurailee puheliaan Leilan ja hiljaisen Anjan eloa myös kotona ja harrastusten parissa. 13.10 Päivänpaiste. 16.30 Puolen uutiset ja sää. 3.00 TV5, le Journal. 12.01 Aktuellt. 9.30 Turn on. 23.03 Kovan päivän ilta. 07.53 Oulu Radion aamu. 16.17 Regional eftermiddag
Hoikkala 0400-850 968 M.Wikman 040-566 6788 Tule edullisille autokaupoille! PALVELEMME LAUANTAISIN KLO 10-14 www.mecar.fi Peugeotilla bonusta. Tule katsomaan! Käytä hyväksesi maksutonta suunnittelupalveluamme. cd 14.900 e CHRYSLER VOYAGER Aut. -99 met.harm., aj. Lundia muuntuu moneksi! Nyt myös valkolakattuna. vain 30 tkm 15.500e FORD MONDEO STW 1.6i CLX -97 aj. 120 tkm 12.400e FORD FIESTA 1.3i 5-ov. -98 met.sin., aj. 60 tkm, varust. 5.900 e RENAULT 19 1.4 RN 4D -95 aj. ym. vain 120 tkm 7.300e FORD FIESTA 1.1 TREND -87 pun., aj. 150 tkm, pun. ALV 15.850 e CITROEN JUMPY 1.9 TD -98 78 tkm, h-k, vetok., cd, sis. 140 tkm, aluvant. 290 tkm, hieno 12.900e BMW 316i -87 1 om, aj. ALV 14.700 e RENAULT LAGUNA 2.0 S RXE Break-96 134 tkm, h-k, ajotietok., vetok. 1.250e AUDI 80 2.6 E Avant -93 pun., 180 tkm, aluvant., sähkölasit, 150 hv TAR JOU S 2.600e TAR JOU S TAR JOU S 2.150e -89 12.800e 12.800e 14.500e AUTOMYYNTI Puh. KESKIVIIKKONA 3. 12.900 e PEUGEOT PARTNER 1.9 DIESEL -99 132 tkm, h-k, 5-heng. 160 tkm 4.900 e PEUGEOT 306 XT 1.6 -97 aj. (06) 8278 400 T. h-kirja, 1-om. 6.900 e NÄISSÄ AUTOISSA 2XRENKAAT, RADIOT, LÄMMITIN PAITSI TÄHDELLÄ MERKITYSSÄ AUTA TEKEM ÄÄN TILAA! SYYSMALLISTOA SAAPUU! %% -50 TULE NOPEASTI PARHAAT MYYDÄÄN ENSIN! NYT SATOJA NAHKATAKKEJA POIS ALTA Indolantie 5, 67100 Kokkola. vain 60 tkm 9.650e OPEL ASTRA 1.6i ECO CLUB -01 met.vihr., aj. 15.950 e TOYOTA AVENSIS 1.8 LB Terra-99 141 tkm, h-k, vetok., cd, monikäyttömalli! 15.850 e PEUGEOT BOXER 2.5 TD Maxi -00 176 tkm, h-k, webasto, karjapuskuri., sin. MYYNTIMENESTYS! KAUNIS KULTAINEN TIMANTTISYDÄNSORMUS 29 SISÄLTÄÄ KORVAKORUT /PARI e REIÄT KORVIIN KOT IMA ISTA KÄS ITYÖ TÄ Viescar Indolantie 7, KOKKOLA Puhelin (06) 827 8700 Palvelemme ma-pe 8 17.30, la 10.00 14.00 www.viescar.fi Holm 0400-563 684, Hanhisalo 0400-569 744, Tiinanen 040-734 5488 NISSAN PRIMERA STW 1.6 Si -98 met.vihr., aj. Puh. -03, met.vihreä, vetok. OPEL Omega 2.0i Classic -90 Caravan valk. 150 tkm, ilmast. 138 hv 12.900 e RENAULT LAGUNA 1.6 16v RXE 12/-98 226 tkm, h-k, ilmast., aluv., met.pun. PEUGEOT 306 1.9 D CRISTAL FW -00 aj. 120 tkm, siisti 13.500e VOLVO 960 2.5i 24 V -95 aj. Puh. hyvä TOYOTA Hi-Ace 2.4 diesel -98 valk., erittäin siisti, sis. SYYSKUUTA 2003 Rantakatu 8 ja Citymarket Kokkola, Prismacenter Pietarsaari, Asemakatu 3, ISO KärkkäinenYlivieska, Paletti Kyyjärvi HYVÄ VALIKOIMA KASTELAHJOJA 19 8 50 e KULTAKETJUT POHJAHINTAAN! e Alk. 65 tkm, met.sin. sis. 15.900e FORD FOCUS STW 1.6i Amb. Niemi-Korpi 0400-586 402 A. huoll., 2-hyvät renk. aluvant. -95* aj. 12.800 e RENAULT MEGANE 2.0 CLASSIC -97 119 tkm, h-k, aluv., keskusl., met.vihr. 6.500 e VOLVO 745 2.0i Farmari -90 kats. sis. tila-auto, met.pun. 16.700 e FORD ESCORT 1.6 SPECIAL STW -96 aj. 138 tkm tarj. 6.900 e FIAT PUNTO 1.1 55 S 5 ov. 153 tkm, pun. eritt. 16.500e ja kymmeniä muita FORD ESCORT 1.6i ATLANTA-96 met.vihr., aj. BMW 320i Coupe´ -93 valk. 1.290e VARMAT VAIHTOAUTOT VIESCARISTA: Indolantie 7, Kokkola. 3.800e FORD Orion 1.4 CL -88 pun. 140 tkm, alut. 80 tkm 15.900e FORD FOCUS STW 1.8TCi -99 aj. 06-831 9977 0400-564 430, 0400-485 964 www.bilarikokkola.fi KOKKOLA Indolantie 5 TOYOTA HIACE 2.4 D pitkä 7/-00 95 tkm, h-k, vetok., vanerointi, soitin, ym. vain 106 tkm 17.500e FORD KA 1.3i Desing -99 met.vihr., aj. www.skoda-auto.fi ŠkodaOctavia HB Kotimaan pääuutiset arkena ja pyhänä www.keskipohjanmaa.net. 8.900 e PEUGEOT 306 XT 1.8 WAGON -00 aj. vain 72 tkm 9.990e VW VENTO 1.8i 90 hv -97 met.vihr. sähköluukku+lasit TOYOTA Carina 1.6 XL -89 met.harm. ALV 18.500 e MERCEDES BENZ C 180 Classic -95 187 tkm, h-k, sähkökattol., met.vihr. 75 tkm 15.900 e FIAT PUNTO 2D 65 S 3-ov -95 aj. 0400-568 220 NISSAN Primera 1.6 SLX -97 met.pun. Farmari 11/-94 242 tkm, t-k, runsas varustus, alu, 1/2 naka BMW 525 TDS 343 tkm, h-k, -96 sähkökattol., webasto, ym. -97 met.pun., aj. 65 tkm 8.800e NISSAN SUNNY 1.4 LX -95 met.vihr., aj. tila-auto -89 7:hengen, met.pun., aluv. 160 tkm, valk. 167 tkm tarj. 137 tkm, pun. ALV 13.400e MAZDA 626 1.8 Lx met.ruskea, 2-hyvät renk. 140 tkm, vihreä 9.950 e OPEL ASTRA 1.6 ECO -93 aj. 22.900 e PEUGEOT 206 HDi Turbo Diesel -01 100 tkm, h-k, 5-ov., vetok. 11.500 e VOLVO 855 SE 2.5 aut. 6.500 e 16.000 e Tee kodistasi itsesi näköinen ja oloinen . Lisää ideoita osoitteesta www.lundia.fi aina erilainen Nyt täällä: valkolakattu Lundia! Škoda Octavia. 895e SAAB 9-3 2.0 5-ov