. . . . Kävin jo aiemmin salaa kokeilemassa tuttua polkupyörää, Hakala velmuili. . . . . . . . . Tulokset ovat lupaavia. Samoin päättyy koko hanke, ellei kunta jatka sen rahoittamista. Tilauskirja-paino Art-Printin varastosta alkaa toimitusjohtaja Jari Lähdemäen mukaan taidepainopaperi loppua, mutta asiakkaiden kanssa keskustellaan parhaillaan korvaavista paperilaaduista. . . Hitaasti lämpenevät kokkolalaiset eivät saapuneet paikalle mitenkään runsaslukuisena. . Tervaporvari-arvonimi myönnetään menestyneelle elinkeinoelämän merkkihenkilölle, ja nimityksen kunniaksi porvari saa haltuunsa vuoden ajaksi kokkolalaisen taiteilija Bia Hasselin valmistaman kiertopalkinnon. . . . .8 Talous . . . . Se lähestyy myös Keski-Pohjanmaan Liittoa. . Sipin mukaan Ohtakarin ja sen lähistön "luotojen" osalta kysymys olisi 2–3 päivän ammunnoista huhtikuussa. Pääesikunta on määrännyt esitystään koskevat asiakirjat ja tarkemmat perustelut salaisiksi, mikä ihmetyttää lohtajalaisia. Sivu 4 Kirjapainot kärsivät paperipulasta Pietarsaarelaisen Fantti-perhetyöprojektin tulevaisuus on vaakalaudalla. . Fantti-projektin vetäjät muistuttavat, että koulukotiin sijoitettu lapsi maksaa kunnalle noin 73 000 euroa vuodessa. . . Lento korostaa, että kunta vastustaa kaikkia pakkotoimia. . . . . Kuva: Timo Talus Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Poutulta se kuulosti, mutta todeksi väki uskoi vasta, kun Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Innanen kuulutti Raatihuoneen portailta ensimmäisen tervaporvarin olevan Risto Pouttu Kannuksesta. . . –Tunnelmat ovat mahtavat. . Sivu 3 Porvari tuli Kannuksesta Kahakkaviikko alkoi Kokkolassa Englantilaiset sotilaat tarkkailevat, kun Sari Innanen onnittelee vuoden tervaporvariksi valittua Risto Pouttua. . . . 80-vuotias kokkolalaisveteraani Alpo Aunola pitää hyvänä, että veteraanien terveystarkastusten tekijänä ja yhdyshenkilönä toimii yksi ja sama ihminen, terveydenhoitaja Christin Isaksson-Parpala. KESÄKUUTA 2005 A Tänään . Ei muuta. Sivu 10 ”Nyt kaikki loksahtaa paikalleen!” Toinen Pula!-aika alkaa perjantaina Vielä uusintaensi-illassa Koivulan Laurina esiintyvä Tommi Hakala (taustalla) neuvoo uutta "Lauria" Jussi Lehtipuuta, joka ottaa roolin haltuun lauantaista eteenpäin. . . Sivu 5 Toholampinen Osmo Jämsä vuoden kanttoriksi Pääministeri Matti Vanhanen sanoo olevansa tyytyväinen Venäjän asevoimien raporttiin ilmatilan loukkauksista Suomenlahdella. . . . .7 Mielipide . Kuva: Tomi Hirvinen Suomen Kanttori-urkuriliitto on nimennyt Toholammin seurakunnan kanttorin Osmo Jämsän vuoden kanttoriksi. .16 Radio . . . Sen mukaan tulisi myös harkita mahdollisuutta lunastaa niihin suoja-aluetta vastaavat rasiteoikeudet. Uskon, että nyt kaikki loksahtaa rennosti paikalleen ja pystymme vielä parempaan kuin viime vuonna, iloitsee oopperalaulaja ja Pula!-oopperan taiteellinen johtaja Esa Ruuttunen. Sivu 6 Kokkolan veteraaniprojekti ainoa laatuaan Alpo Aunola on yksi Kokkolan 397:stä veteraanista. . Vanhasen mukaan raportti on sävyltään erilainen kuin Venäjän aikaisempi vastaus. . . – Laajentamispyrkimykset eivät ole olleet esillä yhteistyömenettelyssä ja ne tuntuvat tosi pahoilta, toteaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Lento. .11 Urheilu . Lisävaatimukset tyrmistyttävät Pääesikunta haluaa laajentaa Lohtajan harjoitusalueen suoja-aluetta ja rajoituksia Maakunta Kotimaa +11 +11 +12 +13 +13 +13 1-4 m/s TVja Radioliite Treffi . . . . . . . . Tämä helpottaa asioiden hoitoa, ja tuo myös turvallisuutta. . Mannerheiminaukiolla kahakkakulkueen päätteeksi kruunattu tervaporvari totesi ottavansa vastaan tällaisen arvonimen ja kunnian nöyrällä mielellä. . . . .10 Kulttuuri . – Teimme esityksen, jotta pääsisimme eteenpäin. . Fanttia on ylläpidetty vuodesta 2003 lääninhallituksen avustuksella, mutta rahoitus päättyy tämän vuoden lopussa. . . Aiemmin loukkaukset kiellettiin täysin, nyt ne mainitaan vaikeasti todistettaviksi. Kuva: Markus Sommers Emmi Nissi (KP) Useat kirjapainot ovat papeririidan pitkittyessä ottaneet käyttöön varasuunnitelman. . . . . Jämsän ansiona pidetään lisäksi sitä, että hän on solminut tuloksellisia yhteistyösuhteita seurakunnan, kunnan ja järjestöjen välille. . Nöyränä lienee vaikea olla, sen verran kovat vaatimukset tervaporvarille on Innasen mukaan asetettu ja Pouttu kuulemma ylitti ne kaikki. . . . Niissä on joitain yksityiskohtia, joita ei haluta julkisuuteen, perustelee Sipi. . . . . . .17 Sisältö Liite Sääennuste Sivu 10 Hanna Kauppinen (KP) Kokkolassa vuodesta 2003 pyörinyt sotaveteraanien terveysprojekti on tiettävästi ainoa laatuaan koko Suomessa. . Tervatorilta eli Englanninpuistosta lähtenyt Kahakka-kulkue avasi Voitonjuhlat-viikon ja sai marssia rumpujen säestämänä kohtuullisen itsenäisesti Mannerheiminaukiolle saakka. . . . Erityisesti sunnuntaille ja maanantaille lippuja on vielä muutamia satoja. Pietarsaaren säästökuuri uhkaa nyt lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Sivu 18 Suomi ja Venäjä eivät enää käsittele ilmatilan loukkauksia. . . . . . Projektin tarkoituksena on ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä auttamalla väsyneitä vanhempia arkipäivän kriisitilanteissa. Pula!-oopperaa esitetään perjantaista tiistaihin yhteensä kuusi kertaa. Esitystä perustellaan sillä, että ne välttämättömiä ilmatorjuntaohjusammunnoissa. . . Hän kiistää, että kyse olisi Kälviän ja Kokkolan edustan merialueesta. . . Näin vain selkeytettäisiin menettelyä. . . Ruuttusen aloitteesta tekstiä muutettiin niin, ettei katsojalle tule enää mielikuvaa, että eduskunnan puhemiehenä toiminut Kyösti Kallio olisi syksyllä 1933 vastustanut pulamiesten armahtamista. Syynä vaisuun alkuun liene ollut myös aikaisessa ajankohdassa ja kylmässä tuulessa. .2 Maakunta . . . . . Tiistain harjoituksissa mies puhkui intoa päästessään jälleen Koivulan Laurin rooliin. . . . Oopperan miehitys on pääosin sama kuin viime kesänä, mutta maanantai-iltana Nivalaan saapunut tähtibaritoni Tommi Hakala ehtii muiden työkiireidensä vuoksi esiintymään vain ensi-illassa. . . . . Projektipäällikkö Anita Ohtamaan mukaan kaikkiin esityksiin on vielä saatavilla lippuja. . Puolustusvoimien huoltopäällikön Kalervo Sipin mukaan lisäesitykset merkitsisivät nykyisen käytännön jatkumista. – Niitä ei ole määrätty salaisiksi vaan viranomaiskäyttöön. Kuva: Aki Paavola Jouko Pensaari (KP) Lohtajan kunnanhallitus vastustaa pääesikunnan uusia vaatimuksia Vattajan ampumaja harjoitusalueen suoja-alueen laajentamiseksi. . Pääesikunta esittää puolustusministeriölle Lahdenkroopin alueen ja ampuma-ja harjoitusalueen vesijättömaiden ja niiden ulkopuolisen vesialueen lunastamisen lisäksi myös Ohtakarin ja ilmailun vaara-alueen eteläreunassa olevien saarten ja niitä ympäröivien vesialueiden vuokraamista. . Jos pääesikunnan tahto toteutuu, se tarkoittaa sitä, että saaret, myös Ohtakari voidaan tyhjentää ammuntojen ajaksi. . . . . . . . .3-6 Ulkomaat . .1-16 Minna Laukka-Oikari NIVALA (KP) Perjantaina uusintaensi-iltansa saava Pula!-ooppera jaksaa yhä innostaa tekijöitään lähes liikutukseen asti. . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Keskiviikko IRTONUMERO 1,90 € Nro 155 KESKIVIIKKONA 8. . . . . . . . . Pula!-oopperaan on tehty pientä hienosäätöä tälle esityskaudelle. – Tässä ei ole kyse vain lohtajalaisia vaan myös kälviäläisiä ja kokkolalaisia koskevista rajoituksista, hän sanoo. . Sivu 3 Fantti vailla rahoitusta Perhetyöntekijä Päivi Kinnunen-Griep auttaa väsyneitä äitejä. Kanttori-urkuriliiton mukaan Jämsä on rakentanut pieneen seurakuntaan poikkeuksellisen tasokkaan ja laajan musiikkitoiminnan. . . . . . Kokkolalainen Österbottningen-lehti turvautui saksalaiseen paperiin ja Helsingin Sanomat keskeytti irtonumeroiden lähettämisen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Pelkästään positiivisia kommentteja kirvoittaneesta projektista toivotaan esikuvaa "tavallistenkin" vanhusten terveydenhuollolle. . Nyt joudutaan pyytämään poliisiapua, kun ammutaan järeitä ohjuksia. Lohtajan kunnanhallitus vetoaa Matti Vanhasen (kesk.) johtamaan hallitukseen, ettei pakkotoimiin ja varsinkaan lisälunastuksiin ryhdytä. Se haluaisi edetä kaikilta osin rauhanomaisin keinoin, neuvottelemalla. .9 Sää ja Kotimaa . . . . . . –Tuntuu kuin olisi tullut kotiin. . . . . . . . .13-15 Tv, Sarjakuvat .
Eläkeliitto Lohtaja: Retki Lehmirantaan 22.-25.7. Pikamatkat. Yläkerrassa Pirkko Tihisen ja Ilkka Luotin taidetta Suomesta ja Espanjasta. piiritoimistoon. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. 0407075765. Kaarina p. Hakulomakkeita yhdistyksistä ja Eiralta. Kannuksen opistoteatterin esitys Virtuaalienergiaa pe 10.6. klo 10. menn. Kiilan veteraanit: Valkealan Vekarajävelle Karjalan Prikaatin vieraiksi 18.6. Eikä mukaan lähtijän tarvitse olla superkuntoinenkaan. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . 5.35, Järvik. Lappajärvellä ja 13.8. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Kokkolan Eläkeläiset: Kittilän kesäpäiville 14.6. Ilmoitt. menn. klo 12 Antiikkia, antiikkia -ohjelma Plassilla, Santaholman Konttorirakennus (Plassin kylätalo). Ilm. Tied. klo 10-16. 11, 5.10, Ventuksent., Kirkonm. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Härmään mm. 0405490282. Nivala Pula-ooppera pe 10.6. Mittaukset jatkuvat syyskuussa. Tied. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 12 € 1x35 mm 16 € 1x50 tai 2x25 mm 22 € 1x70 tai 2x35 mm 28 € 1x100 tai 2x50 mm 36 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Mika Salon autourheilukeskukseen. Seppo Turpeinen. Kokkolan Alzheimer-yhd: Kesäretki jäsenille Kalajoelle ke 15.6. 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . klo 12 Esa ja Liisa Pöntiön huvilalla (Ollinperän Parkaanranta). Paula 876451, Arja 876464 tai Tuovi 876529. Enroth, p. 2 Tänään Keskiviikkona 8.6.2005 . Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Kokkolan ja Ykspihlajan Eläkeläiset: Ke 8.6. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,51 tekstissä 2,00 2,35 tekstin jälkeen 2,00 2,35 takasivu 2,14 2,51 välikannet 2,14 2,51 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,20 2,59 tekstissä 2,06 2,42 tekstin jälkeen 2,06 2,42 takasivu 2,20 2,59 välikannet 2,20 2,59 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. 0400-773110. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . p. Renl.k. Toholampi TU:n kunniakierros pe 10.6. su 13-16, make 9-16, to 9-17, pe 9-15. Ilmoitt. Alaviirteen maaja kotitalousseura: Kesäretki 1.8. Eläkeliitto Kaustinen: To 16.6. Mika Lintilä. l.auto lähtee klo 10 Kirkonmäki, l.autoasema, Katariinank., ohikulkutie, Pietarsaari tori ja Uusikaarlepyy. Pikkutillarissa Helena Halonen-Korven akvarelleja. klo 19 Mäkiraonmäki, Sofian lava (sateella Takalon koulu). klo 17.30. p. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Kahakka-näytelmän esitykset ke-su 8.-12.6. Ikäkausikisat kesätorstaisin 9.6. Heillä oli niin mukavaa, että seuraavana kesänä mukaan päätettiin ottaa muitakin. 044-3360122, Sari 044-3360123. Pieni arpajaisvoitto mukaan. varattu 25 paikkaa, yhteiskulj. 889058. 8634125 tai 0407185038. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Johanna Filppula on nimitetty 30.5.2005 alkaen palveluneuvojaksi Kyrönmaan Osuuspankin Kokkolan Kauppatorin konttorille. Vauhti tappaa, ei matka Ystävykset järjestävät pyöräilytapahtuman vain naisille Hannele Hansson ja Liisa Höykinpuro valmistautuvat pyöräretkeen. Kokkolan Veikot: Kaikki jaostot, toimitsijoita tarvitaan Hippokisoissa Kirkonmäen kentällä alk. menn. p.06-8242800 Kauppatori, p .06-8240500 Prisma. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Ullavaan. – Miehethän voivat sillä aikaa ottaa haravan käteen ja aloittaa vaikka puutarhan hoidon, ehdottaa Hansson. Kokkolan veripalvelu avoinna ma, ti, to klo 12-18 ja ke, pe klo 10-15. Koivuhakaseura: Kokoont. Lestijärvellä polttopuuja siivoustalkoot. 5.40, A.Chyd., Välskärink. Ruokaa, kulttuuria, vertaistukea. klo 14 Länsipuistossa. Konsertit ja pelimannitanssit Tervossa. maksaa l.autokyydin. Ilm. 0405504941. p. Ykspihlajan Eläkeläiset: Lähtö Kittilän kesäpäiville ti 14.6. Kokkolan historiaa, opastettu kävelykierros lähtee tänään ke klo 19 Raatihuoneelta. Muulloin sop. Naisten oma päivä Akkain ajot kertoo jo nimessään, että tapahtuma on suunnattu pelkästään naisille. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Ilm. klo 14 ja la 18.6. Tied. Kahakka-risteily M/S Jennyllä to 9.6. Yhdistys maksaa retken, omavastuu muodollinen. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Kuvataideyhdistyksen taidenäyttely kaupungintalolla 23.6. klo 5, Untamonk., Louhenk., Väinämöisenk., K.haka klo 5.10, MH 5.15, Ouluntie n. Eteläväylä, Kokkola. Yht. Maunulan tienhaara klo 9, Veikontori 9.05, Lepolan risteys 9.10, Sorto 9.20, Karhi 9.25, Punasillantie 9.35, Erkkiperän kierros, MH 9.45, St1 9.50, Karjasuo 10, Väliviirre 10.10. 040-5041564. Nimipäivät tänään: Salomon, Salomo, Kjell ja Kettil, ortodokseilla Feodor ja Heikki Nimipäivät huomenna: Ensio, Dag ja Daga, ortodokseilla Kirilä ja Kiril Vietän MERKKIPÄIVÄÄNI vain perhepiirissä. Jatkosodan II Div. Ilm. klo 12-14 Varaventtiilissä. – Kypsissä kymmenissä olevia naisia, kuvailee Hansson osallistujia. Kokkolan kotitalousja puutarhaseura: Koko perheen pyöräretki Toivosen Eläinpuistoon ja Talonpojanmuseoon Kälviälle su 12.6. Höykinpuro ja Hansson pitävät ihan oikeutettuna, että naisilla on kerrankin yksi vapaapäivä. Klo 14-15: maanantaisin Ridankylän kylätalo, tiistaisin Ruotsalon koulu, keskiviikkoisin kk:n koulu, torstaisin Vuolteen Honkapirtti. ja ilm. saakka. päivisin klo 11-20, Tapion Tupa, Hiekkasärkät. 20.6. Pränttärit: Järj. Kesäjumppa Suntinsuun leirintäalueella torstaisin klo 18 alkaen 9.6. Vapaa pääsy. klo 19 srk.talolla. Määräaikaistilaus: 1 kk 21 € 6 kk 114 € 3 kk 60 € 12 kk 219 € 4 kk 79 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . 877500 tai 877292. Kyrönmaan Osuuspankin Ikivihreät: Retki ti 16.8. GBK: III-div. kesäheinäkuussa päivittäin klo 10-15. saakka Galleria Stenman, Pitkänsillank. 25.6. Jussin jotos ja Paavon polku klo 21 yön yli toteutettava kisa. Ma 13.6 klo 13 kirjastossa Kosken kivet kertovat, Hourulan sukukirjan julkistaminen. 0400-989006. Kuva: Lari Jaakkola. 8314320. Pyöräily on edelleen molempien harrastus, ja tänä kesänä on suunnitteilla kaveriporukan pyöräretki Tampereelle. p. 2, 5.05, Kettufarmint. Elbailut, suuri nuorisotapahtuma pe 10.6. viim. Av. Plassin kyläyhd. 8318023. Tied. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Hän on työskennellyt viimeksi Alahärmän Osuuspankissa palvelupäällikkönä. Makkelikerho: Kahakka-näytelmä la 11.6. Reitti kk-Peltokorpi-Ridankylä (20 km), Ridankylän kylätalolla puffetti ja mehutarjoilu. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . klo 18 Koivutuvalla. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Näkymiä näiltä main, Martti Määtän akvarellinäyttely 17.6. Tuija ja Seija piirijärjestöstä, johtokunta mukaan. Yhteydet K. Järj. KESKIPOHJANMAA Perhealbumi Menolista Tutkinnot Nimityksiä Ylennykset . Kokkolan Visailijat. Av. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Vanhojen traktorien paraati klo 9.50. Ohjaus Kai-Eerik Känsälä. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Halkokarin Pienkiinteistöyhd. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. p. jäähallissa. Matkaa kertyy lähes 80 kilometriä, mutta naiset vakuuttavat, ettei se ole liian pitkä. Marketta Kivisaari Kiitokset Merkkipäivät Alavieska Kirjastossa Heikki Säätelän akvarelleja ja öljyväritöitä 23.6. 5.30, Strömmin kumikorj., Oulunt., Pensarint. Kokkola Monivuotisten kukkien taimia ke 8.6. Juhlaseurat su 12.6. Lähtö urheilutalon edestä klo 12. Oma alusta, säävaraus. 8289495. Eläkeliitto Lohtaja: Tutustuminen maakuntaan Kannus Toholampi to 9.6. ja ilm. 15.6. Mukaantulon varmistus to 9.6. Omaishoitajat ja läheiset: Voimaantumisretki Jyväskylään 15.6., retkipäivä 30.6. ja tied. Kirkkokuoro esittää Viron matkan lauluja. Eläinpuistossa ja Talonpojan museolla. ma klo 12-20, ti-to 1319, pe 10-15. klo 19 Kahakkarannassa. klo 8.30 kaupungintalolta kimppakyydillä. Järjestää Jymy. klo 13 Pelimannitalon terassi. menn. Outi Uusimäki on valmistunut Helsingin yliopistosta teologian maisteriksi ja saanut pappisvihkimyksen Oulun tuomiokirkossa. Wanhanajan hewosmarkkinat la 11.6. Ruotsalon Maaja Kotitalousnaiset: Impinpäivän pyöräily poikkeuksellisesti ma 13.6 Toivosen Kotieläinpuistoon yhdessä Peltokorven Naisten kanssa. Selkäyhd: SaniFaniin lähtö la 11.6. 0204527633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Emmi Nissi KOKKOLA (KP) Muutama kesä sitten eräs ystäväporukka päätti pyöräillä Närpiöön. Kyytiä tarvitsevia pyyd. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. ti 21.6. 20.5. menn. 2 riviä, sis. 8608210. Kokkolan Kuvataideyhd. klo 10-14. 8313450, Pallaspuro p. klo 9-13 torilla, lasten ja nuorten koulutuksen hyväksi Keniassa. Maanantaisin sauvakävelyä sauvoin tai ilman klo 18 Roskarukan parkkipaikalta ja torstaisin pyöräilyä klo 18 uimahallin edestä. klo 21.30 Wanhansatamanlahdella. Jakelupäivystykset: Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Kokkolan Työttömät: Tiistaisin klo 13-14 lentopalloa Mesilän kentällä. 8314982 klo 16 jälkeen. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Tervakartanon järjestämä puistojumppa Länsipuistossa to 9.6. – Joiden ei aina tarvitse olla ykkösiä, vaan voi olla vaikka 73., jatkaa Höykinpuro. (06) 827 2234, . Kaikki juhlasta kiinnostuneet mukaan. K-P:n os: Mikäli Kyyrönkaidan matka vkolla 35 kiinnostaa, yhteys pikaisesti Neuvonta-asemalle, puh. Jyväskylään kesäpäiville lähtijät, lukkoneula mukaan lipun kiinnittämiseen ja ilmoitus, mistä auton kyytiin. Lähtö 21.7., paluu 25.7. klo 18.30 urheilukentältä. Ilm. ke 8.6. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk & 0600 16 316, 4,00 €/min.+pvm. Varmuutta valssin askeliin -kurssin (8 h) Veikkolassa 13.-15.6. 06-8328150. Sov. Yhd. klo 13 Jenkkitorilta Mailan huvilalle. klo 12-18. 5.15, A.Chyd.k., H. Järj. Kokkolan Sydänyhd: Kesäretkelle 5.-7.8. Pyhäjoen Pelimannit, Pyhäjoen Joki-Kiekko ja PP:n Pelimanniyhd. Jorma Heiskasen puutaidetta Tillarigalleriassa 1.7. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Hengellisen musiikin konsertti kirkossa. 0405290922. Ystävät auttavat niin kahvin keittämisessä kuin alkuverryttelyjen vetämisessäkin. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. ti-pe klo 11-17, la 11-14, su 12-16. Pohjanmaan Syöpäyhd. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . rullakiekon SM-kisat (pojat B88-89, C90-91) jäähalli, Pirkonsuontie, www.jht.fi 4H-kotieläinpuistossa erikoisuutena villisika. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita INFO (väli) juttuvinkkisi. Ilm. Av. Jos jollekin kuitenkin tulee ihan ylivoimainen uupumus, on mukana "raatoauto", joka kerää väsähtäneet pyörineen matkan varrelta. saakka. klo 19, la 11.6. Työttömille tuettuja lomia, hakukaavakkeita toim.keskuksessa. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.00-13.30 . menn. 877500, 877292. viikko 23 Aurinko nousee: Kokkolassa 3.13 (pimeys päättyy -), Helsingissä 3.59, Oulussa 2.36 Aurinko laskee: Kokkolassa 23.41 (pimeys alkaa -), Helsingissä 22.40, Oulussa Sana: ”Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. MLL Kokkolan osasto: Kokoont. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . klo 10 puunpienimistalkoot ym. Ilmoitt. klo 12. Eläkeliitto Lohtaja: Maakuntaretkelle l.auto 9.6. 8318023. Pohjanmaan Syöpäyhd: Saattohoidon tukihenkilöt, lähtö ke 8.6. – Vauhtihan se on joka tappaa, ei matka. http://www.kpnet.com/elbailu Asuinalueen oma kirpputori Halkokarin koulun pihassa la 11.6. K-P:n os: Bussimatka Länsi-Suomen läänin syöpäpotilaiden virkistyspäiville Jyväskylään 26.-27.8. klo 20, Dan Lönnqvist, urut. Muinaisja kansallispukujen esittely, perinnekäsitöiden ja sepäntyön näytöksiä ym. Matkan aikana kipeytyneille pakaroille ainakin on luvassa hierontaa. Hippokisat alkavat klo 18. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . saakka talon aukioloaikana. Järj. Veteli Perhonjokilaakson kansalaisopisto järj. klo 18 Isojärven Nuorisotiloissa, Laajalahdentie 85. Eläkeliitto Ullava: Matka Jyväskylään ke 15.6. Riitta Koukkari ja Kari Uusiportimo. Pajamäen perinnekeskuksen vihkiäisjuhla la 11.6. Helsingin Naisten Kympin laajuiseksi tapahtumaksi pyöräilypäivä tuskin koskaan kasvaa, eivätkä naiset sitä toivokaan. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. P. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . To pesäpallon naisten maakuntasarja Kuusiston kenttä TU1-TU2. Seinäjoella. Asiasta kiinnostuneet mukaan. Eläkeliitto Himanka: Hallitus kokoontuu pe 10.6. Kesämusiikkia Kaarlelan kirkossa to 9.6. Lohja-Rauma. Tänä kesänä Hannele Hansson ja Liisa Höykinpuro järjestävät aikuisille naisille suunnatun pyöräilytapahtuman, Akkain ajot, jo kolmannen kerran. Tark. 9.6. Tied. ohjelma, tied. Koko tapahtumaa pyöritetään kaveriporukan avustuksella. siht. klo 19, la 11.6. ilmoittamaan asiasta. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,70 euroa. kansalaisopistoon viim. Jussi p. Kokkolan Latu: Suomi Meloo -kanoottiviesti 11.-18.6. (06) 827 2000 ark. Pubi-visa järjestetään keskiviikkoisin klo 19 Wanha Kettu, perjantaisin klo 19 Keski-Pohjalaisten Klubi, sunnuntaisin klo 17 Tankkis Pub. Anni Hakunti Kiitos muistamisesta. (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . matkan Piippolaan Pentti Haanpää -festivaaleille la 2.7. Vapaa pääsy. mukaan p. klo 10 Kotilassa, juhlapuhe Esko Aho. Kahakka-iltarastiviikko jatkuu tänään klo 17-19 Harriniemi, Outokummuntie/Elbantie. klo 12.15. Pietarsaari Antiikkikeräily sisustus, myyntimessut la-su 11.-12.6. A. Kylpylähotelli Rauhalahti 21.-26.8. Matkalla Kesälaitumelle, Toholammin artesaaniopiston keramiikka-lasilinjan töitä kaupunginviraston aulassa 13.6. ja ilm. Perustuu Sisko Istanmäen romaaniin, dramatisoinut Heini Tola. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . ja ohj. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. klo 17.30-19 Harriniemi, lähtöpaikka Elbantie. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Musiikillinen Laidunkauden avaus -kansanmusiikkitapahtuma Tervon satamassa, Kiiskiläntie 226 ( 8-tieltä). Siermala p. saakka. klo 18.30 Kerttulan kentällä. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Matkan varrella pysähdytään kahvittelemaankin, joten hampaat irvessä ei tarvitse ajaa. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . 0204521058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . p. Kalajoki Ke 8.6. 5.45, Isomosalant. 14.8. saakka. Niina Kestilän veistoksia kirjastossa kesäkuun ajan. Kor. 1: 27 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. 050-5239369 Acu. Av. Pajamäen perinnekeskus av. paikan päällä. lähtö klo 5 Oravank., Peurank., Vanhankartanont. Akkain Ajoissa ei ole tarkoitus kilpailla nopeimmasta ajasta, muistuttaa Hansson. La 11.6. Ritva Kokon muistonäyttely esillä kesäkuukausina K-P:n Konservatorion aulassa talon aukioloaikoina. Vet. Järj. – Jos tuo Seitsemän sillan tie tukkeutuisi meistä akoista, tätä ei enää kaveriporukalla voisi hoitaa, pohtii Hansson. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. 5.20, A.Chyd., Puistok., L.Kirkkok. Vapaa-aikatoimi ja Ridankylän Maamiesseura. Lähemmin p. Pyhäjoki Ke 8.6. VR Eläkeläiset: Kesäretkelle Virroille 10.6. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Osallistujat ovat toistaiseksi olleet iältään parikymppisistä 70-vuotiaisiin. klo 14 ja 19, su 12.6. saakka kirjastossa. Harjoitusravit Käpylässä pe 10.6. Jyrki Palmi: pe klo 20 käytöskoulu, la klo 18 tyylikurssi ja klo 22 Valmiina juhliin. Raija p. Kotiseutumuseo avoinna pe klo 17-20, la-su klo 11-15. klo 19. alk. klo 6.20 Roiman talolta. La 11.6. klo 18.30 Keskuskentällä. Himangan Eläkeläiset: Lähtö Kittilän kesäpäiville ti 14.6. Käenkuja 4. klo 19. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. p. Asta p. JukuJukumaan avajaiset. 886635 tai 885251. klo 19 kesäillan musiikkihartaus kirkossa. saakka joka päivä klo 11-18. klo 14, ma 13.6. Ilm. klo 18. Erälisä 2 ?/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. ja K-P:n Konservatorio. Oulainen Silmästä silmään, Pekka Raudaskosken valokuvia Taidetalo Väinölän alakerrassa 19.6. Kerho klo 12, sauna, kahvit, yhdessäoloa. Kokkolan Sydänyhd: Kolesterolin mittaus kesätauolla. p. klo 19 (ensi-ilta), su 12.6. lähtö Eläkeliiton 35-vuotisjuhlaan Jyväskylään. klo 7 Pelimannitorille kimppakyydin järjestämiseksi. Avaus klo 10, kans.edust. Perennat kiertoon, perinteiset puutarhakasvien vaihtopäivät Kruununvoudintalon pihalla ke-to 8.-9.6. Sammonk. klo 21.30 Raatihuoneella. Liikuntakerhot ajalla 13.6.-14.7. 040 542 9503 la-su 6-10 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . klo 8. Järj. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus 16,25 €/kk. 5.25, Askonk. K-P:n Mty: Talkoot ja tilkkutäkkiryhmä ke 8.6. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . lomamatkan vuoksi. 0503252840. Kaatuneiden Omaiset: Kokoontuminen to 9.6. 5.20. Järj. (06) 827 2235 Mediasihteeri . Kokkolan 4H-yhd: Lähtö Särkänniemen retkelle to 9.6. klo 19 Kerttulan kentällä. omaan konttoriin 31.7. Halsua Avoimet ovet metsässä, metsurit taimikonhoitoja nuoren metsän kunnostustöissä pe 10.6. Eläkeliitto K-P:n piiri: Huom! SHloma Haukirannassa 16-22.8. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . klo 18.30 Ohj. 37. Kokkolan Metsästysseura: 11.12.6. Ilm. Koko osallistujajoukon on tarkoitus pyöräillä ensimmäiselle pysäkille asti yhtä matkaa. Ilm. Pietarsaaressa sitten odottaa ohjelmaa, jonka sisältöä naiset eivät halua vielä paljastaa. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Kokkolanseudun Reumayhd: Kesän ryhmäliikunta jatkuu. La-su 11.-12.6. Hallitus ti 7.6. Vironen p. Pe-la 10.-11.6. – Me halusimme, että Akkain Ajot on sellainen ei-vakava tapahtuma, jossa ei tarvitse kilpailla, kertoo Höykinpuro. Lisätietoja Antero Pallaspuro p. Noin sadan naisen keltaoranssipaitainen letka pyöräilee Pietarsaareen ja takaisin. Kaustinen Liian paksu perhoseksi, Kansantaiteenkeskuksen teatterin esitys to 23.6. 2004 28057 kpl Lukijamäärä 87.000 (KMT 2004) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Tied. klo 13 seurakuntakeskuksen Pikkusalissa. Juha Raution maalauksia 9.6. klo 19, ti 14.6. Kokkolan Sotaveteraanit: Retki Vesannon Sompalaan. klo 19 (uusinta ensi-ilta), su 26.6. Oulun asuntomessuille ja kasvitieteelliseen puutarhaan, myös Zeppelin, ei-jäsenetkin mukaan. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta.” 1. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Kälviä Kesäillan pyöräretki pe 10.6. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Jyty Kokkolanseutu (KVL): Kesäteatteri 16.7. Tapaaminen paikan päällä klo 18.30. klo 11-15, Laakaperäntien varsi. Lieksaan, Pieliselle ja Kolille vielä muutama paikka. Yhdistykset Oulun sotilaslääni Ville Esko Sakari Luoma on ylennetty korpraaliksi. Arvioijina Wenzel Hagelstam ja Ulla Lehtinen. ottelu GBK II Öja 73 pe 10.6. K-P:lta. viim. klo 19 jäähallissa. KoS: Suunnistuskoulu ke 8.6. Kokoont. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . ke 8.6. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,34 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Aili Marjatta Niemelä. Mm. p. Pohjanmaan Syöpäyhd. Av. Voitonjuhlabaalit 10-12.6. Kokkolan Latu: Keskiviikkopyöräily urh.talolta tänään ke klo 18 Lahnakoskelle. Neuvontaasemalle heti, puh. 3, 5.50. Suomi-Venäjä -seura Kokkolan os: Palaveri Nukkumatissa 21.6. Markkinatori, hevospuomi 100 hevoselle, wanhanajan hevoskaupat, hevosparaati, vetokilpailut, kengityssepän työnäytökset, match-show, ym. Kannus Heikki Hanka, esitelmä Kannuksen kirkon alttaritaulu kulttuuriaarteena, to 9.6. Yhteys 10.6. klo 12 ja 21.30, la 11.6. 8314320. Keski-Pohjanmaan Partiolaiset ry, kppartiolaiset@kotinet.com tai (08) 423409. 0204 51 3674 la-su 7-9.30
Yhteistyön avulla perhe on tämän verkoston keskiössä. Kahakka kruunasi kesäillan Ruuti paukkui vaikka tekniikka petti Aders Fredriksson ja Katariina Raukko keskittyvät, kun Leif Andersson häärii työn touhussa. Kitarat kuuluvat seuran tiloissa soittaneelle yhtyeelle ja dvd-soitin on nuorisoseuran omaisuutta. Fantin tarkoituksena on auttaa tavallisia perheitä stressaavien aikojen yli ja samalla ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Perheen personal trainer Perhetyö tarjoaa konkreettista tukea, joka on ilmaista ja vapaaehtoista. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . Sopimuksen mukaan yritys lunastaa tilat itselleen kymmenen vuoden kuluessa. Kettuiskun tekijät yhä kadoksissa EVIJÄRVI (KP) Evijärven kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan antaa uuden paloaseman suunnitteluun ja rakentamiseen lisämäärärahaa. Maaseutukeskus anoi tälle vuodelle runsaan 3 000 euron avusta. Kaikki yksikössä hoidettavat vanhukset ovat paljon hoivaa ja valvontaa vaativia. – Apua, nyt unohtuivat repliikit. – Pyrimme tekemään itsemme tarpeettomiksi, Kinnunen-Griep kiteyttää. Kahakka-viikon aloittanut kulkue ja torilla tapahtunut tervaporvarin valinta ei saanut kaupunkilaisia liikkeelle sankoin joukoin. Tukijoukko vierailee kodissa 1–3 kertaa viikossa. Fantti kantaa kriisin yli Perheitä kaksi vuotta tukenut Fantti-tiimi tarvitsee nyt vuorostaan päättäjien tukea. Kunnanhallitus hyväksyi luonnoksen kauppakirjasta, jolla nykyinen paloasemakiinteistö myytäisiin LänsiSuomen Metalliasennus Oy:lle toimitiloiksi. Hän on yksi pietarsaarelaisen Fantti-projektin kehittäjistä ja kantavista voimista. Valmistuttuaan tila vuokrataan kuntosaliyrittäjälle, joka vastaa välinehankinnoista. Palautuminen tahtoi vain jäädä liian heikoksi, mies mainosti edellisillan urakkaansa. Korjaamotoiminta jää entisiin tiloihinsa. Kuvat: Markus Sommers Hannu Björkbacka tyynenä ennen sähkökatkosta. Voi olla, että joku perheen jäsenistä käy mielenterveystoimistolla, lapset leikkiterapiassa ja isä A-klinikalla. Hankkeen rahoitus päättyy tämän vuoden lopussa. – Meidän projekti on siinä mielessä erilainen, että me emme tee lastensuojelutyötä vaan ennaltaehkäisevää perhetyötä. Reilun 600 neliön tiloissa tulee toimimaan yksityisen Mendis Oy:n Kokkolan palvelukoti. Kun luottamussuhde syntyy, äiti saattaa haluta keskustella ja kartoittaa omaa tilannettaan. – Periaatteessa perheiden ongelmat ovat sellaisia, joita jokaisen kohdalla voi sattua. Se nähdään 12. Pirkko Stenmanilla oli vielä matkassa mukava istuintyyny. Veikko Pohjoisen viime kesäinen ensiiltakireys oli tipotiessään ja Seija Metsärinne jakeli näyttelijöille onnenpotkuja hymyssä suin. Fantti on yhteistyöprojekti sosiaalitoimen, mielenterveyspalveluiden, päivähoidon ja seurakunnan kanssa. Tekniikka juoksi eestaas, ohjaaja Seija Metsärinne puhui vakavana kännykkään ja toinen ohjaaja Veikko Pohjonen näytti epätoivoiselta. Paloaseman rakentamista varten nimettiin suunnitteluja rakennustoimikunta. Neuvolan täti kysyy, kuinka on jakseltu, jolloin äiti purskahtaa itkuun. Kulkue oli komea. Ori Ilon-Varjolta maanantaiillan kenraali jäi väliin, sillä Rönngårdeille unohdettiin kertoa läpimenosta. Sosiaalista yrittäjyyttä pohditaan seminaarissa. Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: (06) 827 2315 Uutistuottaja: Jens Oja (06) 827 2314 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas (06) 827 2312 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: toimitus@kpk.fi, etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset Lyhyesti . Noin sadan ketun häkit avattiin Hirvisnevalla keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Yleisöä oli mukavasti, moni halusi nähdä Kahakan uudestaan. Pohjanmaan Autoliike laajentaa KALAJOKI (KP) Kalajoen kaupunginhallitus valitsi kaupungin kaavoituspäälliköksi DI Tapio Moision. Talous . kesäkuuta, jolloin Halkokarilla jysähtää viimeisen kerran tälle kesälle. Nivala takaamassa Liikuntakeskus Oy:n lainan Louna Hakkarainen PIETARSAARI (KP) Äiti on käymässä neuvolassa pienen vauvan ja kahden vanhemman lapsen kanssa, joista toinen on uhmaiässä. Murtomiehet olivat tulleet todennäköisesti kattoikkunan kautta. MRSA:n vuoksi yksi hoitaja lisää PEDERSÖRE (KP) Pedersöressä aloittaa syksyllä toimintansa uusi venealan yritys FinCam Oy. Viime kesän esitystä hän kehui elämykseksi ja odotti tulevalta vielä parempaa. Moisio Kalajoen kaavoituspäälliköksi PEDERSÖRE (KP) Pedersöressä Pännäisissä on murtauduttu nuorisoseuran tiloihin arviolta kaksi tai kolme viikkoa sitten. Esimerkiksi rakennetaan taloa, jolloin mies on kaiket illat poissa. Varkaiden saaliiksi joutui kaksi kitaraa ja dvd-soitin, joiden yhteisarvo on noin tuhat euroa. – Tämä voisi olla esimerkki jostain meidän perheestä, toteaa perhetyöntekijä Päivi Kinnunen-Griep. Kotimaa . – Ehkä äiti vain haluaa mennä yksin shoppailemaan, ja me hoidamme lapsia sen aikaa. Asemakaavassa tontti onkin varattu teknistä toimintaa palvelevien rakennusten ja laitosten alueeksi. Kenraali muuten vietiin läpi Vesa Pohjolan toimiessa hevosena ja kiskoessa kärryjä näyttämön poikki. Se edustaa seudulla uudenlaista alan tekniikkaa. Poliisilla ei ole tietoa tekijöistä. Maakunta . Yhtiön nykyiset tilat sijaitsevat Måttisenkadun toisella puolella. Perhe määrittelee pitkälti itse minkälaista apua se tarvitsee. Kahdeksannen kerran järjestettävän eurooppalaisen yhteisötalouden seminaarin erityisenä aiheena ovat alueellinen vastuullisuus sekä julkiset hankinnat. Seminaariin odotetaan noin 150 osanottajaa. Mietimme mitä hän itse pystyisi tekemään, jotta lapset ja vanhemmat voisivat paremmin, Kinnunen-Griep kertoo. Nykyisin Vantaalla asuva Nevanko saapui synnyinkaupunkiinsa Kokkolaan ystävän häihin. Äänentoisto saatiin kohdalleen aika nopeasti ja mikä parasta, ennen väliaikaa pelasivat myös kahvinkeittimet! Vaikka Donnerin vyö oli jäänyt kotiin ja englantilaisen, veneestä putoavan sotilaan märkäpuku oli hakusalla, oli tunnelma hetkeä ennen Halkokarin Kahakan alkua enemmän kuin hyväntuulinen. Kokkolalaisnaiset Paula Kangasvieri ja Eija Emmes tulivat katsomaan esitystä ensimmäistä kertaa. Lippuja myynyt Ann-Mari Kolehmainen puolestaan vakuutti, että kuulemansa kenraalin perusteella näytelmä on nyt vuodella parempi. Kaikki kolme naista olivat kerrospukeutumisen malliesimerkkejä, joten vilu ei ainakaan päässyt pilaamaan illan antia. Tänä vuonna summa tulee olemaan 300 000 euroa ja ensi vuonna 350 000 euroa. Tartunnan saaneiden Jussinmäen palvelukeskuksen asukkaiden riittävän hoidon turvaamiseksi kunta julistaa yhden hoitajan viran haettavaksi. Varhaisella puuttumisella pyritään lopettamaan ongelmakierteen eteneminen lastensuojeluviranomaisten hoidettavaksi. – Meillä on perheen lupa olla koko tämän verkoston kanssa tekemisissä. Uusi venealan yritys Pedersöreen NIVALA (KP) Nivalan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunki myöntäisi takauksen Nivalan Liikuntakeskus Oy:n saamalle lainalle, joka on suuruudeltaan 100 000 euroa. Kapiteelin omistamassa kiinteistössä toimi aikaisemmin hätäkeskus. Alue on edelliskesään verrattuna kauniimpi ja suojaisempi. Reves-verkosto on eurooppalainen kaupunkien, alueiden ja yhteisötalouden verkosto, jonka tavoitteena on saada paikalliset viranomaiset ja yhteisötalouden toimijat toimimaan yhteistyössä. Kunnanhallitus päätti, että Sievin kunta lähtee KeskiPohjanmaan Maaseutukeskukseen kannattajajäseneksi ja maksaa 680 euron jäsenmaksun. Meillä on paljon yhteistyökumppaneita ja tämä on perheelle vapaaehtoista, Kinnunen-Griep toteaa. Sille on tarkoitus rakentaa tuhannen neliön kokoinen myymälä. Palvelukeskukseen on perustettu 10-paikkainen eristysyksikkö. Perjantaina järjestetään yhteisötalouden seminaari, ja lauantaina pidetään Reves-verkoston yleiskokous. Äiti saattaa väsyä pienten lasten kanssa. Iivari-herra tuskin pahoitti siitä mieltään, vaikka ori oli ilmeisen tyytyväinen alueen vihreään tarjontaan. – Joku totesi, että perhetyöntekijä on vähän kuin perheen personal trainer. Yhteistyöprojektin rahoitus päättyy tämän vuoden lopussa KOKKOLA (KP) Sosiaalisesta yrittäjyydestä ja sosiaalisesti kestävästä kehityksestä sekä sukupuolten välisestä tasa-arvosta keskustellaan Kokkolassa kesäkuun puolivälissä järjestettävässä kansainvälisessä seminaarissa. Keskiviikkona 8.6.2005 Maakunta 3 KOKKOLA (KP) Kokkolan turkistarhaiskun tekijöitä ei ole vielä toistaiseksi saatu kiinni, mutta poliisin mukaan tapahtuman tutkiminen jatkuu edelleen. Seminaarin järjestävät Osuuskunta Naisten Talo, Kokkolan kaupunki ja Reves-verkosto. Ilta sai alkaa. Sen jälkeen Fantin tulevaisuus on avoin. On uskomatonta, että meren läheisyydestä huolimatta Kahakan tapahtumapaikalla vallitsi leppeä kesäillan sää. Nuorisoseuralle murto Pedersöressä SIEVI (KP) MRSA-sairaalabakteeri on levinnyt laajalle myös sieviläisten vanhusten keskuudessa. Kolmipäiväisen seminaarin ensimmäinen päivänä 16.6 juhlitaan Naisten Talon kymmenvuotisuutta juhlaseminaarissa, jonka teemana on naisten osallistuminen aluekehitykseen. Uusia työpaikkoja yritys toisi paikkakunnalle vain muutaman. Vanhemmat lapset tappelevat keskenään. Teletaloon palvelukoti Kokkolassa KOKKOLA (KP) Pohjanmaan Autoliike laajentaa toimintaansa Kokkolan Måttisessa. Syyttä huolehti. – Hyvin meni kun on riski ja komea. Evijärvelle uusi paloasema KOKKOLA (KP) Teletalon toimistotilat Hakalahden Lepokodinkadulla muutetaan palveluasunnoiksi. Tukijakson pituus vaihtelee kuukaudesta yli vuoteen. Anders Fredriksson ei olisi Anders Fredriksson ellei hän ehtisi tunnustaa toimittajalle luvanneensa englantilaisille, että nämä saavat voittaa viimeisessä esityksessä, mikäli lupaavat sitten hyökätä Pietarsaareen. Yhdentoista viikon ikäinen untuvaniska ei vielä humusta piitannut, mutta ympärillä riitti väkeä kun isoäiti Bia Hassel kiiruhti paikalle samoin kuin Patrician täti ja setä Margaretha ja Anders Fredriksson. Alajärvellä vastaavaa virkaa hoitanut Moisio on aiemmin työskennellyt muun muassa maanmittausinsinöörinä Pohjanmaan maanmittaustoimistossa Seinäjoella. Eihän rooli ole suuren suuri ja viime kesään verrattuna haastetta ei oltu lisätty lainkaan. Yritys on hankkinut koneen, jolla valmistetaan tietokoneohjatusti muotteja lähinnä veneteollisuuden tarpeisiin. Perhetyö ei ole lastensuojelutyötä Monessa kunnassa perhetyö on lastensuojelun alaisuudessa, ja useimmissa tapauksissa sen vastaanottaminen on pakollista. Heistä puolet tulee EU:n maista ja puolet kotimaasta. Huomattavan kuluerän muodostaa muun muassa kuntosaliksi muutettavan tilan ilmastoinnin parantaminen. Kun vanhemmat ovat päässeet taas jaloilleen, tuki loppuu. Seminaarissa onkin edustettuna noin 70 Euroopan kaupunkia ja aluetta. Kokkolan kaupunginhallitus myönsi poikkeusluvan Kiinteistö Oy Kokkolan Teletalolle, jotta 4 700 neliön tontin käyttötarkoitusta voidaan muuttaa. FinCam -osakeyhtiön muodostavat Essma, Bella Veneet ja Kent Sundström. – Pitäähän tämä nähdä, moni tuttu on kehunut, naiset perustelivat ensi-iltapaikkaansa. Fantti on tähän mennessä auttanut 38 perhettä ja 90 lasta. Kuva: Tomi Hirvinen Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Voi onnea ja iloa sekä yrittämisen riemua Halkokarin Kahakassa aina siihen saakka kunnes kohtalo puuttui peliin ja katkaisi alueen sähkön! Vaikka ruuti paukkuukin ilman virtaa, on esimerkiksi laiturineuvotteluista mahdotonta saada selvää ilman kunnollista äänentoistoa. Onneksi lippuja myynyt Ann-Mari Kolehmainen sai kun saikin kaupungin kiertävän talonmiehen kiinni ja kymmenessä minuutissa olivat energialaitoksen miehet paikalla. Avuntarvetta on kodeissa aiheuttanut myös esimerkiksi synnytyksen jälkeinen masennus, parisuhdeongelmat, yksinäisyys tai päihteet. Tavoitteena on, että jos ongelmia ilmenee tulevaisuudessa, kynnys hakea apua on madaltunut. Jopa siinä määrin, että itse näytteleminen ei juurikaan kiinnostanut. Galleristi Pirkko Stenman oli Kahakan tunnelmissa jo toistamiseen. Kahakan hän käynee katsomassa, mikäli Ronja antaa siihen luvan. Mia Wickström (vas.), Yvonne Borgmästars, Päivi Kinnunen-Griep ja Johanna Laitinen. Kaupunginhallitus varasi Oulun Autohallinto Oy:lle 4 576 neliön suuruisen tontin Måttisenkadulta. Tervaporvariksi valitulle Risto Poutulle aplodeerasi vilpittömästi Patricia Nevanko sylissään pikkuruinen Ronja-tytär. Myös kettujen siitoskortteja anastettiin. Keskustelujen tarkoituksena on kartoittaa perheen voimavaroja ja vahvuuksia sekä virittää perheenjäsenten välistä positiivista kommunikaatiota. Toivottavasti yleisö löytää tiensä Halkokarille tänäkin vuonna. Kunta aikoo rakennuttaa yritykselle Ähtävälle omalle maalleen lähes 600 neliön laajuisen teollisuushallin, jonka kustannukset ovat 570 000 euroa. Perheen päivärytmi on sekaisin, koska vauva huutaa yöt. Yhtiön tarvitsee lisälainaa rakentaakseen asianmukaiset kuntosalitilat uuden uimahallin varatiloihin. Nyt iski paniikki, huolestui leudossa kesäillassa ennen sähkökatkosta tyynenä vuoroaan odotellut Hannu Björkbacka. Uuden paloaseman tilat pyritään saamaan käyttövalmiiksi 2006 heinäkuuhun mennessä
Rakentamisen on määrä alkaa syksyllä. Pääpalkinto OK 180e. Saksalainen paperi on Björklundin mukaan Österbottningenin tavallisesti käyttämää paperia ohuempaa, eikä venäläisen paperin käytöstä ole aiempaa kokemusta. – Kyllä Hesaria on kyselty kovasti. 361 ¤ Toronto alk. Opetusministeriö on myöntänyt pajahankkeeseen 100 000 euroa ja Svenska Kulturfonden runsaat 200 000 euroa. 450 neliön rakennukseen Runeberginkadun ja Sorvarinkadun kulmauksessa tulee kymmenen asuntoa ja muita tiloja. kauppaopiston kiinteistön tuleva käyttö. Myyjä Paula Korpi kertoo, että irtonumeroiden puuttuminen on aiheuttanut paljon ihmetystä. Nykyisen, huonokuntoisen Katarinegårdenin viisipaikkaisen asuntolan toiminta loppuu ensi vuoden alussa. Uuden asuntolan rakennuttajana ja suunnittelijana toimii ruotsinkielinen kehitysvammayhdistys, joka tekee myös vuokrasopimukset. Irtolehdellä OK 670e pallorajalla 50. Uusien tilojen rakentamisen Optiman yhteyteen arvioidaan maksavan 3 miljoonaa. Hinnat voimassa vain netistä ostettaessa: www.lomalennot.fi K U N K AU KO K A I P U U I S K E E www.lomalennot.f i Azorit alk. 426 ¤ Nizza alk. Keskiviikkona 8.6.2005 . 648 ¤ Ateena Azorit Boston Faro Fuerteventura Funchal Hania Heraklion Innsbruck Karpathos Kos Lanzarote Larnaca Las Palmas Malaga Mallorca Malta Murcia Miami Napoli Nizza Pafos Rimini Rodos Teneriffa Toronto Verona Avoimet ovet Matkailu Sekalaiset Bingot Hesaria ei myydä maakunnissa Paperin työriita katkaisi irtomyynnin perjantaihin asti Kokkolan R-Kioskilta Helsingin Sanomia ei ole saanut sitten perjantain. Loput on kerätty säätiöiltä, yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä. Saksalainen paperi jo käytössä Kirjapainot kärsivät paperin työriidasta Kehitysvammaisille uusi asuntola PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren kaupunginhallitus korostaa, että kaupunki voi hyväksyä ammattikoulu Optiman lisärakentamisen ainoastaan, jos siitä laadittavasta kokonaissuunnitelmasta selviävät myös Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Pietarsaaren toimitilat sekä ns. Asiakkaille on joutunut selittelemään, miksei sitä tänään ole myynnissä. Tilauskirja-paino Art-Printin toimitusjohtaja Jari Lähdemäen mukaan arkkipuolellakaan tilanne ei näytä hyvältä. Strömin mukaan lehden irtonumerot palaavat maakuntien irtopisteisiin ensi perjantaina. Se rahoitetaan valtion asuntorahaston 150 000 euron avustuksella ja 562 500 euron korkotukilainalla. Yhtenä vaihtoehtona esillä on ollut tilojen kunnostaminen, mikä maksaisi 4,9 miljoonaa euroa. KOKKOLA (KP) Ruotsinkielisille kehitysvammaisille rakennetaan uusi asuntola Kokkolaan Hakalahteen. Kunnan budjettiin varatun rahoituksen ehtona on ollut, että hankkeen kustannuksiin saadaan puolet eli noin 400 000 euroa ulkopuolista rahoitusta. Asiakkuusjohtaja Karin Strömin mukaan katkos johtuu paperin työriidasta. Emmi Nissi (KP) Helsingin Sanomat keskeytti irtonumeroiden jakamisen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ensi perjantaihin asti. Tietyt paperinimikkeet ovat pikku hiljaa loppumassa, ja asiakkaiden kanssa on jo keskusteltu esimerkiksi taidepaperin korvaamisesta muilla paperilaaduilla. Nyt meidän piti ennakoida tällaisella toimenpiteellä. Rakennushankkeen kustannusarvio on 750 000 euroa. – Tähän asti olemme eläneet pienellä varastolla, joten nyt tilattu paperi joudutaan siirtämään jonnekin muualle, Björklund sanoo. Kaupunki huolehtii ammattikorkean tilakysymyksestä PEDERSÖRE (KP) Pedersöreen perustetaan kunnan entisiin työpajatiloihin kulttuuripaja. Ammattikorkeakoulu toimii toistaiseksi kauppaopiston kiinteistössä. Optiman kuntayhtymähallitus on aikaisemmin esittänyt kuntayhtymävaltuustolle , ettei kauppaopiston kiinteistöä korjattaisi, vaan se myytäisiin ja että kiinteistön peruskorjaukseen varattu suunnittelumääräraha siirrettäisiin kauppaopisto Optimalta ammattikoulu Optimalle laajennuksen suunnitteluun. Omaa pääomaa yhdistys käyttää 37 500 euroa. Kokkolan R-Kioskin lehtihylly on ammottanut tyhjyyttään Helsingin Sanomien kohdalta viime perjantaista lähtien. Kuva: Markus Sommers Emmi Nissi (KP) Kirjapainojen paperivarastot alkavat ehtyä paperin työriidan pitkittyessä. Nyt ehto on täyttynyt, ja maanantaina kunnanhallitus valitsi suunnitteluja rakennustoimikunnan suunnittelemaan tilojen kunnostusta. Paja tarjoaa tilat erilaisille kulttuuritoiminnoille. Tervetuloa! huomenna torstaina klo 19.00 SOKOS HOTEL Matkustusaika vaihtelee kohteesta riippuen. Suunnitteluja rakennustoimikuntaan valittiin puheenjohtajaksi Gudrun Eklöv ja jäseniksi Gun Anderssén-Wilhelms, Bo Pettil, Jörgen Lund, Monica Svenfelt ja Ingmar Ek. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta BINGO HIMANGAN URHEILUHALLILLA Palkintona ostokortteja. Pedersöre saa kulttuuripajan. Myös näyttelyhalli Artiksen siirtämistä sinne Pännäisten palvelukeskuksesta harkitaan. Hinnat sisältävät menopaluulennot Helsingistä kohteeseen sekä matkustajamaksut, verot ja varausmaksun. – Tilanteeseen ei kunnolla voitu varautua ennakko-ostoilla, kun kaikki tilaukset ovat Keski-Euroopasta on jo saatu jonkin verran tilattua joitakin paperilaatuja, mutta niissäkin on neljän tai viiden viikon toimitusajat, kertoo Lähdemäki. Kylkiäiset. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle enintään 670 000 euron omavelkaisen takauksen myöntämistä yhdistyksen lainalle. Laajennukseen ammattikoulun yhteyteen on kaavailtu tiloja datanomin, atk:n, merkonomin ja kaupallisten aineiden koulutusohjelmaa varten. Nyt Kokkolan kaupungin ylläpitämä asuntolatoiminta siirtyy Kårkullan kuntayhtymälle, jolta kaupunki ostaa asumispalvelut. – Helsingin Sanomia lähetetään aina suurempi määrä kuin niitä myydään. Suurin papeririidan aiheuttama ongelma on kuitenkin Björklundin mukaan varastotilan puute. Kirjapainon faktorin Jan Björklundin mukaan lisää paperia on tulossa juhannusviikolla Saksasta ja Venäjältä. Esimerkiksi kokkolalainen Österbottningenlehti on jo joutunut siirtymään Saksalaisen paperin käyttöön
Nuorisokuorokulttuurin luhistumiseen on lähtökohtaisesti vaikuttanut se, että enää ei ole runsaasti musiikillisia opettajia, jotka laittaisivat koulunsa laulamaan. Hallituksen mielestä aluehallituksen jäsenten vuorotteluperiaatteen tulee toteutua. Hilkka Annikki Finnilä siunattiin haudan lepoon lauantaina 4. Alueelle rakennetaan myös kaukolämpöverkko. Muistotilaisuus pidettiin ja seurakuntatalossa. Kalajoki rakentaa tukiasuntoja Uusjako karsittiin strategiasta Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven kaupunginhallitus päätti hakea EU-rahoitusta viemäriverkon laajentamiseen Haapajärven toiselle puolelle. Kaipaamaan jäivät lähimpinä puoliso ja lapset perheineen sekä sisar perheineen. Kaipaamaan jäivät sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Sait kauneimman, ihanan uuden maan. Rahanpuutteeseen vedoten hallitus päätti, ettei kunta osallistu pelastushelikopteritoiminnan rahoittamiseen. Uusilla järjestelyillä kunnanhallitus toivoo Perhoon lisää työpaikkoja. Aune Ylitalo Aune Maria Ylitalo, o.s. Erikseen on musiikkipainotteisia kouluja ja luokkia. Vaikka jaon tarvetta ei ole ehditty selvittää, ovat uusjaon vastustajat kokoontuneet ja ilmaisseet vastustavansa jo jaon harkitsemista. Veikkauksen mukaan ikärajoja aiotaan myös valvoa tarkasti. Hän on tehnyt myös valtakunnallisesti merkittävää sävellysja sovitustyötä. Ikärajat koskevat kaikkia rahapelejä lotto, pitkäveto ja raaputusarvat mukaan lukien. Perho Wood Osuuskunnan on tarkoitus myydä kuivaamokiinteistö edelleen perustettavalle liimahirsiyhtiölle. Sana uusjako korvattiin sanalla tilusjärjestelyillä. kesäkuuta Haapajärven kirkossa. 24.4.1933 Kortesjärvi k. Hän oli kuollessaan 85-vuotias. Toivottavasti toivotaan kuitenkin siten, että tilaisuuden hengellisyys säilyy. Kanttori-urkuriliiton mukaan Jämsä on rakentanut pieneen seurakuntaan poikkeuksellisen tasokkaan ja laajan musiikkitoiminnan. SILPPUAA RUOHON kerralla valmista AISA KANTOKAHVALLA helppo kuljettaa ja varastoida 30% NOPEAMMIN ILMAN KERUULAITETTA! KEVYT JA KETTERÄ paino vain 24 kg 314 € Löydä lähin Stiga -kauppiaasi osoitteesta www.stiga.. Kunnanhallitus katsoo, että tärkeän toiminnan ylläpito kuuluu Raha-automaattiyhdistykselle ja valtiolle. Siunaus toimitettu lähimmäisten ja työkavereiden läsnä ollessa. Alvar Vintturi Kaustislainen Otto Alvar Vintturi kuoli sunnuntaina 5. Pelastustie on tarpeen myös mahdollisen evakuoinnin aikana. Peltoniemi, kuoli sunnuntaina 5. Suomen hauskin tila-auto nyt 9.990 €. BC Biocountry Oy suunnittelee uuden noin 2 000 neliötä käsittävän myymälähallin rakentamista Meinalan teollisuusalueelle. Hakemusta perustellaan kaupungin huonolla taloudella. Se on eräällä tapaa nuorten kieli. Erikoistuminen vie musiikillisesti lahjakkaita lapsia pois muista kouluista, jotka samalla menettävät osin musiikillista perustasoaan. Asiasta kertoi Ylen tiistai-illan tvuutiset. Nyt se kuuluu kirkossa. Musiikkitaitamusta ei enää painoteta opettajavalinnoissa riittävästi, Jämsä korostaa. 20.5.2005 Kalajoki Rakkaudella kaivaten Elma Sirpa ja Jouko Jarno, Jenna ja Niklas Jari ja Marjo Seppo ja Maire Sami ja Sari Juhani Hannu ja Carina Riku, Robert, Nico ja Tony veli ja siskot perheineen työkaverit Sinä odotit kevättä, kesää uutta. Reisjärvi hakee harkinnanvaraista PERHO (KP) Perhon kunnanhallitus päätti eilisessä kokouksessaan hakea tänä vuonna harkinnanvaraista rahoitusavustusta. Toholammin kanttorina Jämsä on ollut yli 20 vuotta. Tarkemmat suunnitelmat asuntolasta valmistuvat elokuussa. Kyseessä on pieni jumalanpalvelus. Häiden musiikki on samoin vuosien mittaan muuttunut. Kunnan käyttökustannukset tulevat nousemaan 2,18 prosenttia, joten palvelutaso saadaan pysymään suurin piirtein ennallaan ensi vuonna. Hankkeen kustannusarvio on 718 000 euroa, josta EU:n ja valtion rahaa olisi 500 000 euroa ja loput jäisi kaupungin maksettavaksi. EU-yhd. Noin 30 hehtaarin suuruinen alue rajoittuu eteläreunaltaan Reisjärven kunnan rajaan. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. Koulut ovat pitkälti erikoistuneet. Järventakaiselle viemärille haetaan rahoitusta Teuvo Harju REISJÄRVI (KP) Reisjärven kunta hakee valtiolta harkinnanvaraista rahoitusavustusta tälle vuodelle. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ANNIKKI TUIKAN muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. Rauni Hietaniemi Perholainen Rauni Johannes Hietaniemi kuoli tiistaina 7. Keskiviikkona 8.6.2005 Maakunta 5 Kuolleita Hautauksia MULTICLIP 46 PLUS nämä ominaisuudet tähän hintaan vain Stigalta! ISOT KUULALAAKEROIDUT PYÖRÄT erittäin kevyt työntää GALVANOITU JA VASARALAKATTU RUNKO Stiga kestää, kestää kestää... Kuvataiteen ja harrastajateatteritoiminnan saralla kaupungista kehitetään seudun keskus. Kuvan auto lisävarustein. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Kaija Tiirola. Kaupunginhallitus ei tehnyt suuria muutoksia sisäisen valvonnan ohjeistukseen, jota esitetään valtuuston hyväksyttäväksi. Silloin taisteltiin siitä, onko gospel kiellettyä vai sallittua musiikkia kirkossa. Lämpimät kiitokset osanotosta. – Monenlaista toivotaan. Pinola, kuoli maanantaina 6. kesäkuuta Haapajärven kirkossa. kesäkuuta KeskiPohjanmaan keskussairaalassa. Elinkeinostrategiassa konkreettista uutta on myös päätös hankkia suuri ja yhteinen maaalue Ouluntien varresta teollisuuskäyttöön. 10.590 €. Rahoituksen järjestyttyä ensimmäinen vaihe rakennetaan ensi ja sitä seuraavana vuonna. Myöhemmin kaupungin viemäriverkkoa aiotaan laajentaa Karjalahden suuntaan. www.renault.fi Hinta hymyilyttää meitäkin, vaan olkoon menneeksi. Kiinteistönhoitajan toimi päätettiin täyttää elokuun alusta lukien. Ikärajat tulevat voimaan syyskuun alusta. Jämsän mielestä kuorotoiminta kaipaa vireyttä. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalossa. Eila Pölkki Kokkolalainen Eila Ellen Pölkki, o.s. Kaupunginhallitus päättikin rakentaa 4 uutta tukiasuntoa Puistolan läheisyyteen vanhempiensa luota muuttaville kehitysvammaisille. Voimalliset kuorot elävöittävät kanttorin työtä ja koko kirkollista musiikkikulttuuria. Omaiset Kuolleita Surukiitokset Leena Tanskanen TOHOLAMPI (KP) Suomen Kanttori-urkuriliitto on nimennyt Toholammin seurakunnan kanttorin Osmo Jämsän vuoden kanttoriksi. Kunnanhallitus päätti avustuksen hakemisesta, koska kunnan taloudellinen tilanne on heikentynyt vauhdilla parin viime vuoden aikana. Orkesteri on kasvattanut 20 ammattimuusikkoa orkestereihin Suomessa ja Ruotsissa. Viidennen hallituspaikan täyttää Haapajärven Yrittäjät ry. Hän perusti orkesterin vuonna 1972. kesäkuuta KeskiPohjanmaan keskussairaalassa. Sen valoa, lämpöä suloisuutta. KESKIPOHJANMAA . Kanttorina toimiessaan Jämsä on nähnyt hengellisen musiikin murrosaikoja. Tarvittavat 150 000 euroa sisällytetään tulevan vuoden talousarvioon. Yksi on gospelin hyväksyttävyys. Jämsä toivoo silti, ettei vihkitilaisuuksien hengellistä olemusta unohdettaisi, musiikkivalinnoissakaan. Tarkoitus on saada kunnan miinuksella ollut talous tasapainoon. Kuoroihin haluan panostaa. Jämsän eri instrumenttien hallinta lisää musiikillista ilmaisuvoimaa ja kuorruttaa samalla koko Toholammin kirkollista musiikkikulttuuria. Tämä buumi on nykyisin hävinnyt. Hinnat ovat kuin eri planeetalta. Metsähallitus Morenia on lähestynyt kuntaa Teeriharjun aluetta koskevalla maa-aineslupahakemuksella. Kuva: Arkisto/Clas-Olav Slotte Tuomo Sakari Pinola siunattiin haudan lepoon torstaina 2. Jämsä on musiikillisessa työssään solminut tuloksellisia yhteistyösuhteita seurakunnan, kunnan ja järjestöjen välille. Samassa kokouksessa viitattiin strategiaan ja väläytettiin Pro Haapajärvi-liikkeen perustamista, jos kaupungissa tehdään poliittinen päätös uusjaon puolesta. Kaustinen suunnittelee teollisuusalueen rakentamista tärkeälle pohjavesialueelle. Hän on työskennellyt lisäksi musiikin opettajana peruskoulun yläasteella, lukiossa sekä musiikkija kansalaisopistossa. Kaipaamaan jäivät poika perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Sananvaihdolla on merkitystä kaupungissa viime päivät velloneeseen keskusteluun mahdollisesta uusjaosta. Teuvo Harju KALAJOKI (KP) Vaihtoehtoisten asumispalveluiden tarve on kasvanut Kalajoella ryhmäkoti Puistolan paikkojen täytyttyä. Myyntipisteissä tarjolla olevien pelien alaikärajaksi tulee 15 vuotta ja internetissä pelattavien 18 vuotta. Hän oli syntynyt 15.5.1934 Kaustisella. Renault Twingo, hinta 9.990 € + tk. Kaupunki aikoo toteuttaa viemäröinnin yhteistyössä Haapajärven Vesi Oy:n kanssa. Kaupunkistrategiassa mainitaan lisäksi, että kylät ja kaupunginosat ovat elinvoimaisia ja monimuotoisia ja että Haapajärvi on monien mahdollisuuksien maaseutukaupunki. Me jäimme sinua kaipaamaan. Ensimmäisellä vaiheessa rahaa haetaan viemärin vetämiseen Haaganperälle, Tiitonrannalle ja Pukkilahteen. Sananvaihto hyväksyttiin yksimielisesti. Haapajärven kaupunginhallitus päätti lisäksi hakea miljoona euroa harkinnanvaraista rahoitusavustusta valtiolta. Osmo Jämsä toivoo lisää laulavia lapsia ”Poikkeuksellisen tasokkaan musiikkitoiminnan rakentaja” Suomen Kanttori-urkuriliitto on nimennyt Toholammin seurakunnan kanttorin Osmo Jämsän vuoden kanttoriksi. Yhtiö sitoutuu vuokraamaan ja lunastamaan lähes 2,5 hehtaarin suuruisen tontin omakseen 15 vuoden aikana lunastusvuokrahinnalla, joksi on arvioitu 220 000 euroa. kesäkuuta Tunkkarin sairaalassa. Veikkauksen pelejä pelataan vuosittain noin 1,3 miljardilla eurolla.. Hakijan tarkoitus on ottaa alueelta soraa ja hiekkaa yli 1,3 miljoonaa kuutiometriä. Hanketta varten on varattu kuluvan vuoden talousarvioon 50 000 euron määräraha. Kruunupyy huomautti Kaustista – VEIKKAUS asettaa alaikärajan kaikille rahapeleille, myös lotolle. Rajoituksilla halutaan torjua pelien mahdollisesti aiheuttamia ongelmia. Siis jätskirahalla. – Tunnustus tuntuu hyvältä tässä vaiheessa uraa, ei ole mennyt työ ihan hukkaan, Jämsä nauraa, mutta vakavoituu hetkeksi. Muilta osin alue sijaitsee Sievin Kiiskilänkylän puolella. Hän oli syntynyt 22.4.1917 Kaustisella. – Puhallinmuusikkona minulla on mahdollisuus soveltaa ja sovittaa myös puhallinmusiikkia seurakunnassa. Sillä ehdolla, että toimit nopeasti. Strategian visiossa eli tulevaisuudenkuvassa todetaan, että Haapajärvestä on kehittynyt seudun elinkeino-, hallinto-, palveluja koulutuskeskus. Kaupunginhallitus nimesi Haapajärven kehitysyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valtuuston puheenjohtaja Veikko Ekmanin (kesk.) sekä muiksi hallituksen jäseniksi Aila Myllylahden (kesk.), Paavo-Jaakko Jaakonahon (kok.) ja Maritta Niskan (sd.). Kunnanhallitus antoi myös huomautuksen Kaustisen kunnan yleiskaavaehdotuksesta. Kaipaamaan jäivät veljet perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Kaipaamaan jäivät lähinnä lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Taimi Huntus Kaustislainen Taimi Rakel Huntus, o.s. kesäkuuta Markkulan palvelukeskuksessa. Merisärkän ja leirintäalueen pohjoispään välille suunnitellaan pelastustie, jotta pelastusajoneuvot saavuttavat koko leirintäalueen kohtuullisessa ajassa. Rahasta vielä, vertaa kilpailijoihin. Vikman, syntynyt 21.7.1931 Perhossa kuoli maanantaina 6. E u r o o p a n o s t e t u i n a u t o Vaunumiehenkatu 2, 67100 Kokkola, puh. Perho hakee harkinnanvaraista KRUUNUPYY (KP) Kruunupyyn kunnanhallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan Kruunupyyn budjetin ensi vuodelle. Verkoston laajennuksella pyritään vähentämään vesistön hajakuormitusta. – Keski-Pohjanmaalla oli vielä 70-luvulla jokseenkin joka seurakunnassa korkeatasoinen nuorisokuoro. Gospelista ei kiistellä Osmo Jämsä valmistui SibeliusAkatemiasta musiikinjohtajaksi, kanttori-urkuriksi sekä trumpetistiksi 1970-luvun alussa. Hän oli syntynyt 16.2.1921 Perhossa. Kunnanhallitus päätti myös esittää valtuustolle kuivaamon tontin myymistä Perho Wood Osuuskunnalle ja yritykselle myönnetyn pääomalainan muuttamista avustukseksi. Vireyden voimavaroja ovat peruskoulun alaluokkien pätevät musiikinopettajat. Osmo Jämsä palkittiin Suomen Kanttori-urkuriliiton liittokokouksessa Kuhmossa eilen tiistaina. Molemmat strategiat Haapajärven valtuusto hyväksyy ensi maanantaina. Elinkeinostrategiasta poistettiin maininta siitä, että maatalouden toimintaedellytysten parantamista selvitetään mahdollisella uusjaolla. (06) 827 3111, www.mobila.fi Rakas Puoliso, Isämme ja Pappamme Esko Matias SALO s. kesäkuuta Ylivieskan terveyskeskuksessa. Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven kaupunginhallitus esittää valtuustolle sekä uuden kaupunkistrategian että uuden elinkeinostrategian hyväksymistä. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle 220 000 euron määrärahan myöntämistä kohteen maanrakennustöitä ja päällystystöitä varten. Kuntarahoitusta peritään myöhemmin kiinteistöjen omistajilta. Ajattele, Suomen ketterin ja hauskin tila-auto, Twingo. Hallitus hyväksyi Oulun Eteläisen alekeskusohjelman hallinnon kehittämisestä laaditun luonnoksen. Ford Ka 13.520 €, Smart fourfour 15.990 €. – Gospel-linja on kirkossa nykyisin toisenlainen kuin 70luvulla. Kaupunginhallitus päätti, ettei pelastustietä saa rakentaa dyynialueen yli, vaan on tavoiteltava muita vaihtoehtoja. Kunnanhallitus päätti perustaa työryhmän laatimaan tarkennetun arvion siitä, kuinka paljon Kehitysvammaisten asuntola tarvitsee huonetilaa ja paljonko sen siirto tulee maksamaan. Kanttorin työnsä lisäksi Jämsä johtaa Toholammin Puhallinorkesteria. Huoneista yksi on 35,5 neliötä ja loput 27,5 neliön suuruisia. Valtuusto jätti ohjeistuksen pöydälle viime kokouksessaan. Syksyllä käynnistyvän rakennushankkeen kerrosala on 175,5 neliömetriä sisältäen varastot. Nimityksen perusteluita ovat Jämsän monipuolinen musiikillinen osaaminen ja laaja alan taiteen kehittäminen. 5,8 l/100 km, CO 2 138 g/km. 600 €, yht. Saimme näet rajoitetun erän autoja erikoishintaan vain Renault Kesäkarusellia varten
Hallituksen esitys odottaa kuitenkin vielä eduskunnan hyväksymistä. Terveydenja erikoissairaanhoitoa lukuunottamatta niiden on pienennettävä bruttomenojaan prosentin verran, eli yhteensä 900 000 euroa. Jos päivystäjän Mikä hätänä -kysymykseen ei kuulu vastausta, hän lähettää paikalle automaattisesti ambulanssin. Sivistyslautakunnan esitys kirjaston laajennuksesta ja peruskorjauksesta olisi maksanut 2,9 miljoonaa euroa. – Kokkolassa on melko vaikeaa saada aikaa lääkärille. Kokeilin ensin tavallista magnesiumvalmistetta, mutta vasta Diasporal-magnesiumilla sain loistavia tuloksia. Lopullisen kannan määrittävä valtuusto kokoontuu maanantaina eikä sille ole vielä tehty esitystä. Vuonna 2003 alkanut projekti tarkoittaa käytännössä maksuttomia terveydenhoitajan kotikäyntejä, jotka suorittava terveydenhoitaja Christin Isaksson-Parpala toimii täyspäiväisenä projektityöntekijänä myös veteraanien yhdyshenkilönä terveydenhoidollisissa asioissa. Tilintarkastuskertomuksessa esitetään tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. – Olisi tärkeää, että nyt kiinnitettäisiin huomio rakenteisiin, eli mietittäisiin tapoja, joilla palveluja tuotetaan, kaupunginkamreeri Marlen Byggmästar sanoo. Joka tapauksessa niiden arvioidaan aiheuttavan kaupungille noin 100 000 euron tuloveromenetykset viikossa. Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Kokkolalainen sotaveteraani Alpo Aunola on kiitollinen Kokkolan kaupungille. Tähän mekin aiomme tarttua. –Teknologia on nyt kehitetty huippuunsa ja seuraavaksi sitä aletaan soveltaa. Valtionosuuksien odotetaan maan hallituksen esityksen mukaisesti nousevan noin 20 euroa asukasta kohden, mikä viime vuosiin verrattuna merkitsisi hyvää kasvua. Keskustalaisten Kaarlo Kärkkäisen, Sanna Isolan, Aila Myllylahden, Veikko Finnilän ja Risto Hautakankaan sekä Kokoomuksen Paavo-Jaakko Jaakonahon kanta ei sisällä tarkkoja neliömääriä eikä siinä yksilöidä mitä sivistyslautakunnan esityksestä pitäisi jättää pois. Projekti on tiettävästi ainoa laatuaan koko maassa, ja siitä kirjoitettu juttu valtakunnalliseen veteraanilehteen onkin poikinut kiinnostuneita yhteydenottoja. UPM-Kymmenen osuus yhteisöverosta on Pietarsaaressa 70 prosenttia. 24 tuntia vuorokaudessa toimiva turvapuhelin aktivoituu ranteessa pidettävän napin kautta. Haapajärvellä tulee kiire kirjastoasian kanssa. Hänen mukaansa viivästys saattaa vaarantaa valtionosuuden myöntämisen. Napin painallus avaa kaiutinpuhelimen linjan, jossa päivystää puhelinlaitoksen ihminen. Muussa tapauksessa apua toimitetaan paikalle hälyttäjän tarpeiden mukaan. Kiitoksen syynä on kolmen vuoden takaisesta valtuustoaloitteesta syntynyt veteraanien terveysprojekti, josta 80-vuotiaalla Aunolalla on pelkästään hyviä kokemuksia. Kirjaston laajennussuunnitelmat esitellyt kaupunginjohtaja Maija-Liisa Veteläinen jätti asiaan eriävän mielipiteensä. Ylivieskan kaupunginhallitus teki periaatteellisen päätöksen luovuttaa urheilupuiston maaalueet ja kaupungin keskustassa olevat peruskoulut, Kirkkopuiston päiväkodin ja Akustiikan ensi vuoden heinäkuussa järjestettävien Herättäjäjuhlien käyttöön. Lisäksi kirjastotiloja olisi saneerattu osittain nykyisiin kaupunginkirjaston tiloihin. – Varasimme tarkoituksella jokaiseen käyntiin kaksi tuntia, jotta veteraanille ei välittyisi minkäänlaista kiireen tuntua. Meneillään on jo hankkeita matkapuhelinjärjestelmien teknologiaa valmistavien yritysten kanssa ja uusia hankkeita on jatkuvasti valmisteilla, Sääskilahti kertoo. Kritiikkiä saa kulttuurilautakunta harvasta kokoontumistahdistaan. Varmasti useammat veteraanit ottaisivat puhelimen, jos sen kuluissa avustettaisiin, Aunola uskoo. Tavoitteena on nykyisten yritysten liiketoiminnan lisääminen ja uusien yritysten synnyttäminen. Yhteisöverokertymä pienenee, koska se perustuu paljolti UPM-Kymmenen kolmen vuoden takaiseen tulokseen, joka oli aikaisempaa heikompi. Ainoa laatuaan koko maassa Satu Lohilahden mukaan veteraanien terveysprojekti on toiminut niin hyvin, että mallia voisi soveltaa jatkossa muihinkin ikäihmisiin. Tarkastuslautakunta ihmettelee myös, miksi kirjastolle ei ole tehty viranomaisen vaatimaa kuntotutkimusta. Rakentajille Ylivieskassa uusia tontteja Niemelänkylän kaavaa tarkistetaan Leena Nygård PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren lautakunnat saavat toiminnalleen ensi vuodeksi entistä tiukemmat rahalliset puitteet. Viimeksi aikaa tilatessani ensimmäinen vapaa aika löytyi vasta kuukauden päästä. Laajennus olisi ollut 1 500 neliötä. Ensi vuoden talousarviokehykset perustuvat muun muassa oletukselle, että veroprosentti on 19. Tuote on helppokäyttöinen, tehokas ja maksaa vain murto-osan siitä mitä tuhlasin ennen muihin konsteihin. Suuntauksemme tukee alueen jo olemassa olevaa osaamiskenttää; yrityksiä, koulutusta sekä tutkimusja kehitystoimintaa. Pietarsaari säästää Minna Laukka-Oikari YLIVIESKA (KP) RFM-Polis suuntaa tutkimustaan koneiden ja laitteiden langattomiin sovelluksiin. Kaupunki on tarjonnut heille siivouspalveluita, ilmaisia terveyskeskuskäyntejä, vapaan uimahallin käytön sekä parkkeerauslupia. Niin ikään suunnitteilla on veteraanien vertaisryhmän perustaminen, ja mahdollisesti ensi syksynä kokoonnutaan yhteiseen virkistyspäivään. Rattijuoppo kiinni Vetelissä. RFM-Polis suuntaa tutkimustaan (KP) Veteliläinen mieshenkilö puhalsi eilen puolenpäivän aikaan 1,03 promillea. Hän on alkanut viime aikoina kiinnittää käynneillään huomiota myös veteraanien puolisoiden jaksamiseen. Rakennuspaikkojen määrä kasvaa parhaillaan käsittelyssä olevan osayleiskaavan tarkistuksen mukana. Lautakunnat saavat syksyyn mennessä miettiä, kuinka pienentävät menojaan prosentin verran sen jälkeen kun palkankorotusten edellyttämä 2,5 prosentin menojen kasvu on otettu huomioon. TIESITKÖ. Nykyinen veroprosentti on 18,5. Tyhjää äänesti Keskustan Kaarina Torkkola. Pääsääntöisesti kylän maat on varattu jatkossakin maatalouden käyttöön. Mikään ei tuntunut auttavan. Muu osa kaavasta jää ilman oikeusvaikutusta. RFM-Poliksen tärkeimpiä yhteistyökumppaneita tulevissa hankkeissa ovat VTT:n ja Oulun yliopiston langattoman teknologian tutkimusryhmät. Osayleiskaavan tarkistuksessa Rannan koulun ja Niemelän puhdon alueelle kaavasta tulee oikeusvaikutteinen eli sinne rakentavan ei tarvitse hakea suunnittelutarveratkaisua ennen rakennuslupaa. Tiukassa äänestyksessä kaupunginhallitus hyväksyi sen maanantaina äänin 6–5 kehysten pohjaksi. Koska projektin tavoitteena on tukea veteraanien kotona asumista mahdollisimman pitkään, terveydenhoitaja kartoittaa käynnillään myös veteraanin muistia, mielialaa ja sosiaalisia suhteita. Kaupunkilaisten velkataakka kasvaa vuonna 2006 huomattavasti, reilusta 1 900 eurosta yli 2 500 euroon. –Tutkimuksessa ja kehittämisessä aikavälit ovat pitkiä. Samalla kertaa kaupunki päätti, että rakennuksissa työskentelevien kiinteistönhoitajien, siivoojien ja atk-henkilöstön työpanos luovutetaan Herättäjäjuhlien viikonloppuna järjestäjien palvelukseen. Terveysprojektin ohjausryhmässäkin mukana oleva Alpo Aunola on ehdottanut, että projekti voisi tukea turvapuhelinten hankkimista veteraaneille, mutta ainakaan vielä asiaan ei ole tartuttu. 3–6 vuoden määrätietoisen työn jälkeen jälkeä olisi odotettavissa. Jalat, selkä ja niska-hartiaseutu olivat koetuksella. Seuraavan valtuuston asialistalla ovat myös tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus. Kerrostalo-osakkeessa Kirkonmäellä asuvalla Aunolalla ja hänen vaimollaan turvapuhelimet ovat olleet käytössä jo jonkin aikaa. Veteraanien terveysprojektista hyvät tulokset Alpo Aunola on kiitollinen Kokkolan kaupungille 80-vuotias kokkolalaisveteraani Alpo Aunola on tyytyväinen, että pystyy yhä asumaan omassa kodissaan. Uuden suuntauksen myötä yrityslähtöisiä tutkimushankkeita on tavoitteena lisätä siten, että tämän hetkinen 30 hengen tutkijayhteisö kasvatetaan 60 henkilöön vuoteen 2010 mennessä. Alpo Aunola on muutenkin tyytyväinen Kokkolan panokseen veteraanien elämän helpottamiseksi. Päätös syntyi äänin 6–2 (1 tyhjä). Lopullisesti verotuksesta päättää valtuusto ensi syksynä. Kaavan tarkistus hyväksyttäneen vuoden päästä syksyllä. Soitin Christinille, ja hän järjesti minut vastaanotolle kahden päivän päästä, sanoo Alpo Aunola, jonka Maria-vaimo on niin ikään sotaveteraani. Tuloveron kasvuksi arvioidaan kolme prosenttia. KESKIPOHJANMAA 6 Maakunta Taiteilija Erkki Liikanen: Lihasvaivani katosivat – Diasporal-magnesium auttoi ILMOITUS Luin kolme vuotta sitten magnesiumin hyvistä vaikutuksista. Luvassa on ainoastaan kolme uutta virkaa vanhustenhuoltoon. Tutkimus ja kehitys luovat vetovoimaa, jota ilman osaajia ja yrityksiä on vaikea houkutella tänne, toteaa Mcom Partnersin toimitusjohtaja Martti Karppinen. Tarkastuslautakunnan arviossa ei ole havaittu suuria puutteita. Kaupungin on tämän kuun aikana lausuttava lääninhallitukselle, millainen kirjasto Haapajärvelle halutaan. Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen jättää kirjaston laajennuksen ja remontin esisuunnitelmat vielä pöydälle. RFMPoliksen johtajan Esko Sääskilahden mukaan tutkimusvolyymin kasvattaminen koneiden ja laitteiden langattomissa sovelluksissa on poikkiteknologista toimintaa, joka mahdollistaa langattoman teknologian hyödyntämisen alueen metallija mekaanisen puun teollisuuden sekä maaja metsätalouden tuoteratkaisuissa. Nettoinvestoinneiksi suunnitellaan noin 10 miljoonaa euroa. Ylivieskassa järjestettiin tiistaina seminaari, jonka teemana oli koneiden ja laitteiden langattomat sovellukset tulevaisuudessa. Lääni tarvitsee tietoa pitääkseen kirjaston valtionrahoitusohjelmassa, jonne se on hyväksytty alustavasti vuodelle 2007. Keskustan ryhmä moitti kirjastosuunnitelmia valmistellutta toimikuntaa siitä, että tämä ei ollut tarpeeksi ottanut huomioon keskustan viime vaalikaudella jättänyttä valtuustoaloitetta, joka asetti ehdoksi hyvin niukan huonetilaohjelman. Keskiviikkona 8.6.2005 . Christin Isaksson-Parpala on vieraillut jokaisen Kokkolan 397:n veteraanin luona, tarkastanut terveydentilan ja haastatellut heitä laajemminkin. Nyt pysyn taas liikkeessä aamusta iltaan. Suurin yksittäinen kohde on ruotsinkielisen lukion saneeraus, jota jatketaan ensi vuonna runsaalla neljällä miljoonalla eurolla. Koska vuosikate arvioidaan kolmeksi miljoonaksi euroksi, velkarahalla katettavaksi jää yli seitsemän miljoonaa euroa. Kuvat: Aki Paavola Turvapuhelin toimii ranteeseen kiinnitettävän napin ja kaiutinpuhelimen kautta. Käytännössä käynnit ovat kestäneet puolestatoista tunnista jopa neljään tuntiin, ja useimmiten tulee puhuttua kaikesta muustakin. Se imeytyy nopeammin kuin tavallinen magnesium ja on pitkävaikutteinen. Kaupungin ja seutukunnan pitäisikin suhtautua asiaan investointihenkisesti. Tuotetta myydään luontaistuotekaupoissa, apteekeissa ja tavarataloissa. Jonkinlaisen kohtaamispaikan perustaminen ehkäisisi siksi myös eristäytymistä ja edesauttaisi yhteisöllisyyden säilymistä, toteaa terveyskeskuksen alue 2:n osastonhoitaja Satu Lohilahti, joka toimii projektissa "paperityöntekijänä". Laajennusta halutaan yhä karsia Kirjaston esisuunnitelma jäi pöydälle Haapajärvellä Antti Savela YLIVIESKA (KP) Ylivieskan kaupunki kaavoittaa keskustan läheisyydessä olevalle Niemelänkylälle uusia rakennustontteja. Lautakunnan esityksessä tiputettiin pois kirjastoauton talli ja näyttelytilat oli riisuttu suunnitelmista jo aiemmin. Kaupunginsihteeri Tapani Vierimaan mukaan kaava tulee sisältämään enimmillään 150 rakennuspaikkaa, joista osa on ollut merkittynä jo vanhaan kaavaan. Paperiteollisuuden lakkojen ja työsulkujen seuraukset eivät näy budjettikehyslaskelmassa. Kaupunki maksaa viikonlopusta työntekijöilleen palkan, ja Vierimaa pitää luonnollisena, että työntekijöiden pestauksessa noudatetaan vapaaehtoisuuden periaatetta. Diasporal on ainoa sitraattimuotoinen magnesiumvalmiste. Kaupunginhallitus käsitteli kaavan lähtökohtia maanantain kokouksessaan ja kaavan valmistelu käy vielä valtuustolla ennen tarkempaa laadintaa. – Veteraaneista kolmekymmentä prosenttia asuu yksin. Sosialidemokraateista Maritta Niska ja Teijo Paananen olisivat halunneet jatkaa asian käsittelyä. – Puhelimen asennus maksaa 80 euroa ja laitteen kuukausivuokra on 20 euroa, joten kyllä siitä menoja kertyy. Tutkimukset: www.harmonia.fi Krampit, suonenvedot, lihasten kipeytyminen ja jäykkyys haittasivat ennen työtäni ja vapaa-aikaani. Asian pöydälle jättäneet hallituksen jäsenet haluavat hallintojohtaja Juha Uusivirran mukaan karsia edelleen kirjaston huonetilaohjelmaa. Poliisi otti miehen kiinni hänen ajaessaan Jyväskyläntiellä ilman ajo-oikeutta ja ilman veromerkkejä. Talousarvioja taloussuunnitelmakehykset etenevät vielä seuraavan valtuuston käsittelyyn. Yleensä keskustelut ovatkin niin mielenkiintoisia ja antoisia, ettei paikasta malttaisi millään lähteä pois, Christin Isaksson-Parpala kertoo. Se saattaa tulla torstaina, jolloin hallituksella on ylimääräinen kokous
Bolivian itäosan tasankoalueen väestö – joka on suurelta osin eurooppalaista syntyperää – saa puolestaan kiittää korkeasta elintasostaan alueen öljyja maakaasuesiintymiä, kehittynyttä teollisuutta ja maataloutta. Miksi muuksi tätä kehitystä voi sanoa kuin kollektiiviseksi hulluudeksi, typeryyden rutoksi, kyselee Vargas Llosa kolumnissa, joka julkaistiin vastikään mantereen tärkeimmissä lehdissä. Järjestö piikitteli Bushia siitä, ettei hänellä näytä olevan läheskään tarpeeksi tahtoa köyhyyden alentamiseen. Parlamentin puhemies Katalin Szili (vas.), ja presidentti Ferenc Madl kuuntelivat Laszlo Solyomin juhlallista vakuutusta Unkarin parlamentissa. Bolivia ajautunut umpikujaan Bolivia STT/Reuters, lähde: CIA World Factbook Talous *alkuperäiskansoja Väestö Vuositulo/asukas BKT Maakaasuvarat 2 600 dollaria (2004) 22,3 mrd. Esiintymät ovat nyt monikansallisten yhtiöiden käsissä, mutta niiden vetäydyttyä maasta ei bolivialaisilla itsellään olisi varoja kaasun ja öljyn hyödyntämiseen. Kamil oli piilotellut hylätyssä talossa muutamien muiden etsittyjen liikkeen jäsenten kanssa. Valkoinen talo on tehnyt selväksi, että varat otetaan olemassa olevista budjeteista, Oxfamin tiedotteessa sanottiin. Jacksonin piina jatkuu LUANDA (STT–AFP) Marburg-viruksen kuolonuhrien määrä on Angolassa noussut yli 350:een, maan terveysministeriö ja Maailman terveysjärjestö WHO ilmoittivat tiistaina. Blair on pyytänyt Yhdysvaltain tukea myös valtiovarainministeri Gordon Brownin suunnitelmalle, jonka mukaan esimerkiksi rokotuksia rahoitettaisiin Kansainvälinen lainarahaston IFF:n avulla. Asian uskotaan nousevan esille Floridassa sunnuntaina alkaneessa Amerikan maiden järjestön OAS:n huippukokouksessa. Keskiviikkona 8.6.2005 Ulkomaat 7 Lyhyesti LA PAZ/SANTIAGO (STT–AFP–DPA–Reuters) Bolivia pyysi tiistaina Amerikan maiden järjestöltä OAS:ltä tukea sen jälkeen kun presidentti Carlos Mesa oli pyytänyt eroa tehtävästään. – Jos tämä on presidentti Bushin ainoa vastaus Afrikan kriisiin, katsomme ettei hän yritä tosissaan vähentää köyhyyttä. Blair ei aio keskustella IFF:stä kuitenkaan Bushin kanssa. Jacksonin fanit ja vastustajat sekä toimittajat tungeksivat tiistaina Santa Marian oikeustalon luona Kaliforniassa. Niistä toinen vahingoitti asuinrakennusta, muttei aiheuttanut henkilövahinkoja. Hän kuitenkin sanoi, ettei kongressin pitäisi kokoontua mielenosoitusten paineen alaisena. Bush ja Blair pohjustavat Washingtonissa rikkaiden maiden heinäkuista G8-kokousta. Perustuslain mukaan presidentin korvaa kongressin puhemies Hormando Vaca Diez. – Tämä on yhteisaloite, ja se on nähtävä irrallaan tulossa olevasta G8-huippukokouksesta, koska olemme sitoutumassa siihen Britannian kanssa, McClellan muotoili lausunnossaan. Operaatio Kondorin suojissa useat eteläamerikkalaiset sotilashallitukset tuhosivat vastustajiaan 1970-luvulla. Myös tiedon keräämisessä ja sen työstämisessä oli selonteon mukaan puutteita. Jacksonia, 46, syytetään 13-vuotiaan pojan seksuaalisesta ahdistelusta. Jacksonia ei ole nähty julkisuudessa sitten sunnuntain, jolloin hän oli sairaalassa muutaman tunnin ajan. Itsemääräämisoikeutta vaativien maakuntien kansanäänestysten tulokset saattavat johtaa man itäosan täydelliseen itsenäistymiseen, mikä merkitsisi toisaalta maan hajoamista ja toisaalta La Pazin johtaman ylätasankoalueen suistumista täydelliseen köyhyyteen. Yksikön mukaan heillä ei ollut valtuuksia toimia Ruotsin rajojen ulkopuolella, mutta meidän mielestämme tällaista estettä ei olisi ollut, Lennquist huomautti. Bolivialaiset panevatkin nyt viimeisen toivonsa maan katoliseen kirkkoon, joka on ilmoittanut ryhtyvänsä välittäjäksi kriisissä. Katastrofia tutkineen lautakunnan mielestä pääsyy ruotsalaisviranomaisten myöhäiseen heräämiseen olivat puutteet ministeriöja viranomaistason suunnittelussa ja organisoinnissa. Solyom voitti hallitsevien sosialistien ehdokkaan Katalin Szilin äänin 185–182. Syrjittynä ja poliittisten vallankäyttäjien unohtamana elänyt intiaaniväestö onkin yksi viimeaikaisen liikehdinnän moottoreista. Kuva: Lehtikuva/AFP/Attila Kisbenedek TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsalainen lääkintäapu saapui Thaimaahan tapaninpäivän tsunamikatastrofin jälkeen liian myöhään, eivätkä edes tuhoalueen parhaimmat sairaalat selvinneet hyökyaallon jälkeisestä sairaanhoidosta kunnolla. Thaimaassa sairaalat hoitivat potilaitaan niin hyvin kuin kovassa paineessa ja ylikuormitettuina pystyivät. Mielenosoitukset ja levottomuudet, joissa vaaditaan toisaalta perustuslakiuudistusta ja toisaalta maakaasuja öljyesiintymien kansallistamista, ovat lamaannuttaneet valtaosan maasta. Blair on saanut Yhdysvalloista kylmää vettä toisellekin suurtavoitteelle: hän on ehdottanut, että kaikki G8-maat nostaisivat kehitysapuaan YK:n edellyttämälle tasolle, 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Bolivia on Yhdysvaltain painostuksesta tuhonnut kokaviljelmiä, jotka perinteisesti ovat olleet intiaaniväestön pääelinkeino. Solyom astuu virkaan 5. Kansanedustajat pääsivät sopuun presidentistä vasta kolmannella kierroksella, koska kumpikaan ehdokas ei saanut tarvitsemaansa kahden kolmanneksen kannatusta. Maakaasun kirous Useimmat poliittiset tarkkailijat ovat yhtä mieltä siitä, että opposition vaatima maakaasuja öljyesiintymien täydellinen kansallistaminen merkitsisi niinikään kuoliniskua Bolivialle. m 3 (2002) 8,8 milj. Tilanne ymmärrettiin Ruotsissa liian myöhään, vaikka tietoa tarvittavien johtopäätösten tekemiseen olikin riittävästi. elokuuta, kaksi päivää sen jälkeen kun istuva presidentti Ferenc Madlin viisivuotinen kausi on päättynyt. Vain tunteja aiemmin Israelin joukot olivat ampuneet Gazan kaistalla Rafahin lähellä palestiinalaisen, jota epäiltiin laittomasta rajanylityksestä. Marburg-virus surmannut yli 350 Angolassa. Marburg-virus leviää veren, ulosteiden, syljen ja muiden kehon nesteiden välityksellä, eikä sitä vastaan ole rokotetta. Maa on sisällissodan tai vallankaappauksen partaalla ja menettämäisillään vauraimman ja nykyaikaisimman maakuntansa Santa Cruzin. asukasta Carlos Mesa 300 km BOLIVIA BRASILIA ARGENTIINA PARAGUAY SANTA CRUZ La Paz CHILE P E R U Alueen asukkaista yli 95 % elää köyhyysrajan alapuolella (2001) Öljyja kaasurikkaat alueet Ketsua* 37 % Aymara* 25 % Muut – mestitsit, valkoiset 38 % Etniset ryhmät WASHINGTON (STT–Reuters–AFP) Yhdysvaltain presidentti George W. – Moisen rikkauden ilmestyminen, jota missä tahansa normaalissa yhteiskunnassa olisi juhlittu ja joka olisi edesauttanut kansallista kehitystä, syöksi Bolivian täydelliseen tuhoon. KESKIPOHJANMAA . Valamiehistö on pohtinut ratkaisuaan viime viikonlopusta lähtien. – On raskauttavaa, ettei valtioneuvoston kanslia ottanut katastrofipäivänä ollenkaan yhteyttä sosiaalihallituksen katastrofivalmiusyksikköön, jolla tietoa olisi ollut. Israelin sotilaat ampuivat kolme palestiinalaista kahdessa erillisessä hyökkäyksessä. Mesa on poliittisten tarkkailijoiden mukaan tehnyt virhearvion toisensa jälkeen. Näin arvioidaan Tukholmassa tiistaina julkaistussa selonteossa. Kahdeksikon toivotaan pääsevän edes jonkin verran eteenpäin kysymyksissä, jotka koskevat paitsi Afrikkaa myös ilmastonmuutosta. Viime viikolla hän pyrki rauhoittamaan tilannetta ilmoittamalla, että perustuslakia uudistava kansalliskokous kokoontuu lokakuussa. Bush ja Blair lupaavat Afrikalle satoja miljoonia Avustusjärjestöt pitävät tarjouksia täysin riittämättöminä TEL AVIV/JERUSALEM (STT–AFP–Reuters) Lähi-idän hauras tulitauko oli tiistaina koetuksella, kun Israelin ja palestiinalaisten yhteenotoissa kuoli viisi ihmistä. Tuolloin on määrä järjestää myös maakuntien itsemääräämisoikeutta koskeva kansanäänestys. Köyhät vaativatkin nyt uutta demokraattisempaa perustuslakia ja toisaalta yksityisten käsissä olevien maakaasuja öljyesiintymien kansallistamista. Yhdysvaltain osuus avusta olisi 674 miljoonaa dollaria (550 miljoonaa euroa), mikä riittäisi arviolta 14 miljoonan ihmisen auttamiseen. Tilannetta ei helpota sekään, että kansallistamista vaativat ryhmät eivät poliittisista syistä haluaisi myydä maakaasua naapurimaahan Chileen. Perulainen kirjailija Mario Vargas Llosa on todennut, että maakaasuja öljyesiintymät ovat merkinneet Bolivialle katastrofia. Presidentin virka on enimmäkseen seremoniallinen. Muun muassa brittiläinen Christian Aid toivoi, että Blair ja Bush pääsisivät pidemmälle ensi kuuhun mennessä, ennen kuin G8-johtajat tapaavat Skotlannissa. Tyytymättömyyden taustalla on Bolivian hallituksen ohjelma kokapensaiden viljelyn tyrehdyttämiseksi. Mesa ehti toimia presidenttinä 20 kuukautta. Vakuutuksiin suhtaudutaan epäillen maassa, jolla on maailmanennätys sotilasvallankaappausten ja diktaattorien määrässä. Syytteet koskivat kymmenkuntaa Kondorin uhria. Valkoisen talon tiedottajan Scott McClellanin mukaan he aikovat julkistaa brittiläis-amerikkalaisen aloitteen, jonka tarkoituksena olisi saada lisää rahaa Etiopiaan, Eritreaan, Somaliaan ja Djiboutiin. Kuva: Lehtikuva/Reuters/David Mercado Riitta Alanen SANTIAGO (STT) Bolivian sekasortoinen poliittinen tilanne on viime päivinä ajautunut täydelliseen umpikujaan, jonka tuloksena maata uhkaa hajoaminen, sisällissota tai sotilasvallankaappaus. Bolivian kongressin odotettiin kokoontuvan valitsemaan uutta presidenttiä. Valtaväestön, eli noin 80 prosenttia bolivialaisista, muodostavat La Pazin, Cochabamban, Potosin ja Oruron ylänköalueilla asustavat aymaraja ketshuaintiaanit. Israel on uhannut palestiinalaisia sotilastoimilla, jos nämä tekevät vielä raketti-iskuja Gazaan. Tuomioistuin päätti yksimielisesti hylätä Pinochetia vastaan nostetut syytteet opposition jäsenten murhista ja katoamisista. Epidemia on vaatinut valtaosan uhreistaan maan pohjoisosassa Uigen alueella. Bolivian ulkoministeri Jose Ignacio Siles pyysi OAS:n jäsenmaita tukemaan Mesan seuraajaa ja seuraamaan Bolivian tilannetta demokraattisen vallanvaihdon takaamiseksi. He eivät aio tehdä niin ja ovat tehneet sen selväksi alusta lähtien, hän myönsi Financial Times -lehden haastattelussa. Raportissa korostetaan muun muassa sitä, että loukkaantuneita olisi pitänyt pystyä evakuoimaan ripeämmin. Oma apu saapui liian myöhään Ruotsin tsunamiselonteko: SANTIAGO (STT–DPA–AFP) Chilen vetoomustuomioistuin lopetti tiistaina tutkimukset maan entisen diktaattorin Augusto Pinochetin osuudesta sotilashallituksen aikaisessa Operaatio Kondorissa. heinäkuuta Gleneaglesiin Skotlannissa. Tiistaiaamuna palestiinalaismilitantit ampuivat kolme Qassam-rakettia Sderotin rajakaupunkiin Israelissa, israelilaismedia kertoi. Viimeisellä äänestyskerralla riitti yksinkertainen enemmistö. Solyomista Unkarin presidentti Tärkeä hetki. Iskussa haavoittui lisäksi ainakin viisi ihmistä. dollaria (2004) 727 mrd. Sittemmin Mesan asema on kuitenkin heikentynyt mielenosoitusten kärjistyttyä. Kuolleet olivat alueen päivätyöläisiä, toinen palestiinalainen ja toinen tiettävästi eteläisestä Aasiasta. Maakaasu on Bolivian merkittävin luonnonvara; sillä on Venezuelan jälkeen EteläAmerikan suurimmat maakaasuesiintymät. Rikkaiden teollisuusmaiden ja Venäjän G8-ryhmä kokoontuu 6.–8. Mesan eroa on vaadittu toistuvasti. Hänen seuraajansa hoitaisi presidentin virkaa Mesan jäljellä olevan kauden loppuun elokuuhun 2007. Lennquistin mukaan katastrofivalmiusyksikön olisi itse pitänyt ottaa yhteyttä hallitukseen ja aktiivisesti ehdottaa toimenpiteitä. Oxfam oli yhtä nyreissään kuin Christian Aid. Solyom ei ole minkään puolueen jäsen, mutta häntä luonnehditaan oikeistolaiseksi. Mesa ilmoitti eronpyynnöstään myöhään maanantaina televisiossa. Samassa operaatiossa sotilaat ampuivat myös 23-vuotiaan siviiliin. Marburgepidemia puhkesi Angolassa lokakuussa ja pahentui selvästi maaliskuussa. Luvatut 370 miljoonaa puntaa (550 miljoonaa euroa) on vain pisara meressä verrattuna siihen, mitä Afrikka todella tarvitsee, arvosteli Christian Aidin asiantuntija Jonathan Glennie. Tiilimuureihin mielenosoittajat olivat töhrineet yksiselitteisiä iskulauseita: Mesa petturi. – Emme aio pyytää heitä IFF:n taakse. Itäosan maakunnat, Santa Cruz, Taruja, Pando ja Beni, peräävät siksi yhä kovaäänisemmin autonomiaa, jotta ne voisivat itse hyötyä luonnonvaroistaan ja päättää taloudestaan. – Tämä ilmoitus ei tuo uutta rahaa Afrikalle. – Pienissä sairaaloissa kuormitus oli suunnaton. Hän toisti eronpyynnön vielä tiistaina, kertoivat uutistoimistot. Palestiinalaiset taas tekivät kranaatti-iskun juutalaissiirtokuntaan Gazassa. Toinen Israelin sotilasiskuista tapahtui Länsirannan pohjoisosassa Qabatijan kaupungissa, jossa surmattiin Islamilainen jihad -äärijärjestön Jeninin paikallisjohtaja Mraweh Khaled Kamil. WHO ja ministeriö ilmoittivat kuolonuhrien viralliseksi määräksi 354 ja tautitapausten yhteismääräksi 392. Mesan ilmoitus tyrmättiin välittömästi, ja autonomiaa ajavat Santa Cruzin ja Tarijan maakunnat ilmoittivat järjestävänsä kansanäänestyksen jo elokuussa. Se tehtiin mitä voitiin, mutta resursseja ei voitu mitenkään saada riittäviksi, pohti selvitystyöhön osallistunut emeritusprofessori Sten Lennquist TT:n haastattelussa. Hänen edustajiensa mukaan popin kuninkaaksi julistautunut mies kärsii selkävaivoista. Jakautuminen kriisin taustalla Bolivia on Etelä-Amerikan köyhin ja takapajuisin maa. Avustusjärjestöt pitävät miljoonalupauksia riittämättöminä. Palestiinalaisten kranaatti-isku tehtiin juutalaissiirtokuntaan Gazan kaistan eteläosassa. Pääkaupungissa La Pazissa on pulaa elintarvikkeista ja polttoaineesta lukuisten tiesulkujen takia, ja monien elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet parissa päivässä jopa 20 prosenttia. Iskussa kuoli kaksi ihmistä. Valtaosa vajaasta 9 miljoonasta asukkaasta elää kansainvälisen köyhyysrajan alapuolella. Aiemmin päivällä korkein oikeus sen sijaan poisti Pinochetin syytesuojan kavallusta ja veronkiertoa koskevassa jutussa. Bush ja Britannian pääministeri Tony Blair lupaavat Afrikalle satoja miljoonia dollareita, mutta Bush ei kuitenkaan tue Blairin kunnianhimoista suunnitelmaa maanosan nostamiseksi köyhyydestä. Suuri osa arvostelusta kohdistuu sosiaalihallitukseen sekä valtioneuvoston kansliaan. Tiedotusvälineiden mukaan tuomioistuimen päätöksessä viitattiin Pinochetin heikkoon terveyteen. Tilalle esitetyt vaihtoehtoiset viljelymuodot ovat osoittautuneet epäonnistuneiksi. Eronpyyntöä edelsivät laajat mielenosoitukset ja levottomuudet, joissa vaadittiin perustuslakiuudistusta sekä maakaasuja öljyesiintymien kansallistamista. Bolivian presidentti pyysi eroa Presidentistä petturiksi. Mesan edeltäjä Gonzalo Sanchez de Lozada pakeni maasta kansannousun vuoksi. Bolivia on rodullisesti ja maantieteellisesti kahtiajakautunut maa. Kaksi raketeista osui kaupungin keskustaan. Bolivian tulenarka tilanne huolestuttaa myös naapurimaita. Ainakin viisi kuollut jo kahinoissa Lähi-idän tulitauko koetuksella: BUDAPEST (STT–DPA–AFP) Unkarin parlamentti valitsi tiistaina opposition tukeman Laszlo Solyomin maan seuraavaksi presidentiksi. Pinochetia vastaan nostetut Kondor-syytteet nurin SANTA MARIA (STT–Reuters) Yhdysvalloissa ja muuallakin maailmassa odotetaan jännityksellä poptähti Michael Jacksonin oikeudenkäynnin päättymistä. Sen sijaan että maakaasusta olisi tullut köyhän ja takapajuisen maan siunaus, siitä on kehkeytynyt todellinen kiistakapula. Kaikenikäiset bolivialaiset osoittivat mieltään presidentti Carlos Mesaa vastaan La Pazissa. Kongressin pitää vielä hyväksyä presidentin eronpyyntö. Mesa yritti erota tehtävästään jo maaliskuussa, mutta tuolloin parlamentti ei hyväksynyt hänen eronpyyntöään. Bolivian asevoimat on toistaiseksi vakuuttanut uskollisuuttaan maan hallitukselle ja kumonnut vallankaappaushuhut. Laukaistakseen sisäpoliittisen kriisin presidentti Carlos Mesa pyysi jo aiemmin tänä vuonna eroa virastaan, mutta maan parlamentti ei ole sitä hänelle myöntänyt
Puolueet ovat valinneet ehdokkaille vaalipäälliköt ja muut kampanjavastaavat. Pihkovalaisen koulukunnan saavutuksiin vierailija voi perehtyä myös alueen historiallisessa museossa, jonka kokoelmiin kuuluu seitsemisensataa ikonia. Mutta nyt Vanhasen ongelmat näyttävät vasta alkaneen. Asetus sallii paljon liikkumavaraa ja demokratiassa valta on kansalla. Pääministeri Matti Vanhasen Moskovan matkaan sisältyi kuitenkin poikkeuksellista mielenkiintoa. Nämä odotukset ovat oikeutettuja. Varsinkin kun molempien maiden pääministerit todistavat aivan muuta. Venäläiset käyvät myös ahkerasti kirkoissaan. Ensimmäiset maininnat paikasta ajoittuvat kronikoissa 900-luvun alkuun, jolloin Kiovan ruhtinas Igor meni naimisiin pihkovalaisen Olgan kanssa. Mittakaava on nyt aivan erilainen. Käynnin arvoinen on myös joen toisella puolen sijaitseva Miroskin luostari, jonka upeat freskot ovat 1150-luvulta. Kotimaassakin on hyvä muistaa, ettei ilmatilaloukkauksissa sentään ollut kyse sotilaallisesti erityisen suurista asioista. Ne hyväksyvät uudet jätevesisuunnitelmat ja päättävät sen, kelpaavatko nykyiset järjestelmät. Kierroksellaan vierailija tavoittaa myös rakennustelineiden ympäröimiä huonommassa kunnossa olevia kirkkoja. Ongelma-asiatkin on voitava nostaa luontevasti keskusteltavaksi. Veikkaanpa, että kun karu totuus ihmisille paljastuu, otsasuoni pullistuu ja hankkijan lippis hieraistaan takaraivolle. Rauni Magnusson Kirjoittaja on STT:n kulttuuritoimittaja. Materiaalina käytettiin paikallista savilaastia, joka kalkittiin valkoiseksi. Punainen ja vihreä ovat sävyiltään erilaisia kuin mitä esiintyi Moskovan tai Novgorodin koulukuntien tuotannossa. Lasku tuhansia euroja. AAMULEHTI kuvaa metsäteollisuuden työtaistelua veteen heitetyksi kiveksi, jonka synnyttämät renkaat ulottuvat yhä kauemmaksi alkuperäisestä osumakohdasta. Hallituksen neuvoissa ei oteta kantaa siihen, miten vedet pitää jatkossa puhdistaa. Pihkovan kirkot ovat toimivia ja monet niistä on restauroitu entiseen koristeelliseen asuunsa. Selvää anteeksipyyntöä pääministeri Mihail Fradkov ei esittänyt nytkään. Tukijoiden nimiä kerätään, kannattajalistoja julkistetaan, varainkeruuta käynnistellään. P ihkova on vanha venäläinen kaupunki, jonka historia ulottuu pitkälle muinaisuuteen. Kun ennen loukkaukset kiistettiin, nyt ne mainittiin vaikeasti todistettaviksi. Pääministerit Matti Vanhanen (vas.) ja Mihail Fradkov siirsivät ilmatilaloukkaukset asiantuntijaryhmän tutkittaviksi. Pihkovalaiset taitajat käyttivät myös runsaasti valkoista. Panospuhdistamo laitteisto ei saa liikkua milliäkään, muuten systeemi sakkaa. Kovin kaukana totuudesta Fradkov ei liene siinä, että Suomessa on dramatisoitu tapahtunutta. Johannes Kastajan kirkko toimi aikanaan alueen ruhtinaiden hautakirkkona. Vaalisuunnitelmat ovat valmiina ja kiertueaikataulut hahmottumassa. Pitkin kevättä on kuitenkin kaivettu syvää molemminpuolisen epäluulon kuilua, jota on oikein urakalla syvennetty laittomilla ja laillisilla lakoilla. Raskaan henkilökohtaisen aviokriisin kokenut pääministeri on joutunut keskelle ilmatilaselkkausta, EU:n perustuslakikriisiä ja maan taloutta horjuttavaa metsäteollisuuden työtaistelua. Venäjän luoteisosassa sijaitseva Pihkova on syrjässä valtaväyliltä eikä kulttuuriturismissaan vedä siinä määrin turisteja kuin metropoli Pietari tai kilpakumppaninsa Novgorod. Pelkästään tämä ei nykyaikana enää todista, että myös poliittiset suhteet olisivat parhaalla mahdollisella tolalla, mutta eivät ne voi kriisissäkään olla. Museo sijaitsee vanhassa 1600luvulta olevassa Pogankinin palatsissa. Kävijä kohtaa Pihkovan menneisyyden keskusta pikkukirkoissa ja kremlin alueella. K esäkuussa 2003 Suomen hallitus päätti talousvesien jäteasetuksesta, josta puhutaan vielä paljon. Hallituksen asetus on lähinnä kotikutoinen eikä se ole EU-direktiivin harmonisointia. Myös meillä Suomessa sijaitsee kertaustyylinä rakennettuina kaksi pihkovalaista kirkkoa kellotapuleineen. Vaikka se ei aivan kirjaimellisesti sitä olisikaan, vaikea nähdä, mitä muuta poliittisella tasolla olisi tehtävissä. Pidemmälle menevää tunnustusta lienee vaikea saada, vaikka asia siirtyy asiantuntijatyöryhmän selvitettäväksi. Lyhyesti sanottuna maasuodattamo on kapistus, jossa vedet johdetaan useaa putkea pitkin imeytyskenttään. Venäjän ja Suomen välillä on ollut viime aikoina monta pientä episodia, joiden perusteella on mahdollista väittää suhteiden heikentyneen. Kuvan lähde: STT/Teos Pskov, Art Treasures and Architectural Monuments 12 th – 17th centuries/Stanislav Zimnokh V altiojohdon vierailut naapurimaahan tai EU-alueelle eivät enää normaalisti suurta yleisöä hetkauta. Samalla se ennakoi tuhansien työntekijäin lomautuksia ja sitä kautta tuntuvia palkanmenetyksiä. Arto Hietalahti Kiista pois pöydältä Poliittinen pöytä puhdas. Pihkovan kirkkojen muotokieli eroaa kahden muun keskuksen Suzdalin ja Novgorodin alueen vanhojen kirkkojen arkkitehtuurista. Työnantajien virhearviota yritetään nyt kelata järkiraameihin kaikin keinoin, mutta vaikealta näyttää ja hurjat tappiot kasvavat päivä päivältä. Se kertoo, miten historian traumat ovat yhä pinnalla. Värikkääseen menneisyyteen kuuluvat kaupungin lukuisat kupolikirkot kellotapuleineen sekä mahtava kreml, linnoitus, jonka vankkojen muurien keskellä kohoaa korkeuksiin Pyhän kolminaisuuden katedraali. Kaupungin historia on väkivaltainen ja verinen. Sitä vastoin asetuksessa säädetään varsin tarkkaan, kuinka paljon hajakuormitusta pitäisi vähentää koko maassa. Määräyksen tarkoituksena oli täsmentää ympäristönsuojelulakia ja ennen kaikkea sen 103 pykälää, jossa mainitaan, että ympäristölle ei saa aiheutua pilaantumisen vaaraa. Kulttuurimatkailijalle Pihkovan kirkot tarjoavat kiehtovan kokemuksen, aloittipa sitten retkensä vanhimmista 1000-luvun alussa rakennetuista vaatimattomista pikkukirkoista tai 1500-luvun loistokkaista kohteista. Paperiliitto suhtautuu suurella epäluulolla ja torjunnalla työnantajien "kaikki heti läpi" -henkiseen vaatimuslistaan, jollaisen runnominen ei kuulu suomalaiseen työmarkkinaperinteeseen. UUTISPÄIVÄ DEMARI syyttää paineiden kasautumisesta huonoa neuvottelukulttuuria. Vanhaselle oli suuri helpotus päästä sanomaan, että poliittisesti pöytä on puhdas. Rajamaana se kiinnosti valloittajia niin idästä kuin lännestä aina ristiretkeläisistä ja tataareista Kustaa II Aadolfin sotajoukkoihin. Fradkovkin totesi, etteivät mahdollisesti tapahtuneet loukkaukset ole olleet tarkoituksellisia. Venäjän lentokoneiden ilmatilaloukkaukset saivat suomalaiset herkistämään aistejaan. Vanhasen mielestä asevoimien esikuntapäällikön Juri Balujevskin raportti oli kuitenkin sävyltään erilainen kuin Venäjän aikaisempi vastaus. Niihin kuuluu kiinteästi tai erillään oleva neliskulmainen kellotorni, jossa on rinnakkaisissa riveissä kelloja kahdessa kerroksessa. Ne ovat iskevämpiä ja niissä näkyy talonpoikaisempi kulmikkuus. Maalaisjärki sanoo, että kääkylä jää kaivoon ja vedet puhdistuvat ruohikkoon, pajukkoon ja mätteikköön – eikä maksa paljon. Kentän pohjalle vedetään salaojat, jotka johtavat kokoomasäiliöön ja vasta tästä veden saa laskea ympäristöön. – Tämänkaltaisia kellotorneja ei tavata missään muissa venäläisissä kaupungeissa, tämä on tyypillinen pihkovalainen ilmiö, FlinckenbergGluschkoff korostaa. Kuljetukset, metsäkoneet ja sahat pysähtyvät. Se kasvaa niin kovalla vauhdilla, että Venäjä on kohta Suomen tärkein kauppakumppani. Paitoja, lippiksiä ja muuta kampanjamateriaalia jaetaan täyttä häkää. Tavallisen kaksihenkisen perheen jätevesipäästöt ovat kosmeettiset. Missä ovat puolueiden esivaalit, joista puolueissa intoiltiin aikanaan kovasti, kun presidentinvaalitapa muuttui suoraksi kaksivaiheiseksi kansanvaaliksi. Uusia loukkauksia ei ole raportoinnin jälkeen tapahtunut. Siksi oli tärkeää, ettei Vanhanen tyytynyt viime viikolla Venäjän selvitykseen, jossa se ilmoitti järjestelmiensä ja toimintamenetelmiensä tarkistamisesta. Hän on eritoten perehtynyt Venäjän kirkko -ja ikonitaiteeseen. Koska asetuksessa ei ole selkeitä ohjeita puhdistuslaitteiden korjaamiseksi, kuntien ympäristöviranomaiset ovat valtion virkamiehiltä saamillaan ohjeilla ainakin vielä paljon vartioita. Suomalaiset ovat kokeneet tärkeäksi, että valtiojohto ottaa loukkaukset vähintäänkin keskusteluun ja vaatii selitystä tapahtuneelle. Oleellista on, että toimintatapojen tarkistus lupaa käyttäytymisen muuttuvan. Kellotornien lisäksi pihkovalaiseen tyylin kuuluu myös rakennusten pinnan ronski käsittely. Samalla eleettömällä tyylillä hän näyttää selviytyvän tilanteesta kuin tilanteesta. Mikään asioista ei edistyisi suuriäänisellä elämöinnillä. Tämä näkyy vaikkapa kuvattujen vaatteiden helmikoristelussa. Metsäkoneja kuljetusalan yrittäjät ovat laskeneet, että ne kärsivät metsäteollisuuden seisomisen takia jopa kymmenen miljoonan euron tuotantomenetykset viikossa. ILKAN mielestä puoluedemokratia on jäänyt sivuosaan, kun puolueiden eliitti on jo käytännössä nimennyt presidenttiehdokkaat. Tai ainakin pitäisi puhua, sillä esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla asetus koskettaa tuhansia haja-asutusalueella asuvia kiinteistönomistajia. Muut joutuvat seuraamaan voimattomina vierestä, kun yksi kansantalouden tukijaloista sahaa itse itseään poikki. Miten tässä näin pääsi käymään. Vesi kiertää sähkölaitteen avulla. Ikonien maavärit Pihkovalaisten ikonien värisävyt poikkeavat myös vastaavista muualla Venäjällä valmistetuista ikoneista.– Värit eivät olleet tuontitavaraa, vaan tekijät käyttivät töissään paikallisia maavärejä, selvittää Marianna Flinckenberg-Gluschkoff. Matti Vanhanen saavutti heti pääministerikautensa alussa suomalaisten luottamuksen. Pääministerin suurimpien vaikeuksien saattoi kuvitella olevan ohi, kun hallitus toteutti ohjelmaansa ja muun muassa runnoi verouudistuksen läpi, sopi edes riisutusta matalapalkka-alojen tukimallista, otti kantaa EU:n perustuslakiin ja linjasi kantaansa EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Siirtymäaikaa on vielä yhdeksän vuotta, mutta sikäli pistää hopulle, että tämän vuoden loppuun kiinteistöjen omistajilla pitäisi olla selvitettynä, miten jätevesivedet puhdistetaan nykyään. Vuosisatoja ne ovat myös olleet pyhiinvaellusten kohteena. Mihin unohtui puolueiden jäsendemokratia. Tunnelmassa saattaa kävijä aistia menneiden aikojen kiireettömyyden. Valkoiseksi kalkittu pinta on rosoilevaa ja kupruista. Tosiasiassa kumpikaan osapuoli ei voi enää voittaa. Jäljellä on pelkkiä häviäjiä, ja niihin joutuu lukemaan jo koko suomalaisen yhteiskunnan. Eli jos lähdet matkalle, joudut sanomaan naapurillesi, että tämän pitää kukkien kastelun ohessa käydä myös vessanpöntöllä, mieluummin koko perheen kera. Lehdistä olemme saaneet lukea, että reilu enemmistö joutuu pistämään takapihansa aivan uusiksi. KESKIPOHJANMAA 8 ANTTI SAVELA. Pihkova sijaitsee Velikajan ja Pihkovan jokien yhtymäkohdassa. Pihkovalaiset ikonit eivät myöskään ole novgorodilaisten kaltaisia hienostuneita ja plastisia. Aallonpohjan Vanhanen kuitenkin kiistää vetoamalla maiden välisen kaupan kehitykseen. Toki EU:n vesidirektiivi asettaa tavoitteeksi vuodelle 2015 pintavesien hyvän tilan, mutta tämä määritelmä on enemmän kuin yleinen. Toinen on Uuden Valamon kirkko Heinävedellä ja toinen Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautausmaan uusi kirkko. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Haapajärven aluetoimittaja. Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Anne Saarikettu, Jyrki Aro ja Kaisa Hahto Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus Pallo on nyt Paperilla, KALEVA kirjoittaa. Venäläiseen perinteeseen kuului, että jokainen menestynyt, vähänkin äveriäs kauppias halusi itselleen kirkon. Vanhasta saatetaan syyttää liian matalasta profiilista, mutta politiikassakin tulokset ratkaisevat. Kuulut kellotornit – Pihkovan vanhimmat varhaiskeskiajalta olevat kirkot erottuvat selkeästi muista tuon aikakauden venäläisistä kirkoista, kertoo lehtori Marianna Flinckenberg-Gluschkoff, venäjänkielen ja kulttuurin asiantuntija. Pihkovalle on tunnusomaista, etteivät kirkot ole kovinkaan korkeita, pikemminkin lyhyenläntiä. FlinckenbergGluschkoff mainitsee pihkovalaisten olleen enemmän kiinni perinteessä – He eivät havitelleet mondeenia yläluokkaista hienostelua, hän lisää. Se oli keskiajalla tärkeä rajakaupunki ja kauppakeskus. Kokoelma on ainutlaatuinen tuolta aikakaudelta säilynyt freskokokonaisuus. Kaupungin kukoistuskausi ajoittuu 1300-luvulle, jolloin pienelle alueelle rakennettiin valtavasti kirkkoja. Kaupunkilaisten rinnalla kynttilänsä sytyttävät niin turistit kuin pyhiinvaeltajat. Perustellusti. Realismin tajun petti työnantajapuolella ratkaisevassa kohdassa, kun se kuvitteli voivansa toteuttaa rysäyksellä vaatimuksensa ulkopuolisen työvoiman käytöstä, lomautusturvan heikennyksestä, juhannuksen ja joulun seisokkien poistamisesta ja sairausajan karenssista. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Sergei Karpukhin Jäteasetuksessa pelivaraa Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Keskiviikkona 8.6.2005 . Pöntöllä käydään muutaman kerran päivässä ja pesukoneisiin käytetään hyppysellinen pesuainetta, joka ei ole myrkkyä vaan ravinnetta. On selvää, että ympäristöä ei saa pilata, mutta ilimanaikosestakaan ei kannata maksaa. Suurimmat menetykset alue koki kuitenkin toisen maailmansodan aikana, jolloin se oli natsien miehittämänä kolme vuotta. Niinpä tänäkin päivänä Pihkovan lehtevää keskustaa somistavat vierivieressä sijaitsevat hohtavan valkoiset sipulikirkot, joiden rakentaminen ajoittuu 1100-luvulta 1300-luvulle. Kunnissa pitäisi nyt isommalla porukalla pohtia järkevät pelisäännöt puhdistusjärjestelmien käytännön toteuttamiseen. Saloniuksen kaatuneesta sovintoesityksestä jäi se maku, että alan kiistat olisivat sovittavissa, jos asioista pystyttäisiin puhumaan asioina. Sehän on vanha tapa työntää kiusallinen arvovaltakysymys maton alle häiritsemästä. Pihkovalainen kirkonrakennusperinne siirtyi isältä pojalle ja Pihkovan mestarit olivat arvostettuja käsityöläisiä. Pihkova on kirkkoarkkitehtuurin helmi Pihkovan kirkkojen valkoiseksi kalkittu pinta on rosoilevaa ja kupruista. Tärkeää puhdistamon toimintakyvylle saada humusta säännöllisesti pitääkseen hajottajamikrobit hengissä. Esimerkiksi: jos olet rakentanut kymmenen vuotta sitten talon ja johdat sieltä kolmen sakokaivon jälkeen veden imeytyskenttään, joudut tekemään siitä huolimatta mittavat investoinnit; joko maasuodattamon tai panospuhdistamon. Vanhasen vierailun yhteyteen on ollut turha ladata samanlaista jännitettä kuin vuosikymmenien takaisiin Juha-Kusti Paasikiven Moskovanmatkoihin tai Urho Kekkosen kauden vaikeimpiin hetkiin. Rivien välissä ilmoitus sisälsi tunnustuksen, että loukkauksia on voinut tapahtua. Tänä päivänä kirkollinen elämä on osa venäläisten arkea. Lukkotilanteessa ei siis ole kyse tupon mukaisista palkankorotuksista. Jätevesien puhdistusoperaatioilla ei sinällään ole kiire. Panospuhdistamo on taas säiliö tai säiliöitä, joissa vesi kiertää puhdistuen matkalla mekaanisesti, biologisesti ja kemiallisesti
+0.21 895.60 +25.91 O Nordea Korko Plus k. +0.12 1.65 +11.52 O SEB Lux Eq. Kuluttajien vakuutustoimiston hintavertailussa oli mukana yhdeksän vakuutusyhtiötä ja esimerkkitapauksia oli kaikkiaan seitsemän. Lähde: OMX, IS.Teledata AG, IDC Comstock, pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. Niiden käyttöä aktivoidaan ottamalla käyttöön palvelusetelit. Työtaistelu ei vielä vaikuta paperien hintoihin HELSINKI (STT) Pankkikonserni Nordea pääsi vihdoin eroon norjalaisesta kalankasvatusyhtiöstä Pan Fishista, joka kaatui sen syliin kaksi ja puoli vuotta sitten. Joku yhtiö antaa bonusalennuksen koko vakuutusmaksusta ja joku toinen vain kolariosan maksusta. Foexin mukaan paperikoneet muualla Euroopassa pyörivät entistä kiivaammin, ja varastot olivat työtaistelun alkaessa kohtuullisen suuret koko toimitusketjussa. -0.14 269.15 +36.13 O Nordea Optima Plus k. Eur. +0.45 2.24 2.24 2.25 2.22 2.25 1.93 2.49 385,6 0.21 +8.70 +33.14 Rakennusteollisuus Lemminkäinen +2.48 19.00 18.75 19.05 18.71 19.00 15.85 19.17 6,8 0.60 +1.78 +33.10 Tulikivi A 0.00 6.41 6.41 6.49 6.40 6.48 5.80 7.11 2,5 0.23 +6.90 -9.29 Tietoliikenne ja elektroniikka Aspocomp G 0.00 4.02 4.02 4.06 4.02 4.04 3.98 5.25 11,9 0.30 -6.51 -33.33 Basware -0.69 8.69 8.65 8.70 8.69 8.80 7.70 9.23 6,5 0.12 +3.78 +18.78 Cencorp 0.00 0.82 0.82 0.83 0.82 0.82 0.60 0.82 30,8 0.00 +8.11 +66.67 Comptel -1.85 1.58 1.58 1.59 1.58 1.62 1.61 2.26 473,0 0.08 -16.41 -7.91 Efore -1.15 1.73 1.72 1.73 1.71 1.74 1.66 3.40 37,1 0.30 -4.44 -50.14 Elcoteq Network A -1.25 15.85 15.81 15.85 15.79 16.04 14.62 18.15 149,3 0.65 +8.77 +19.75 Elektrobit G -0.80 2.47 2.47 2.48 2.47 2.50 2.51 3.05 113,7 0.01 -2.71 +4.58 Elisa +1.67 12.25 12.20 12.23 11.97 12.25 10.56 13.56 434,9 0.40 +6.35 +15.87 Evox Rifa G -9.09 0.10 0.10 0.11 0.10 0.11 0.10 0.12 52,0 0.00 0.00 -9.09 F-Secure +1.62 1.88 1.87 1.88 1.84 1.90 1.57 1.98 668,7 0.00 -2.11 +35.77 Nokia +1.45 14.02 14.02 14.03 13.87 14.05 10.75 14.04 19991,5 0.33 +12.78 +26.85 Nokia N 14.50 13.80 14.50 0,0 Okmetic +2.22 2.30 2.28 2.30 2.30 2.30 2.21 2.90 12,3 0.00 +0.44 -9.80 PKC G -0.51 9.70 9.66 9.70 9.60 9.73 9.25 11.66 20,0 0.20 -0.51 +25.16 Perlos -0.90 7.65 7.66 7.70 7.57 7.81 7.32 12.35 460,0 0.20 +6.22 +0.26 SSH Comm. Medical +0.11 2.64 +7.95 O SEB N.Am. – Palvelusetelit ovat käytössä jo Joensuussa ja kokemukset ovat hyviä. Kuva: Markus Sommers. Hyderabadin keskus on osa Accenturen maailmanlaajuista palveluverkostoa, johon kuuluu yli 40 keskusta. Lisäksi yritysasiakas saa jatkossa käyttöönsä kaivatun omaneuvojan, joka palvelusuhteen myötä perehtyy yritysasiakkaansa liiketoimintaan. Kehitysyhtiöt avainrooliin Yrityspalveluja helpommin ja tehokkaammin Arja Joenpolvi HELSINKI (STT) Moottoripyörien liikennevakuutusten hintaerot voivat venyä suurimmillaan satoihin euroihin vuodessa. -0.45 17.18 +6.03 O Nordea Avanti k. A +0.27 25.69 +7.56 P OP-Euro Obl. -0.13 1129.26 +9.49 Y Nordea Yrityskorko k. Osakkeita vaihdettiin 522 miljoonalla eurolla eli hieman keskimääräistä vaihtoa vähemmän. Kaikkien palveluprosessien yhteinen nimittäjä on YritysSuomi, joka pohjustaa asiakkaiden palvelemista mm. Huhta lähtee siitä, että uudistus voitaisiin toteuttaa nykyisten resurssien puitteissa. A +0.36 168.13 +24.14 O OP-Kiina -erik. Alennuksia vakuutusmaksuihin voi saada, jos on ollut pitkään saman yhtiön asiakas ja on keskittänyt muut vakuutuksensa yhtiöön. Jos kaikki sujuu hyvin, jo ensi vuoden valtion talousarvioon saadaan tarvittavat määrärahat. Vaihdetuimpien ainoa laskija oli Cargotec, joka liukui 0,29 euroa 22,95 euroon. Painorajoitetulla portfolioindeksillä mitattuna pörssikurssit nousivat 0,8 prosenttia. k. Toiseksi eniten tiistaina vaihdettiin Fortumia, jonka kurssi nousi 0,11 euroa 12,41 euroon. -0.14 257.82 +9.74 Y Nordea Pro Euro Korko k. Finnlines kohosi nousijoiden listalla neljänneksi 0,50 euron nousulla. +0.01 1037.42 +2.00 L Nordea k.yhtiö Plus k. B +0.04 24.32 +12.52 O Aktia Likvida 0.00 21.99 +1.76 L Aktia Medica B -0.18 68.02 +3.74 O Aktia Secura B +0.16 50.29 +16.69 Y Aktia Solida B +0.07 118.65 +5.91 Y FIM Forte -0.29 130.10 +19.08 Y FIM Russia -0.38 44.09 +15.52 O Handelsb. Outokumpu ja tietotekniikan palveluja konsultointiyritys Accenture ovat asiasta allekirjoittaneet viisi vuotta kestäneen ulkoistussopimuksen. +0.29 109.87 +3.32 O Sampo Komp. Havusellun hinta painui viime viikolla keskimäärin 5,13 euroa tonnilta 605,16 dollariin. – Elinkeinoyhtiöt myös arvioisivat ideat ja tarpeet ja jakaisivat palvelusetelit, joilla palvelut hankitaan. Nokian Renkaiden päätökseksi kirjattiin 15,18 euroa eli 0,43 euroa enemmän kuin maanantaina. Vertailun yhdeksästä yhtiöstä kahdeksan myönsi liikennevakuutuksille 20–70 prosentin bonuksen. yhd. Kone nousi 0,29 euroa 44.19 euroon, Sampo 0,11 euroa 11,54 euroon ja Nordea 0,13 euroa 7,48 euroon. k. – Tiedon kaikkien eri organisaatioiden palveluvaihtoehdoista ja yhteyden asiantuntijoihin voi saada vaivattomasti kerralla puhelimitse, internetistä, seudullisista yrityspalvelupisteistä, kasvuyrityspalvelusta ja innovaatiopalvelusta kautta maan, todetaan yrityspalveluviidakkoa selvittänyt työryhmä, jossa yhtenä jäsenenä on ollut Suomen Yrittäjien edustajana Keski-Pohjanmaan Yrittäjien varapuheenjohtaja Henrik Huhta Kruunupyystä. B 2.47 2.12 2.60 0,0 0.25 +13.54 +18.18 Sandvik AB 22.45 0,0 11.00 Securitas AB ser. +0.01 122.64 +2.99 K Nordea Euro Obl. Yhtiön päätöskurssiksi tuli 14,68 euroa. Aikaa ja rahaa ei kulu hakumenettelyyn. Työryhmän, joka on jättänyt esityksen kauppa-ja teollisuusministeri Mauri Pekkariselle(kesk.), mukaan järjestelmän tulee perustua yksityisiin palveluihin. -0.64 1217.39 +25.72 O Nordea Amerikka k. Moottoripyörien vakuutusvertailun voi tilata Kuluttajien vakuutustoimistosta, Malminkatu 34, 00100 Helsinki. +0.01 207.06 +1.74 L Nordea Euro Midi Korko k. +0.01 1029.40 +2.86 K Nordea Maailma k. Click Ruotsi 90 +0.52 101.89 Y Handelsb. +0.35 14.79 +2.72 O Nordea Kaukoitä k. -1.76 4.47 4.38 4.47 4.47 4.47 2.60 4.78 0,3 0.02 -3.40 +116.67 Spar Finland A 38.00 35.72 38.67 0,0 0.44 +4.54 -5.02 Spar Finland K 37.33 36.00 38.62 0,0 0.44 +3.69 -6.68 Suomen Helasto 0.00 0.85 0.84 0.85 0.85 0.85 0.75 0.87 4,0 0.07 +3.66 +30.77 Turkistuottajat C -1.30 7.60 7.60 7.69 7.60 7.60 7.07 8.45 0,3 0.51 +4.05 -0.39 Turvatiimi -2.13 0.46 0.46 0.47 0.46 0.47 0.36 0.51 6,7 0.00 -2.08 +42.42 Vaahto G A 4.22 3.60 5.75 0,0 0.12 +1.69 +53.45 Vaahto G K 4.19 3.61 5.80 0,0 0.12 0.00 +34.73 Yleiselektroniikka E 3.10 2.84 3.47 0,0 0.05 +1.64 +0.98 NM-ja Pre-lista Almanova -1.47 6.70 6.70 6.80 6.70 6.80 6.00 6.95 2,5 +12.01 Biohit B +3.63 2.00 1.95 2.00 1.99 2.02 1.84 2.45 5,9 0.00 -4.88 -22.00 Biotie Therapies -1.33 0.74 0.74 0.75 0.74 0.75 0.74 1.03 14,6 0.00 -3.90 -33.93 Done Solutions +6.67 0.16 0.15 0.16 0.15 0.16 0.08 0.17 51,0 0.00 +25.00 +7.14 Endero -0.62 1.60 1.60 1.62 1.60 1.60 1.46 2.09 2,0 0.00 +8.11 -8.57 Proha 0.00 0.48 0.47 0.48 0.46 0.48 0.45 0.54 138,0 0.00 -4.17 -4.17 QPR Software 0.00 0.59 0.57 0.59 0.59 0.59 0.48 0.60 0,4 0.00 +9.26 +13.46 Satama Interactive 0.00 0.91 0.90 0.91 0.91 0.91 0.78 1.01 33,5 0.00 +13.92 -22.41 Sentera -1.89 2.08 2.06 2.10 2.08 2.11 1.70 2.09 4,0 0.04 +7.29 +18.39 Solteq +0.57 1.77 1.75 1.78 1.74 1.77 1.58 2.01 4,4 0.10 +1.16 -4.92 Tieto-X -1.44 3.43 3.43 3.48 3.43 3.46 3.39 4.12 11,9 0.18 -0.57 +10.48 eQ Online -0.99 2.00 2.00 2.03 2.00 2.01 1.91 2.18 14,8 0.00 +4.10 0.00 Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net Öljyn hinnan peruste Light Sweet Crude Oil -futuuri New Yorkissa Osinkotiedot ovat euroina, paitsi ruotsalaisten osakkeiden, Telia-Soneran ja OMX AB:n osinkotiedot Ruotsin kruunuina. Nordean ohella Pan Fishin omistajiin on kuulunut norjalaispankki Den Norske Bank. Minimiomavastuulla ja nollabonuksilla maksettavaa jäi vuodessa 3 000 euroa, kun maksimibonukset tiputtivat hinnan 1 200 euron pintaan. Ensin toimintamallia simuloitaisiin parissa maakunnassa, jolloin selviäisi, miten se toimii. Tech k. Ensk. +0.10 611.01 +15.04 O Sampo Korko k. C/R -0.16 0.62 +15.80 O SEB Lux f. KESKIPOHJANMAA . B +0.26 22.74 +7.58 P OP-Euro Osake A 0.00 16.05 +17.14 O OP-Euro k. -0.37 84.73 +2.14 O Nordea Nordia k. AB 0,0 0.35 Sv. +0.05 561.47 +3.71 O Mandatum Neutral k. Kiint. ser. k. Kokonaisuudistuksen tavoitteena on helpottaa yrittäjien mahdollisuuksia saada yrityspalveluja. Kun Nordea nousi tammikuussa 2003 Pan Fishin suuromistajaksi, sen vastuut yhtiössä olivat noin 360 miljoonaa euroa. -1.03 434.51 -0.23 O Nordea IT k. +0.41 7.41 +18.02 O Handelsb. Ajokkien kuvitteelliset omistajat olivat eri ikäisiä miehiä ja naisia eri puolilta maata. +0.13 260.82 +16.85 Y Sampo Japani Osake k. +0.02 23.24 +2.92 H Mandatum Russia k. Nordean mukaan Greenwichilla on hyvät mahdollisuudet kehittää Pan Fishin toimintaa pitkäjänteisesti. k. Yhteistyösopimuksen ensimmäiseksi konkreettiseksi tavoitteeksi on nostettu pohjoispohjalaisen puutuoteteollisuuden markkinoinnin tehostaminen Hannoverissa. SAP on johtava yritysohjelmistoyhtiö. A 0,0 4.35 Skandia Förs. Keskiviikkona 8.6.2005 Talous 9 Pankit ja rahoitus Bank of Åland A 21.75 19.50 24.00 0,0 1.00 +6.10 +14.47 Bank of Åland B -1.33 18.60 18.51 18.85 18.60 18.80 18.50 20.20 5,1 1.00 +0.32 +5.90 CapMan B +1.63 2.50 2.50 2.51 2.45 2.50 2.30 2.62 178,5 0.06 +5.11 +50.61 Nordea (publ) FDR +1.77 7.47 7.47 7.49 7.34 7.48 7.05 8.22 1063,6 0.28 +0.41 +31.84 OKO Bank -0.47 12.95 12.78 12.84 12.71 13.02 10.46 13.00 73,2 0.53 +6.17 +53.21 Sampo A +0.96 11.53 11.51 11.54 11.41 11.55 9.97 11.70 884,6 0.20 +6.08 +42.10 Vakuutus Pohjola G +0.85 10.67 10.67 10.70 10.55 10.68 8.50 10.67 113,8 0.70 +7.78 +31.89 Sijoitus Amanda Capital -3.45 1.96 1.97 2.02 1.95 2.00 1.90 2.20 0,6 0.01 -2.50 +21.87 Citycon -0.70 2.85 2.82 2.85 2.81 2.85 2.42 2.96 17,2 0.14 +13.39 +56.52 Interavanti 4.25 3.60 4.50 0,0 0.40 -5.56 +41.67 Julius Tallberg B 10.78 9.61 11.35 0,0 0.30 +3.75 +23.62 Neomarkka B -1.49 6.60 6.60 6.70 6.60 6.65 6.40 7.45 0,3 0.30 -2.19 +1.21 Norvestia -0.49 6.10 6.10 6.13 6.10 6.14 5.93 6.72 3,4 0.30 +1.16 -12.94 Sponda -0.63 8.00 7.94 8.00 7.94 8.00 6.95 8.05 185,1 0.50 +10.50 +25.98 Technopolis +0.26 3.90 3.86 3.90 3.85 3.90 3.17 3.99 59,7 0.12 +4.90 +63.14 Kuljetus ja liikenne Birka Line A +3.38 13.75 13.30 13.75 13.50 13.75 13.50 17.30 4,0 0.50 -10.00 -12.90 Birka Line B +1.07 13.20 13.06 13.20 13.20 13.22 13.00 15.70 0,7 0.50 +1.13 -15.88 Finnair +0.29 6.90 6.89 6.91 6.87 6.90 5.58 6.95 23,5 0.10 +10.37 +36.22 Finnlines +3.53 14.64 14.55 14.68 14.18 14.64 12.90 14.69 466,7 0.75 +3.12 +23.56 Viking Line -1.49 23.15 23.10 23.99 23.15 24.00 23.01 28.00 2,2 1.00 -9.26 +22.38 Kauppa Beltton-G +0.60 5.02 4.96 5.02 4.95 5.02 4.75 5.79 55,2 0.16 +2.46 -22.15 Kesko A 0.00 20.78 20.50 20.75 20.50 20.78 18.90 21.50 0,2 1.00 -0.48 +14.21 Kesko B +0.56 19.60 19.60 19.69 19.19 19.64 17.90 21.04 328,1 1.00 +8.13 +26.28 Stockmann A -0.04 26.99 26.85 26.99 26.86 26.99 21.80 26.99 0,3 1.00 +6.68 +45.50 Stockmann B -0.04 27.03 26.91 27.03 26.90 27.03 21.83 26.94 9,8 1.00 +4.26 +42.49 Muut palvelut AffectoGenimap -1.57 4.38 4.35 4.38 4.33 4.43 4.54 4.75 254,6 Aldata Solution -0.62 1.61 1.61 1.63 1.60 1.63 1.10 1.77 36,9 0.00 +6.54 +1.24 Etteplan -0.17 5.84 5.86 5.92 5.84 5.97 4.15 6.25 5,8 0.30 +24.32 +115.64 Jaakko Pöyry G -1.61 24.45 24.45 24.69 24.45 24.85 22.40 26.70 7,2 1.20 +3.62 +21.46 Lassila&Tikanoja +0.07 14.76 14.75 14.84 14.70 14.84 13.13 15.15 33,2 0.25 +4.16 +24.03 OMX AB 9.58 8.58 9.75 0,0 0.00 +3.79 -10.88 Rak. Nordea pääsi eroon lohenviljelystä OULU (STT) Pohjois-Pohjanmaa ja Saksan Hannoverin alue tiivistävät yhteistyötään. Security +0.84 1.20 1.20 1.22 1.20 1.21 1.13 1.77 12,8 0.29 -1.64 -2.44 Saunalahti G 0.00 1.95 1.95 1.96 1.95 1.96 1.35 2.21 187,3 0.02 +30.87 +77.27 Scanfil -0.52 3.84 3.84 3.85 3.83 3.85 3.64 4.80 8,1 0.10 +1.04 -23.83 Stonesoft -1.47 0.67 0.66 0.67 0.66 0.68 0.47 0.69 41,0 0.00 +18.97 +7.81 SysOpen Digia +2.56 4.40 4.31 4.38 4.39 4.40 3.43 4.58 1,4 0.11 +10.00 +32.93 TJ G 0.00 0.13 0.13 0.14 0.13 0.13 0.11 0.18 5,4 0.00 0.00 -45.83 Tecnomen +4.17 1.50 1.50 1.51 1.43 1.52 1.29 1.51 371,6 0.00 -1.39 +24.56 Tekla +1.96 2.60 2.54 2.60 2.51 2.60 1.85 2.55 67,4 0.00 +17.92 +31.58 Teleste +3.44 6.62 6.60 6.62 6.31 6.63 5.85 7.10 69,8 0.12 +1.13 +13.79 TeliaSonera AB 0.00 3.93 3.93 3.94 3.93 3.98 3.94 4.73 1234,0 1.20 -4.83 +15.20 Hex-yleisindeksi pistettä 6200 6400 6600 6800 7000 7200 huhti touko kesä 7106.29 +1.0% 3 kk 12 kk Euribor 12 kk % 2.10 2.15 2.20 2.25 2.30 2.35 2.40 huhti touko kesä Euron arvo dollareina 1.20 1.25 1.30 1.35 huhti touko kesä 1.2271 +0.1% Euron arvo Ruotsin kruunuina 9.05 9.10 9.15 9.20 9.25 huhti touko kesä 9.1325 +0.0% Australia, dollari 1.59450 Hongkong, dollari 9.54180 Intia, rupia 53.38500 Islanti, kruunu 78.63000 Iso-Britannia, punta 0.66970 Japani, jeni 130.80000 Kanada, dollari 1.53020 Kuwait, dinaari 0.35820 Kypros, punta 0.57190 Latvia, lati 0.69460 Liettua, liti 3.45280 Malta, liira 0.42800 Marokko, dirham 10.98800 Norja, kruunu 7.85370 Puola, zloty 4.05410 Ruotsi, kruunu 9.13250 Saudi-Arabia, rial 4.59950 Singapore, dollari 2.03690 Slovakia, koruna 38.54700 Sveitsi, frangi 1.53030 Tanska, kruunu 7.44190 Thaimaa, baht 49.69800 Tsekki, koruna 30.09300 Tunisia, dinaari 1.59410 USA, dollari 1.22710 Unkari, forintti 249.51000 Venäjä, rupla 34.83200 Viro, kruunu 15.64660 1kk 3kk 6kk 12kk 2.104 2.116 2.116 2.121 0.000 0.000 -0.001 -0.004 Raakaöljy, USD/barreli 54.15 +3.46 Kulta, USD/unssi 425.25 +0.21 Hopea, USD/unssi 7.42 +8.39 Kupari, c/naula 160.00 +9.96 Kahvi, USD/tonni 1278.00 +10.90 Done Solutions +6,7 Tecnomen +4,2 Biohit B +3,6 Finnlines +3,5 Birka Line A +3,4 Teleste +3,4 Evox Rifa G -9,1 Amanda Capital -3,4 Keskisuomalainen A -2,7 M-real A -2,6 Raisio K -2,6 Rapala VMC -2,4 Nokia 279,1 Fortum 55,3 Stora Enso R 39,1 UPM-Kymmene 26,6 Neste Oil 20,0 Nokian Tyres 14,1 Cargotec 11,6 Sampo A 10,2 KONE 9,7 TietoEnator 8,2 Nordea (publ) FDR 7,9 Metso 7,1 Peruskorko 2,25 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,50 Nordea-prime 2,50 Aktia-prime 2,25 POP-prime 2,25 SP-prime 2,50 Tapiola-prime 2,50 Ålandsbanken 2,30 Handelsbanken 2,25 EKP:n repo 2,00 EKP:n anto 3,00 EKP:n otto 1,00 New York, Dow Jones IA 10569.30 +0.98 New York, Nasdaq 2090.87 +0.73 Nikkei 225 (2 d.p.) 11217.45 -0.47 Hong Kong, HS 13837.29 -0.17 Lontoo, FTSE 100 5025.20 +0.90 Frankfurt, DAX 4566.01 +1.53 Pariisi, CAC 40 4180.74 +0.83 Tukholma, SAX 245.93 +0.75 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Rahaston arvo ja muutos ovat viimeisimmältä noteerauspäivältä. +0.01 9.10 +2.14 L Nordea SEK Korkosalkku k.-0.03 1100.33 P Nordea SVE Reaalikorko k. +0.12 1270.29 +5.15 K Sampo Komp. Nokian renkaat nousi 0,43 euroa 15,1 euroon ja YIT-Yhtymä 0,67 euroa 26,57 euroon. – Tarkoitus on, että homma lähtisi pyörimään ensi vuonna. -0.93 38.02 +1.81 O Nordea Itä-Eur. Vertailu on myös toimiston internetsivuilla www.vakuutusneuvonta.fi Hintahaitari satoja euroja Moottoripyörien vakuutusten hinnoissa huimat erot Vertailu kannattaa. +0.33 1.82 +24.28 O SEB Lux Em. A 18.45 0,0 9.00 -8.03 Ericsson, L M ser. -0.19 8.57 +25.23 O Nordea Nordic SC k. Työryhmä esittää myös muutoksia TE-keskusten rooliin ja ohjaukseen. Wireless 0.00 0.14 -2.70 O SEB Lux G. -0.29 1013.67 +28.99 O Nordea Foresta k. -0.15 572.79 +8.63 O ODIN Europa +0.50 10.02 O ODIN Europa SMB +0.07 13.61 O ODIN Finland +0.38 348.81 +33.38 O ODIN Maritim +0.91 88.58 +87.88 O ODIN Norden +1.44 118.45 +49.30 O ODIN Norge +1.56 184.22 +64.58 O ODIN Offshore +0.73 16.45 +85.78 O ODIN Sverige +0.28 105.87 +19.60 O OP-Delta A +0.38 128.97 +32.32 O OP-Euro A +0.05 19.93 +1.94 L OP-Euro B 0.00 18.36 +1.97 L OP-Euro Obl. Puh. Outokumpu antoi tuolloin Accenturen hoidettavaksi maailmanlaajuisen toiminnanohjausjärjestelmänsä kehittämisen. Aggr. -0.15 285.34 +9.16 P Nordea Euroland k. Palvelusetelimenettely olisi kolmitasoinen. 0.00 210.38 +1.98 L Sampo Suomi Osake k. Nordea kertoi myyvänsä Pan Fishin osakkeet Greenwich Holdings -yhtiölle, jossa määräysvaltaa käyttää John Fredriksen. A +0.70 117.41 +10.65 O OP-Medical A -0.10 73.35 +3.57 O OP-Metsä A +0.05 40.02 -7.83 O OP-Pirkka A -0.32 59.89 +19.95 Y OP-Spektri A -0.26 79.40 +13.76 Y OP-Teknologia A -0.26 22.68 -0.99 O OP-t. -0.06 348.38 -4.78 O Nordea G. +0.14 2.11 +28.44 O SEB Lux Eq. +0.68 107.93 +11.90 O Mandatum Itä-Eur. Bolagsf. +0.28 94.69 +18.68 O SEB Optionsr. Sopimus on jatkoa Outokummun ja Accenturen vuonna 2004 alkaneelle yhteistyölle. f. +0.14 1025.32 +13.21 Y Sampo Komp. +0.70 1.15 +29.06 O SEB Lux Asia ex Japan +0.32 3.71 +20.48 O SEB Lux CS Baltic f. 09-6850120. Mobility k. A -0.31 32.30 +13.81 Y OP-t. Moottoripyörien vakuutusvertailua hankaloittaa, että jokainen yhtiö myöntää asiakkaille bonuksia eri tavoin. -0.12 6.75 +26.68 O Nordea Biotekniikka k. Lyhyesti HELSINKI (STT) Metalliyhtiö Outokummun ohjelmistosovellusten ylläpito siirtyy Hyderabadiin Intiaan. +0.07 227.64 +26.34 O Säästöpankki Kotimaa B +0.16 85.62 +26.30 O Tapiola Rahamarkkina +0.02 11.48 +2.23 L HEX 7.6.2005 Tilanne eilen klo 18 Päälistan vaihto 480.58 milj. Vapaaehtoisten kaskovakuutusten hintahaitari taas repeää jo tuhansiin euroihin. Osake k. Europaf. k. Pörssinoteerattu Pan Fish kuuluu maailman suurimpiin lohenkasvatusyhtiöihin. B -0.28 28.60 +13.85 Y Pohjola Finland Value B +0.17 119.43 +27.38 O SEB Europa Småb. Palvelusetelit käytössä Joensuussa Huhta korostaa, että tällä hetkellä palvelutarjonta on rakennettu hallintolähtöisesti, eivätkä yrittäjät ole voineet vaikuttaa siihen. G. Niistä tulisi välittäjäorganisaatioita, joiden kautta yrittäjät saisivat tiedon, mistä ne tarvitsemiaan palveluja saavat. Uuden vakuutuksen maksimibonukset pudottivat vakuutuksen vuosihinnan 200 euroon, mutta kalleimmillaan vakuutuksen hinnaksi jäi 500 euroa. Laaja kasko sisältää vaunuvahinkoeli kolari-, hirvi-, palo-, varkaus-, ilkivalta-, oikeusturvaja autopalveluvakuutuksen. k. -0.02 1053.17 +1.91 Y Nordea Korkosalkku k. Kolmen yhtiön laaja kasko ei sisällä moottoripyörien uusarvolunastusehtoa. Osapuolet ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on edistää pohjoispohjalaisten ja hannoverilaisten yritysten sijoittumista toistensa markkina-alueille. A 0,0 6.00 ML-lista Soprano 0.77 0.68 0.77 0,0 0.00 0.00 I-lista Benefon S 0.00 0.28 0.27 0.28 0.27 0.28 0.12 0.28 82,9 0.00 +21.74 +27.27 Elecster A 0.00 5.30 5.20 5.39 5.30 5.30 5.01 5.86 0,6 0.30 +1.73 -31.30 Evia 1.44 1.06 1.51 0,0 0.00 -2.76 -2.08 Honkarakenne B +1.42 5.01 5.00 5.09 5.00 5.09 4.95 6.15 5,2 0.25 -9.42 -26.90 Ilkka-yhtymä 1 9.86 8.21 12.00 0,0 0.60 -1.40 +51.69 Incap 1.80 1.65 2.07 0,0 0.00 0.00 -24.35 Kasola A 2.15 1.81 2.45 0,0 0.05 -4.44 +29.52 Kekkilä 7.51 7.00 7.70 0,0 0.00 -1.18 +7.75 Kesla A -0.89 12.25 12.10 12.60 12.25 12.46 8.95 12.95 1,4 0.65 +6.04 +83.24 Kylpyläkasino A 2.58 2.58 2.90 0,0 0.00 -11.03 -20.62 Larox B 4.70 4.50 5.23 0,0 0.17 -0.63 -18.97 Martela A 0.00 7.60 7.57 7.70 7.60 7.70 6.11 7.90 5,9 0.15 +6.94 +28.33 P-Karjalan Kp A 160.75 124.29 160.75 0,0 10.00 +13.42 +55.31 Panostaja A 0.00 0.90 0.89 0.90 0.88 0.90 0.71 1.05 3,5 0.04 +4.65 +80.00 Panostaja B -1.16 0.85 0.83 0.89 0.85 0.85 0.70 0.93 0,5 0.04 +7.50 +75.51 Plandent A +0.85 18.95 18.82 20.70 18.80 18.95 17.96 21.50 1,2 0.30 +4.39 +37.96 Puuharyhmä -1.63 42.20 42.20 43.25 42.20 42.20 37.84 42.90 0,1 2.00 +1.11 -1.38 Raisio K -2.63 2.22 2.24 2.26 2.21 2.22 1.94 2.65 1,0 0.21 +4.55 +32.95 Ruukki G 0.00 0.06 0.05 0.06 0.05 0.06 0.03 0.06 111,6 0.00 0.00 +25.00 S Sääst. +0.14 356.95 +43.97 O Mandatum Eur. Myöskin markkinasellun hinnassa työtaistelun vaikutukset jäävät vielä nähtäväksi, Foex arvioi markkinakatsauksessaan. ser. Vakuutusyhtiöillä ei ole myöskään yhtenäistä käytäntöä bonusten laskentaan. Sopimus pyrkii edistämään myös puutuotealalla toimivien yritysten kansainvälistä yhteistyötä. Eur. Uusien ajopelien hinnat liikkuivat vajaasta 4 000 eurosta lähes 24 000 euroon. euroa Indeksi 7106.29 +0.99 % Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 TeliaSonera AB SR1 0.00 0.08 0.08 0.09 0.08 0.09 0.07 0.09 1264,2 Vacon 0.00 13.80 13.80 13.83 13.70 13.83 11.95 14.59 14,9 0.35 +7.79 +24.55 Vaisala A +0.78 19.43 19.35 19.50 19.27 19.43 18.55 20.80 1,4 0.75 +3.19 +8.99 Kemianteollisuus Kemira +0.38 10.68 10.66 10.70 10.65 10.80 9.88 12.00 68,8 0.34 -0.83 +1.51 Kemira GrowHow +2.33 6.60 6.60 6.65 6.45 6.60 5.55 8.00 148,3 0.30 +1.08 Orion A +0.96 15.80 15.61 15.70 15.10 15.80 11.70 16.54 28,8 0.55 +20.02 +43.69 Orion B -0.63 15.71 15.69 15.70 15.59 15.80 11.61 16.63 102,2 0.55 +18.56 +42.06 Orion B new shares -0.33 15.30 15.30 15.45 15.30 15.30 14.27 16.10 1,4 Uponor +1.67 15.21 15.25 15.28 15.00 15.21 13.85 16.75 162,8 0.70 -2.93 +14.54 Viestintä ja kustannus Alma Media 1 +3.26 15.50 15.10 15.50 15.30 15.50 11.35 15.00 0,1 0.00 +5.26 +105.48 Alma Media 2 +0.75 13.40 13.40 13.45 13.23 13.40 10.55 13.50 190,7 0.00 +4.96 +86.10 IIkka-Yhtymä 2 +1.12 9.00 8.96 8.99 8.90 9.00 7.65 9.49 7,3 0.60 +3.25 +33.83 Keskisuomalainen A -2.72 22.85 22.75 22.99 22.85 23.00 18.50 28.50 0,2 0.60 -8.91 +40.30 SanomaWSOY A +0.20 20.05 19.76 20.14 19.60 20.10 17.00 22.00 1,6 0.80 +2.30 +38.89 SanomaWSOY B +0.51 19.86 19.80 19.84 19.71 19.86 17.15 20.85 226,6 0.80 +3.63 +35.12 Talentum 0.00 3.45 3.45 3.46 3.30 3.45 2.85 3.60 66,9 0.15 +12.01 +15.00 Muu teollisuus Amer Sports +1.24 14.53 14.64 14.65 14.46 14.59 12.47 14.60 94,2 0.50 +1.90 +1.68 Exel -0.40 12.40 12.40 12.42 12.40 12.48 11.35 13.55 24,4 0.70 -0.40 +66.67 Kyro +3.29 4.35 4.30 4.39 4.25 4.35 4.00 4.56 14,8 0.07 +4.37 +17.81 Leo Longlife A 0.00 4.60 4.59 4.60 4.60 4.60 4.40 4.89 0,7 0.30 -2.34 -6.33 Marimekko -1.15 15.52 15.56 15.60 15.52 15.60 14.55 18.00 0,9 0.50 +3.91 +60.43 Nokian Tyres +2.92 15.20 15.17 15.18 14.78 15.50 10.58 14.73 925,1 2.17 +13.66 +91.30 Rapala VMC -2.44 5.60 5.56 5.70 5.60 5.65 5.55 6.60 0,7 0.09 -1.72 -6.56 Suominen 3.81 3.41 4.52 0,0 0.00 +10.32 -24.51 Tamfelt O 8.48 7.96 9.00 0,0 0.33 +6.00 +0.47 TamfeltP 0.00 8.20 8.20 8.25 8.20 8.20 7.50 8.90 0,8 0.35 +3.70 +0.84 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB ser. Outokummun ohjelmistojen ylläpito Intiaan HELSINKI (STT) Paperiteollisuuden työtaistelu Suomessa ei ole vielä vaikuttanut papereiden hintoihin, alan markkinatietoja viikoittain keräävä Foex Indexes kertoi. +0.15 1090.44 +11.73 Y Sampo Komp. Uusi sopimus koskee Outokummun SAP-ohjelmistosovelluksia. Lisäksi suuri osa papereiden hinnoista on sovittu kesäkuun loppuun saakka, joten mitään selvää vaikutusta hintoihin ei ole toistaiseksi näkynyt. 75 k. Käytännössä seudullisten elinkeino-ja kehitysyhtiöitten rooli korostuisi. Vertailun pyörien koko vaihteli 125-kuutioisista kevytpyöristä keskikokoisiin ja isoihin matkapyöriin. (STT) Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Euribor-korot Raaka-aineet Eniten nousseet, % Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Viitekorot, % Ulkomaiset pörssit Eniten laskeneet, % Euromaat Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Arvo Muutos-% 1 kk Arvo % Muutos %-yks Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv Aktia Capital B +0.28 120.61 +33.60 O Aktia Euro B +0.10 20.84 +20.39 O Aktia G. Portfolioindeksi nousi 3 672,76 pisteeseen. – Nyt katsotaan onko juhlapuheiden lupauksiin luottamista. konev. Pienten ja isojen pyörien osakaskojen hintaerot liikkuvat muutaman kymmenen euron välillä. +0.32 2.21 +26.19 O SEB Internetfond +0.57 0.53 -3.50 O SEB Likviditetsfond 0.00 10.62 +1.68 L SEB Lux Eastern Eur. -0.26 16.89 +8.89 O Nordea Medica Life Sc. Neste Oil päätyi 17,84 euroon, nousua tuli 0,13 euroa. -0.08 22.55 +12.33 O Nordea Euro Korko k. Nousijoiden kärjessä olivat pienemmät Done Solutions, Tecnomen ja Biohit. Julkinen sektori hoitaa palvelutarpeen arvioinnin ja välittämistehtävän sekä tuottaa itse varsinaista palvelua markkinapuuteperiaatteella. Osake +0.37 2.69 +34.50 O Mandatum Baltic k. Nordea saa osakkeista 766 miljoonaa Norjan kruunua (97 miljoonaa euroa). -0.21 75.77 +9.27 V Sampo Eur. North Am. Vertailussa oli mukana neljä tänä vuonna käyttöön otettua pyörää ja kolme käytettyä pyörää. Handelsb. A +0.45 149.80 +27.99 O OP-Itä-Eur. -0.05 1196.01 L Nordea Säästö 50 k. B 11.90 0,0 3.00 Skand. Lisäksi alueet pyrkivät sopimuksen avulla lähestymään yhdessä Aasian ja Pohjois-Amerikan markkinoita. palveluntarjoajien yhteisellä tietojärjestelmällä. Korko k. 50 k. +0.25 1999.30 +32.56 O Mandatum MediLife k. Myös muut paperilaadut kallistuivat hieman, mutta mitään suurta muutosta ei ole tapahtunut kolme viikkoa kestäneen työtaistelun aikana. Pörssin yleisindeksi kohosi tiistaina 69,79 pistettä ja päätyi pistelukuun 7 106,29. 25 k. -0.25 66.11 +8.42 Y Nordea Optima k. g. Hyöyty voi nousta satoihin euroihin. 1 0.00 2.92 +22.12 O SEB Lux Eq. Stora-Enso nousi 0,22 euroa 11,05 euron ja UPM 0,13 euroa 16,06 euroon. Lakimääräisen liikennevakuutusten sisältö on sama kaikissa yhtiöissä, joten vertailu oli yksinkertaisempaa. Markets f. Kevyesti päällystetyn lwc-paperin hinta nytkähti viime viikolla 2,47 euroa ylöspäin 698,58 euroon tonnilta. Kasvuyrityspalvelu, joka julkistettiin toukokuussa on osa yrityspalvelujen kokonaisuudistusta. Pohjois-Pohjanmaa ja Hannoverin alue allekirjoittivat asiaa koskevan yhteistyösopimuksen Oulussa tiistaina. Hinta on ollut loivassa laskussa koko kevätkauden. +0.12 93.55 +12.72 O Mandatum G. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkkopalvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi PÖRSSI JA RAHA Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Nokia veti Hexin prosentin nousuun Nokian osakekurssin 0,20 euron nousu 14,02 euroon veti Helsingin pörssin kurssitason tiistain kaupankäynnissä 1,0 prosentin nousuun. +0.73 1742.52 +27.85 O Nordea Japani k. Samalla ne allekirjoittivat useita maakohtaisia aiesopimuksia yhteistyön lisäämisestä. Med. PohjoisPohjanmaa ja Hannoverin alue yhteistyöhön Jouko Pensaari (KP) Laaja ja pirstaleinen yrityspalvelujärjestelmä, jossa palvelupisteitä on 1 200 ja erillisiä palvelutuotteita noin 200, aiotaan uudistaa. Outokumpu perusteli sopimusta Accenturen maailmanlaajuisilla resursseilla. Moni yhtiö oli valmis myöntämään kaskoon 50 prosentin bonukset, jos asiakas halusi ottaa myös liikennevakuutuksen samasta yhtiöstä. +0.11 1116.42 +8.96 Y Sampo Komp. -0.98 537.38 -5.48 O Nordea Eur. k. -0.27 226.69 +17.87 O Nordea Fennia k. +0.03 3.45 +5.54 O SEB Lux Eq. B +0.29 6.92 6.85 6.92 6.80 6.92 6.15 7.48 1,2 0.25 +10.40 +13.86 Ramirent +0.22 13.68 13.67 13.69 13.65 13.74 9.95 13.50 6,4 0.45 +6.30 +65.64 TietoEnator +0.40 25.00 24.99 25.00 24.75 25.00 22.30 27.99 327,5 1.00 +8.29 +5.07 YIT +2.59 26.60 26.57 26.58 26.00 26.65 17.96 26.25 246,7 0.70 +16.84 +56.15 Metalliteollisuus Cargotec -1.25 22.90 22.90 22.95 22.62 23.24 24.34 24.40 505,2 Componenta -0.72 6.85 6.81 6.89 6.85 6.91 5.50 9.33 7,4 0.50 +14.83 +70.12 Fiskars A -0.60 9.90 9.90 9.94 9.85 9.95 8.16 9.63 7,3 0.30 +8.69 +34.12 Fiskars K -1.91 9.75 9.75 9.98 9.75 10.00 8.00 9.60 0,2 0.28 +9.71 +34.45 KCI Konecranes 0.00 33.40 33.32 33.40 33.17 33.40 30.00 36.26 23,5 1.05 +8.44 +17.81 KONE +0.66 44.09 44.09 44.30 43.50 44.30 44.41 44.50 221,3 Metso +0.31 16.14 16.12 16.15 16.10 16.25 11.45 16.50 438,0 0.35 +13.22 +65.30 Nordic Aluminium 0.00 11.60 11.60 11.79 11.60 11.80 9.45 12.10 1,4 0.50 +2.65 +30.34 Outokumpu -1.07 11.21 11.13 11.17 11.11 11.29 10.63 14.70 440,7 0.50 +4.36 -12.52 Ponsse 1 +0.06 17.86 17.85 18.00 17.85 18.00 14.50 18.75 1,0 0.20 +3.18 +73.98 Rautaruukki K +0.70 11.57 11.55 11.57 11.39 11.57 8.07 11.58 413,2 0.80 +13.01 +80.35 Raute A +0.73 11.07 11.07 11.23 11.01 11.39 7.65 10.95 8,8 0.40 +26.15 +52.08 Rocla 0.00 9.75 9.75 9.90 9.75 9.75 8.25 10.37 0,8 0.15 +2.63 +44.44 Wärtsilä A -2.36 24.40 24.11 24.89 24.07 24.90 15.50 25.00 1,2 0.90 +21.95 +121.63 Wärtsilä B +0.08 24.40 24.36 24.44 24.19 24.50 15.80 24.45 284,9 0.90 +18.35 +111.97 Metsäteollisuus M-real A -2.58 4.53 4.53 4.60 4.53 4.53 4.22 4.90 0,2 0.12 +10.37 -12.12 M-real B -0.22 4.50 4.49 4.50 4.49 4.53 4.13 4.87 1181,1 0.12 +4.64 -18.59 Stora Enso A +0.91 11.05 10.60 11.19 11.00 11.05 10.09 11.98 1,3 0.45 +5.80 +0.64 Stora Enso R +2.03 11.01 11.05 11.06 10.79 11.07 10.05 12.01 3567,1 0.45 +6.15 +0.55 Stromsdal B 0.00 1.75 1.72 1.75 1.75 1.75 1.63 2.18 1,5 0.00 +1.16 -23.91 UPM-Kymmene +0.82 16.04 16.02 16.06 15.87 16.08 15.10 17.96 1664,9 0.75 +3.57 +7.19 Monialateollisuus Aspo +1.58 7.06 7.08 7.16 6.90 7.19 5.10 7.63 52,9 1.19 +11.48 +68.81 Energia E.ON Finland 45.00 45.00 47.50 0,0 1.15 -5.26 +57.34 Fortum +0.89 12.41 12.36 12.41 12.18 12.47 11.19 15.90 4471,7 0.58 +3.11 +23.34 Neste Oil +0.51 17.85 17.73 17.84 17.50 17.94 16.30 18.50 1130,5 +5.87 Elintarviketeollisuus Atria G plc A -0.32 15.50 15.45 15.50 15.45 15.50 11.70 15.50 3,6 0.60 +1.99 +73.03 Chips A 22.85 22.65 23.00 0,0 0.00 0.00 +19.63 Chips B 22.85 22.60 22.92 0,0 0.00 0.00 +24.18 HK Ruokatalo G A -0.53 9.30 9.20 9.30 9.30 9.36 7.45 9.55 112,2 0.29 +4.54 +65.50 Huhtamäki +1.10 12.81 12.84 12.89 12.65 12.81 11.40 12.88 329,2 0.38 +5.36 +23.38 Lännen Tehtaat +1.56 13.00 12.82 13.00 12.70 13.00 11.85 13.70 10,2 0.65 0.00 -1.56 Olvi A +1.81 16.90 16.80 16.95 16.70 16.90 13.50 16.80 2,8 0.65 +5.22 +34.31 Raisio vaihto-os. Ratkaisevaa on Huhtan mukaan se, että irtaannutaan tuotteistetusta palvelumallista suoraan ongelmien käsittelyyn. Greenwich kertoi osuutensa Pan Fishista nousevan 48 prosenttiin. Kaskoissa 100 prosentin hintaerot Vapaaehtoisten kaskovakuutusten hintahaitari puolestaan repesi yli sataan prosenttiin
kesäkuuta. Taidehistorioitsija Johanna Luhtala toteaa Käkisalmen jääneen taiteessa syrjemmälle kuin Viipuri, Terijoki tai Valamon ja Konevitsan luostarisaaret. Jury hyväksyi kuvataiteen Pohjalaisia näyttelyyn 55 teosta 21 taiteilijalta. Uskon, että nyt kaikki loksahtaa rennosti paikalleen ja pystymme vielä parempaan kuin viime vuonna, toteaa Pula!-oopperan taiteellinen johtaja, Sigfrid Ruuttusen roolissa esiintyvä Esa Ruuttunen. kesäkuuta. Näyttelyyn hyväksytyt taiteilijat: Cata Ahlbäck, Mustasaari, Pauliaukusti Haapanen, Seinäjoki, Asko Halme, Vaasa, Raili Halme, Vaasa, Lars Höglund, Vaasa, Seppo Kari, Seinäjoki, Marianne Kaustinen, Kokkola, Ossi Lehto, Vaasa, Raimo Lehtomaa, Kokkola, Eliisa Määttälä, Turku, Marita Perttula, Vaasa, Anne Rossi, Seinäjoki, Kaisu Sadler, Kauhajoki, Timo Suvanto, Lapua, Sven Svanbäck, Pietarsaari, Veikko Takala, Vaasa, Seija Tamminen, Vaasa, Seppo J Tanninen, Seinäjoki, Riitta Ylinen, Seinäjoki, Owe Åsvik, Kokkola, Liisa Äärynen, Ilmajoki. CDlevyn ja DVD:n tuottajana toimii Seawolf Studios Oy. Pula! valmis lavalle ja taltiointiin Tekijät uskovat oopperan paranevan entisestään uusintakierroksella Nimismies Bertil Vahlgrenin roolissa nähdään tänä kesänä Ilkka Hämäläinen. Sointiin on tullut rohkeutta, itseluottamusta ja rentoutta, Hannula analysoi. Heikki Säätelän Metsäpalo kannattaa myös mainita samoin Erkki Kangasniemen Suopursu taikinatiinussa. – Räätälöimme näyttelyn, joka ei ole tilkkutäkki vaan pikemminkin pohojalaanen ryijy, jossa elementit ovat kohdallaan. Solistina toimii Esa Ruuttunen ja mukana on Timo Hannulan johtama jousiorkesteri ja kuoro. CD ja DVD lokakuussa Mielenkiintoisen lisän Pula!kesään tuo CDja DVD-tallenneproduktio. Pientä kohua herättänyt junakohtaus antoi mielikuvan, että eduskunnan puhemiehenä toiminut Kyösti Kallio olisi noussut presidentti Svinhufvudia vastaan ja vastustanut julkisesti pulamiesten armahtamista syksyllä 1933. Kaasinen ikuisti elämää puuhun Käkisalmen tunnetuin taiteilija oli Albin Kaasinen. Nykytaiteen nimiä Sysmän Suvi-Pinxiin. Samoin Seppo Liedeksen öljymaalaukset Purret I ja Ii, joiden imussa Aunolan Tsunami, hyökyaallon innoittama työ. Ensi kesälle kaavaillaan vielä neljää näytöstä. DVD:n ohjaajana toimii oopperan ohjaaja Hannu Matti Tyhtilä. Oopperan kannalta merkittävämpi muutos tehtiin, kun libretistit lisäsivät siihen yhden aarian. Kahdeksan taiteilijan joukkoon kuuluvat muiden muassa Paul ja Sinikka Envalds, Ulla Kangaspunta sekä Marja-Riitta Salama. Luonto ja kukat ilahduttavat aina katsojaa. Yhdistyksen sihteeri Kaija Pikkarainen kertoo tarjonnan olleen runsas, joten ylikin jäi teoksia. Sanomattakin on selvää, että näyttelystä tulee sillisalaattia, kun tekijöitä on näin monta ja kun mitään teemaa ei ole vaadittu. Järjestäjät halusivat uudenlaista ilmettä näyttelyyn ja juryttäjiksi kutsuttiin taiteen asiantuntijat, jotka katselivat pohjalaistaidetta uusin silmin. Kuva: Käkisalmi-säätiö/Leena Markkanen. Aiheet ovat myös tuiki tavallisia, merta, luontoa, kukkia, eläimiä. Projektia johtaa yhtiön toimitusjohtaja Harri Majuri ja vastaavana taiteellisena tuottajana ja äänittäjänä toimii Heikki Savolainen. Akvarelli näkyy olevan suosittu materiaali, se on herkkä ja samalla vaikea. Jokaiselta halukkaalta on otettu vähintään yksi teos ja enintään kolme. – Tällä välttää myös tietyn klikkiytymisen ja taiteen ulkopuolelle liittyvät kytkennät kuten henkilkösuhteet, arvo-tai arvostushierarkiat, vanhan maineen, itsestäänselvyydet ja muut vaikutussuhteet valinnoissa. Maalauksessa Onnellisten ihmisten sukua poika vie eväskorin puutöissä ahertavalle isälleen. Mutta harjoitus tekee mestarin ja parhaimmillaan taulut ovat kauniita katseltavia. Ooppera äänitetään ja kuvataan pääosin kolmen näytöksen aikana live-tallenteena. –Tämä on mielenkiintoinen ja haastava produktio, jossa on korkea taiteellinen taso. Näistä mainitsen Tarja Jakobsenin Omenankukan, Mika Seppälän ja Lars-Göran Hallbäckin työt ja Jari Arkkukankaan puhuttelevan Valoa murheeseen. –Musiikkiin on tullut ammattiorkesterin soundia. Edellisvuosien tapaan luvassa on myös klassisen musiikin viikonloppukonsertteja. Anna Vierimaan öljymaalaus Kesäinen näkymä Kirkonmäeltä. Myös kapellimestari Timo Hannula uskoo teoksen kypsyneen ja tämän kesän esitysten tarjoavan yhä parempaa oopperaa. Käkisalmi-säätiön julkaiseman taidekirjan mukaan taiteilijaelämän keskiössä oli tuolloin Ampialan kartano. Jos joltakin on nähtävillä vain yksi työ, se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että kaksi muuta on ylijäänyttä, vaan monet toivat tarjolle vain yhden, jonka halusivat esille. Hän ikuisti puisiin pienoisveistoksiin paikallisia merkkimiehiä ja kansantyyppejä ja jatkoi työtä Helsingissä kuolemaansa, vuoteen 1970 asti. Käkisalmen taidekirja tekee linnan tutuksi Käkisalmessa pitkään asunut Albin Kaasinen veisti Ukin ja Tytin lepästä vuonna 1961. Paavola ja Helin sanoivat luoneensa teoksista kokonaisuuden, joka sopii Herralan tiloihin. Säveltämisen lisäksi Kilpiö kirjoittaa myös teoksen libreton, joka pohjautuu hänen isovanhempiensa sota-aikaiseen kirjeenvaihtoon. – Aiheet ovat ihmisläheisiä, omia henkilökuvia, lemmikkejä ja luontoa, sydämeenkäyviä asioita, sihteeri luonnehtii, ja siihen on hyvä yhtyä. Iso osa itse Käkisalmea kuvaavista teoksista on syntynyt 1920-1930-luvulla, jolloin kaupunki nousi kukoistukseen muun muassa selluloosatehtaan ansiosta. Oopperan miehitys on pysynyt pääosin samana kuin viime kesänä. Teos menetetyn ja kaivatun Käkisalmen kuvataiteesta juhlistaa osaltaan kesäkuisia Käkisalmi-päiviä Heinolassa ja Karjalaisten kesäjuhlia Lahdessa. Ensi kesänä neljä esitystä Pula!-oopperan liput on myyty pääosin ennakkoon, mutta projektipäällikkö Anita Ohtamaan mukaan lippuja on vielä kaikkiin näytöksiin. Viilattu libretto ja uusi aaria Oopperaan on tehty muutamia muutoksia viime kesän jälkeen. Evakkoretken alkaessa hän joutui jättämään suurimman osan tauluista talon kellariin, eikä niitä enää löytynyt. Kirjassa se esiintyy liki 30 erilaisena versiona. Kuvien suosikkiaihe oli kaikkina aikoina Käkisalmen linnoituksen pyörötorni. DVD-tallenteeseen lisätään kulissien takana kuvattava 24 minuutin lisämateriaali, joka kertoo Pula!-oopperan tekemisestä. kesäkuuta saakka. HEINOLA (STT) Viiden tuhannen asukkaan Käkisalmi oli ennen sotia vilkas kulttuurikaupunki. KESKIPOHJANMAA . Jorma Panulan eteläpohjalaiselle Eero Piirrolle säveltämä teos kuullaan Nivalan kirkossa 12. Näyttelyyn saivat taitelijaliiton jäsenet tarjota kukin korkeintaan kolme teosta, joista juryttäjät, visuaalisten taiteiden tuottaja-läänintaiteilija Eliisa Paavola Pohjanmaan taidetoimikunnasta ja tuottaja-kuvataidearvostelija Pekka Helin Hämeenlinnasta, valitsivat näyttelyyn tulevat työt. Laatokan rannalla syntyi romanttissävyisiä maisemia, joista Tscherbakoff muistetaan. –Annan suruaaria on hyvin koskettava. Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia, sillä joka tapauksessa piristää kävijää ja kaupungintalossa virka-asioissakin liikkuvaa tutkailla välillä, mitä kokkolalaiset, pääasiassa kuvataiteen harrastajat ovat saaneet aikaiseksi. Idylliä jos mikä!. Teoksia tarjosi yli 30 liiton jäsentä. Käsityötaiteen katselmus painottuu käyttökeramiikkaan. Hän asettui Käkisalmen lähelle 1910-luvun lopulla. Kuvataideyhdistys ei yllätä Kokkolan Kuvataideyhdistyksen näyttely on runsas. –Ensi-illassa on aina ainutlaatuinen tunnelma, jota on vaikea saavuttaa uudelleen. Uusia solisteja ovat myös Ilkka Hämäläinen nimismies Bertil Vahlgrenina, Timo Riihonen konstaapeli Kuivamäkenä sekä Roope Pelo, Jukka Harvala ja Rolf Broman. Melartin oli niin taidokas piirtäjä ja maalari, että hänellä oli yksityisnäyttely Helsingissä 1917. Tänä vuonna alueella esittäytyy tuorein töin yhteensä 49 taiteilijaa. Se on hyvästienjättö hänen kuolleelle miehelleen, Ruuttunen kertoo. Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Kokkolan Kuvataideyhdistys on jälleen asettanut esille kevätnäyttelynsä, joka on oikea runsaudensarvi: 64 työtä 34: ltä tekijältä. Aiemmin taide keskittyi kirkkoihin. Äänitöistä ja DVD:n koostamisesta vastaa Seawolf Studios. –Etenkin sunnuntaille ja maanantaille lippuja on vielä muutamia satoja, hän kertoo. Tekniikoissa myös riittää vaihtelua, on akvarelleja, pastelleja, öljymaalauksia, akryyliä, onpa mukana pari tiffanylasia, narukollaasia ja huovutustakin. Heihin kuuluvat muun muassa kuvanveistäjät Veikko Leppänen ja Birgitta Ara, Hyvinkään taidekoulun perustaja Eino Vesalainen ja graafikko Raimo Puustinen. Tänä kesänä oopperaviikon juhlajumalanpalvelus korvataan Peltomiehen rukouksella. Oopperaan valmistautuminen alkoi jo tammikuussa, kun neuvottelut oopperan levytyksestä ja kuvauksesta käynnistyivät. Onpa löydetty sinisensävyiset maalaukset Mikko Heikkilältä, Terttu Hulkkoselta ja Alpo Aunolalta yhdeksi kokonaisuudeksi. ILMAJOKI (KP) ART Ilmajoki on perinteisesti ollut kutsunäyttely, johon taiteilijat on kutsuttu. Kokkolan Kuvataideyhdistyksen näyttelyyn voi tutustua 23:nteen. Mutta ihminen, kanssaihminen kohteena näyttäisi kiinnostaneen aikaisempaa useammin, sillä erilaisia muotokuvia on useita. Kuvat: Timo Talus Esa Ruuttunen (oik.) uskoo Pula!-oopperan toisen tuotantokauden olevan edellistä rennompi. Tässä Allan Saarukan Flying. Jotkut tekijät kertovat kokonaisia tarinoita kuten Auli-Maritta Ruuskanen kolmessa tummasävyisessä pastellissaan. Suomalaisen nykytaiteen vuotuinen katselmus Suvi-Pinx avautuu yleisölle 19. Graafisista suunnittelijoista näytteille on valittu täksi vuodeksi Erik Bruunin julistetaidetta, ja mielipidepiirtäjistä esiin nostetaan lahtelainen Kerberos-nimimerkillä piirtävä Kalevi Laalo. Pekka Kähkönen tekee kaksi roolia; rovastin lisäksi hän laulaa myös Kyösti Kallion osuuden. Tallenteet ovat valmiita lokakuun loppuun mennessä. Kaasisen houkutteli Käkisalmen asukkaaksi Ossi Ampiala, opiskelutoveri Ateneumista. Harrastajataiteilijoitten työt antavat kuvan siitä, millaisen hävityksen kohteeksi Käkisalmen puutaloidylli oli talvisodassa joutunut. Kirjailija-taidemaalari Viljo Kojo kuului Käkisalmen huvilaasukkaisiin ja oli hänkin tuttu vieras Ampialassa. Pilapiirtäjä Jope alias Jorma Pitkäsen esitellään siksi, että hänen hahmonsa Lempi on käkisalmelaismummo. Lisäksi valmisteilla on Lauri Kilpiön toistaiseksi nimetön noin 20 minuutin sävelteos, joka kertoo viime sotiemme historiasta ja sotaveteraaneista. Pekka Helin totesi, että hän katsoi pohjalaistaidetta ulkopuolisen silmin, kuten järjestäjät toivoivatkin. Produktion kuvauksesta ja leikkaamisesta vastaa Haapaveden opiston media-assistenttilinjan 15 opiskelijaa. Tänä vuonna heinäkuun loppuun avoinna oleva näyttely Kuvataiteen Pohjalaisia on järjestetty yhteistyössä Pohjalaisen Taiteilijaliiton kanssa. ART Ilmajoki 2005 Kuvataiteen Pohjalaisia näyttely on avoinna Etelä-Pohjanmaan rakennuskulttuurikeskus Herralassa 9.6.-31.7.2005 päivittäin klo 12-18, juhannuksena suljettu. TscherbakoffLaatokan maalari Venäläinen Nikolai Tscherbakoff (vuodesta 1940 Tervakorpi) oli käynyt Pietarin Taideakatemiaa Repinin ja Aivazovskin oppilaana. Työ tekijäänsä neuvoo, ja koska soittajat ovat enimmäkseen nuoria, he kehittyvät vuodessa huimasti. CD:n ja DVD:n yhteinen myyntitavoite on 3000-4000 kappaletta. Tarjotuista teoksista karsiutui pois noin puolet. Esityksiä on tänä vuonna kaikkiaan kuusi. Koska mikään dokumentti ei tukenut käsitystä, libreton kirjoittajat Varpu Vilkuna-Uusitalo ja Jaakko Alatalo poistivat Kallion nimen kohtauksesta ja korvasivat sen korkeimmalla oikeudella ja Helsingin herroilla. Tämän isä Juho oli merkittävä taiteilijoitten suojelija. Ammattilaisuus ja talkoohenkisyys yhdistyvät huikealla tavalla, Harri Majuri kiittelee. Täällä Nivalassa on valtava tahtotila ja usko siihen, että asiat järjestyvät. Lisätietoja: Pohjalaisen Taiteilijaliiton puheenjohtaja Pauliaukusti Haapanen 050 5581616 Pohjalaista kuvataidetta uusin silmin ART Ilmajoki 27.kerran Ilmajoen kesässä HELSINKI (STT) Sysmän talonpoikaismiljöössä Päijänteen rannalla esitellään nykytaidetta tänä kesänä 35:nnen kerran. Ampialan kartanon sivurakennuksissa viettivät lomia muun muassa taidemaalarit Marcus Collin ja Lassi Tokkola sekä säveltäjä Erkki Melartin. Tähtibaritoni Tommi Hakala ehtii muiden työkiireidensä vuoksi esiintymään vain ensi-illassa, joten hänen roolistaan Koivulan Laurina huolehtii lauantaista eteenpäin Jussi Lehtipuu. Keskiviikkona 8.6.2005 11 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Minna Laukka-Oikari NIVALA (KP) Viime kesänä 12 000 katsojaa kerännyt Pula!-ooppera saa uusintaensi-iltansa tulevana perjantaina eli tasan vuosi sen jälkeen, kun teos esitettiin Nivalan jäähallissa ensimmäisen kerran. Kirja seuraa myös nuorempia taiteilijapolvia, joilla on siteitä Käkisalmeen. Näyttelyyn on kutsuttu muiden muassa taidegraafikot Esa Riippa, Pentti Lumikangas ja Tuula Lehtinen, taidemaalarit Kimmo Kaivanto, Saara Tikka ja Hannu Hyrske sekä kuvanveistäjät Pekka Jylhä, Mauno Kivioja, Kimmo Pyykkö ja Anne Meskanen
Se olisi pysynytkin ilman loppuhetken virhettä, mutta hyökkäyspelistä jäi kyllä puuttumaan erittäin paljon. Tiina voi todeta olevansa tusinalla pelillä vasta maajoukkueuransa alkutaipaleella, kun jotkut kokeneimmat sanovat pelaavansa jo vuoden kerrallaan. Erittäin paljon on taas lisää halua edustaa Suomea, Muurinen päätti. Kun Hollanti kukisti kotikentällään viime perjantaina karsintaottelussa Romanian 2–0, viimeisteli Heerenveenin hyökkääjä isäntien toisen maalin aivan ottelun lopussa. Tanska-pelin lauantaina pelatun Ranskan cup-finaalin takia väliin jättäneen Tainion tilanne on hieman hankalampi, sillä mies on vasta toipunut angiinasta. Odotettavissa on hyvä ottelu, jota lähdemme voittamaan, valoi uskoa kapteeni Sanna Valkonen. . Suomen aloituskokoonpanoa hän ei julkista, mutta sama joukkue kuin Englantia vastaan tai korkeintaan yksi muutos ovat realistiset vaihtoehdot. . . Ville Lehtonen 1–1, 90. .6 4 2 15– 3 14 Hollanti . Siihen odotetaan arviolta sataaviittäkymmentä osallistujaa. Arola on seurannut jalkapalloa koko ikänsä ja käynyt vuodesta 2000 lähtien katsomassa maajoukkueen kotipelejä. Kansainvälisellä huipulla vaaditaan, että jaksetaan kaksi puoliaikaa ja vielä siihenkin vähän lisää. . . Pelasimme ensimmäisellä puoliajalla tänään paremmin kuin toisella puoliajalla. Meillä ei ole mitään hätää, kunhan vain pelaamme omaa peliämme. Suomella kultatahti TAMPERE (STT) Jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-karsintalohko ykkösessä viimeisenä oleva Suomi jäi tiistaina ilman kotivoittoa. Kuvat: Lehtikuva/Jaakko Avikainen Pitkissä mietteissä. . . Praha: Tshekki–Makedonia 2–0 (0–0) Tshekki . – Pelaajat ovat nälkäisiä, ja kaikki ovat kunnossa ja haluavat voittaa, sanoo Ruotsiottelun aattona päävalmentaja Michael Käld. – Nyt ei ole oikein mitään sanottavaa, Ratia hymyili. Suomen tilanne elintärkeän pelin aattona on jälleen kerran kaukana ideaalista. . . – Valitettavasti Forssellin pelaaminen avauksessa ei ole mahdollista. – Englantia vastaan Anna-Kaisa Rantasen kulmurit viuhuivat pääni yli, mutta toivotaan, että Ruotsia vastaan olisi vuoroni onnistua, kuopus hymyili. Käytännössä vain voitto pitää haaveet jatkokarsintapaikasta yhä elossa. – Ongelmamme olivat keskikentällä. Kolsi kaatoi takaapäin Hollannin keskikenttäpelaaja Edson Braafheidin (FC Utrecht). Jari Ratia oli voitosta ymmällään. Muita 1984 syntyneitä ovat Heidi Ahonen ja vaihdosta sunnuntaina kärkeen juossut Sanna Talonen. Varsinkin pelin toisella jaksolla Suomen joukkuepuolustus oli sekaisin Tanskan painostaessa, ja sen havaitsi myös Muurinen. Hänen kuntonsa on kovin, kovin vajavainen vielä. Käld korosti harjoituksissa kovempien ja entistä tarkempien syöttöjen merkitystä. Hämäläisen mukaan tuleva mielenosoitus ei vaikuta ottelutapahtuman järjestelyihin: – Siihen ei ole mitenkään erityisesti varauduttu, maaotteluissahan on muutenkin aina mittavat turvallisuustoimet, Hämäläinen sanoo. . . – Toisella puoliajalla me uskalsimme jo vähän pelata ja pitää palloa. . . Kun vielä vastassa on lauantaina Romanian yli helpohkosti kävellyt Hollanti, ei helpolta näytä. Jaksamista ei keskiviikkona ainakaan helpota se, että Hollanti pelaa aktiivista hyökkäyspeliä ja hyödyntää nopeuttaan. . Menestymättömyys turhauttaa Maajoukkueen fanit järjestävät mielenosoituksen Muurista ja Palloliittoa vastaan Päätä vadille. Voitollaan Hollanti nousi karsintalohkossa 14 pisteeseen ja taistelee lohkojohdosta Tshekin kanssa. Alle 21-vuotiaiden poikien EM-karsinta: Lohko 1: Tampere: Suomi–Hollanti 1–2 (0–1) 32. Jalkapalloliigan markkinointiryhmä on lähettänyt kaikille liigaseuroille sähköpostitse kirjeen, jossa kehotetaan liigapelaajia, valmentajia, seurojen hallituksia, tuomareita ja muita jalkapallon parissa toimivia osoittamaan tukea A-maajoukkueelle kasvattamalla viikset. . Toisin sanoen, voitto on otettava. . Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari MOSKOVA (STT) Suomi saavutti toisen kultamitalinsa keilailun EM-kisoissa Moskovassa, kun Petteri Salonen ja Jari Ratia voittivat parikilpailun. Huntelaar 1–2. Jos täällä joku kritisoi jotain, hänestä vaietaan. Olihan heillä mahdollisuuksia varsinkin ottelun alkupuolella, mutta kyllä Hollannin hyökkäys on todella hyvässä kunnossa, Muurinen muisteli vielä Hollannin 2–0voittoon päättynyttä peliä. . Ne kerrat täyttyivät heti alussa. Suomella puolestaan on pulaa vauhdikkuudesta. . Ensin putosi Ruotsi, jonka toinen pelaaja aloitti tyhjällä. – Hei, me voitettiin kisa, Jari Ratia hyökkäsi Petteri Salosen kaulaan epäuskoisena. – Odotin Romanialta ehkä enemmän. Heti perään tippui Englanti, jolle sai jäädä sarjaan vain kolme kertaa ilman kaatoa. Muurinen piti tuttuun tapaansa aloitusmiehistön tiedotusvälineiltä piilossa päivää ennen peliä. . En usko että mielenosoitus vie suomalaista jalkapalloa hirveästi eteenpäin, jos ei nyt taaksekaan päin. .7 1 2 4 1–14 5 Suomi . – Harjoitus oli minulta huono, mutta sytyn aina Ruotsia vastaan. Hollanin hyökkäys iskussa Vielä naurattaa. . . Emme pelanneet siellä palloa riittävän nopeasti ja keskikenttäpelaajillamme oli pallonhallinnan kanssa vaikeuksia, Foppe de Haan arvioi. – Nimenomaan se vaikutti, kun ei itse voinut tehdä mitään, kaikki oli muiden käsissä ja silti piti jännittää. Chelseassa ei tullut pelejä alle, ja sitten on vielä tämä polvivamma. Tiistaina joukkue harjoitteli Blackpoolin pelistadionilla ja tutustui vielä videolta vastustajaan katsomalla illalla nauhan Ruotsin ja Tanskan 1–1 -tasapelistä. .7 2 2 3 8–11 8 Armenia . ”Energiaa kannustamiseen” Fanien tämäniltainen mielenosoitus on saanut aikaan myös vastareaktioita. Ruotsalaiset tuntevat Suomen heikkoudet. . . Varmasti sivussa avauksessa on kärkimies Mikael Forssell. Klaas-Jan Huntelaar 0–1, 51. . – Tanskaa vastaan peli oli nihkeää, mutta haimme toki puolustukselle nollan pitämistä. . Suomen oljenkorsi on voittaa Ruotsi Pallo hallussa. Osa suomalaisista futisfaneista olisi valmis päävalmentaja Antti Muurisen erottamiseen, vaikka tämäniltaisesta pelistä tulisikin voitto. Lopulta koko kisan kärkikolmikko löytyi maanantaina keilanneista. Salmén on tärkeässä roolissa myös erikoistilanteissa. . . SC Heerenveenin hyökkääjä Klaas-Jan Huntelaar puski hollantilaisten voittomaalin ottelun varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. – On selvä, että vanhimmat pelaajat muutaman vuoden kuluttua harkitsevat lopettamista, mutta meillä on tulossa 1985 ja 1986 syntyneistä uusia haastajia kaksien peräkkäisten 19-vuotiaiden EM-lopputurnausten kehittäminä, sanoo kakkosvalmentaja ja palloliiton huippujalkapallopäällikkö Jarmo Matikainen, joka vie ikäluokan heinäkuussa EM-Unkariin. Norjan pari Per Kristian Eide/Lasse Ingebrigtsen jäi suomalaisista jo 72 pisteen päähän. Väyrynen pelasi Tanskaa vastaan jo varttitunnin, ja näillä näkymin mies on pelikuntoinen keskiviikkona. Muutaman vuoden Muurinen teki hyvää työtä, mutta nyt taitaa olla kolmannet karsinnat, joissa ei näytä tulevan tulosta. . Urheilu Keskiviikkona 8.6.2005 . Jonatan Johansson ja kumppanit saavat panna parastaan kellistääkseen Hollannin. – Mielenosoitus järjestetään nimenomaan sen takia, että suomalaiset jalkapallon ystävät ovat pettyneitä tapaan, jolla Palloliitto toimii. Arola uskoo, että mielenosoitus sujuu ilman häiriöitä. Hollannin nuoret kaatoivat Suomen Tampereella 2–1 (1–0). Hollannin alustava avauskokoonpano: Edwin van der Sar; Mario Melchiot, Johnny Heitinga, Barry Opdam, Giovanni van Bronckhorst; Nigel de Jong, Denny Landzaat, Phillip Cocu; Dirk Kuijt, Arjen Robben; Ruud van Nistelrooy. Kapteeni Sanna Valkonen johdattaa joukkonsa tänä iltana Ruotsin kimppuun. Maanantaina keilanneet Kimmo Lehtonen/Lasse Lintilä jäivät kahdeksanneksi (2 664) ja tiistaina vuorossa olleet tuore singlen Euroopan mestari Kai Virtanen ja Petri Mannonen 14:nneksi (2 612). Viime syksynä Himangalta Jyväskylään opiskelemaan muuttanut 21-vuotias Janne Arola on yksi mielenosoitukseen osallistuvista. Siinä on asia, jossa hävitään vastustajille. . Nyt kun jännitys laukesi, on ihan tyhjä olo, Salonen jatkoi. Siksi on tärkeätä, ettei loukkaantumisista ole nyt harmia Algarve cupin tapaan. Ne vaikuttavat myös henkisesti, Muurinen selvitti ja ilmaisi, että avauksesta pois jääminen on myös Forssellin toiveena. Hän teki Suomelle puskemalla kaksi tärkeätä maalia, kun Venäjä kaatui Moskovassa ratkaisevassa jatkokarsintapelissä 3–0. – Elämäni pisimpiä päiviä keilahallissa. . Kaksikko keilasi omat sarjansa jo maanantaina, joten he joutuivat jännittämään koko tiistain muiden parien suorituksia. Saimme luotua vastustajan päähän painetta, kun saimme keskialueella hyviä pallonriistoja ja pääsimme hyökkäämään, Tampere Unitedin hyökkääjä jatkoi. Tervettä itseluottamusta uhkuva Salmén ei ole Suomen joukkueen ainoa nuori tulokas. – Olimme onnekkaita. – Tässä oli niin paljon hyviä keilaajia ja monilla oli mahdollisuudet mennä ohi. Tanskaa vastaan Suomi piti melkein nollan, mutta silti esitystä ei juuri voi ylistää. Hetken kerättyä ajatuksiaan Ratia ruoti tapahtunutta. – Ihan varmasti voimme täällä voittaa Ruotsin, hän haluaa uskoa asiaan ja nauttii pelaamisesta alakerran keskustassa Valkosen parina. Muutoksia torstain Tanska-pelin avauskokoonpanoon tulee miehen mukaan ”ei monta, mutta muutama”. – Joukkueen puolustaminen oli alussa hyvää, ja avauspuoliajalla saimme vastaiskujen myötä mahdollisuuksia. Joukko jalkapallojoukkueen menestymättömyyteen ja Muurisen taktisiin valintoihin turhautuneita faneja järjestää ennen ottelun alkua mielenosoituksen Olympiastadionin liepeillä kisatorilla. KESKIPOHJANMAA 12 Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Jukka Anias (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 Anna Kivinen JYVÄSKYLÄ/HELSINKI (KP) Suomi kohtaa tänään Hollannin elintärkeässä MM-karsintaottelussa Helsingin Olympiastadionilla. . Hollannin voittohaaveet kariutuivat neljänteen ruutuun, missä kumpikaan hollantilainen ei onnistunut tekemään täyskaatoa. – Tämä ei kuitenkaan ole mikään ajojahti Muurista vastaan, vaan nimenomaan mielenilmaus suomalaisen jalkapalloilun puolesta. Myös pelitaktiikka on pysynyt koko ajan lähes samana. Hollannin joukkueen valmentaja Foppe de Haan oli tyytyväinen tulokseen. Huntelaarille viime hetkien maalit tuntuvat olevan tuttua herkkua. . Mielenosoituksen takana ei ole mikään yksittäinen organisaatio, vaan sitä järjestämässä ovat olleet internetissä toimivan Futisfoorumin aktiivikeskustelijat jo huhtikuun alkupuolelta lähtien. Huntelaar ja AFC Ajaxin paidassa Mestarien liigaa tahkonnut keskikenttäpelaaja Daniel de Ridder oli suomalaisille pitelemätön kaksikko. – Englanti-tappio harmitti yhden illan, mutta nyt valmistaudumme todella hyvillä mielin tärkeään Ruotsi-peliin. Timo Huotinen BLACKPOOL (STT) Suomen naisten jalkapalloilu on mennyt eteenpäin niin paljon, ettei arvokisojen menestysjoukkueen Ruotsin kohtaamista tarvitse enää pitää ylivoimaisena esteenä kohti yhä parempia saavutuksia. Parin heitto katosi kuitenkin täysin radanvaihdon jälkeen. Tuntuu, ettei Muurisella ole ollenkaan tulosvastuuta, Arola lataa. ”Suomessa tunkkainen ilmapiiri keskustelulle” Arola sai tietää mielenosoituksesta netin kautta, ja menee siihen mukaan, koska hän uskoo, että sen avulla voidaan saada aikaan keskustelua maajoukkueen tilanteesta. Ratia ja Salonen saivat kahdesta kuuden keilasarjasta kasaan yhteensä 2 788 pistettä, millä irtosi kirkkain mitali 57 pisteen erolla Saksan Oliver Morigiin ja Kai Güntheriin. . Ruotsille ei pidä antaa tilaa, ja keskikentän rakentelu on saatava kuriin, valmentaja opastaa. – Ruotsin kärkiparissa Hanna Ljungberg–Victoria Svensson meillä on pitelemistä, mutta eiköhän ongelmista selvitä. Kysymysmerkkejä siis tässäkin, mutta toki kaksikon mahdollinen käyttäminen on päävalmentajalle helpottavaa. . – Keskiviikkona on iso matsi, jossa on tuttu vastustaja. Voitto alkoi tuntua kaksikosta todemmalta muiden kilpakumppaneiden tultua onnittelemaan suomalaispari Lasse Lintilä/Kimmo Lehtosen johdolla. . . Ei ole helppoa, ei. Suomen todennäköinen avauskokoonpano: Jussi Jääskeläinen; Mika Nurmela, Hannu Tihinen, Sami Hyypiä, Janne Saarinen; Teemu Tainio, Mika Väyrynen, Aki Riihilahti, Peter Kopteff; Jari Litmanen; Shefki Kuqi. – Sellaiset ohjeet on, että alkoholijuomia ei saa tuoda mukaan. . Sitten peli hyytyi, ja yksi suuri huolenaiheeni onkin, miksi ote ei pidä 90 minuuttia. Mutta päävalmentajan ja pelaajienkin kunniaksi voi toki sanoa, että vaikka peli välillä hyytyy, usko ei sitä tunnu tekevän. . Sanassa mielenosoitus on helposti negatiivista kaikua, mutta tämä on vain pyrkimys tuoda kannattajien näkökulma esiin, Arola painottaa. . . Ensimmäistä puoliaikaa ehdittiin pelata hieman runsas puolituntia, kun Huntelaar puski de Ridderin vasemmalta antamasta vapaapotkusta vieraat 1–0-johtoon. Arolan mielestä menestyksen olisi pitänyt nykyjoukkueella olla nähtyä parempaa, ja hän uskoo, että joku toinen valmentaja olisi pystynyt saamaan joukkueesta enemmän irti: – Suomella on tällä hetkellä paras maajoukkue vuosiin. . Viime viikon kenraaliharjoitus Tanskaa vastaan jätti epävarmuutta, ja runkopelaajista muutaman pelikunto on kysymysmerkki päävalmentajan papereissa. Suomessa on jotenkin niin tunkkainen ilmapiiri. Tainio ja Väyrynen tuovat taidoillaan ja persoonillaan hyökkäyspeliä aimo annoksen, heillä on nopeat jalat kahteen suuntaan pelaamiseen, Muurinen maalaili. Teemu Tainio oli rennolla mielellä huipputärkeän ottelun aattona.. Saatiin hyvin peliä toisella puoliajalla haltuun, mutta sitten tuli tuollainen maali viime hetkillä, vasemmalla laidalla hyvin pelannut Henri Scheweleff harmitteli. Hyytyminen estettävä Vaikka (pakko)voittoon tarvitaan hyökkäyspelin onnistumista, ei puolustuskaan voi Hollannin prässissä millään lailla rentoutua. Suomen Palloliiton puheenjohtajan Pekka Hämäläisen mielestä maajoukkue tarvitsisikin nyt eniten kannustusta: – Mielenosoitukset ovat tietysti sallittuja ja ymmärrettäviä, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että tässä vaiheessa energia olisi parempi käyttää maajoukkueen kannustamiseen ja Muurisen tukemiseen. Olisi aika jo vaihtaa henkilöä, Muurinen on saanut niin kauan yrittää. Sellainen on toistaiseksi suhteellisen kapea pelaajamateriaali, sillä vaihtopenkiltä ei kovin paljon löydy vielä uutta vaihdetta peliin. . Vapaapotkuun johtaneesta tilanteesta Suomen keskikenttäpelaaja Marko Kolsi (Willem II) sai varoituksen. Täällä pitäisi olla avoimempia erilaisille mielipiteille. Jos taas Suomi voittaa, henkilökohtainen mielipiteeni on se, että Muurinen voi jatkaa karsintojen loppuun, Arola sanoo. Antti Muurisella on henkilökohtaisestikin paljon pelissä tänä iltana. Toivottavasti kaikki ymmärtävät toimia rauhallisesti, Arola pohtii. – Kun (Tanska-pelin) jälkeen palasimme joukkueen kanssa taas sunnuntaina yhteen, niin huomasi, että kun on tosipeli edessä niin pojat kasvavat metrin pituutta. Yleisömäärä: 2320. Kuopus ei kunnioita Suomen joukkueen kuopus Tiina Salmén, 20, on itseoikeutettu aloituksen pelaaja. . Muutenkaan humalassa sinne ei kannattaisi mennä ollenkaan. – Surkea maku jäi ottelusta. Suomen 1–1-tasoituksen puski toisen puoliajan alkuminuuteilla toppari Ville Lehtonen, kun Scheweleffin oikealta antama kulmapotku napsahti hyvin tepsiläisen päähän. – Näinä kaikkina (päävalmentaja)vuosina on ollut pakko todeta, että meillä on vähän erityisen nopeita tai erityisen taitavia pelaajia. Ei tuossa koko aikaa pystynyt edes katsomaan, Ratia tunnusti. Hän on jo sitä sukupolvea, joka on tottunut pelkästään tasapäisiin esityksiin Ruotsin kanssa. Muurisen olisi löydettävä jostain keinot, jotta vielä hennosti elävät haaveet MM-kisoihin pääsystä eivät romuttuisi lopullisesti. . Kynnet on loppu, ei tarvitse leikata, Salonen kuvaili jännitystään katsomossa. 2–1-voittomaalin Huntelaar pukkasi de Ridderin oikealta tarjoilemasta vapaapotkusta. .6 1 5 3–11 3 Hollannin nuorten ratkaisu viime hetkillä Janne Lehikoinen HELSINKI (STT) Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Antti Muurinen on kovan paikan edessä keskiviikkona, kun Olympiastadionilla Suomea vastaan asettuu MM-karsintalohkoa johtava Hollanti. . – EM-karsinnassa en ehtinyt edes olla häviämässä Ruotsille 1–2 Eskilstunassa, vaan vasta viime syksynä Vaasan 1–1 -tasapelissä. – Jos illan pelissä tulee tappio, on tärkeää, että uusi valmentaja nimettäisiin nopeasti. – Sellainen vaikutus tällä toivottavasti on, että saadaan herätettyä keskustelua suomalaisen jalkapallon tilasta. . Hän kuuluu myös Maajoukkueen Kannattajat Ry:hyn. . . Svenssoniin sain tuntumaa, kun HJK hävisi huhtikuussa harjoitusottelussa Djurgårdenille. Ennen viimeistä sarjaa Hollannin kaksikon piti voittaakseen tehdä yhteensä 508:n, Ruotsin 562:n ja Englannin 548:n pisteen sarjat. .7 3 2 1 10– 4 14 Romania . Eli kompromisseja joudutaan tekemään, päävalmentaja myönsi. .7 4 3 14– 8 12 Makedonia . Hyvä uutinen Muuriselle on se, että keskikentän Teemu Tainion ja Mika Väyrynen palaavat ryhmään. . Viimeisessä erässä pelanneet Kai Virtanen ja Petri Mannonen aloittivat mitalivauhdissa johtaen kisaa puolivälissä tuloksella 1 440. Kehotuksen tarkoitus on auttaa maajoukkue voittoon Hollannista, mutta mitä ilmeisimmin kirjeellä halutaan kuitenkin myös tukea nimenomaan päävalmentaja Muurista.
Old Maid Hall kilpailee seuraavan kerran puolentoista viikon kuluttua Kouvolassa. . Kutsuun vastasi vain liikuntatoimenjohtaja Marja Matturi-Slotte, joka joutuikin varsin tiukkaan tenttiin, kun liiton kilpailupäällikkö Kyyhkynen esitti kysymyksiään. . M17 100 m: (+1,0): 1) Miika Kontio YlivKu 12,51. . Imatra . P15 100 m: (+0,2): 1) Juho Pietilä KälvTa 12,45, 2) Niko Koivisto KannU 13,17. Hyvin se silti jaksoi eikä ollut maalin kohdalla yhtään väsynyt, Pekka Korpi kuvaili. Ennen tykkihallien saneerausta salibandykentiksi lajia pelattiin Lassie-hallilla. Poikkeusluvan anominen on edessä myös ReDyllä. . Vattenfall-seuracup on seurojenvälinen kilpailu 11-17-vuotiaille tytöille ja pojille. . . Jaron oikea linkki Juuso Parhiala teki isäntien molemmat maalit. Ylivieska . Miesten ykköspesis Imatra – Ulvila 2 – 1 (0 – 1, 4 – 0, 5 – 0). . 9 5 2 2 12– 9 17 VPS-j . Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Olympic Lady/Esa Holopainen 15,8a, 2) Eagle Sees Far 15,8a (99), 3) Delkos 16,0a (150), 4) Mooritano 16,3a (219), toto (1-2-8): 1,43 1,14-1,72-1,98 4,16. Ensi kauden pelaajabudjetin arvioidaan päätyvän 135 – 140 000 euron välille. . . . . – Oli pikkuisen liikaa painetta, eikä Old Maid Hall oikein rauhoittunut. T13 pituus: 1) Minna Leskelä NivU 3,62, Katri Mustola KalajJ DNS, Henna Saukonoja NivU DNS. 9 5 1 3 17– 22 16 Honka . . Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) New Grove Fakir/Kari Rosimo 16,6a, 2) Dante Night 16,6a (40), 3) Zannon Ball 16,7a (94), 4) Danny Dell 16,7a (251), poissa: 5. . . 9 6 3 17– 10 18 MyPa . 7 3 2 2 49– 31 13 Joensuu . – Jorin tulo on meille enemmän kuin sata jänistä. 0–3-tilanteessa Kiri antoi Muhoksella hieman siimaa, kun kahden palon tilanteessa kotipesään suunnattu tappoheitto singahti maisemiin. . . . . . . Kuva: Juha Savela Juha Savela KOKKOLA (KP) Vahdinvaihto Kokkolan Hermeksen ylimääräisessä kokouksessa sujui tiistaina vailla pienintäkään dramatiikkaa. N pituus: 1) Jenni Kivioja KärsKa 5,25, Maria Eronen HaapKi DNS. . Onneksi aikaa on vielä pari vuotta, mutta liikkeelle on päästävä nopeasti, Matturi-Slotte evästi. Hallituksessa jatkavat edelleen Christer Aurén ja John Sandvik. . . . divisioonassa päättyi pistejakoon 2–2 (0–1). – Olosuhteet on suurin pullonkaula. . . . . . . . V4-kerroin: 6,02. . . . Salibandytoiminnan jatkuvuuden turvaamisesta on mm. . . . . . . . 9 4 2 3 19– 12 14 Inter . T13 600 m: 1) Heli Liimatainen PihtiT 1.56,99, 2) Jenni Kärkinen ToholU 2.08,36, 3) Minna Leskelä NivU 2.13,04. . RR-Rata 1.70 km (27):1) Antti Mäkelä KP-V 8.24, 2) Karoliina Ukskoski PerhKi 9.28, 3) Tuomo Leppiniemi KP-V 10.53. . . . Salibandyliiton tilastojen mukaan Nibacoksella on tällä kaudella ollut 170 lisenssipelaajaa, mutta aktiivisia pelaajia on seuran puheenjohtaja Mika Sarkkisen mukaan yli 200. . – Yhdistetty musiikkiliikuntahalli toimisi myös riittävän suurena 1 500 – 2 000 hengen kokoustilana ja vahvistaisi Kokkolan imagoa konferenssikaupunkina, Virolainen esittää. . . Jussi Lesonen ampui kaksi maalia ja Ville Luokkala sekä Jarno Reinikainen yhden. P13 korkeus: : 1) Atte Lohvansuu HaapKi 135, 2) Matias Löytynoja NivU 123. Buumin myötä myös kokkolalaisseurojen edustusjoukkueet ovat nousseet ylemmäksi liiton sarjoissa. . V4-kerroin: 64,48. – Laittakaa perusteltu hakemus sisään. 4 1 3 24– 49 1 Seuraavat ottelut: 8.6. . . . P11 pituus: 1) Tatu Lehtosaari PyhäjP 4,04, 2) Saku Leppikangas YlivKu 3,97, 3) Matias Barsk OulHui 3,83, 4) Pauli Ruostetsaari NivU 3,77, 5) Henri Liimatainen PihtiT 3,65, 6) Jarmo Honkanen NivU 3,47, 7) Joona Juola NivU 3,35. Avausjaksolla jokerikaksikko Jussi Sillanpää–Jarkko Koto vastasi vieraiden tehoista. . Virolaisen mukaan liikuntalautakunta tulee esittämään ensi vuoden budjettiin peruskorjauksen suunnittelumäärärahaa. . . . Voi olla, että uudisrakentaminen tulee vanhan yläsalin peruskorjaamista edullisemmaksi. C-rata 3.24 km (16):1) Jari Kivelä PerhKi 33.03, 2) Uolevi Kivelä PerhKi 39.55, 3) Simo Hotakainen HalTo 41.11, 4) Raine Jussinmäki HalTo 41.27, 5) Eija Paavola KP-V 42.17, 6) Tapio Pulkkinen VetU 44.54. 8 1 2 5 39– 63 5 Seinäjoki . . . M pituus: 1) Simon Sundsten IKFalk 7,60, 2) Joni Ojala NivU 6,83, 3) Tero Ojala LohtVe 6,69, 4) Mauri Kaattari HimU 6,58, 5) Henri Kivelä LestKi 6,05. Keski-Pohjanmaa, Kälviä 29.6. 5 1 1 3 29– 33 5 Ylivieska . . . . toto (9-3-12): 12,53 1,49-1,14-1,11 14,27. . 5 1 2 2 25– 57 4 Köyliö . Old Maid Hall voitti toukokuussa sekä Norjassa että Ruotsissa ja ravasi molemmilla kerroilla huippuajan mailin matkalla. Kesäkuun ohjelmassa on kaikkiaan 30 henkilökohtaista lajia sekä pikaviestit. . . 7 3 2 1 1 47– 30 14 Koskenkorva . . Tiistaina Kiri piti kurissa Muhoksen Pallo-Salamat ja nappasi puhtaan vierasvoiton numeroin 0–2 (2–5, 2–3). . 5 2 1 1 1 35– 27 9 Kauhajoki . Pienempien seurojen (alle 5.000 asukasta) finaalin järjestää Simpeleen Urheilijat, keskisuurten (5.000-15.000) Nurmon Urheilijat -99 ja isojen seurojen finaalin (yli 15.000 ) Hämeenlinnan Tarmo. . . Haka – TPS, Jazz – Kuusysi, KooTeePee – Reipas, Ilves – Honka, MyPa – HJK, KPV – Inter. P15 korkeus: : 1) Juho Pietilä KälvTa 141, P15 kuula: 1) Niko Koivisto KannU 13,75, 2) Juuso Varpe HalToi 13,47. . Sotkamo . . . . . . . . Leif Kempas astuu Hermeksen puheenjohtajaksi, kun Tapani Vuolle jää hallituksen etäjäseneksi. 3 1 2 19– 21 3 HaVe . T9 40 m: (+0,5): 1) Nina Koivisto KannU 7,37, 2) Jenni Jyrinki NivU 7,58, 3) Julia Jyrinki NivU 7,87, 4) Henna-Riikka Liimatainen PihtiT 7,96, 5) Mari Kullas NivU 8,44. . 8 3 2 1 2 55– 49 14 Oulu . P11 600 m: 1) Pauli Ruostetsaari NivU 2.04,77, 2) Henri Liimatainen PihtiT 2.13,87. . 5 1 3 1 48– 40 10 Oulu . . . . . 4 3 1 43– 7 11 Pattijoki . . Lähtö 6, V4-3, lv 1 600 m: 1) High Level/Ilkka Korpi 13,9a, 2) Addictive Pellini 14,5a (124), 3) Every Dam Dam 14,7a (508), 4) Norman Kemp 14,7a (17), toto (12-3-6): 14,86 5,42-4,197,38 76,15. Kirille pisteet VETELI (KP) Halsua-Veteli Pesis avasi voittotilinsä B-poikien SM-karsintasarjassa, kun Jyväskylän Valo kaatui jaksoin 1–0 (6–2, 0–0). . Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Timo Virolainen ei syty ehdotukselle. . 9 3 4 2 55– 40 19 Hyvinkää . Kempele – Simo, Ylivieska – Haapajärvi, Oulu – Toholampi. . . – Ihan turhaa olisi ollut hakea lupaa, vahvistaa myös Salibandyliiton kilpailupäällikkö Esko Kyyhkynen, joka yhdessä Pohjois-Suomen/Pohjanmaan aluevastaavan Juha Laukan kanssa kävi tiistaina tarkistamassa Kanuunan tiloja ReDyn tulevaa hakemusta ajatellen. . Kempaksenkin puheenjohtajakaudella Hermes aikoo jatkaa tiukan taloudenpidon aikaa. . . . Ensi kauden pelaajabudjettia on tarkoitus supistaa merkittävästi päättyneen pelikauden 177 000 eurosta. . Tulokset: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Riinari/Ari Moilanen 27,8, 2) Ravisteli 27,2 (23), 3) Pyri 28,6 (106), 4) Viltterin Ero 28,7 (645), toto (7-9-5): 3,04 1,44-1,19-1,98 3,35. Kokkolan Köykärillä. . 9 1 1 7 6– 16 4 PS Kemi . jätetty viime elokuussa valtuustoaloite sekä perustettu liikuntalautakunnan alainen olosuhdetyöryhmä, joka tosin on kokoontunut vain kerran. Piirikisoja on ohjelmassa kaikkiaan 26. . Sarkkinen on yhdessä isänsä Markku Sarkkisen, Pertti Kuosmasen ja Timo Lehdon kanssa pyörittänyt toimintaa Pikiruukissa. Lähtö 8, sh 2 100 m: 1) Tuli-Osuma/Antti Ala-Rantala 25,8a, 2) Rulari 25,9ax (62), 3) Artture 26,0a (15), 4) Vekuttimen Ossi 26,5a (162), toto (13-4): 2,90 1,21-1,52 5,97. T13 60 m: (-0,1): 1) Jenni Kärkinen ToholU 9,39, 2) Heli Liimatainen PihtiT 9,63, 3) Minna Leskelä NivU 9,81. . 3 1 1 1 24– 24 5 Jyväskylä . . 9 2 3 4 21– 23 9 KPV . Pelivaihto 511 282.60 e, yleisöä 1 500. . Kuva: Juha Savela NIVALA (KP) IK Falkenin Simon Sundstén leiskautti lukemiin 760 Nivalan Urheilijoiden tiistai-iltana järjestämissä nuorisokansallisissa yleisurheilukilpailuissa. Muut piirit järjestetävät kisansa yhdella tai kahdella paikkakunnalla. 5 1 2 2 31– 37 7 Kajaani . . Valmiuksia hankkeen toteuttamiseen on olemassa, mutta se edellyttää myös kaupungilta positiivista asennetta, Kuosmanen sanoo. . . . Virolaisen mielestä olisi järkevintä ajaa mallia, jossa salibandyn tilaongelma ratkaistaisiin Urheilutalon peruskorjauksen yhteydessä. 9 9 40– 6 27 OLS . . Miesten suomensarja pohjoislohko Muhos – Kokkola – 2 (2 – 5, 2 – 3), Kiiminki – Pattijoki – 1 (4 – 4, 3 – 3, – 1). T11 60 m: (+0,2): 1) Jenna Ahlholm NivU 10,43. Täksi kaudeksi suomensarjaan noussut Kiri on kerännyt viidestä pelaamastaan ottelusta neljästä täyden potin. 9 3 6 16– 29 9 KPV . Varsinais-Suomen piirissä on seuroja ollut mukana kaikkien eniten. . 5 3 1 1 47– 19 12 Alajärvi . 5 1 4 12– 34 2 Hamina . 9 4 2 3 19– 11 14 Jaro . Eikä kyse ole pelkästään seurojen edustusjoukkueista. Yhden iski kolmospuolen läpilyönnillä Kirin kakkospalkittu Jarmo Kauppinen. . Muhoksella Kiri hallitsi ottelua käytännössä koko ajan. . . . . B-rata 4,1 km (42):1) Sami Löfbacka RasKu 24.19, 2) Olavi Lakanen PerhKi 31.52, 3) Arto Kalliokoski PerhKi 34.09, 4) Auno Jylhä KP-V 34.38, 5) Eelis Nygård VetU 35.48, 6) Keijo Aho PerhKi 36.17. 4 1 1 2 21– 52 4 Kiiminki . A-rata 3280m (65): 1) Juha Tuomisto SuJu 19.56, 2) Jaakko Kattilakoski KoS +1.33, 3) Peter Heikell +2.04, 4) Eino Kattilakoski KoS +2.23, 5) Timo Ronkainen KoS +2.59, 6) Jarmo Liedes BKO +3.01, 7) Två Eino IS Söderb +3.07, 8) Harri Virkkala OMG +3.45. . 9 2 3 4 10– 16 9 Jazz . . . . Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Fatboy Fling/Ari Moilanen 17,1a, 2) Brazil 17,3a (406), 3) Durribb 17,3a (135), 4) Old Skipper 17,7a (75), toto (2-11-1): 2,51 1,343,96-2,02 39,96. . 7 3 1 3 41– 27 11 Pattijoki . . Ratamestarina oli Måns Åkerblom. . . . Sisäradalta lähtenyt Tuli-Osuma onnistui pitämään kiihdytyksessä johtopaikan ja torjui ohitusyritykset myös sen jälkeen. . Österbotten, Uusikaarlepyy Vattenfall-piirikisat käynnistyivät. VPS-j – PS Kemi, VIFK – JJK, PK-37 – KPV. Kirin parhaana palkittu Sillanpää löi kolme ja Koto kaksi juoksua. Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Athletic Adams/Marko Pessi 17,2, 2) The First Rain 17,4 (75), 3) Rainbow Unit 17,5 (16), 4) Black Destroyer 17,8 (780), poissa: 8. . Osasyy löytyy molempien loppua kohde tiivistyneestä ulkopelistä. . . 9 4 1 4 17– 12 13 TPS . . Viime vuonna mukaan tullut kävelyviesti on ohjelmassa myös tänä vuonna. . . . Harjoituskausi on jo käynnistynyt valmentaja Pasi Arvosen johdolla. . – Olosuhdetyöryhmän on käytännössä turha istua, jos suunnitteluun ei ole varattu senttiäkään rahaa. – Realistisesti ajatellen toiminta voi Kanuunassa jatkua parisen vuotta. . . . . . Alussa lyhyesti laukannut Rulari kiri Tuli-Osuman rinnalla ravanneen Artturen ohi toiseksi. . . . . 7 1 6 4– 20 3 VIFK 2 . . . D-rata 1860m: (8): 1) Jonas Björkgård GIF 17.14, 2) Nathalie Lindvall Botnia +10.52, 3) Ellinor Löfroth +11.01. . 3 1 2 38– 27 7 Kuopio . Sarkkinen pitää vaatimattomia olosuhteita lajin suurimpana kehityksen jarruna Kokkolassa. . . 5 5 10– 63 Seuraavat ottelut: 8.6. Nibacos päätyi jo aiemmin suosiolla siirtämään ensi kauden kotipelinsä Kälviän liikuntahalliin, koska poikkeuslupaa Kanuunaan ei olisi tullut. . . . . Järvenpää – Riihimäki, Kankaanpää – Jokioinen, Köyliö – Hamina, Alajärvi – Kajaani, Kiri – Ii, Vaasa – Kempele, Kauhajoki – HaVe. – Työryhmän tulisi nyt toimia aktiivisesti, kartoittaa tilanne ja esittää ratkaisumallit. . M19 pituus: 1) Jussi Vähätiitto OulPy 6,18, 2) Seppo Röytiö PyhäsSy 5,71. 17-vuotiaiden poikien kuulassa NU:n Reima Haapakoski työnsi viiden kilon rautapallon lukemiin 17,26. D-rata 2.11 km (20): 1) Eveliina Leppävuori VetU 31.28, 2) Antti Mäkelä KPV 32.20, 3) Karoliina Ukskoski PerhK 41.32. Joensuu–Kitee 10–1 Tulosyhdistelmä: 9–5, 10–1 Lopullinen kerroin: 736 551,89 Tulosveto 1 Hyvinkää–Kouvola 9–5 Lopullinen kerroin: 44,47 2 SuomiU21–Hollanti U21 1–2 Lopullinen kerroin: 8,49 3 HyPS–KäPa 0–1 Lopullinen kerroin: 12,08 Keno 23/05 Voittonumerot: 1, 3, 5, 8, 12, 13, 15, 22, 25, 28, 29, 43, 44, 48, 49, 52, 57, 61, 63, 67 Mitalipeli 23/05 Kulta: 2, 1, 5, 3, 4 Hopea: 3, 5, 2, 4, 1 Pronssi: 2, 1, 4, 5, 3 Pesäpallo Jalkapallo Rahapelit KESKIPOHJANMAA . ReDyn naiset puolestaan pelaavat 1. – Yksi mahdollisuus olisi laajentaa Urheilutalon yläsalia kaupungintalolle päin siten, että uudistettu sali voitaisiin harjoituksissa jakaa verhoilla kolmeen kenttään ja edustuksen pelien aikana koko sali olisi käytössä. . . . . . Salibandyn yleisen nousubuumin myötä harrastajamäärät ovat Kokkolassakin kasvaneet viime vuosina nopeaan tahtiin. Hermeksen seuraava virallinen kokous on syksyn syyskokous, jossa on tarkoitus hyväksyä seuran uudelleen kirjoitetut ja päivitetyt säännöt. Ainoa tappio tuli sarjan kärkijoukkueella Haapajärven Pesä-Kiiloille, mutta siitäkin ottelusta Kiri nipisti yhden sarjapisteen. . 5 2 1 2 26– 29 8 Riihimäki . . Tuorein menetys on puolustuksen johtohahmon Jori Isomäen siirtyminen Seinäjoen Peliveljien liigajoukkueeseen. V4kerroin: 4,55. NU:n Joni Ojala jäi Sundsténista selvästi lukemallaan 6,83. . . . Jaro ja GBK tasapeliin SEINÄJOKI (KP) Tiukasti salibandyn liigapaikkaa viime kaudella tähynneen Blue Fox FBC:n hajoaminen jatkuu. P13 60 m: (+0,2): 1) Tommi Uusimäki YlivKu 8,36, 2) Samuli Barsk OulHui 8,82, 3) Toni Siironen KalajJ 9,16, 4) Matias Löytynoja NivU 9,61. . Sama urheilija voi osallistua yhteen henkilökohtaiseen lajiin ja yhteen viestiin. HaVen parhaina palkittiin Heikki Torppa ja Tino Mäkelä. . . . Vattenfall-seuracupin kesäkuun piirikisat Keski-Pohjanmaalla: 15.6. Seurojenväliset pisteet lasketaan yleisurheilun tyttöjen ja poikien pistetaulukon mukaan. P11 60 m: (+0,2): 1) Tatu Lehtosaari PyhäjP 9,41, 2) Pauli Ruostetsaari NivU 9,45, 3) Matias Barsk OulHui 9,63, 4) Saku Leppikangas YlivKu 9,71, 5) Jarmo Honkanen NivU 10,05, 6) Joona Juola NivU 10,63. Jenkkitamma paineli muiden edellä reipasta vauhtia alusta loppuun ja teki 2 100 metrin matkalla ajan 14,2a, joka jää vain kolme sekunnin kymmenystä Passionate Kempin nimissä olevasta ikäluokan SE-tuloksesta. . . . Lähtö 5, V4-2, sh 2 100 m: 1) Ramiini/Ari Moilanen 25,3x, 2) Kultori 24,5 (26), 3) Rento-Reiska 25,7x (360), 4) Torleif 25,8 (200), toto (4-11-6): 2,15 1,42-1,35-3,98 2,91. Sundstén ponnisti 760 Nivalassa Kahakkasuunistukset jatkoivat tiistaina 7.6. . . . . 9 2 1 6 7– 16 7 Haka . . . Monivuotinen maalitykki Erno Tyni taas lopettaa pelaamisen edustustasolla ja siirtyy jäähdyttelemään alasarjoihin. 5 4 1 48– 20 13 Haapajärvi . M 110 m aj: (+0,2): 1) Joni Ojala NivU 15,65, 2) Mauri Kaattari HimU 16,14, 3) Tero Ojala LohtVe 16,99. Olosuhteet kehityksen jarruna Kokkolalainen salibandyväki toivoo tilapulaan nopeaa ratkaisua Liiton kilpailupäällikkö Esko Kyyhkynen (toinen vas.) katsasti Mika Sarkkisen (vas.) kanssa Kanuunan tilat. Kokkola . Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Old Maid Hall/Pekka Korpi 14,2a, 2) Armed Hall* 15,4a (132), 3) Amazing Ride 15,6a (29), 4) Daagon 19,6a (262), toto (21-5): 1,39 1,04-1,64 3,46. . . N 100 m aj: (+0,5): 1) Jenni Kivioja KärsKa 16,86. . divisioonassa. . P9 pallonheitto: 1) Heikki Kontiola NivU 29.83, 2) Tuukka Toivola NivU 8.29. Viisivuotiaiden suomenhevosten Kriterium-revanssi oli illan toinen ikäluokkalähtö. . . . 9 5 1 3 15– 8 16 GBK . . . . Kesäkuun ja heinä-elokuun piirikisojen pisteiden perusteella parhaat seurat selviävät kolmeen asukasluvun mukaisesti järjestettävään finaaliin. . . . Molemmilla oli ottelussa hyvät hetkensä. Sama määrä on on kisoja myös toisella kierroksella heinä-elokuussa. 9 7 2 29– 5 23 VIFK . . Isomäki ja SPV sopivat vuoden mittaisesta kontrahdista viime perjantaina. 5 1 2 2 35– 30 7 Ii . ReDyn Janne Nivala ja Sami Koppinen toivovat, että seura saa pelata ensi kauden kakkosdivaripelinsä kotihallissaan. Virolainen sanoo tuntevansa salibandyväen ongelman ja tietää tilanteen kaikin puolin vaikeaksi, myös ratkaisujen suhteen. Kun Kokkolasta ei löydy viralliset mitat (40x20 metriä) täyttävää kaukaloa, joutui Nibacos pelaamaan liiton poikkeusluvalla Salibandykeskus Kanuunassa Pikiruukissa. 5 2 3 16– 41 2 HaVe . . . . – On hienoa, että Tapani jatkaa hallituksessa. HaVe sai harhoilla juoksuja PIETARSAARI/KOKKOLA (KP) Pietarsaaren Jaron ja GBK:n paikallispeli B-nuorten 1. Miesten superpesis Sotkamo – Kuopio 2 – 1 (1 – 0, 3 – 4, 1 – 0), Joensuu – Kitee 2 – (8 – 1, 2 – 0), Hyvinkää – Kouvola 2 – (5 – 2, 4 – 3), Nurmo – Vimpeli – 1 (0 – 1, 2 – 2), Pattijoki – Oulu 1 – 2 (2 – 1, 1 – 2, – 0, 2 – 3). Kuusysi . 9 4 3 2 15– 11 15 HJK . . . . . P13 kuula: 1) Tommi Uusimäki YlivKu 12,33, 2) Joni Haapakoski NivU 10,52, Petri Ruostetsaari NivU NM. Ennen Isomäkeä Blue Foxin syömähampaista SPV:n miehistöön oli siirtynyt hyökkääjä Johnny Ojala. – Vuokrasopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta, joten Kanuunaan ei kannata saunoja rakennella, Sarkkinen heittää. Joulukuusta 2002 seuraa johtanut Tapani Vuolle luopui Hämeenlinnaan muuttonsa vuoksi puheenjohtajan tehtävästä ja tilalle astui varapuheenjohtajana tähän saakka toiminut Leif Kempas. . . . Sarjapelien pelipaikkaongelmien lisäksi kokkolalaista salibandyväkeä painaa huoli harrastajatilojen riittävyydestä tulevaisuudessa. Vuolle kuitenkin jatkaa seuran hallituksessa, johon uutena jäsenenä tulee Tommi Nieminen. – Tällaisiakin malleja olemme pohtineet useaan kertaan. . A-poikien SM-karsinta Kuusysi – Reipas 3 – (1 – 0). . Yksi juoksu tuli harhaheitolla. 8 2 2 4 9– 12 8 JJK . Näin hänen kontaktinsa ovat edelleen käytettävissämme, Kempas kiitteli. . Finaalit käydään Ruotsi-Suomi maaottelun aikaan 27.8. Kummallakin joukkueella oli sisäpelissä toivomisen varaa varsinkin toisella jaksolla, jossa juoksuja ei nähty. . 4 3 1 34– 21 9 Kempele . T15 kuula: 1) Anette Lehojärvi KannU 11,09, 2) Sari Paavola KannU 9,90, 3) Henna Tuomaala HaapKi 9,58, 4) Janika Ruostetsaari NivU 9,21, 5) Tiina Leskelä NivU 6,75. . Tyttöjen superpesis lohko C Seinäjoki – Jyväskylä 2 – (4 – 3, 8 – 0). . 3 1 2 29– 36 1 Seuraavat ottelut: 9.6. . . Piirikisassa voi seurasta olla rajoittamaton määrä osanottajia, joista parhaan pisteet lasketaan mukaan seuran tulokseen. . Suunnistus MUHOS (KP) Kokkolan Kirin pesäpallon miesten suomensarjan pohjoislohkossa pelaava joukkue jatkaa pisteiden rohmuamista. . . . M19 kuula: 1) Jani Santala HimU 16,84, 2) Mauri Kaattari HimU 14,84. Jokaisessa finaalissa kilpailee 16 seurajoukkuetta. Laajennuksen toteutuminen veisi nopeimmassakin aikataulussa kolme vuotta. . T11 600 m: 1) Heidi Takalo-Mattila VetU 2.10,18, 2) Jenna Ahlholm NivU 2.14,69. P13 600 m: 1) Samuli Barsk OulHui 1.54,83, 2) Toni Siironen KalajJ 2.03,36, 3) Matias Löytynoja NivU 2.08,31. 8 5 1 2 19– 8 16 RoPS . . T11 Pituus: 1) Jenna Ahlholm NivU 3,48. . . . . . . 5 2 1 2 38– 56 5 Järvenpää . . . 8 1 4 2 1 58– 33 13 Nurmo . . Alkuvuodet ovat menneet uutuudenviehätyksen ja buumin avulla nykyisissä tiloissa, mutta lajin kehittämisen kannalta tilanne vaikeutuu koko ajan. . . . 5 1 2 2 32– 44 5 Jokioinen . . . – Seuran puheenjohtajuuden hoitaminen etätyönä 410 kilometrin päästä ei käytännössä onnistu, heinäkuussa Hämeenlinnaan muuttava Vuolle perusteli ratkaisuaan. Nibacos nousi ensi kaudeksi 1. . Troikka: 89,54. . Piiri järjestääkin kisansa peräti viidellä paikkakunnalla. . Liikuntatoimenjohtaja MatturiSlotte heitti pallon olosuhdetyöryhmälle. T9 pallonheitto: 1) Jenni Jyrinki NivU 25,12, 2) Nina Koivisto KannU 17.94, 2) Mari Kullas NivU 17.94, 4) Julia Jyrinki NivU 10.53. 6 4 2 76– 17 16 Ulvila . . . 8 2 1 5 43– 49 7 Kuopio . . 9 2 7 8– 28 6 Seuraavat ottelut: 11.6. Tasapeli vastasi hyvin ottelun tapahtumia. 5 1 1 3 21– 49 3 Simo . . 5 2 1 1 1 48– 15 9 Kempele . 5 1 2 1 1 43– 41 8 Vaasa . P9 40 m: (+0,5): 1) Heikki Kontiola NivU 7,45. Old Maid Hall karkasi (KP) Yleisurheilun Vattenfall-seuracupin kesäkuun piirikisat käynnistyivät tämän viikon alusta. . Taloudelliset realiteetit pitää tietysti ottaa huomioon. Matturi-Slotte esitti tilapulaan ratkaisuksi Urheilutalon peruskorjauksen yhteydessä tulevaa laajennusosaa, jonne sijoitettaisiin täysimittainen salibandy/futsalkenttä. Kokkolassa KPV otti tärkeän voiton Jyväskylän JJK:sta selvin lukemin 4–0 (0–0). . Keski-Pohjanmaa, Veteli 15.6. Myös työpaikkaja harrasteliikuntana salibandy on kasvattanut viime vuosina suosiotaan. Ne ovat vain jäävuoren huippu, toimintamme painopiste on juniorityössä. . Hyvinkää–Kouvola 9–5 2. Perhonjokilaakson Iltarastit Köyhäjoki 7.6.2005: A-rata 5,53 km (25): 1) Sami Löfbacka RasKu 31.20, 2) Miikka Myllymäki KPV 33.21, 3) Tuomas Haapalehto VetU 35.37, 4) Ari-Pekka Lassila VetU 36.27, 5) Juha Lassila VetU 36.52, 6) Esa Leppäniemi VetU 37.03, 7) Tauno Pajukangas KP-V 37.04, 8) Antti Ojajärvi KPV 37.15. toto (10-3-5): 12,20 2,051,79-1,34 25,59. . . . . . M17 kuula: 1) Reima Haapakoski NivU 17,26. 7 2 2 3 41– 30 13 Kitee . Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Most/Antti Teivainen 16,5a, 2) Sam Laukko 16,7a (37), 3) Big Monkey 16,7a (17), 4) Sudden Laukko 16,8a (162), poissa: 5. . Pallo työryhmälle Salibandyliiton ja paikallisten salibandyseurojen edustajat olivat kutsuneet kaupungin edustajia tiistaiksi koolle keskustelemaan tilanteesta. 7 3 2 2 51– 37 11 Vimpeli . . . Se oli tiistain lähdössä suursuosikki ja olisi saanut 2000 euron voittorahat paljon helpomminkin. . . . Blue Foxin viime kauden joukkueesta lähtee myös ykköskentän sentteri Daniel Wargh, joka muuttaa Ruotsiin. Hänestä tulee ilman muuta joukkueen puolustuksen johtohahmo, SPV:n pelaajasopimuksista vastaava Tommy Kauppinen hehkutti tiistaina. . 2 1 1 12– 14 2 Joensuu . Ainakaan tässä vaiheessa kaupunki ei ole osoittanut meille järkevää vaihtoehtoa, missä voisimme jatkaa toimintaa, Sarkkinen sanoo. . . . . . Vuolle esitti tiistain kokousväelle myös pohdittavaksi, kannattaako Hermes HT:n jatkaa ry:nä. 134 suunnistajaa kävi radat läpi. Jyväskylä – Ylivieska, Joensuu – HaVe. . B-rata 2850m (33): 1) Martti Järvelä KoS 22.59, 2) Veli-Pekka Koivu KoS +1.40, 3) Gustav Grannabba Botnia +2.57, 4) Erkki Vistiaho KoS +4.28, 5) Ingmar Björklund Botnia +5.14, 6) Vistiaho Tytti KK-Team +6.32. 6 3 1 2 52– 31 13 Kankaanpää . Kouvola – Koskenkorva, Kitee – Pattijoki, Oulu – Hyvinkää, Kuopio – Seinäjoki. HaVe sai avausjakson Valon harhaheittojen avustuksella. Toni Paloaho puolestaan palasi takaisin Kokkolaan ykkösdivariin nousseen Nibacos Kokkolan joukkueeseen. . . T15 100 m: (-0,7): 1) Anette Lehojärvi KannU 14,15, 2) Sari Paavola KannU 14,19, 3) Paula Ranto KärsKa 14,92, 4) Tiina Leskelä NivU 15,39. . Kotijoukkue sai peräti neljä juoksua yksittäisillä harhaheitoilla. . . M17 seiväs: : 1) Markus Eronen HaapKi 380, 2) Atte Hoikka HaapKi 355, 3) Matias Marjoniemi HaapKi 340, 4) Veijo Nurmenniemi HaapKi 230, 5) Aleksi Kallunki HaapKi 220, 6) Johannes Eronen HaapKi 220. . B-poikien SM-sarja lohko C HaVe – Jyväskylä 1 – (6 – 2, – 0). Liiton kilpailupäällikkö Kyyhkynen esitti yhdeksi ratkaisumalliksi yksityisten vetämää hanketta, jota kaupunki tavalla tai toisella tukisi. . A-luokan tuloksiin ylsivät lisäksi Ojala 110 metrin aidoissa ajalla 15,65 sekä 19-vuotiaiden poikien kuulan (6 kg) voittanut HU:n Jami Santala tuloksellaan 16,84. Isännät hallitsivat ottelua alusta pitäen, mutta maalihanat aukesivat vasta toisella puoliajalla. divisioonaan ja ReDy miesten kakkosdivisioonaan. . . C-rata 2050m (20): 1) Kyösti Orava KoS 16.52, 2) Runar Haals Botnia +4.10, 3) Jarmo Läspä KoS +4.42, 4) Antti Rytioja Kos +7.11, 5) Maria Rytioja KoS +7.22, 6) Simon Bäck Kronan +11.11. Isomäki nakutteli viime kaudella Blue Foxin kolmanneksi muhkeimman pörssisaldon 11+26=37. . Pitkäveto 01 Suomi U21–Hollan U21 2 (1–2) 1,50 02 HyPS–KäPa 2 (0–1) 2,30 03 Örgryte–Assyriska X (0–0) 3,25 Moniveto 1 1. . Toisella jaksolla Sillanpää kasvatti illan saldonsa neljään lyötyyn juoksuun. . . V4: vaihto 167 008.60 e; oikea rivi 1-4-12-2; poissa III/8 kerroin 65,03. 9 3 2 4 14– 11 11 KooTeePee . . Tulokset: M 100 m: (+1,0): 1) Timo Mähönen OulPy 11,42, 2) Juha Pohjola NivU 11,55. . . Virolainen heittää yhdeksi vaihtoehdoksi uudisrakennuksen, johon rakennettaisiin riittävät tilat niin kaupunginorkesterille kuin palloiluseuroillekin. Mitään varmaa en tässä vaiheessa lupaa, Kyyhkynen evästi ReDyn Sami Koppista ja Janne Nivalaa. . . – Ongelma ei ratkea yhdellä laajennusosaan tulevalla kentällä, jos samaan aikaan Pikiruukista poistuu kaksi kenttää, jotka ovat jo nyt aktiivisessa käytössä, Sarkkinen toteaa. Kempas Hermeksen puheenjohtajaksi Vahdinvaihto. . 9 3 3 3 20– 21 12 PK-37 . . Niklas Knutar lopettaa, ja merivartijana Vaasassa työskentelevän Patrik Högstedtin jatko on epävarmaa työasioiden vuoksi. . . Ensi kaudeksi Hermeksellä on manageri Jouni Vuorisen mukaan 15 pelaajasopimusta ja muutaman muunkin pelaajan kanssa asioista on suullisesti sovittu. 4 1 1 2 28– 39 5 Muhos . . . 4 1 2 1 40– 26 5 Toholampi . 9 9 6– 50 Seuraavat ottelut: 11.6. . Pääpaikkana tällä vuosituhannella toimineen salibandykeskus Kanuunan toiminta loppuu arviolta parin vuoden kuluttua, kun NSA-Rakennus Oy ryhtyy rakentamaan Pikiruukin alueelle asuintaloja. – Esimerkiksi arvonlisäverosta koituu yhdistyspohjalla toimittaessa merkittävä kuluerä. 7 4 3 29– 72 8 Kouvola . Jos kaupunginhallitus ja -valtuusto myöntää hankkeeseen uskottavan suunnittelumäärärahan, tilanne on toinen, kommentoi Virolainen, joka ei yhteensattumien vuoksi päässyt tiistain keskustelutilaisuuteen paikalle. Toiseksi sijoittunut Armed Hall hävisi noin 30 metriä. 5 4 1 36– 21 12 Kiri . . . Päivän Duo: vaihto 23 332.00 e; oikea rivi 12-2; poissa I/8 kerroin 14,36. 7 1 6 23– 70 1 Seuraavat ottelut: 9.6. . . toto (11-8-12): 21,44 6,70-1,78-4,02 24,83. Isomäki siirtyi Seinäjoelle Tero Sipakko TAMPERE (STT) Pekka Korven valmentama Old Maid Hall jatkoi voittotehtailuaan Teivon tiistaisessa 3-vuotislähdössä. 9 4 3 2 27– 15 15 Ilves . . Keskiviikkona 8.6.2005 Urheilu 13 Kilpailut Juha Savela KOKKOLA (KP) Harrastajamäärien kasvu ja jatkuva epävarmuus harrastustiloista muodostaa yhtälön, johon kokkolalainen salibandyväki toivoo nopeaa ratkaisua. TP-Seinäjoki . 9 6 1 2 18– 14 19 Reipas . . . Kempas hoitaa puheenjohtajan tehtävää kauden 2005-06 loppuun. . . Kun lukuun lisätään ReDyn toiminnassa olevat pelaajat, lajia harrastaa Kokkolassa noin 350 junioria. . . . Kiriltä samoin toisen jakson viimeinen sisävuoro pelaamatta. GBK:n osumista vastasivat Miika Hohenthal ja Benjamin Storbacka. B-poikien Ykkönen PK-37 – OLS 1 – 3 (0 – 1), KPV – JJK 4 – (0 – 0), Jaro – GBK 2 – 2 (0 – 1), VIFK 2 – VIFK – 3 (0 – 1). . Tasoitusjuoksu Muhokselta jäi kuitenkin tekemättä
Pelattiin niitä sitten neljä tai seitsemän. Phoenixia vastaan San Antonio tosin osoitti pystyvänsä tarvittaessa juoksemaankin. Näin tasaisessa parissa on ehdottomasti järkevää ainakin ensimmäisissä otteluissa laittaa roponsa reissussa olevalle ryhmälle. Entäpä nyt. Horry ei pelkää ottaa vastuutta ja lingota pallo kaaren takaa kohti koria vaikka sitten viimeisellä kymmenesosasekunnilla. Uljaan analyysit osanotosta kertovat, että Venloissa kasvun (+ 41 joukkuetta ) takaa löytyy lisääntynyt ulkomaisten joukkueiden, lähinnä ruotsalaisten ja venäläisten mukaan tulo. Ensimmäiset mestaruudet autokaupunkiin tulivat vuosina 1989–1990, kun Chuck Dalyn valmentamat "pahat pojat" olivat voimissaan. Siitä huolimatta odotettavissa on finaalit, joissa tuomareiden linja varmasti testataan. Detroitille finaalipaikka oli sikälikin tärkeä, että viime kesänä se kellisti ainakin jotkut asiantuntijat yllättäen Los Angeles Lakersin. Pienen laiturin Bruce Bowenin ja slovenialaiselta Rasho Nesterovicilta aloitussentterin paikan ottaneen Nazr Mohamedin roolina on puolustaa ja taas kerran puolustaa. Detroitin viime kesän mestaruusmiehistössä peliä johti finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Chauncey Billiups, heittävänä takamiehenä pisteitä nakutti Rip Hamilton, Tayshaun Prince huolehti vastustajien vaarallisimman miehen pitämisestä, Rasheed Wallace keräsi irtopalloja sekä nakutteli pisteitä korin alta ja Ben Wallace taas lapioi irtopallot isoihin kouriinsa. Vaikka San Antonio ja Detroit olivat molemmat omissa konferensseissaan vasta runkosarjan toiseksi parhaita joukkueita, niiden finaalipaikka saattoi povata jo pelkkien tilastojen perusteella. Tämän kevään pleijareissa Milicic on päässyt Pistonsin 18 pelissä kuudesti kentälle ja pelannut niissä – yhteensä – 15 minuuttia... Kuva: Lehtikuva/Reuters/Marc Serota Antero Vauhkonen LAHTI Anjalankoskella Sippolan kirkonkylän tuntumassa kesäkuun 18.–19.päivinä järjestettävä Sippu-Jukola osoitti jälleen, ettei osanoton kattoa ole vielä saavutettu. Jukka Anias (KP) Yllätykset ovat urheilun suola. Sataprosenttisessa kunnossa se ei varmaankaan ole, mutta aivan riittävän pelotteen Duncan Detroitille tarjoaa. Finaalit pelataan formaatilla 2–3–2. Yllätys vain ei ollut, että varhain perjantaiaamuna (04.15.) Suomen aikaa käynnistyvissä koripalloliiga NBA:n finaaleissa kohtaavat puolustava mestari Detroit Pistons ja San Antonio Spurs. Sippu-Jukola kiinnostaa. San Antonio lievä suosikki Kun loppuottelussa ovat vastakkain kaksi pirullisen tiukan puolustuksen omaavaa joukkuetta, korijuhlia ei varmasti nähdä. Brasilia, USA ja Japani ovat kaukaisimmat maat Anjalankoskella. Kotimaisten seurajoukkueiden määrä on entisellään ja hieman kasvua on havaittavissa myös vapaasti muodostettujen yhteisöjoukkueiden ns. Detroit joutui käyttämään kaikkein pisintä kaavaa, sillä Miami Heat nöyrtyi vasta seitsemännessä pelissä kotiyleisönsä edessä. Spurs eteni loppuotteluun kukistamalla runkosarjan ykkösen Phoenix Sunsin viidessä pelissä. Vedonlyöjille sellainen periaatteellinen vinkki, että niin Veikkaus kuin muutkin vedonvälittäjät saattavat aliarvioida vieraissa pelaavan joukkueen mahdollisuuksia. – Vuosi sitten Jämillä viime hetkillä tuli parikymmentä joukkuetta lisää jälki-ilmoittautuneina. San Antonio lähtee ehkä supertähtensä Tim Duncanin ansiosta suosikkina ottelusarjaan, mutta mestaruusjuhlat yksinäisen tähden osavaltiossa ovat kaikkea muuta kuin saletti juttu. Mikäli loppuottelupaikka olisi nyt jäänyt haaveeksi, olisi Pistonsin mestaruus helposti pantu sattumaonnistumisten piikkiin. Kumpikin ryhmä pelaa tukahduttavan tiivistä puolustuspeliä, joka yleensä on pettämätön pudotuspelien resepti. Jukolaan on ilmoittautunut 1343 ja 28. Anjalankoskellakin se on vielä mahdollista, Jukolan taustayhteisön puheenjohtaja Reimo Uljas uskoo, vaikka pitääkin suurta osanottomäärän suurta lisäkasvua epätodennäköisenä. Venla-viestiin 855 joukkuetta. Järjestyksessä 57. Euroopassa tosin on hiukkasen ihmetelty, minkä vuoksi Pistons päätti käyttää kaksi vuotta sitten draftin kakkosvarausoikeutensa serbilupaus Darko Miliciciin. Anjalankoskelle tulevien suunnistajan määrä 12821on tähän astisten Jukoloiden ennätys, kuten myös osanottajamaiden lukumäärä 24. Detroitin aloitusviisikossa ei ole tapahtunut vuoden aikana minkäänlaisia muutoksia. Gregg Popovichin suojattien menestys totta kai lepää pitkälti "Timmyn" hartioilla, mutta suuri vastuu on myös argentiinalaisella takamiehellä Manu Ginobililla sekä ranskalaisella pelinjohtajalla Tony Parkerilla. Detroitilla tuttu roolitus Viime elokuussa Ateenan olympiakisoissa USA:n maajoukkueen peluutuksella kummastuttanut Larry Brown jyrää omalla tyylillään eikä korvaansa lotkauta kentän ulkopuolelta tuleville kommenteille. Entiset ennätykset olivat viime vuoden Jämi-Jukolasta, jonne ilmoittautuneiden joukkueiden määrät olivat 1322 ja 814 joukkuetta. Menestyksen perusteella ei ole tietysti syytäkään. Kaikilla pelaamillaan kahdeksalla kaudella NBA:n ykkösallstarsiin valittu Duncan tosin väänsi runkosarjan lopussa juuri Detroitia vastaan nilkkansa. Kuten sanottu, jo pelkästään Pistonsin piinkova puolustus eliminoi pistetehtailun. puulaakijoukkueiden määrässä. 14 Urheilu Keskiviikkona 8.6.2005 . Homman nimi on se, että 90 pisteen raja puhkaisemalla voitto on hyppysissä jokaisessa finaalipelissä. Nyt käynnistyvä finaalisarja on Spursille kolmas seitsemän viime vuoden aikana. Viime vuonna Jämillä joukkueita oli 16 maasta. Järjestäjät odottelevat vielä vahvistusta Kolumbian CISM:n joukkueen osallistumiselle. Ihan täsmälleen samoin. Spursin miehistön jokerikortiksi kelpaa kuudetta henkilökohtaista mestaruutta kolmannessa eri seurassa (aikaisemmat Houston Rockets ja LA Lakers) hakeva Robert Horry. Kaikki alkavat Suomen aikaa kello 04.15. CISM:n ansiosta Jukolassa nähdään ensi kertaa joukkueet Espanjasta, Irlannista, Bulgariasta, Ukrainasta ja Turkista. San Antonio isännöi kahta ensimmäistä ottelua, Detroit seuraavaa kolmea (tai kahta) ja kaksi viimeistä pelataan tarvittaessa taas Texasissa. Detroitin sentteri Ben Wallace valittiin tänä vuonna jo kolmannen kerran NBA:n parhaaksi puolustajaksi. KESKIPOHJANMAA www.keskipohjanmaa.net/arena Sekalaiset Myytävänä moottoriajoneuvoja Myytävänä Korijuhlia ei tiedossa Mestari-Detroit raivasi tiensä perjantain vastaisena yönä käynnistyviin NBA-finaaleihin Big Ben. Kauden 2005 finaaliparin erot ovat marginaaliset. San Antonio taas on kuulunut viime vuodet vakaasti NBA:n eliittiin. Canal+ Sport esittää kaikki finaaliottelut suorina lähetyksinä. Mestaruutta Texasissa on juhlittu vuosina 1999 ja 2003. San Antonion miehistö on finaalien alla – ainakin julkisuuteen tihkuneiden tietojen perusteella – terve. Osansa kansallisuuksien kirjoon on edellisellä viikolla Lappeenrannassa järjestettävillä CISM:n kisoilla, joihin tulevat sotilasjoukkueet saavat hienon loppuhuipennuksen kisamatkalleen Jukolassa. Repimistä, raastamista ja suoranaista painia on luvassa enemmän kuin lääkäri määrää. Brownin komennossa hän ei nimittäin ole saanut peliaikaa käytännössä lainkaan
klo 12 seurat Suojarinteellä. MUUT: Ti 14.6. 040 7446 961. 420452. 0600-91000 (0,35 e/min.+ppm). 7.-12.6. Seurakunnan ja kunnan LEIRI Ohtakarissa (92-96 -syntyneille). SEURAKUNNAN TAPAHTUMAT Ma 13.6. Juhlaoppaita myytävänä kirkkoherranvirastossa, hinta 3 euroa. RIPARI Hetan kodalla. Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset 17.6. 040 7446 961 tai oili.ijas@evl.fi <mailto:oili.ijas@evl.fi>. Puuhapäivät Toimitalo Pietarissa: 7.6, 9.6, 14.6 ja 16.6. Seurakunnan I rippikoulun konfirmaatiomessu kirkossa klo 10, Rantamäki,Hylkilä, Mattola ja Huhtala sekä isoset. Siioninvirsiseurat Pajulassa klo 13.30. AVIOLIITTOON AIKOVAT Jarmo Juhani Lehojärvi ja Eira Liisa Humalajoki, Kimmo Juhani Keisala ja Mervi Pauliina Manninen, Jukka Ville Ekola ja Suvi Johanna Pohjonen, Keijo Kalevi Virenius ja Maija-Leena Vehkalampi, Jussi Matias Humalajoki ja Outi Marjaana Mäkinen. Tervetuloa! TULOSSA Seurakuntaretki Pietariin 23-25.9. Ruokailu klo 12.30 Kannuksen veljeskodilla (7,20 eur/hlö). HARTAUS klo 15. Mukaan voi ottaa säänmukaiset vaatteet ja pienet eväät. Avioliittoon vihitty: Minna Marianne Pakkala ja Atso Juhana Kalliokoski. klo 10.00 Konfirmaatiomessu kirkossa, Kaatuneitten omaisten liiton Oulun piirin kesäjuhlan avausmessu, Kati Marjakangas, Pekka Lehto, Martti Murtoperä, leirin isoset avustaa. Ke 15.6. mennessä: Aila Viiperi, p. Palveleva Puhelin 10071 klo 20-24. Pe 10.06. Hinta 4,2 e/l omiin astoihin ja 4,5 e/l purkitettuna. Lähtö seurakuntakodilta klo 6.30 ja paluu illalla. Torstai 9.6. B-rata 4,2 km (105): 1) Sauli Viitasaari KoS 25.49, 2) Martti Järvelä KoS 27.43, 3) Simo Virkkala KK-Team 29.15, 4) Kauko Mäkelä 29.39, 5) Markus Knifsund KoS 29.51, 6) Kyösti Orava KoS 30.43. 8603124. Niemenkartanon koululla ma 27.6.pe 1.7. laitoshuoltajan tai toimitilahuoltajan koulutus. Lohtaja 57 (Alainen, Polvi, Ruotsala), Kokkola 55 (Härmälä, Essel, Finnilä). Kirkkoherranvirasto suljettu 18.-22.7. Kiireellisissä tapauksissa voi ottaa yhteyttä khra Rantamäkeen. MUUT Su 12.6. Marja Kiviniemi, kunta p. Hinta 110 euroa. LEIKKIKENTÄT: 6.-10.6. lähetystyön johtokunnan pyöräretki klo 18 Särkille. TI ja KE klo 9-11 DIAKONIAVASTAANOTTO srk-kodilla, p. Ilmoittautuneille postitetaan leirikirje noin viikkoa ennen leiriä. ja 8.-21.8., Maria Patana 2.14.8., Tarja Pihlajaharju 27.6.-28.7., Katriina Takala 27.6.-24.7., Jukka Tikkakoski 14.-15.7. (08) 4276200. T16: 1) Backels Antonia VaG 96, 2) Määttä Miia RukaG 123 P16 (29): 1) Mattila Jarno BG 86, 2) Lehtinen Jukka HGA 86, 3) Saastamoinen Olli KaG 88, 4) Hartikainen Saku OGK 88, 5) Jaakkola Eero EPG 88, 6) Ala-Luoma Anssi EPG 89. Alle 4vuotiaat huoltajan kanssa. M70: 1) Uolevi Niemi Lohtaja 32, 2) Eeli Keskustalo Ylivieska 15. Hinta: aik. Ilmoittautumiset pe 10.6. Ke-to 20.-21.7. Leirimaksu 5e/päivä. Ohjelmahetkessä mukana Anja Tuomikoski ja Elsa Ruuttunen. ryhmäviisumin). Ilm. 26.-29.7. TULOSSA: 24.-25.8. 040-536 1424 tai 08/776 632. Alle 5-vuotiailla tulisi olla oma täysi-ikäinen huoltajansa mukana. Kirkkokuoron retki Nivalaan Pula oopperaan. 30.6-2.7. Viessojat tarjoaa nokipannukahvit kirkkoväelle. Ke 15.6. Seurakunnan ja Sleyn YLI 10-VUOTIAIDEN LEIRI Ohtakarissa (95-91 -syntyneille). Aikuisille seuroja, Siionin kanteleen lauluhetki ym. 20.-22.7 tytöt ja pojat 10-12 v. Huom. 0440-904787). 08-4640510). Sudenpennuille hyvää kesää, tavataan syksyllä. Lasten ja varhaisnuorten ohjelmassa mm. klo 9 alkaen hautausmaan kukituspäivä. klo 12.30 hartaus Kannelmassa DIAKONIATYÖ Pe 10.6. klo 19 RAAMATTUJA RUKOUSPIIRI Pirkko ja Erkki Hihnalalla. KASTETUT Erika Helmiina Jokitalo, Mikko-Veikko Mikael Väänänen KUULUTETUT Timo Jukka Hietala ja Tarja Anneli Koivuniemi Kuollut: Sanni Kaarina Tunkkari 53v. Osanottomaksu 10 e. Lähempiä tietoja saa kirkkoherralta. Muistoseurat Esteri Heikkilällä Kuoppamäellä klo 15. päivä!) KE 15.6. Sij. T14: 1) Palola Krista KlG 87, 2) Liias Niina KlG 92, 3) Bertell Julia VaG 102, 4) Ala-Luoma Anu-Riikka EPG 108, 5) Kiviranta Marika KuGo 115, 6) Lehto Veera VaG 117. Matkan hinta 180 (sis. Omat eväät. mennessä Eila Lahdelle puh. 050 5688 457. klo 14. Lauantai 11.6. jokainen varaa itse majoituksen. TULOSSA: LA 2.7. klo 10-16 (HohdeKukka puh. Ilmoittautuminen diakonissalle. 7729900 viim. SAIRAALAHARTAUS klo 12, Pisarat. Lomalla:Anita Leppälä 4.-9.6.; Tapio Saunanen 13.6.-31.7., sijaisina Sievin papit; Antti Haapaniemi 13.6.12.8., sijaisena Päivi Korkeakangas p. Kalajoki: Junioreitten Alueja tsemppitour 7.6.2005: T12: 1) Kukkonen Serena OGK 82, 2) Henriksson Charlotta KoG 106. LAPSITYÖ Ke 15.6. HARTAUS klo 15 Kotirannassa, Eero Niemi-Korpi. To 16.6.työtuvan retki Ylikylälle. pojat 7-10 v. Seurakuntatoimiston kanslisti lomalla 10.-20.6. MUUT Leirijumalanpalvelus Viessojien partioleirillä Kekan majalla la 11.6. Mukaan kutsutaan erityisesti entisiä ja nykyisiä partioperheitä päättämään vuoden toimintaa. saakka. klo 9 alkaen hautainhoitopäivä. klo 10.00 Kaatuneiden omaisten liiton Oulun piirin kesäjuhlan ja Ylivieskan alaosaston 60vuotisjuhlan avausmessu Ylivieskan kirkossa, käynti sankarihaudalla ja seppeleenlasku, klo 11.30 ruokailu seurakuntakodissa, jossa klo 13.00 päiväjuhla ja 14.30 päätöskahvit, klo 18.00 Seurat rauhanyhdistyksellä, Jorma Hintikka. Joukkuetulokset: Himanka 65 (Tuliniemi, Himanka, Roukala), Pyhäjärvi 64 (Leskelä S, Pääkkönen J, Nousiainen S). mennessä puh: 4118610 ja 4118612. mennessä Raudaskylän Opistolle puh. klo 20 Juhannusjuhla Aittaniemessä. Leikkikenttätoiminta on tarkoitettu 4-8 vuotiaille lapsille. Kirkkoherranvirastossa myytävänä kortteja, adresseja, reilun kaupan kirkkokahvia, virsilevyjä ja Hannu Kiven runokirjaa lähetystyön hyväksi. Osallistumismaksu 5 e. klo 9-12 Isonkylän koululla ja klo 13-16 Kalliojärven kylätalolla. 0400-688230 tai Eero Muhola 480119. SEURAT klo 18.30 RY:llä, Aimo Karhumaa ja Pasi Kurtti. klo 18 21 hengellinen ilta Järviradiossa, aiheena suviseurat. Meriläisen koulu 9-11, kk.n koulu 12-14.30. LASTEN JA VARHAISNUORTEN LEIREJÄ: 28.6.-1.7. klo 19.00, Timo Määttä. Puhujat: Matti Salmela, Reino Heikkilä, Martti Vähäkangas ja Vesa Pöyhtäri. 4118 600; Kotisivuosoite: www.evl.fi/srk/ylivieska KASTETUT Elina Iita Rättyä, Valtteri Mikael Rautaoja KUULUTETUT Olli Tapani Saari ja Saana Elina Marjakangas, Petri Mikael Hänninen ja Satu Elina Iso-Heiniemi HAUTAAN SIUNATUT Juhani Mikael Sorvoja 20 v., Veikko Antero Tolmonen 49v., Aili Martta Sofia Aromaa e Keskitalo 86 v., Matti Juhani Halko 58 v. Kirkko avoinna 1.6.-14.8. Kotirannassa ja klo 15.30 Puistolassa, Veli-Pekka Koskela. ja 29.8.-4.9., Maarit Nikula 6.-12.6., 20.6.-3.7. klo 19 lähetysjohtokunnan kokous virastolla. tytöt 7-11 v. 428639. Ke 15.6. Voit tuoda lahjoituksesi kirkkoherranvirastoon. P18 (28): 1) Vehniäinen Markus LPG 80, 2) Alppisara Lauri LPG 83, 3) Snickars David VaG 83, 4) Myllymäki Jussi JG 83, 5) Backels Mats VaG 84, 6) Mikkola Miika KlG 86. LÄHETYSTYÖ JUUSTOKEITTOMYYNTI seurakuntakodilla ke-to 22-23.6. Kalajoen Opistolla. klo 10 konfirmaatiomessu. Su 12.6. Rauhan Sanan Suvijuhlat 15.17.7.2005 Muoniossa. Kukkola 61 v. Lähtö Alavieskan srk-kodilta klo 5.30 (Niemelänkylän kautta), Ylivieskan srk-koti klo 5.50 (Savontien kautta), Raudaskylän Opistolta klo 6.10. klo 9.00 Ukkopiirin puutalkoot Pappilan navetalla, klo 13.00 Lähetyspiiri Mariassa, klo 18.00 Surupiirin (Marjan ja Seijan ryhmä) retki Joonaalaan, yhteislähtö klo 18.00 seurakuntakodin pihasta, klo 18.00 Salomonin päivän iltatori rauhanyhdistyksellä, hartauspuhe Seppo Jokelainen TO 9.6. Perheasiain neuvottelukeskus, Ylivieska, ajanvaraus p. Nyt kerätään rahoitusta seinien ja katon rakentamiseen. 11.-13.7 tytöt ja pojat 11-13 v. VALTAKUNNALLINEN PUHELINHARTAUS p. kilpailu: Detroitin pisteet Voittoyhdistelmä: 6 (81–85 pistettä)–7 (86–90 pistettä) Lopullinen kerroin: 37,19 KESKIPOHJANMAA . 0600-91000 (0,35 euroa/min+ppm); Palveleva Puhelin joka päivä klo 2024 p.10071; Perheasian Neuvottelukeskus, Ylivieska, ajanvaraus p. C-rata 2,2 km (74): 1) Andre Haga 14.37, 2) Jonas Rönnqvist Botnia 15.22, 3) Anna Mild KoS 16.30. pe-su lippupaketin (ohjelma, ruokailut majoitus omassa teltassa) ja bussimatkat. Esityslista on ennen kokousta nähtävänä kaupunginkirjastossa ja kaupungintalon asiakaspalvelussa sekä Kokkolan kaupungin nettisivuilla osoitteessa www.kokkola.fi. Avioliittoon kuulutetaan: Jouko Matias Saukkosaari ja Pirkko-Liisa Ollila, Ari Johannes Pöyhönen ja Heidi Maarit Vanhamäki, Janne Mikael Ahtoniemi ja Maiju Annika Metsälä. Su 19.6.: Konfirmaatiojumalanpalvelus kirkossa klo 10, saarnaa Mauri Autio, lit. Kulumassa. NUORISOTYÖ VARHAISNUORISOTYÖ: Kesällä 2005 lastenleirit (koululaisille)Törmälässä seuraavasti: 27.29.6. Ma 13.06. Ke 8.6. 040-8274930. KOTISIVUOSOITE: www.kotinet.com/raution.seurakunta <http://www.kotinet.com/raution. klo 13 ruokailulla. ja 25.7-2.8., Jaakko Haapasalo 18.7.-14.8., Pasi Hautala 11.7.-7.8., Hilkka Hotakainen 8.28.8., Merja Latomaa 16.-17.6. KATUSUUNNITELMIEN VALMISTELUN ALOITTAMINEN Kokkolan kaupungin tekninen palvelukeskus ilmoittaa maankäyttöja rakennusasetuksen § 42 mukaisesti mahdollisuudesta osallistua katusuunnitelmien valmisteluun. välisenä aikana ma-pe klo 8-15, la-su tilaisuuksien yhteydessä ja muulloin sovittaessa siitä kirkkoherranviraston tai työntekijöiden kanssa. mennessä Annelle 044-2824513 tai anne.vihanta@evl.fi Kuollut: Maila Annikki Tuikka, s. Järvelän koululla ma 13.6-pe 17.6. Kiitokset ostajille, taimien tuojille ja Kannuksen lukion väelle. klo 13.30 HARTAUS Lepolassa, Honkala, Kk:n diakoniaväki. ja 5.-11.9., Kai Tikkakoski 30.5.-26.6. Retki Ähtärin eläinpuistoon ja Santerin seikkailumaahan 21.6. LÄHETYSTYÖ Ti 14.6. Pe 24.6. klo 19 nuortenilta Kulmakivellä, Huhtinen. 4640 530. Eu-elintarvikepaketteja jaossa edelleen diakoniatoimistossa. 7729900. Tarkemmin seuraavissa kirkollisissa. Aunustyöstä: Vitelen vauvoille ja leikki-ikäisille lapsille vaatepakettien tekoa viikoilla 23 ja 24. Tulossa: Pahkalan Rauhan Sanan Kesäseurat 18-19.06. klo 10 SANAJUMALANPALVELUS kirkossa, Mikko Himanka, Puukko. To 9.6. Markku Korkia-aho p. SEURAKUNNAN VIIKKO: KE 8.6. tytöt 79 v. klo 10 konfirmaatiojumalanpalvelus, Huuki ja Silvennoinen, kolehti: Raution Ry:lle, klo 12 pyhäkoulu kirkossa, seurat jatkuvat kirkossa klo 12.30, klo 15 ja klo 17.30 päätösseurat. To 16.6. Naiset: 1) Tiina Tolmonen Kannus 20. Rippikoululeiri II alkaa Ruonalla klo 10. Torstain päiväkerholaiset saavat kuvansa postitse. Sähköposti osoite: reisjarvi@evl.fi KASTETUT Peppi Pilvi Katariina Leppälä (Jyväskylän maasrk)ja Visa Johannes Vedenpää (Oulu / Karjasillan srk) KUULUTETUT Jukka Petteri Lyytinen ja Anne Maarit Kaarina Torvikoski, molemmat Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnasta JUMALANPALVELUKSET 12.6.: Konfirmaatiojumalanpalvelus kirkossa klo 10, saarnaa Mauri Autio, lit. (Muut 43 e ja siitä seuraavat sisarukset 39 e). Vesa Parpala, Matti Ojala. MUUT SUVISEUROIHIN PERHOON 1.-4.7. LOMALLA: 6.-10.6. kilpailu: Miamin pisteet 2. Konfirmoitavat kokoontuvat klo 8.45 srk-kodille valokuvausta varten. klo 9-18 kukkien myynti hautausmaalla, klo 18 alkaen Raution Ry:n kesäseurojen järjestelytalkoot srk-kodilla. To 2.6. klo 912 Patanan koululla ja klo 13-16 Pulkkisen koululla. 8621412. Seurakunnan ALLE 10VUOTIAIDEN LEIRI Ohtakarissa (9795 -syntyneille), hinta 10 e. NUORISOTYÖ Toinen rippileiri alkaa ma 13.6, kaikki seukkarille viimeistään klo 11.45!! Ota reppu mukaan, sillä lähdemme retkelle! Vesselileiri(10-12 v. Päiväkerhoon ja seurakuntakodille on jäänyt KÄSINEITÄ YM joita voi kysellä viraston aukioloaikoina. Herättäjäjuhlaoppaita kirkkoherranvirastossa. klo 19.00 Kesähartaus kirkossa, Timo Määttä, Rauha Isotalus lausuntaa SU 19.6. Tilisiirtoon merkintä ”Petroskoin kirkko”. 425990, osoite Rautatiekatu 6 C. Raution Ry:n kesäseurat 11.-12.6. Heikki Hanka Jyväskylän yliopistosta. klo 19 (Huomaa aika!) jumalanpalvelus kirkossa, khra Jaakko Rantamäki. KESÄKUKKIEN MYYNTIÄ hautausmaalla kirkonpuoli päässä ti 14.6. Kuoreen merkintä ?siivoojan toimi?. 80 e, sis. MUSIIKKI Ke 8.6. Ehtoollisjumalanpalvelus ja rippikoululeiri I:n konfirmaatio kirkossa klo 10. HUOM! 5.-7.8. 428690 tai Sirpa Mäkelälle puh. klo 7 aamuhartaus Järviradiossa. Vetäjänä mm. Kirkkoherra Moberg vuosilomalla 16.6. Lisäksi arvontaa (mm. M60: 1) Leo Kekkonen Haapajärvi 37, 2) Teuvo Ruotsala Lohtaja 36/2, 3) Jorma Alainen Lohtaja 36/0, 4) Jouko Siirilä Lohtaja 34, 5) Esko Rantonen Pyhäjärvi 33. klo 18 srk-kodissa. Pitkäveto 98 Ranska N–Italia N 1 (3–1) 1,70 99 Miami–Detroit 2 (82–88) 2,05 Tulosveto 10 Ranska N–Italia N 3–1 Lopullinen kerroin: 13,44 Päivän Pari 1 Koripallo, Miami–Detroit 1. Rippileiri I:n konfirmaatioharjoitus kirkossa klo 15. Valtakunnallinen puhelinhartaus p. Taimiautoja paikalla. HERÄTTÄJÄJUHLILLE Saarijärvelle 8.-10.7. Kokkola: Kahakka Iltarastiviikon avaus 6.6. Lohtajan srk:n jäseniltä leirimaksu 28 e ja sisarukset 24 e. 27.6. Perheille, varhaisnuorille, aikuisille PÄIVÄRETKI KANNUKSEN EVANKELIUMIJUHLAAN. M60: 1) Leo Kekkonen Haapajärvi 40, 2) Jorma Alainen Lohtaja 37, 3) Jouko Siirilä Lohtaja 24, 4) Teuvo Ruotsala Lohtaja 23, 5) Esko Rantonen Pyhäjärvi 21, 6) Kauno Harmaala Haapajärvi 10. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon juhannukseen mennessä puh. Uusheräyksen kesäseurat 1.3.7.2005 Nurmeksessa, lisätietoja ja ennakkoilmoittautuminen yhteiskyytiin 15.6. Päivämatka Herättäjäjuhlille Saarijärvelle 9.7.2005. Matkan järjestää Antti Kangas Oy. Ilmoittautua voi vielä virastoon 8636019. Diakoniatyö: Päihteetön leiri 29.31.8. , klo 13.40 Seurat Kotikartano 2 Ratakatu 2, Ismo IsoHeiniemi, klo 18.00 Siioninvirsiseurat seurakuntakoti Mariassa, peruttu!, klo 18.00 Seurat rauhanyhdistyksellä, Esko Sääskilahti, klo 19.00 Kirkkokonsertti kirkossa, klassisia säveliä "Soiva kesä" -jousileirin opettajien voimin, mm. Oili Ijäkselle p. Ota yhteys Oiliin p. KASTETUT Isabella Jasmin Alexandra Nisula. seurakuntatalolla, taidehistorian prof. Rebekka Kiviniemi puh. 877 085 tai 877 451. opiston rippikoulun konfirmaatiomessu kirkossa klo 10. yhdessä Soinin, Perhon ja Vetelin seurakuntien kanssa nimikkolähettimme Ville Melasen ja Inkerin kirkon työhön tutustumaan. Matkan hinta 110 e, sis. Jaakolan talo avoinna ma-pe klo 9-12. Tapani Kirsilä, kanttori Antti Haapaniemi, musiikkityönjohtokunta laulu. Ilm. Ti 14.6.Kirkkoneuvoston kokous seurakuntakodissa klo 15. TO 9.6. Kohteina Kannuksen kirkko, seurakuntakoti ja Veljeskoti, jossa myös vierailuja ostosmahdollisuus. Linja-autokuljetus jos osallistujia on, myös Rautio ja Alavieska. klo 18.30 seurat Ry:llä, Risto Göös. Ennakkoilmoittautumiset majoitusvarauksineen Eeva Vähäkankaalle puh. kesäillan musiikkihartaus KIRKOSSA klo 19.30, HÄÄMUSIIKKIA Veli Ainali urut. Kokkolassa 7.6.2005 Palveluhakemisto Kuulutukset Avoimet toimet Kiinteistöjä myydään. Su 12.06. Tuotto lähetystyölle. 21.6. Vesa Parpala 040-5205721. Su 19.6.: Asta Someron 50-vuotissyntymäpäiväseurat srk-kodissa alk. La 18.6. To 16.06. klo 12 ja 11-13 -vuotiaille ti 21.6. SIIONINVIRSISEURAT klo 19 pappilanrannassa (sateella seurakuntatalolla), puhujina: Eeva Eerola ja Leevi Partanen. tietoja ja ilmoitt. TULOSSA: Su 19.6. Paluu Kärkisen kautta. klo 12 sanajumalanpalvelus. kk:n koulu klo 9-11, Ylikylän koulu 12-14.30, 20.23.6. JUMALANPALVELUKSET 12.6. Toimeen haetaan puhdistuspalvelualan ammattilaista, jolla on esim. Junttila, saarna Risto Pekkala. Jaakolan talo suljettu 30.5.28.8.2005. klo 18.30 Juttutuvassa kesäjuhla (synttärit), täytekakkukahvit, ohjelmaa, arvontaa, klo 19.30 nuotioilta Kalevi Vasalammilla. opisto. TI 14.6. Suomen Metsästäjäliiton (SML:n Keski-Pohjan piirinmestaruusammunnat pidettiin Himangalla 5.6.2005: Haulikko: Miehet: 1) Janne Himanka Himanka 46, 2) Janne Härmälä Kokkola 45, 3) Kari Järvinen Pyhäjoki 42, 4) Jaakko Nousiainen Pyhäjärvi 39, 5) Mika Essel Kokkola 37, 6) Janne Haapaniemi Himanka 35, 7) Esko Saarikoski Kannus 31, 8) Jan Finnilä Kokkola 15. KESÄRAAMIS klo 19. PE 10.6. opistolle pe 17.6. To 16.6. Herättäjäjuhlamatka Saarijärvelle 8.-10.7., järj. Ti 14.6.: Raahe-Pattijoki-Saloisten Ry:n varttuneen väen vierailu Sievin Ry:llä klo 11. klo 7.05 Järviradion aamuhartaus, Huhtinen. Perjantai 10.6. klo 10 jumalanpalvelus, Parpala, Kaariniemi, SLEY:n Räyringin osaston kuoro (harj. NUORISOTYÖ Tulossa nuorten retki evankeliumijuhlille Kannukseen la 2.7. Tarvittaessa ota yhteyttä Tanja Vähäojaan, p. Kirkollisiin ilmoituksiin annettavat tiedot pyydetään antamaan seurakuntatoimistoon perjantaihin klo 12 mennessä. mennessä p. klo 9 kirkossa). Kalaja Pyhäjokialueen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus Rautatienkatu 6 C 2 (apteekin talo, käynti pihan puolelta) 84100 Ylivieska. vielä mahtuu terttu.toivonen@pp.inet.fi tai p. (08) 425 990. Trap: M: 1) Kimmo Korkiakoski Nivala 41, 2) Juhani Lauri Himanka 39/1, 3) Juha Leppänen Nivala 39/3, 4) Juha Lappalainen Haapajärvi 39/2, 5) Mika Essel Kokkola 38, 6) Janne Härmälä Kokkola 37, 7) Kari Järvinen Pyhäjoki 36, 8) Kari Teeriaho Haapajärvi 36, 9) Petri Yrjänä Kannus 35, 10) Sakari Uunila Himanka 30, 11) Esko Saarikoski Kannus 15, 12) Janne Haapaniemi Himanka 14, 13) Jan Finnilä Kokkola 7. klo 18-21. Seurat Sievin Ry:llä klo 13 (Jukka Tölli, Martti Autio). Keskiviikkona 15.6. 60-VUOTISHÄÄPÄIVÄSEURAT Laina ja Uuno Murtoinperällä Mäntyperän Saviahossa su 12.6. mennessä. Ma 13.6. kesäillan musiikkihartaus klo 19 opiston Mikaelin kappelissa, Iktys-kvartetti. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimisto avoinna ti pe klo 8.30-10.00, suljettu maanantaisin. iso täytekakku, ym). Lähtö klo 12 kunnantalolta. MESSU klo 10 kirkossa, Ari Juupaluoma, Sakari Typpö ja Sisko Hihnala. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-to klo 9-12. AAMURUKOUS klo 8 seurakuntatalolla. La 18.6.: Sievin Ry:n nuotioseurat klo 19 (Markku Kalliokoski). TIEKIRKKOPÄIVYSTÄJIEN kokoontuminen klo 19kirkossa (päivystäjiä tarvitaan, lista kirkkoherranvirastossa) MUUTA: Evankeliumijuhlien käsiohjelmaa voi ostaa kirkkoherranvirastosta, hinta 2 e /kpl. Yhteydenotot Kalajoen kirkkoherranvirastoon puh. Vapaalla: Hannu Hiekka 11. kesäkuun aikana Oili Ijäkselle p. Tarkemmin seur. Puh. Sitovia ilmoittautumisia heinäkuun aikana kirkkoherranvirastoon puh. YHTEYSTIEDOT: Seurakuntakeskus, Kirkkotie 2, p. Majoitus hotelli Moskovassa. KASTETTU: Antero Tapani Rautakoski AVIOLIITTOON KUULUTETTU: Matti Juhani Kangas ja Tiina Johanna Myllymäki JUMALANPALVELUKSET 11.6. bussimatkat, majoituksen 2 hh aamiaisineen, juhlaoppaan ja matkanjohtajan palvelut. Su 12.6. klo 18.00 Marjan raamattupiirin päättäjäiset Suvannolla (huom. Seuraavien päivien talkooajoista voit sopia Vappu Jokelan puh. PALVELEVA PUHELIN 10071 joka päivä klo 20-24. klo 18 lasten leiri 7-13-vuotiaille Kanalan koululla. 12.6. klo 10.00 Konfirmaatiomessu kirkossa, Tiekirkon avausmessu, Merja Järvinen, Sanna Jukkola, Arto Vähäkangas, leirin isoset avustaa SU 19.6. tytöt ja pojat 9-11 v. KUULUTETTU: Pasi Kalle Kortetmaa ja Niina Maria Yli-Arvo Torstai 9.6. Kukkien torimyynti (la 28.5.) Kenian lasten ja nuorten hyväksi tuotti 537 e. klo 14 – to 23.6. Oili Ijäs p. PE 10.6. mennessä p. A-rata 6,2 km (52): 1) Eino Två IS Söderby 38.00, 2) Mika Kivelä HU 39.03, 3) Eero Juola 39.08, 4) Risto Haapala KoS 40.19, 5) Eero Viitasaari 40.46, 6) Tuomas Hongell KoS 41.29. Puh. Mahdolliset muistamiset POP Reisjärvi tilille n:o 475 310-20000260 oman seurakunnan lähetyskannatuksen hyväksi. PE 10.6. Bach, Händel… TI 14.6. Perjantai 10.6. klo 13. Lapset alle (3-14 v.) 20 euroa ja aikuiset 25 euroa. yläasteella klo 14.0018.00. Käsiohjelmia saa Kulumasta ja osoitteesta www.nuortenmaailma.fi <http://www.nuortenmaailma.fi> Matkan hinta n. Mukaan omat eväät! 5-12 –vuotiaille. Ilmoitt. klo 10 messu kirkossa, Huhtinen, Heloneva, Harju, tekstinlukija Maila Pelttari. Anita Leppälä, kanttori Päivi Korkeakangas, Salla ja Milla Korhonen laulu. Raudaskylän opisto järjestää matkan, tark. Taimiautot ovat tervetulleita! Ke 15.6. Keskiviikkona 8.6.2005 Hengellinen toiminta 15 Ammunta Suunnistus Golf Rahapelit JUMALANPALVELUKSET 12.6. M20: 1) Saku Leskelä Pyhäjärvi 30, 2) Jarno Pääkkö Pyhäjärvi 28, 3) Simo Nousiainen Pyhäjärvi 26, 4) Jani Roukala Himanka 20. Su 12.6.: Seurat srk-kodissa klo 19,Martti Takala, Anita Leppälä, Tapio Saunanen. 8812 111. Kyläkerholaiset ja keskustan varttuneen väen kerholaiset tervetuloa mukaan!, klo 13.00 Aune Saukon 90-vuotisseurat Kotikartano IV:ssä, klo 17.45 Surupiirin (Satun ja Rauhan ryhmä) kokoontuminen Joonaalassa, yhteislähtö klo 17.45 seurakuntakodin pihasta, klo 18.00 Kappeliorkesteri Mariassa. JUMALANPALVELUKSET 12.6. Toimeen valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen toimen vastaanottoa. Rautionseudun Ry:n kesäseurat la 18.6. P14 (20): 1) Raunio Sami VaG 87, 2) Fors Matias KlG 87, 3) Rimpilä Jussi KoG 90, 4) Virtanen Roope LPG 93, 5) Ylihärsilä Tuukka EPG 93, 6) Oja Pekko OGK 94. RIPPIKOULU: 14.-25.6. Ota mukaan omat eväät. Ilm. M20: 1) Simo Nousiainen Pyhäjärvi 41, 2) Saku Leskelä Pyhäjärvi 39/1, 3) Jani Roukala Himanka 39/0, 4) Jarno Pääkkö Pyhäjärvi 36. klo 19 Iltamusiikki kirkossa ”Mutta suurin niistä on rakkaus”, Pirjo Mäntyvaara ja Hannu Inkeroinen. 25.-26.7. Raudaskylän kr. LÄHETYSTYÖ Ke 15.6. Klo 12 LEIRIKIRKKO ja VIERAILUPÄIVÄ Ohtakarin riparilla. Ilmoittautuminen ja tiedustelut numeroon 4118625. klo 10 KIRKKOMUSIIKKIJUHLIEN TIEDOTUSTILAISUUS ja klo 14 JOHTOKUNNAN KOKOUS kunnantalolla. Lohtajalla 7.6.2005 TEKNINEN LAUTAKUNTA SIIVOOJAN TOIMEN KOKKOLAN KAUPUNKI Keskushallinto Valmistelu koskee seuraavia katuja: Tuomitie, Leppätie ja Koivutie Kaupunginvaltuuston kokous Kaupunginvaltuusto kokoontuu kaupungintalossa, Kokkolasalissa maanantaina 13.6.2005 klo 18.00 alkaen käsittelemään esityslistassa mainittuja asioita. 044-3319848. Kirkkoherranvirasto/taloustoimisto suljettu vuosiloman takia 8.-16.6. Kotisivu: www.evl.fi/srk/sievin_seurakunta SEURAKUNNAN TAPAHTUMAT Ke 8.6.: Siioninvirsiseurat srk-kodissa klo 19, Eeva Eerola, Martti Härkönen. Katusuunnitelman valmisteluun voi osallistua teknisen palvelukeskuksen yhdyskuntateknisten palveluiden kunnallisteknisessä suunnitteluyksikössä 9. Jouko Heikkinen lomalla. Sunnuntai 12.6. Voimassaoleva passi oltava. RIPPIKOULUTYÖ Rippikoululeiri II 13.-17.6. klo 12-13 Marinkaisten DIAKONIAVASTAANOTTO rukoushuoneella. Joukkuetulokset: Haapajärvi 58 (Lappalainen, Teeriaho, Kekkonen L), Lohtaja 53 (Siirilä, Alainen, Polvi), Himanka 53 (Haapaniemi, Lauri, Uunila), Kannus 49 (Yrjänä, Saarikoski, Lauri), Pyhäjärvi 47 (Leskelä, Pääkkö J, Pääkkö V), Kokkola 44 (Härmälä, Finnilä, Essel). Seurat ry:llä klo 18.30 (Olavi Korkiakoski ja Mikko Kinnunen). Ennakkotiedoista poiketen vain yksi leiri. kirkollisissa. klo 19 maallikkokoululaisten kokoontuminen Liisa Venetjoen mökillä Rantalassa. Leirimaksut: pienempien leiri 10e, isompien 15e, sisaralennus 50%. Seurakuntamme suntio ESKO PIHLAJAKANGAS TÄYTTÄÄ 50v., Esko ottaa onnitteluja vastaan alkaen klo 16 ja ohjelma alkaa klo 18 seurakuntatalolla, ystävät, tuttavat ja seurakuntalaiset tervetuloa. klo 9.30 to 16.6. Mukaan mahtuu vielä! Ilm. Järj. NUORET: ISOSIA tarvitaan vielä leireille, varsinkin pojista on pulaa. Mukaan kutsutaan erityisesti entisiä ja nykyisiä partioperheitä päättämään vuoden toimintaa (istuinalusta mukaan). T18: 1) Pöyry Amalia ArG 109, 2) Pietarila Elisabeth ArG 136. Lähtö Kärkisen kaupalta klo 8.30 Typpö Niemeläntie seurakuntakoti klo 9.00 Vanhatie Kannus. LOMAT: Vesa Parpala 27.6-24.7. Kirkko avoinna joka päivä klo 8-20. 5.-6.7. 040 7446 961 tai Pirjo Pajunpää p. klo 19 ehtoolliskirkko ja su 19.6. Laajalahdessa. 2005 mennessä osoitteeseen: Lohtajan kunta, Tekninen lautakunta, Lokaniituntie 1, 68230 LOHTAJA. JUMALANPALVELUKSET 12.6. Pakkaaminen alkaa ti 7.6. M50: 1) Hannu Kekkonen Haapajärvi 37, 2) Kari Polvi Lohtaja 36, 3) Jouko Hietala Haapajärvi 32, 4) Mikko Lauri Kannus 31. 040 7446 961. on linja-autokuljetus, jos tulee tarpeeksi lähtijöitä. Kangaskylän koululla ma 11.7.pe 15.7. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimisto avoinna kesäja heinäkuussa maanantaina ja keskiviikkona klo 9-10 (p. Lasten ja varhaisnuorten ohjelmassa mm. Sunnuntaina 12.6. klo 13.30 hartaus Harjukodilla, Alli Pollarikoski. Siionin virsiseurat luonnon helmassa Matoharjun hiljentymistuvalla (samalla kesäillan hartaus) klo 19. Ilmoittautumiset khranvirstoon 9.6. Omaishoitajaleiri 22.-25.9. klo 9-11 EU-ruokaa virastolta. M50: 1) Olli Tuliniemi Himanka 47, 2) Hannu Koutonen Nivala 42, 3) Kari Polvi Lohtaja 42, 4) Hannu Pääkkönen Pyhäjärvi 40, 5) Hannu Kekkonen Haapajärvi 36, 6) Pentti Lindberg Himanka 15. Kinnulanrannan koululla ma 4.7.pe 8.7. Junioreita oli saapunut pohjoisen alueelta yhteensä 103 henkilöä. Mannerheimin Lastensuojelu Liiton paikallisosasto, Reisjärven kunta ja seurakunta. E-rata 8,1 km (33): 1) Mikael Salo Orient 42.29, 2) Jorma Nissilä KoS 46.50, 3) Jaakko Kattilakoski KoS 47.09, 4) Timo Hongell KoS 47.41, 5) Ville Saarela KoS 48.58, 6) Markus Björklund Botnia 49.27, 7) Tommi Viitasaari HU 49.46, 8) Samuli Saarela KoS 52.15. Sis. Kehitysvammaisten leiri Nuolisessa. 4276200. 044-7229006 ja 0447229007. LASTEN LEIRIT Aittaniemessä 7-10 -vuotiaille ma 20.6. Klo 13.30 hartaus Räyringin päiväkeskuksessa, Mauno Santala. klo 19.00 Leirijumalanpalvelus Viessojien partioleirillä Kekan majalla, Timo Määttä. 7 e, lapset 3 e, perhe enintään 20 e. Palvelukeskushartaus klo 13, diakonissa. Leikkikentät: 6.-10.6. LUENTO ”KANNUKSEN KIRKON ALTTARITAULU KULTTUURIAARTEENA” klo 19. Ilm. Lohtajalaisten omavastuu 20 e. LA 11.6. Alkavat lauantaina klo 12 kirkossa ja jatkuvat iltaan saakka, klo 18 ehtoolliskirkko, Vesa Pöyhtäri ja Rauli Junttila; klo 20.30 lauluilta, juonto Eila Kotiaho, iltahartaus Martti Vähäkangas; klo 22 nuorten ilta, Reino Heikkilä. Vierailuilta ti 14.6. Ti 14.6. klo 9-ti 21.6. Nokipannukahvit (ottakaa omat makkarat ja kahvipullat mukaan!) La 11.6. Lisätietoja ja ilmoittautuminen 17.6. messu klo 10 kirkossa, lit. klo 9.00 Aittaniemessä. Klo 19 SLEYN KESÄJUHLA Marinkaisten rukoushuoneessa, Aulis Anttila, Mikko Himanka. Ilmoittaudu 14.7. klo 15 konfirmaatioharjoitus ja klo 16 valokuvaus kirkossa. Herättäjäjuhlamatka Saarijärvelle 8.-10.7.2005. RETKI KANNUKSEN EVANKELIUMIJUHLAAN. 044-2924697 ja Elina Kinnunen. Erkki Puukko. Masan karavaanarit osallistuvat. VARTTUNEEN VÄEN KUHILALEIRI Ohtakarissa. Klo 19 Kaustisen ja Vetelin miesten raamattupiiri Luther-salissa, Mark.1. ja 18.7.-14.8., Carita Luhtasela 20.6.7.7. klo 912 Tunkkarin koululla ja klo 13-16 Polson Partiomajalla. HUOM! 1995-syntyneet voivat osallistua isompien leirille! NUORET: I-ripari alkaa pe 10.6. taloudenhoitaja. NUORISOTYÖ To 9.6. klo 19 kirkkovaltuuston kokous seurakuntatalolla. Maanantai 13.6. 0405075981. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä keskusviraston hallintoyksikössä torstaina 16.6.2005 klo 9-16. Ry:n isotseurat jatkuvat Jokikylän koululla klo 12 ja 19. KUULUTETUT Samuli Juhani Isopahkala (Kalajoki) ja Elisa Orvokki Parhiala. klo 20 kesäillanhartaus Aittaniemessä. LAPSITYÖ LEIKKIKENTTÄTOIMINTA kesällä 2005 arkipäivisin klo 12-15. klo 9 lähtien pappilassa omiin astioihin, hinta 5 euroa/litra. Hakemukset opintoja työtodistuksineen on toimitettava 21.6. Sotaveteraanien ja –invalidien sekä seurakunnan yhteiset leiripäivät Aittaniemessä, ilmoittautumiset 8.7.mennessä khranvirastoon. OMAISHOITAJIEN KOKOONTUMINEN klo 13 seurakuntatalolla, mukana Ari Juupaluoma ja Leena Erkkilä. Kalajan koululla ma 20.-to 23.6. 0447229007. LA 2.7. Ma 13.6. Tervetuloa mukaan! HAUTAAN SIUNATTU: Toini Annikki Junttila 79 v. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS, Ylivieska, ajanvaraus p. Kirjeessä tarkemmat tiedot ja ohjeet leiriä varten. Varttuneen väen retki Kannukseen to 16.6. Petroskoin kirkon perustukset rakennettu. Matkan hinta 20 /hengeltä. Louetin leirimajalla. P16: 1) Markus Järvinen Pyhäjoki 35, 2) Väinö Pääkkö Pyhäjärvi 34. 0503202 573. 20.-23.6. Palveleva puhelin 100 71 joka päivä klo 20-24. Otamme vastaan arpajaisvoittoja evankeliumijuhlien lähetysarpajaisiin (pika-arpajaiset). Nivalassa. Tiedustelut p. Kirkkoherranvirasto avoinna ma klo 8-12,ti klo 13-17,ke,to suljettu, pe klo 10-12. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. seurakunta>. Seurakuntamme kiintiö retkellä on 10 paikkaa. 425990. P12 (9): 1) Palola Jarno KlG 66, 2) Nyman Anton VaG 74, 3) Kukkonen Juhana OGK 75, 4) Yli-Jaskari Joonas LPG 82, 5) Airaksinen Olli VaG 86, 6) Sjöblom Niclas VaG 86. mennessä Salme Heikkilä puh. Palvelukeskushartaus klo 13, diakonissa. mennessä puh. klo 14-18 ja ke 15.6. 25.-27.7. M 70: 1) Uolevi Niemi Lohtaja 36, 2) Eeli Keskustalo Ylivieska 33. Su 12.6. 877 356 tai 040 7545 147. LOHTAJAN KUNTA julistaa haettavaksi Lisätietoja antaa palvelupäällikkö Kaija Märsy p. Ilm. (Leppälahden koulun remontin vuoksi pyydetään leppälahtisia menemään lähimmälle leikkikentälle). 7729900. Kolehti Petroskoin ystävyysseurakunnan kirkon rakentamiseen. Kastettu: Kätlin Maria Pihlainen. 22.6.2005 välisenä aikana. Sijaisena khra Rantamäki, puh. 425 990, osoite Rautatiekatu 6. kyydit, majoituksen 2 hh aamiaisineen, juhlaoppaan ja matkanjohtajan palvelut. TULOSSA Pe 10.6. Perjantai 10.6. Lähtö seurakuntakodilta klo 16. Saarisella. NUORISOTYÖ PARTIO: Lippukuntaleiri Pitkäjärvellä 14.-16.6.2005.Ilm. Reisjärven kr. Päivän aikana pelaillaan, leikitään, askarrellaan tai värkätään muuta mukavaa. MUSIIKKI: Ke 8.6. MUSIIKKI Musiikkityönjohtokunnan lauluharjoitukset to 9.6. Edestakainen matka 20 euroa, ilmoittautuminen 5.7. Seuraravintola srk-kodissa molempina päivinä. 0504043 736 tai Irmeli Mäkitalo-Koski-Vähälän kanssa, puh. toimintakanavia, musiikkiohjelmaa, Meidän Messu. klo 19 kesäillanhartaus kirkossa, Huhtinen, Harju. klo 13.00 Varttuneen väen tapaamispäivä Puuhkalassa. 14.-16.7. Virret:502; 135; 260: 1-3; 235: 1-3; 319: 1-; 236; 237; 228; 517: 1-2. Kesäillan hartaus kirkossa klo 19, rov. Su 12.6. toimintakanavia, musiikkiohjelmaa, Meidän Messu. (08) 4276200. Kanalan koulu 9-11, kk.n koulu 12-14.30; 27.6.-1.7. Kirkon Ulkomaanavun avustustilit ovat: Sampo 800018-223340, Nordea 157230-500504 ja Okopankki 572302-10021551. Viessojat tarjoaa nokipannukahvit kirkkoväelle (istuinalusta mukaan) SU 12.6. Voit hakea elintarvikepaketin käyttöösi diakoniatoimiston aukioloaikoina ti-pe 8.30-10.00. Herättäjäjuhlille Saarijärvelle tehdään päivän matka lauantaina 9.7. klo 10 hautausmaan kukkapäivä. tytöt ja pojat) ke-pe 29.6.-1.7. Klo 20 kesäillanhartaus Aittaniemessä. MUUT To 9.6. 13.-17.6. Toimen sijoituspaikka on vanhainkoti Lepola Marinkaisissa. LAPSET JA NUORET: Päiväja Perhekerholaisten valokuvat ovat haettavissa virastosta aukioloaikoina (ma-to klo 10-14). SU 12.6. NUORTEN KESÄ ”Ihmeitä maailmaan” Ryttylässä. HAUTAAN SIUNATTU: Eino Olavi Simola 77v To 09.06. Klo 19.30 NUORTEN ILTA Ohtakarin riparilla. 08-7729900. Halonen. klo 10-14.30 VARTTUNEEN VÄEN VIRKISTYSPÄIVÄ Konttilassa. P16: 1) Väinö Pääkkönen Pyhäjärvi 27. LÄHETYSTYÖ JUHANNUSHERAA myydään 21.23.6
Osa 3/10: Kalastajakylän nikkarit. Mikä puutarhassa kukkii. 3755330 15.00 Tv-uutiset. 99427 17.50 Alueellinen uutislähetys. 2375412 18.05 Salatut elämät. 38088 21.10 A-studio: Kesävieras. 6.40 Slovenialainen keittiö. Yhdysvalloissa on kolmasosa väestöstä ylipainoisia. Mutta vielä on joitain palveluja jäljellä: vessassa, parkkitalossa ja huoltoasemalla. 936069 23.00 Diili. 283514 14.55 Beyblade. 9315427 20.27 Keno ja Ässä-arpa. Kai ryhtyy taisteluun tohtori K:n kanssa liittoutuneita Kuningasta ja Kuningatarta vastaan. Tuotanto: Granada TV. 3941953 23.25 Tv-uutiset. 5778953 18.36 Luontohetki: Voittoisat isät. Tänään käydään isojen keskiaikaisten taistelulaitteiden, Trebuchetien kimppuun. Stereo. Englantilainen sarja. 6954779 12.35 STOP. Tuon ikäisenä. 60866 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 672224 00.20-01.00 Mikämikä-tvpeli. 919392 19.30 Sisustustesti. Uutiset ja sää puolen tunnin välein alk. Teksasin Houstonia pidetään Yhdysvaltain lihavimpana kaupunkina. Millaisia kohtaloita kätkeytyy räjähdysmäisesti kasvaneen laittoman siirtolaisuuden taakse. Juontajina Nuutti ja Titte. 219175 17.00 Sähkeuutiset. Hän pitää Alia syyllisenä vaimonsa kuolemaan. Tulosruudut 7:n ja 8:n uutisten jälkeen. 7380953 21.00 Urheiluruutu ja V5-ravipeli. Stereo. 497595 20.50 Jalkapalloilua: MM-karsintaottelu. 7348798 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Keskustelu alkaa pääministeri Matti Vanhasen ilmoituksella, jossa hän käsittelee EU:n ajankohtaisia asioita Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten jälkeen. Intiaanikesä. Suora lähetys eduskunnasta. Hank ei hyväksy äitinsä ja Alin avioliittoaikeita. Ketunleipää tarjoilee Tonnikalameren majakan ja uusi ystävämme Valle Valpas esittäytyy. Selostus Tapio Suominen. Hormoneja helvetistä. 1747798 18.20 Matkalla Suomessa. Uusinta. Stereo. 9.20 Omin päin kaukomaille, vieraana The Matka -kirjan kirjoittaja Merja Pyhälä. 176885 07.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 1284934 18.35 Uutisotsikot. Osa 2/13: Eemeli soppakulhossa. 1013779 11.40 Etsi viisi virhettä. Lähetys Helsingin uimastadionilta. 8.15 Suuri seikkailu. KESKIPOHJANMAA 16 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Jere Viivi & Wagner B. 2668069 14.55 Skabadabaduu!. Stereo. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 8.49 Everest-retkikunnan paluu Suomeen. Vastaehdokas jatkaa: 0700-7-1502 / tekstaa 2 numeroon 17106. 8.55 Suosituimmat kahvijuomat juuri nyt. Stereo. 3121793 06.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. Äänestä ja vaikuta! Päällikkö jatkaa: 0700-7-1501 (0,66 Ç + pvm) / tekstaa 1 numeroon 17106. 437243 06.00 Tellus-tietovisa. 6675392 16.45 Ruokala. Itä-Uudellamaalla seilataan jaalalla, tutustutaan ulkoluotojen hylkeisiin, sukelletaan kultakaleerille ja ihmetellään jatulintarhaa. 2536885 20.30 Sillä silmällä. Tällä kertaa selvitetään, mitkä ovat maailman parhaat toimintalomat. Itsepalveluyhteiskunnan tilaa pohditaan Suomen vanhimmassa yleisessä saunassa Pispalassa. Katoavien palvelujen maa. Virtanen Mustanaamio. 31374779 10.00 TV2: Summeri. Suomi Hollanti. Viimeinen illallinen. 260663 21.00 Todistettavasti syyllinen. 7.20 Paperinvalmistuksen tulevaisuus Suomessa. Välimerellä sijaitseva Ibizan saari on muodostunut käsitteeksi klubikansan keskuudessa. Kirjailija Sofi Oksanen vaeltaa Helsingin Kallion antikvariaateissa ja kertoo työstään ja intohimostaan goottiuteen. 8.41 ja 9.05 Ruokala: Paras grilliruoka -kilpailun voittaja. Afrikkalaisesta luonnonpuistosta löytyy erilaisia isiä. Stereo. 275601 15.25 Suuri Seikkailu 2005. 224773 17.55 Voittoputki. Suomi Hollanti. Ohjelmassa käydään mm. lumilautailemassa Kalliovuorilla, kokeilemassa liitovarjoa Alpeilla, tutustumassa Floridan soihin ja vaeltamassa Thaimaassa. Panttivanki. 6.45 Kunniavelka virolaisveteraaneille. Malia luo periamerikkalaiseen makuuhuoneeseen eleganttia ranskalaistunnelmaa. 2115392 15.50 Rakkaat siskot. 7933408 17.45 FST: BUU-klubben: Vaahteramäen Eemeli. Stereo. Amerikkalais-kanadalainen rikosdraamasarja. Brittiläinen dokumentti tutkii, mitä on tämän ylipainoisuuden takana. Kain kosto. 6338557 06.25 Huomenta Suomi. Työpaikalla ihastuneet Mika ja Kirsi luottavat hääjärjestelyissä Suomen Fab5:iin. Kaksiosaisessa dokumentissa käydään nimekkäimmillä klubeilla ja tavataan joukko dj-maailman suuria nimiä, mm. 6903309 16.40 Päivien viemää. Hoitamaton Tsunamin jälkihoito. Pussiruokaa. Tuotanto: GTV/TF1, Ranska. Toimintalomat 1/2. 254682 17.05 Melrose Place. Hitler liitti Itävallan osaksi Saksaa vuonna 1938. 3946069 20.05 Kotimaan kasvot. Eduskunta keskustelee EU:n uusista ongelmista ja koko unionin tulevaisuudesta. Yhteiskunnan vihollinen. Tuotanto BBC. 2932137 23.45 Kokemuksia sodasta: Schleich – Itävallan Schindler. 826663 13.00 Maali!. Osa 13/20: Talo myytävänä. 9813021 10.15-11.12 Holby Cityn sairaala. Uusinta, ensies. Isiä ja tyttäriä. Stereo. 9.10 Aamuvenyttelyt. Natsit halusivat puhdistaa valtakuntansa juutalaisista, mutta itävaltalainen Josef Schleich auttoi tuhansia pakenemaan maasta. 523779 08.00-08.30 Mobiilipeli: Blockate. Alueuutiset, Digi TV2:ssa Uudenmaan uutiset. Pelaa juontajaa vastaan omalla matkapuhelimellasi! 673250 13.30 Rap-stara. Stereo. Tulipalo. 3090972 23.35 Kulttuuriuutiset. Herkkuja herkuille. Ohjelmassa suunnataan helsinkiläiseen siirtolapuutarhaan, jossa puutarhaa on hoidettu varhaisesta keväästä. 69934 20.55 Vikinglotto. Uusinta. Kirkkonummelaisessa puutarhassa yhdistyvät tasokas kivirakentaminen ja luonnonmetsä. Ruotsi Suomi. 1988576 15.55 TV2: Summeri. 6533576 22.30 Suuri Seikkailu 2005. Paremmin tässä onnistuva joukkue, Ukko tai Louhi, välttää torstain Linnakäräjät. 22595 11.00 Jytäkytät. Blackpool, Englanti. Kesto 106 min. Tyttöjen ilta. Rauman merimuseo. Työntövoimaa ja oveluuttakin tarvitaan tiistain Taalerikilpailussa ”heiluripeitsessä”. Uusinta. 356083 00.05 Ehdonalaiset (K15). Kuvasuhde 16:9. Mikan hääpukuun haetaan uutta otetta ja karjalanpaisti saa kyytiä häämenusta. 4476804 14.25 Oikeuden puolesta. 13972 19.05 Ulkolinja: Laittomat siirtolaiset. Osa 2/2. 25.12.1999. 9331576 00.30-00.40 Euronews. Uusinta, es. 4227750 10.10 Tv-uutiset. 12513885 08.35 Ihana aamu. 8.20 Kapellimestari Atso Almila. USA 2000 4141576 23.45 Myöhäisuutiset ja sää. 7.50 Studiossa kansainvälisesti palkittu suomalaissairaanhoitaja, 8.15 TaruTV, 8.25 Niilo Nokkela: Tuulinen päivä, 8.48 Helsinki Jazzin uusi tuleminen 81077717 09.15 Sydämen asialla. 8124311 18.25 20 parasta paikkaa. Sukeltajasankari Miikkulaisen paluu arkeen. 25.5.1994. Jamie laittaa naudanliha-carpacciota, mereneläväpastaa ja limetti-basilika-sorbettia mallityttövierailleen, jotka maineensa vastaisesti ovatkin kovia syömään. 1774773 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Stereo. Uusinta. Kirjailija Sofi Oksanen vaeltaa Helsingin Kallion antikvariaateissa ja kertoo työstään ja intohimostaan goottiuteen. 82972 18.15 Kakkosen kesäsää. Annie on kolmen lapsen äiti ja leski, jolla on harvinainen lahja: selvänäkö. Ranskalaishenkinen makuuhuone. Uusinta. 595 20.30 Tv-uutiset ja sää. Stereo. Selostus Tapio Suominen. Englantilainen dokumenttisarja. 8132576 18.30 Salatut elämät. 36972 11.25 Angela Anakonda. Kaikkia kiinnostaa omien geenien menestys. 5563717 21.50 Tv-uutiset. Tuotanto Filmaattiset Oy. 2053021 00.00 Vikinglotto ja V5. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 4052798 22.00 Kymmenen Uutiset. Huutokauppa. 8068069 20.20 Kyllä isä osaa. Mubbs saa harmia kerrakseen, kun hänen yhden yön naisseuralaisensa saapuu miesystävänsä kanssa sairaalaan kohdun poistoa varten. 4540359 13.35 Ajankohtainen kakkonen. 4980798 23.50 IS Urheilu-uutiset. Kesärenki ja Outi Mäenpää laattahommissa. 86866 17.40 Viittomakieliset uutiset. 6.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein, 7.45 ja 9.05 Morgonnytt, 9.10 News in English, 6.15 Kuntotalkoot, 6.20 Välivuosi aupairina, 6.48 Suomalaisen sinkun muotokuva, 7.18 Mistä EU:lle uusi suunta. 55953 15.03 Pääministeri selvittää EU-asioita eduskunnalle. Tiedä ja ole nopea, tule mukaan Voittoputkeen! Voittajille jaossa mukava summa euroja. 910021 20.00 45min Special: Amerikan lihavin kaupunki. 3878330 09.30-10.25 Kotijoukot. Phil. 187137 19.25 Päivän sää. 6.30. Erikoislaatuinen kyky tulee tarpeeseen, kun Annien poikien opettajan tyttöystävä katoaa salaperäisesti. Japanilainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Timo Koivusalo. Kevään viimeisessä jaksossa astutaan avioon. 21243 22.50 Jalkapalloa: Naisten EM-turnaus. Selostus Olli Ikäheimo. 236392 21.55 Vikinglotto. 5084644 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Keskiviikkona 8.6.2005 . Jotakin virkistystä on nyt löydyttävä tähän urautuneeseen avioelämään. Mainio Angela Anakonda jatkaa luokkatovereineen värikästä kouluelämäänsä. Jokainen voi olla rap-stara! 998595 13.55 Voittoputki. Olympiastadion, Helsinki. Olympiastadion, Helsinki. Refereras i flerljud av Ilse Klockars. Unelmahäitä vietetään tunnelmallisessa holvikellarissa. Paras herätys kesäpäivään. Tyräahon pikkukylän elämä mullistuu, kun onnellisesti avioituneet kauneussalongin omistajatar Kaisa Kuovi ja poliisi saavat esikoisensa. 99330 18.15 FST: TV-nytt. 5756373 01.00-01.35 Legendaarinen Ibiza. José Padilla, Paul Oakenfold, Erick Morillo, Pete Tong, Sven Väth ja DJ Orkidea. 5847866 17.30 Dr. 697663 15.20 Jamien keittiössä. 549137 20.20 Nelosen sää. Tv-ohjaus Jouko Jarva ja Jukka Ahonen. Nickin äiti on päättänyt voittaa kersantti Blaketonin sydämen. Pankkikeikka. Uusinta. Pitkien tutkimusten jälkeen suoritetaan pidätys, mutta onko oikea syyllinen saatu kiinni. 8744583 15.50 Felicity. 2935224 23.40 FST: Kvällsnytt. 727953 22.20 Tulosruutu. Englantilainen dokumenttisarja. Kotiin Fab5 loihtii romanttisen yösijan 829330 21.30 Elokuva: The Gift – enne (K15). 944717 21.35 Kolmoismurha Provencessa. Lisäksi tavataan Ibizalla työskenteleviä ihmisiä ja kuullaan paikallisten kommentteja saaren arjesta. Suomesta on tulossa pikkuhiljaa itsepalveluyhteiskunta. Myrkkyä. Sammakkoisä suojelee satoja poikasiaan. Paras herätys kesäpäivään. Kun kissa on poissa. 4268021 18.45 Pekko ja muukalainen. 479359 19.00 Seitsemän Uutiset. Ihanan Aamun ruokaosuuden toinen esitys. James joutuu tukalaan tilanteeseen, kun hänen vankilaan passittamansa taparikollinen palaa kuvioihin. Impala-antilooppi ei edes pääse isäksi ilman taistelua. 918663 20.00 Kahdeksan uutiset. 7.50 Turkulaispariskunnan merimatka maailman ympäri. Kolme ässää löytää Saastamoisen onnenluun ja Viserrä viittoen laulaa varpaista. 4576 06.30 YlekaX. 4005779 16.55 Muumilaakson tarinoita. 67040 15.10 Tänään otsikoissa. Amerikkalainen sarja. 5430330 19.30 Dharma & Greg. Naiset tulevat hulluiksi hormonien heilahdellessa kuukautisten ja vaihdevuosien takia, ja heidän avioliittonsa natisevat liitoksissaan. Refereras i flerljud av Chriso Vuojärvi. Paviaani-isä puolustaa perhettään raivokkaasti. Tv-ohjaus Jouko Jarva ja Jukka Ahonen. Maikkarin parhaat pelit nyt samassa paketissa. Stereo. 906408 19.15 Kauppalehden talousuutiset. 3987205 17.25 Nelosen uutiset ja sää. Vaarantavatko venäläiskoneet lentoturvallisuuden Suomenlahdella. 72682 17.10 Puutarhaunelmia. 7.40 Pekka Halonen Retretin kesätähtenä. Ytyä liittoon. Tiedä ja ole nopea, tule mukaan Voittoputkeen! Voittajille jaossa mukava summa euroja. 457866 20.00 Antiikkia, antiikkia. Häviäjäjoukkue joutuu tyytymään siihen, mitä torikärryistä löytyy voittajajoukkueen ostosten jälkeen.Toinen esitys. Foliopussissa syntyy ateria helposti tottumattomaltakin. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Rami isännöi studiolla. Refereras i flerljud av Chriso Vuojärvi. Kylään muuttavat uudet asukkaat saavat vihamielisen vastaanoton. 142525 19.00 Lavalla Jamie Oliver. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. 6510311 22.00 Jalkapalloilua: MM-karsintaottelu. 968514 23.55-00.50 NYPD Blue
18.15 Late Night with Conan O’Brien.Toinen esitys. Uusinta. 20.03 Sää. 23.15 Oddasat. Sillä silmällä ke 335 000 4. 00.00 Uutiset ja sää. ti 473 000 TV2 1. 19.45 13 svenska fotografer. la 256 000 9. 23.35–1.10 Seriestart: Napoleon. Tuotanto Euronews. Parasin ohjaajankäsistä alinomaa lipsahteleva tarina ei ainakaan lisää houkutusta. 15.10 Kultakuume. 7.05 Aamuhartaus. Kolme viikkoa sitten Pearly Hill voitti keulasta. Saamenkieliset tv-uutiset. Katsaus päättyvään uutispäivään. 20.30 Veterinärerna. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 0.00 Pookin yö-aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 7.00 Uutiset 7.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamupäivää 9.00 Alueuutiset 9.10 Kohti aamupäivää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.10 Ajankohtaista aamupäivää jatkuu 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivästudio 13.00 Alueuutiset 13.10 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.10 Toiveiden tunti(173191, 2e/viesti) 16.00 Uutiset 17.00 Alueuutiset 17.05 Kohti iltaa Pookin aalloilla jatkuu 18.00 Talousuutiset 18.05 Pookin aalloilla-kotimaisen musiikin tahdissa Alueuutiset 19 20 21 22 23 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Raamattu kannesta kanteen. 06.15 Aamuhartaus. Päiväkohtaista tietoa Veikkauksen peleistä ja pelituloksista. 12.00 Urheilun iltapäivä (chat): vieraana Tapio Perttunen 13.00 Urheilun iltapäivä: Täällä Pasila ja SLU (suora). 4.30 Köket. Miltä urbaani tuntuu. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 00.05 Nattklassiskt. 21.00 Moottoriurheilu: MotorStars. 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 18.05 Kulturradion: Rapido. 21.00 Urheiluruutu ja V5-ravipeli. 00.05 Yöklassinen. Tanssijat ja koreografit saivat haasteen: kuinka tehdä tanssiteos, joka toimii myös televisiossa. 11.00 Uutiset ja sää. 11.00 Musiikkiklubi: Alexis af Enehjelm (1886-1939) – tenori, säveltäjä, reportteri ja kirjailija. 15.00 Uutiset ja sää. 20.20 Ekonominyheterna. Gavin Eslerin vieraana kapellimestari ja pianisti Daniel Barenboim. 20.00 Euronews. 18.00 Antiikin keksinnöt. Kasvatus jää yksin isän harteille. Kuka hallitsee tulevaisuudessa maailman tekstiilimarkkinoita. 12.55 Maakuntaradio. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Aamun Radio/Sari ja Kimmo 10.00 Radio Novan päivät/Maria Leppänen 14.00 Radio Novan iltapäivät/Ile Jokinen 18.00 Radio Novan illat/Kati Hyttinen 19.00 Mitä kuuluu Marja-Leena?/Minna Ottavainen 20.00 Radio Novan illat/Kati Hyttinen 22.00 Radio Novan yö Kaapelikanavat Katsotuimmat Digikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA . Katsaus päättyvään uutispäivään. 08.55 Urheiluradio. 07.50 Aamuhartaus. Tuotanto: Dimedia Filmituotanto ja TipArt. 23.15 Regionala nyheter. 23.35 Lähikuvia Kiinasta 2/10. 14.55 Yleisurheilun arvokisamitalistit: Risto Kuntsi. Tuomas & Juuso... ??. 17.30 Päivän peili ja sää. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.31 YleX Aamu. 22.50 Studio: Damer EM 2005. 03.02 Yöradio. Antiikin myrkyistä nykyajan ruumishuoneelle. Antiikkia, antiikkia ke 553 000 8. 19.00 Aktuellt. 13.30 Peliputki: Monsteri. 17.30 A-studio. Haastattelussa Tony Campolo. 16.10 Maakuntaradio. 12.05 Hilpeästi hanurilla. 10.00 Eläinkuoro. 11.30 Hem till gården. 03.00 Uutiset. Kevään Oscar-voittaja Hilary Swank ei vielä tässä vaiheessa saanut näytön paikkaa, vaan joutui esittämään Keanun tyttöystävää. Suomen Liikunnan ja Urheilun (SLU) Reilu peli esittelee urheilevia nuoria ja suomalaisia urheiluseuroja. 19.50 Hämeen uutiset. 17.00 Uutiset ja sää. 22.10 Kultakuume. 19.30 V5-ravit Vermo. Osa 2. 07.53 Maakuntaradio. 12.03 Pravda 14.00 X3M-Nyheter. 18.50 Merisää. Siksikin yksinhuoltajaisien rooli sarjassa ei voi olla sattumaa. 06.25 Nousutahdit. 18.00 Aktuellt. Subimainen soittovoitto-ohjelma. Intialaisten vahvat hengelliset perinteet saattavat vaikuttaa oudoilta, mutta on hyvä muistaa, että länsimaalaisille tutumpien uskontojen uskomukset kuulostavat hindujen korvissa vähintäänkin yhtä omituisilta. SLU (Suomen Liikunta ja Urheilu). Suora. Vaikka ohjelmassa katetaan toinen toistaan houkuttelevampi grillipihvi, hampurilainen ja ranskisannos, ei tällä kertaa tee yhtään mieli sännätä mainoskatkolla jääkaapille. MTV3 klo 20.00 Tuija Heikkilä Lautaselle ei jätetä mitään Missä on äitipöllö. 15.30 Maali!. 01.30 Kulttuuriuutiset. Giovanni Ribisin hitaanpuoleinen haalariheppu on jo moniulotteisempi tapaus, ja Greg Kinnear jatkaa Gary Colen kanssa listaa. ?. 19.03 Musica nova Helsinki 2005: Diotima-kvartetin konsertti. Jutustele, kysy, kommentoi! SubTV Uutuussarja Näkijä on läiskinyt menestyksellä samaan nippuun henkimaailman asioita ja murhajännäriä. MV. 23.0500.00 Golf: European Tour Celtic Manor Wales Open -kooste. 22.55 Novosti po-russki. 23.03 Löpsedeln. Veljensä vartija. 10.03 Myrkkyradiaattori. Tulosruutu ma581 000 6. Tuotanto BBC. Urheiluruutu su 600 000 4. NBA Action esittää maailman mielenkiintoisimman ja kovatasoisimman koripalloliigan, NBA, kuluneen viikon parhaat suoritukset ja kiinnostavimmat kasvot sekä kertoo tärkeimmät puheenaiheet. Keskiviikkona 8.6.2005 Radio & TV 17 Eurosport 9.30 Urheilu: VIP Pass. Tuotanto: Timo Hakala, SportUp Finland Oy. Ei sarjan suosittu yhdistelmä tietenkään mikään uusi oivallus ole. 18.00 NBA Action -makasiini (u). 15.00 Uutiset. 9.00 STT:n uutiset ja sää. 23.30 Lotto, Vikinglotto och Joker. 16.35 Ritari Ässä. tack för idag. 2/6.Uuden suurvallan käyntikortti.20.55 Jazz1. 16.10 Aspiranterna. Ruotsi-Suomi 22.55 Urheiluradio/Jalkapalloilua. 07.15 Maakuntaradio. On arvioitu, että Varanas saattaa olla maailman vanhin kaupunki ikiaikaisine kujineen ja rakennuksineen. 8.00 Talousuutisia. Yle24 04.00-16.59 Teematieto. Osa 8/8 (u) 21.15 Elävä Jumala toimii. 3.20 Sista delen: Cagney & Lacey. Kouluruokailussakin raha ratkaisee, sillä koulujen juomaja roskaruoka-automaatit takaavat oppilaitoksille sievoiset tulot – viis siitä, että lapset ahmivat päivittäin turhia kaloreita. 17.00 Pelistudio. 13.03 Sää. 21.00 Uutiset. Toimittaja: J-P Rättyä. 24 ti 568 000 10. Urheilukanava 06.00 Ykkösen aamu-tv. Yleisurh. 10.25 Maakuntaradio. 20.20 Biberin messu Bathin katedraalissa. 1.05–1.35 Existens. Stereo. Vastausta ei tule ainakaan ensimmäisten jaksojen aikana. 09.05 Sää. 02.02 Yöradio. 20.30 Pietarin myytti. Osa 10 10.30 Ajankohtaista taivaasta. 24.00 Nyheterna och vädret. 20.04 Suomi tietää. Nuokkuessani Timo Koivusalon Irwinja Sibelius –leffojen äärellä, tulin huokaisseeksi, että ”olisi tehnyt vain lisää niitä Pekkoja”. 20.00 Crash Palace. 22.45 GOD TV 06.10-08.30 Polttopallo. 21.40 Per Spelman. 19.40 Slut för idag. 20.25 Urheilu-uutiset. 17.25 Ritari Ässä. . 11.00 Soittomania. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. E: Kuusi päivää... 19.55 Minifixat. 12.00-12.09 Euronews. Meidän ulkopuolisten on vaikeata löytää motiivia edes yrittää tunkea sekaan. 11.00 Maali!. 23.00 Aktuellt. 23.03 Naisten jalkapalloilun EM-kilpailut: Ruotsi – Suomi. 18.35 Golfin naisten Euroopan kiertue: BMW Ladies Italian Open. 21.03 Sportradion. 17.05 Maakuntaradio. 18.03 Suomi tänään. 00.35 South Park. su 521 000 6. Golfin Euroopan kiertueen Celtic Manor Wales Open -kilpailun huippuhetket. Mutta eivät Houstonin kokosuperlatiivit siihen lopu: sen kyseenalainen kunnia on olla Amerikan lihavin kaupunki. 06.05 Sää. Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita. Uusinta. 18.55 Suomi tänään. E: Tappava seitti ke 322 000 5. Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 0:00-05:00 Iskelmän yö kevyen musiikin klassikoita 05:00-06:00. 12.15 Maakuntaradio. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. 17.00 Rapport. 19.55 Urheiluradio/Naisten jalkapalloilun EM-kilpailut. 17.55 YLE news. Lopulta saatavan yllätysratkaisun heppoisuus kampittaa väkisinkin elokuvaa, mutta Blanchett ja Ribisi pitävät virettä yllä näyttelijäpuolella ja ohjaaja Sam Raimikin intoutuu hetkittäin. 19.20 Aftonandakt 19.30 Radiodoktorn 20.30 Leonardo – samtal om populärvetenskap. 13.40 Dagens rätt. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 Anne och A-laget. 17.30 Päivän peili ja sää. 12.00 X3M-Nyheter. Pikku Kakkosen keskiviikkoihin hankittu englantilainen piirrossarja Valle Valpas (Wide eye) herättää heti kysymyksen. 07.00 Aamun peili ja sää. Valle Valpas on kotimaassaan ollut ilmeinen menestys. 08.00 Mobiilipeli: Blockate. Suora. 11.55 Urheiluradio. 21.30 Gazell – en underjordisk jazzrörelse. 08.35 Astronautti 3. 10.00 Iloa arkeen Joyce Meyer. Lähde: Finnpanel OY / TV-mittaritutkimus. 12.00 Om barn – Dokumentär Textat på arabiska. 15.00 Tv-uutiset. Teho-osasto to 722 000 3. 20.00 Uutiset. 13.00 Uutiset. 23.55-03.59 Teematieto. Brittien vakavasta suhtautumisesta Valle Valppaaseen kertoo sekin, että esimerkiksi Jane Horrocks (muun muassa Todella upeeta) kuuluu alkuperäisääniin. ??. 09.00 Zoom. 14.00-14.09 Euronews. 20.20 Itä-Suomen uutiset. 12.15 Ajankohtaista aalloilla. 23.45 Pilvien matkassa. MV. 21.30-21.54 HARDtalk Extra. Sarjan hahmoihin kaipaisi lisää erottuvia ominaisuuksia. Esitt: Solveigin... 12.30 Jalkapallo: MM-karsinta. Hindut uskovat, että jos Varanasissa heittää ihmisen tuhkan tai ruumiin jokeen, kuollut saavuttaa mokshan, taivaallisen olotilan. 14.00 Nyhetsmorgons bästa. 4.55 Köket. 02.35-06.00 Sub chat. 13.00 M-studio. Loman käytöstä loman viettoon. 12.15 Urheilu: Wednesday Selection. 0.25 Kulturnyheterna. Georgialaisen pikkukaupungin selvännäkijä, yksinhuoltajaäiti Annie saa etiäistietoa paikkakunnan rehtorin nuoren morsiamen karmeasta kohtalosta. 01.35-06.00 Polttopallo. 23.55 Urheiluradio/Jalkapalloilua. 05.50 Merisää. Suora. Poissa tolaltaan. Osa 8 18.45 Elämän ankkuri: Vuorisaarna 19.00 jKr. ma628 000 7. 6.10 Köket. Peltsi ja Juhalahti. 10.00 Nimipäivät. Yhdysvalloissa kolmasosa väestöstä on ylipainoisia, Houstonissa peräti kaksi kolmannesta ja 35 % koululaisista. 19.05 Lokala nyheter. 14.25 Maakuntaradio. 17.00 Vuoroin vieraissa. 19.03 Suomi tänään/LuontoSuomi. Ohjelman voi kuunnella neljällä eri kielellä: englanniksi, saksaksi, venäjäksi ja ranskaksi. 19.00 Uutiset ja sää. Pallo Hallussa... 09.00 Kultaa ja hopeaa. 09.45 Amerikkalaisia puheenvuoroja. 11.00 Juegos. 15.35 Soittomania. 23.00 Uutiset. Psykologin usko. 00.00-00.35 Uutispäivä. Soppamies to 561 000 NELONEN 1. Mikä on kaupunki. 17.10 Dolda kameran. Roolipeli. 14.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. Stereo. 12.15 Katapultti 2. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 18.00 Folklorefest i Veliko Turnovo. 2.55 Veterinärerna. 15.15 Matiné: Vinddriven. 18.45 Uutiset. 18.00 Jalkapallo: Välierät, kv.turnaus, alle 21v, Toulon. 13.10 Hem till gården. 18.03 X-ryhmä 21.00 Kitarama. 22.00 Jalkapallo: Ruotsi – Suomi, EM, naiset, Englanti. 23.50 Kulttuuriuutiset. Keanu Reeves. 18.03 Bumerang 20.00 Aspiranterna. ti 509 000 7. 09.00 Subin aamu: Miika ja Anitta. eliittikisat su 492 000 9. 11.55 Melrose Place. Kuitenkin Baltian maissa tuo päivä muistuttaa monia Venäjän miehityksen alkamisesta ja Latviassa SS-joukoissa taistelleita pidetään isänmaan ja itsenäisyyden puolustajina. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Kuva: Nelonen/Tiedotus Hindujen pyhä joki, 2 700 kilometriä pitkä Ganges virtaa Himalajalta Bengalin läpi Bengalinlahteen. 17.30 Itämeri jääkaudelta EU-aikaan. Kaksoisolento, osa 2/2. Piirrosjälki tekee sympaattisella tavalla eroa tietokoneanimaatioon. 16.15 Polttopallo. 18.20 Hermes på vita duken 19.00 Aktuellt. (85 min, E) Subtv klo 21.00 Musta mies Tyräaholla Tunnustan. 23.50 Studio: Damer EM 2005. 21.04 Jalkapalloilun MM-karsintaottelu Suomi – Hollanti. Käsikirjoitusta pusaava filmifriikki Danny kohtaa unelmiensa tytön (Katie Wright) ja huomaa, että höltsillä puheilla käy paitsi flaksi, myös ojankaivuu omalle polulle. 01.50 Farscape. 19.30 Kalle och hans nalle. 16.00 Uutiset ja sää. 21.30 Mitt i naturen. Siitä todistaa ainakin se, että sarja on poikinut oheistuotteita: videoita, dvd-levyjä, kirjoja ja pehmoleluja. 05.40 Tänään 50 vuotta. Stereo. Kuolevien ja kuolleiden puolesta rukoillaan herkeämättä. 21.00 SubLeffa: Casanovasta Poikaystäväksi. 10.45 Golf: Asian Tour Weekly. E: Panic Room su 379 000 3. 19.00 Keno. 20.30 Lugna kocken. 22.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. A-studio ma708 000 5. Päivittäinen suora veikkausja ravipeliohjelma. Kompuroiva mies (u) 19.45 Kanavanvartijat (u) 20.00 Vanha Testamentti avautuu. 18.25 Oddasat. 19.20 Jeopardy! 19.50 Vädret. 22.00 Uutiset ja sää. Stereo. 22.25 A-ekonomi. Miettinen. Sekin perustui huolelliseen tutkimustyöhön siitä, mikä mahtaisi pitää kaikkein pienimmät katsojan ruudun äärellä. 15.05 Maakuntaradio. 11.00 Pastorin pulpetti 11.30 Syvällisesti sinun. osa 4/9 12.00 Suomi tulessa. 21.30 Fotboll Studio EM Damer 2005. 08.00 Aamun peili ja sää. 10.00 Uutiset. Kotimaisen jazzin katselmus. su 580 000 7. Kakkosen kesäsää su 704 000 2. 04.02 Ylen aamu. Operaatio pavia. 20.00 Kulturnyheterna. Kaupungin rannoilla ruumiita poltetaan ympäri vuorokauden, joten kaikkialla leijuu palaneen lihan katku. 16.00 Uutiset ja sää. 20.00 Jalkapallo: Tanska – Englanti, EM, naiset, Englanti. Eduskunta keskustelee EU:n uusista ongelmista ja koko unionin tulevaisuudesta. 19.15 Lokalt väder. Kiinan ja länsimaiden tekstiilisota kiihtyy. Pöllöisä ei ole piirrossarjan ainoa yksinhuoltajaisä. 22.15 Uutispäivä. 06.05 Hartaita säveliä. Gangesin varrella sijaitseva Varanasin kaupunki on hindujen tärkein pyhiinvaelluspaikka. 18:00-23:00 Kivan päivän ilta Cia Laakso/Ari Ojala Uutiset ja sää 18:00/19:00/20:00/21:00 Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 TV7 08.55 Tämä on se päivä.Aamuhartaus. Stereo. 15.50 Veneilysää. 20.45 Roihan kirja! 20.55 Urheiluradio/Jalkapalloilua. Talo su 428 000 2. 15.00 Kulttuuriuutiset. Valle Valpas kertoo Uulan ja hänen isänsä leppoisasta elosta. 20.55 Vikinglotto. 19.00 E! Entertainment: Hollywoodin tositarinat. 12.15 Risto Nurmen luontoradio. 18.00 Uutiset. 02.00 Mobiilipeli: King of the Hill. Lisäksi paikallinen tutkimus on osoittanut yhteyden lasten runsaan tv:n katselun ja lihavuuden välillä. Pääosissa ovat Cate Blanchett ja Keanu Reeves. Osa 3/23. 24.00 Jalkapallo: MM-karsinta. 09.00 Mobiilipeli: SmashBalls. 15.30 Tennis: ATP-ottelu Queen’s, Iso-Britannia. 22.00 Aktuellt. Seitsemän Uutiset su 580 000 8. Meteorologi Jarmo Koistinen kertoo erilaisista pilvityypeistä sekä niiden synnystä. ti 317 000 6. 07:40 333 euron minuutti soita 020 366 800. Digikanavalla YleTeema klo 21.00 Juha Seitz Ganges-joen kautta onneen TV1 1. 9.45 Golf: US PGA Tour – Memorial Tour. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 10.03 YleX Tänään 14.05 YleX Iltapäivä. 14.00 Uutiset ja Ajantasa. Tulvien jälkeen. Nelonen Plus 10.30 Ravi-tv: Tampereen ravit. ma542 000 9. Se sijaitsee Teksasin osavaltiossa, joka on myös jättikokoa. Stereo. 19.15 Sää. Päiväkohtaista tietoa Veikkauksen peleistä ja pelituloksista. 9.30 Yllätysvieras. 10.00 Euronews. 12.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 08:35 Viikon Artisti 08:45 Iskelmän Hyvät Uutiset soita 020 366 800, tekstaa 17284, tai kerro uutisesi aamun aikana osoitteessa www.iskelma.fi 09:03 Iskelmän kahvitauko: Toiveet iskelma.fi 09:30 Hyvät uutiset päivän toimittajan palkitseminen 10:35 Iskelmän lista. 18.00 Siitä mistä voi puhua. Venäjä juhli 9.5. Tv-uutiset, sää, urh. Todistet. Kun sitten odotettu tapahtuu, on syyllisen arvuuttelun aika. 21.00 Kolmas ulottuvuus: Pyhä joki. Viikon sää su 678 000 4. Yle Teema 06.00 Sub chat. 05.32 Ylen aamu. Hyötyliikunta puolestaan on suorastaan mahdotonta kaupungeissa, joissa ei teiden varsille edes rakenneta jalkakäytäviä. Keskipäivän peili ja sää. 05.52 Ylen aamu. 01.00 Uutiset ja sää. 19.19 Trav: Inför Vinnare. 20.00 Mobiilipeli: King of the Hill. Juontaja Petra Manner. Haastattelussa Ken ja Lois Gott. 21.20 Pohjois-Suomen uutiset. 18.00 Kesäillan toiveet 0700 98300( 5,01 €+pvm). 19.00 Uutiset ja sää. 18.05 Lagens änglar. Stereo. Se muodostaa Brahmaputran kanssa maailman suurimman suistomaan, jonka valtavat kanavarakennelmat johtavat vettä ympärillä olevien alueiden kastelemiseen. to 276 000 8. 05.44 Ylen aamu. Moni vahvastikin ylipainoinen teksasilainen on itseensä täysin tyytyväinen, vaikka ei pystyisi enää edes liikkumaan. Rodney HowardBrowne. Kiinnostavaa persoonallisuutta on käsikirjoitettu lähinnä vain toheloivalle varaanikaksikolle. Sarja haluaa julistuksensa mukaan opettaa ja kasvattaa pieniä katsojia. 17.00 Tv-kortin salaustesti. 1.00 En röst i natten. 0.20 Vinnare: V65. 05.30 Uutiset ja sää. 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna. 20.05 Sagoberättaren. Vaikka Gangesissa kelluu mätäneviä ruumiita, ihmiset kylpevät joessa ja ammentavat siitä juomavettä. Näkijä ma244 000 10. 11.15 Ratsastus: Super League, St Gallen, Sveitsi. 14.00 Rantalentis. Tapahtuman järjestää Voimisteluja Urheiluseura Aavasaksan Kisa. Myös Viki Varaani saa jälkikasvua ilman perinteistä parisuhdetta. 23.00 Fotboll: EM Damer 2005. 5.20 Köket. 4D: Michael... 10.03 24 kvadrat. 21.00 Gröna rum. kakkonenti 574 000 5. Suoran V5-ravilähetyksen kohokohta on Pearly Hillin ja La Poemen uusintakamppailu Tammatähdessä Vermon raviradalta. 07.15 Aamusoitto. (80 min) TV2 klo 18.45 Pekka Eronen Syvän etelän selvännäkijä Houston on Yhdysvaltain neljänneksi suurin kaupunki. Kymmenen Uutiset to 804 000 2. 00.00 Mobiilipeli: Blockate. 10.45 Pussel. Solveigin laulu ma690 000 6. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 18.00 X3M-Nyheter. 11.00 Uutiset. 11.00 Veikkauskanava. 17.30 Kolmen enkelin sanoma. Olli ja Tuomas. Kolme viikkoa sitten Pearly Hill voitti keulasta. 10.00 Mobiilipeli: Pirates. 18.30 HARDtalk. Tv-uutiset su 693 000 3. 23.03 Sportnytt. 16.20 Melrose Place. 2.00 Jalkapallo: Top 24 Clubs – makasiini. Oikeutettu sota (u) 19.30 Miestä väkevämpi. 1.00 Mordkommissionen. 11.20 Språkvideotävling 2004 – vinnarna! 11.30 Glimtar från Italien. Teksasilaisille hyvä ruoka ja syöminen ovat tärkeä ja olennainen osa elämää. 21.03 Vikinglotto. 21.10 Pohjanmaan uutiset. 01.02 Yöradio. 20.00-21.00 Maali!. Arquetteakin kalvakampi Cate Blanchett tekee vakuuttavasti piinatun oloisen keskusroolin. 23.00 Nyhetssammanfattning. 14.45 SLU Reilu peli: 5-ottelu. Miehen merkitys kasvattaja näkyy myös Haisukonnien perheessä. 23.50 Buffy, vampyyrintappaja. 16.00 Veikkauskanava. MTV3 Plus 07.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 21.55 Urheiluradio/Jalkapalloilua/V5-rivi. Posti haetaan omasta laatikosta autolla, lapset viedään kulman päähän koulubussille autolla. Unijaksot ja syvän etelän rämetunnelmat hönkivät sopivan tunkkaista arvoituksen aromia. Shield – Lain var. Kovin verkkaisesti etenevä ohjelma tulostaa tuokiokuvia, joiden sävyjä reunustaa vankkumaton usko siihen, että Ganges tarjoaa tien taivaaseen. 06.06 Ylen aamu. 17.30 Astronautti 3. ??. 22.45 Lätt klassiskt. 14.03 Tiedekahvila. 23.00 Leena Lehtinen. 22.15 Hus med historia: Skuffishuset i Åbo. 20.10 Keski-Suomen uutiset. 20.20 Tanssia kameralle. E: Oikukkaat syd. 0.35 Fader Ted. Kesto 85 min. 10.30 Garage om film. 19.10 Kulttuuriuutiset. Valle Valpas on suunnattu hieman varttuneemmalle yleisölle, 3–6-vuotiaille. 00.00-01.30 Katapultti 2. 21.30 IV Kansainvälisen Madetoja-mieskuorokilpailun satoa. ti 304 000 7. 19.00 Tiedettä tropiikissa. voiton päivää. Stereo. 21.00 När storken sviker. Psalmit osa 2 (u) 20.45 Syvällisesti sinun. 23.45 Musikspecial: Missy Elliott. 13.00 Rapport. 19.00 Rent hus. 22.00 Uutiset ja sää. 20.04 Suomi tänään. 10.00 X3M-Nyheter . Suora. 17.50 Eurooppamme. 14.55 Urheiluradio. 20.10 Regionala nyheter. 2/3: Ensimmäiset robotit. 18.50 Iltahartaus. USA 1998 22.40 Late Night with Conan O’Brien. 12.00 Peliputki: Eläinkuoro. Thilia Thalia pe 432 000 MTV3 1. 21.00 VOA Radio Dei 104,3 MHz 06.00 RADIO DEIN AAMU 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 07.15 Raamattuavain 09.45 Lastenkilpailu 10.30 Onnentoivotukset 11.10 Päivän vieras 12.03 15.00 RADIO DEIN MUSIIKKITUNNIT 15.03 ERILAINEN ILTAPÄIVÄ 17.00 ILTADEI 17.03 Ruuhkakahvilla 18.00 Lasten iltahetki 19.00 Keitaalla keskiviikkona 19.30 Eteläsavolaisten askelissa 19.50 One Way 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.45 Come Home 23.00 Matin MusiikkiMakasiini® 00.00 YÖDEI TV 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. 05.02 Ylen aamu. ma490 000 10. 06:00-11:00 Iskelmän aamu Timo Virkkula Uutiset ja sää klo 6, 7 , 8 , 9, 10 Sää ja uutisotsikot 6.30, 7.30, 8.30 07:10 Heikkotasoinen vitsi. 20.30 Rapport. 08.30 Aspiranterna. 21.10 Inblick i samhället. 23.00 Eeva Luotosen viisasten kerho. Keanu Reeves on sen verran epätoivoinen näky paikallisen pahan pojan roolissaan, että hänen syyllisyytensä puolesta ei vähänkään skarpimpi veikkaaja lyö eurojaan likoon. 22.05 Kulttuuriuutiset. Tarinankehittelyn jossakin vaiheessa on epäilemättä ollut tarkoitus käsitellä lystin ohessa myös ennakkoluuloja ja rasismia, mutta leffan lepsu ote vie mahdollisuudet teemapuolen kehittelyltä. 13.04 Maakuntaradio. 5.45 Köket. 14.00 Uutiset. Celtic Manor Wales Open. 18.20 Viittomakieliset uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 22.00 Dum & dummare. Sen ihmettelyyn osallistuvat myös leffan tuottajina toimineet Christian ja Neve Campbell. 21.30 Urheilustudio ja Veikkauksen arvontatulokset (suora). Tänään on lajiesittelyssä 5-ottelu. 23.25 Väder. Teletapit-luokan suosiota tuskin on luvassa. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. 12.45 Merisää. 14.30 Peliputki: Maali. 20.55 Himlen är oskyldigt blå. 12.00 Uutiset ja sää. Prisma: Tsunami... Ohjelmasarjassa tutustutaan tärkeisiin eurooppalaisiin teollisuuspaikkakuntiin 8 maassa. 17.00-18.00 Mobiilipeli: King of the Hill. 10.48 Pilvien matkassa. 19.20 Uudenmaan uutiset. 22.00 Tv-uutiset. He syövät enemmän mutta halvemmalla kuin muut, siitä pitävät huolen ravintolat, jotka lupaavat ilmaiset jättiannokset niille, jotka jaksavat ahtaa kaiken itseensä. Voimanoston naisten MM-mitaleista kilpailee yli sata huippu-urheilijaa yli 20 maasta Ylitorniolla. 13.30 Jalkapallo: Pohjois-Korea – Japani, MM-kilpailu Aasian karsinta. 20.00 Nyheterna. 17.00 Teollisuuden kehtoja. Suora. 13.10–13.40 En tangokung kommer hem. 19.30 LounaisSuomen uutiset. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Meteorologi Jarmo Koistinen kertoo erilaisista pilvityypeistä sekä niiden synnystä. 05.00 Uutiset ja sää. Harvat haluavat uskoa tutkijoita, jotka varoittelevat veden bakteeripitoisuuksista. 11:00-13:00 Iskelmän siirtoketju parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset 11:00/12:00. Koivusalon esittämän Pekon kepposet saattavat kyllä ilahduttaa pienintä katsojakuntaa. 18.15-18.19 Sää. 19.15 Maria i Lofoten. 14.03 Pravda fortsätter 16.00 X3M-Nyheter. Merkurius on yhdeksästä planeetasta se, joka kiertää sisimmällä radalla ja lähimpänä aurinkoa. 07.45 Hartaita säveliä. 22.00 Fotboll: EM Damer 2005. 15.00 Urheilun iltapäivä (chat). Valle Valpas on sukua Teletapeille. 22.50 SVT uutiset. 23.25 Tilt.tv. 06.30 Maakuntaradio. Selvännäkijän langettamalla tuomiolla on ikään kuin tuonpuoleisen vahvistus. 19.55 Lottodragningen. 21.00 Aktuellt. 15.03 Pääministeri selvittää EU-asioita eduskunnalle. 17.35 Familjen Anderson. Tuotanto BBC. 22.51 TV-arkisto: Irwin Goodman. Urheiluruutu ma980 000 3. 23.06 Svenska krusbär 00.05 Nattklassiskt. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God Morgon, Vega Österbotten 06.31 Regionala nyheter 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt med väder 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt med väder 09.10 I naturen 09.30 Regionala nyheter 09.35 I naturen fortsätter 15.30 Österbotten idag 15.31 Regionala nyheter 16.00 Aktuellt med väder 16.30 Regionala nyheter 16.55 Nyhetssammandrag 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 22.00 Yleisurheilun arvokisamitalistit: Onni Rajasaari. Millaisia ongelmia vastakkainasettelu herättää?Tuotanto Euronews. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Urheilukanava televisioi joka keskiviikko Suomen Liikunnan ja Urheilun (SLU) toimitalosta suorana lähetyksenä ajankohtaisia haastatteluja. MV. 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz/ 04.00 Uutiset ja sää. 21.05 MTV3+ Chat. 13.00-13.09 Euronews. 21.00 När & fjärran. 21.50 Jazz1. ma762 000 4. 04.00 Mobiilipeli: CodeBreaker. 10.05 Työpaikkatoivekonsertti. E: Villit kuviot pe 240 000 Kustakin ohjelmasta mukana vain katsotuin esityskerta. Uula on pieni pöllö, Valle hänen isänsä. Laihdutus ei kiinnosta, kun perheissä kaikki ovat aina olleet lihavia. 17.35 Programstart: Sambo. 9.05 Musiikkipuolituntinen. syyllinen ke 573 000 9. 00.00 Uutiset ja sää. 20.30 Suoran V5-ravilähetyksen kohokohta on Pearly Hillin ja La Poemen uusintakamppailu Tammatähdessä Vermon raviradalta. 22.05 Jalkapalloilua: MM-karsintaottelu Suomi-Hollanti ja naisten EM-ott. Nyt, kun vilkaisin uusiksi elokuvaa Pekko ja muukalainen (1996) en ole enää ollenkaan niin varma. Ja juuri niiden kykyjen ja halujen ristiriitaisilla rajoilla Casanovasta Poikaystäväksi (Too Smooth, 2001) keikkuu. 18.30 Krokodill. 17.05 På fisketur med Lars & Bård. 10.10-10.14 Tv-uutiset. Stereo. 13.10 Kuuntelijan ääni. 19.40 Kaakkois-Suomen uutiset. Kielivalinta tehdään digilaitteen valinnoista. Yksinhuoltajapöllö opettaa pojalleen elämän perusasioita. 18.20 Luonto-Suomi. Tv-uutiset ja Kuu... 45min Special -sarjan brittidokumentti Amerikan lihavin kaupunki on tutkinut syitä ja seurauksia houstonilaisten lihavuuden takaa. Suomen vahvin su 505 000 8. 12.45 Peliputki: Rantalentis. Tuotanto: SportUp Finland Oy ja Suomen Liikunta ja Urheilu. Nälkä-Marvin. 1.50–7.00 Sändning från SVT24. Tekstitetty suomeksi. Ohjelmassa haastatellut ylipainoiset, miehet, naiset ja lapset, kertovat suorin sanoin elämästään ruuan ja liikakilojen pyörityksessä. Tv-uutiset ja sää ma1 041 000 2. ???. 13:00-18:00 Iskelmän iltapäivä Hannu Aholaita Uutiset ja sää 13:00/14:00/15:00/16:00/17:00 13:40 Tuplaa palkkasi ilmoittaudu osoitteessa www.iskelma.fi 14:35 Ennakkosoitossa. 0.10 Lokala nyheter. 23.00 Euronews. 13.30 Urheilun iltapäivä (chat): vieraana Tapio Perttunen. 09.06 Maakuntaradio. 19.00 Euronews. Kotimaisen jazzin katselmus. Taustoista voisi jopa luulla, että joukko akvarellimaalareita on paiskinut pitkää päivää. "10-vuotis kooste" 09.30 Kulmakivi. Kari Toivonen... 21.55 Tänään 50 vuotta. Osa 1/6.19.30 Maista musiikkia: Manu Chao. 09.00 Uutiset. 18.55 Regionala nyheter. 07.00 Aamun peili ja sää. 01.00 Star Trek. 7.00 Uutiset ja sää. 18.40 Nyhetstecken. 15.10 Ordjakten. Stephen Sackurin vieraana konservatiivipuolueen kansanedustaja Kenneth Clarke. 11.0011.09 Euronews. 22.05 Voimanoston naisten MMkilpailut. 14.00 Terveysuutiset. Spider-Man-ohjaaja Sam Raimin trillerin The Gift – enne toisena käsikirjoittajana toimi näyttelijänä paremmin tunnettu Billy Bob Thornton. 6.45 Nationalsången. Ruotsin tv 1 7.00 Gomorron Sverige. 11.05 Toivelevyt 0700 98300( 5,01 €+pvm). 17.00 Uutiset. (107 min) Nelonen klo 21.30 Piiri pieni pörisee Nuoret miehet ovat nokkelia. 00.05 Yöradio. Hindujen mukaan vesi ei voi olla saastunutta, koska se on pyhää. 13.55 Pätkä. 18.50 Avaruuskansiot. Osa 1: Susiluolasta kasvihuoneilmiöön. Gayle Ferraron ohjaama dokumentti Pyhä joki vie katsojan Varanasin kaupungissa sijaitsevaan Kashi Labh Mukti Bhawan -nimiseen sairaalaan, johon omaiset tuovat perheenjäseniään viimeiselle matkalle. 22.00 Aktuellt. Pääosaa esittävä Dean Paras kirjoitti ja ohjasi Hollywoodin nuorten sisäpiirimäistä pörräystä, joka parhaassa tapauksessa saattaa riemastuttaa niitä sisäpiiriläisiä. 11.30 Levylautanen. TV2 klo 17.20 Mikko Husa Yksinhuoltajapöllö opettaa elämän perusasioita Vaarassa. Lajin perinteistä korttipakkaa sekoitteli jo muutama vuosi sitten valmistunut The Gift – enne (2000). Keinotekoisilta makeutusaineilta vahvasti maistuva kyläkomedia nyhjäisee touhotuksen aiheikseen poliisintohelon (Esko Nikkari) hukkaaman vauvan ja junasta astuvan mustan miehen (Alain Azerot). E: Eläintohtori 2 ma628 000 5. Amerikkalaiset katsojatilastot ovat pullistelleet uhkaavasti, kun Patricia Arquette on hieman samein silmin ilmoittanut nähneensä unessaan, missä jokaviikkoinen sarjamurhaaja tai muu peruspsykopaatti tällä kertaa luuraa. Stereo. 17.25 Kobra special: Kina. Tai ainakin heillä on kova hinku olla sellaisia. Varanasiin saapuvat suhtautuvat joen oletettuun voimaan kunnioittavasti, ilman epäilyksiä. 0.15 Rapport. 11.03 Maakuntaradio. 17.55 Löpsedeln. 08.15 Maakuntaradio. 16.55 Afrika – 18 grader syd. 17.55 Urheiluradio. Uutisia Itä-Suomesta. 11.55 Päivän mietelause. 21.50 Merisää. 08.15 Ykkösaamu. Kilpailu pelattiin The Celtic Manor Resort -golfkerhon kentällä Newportissa, Walesista. Taloudessa elää myös Lilli-kirppu. Amerikkalainen scifi-sarja. 4.05 Sverige i veckan. 2.10 Alias. Tuotanto: SportUp Finland Oy. 18.30 Hartaita säveliä. 20.30 Simpsonit. 08.00 Aamun peili ja sää. 02.00 Uutiset. 16.45 Onnittelut ja terveiset. 12.45 Skilda världar. 07.50 Merisää. Evankeliset Mariasisaret. Historioitsija Jukka Relanderin vieraina kaupunkitutkija Taina Rajanti, dosentti Kimmo Sarje sekä arkkitehti Tommi Lindh. 16.00 Mobiilipeli: Blockate. Ruotsin tv 2 10.30–16.00 24 Direkt. 22.00 T-klubi. 22.30 Det goda samtalet. Ajankoht. Tv-uutiset su 509 000 10. 06.00 Uutiset. Interaktiivinen aamuohjelma suorana Miikan ja Anitan keittiöstä. 20.30 X3M-Sporten
Traktori ei kaatunut. – Venäjän liikenneministeriön varaministeri Sergei Aristov ja Suomen liikenneja viestintäministeriön kansliapäällikkö Juhani Korpela ovat saaneet valmiiksi raportin Saimaan kanavan käytöstä. Eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta keskiviikkona iltapäivällä. Esimerkkinä aktiivisesta yhteydenpidosta Vanhanen esitti tilastot Venäjän-kaupan kasvusta. Rask jatkoi huomauttamalla, miten kokoomus aikoinaan vastusti sitä, että koululakeihin olisi kirjattu säännökset opetusryhmien enimmäiskoosta. Kiistan sovittelu jatkuu torstaina. Uuden työtaistelun aluksi lakossa olisi kymmenen rajavalvonta-aseman henkilöstö itärajalla kahden viikon ajan. Tätä mieltä on Suomen kansa, talousjohtajat ja hallitus, vakuutti Vanhanen. Suhteissa ei vikaa Vanhanen tyrmää tuoreeltaan Suomessa esitetyt väitteet siitä, että suhteet Venäjään olisivat huonoimmat sitten Neuvostoliiton hajoamisen. 06-822 9256, 822 9253 fax 06-822 9398 Palvelemme Lahnakoskella: ark. Muiden valiokuntien ja pienempien eduskuntaryhmien puheenjohtajille maksettava lisä kasvaa 550 eurosta 580 euroon. Tämän summan saa myös valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja. Kuva: Lehtikuva/AFP/Alexander Nemenov HELSINKI (STT) Takavuosien hallituskumppanit SDP ja kokoomus ottivat lujasti yhteen, kun eduskunta väitteli tiistaina koulutuksen säästöistä. Espoon johtava kihlakunnansyyttäjä Tom Ifström on luvannut ilmoittaa harkinnan lopputuloksen aamupäivällä. Mies oli ryöstöhetkellä pukeutunut mustaan lippalakkiin ja tummaan huppariin, jonka huppu oli hänen päässään. 21. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, mutta yhdeksän henkilöä sai lieviä vammoja. Jäsenyys tulee edistämään muun muassa maidemme välistä kauppaa ja innovaatioyhteistyötä. Bodomin syytepäätös tänään. Ryöstö sattui hieman ennen puolta kolmea iltapäivällä. Jalassaan hänellä oli tummat farkut. Lakossa olisivat tuolloin muun muassa rajatarkastushenkilöstö Vartiuksen, Karttimon, Kurvisen, Kortesalmen, Kelloselän ja Raja-Joosepin raja-asemilla. Aikaisemmin loukkaukset kiellettiin täysin, nyt ne mainittiin vaikeasti todistettaviksi, kertoi Vanhanen venäläisen virkaveljensä Mihail Fradkovin virkahuvilalla Odintsovissa käydyistä keskusteluista. Kuva: Lehtikuva/HeikkiSaukkomaa HELSINKI (STT) Rajavartijat uhkaavat aloittaa juhannusviikolla uuden lakon, jos neuvotteluissa uusista virkaehdoista ei sitä ennen päästä sopimukseen. Rekkakuski kuoli Virolahdella NOORMARKKU (STT) Tietä ylittäneet sorsat aiheuttivat ketjukolarin Noormarkussa tiistaina. Onnettomuudessa törmäsivät Hämeen Rykmentin ambulanssi ja suomalainen rekka. – Talousministeri German Gref kertoi minulle kahdenkeskisissä keskusteluissa, että Venäjällä valitaan vuoden loppuun mennessä viisi tai kuusi erikoistalousaluetta. Vanhasen mukaan neuvottelukumppanit pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että mahdolliset ilmatilanloukkaukset eivät ole olleet tarkoituksellisia. Kolarisuma sorsista HELSINKI (STT) Terveydenhuoltoalan Tehyn puheenjohtaja Jaana LaitinenPesola (kok.) vaatii tasaamaan perhevapaista aiheutuvat kustannukset yhteisvastuullisesti miesja naisvaltaisten alojen työantajien kesken. Lakon ensimmäinen, vain itärajan kansainvälisiä rajanylityspaikkoja koskeva vaihe päättyy ensi lauantaina. Mies hyppäsi pankkitiskin ylitse ja pakotti virkailijat avaamaan kassalippaat. 9-20, la 9-16, su 12-16 Tervet uloa! Toomas Lybeck MOSKOVA (STT) Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on tyytyväinen Venäjän asevoimien esikuntapäällikön Juri Balujevskin raporttiin ilmatilan loukkauksista Suomenlahdella. Myös ulkomaankauppaja kehitysministeri Paula Lehtomäki (kesk.) näkee Suomen ja Venäjän yhteistyön tulevaisuuden liittyvän innovaatioihin. Rajavartioliitto jätti uuden lakkovaroituksen tiistaina. Nämä päätökset ovat kunnallisten luottamushenkilöiden käsissä. Yli 12 vuotta kansanedustajana toimineet saavat nykyisen 5340 euron sijasta 5 600 euroa kuukaudessa. – Olen täysin toista mieltä. Opetusministeri Tuula Haatainen (sd.) kiistää opposition väitteet perusopetuksen tason laskusta. Fradkov totesi tiedotustilaisuudessa, että Suomessa julkisuuteen nousseessa keskustelussa on piirteitä, jotka on ”tehty vaikeiksi keinotekoisesti”. Hänen mukaansa opetus on Suomessa erittäin laadukasta. Tehyn liittokokous valitsi odotetusti Laitinen-Pesolan kolmannelle puheenjohtajakaudelle. Ne osoittavat, että itänaapurista on tulossa suomalaistuotteiden tärkein vientimaa. Sen pitäisi merkitä nykyaikaisia koulukirjoja ja tuntikehyksen lisäämistä. Haataisen mukaan se johtui vuonna 1997 tehdystä päätöksestä, jolla jätettiin voimaan osa 1990luvun alun säästötoimenpiteistä. Hänen mukaansa ongelmaa käsitellään vielä asiantuntijatasolla. Puhemiehen palkkio nousee 760 eurolla eli 8, 61 prosentilla 8 830 eurosta 9 590 euroon kuukaudessa. Suuren valiokunnan, perustuslakivaliokunnan, ulkoasiainvaliokunnan, valtiovarainvaliokunnan ja yli 15 edustajan ryhmän puheenjohtajien lisäpalkkio nousee 920 eurosta 970 euroon. – Ensimmäisessä budjettineuvottelussamme valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) viesti oli: kuulehan Maija, eikö näistä koulujen investointirahoista voisi luopua, kun kerran sosiaalija terveysministeritkin luopuvat terveyskeskusten korjausrahoista. Haatainen muistutti OECD:n niin sanotuista PISA-tutkimuksista, joissa Suomen 15-vuotiaat nuoret ovat kaksi kertaa peräkkäin saavuttaneet maailman parhaat tulokset. Kaukovainion Paikallisosuuspankkiin saapui mies, joka uhkasi henkilökuntaa käsiaseella ja vaati rahaa. Koillis-Savon poliisi pitää onnettomuuden ilmeisenä syynä sairauskohtausta. Liikenneja viestintäministeri Leena Luhtasta (sd.) on pitkään huolestuttanut se, että Saimaan alueen investoinnit ovat olleet pysähdyksissä, koska kaupalle tärkeän kanavan kohtalo on ollut epäselvä. – Päällisin puolin ehkä hyvältä näyttävä ja Elinkeinoelämän keskusliiton voimakkaasti ajama yhteiskunnan suurempi vastuu perhevapaiden kustannuksista on kestämätön ratkaisu. KESÄKUUTA 2005 Lyhyesti puh. Pääministeri Fradkov ei tiistaisessa ministerikokouksessa ottanut yksiselitteisesti kantaa siihen, ovatko venäläislentokoneet loukanneet Suomen ilmatilaa. Rekan kuljettaja kuoli, ja kolme ambulanssissa matkustajina ollutta varusmiestä loukkaantuivat. Alueille rakennetaan teknologiakyliä, joiden odotetaan tuovan sysäyksen myös Suomen ja Venäjän väliseen innovaatioyhteistyöhön, sanoi Lehtomäki. Suoralla tieosuudella traktori ohjautui tien vasemmalle puolen ja siitä jyrkkää luiskaa pitkin lepikkoon. kesäkuuta alkava lakko etenisi vaiheittain ja päättyisi 23. Suhteemme ovat aktiivisemmalla tasolla kuin koskaan, eikä valtioittemme välillä ole ongelmia, joita emme pystyisi ratkaisemaan. Asia selviää oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa. 5. Loukkaantuneet varusmiehet kuljetettiin hoitoon Kotkan aluesairaalaan. – Suomi tukee Venäjän liittymistä Maailman kauppajärjestöön WTO:hon. Hänen kasvonsa ovat voimakkaasti päivettyneet ja hän on laihavartaloinen. Kukaan ei loukkaantunut ryöstön yhteydessä. Kolariin joutuneita lähti ohittamaan auto, jonka kuljettaja jarrutti kesken ohituksen, jolloin senkin perään törmäsi auto. Suomi tyytyväinen Venäjän raporttiin Ilmatilan loukkaukset pois ”poliittiselta pöydältä” Venäjän ja Suomen pääministerit Mihail Fradkov ja Matti Vanhanen pyyhkivät ilmatilaloukkausasian pois poliittiselta pöydältä. KESKIVIIKKONA 8. Tämän lisäksi hänellä oli yllään tumma takki, jonka selässä ja hihoissa kulki valkoiset raidat. Mahdollinen oikeudenkäynti alkaisi Espoon käräjäoikeudessa kesälomien jälkeen aikaisintaan elokuun loppupuolella. Valtatiellä ajaneen henkilöauton kuljettaja hiljensi vauhtiaan sorsien vuoksi. Rajavartijat uhkaavat uudella lakolla HELSINKI (STT) Kansanedustajien palkkiot nousevat heinäkuun alusta. – Balujevskin antama raportti oli sävyltään erilainen kuin Venäjän aikaisempi vastaus. heinäkuuta. heinäkuuta lakko laajenisi uusille alueille puoleksitoista viikoksi. SDP:n Maija Rask muisteli alkutaivaltaan Paavo Lipposen (sd.) hallituksen opetusministerinä. Poliisi pyytää havaintoja miehestä. Haatainen laski hallituksen lisänneen koulutuksen rahoja yli 90 miljoonaa euroa, kun kokoomus oli esittänyt vaaliohjelmassaan vain 60 miljoonaa euron lisäämistä. Lisäksi Venäjän ilmavoimat tulee kiinnittämään entistä enemmän huomiota lentotarkkuuteen, jottei 1–3 kilometrin rajanylityksiä enää tapahdu. Eduskunnan palkkiotoimikunnan päätöksen mukaan kansanedustajan kuukausipalkkio korotetaan nykyisestä 4 970 eurosta 5 220 euroon. RKP:n Eva Biaudet näki palveluja kuntarakenteita koskevan keskustelun vaarana sen, että tuijotetaan liikaa rakenteisiin sisällön asemasta. Mies poistui pankista juosten rahat saatuaan. Ryöstäjä on noin 30–40-vuotias, 175–180 senttimetriä pitkä mies. Kokoomuslaisten mielestä laskutoimitus meni aivan väärin, sillä hallitus laski opetusrahojen lisäykseksi myös esiopetuksen kuljetustuen sekä pienten koululaisten aamuja iltapäivähoidon. Tehyn Laitinen-Pesola jatkokaudelle TUUSNIEMI (STT) Traktoria kuljettanut iäkäs mies kuoli, kun hänen ajokkinsa suistui ojaan Tuusniemellä valtatie 17:llä tiistaina illansuussa. Kansanedustajille reilu palkankorotus OULU (STT) Oulussa Kaukovainion kaupunginosassa tapahtui tiistaina aseellinen pankkiryöstö. – Koulutukseen panostaminen ei voi merkitä pelkästään koulujen korjaamista ja koulukuljetuksia. Oulussa aseellinen pankkiryöstö HELSINKI (STT) Yksi ihminen kuoli ja kolme loukkaantui rekan ja ambulanssin yhteentörmäyksessä valtatiellä 7 Virolahdella tiistaina iltapäivällä. Hän sai puheenjohtajavaalissa 263 ääntä. Varapuhemiehen kuukausiansiot kasvavat puolestaan 7 360 eurosta 7 990 euroon. – Minä en dramatisoisi tilannetta, enkä haluaisi keskustella enää tällä tasolla seikoista, joilla ei ole sisällöllistä merkitystä, Fradkov sanoi. Ongelma on Vanhasen mukaan nyt ”pyyhitty pois poliittiselta pöydältä”. Haatainen vastasi tiistaina asiaa koskevaan koko opposition tekemään välikysymykseen. Hän sai saaliikseen kohtalaisen summan rahaa. Rask muisteli ministeri Niinistöä Välikysymyksessä huomautettiin, että valtion osuus opetusmenoista on laskenut 57 prosentista 45:een prosenttiin. 45 vuoden takaisten kolmen surman syyteharkinta on kestänyt reilut kaksi kuukautta. Traktorinkuljettaja kuoli ulosajossa HELSINKI (STT) Bodominjärven surmien syyteharkinnan tulos selviää tänään. Nyt näyttää vihdoin siltä, että konsultoinneista siirrytään virallisiin neuvotteluihin. Venäjän on kuitenkin ensin perustettava virallinen neuvottelukunta, johon voimme olla säännöllisesti yhteydessä, Luhtanen sanoi. Hän torjuu esitykset siitä, että tasaus tehtäisiin verovaroin. Turma sattui Tuusniemen Susimäessä. Perhevapaat eivät saa veroluonteisena maksuna tulla palkansaajien kustannettavaksi, hän sanoi Helsingissä tiistaina. Muiden saman valiokunnan jaostojen vetäjät saavat lisäpalkkiota nykyisen 370 euron sijasta 390 euroa kuukaudessa. SDP ja kokoomus ottivat yhteen Haatainen ylisti opetuksen korkeaa tasoa Opetusministeri Tuula Haatainen (etualalla) vastasi tiistaina koko opposition tekemään välikysymykseen perusopetuksen rahoituksesta. Vapaat vaikuttajat -ryhmän ehdokas Liisa Kivekäs (sit.) sai 17 ja vihreiden ehdokas Laura Häggblom 6 ääntä. Hidastaneen auton perään törmäsi kolme autoa. Korotuksen suuruus on 250 euroa eli 5,03 prosenttia. Yksi niistä tulee sijaitsemaan Pietarissa. Viikkoa myöhemmin mukaan tulisivat vajaaksi kahden viikon ajaksi kansainvälisten rajatarkastuspisteiden henkilöstö Vaalimaalla, Vainikkalassa, Nuijamaalla, Pelkolassa, Värtsilässä sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Helsingin satamissa. – Lain säätämisen ja päätöksen tekemisen aikaan maassamme oli kokoomuslainen valtiovarainministeri ja opetusministeri, Haatainen ilmoitti. Valiokuntien puheenjohtajille ja eduskuntaryhmin puheenjohtajille maksetaan kuukausittain lisäpalkkiota tehtävien hoitamisesta. Ambulanssin varusmieskuljettaja ei loukkaantunut. Näistä asemista merirajalla sijaitsevassa Hurpussa että Pitkäpohjassa ja Kolmikannassa myös rajatarkastukset olisivat lakon piirissä. Samaten lakkoon siirtyy rajavalvontahenkilöstö Sallan ja Ivalon rajavartioasemilla ja Kainuun rajavartiostossa. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen vastasi, että SDP ajoi lakiin jäykkiä säännöksiä. Loppuvaiheessa mukaan tulisivat myös Helsinki-Vantaan lentoasema ja Helsingin satamat. Säästöpäätökset tehdään kunnissa Keskustan Tatja Karvonen painotti, ettei hallitus kehota kuntia säästämään lakkauttamalla pikkukouluja, suurentamalla luokkakokoja tai vähentämään erityisopetusta ja koulunkäyntiavustajien määrää