ohj. us oppia a ja sen TUKSEN ;en Perfect 5.1 is 1-2-3 iox 3 KIVIUUNILIMPPU 8.9 Uutuus! KAURAPELLAVALEIPÄ 7.90 TUORETTA KALAA! SILAKKAFILEkg 12.90 SAVUSILAKKA kg 15.90 KOKO SILLI kg 23.90 SIIKAA, jos Ahti sallii! s.____________________________________________ " Ingmanin Perinteiset JOGURTIT 6prk ja Ville Väli VANUKLAATSprk Poutun KYRONMAKKARA palana kg KINKKULEIKE lOOg MAALAISPALV1 lOOg 12:90 7:90 6:90 LUONNON SUOLI NAKIT ks 32:90 Discolandin iltoihin tuntuvia muutoksia Aluemaksu käyttöön, lipunhinta alas su 1000,Lestij arven Discolandin lauantai-illan huveihin ote taan viikon päästä käyt töön aluemaksu. 7 . Lestijärven Kiiston puheenjohtaja Jukka-Pekka Tuikka korostaa, että samas sa yhteydessä lasketaan tuntu vasti lipunhintaa, joten kaikilla pitäisi olla mahdollisuus päästä alueelle. Syynä uudenlaiseen maksusysteemiin on Jukka-Pekka Tuikan mukaan yksinkertaisesti se, että lipputulot ovat selvästi las keneet viime vuodesta. Uudistuksella pyritään saamaan suuri, pelkästään "männikköön" eli parkkialueel le jäävä joukko maksamaan yh täläisesti huvi-illasta. Kuiten kaan väkimäärä ei varsinaisesti ole vähentynyt: nyt vain poruk kaa jää yhä enemmän parkkia lueelle järjestysmiehien vaivak si. 1 9 5 , Kokkolasta . KANNUKSEN . Huveihin tulijoilta peritään maksu uimakoppien tietfb d -n 588 n()ii|a. 7 2 09 [MESTARI P A L V E L E M M E : A R K . . Usein parkkipaikalla on ollut paljon enemmän väkeä, kuin mitä on lipunostaneita. F ljelmien »laitteisiin, n "vikojen ohjelmien yms. LA ^9 -1 9 9 1 6 | k f 4 ?' L' 4 Palvelevalta lihatiskipä: mutte sitä?. leinäkuuta o: 53 Maanantaina 13. Tällä kertaa Himangalla selvittiin pel källä säikähdyksellä. ältää mm. lippujen lä. Jukka-Pekka Tuikka arvioi keskimäärin paikalla olevan toistatuhatta henkeä, joista lipun ostaneita on keskimäärin 650 henkeä. LESTIJÄRVEN. * 25 . Lestijärvellä on suunniteltu jo vuosikausia koko alueen asetta mista lipulliseksi. Ainakaan toistaiseksi ei Discolandin aluetta kuitenkaan aiota aidata. u 1500,201938-55051 ' Kauan suunniteltu, mutta aina toteuttamatta jätetty aluelippu otetaan käyttöön Lestijärven Discolandissa viikon kuluttua lauantaina. . Nyt kuitenkin aiotaan ottaa riski ja kokeilla miten homma hoituu uudenlaisella systeemilKäytännössä Lestijärvelle hu vi-iltaa viettämään tulevilta pe ritään maksu uimakoppien tie noilla. . Kylmälait teet oli huollettu vain viikkoa ai kaisemmin, mutta jostain syystä ilmanotto oli jäänyt pudistamat ta.. Paikalle tullut palokunta selvitti käryn syyksi kylmäkonelaitteessa ol leen pölyn, joka oli lämmettyään ryhtynyt käryämään. Ennen 'Discolandissa on peritty maksu ainoastaan varsinai seen Iavarakennukseen me nijöiltä, nyt myös parkkia lueelle tulijat pistetään maksamaan. alk. Samalla lipulla pääsee uudis tuksen myötä sekä parkkialueel le että sisälle discoon ja yhtyeitä kuuntelemaan. Samalla lipulla pääsee sekä parkkipaikalle että myös aco c o q s'säHe discoon ja bändejä kuuntelemaan. Toistaiseksi järjestäjiltä on kuitenkin aina jossain vaiheessa rohkeus pettä nyt. vuosikerta Irtonumero 3 mk Paikallislehtien Liiton jäsen V / M T / A T / A W / A r ./A J / A /A f / A T T , RUOKA r P ä iv i ja S e p p o A h o k e to K A N N U S , p. LOHTAJAN JA TOHOLAMMIN PAIKALLISLEHTI • LESTINJOKl 16. BUSSI-LENTO Helteinen, aurinkoinen JALTA suosittu Oreanda ph. Aitaus saattaa käy dä todennäköiseksi ensi kesänä, jos suunnitelmat alueelle pysty tettävästä olutteltasta käyvät to teen. VIIKOTTAIN BUSSIMATKAT PIETARIIN 4pv ph, täyd. pnä heinäkuuta 1992 • HIMANGAN . 4 9 5 , Kokkolasta t MATKA-MANNINEN OY * FINNTOURISTIN ASIOIMISTO * 968-25 845,90-700 184 30 * * * * * * * * * * * * ONNENI ON OLLA JUMALAA LÄHELLÄ Rauhan Sanan Suvijuhlat Himangalla 17.-19.7.1992 Jatkuu sivulle 13 Himangan Siwassa kärysi Himangan Siwassa oli torstaiiltana outo kärynhaju. Samassa yh teydessä lasketaan tuntu vasti tanssi-illan hintoja
3560 g, pituus 49 cm. 968-885 690 p ie n iä v a u rio ita Ma-pe klo 8.00-16.00 { ... T O S U o le v illa lä h d ö illä 2 .8 . 5 henkeä ja autopaikka meno-paluu samana päivänä. , ..., • Liiketalo, 68100 HIMANKA k o to lp p a s ä ily i p. Kankaan auto ajaa reittiä: Eskolasta Korpelaan. Tervetuloa mukaan. ja 17.7. perjantai klo 10 TORSTAI ed. JAKOB L IN E S RAUNIN PÄIVÄN PIHASOITTO Mäkiraonmäellä ke 15.7.1992 klo 19.00 Soittaa San ka-yhtye. Tiedustelut puh. M u tk a la m m in m etsästysseura Jäsentenväliset Timo Hagmanin kiertopalkintoammunnat Hietakan kaan ampumaradalla ke 15.7. Ensimmäinen byrok oli varmaan Nooa. Puffetti, arvontaa. Seija Pelt sisarukset perhein Helsii Lestijokiseudun paikallislehti LESTINJOKI ISSN 0782-5617 Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin. .*................ & f. 5 4 2 min it. 968-71 288, koti 71 477 Minna Rissanen Puh. vuosikerta J u lk a is ija : L e s tijo k i la a k s o n K irja p a in o Oy. JÄTTÖ VIIMEIST.: MAANANTAI ed. 961-322 1C Pimeys Aurinko AurinkoI loppuu nousee laskee ma 3.36 23.22 ti 3.30 23.19 ke 3.42 23.17 to 3.45 23.14 pe 3.48 23.11 la 3.51 23.08 su 3.54 23.06 TANAAf jätetyt kinofilmi ovat haettaviss huomen! (VTT:n testaamat: kauemmin!) TOHOL KUV Kannuksen horisontin mu| 23,90 ast. 968-55 966 to m a n a . 4 M Tilaushinnat 1.3.92 lähtien: Kesto................. 3.70 Takasivu..............4.00 Etusivu................ S ykä rä ise n naisosasto Retki Kutuniemeen uimaan ja sau nomaan ti 14.7. T o h o la m m in SPR ja e lä k e liitto Kultaisen iän kerhojen ja eläkelii ton kerhojen retki Toikkaseen 15.7. Lestijärven sotaveteraanit ja nai set On kesä ja tullut aika lähteä ulos saunomaan, paistamaan makkaraa ja tarinoimaan vaikkapa tulevasta retkestä. tiistai klo 12 Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin tul leista virheistä ei lehti vastaa. Kuponki koskee suurella Fennialla Pietarsaaresta ja ")k k ‘ ......... Kolmas henkilö seurueessa 75,-. Tomille pikkusisko 6.7. A lk o i ___________________________ .o su utta ulosajo<. Makka ranpaisto alkaa klo 20. L ESTI L A A k K I R N ' KUOLLEITA Kannuslainen Aarne Ai Keski-Säm pi kuoli perjan Kokkolassa äkilliseen sai kohtaukseen. Ke 15.7. Levikki 5.641 kpl (LT 21.10.-91) 16. 968-55 966, koti 55 845 Jari Ojala Puh. Kaikki paikalle. 230,12 kk................ Mukaan kesäi nen mieli ja laulukirjat. Jätä huolet ja murheet kotiin! Iloisiin näkemiin. s a a k k a . 968-71 288, koti 623 079 Lestinjoki-lehti: • (968) Mari Puranen: keskus..........* 71 288 — tilaukset, laskutus — pikkuilmoitukset Ilkka Puranen (suora)...........•» 71 280 — päätoimittaja Hannu Koski..........................» 71 288 — liikeilmoitukset (Kannus) Maria-Lena Siirilä................» 885 690 — tilaukset/ilmoitukset (Toholampi) Annika Rahkonen................« 55 966 — konttorinhoitaja (Himanka) Lestijokilaakson Kirjapaino Oy: Sari Maunula (suora)......... L e s tijä rv e n m a a j a k o tita lo u s naiset Tänään maanantaina kokoonnum me Kutuniemeen. 260,Pohjoismaat..... K a n n u s L a d o n ta ja ta itto : L e s tijo k ila a k s o n K irja p a in o O y, K a n n u s P a in o :P y h ä io k is e u d u n K irja p a in o Oy, n e n 1992 O u la in e n Paikallislehtien liiton jäsen. Päätoimittaja: Ilkka Puranen Puh. KOKO PERHE 2-5 henkeä 2 , MENO-PALUU JA 1 HYTTI TAI LAIVA MENO-PALUU 5 % ELI 75.-/HENKILO AIKATAULUT JA TIEDOT PR-MATKAT VALTAK. TÄSSÄ Lestinjoen lukijoille ETUKUPONGIT JOITA ET VOI JÄTTÄÄ KÄYTTÄMÄTTÄ Pakkaa koko perheesi tai naapurin isäntäväki autoon ja lähde Ruotsin matkalle päiväksi hintaan 300,koko lasti autoineen. jälleen maalaustalkoot Häkkilän koululla. TO SU olevilla lähdöillä 2.8. Lähtö Toholampi mh klo 11, ep. Pituus cm, paino 3280 g. “ Kokkolasta Skellefteähon tehtäviä matkoja torstaista sunnuntaihin. mennessä osuuspankkiin. 270,Ulkomaat.......... lavatanssit Lestijärven Discolandissa. Lämpimät kiitoksemrr teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaam Pauli Antero Peltol muistoa ja monin tave olette olleet tukenam f surussamme. Hän oli 73-« tias. 968-71 288 tö rm ä s i m a a n a r TELEFAX, p. Mukaan kahvimuka ja laulu kirja. AGRO-FEED n täysrehu • AGRC Ota tä ysi h y ö ty Toimi nopeasti, t Valmistaja: R E H U K E S Puh. Vastuu virheistä rajoittuu ilmoituksen hintaan. L Petri Sylander. H ä k k ilä n k y lä y h d is ty s K a n n u k s e n k tv d ä is e t Risteily Itämerelle 5.-6.9. klo 11. K upongit ovat voim . klo 18. UUSI SUURI M/S FENNIA UUSI SUURI m/SiFENNIA HUIPPUTARJOUS TORSTAINA JA PERJANTAINA 16.7. 650,2 erässä.....1i 2 erässä.....T 2 erässä..... Järjestetään kai kille kyyti puolin ja toisin, sillä kaikkihan me lähdemme. Toholammin M artat Kokoonnumme ti 14.7. LASKUTUSLISÄ 15 MK. 1t, paluu Kokkolaan 22.45 SU: Kokkolasta 9.30, Skellefateässa n. Eläkeliitto, Kannus Retki eläkeliiton lomapaikkaan Lchmirantaan 18-20.8. pit. Osaston pensasleikkuria saa vuokrata kaikki halukkaat Kirstiltä. Lapset alle 12 v. 11, paluu Pietarsaareen 19.45 VARAUKSET: 967-235 011, JAKOB LINES Leikkaa ilmoitus irti ja tuo kuponki satamaan niin saat matkaliput tämän lehden lukijan erikoishinnalla KAVERI ILMAISEKSI eli 2 henkeä meno/paluu samana päivänä, yhteensä 1 5 ,-. 71 288 llmoitushinnat 1.10.90 lähtien Normaali levikki: Sisäsivu............... Bussikuljetus Helsinkiin. KUULUTUKSIA KANNUKSEN KAUPUNKI ONNI JOEN RANNALLA Rak:n A:n 117 §:n m ukaan saatetaan tiedoksi, että V aa san lä äninhallitus on p ä ä tö k sellään 3 .7 .1 992 v a h v is ta nut K annuksen k a u p u n g in valtuuston 29 .4.1992 §:n 45 koh da lla hyväksym än, k o rt te lia nro 184 (ns. Illan aikana julkis tamme illan yllätysvieraan. Lähdöt: TO: Pietarsaaresta klo 11, Skellefteässa 3t, paluu Kokkolaan 23.30 PE: Kokkolasta klo 11, Skellefteässa 3t, paluu Kokkolaan 23.30 LA: Kokkolasta klo 12, Skellefteässa n. Leikkaa ilmoitus irti ja tuo kuponki satamaan niin saat matkaliput tämän lehden lukijan erikoishinnalla KOKO AUTOLASTI300,enint. » 71 317 Mainostoimisto Taikahattu: Tiina Fors ....... Ti 14.7. 22, P. klo 19.00 Kunnantalolle. Purontakaseen ja Kalliselta pohjapuolta Sykäräiseen, jossa kierretään vanhan tien mutka. Joukolla mukaan. 73361. Kannuksesta lähtö Sokos-Marketin edestä klo 8.00. Tehkäämme retkipäivistä yksi kesän kohokohta. Levikkialue: Himanka, Kannus, Lestijärvi, Lohtaja, Toholampi, Ullava. ILM.PÄIVÄ: ILM. U R H E IL U S E U R A T T O IM IV A T K a n n u k s e n Ura P E S Ä P A L L O Ma 13.7. OP:n talo, 69300 TOHOLAMPI h ie m a n päätää p. T o h o la m p i-L e s tijä r v l s y d ä n y h distys Hei! Vaihda vapaalle. I . Jos liikut pienemmällä sakilla etkä ota autoa laivamatkalle saat kaverin ilmaiseksi eli matkan 50% alennuksella 75,meno/paluu samana päivänä. Kahvia tar jotaan, omat makkarat mukaan. klo 12 kokoon numme Kutuniemeen paistettavat makkarat mukana. 8 63,89 ast. 53,6 min po SYNTYNEIT, Kannuslaisille Laila ja Pietikäiselle tyttö. Pelit soi klo 20.30. V 2 erässä.....3 Toimitus: Valtakatu 18, PL 1, 69101 KANNUS 968-71 288 K a n n u k s e n T p. klo 13.00. H yvärin alue) koske van ra ke n n u s kaavan m uutoksen. Sykäräisen mh.sta klo 11.30 Hirvikosken kautta Toikkaseen, jossa Bertta odottaa pannu kuumana ystäviä ja tuttavia. saakka. Ms Isa bella. Täältä teem me kierroksen oppaan avustamana katsellen kaunista Uuttamaata nähtävyyksineen. Lähtöreitistä ja ajasta ilmoitamme myöhem min. 968-885 690, koti 885 825 Annika Rahkonen Puh. K irs ti ja E P u h . 70237. Kutsut järjestetään Finlandia Junior Games’ssa hyvin menesty neiden oman kylän nuorten kun niaksi. & f. Nyt isolla poru kalla maalaamaan, jotta saadaan työ loppuun. Kannuksen sotaveteraanit ja naisjaosto Muistattehan kesäretkemme 24.-26.7. Matka on edullinen ja tied. 968-71 829 to Sähkötolppa MT Ä ° ° n us la in e n k u l. Här lytti kaiken kahtena kaj leena. Kaikki tervetulleita. 968-71 288, myös iltaisin Toimittajat: Marja-Leena Mattila-Numminen Puh. ,K u p o n g it o v a t v o im . Keskiviikko na 15.7. Mukaan 51 ensim mäistä matkansa maksanutta, 31.7. 4.60 Kuolinilmoitus......3.00 Suurjakelu: 3.90 4.20 4.70 3.00 Värilisä alle 375 pmm ilmoituksissa 150,-, muut 0,40/pmm. K a n n u k s e n k ir ja s t o ja k u lttu u rila u ta k u n ta Väliviirteen maaja kotitalous naiset kutsuu kaikki oman kylän nuoret ja lapset täytekakkuja limsakesteihin koululle ti 14.7. Poismennyttä surevat, himpinä puoliso ja lapset heineen. Juha Landin p. klo 18.00 C -Pojat URA-SL, PM-sarjaa. 73 777 (APTEEKKIA VASTAPÄÄTÄ) K annus 8.7.1992 } K a u p u n g in h a llitu s jf SL K B l MATKAILU || V IIK K O M U IS Nimipäivät Maanantaina Ilari, Lari, J Tiistaina Aliisa Keskiviikkona Rauni, Rau Torstaina Reino Perjantaina Ossi, Ossia Lauantaina Riikka Sunnuntaina Saara, Sari K A R J Nyt rehuissa RAJU KESÄ SÄÄSTÖ jop Viikon ajatus a g r o f e e c . «
O le m m e sinua lähinnä! Tule ja lu o ta va ku u tu k sesi meille. Selja Pelto ;et perheine Helsiil lähtien: 2 erässä.. 968-57 084 A SÄHKÖASENNUS E sa M ää ttälä Ky SÄHKÖASENNUKSET T O H O L A M P I P u h . . ,.i: 2 erässä.. 9 -15 p . OMUIS y UfymBlfti toMsfan AUKI JOKAHISENA PÄIVÄNÄ KLO 9.00-21.00, PUH. 18, PL 1 69101 KANNUS PUH.968-71 288 FAX. 9 4 9 2 6 9 9 3 * SÄHKÖSUUNNITELMAT Urakkatai laskutustyönä. tap. 20 km O ulu 146 km a Ilari, Lari, Ji Aliisa ! a Rauni, Rau Reino Ossi, Ossia Riikka a Saara, Sari K A R J A N K A S V A T T A J A T 20 % Nyt rehuissa RAJU KESÄTARJOUS SÄÄSTÖ jopa ajatus a g r o f e e d r e h u p e r h e e s t ä iäinen byrok n Nooa. . . V a ku u ta m m e : p a n e u d u m m e ongelmiisi. 51 823 LOHTAJA: to im is to ark. Toimi nopeasti, tee edulliset rehukaupat! Valmistaja: REHUKESKUS OY Puh. Nuori kannuslainen kuljettaja loukkasi TOHOLAMPI hieman päätään ja auto kärsi Ä pieniä vaurioita, sen sijaan säh)0 HIMANKA kötolppa säilyi vahingoittumat8-55 966 tomana. 71 288. PE Aurajuustokeitto, Lehtipihvi, Pyttipannu • Lounaalla PIZZAT 33,• BurgerBaarista pikaruoka-annokset. 2 erässä...120,2 erässä...135,2 erässä...145,Tilaajan nimi: Lähiosoite: Postiosoite: Mikäli lahjatilaus: Maksajan nimi: Lähiosoite: Postiosoite: Posti maksu maksettu LESTINJOKI PL 1 69101 KANNUS Kannuksen pk lupa 10 1 QQ s g « * * maukkaalle lounaalle! V a lta k a tu 1, K A N N U S MA Kesäkeitto, Tartarleike, Pepperoni Tl Kinkkutom.keitto, Voissa paist. KESTOTILAUS 230,12 KK................. Saat henkilökohtaisen h u o le n p id o n . T avataan jo tä n ä ä n ! LÄHIVAKUUTUS KÄLVIÄ: v ira s to ta lo lla perj. lev. (Tarj. Hän kahtena ka¡ AGRO-FEED n a u ta 30 valkuaistiiviste »AGRO-FEED nauta 14 täysrehu »AGRO-FEED sikatiivisteet »AGRO-FEED kanatiivisteet Ota täysi hyöty kotoisesta viljasta. LESTIN JOKI Puh. 961-322 1098 Myynti: AGRO-EXPERT Kristian Djupsjöbacka Puh. ..11 2 erässä.. 968-71 829 3.00-16.00 nttorit Kannuksen Takalo-Mattilassa törmäsi maanantaina henkilöau to sähkötolppaan. p u h . P. 968-45 418, auto 949 367 602 jrinko irinko Aurinko usee laskee ; 3.36 23.22 23.19 23.17 23.14 23.11 23.08 23.06 LÄHIVAKUUTA MEILLÄ! Lähivakuutus on yhteinen nim i Vakuutus yhdistyksille yli 200 paikkakunnalla. 70 650 TULE LOUNAALLE! MA TANSKANLEIKE NAKKIKEITTO Tl PAAHTOPAISTI KAALILAATIKKO KE MINISTERINLEIKE MUNAKAS TO LASAGNE SIANLIHAKASTIKE PE SVEITSINLEIKE JANSSONIN KIUSAUS KANNUS R E id » A s e m a tie 28 P uh. koskee kotimaan tilauksia.) . 968-70141 3.30 3.42 3.45 3.48 3.51 3.54 n orisontin mu nin it. Käytä AGRO-FEED tiivisteitä. 968-71 829 Auto tolppaan 18, PL 1, ANNUS 71 288 . Puh. Alkoholilla ei ollut __________ .osuutta ulosajoon. + jauhel.kast. KE Jauhel.keitto, Meksikot suikale härkä, Herkkuburgeri tai. 3 itus: VALTAK. pit. Järjestöt/yhdistykset! Tiedota tapahtumista ja toiminnasta Lestinjoen järjestöpalstalla. lohta, Uudet per. 885 040 Aarne AI kuoli perjant killiseen sai Tän oli 73-v lyttä surevat, >o ja lapset flgga& kiitoksem nr ikille, jo tk a ra k k a a m n j aro Peltolan m o n in tav< t tu k e n a m il a m m e . . v a r a s to 9 6 8 -6 2 3 6 8 M a tk a p u h . 260,POHJ.MAAT......270,. 50 809 asiam ies Kai Salo p. 73 484 > MA KatkarapukeittcKTilIil iha/Kaalipata, Uuniomenat, van.kastike Tl Tomaattikertto/Silakkapihvit/Lihapullat, Vadelmakiisseli KE Herkkusienikeitto/Porsaankyljys Kanaviillokki, Hedelmäsalaatti TO Hernekeitto/Paistettua lohta/ Puutarhurinpihvi, Suklaakääretorttu PE Lohikeitto/Pytlipannu/Metsästäjänpihvi, Riisipuuro+rus.soppa Ps. nin pohj. M ER ILO M A NIEMEN LOMA MÖKILLÄ • Hyvä surffipaikka L o h ta ja . Kysy UUTTA KANTAASlAKASKORTTIA! f* )3Cafinu$9Iovi — Kannus p. • Pakkaamme myös kaikki annokset mukaan! U utta J o jo s s a ! 2 -p a ikka in e n kabinetti ko ko u ksille ym . 968-57 235 • Viihtyisä kahvio -• Edullisia tu o tte ita ja la h ja ta va ra a K o kko la . ..12 erässä.. 57 194, so ita niin so v im m e käyn n istä! KIRJOJEN KESAALE h e in ä k u u s s a O Kesälukemista halvalla aikuisille ja lapsille Koivun ja tä h d e n kirjat tarjouksena: R a n ta -O ja la : MERITIEN M A A 1 00,-(158.-) R u n o kirjat 50 ,(86.-) U ntinen: ELÄMÄNI L a tvam a ilta jo k is u u lle 90,(110.-) t it Erä vanhoja kirjoja 10,15,20,25.<3p Pelejä ja isot Legot tarjouksessa!!! Nyt onnistuneet ostot rTJ Koivu ja tähti U l f l Valtakatu 23, KANNUS . 85 690.55 966 Tottakai! TILAAN LESTINJOEN ODOT TAMATTOMAAN HINTAAN LOPPUVUODEKSI 1992 SATASELLA. TO Lohikeitto, Rakuunakanaa, Nuudelit sinihomekastikk. 73 644. . Kor vauksissa ei vitkutella. TÄNÄÄN mennessä jätetyt kinofilmien ensitiiaukset ovat haettavissa jo huomenna ,kÄ ° (VTT:n testaamat: värit kestävät kauemmin!) TOHOLAMMIN KUVAAMO Kirsti ja Esko Polso Puh
Oheisessa kuvassa pienennös niistä. Koeta siinä sitten opetella käve lemään avojaloin. Onhan se ensimmäinen selvä merkki it senäisyydestä jokapäiväiseen elämään. Kohta alkaa jo muuten akkainviikko ja päälle loiskauttaa Jaakko kylmän kiven järveen, joten päästään taas yhdestä ke sästä. Kesä alkaa olla mallillaan, et tä on syytä riisua kengät, panna kesäheinä suupieleen ja polkais ta metsään, pelloille, niityille haistelemaan kukkakedon tuok suja, kuuntelemaan hyönteisten pörräilyä, istuksimaan laiturille ja kivelle. M aalaism aisema on rik kaus, jota emme vielä käsitä. Tämä city-ihminen on totutettu näihin kumille haiseviin ken kiin. Sieltä kun jalkansa leväyt tää hiekkatielle, niin siinä tahtoo irvistys iskeä suupieliin ja käyn ti on kovin koikkelehtivaa. oooo Ensimmäiset Viron kruunut ovat jo ehtineet Kannukseen ja linja-autovuoron perustamista välille Viron tilanne on kesän myötä kohentunut ja kuuleman mu kaan bensaakin saa monesta kohteesta, joten sinne voi men nä länsimaisilla autoillakin. Maise m asta on jatkossakin huolch dittava, siitäkin huolimatta että supistustoim et kouraise vat maataloutta. Paskanluontija kikkareenheittokilpailut olivat jo muutama vuosi sitten. Pari syvää huokausta ja sisäänhengitystä antavat ai van uudenlaisen kokemuksen luonnosta. Isäntien ja emän tien työ on tuottanut tulosta Lestijokiseudun m aalaisina! sem assa 'silmä lepää'. Ti kustannu ta kesäl keen, ku sammutti lokunnat mutuslas taneelle r SuuroaU. Kun matkailu tulee jatkossakin olemaan yksi kasvavia teollisuuden aloja, on m aisemamme pidettävä kunnossa. Kesän kun jal kojaan totutti, niin sitä hyppäsi metsässäkin yhtään irvistelemättä. Tuvan nurkalla sikinsokir retkottavat m aatalouskoneet navetan katolla kasvavat koivutuppeet, pellon perillä la hoavat lautakasat, pellolli ruostuva niittokone ja katottam at heinäladot alkavat olit todella harvinaisuuksia. M aisema on rik kaus, jonka rahallisia arvoja mitataan tulevaisuudessa. OOOO Akankantokilpailut, röyhtäisykilpailut ovat tämän vuoden uusia kilpailulajeja kesäjuhlissa. OOOO Sitä on kehitetty nyt kaiken laista hierontaa. Onhan sitä vielä jäljellä ja kohta alkavat olympialaisetkin. Meillä voisi kehitellä vaikkapa jokiuintikisat muutama kilometri Les tijokea pitkin. Kanssakäyminen Lestijokilaakson ja Polvan maakunnan ja siellä itsenäistyvien kuntien kesken on valtavan laajaa. Onnistunut m ai sema on kokonaisuus. Vadelmia tulee e seen malliin ja puolukoii kosteille ja varjoisille paikoil Rakennusti maassa, mi matta toim tettävä. Vieläköhän on keksimättä joVariksensaappaat ja multakynnet OOOO Kokeilin muuten niitä vanho-' ja tapoja avojaloin kulkemista. M aalaism aisem aa ci pide tä kunnossa tsaarinaikaisilla pakotetoim illa. Kovin olivat virolaiset in noissaan omasta rahasta. Jalkapohjista löytyvät kuuleman mukaan kaikki langat ihmisen hyvinHimangalle asti näytteille. Huonosti sinne M aalaism aisemaa, kiitos val veutuneiden m aanviljelijöi den, on viime vuosina korjat tu huom attavassa määrin. Marjoja or ensimmäiset lintit ovat jo k siä. M aisema koostuu m onesta eri tekijästä se on hoidetun pellon, metsän ja pihapiirien koostumus. Tar tossa on kuuleman mukaan jo myytävänä 95-oktaanista valuu talla eli Suomen rahalla sitä saa. Näi nakin Kani Kannuksesi Ia on otetti käyttöön su tantolinja, , taa kokona kentamisen Valkeisen Lestillä k Iissä riehi syttymiss ikuiseksi lipalo rie hehtaarir houtui tä taaria. Tätä taustaa vasten voisi olettaa, että avojaloin kä vely kesäisin olisi kuin hieron taa ikään. Mika Uusin talot Oy:n t sin epävarn Hihhuli-hoi, kesä on. Mutta kyllä sitä syksyisin sitten revittiinkiin isoja palkeen kieliä jalkapohjista. Ystä vyystoiminta on laajentunut vi rallisten valtuuskuntien ulko puolella sellaisella vauhdilla, jo ta ei osattu varmaan arvata. Ainakin uutuudet viehättä vät ja saavat julkisuushanat auki. Tila kokonaisuudet pihapiirei neen loistavat kesäisin kuk kaloistossa, vanhat raken nukset on kunnostettu, ko neet ovat järjestyksessä ja va rastoissa. Hyvin hoidetussa maisemassa ihminenkin tun tee olonsa miellyttäväksi. Mustikat kypsyvät pari viikossa. Ongelmana ovat vain nämä meidän äidinkullanmurut, jotka keskaria joudessaan tulevat niin vallantuntoisiksi, että rikkovat lasipullot pitkin teiden varsia. Toholammilla voitaisiin pitää aiv-paalicn, tai mitä palloja ne pelloilla nököttävät ovatkaan, työntökilpailun. Luonnon niityt ovat kukkamerenä ja kansalaiset lomalla (ne, jotka ovat). Jos tämänhetkisestä tilanteesta jon kinlaisen arvauksen tekisi, niin väittäisin, että tälläkin hetkellä Lestijokiseudulla on 30-40 polvalaista ja saman verran on siel läkin. Kokeilkaapa! voinnille. Toholam m in kum puileville soveltuu m yös tasakattoinen jokivarsipelloille sopii hyvin m aatalo tai elintasopatilla huonosti pajukkopuskainen laajennettu päärakennus, peltotilkku. M aisema on luonnonvara, jo hon vasta viime vuosina on maaseudulla kiinnitetty huo miota. Viimeaikoina lisääntynyt itämatkailu on opettanut meille, mikä arvo hyvin hoidetulla maisemalla on henkiseen olemukseen. Vapaaehtoi suus ja valveutuneisuus kau neusarvoille tuottaa parhaar tuloksen. Maiseman kunnossapito on vielä laajempialainen on gelma kuin luonnonsuojelu. Nyt muuten kannattaa jäll mennä metsään. Tuutista tulee oh jelmaa niin paljon, että oikein pelottaa, jottako liikaa olis ja Hankalinta hommassa on että marjat kypsyvät mets olympialaisten aikaan. Viikon kuluttua jo juokseekin hiekkatiellä. Se oli ennen toista. Nopeasti ne jalat tot tuvat. Henkiselle hyvinvoinnilla mittausta tapahtuu jo tänä päivänä. Siinä onkin perheonni koetuksi kun toinen tuijottaa televis; nia ja toinen hyppää marja Ja varsinkin meidän perhee kun itse teen kumpaakin. Kohta kannattaisi tutkia tain. Silloin saa syödä makkaraa ja levittää perskannikoitaan soh van pohjalla. Toivotaan, että ta louselämä sielläkin lähtisi rul laamaan. Sataa ja paistaa ja heinäsirkat sirkuttaa. Yksikin rikka kokonai suudessa pilaa maiseman. Himankalaiset pi tivät jo näitä virrenvcisuutalkoitaan, siihen voisi kehitellä saarnakisan vielä.-Himangalle sopisi myös crinomaisti raakojen pot tujen syöntikilpailu. M aa laismaisema on myös useam man talon ja tilan kokonaiM B suus
Suurelemcntteihin pannaan ikkunat ja ovet paikoilleen ja suoritetaan ulkopanelointi. Alueella palanut puusto voi daan todennäköisesti käyttää lä hes kaikki. Tulipalo tuhosi suu remmista puista lähinnä pintakuoren ja neulaston. Poliisi on jo murtoveikon jäljillä. Viimeksi murtomiehet kä vivät eskolalaisessa asunnos sa ja veivät mennessään lom pakosta rahaa noin 750 mark kaa. Maise sakin huolch i huolimatta net kouraise Mika Uusimäki, oik. Puuston korjaamisella on kuitenkin kiire, ennenkuin puutaudit, mm. Varkaat saivat saaliikseen tupakkakartonkien ja oluen li säksi Kärcher-merkkisen painepesun tyyppimallia 570 il man pcsulctkua ja suuttimia. Kannustaloissa uskotaan, että omakotitalopakettien kysyntä jää noin puoleen hyvistä vuosis ta. Eskolassa jälleen varkauksia Kannuksen Eskolan kylä on työllistänyt poliisia viime ai koina tuhkatiheään. Valkeisen palon jälkityöt käyntiin Metsäpalon syttymissyy jäi salaisuudeksi Valkeisen seutuvilla YliLestillä kesäkuun puolivä lissä riehuneen metsäpalon syttymissyy on jäämässä ikuiseksi arvoitukseksi. Heinäkuun alussa sattu neessa murrossa varkaat oli vat päässeet sisälle taloon löy tämällään avaimella. Myymäläautomurto tapahtui viime sunnuntaita vasten yöl lä. Suurelementtituotanto alkoi hommassa on R a k e n n u stu o ta n to on ypsyvät mcts m aassa, m u tta siitä huolii aikaan. Esimerkiksi kui tupuut joudutaan kuorimaan, kertoo Vainio. N äin a ja te lla a n aiijottaa telcvisi n a k in K a n n u sta lo t O vissa m^ a K an n u k se ssa. Siinä n ia tta to im in to ja on k e h i i n i koetuksi te ttä v ä . Kylällä on murtauduttu eri paikkoihin lukuisia kertoja ja mukaan on kelvannut jos jonkinlaista ta varaa. Saa liikseen voro sai tupakkaa, keskikaljaa ja makkaraa. Tulipalon kokonais kustannukset selviävät vas ta kesälomakauden jäl keen, kun loputkin paloa sammuttamassa olleet pa lokunnat lähettävät saminutuslaskun metsän omis taneelle metsähallitukselle. Tämän lisäksi tule vat rivitalojen elementtituotanto. Niinikään Eskolassa tun keutui murtomies Junnola Kyin myymäläautoon. Vainion mukaan alueelta voi daan parhaimmillaan saada 4 000 kiintoa puuta, joka ei välttä mättä kata kaikkia palosta ai heutuneita kustannuksia. Luonnon kiertokulkuun liittvv läheisesti metsäpalot, tässä mielessä en näe ongelmia. Palon myötä alueelle pikemminkin tu lee uusi lajisto sekä eläinettä kasvikuntaan, pohtii Vainio. Tila pihapiireiicsäisin kuknhat rakennostettu, ko/k sessäja vä en ja emäntanut tulosta maalaisina! epää'. Ja ensin myydään entinen asunto pois, ennen kuin uskalletaan os taa uusi. Vorot säikähtivät kolinaan herännyttä kauppiasta ja pa kenivat autollaan Kannuksen suuntaan.. Tämän vuoden tuotannossa arvioidaan päästävän lähelle vii mevuotisia tuloksia. Ele mentit siirretään rakennuspai koille autoin ja nosturein. Varsinkin talvi rakentamisessa tämä tuo etuja, kun saadaan rakentaa sisätilois sa, toteaa apulaisjohtaja Mika Uusimäki. Nykyisen systeemin mu kaan talo voidaan rakentaa val miiksi alle kahdessa kuukaudes sa perustuksista lähtien. Vasemmalta M i ka Uusimäki, Aimo Jukkola, Hannu Ojala, Tauno Aarnio ja Pekka Lahtinen. Viime vuonna myytiin n. Hakkuut aluella käynnisty vät vielä heinäkuun aikana. maa ci pidelarinaikaisilk Vapaaehtoimeisuus kau )ttaa parhaar Kannustalot vastaavat kilpailuun... To sin epävarm uustekijöitä on entistä enemmän uhkaamassa. Suumalon kustannukset nou sevat todennäköisesti miljoonan paikkeille. Poliisi on myös tämän murron epäillyn jäljillä. Pa laneelta 40 hehtaarilta hakataan kaikki puutavara pois, maapohja äestetään kevyesti ja kylvetään. Onni onnettomuudessa oli, ettei palo levinnyt Valkeisen virkistysalueen rannoille, joten se ei haittaa maisemaa, arvioi lähinnä kalastusja virkistysasioista huolehtiva Veikko Vai nio. T a lo te h ta a l:umpaakin ,a on o tettu kesan a ik a n a i kannattaa jäll kayttoon su u re le m e n ttitu o in. Lisäksi varkaat vei vät sinisen hylsyavainsarjan, työkalupakin ja noin 300 mar kan arvoisen vaihtokassan. Luonnonsuojelullisesti Vai nio ei usko palolla olevan juuri kaan negatiivisia vaikutuksia. Puu voidaan käyttää varsin hyvin, tosin melkoista arvonlaskua tapahtuu. Marjoja ot ta n to lin ja , jo k a m ahdollisintit ovat jo k *aa k o k o n aisten seinien ra kypsyvät pari k en tam isen sisätiloissa, elmia tulee e ja puolukoitoi ^™ll^ ™ l^ ^ ™ ll^ ^ ^ ™ ® ,,,B,>,l ’joisille paikoil Markkinointijohtaja Aimo Jukkola kertoo, että linjalla on mahdollista rakentaa 11 metriä pitkiä ja 3,20 metriä korkeita scinäelementtejä, jotka tehdään mahdollisimman valmiiksi. Tämän hetken tilanteelle on tyypillistä, että ratkaisua veny tetään mahdollsimman pitkälle ja sitten tulee kiire rakentaa. ja Aimo Jukkola uskovat, että Kannustalot Oy:n työllisyystilanne jatk u u kohtuullisen hyvänä. Paloa oli sammutta massa kaikkiaan 14 palokuntaa. eri laiset sienet leviävät alueelle. Varkaat vierailivat Alaviitteen kylä kaupassa Pakettiautolla liikkuneet var kaat veivät Lohtajan Alaviirteen kyläkaupasta huomatta van määrän tavaraa viime lauantaiaamuna kello 6.30 ai koihin. aanviljclijöilosina korjatssa määrin, i sikinsokir :alouskoncct casvavat koiin perillä la sat, pellolk one ja katott alkavat olk ;uuksia. Tu lipalo riehui kaikkiaan 60 hehtaarin alueella, josta tu houtui täydellisesti 40 heh taaria. Suurelementtilasti on lähdössä Kokkolaan. 130 omakotitalopakettia. Uutuutena meillä on tulossa pcrinnctalomallisto tuo tantoon, jatkaa Mika Uusimäki. Veikko Vainio Metsähallituk sen Keski-Pohjan hoitoalueelta kertoo, että jälkisammutus ja -vartiointitöitä jatkettiin palon jälkeen kolmessa vuorossa puo litoista viikkoa. Vasta juhan nuksen alla tulleet sateet sam muttivat palon lopullisesti. Tämä mahdollistaa talorunkojen ko koamisen muutamassa tunnissa. Alue on uudistettavissa hyvin nätisti, periaatteessahan kulotus parantaa metsämaata, arvioi Veikko Vainio vahingon positii visia puolia. Pesurin valmistusnumero on 704490
Vapaa-aika ja illanvietot ovat myös olennainen osa kilpailun henkeä ja mukana luomasas tun nelmaa, joka jää kilpailijoiden mieliin päällimmäiseksi muis toksi "Oh, the days in Finland when your great grandfather was yound, I remember..." Olisi siis saatava aikaan laadukas ja tietysti paikkakunnan luonteen mukainen elämystarjonta, joka ei jättäisi heikointakaan kilpaili jaa palkinnottomaksi: merija kalastusretkiä, lavatansseja yms. Viidentoista kilometrin matkan aikana eivät pojat kuulemma olleet törmänneet leijoniin eikä muihinkaan villipetoihin, sen sijaan sisiliskoja oli nähty. Päivän oi vat parin tun kaupungin tarj< päälle tanssatti salissa. Lohtajalle kasa-ammunnan vuoden 93 MM-kisat Myös sirkushuveja tarvitaan ssaari A $ TAUJHNA 'S A I * Runsaan vuoden päästä Lohta jalle järjestettävät kasa-ammun nan MM-kilpailut eivät lohtajalaisia ainakaan vielä huolestut taneet, sillä viime tiistaina met sästysseuran tiedotusja ideointitilaisuudessa nähtiinkin lähes vain seuran jäseniä. Vaelluksen järjestivät Hi mangan, Kannuksen ja Toho lammin nuorisotoimet. Jär jestäjät toivovat vaellusperin teen jatkuvan ensi vuonna. Kannuksen, Himangan ja Loh tajan numeromuutos astuu voi maan ensi vuoden joulukuussa. välisenä aikana yhteensä 3 021 kappaletta. Murtovarkaus jäi kui tenkin pelkäksi yritykseksi, sillä omistaja havahtui unestaan yli määräisiin ääniin. Pitkin ja poikin Peuranpolkua kulkenut retkivaellus kantoi nimeä Hiletoka, eli jokaisen osa nottajakunnan ensim m äi set kirjaimet. Jokai sesta kunnasta oli myös osanot tajia vaelluksella. K jänä toimi Tep toajelulla tutu; sen keskustaan siin, jotka viir muuttuneet eni museolla pysäh lan padolla seki. Jos vuonna 1996 muistelee vanhoja, jää heilille soittamatta, jollei ole tutustunut uudistuksiin numeroihin. Murto jäi pelkäksi yritykseksi Varkaat yrittivät murtautua ik kunasta viime keskiviikkona kello 3.40 aikoihin Lohtajan Ohtakarissa olevaan Katiskabaariin. Kilpaili joille olisi tarjottava monenlai sia majoitusvaihtoehtoja, joista mainittiin esim. majoituksesta ja kilpailijoille tarjottavista va paa-ajan viettotavoista leimahteli useita aivoriihen tapaan toi mineessa tilaisuudessa. Kiertoajeluni täysi bussillii Suurin osa tunt la asuvia ja ti muuttaneita. Osalle vaeltajista kävely maastossa oli tuttua, kun taas monille lenkki otti kovasti jal koihin. Veaellus kiin nosti lähinnä poikia, retkeilemässä oli toistakym m entä kymmenen vuoden huja koilla olevaa pojankoltiais ta. Jotkut heilit kiittävätkin puhelinlaitok sia muutoksesta. Am Hiletoka kysyi jalkoja Jokilaakson nuori polvi marssi viime tiistain ja kes kiviikon aikana Lestijärven suunnalla. Alunperin myös Lestijärven piti olla muka na, mutta sieltä ei tällä kertaa saatu vetäjää eikä lähtijöitä. Perinteistä lon vietettiin peija sessa. Hiletoka -vaellus oli tarkoitus järjestää viime vuonnakin, tuol loin matkalle lähtijöitä olisi kui tenkin ollut vain kolme, joten koko vaellus peruutettiin. Amblaan rakei L r Pääasia on, että pääsi pois kotoa, arvelevat lamppilaiset Markus Koivikko, Tomi Huhtala ja Jarkko Kellosalo syytä lähteä mu kaan vaellukselle. Ambla sijaits metrin päässä 1 sijärven suunta; lut lähiympäris jo pitkään. Kannuksen kaupungille Ka lajoen kirjastoauton käyttö tulee halvemmaksi kuin oman lainausaseman perustaminen Mutkalammille. Kan nuksen numerot 70000-74999 muuttuvat numeroiksi 870000874999 numeroiksi. Joten majoitus, kuljetus, muoni tus ja vieläpä viihdytyspuoli on järjestettävä, ei vain EY-, vaan jopa maailmankuntoon! Näin suuret kisat vaativatkin koko kunnan yhteisiä ponnistuksia to teutuakseen ja sujuakseen jous tavasti arvokisa-malliin: maine tai moite kiirii MM-koossa pit kin palloa. Kaukonumerot muuttuvat vuonna 1996. Himangan ja Lohtajan numerot 5500059999 muuttuvat numeroiksi 875000-87999 eli muutos on suurempi kuin Kannuksessa. Lohtajan Metsästysseuran puheenjohta jan Lasse Yrjänän mukaan kimppaan pitäisi saada mahdol lisimman paljon mahdollisim man innostunutta väkeä ni menomaan kuntalaisia seuran ulkopuolelta. Kalajoen kirjastoauto kiertää Mutkalammin alueella kerran kahdessa viikossa. Omaa lainausasemaa toivoi vain alle kolme prosenttia vastaajista. Lai nausluku on todella korkea, jos vertaa Kannuksen muiden lainausasemien lainauskertoja puolen vuoden ajalta; Eskola 2 259, Korpela 2676 ja Välikannus 1 630 lainausta. Jo äskettäin järjestetyt kasaammunnan SM-kisat toivat kun niakkaan menestyksen lisäksi seuralle kokemusta suurten kil pailujen jäijestämisestä ja ison osanottajamäärän hallitsemises ta. Vene oli lukitsematta ja sen arvo on noin 3 500 mark kaa. Numeromullistuk sesta odotettua suurempi Suuri puhelinnumerouudistus näyttää kaapaisevan tavallista syvemmältä. Kannuksen kirjastotoimen johtajan Eeva-Liisa Kullbergin mukaan yli läänin rajan ulottu vaa yhteistyötä tullaan jatka maan, jos päättäjät niin päättä vät. Kunrn työryhmän, jok: laan lähiaikoin kuuluvat Mäti Pirkko Palola, mi, Pentti Hy Lahti. Hiletokan vetäjät kiittelivät retkeilyreittiä, joka heidän mie lestään on varusteltu ja merkitty hyvin: eksymisen vaaraa ei ole. Murtautujat pakenivat paikalta autolla. Ryöstö tuli ilmi vasta myöhemmin, kun veneen kok kolalainen omistaja havaitsi ve neen puuttuvan Parannan venerannasta. Hätänumerot muuuttuvat ensi vuoden alusta, yleinen hätänu mero 112 ja poliisi 10022. Lamppilaismies on tunnustanut Maunun tietyvillä sattuneen ilkivallan. Hiletoka vaellus käynnistyi tiistaina Reisjärven Suonperäl tä. Lohtajan kunta vyyskunnan Vii litus on valinm nallisliiton kaut nakseen vajaan Amblan. Poliisi ei ole toistaiseksi löytänyt venettä eikä sen anasta jaa. Sieltä marssittiin noin 15 ki lometriä Peuranpolkua Lestijär ven Lummenlammelle, josta oli bussikuljetus Valkeisen leirin täalueelle. Tällöin kaukonumerotunnus 9 muuttuu 0:ksi ja ulkomaantunnus 990 muuttuu 00:ksi. Mukana oli myös 4 5 vetäjää. Kesäkuussa tehdyn asiakas kyselyn mukaan valtaosa kirjas toauton käyttäjistä haluaa pitää auton palvelut. Karhunpiilossa vie tetyn yön jälkeen retkeläisille järjestettiin kuljetus kotiin. Ideoita mm. Parannasta vietiin Lohi Lestijärven Parannasta vietiin ilmeisesti kesäkuun loppupuo lella Lohi 470 -merkkinen sou tuvene. Mm. Vuoden kestävä kokeilu on onnistunut hyvin. Auton lasit säpäleiksi Toholampilaismies kyllästyi viime viikonvaihteessa toisen lamppilaisen auton laseihin ja iski kivellä säpäleiksi toisen etusivulasin sekä tuulilasin, joka ei varsinaisesti hajosi korjauskelvottomaksi. Ennakkokaavailuista poike ten myös Kannuksen, Lohtajan ja Himangan nykyiset numerot saavat eteensä numero 8:n. Mökeissä vietetyn yön jäl keen suunnattiin kohti seuraavaa etappia eli Karhunpiiloa, jonka maastossa yövyttiin yksi yö teltassa. ja olisikohan jo aika ottaa Lohtajan Rivierakin Vanajalla käyttöön ja tilata Juha Föhriltä lämmintä auringonpaistetta ensi vuoden elokuuksi Keb Nau ¡ f fU A M A A f 5 \nM U A kiA A G tm Mutkalampilaiset tyytyväisiä Kultaverkkoon SUÖ i P a fe j» S>ifi K LINTU 'Y Kp •3:: johtajan ystävj Jlometrin pää& Kalajoen kirjastoauto Kultaverkko on palvellut puoli vuotta Kannuksen Mutkalammin kylä läisiä. hotellija perhemajoitus, Ohtakari ja Himan gan Sautinkari sekä mahdolli nen asuntovaunukylä. Matkantekoa ei aina kaan helpottanut se, että jokai sella oli selässään 1 1 5 kilon rinkka. Retkeläisiä oli mukana yksi toista, ikä vaeltajilla oli jossain kymmenen vuoden molemmin pouolin. Viikon kestäviin MM-kisoihin odotetaankin tällä hetkellä 150-200 osanottajaa noin run saasta kymmenestä eri maasta. Lainauslu vut Mutkalammin alueella oli vat 1.1.-30.6
Unio nin bensa-asema toimii nyt Si\van vieressä tosin Nesteen merkeissä, koska kaikki Unionit vaihtuvat Nesteen asemiksi. Syri, 69410 Sykäräinen. Toholammin Taksiasema Oy, Toholampi, Ylläpitää ja omistaa taksiaseman tarvitsemia toimitiloja ja laitteistoja sekä harjoittaa taksiliiketoimintaa. Tankki varkaita Marinkaisissa Lohtajan Marinkaisten kalasata masta on viety 29.6.-1.7. Aravetessa on myös kaksi täysimittaista urheiluhallia, ui mahalli, peruskoulu ja kulttuuri talo. Putkiasennus Muli Ky, Les tijärvi. ’. Oy Lohtajan Koivutielle luvan rakentaa autosuoja/ varaston neljän metrin eteisyydelle Pajutien reunasta. jo 1200-luvulla Amblaan rakennettiin kirkko. Lohtajan Rakennuspalvelu Oy, Lohtaja, Uudisja peruskorjausrakennustoiminta sekä rakennussuunnittelu, omista miensa osakkeiden kauppa, Op. Kälviän poliisi pyytääkin ve neen omistajia tekemään alueel la tarkastuskäyntejä. Miesten keski-ikä on 32,6 ja naisilla 36,8 vuotta. Piiripäällikkö Kauko Kivilehto lupaa kiristyvää kilpailua bensamarkkinoille Kannukseen. Ambla sijaitsee noin 60 kilo metrin päässä Tallinnasta Peip sijärven suuntaan. . Kier toajelulla tutustuttiin Kannuk sen keskustaan ja niihin kohtei siin, jotka viime vuosina ovat muuttuneet entisestään. kunnan hallitus, 9-luokkainen koulu, vuosisadan alussa perustettu villan kehräämö ja puuteollisuutta. Kulttuuritalolla toimii mm. Nissilä Esko Kalevi 2 os. Ase man hoitajana on Erkki Korhonen. Tj. Amblassa harrastetaan mm. . Kaikki lvi-alan asennus työt, sekä lvi-alan vähittäis kauppa, kiinteistöjen ja arvopa pereiden omistus ja hallinta. Finnilä Matti 4 osaketta, Tiai nen Jouni 4 osaketta. Asema on täydellinen itsepalveluasema, mihin käyvät luottokortit ja seteliraha. kiittelivät eidän mieja merkitty iraa ei ole. Kiertoajelun vetä jänä toimi Teppo Liedes. Työryhmään kuuluvat Matti Uusi-Rauva, Pirkko Palola, Toini Leppinie mi, Pentti Hyyppä ja Mauri Lahti. Huhtalan tarkoitus on rauhoittaa Siirikari-niminen tila, joka sijaitsee Karhin kylässä Hakjinnissa,v v .. Kunnan väkiluku on tällä het kellä 2 931 henkeä, joista mie hiä on 1 398 ja naisia 1 533. Siellä asuu noin 1400 asu kasta ja se on paikallisen maaviljelyyhtiön keskus. Lohtajalle ystävyyskunta Virosta Amblassa viljellään maata ja urheillaan kuten Lohtajallakin Lohtajan kunta hankkii ystävyyskunnan Virosta. Mm. Amblan loistoaika oli kuitenkin 1940-luvulla, jolloin se oli lähi seudun palveluja liikekeskus. Kunnanhallitus alensi kes kusvaalilautakunnan sihteerin palkkiota seuraavasti: Valtiolli sissa vaaleissa 3 500 markasta 3 000 markkaan ja kunnallisvaa leissa 4 500 markasta 3 700 markkaan. It eksi muis; in Finland grandfather ber..." Olisi laadukas ja in luonteen jonta, joka tan kilpailii: merija avatansseja ) aika ottaa Vanajalla ha Föhriltä listctla ensi >n liin päättäungillc Kacäyttö tulee nan lainauen Mutka15 kilon li tarkoitus lakin, tuolä olisi kuilmc, joten ettiin. •, Uusia yrityksiä Pohjanmaan Tarhausja kiinteistöurakointi, Himanka. Vierimaa Vesa Juhani 4 osaketta, Hpj. Tässä odoteltiin kiertoajelun alkamista. hiihtoa, lentopalloa ja painia. välise nä aikana useita eri merkkisiä polttoainetankkeja. Maitotalouden lisäksi kunnassa viljellään viljaa ja perunaa. Hallitus myönsi Eeva ja Pentti Siirilälle perusparannus lainaa yhteensä 59 000 mark kaa.. Kiertoajelulle osallistui lähes täysi bussillinen lomalaisia. 16 000 mk Oravala Kalle Matti Mikael 4 os. Nykyisin keskeiseksi kauppa laksi on noussut Aravete, joka sijaitsee noin 9 kilometriä Amblasta. Peruselinkeino on maatalous. Yhtiö on tunnetttu Eestissä suhteellisen hyvästä tasosta. Pohjoinen Satamamie 171,68100 Himanka. Toivo Hanhisaloja vaimo Liisa, o.s. . Lohtajan kunnanhallitus antoi As. Joki-Tokola, olivat tul leet lomapäiviään viettämään Liisan kotikuntaan. Kunta on ol lut lähiympäristön keskuksena jo pitkään. . ai kuisten käsityöja näytelmäpiirit ihteä mu kaan villiLomalaisia kyydittiin muuttumista katseltiin Perinteistä lomalaisten päivää vietettiin perjantaina Kannuk sessa. Amb lassa on mm. Turkistarhoojen ympäristötyöt, kiinteistöjen urakointi, kevyen liikenteen urakointi, ympäristöurakointityöt sekä muu alaan liittyvä toiminta. Pääministerin talo näytet tiin ohiajaen, käytiin taimitar halla ja Kitinkankaalla. v .v Kunnanhallitus huomauttaa kui tenkin, että rauhoituspäätökses sä tulisi huomioida lähistöllä olevien loma-asukkaiden virkis täytyminen ja liikkuminen rau hoitettavaksi haetulla alueella. Boren Raimo Juhani, os. Kunta sijaitsee Tallinnasta noin 60 kilometrin päässä Peipsijärven suuntaan. Myös viime kesänä Marin kaisten kalasatamasta vietiin useita polttoainesäiliöitä. Os. 68230 Lohtaja. 10 000. Tokoimuscolla pysähdyttiin ja Korpe lan padolla sekä Eskolan kylätalolla. Järellusperinonna. Os. Kunnahallitus on valinnut Suomen kun nallisliiton kautta ystävyyskunnakseen vajaan 3 000 asukkaan Amblan. Hpj. Tj. 69300 Toholampi. Raken nuslain mukaan ilman maan omistajan suostumusta ei saa ra kentaa viittä metriä lähemmäksi rajaa. Op. Hallitus ilmoittaa lausunto naan Vaasan läänin ympäristösuojelutoimistoon, ettei kunnal le ole mitään huomauttamista Aimo Huhtalan rauhoitushakemukseen. Lisäksi hytillisestä veneestä on anastettu Susuki-merkkinen polttoainemittari, kierros lukumittari ja lämpöpuhallin. Nissilä Risto Kalevi 1 os. Virallinen keskus on kuiten kin 500 asukkaan Ambla. ' v . johtajan ystävyyskunta on vajaa 3 000 asukkaan Ambla. Muli Juha Pekka, Os. Kannuksen bensa-asemilla on käynyt merkkienvaihto. Päivän ohjelmaan kuului vat parin tunnin kiertoajelu, kaupungin tarjoamat kahvit, ja päälle tanssattiin sitten Tokoisalissa. Kunnanhallitus valitsi työryhmän, joka tutustuu Amblaan lähiaikoina. Suurin osa tuntui olevan muual la asuvia ja tänne lähiaikoina muuttaneita. • . Nissilä Seppo Sakari 1 os
Suonienkäynnit harventuneet maan aika hyvin Suomen asioi ta. Lasten takia. Alkuaikoina käytiin pari kertaa vuodessa, nyt kerran kesällä. Perhe lähti ruotsinmatkalleen samalla tavalla kuin moni muu kin suomalainen siihen aikaan. Myi passin hankinta helpottuu. Tehdas valmistaa ruostumatonta putkea. Jukkolan perheessä on neljä lasta, Marko 22, Henri 17, Hen na-Rina 12 ja Mathias 5. Viidentoista vuoden ajan seurattiin Suomen asioita vain Lestinjoki-lehden kautta, Pentti kertoo. On kiva käydä lo malla siellä mutta myös kiva lähteä kotia. Toholampilaiss Aino Vesam äk kuussa miehen ja heidän tyttö kanssa kohti K< tongon kaupur kansa on tuttu on aikaisemmi teensä seitsemi hetystyössä ai niassa viim e vu tuneet mullis muuttaneet m eikä valkoisten ole aina niink Vesamäet. kuil vat asiaansa . Välillä on yhtiön nimi vaihtunut, kun vanha Fa gersta Bruk jaettiin useampaan pieneen yhtiöön parisen vuotta sitten. Ei myöskään tule vähä1 syä sitä hyötyä ja iloa mitä su mcnkielestä on kun lapset tapa vat isovanhempiaan ja serkki jaan. Paluuajatukset ovat saa neet haihtua sitä mukaa kun lap set kasvoivat. Pentti tarkastaa kahdessa vuorossa lähtevää ja tulevaa ta varaa Avesta-Sandviken Tub yhtiössä. Lapset puhuvat hyvää suome Vanhemmat lapset ovat käyne kolme ensimmäistä vuotta ko: lussa suomalaisissa luokiss Mathias on suomenkielisesi päiväkodissa. Suomenkieli on tärkeä Jukk lan perheelle. Kyllä koti on siellä minne sen rakentaa. Juuret Suomessf reportte Pertti Holopaine Leskelän su kujuhlaan v Lohtajalle. Eili kansalaisuudenvaihto ihmis muuta. S elää päivä kerra mitä tapahtuu, keuksia, niin ne vat ihan yhtä hy^ myös täällä ke jossain muussa tää Aino Vesan kuaan Orava, tur nen matkalle läh Kenia on V paikka. Pentti työskentelee yhä samas sa tehtaassa. Ajan mit taan ovat tosin käynnit Suomes sa harventuneet. Aikaiser mi kahtena ka neljä vuotta seu: nyt hän lähtee ] pisseminaarin o{ oli poissa Kenia: vuotta: tänä aik; lainen yhteiskui rajun murroksen Äidinkieli tärkeä koke Erkkilän koulun luokat 4-7 vuonna 1964. Työtä Pentti ja Marjatta tekivät kolmessa vuorossa. Nyt pystytään seuraa Monen siirtolaisen mielessä pyörii ajatus takaisinmuutosta. -Ruotsin ja Suomen väliset erot ovat tasoittuneet Äskettäin saimme Suomen televiesion Fa gerstaan. Syksyllä 1970 vei Loh tajan kirkonkylän Jukkolanmäeltä kotoisin olevan Pentin tie Fagerstaan, Ruotsiin. Marjatta on kontrolliteknikkona ruostumanta lankaa valmista valla Fagersta Stainless-tehtaalJukkolat eivät ole unohtaneet Suomea vaan käyvät joka kesä juurillaan Lohtajalla. Pentti katsoo, et kieli on osa ihmisen identitee tiä. Marjatta sai myö hemmin työpaikan samasta yh tiöstä. Kansalaisuuden vaihdon syyt olivat lähinnä käy tännöllisiä. Sukujuhlan maan koolle veli. Ruotsissa viihtymistä lisää se, että Marjatan vanhemmat ja vanhempi veli asuvat ja työs kentelevät Ruotsissa. Oleskelu kestää ehkä viikon tai kaksi. Marko muutti ensin kans: laisuuden ja sitten me. L alkoi Leskele nykyään isär Leskelän van Esan äiti, M: rakentama uu massa pihap muutaman 1 päästä 1800-1 neesta Leske teestä. Kuvan muut oppilaat; Esa Hietala, Erkki Niemi, Hannu Eklund, Jouko Andersson, Soili Isorinne, Riitta Lukkarila, Antti Niemi, Heikki Orjala, Tuomo Lätti, Vuokko Antti-Roiko, Jaakko Orjala, Eija Erkkilä, Aila Niemelä, Tuula Hietala, Kirsti Isorinne, Tuomo Venetjoki, Pentti Salmi, S. Joka or muksen Arve sistä. Marko on muuttanut jo omaan asun toon. Niemelä, Irja Isorinne, Kaisu Jukkola, Kaija Lätti, Ulla Lukkarila, Eila Maunumäki, Terttu Isorinne, Marita Hietala, Tarja Lukkarila, Tuula Andersson, Martti Himanka, Kaija Himanka ja opettaja Vesa Ruokoja. Kesälomalla käy dessään hän houkutteli nuoren veljenpoikansa mukaansa leveämmän leivän ääreen. jaansa, vaikka pelko joskus kin. -Kun on asunut jo enemmän kuin puolet elämästään täällä, niin on vieraantunutkin sieltä kotimaasta. Myös Jukkolat ovat sitä mietti neet. Kansalaisuuden vaihto Noin vuosi sitten Jukkolat haki vat Ruotsin kansalaisiksi, "lisenssisvenssoneiksi", kuten täällä sanotaan. Mukana seurasi Väli-Kannuksesta lähtöisin oleva vaimo Marjatta (os. Lastenhoito järjestettiin yhdessä naapurien kanssa. Se joka oli vapaa, hoiti omat ja naapurin lapset. Pesola) sekä noin puolivuo tias poika, Marko. Pentti vakuuttaa, että heidi asennoitumisensa Suomeen suomalaisuuteen ei ole millä lailla muuttunut, vaikka kans laisuus vaihdettiinkin. Siihen ai kaan riitti että oli riuska ja työ hön halukas, ruotsinkielen taitoa ei kyselty. Ja aivan samoin kuin monen muunkin kohdallajärjestyi työ paikka Ruotsissa välittömästi. Suon Ruotsi-otteluissa ovat vanher mat Suomen puolella kun ta lapset kannustavat ruotsalaisi Tämä johtuu siitä, että pojat p laavat jääkiekkoa ja heille ( luonnollista pitää Ruotsin puc ta. Pentti pääsi töihin Fagersta Brukille, terästehtaaseen. Perheessä saattaa kuitenkin: maantua kissanhännänvetoa kt on urheilusta kysymys. Mathias, Pentti, M arjatta ja Henna-Rina Jukkola omakotitalonsa parvekkeella iltapäiväkahvin Juuret Lohtajalla Muistatko Jukkolan Pen tin. Siksi he haluavat siiru oman äidinkielensä lapsilleen Näin lapset voivat viedä suomi laista perinnettä eteenpäin Rue sissa. Jos rehelli ajattelee, niin oi liasta lähteä Kei Ajattelemme, eti meistä huolen. Pentin setä, Aarre Jukkola, oli muuttanut Ruotsiin jo 1950luvun alussa. -Kirjaan oi messa asuva lisää tietoa U. Pojat eivät kui tenkaan lähde Suomen arme jaan. Pentti Jukkola, ylärivi ensimmäinen vasemmalta, oli 7.luokaIla. A kaisemmin oli hankalaa, kosi se kesti kauan ja passi piti hei kilökohtaisesti hakea Väster sista. la, myös sekin osa aikaisempaa Fagersia Brukia
Onneksi siellä minne me menemme on rauhallista, paikalliset vain kahakoi keskenään, Aino kertoo. iltapäiväkahvin le Suomen arme muutti ensin kans. Vesamäet aikovat olla koko kaksivuotisen kauden Keniassa yhtäjaksoisesti, toistaiseksi ei ole aiottu käydä välillä Suomes sa. -Kirjaan olen koonnut Suo messa asuvan haaran. Toisaal ta kulkuyhteydet ovat Suomen ja Kenian välillä kunnossa, että helposti sieltä pääsee kotimaa han, kertoo Aino. Lomailu on siellä hankalaa le vottomuuksien vuoksi. Lähetystyöntekijöiden työtä helpolta Ainon mukaan se, että Keniassa on erittäin uskonnolli nen ilmapiiri. Nimenomaan työssä mukaudumme heidän ta poihinsa, kotioloissa pyrimme kuitenkin säilyttämään suoma laisuutta, Aino kertoo. Lisäksi Amerikasta tulleet saivat tietoa Suomen tämän päivän maanvil jelyksestä. Luterilaisten li säksi lähetystyötä tekee myös muita kristillisiä uskontokuntia. Jos ei yhtään saa levätä, niin voi olla että tullaan käymään. Joka on tehnyt sukututki muksen Arvo Leskelän jälkeläi sistä. voivat viedä suom että eteenpäin Rue /öskään tule vähä) tyä ja iloa mitä su on kun lapset tapa empiaan ja serkki Juuret Suomessi reportte Pertti Holopaini Vesamäet Keniassa Herransa kutsusta Maissipuurolla ja paikallisilla särpimillä Auli, Aatos ja Aino Vesamäki viettävät seuraavat kaksi vuotta Keniassa. Vesamäet . Tällä hetkellä Vesamäet asuvat vakinaisesti Kirkkonummella. Mukaan lähtevää Auli -tyttöä varten otetaan mukaan maito jauhetta ensi kuukausien tarpei siin, jottei muutos ja sopeutumi nen uuteen kotiin olisi liian vai keaa. Leskelän suku kokoontui Lohtajalla Leskelän suku kokoontui su kujuhlaan viime sunnuntaina Lohtajalle. Toholampilaissyntyinen Aino Vesamäki lähtee elo kuussa miehensä Aatoksen ja heidän tyttärensä Aulin kanssa kohti Keniaa ja Matongon kaupunkia. Kyllä se sen verran vaikut taa, että kun hämärä laskee, niin me pysymme sisällä. Pääjuhla pi dettiin Ohtakarissa, jossa suvun jäsenet pääsivät tutustumaan toisiinsa paremmin suvun esitte lyssä. Pai kallinen väestö on tällä hetkellä maailman nopeimmin lisäänty vää. Pentti katsoo, ei ihmisen identitce ie haluavat siiri kielensä lapsillee. Aikaisemmin hän mm. ili on tärkeä Jukk i. Kyllä juuret on siellä, missä on syntynyt. M aassa maan tavalla Aino lähti aikanaan Toholammilta oppikouluun 1 3 1 4 vuotiaana, hänen vanhempansa muuttivat Määttälästä Jyväsky lään 1960-luvun alkupuolella. Sukujuhlan innostuivat kutsu maan koolle Jori Leskelä, Esan veli. Aikaisemmin Aatos toi mi kahtena kautena yhteensä neljä vuotta seurakuntapappina, nyt hän lähtee paikallisen pap pisseminaarin opettajaksi. Siellä pitää vain elää päivä kerrallaan ja katsoa mitä tapahtuu. Mutta kun lähtee, niin täytyy se aika elää sikäläis ten ehdoilla, joskus se vain on vaikeaa, koska ajattelutapa on niin erilaista. Päiväntasaajalle on Vesamäkien uudesta kodista noin 50 kilometriä pohjoiseen. Eih lenvaihto ihmis ¡aattaa kuitenkin ¡anhännänvetoa ki a kysymys. Sukujuhla jatkui jumalanpal veluksella ja seppeleen laskulla esi-isien haudoille. Tavallinen kansa on kuitenkin kaukana näistä, paikalliset kokevat, että he tar vitsevat lähetysja kehitysyhteistyötyöntekijöiden apua, luottaa Aino Vesamäki. Kenia on Vesamäille tuttu paikka. Tämän lisäksi hän piti pyhäkoulua ja avusti rippikou lussa. Ke niassa viime vuosina tapah tuneet mullistukset ovat muuttaneet maata rajusti, eikä valkoisten turvallisuus ole aina niinkään taattua. Pitää vain pärjätä maissipuurolla ja paikallisilla särpimillä, nauraa Aino. Vesamäet aikovat kuitenkin varustautua matkaansa hyvin. Jos rehellisesti ihmisenä ajattelee, niin on hiukan uska liasta lähteä Keniaan juuri nyt. Aino on muunmuassa toiminut Toholammin kesäkanttorina ja kanttorin virassakin 1960 70luvun vaihteessa. Nyt tuli lisää tietoa USAista, Jori Leske lä kertoo. Keniassa on siirrytty monipuoluejärjestelmään. Paikallisten suhtautuminen valkoisiin on muuttunut, vihaa on kohdistettu myös valkoisiin, esimerkiksi autoja ryöstöllään ja terrorisoidaan. Hän paljastaa, että kir jan kokoaminen oli melkoinen urakka, pariin otteeseen työinto oli kadonnut kokonaan. Ainon juuret ovat Toholammin Määttälässä. Tilannetta ei yhtään helpota se, että samanaikaisesti Keniaa vaivaa vuosikymmenen pahin kuivuus ja naapurimaista vael taa rajan yli kymmeniä tuhansia nälkäisiä pakolaisia jo valmiiksi nälkäiseen maahan. Leskelän vanhaa sukutalo asuu Esan äiti, Maria Leskelä. Lääkkeitä on syytä varata mu kaan paljon, niitä kun ei Kenias ta juurikaan saa. Suvun nuorin (vauva) ja toiseksi vanhin Aino Haapakoski sekä Ahti Leskelä laskivat seppeleen Arvo Leskelän haudalle, josta Suomen sukujuuri on lähtöisin.. Leskelän sukujuhlaan kokoon tui kaikkiaan 130 henkeä. Esimerkiksi sokeria, voita, maitoa ja suolaa ei saa lähes kään aina, mutta kyllä niitä il mankin tulee toimeen. Ensi keväänä viettää yksi perheen kolmesta vanhemmasta lapsesta yliopilasjuhlia, äiti Aino ei ole vielä varma tullaan ko edes niihin. sitten me. A )li hankalaa, kosi in ja passi piti he' »ti hakea Väster luttaa, että heidi »ensa Suomeen teen ei ole milläi mut, vaikka kans hdettiinkin. My; ;nta helpottuu. Suon iissä ovat vanhcr i puolella kun ta jstavat ruotsalaisi i siitä, että pojat p ekkoa ja heille o pitää Ruotsin puc kieli tärkeä uvat hyvää suome lapset ovat käyne imäistä vuotta kö alaisissa luokiss i suomenkielisen a. Esan rakentama uusi talo sijaitsee sa massa pihapiirissä ja on vain muutaman kymmenen metrin päästä 1800-luvun aikana sijan neesta Leskelän pihan keskipis teestä. Yhteyksiä Toholampiin on kui tenkin pidetty tämänkin jälkeen. Leskelän sukujuhla alkoi Leskelän sukutilalta, jota nykyään isännöi Esa Leskelä. Siirto ei tapahtunut ongelmattomasti, vaan seurauksena oli heimojen vanhojen vihollisuuksien uusi nousu niiden taistellessa vallas sa. Maa ja kansa on tuttu, sillä perhe on aikaisemmin ollut yh teensä seitsemän vuotta lä hetystyössä alueella. Jos tulee vai keuksia, niin ne vaikeudet olisi vat ihan yhtä hyvin voineet tulla myös täällä kotimaassa, vain jossain muussa muodossa, tilit tää Aino Vesamäki, omaa su kuaan Orava, tuntemuksiaan en nen matkalle lähtöä. opetti paikallisia naisia lukemaan, kirjoittamaan, erilai siin kotiaskareisiin sekä sairaan hoitoon. Perhe oli poissa Keniasta neljä ja puoli vuotta: tänä aikana koko kenia lainen yhteiskunta on kokenut rajun murroksen. Juhla alkoi Leskelän sukutilalta, jossa Jori ja Esa kertoivat sukutalon historiaa sukulaisilleen. Vcsamäkien kotipaikka on Matongo, paikallisten mielestä kaupunki, mutta Aino kuvailee sitä lähinnä isoksi kyläksi. kuitenkin usko vat asiaansa ja Johdatta jaansa, vaikka inhimillinen pelko joskus mielessä on kin. Ajattelemme, että Jumala pitää meistä huolen. Aino aikoo tällä kertaa pysy tellä kotiäitinä ja hoitaa perheen kuopusta Aulia
Kaupunki näytti kesäiset kasvonsa Juoksukilpailu Petroskoin helteessä Aikaisemmat reissut oli tehty aina syyspimeillä ja räntäsateis sa junalla, nyt ihanana kesäilta na kaupunki näytti aivan toisen laiselta niidenkin mielestä, jotka plivat siellä joneljätlä kertaa.• Toisena päivänä kokoonnut tiin kaupungin suurelle stadio nille juoksuun valmistautumi seksi. roosit ovat lähtöisin. Juoksipa näistä minkä matkan tahansa, niin hiessä var muudella tultiin maaliin, niin ar moton on Petroskoin aurinko. 6 . Kukaan ei kuitenkaan heittänyt leikkiä kesken, vaan suomalai sella sisulla ja ystävien avulla selvittiin urakka loppuun. Juoksun jälkeen Hjelmroosin Ossi ja Sa lon Paula saivat upean punaiset Karjalan juoksumestarin nau hat, joita esiteltiin paluumatkal la tullissakin tullimiehille, liekö niiden ansiota, että tullista sel vittiin minimaalisin selvityksin. Taisi muuten juoksemalla päästä kovempaan keskinopeuteen kuin auton ra tissa niillä teillä. Ensimmäinen kokonainen päivä pyhitettiin matkailulle: heti aamusta noustiin kantosiipialukseen, joka reilussa tunnis sa kiisi huimaa vauhtia Äänisen aalloilla 67 kilometrin matkan Kizin kauniille kirkkosaarelle. Lampin maratoonarit Aino-klubilaisten vieraina Jo useamman vuoden ja t kunutta yhteistoim intaa Toholamm in M aratoona reiden ja Petroskoin Ainojuoksuklubin välillä vietiin jälleen eteenpäin lamppilaisten vieraillessa Petros koissa kesäkuun puolivälis sä. Tietysti Ossi myös perillä otti kymmenen muun mukana osaa Aino-klubin vuo sittaiseen juoksutapahtumaan juoksemalla pisimmän matkan 20 kilometriä. Perillä päästiin lopulta aivan illansuussa auringon jo hellit täessä armollisesti. Illan saavuttua ja muutaman tunnin levon jälkeen oltiin taas valmiita yhteiseen illanviettoon panemaan jallalla koreasti. Kilpailu matkan sai valita kukin kunton sa mukaan: 20, 10 tai viisi kilo metriä. Matkalle osallis tui juoksunharrastajien lisäksi matkailumielessä mukaanlähteneitä. 6 . Vki Virkkala 25.4( ylä 21.28, 6) Nike ') Juho Rautapuro flilalo 15.80, 9) .4.10, 10) Arto A Toni Rautapuro 4.S io 2.42. T12-pituus: 1) 583, 2) Virva Ah Huhtanen 345, 4) 5) Jaana Virkkala Myllymäki 312, ' gas 296, 8) Heli K Liisa Kujala 270, \siala269. T14-8 ia Koskela 16,8 , 1 ri 17,3, 3) Suvi T ni Myllymäki 18 aunen 18.6, T14. Tuli tuhosi Välikannuksessa Omakotitalon pannuhuone syt tyi tuleen viime viikon lauantai na kello 20 aikoihin Välikannuksessa. limangan ikäl 10 . T8-40 m: 1) Anu ' Terhi Rahkonen 11, daria Niemelä 40.: uho Roukala 7.8, 1.0, 3) Ville Kuusis däkelä 8.9, 5) Mik; »8-Kuula: 1) Ville /illc Lehtinen 6.05 er 5.48, 4) Janne T Uamaa 4.87, Kuu ien 6.19 Pll-3-loikka: 1) 1.47, 2) Janne A am Mäki-Ainali 7.45, ^ inen -, 300 m: 1 >4.5, 2) Markus M lanne Aarnio 54.9, \inali 55.0, 3-loikl us 831, 2) Teppo Kim Paavola 757 5-loikka: 1) jari Kuula 3 kg: 1) Vil Ki/.in saarella ihailtiin saaren kuuluisia puukirkkoja paikallisen oppaan johdolla. Päivä vietettiin ihastellen mui naisten kirkonrakentajien taitoja ja kaunista luontoa hehkuvasa helteessä. Hevosta ohjasti Vcllu Paavo la. Toholammin Urheilijoiden kuntojaoston puheenjohtaja Eero Halmetoja kiitti lamppilaisten puolesta isäntiä siitäö ys tävällisyydestä, jota jälleen ker ran saimme siellä joukolla olla todistamassa. Ilta vietettiin miellyttävästi Aino-klubin jäsenten perheissä eri puolilla Petroskoita, seuraavana aamuna riitti kullakin ker rottavaa ystävällisistä isännistä ja emännistä, kuulluista ihmis kohtaloista ja nähdyistä kodeis ta, joille kaikille oli yhteistä en nen muuta varaukseton vieraan varaisuus. Hjelmroosin Ossille matka laiset ihan ansiosta myönsivät "työn sankarin "-arvonimen, niin huima suoritus ajo "perunapel toa" pitkin Äänisjärvcn rannalle Karjalan pääkaupunkiin Petroskoihin on. Mukana oli myös muutama veteraani, jotka muistelivat in nolla kaupungissa viettämiään sodanaikaisia vuosia ja muut nuoremmat matkalaiset yrittivät pysyä mukana näissä mielen kiintoisissa tarinoissa. Miikalla tulkkina ja tienviit tojen kääntäjä toimi venäjän opettaja Maisa Luoma, ja erityi sellä mielenkiinnolla vertailtiin nykypäivän kylttejä vuosien 1939-45 näköispainoskaan. Samaisena lauantai-iltana pa ri tuntia myöhemmin syttyi Välikannuksessa kesäasunnoksi kunnostetussa vanhassa talossa nokipalo. Kuntainliitolla tosin on mahtava maaomaisuus hallus saan. Kuntainliiton toimintoja ei ole kehitetty 1980 luvulla Kan nuksen ja keskipohjalaiskuntien toiveiden mukaisesti. Keuruun päihdehuoltolan toi minnallinen tilanne on perin surkea. Kannus eroaa Keuruun kuntain liitosta Kannuksen kaupunginhalli tus esittää valtuustolle eroamis ta Keuruulla toimivan päihde huollon kuntainliitosta, jollei kuntainliittoa saada purettua. Tulokset: P8 300 m: 1) ¡8,6,2) Harri Keski Teemu Virkkala ] /outila 1.10,1, 5) ..13,3, 6) Juho Rau »iki Virkkala 1.19,: o 1.20,0, 9) Sami .0) Teppo Virkkal; o Ahokas 1.37,5, 1.56,8, 13) Tomi R »8-pallonheitto: 1 iipilä 34.66, 2) 1 »7.18, 3) Niko V. Paluumatkalla suo malaiset vieraat erottuivat sel västi muista aluksella matkaa vista, kaikilla kun oli silmät ah naasti painuneet kiinni, univel koja makseltiin takaisin. Pu heita pidettin tarpeellinen mää rä, lahjoja vaihdetun ja ennen muuta solmituin uusia ystävyyssiteitä ja tiukennetuin van hoja. Lohtajan pumppaamolla kutsumatto mia vieraita Lohtajan Vesihuolto Oy:n pumppaamon varastoon mur tauduttiin viime viikon lauan tain vastaisena yönä. Maisa Luoma käkausikilpailu lolammin Kertt 18 . Laatokan rannallakin pidet tiin uinnin mittainen tauko, vaikka vain Raution Antti ja Salon Paula sekä Mauri uskal tautuivat kokonaan kastamaan itsensä muiden liottaessa vain bussissa kuumenneita varpai taan tämän Euroopan suurim man järven heitteessäkin kyl mältä tuntuvassa vedessä. Varpaat kasteltiin Laatokassa Matka tehtiin tällä kertaa läpi luonnonkauniin kesähelteisen Karjalan linja-autolla tutustuen samalla paikalliseen tosi keh noon tiestöön perusteellisesti mutta urheasti. T amma Donna Min ennätykseen Lohtajalaisten Lea ja Harri Puution tamma Donna Min juoksi Seinäjoella kolmanneksi tiettävästi Lestijokiseudun par haalla ajalla 27,7 a 1600 metril-* lä. Poliisin mukaan murtautujat eivät ilmei sesti vieneet mitään merkittävää mennessään. P10-800 m: l)P e 1) Juha-Jouui Harji »oiso 3.21,0, 4) 1.22.7, 5) Markus i) Esa Matti Myll; ^asse Nivala 4.10,' .) Petri Lintilä 11 Jarju 100, 3) Mi Jenri Kopsala 95, a Esa-Matti Mylly :e Nivala 85, P124 iuihkonen 2.45,0, ä-Sipilä 2.59,5, 3 1.01,1, 4) Ville Ka ’H-korkeus: 1) i !) Mauri Haapamä »uihkonen 120, 4 .05 P14-80 m aj.: .4,9, 2) Sampo 1 »14-korkeus: 1) 1 '.) Sampo Haapam n: 1) Hanna Ks .08,5, 2) Heli K< enni Kaattari 1.11 .uoma 1.14,0, 5) ..15,2, 6) Susanna /uokko Virkkala Callio 1.23,7, T8Jeli Koskela 13,0 :ala 11.78, 3) Jeni 1) Hanna-Kaisa P( 5) Susanna Laine lisko Luoma 9. Tuli ei päässyt leviämään huoneesta muihin tiloihin hyvän eristyksen vuoksi. Toimintaa pyöritetään lainarahalla ja 10 prosentin käyttöasteella eli 4 asiakasta vuorokautta kohti. Aino-klubin etuvartiosto oli yllättäen tullut jo kaupungin ulkopuolelle lamppilaisia vastaan (vaikka ai kataulu heitti useita tunteja myöhemmäksi, kartalta kun reitti näytti niin helpolta). Itse kilpailu pidettiin kau pungin ulkopuolella. Palokunta sai kuiten kin nopeasti tulen hallintaansa eikä palosta aiheutunut mitään suurempia vahinkoja. 40 paik kaisessa laitoksessa on töissä hoitohenkilöäkuntaa 30 henkeä. Hoitopäivien hinta nousee tuhansiin markkoi hin. Reitin varrelle osuivat monien lamppilaistcn kotiseudutkin, esimerkiksi Rytty, josta HjelmVanha raja tutkittiin tarkoin, kyläläisten kommentteja men neistä vuosista kuunneltiin yh teisten kahvikupposten ääressä. Mäntylä 6.58, 8)= 3.60, 9) Tiina Kali T l0-800 m: 1) cangas 3.24,5, 2) 1 5.51.8, TlO-pitu Myllykangas 304, >ala 300, 3) Henn 1) Helena Petterss n: 1) Virva Aho! Huhtanen 3.16,2, jas 3.18,9, 4) ' 5.22,0, 5) Heli K 5) Emilia Harju 3. Yllättävän moni tien varrella sattuneista puhutelluista osasi auttavasti suomea. Palo aiheutti noin 10 000 markan aineelliset vahinkot. Kannus vaatii myös sijoittamiaan rahoja takaisin. Samalla hän esitti kaikkien yhteisen toiveen yh teistyön jatkumisesta ja toivotu Aino-klubilaiset tervetulleiksi Toholammille juustolenkille jäl leen ensi vappuna. Aikaisemmin oli juostu räntäsateessa ja syysliukkailla, ja kyllä asiantuntijat kesähellettä silti pitivät parempana
Miehet 2-sarja lohko 1: Hi mangan Roima, Kajaanin NMKY, Oulun Kisko, Oulun NMKY, Pudasjärven Jänne, Kokkolan Tiikerit 2, Limingan Niitto-Miehet ja Suomussalmen Palloseura. Joukkueessa pelaa mm. Vas ta 19-vuotias Prahasta kotoisin oleva Marcela Ritschelova on 191 senttiä pitkä pelaaja. T6-100 m: 1) Satu Valtonen 8,9, 2) Jenni Ranta-Ylitalo 9,0, 3) Elina Luokkanen 9,3, 4) Sini Alatalo 10.1, 5) Elina Keskisalo 10,4, 6) Jenni Keskisalo 10,4, 6) Jenni Kor tetmaa 10,5, 7) Riina Tiala 13,1, 8) Johanna Keskisalo 13,4, 9) Pirjo Korpela 14,3, T6-pallonheitto: 1) Satu Valtonen 9,35, 2) Elina Luok kanen 7,72, 3) Sini Alatalo 5,20, 4) Jenni Kortetmaa 5,10, 5) Jenni Kor tetmaa 5,10, 6) Jenni Ranta-Ylitalo 4,6,0, 7) Pirjo Korpela 3,10, 8) Jo hanna Keskisalo 2,55, T8-40 m: 1) Outi Keto-Tokoi 7,8, 2) Anna-Kaisa Kaattari 7,9, 3) Karoliina Tiala 8,2, 4) Milla Valtonen 8,6, 5) Sara Alatalo 9,6, T8-kuula: 1) Sara Ala talo 2,70, 2) Anna-Kaisa Kaattari 1,85 T10-200 m: 1) Jaana Ranta-Ylita lo 34,9, 2) Jenni Pihlajakangas 35,8, 3) Elina Lyly 37,0, 4) Riina KetoTokoi 37,7, 5) Aino-Mari Kiianmies 38,8, 6) Venla Jaakkola ja Su sanna Ylikangas 38,9, 8) Outi Kor tetmaa 40,6, TlO-keihäs: 1) Outi Kortetmaa 9,60, 2) Elina Lyly 8,82, 3) Aino-Mari Kiianmies 8,42, 4) Jaana Ranta-Ylitalo 8,08, 5) Jenni Pihlajakangas 8,06, 6) Susanna Yli kangas 5,40, P12-60 m aj.: 1) Eero Kiianmies 12,3, 2) Mika Överman 12,4, 3) Tuomas Kaattari 13,6, 4) VeliPckka Korpela 21,9, 5) Petri MäkiKorvcla 22,3, P6-40 m: 1) Tuukka Virkkala 8,8, 2) Tommi Linna 9,5, 3) Arttu Erkkilä 9,9, 4) Veli-Matti Lyly 10,5, 5) Niko Vihanta 12,0, 6) Matti Erkkilä 12,8, P6-pallonheitto: Perttu Ahoketo 21,90,2) Tommi Linna 13,70, 3) Niko Vihanta 11,40, 4) Arttu Erkkilä 10,75, 5) Veli-Matti Lyly 10,70, 6) Tuukka Virkkala 9,80, 7) Matti Erkkilä 3,20 P8-40 m: 1) Joona Virkkala 7,6, 2) Lauri Jaakkola 8,0, 3) Jouni Landin 8.1, 4) Juho Erkkilä ja Riku Pikkukangas 8,3, 6) Sakari Konttila 8,4, 7) ismo Kortetmaa 8,7, 8) Timo Jääskä 10,6, P8-kuuIa: 1) Jouni Landin 4,11, 2) Mikko Hakunti 3,72, 3) Riku Pihlajakangas 3,68, 4) Joona Virkka 2,94, 5) Ismo Kortet maa 2,77, 6) Juho Erkkilä2,48, 7) Sami Pernu 2,26, 8) Lauri Jaakkola 1,75, P10-200 m: 1) Tapani Lyly 34,9, 2) Lassi Landin 37,1, 3) Tomi överman 38,0, 4) Timo Orava 490,7, 5) Juha Keski-Sämpi 40,9, 6) Janne Högbacka 58,6, PlO-kuula: 1) Juha Keski-Sipilä 5,82,2) Tapani Lyly 5,68, 3) Lassi Landin 5,48, 4) Timo Orava 5,04, 5) Tomi ö v er man 4,87, 6) Janne Högbacka 3,61 P12-keihäs: 1) Mika Överman 27,64, 2) Henri Pihlajakangas 25,30, 3) Eero Kiianmies 22,02, 4) Veli-Pekka Korpela 21,10, 5) Tuo mas Kaattari 14,86, 6) Petri MäkiKorvela 14,46, P14-kelhäs: 1) Jani Kemppainen 31,88, 2) Sauli Pihla jakangas 24,56, P12-pituus: 1) Eero Kiianmies 420, 2) Mika Över man 414, 3) Tuomas Kaattari 394, 4) Henri Pihjalakangas 355, 5) Ve li-Pekka Korpela 325, 6) Petri Mäki-Korvela 260 Lohtajan Veikkojen ikäkausikilpailut 29.6. Purpeellinen määdettin ja ennen in uusia ystäjkennettiin vanUrheilijoiden puheenjohtaja a kiitti lamppiisäntiä siitäö ysjota jälleen ker iä joukolla olla imalla hän esitti en toiveen yli sestä ja toivotti tervetulleiksi lustolenkillejälla. Miehet 3-sarja lohko 2: Alavies kan Viri 2, Himangan Urheilijat, Kalajoen Lentopallo, Kälviän Tarmo, Lohtajan Veikot, Mu hoksen Pallo-Salamat, Oulais ten Huima, Raahen Lentopallo, Sälöisten Salama ja Ylivieskan Kuula. A-Rata: 1) Kari Mäki-Ullakko Ka 47.25, 2) Reijo Oja To 50,20, 3) Pauli Keski-Ojala Ka 55,30 B-rata: 1) Markku Törmä Korp. Lentopallojouekkueet hakevat jo harjoittelun lisäksi ottelutuntumaa erilaisten turnauksien kautta. KTOL opettajat 27 16, 10 p., 3. Joukkueet pelaavat kaksinkertaisen alkusarjan, jon ka jälkeen kolme parasta pääsee 1-karsintasarjaan, loput pclaavat jatkosarjassa sarjapaikastaan. Molempien maiden jouk kueet ovat mukana parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Ot telu käydään ensi viikon tiistai na 21.päivä. 6 . T-8-paIlonheitto: 1) Sari Vuotila 14.00, 2) Anu Ojatalo 12.60, 3) Eija Rahkola 11,70, 4) Terhi Rahkonen 9,80, T-9-keihäs: 1) Anne uusitalo 7,80,2) Raisa Kiimamaa 7,58, Kor keus: 1) Anne Uusitalo 85, Raisa Kiimamaa 75, T-10-keihäs: 1) Maija tulasalo 17,10, 2) Satu Vuoti la 9,42, 3) Satu Puusaari 6,45, Kor keus: 1) Maija Tulasalo 105, 2) Sa tu Puusaari 90, 3) Satu Vuotila 80, Tll-keihäs: 1) Riikka Kiimamaa 8,84, Korkeus: 1) Riikka Kiimamaa 95, T12-keihäs: 1) Tarja Kuo rikoski 25,50, Keihäs: 1) Elina Hinkka 17,96 P8-pallonheitto: 1) Kalle Tuomi nen 27,50, 2) Mauri Kaattari 25,80, 3) Janne Pahkala 22,35, 4) Tuomas Harmaala 20,40, 5) Timo Pahkala 18,40, 6) Kalle Mäkelä 16,60, 7) Sami Santala 16,50, 8) Ville Kuusis to 15,40, 9) Juho Roukala 14,90, 10) Jari Vuotila 9,40, 11) Jani San tala 8,30, 12) Mika Lapinoja 6,70, P9-keihäs: 1) Jari Alamaa 14,98, 2) Ville Lehtinen 13,82, 3) Janne Kinaret 13,50, 4) Janne Tilus 9,04, Korkeus: 1) Jari Alamaa 90, 2) Janne Tilus 85, 3) Janne Kinaret 80 PlO-keihäs: l)K ai Paavola 23,96, 2) Jani Lehtinen 18,18, 3) Markus Kaattari 12,50, 4) Joonas Mäkitalo 11,22, Korkeus: 1) Markus Kaatta ri 105, 2) Mika Miettinen 100, 3) Kai Paavola 95, 4) Jani Lehtinen 90, Pll-keihäs: 1) Toni Alamaa 31,30, 2) Jukka Pahkala 23,04, 3) Markus Miettinen 21,10, PII-kor keus: l)T oni Alamaa 125, 2) Jukka Pahkala 105, 3) Markus Miettinen 100, P12-keihäs: 1) Teppo Hekkala 19,86, 2) Jukka Tilus 15,40 Kannuksen Uran ikäkausikil pailut 29.6. Kannus on samalla Suomen joukkueen kokoontumispaikka na kesän tauon jälkeen. Naiset 3-sarja lohko 2: Ala vieskan Viri 2, Haukiputaan Heitto, Himangan Roima, Kala joen Naisvoimistelijat, Kellon Lyönti, Kempeleen Pallo-77, Oulun NMKY 2, Puolangan Ryhti, Tyrnävän Tempaus ja Vesaisten Pojat. . T8-40 m: 1) Anu Ojatalo 10,1, 2) Terhi Rahkonen 11,5, T9-200 m: 1) daria Niemelä 40.2, P8-40 m: 1) uho Roukala 7.8, 2) Ville Torvi 1.0, 3) Ville Kuusisto 8.7, 4) Kalle däkelä 8.9, 5) Mika Lapinoja 13.0, >8-Kuula: 1) Ville Torvi 6.09, 2) /ille Lehtinen 6.05, 3) Juho Wolt er 5.48, 4) Janne Tilus 5.21, 5) Jari klamaa 4.87, Kuula: Jani Lehtiicn 6.19 Pll-3-loikka: 1) Toni Alamaa 1.47, 2) Janne Aarnio 8.30, 3) Matti däki-Ainali 7.45, 4) Markus Mietinen -, 300 m: 1) Toni Alamaa 54.5, 2) Markus Miettinen 54.8, 3) lanne Aarnio 54.9, 4) Matti Mäki\inali 55.0, 3-loikka: 1) Jukka Tius 831, 2) Teppo Hekkala 814, 3) iCim Paavola 757 1-Ioikka: 1) jari Kyösti 10.43, Kuula 3 kg: 1) Ville Mäkelä 8.78. Joukkeen johto: Jou ko Lindberg (I-valmentaja), Tuula Palonen (II-valmentaja), Seija Somerpalo (joukkueen johtaja) ja Jarmo Kari (fysiote rapeutti). Vieraili joilta löytyy myös pituutta. Kannus isännöi jälleen naisten maaottelua Kannuksen Ura sai järjestettä väksi jo toisen naisten lentopal lon A-maaottelun, kun Suomen ja Tsekkoslovakian naisten maajoukkueet kohtaavat toisen sa Kannuksen Kitinkankaan va paa-aikakeskuksen kentällä. Pauli Vero Lampin sählyt Ohessa hieman myöhästyneet tulokset Toholammin Sählymestaruuskisoista, jotka järjes tettiin Sykäräisessä huhtikuussa 1992. Naisten 3-sarja lohko 2: Ala härmän Kisa, Haapajärven Kii lat, Nivalan Urheilijat, Seinä joen Maila-Jussit 1 ja 2, Toho lammin Urheilijat, Vaasan Kiisto, Vaasan Vasama 1 ja 2 sekä Vähäkyrön Viesti. jppaan johdolla. Sykäräinen II (Team Halonen) 29 15, 9 p., 4. Purontaka (Team Olkkola) 15 20, 4 p., KTOL oppilaa 13 4 2 ,Op.. neljä Italiassa Palcrmossa pelaavaa tyttöä. Suo men joukkue koostuu kahdek san eri seuran pelaajista: Mariliisa Salmi (Vaasan Vasama), Heli Prepula (Hesa), Virpi Rönkkö (Hesa), Päivi Parikka (Hesa), Mari Salonen (Korian Ponsi), Taina Siika-Aho (Ko rian Ponsi), Nina Suomela (BET), Jenni Boda-Polanyi (Valkealan Kajo), Tea Niemi nen (BYU), Sanna Johansson (Hesa), Heidi Konttinen (Sa vonlinnan Ajo) ja Anna Salonen (Hämeenlinnan Tarmo). Voittajaksi selviytyi Team Mäkelä Purontakasesta, joukkueessa pelasivat Jyrki Kivineva, Pekka Mäkelä, Teijo Kivineva, Jouni Hautakoski, Kari Fiskaali ja Juha Päivärinta. * A <• AA aa V M V • ?i r i . Tulokset: 1. j . Purontaka (Team Mäkelä) 25 -12,11 p., 2. Voima 57.48, yksi ilman aikaa. T14-80 m aj.: 1) Johan ia Koskela 16,8, 2) Saija Koivukos ki 17,3, 3) Suvi Tullila 17,7, 4) Ar ni Myllymäki 18,4, 5) Katja Kin nunen 18.6, T14-pituus: 1) Johanna Koskela 416, 2) Katja Kinnunen 365, 3) Suvi Tullila 344, 4) Armi Myllymäki 338, 5) Saija Koivukos ki 307 Himangan ikäkausikilpailut 24.6. Viime vuotisesta Suomen 12 tytön joukkueesta on vaihtunut viisi tyttöä, joskin aloituskuusikko on jokseenkin sama. C-Rata: 1) Markus Hirsimäki Ko tilan ala-aste 24.50, 2) Aino Tiittinen Ura 31.40, 3) Vesa Korpijärvi Ka 33.00 RR-Rata: 1) Mikko Mäki-Ullak ko Ka 15.44, yksi ilman aikaa. LESTINJOKI Rastiretki Toholammilla 2.7. Myös uusia pelaajia aje taan samalla joukkueiden ku vioihin sisälle. Juoksun osin Ossi ja Saupean punaiset umestarin nauin paluumatkallimiehille, liekö että tullista selisin selvityksin, ia ja muutaman keen oltiin taas en illanviettoon la koreasti. ’S-pallonheitto: 1) Harri Keskiiipilä 34.66, 2) Teemu Virkkala »7.18, 3) Niko Vouti la 26.20, 4) Vki Virkkala 25.40, 5) Antti Mänylä 21.28, 6) Niko Kopsala 18.30, ') Juho Rautapuro 17.20, 8) Harri flitalo 15.80, 9) Teppo Virkkala .4.10, 10) Arto Ahokas 6.22, 11) Toni Rautapuro 4.92, 12) Tatu Kalio 2.42. Kleemola Team 22 27, 4 p., 5. ia 10 tai viisi kiloa näistä minkä niin hiessä varmaaliin, niin aroskoin aurinko, inkaan heittänyt vaan suomalaiystävien avulla loppuun. 011 juostu räntäysliukkailla, ja jät kesähellettä mpana. Kan nuksen katukuvassa tyttöjä ta paa jo maanantaina, jolloin he myös harjoittelevat pelikuvioi ta. Varalle tulevat Vaasan Vasaman tytöt Aija Ollila, Päivi Levola ja Kirsi Sepponen. käkausikilpailut pidettiin Tololammin Kerttulan kentällä 18.6. Lentopallossa lohkojaot jo selvillä Lentopalloliitto on saanut jo valmiiksi lohkojaot pelikaudelle 1992-93 ja ne ovat seuraavat: Naiset 2-sarja lohko 1: Himan gan Urheilijat, Kajaanin NMKY, Kiuruveden Teräs, Kokkolan Tiikerit, Lapuan Virkiä, Oulunsuun Heitto, Pattijoen Urheilijat ja Suomussalmen Pal loseura. Maisa Luoma Himangan ikäkausikilpailut 10 . Voima 41.45, 2) Mikko Nikunen To 41.45, 3) Mikko Norrbacka Korp. T9-200 m: 1) Hanna-Leena Hietala 42.89, T10-200 m: 1) Päivi Niemi 34.89, 2) Päivi Niemelä 39,34, 3) Tarja Nissilä 39,96, TlO-pituus: 1) Päivi Niemi 316, 2) Päivi Niemelä 272, 3) Tarja Nissilä 246, P6-60 m: 1) Mikko Venetpalo 11,27, 2) Tom mi Junttila 12,72, 3) Miikka Sinko 14,26, 4) Teemu Niemelä 14,60, 5) Teppo Hietala 16,19, 6) Timo Nie melä 20,82, 7) Joni Kero 24,86, P8-20öm: 1) Tuomas Pietilä 35,83, 2) Niko Hannula 38,35, 3) Lasse Nikkanen 41,10, 4) Juha Pekka Or jala 42,45, 5) Janne Lauri 45,89, 6) Juha Jaakola 58,61, T8-pituus: 1) Emilia Puutio 270, 2) Merja Kerola 268, 3) Anne Erkkilä 255, 4) Marjut Kerola 248, 5) Noora Hannula 211, 6) Annukka Niemi 177, 7) Teija Harmaala 138, 8) Sanna Kero 118, 9) Hanna-Leena Maunula 62, T9pituus: 1) Hanna-Leena Hietala 208, T6-60 m: 1) Kati Nissilä 13,23, 2) Elina Erkkilä 13,72, 3) Sofia Palola 14,08, 4) Minna Tilus 15,86, 5) Mirva Niemi 19,78, 6) Hanna-Leena Maunula 19,84, 7) Heidi Niemi 36,03 T8-200 m: 1) Emilia Puutio 37,46, 2) Anne Erkkilä 41,00, 3) Noora Hannula 50,48, 4) Annukka Niemi 50,58, 5) Teija Harmaala 52,00, T13-kuula: 1) Suvi Palola 7,82, T14-kuula: 1) Anu Kauppila 5,94, P13-keihäs: 1) Viljami Kinnunen 23.90, 2) Raimo Nissilä 17,60, 3) Joni Palola 17,00, P13-300 m: 1) Viljami Kinnunen 53,79, 2) Raimo Nissilä 56,33, P ll-300 m: 1) Jani Tunkkari 57,47, Tll-kuula: 1) Eija-Sinikka Orjala 4.81, 2) Anu Luk karila 3,70, T12-kuula: l)Josefiina Seikkula 5.94, T l 1-300 m: EijaSinikka Orjala 58,35, P8-korkeus: 1) Lasse Nikkanen 90, 2) Janne Lauri 85, 3) Niko Hannula 80, 4) Juha-Pekka Orjala 80, 5) Timo Kar vinen 80, 6) Pekka Maunula 70, 7) Juha Jaakola -, PlO-korkeus: 1) Ville Lauri 105, 2) Jukka-Pekka Pe sola 100, 3) Jussi Pietilä 100, P9200 m: 1) Aki Lassi 41,46, P10-200 m: 1) Jussi Pietilä 36,34, 2) Ville Lauri 39,17, 3) Pertti Karvinen 42,46 ^TIR£. Sykäräinen I (Team Luoma) 23 30, 4 p., 6. Tulokset: P8 300 m: 1) Antti Mäntylä ¡8,6,2) Harri Keski-Sipilä 100,2, 3) Teemu Virkkala 1.09,8, 4) Niko /outila 1.10,1, 5) Niko Kopsala ..13,3, 6) Juho Rautapuro 1.14,4,7) Mci Virkkala 1.19,3, 8) Harri Ylitao 1.20,0, 9) Sami Koskela 1.25,0, 10) Teppo Virkkala 1.35,6, 11) ArAhokas 1.37,5, 12) Tatu Kallio 1.56,8, 13) Tomi Rautapuro 2.10,0. Helpolla Suomen tytöt eivät tule pääsemään, sillä Tsckkoslovakian joukkue on kova ja mie lenkiintoinen. m ~ P10-800 m: 1) Petri Lintilä 2.44,6, t) Juha-Jouui Harju 2.57,0, 3) Mika »olso 3.21,0, 4) Henri Kopsala ¡.22,7, 5) Markus Vehkoja 3.40,3, i) Es;i Matti Myllymäki 3.46,0, 7) -asse Nivala 4.10,0, P10-korkeus: .) Petri Lintilä 115, 2) Juha-Jouni Jarju 100, 3) Mika Polso 95, 4) ienri Kopsala 95, Markus Vehkoja a Esa-Matti Myllymäki 85, 7) Lase Nivala 85, P12-800 m: 1) Mikko Juihkonen 2.45,0, 2) Mikko Kesci-Sipilä 2.59,5, 3) Teppo Seppälä ¡.01,1, 4) Ville Kangasvieri 3.09,8, >12-korkeus: 1) Anssi Saari 125, 1) Mauri Haapamäki 120, 3) Mikko »uihkonen 120, 4) Jarkko Nivala .05 P14-80 m aj.: 1) Vesa Lintilä 4,9, 2) Sampo Haapamäki 17,4, *14-korkeus: 1) Vesa lintilä 150, !) Sampo Haapamäki 125, T8-300 n: 1) Hanna Kaisa Peltokangas .08,5, 2) Heli Koskela 1.08,7, 3) enni Kaattari 1.11,7, 4) Arja Sisko -uoma 1.14,0, 5) Tiina Virkkala ..15,2, 6) Susanna Laine 1.15,3, 7) /uokko Virkkala 1.20,4, 8) Tiia Callio 1.23,7, T8-pallonheitto: 1) Teli Koskela 13,00, 2) Tiina Virkcala 11.78, 3) Jenni Kaattari 11.38, [) Hanna-Kaisa Peltokangas 10.46, >) Susanna Laine 9.24, 6) Ärjä isk ö Luoma 9.08, 7) Johanna vläntylä 6.58, 8)= Vuokko Virkkala >.60, 9) Tiina Kallio 5.64 1 10-800 m: 1) Johanna Myllycangas 3.24,5, 2) Henna Kortctmaa 5 51,8, T10-pituus: 1) Johanna Myllykangas 304, 2) Susanna Haa pala 300, 3) Henna Kortetmaa 257, 1) Helena Pettersson 224, T l 2-800 ti : 1) Virva Ahola 3.12,0, 2) Tarja Huhtanen 3.16,2, 3) Anu Peltokan gas 3.18,9, 4) Tiina Rautapuro 5.22.0, 5) Heli Koivukoski 3.24,0, 5) Emilia Harju 3.26,8 Tl2-pituus: 1) Tiina Rautapuro 583, 2) Virva Ahola 357, 3) Tarja Huhtanen 345, 4) Emilia Harju 342, >) Jaana Virkkala 314, 6) Annukka Myllymäki 312, 7) Anu Peltokan gas 296, 8) Heli Koivukoski 283, 9) Liisa Kujala 270, 10) Tiina Mäki^siala 269
Osa 1/2. 21.00 Jaska ja sen sisko. Kivi kova toimintaelokuva ClA-agentista, joka jäljittää eri puolilla maailmaa ta pahtuneisiin iskuihin syyllistynyttä terroristia. Osa 5/13. 22.20 23.00 Valoa ikkunassa. Pirkka-Pekka Petelius ja Pedro Hietanen hauskutta vat katsoja koko kesän Kolmosella. 15.03 Uutiset ja sää. 22.00 Kymmenen Uutiset. TV 3 18.25 Teini-ikäiset mutanttisankarikilpikonnat. Ludvine ja virta hevot. 19.10 Tennistä: M idnight Sun. 18.30 TV-uutiset. TIISTAI 14.7 16.15 Futis flyykelin kannella. 18.30 TV-uutiset. Pääosissa: ;Campbell Scott, Bernie White, Virginia Lantry, Len Lesser. Uutiset kello 15 ja 17.45. 19.30 Kaikenkarvaiset ystäväni. Vauhdikas farssi amerikkalaisesta sotilaasta, | joka onnistuu saamaan loman Parii siin. Kolmosen olympiakysymys. 20.49 Siitepölytiedotus. 22.£ auf deutsch. Splash. 14.00 Uutiset. 19.05 Espanjan eväillä. Kolmosen olympiakysymys. 18.40 65 ravit. 20.30 TV-uutiset. 22.15 TV-uutiset. 17.35 Vedenalaiset veijarit. Lisää huonoja uutisia. 19.25 Niskavuori taistelee. 16.45 Tä Äjantasa. Kasvukipuja. 18.50 Radiolääkäi paratiisi __ ______ ______ vuodelta uutiset ja sää. 20.10 Täydellinen loma. 7.00 U 715 Loma-Suomi jatkuu... 18.40 Kotimaan katsaus. 21.00 Matkalaukkukostaja. Osa 2/4. Uusi-Seelanti. Särkkä. 17.55 Sana viikonvaihteeksi. 22.15-23.40 Tennistä: M idnight sun. Oulunkylän Big Band 10-vuotisjuhlatunnelmissa. 22.50 TV-uutiset. 23.15-01.05 Valloittajat. 21.55 News in STT:n uutiset ja sää. 19.45 Masan baari. Pete „ _ .. Pääosissa: Felice Andreasi, Angiola Baggi. 20.05 Jerry Cotton: Murhayö Man hattanilla. 19.00 Seitsemän uutiset. Moffett, Marcy Walker ja Tony LoBianco. Eri lainen matkakertomus Tapiolan kuoHerää Suomi! 535 r0-,n^ a a !im a n ym Parim atkaS ta, Herää Suomi! jatkuu. Tiikeri saalis taa. 8.20 Loma vuoristokiipeilyn ennätyksen. 12.45 Mer nä puhun nyt. 22.00 Kymmenen uutiset. Uusi maailmanjärjestys hakee muotoaan. 21.55 Kaltupeilin takana. 20.30 TV-uutiset. 22. Pääosissa: Eeva-Kaarina Volanen, Uuno Laakso, Henny Valjus, Matti Rainin, Rauha Rentola, Birgit Kronström, Helge Ranin. 22.15-23.45 Superjamit Cotton Clu billa. Hiljainen oikeudenkäynti. New York Timesin entinen Moskovan kirjeenvaihtaja Hedrick Smith Gorbatsovin jälkeisellä Venä jän. Jos linnut kilpailisivat ihmisen kans sa olympiakullasta, menisi voitto lin nuille. Keski-Suomen kesätyttö esittäytyy. 18.15 Kansanvallan päivä on uusi kansallinen juhlapäivä 17.7. Ohjaus Pupi Avati. Asiantuntijana ohjelmas sa esiintyy Pentti Alanko Helsingin yliopistosta. 18.30 TV-uutiset. TV 1 17.30 Kevinin kesäloma. "Kan san ja vallan karnevaalia" vietetään tänään Savonlinnan pääjuhlassa. Vastuunkantajat 4/7. Miesten kaksinpelin finaalin, ratkaisuhetket. Mahta vat Trundelit. 20.00 Kesäillan blues. 21.25 Elävä ääni. TV 1 17.25 Lehtijengi. Pääosissa: George Nader, Heinz Weiss, Heidy Bohlen. 18.55 K.O.K. 24.00 L 00.05 Valoa ikkunassa jatk Yöradio. 1 ------------------------------20.50 Pori Jazz 92. 12.00 Uutiset ja sää. 18.45 Ihmemies. 21.40 Ylimäärinen A-Studio. KESKAS-projektin puitteissa. 12_________________________________ LESTINJOKI _________ _____ Maanantaina 13. TV 2 17.45 Pelivihjeet. 20.05 Ajo päällä. Suhteita ja on gelmia hoidetaan kuutamossa. 20.50 A-Studio. Kimonokopla iskee. Tulppaani. 14.00 Radio Avai siini. Pääosissa: El sa Turakainen, Tauno Palo, Mirjam Novero, Martti Katajisto, Leila Väyry nen, Joel Rinne ja Hillevi Lagerstam. 21.50 K.O.K. 20.55 Urheiluruutu. 18.10 Disneyn piirretyt. Dokumenttielokuva "masanbaarilaisten" elämästä. 18.30 Musiikkiuut k) 9,11,12 .30,15 ja 17.4 TIISTA114. 21.20 Ikuiset ystävät. 20.50 Las Vegas-arvonta. 23.15 TV-uutiset. 21.Oi 21.15 T änä iltana terveydes puhun nyt. 22.30-00.02 Varastettu Amerikkalainen elokuva 9.00 STT:n uutiset ja säi c 'omi jatkuu. 20.55 A-studio. 22.15 Varkaitten metsästäjät, 1. 21.00 Elävänä tai kuolleena. 18.00 Paul Newman, Tom Cruise, Maryjyietsäradio. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.30 Asialla Rosie O'Neill. 18.00 Pikku kakkonen. Seu raamme kuinka ranskalainen vuoris7^5 Loma-Suomi'jatkuu tokiipelijä Christophe Profit tekee 8.15 Merir-ää. 21.55 News in STT:n uutiset ja sää. 20.30 TV-uutiset. 6.00 17.00 Kuin viikingit itään.Viime 6 03 Loma-Suomi. TV 2 18.00 Oravan seikkailut. Seitsemäs alkuerä. Tur Mir;ä puhun nyt! 13.o'o ST — •*------------......................................... Arma Bonaiuto, Clau dio Botosso. Pääosissa: Bette midler, Barbara Hershey, John Herd. Van ha mies sillalla. Pääosissa: Tony Curtis, Janet Leigh, Keenan Wynn, Linda Cristal, Elaine Stritch, Troy Donahue. 11.00 t Kotimaiset. 18.15 Kesäillan taikaa. 16.00 Tennistä: M idnight Sun. Kolmosen olympiakysymys. Ohjelma ker too keskiajan turnajaisista. Värisuora ku vayhteys Porin Jazzkahvilaan ja Kir jurinluotoon. Ennustuksia. Osa 7/13: Pöllön kuolema. 20.30 TV-uutiset. 18.05 Kuuma ryhmä. 21.50 One World yhteinen maail mamme. 7. 18.00 TV-nytt. 14.03 väliä. Toimittija ja valokuvaaja Sevillan maailman näyttelyssä. Pääosissa:|paiVän peili ja sää. Amerikarg'oo STT:n uutiset ja sää oma tee-se-itse -video-ohjelma. Sa vonlinnan naapurikuntien alueella si jaitsevan uuden kansallispuiston vuodenkierto. 17.15 Star Trek, uusi sukupolvi. Kolmosen olympiakysymys. 20.00 Vispilänkauppaa. Davy Price osaa lukea toisten ajatuksia. 23.25 TV-nytt. 23.40-00.10 Imatra Big Band Festi val. 17.35 Landet i Öster i livsnerven Volga. 18.05 Napoleon Solo. 21.30 Lunta tupaan. 19.00 Seitsemän uutiset. Tällä kertaa Haide näkee punaista. LAUANTAI 18.7. Väärä mies. 18.00 TV-NYTT. 19.10 Sporttispurtti. : Vihollinen. Pääiasäve|radio.20.00Uutiset osissa: Marlene Dietrich. TV 2 17.30 Myggan. 21.55 TV-nytt. Osa 7/10. Huoneisto nel jännessä kerroksessa. 8.45 E tutuokio.9.00 Puhelintoivi Artistikuvassa. RADIO KESKI-POH 22.45-00.15 Pelastajat. osa: Ame rikkalainen, vuodet 1945-47. 19.10 Vaarallisilla vesillä. Suomessa on kehitelty hyviä ja vastustuskykyisiä kasvilajeja ns. 21.30 Soitinmenot. Urheiluja olympialiike hakevat täs sä yhteydessä myös omia paikojaan. 20.50 Kansanvallan päivän vietto jatkuu. 6.30Vekkari. 20.45 Den vänsterhäntä trubaduren. 18.40 Kulovesi, järvierämaa. Ohjaaja: Martinj^aan uutiset ja maananta Scorsese, USA 1986. 22.00 Kymmenen uutiset. TV 3 18.25 Poliisit kuriin. 23.40-23.50 TV-uutiset. Katugallup. 12.45 K symys. 19.35 Tähtilegenda Robert Mitchum. 11.30 K-P:n ka set. 10.30 Aui Musapointsi. 21.55 Hercule Poirot. Jännityselokuva nuoresta pörssimiehestä ja hänen metsästysretkestään, joka muuttuu hyytäväksi painajaiseksi ilman pa luuta. 18.55 K.O.K. Päivällinen odottaa. 20.30 TV-uutiset. 7.00 l vuonna Gaia, viikinkilaivan kopio, 7.15 Loma-Suomi jatkuu.. 23.00 Club Erotica. TIISTAI 14.7. 10.00 Uutis 18.55 K.O.K. 19.20 Sju syskon. 18.55 K.O.K. 19.00 Tenavatähti 1992. 18.55 Meren salaisuudet. Ohjaaja: Bruce Beresford, Australia, 1986. Karmiininpunainen kostaja. 21.15 Lovejoy. Raportti Anjalankoskelta. Matkanteko hiihto retkelle keskeytyy syrjäisellä seudul la ja pienessä motellissa on vapaana vain kolme huonetta. 22.05 Ruutulippu. Ohjaus Frank Borzage. 18.55 K.O.K. Tulikiven käryän... Tapaam me jälleen vuosien takaisen Uita vamme ranskalaisen merentutkijan Jacguees Cousteaun legendaarisilla tutkimusmatkoillaan. 21.35 Livet för mig är att arbeta med Sten. TV 2 17.35 Saattut. 19.20 Kolmosvisa. Ohjaaja: Harald Reini. 19.00 Baywath Hengenpelasta. 19.20 Ajankohtainen kakkonen. 13.10 Paikka auringos 20.10 Suuret setelit. Ohjaaja Simo Helander. 19.00 Susien mailla. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.15 en liten man med en vassa penna. 18.50 Viherpeukalo. pnâ heinäkuuta î ^ anantaina 13. TV 2 18.00 Pikku kakkonen. 18.30 TV-uutiset. 23.00 Uutise 17.30 Dartsia. 20.50 Ajankohtainen kakkonen. Suomi jatkuu... 6.30 Vekkari. 18.15 Matlock. 19.30 Levyraati. Karjalan ke sätyttö. 19.20 Hanski. 18.55 K.O.K. Ohjaaja: T.J. Z 22.15 Maailman rytmi. 11.30 K-P:n k set. 21.45 Ym päristöuutiset. 22.15 Tre generationers ihopsparade arkitektur. 1 dio. pn MAANANTAI 13.7. 16.10 K-P:r K-P:n tiistaistudio. TV 3 18.25 Dinosaurukset. Spender. 18.00 TV-nytt. ?;30I .H®rää .?u_°mi! * Herää Suomi! jatkuu. 17.10 Ljuset fran väster. 22.55-23.55 Club erotica. Ammattilaisten avoin iai^fkkunfss^iatku^O ' MM-kilpailu. Pääosissa: Peter Sellers, Her bert Lom, Colin Blakely, Leonard Rossiter ja Leslie-Anne Down. osa. 19.10 Miamin raharuhtinaat. 18.00 TV-nytt. Osa 1: Maan päällinen paratiisi. 18.55 Terveys tänään. Alustralia; lainen tv-elikuva Sydneyn poliisi« MAANANTA113 pelastusryhmästä. 23.25 TV-uutiset. 22.00 Kymmenen uutiset. 11.00 Kotimaiset. 19.30 Europortti: Kylmä aamu Venä jällä. Tarkastaja Clouseaun päällikkö ei kestä enää alaisensa sähläyksiä, ja nyt alkaa tapahtua. KESKIVIIKKO 15.7. MTV:n ja Pori Jazzin perintei nen jazz-kesän avaus sykkivän suo rana lähetyksenä. 17.00 K-P:n uutiset ja tiistaistudic peili ja sää. 22.15-23.55 Etsivä B.L. 22.20 Miljonääripeli. 17.45 Äjantasa kutsuu. 18.40 One world yhteinen maail mamme. 17.35 Keppostelija. Masan baari on pieni drinkkipaikka Torremolinoken keskustassa. Osa 1/4. Gary Coou ^ ^ a sää 21.03 Urh< per, John Halliday, William Frawley, Tänä ¡|t4na ympäristöstä. Osa 4/7. Amerikkalinen elokuva vuodelta 1988. 22.55-23.05 TV-uutiset. purjehti viikinkien muinaisilla asuin8.15 Merisää. 20.05 Ei paluuta. Ohjaus: Michael Borden, USA. Kolmosen olympiakysymys. PERJANTAI 10.7. 18.15 Avara luonto: Ison-Karoon salaisuudet. 20.00 Neurovisio. Sykkeessä taituroivat MAMBO KINGS Maurio Bauza and His Afro-Cuban Jazz Orchestra, maineikas Blood, Sweat & Tears ja jazzurkuri Kankawa. 7/13: Salainen agent ti19.50 Tulikoe. Osa 4/4: Fantastinen ihminen. Osa 6: Pik ku Hermann, vuodet 1955-56. lkKunassa JatKUU18.30 TV-uutiset. 20.30 TV-uutiset. 23.00-23.05 TV-nytt. Televisionäytelmä Toivo Pekkasen oma elämäkerrallisen romaanin pohjalta. Hylkiö. -* --------Lifo •-------nauksen semifinaaliottelut jatkuvat saa. 22.50 TV-nytt. £ 10.00 Eduskuntatalon evä kokatu. auf deutsch. 21.20 Urheiluruutu. 7.00 l 19.50 Yhden miehen trilogia. 18.55 K.O.K. 18.00 TV-Nytt. 21.50 Kesätyttö 1992. 21.15 Kisojen kisat. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.20 Miksi näin kävi. 21.40 Lapsuuteni. Pääosissa: D.W. 19.00 Seitsemän uutiset. Kolmosen olympiakysymys. 18.30 TV-uutiset. 21.00 Sataman valot. Ohjaaja: Gary Sherman, USA 1987. Kolumbuk sen löytöretkien 500-vuotisjuhlan merkeissä esitettävä meksikolaisohjaajan elokuva kahden espanjalaisvalloittajan matkasta Väli-Ämerikassa halki aikakausien ja musiikin. 15.00 M Kauppakanava. Ohjaus: Edvin Laine. 21.05 Hull High. Osa 6/7. Olli Soinio puhuttaa akatee mikko, ohjaaja Rauni Mollbergia. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.45 Ääniä ajan takaa. Ohjaaja: Blake Edwards, USA 1958. Osa 5: Keisarille mikä keisarin on. TORSTAI 16.7. 13.00 STT:n 13.10 Paikka auringossa, saus. Kosketta va draama australialaisen alkuperäisperheen tuskallisesta irtautumi sesta vanhasta röttelöasumuksestaan ja muuttamisesta valkoisten asuttamaan lähiöön. 21.00 Tulisuudelma Saarijärvellä. Älkää ampuko koo mikkoa. 19.20 Johdatus elokuvaan. 15.00 Uutiset. 20.10 jatkuu. £ TV 2 22.15 Euroopan rytmi. 19.10 Tulosruutu. Soita ja tilaa: 968 71288 , 885690,55966 hyvä n iille,} ostaneet lipu neistä on täh; hinnä harmia järjestely sa maan lipun, i -Tätäjärjc. Pääosassa: Gary Sweet. 21.15 Kesätyttö 1992. 19.00 Maukasta ruokaa. 20.00 Lähiöiden liepeillä. 18.40 Kotimaan katsaus. 22.20 Lomasää. 22.20-23.05 Advokaterna. 19.00 Seitsemän uutiset. 22.00 Kymmenen uutiset. Taiteilijan maailma, osa 6: Paljastava silmä ja brasilialainen krokotiili. 20.05 Kolumbus ja löytöretkien aika. 20.45 Lotto. Aivopesty vieras. 18.15 Todelliset olympiavoittajat. 20.40 Tyttöjen ilta. 18.00 Lontoo ki siikkiuutisia. 18.00 Keskiajan leikit. 18.00 TV-nytt. 21.30 Luonto on vielä meidän. 10.00 Uutii Yiäan kymmeneltä. _ , Fisk. 21.00 Uutiset. 21.30 Tekijä kertoo: Rauni Moll berg. 7.30 BBC:t 8.00 Maanantaiallakka. Pääosissa: Rutger Hauer, Gene Simmons, Robert Guillaume. 22.20-24.00 Kotiseutu. Ohjaaja: Blake Edwards, Englanti 1976. 20.35 Kaiken maailman mestarit. 23.35 TV-nytt. KESKIVIIKKO 19.05 Tieteen virstanpylväät. 16.00 Tätä Suomi tai tihetket. 8'15 Merisää. 19.45 Nikke Knatterton. 18.00 Pelottava lahja. c'nn i r w o ’ Herää Suomi! jatkuu, 6.00 i 1 v ° 6.03 Loma-Suomi. Porin jatspelit jatkuvat kreivin aikaan. 18.00 TV-nytt. 18.40 Vaihda vapaalle, Ferris Bueller. 18.20 Eläinunelmia. Stryker. Italialainen elo kuva vuodelta 1990. Jatkoso dan vuosista käynnistyvä Hella Wuoliioen sukutarinan päätöselokuva. 19.10 Vaaleanpunaisen pantteri iskee jälleen. Ohjaaja: Garry Marshall. 19.10 Meris 1936. Osa 1/4. 22.00 Kymmenen uutiset. Tapaus 427. spalding Grey, Lanie Kazan. 18.15 Tosi asiaa Valta, voima ja markkinavoima. 18.40 Kotimaan katsaus. 19.10 Kolme muskettikoiraa. 8.20 Loma-S 18.10 Hassut ihmiset. 18.50 Rue Elizabeth Mastrantonio, Helen Sha-19.00 STT:n uutiset ja säi ver, John Turturro, Bill Cobbs, Ro-sää. 18.30 TV-uutiset. 23.15-00.15 Kotiseutu. 20.05 Kirkko keskellä kylää. Kolmosen olympiaky nään kymmeneltä. Ohjaus. 19.10 Kihlaus Sevillassa. 22.25 Yön kuumuudessa. 18.00 Uutiset talkoot. Tiedonjakajana Sirkka-Liisa Valle. 14 jännittävä draama Amerikan rahak-jtapäiväilä. 7.30 BBC: 8.00 Tiistaiallakka. Kolmosen olympiakyI symys. Syötti. Sa noja saaressa suoraan ja suomeksi. Ä TV 2 17.05 Katoava urheilum ahti. 14.00 Uutiset. 8.20 Loma-! sijoille uudelle mantereelle. TV 1 20.03 Urheiluradio. 22.15 Takki naulaan. TV 1 16.25 Yrttitarhassa. Dansa flicka lilla, dansa. 12.00 Uutiset ja sää. TV 3 18.25 Kapteeni Planeetta.Järjen tu ho. 19.35 Azimuths. 20.50 Puutarhassa. 20.45 Urheiluruutu. Kotimai nen elokuva vuodelta 1949. Jatkoa etusivul LESTINJOKI loDDUvuodeksi. 19.15 Kisälli kesällä bert Agins, Forest Whitaker. 12 dio; "kesäihmisiä". 18.55 Pori Jazz 92. 17.35 Kolme m uskettikoiraa. Pääosis sa: Kristina Nehm, Justine Saun ders, Bob Maza, Kylie Belling, Denis Walker, Ernie Dingo, Malcolm Silva, Barlene Belle. Ernest Cossart, Akim Tamiroff. 21.45 Pojat ja tytöt. Ei elä mää. SUNNUNTAI 12.7. 6.00 6.03 Loma-Suomi. Mestarillisenjtikatsaus. TV 1 17.25 Terveisia Jamaikasta. TV 1 16.50 Tiistaitiima. • käiltä biljadisaleilta, vanhan mestarinji6-°o Sunset ia sää J6.10 ja nuoren ihmelapsen tulta säkenöi-ij6-1® 7K qo kutiset 17 03 västä suhteesta. Mystinen itsemur ha. Osa 1 / 6 . M/s Sanna on kesäisellä rannikkopurjehduksellaan saapunut Poriin. 17.55 Sport. 15.00 Uutiset. TV 3 RADIO KOKI MAANANTAI 16.00 Tennistä: M idnight Sun ten nisturnaus. 18.55 Naisten elämää. TV 1 17.15 Television viritysohjeita. hun nyt. 20.30 TV-Uutiset. TV 3 18.25 Herra sisäkkö. 17.20 Rakkaalla kasvilla on monta nimeä. Tärkeintä on voitto
15.03 Mikseri. 17.50 Urheilusunnuntai. 11.30 K-P:n katsaus ja uutiset. 15.00 Makasiini. Uutiset kello 9 ,1 1 ,1 2 .3 ,1 3 ,1 5 ja 17.45. i Robert Mitctettu paratiisi. 17.30 Päivän peili ja sää. 10.00 Uutiset. 10.00 Kauppakanava. 22.15 Salasanaristikko. 10.00 Gudstjänst frän Gamlakarleby kyrka. 9.30 Jokamiehen sävelradio. 13.10 Lepopäivän ratoksi. 20.10 Yksinäisten sy dän kerho jatkuu. 5.40 Herää Suomi! jatkuu. 7.30 BBC:n aamu-uutiset. SU NN U NTAI 19.7. 22.15 Maailman rytmi. 9.00 Duunarin jukeboxi. 11.00 Uutiset. 8.20 Loma-Suomi jatkuu... 15.00 Uutiset. 12.00 Uutiset ja sää. 15.00 Pelimannin penkillä. 6.00 Uutiset ja sää. 18.00 Uutiset. 6.03 Loma-Suomi. 16.20 Kotimaiset. 18.00 Lontoo kutsuu. Uutiset kello 9 ,1 1 ,1 2 . 15.00 Uutiset. 7.00 Uutiset ja sää. Karmiininttikoiraa. 22.55 Nachrichten auf deutsch. 23.03 Valoa ikku nassa yömyöhä. 21.50 Minä pu hun nyt. 5.35 Mensää. 6.00 Uutiset ja sää. 18.00 Lontoo kutsuu. 01.0005.30 Yöradio. 21.55 News in English. Tiikeri saalisT IIS T A 1 14.7. 10.35 Naisten tunti. 15.03 Mikseri. 8.00 Uuti set ja sää. 19.15 Puhelinlangat lau laa ...jatkuu. 22.10 Merisää. Alustraliaj Sydneyn poliisin Ohjaus. 20.00 Uutiset.20.03 Urheiluilta. 12.00 Uutiset ja sää. 21.45 Ruokapuheita. 18.20 Enää en mene laitokseen. 16.00 Kuu ma, kuuma 60-luku. 9.05 Lomaeo-ohjelma. 14.00 Uutiset. 16.30 Veikkausvihjeet. retyt. 12.55 Minä puhun nyt. 13.50 Lehtikatsaus. 17.30 )86. Jnight Sun. 10.03 Tänään kymmenneltä. Uutiset kello 9 ,1 1 ,1 2 .3 ,1 3 ,1 5 ja 17.45. 22.00 STT:n uuti s etja sää. 8.20 Maatalousradio. 4.30 Herää Suomi! 5.35 Merisää. 12.55 Minä puhun nyt. 15.00 Uutiset. Katugallup. 9.10 Iskelmäradio. 12.00 Jumalanpalve lus Kaarlelan kirkosta. 19.10 Merisää. Toinen kurssin opettajista, oopperalaulaja Raimo Laukka antoi näytteen taidoistaan esittä mällä woliframin laulun Iltatähdelle oopperasta Tanhauser. 9.00 STT:n uutiset ja sää. 16.05 Urheiluradio. 24.00 Uutiset ja sää. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 17.00 Uutiset. Moffett, Marcy anco. 21.03 Urheiluradio. 16.00 Aivoriihi. ipaalle, Ferris K ESK IVIIK K O 15.7. 12.03 Sävellahja 22 000 jatkuu. 6.30 Vekkari. 17.03 Urheilusunnuntai. 22.10 Merisää. 22.55 Nachrichten auf deutsch. 19.10 Merisää. 11.30 K-P:n katsaus ja uuti set. 18.30 Musiikkiuutisia. 21.50 Minä puhun nyt. 18.05 Suomitalkoot. 21.00 Uutiset. 23.00 Uutiset. 17.45 Ajantasa. 8.20 Loma-Suomi jatkuu... 16.00 Kauppakanava. 22.55 Nachrichten auf deutsch. 16.00 Uutisetja sää. 8.15 Merisää. 18.05 n C ru is e, MaryMetsäradio. 14.03 Tänään il\m e rik a n rahak-tapäivällä. 8.00 Uutiset. 10.00 Uutisetja sää. 10.30 Aurinkokatu. 21.15 Tänä iltana historiaa pit kin poikin. 12.00 Uutiset ja sää. TO R S T A 1 16.7. 17.00 Uutiset. 21.00 Uutiset. 10.00 Eduskuntatalon eväät. 12.00 Eurochart. !. 21.00 Uutiset. 8.00 Uutiset. 01.00-4.30 Yöradio. 7.00 Uutiset ja sää. 23.03 Valoa ikkunassa. 4.30 Herää Suomi! 5.35 Merisää. 18.03 Urheiluilta. isen olympiakyJtiset. 15.03 Mikseri. 14.00 Uu tiset. 15.00 Maka siini. 13.10 Paikka auringossa. oma. 14.00 Toivomuslähde. 14.03 Tänään iltapäivällä. 6.30 Vekkari. 14.00 Uutiset. 16.03 Urheiluradio. 14.00 Radio Avara. 19.10 MeriBill C o b b s. 9.00 Kangastus. 10.00 Uutiset. 12.45 Merisää. 9.00 STT:n uutisetja sää. 22.00 STT:n uuti set ja sää. Harrastustaan aloittelevat olivat vajaan vikkon ai kana oppineet hengitysja äänenmuodostustekniikkaa alusta vasti. 15.03 Mikseri. 23.03 Valoa ikku nassa. Madetojan kappa leen Heijaa, heijaa, lauluo Olli Ainali. 11.03 Kotimaiset. 22.00 STT:n uutiset ja sää. utiset. 11.00 Kangastus. 21.15 Viisas ten kerho kokoontuu. 10.00 Uuti set. 12.45 Merisää. Porin jatspelit in. 17.00 Uutiset. 18.03 Urheilusunnuntai. 8.15 Meri sää. Suomi jatkuu... 16.10 K-P:n uutiset. 17.03 Keski-Pohjanmaan uutiset ja keskiviikkostudio. 23.00 Uutiset. 24.00 Uutiset ja sää. 8.05 Luontoretki. den hyvätuloksisen kesän kruu nasi Kiiston valinta Suomen parhaaksi huvienjärjestäjäksi. 10.03 Iskelmäradio jatkuu. 17.45 Ajantasa. 7.05 Muistojen bulevardi. 00.05 Valoa ikkunassa yömyöhä jatkuu. lo. 13.30 Pelimannin penkillä. 8.45 Esso Tiikerin sa tutuokio. 12.05 Lounasradio. 9.30 Sunnuntaiaamua Radio Kokkolasta. 21.55 News in English. 17.03 Kes ki-Pohjanmaan uutiset ja perjantaistudio. 11.03 Kotimaiset. 22.15 Seitkytluvun Suomi-pop. 22.15 Valoa ikkunas sa yömyöhä. 19.10 Merisää. 13.10 Paikka auringossa. M A AN A NTAI 13.7. 8.15 Merisää. 17.45 Ajantasa. Jatkoa etusivulta 9.00 STT:n uutiset ja sää. 22.55 Nachrichten auf deutsch. RADIO KOKKOLA M A A N A N T A 113.7. 15.00 M aka siini. 6.00 Uutiset ja sää. 18.50 Radiolääkäri. Hengitystekniikka on kuin nuorallatanssiminen, el lei sitä hallitse, tipahtaa, laulu nopettaja Terttu Isosaari kertoo. LAUANTAI 18.7. 18.00 Uuti set. 15.00 Makasiini. 17.30 Päivän peili ja sää. 8.00 Maanantaiallakka. 11.00 Uutiset. 12.55 Mi nä puhun nyt. 18.00 Lontoo kutsuu. 21.03 Urheiluradio. 19.00 STT.n uutiset ja sää. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 10.45 Maailman politiikan arkipäivää. 18.30 Musiikkiuutisia. Hannikaisen, Schubertin, Giodanin, Mozartin, Madetojan, Bramsin, Händelin ja Wagnerin kappaleita. 24.00 Uutiset ja sää. 20.30 Rannalla istuja. 5n tulta cäko nni 16.15 Keski-Pohjanmaan maanantaistun h aLfo m V ^ öio . PER JA N TA 117.7. 01.00-04.30 Yöra dio. 16.45 Tähtihetket. 15.00 Makasiini. 24.00 Uutiset ja sää. 21.50 Minä puhun nyt. 12.45 Merisää. 22.15 Sininen kuu. 9.30 Tauotonta: Blues. 16.10 K-P:n uutiset. 14.00 Etukaarre. 13.50 Lehtikatsaus. 23.00 Uu tiset. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 13.10 Paikka auringossa, kouksessa. 14.00 Uutiset. 23.03 Valoa ikkunassa. 01.00-4.30 Yöradio. 17.03 Popnonstop. 16.10 K-P:n uutiset. 11.30 K-P:n uutiset ja katsaus. 7.00 Uutiset ja sää. 15.00 Uutiset. 01.00-4.30 Yöra dio. 18.05 Luonnollisesti. Tätä järjestelyä on.yksiuker-. Pääosissa: päivän peili ja sää. 12.15 Lounasradio. 3 , 1 3 ,1 5ja 17.45. 10.03 TäDsen olympiaky-nään kymmeneltä. 23.03 Valoa ikkunassa. 24.00 Uutiset ja sää. 7.30 BBC:n aamu-uutiset. Moni luulee, ettei laulua lärvi opiskella. SU NN U NTAI 19.7. 7.30 BBC:n aamu-uutiset. 22.10 Merisää. 10.03 Kesälauantain areena. 9.00 STT:n uutiset ja sää. 11.00 Kan sanradio. 10.03 T ä nään kymmeneltä. 15.00 Uu tiset. 6.30 Vekkari. /. 20.03 Urheiluradio. 9.00 Löylyä lisää... 14.00 Misse & Mosse. 8.20 Kesälauantai jatkuu. 00.05 Valoa ikkunassa jatkuu. 18.30 Musiikkiuutisia. 14.00 Musapointsi. Konsertin päätteeksi jaettiin kansalaisopiston ja Lions Lady jen stipendi Katri Kluukerille, Seija Pöyhtärille ja Markku Hekkalalle. 13.00 Kirkkokahvil la. 01.0005.30 Yöradio. 22.00 STT:n uutiset ja sää. 23.00 Uutiset. 12.00 Uuti-set ja sää. 10.00 Matti-setä ja Musti-koira. 21.03 Urneiluradio. 11.30 K-P:n katsaus ja uutiitic o t set. 20.15 Sanaja sävelradio. 12.00 U utisetjasää. 20.03 Urheiluradio. 18.30 Musiikkiuutisia. 17.03 K-P:n uutiset ja tiistaistudio. Hannikaisen Rauhan esitti Kluukeri. 19.10 Merisää. 12.45 Merisää. netsästäjät, 1. 18.15 Puhelinlangat laulaa. 16.00 Uutiset ja sää. 19.15 Yksi näisten sydänten kerho. 21.15 Tänä iltana ympäristöstä. Lestijärvellä esiintyneiden ar tistien hintahaitari vaihtelee Lestijärven Discolandissa, entisessä Rantapaviljongissa, on järjestetty joka kesä tansseja aina 1950-luvun lopulta lähtien. 14.03 Tänään iltapäivällä. 5.40 Herää Suomi! jatkuu. Vauhdikas asta sotilaasta, iän loman PariiEdwards, USA »ny Curtis, Janet n, Linda Cristal, 3onahue. 12.15 Lounasra¿ " ¡ J r : l T dio; "kesäihmisiä". 16.10 K-P:n uutiset. 9.00STT:n uutiset. 7.15 Loma-Suomi jatkuu... 18.30 Mu siikkiuutisia. 9.05 Kesälauantai jatkuu... 21.00 Uutiset ja sää. heinäkuuta, tuolloin Lestijärvellä esiintyy maanmai nio remuryhmä Nypykät. Uutiset kel lo 9 ,1 1 ,1 2 .3 , 15 ja 17.45. 9.00 Viikon vieras. 10.30 Aurinkokatu. 01.00-04.30 Yöradio. 20.03 Urheiluradio. 18.05 Illansuu. 16.45 Tähtihetket. 11.30 K-P:n katsaus ja uuti set. 5.40 Herää Suomi! jatkuu. 8.00 Uutiset. OLET OMA ITSESI KOKO LOPPUELÄMÄSI. 11.45 Sävellahja 22 000 . /hitaker. 19.15 Urheiluilta, singin huippukokouksessa. 18.00 Lontoo kutsuu. 14.03Tänään iltapäi vällä. 00.05 Valoa ikkunassa jatkuu. 22.00 STT:n uutiset ja sää. 11.00 Uutiset. Konsertissa esitettiin mm. 10.30 Aurinkokatu. 18.00 Uutiset. 9.05 LomaSuomi jatkuu... 10.03 Tä nään kymmeneltä. 15.03 Mikseri, v an h a n mestarini®'®® Uutiset ia sää. 13.10 Paikka aurin gossa. Lauantaisten nuortentanssien li säksi lavalla järjestetään perjantai-iltaisin aikuisten tansseja, jotka eivät Jukka-Pckka Tuikan mukaan ole vetäneet tänä kesä nä niin hyvin kuin cdclliskcsänä .sunnuntaisin järjestetyt tanssit, '• Jo pitempään laulua opiskellut lohtajalaissyntyinen Annika Säätelä viihdytti yleisöä peräti kahteen otteeseen. 16.15 Keski-Pohjanmaan perjantai studio. 13.10 Paikka auringossa. inio, H e le n S h a -19.00 STT:n uutiset ja sää. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 19.00 STT:n uuti set ja sää. 10.00 Artistikuvassa. 16.00 Tätä Suomi tanssii. 17.00 Uutiset. 9.05 Loma?'!omi jatkuu. 11.03 Kotimai set. 22.15 Euroopan rytmi. 8.00 Uutiset. 7.00 Uutiset ja sää. Hengitystekniikka kuin nuorallatanssia jos ei sitä hallitse, tipahtaa Himangan Nelikossa saatiin esimakua yksinlaulukurssilaisten taidoista torstai-illan kahvikonsertissa. 12.45 Merisää. 8.00 Uutiset. 16.00 Uutiset ja sää. 17.03 Keski-Pohjanmaan uutiset ja torstaistu dio. 8.45 Esso Tikkerin Satutuokio.9.00 Puhelintoivekonsertti. inpylväät. 18.05 Liikenne-Suomi. 21.03 Urheiluradio. 7.00 Uutiset ia sää. 19.15 Kisälli kesällä. l u n ^ p j pUhun nyt! 13.00 STT:n uutiset ja ottelut ja tk u v a t, sää. ka-Liisa Valle. 11.03 Kotimaiset. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 20.10 Puhelinlangat laulaa jatkuu. 22.10 Merisää. I RADIO KESKI-POHJANMAA tajat. 11.15 Hapatus. 17.50 Urheiluradio. 11.03 Areena jatkuu. 17.03 Keski-Pohjanjjn ja a ja . 8.15 Merisää. 18.00 Uutiset. M a n m (Tiaan uutiset ja maanantaistudio. 11.03 Kotimaiset. 14.00 Uutiset. 7.15 Loma-Suomi jatkuu... 16.10 K-P:n uutiset. 6.30Vekkari. 13.10 Paikka auringossa. 12.45 Meri sää. 11.00 Uutiset. 19.00 Paul Wilson. >sen olympiakystä: Midnight Inpelin finaalin. 14.03 Tänään iltapäivällä. 19.10 Merisää. Paikka on pysynyt suosittuna vuodesta vuoteen. 20.10 Kisälli kesällä jatkuu. 5.40 Herää Suomi! jatkuu. Tuikan mukaan 10 000 markas ta aina 38 OOOreen markkaan. 7.15 Loma-Suomi jatkuu... 21.00 Uuti set. 16.00 Uutisetja sää. 18.50 Ruokapuheita. 12.05 Lounasradio. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 23.00 Valoa ik kunassa. 19.15 19.15 Pesäpallotilanteet. 20.20 Pihapihlaja jatkuu. JOTEN PA. 15.00 Uutiset. Aluelippujärjestclmää kokeil laan ensimmäisen kerran lauan taina 19. 13.00 STT:n uutisetja sää. 5.40 Herää Suomi! jatkuu. 21.03 Urheiluradio. 16.15 KeskiPohjanmaan keskiviikkostudio. 22.00 STT:n uutiset ja sää. AI 12.7. 22.15 Tropiikin rytmi 22.55 Nachrichten auf deutsch. 21.00 Uutiset. 16.00 Martti Huuhaa... 13.45 M u siikkiuutisia. * 6.30 Vekkari. Ro-sää. 5.30 Herää Suomi. 6.03 Loma-Suomi. 16.00 U utisetja sää. Aina tulee aluksi ongelmia kun kokeillaan jotain uutta, us koo Tuikka. 9.00 STT:n uutisetja sää. 12.45 Merisää. 00.05 Valoa ikkunassa jatkuu. 20.03 Urheiluradio. 7.30 BBC:n aamu-uutiset. 8.20 Loma-Suomi jatkuu... 19.10 Merisää. 17.45 Ajantasa. 14.03 Tänään iltapäivällä. 17.30 Päivän peili ja sää. 21.15 Tänä iltana terveydestä. 8.15 Merisää. 13.50 Lehtikatsaus. PER JA N TA 117.7. 20.00 Uutiset. Erijs Tapiolan kuoimatkasta. 6.05 Herää Suomi! jatkuu. LA U A N TA 117.7. 13.00 STT:n uutisetja sää. 6.03 Loma-Suomi. >kuva vuodelta ; Borzage. 17.30 Päivän peili ja sää. 10.00 Uutiset. Am erikarg.oo STT:n uutiset ja sää. 21.55 News in Eng lish. 21.55 News in English. 4.30 Herää Suomi! 5.35 Merisää. 21.03 Ur heiluradio. 19.15 Urheilu sunnuntai. 12.15 Lounasradio. 20.00 Uutiset. 16.45 Tähtihetket. 6.00 U utisetja sää. 7.15 Loma-Suomi jatkuu... 16.15 K-P:n tiistaistudio. 6.03 Loma-Suomi. Seu ralainen vuorisle Profit tekee ätyksen. 24.00 Uutiset ja sää. 16.45 Tähtihetket. 15.03 Ajan sävel. 11.00 Uutiset. Peteii ary 3 sweet. 22.10 Merisää. 00.05 Valoa ikkunas sa jatkuu. Ulosjääncistä on tähänasti ollut vain lä hinnä harmia, toivottavasti tämä järjestely saisi heidätkin osta maan lipun, miettii Tuikka. 21.55 News in English. 13.50 Lenlit. 6.03 Loma-Suomi. 22.20 23.00 Uutiset. I n kannella. 12.00 Uuti set ja sää. 18.00 Uutiset. 15.15 M usiikkiuutiset. git itään.Viime nkilaivan kopio, luinaisilla asuinareelle. 22.55 Nachrichten auf deutsch. 16.20 Kotimaiset. 8.00 Perjantaiallakka. 13.50 Lehtikatsaus. 12.55 Sopuli. 8.15 Merisää.8.20 Loma-Suomi jatkuu... K ESK IVIIK K O 15.7. lättiläisten avoin TIISTA I 14.7. 17.30 Päivän peili ja sää. 13.50 Lehtikatsaus. 5— i IO N A V D .,1, BUUS t 1 *> if L \ S ?N-q $-3 o JUSSI. 20.30 Anna Hanski esiintyy. 6.00 Uutiset ja sää. Mestarillisentikatsaus. 00.05 Valoa ikkunassa jatkuu. taisesti pakko kokeilla. 13.50 Lehtikatsaus. i inlght Sun tenlusi sukupolvi. 8.00 Keskiviikkoallakka. 12.55 Minä puhun nyt. lis e t . 23.00 Uutiset. ien kakkonen, ¡n trilogia. 16.15 Keski-Pohjan maan torstaistudio. 14.03 Tänään iltapäivällä. 6.00 Uutiset ja sää. 12.10 Kesälauantai jat kuu. 17.30 Päivän peili ja sää. 21.55 News in English. Päätrich, Gary Coowilliam Frawley, n Tamiroff. 12.55 Viikon luontoääni. 05.30 Herää Suomi! 07.45 Radioteatteri esittää: "Talvirengaspakko". 8.15 Merisää. 19.00 STT:n uutisetja sää. tiset. 7.15 Loma-Suomi jatkuu... 00.05 V a loa ikkunassa jatkuu. 4.30 Herää Suomi! 5.35 Merisää. 8.00 Torstaiallakka. 8.45 Puutarhurin tietolaari. 20.03 Urheilura dio. 9.05 Loma-Suomi jat kuu... 9.05 Lomasuomi jatkuu... 14.00 Uutiset. 18.00 Lontoo kut suu. TO R S T A 116.7.. 17.00Uutiset. 17.00 Uutiset. 10.30 V65-vihjeet. 10.00 Matti-setä ja Musti-koira. 21.45 Luontoretki. 21.35 Kiriä josta kiisteltiin. 10.00 Lörpötys. 10.30 Aurin kokatu. 7.00 Uutiset ja sää. 21.00 Uutiset. Uutiset kello 9 ,1 1 ,1 2 .3 ,1 3 , 15 ja 17.45. 21.15 Tänä iltana elämisen ehdoista. 22.55 Nachrichten auf deutsch. Viime vuoLipunhinnan laskeminen on hyvä niille, jotka ovat ennenkin ostaneet lipun sisälle. 18.00 Uutiset. 18.00 Uutiset. 7.30 BBC:n aamu-uutiset. 23.03 Valoa ikkunassa 24.00 Uuti set ja sää. 14.00 Siniset mokkakengät. 8.00 Uutiset. 16.00 Uutiset ja sää. 8.00 Tiistaiallakka. RASTA TOTTUA SIIHEN.. Luonnonlahjakkuus ei yksin riitä. 19.20 Pi hapihlaja 20.00 Uutiset. 16.45 Tähti hetket. 22.00 STT:n uutiset ja sää. 10.03 Tänään kym meneltä. 8.20 Loma-Suomi jatkuu... 10.00 Uutiset. 21.55 News in English. 19.00 STT.n uutisetjasää. 12.55 in ig n t b u n . 8.05 Kesälauantai. 21.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 22.10 Merisää. 5.40 Herää Suomi! jatkuu. 4.30 Herää Suomi! 5.35 Merisää. 22.10 Merisää. 20.00 Uutiset. 17.00 Uu tiset. 12.00 U utisetja sää. 14.00 Uutiset. 10.30 Aurinkokatu. 19.15 Sana ja sävelradio.20.00 Uutiset. 11.00 Uutiset. 17.45 Ajantasa. 10.00 Uutiset. 17.30 V 65-vihjeet. 21.03 Urheiluilta. Lipputu lot laskevat, mutta bändien hin nat pysyvät ennallaan, kertoo Tuikka. 9.00 Videotismiä
732 88 Avoinna: J, ma-pe kwu klo §.00-17.00 ?** LA suljettu Muulloin sop. 148. käytettyjä hyvii ämpöpatterelti UM. NAHKA-AITTA K älv iä p u h . 18. 9, 949 284 781 iran pentuja. 968-73 225, auto 949-366 295 KEHITTYVÄLLÄ AMMATTITAIDOLLA — s o D im u s s iiv o u k s e t— va h a u k s e t — lo p p u s irv o u k s e t — « m : o w o k r a u s HUONtTïw^ilvOüS S IL L M A N KANNUS puh. mukaan K*KX0 . P. 311 503 78. i lasipullo. 968-70 755 auto 949 361 582 SnVOUSLTTKKRlTÄ • siivoukset • siivoustarvikkeiden välitys • siivousvälineiden vuokraus • ruohonleikkaukset kesällä LESTIJOKILAAKSON SIIVOUS KY Kannus p. Topi-asiantuntija: • h * lp / lop» ôvantuntijô HALLI % LAATTA I . 70 068 ANTENNIASENNUSTEN ERIKOISLIIKE — perinteiset TV-antennit — sateliittipeiliantennit — myös rivija kerros taloasennukset h u o l t o e x p e r t J u n k a l a n t i e 1 6 tm p u h . 968-71 482 Av. Tehtaank. a rk. 949 366 576 KEHYSPALVELUJA r m i M > KfítVSTVSUKC S trljr* i& n to n rn P * m L M M J V 6 _ tim H u s -p a u m m LÄÄKÄRIPALVELUJA Doctor Sam Oy Kaustintie 5, 69600 Kaustinen Lääkärikeskus ja kliininen laboratorio KAUSTISELLA, APTEEKIN TALOSSA, 2. 73 037 . 8500,-. • Päiväja ikäryhmiä • Käytössäsi uudet kuntosalilaitteet TULE MUKAAN HETI, SOITA: 71528 iikekeskustassa îtalossa II ker;tot, 33 ja 35 m2. 968-70! et haukset stukset jyämiset l i ie Lopotinkatu 15 69100 KANNU I Puh. 968-85635 968-71540 PARTURI-KAMPAAMOJA M u o ti P A R T U R I • K A M P A A M O PUH. puutyöt • J O K IL A A K S O N PELTI H A M M U P O R K O L A VÄRIKUVAT TUNNISSA ATK-asiantuntijaliike TIETOLAMPI SP:n talo puh. TULOA^^ l 1— 1 ( tuikku " KOKKOLA KANNUS P A R T U R I — K A M P A A M O ’ T V I K K U t OHENNEVA. 968 713 63 auto 949-560 258 SISUSTUSLIIKKEITÄ • tapetit • m atot ja maalaustarvikk9et • laatat matot, parketit myös asennettuna • ym. LASILIIKKEITA L A S I A S IO IS S A : l P » LAITISEN LASI Puh. Kannus, Liedeksen liiketalo 2 krs. AUTOJA PIENKONEKORJAAMO T. )idaan yhdistää. 885 412 LAATOITTAJAN PARATIISI Valitse laatat K-P:n suurimmasta valikoimasta. 968-20 392, aulop. 708 58 tai Himanka p. 944—858 18 MAATALOUSKONE KORJAUKSIA s ---------------------------: T ra kto rit, p u im u rit, m o o tto ri sa h a t, ru o h o n le ikku rit ym . Salin Puh. 553 04 LVI-NIEMONEN KY jantie 3, KANNUS LVI-TARVIKKEET • LVI-URAKOINTI • RAUTAJA RAKENNUSTARVIKKEET Puh. 70 461, autoon: 949 263 270 T:mi Maatalouskonekorjaamo Ilpo Huhtala Huhtala, 69150 ESKOLA, p. 7 1 635, auto 949 266 135 la! » PIENKUUETUSTEN ERIKOISMIES • M uuttokuorm ia • Tilausajoja • yli 20-v kokemus alalla Käänny luottam uksella puoleeni.______________ ERKKI PAJALA puh. 7-17, la 9-14 LVI-PALVELUJA » • S e t k v EILTÀ Matkaaja TO tai VAUNU! <ANNUS Kannuksen FYSIKAALINEN HOITOLAITOS A se m a tie 2 p. '8 110 . 968-612040 LABORATORIO Näytteiden otto arkisin kello 9 .00— 13.00. Aja meille s e kannattaa... Uudet mallit — Edulliset hinnat — Osamaksulla. 2, puh. 983-485 003 Yokiold J ^ L A A T U A * J O U S T O A * • PALVELUHENKEÄ 4 fr LESTIJOKILAAKSON KIRJAPAINO OY V^Valtak. sop. k o rja u kse t ja h u o llo t j Maatalouskonekorjaus J. 984-66 142 LÄPI HARMAAN KIVEN RÄJÄYTYS-ja KAIVUTYÖT a m m attitaidolla Poraus-, panostus-ja kaivutyöt yhdellä puhelinsoitolla! L. KAN NUS. LVI-, RAUTA-ja i RAKENNUSTARVIKKEITA FYSIKAALISIA HOITOJA KUNTOKANNUS • fysikaalinen hoito • hierontaa Ajanvaraus: Valtakatu 17, Kannus p. Lestijoen lkm säteellä Puh. 968-71 288 J IN JO K I ¡¡¡lp 856 90. R 70 55 jzuki RM 125 leet, kunnostett. krs WELL A WELLA • K e ittiö k a lu s te e t, k o m e ro t MYYNTI JA-ASENNUS • Kaikki s a n e e ra u s ty ö t AMMATTITAIDOLLA T:mi Tapio Koski-Vähälä puh. E S K E L I p. Laboratoriopalvelut myös eläinpuolella. 885 548 VAPAA-AIKAAN ja YRITYSKÄYTTÖÖN! Volkswagen Caravelle GL Syncro 4x4 IS B U S S I • Viihtyisät tilat 8 aikuiselle ja heidän matkatavaroilleen. 968-72 785 • Hitsaukset autoihin ym. TV-peli Familylelikasetti, jossi im. 968-70 411 auto 949 366 262 Puusepänverstas TOM RAHKONEN Kannus puh. KANNUKSEN TIMPURIT KY \ Silakka p. >olifer 470 -75. KANNUKSEN SILMÄLASI KY 69100 K A N N U S « 968-701 51 « L \u u > e m iu > NAHKA-ASUSTEITA Kokkola 10 Am Ouluun 300m I Eläinpuisto NAHKA-ASUT Heti valmistajan runsaasta valikoimasta nyös iltaisin ja iiKonloppuisin. le in ä k u u ta li M a a n a n ta in a 13. tM * KOSTAMO Sgvi K ^ an Kokko* 4— Rakentamista suunnittelevat ja alan ammattilaiset L ä m p ö -, vesi-, v ie m ä r ija ilm a s to in tis u u n n ite lm a t j a k o n s u lto in ti: L V I in s in ö ö r it o im is t o JORMA M O N E N Keskustie 42. —»KOKKOLA TERVE. Kannus p. ( K ) PIENKONEHUOCTO M HUOLTO • TARVIKKEET •VARAOSAT* • KODINKONEET • KYLMÄKONEET NESTEKAASULAITTEET Kodinkonehuolto HANNU KAUPPILA KY Asemat. ( 9 6 8 ) 5 1 1 3 4 PALVELUJA H irvikosken K u rssik esk u s Puh. MEILTÄ ONNISTUU! Asuntoautovuokraus Hae Tummulta kankaat edullisesti • M a a sto -, • C o lle g e -, ^ • Tuulikankaa t YfTL / TUMMUN R A T T I/» V Puh. 968-71 690 • p o rta a t, kaiteet, ovet, ym. PUH, 9 6 8 -7 1 447 1 KOKKOLA j (T k AMAJS KAMPAAMO * T K ä Ä e iä Markkinatie 8, KANNUS OPTIKKOJA • näöntarkastukset • silmälasit • piilolasit Avoinna: ma 11.00-17.00 ti-pe 9.30-17.00, la suljettu. 9 6 8 -7 3 175 RAKENNUSPELTITYÖT: rännit • piipunjuuret listoitukset • höyrykuvut ym. KERROS Palvelut: — Yleislääketiede Anna-Stina Kokko (LL) Pertti Niemi (LL) Timo Kinnunen (LL) — Lastentaudit Christer Häggqvist (LL) erikoistuva — Naistentaudit Pirkko Alavaikko (EKL) — Antti Hakala (LL) erikoistuva Ihotaudit Häkan Granlund (EKL) — Radiologia (UÄtutkimukset) Ari Karttunen (EKL) Jukka Merikanto (EKL) — Sisätaudit Matti Kuusela (EKL) — Psykiatria Antero Lassila (LL) erikoistuva NYT MYÖS AKUPUNKTIOHOITOA JA SUP-VALOHOITOA, VATSALAUKUN TÄHYSTYS AJANVARAUKSET arkisin kello 9.00 — 16.00 puh. UTETTU O Y O T A O Valtakatu 31, A 69IOO KANNU •LA Puh. 70 536. vain 1200,-. 7 1 7 8 9 I Liedeksen liiketalon 2. • Myyntimaalaukset •Pien-' I konei kor jaukset Pienkonekorjaukset myös kotonasi. Mario, Ninji Race, Tetris yk it. 983-485 047 Traktorit • Kuorma-autot • /Työkoneet • Autot huollot • korjaukset ,\:ia ru ^ \ • metallit • sorvaukset hiekkapuhallukset maalaukset ym. ia tontti Ka nj ?/. mukaan K A N N U S P. 70 540 sopim uksen m ukaan. 43900 KINNULA Puh. 9 6 8 7 6 1 K A N N U S a u t o 9 4 9 3 6 6 1 7 7 Kauneushoitola Raija D ipl.kosm etologi R aija Luom ala Ajanvaraus puh. sisustusmateriaalit LA-SISUSTUS LASSE ANNALA Toholampi, puh. 707 41 PARTURI-KAMPAAMO QOOQQEJQOESiaQ J J Mäkikuja 3, KANNUS Puh. 968-389 183 Avoinna: ti-pe 10-17 la 9-13 myös ilt. 25 753 TAKSIT -( 3 &ÏÏ-ÏL&&PAINOPALVELUJA K A M M U S PUH. 968-71 528 TULE KOHENTAMAAN KUNTOASI ohjatussa ryhmässä tai yksin. 'klo 12-14). 5, Kannus puh. 623 086 Sykäräinen , fax 623 080 Parturi-kampaamo Leila Salonen Haapalanko 76 68380 Yli-Ullava puh. p n ä h e in ä k u u ta 1 9 9 2 LESTIN JOKI 15 ANTENNEJA KAUNEUSHOITOLAT tJAAMOJ UKSEN IUOLTO 3uh. Luostari, Eskola, p
968-70 949, A Ostan, vaihdan, my k AVOINNA: ma-to 8KATSO KISAT VIP-K Tyylikäs Eurostereo-L VISION 2100 Black P kuvaputki. • SHIPSIT 165 g ......................... ” suuksista on tävä Eila Ji ma sukuliina sä liinassa oi muunmuassa kuvioita.. Käänny luottaen tämän lehden puoleen, silloin sulia ei ole syytä pieneenkään huoleen. HIIVAREIKÄV LEIPÄ kpl...... ko Keski-Sipilä 20.48, 4) Mikko Suihkonen 19.97, 5) Jarkko Nivala P u h .968-885 586 9400 562 393 " j r * . • Iloisen Vesselin KAAKAO................ 9.20 I HAMMASTAHNA....... 7.70 RUISNÄKKILEIPÄ...... 6.80 BIO PESUJAUHE...... 70 934 AUTO-ASSA Kun Lestinjoki-lehdessä ilmoittaa, se suuret lukijamäärät tavoittaa. 9.90 I KERMAJÄÄTELÖ...... O N T A S S A Miesten MK-sarjan pesäpallo-ottelu T O H O L A M P I-V IM P E L I Ke 15.7. EUROOPAN PARHAAT KAUPAT. WC-PAPERI.......... • Kuvio EMILIA 4rll............. 3.50 \ MANNASUURIMO..... NYT KISAHINTAAN 3690 ,Toholammille ^ 1 1 (kirkon ja kokkolantien S ir välissä) Henna Pollarinen 23.80, 2) Jaana Virkkala 21.85, 3) Riika Nivala 18.61, 4) Tarja Huhtanen 16.68, 5! Tiina Rautapuro 16.42, 6) Liisa Ku jala 13.40,7) Kirsi Hänninen 12.72 8) Anu Peltokangas 11,10, 9) Hän na Polso 10,60,10) Outi Siirilä 8.78 T14-300 m: 1) Johanna Koskela 52,3, 2) Katja Kinnunen 53,1, 3) Saija Koivukoski 53,6, 4) Carola Hautamäki 54,2, 5) Suvi Tullila 55.1, 6) Riikka Keski-RAhkoner 57,6, T14-keihäs: 1) Carola Hauta mäki 22.73, 2) Suvi Tullila 18.34, 3) Saija Koivukoski 16.36, 4) Jo hanna Koskela 15.30, 4) JOhanna Koskela 15.30, 5) Leena Mäkelä 14.73, 6) Katja Kinnunen 14.15, 7) Suvi Tullila 11.97 Sukuja sukuli Lahnalammi Toholammil lauantaina. LESTINJOKl Maanantaina 13. Kaapelij (S1-S40). NAUTAJAUHELIHA kg 1 9 9 BANAANIT kg Tasmanian pun. » » * P8-100 m: 1) Antti Mäntylä 16.2, 2) Harri Keski-Sipilä 17,3, 3) Tee mu Virkkala 18,6, 4) Antti Kortetmaa 19,4, 5) Petri Pollarinen 19,9, 6) Juho Rautapuro 20,3, 7) Toni Olkkola 20,4, 8) Jarno Tuikka 20,5, 9) Jarkko Silvola 20,6, 10) Ville Polso ja Teemu Mäki-Asiala 21,0, 12) Timo Olkkola ja Jarno Asiala 21,6, 14) Aki Virkkala 21,8, 15) Vesa Koskela 21,9,16) Toni Pihlaja 22,1, 17) Tuomas Jämsä 22,2, 18) Mauri Syri ja Harri Paasila 23,2, 20) Toni Rautapuro 23,5, 21) Sami Koskela 23,5, 22) Asko Alanko 24.8, 24) Teppo Virkkala 26,2, 25) Tatu Kallio 28,0, 26) Marko Jämsä 32.9, 27) Arto Alanko 35,7, 28) Sampo Uusitalo 36,0, P8-pituus: 1) Harri Keski-Sipilä 302, 2) Antti Mäntylä 295, 3) Teemu Virkkala 264, 4) Petri Pollarinen 260, 5) Ant ti Kortetmaa 246, 6) Juho Rautapuoro 238, 7) Teemu Mäki-Asiala 238, 8) Aki Virkkala 229, 9) Ville Polso 221, 10) Jarkko Silvola 217, 11) Toni Olkkola 212, 12) Jarno Asiala 212, 13) Tuomas Jämsä 207, 14) Jarno Tuikka 201,15) Toni Pih laja 200, 16) Harri Paasila 194, 17) Vesa Koskela 192, 18) Timo Olk kola 183, 19) Toni Rautapuro 182, 20) Sami Koskela 174, 21) Arto Ahokas 161, 22) Mauri Syri 160, 23) Asko Alanko 156, 24) Teppo Virkkala 134, 25) Marko Jämsä 128, 26) Tatu Kallio 124, 27) Sam po Uusitalo 107, 28) Arto Alanko 104 P10-200 m: 1) Juha-Jouni Harju 33,0, 2) Iiro Tuikka 33,0, 3) Petri Lintilä 33,1,4) Juho Luoma 36,3,5) Tapio Luoma 37,7, 6) Henri Kopsala 37,8, 7) Markus Vehkoja 39,0 8) Lasse Nivala 39,5, 9) Mika Polso 39,5, P lO -kie kko: 1) Juha-Jouni Harju 16.16, 2) Petri Lintilä 15,11, 3) Iiro Tuikka 14,07, 4) Mika Polso 13,28, 5) Juho Luoma 13,24, 6) Ta pio Luoma 11,50, 7) Markus Veh koja 10,97, 8) Lasse Nivala 10,40, 9) Henri Kopsala 10,31 P12-kiekko: 1) Anssi Saari 50,9, 2) Mikko Suihkonen 50,9, 3) Mikko Keski-Sipilä 51,6, 4) Ville Kangas vieri 54,5, 5) Jarkko Nivala 55,0, Pl2-kickko: 1) Mauri Haapamäki 25.33, 2) Anssi Saari 22,50, 3) Mik15.73, 6) Ville Kangasvieri 14.32 P14-300 m: 1) Vesa Lintilä 47,9, 2) Sampo Haapamäki 50,9, P14kiekko: 1) Sampo Haapamäki 21.16, 2) Vesa Lintilä 16.76 T8-100 m: 1) Heli Koskela 18,6, 2) Jenni Kaattari 18,7, 3) Hannakaisa Peltokangas 18,8, 4) Susanna Laine 19,3, 5) Tiina Virkkala 20,2, 6) Tiina Hietala 20,4, 7) Arja-Sisko Luoma 20,7, 8) Jenna Virkkala 21,4, 9) Vuokko Virkkala 21,5, 10) Tiia Kallio 21,6, 11) Milla Määttälä 21,9, 12) Annika Silvola 24,6, 13) Minna Kangasvieri 25,5, 14) SaijaMaaria Mäki-Asiala 25,8, 15) An niina Lehtiaho 26,0, 16) Johanna Mäntylä 26,5, 17) Emmi Jämsä 27,6, 18) Tiina Kangasvieri 28,4, 19) Jenni Seppälä 29,9 T8-pituus: 1) Hanna-Kaisa Peltokangas 263, 2) Jenni Kaattari 246, 3) Tiina Virkkala 240, 4) Tiina Hie taa 233, 5) Vuokko Virkkala 233, 6) Susanna Laine 220, 7) Heli Kos kela 216, 8) Annika Silvola 185, 9) Anniina Lehtiaho 179, 10) Arja Sisko Luoma 173, 11) Tiia Kallio 172, 12) Milla Määttälä 163, 13) Jenna Virkkala 158, 14) Emmi Jäm sä , 15) Johanna Mäntylä 138, 16) Minna Kangasvieri 137, 17) SaijaMaaria Mäki-Asiala 133, 18) Jenni Seppälä 115, 19) Tiina Kangasvieri 60 T12-300 m : 1) Riikka Nivals 50,2, 2) Tiina rautapuro 53,8, 3' Hanna Polso 55,8,4) Anu Peltokan gas 57,7, 5) Tarja Huhtanen 57,8, 6' Jaana Virkkala 59,9, 7) Kirsi Hän ninen 60,6, 8) Outi Siirilä 62,5, 9) KANNUK! Puh. GRANDI JUOMAT PERSIKANPUOLIKKAAT 820i KAURAHIUTALE ....... MARKKINAHINTAAN W ~ S R A R • Keiju MARGARIINI........ • Felix KETSUPPI............ Siispä mainos lehteen tähän, se huomataan hyvin, ymnmärräthän. • Omo MICRO ja N ESTE................. 8.90 MAKAROONI.............. 2-nopeuksinen 8 x moottorizoom. 9 9 9 9 1190 1190 1 5 9 1 4 9 1 4 9 1 9 9 790 1150 1 2 9 Edullisuuden laatumerkki. 5.80 I SUOD. 3.30 KONETISKIAINE........ Ilmoitan mä usein tässä, jutun laati AUTO-ÄSSÄ. Tervetuloa! pp-jaosto Ikäkausikilpailut Toholam min Kerttulan kentällä 25.6. 4.90 I L El VI NM A RGA Rl INI... A uto /m a nu a aL tarkenn. 490 RUSINAPITKO kpl.. • Ultra FAIRY.................... • Luontoyst. 9.90 MANSIKKAHILLO...... voittivat: Esa Jokinen, Satu Perttula, Timo Rauhala, Risto Hovila, Kaarina Tiilikainen, ja Mervi Koutonen Kannuksesta, Raine Koivistoja Ensti Yli-Korpela Ylikannuksesta, Paavo Ala-Typpö Eskolasta ja Kari Särkioja Särkiojalta. 16.90 HUUHTELUAINE....... Nlcam-ster sivun muisti ja 9 suosi ruutunäytöt. z— KAURA/ ¿ n HIUTALE 1kg / J U Avoinna: ma-pe 9-19 la 9-16 __________________ VEIKKO JÄMSÄ ' Panasonic teki sen taas! Entistä laajakulmaisemman VHS-C -videokameran! NV-G101 Sopii suoraan VHS-videoon. Laajakulm aobjekttivi! Osta MTALITUOTE! K un Suomen miesuimarit saavat kultaa tai hopeaa olympial aisista -92, saat takaisin 2 f tuotteesta! sm 5 .4 9 5 f Panasonic Liput kuninkuusraveihin Vermoon 15.-16.8. • Valion VOI........................ »Muumi TÄYTE KEKSI ........ 2 Scart-liitln Runsaat lisävarusteet ta tai valkoinen. PAPERI 102.... 10.50 I SOKERIKORPPU...... e x p e r t K O N E P I S T E T o r i a v a s t a p ä ä t ä , K A N N U S P. 14.50 SUOD. pnä heinäkuuta 1992 m Kesäherkut Primasta edullisesti! Edulliset hedelmät vihannekset! GOUTER palana kg 29.90 LIHAPYÖRYKKä kg 34.50 HYVÄÄ: HELAPAALENKKI kpl 13.90 KÄRISTEMAKKARAk 21.90 ATRIA LAUAN TAI kg palana... 11.80 mm Nro: 54 Tor 690 r r ia r k e t Priman TERÄVÄT 13.-15.7. 1 9 Myllynpar. PAPERI 1X4... klo 18.00 Kerttulassa. 704 57 20 50 % • takke ja • jakkuja • m ekkoja • housuja • ham eita • neuleita • puseroita • trikoita TEE ULKOR EKILTÄ LÖYTÖJÄ 50 ,TAAVETII JA TIINA Kannus puh. 8.50 KAURAKEKSI............. Lestinjoki tavoittaa vanhat sekä nuoret, mielestäni nämä on tämän lehden parhaat puolet. OMENA kg VARHAISKAALI kg VARHAISPORKKANA UUTTA SIPULIA TOMAATTI kg Tuoretta tuoksua B A C K M A N ILTA : OMENASARVI..... • Rexona SAIPPUA 3palaa..