Keskusteluilta puhutti kyläläisiä 2 5 7 9 Luo itsellesi tunnukset pyhajarvensanomat.. Verkossa paljon lisämateriaalia! Kirjaudu tästä! Muistatha , ett lehde tilaajan sinull o pääs myö digilehteemm ! KESKIVIIKKO HELMIKUUN 1. PÄIVÄ 2023 N:o 5 HINTA 3,00 € pyhajarvensanomat.fi 68. Jaana Koski Jaana Koski Sonja Kähkönen Kirsi Haapea Päivähoidossa Salmenportissa Suunnitelmissa muutoksia Nelostielle Mitä kuuluu Matti-opelle. Ronja ja Juuso esittelivät toimittajalle Salmenportin varhiksen päiväunipaikkaa. VUOSIKERTA
Liikennemääristä ja liikenteen koostumuksesta riippuen tie on moottoritietä, moottoriväylää, nelikaistaista valtatietä, jatkuvaa ohituskaistatietä tai yksittäisin ohituskaistoin varustettua kaksikaistaista tietä. Eritasoliittymän yhteyteen tulisivat ohituskaistat. Nelostie kuuluu Euroopan laajuiseen TEN-T -ydinverkkoon ja se on valtakunnallinen tason 1 pääväylä. Ohituskaistajaksoilla valtatien ylittäminen tasossa ei ole sallittua. – Tavoitetila mikä tässä raportissa on muodostettu, antaa perustan sille hankekohtaiselle väyläsuunnittelulle, eli juuri sille mitä olemme tekemässä. Liikennemäärien ennustetaan kasvavan vuoteen 2040 mennessä 3900–7100 ajoneuvoon vuorokaudessa. – Kaksi aluetta, missä onnettomuustiheys on suurempi kuin muualla, on Pyhäjärven eteläpuoli, siellä on tapahtunut paljon kuolemaan johtaneita kohtaamisonnettomuuksia, ja toinen onnettomuuskeskittymä on Kärsämäen ja Leskelän välillä. VALTATIEN NELJÄ keskimääräinen liikennemäärä vuorokaudessa on 3200–5800 ajoneuvoa. Niistä neljä johti kuolemaan ja 23 loukkaantumisiin. Raskaan liikenteen osuus siitä on 14–25 prosenttia. Pyhäjärven ja Pulkkilan väliselle tieosuudelle luonnoksessa esitetään kahdeksaa keskikaiteella varustettua ohituskaistaparia. päivä Nimmeensä juhlivat UUTISET. Lähde: vayla.fi/vt-4-tavoitetila Suunnitelmaluonnoksessa on Oravankylän kohdalla uusi kuuden kilometrin valtatielinjaus, jonka kohdalle sijoittuisivat ohituskaistat molempiin suuntiin. Liittymissä tapahtuneet onnettomuudet ovat olleet pääasiassa peräänajoja, Laura Puistovirta kertoi. – Näiden lisäksi on tehty valtakunnallinen selvitys, joka on valmistunut vuonna 2020, Valtatiekäytävän 4 ja 29 kehittämisen periaatteet välillä Helsinki–Tornio/ Haaparanta. Liikenneja viestintäministeriön asetuksen mukaan ykköstason pääväylien nopeusrajoituksen on tavoitteena olla vähintään 80 kilometriä tunnissa, väylällä tulisi olla turvallisia ohitusmahdollisuuksia säännöllisin välein ja liittymien määrää on rajoitettu siten, että ne eivät merkittävästi haittaa liikennettä. Ohituskaistojen yhteyteen on suunniteltu riista-aitoja, aloitusja lopetuskohtien valaisemista, meluntorjuntatoimenpiteitä ja linja-autopysäkkien määrän vähentämistä. Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. Vallitseva liittymätyyppi on eritasoliittymä, jotka ovat kalliita ja tilaa vieviä, joten niitä ei voi olla yhtä tiheässä kuin tasoliittymiä on tällä hetkellä. POHJOIS-POHJANMAAN ELYKESKUS on käynnistänyt kesällä 2022 toimenpideselvityksen laatimisen nelostien kehittämisestä Pyhäjärven ja Pulkkilan välillä. Tavoitetilassa nelostien nopeustaso on pääsääntöisesti 100 kilometriä tunnissa. Tässä raportissa on esitetty ajankohtainen näkemys valtatien 4 kehittämisen tavoitetilasta vuonna 2040, Marjo Paavola taustoitti. TOIMENPIDESELVITYKSESSÄ TAVOITELLAAN 100 kilometrin nopeusrajoituksia koko jaksolle, säännöllisiä ohituskaistoja ja liittymien määrän karsimista. Palvelutaso tulee toteutumaan vaiheittain ja pitkän ajanjakson kuluessa. Lähde: vayla.fi/vt-4-tavoitetila Pyhäjärvi tännään 2 2023 N:o 5 Keskiviikko helmikuun 1. Suunnitelmaluonnoksia esittelivät esisuunnitteluvastaava Marjo Paavola PohjoisPohjanmaan ELY-keskuksesta ja projektipäällikkö Laura Puistovirta WSP Finland Oy:stä. Tavoitevuosi on 2040, johon mennessä olisi toivottavaa, että meillä olisi nämä kaikki toteutuneet, Paavola selvensi. Lähetä viestisi uudelle TEKSTIVIESTIT -palstalle! Tekstiviestit Tekstiviestit -PALSTA PALSTA Pyhäjärvellä järjestettiin tiistaina yleisötilaisuus, jossa esiteltiin valtatien 4 pitkän aikavälin kehittämistoimenpiteitä Pyhäjärven ja Pulkkilan välillä. Pyhäjärven ja Pulkkilan välisellä tieosuudella on tapahtunut vuosina 2017–2021 yhteensä 126 poliisin tietoon tullutta onnettomuutta. PyhäValtatien 4 pitkän aikavälin visioita esiteltiin yleisölle Suunnitelmissa linjausmuutoksia, ohituskaistoja, eritasoliittymä ja yksityistieliittymien karsimista Risteysalueen eritasoliittymä vaikuttaisi myös lähellä sijaitsevien liittymien liikennejärjestelyihin. Tänään Riitta Torstaina Jemina Perjantaina Hugo Lauantaina Ronja Sunnuntaina Asser, J.L Runebergin päivä Maanantaina Tiia, Terhi Tiistaina Riku, Rikhard WhatsApp-viestinä tai tekstiviestinä numeroon 040 772 0231 Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta. Selvityksessä määritellään pitkän aikavälin tavoitteita tuolle 90 kilometrin pituiselle valtatiejaksolle
– Maantieliittymiäs ja yksityistieliittymiä on tällä pätkällä on todella paljon, yhteensä 570. tammikuuta. 52 Vastaa verkossa pyhajarvensanomat.fi Viikon kyssäri on viikottain vaihtuva gallup, jonka vastaukset julkaistaan seuraavan viikon lehdessä. Muistetaan hyvät tavat viestien kirjoittamisessakin. Puheenjohtajana jatkaa Tikka Kari. Regis Rouge-Oikarinen keskustelee Hiidenkylän risteyksen alueelle kohdistuvista suunnitelmista Laura Puistovirran kanssa. “En tekis itse yhtään parempaa jälkeä, päinvastoin.“ “Suurimmaksi osaksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin Hollanti Juhani ja johtokunnan ulkopuolelta sihteeriksi Hollanti Maarit. Esityksen mukaan sähköyhtiöiden tulisi asiakkaan pyynnöstä myöntää tammi-huhtikuun sähkölaskuihin lisämaksuaikaa enimmillään neljä kuukautta. Sen tarkoituksena on tukea asiakkaiden kykyä selvitä sähkölaskuista poikkeuksellisen korkeiden energiahintojen aikana. Sähkövähennystä ei saa sähkönsiirrosta. Karin ja Juhanin lisäksi muut johtokunnan jäsenet ovat Hilli Rauni, Kopsa Olavi, Kumpulainen Jorma, Laurikkala Juha ja Saha Pentti. Joskus keli tekee tepposet, niin kuin tänä talvena. JAANA KOSKI Suunnitelmat kiinnostivat paikalle saapunutta yleisöä. JOS KOTITALOUDELLE ei kerry veroja pienien tulojen vuoksi riittävästi, Kelasta voi hakea sähkötukea. – Tarkemmassa suunnittelussa huomioidaan myös vaikutuksia maatalouteen. Seuraava kysymys: Oletko tyytyväinen postin kulkuun. Uusia valtatielinjauksia esitetään Pyhäjärvelle ja Kärsämäelle. VALMISTELUSSA ON myös lakiluonnos takautuvasti maksettavasta sähköhyvityksestä sekä sähkölaskujen maksuaikojen pidennyksestä. Yksityistiejärjestelyt suunnitellaan tarkemmin myöhemmissä suunnitteluvaiheissa. Hyvitys olisi enimmillään 700 euroa kuukaudessa ja kohdistuisi sähkösopimuksiin, joissa sähkön hinta on ollut yli 10 senttiä kilowattitunnilta. Jatkossa kaikki liittymät olisivat eritasoliittymiä, risteyssiltoja tai niissä olisi kanavointi tai väistötila. Veteraani-Vekottimet järjestäytyi PYHÄJÄRVEN VETERAANIVEKOTTIMET ry:n johtokunta kokousti Kahvila Karnevaalissa tiistaina 17. Yhdistyksen johtakunta tiedottaa kokouksessa tehdyistä henkilövalinnoista. Kyllä! Ei! Oletko tyytyväinen teiden talvikunnossapitoon. Hallitus valmistelee kuluttajien sähköhyvitystä vastaavaa tukimallia myös asunto-osakeyhtiöille, joiden lämmitys perustuu sähköön. Kertakorvaus ei vaikuttaisi muihin sähkötukiin. päivä Lisää sisältöä verkossa! pyhajar vensanomat.fi Seuraa meitä myös somessa. Hallituksen esittämää tukea ei tarvitsisi erikseen hakea, vaan sähköyhtiö hyvittäisi sen sähkölaskussa. Tiedotustilaisuudessa palautetta toivottiin annettavaksi 5. VEROHELPOTUSTA ON tarjolla myös sähkövähennyksen muodossa, jos vakituisen asunnon sähkölaskut ovat tammi-huhtikuussa yli 2000 euroa. Valtatien 4 pitkän aikavälin visioita esiteltiin yleisölle järven alueella ohituskaistoja tulisi Pihtiputaan rajan ja Suezintien risteyksen väliselle alueelle, Oravankylän kohdalle, valtateiden risteysalueelle ja Jokikylän kohdalle. Yksityistieliittymiä on tarkoitus vähentää merkittävästi. Suunnittelutyössä on ollut tavoitteena karsia liittymien määrää. Toimitus Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on johtanut energian hinnan ja saatavuuden ongelmiin Euroopassa. Yksityistieliittymät tulevat vähenemään karkeasti arvioiden noin puoleen nykyisestä, Puistovirta arvioi. Ehdotetussa mallissa hyvitystä maksettaisiin 50 prosenttia sähkölaskun 90 euron kuukausittaisen omavastuun ylittävältä osalta. Eritasoliittymän alueella olevan maantien 18429 liittymään suunnitellaan risteyssiltaa, joka palvelisi myös nelostien kanssa risteävää moottorikelkkareittiä. SÄHKÖN ARVONLISÄVERO laskettiin määräaikaisesti 24 prosentista kymmeneen prosenttiin joulu-huhtikuussa. Sähkövähennyksen määrä on 60 prosenttia sähköenergiamenoista, jotka ylittävät 2000 euroa. Jalankulkijoilla voi olla hankalampaa.“ “En ole tyytyväinen, mutta paremmassa kunnossa ovat tänä talvena olleet kuin aikaisemmin. Kyllä Ei 17 % (19) 83 % (43) Näin vastasitte: Yht. Toimituksella on oikeus lyhentää tai jättää julkaisematta viestejä. helmikuuta mennessä. Parantamisen varaa löytyy niin isoilla kuin pienillä teillä.” “Terveyskeskuksen pihalla ei näy hiekoitusta. Lisätietoa ja suunnittelijoiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta vayla.fi/vt-4-tavoitetila. Lakiluonnos liittyy vuoden 2023 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Pyhäjärvellä valtateiden 4 ja 27 risteysalueelle on suunnitelmassa piirretty rombinen eritasoliittymä, joka mahdollistaisi erikoiskuljetukset kaikissa suunnissa. Suomen hallitus vakauttaa sähkömarkkinoita tilapäisellä 10 miljardin euron lainaja takausohjelmalla. Suunnitelmaluonnoksesta ei voi suunnittelun tässä vaiheessa valittaa, mutta kommentteja ja mielipiteitä voi esittää ja antaa lisätietoa suunnittelua ohjaamaan. Hallitus esittää myös pidennystä sähkölaskujen maksuaikaan. Suunnitelmaluonnoksessa on alustavia ehdotuksia yksityistieliittymien poistamisesta ja korvaavista liikennejärjestelyistä. YLEISÖTILAISUUDESSA ESITELTY toimenpideselvitys ei ole maantielain mukainen suunnitelma, vaan selvityksessä esitetyt toimenpiteet tarkentuvat ja saavat lainvoiman myöhemmin laadittavien kaavojen sekä tiesuunnitelmien kautta. Nykyinen valtatie Oravankylän kohdalla jäisi maantietasoiseksi rinnakkaistieksi. Muualla Suomessa on tehty esimerkiksi peltojen vaihtoja, jotta ei tarvitse kulkea traktorilla valtateiden yli, Puistovirta kertoi. Eritasoliittymiä on suunniteltu nyt tarkasteltavalla tieosuudella Pyhäjärvelle, Kärsämäelle ja Leskelään. Erilaisia tukimuotoja kehitellään avuksi sähkön hinnan nousuun. Kelan maksamaa sähkötukea voi saada vakituisessa käytössä olevan asunnon sähköenergiamenoihin, jotka ovat syntyneet ajalla tammi–huhtikuussa 2023. KELASTA VOI hakea perustoimeentulotukea, jos kaikki käytettävissäsi olevat tulot ja varat eivät riitä perustoimeentulotuessa huomioitavien menojen maksamiseen. Pyhäjärvellä risteysalueen suuntaukseen ja geometriaan suunnitellaan pieniä muutoksia ja Oravankylän kohdalle kaavaillaan kuuden kilometrin mittaista linjauksen oikaisua. Liittymätiheys on tietyillä jaksoilla todella suuri, suurempi kuin mitä tällaisella valtatiellä olisi suotavaa. Alennus ei vaikuta siirtomaksuun. Kelan sähkötukea ei voi saada siihen osaan sähkölaskusta, johon on myönnetty perustoimeentulotukea. Vastaajat voivat antaa kynän sauhuta kommentoimalla aihetta Sana on vapaa -kohtaan. JAANA KOSKI Sähkön hinnan nousuun tarjolla ja vireillä monenlaisia tukimuotoja Yksityistieliittymät tulevat vähenemään karkeasti arvioiden puoleen nykyisestä. Muille kuin kuluttaja-asiakkaille myönnettäisiin enimmillään 60 vuorokautta lisämaksuaikaa laskun alkuperäisestä maksupäivästä. Kärsämäen taajaman itäpuolelle esitetään ohitustietä. Tukea voi saada vain yhden asunnon sähkömenoihin, ja asunnon pitää sijaita Suomessa. Kalliiksi tulee, jos asiakkaat kaatuu!” Viikon kyssäri 3 2023 N:o 5 Keskiviikko helmikuun 1
Lisäksi seura aktivoi nuoria muuhunkin liikuntaan antamalla nuorille vapaalippuja esimerkiksi kuntosalille ja uimahallille. Suomessa on ollut ihan tavallista lähettää lahjaksi rahaakin kirjeenä, kun postiin on voinut luottaa. Konttoritehtävistä huolehtii aluksi Hakosen vaimon sisar Marketta Häkkinen. Harjoituksissa käy parikymmentä jatkokurssilaista ja 25 peruskurssilaista. ASIAKKAITAMME LEHDEN saapuminen viiveellä aiheestakin harmittaa. Afrikkalainen kirjekaverini opasti, että kirjeeseen ei voi koskaan laittaa esimerkiksi rahaa, koska se varastetaan matkan varrella. Keväällä 2019 palvelu heikkeni siten, että etäjakelualueilla lehti saapui vasta perjantaina. MARRASKUUSSA POSTISTA tiedotettiin, että keskeisen levikkialueen ulkopuolella lehtien kulkunopeus hidastuu päivällä. Mahdollista on tilata myös pelkkää digiä. – Loukkaantunut vietiin lääkäriin hoidettavaksi. Oi niitä aikoja! 2000-LUVUN ALUSSA Postista tuli julkinen osakeyhtiö. VIELÄ VUODEN 2017 alussa lehti oli perillä lehden ilmestymispäivänä koko Suomessa. Muusta toiminnasta voidaan mainita esimerkiksi syysja kevätkaudella pelattavat salibandy-turnaukset. Sirviön sydänmaalla onnettomuus, jossa tukkien kaadossa työskennellyt Juho Ullgren sai puun selkäänsä ja oikeaan käteensä joutuen työkyvyttömäksi pitkäksi aikaa. Ennen osakeyhtiöaikaa Postin työntekijät olivat virkamiehiä ja toimivat virkavastuulla. TOIMINTAA OSASTO järjestää leireilemällä, kouluttamalla ja kilpailemalla judossa. “Töitä jo olisi varsinkin pajapuolella. HARMITTAA POSTIN työntekijöiden puolesta tämä kehityssuunta. Nyt postinkulku on hidastunut niin, että paperilehti tavoittaa monet kauempana asuvat vasta maanantaina. Myöhemmin on tarkoitus vaimon perehtyä konttoritehtäviin. Sanotaan Sanomista 4 2023 N:o 5 Keskiviikko helmikuun 1. 1.2.1973 Hakosen konepajalla nelisensataa pyhäkästä onnitteluineen Uusi Pohjan Kansa 2.2.1923 Onnettomuus tukkityömaalla Pyhäjärvellä. Kerhossa on leikin varjolla opetettu kuperkeikkaa, tasapainosekä muita tärkeitä ryhdin ja liikkumisen kannalta tärkeitä taitoja. “Aletaan varovasti”, tuumii Hakonen yritystään. Välillä vaihdettiin nimeä Itellaksi ja leikattiin nurmikoita. Meillä judo aloitettiin 1996, jolloin perustettiin Pyhäsalmen Sykkeen Judo. UUTENA TOIMINTAMUOTONA judokat ovat vetäneet syyskauden Ikosen koululla ipanaliikuntaa 3–6-vuotiaille tytöille ja pojille. Palvelun heikentymistä selitetään paperipostin määrän vähenemisellä. Postin lähettämässä sähköpostissa luvattiin olla yhteydessä lähipäivinä ja kertoa tarkemmin muutosten konkreettisista vaikutuksista lehdellemme. päivä. Toiminta alkoi vilkkaasti, ensimmäiselle peruskurssille otti osaa 65 aloittelijaa ikähaarukalla 5–45 vuotta. Olin silloin ylpeä ja iloinen Suomen Postin luotettavasta ja laadukkaasta palvelusta. Varsinaisen toiminnan osalta kehitys on ottanut lähinnä takapakkia. Hakosen konepajalla on parhaillaan viisi työntekijää ja korjaamo-huoltopuolella kaksi. Sitä yhteydenottoa ei ole koskaan tullut. Paikallisposteissa tehdään yhä työtä ammattitaidolla ja vastuullisesti. Postinjakelun palvelun laadun heikkeneminen on suuri ongelma, johon ei valitettavasti ole muutosta näkyvissä. JAANA KOSKI Postin kulku takkuaa 28.1.1998 Judokerhot jatkuvat JUDO SYNTYI Japanissa 1880-luvulla, kun lajin kehittäjä Jigoro Kano muokkasi sen vanhoista taistelutaidoista, joissa vastustajaa vahingoittamatta voitiin kilpailla. Maailmalla postinkulku oli hidasta ja kirje saattoi viipyä matkalla viikkoja, kuukaudenkin. Hakonen toimii “edellä ja ohella” mukana kaikessa vanhaan hyvään etumiestyyliin. SÄÄSTÖJÄ ON haettu ulkoistamalla, keskittämällä ja koneellistamalla lajittelua, jakelua ja muita palveluja. HARRASTIN LAPSENA kirjeenvaihtoa. Kyse on kuitenkin uutisista, ei historialehdestä. Valitettavasti emme pysty nopeuttamaan jakelua, mutta tarjoamme kaikille paperilehden tilaajille mahdollisuutta lukea digiä ilman eri veloitusta. Teknikko Heimo Taivassalon huolena on varsinainen työnjohto. Nyt sitten ihmetellään kustannusten nousua, kun samalla postilaatikolla käy päivän aikana monta eri autoa. Sitä henkeä on vieläkin, että haluttaisiin tehdä laadukasta työtä ja palvella asiakkaita hyvin. Henkilöstöä on vähennetty, muutettu osa-aikaisiksi ja alettu käyttää vuokratyövoimaa. Jakeluaikoja on pidennetty useampaan otteeseen. Lehti on luettavissa näköislehtenä verkkosivuillamme jo ilmestymispäivää edeltävänä tiistaina kuuden aikaan ja verkkoon tuotamme sisältöä päivittäin. Nuorekkaasti hymyillen alkoi Valimon tilan yrittäjätoiminnan kolmas vaihe asentaja Reino Hakosen jatkaessa korjaamoja konepajatoimintaan Aallon Auton entisessä kiinteistössä. Postin valtakunnallisessa asiakaspalvelussa ollaan ihan pihalla ja vastausten saaminen kysymyksiin kestää. Kuvassa vasemmalla Reijo Hakonen, Marketta Häkkinen ja Heimo Taivassalo kukkalaitteitten äärellä. TAMMIKUUN 29 p:nä tapahtui tukkityömaalla Pyhäjärven (O.l.) n.s. Väki vain on vielä vähissä”. Posti on kuitenkin itse siirtänyt esimerkiksi osan jakelusta alihankintayrityksille. Siitä lähtien muutosten vauhti on kiihtynyt. Kirjekavereita oli ympäri maailmaa. Tällä hetkellä seurassa on eriarvoisia vöitä keltaisesta siniseen viitisenkymmentä ja lisäksi yksi C-tason kansallinen tuomari. Voihan olla, että se on lähetetty kirjeenä, eikä ole vielä tullut perille. Maaliskuussa 2017 lehti alkoi ilmestyä lähialuetta kauempana ilmestymisestä seuraavana arkipäivänä. Paikallistasolla onneksi Pyhäjärvellä posti palvelee hyvin, samoin varhaisjakelua alihankintana tekevä yritys. Suomalaisten kirjekaverien kanssa keskenään ihmettelimme, kun kirje saattoi olla perillä jo seuraavana päivänä. Menestyneimmistä kilpajudokoista voidaan mainita Jarno Röytiö, Inka Huttunen, Jarkko Liuska ja Anssi Tikkanen. Ipanoita on ollut mukana keskimäärin 10 kullakin harjoituskerralla. Meillä ei ole lehtenä mitään mahdollisuutta vaikuttaa Postin toimintaan, olemme täysin heidän päätöstensä varassa, kun muutakaan tapaa ei ole lehden jakeluun valtakunnallisesti. En tiedä mikä hyöty näistä muutoksista on ollut, tai onko säästöjä syntynyt. Postilla on myös käytössä erilaisia jakelumalleja, esimerkiksi vuoropäiväjakelua, jossa eri alueilla jaetaan postia maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina tai vaihtoehtoisesti vain tiistaina ja torstaina, ja sekin osaltaan hidastaa jakelua. Suomessa judotoiminta alkoi 1954. Avauspäivänä pistäytyi menestystä toivottamassa nelisensataa pyhäkästä, kukkia tuli ja – kahvia meni. Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2022 teettämässä kyselyssä yli 40 prosenttia vastaajista piti Postin palveluita huonoina tai erittäin huonoina
Oikeutta käytiin lopulta kolmentoista vuoden ajan, ennen kuin alkoi tapahtua. Naisethan ne sota-aikaan pyöritti tätä yhteiskuntaa. – Se kolmen lehmän maitotippa oli se ainut vakituinen tulonlähteemme. Kolmen neljän lehmänkantturan varassa me elettiin ja oltiin. Korkein hallinto-oikeus määräsi lopulta kaivoksen vetämään kylälle vesijohdot, mutta siitä 13 vuoden työstä ja taloudellisista menetyksistä ei saatu korvausta. Karttanimeltään paikka on Mukurinperä, mutta puhutaan myös Pellonpäänperukasta. Meidänkin yläkertaamme tehtiin kaksi huonetta, ja siellä kerkesi lapsuuteni aikana ainakin viisi nuorta perhettä asua ennen kuin me siskon kanssa saatiin sieltä omat huoneet. Jumalauta, kyllä minä olin onnellinen 19-vuotiaana, kun se peltopaketti tuli, että nyt se loppui, Matti hörähtää. Tuolloin Matin isä alkoi käydä oikeutta kaivosta vastaan, jotta menetykset korvattaisiin. Harrastukset: Kansalaisopistossa olen kulkenut Pikkaraisen Pekan entisöintipiirissä monta vuotta ja puukkopiirissä on tehty puukkoja. – Isäni oli sodan käynyt ja saanut elämänmittaiset traumansa. – Menetykset olivat ilmiselvästi kaivoksen aiheuttamia, mutta silloinen kaivoksenjohtaja oli isälle sanonut, että vain minun kuolleen ruumiini yli. KUN KAIVOSTA rakennettiin 50–60-luvun taitteessa riitti Pellonpäänperukalla vilskettä ja väkeä entisestään. En voisi elää ilman Pellonpään perhettäni. Äitini oli sota-aikaan Uudenmaan maamieskoulussa Helsingin lähellä kolme vuotta, että ei hän mikään tavallinen mökin akka ollut. – Se ikuinen lehmänpaskan ja järviveden ajo, se oli ainaista. Lapsuutta vietettiin yhdessä pari vuotta nuoremman sisaren Maijan kanssa. 2023 N:o 5 Keskiviikko helmikuun 1. Tälle paikalle Pellonpäähän olemme tulleet 1800-luvun puolivälissä. 5 Mitä kuuluu. ELINTASO PERHEESSÄ ei ollut muutoinkaan korkea, ja perhetilan arkea varjosti kaivoksen toiminnan alun myötä alkaneet ongelmat. Sähköttömällä ja vedettömällä perhetilalla vilskettä riitti etenkin kaivoksen rakentamisen aikoihin, ja töitä oli tehdä asti myös nuorelle pojanklopille. päivä. -juttusarjassa tutustumme nykyisiin ja entisiin pyhäjärvisiin henkilöihin. Ensimmäiseksi, kun aamulla herään, luen uutiset. Matti Hyvönen teki työuransa Rannankylän koulun luokanopettajana ja koulunjohtajana. Sen aikaiseksi pikkumökin emännäksi hänellä oli kunnon koulutus. Siihen aikaan Matti kertoo olleen tavaton asuntopula, kun tuhatkunta miestä ja naista rakensivat Pyhäsalmen kaivosta. Sitten kun Outokumpu Oy rupesi ampumaan avolouhosta kaivoksella, ikkunat helisivät, perustukset katkeilivat ja yhtäkkiä koko kylän kaivot kuivuivat. Pikkukoulun onni ja autuus oli se, että siellä ei ollut pakko elää lukujärjestyksen mukaan. – Kaikki omakotitalot, kamarit ja vintit olivat täynnä vuokralaisia. – Minun lapsuuteni oli ihan tavallista maalaispikkupojan lapsuutta. Heinänteko ja heinäseipään junttaus savikkoon, viljan niitto, seivästys ja puinti. Voisi siis sanoa, että olen paljasjalkainen pyhäjärvinen, hän tuumii. Lapsuus kolmen lehmän maitotipan varassa KAHVIPANNUN PORISTESSA Rannankylän koulun entinen opettaja ja koulunjohtaja Matti Hyvönen istahtaa pirtin pöydän päätyyn kertomaan lapsuusvuosistaan sekä Pellonpään kotipaikkansa historiasta. Liki 40 vuoden työuransa Matti-ope teki Rannankylän koululla. Ujosta maalaispojasta Ujosta maalaispojasta kyläkoulunjohtajaksi kyläkoulunjohtajaksi – Kyläkoulu on lapsen ikioma Eläköitynyt opettaja Matti Hyvönen varttui pienviljelijäperheen kotitilalla Pellonpäänperällä. – Tässä Rannankylä–Vuohtomäki–Hiidenperä alueella me olemme asuneet vuodesta 1572, kun Mikko Juhonpoika Parvia on ilmestynyt Savosta tänne. Matti kertoo, että sitä kutsuttiin peltojen paketoinniksi, kun maataloudessa oli ylituotantoa ja valtio maksoi siitä, ettei peltoja viljelty. Hyvönen syntyi iäkkäämmän pienviljelijäpariskunnan, Ailin ja Väinön, esikoisena. Nimi: Matti Hyvönen Ikä: 69 Ammatti: Opettaja, eläkkeellä Perhe: Vaimo Kaija, neljä lasta ja kuusi lastenlasta. Pyhäjärvellä parasta on kokonaisuus, koko Pyhäjärvi. Noita vuosia hän kuvailee elämänsä ajaksi. Linnuntietä kaivokselle Matin kotipaikalta on vain kilometri. Talvella kuljettiin hevosella järvelle lähes päivittäin avannolle ja kesällä traktorilla. Uuninlämmitystä ja polttopuusavottaa. Aikuiset tekivät 1957 vuonna tiilinavetan ja maataloustöihin piti ruveta heti, kun kynnelle kykeni, ja niitähän riitti sitten siihen asti, että pantiin pellot pakettiin
Viimeinen ja oletettavasti tärkein työkalu opetukseen oli perinteinen liitutaulu. Oppilaat ensinnäkin, he olivat aivan mainioita, ja yhteistyö vanhempien kanssa oli käsittämättömän hienoa. Vuohtomäen koululle tultaessa laskeuduttiin jalat maahan. Yli sata puukkoa valmistui Rannankylän lasten käsissä onnistuneesti. Matti kuvailee siihen aikaan yliopistoiden olleen politisoituneita laitoksia. – Latinahan oli minulla sellainen aine lukiossa, että sain pelkkiä nollia kokeista – nelonen taisi olla paras. – Tehtiin lyhteille, kuivattiin ja puitiin riihessä. Äidillä olisi ollut ihan riittävästi maataloushommissa ja meitä penskoja hoitaessa, niin rupeapa laittamaan siinä vielä ruokaa ja kahvia vuorotyöläisille. JOENSUUSTA KOULUTUKSEN lisäksi käteen jäi vuosikausia kestänyt avioliitto, jonka myötä siunautui neljä lasta Sari, Pekka, Emmi ja Antti sekä kuusi lastenlasta. – Valtuustotyössä minä opin, että on yksi työ ja työmaa, josta löytyy valtuustosalista aina 27 ihmistä, jotka tietävät paremmin kuin minä. ”Pikkukouluilla, kyläkouluilla, lapsilta puuttuvat sosiaaliset kontaktit” oli toinen lause, joka särähti kyläkoulun opettajan korvaan. Pääsin ylioppilaaksi kananmunan voimalla, Matti naurahtaa. Sanoinkin, että räntäsateella me keretään kyllä matikkaa päntätä, Matti kertoo. – Ruotasella kävin kansakoulun ja neljänneltä luokalta pääsin yhteiskouluun. LIKI KOKO ikänsä Pyhäjärvellä asunut mies ei aio lähteä kotikonnuiltaan muualle viettämään eläkettään. päivä 2023 N:o 5. – Liitutaulu oli 1920-luvulla naulattu paikalleen, kun koulu oli rakennettu. – Minun yliopisto-opintoni päättyi ja alkoi korkeakouluopinnot, elikkä vähän niin kuin laskujohteinen ura, kun yliopistossa minä olin kuitenkin kaksi päivää lukenut latinaa, Matti vitsailee. Kotiin palattuaan Matti pääsi hoitamaan opettajan sijaisuutta. Saatettiin lähteä vaikka tällaisiin töihin päiväksi, tai vaikka viikoksi. 6 Jatkoa edelliseltä sivulta. Tytöillä oli kärsivällisyyttä, ja etenkin viimeistelyssä. – Eihän minulla ole elämässä muuta ollutkaan kuin se koulu, tietysti oman perhekunnan lisäksi, Matti hymyilee. Yhtä jalakoo marssittiin ja yhteistyötä tehtiin. Lampputuijun varassa elettiin, elo oli melko takapajuista. Kun ei uskaltanut, niin eihän sitä oppinutkaan. Tuurasin koko lukuvuoden ja vanhat opettajat kyselivät jatkuvaan, että joko olet laittanut paperit vetämään opettajaksi. Jokaisella oli kotiin viemisinä ruisleipä ja voipaketti. – Olen kiinnostunut lukemisesta aivan äärettömästi, ikäni olen lukenut kirjallisuutta. Opettajan suuri yllätys olikin, kun kirjoituksissa näpäytin latinasta laudaturin ja sillähän minä lähdin Jyväskylään latinan lukijaksi. – Siinä pajalla on Hyvösen ja Ruotoistenmäen sukujen kaikki haravakoneiden piikit taottu. Vuoden päästä homma jatkui. – Neuvostoliiton ihailu, kommunismi – Suomen nuoriso ja opiskelijat olivat hurmaantuneet tällaiseen vähimmistökommunistiseen liikkeeseen kun taistolaisuus. Oli lukukausimaksut, kyytimaksut, oppikirjat. – Oli putkiradio, ja kun sen aamulla aukaisi, Helsingin helluntaiseurakunnan kuoro lauloi joka aamu Kristallivirran rannalla. Puolisonsa Kaijan Matti tapasi heidän opiskellessa samalla kurssilla. Näistä kolmesta puukonteko sai kuitenkin alkunsa jo vuosia sitten Matin sukulaisen muuttaessa paikkakunnalle. Takominen tapahtui Markun pajalla, josta matka jatkui takaisin Rytkösen tarjoamassa kyydissä koululle. Välissä käytiin syömässä Ruotasen koululla. Rukiin kylvöön saatiin Liuskan Reijolta lehmänlantaa, suurempina työvälineinä oli Matin hevonen Viljo sekä vanha Zetor-traktori. – Karmein tapaus äidille oli, kun isä oli luvannut kysymättä vuorotyöporukalle, että kyllä talosta voidaan ruoka laittaa korvausta vastaan. – Vanhana ukkona sitten on tulleet mukaan kansalaisopiston piirit, entisöinti sekä puukonteko. LUKIOAIKANA JA vielä sen jälkeenkin kesät kuluivat töissä kaivoksen rikastamolla sekä rakennusosastolla. – Ruokaan ei ollut rahaa, minä söin kananmunavoileipää yhdeksän vuotta. Myös Keskipohjanmaa huomioi oppilaiden erilaisen koulupäivän otsikoin “Rannankylällä ei vietetä paperinmakuisia tunteja”. Silloin tehtiin jo modernimpaan tyyliin. Niin kuin Raamatussa sanotaan, että takokaa miekat auroiksi, mutta me taoimme toisin päin, elikkä aurat miekoiksi, Matti myhäilee. – Kyllä tämä Rannankylän aika oli minulle sellaista elämäni aikaa. Alakerran kammarissa taas asusti kerrossängyissä vuorotöissä kulkevia miehiä. – Ja kukas teki parhaat puukot, niin tytöt. – Pieni ihminen ei tälViikon varrelta Keskiviikko helmikuun 1. Matti ajattelee hänen nuoruutensa alkaneen vasta 17-vuotiaana, kun uskaltautui ujoudeltaan mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kaikki lehtorit olivat taistolaisia, oppikirjat olivat neuvostopsykologiaa, neuvostososiologiaa. Taistolaisuus leimasi meidänkin opiskeluaikaamme 1975–1978 vuosina. Ajettiin linja-autolla Kiuruvedelle myllyyn ja sitten koululle, minne Karvosen Pirkko tuli kaveriksi. Yhdesti jäin lukiossa luokalleni, kun en kehdannut lähteä niitä suorittamaan. Kun Pyhäjärvellä tehdään jokin kyläkirja, niin pakkohan se on ostaa, vaikken tuntisikaan ihmisiä. Kuivatettiin riihen orsilla ja puitiin varstoilla, varstottiin jyvät irti. Sitten oli täytetty orava, jolta puuttui toinen silmä, kuivattu hauenpää naulattuna seinään ja neljäntenä opetustaulu: Mooses johtaa Israelin kansan yli Punaisenmeren. Joensuussa kolmas opiskeluvuosi kului upouudessa hienossa harjoittelukoulussa, jossa opiskelijat tekivät opetustaidon näytetunteja. – Silloin, kun aloitin Rannankylässä, rupesin näitä keräämään, Matti selittää ja esittelee pöydän päälle kokoamiaan kansioita, jotka pursuavat Rannankylän kouluun liittyviä lehtileikkeitä, valokuvia ja arvokkaita muistoja. Siinä rupesimme takomaan puukonteriä ja juttu levisi niin, että Rannankylän koulun kuudesluokkalaiset tekivät diplomityönään ennen yläasteelle lähtöä itse puukon toukokuussa. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan tuli aika vaihtaa armeijan harmaisiin. – Pääsin kiertäväksi englannin opettajaksi, kun Ilkka Solitanner lähti auskultoimaan. Tykkään historiasta, kotiseutuhistoriasta sekä merkkihenkilöiden elämänkerroista. – Vuohtomäen koululle tultaessa laskeuduttiin jalat maahan, nimittäin Vuohtomäen koulun opetusvälineet minä muistan selkeästi vielä tänäkin päivänä. – Serkkuni Markku Lehtimäki, insinöörismies Helsingistä, tuli eläkkeelle kotipaikalleen Ruotaselle, jossa oli myös hänen isänsä paja. Tätä minä sanoisin projektiksi, Matti kertaa työvaiheita. Kaivoksen menetyksen hän kokee isona iskuna paikkakunnalle. Sitä minä ihmettelen vieläkin, että mistä vanhempani sen rahan sai, jolla meidät kouluttivat. Minua nauratti hiukan sisäänpäin, kun huomasin, että mehän on tehty jo projekteja esimerkiksi Puotiniemen Topin pellolla vuonna -96. Jos voi enempi työpaikastaan tykätä, niin pitää tykätä jo paljon. Työuransa Matti teki lopulta Rannankylän koulun luokanopettajana sekä koulunjohtajana eläkeikäänsä saakka. Pian saapui ilmoitus, että Matti on hyväksytty Joensuuhun Opettajankoulutuslaitokseen kolmevuotiseen opettajan koulutukseen. Uudemman kerran sama suoritettiin vuonna 2002 tutulla pellolla. Tuolloin koululaiset muokkasivat pellot vanhankansan menetelmiä hyödyntäen opettajien ohjauksella. OPINTOJEN JÄLKEEN Kaija ja Matti saivat paikat Vuohtomäen koululta Pyhäjärveltä. Kävin vaan siellä norkoilemassa. Puukot tehtiin alusta loppuun itse, nahkatuppeineen ja puukahvoineen. – Jokainen teki oman ruisleivän, ja sitten mummot opettivat meidät kirnuamaan voita, johon Karvosen Ilpolta saatiin kermaa. Kun papereiden laittamisen jälkeen ei kuulunut mitään, lähti Matti Jyväskylään lukemaan latinaa. – MINUN eläkevuosieni aikana on korostettu, että pitäisi lähteä koulun seinien ulkopuolelle ja tehdä projekteja. – Siellä oli upouudet sen ajan aivan mahdottoman hienot laitteet ja varusteet kuten videonauhurit, väritelevisiot, piirtoheittimet, Matti muistelee. – Silloin uskalsin käydä eka kertaa Ruotasen baarissa tämän mökkiperän ulkopuolella. Pyhäjärvihän kuihtuu ja nuutuu niin kuin minäkin, Matti hörähtää. KUN KOULUJA ruvettiin lakkauttamaan 80-luvulla, Matti oli kunnanvaltuustossa kahden kauden ajan. Näin minulle sanottiin, ja minähän otin itseeni, mutta tutkiskelin näitä sanoja vain sydämessäni. – Yhdessä on koettu kasvunaika ja kuihtumisen aika. Tuolloin yhteiskoulu sekä lukio olivat maksullisia. Mutta minulle sanottiin, että ei se näin ole. Arvelin sitten, että samahan tuo on kokeilla, kun ei ollut mitään tulevaisuuden suunnitelmia. – Tämä napsahti minua vähän kipeästi ohimoon: ”Pienellä kyläkoululla yhdysluokissa opetuksen taso on nolla”. – Minä olin niin ujo, etten tanssia uskaltanut, enkä osannutkaan. Algebran ja geometrian ehdot olivat joka kevät, ja ne piti kesällä suorittaa. Onni ja autuus Rannankylän koulun opettajana VUODEN PÄÄSTÄ Vuohtomäen koulu lakkasi ja opettajapariskunta jatkoi Pitäjänmäen koululle seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Kun toiset menivät töihin, saapuivat toiset nukkumaan. Minä tiesin, että kyläkoulu on lapsen paras koulu, ikioma. Opetusvälineisiin lukeutui viisi asiaa, joita kuvaillessaan Matti ei voi muuta kuin hymyillä. Ilman kaivovettä ja sähköhelloja, kun ei meillä ollut sähköjäkään, Matti huokaa. – Se oli minulle myös Polttopuusavottaa, kirjallisuutta ja kädentaitoja ELÄKEPÄIVIÄÄN MATTI viettää kotipaikallaan Pellonpäässä rauhallisissa merkeissä taloa lämmittäen, harjoittaen kädentaitoja kansalaisopiston piireissä sekä nenä kiinni kirjassa. Siitä sitten rohkaistuin ja kävin jo Rönkön baarissa, ja siitä edelleen rohkeampana menin Pyhäsalmen tanssilavalle, hän nauraa. – Minä en ymmärtänyt matikasta yhtään mitään, ja jos oisin ymmärtänytkin, niin ei kiinnostanut. – Minä olin jo melko iso, kun oli vara laittaa sähköt. Vuonna 1982 he saivat viimein vakituiset paikat opettajina Rannankylän koululla. Se oli niin täynnä koloja, että kun liidulla rupesi vetäPyhäjärven Sanomissa uutisoitiin vuoden 1996 elokuussa Rannankylän koululaisten rukiin kylvöstä. – Pikkukoulun onni ja autuus oli se, että siellä ei ollut pakko elää lukujärjestyksen mukaan. Lukion hän lopettikin kertaalleen. Kananmunan voimalla ylioppilaaksi – mutkien kautta opettajaksi VAIKKEI PERHEELLÄ ylimääräistä ollut, kouluttivat Hyvöset molemmat lapsensa ylioppilaiksi asti
Rannankylän koulu lakkautettiin vuonna 2019 vasta Matin eläköitymisen jälkeen. Matista parhaan teki muun muassa se, että hän on reilu ja antaa oppilaiden katsoa The Joulukalenteria. On tullut väärinymmärryksiäkin. ENITEN PORINAA aiheutti kiertotalousterminaali, tai kyläläisten termeillä kaatopaikka. – Nämä viisi löytyi sen hienon harjoittelukoulun jäljiltä, ja minä sopeuduin oikein hyvin, kun pääsin toteuttamaan itseäni ihan oikeasti, enkä niillä hienoilla välineillä. Päivässä valtatiellä ajaa 1500– 1800 autoa. Toivottiin, että keskustelu jatkuisi ja hanketta vietäisiin eteenpäin, mutta soittoihimme ei enää vastattu. Tiestöä parannetaan ja rakennetaan uusia teitä tuulimyllyille. Puheena olivat Pyhäjärven lähiaikojen investointihankkeet ja ennen kaikkea Ruotasen kylää koskevat suunnitelmat. Luvattiin pari-kolme työpaikkaa, porttivahdin ja vaakamiehen, Lehtimäki totesi. – Kaikkiaan Pyhäjärvelle olisi tällä vuosikymmenellä tulossa jopa 2,5 miljardin euron investoinnit, Jukka Tikanmäki arvioi. Puhukaa vaan kaatopaikasta, jos haluatte, ettei tänne tule mitään, Tikanmäki sanoi. Maaliskuussa toteutuu ensimmäinen pelastusalan kaupallinen koulutus kaivoksen tiloissa. Yksityiskohdat tulevat julki vasta ympäristölupavaiheessa, johon ei päästy. – Ei puhuttu biohiilestä eikä kiertotaloudesta, eikä siitä, että yhtiö on kiinnostunut kaivoksen rakennuksista. Kiertotalousterminaalin maisematyöja toimenpidelupa ovat kuitenkin edelleen vireillä rakennusvalvonnassa. Asia meni väärälle kierteelle, Risto Mäkeläinen totesi. Vallin runkona olisi autonrenkaita ja se olisi samanlainen kuin Oulussa nelostien meluvallit, Tikanmäki oikaisi. uutta, koska tiesin, että asia on päinvastoin. – Ihmiset kuitataan sanomalla, ettei ole erikoisia säännöksiä ihmisiä varten. Konserni pelkäsi valituskierrettä ja siirsi investointeja muille paikkakunnille. Mäkikylän kylätalolle kokoontui sali täyteen kiinnostuneita kuuntelemaan valtuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäen selostusta ja keskustelemaan suunnitteilla olevista investoinneista Pyhäjärvelle. Ammattikoulutusta pitäisi saada Pyhäjärvelle, varsinkin muuntokoulutusta aikuisille. le mitään mahda. SONJA KÄHKÖNEN Viikon varrelta Keskiviikko helmikuun 1. Yleisölle biohiilitehdas ei ollut tuttu asia. – Tuulimyllyjä on suunniteltu Pyhäjärvelle yhteensä 235 kappaletta, Tikanmäki kertoi. – Mielikuvat ovat vääristyneet. Myös Keskipohjanmaa huomioi oppilaiden erilaisen koulupäivän otsikoin “Rannankylällä ei vietetä paperinmakuisia tunteja”. mään kuului sellainen ”papa papa papa papa”, niin kuin olisi konekiväärillä ammuttu, Matti nauraa. 7 AVOIN KESKUSTELU oli kyläläisten mieleen. Toivon, niin kuin kaikki toivovat, että korvaavia työpaikkoja löydettäisiin. Kun kansa ei vastusta, kaikki sujuu helpommin, Mäkeläinen evästi päättäjiä. Elokuussa GRK:n edustajat kertoivat ruotaslaisille hankkeistaan sen mitä pystyivät. Nytkin pyhäjärvisiä asentajia on töissä Haapajärven tuulivoimatyömaalla. Jukka Tikanmäki vakuutti, että oppilaitokset jalkautuvat paikkakunnalle mielellään, jos isot energiaja muut hankkeet toteutuvat. Isoja investointeja on luvassa lähivuosille, esimerkiksi Pyhäsalmen kaivokseen kaavailtu pumppuvoimala on jo melko varmasti tulossa. Toinen osa GRK:n hommista menee Utajärvelle. Ottakaa heti kylät mukaan suunnitelmiin. Tämä on tällaiselle äidin pojalle paras paikka ollut elää. KAIVOKSEN JATKOKÄYTÖSTÄ pumppuvoimalan lisäksi Tikanmäki mainitsi maanalaisen pelastustoimen koulutukset ja uusien kaivoskoneiden testaukset. – Myös tuulimyllyjen huolto tuo työtä. Tuulivoima on Pyhäjärvelle taloudellisesti merkittävää, sillä se tuottaa huomattavasti kiinteistöverotuloja, enimmillään arviolta 6 miljoonaa euroa vuodessa. – 12 hehtaarin alueen ympärille piti rakentaa suojavalli näköesteeksi ja melusuojaksi. – Biohiilitehdas, joka olisi tuonut 40 työpaikkaa, menee Haapajärvelle. Aurinkovoimaa suunnitellaan ja tuulimyllyistä ensimmäisiä jo rakennetaan Murtomäkeen Haapajärven rajalle. Kylällä oli käsitetty, että alueelle tulisi autonrengasvuoria ja betonin murskausta, meluisa ja pölyinen kaatopaikka keskelle kylää. päivä 2023 N:o 5. Markku Lehtimäki moitiskeli, että keskustelu tuulivoimayhtiöiden kanssa pyörii viitasammakon, liito-oravan ja perhosten ympärillä. Paikalla evästyksiä vastaanottamassa olivat myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouni Jussinniemi ja 2. Viime vuosina on tullut tietokatkoksia Pyhäjärven kaupungin päättäjien ja asukkaiden välille muun muassa koronan takia. Hanke näyttää joutuneen vastatuuleen paikallisen vastustuksen takia, mikä voi vaikuttaa GRK-konsernin suunnitelmiin Pyhäjärvellä. En minä loppuelämälleni voisi muuta paikkaa kuvitella kuin tämä Pyhäjärvi. Kiertotie kulkee Pielavedentien kautta Pyhäsalmeen, mutta navigaattorit todennäköisesti ohjaavat käyttämään kapeaa Selänteentietä Ruotasen läpi. Nyt kiinteistöveroa kertyy 1,2 miljoonaa vuodessa. Yksityiskohdat tulevat julki vasta ympäristölupavaiheessa, johon ei päästy. – Pörssiyhtiö ei kerro julkisuuteen kaikista suunnitelmistaan. Kirsi Haapea Tikanmäkeä tentattiin Ruotasella – Kiertotaloutta vai kaatopaikka. Tikanmäki totesi, että Ruotaselle suunniteltu kiertotaloushanke ymmärrettiin väärin. Jos tulee kuva, että Pyhäjärvellä valitetaan kaikesta, yritykset miettivät, että kannattaako tänne investoida. On pyydettävä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymältä koulutusta tänne, ja jos ei saada, pitää kääntyä Savon suuntaan. Vain iso oli kaunista ja hyvää, ja siinä kuulemma säästyy rahaa, Matti muistelee. Peruskoulun suoritettuaan hän sai muistoksi oppilailta CV:n, joka sisälsi perusteluita sille, miksi Matti on paras ope. Kuka viisikymppinen lähtee kolmeksi vuodeksi koulunpenkille, yleisöstä todettiin. Tuulimyllyn siivistä voi lentää jääkalikoita ihmisten päälle ja riistaeläimet saattavat kärsiä. HUOLTA HERÄTTI se, pääsevätkö paikalliset ihmiset töihin, riittääkö osaaminen. Jokaiselle räätälöidään oma koulutuspolku, joten pelko kolmesta vuodesta pulpetissa on turha. Oikeasti kiertotalousterminaalit ovat siistejä paikkoja. Kolmisenkymmentä kiinnostunutta kuunteli ja tenttasi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäkeä torstaina Mäkikylän kylätalossa pidetyssä keskusteluillassa. Pyhäjärven Sanomissa uutisoitiin vuoden 1996 elokuussa Rannankylän koululaisten rukiin kylvöstä. Kaikkia ei tuulivoima innosta. GRK Infra Oyj on suunnitellut Ruotaselle kiertotalousterminaalia. Häntä harmitti, että kiertotalousterminaaliin liittyvän kokonaisuuden eteen tehty työ meni hukkaan. Sen rakentaminen työllistää noin 150 henkilöä, jopa enemmänkin. RUOTASLAISIA EI ilahduttanut Valtatie 27:n siltatyön takia kylälle tuleva läpiajoliikenne. – En tiedä mitä tapahtui. varapuheenjohtaja Raija Leppäharju
Ollappa siihen ilta-aurinko vielä! TYKKÄÄTKÖ KÄYDÄ metsässä. ENTÄ AMMATTI. MIKÄ SINUN nimi on. ONKO KIVA olla keittäjänä koululla. MINKÄLAISIA KUKKIA sinulla on kotona. ONKO PYHÄJÄRVELLÄ kiva asua. – Meillä on yksi kissa. Milja Lapinkoski. – Täällä on vaikka mitä mukavaa. Ikosen koulun 1A luokka innostui tekemään Pyhäjärven Sanomien kanssa yhteistyötä Uutisten viikon tiimoilta. – No tottahan toki. – Nyt on menossa J-kirjain, Sirpa-opettaja kertoi. – Oon minä tykännyt, oikein kovasti. – Kyllä se varmaan se järvimaisema on semmoinen mukava, kun rannalla katastellee. Haastattelussa Ikosen koulun keittäjä Anne Herranen Uutisten viikko Ekaluokkalaiset toimittajana: Uutisten viikkoa vietetään 30.1.-3.2.2023. Se on mustavalkoinen. Haastateltavaksi koululaiset valitsivat koulun keittäjä Anne Herrasen. – Eiköhän se kaikista eniten ole mukavaa, kun lapset tulee syömään, saan tarjota ruokaa teille ja tulee massu täyteen, Anne kertoi nauraen. MIKÄ ON sinun lempiruoka. Ekaluokkalaiset Aino Kuivaniemi, Meea Tavasti, Milja Lapinkoski, Henni Niiranen ja Milja Tuominiemi haastattelemassa keittäjää luokassa. Perunat ja lihapullakastike on kyllä melekosen hyvää, Anne pohti. TYKKÄÄTKÖ LAPSISTA. MISTÄ TULET iloiseksi työpäivän aikana. – Aika harvoin tulee käytyä, mutta kun minä käyn, niin marjametsässä, marjojen perässä. 8 Viikon varrelta Keskiviikko helmikuun 1. – Asun. LUETKO KIRJOJA. MIKÄ TÄÄLLÄ on kivaa. – Tämmöinen mintunvihreä, niin kuin tällä tytöllä on tämä pusero, Anne kertoi ja näytti Hennin paitaa. Pääsee uimaan. MINKÄLAISISTA MAISEMISTA tykkäät. – Nyt on vaikea. Useimmat näistä taitavat löytyä myös koulun ruokalistalta. Opettaja Sirpa Lehtikangas avusti kysymysten muistamisessa, koska kaikki eivät osaa vielä lukea. Muu luokka seurasi haastettelua tarkkaan. Niitä olivat pihvit ja potut, mannapuuro, hernekeitto, hodarit, spagetti ja jauhelihakastike sekä kalapullat ja muusi. – Kesä on, mutta talvesta en hirveästi tykkää, kun on kylmä, Anne tuumasi. ASUTKO PYHÄJÄRVELLÄ. – Laku. Kyllä se aika lailla vapaa-aika menee siinä. – Minulla on kolme poikaa. – Nyt täytyy sanoa, että minä olen aika huono lukija. Haastattelijat kertoivat myös omat lempiruokansa. MIKÄ SEN nimi on. Opettaja Sirpa Lehtikangas antoi oppilaiden päättää, kenet he haluavat haastatella. Ei ole oikein minun juttu, Anne paljasti. Ekaluokkalaisista muutama kertoi osaavansa jo lukea. – On täällä ihan kivaa, Herranen tuumasi. Oppilaat laskivat, että kirjaimista oltiin ehditty opetella jo 16. – Ravitsemistyöntekijä, Anne vastasi. – Minun nimi on Anne Herranen. Teemaviikko antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. MITÄ SINÄ teet vapaa-aikana. – Muutama kaktus sieltä löytyy. päivä 2023 N:o 5 HAASTATTELIJOIKSI USKALTAUTUIVAT Aino Kuivaniemi, Meea Tavasti, Milja Lapinkoski, Henni Niiranen ja Milja Tuominiemi. MITÄ KOTIELÄIMIÄ sulla on. ONKO TALVI ja kesä kivoja. He esittivät keittäjälle kysymyksiä vuorotellen. Yhteistyössä: Ikosen koulun 1A ja Jaana Koski Milja Lapinkoski sai ottaa kuvan Anne Herrasesta työpaikallaan Ikosen koulun keittiöllä. Järvi on kyllä kaikista paras tuossa. Tuokin (haastattelijoiden luokkakaveri) Ville pelaa jalkapalloa, niin sitä kuskaan harkoissa ja kaikkea sellaista. Kolmentoista oppilaan luokka sai itse suunnitella myös sen, mitä kysymyksiä keittäjältä kysytään. MIKÄ ON sun lempiväri. Kuvassa mukana muut pienet toimittajat, eli Milja Tuominiemi, Aino Kuivaniemi, Meea Tavasti ja Henni Niiranen
On tilaa pukemiselle ja riisumiselle, Tanttu kiittelee. ESKAREILLA ON Salmenportin Varhiksessa omat tilansa, samoin Veijareiden ryhmiksellä. Ihan tietoisesti on haluttu jättää tänne tilaa kasvaa, että aika ja kerrostumat näkyvät ja lasten kädenjäljet. Salmenportin Varhiksen yhteyteen saatiin tilat myös Pohdin painijaoston käyttöön. Esikoululaisten tiloihin on rajattu huoneita, joissa on tilaa ja välineitä erilaisille leikeille. – Meitä tulee kerralla yleensä melko iso porukka. Esikoululaiset ja ryhmis voivat hyödyntää myös painijoiden harjoitustiloja, jotka ovat Varhiksen yhteydessä. Ne oikein pyrähteli, kiljahteli ja tutkivat kaikki paikat, Syrjä kuvailee. Ovat käyneet tarvittaessa säätämässä ilmastointia ja poraamassa koukkuja seinille. Esikoulupäivän jälkeen on vuorossa melko pitkä kävely koululta Salmenporttiin, säässä kuin säässä. – Siellä oli seinät aika lailla turvoksissa. – Rakenteluleikit ja autoleikit ovat yksiä suosituimpia. – Välipalan jälkeen otetaan makuupussit ja mennään painimatolle. Esikoululaisten aamupäivätoimintaa järjestettiin ennen Salmenporttia Päiväkoti Hoijakassa ja iltapäivätoimintaa Ikosen koulun eskari-tiloissa. Muuten tämä on ihan hyvä ja avara tila, varhaiskasvattaja Tanja Niiranen pohtii. Nukkumishuoneiden, keittiön ja toimiston kohdalla kattoa on madallettu, mutta suurimmassa osassa tiloja katto on korkealla, eivätkä väliseinät ulotu kattoon asti. – Sitten kun on pienempi porukka, niin voi ruokailla myös keittiössä. Ne tilat ovat myös meillä käytössä, Syrjä kertoo. Apu on ollut puhelinsoiton päässä, Syrjä kiittelee. Miten tärkeää, että henkilökunta on ollut mukana suunnittelemassa. Nukkumishuoneita on kaksi, joista toisen läpi on kulku. Työntekijät ovat suhtautuneet uusiin tiloihin siirtymiseen hyvin. He ovat parhaita asiantuntijoita, kun pyörittävät toimintaa käytännössä, Syrjä pohtii. Oli ihana, että saatiin tämä tila. Kirsi iloitsee siitä, että on saatu kiinteät tilat mihin voi asettua, niin pystyy oikeasti suunnittelemaan omaa toimintaa. – Heidän tilahaasteensa saatiin tässä kanssa ratkaistua. SALMENPORTIN VARHIKSESSA aloittaneen Veijarit-ryhmiksen 12 lasta olivat aikaisemmin Muksuteekissä ylipaikoilla. – Lapset olivat uusista tiloista aivan innoissaan. Kävelyn jälkeen päästään yleensä suoraan välipalapöytään. – Meillä on iso ryhmäkoko, mutta me mahdutaan tänne tosi hyvin. Omissa tiloissa on mukava levähtää ennen tai jälkeen esikoulupäivän, eikä leikkejä ja tarvikkeita tarvitse joka välissä kerätä pois muun toiminnan tieltä. Se asettaa omat haasteensa. – Ryhmiksen kohdalla katto on korkeimmalla ja melu kuuluu muualta aika kovasti. Osa taas hakeutuu askartelutilaan. Rakennuksesta löytyvät myös nukkumishuoneet, wc-tilat, ruokasali ja keittiö. Eteistila on tosi mukava. VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJA Kiki eli Kirsi Tanttu pitää tärkeänä sitä, että esikoululaisten aamuja iltapäivätoiminnalle on nyt saatu omat tilat. Varhaiskasvatuksen väki pääsi tiloihin tutustumaan ja ne todettiin toimintaan sopiviksi. Huoneiden välillä on ovi, joten yksi työntekijä pystyy valvomaan molempia huoneita. Salmenportin Varhiksen avarassa eteisaulassa on hyvin tilaa ulkovaatteiden riisumiselle ja -pukemiselle. – Innolla ja ilolla ovat olleet suunnittelemassa ja toteuttamassa tätä. On aika haastavaa saada tämmöistä porukkaa yhtäkkiä jonnekin mahdutettua, perhepäivähoidon ohjaaja Kirsi Syrjä huokaisee. tammikuuta oli käyttöönottopäivä, Syrjä kertoo. Lapset ovat olleet innoissaan, Tanttu kertoo. 9 Viikon varrelta Keskiviikko helmikuun 1. Kuunnellaan satua tai musiikkia ja rentoudutaan, Tanttu kuvailee. – 16. Suurempia muutoksia rakennukseen ei tarvinnut tehdä. – Jotain huonekaluja vielä puuttuu ja on vähän avaraa. Lähinnä on rajattu tiloja huoneiksi kevyillä väliseinillä. Painimatolla voi järjestää sisäliikuntaja leikkituokioita ja esikoululaiset käyttävät painimattoa myös lepohetkien pitämiseen. Katsotaan mitä halutaan tehdä, lapsilähtöisesti. Ehkä täytyy vielä laittaa vaikka jotain tekstiiliä tai akustiikkalevyjä ääntä vaimentamaan. Vaihtoehtoja varhaiskasvatuksen lisätilan tarpeisiin kartoitettiin, eikä sopivaa paikkaa meinannut heti löytyä. Katso kuvagalleria verkosta! Tilaa varhaiskasvatuksen tarpeisiin löytyi entisen Veikon Koneen paikalta. Välipalan jälkeen otetaan makuupussit ja mennään painimatolle.. Maanantaina kun eskarit tuli tänne, niin täällä oli riemu ylimmillään. Muutostöiden ja lupaprosessin jälkeen toiminta pystyttiin käynnistämään. – Teknisen toimen kanssa on mennyt yhteistyö erittäin hyvin. Sen voi ottaa tarvittaessa käyttöön, jos on enemmän lapsia nukkumassa. päivä 2023 N:o 5 Entisen Veikon Koneen tiloihin Salmenporttiin saatiin toimitilat esiopetuksen aamuja iltapäivätoiminnalle sekä ryhmäperhepäivähoitoryhmä Veijareille. Aamupäivätoimintaan tuleville on järjestetty menokyyti esikouluun. Idea Salmenportin tilojen vuokraamiseen tuli rakennusmestari Antti Taskiselta. JAANA KOSKI Salmenportin Varhis aloitti Natalia ja Veikko värittämässä ja piirtämässä ryhmiksen uusissa tiloissa. Sitten totta kai, jos ei keksitä tekemistä, niin autetaan, Tanttu tuumaa
Ja vielä senkin takia, että kyseinen kappale kuvaa hyvin elettyä elämää, niin kummankin omaa kuin tähänastista yhteistäkin. HALUSIN ja onneksi myös puolisoni halusi juuri Myrskyluodon Maijan alkumarssiksi. 10 VIIME SUNNUNTAIN aiheena oli Jeesus auttaa hädässä. Uskon, että ainakin minun piti kulkea ensin oma polkuni, jotta olen nyt valmis tälle yhteiselle polulle. Kyseinen kappale on yksi kauneimmista. klo 13.00 seurat rauhanyhdistyksellä. Iloa, valoa, onnea ja rakkautta kaikille! Maija Huuskonen nuorisotyönohjaaja Jeesus auttaa hädässä Riitta Airaksinen Rakkaamme Pekka Juhani TUIKKA s. VOISI AJATELLA, että elämä olisi varmaan ollut jossain määrin helpompaa, jos olisimme puolisoni kanssa kohdanneet jo vuosia sitten. (2. Isä katso minua nyt. Sunnuntai 5.2. Mutta silloin tätä päivää ei ehkä olisi tullut. YV-keräyksen aloitus. Kirkkokahvit. Sunnuntai 12.2. PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Jonka jälkeen mahdollisuus Yhteisvastuulounaaseen -Lihakeitto ja kahvi 10€ Autetaan nuoria väkivaltaisessa maailmassa Hengenravintoa Keskiviikko helmikuun 1. Ehtoolliskokous klo 11 Charles ja Paula Shaheen TI 7.2. Uskon, että sillä oli vahva tarkoitus, että tiemme kohtasivat vasta nyt. Perjantai 10.2. Lähimmäisen kammari avoinna ma-pe klo 10-14 Kirpputori Löytösoppi avoinna ma,ke ja pe klo 10-14 Puhelinnumerot: Kirkkoherra Mirva Ahola 0400 714503 Seurakuntapastori Heli Hänninen 0400 395222 Vt. Mukana rippikouluryhmä. klo 18.00 päiväkerho rauhanyhdistyksellä. 08 780 777 Palveleva ja luotettava Palotie 1, PYHÄSALMI | 040 6565080 Palvelemme MA-PE 9-17, LA 9-14, SU sulj. Nimikin sopii hyvin, koska olen Maija… en kuitenkaan Myrskyluodolta, vaan Aittojärveltä. Rukoushetki klo 12 SU 5.2. klo 10.00 Pyhän Annan kirkossa. Kansanlähetyksen kirkkopyhä. ja Jorma Emil Juhani Väistö 70 v. päivä 2023 N:o 5 Sunnuntain sana Seurakuntatiedot Hautaan siunattu: Kaisa Kärkkäinen 95 v. On kaunista ja seesteistä, on myrskyä ja sitten taas seesteisempää. En koskaan sinua hyljännyt. sunnuntai ennen paastonaikaa) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa, saarnaa Tapio Räisänen. klo 18.00 lauluseurat rauhanyhdistyksellä. Jumalanpalvelukset ovat nähtävissä Facebook Liven kautta sekä kuunneltavissa nettiradiosta, www. Maanantai 13.2. Ruokailu yv:n hyväksi. SIELLÄ KIRKONPENKISSÄ istuessani tämä myrsky sai minut vaeltamaan ajatuksissani viikon takaiseen. Nuorisotyönohjaaja Satu Tikka 040 7356351 Nuorisotyönohjaaja Maija Huuskonen 040 708897 KE 1.2. Kirkkosalissa ihmiset odottivat, vihdoin kaikki oli valmista, pianisti ja sellisti aloittivat soittamaan Myrskyluodon Maijaa, jonka tahdissa astelin samaisen kirkon käytävää kohti alttaria, missä sulhaseni oli odottamassa. Luottamushenkilöiden siunaaminen. Sinua kiitän elämän tiellä”. 24.4.1946 k. Nyt vieläkin kalleinta annat meille, pyhät muistot valoksi elämän teille. Yhteisvastuukeräys alkaa! Messu sunnuntaina 5.2. pyhajarvenseurakunta.fi/ nettiradio Keskiviikko 1.2. klo 15.00 Kansanlähetyksen raamattutunti Pyhän Annan kirkossa. (Kynttilänpäivä) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. Hän auttaa meitä varmasti jatkossakin tällä yhteisellä polullamme, kun hän on auttanut ja johdattanut meitä tähänkin asti. Vanhimmisto klo 18 PE 3.2. MARIA VAKKURIN sanoin: ”Isä katso minua nyt. diakoni-lähetyssihteeri Tea Jouhki 040 5118674 Vs. klo 10.30 Kultaisen iän kerho srk.keskuksessa. Oli osasi auttaja, antaja ainiaan. Olen surun hetkistä selviytynyt. klo 12.00 pyhäkoulu rauhanyhdistyksellä. Isä kuuntele minua siellä. klo 18.00 Kansanlähetyksen raamattutunti Lähimmäisen kammarissa. Rakkaudella kaivaten Tyyne Aki perheineen Heli perheineen Arto Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Pyhän Ristin Kirkossa 4.2.2023 klo 10, jonka jälkeen muistotilaisuus lähimmäisten kanssa. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi HELLUNTAISEURAKUNTA • Arkut • Arkut • Uurnat • Uurnat • Surusidonta • Surusidonta • Hautakivet • Hautakivet Luotettavaa hautauspalvelua Luotettavaa hautauspalvelua Puutarhan Puutarhan Kukka Kukka Yhteistyössä Hautaustoimisto Venla PUUTARHAN KUKKA Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi puutarhan.kukka@co.inet. Rukousilta klo 18 TERVETULOA TILAISUUKSIIN! KUUNTELE PUHELINHARTAUS 0206582698 Hilkka Leppisaari PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. Niin ilon kuin vaikeuksienkin keskellä saamme turvata Jumalaan. klo 18.00 kirkkovaltuuston kokous srk.keskuksessa. KUKKAKAUPPA JA HAUTAUSTOIMISTO www.kukkamarleena.. Tiedän kyllä, että avioelämäkään ei tule olemaan pelkästään iloa ja onnea, vaan varmasti välillä tulee myrskyisiäkin aikoja ja hetkiä, jolloin kysytään sitä tahtoa, mitä alttarilla Jumalan kasvojen edessä lupasimme. Kirkossa kerrottiin opetuslapsista myrskyssä. 040 772 0231 ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.fi. 16.1.2023 Voimasi uupui, olit väsynyt niin Me katsoimme silmiin sammuviin Jää hyvästi Isä, puoliso, pappa
Taavi Ronkaisen johtama torvisoittokunta viihdytti yleisöä. Siihen loppui lapsuus. Kenenkään ei tarvitse olla Runeberg. LIITTOPERÄN JA Lohvanperän kylien yhteinen historiikkikirjatyö on edennyt seurakunnallisiin asioihin. Tämän vuoksi uusien aineistojen toivotaan olevat piiriläisillä tiedossa kuluvan vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Onneksi liike ei palanut, eikä bensatankki räjähtänyt, mitä pelättiin. Muistot voivat olla kauniita onnenhetkiä tai karvaita katumuksen tuokioita, kuten edellä luettu Eila Kaurasen pyhäkoulureissun rekimatka. Suuressa salissa kestittiin myöskin äitejä toukokuussa. Talvella pitäjän hiihtokilpailut oli hyvä järjestää VPK:lla, koska talon takaa pääsi heti ladulle Hakalan tilan metsiin ja niityille. Sammutusvesi juoksi sieltä letkuja pitkin ja apuna toimi ihmisketju vesisankoineen. Palon jälkeen näky oli lohduton. Jossain vaiheessa pelättiin myös liikerakennuksen syttyvän palamaan – kansa ryntäsi avuksi tyhjentämään henkilökunnan ja kotimme irtaimistoa. Kuvauksia heistä ja heidän työstään on tarkoitus koostaa kylähistoriikkiin myös. Pyhäjärvi-Seura, jonka perustajiin isäni myös kuului, vietti ensimmäisiä Ollinpäiviä Niemenmäellä luonnossa. Lohvanja Liittoperän historiikkipiiri Minusta Pyhäsalmi lähiympäristöineen ansaitsisi oman kyläkirjan.. Siihen aikaan vainajaa säilytettiin aitassa, kunnes saatiin arkku. Ohjelman järjestivät enimmäkseen Köpsin koulun opettajat. Moni – aika pitkäkin – matka taittui kävellen, koska pyörä oli vielä harvinaisuus. VANHOJEN KYLÄLÄISTEN haastatteluista on piirtynyt ajankuvaa 1930-luvulta eteenpäin asukkaiden elämänkaaren virstanpylväistä ja juhlista. KYLÄLÄISTEN OMAT muistot voidaan liittää kirjaan tuleviin teksteihin pieninä katkelmina. KESÄLLÄ 1949 syttyi liikkeen iso varasto palamaan. Salo Sarkkinen lähti juosten hakemaan palokuntaa apuun. SYKSYLLÄ 1949 isäni kuoli yllättäen sydänkohtaukseen. Kastetoimitukset, pyhäkoulut, rippikoulu, häät ja hautajaiset ovat yhtäaikaa äärimmäisen henkilökohtaisia elämäntapahtumia, mutta samalla koko yhteisölle yhteisiä merkkipaaluja. Olin siellä kuukauden. Martta-järjestö hoiti kahvitarjoilun. Kyläkirjan tekemisellä on kiire. Oli aika outo tunnelma, ja hieman pelottavakin. SILLOIN KUN lähdettiin isommalla porukalla retkelle, istuttiin kuorma-auton lavalla penkeillä. Isällä oli kova työ korjata reki kulkukuntoon." –Eila Kauranen LOHVANJA Liittoperän historiikkipiiriläiset kaipaavat nykyisiltä ja entisiltä kyläläisiltä omakohtaisia muistoja seurakunnallisista aiheista ja elämänkaaren juhlahetkistä. Tiheästi asuttu Tunturinmäki oli tapahtumarikas paikka. LOHVANJA Liittoperän kyläkirjan tekstien koostaminen kirjaksi etenee tulevan vuoden aikana kirjan taittokuntoon saattamiseen. Vieraskynä, Eila Kauranen Elisa Ruotsalainen Tiina Kumpulainen SODASTA JA pulasta huolimatta oli elämä lapsena turvallista. Keskustassa oli paljon eri alojen yrityksiä. Hautauksen jälkeen koti siirtyi muualle – elämässäni kääntyi uusi lehti. Siihen aikaan palokunnan kalusto oli aika vaatimatonta. Lyhyt, omakohtainen välähdyksen omainen muisto rikastaa kirjan asiatekstiä. 11 Kulttuuri Keskiviikko helmikuun 1. Kauan odotetut muistot otetaan vastaan joko sähköpostilla tai ottamalla suoraan piiriläisiin yhteyttä. Kyliemme alueelta on lähtöisin useampia seurakunnan virkoihin ja luottamustoimiin päätyneitä henkilöitä. Sodan jälkeen elämä vilkastui ja monenlaiset toiminnot alkoivat. Arkistoista on löytynyt kuvauksia menneiden aikojen kinkereistä ja niillä lukutaitoaan koetelleista kyläläisistä. KAIKESTA HUOLIMATTA koko varasto ja sen päässä sijaitseva sauna paloivat. Niemen aitassa oli silloin esillä vanhoja maatalousvälineitä, josta lähti idea museon perustamiseen. Lauloin itsekin Marjatta Ronkaisen johtamassa kuorossa sekä kaksistaan Eeva-Liisa Laitisen kanssa. SALMENKYLÄSSÄ OLI nimismies, putka ja neljä poliisia, jotka kulkivat pyörällä. Minähän laitoin hevosen juoksemaan ja kurvasin vauhdilla pihaan näyttääkseni kuinka kova olen ajamaan. Siihen aikaan sattui täydellinen auringonpimennys, jota katsoimme noettujen lasinpalasten läpi. Itse muistan kesän 1945, jolloin kävelin reppu selässä Salmesta Repolaan lähelle Emolahtea tuomari Paavilaisen perheen kotiin. Kellekään ei käynyt mitenkään, mutta reestä katkesi jalas. Eeva-Liisa Siikaniva Kirkko kyläläisten arjessa ja juhlassa Koskenperän pyhäkoululaisia Kärkelässä 1960-luvulla. NÄMÄ OLIVAT minun muistoni lapsuuteni Salmenkylästä. Vielä elää ihmisiä, jotka muistavat pienen keskustan muuttumisen isommaksi taajamaksi. PARTIO-POIKIEN TOIMINTA alkoi Pauli Räsäsen johdossa. Takana lavalla istuu Pekka Laitinen, keskellä tätini Sylvi ja auton edessä seisoo äitini. VPK:n talo oli monen tapahtuman keskipiste – elokuvaesitykset, häät ja erilaiset juhlat pidettiin talossa. Kirkolla asui lääkäri, joka tuli kotiin, jos potilas ei pystynyt menemään vastaanotolle. Hän juoksi kauppaan ja huusi, että varasto palaa. Kylän yhteishenki oli hyvä, ja naapureiden luona voitiin noin vain pistäytyä juttelemassa. Huonostihan siinä kävi kun reki vauhdissa rivesi kiveen navetan edessä ja kaatui. Hyvin paljon oli naisten perustamia tai kuoleman jälkeen naisten jatkamia yrityksiä. MINUSTA PYHÄSALMI lähiympäristöineen ansaitsisi oman kyläkirjan. Ansaitusti sain isältä sapiskaa aikalailla ja tallissa itkin Armi-hepan kaulaa vasten ja kaduin. Oli myös yksi naistaksi. Tilaisuus radioitiin. Tässä kaaoksessa jotkut heittivät huonekalujakin parvekkeelta alas kohtalokkain seurauksin. Vettä saatiin Koivukujan alapäässä sijainneesta palokaivosta. Jämsäläiset tulivat tekemään rauhan, kun olivat aikoinaan keränneet veroja Pyhäjärveltä. Vieraskynä, Eeva-Liisa Siikaniva, Muistoissa mukana veljeni Tarmo ja Pekka Salmenkylän keskustan muistoja lapsuudestani 40-luvulta 6/6 Menneitä muistellen Osuusliike järjesti retken Kalajoelle 1940-luvun alussa. Nuoret ylioppilaat Pirkko Niemi ja Valto Ruotoistenmäki olivat airueina. Juhlapuheen piti Veikko Loppi. Oli aivan yleistä, että vainajaa näytettiin surunvalittelijoille. Äitini Lauran lisäksi oli Lehtomäki, Kangaskokko, Paajanen, Förlund, Rönkkö, Pesonen, Lohvansuu ja tätini Sylvian pitämä Kahvitupa. Historiikkipiiriläiset ovat tutkineet muun muassa Pyhäjärven seurakunnan kinkeripöytäkirjoja vuodesta 1840 alkaen. päivä 2023 N:o 5 "KERRAN KUN tulimme hevosella pyhäkoulusta ja oli kova pakkanen, Anna halusi jäädä kävelemään ja antoi suitset minulle. Tarmo-veli huomasi ensimmäisenä savun nousevan varaston katolta. Kirkas aurinkoinen päivä muuttui hämäräksi ja linnut lopettivat laulamisen. Asiakirjoista löytyy omanlaistaan tarkkaa ja tärkeää tietoa, mutta tunteita eivät arkistot kätke sisälleen. Kun hyvä tyttöystäväni toi minulle orvokkeja, vein hänet katsomaan isääni
Periaatteessahan ihmisen sielu on iätön, se ei ikäänny kuten keho, koska sielu elää ajassa. Sähkön tarve on suurin eteläisessä Suomessa. Se on juuri se kohta vihkivalassa: ”kaiken se kestää, kaiken se kärsii”, siihen lupauduttiin Jumalan kasvojen edessä, mekin kirkon alttarilla. Ei se aina niin helppoa ollut, se elämä, mutta ei kai niin ole tarkoituskaan. Seppo Kinnunen SUOMALAISET YK-RAUHANTURVAAJAT olivat avainasemassa lokakuussa 1973 käydyn Egyptin ja Israelin välisen Jom Kippur -sodan rauhoittamisessa Suezilla. Miten kulkisin. päivä 2023 N:o 5. He luettelevat naisia sortavia valtioita unohtaen muun muassa Saudi-Arabian ja Qatarin. En isommasti odota juuri mitään. Vuonna 1988 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin YK:n rauhanturvaajille. Lisätietoja on Wanhan Veteraanin nettisivuilla, www.rvpk.fi Terho Ahonen, SUEZ 50 / Wanha Veteraani Takaseinä häämöttää Jo jonkin aikaa sitten päätin, että nyt alkaa loppuelämäni ensimmäinen päivä. Silloin ei tarvita uusia siirtoverkkoja ja teitä metsiin rakentaa. Valitettavasti heiltä ja joukolta poliittista eliittiä on jäänyt lukematta Naton viides artikla. Vuonna 1988 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin YK:n rauhanturvaajille. Ritva Vehkalahti SUBJEKTIIVINEN MEDIA (sume) ja valtaosa printtimediasta suoltaa jatkuvasti esimerkkejä, joissa ”asiantuntijat tietävät”, mielestäni pahimmat hännystelijät maailmassa, arvostelevat ja vähättelevät vihaamiensa valtioiden rajojen turvaamista. Heistä olen onnellinen. Toivon, että ystävät, tuttavat, sukulaiset pysyisivät elämässäni niin kauan, että jäisivät jälkeeni. Mitä elämää se olisi ollut, jos se olisi ollut helppoa. Syvimmiltään olen sama ihminen, joka olen aina ollut. RAUHANTURVAAMISEN JA veteraanityön perinnekeskus Wanha Veteraani ja Suomen Rauhanturvaajaaliitto tavoittelevat mahdollisimman laajaa osallistumista. Kannattaisi lukea Naton viides artikla huolellisemmin. Vain eksyksissä. Irene Hänninen, Kaskinen Sotapropagandaa ja olematonta ’’ydinasesuojaa’’ Pittää sannoo Lukijan runo Pittää sannoo Kallen ja Paavon porinat Suez-veteraanit haussa Haminaan Pyhäkkäässä porinaa jo viisi vuotta PYHÄKKÄÄN PORINOITSIJAT Paavo Kulju ja Kalle Nivala ovat kirjoitelleet Pyhäjärven Sanomiin humoristista kirjeenvaihtoaan jo viiden vuoden ajan. (HS 14.10.22) VÄITÄN, ETTÄ oli Suomi Naton jäsen tai ei, niin USA, Britannia tai Ranska eivät tule Suomen avuksi, jos Venäjä uhkaisi ydinaseilla Suomea. Vaikka Ukraina ei ole Naton jäsen, niin Ranskan presidentti totesi, ettei Ranska vastaa sotilaallisesti, jos Venäjä käyttäisi ydinaseita Ukrainassa. Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen totesi, ettei viides artikla velvoita ketään sotimaan toisen jäsenmaan puolesta, mutta velvoittaa muita jäseniä antamaan materiaalitai humanitääristä apua toiselle jäsenmaalle. Ottakaa kantaa. Rakkausavioliittoa kesti 58 vuotta kunnes kuolema meidät erotti. PUOLUSTUSVALIOKUNNAN PUHEENJOHTAJA Antti Häkkänen sanoi haastattelussa, että Suomi pääsisi jäsenyyden myötä Naton ydinasesateenvarjon alle turvaan. Viidakkorumpu ei tavoita kuin osan heistä. En tiedä, mihin ihmisvirta kuljettaa minua. Kaiken sen kokeneena ja kestäneenä voin sanoa, se oli rakkautta. Olen saanut kolme lasta ja viisi lastenlasta. Elokuvateatterin aulassa (Pyhäsalmi) katseemme kohtasivat, siitä se alkoi. Tuosta ajatuksesta saattaa olla aikaa pian parikin vuotta. Olen siunattu sanan varsinaisessa merkityksessä. Terveisin, Ihmetellen Eksyin Eksyin kerran elämän ihmisvirtaan. Mikään ei estäisi myöskään Venäjää käyttämästä ydinaseita esimerkiksi Nato-Suomea vastaan, jos USA tai jokin muu Nato maa olisi konfliktissa Venäjän kanssa. Minusta se tuntuu vähän kummalliselta. Mitä vielä on odotettavissa – niin mitä. Nyt takaseinä häämöttää, keho rapistuu, painovoima pitää puolensa. Pidän käsitystä virheellisenä. SK Kalle Nivala ja Paavo Kulju vastaanottivat Pyhäkäsvillasukat viime keskiviikkona Pyhäjärven Sanomien toimistolla. Sairauksia kyllä on ihan riittävästi, kipuja ja särkyjä ei pahemmin ole. Virhe – eli Naton itärajan tahallinen siirtäminen satoja kilometrejä itään – aiheuttaa uuden konfliktialueen Eurooppaan. Millaista elämäni on ollut. Yhtään heistä en haluaisi päästää viimeiselle matkalle ennen minua. Tuulimyllyt tulee rakentaa sinne, missä kulutus on. Elämään pitää mahtua koko elämän kirjo, tunteineen, kaikkinensa. Sitä viimeistä päivää ei vielä ole tullut. Toivon, että kiinnostukseni lukemiseen, kirjoittamiseen, ulkona puuhailuun, luonnon seuraamiseen pysyisi. He väittävät näiden maiden presidenttejä patologisiksi valehtelijoiksi, unohtaen juuri paljastuneet valheet Suomen osallisuudesta Afganistanin sotaan. Lähetä viestisi uudelle TEKSTIVIESTIT -palstalle! -PALSTA PALSTA Keskiviikko helmikuun 1. Kokoontuminen on monille ensimmäinen, mutta ei välttämättä viimeinen mahdollisuus tavata vertaisia, ja muistella silloisen rauhanturvatyön kiistatonta merkitystä maailmanrauhalle. Mielestäni olen saanut hyvän elämän. Miehet palkittiin kynäniekkailustaan Sirpa Pasasen neulomilla Pyhäkäs-villasukilla, jotka valittiin vuonna 2017 Pyhäjärven Sanomien Suuren Sukkakisan voittajaksi yleisöäänestyksessä. He esittävät ”faktoina” pelkästään kuulemiaan juoruja. ”Sinä päivänä, jolloin Suomi allekirjoittaa Natoon liittymissopimuksen, tapahtuu peruuttamaton virhe. – Eikö Ukrainassa jatkuva sota todellakaan riitä Naton sapelinkalistelijoille”, totesi kenraalimajuri Aarno Vehviläinen jo viime elokuussa. Pyhäjärvelle on moneen paikkaan suunnitteilla tuulimyllyjä. He kirjoittelevat, että YK on hampaaton. Samaan aikaan kun Suomea ollaan viemässä Natoon – jos Turkki suo. Sitäkään ei määritellä, millaista se voi olla. Nykyään kumppania etsitään netissä, televisiossakin. NOBEL-PALKINNON ANSIOLISTAA pohjustaneet Suezin rauhanturvaajat kutsutaan läheisineen Haminaan SUEZ 50 -tapahtumaan elokuun alussa. Elämään oikein, väärin. Mutta käy se mielessäni aina silloin tällöin, olenhan jo sen ikäinen. Parkkima-järven ympärille olisi tulossa yli 200 myllyä. 12 Lukijalta Tekstiviestit Tekstiviestit Herätys tuulimyllyistä. En nyt kuitenkaan halua rajoja rikkoa ja elää liian vanhaksi. SUEZIN 50 vuoden takaisista rauhanturvaajista ei ole minkäänlaista ajantasaista rekisteriä. Näkyisivät järven yli Pyhäsalmeen asti. Muistamisen Paavolle ja Kallelle luovutti viime keskiviikkona päätoimittaja Jaana Koski. Pyhäjärven ja Pihtiputaan rajaseudulle, kunnan kauneimmillaan paikoille, suunnitellaan muutamaa myllyä. En sitä odota, ajattelen, että päivä kerrallaan. Minulle se tapahtui luonnostaan, varhain. Kaikki elämän kohokohdat olen saanut kokea. Olenko koko ajan eksyksissä vai pääsisinkö kulkemaan ihmisvirran mukana taas. Kaupungin sivuilta pääsee vaikuttamaan. Onko niin, että paikkakunnalla hyväksytään hiljaisesti tuulimyllyt luonnon kustannuksella. Nekin ovat tunnettuja siitä, että maailman historiassa niiden yli on marssittu mennen tullen ennenkin useaan otteeseen. Natossa ei ole todellista ydinasepelotesuojaa. Ensi syksynä noista ajoista tulee kuluneeksi 50 vuotta. Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. Niinpä järjestäjät hakevat tämän kirjoituksen kautta yhteyttä Suezin YK-palokunnan ja YKSV 1:n miehiin. Ennen sanottiin, että se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen ja jos ei tapahdu, niin sen ei ole tarkoituskaan tapahtua. Venäjällä on ollut pitkään sotilasoppi, että se voi iskeä rajoitetusti ydinaseilla jopa ydinaseettomaan Natomaahan, koska Naton ydinasevallat (USA, GB, FR) eivät uskalla puolustaa jäseniään ydinaseillaan, sillä se johtaisi kolmanteen maailmansotaan. Lukijan runo WhatsApp-viestinä tai tekstiviestinä numeroon 040 772 0231 Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta. Esimerkiksi joku Baltian maa tai Puola. Toivon, että saisin pitää järjen ja tämän liikunnallisuuden, mitä vielä on jäljellä, ja mielen ja muistin virkeänä
Naiskiekkoringissä on tällä hetkellä mukana reilut 15 pelaajaa, mutta erinäisten esteiden vuoksi treeni-illoin saadaan kasaan kymmenkunta harrastajaa. Aatos Lohvansuu 8.29 6. Mittelön IPK vei puhtaasti 6-0, joten loppuottelussa kohtasivat Pohti Ladyt ja IPK. Ottelun alussa annettiin Iisalmelaisille vähän liikaa siimaa. Koko joukkue taisteli upeasti vaihdosta toiseen. Ella Luttinen 8.01 Pojat 8 v 1. Topias Laitinen 5.59 5. Sofia Lohvansuu 5.18 2. Toiseen erään Ampparit pykälsi isompaa vaihdetta silmään mennen ennen erän puoliväliä kahden maalin johtoasemaan. Maaleja tehtaili useampi pelaaja, joten tulevaisuus näyttää hyvältä. Sarjan tasaisuuden vuoksi yksikään playoffien ottelupari ei ole vielä varmistunut – ainoastaan Utajärven Urheilijat ovat varmistaneet runkosarjan voiton voitettuaan runkosarjassa pelaamistaan 16:sta ottelusta 15. Osallistujien ikä putosi viimevuotisesta vanhimpien hiihtäjien ollessa 12-vuotiaita, mutta osallistumismäärä oli noususuhdanteinen. Hilla Kolehmainen 5.40 Pojat 10 v 1. Eemeli Kumpumäki 5.13 Tytöt 8 v 1. Olivia Luttinen 1.36 3. Kun pitkästä aikaa tarjottiin mahdollisuutta osallistua turnaukseen, naiset päättivät lähteä mukaan. Ensimmäisen kympin jälkeen he johtivat jo 5-1. Joukkueen huollosta vastasi Pirjo Humaloja. TURNAUKSESSA PELATTIIN kaksi 20 minuutin erää tehokkaalla peliajalla. Toisessa erässä alkoi tyttöjemmekin peli luistaa. Lisätietoja seuraavista kisoista Pohdin Urheilumuistiossa. SONJA KÄHKÖNEN Talvi-ikärit houkutti lapset ladulle Amppareille niukka tappio Ylivieskassa Pyhäjärven Pohdin jääkiekon edustusjoukkue pelasi runkosarjan viimeisen vierasottelunsa menneenä lauantaina Ylivieskan Populan vieraana. Kovaa kamppailua sijoituksista puolestaan kävivät Popula ja Ampparit viime viikonloppuna, sillä ennen peliä sarjakutonen Popula oli kaksi pistettä perässä sarjataulukossa Pohdin keltamustia. Minttu Ylikangas 4.18 6. Ensimmäisenä Pohtilaisia vastaan luisteli Sonkajärven joukkue. Kaksi muuta joukkuetta olivat KalSin Naiset ja IPK:n Kiekkonaiset. Erä kirjattiin 3-3, joten lopputulos, 8-4 IPK:laisten hyväksi, oli kuitenkin hieno suoritus. Pelin jälkeen tappio vähän harmitti, mutta ei auta kuin siirtää keskittyminen seuraavaan peliin. Pohti hyödynsi molemmat ylivoimansa tasoittaen ottelun ajassa 54:00. AMPPAREILLA ON runkosarjaa jäljellä kaksi peliä, jotka molemmat pelataan Inmet Areenalla. Sebastian Paavola 5.21 Tytöt 10 v 1. KOLMANTEEN ERÄÄN mentäessä alkoi ottelun tuomarikaksikko jakaa oikeutta myös kotijoukkueelle, kahden ensimmäisen erän aikana tilanteiden mennessä "läpi sormien". Aino Syyskorpi 5.00 2. Samuel Pennanen 3.17 2. Aleksi Halonen 5.38 4. Popula 6 – PyPo 5 Kiekkoladyt turnaushopealle Pojat 4 v 1. Ilo ei kestänyt lopulta kauaa, kun Popula onnistui hieromaan voittomaalin vain pari minuuttia Amppareiden tasoituksesta. Aleksi Ylikangas 1.23 Tytöt 4 v 1. päivä 2023 N:o 5. POHDIN PISTEMIEHET Ylivieskassa olivat Niklas Knuutinen (1+2), Joona Laitila (0+3), Leevi Tikka, Roni Tikkanen, Niilo Tikka, Antti Huotari (1+0), Jukka Kinnunen, Teemu Rantaniemi ja Jussi Tikanmäki (0+1). Itse onnistuin pelaamaan tasaisen pelin, vielä olisi pitänyt vain saada itsestä enemmän irti. Milena Laitinen 4.00 2. 13 POHJOISEN ALUEEN kolmosdivisioonassa on runkosarjaa jäljellä kahden viikonlopun verran, ja kaikki pudotuspelijoukkueet ovat selvillä. Honkavuoren laduilla hiihti torstai-iltana hymyssä suin peräti 33 lasta ja nuorta ensimmäisessä osakilpailussa perinteisellä hiihtotavalla. Pyhäjärven Sanomien kummipelaaja Leevi Tikka kommentoi pelitunnelmia. Pohti onnistui luomaan tarvittavat paikat tasoitukseen pariinkin otteeseen, mutta kotijoukkueen maalivahti Matias Eskola venyi molemmissa tilanteissa maagisiin pelastuksiin. Saga Paavola 0.55 2. Neela Kyllönen 3.07 4. Popula oli erän toisella puoliskolla kuitenkin todella tehokas erikoistilanteissa, tehden kahdella ylivoimallaan molemmilla maalin ja kolmannen vielä siirretyn rangaistuksen aikana. Ossi Rasila 3.34 2. MAALIS-HUHTIKUUN TAITTEESSA järjestetään Pyhäjärvellä vastaava turnaus, johon kutsutaan edellä mainitut joukkueet, ja ainakin IPK sinetöi tulonsa. Ensimmäinen erä oli kuitenkin Populan hallintaa, ja hieman onnekkaastikkin Pohti onnistui taistelemaan erän tasalukemissa 1–1. Eeli Nousiainen 3.18 3. TOISESSA OTTELUSSA kohtasivat KalSin Naiset ja IPK:n kiekkonaiset. Maalilla Veeti Huhtalalle 39 torjuntaa. Aaro Pikkarainen 8.56 Tytöt 6 v 1. Kiia Syyskorpi 7.08 Ensimmäisen osakilpailun tulokset Kuvagalleria verkossa! Kummipelaajan kommentti Liikkeellä Keskiviikko helmikuun 1. Turnaukseen osallistuivat maalivahdin lisäksi Henni Rönkä, Päivi Paananen, Marjo Lohvansuu, Veera Körkkö, Minttu Laitila, Tiina Tikka, Jonna Niskanen, Henriikka Rissanen, Suvi Törölä, Riikka Kinnunen ja Tea Jouhki. Peli oli tasaista vääntämistä, hallinta vaihteli puolin ja toisin. Ampparit joutui taipumaan luvuin 6–5 (1–1, 4–2, 1–2). Ensikerralla vuorossa on vapaa hiihto, ja viimeistä kilpailua lähdetään mittelöimään perinteisellä hiihtotavalla. Saimi Ryynänen 2.20 2. Isla Rasila 4.13 3. Joukkueessamme oli mukana paljon pelaajia, jotka eivät olleet osallistuneet aiemmin tällaisiin turnauksiin, ja ylipäänsä peleihin. Pohdin Ladyt ovat pelailleet nyt pari vuotta aktiivisemmin muutaman hiljaisen vuoden jälkeen. Vieraskynä, Eero Humaloja LASTEN JA nuorten Talviikärien ensimmäinen osakilpailu hiihdettiin tuttuun tapaan Honkavuoren laduilla 26. SONKAJÄRVEN TURNAUKSESSA Ladyt joutuivat, IPK:n kiekkonaisten tapaan, turvautumaan miespuoliseen maalivahtiin. Ensi lauantaina vieraaksi saapuu JHT Akatemia, joka on viisi pistettä Ampparien edellä ja runkosarjan päätöspeli on 11.2., kun Pohti pelaa jälleen Populaa vastaan. Seela Pikkarainen 4.39 4. Aada Nousiainen 4.52 5. Se oli säännöissäkin sallittu, sillä joukkueella ei ole naismaalivahtia. Elli Kumpumäki 1.47 Pojat 6 v 1. Talvi-ikärit hiihdetään kolmena peräkkäisenä torstaina kolmen kilpailun sarjana, joissa jokainen osallistuja palkitaan karkkipalkinnolla. Olihan kieltämättä maalivahdilamme Niko Heinosella hikinen iltapuhde tässä IPK ottelussa, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Vieraskynä, PT PYHÄJÄRVEN POHDIN naiskiekkoilijat osallistuivat sunnuntaina, lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen, Sonkajärvellä pidettyyn kolmen joukkueen turnaukseen. Sonkajärviset eivät vielä tienneet saavatko joukkuetta, mutta katsellaan Pohjanmaalta päin sitten joukkue. Vaikka pelattiinkin kahdella kentällisellä, silti peli kulki nousujohteisesti. Toinen erä olikin sitten PyPo-Ladyjen näytöstä, erä kirjattiin numeroin 6–0, joten loppunumerot olivat 8-1. Aino Kuonanoja 2.56 3. Alku oli tosi tiukkaa vääntämistä, KalSin johtaessa erää lähes loppuun saakka 0–1. Nella Leppänen 3.59 5. Populalle lopulta täysi pistepotti ja pisteellä ohi sarjataulukossa Amppareista. tammikuuta. Erän loppupuolella Ladyt saivat juonen päästä kiinni ja erä päättyi 2–1 Pohdille. Jäävuoro onkin jaettu niin sanottujen "köpökiekkoilijoiden" kanssa, että saataisiin pelit aikaiseksi. Isla Hellen 6.25 7. Hyväthän ne fiilikset oli, kun taas pääsi pelaamaan. Kirsti Ryynänen 5.32 Tytöt 12 v 1. POHTI HÄVISI kauden alussa ensimmäisen vierailunsa Ylivieskassa rumasti 11–3, mutta oli tällä kertaa paljon paremmin ottelussa mukana. LEIKKIMIELISILLÄ TALVI-IKÄREILLÄ halutaan innostaa lapsia ja nuoria hiihdon, liikkumisen ja ulkoilun pariin. Saku Halonen 5.08 3
Kotisivut: www elakeliitto.fi /pyhajarvi Seniorit Ke 1.2. Lisätietoja antavat: Pyhäjärve Sanoma o pyhäjärvine yrity . Hän kertoo työkentästään sekä vapaaehtoistoiminnastaan mm. Metsästyskorttien ja valtakirjojen tarkastus alkaa klo 18.30. klo 18.30 Honkavuorella. Biljardikerho ti ja pe klo 8-12 Asematien nuorisotila Lentopallopiiri maanantaisin klo 16.30 Ikosen koulu Keilailupiiri torstaisin keilahallilla, vuorot 12-13 ja 13-14 Bocciapiiri lauantaisin klo 9.30 keskuskoulun liikuntasali Digitutor, ohjausta tabletin ja tietokoneen käytössä keskiviikkoisin klo 13, kohtaamispaikka Potilaspolku 1. Osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineisto, johon ympäristövaikutusten arviointiselostus on liitetty, on nähtävillä kuulemista varten 1.2 – 29.3.2023 välisenä aikana seuraavissa paikoissa ja internetsivuilla: · Pyhäjärven ja Haapajärven kaupunkien virallisilla ilmoitustauluilla ja kirjastoissa · Pyhäjärven kaupungin verkkosivuilla osoitteessa https://pyhajarvi. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus toimii menettelyssä YVA-lain tarkoittamana yhteysviranomaisena, jolle Pyhäjärven kaupunki toimittaa saadut mielipiteet ja lausunnot. klo 18.30, Ollintie 17, Woltin liikekeskus. Nähtävillä olevista asiakirjoista voi esittää mielipiteitä nähtävilläoloaikana. Tilaisuuteen voi lähettää kysymyksiä etukäteen kaavoituksen projektipäällikkö Iris Bromanille sähköpostiosoitteeseen iris.broman@ramboll. Nuorisotiloissa yhdistyksen kevätkokous. 14 Elä unoha näitä Urheilumuisti Pohdin Pyhäjärven Pohdin johtokunnan järjestäytymiskokous TI 7.2. 040 705 3738 FYSIOTERAPIA • Fysioterapia • Hieronnat • Veteraanikuntoutus • Kotikäynnit Ollintie 16 86800 PYHÄSALMI p.040-576 3566 JOHANNAN LIIKUNTA ja LIHASHUOLTO Liiku a inen h ra us. Hankevastaava: YIT Suomi Oy Panuntie 11, PL 36, 00620 Helsinki Jarno Hautamäki, Projektipäällikkö p. Vinkkaa meille! Laita sähköpostia: toimitus@ pyhajarvensanomat.. Yhteysviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan ELY-Keskus Luonto ja alueidenkäyttö -yksikkö Veteraanikatu 1 / PL 86, 90101 Oulu Minna Takalo, Ylitarkastaja, YVA-päällikkö p. Tila tästä paikkakunna uutise ! p. /murtomaki2tuulivoimayva. Kerho keskiviikkona 8.2. Kokouksia Pyhäjärven riistanhoitoyhdistyksen vuosikokous pidetään ma 13.2.2023 klo 19.00 Hiisituvalla. 044 4457 684 sami.laukkanen@pyhajarvi. Pitovoitelupalvelu. Tuulivoimaloiden rakentaminen edellyttää tuulivoimaosayleiskaavan laatimista. Klo 11 hartaushetki, jonka jälkeen palopäällikkö Matti Lehtinen Pohteen pelastustoimesta kertoo kodin paloturvallisuudesta. 040 511 4488. Perusteltu päätelmä tulee olemaan saatavilla ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto. Hiihtotapa perinteinen. Vauhaus-kokoustila. Pienpetokilpailun saaliit Heikille, p. klo 13.00 Kahvila Karnevaalissa ystävänpäivän merkeissä yhteislaulua ”Mistä tunnet Sä ystävän” Kahvitarjoilu ja arvontaa. Jäsenmaksuja voi maksaa käteisellä. SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS HIIDEN-ORAVASSA 11.2.23 klo 12.00 TERVETULOA! KUULUTUS Murtomäki 2 tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos ja ympäristövaikutusten arviointi-selostus nähtäville YIT Suomi Oy suunnittelee noin 2 270 hehtaarin laajuista tuulivoimapuistoa Pyhäjärven Murtomäen alueelle. Lisäksi alueelle suunnitellaan pinta-alaltaan noin 140 hehtaarin kokoista aurinkovoima-aluetta. / /murtomäki-2-tuulivoiman-osayleis-kaava · Ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto. ukrainalaisten sotapakolaisten tarvitsemasta avusta. Ti 14.2. Muistilist Pyhäjärven Yrittäjät ry Tervetuloa mukaan yhdistykseen ja sen toimintaan! Liity yrittäjien yhteiseen wa ryhmään! Lisätietoja Anu Mustaparta 0447229076, Maarit Halonen 0442915554, Raija Leppäharju 0400280790 Pyhäjärven Kohtaamispaikka Lauluryhmä joka maanantai klo 13.30 ATK-tuki keskiviikkoisin klo 13 Yhdessä olon kerho kokoontuu joka toinen tiistai klo 11, kaikille avoin Kirjaston palvelupiste toimii edelleen Kerhotila ukrainalaisille joka torstai klo 13 Käytettävissä kangaspuut, ompelukone ja nettiyhteys Pyhäjärven Eläkeläiset Ti klo 14.16.00 pelataan Heimolassa shakkia ja korttipelejä. Ke, eli tänään johtokunnan kuukausikokous klo 10.00 Heimolassa. Yhteysviranomainen ottaa mielipiteet ja lausunnot huomioon antaessaan perustellun päätelmän hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Pyhäjärven kaupunginhallitus hyväksyi YIT Suomi Oy:n Murtomäki 2 -tuulivoimahankkeen kaavoitusaloitteen kokouksessaan 12.4.2021 § 93. tai postiosoitteeseen Pyhäjärven kaupunki, Ollintie 26 86800 Pyhäsalmi. Tilaisuuden seuraamislinkki tulee saataville kunnan verkkosivuille https://pyhajarvi. Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry. Uusille hiihtäjille ennakkoilmoittautuminen (lapsen nimi ja syntymävuosi) tekstiviestillä tai sähköpostilla, p. 040 548 6527, sähköposti: tarmo.lipsonen@windowslive.com. To Kerhoa ei ole pelataan vain biljardia, klo 8.-11.00. 040 8673936 johanna.korkiakoski@ramboll. Tuulipuisto ja aurinkovoimalat liitetään kantaverkkoon joko rakentamalla kaava-alueen rajalta noin 1–2 km pitkä maakaapeli pohjoiseen Elenian 110 kV voimajohtoon tai rakentamalla noin 25–30 km pituinen 110 tai 400 kV voimajohto Fingridin Haapajärven Pysäysperän sähköasemalle. /murtomaki2tuulivoimayva. TERVETULOA! METSÄSTYSSEURA HIIDENMIEHET RY. Pakkasraja -15 C. 86800 Pyhäsalmi. Perusteltu päätelmä annetaan hankkeesta vastaavalle kahden kuukauden kuluessa lausuntojen antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä. Konsultti: Ramboll Finland Oy Kiviharjunlenkki 1 A, 90220 Oulu Kaava-asiakirjat: Iris Broman p.040 8406022 iris.broman@ramboll. Tervetuloa laulamaan! Ke 15.3. Osayleiskaava laaditaan Maankäyttöja rakennuslain 77 a §:n mukaisena, jolloin sitä voidaan suoraan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. klo 11-13.00 vieraanamme nuorisotiloissa etsivä nuorisotyöntekijä Virve Toivanen. Ympäristövaikutusten arviointimenettely: Johanna Korkiakoski p. Aloitetaan kahvittelulla klo 11.00. seurakuntakeskuksessa. . / /murtomäki-2-tuulivoiman-osayleiskaava sekä hankkeen YVA-menettelyä koskevalle verkkosivulle www.ymparisto. Kaavoittaja ja menettelyvastaava: Pyhäjärven kaupunki Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi Sami Laukkanen, Tekninen johtaja p. Ke klo 13.14.00 keilataan. Sarjat 4–14 v (Tarvittaessa 16v). Hankkeen edellyttämä kaavoitus sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) toteutetaan YVA-lain (252/2017) mahdollistamana yhteismenettelynä (YVAL 5 §), jolloin hankkeen ympäristövaikutukset arvioi-daan kaavoituksen yhteydessä (MRL 9 §). Suvi Ruotoistenmäen liikuntatuokio klo 10, kahvit 10.30. Kokous klo 12.00 Biljardia nuorisotiloissa keskiviikkoisin klo 11.00-13.00. päivä 2023 N:o 5. Tavoitteena on mahdollistaa enintään 17 kokonaiskorkeudeltaan enintään 280 metriä korkean tuulivoimalan rakentaminen. Tilaisuus järjestetään niin, että sitä on mahdollista seurata suorana lähetyksenä etäyhteydellä tai osallistuen paikan päällä Pyhäjärven kaupungintalon valtuustosalissa. 050 5934824, vaihde 0295 038134 minna.takalo@ely-keskus. Pyhäjärven kaupungin tekninen lautakunta päätti 17.1.2023 § 8 asettaa Murtomäki 2 tuulivoimapuiston osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineiston (osayleiskaavaluonnoksen) liitteineen MRL 62 §:n, YVAL 20 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville 1.2 – 29.3.2023 väliseksi ajaksi. Mielipiteet tulee toimittaa 29.3.2023 mennessä joko sähköisesti osoitteeseen pyhajarvi@pyhajarvi. Keskiviikko helmikuun 1. Lasten Talvi-ikärit to 2.2. 040 8690985 jarno.hautamaki@yit. Tervetuloa! Linja-auto talvikauden taittajaisiin ma 13.2., uimahalli klo 12.30, rautatieasema 12.35, Ruotanen 12.45, josta edelleen Kuopioon. /murtomaki2tuulivoimayva Osayleiskaavaa ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään 1.3.2023 klo 17. Kaavoituksen vireilletulosta päätettiin Pyhäjärven kaupunginvaltuustossa 19.4.2021 § 19. 044 976 4602 ja kennelkilpailun Hannulle p
041 310 9778 Toimistonhoitaja/ toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 (ark. Soita 040 772 0231 • Henkilöautojen ja raskaankaluston rengastyöt ja -myynti • Kausisäilytys Niilontie 9, 86800 Pyhäsalmi p. 08 782 100 Matias Toivonen juhamatic oy juhamatic oy puh. 040 544 6338 Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. 08-780 980 www.pyhasalmenfysio-sport.com Jalkahoitaja Marita Junno Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju 044 979 2865 Woltin Hoitola Woltin Hoitola • Hieronnat • Kulmien ja ripsien kestovärjäykset ja ripsien kestotaivutukset. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. 9-13) teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Sonja Kähkönen 040 169 7350 sonja.kahkonen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Huom! Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. 0500 6425 17 Olisiko tässä paikka sinun ilmoituksellesi. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. kuljetukset • kolariym. 9-13) ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Jaana Koski 040 736 6098 jaana.koski@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,25 e 1,55 e Muut sivut 1,00 e 1,24 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,46 e 0,57 e Perheilmoitukset (maks. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Ollintie 9, p. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 040 772 0231 Toimisto avoinna KE-PE 9-13 (MA-TI ovet ovat suljettuna, keskitymme viikon lehden kasaamiseen) Keskiviikko helmikuun 1. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. Saastamoinen P. • Jalkojen hoidot (Myös kotikäynnit) • Omahoitotuotteet 040 590 6695 Ollintie 17, Pyhäsalmi Kaikki LVI -työt ja tarvikkeet •Maaja ilmavesilämpöpumput •Ilmalämpöpumput 017 752667 0400 178964 LVI-KAINULAINEN OY SOITA! Haapajärvi – Haapavesi – Kärsämäki – Pyhäjärvi Asiantuntevaa lakipalvelua perheja perintöasiat kauppakirjojen laadinta kaupanvahvistukset lainhuutoja kiinnitystoimeksiannot HENKILÖASIAKKAIDEN LAKIPALVELUT HAAPAJÄRVI lakiasiantuntija Sari Kaattari 010 257 6532 HAAPAVESI pankkilakimies Anneli Aatamila 010 257 6533 PYHÄJÄRVI, KÄRSÄMÄKI pankkilakimies Tiina Klemetti 010 257 6573 KANNUS Hannele Nissilä 010 257 6519 Sähköasennus Risto Laitila p. 017 303 426 llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitukset Minna Montonen Myyntipäällikkö 040 772 0231 (ark. • Avoinna: ma-pe 8 -17, la-su suljettu puhelun hinta 1,25 €/puh +1,00 €/min +pvm PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Tietokoneet *huollot (kaikki merkit) *Älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset Pyhäjärven veneilykarttapalapelit !!!!! Pyhäjärven veneilykarttapalapelit !!!!! *jopa 90x60cm (taulu) alk . 15 Elä unoha näitä Parraat palavelut 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. päivä 2023 N:o 5. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. 30 ,Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntosali-ravintovalmentaja, PT, Marjut Ruotanen • FYSIOTERAPIA • HIERONNAT • AKUPUNKTIO • KINESIOTEIPPAUS • KUNTOSALI • SPINNING • KUNTOSALIVALMENNUS • RAVINTOVALMENNUS • PT-PALVELUT Laguksentie 1, p. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. klo 8–16, p. 0100 3020 Kelan tilaus 0800 93377 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Varhaisjakelupäivystys: Ark. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus
pantin 0,40 COCA-COLA ZERO SUGAR, FANTA SOKERITON, SPRITE SOKERITON Virvoitusjuomat 1,5 l pl(1,06/l) Sis. Koneellinen kuivaushuone. (Hinta merkkimäärän mukaan). Soita 050-564 2393/Leena Torstaina klo 13 Pyhäsalmen torilla VARPAISJÄRVEN KALAPISTEEN kalaherkut ja mykykeittoa p. Kaupoista, joissa on paistopiste Suomalainen tulppaani 10 kpl 9 00 2 NIPPUA/ 2 NIPPUA Yksittäin 4,90 nippu Vanilja kermajäätelö 1 l (1,00/l) 2 00 2 PKT -25 % Plussa-etu Ilman Plussa-korttia 1,35 pkt (1,35/l) 2 PKT 1 99 PL -27-35 % Plussa-etu Ilman Plussa-korttia/ 2,59-2,85 pl (1,46-1,63/l) Sis. 16 Elä unoha näitä Torilla VITOSEN PÄIVÄT! TRO GRI UO T TO 2.2. 050 3818 559 Tervetuloa Järjestötapaamiseen Maanantaina 6.2.2023 klo 17.30 kaupungintalon valtuustosaliin (Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi) Katso illan ohjelma kaupungin nettisivuilta, tapahtumakalenterista.Kahvitarjoilu. Hyvät varastotilat. JHT Ak Ampparit iskee! Ampparit iskee! La 4.2. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaPYHÄSALMEN METALLIJA KAIVOSTYÖVÄEN AO. /rivi-ilmoitus/ Klikkaa koodilla H elmikuussa tapahtuu! Merkkaa kalenteriin! 9.2. Asunnossa mm. Akkuja moottorikaira sallittu kaikilla.) Tiekunnan apuna tieisännöitsijä! • tieyksiköinnin laadinta ja ylläpito • tiekuntien hallinto • tiemaksujen laskutus • kirjanpito • tiekokoukset • avustusten haku • perusparannushankkeet Tieisännöitsijä Anne Viander p. ERÄ KALAONNI Savustettu kokonainen kirjolohi Vakuumipakattu, Suomi Rajoitus 2 kalaa/talous K-MENU Päärynä 1 kg (0,99/kg) Alankomaat Rapea pikkusalaatti 200 g (4,95/kg) Espanja 9 95 KG 3 99 RS 4 99 RS 99 RS 99 PS SNELLMAN Maatiaispossun ohuet kasslerpihvit 500 g (9,98/kg) ERÄ ELONEN Runebergin torttu 2 kpl/160 g (24,94/kg) Ilman Plussa-korttia/ 6,29 rs (12,58/kg) -20 % Plussa-etu Appelsiini 1,5 kg (1,19/kg) Espanja Tumma rypäle 500 g (3,98/kg) Namibia, Etelä-Afrikka 1 79 PS 1 99 RS Pehmopalat 430-450 g (6,64-6,95/kg) 2 99 KPL Ilman Plussa-korttia/ 3,99 kpl (8,87-9,28/kg) -25 % Plussa-etu Voimassa 2.-5.2. klo 11.30Iso lihapiirakka 2 nakkia 5 € TORIGRILLI PYHÄSALMI 040 325 9934 PE 3.2. Leskeläntiellä vapaana kaukolämpöön liitetty VIIHTYISÄ KOLMIO 69,5 m 2 omalla pihalla. (Eläkeläiset saa käyttää potkuria. 044 579 1420 (iltaisin) anne.viander@gmail.com Pihtipudas Ota yhtey ä, laitetaan tieasiat kuntoon! Lukijan rivit Ilmoituspalsta yksityisille & yhdistyksille. tiistaina vietetään Ystävänpäiväkarkeloita Koko päivän kovat tarjoukset!!! 15-18 Lankapaku parkkeeraa liikkeen eteen, laaja valikoima erilaisia lankoja! 16-19 Kauneushoitola Joikusta Jonna värjää kulmia ystävänpäivähintaan! Nämä loppuu aina, hae siis omasi nopeasti! Uudet todella suositut kuosilliset puserot! Lyhyellä sekä vajaamittaisella hihalla. Suurin kala palkitaan joka kisassa. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. klo 11.30 Isot ranskalaiset 5€ Ann oks et m aus tein een tai ilm an. Sarjan ensimmäinen kilpailu sunnuntaina 12.2.2023 klo. 041 533 0920/ Ilkka Jouhki ENNUSTUSPALVELUA Tulkitsen korteista tulevia vuosien kokemuksella. pantin0,40 Fanta Vadelma sokeriton vain K-kaupoista/ Avoinna MA-LA 7-21 SU 9-21 K-Market Pyhäjärvi 08 7727800 arto.makimartti@k-market.com Lounaslistat sekä Mainari Takeawayn ruokalistat löydät K-Ruoka.fi! www.k-ruoka.fi/kauppa/k-market-pyhajarvi/ruokalistat Keskiviikko helmikuun 1. torstaina rintaliiviedustaja 10-17! 14.2. klo 10.30 Retro Porilainen 5€ SU 5.2. täyskaakeloitu wc/kph. jäsenten pilkkikunkku ratkotaan tänä vuonna sarjakilpailulla, kaksi jäältä ja viimeinen kolmas kilpailu kesällä laiturilta. Pyhäjärven kaupunki / Hyvinvointipalvelut www.pohtihockey.net Huom! Lipunmyynnissä Käteismaksu L 3,/ 6,Kalajoki vs. Jätä ilmoitus osoitteessa: pyhajarvensanomat.fi/rivi-ilmoitus/ Vuokrataan Sekalaisia Myydään tai vuokrataan KAKSIO rivitalosta Pyhäsalmessa (Opintie) Kunto hyvä, oma sauna. klo 13-15.30 PYHÄSALMEN TORILLA Puh. 25-35€ TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 2.-5.2.2023 ELLEI TOISIN MAINITA. Hinta €21500/tarjous tai €550/kk Lisätietoja 040 6651 900 PELOTTAAKO SÄHKÖLASKU. 8-14, lähtö Ikosen kalasatamasta. päivä 2023 N:o 5. PILKKIKISAT Pyhäsalmen metallija kaivostyöväen ao. OSTOSKORI Voimassa 2.-4.2. klo 10.30Isot makkaraperunat 5€ LA 4.2. To 2.2. klo 16 Terv etu loa! Pyhäsalmi Mine Jät iv -ilmoitukses käteväst verkkosivujemm kautt ! ta näppäil osoitteesee pyhajarvensanomat