>> 2. >> 10
Pauha-Matti ja
Ruukin Patruuna
Takana on valintojen
viikonloppu. Pyhäjoki
8-vuotias Saana
Kastelli tulkitsi
Kesäillan valssin
kotiseutupäivillä. HEINÄKUUTA 2013
NRO 127
IRTONUMERO 2 e
Juulia Lahnaoja
Merijalkapallo
Ainutlaatuinen ottelu
Merijalkapallo: Tie maailmanmestaruuteen oli perin märkä. Ensin kastuivat pelihousut, eikä pelipaitakaan lopulta kuivana pysynyt. >> 6, 9
Intressit
vastakkain
Morenian aie nostaa
10 miljoonaa kuutiota
hiekkaa meren pohjasta
Yppärin edustalta
nostattaa niskakarvoja
paikallisissa kalastajissa.
Kyse on suurista rahoista.
>> 4
Pääkirjoitus: Jopa kuudennes työntekijöistä pelkää potkuja. Tekevät
miehet saivat tunnustusta.
Pyhäjoella Pauha-Matiksi
valittiin Jaakko Jukkola,
Siikajoella Ruukin Patruunaksi Juha Korkala. >> 6
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Jalkapallo
As Moon
maalasi
tusinan täyteen.
>>12
MAANANTAI 8
Istuin juhannusaattona Oulun kesäteatterissa katsomassa Sari
Ohinmaan ohjaamaa näytelmää Pokka pitää. Hyvät naurut hersyivät kesäillassa.
Toinen tämän kesän taattua tasoa edustava kesänäytelmä oli Tuusulan kesäteatterissa esitetty Nummisuutarit. Onnettoman kosioreissun jälkeinen kotiinpaluu kaikkine kommervenkkeineen saa katsojan myötäelämään Esko-poloisen
kohtalon. Tällä
on puhdasta ja siistiä. Yleisradion uutinen kertoo,
että Suomessa on kehitetty laitteisto,
jolla sian lannasta ja virtsasta tullut
liete muunnetaan lähes hajuttomiin
osiin. Monien suomalaisten
kesään ne kuuluvat yhtä saumattomasti kuin kesä ja kärpäset tai sauna ja juhannus. Sen
verran taajaan on eri alojen yt-neuvotteluista
ja irtisanomisista jouduttu uutisoimaan.
Näyttää myös siltä, että epävarmuudelle on
katetta: työttömyysaste keikkuu 10 prosentissa ja hallituksen kaksi vuotta sitten asettama
viiden prosentin työttömyysastetavoite on
karkaamassa.
Työ käy raskaaksi, jos sen pysyvyydestä
joutuu koko ajan kantamaan huolta. Työnantajien kannattaakin kuulostella herkällä korvalla työntekijöiden tunnelmia. Helsingin
Sanomat teetti kesäkuussa TNS Gallupilla kyselyn, jonka mukaan jopa kuudennes työntekijöistä pelkää potkuja.
Yhdeksän prosenttia työntekijöistä sanoo pelkäävänsä, että saa potkut milloin tahansa lähitulevaisuudessa.
Toimihenkilöt näyttävät olevan työssään
hieman levollisemmalla mielellä, sillä niin
alemmista kuin ylemmistä toimihenkilöistä
vain kuusi prosenttia pelkää potkuja lähitulevaisuudessa. Rauhallinen, kun me ei tultu
varsinaisesti tekemään mitään. Esko jää kotikonnuilleen ja vannoo, ettei hän nai
ikinä! Hän tietää jo naiset...
Tässä vain pari otosta runsaasta kesän kulttuuritarjonnasta. Kalasatamasta käydään
ostamassa maustettua silakkaa kotiin
vietäväksi.
Ole Backlund,
Kokkola
Oikein hyvä paikka. Voi
vain ihmetellä, miten vanhahtavalla ja runollisella Kiven
kielellä esitetty tuttu teos sai näytelmän tuntumaan ikituoreelta. Myös replikointi ja painotukset kuulostivat hienostelua tavoittelevan
Hyacinthin puheelta.
A
Kesän vakiojuttuja
ovat kesäteatterit.
Kun Hyacinth joutui näytelmäharjoituksissa esiintymään kokkina raskaine työjalkineineen, muuttui Hyacinthin olemus roolinsa mukaisesti. Ja näytelmä
kesti odotukset. Pokka piti silloinkin . Sitoutunut ja luottavainen työntekijä on
pitkällä tähtäimellä yrityksen etu.
Päivän positiivisin
Kuulostaa mätäkuun jutulta, mutta
totta se on: Hajuton sianlanta on
keksitty. Epävarmuus tuskin kovin monia lietsoo huippusuorituksiin. Täällä on hyvät pyörätiet, joita pitkin pääsee kaupunkiin ja pois.
Emme tule metelin vaan rauhan perässä.
Vanha kaupunki oli todella hieno ja uudestaan tullaan varmasti.
Paavo Kontio,
Haukipudas. Pääasia, ettei jää neljän
seinän sisälle löhöilemään ja miettimään, miten ajan saisi
kulumaan ja suremaan sitä, että kohta se syksykin tulee.
I
so osa suomalaisista on epävarmoja
työpaikkansa pysyvyydestä. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. heinäkuuta 2013
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 8.7.2013
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Anja Kaartinen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja
Kesän
kohokohdat
Epävarmuus syö
työpaikoilla
M
eillä suomalaisilla on taipumus ladata kesään kosolti toiveita ja odotuksia. Raahe on kiva kaupunki ja täällä kyllä viihtyy oikein
hyvin.
Jorje Metsola,
Kaarina
Raahe on viihtyisä pikkukaupunki. olihan hän nahkasuutari eikä Eskon syvästi halveksima puusuutari.
Laulut ja tanssit toivat näytelmään keveyttä ja kauneutta.
Ja ne ikimuistettavat Eskon viisaudet: pitäähän omaa asiaa
koskevassa asiakirjassa olla Eskon puumerkki. Ilmetty Hyacinth purjehti näyttämölle aivan tv-sarjan Hyacinthin näköisenä ja oloisena. Meille
kelpaa hiljaisuus. Ylihärmäläisen Pellon Group
Oy:n Juha Takala haistatti Seinäjoen
Farmari-maatalousnäyttelyssä lietteen
nestettä ja kuiva-ainetta tasavallan
presidentti Sauli Niinistölle.
Gallup: Millainen kesäkaupunki Raahe on matkailijan silmin?
Toista kertaa peräkkäin ollaan täällä.
Olemme matkalla Ylläkselle, mutta pysähdyttiin taas katselemaan. pitihän ?luonnonlahjakkuuden uhrautua taiteen alttarille?.
Muut roolisuoritukset ja koko miljöö kuvastivat hyvin tvsarjassa nähtyä taattua tasoa. Kannattaa käydä akkujaan lataamassa juuri siellä,
missä tuntee parhaiten viihtyvänsä. Kokkolasta tulleelle vanha kaupunki on tutun näköinen, toki
kauppoja siellä voisi olla huomattavasti
enemmän.
Kristina Backlund,
Kokkola
Hieno paikka. Joskus ne toteutuvat, joskus eivät.
Eräitä kesän vakiojuttuja ovat
kesäteatterit. Alemmista toimihenkilöistä peräti 70 prosenttia ei pidä lainkaan todennäköisenä, että saisi jossain vaiheessa potkut
työstään.
Vaikka kyselytutkimuksen tuloksille ei ole
vertailukohtaa aiemmista tutkimuksista, voi
hyvin olettaa, että ihmisten epävarmuus työpaikoistaan on kasvanut viime vuosina. Nummisuutarin Esko esiintyi risaisessa nahkatakissa
Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Vastaus Pirjo JärveläSiuvatille kotiseutumuseosta
MIELIPIDE Saloisten koti-
seutu- ja museoyhdistys lahjoitti Saloisten kotiseutumuseon Arkkukarissa Raahen
kaupungille vuonna 1992.
Rautaruukki oli aikoinaan tukenut kotiseutumuseon rakennus- ja korjaustoimia niin
miestyövoimalla kuin materiaaleillakin. Hätäapukorjaukset pitäisi voida
unohtaa ja siirtyä säännölliseen museorakennusten hoitotyöhön, mutta se vaatisi
pysyvän lisän museon budjettiin. Se, mitä Pattijoen kunta oli aikoinaan satsannut Ojalaan, ei näkynyt
Raahen museon budjetissa
vuoden 2003 alussa, kun uusi
Raahe syntyi.
Arkkukarin ja Ojalan kotiseutumuseoiden pääsymaksut poistettiin vuonna 2008,
koska lipputulot olivat kovin
vähäisiä. Sen jälkeen
ei Raahen museotoimella ole
ollut taloudellisia resursseja
palkata kesätyöntekijää näihin museoihin. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
Pirjo Jarvela- Siuvatin kuvaus juhlasta Saloisten kotiseutumuseolla on valaiseva esimerkki, miten nykyiset päättäjät suhtautuvat maaseutuun. Kiitos
kaikille mukana olleille!
Erityiskiitos Kati Airosmaalle ja soittajapojille sekä
Pauli Ylitalolle ja Kari Karjalaiselle.
Kuutin väki toivottaa mukavaa ja iloista kesää!
Raahen alueella viime päivinä liikkuneille puolalaisille kuuromykille kaupustelijoille voisi tehdä kuuloja kuullunymmärtämistestin karjaisemalla selän takana POLIISI. Uusi aika ja uudet vaatimukset karsivat kotiseutuhengen terästehtaasta. Tänä kesänä on
jouduttu tekemään lisää näitä hätäapukorjauksia.
Riukuaidan kunto on ollut
murheenaihe jo pitemmän
aikaa, mutta kaikki korjaustyöt vaativat materiaaleja ja
tekijöitä. Tätä
nykyä Raahen museotoimen
budjetista ei voi irrottaa rahaa noihin korjauksiin. Arkkukarin museon alueella teh-
tiin talkootöitä takavuosina
mm. Keneltä sellainen on
kadonnut?
KIITOKSIA Pilvinen per-
jantai toi sydämiimme auringon. tavarat palautettaisiin
muutenkin kiireisten Pekanpäivien aikaan museorakennuksiin vain juhlan ajaksi.
Kesän 2012 aikana Arkkukarin museoalueella kävi
vandaaleja rikkomassa ikkunoita, esineistöä ja osin rakennuksiakin. Arkkukarin kotiseutumuseon
alueella on edelleen vietetty
perinteinen Pekanpäivien
juhla vuosittain. Viime vuosina juhlan osallistujamäärä on
pienentynyt, oletettavasti
siksi, että vanhastaan tilaisuuteen osallistuneet ovat
ikääntyneet eikä nuorempi
polvi tunne tapahtumaa
omakseen
Arkkukarin kotiseutumuseo ja Ojalan kotiseutumuseo
Pattijoella ovat olleet viimeksi vuonna 2008 kesäkauden
avoinna yleisölle. Henkilöstöja taloudelliset resurssit pysyivät samana. Ja toi
valk muoviamppelin, jossa
on punavalkoisia petunioita. Kustannuksiin
osallistui kotiseutuyhdistys
Raahe-seura.
Kuten tuo venesuojan katto kertoo, museorakennuksiin pitäisi tehdä huolto- ja
korjaustöitä jatkuvasti. Reaktiosta
voi päätellä kuurouden tilan.
Toimintakeskus Kuutissa oli Pekanpäivien aikaan pihatapahtuma, mistä Kuutin väki kiittää kaikkia osallistuneita.
LukijakuvaT
Raahen tuulipuistossa oli juhannusaatona hiljaista,koska oli tuuleton ilta!!
Kuva: Jorma Leinonen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Arkisto
Merinätkelmä Taskun saarella. heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Ainoastaan valtakunnallisestikin merkittävä Pakkahuoneen museo on ollut myös
kesäisin auki. toimintaan, ei
tuosta avustuksesta siirtynyt
penniäkään museotoimen
budjettiin, vaikka sitä perustellusti anottiin.
Aikaa myöten myös Ojalan
kotiseutumuseo Pattijoella
on siirtynyt Raahen museo-
toimen haltuun. Tulojen tilittämiskustannukset tulivat suuremmiksi kuin nuo minimaaliset tulot. Kotiseutu- ja museoyhdistyksen aktiiviset toimijat kokivat yhdistyksen omat resurssit riittämättömiksi. Ojalan museo
on kyllä ollut avoinna Pattijokipäivien aikaan sekä usein
myös muutaman päivän sen
jälkeen Pattijoen kotiseutuyhdistyksen talkoovoimin.
Silloin kun museo oli kesäisin auki, tekstiilit ja paperitavara tuotiin kesän tullen
museorakennuksiin ja syksyllä vietiin talviteloille.
Tekstiilit ja esim. Laulua, soittoa, iloisia
kasvoja, yhdessäoloa, niistä
oli Kuutin päivä tehty. Haapajoki-Arkkukari
-kyläyhdistyksen kanssa.
Talkoilla korjattiin nyt puhki
mennyt venesuojan katto,
Mutalan pirttiin tehtiin uusi
pärekatto ja tuulimyllyn jalka
korjattiin. Henkilöstöresurssimme eivät riitä siihen, että
k.o. Kuva: Pauli Alasaarela. Kun
maaseutua valjastetaan
teollisuus- ja voimalaitosalueeksi, ei silloin paljon
kiinnosta kotiseutumuseot, raviradat, kyläkoulut,
eika edes tuhansia vuosia
vanhat jätinkirkotkaan.
Äänekkäät ydinvoimalan
kannattajat ovat nyt hissukseen. Arveltiin, että Raahen museotoimen huomassa kotiseutumuseon tulevaisuus olisi turvattu. Ikkunoihin
laitettiin vanerit estämään lisätuhoja. Vuosittain Arkkukarin museossa kävi 200?
300 henkeä, joista osa syksyllä käyneitä koululaisia ja
100?150 henkeä Pekanpäivien juhlahetken aikaan. Vaikka yhdistys sai aikoinaan Raahen kaupungilta
vuosittain avustusta museon
ylläpitoon ym. Esiin kaivettiin ja
pystyyn nostettiin 60-luvun vasemmistolaiset liputtamaan venäläiselleRosatomille. Myös muiden
museoiden kesäisiä aukioloaikoja on supistettu tai ne on
pidetty kokonaan kiinni. Tuolloin ei arvattu, että
varastoinnista tulisi pitkäaikainen. Kierät kiemurat politikoinnissa.
Kylla AO 200 sahaa omaa
oksa kieltämällä ylityöt.
Kohta korjaama ulkoistetaan. Kyse ei ole suurista
summista.
Parempia aikoja odottaen
Eija Turunen
museonjohtaja
Raahen museo
Kiitokset
Kuutilta
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Halukkuutta talkootöihin on, suurin ongelma asiassa on rahoitus. Arkkukarin
museon rakennuksista vietiin syksyllä 2008 kaikki herkät tekstiili- ja paperitavara
lämpimien varastojen suojiin. valokuvat
menisivät tärviölle kylmissä
rakennuksissa. Ihan hiekkalaatikkohommaa koko touhu!
Kuka varasti la vastaisena
yönä Kauppakadulta valk
koriamppelin, jossa on keltaisia orvokkeja. Maanantaina 8
Greenpeace otti asiaan
kantaa, kun uutinen Hanhikivelle ydinvoimalaa suunnittelevan Fennovoiman ja
venäläisen Rosatomin kanssa tuli julki.
Greenpeacen mukaan eduskunnan heinäkuussa 2010
antama periaatepäätös ei ole
enää voimassa, koska reaktorityyppi on Rosatomin mukaan tulon jälkeen vaihtunut.
??Suomeen tarvitaan kotimaista uusiutuvaa energiaa.
Ydinvoima on edelleen vaarallinen vaihtoehto, eikä Rosatomin mukaan tulo Suomeen rakennettavan ydinvoimalan omistajaksi tee sitä
turvalliseksi, sanoo Greenpeacen viestintäpäällikkö Juha Aromaa.
Greenpeacen mukaan
eduskunnan 1. Sitä
voidaan myös nostaa lautalla
olevalla kauharuoppaajalla.
Hiekka kuljetetaan proomuilla satamiin ja edelleen
käytettäväksi rakentamiseen
ja betoniteollisuuteen.
Toistaiseksi Yppärin edustalla on kaikki ennallaan. Suomen on ymmärrettävä, että tulevaisuuden
energia on puhdasta kotimaista uusiutuvaa energiaa,
Aromaa vaatii.
Jos Morenia Oy alkaa ottaa maa-ainesta merenpohjasta Yppärin edustalta Pyhäjoella, tahtovat ammatti
Vuosien mittaan maksut nousisivat yli miljoonaan euroon.
Kiukaalla
olleet
muovit
paloivat
kerrostalon
saunassa
sai palon nopeasti sammumaan.
Palo säikäytti kerrostalon
asukkaita, sillä savua kulkeutui jonkin verran porraskäytävään.
Paikalla olivat pelastusjoukkue Raahen ja Raahen
VPK:n asemilta.
Sauna alkoi kyteä Raahessa
Jousikadun varressa olevassa
kerrostalossa perjantaina
noin kuuden aikaan illalla.
Syynä olivat kerrostalon
kiukaalla ollut irtain muovitavara, joka oli syttynyt tuleen, kun kiuasta oli alettu
lämmittää.
Palo ei levinnyt muihin rakenteisiin, vaan palokunta
Ilmoita jos
näit
murtautujia
Rosvot ovat liikkuneet Raahen seudun rannikkoa pitkin
perjantain vastaisena yönä.
Kalajoella on murtauduttu
Merenojantiellä olleeseen
rautakauppaan, josta saatu
anastettua jonkin verran
omaisuutta. Takana pauhaa
aluksen moottori.
Hän pyytää trooliparinsa
Seppo Yliuntisen kanssa silakoita Yppärin edustalla Pyhäjoella. Kalajoelta liikkeelle
lähtevän kaksikon päiväsaalis Perämereltä on 10?000?
30?000 kiloa. Poliisi tutkii
tapausta varkauden yrityksenä.
Tätä ennen tiedettiin jo,
että Raahen Pattijoen huoltoasemalle murtauduttu.
Mahdolliset havainnot oudoista yöliikkujista tekopaikoilla ja niitten välittömässä
läheisyydessä voidaan ilmoittaa virka-aikana Raahen
poliisiaseman asiakaspalvelunumeroon 07187 65161.. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. Vuodessa he
nostavat rehuksi menevää
kalaa Vekku- ja Emma-aluksillaan yhteensä noin puolitoista miljoonaa kiloa.
??Mutta nyt meiltä ollaan
viemässä työmaa alta.
Maa-ainestoimittaja Morenia Oy on perustamassa 110
hehtaarin hiekanottopaikkaa
mereen Yppärin edustalle
Pyhäjoelle 15 kilometrin pää-
hän rannikolta. heinäkuuta mennessä
Vaasan hallinto-oikeuteen.
??Hiekat otetaan pois, niin
kivet jää jäljelle. Pelissä ovat
suuret rahat.
Jussi Pesonen
jussi.pesonen@almamedia.fi
Kalastaja Jorma Nauska ärisee:
??Elämästä tässä on kyse!
Nauska huutaa puhelimeen, koska hän on juuri
merellä laskemassa troolin
vaijeria alas ja siitä kuuluu
kova ääni. Ja kivikossa
on vaikea vedellä troolia,
Nauska sanoo.
Noin 30 vuotta alueella
troolanneen Nauskan mielestä korvaavaa kala-apajaa
on hyvin hankala löytää.
Merellä on tarkoitus pumpata maa-ainesta imuruoppausaluksen ruumaan. heinäkuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Miljoonia
silakoita,
miljoonia
euroja
Apaja: Perämerellä lähellä Pyhäjokea on alue, jonka käytöstä riitelevät
kalastajat ja liike-elämä. Poliisi tutkii tapausta varkautena.
Pyhäjoella on yritetty
murtautua Vanhallatiellä
markettiin, mutta sisälle ei
ole päästy. Kaikkiaan
hiekkaa on tarkoitus nostaa
10 miljoonaa kuutiometriä.
Morenialla on asiasta aluehallintoviraston myöntämä
lupa, josta tosin voi valittaa
22. Morenian toimitusjohtaja Jyrki
Greenpeace vaatii
ydinvoimaa uuteen
harkintaan
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Greenpeace vaatii, että Suomen sähköntuotannossa siirrytään uusiutuvaan energiaan. Paikkaa käytettäisiin 15 vuotta heinäkuun puolivälistä veden jäätymiseen saakka. Se tarkoittaisi sitä,
että tänä vuonna ei kaiveta,
selvittää Heino Hirvikoski
aluehallintovirastosta.
Nauska ja Yliuntinen miettivät vielä.
??Olemme valmiita luovuttamaan alueen, kunhan
saamme vuosittaisen korvauksen, Nauska sanoo.
Kohtuullinen vuosimaksu
on hänen mielestään noin
30?000?50?000 euroa per
alus, joita on kaksi.
??Mutta eivät ole Moreniasta ottaneet yhteyttä.
2010 antama periaatepäätös
Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamiseksi ei ole tässä tilanteessa voimassa.
Greenpeace katsoo, että
Rosatomin tarjoama laitosvaihtoehto ei ollut mukana
päätöstä tehtäessä.
??Pyhäjoen ydinvoimala
sitoisi Suomen vuosikausiksi
Olkiluoto 3:n tapaiseen epätoivoiseen rakennustyömaahan. Sähköä ei syntyisi pitkiin aikoihin ja uusiutuvan
energian investoinnit jäisivät
edelleen käynnistymättä,
Aromaa ennustaa.
?Nyt peli on puhallettava
poikki. Kiinteistölle on aiheutettu kuitenkin jonkin
verran vahinkoa. heinäkuuta
Kaskinen tahtoo sanoa asiasta vain muutaman sanan.
??Niin kuin liiketoimintaan kuuluu, voin vain yleisesti sanoa, että Morenia ei
pysty tekemään valmistelevia toimenpiteitä ennen kuin
kaikki selviää, hän kertoo.
Valitusaika katsotaan siis
loppuun.
??Jos yksikin valitus tulee,
niin asia menee hallinto-oikeuden päätettäväksi ja ratkaisu menee ensi vuoden
puolelle
Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Ilmoittimen kautta
on tarkoitus kerätä vieraslajihavaintoja keskitetysti ja
koota ne yhteen paikkaan
kaikkien saataville. Ilmoitta havainnostasi
verkkopalvelussa.
Vieraslajihavaintoja kerätään heinäkuusta alkaen tehostetusti. Tapahtuma on valtakunnallinen, ja sen järjestämispaikkakunta vaihtelee vuosittain. heinäkuuta.
Lisätietoja internet sivuilta
uusheräys.fi.
Arkisto
Jättiputki on vieraslajeista yksi hankalimpia, se on kaiken lisäksi myrkyllinen. heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Seurat
myös nauhoitetaan ja nauhoitteet voi kuunnella seuraviikonlopun jälkeen tapahtuman internet ositteessa.
Tule Pyhä Henki. Lapsille ja nuorille on
seuroissa varattuna omat ohjelmansa. Vieraslajistrategian toimien avulla on tarkoitus torjua
Suomessa jo olevien tai Suomeen mahdollisesti saapuvien uusien vieraslajien aiheuttamia riskejä ja haittoja. Varsinainen vieraslajiportaali avautuu yleisön käyttöön kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Havaintoilmoitin ja vieraslajiportaali ovat kansallisen
vieraslajistrategian toteutusta. Päätimme hyvissä
ajoin aiheen ja varasimme
puhujat sekä paikan. Viimeksi uusheräyksen kesäjuhlat pidettiin Raahessa vuonna 2000.
??Valmistelut juhlaa varten
on aloitettu jo viime kesänä
Lapinlahden herätysjuhlien
jälkeen. Uusheräyksen kesäseurat Raahen liikuntahallilla 26.?27. Uudistuneen havaintoilmoittimen
kautta voi nyt pelkän vieraslaji-ilmoituksen lisäksi myös
kuvailla tarkemmin vieraslajia tai sen runsautta, havaintopaikkaa ja -aikaa, merkitä
sijaintipaikan karttaan sekä
antaa muita lisätietoja ha-
vainnosta.
Havaintojen kertymistä ja
lajikohtaisia esiintymistietoja
voi jatkossa seurata valmisteilla olevan vieraslajiportaalin kartoilta. Sen kukinto kannattaa katkaista.
veneiden pohjiin kiinnittyvä
merirokko, alkuperäisen kotimaisen taimenemme kanssa kilpaileva puronieriä sekä
komealupiini, joka syrjäyttää
tienvarsikedoilta turvapaikan
löytäneet, taantuneet keto- ja
niittykasvit.
Vieraslajiportaalin havaintoilmoitin uudistui kesäkuussa. Ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja Kalevi Silvola kertoo.
Aiheena seuroissa on tänä
kesänä Pyhä Henki ja sen
merkitys. Osoitteessa www.
vieraslajit.fi voit ilmoittaa havaintosi kaikista vieraslajeista. Silvolan mukaan
aihe valikoitui sen vuoksi että
keskustelut Pyhän Hengen
vaikutuksesta ovat olleet
kristillisissä piireissä viime
aikoina kovasti esille.
??Halusimme omalta osaltamme kertoa ja luoda keskustelua aiheesta.
Juhlat alkavat perjantaina
Karisma-symposium aiheella, eli keskustelutilaisuudella
Pyhän Hengen armonlahjoista. Kansalaisten ja tutkijoiden ilmoittamat vieraslajit
kartuttavat tietopankkia, joka kertoo muun muassa haitallisten vieraslajien levinnei-
syyksistä.
Vieraslajit ovat ihmisen
mukana uusiin paikkoihin levinneitä eliölajeja, kuten
puutarhakasveja, riistaeläimiä, vesieliöitä tai tuholaisia.
Arvioiden mukaan Suomessa
on yli 150 ongelmia aiheuttavaa vieraslajia.
Erityisen haitallisia vieraslajeja ovat muun muassa jättiputki, kurtturuusu, rapurutto, espanjansiruetana ja
minkki sekä niin kutsutut
vaaralliset kasvintuhoojat.
Muita haitallisia vieraslajeja
ovat esimerkiksi laivojen ja
Olemme
valmiita
luovuttamaan
alueen, kunhan
saamme
vuosittaisen
korvauksen.?
Jorma Nauska
Pyhä Henki
puhuttelee
Kesäseurat: Uusheräys toivottaa
seuroihinsa kaikki tervetulleiksi.
Arkisto/Tuulikki Nousiainen
Juulia Lahnaoja
juulia.lahnaoja@almamedia.fi
Heinäkuun lopulla Raahessa
kokoonnutaan kolmipäiväisiin uusheräyksen kesäseuroihin Raahen Liikuntahallille. Havaintoilmoittimen kautta
voidaan tulevaisuudessa seurata torjuntatoimien tehokkuutta ja suunnitella torjuntatyötä.. Tapahtu-
maan on vapaa pääsy heillekin jotka eivät ole olleet kirkonpenkkien ahkeria kuluttajia tai pidä itseään kovin
uskonnollisena.
Aikaisemmalta vuosilta
järjestäjät ovat saaneet juhlistaan positiivista palautetta.
??Kävijät ovat kehuneet,
yhtään moitteen sanaa ei olla
ainakaan vielä kuultu.
Kesäseurojen ohjelma kestää perjantaista sunnuntaihin. Alle kouluikäisille
on järjestetty lastenhoito liikuntahallin tiloissa. Maanantaina 8. Uusheräys -liikkeen jäsenien lisäksi Silvola toivottaa juhliin erityisellä lämmöl-
Eläkkeellä oleva kirkkoherra Kalevi Silvola on mukana puuhaamassa heinäkuisia kesäseuroja Raahen liikuntahalille.
Uusheräys
??Yksi kirkon herätysliikkeistä.
??Syntyi 1900-luvun alun lestadiolaisuuden hajaannuksessa.
??Nimensä mukaisesti se vaati
liikkeeseen uutta herätystä.
??Innokas Suomen Lähetysseuran tukija.
??Julkaisee omaa lehteä nimeltä Lähettäjä.
??Vuosittaiset kesäseurat liikkeen oma suurin kokoava tapahtuma.
lä tervetulleeksi kaikki raahelaiset.
??Paikalle voivat tulla kaikki keitä asia jollakin tapaa
kiinnostaa, vaikka vain uteliaisuuden vuoksi. Silvola kehuu tapahtumaan saapuvia juhlapuhujia.
??Esimerkiksi heti perjantain tilaisuuden aloittavat
Ilk ka Puhak ka, Juk ka
Jämsèn ja Kerttu Nygren,
jotka ovat erittäin tunnettuja
esitelmöitsijöitä.
Kesäjuhliin odotetaan noin
tuhatta henkeä ympäri Suomen. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Fakta
??Morenia Oy tahtoo ottaa
maa-ainesta merestä Yppärin
edustalta asiakkaidensa rakennuskohteisiin.
??Ammattitroolaajat ovat vuosikaudet kalastaneet alueella.
??Aluehallintovirasto myönsi
Morenialle luvan ottaa maaainesta 700?000 kuutiometriä
vuodessa ja yhteensä noin 10
miljoonaa kuutiometriä.
??Ennen luvan myöntämistä
troolaajat ovat korostaneet
aluehallintovirastolle merialueen tärkeyttä silakanpyynnille.
He vaativat Morenialta vuosittaisia korvauksia.
??Aluehallintoviraston päätöksessä ammattikalastajien
edunmenetykset määrätään
selvitettäväksi ja korvattavaksi.
??Morenian maa-aineksen otto
Yppärissä voi alkaa jo tänä
vuonna.
Sellaistakin väkeä on, jota ei
miellytä kiistan kummankaan osapuolen toiminta.
Erästä kalastajaa harmittavat mahdollisesti pilalle menevät kalavedet, mutta myös
troolaajien ylivoimaisen tehokas kalastusmenetelmä.
??Saisivat troolimiehet
maksaa muille kalastajille,
hän tuhahtaa.
A
ikalastajat vuosittaisia korvauksia lähes sadan tuhannen euron verran.
Ilmoita vieraslajihavainto verkossa
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Pomppiiko pihallasi citykani
tai valtaako lupiini lähiniittyä
Nykyisin Pyhäjoki on säilynyt paikkana
Hyvin pärjättiin ja hyvä tässä
on ollut asustaa. Jukkola ei kaihda sanoa, että
Suomi liitettiin salaten ja valehdellen EU:hun. Nuorten osallistuminen antaa koko yhteisölle mahdollisuuden kehittyä.
Monipaikkaisuus taas on uusi ilmiö, joka on noussut julkiseen keskusteluun monissa
yhteyksissä. Varsinaiset
pääjuhlat alkoivat Annalan
kotiseutumuseon pihassa
varhain iltapäivällä, jolloin
ohjelmassa oli juhlapuheiden, runojen ja musiikin lisäksi tämän vuoden PauhaMatin julkistaminen. Kantansa hän perustelee
Jumalan asettamilla ajoilla ja
rajoilla, joiden noudattaminen tuo ihmiselle turvaa ja
hyvinvointia.
Jukkola tietää, ettei onnen
perässä tarvitse kivuta maailman ääriin. Moninkertainen kansanedustajavaaliehdokas on nyt
tuore Pyhäjoen Pauha-Matti.
lan mahti säätelee, mikä tuodaan julki ja mikä ei, Jukkola
pohtii.
Hän muistuttaa, että tämän
kaiken jätämme elinalustaksi
lapsille ja tuleville sukupolville. heinäkuuta 2013
6 ELÄMÄNMENO
Pauhaava
Jaakko
PauhaMatiksi
Heli Nurkkala
Pauha-Matti: Jukkola
arvostaa sitä, että kotiseututyö saa tunnustusta.
Heli Nurkkala
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Pyhäjokinen Jaakko Jukkola on henkeen ja vereen kotiseutuihminen. Todellinen valta on harvoilla, rivipäättäjätkin ovat
pääosin sätkynukkeja ja kansaa pidetään valtavassa tiedonpimeydessä. Jukkola suree sitä,
että aika ruokkii kaiken tärkeän unohtamista ja maahan
polkemista. Suurin
haaste on saada tänne lisää
niin pysyviä, kuin vapaa-ajan
asukkaitakin.
kän linjan kunnanvaltuutettuun Jaakko Jukkolaan.
Pääjuhlan puhujana toimi
Maaseudun sivistysliiton
aluepäällikkö Elina Vehkala.
??Pidän yhteisöllisyyttä
erityisesti pienten maaseutukuntien voimavarana. Arki
tuntuu arvokkaalta puolison,
lasten ja lastenlasten kera.
??Minut on kasvatettu siihen, että on pysyttävä sanojensa takana. Omalla kotikylällä, mies makustelee tyytyväisenä.
Kotiseutupäivien juhlapuhuja Elina Vehkala työskentelee Maaseudun sivistysliitossa, jonka tehtävänä on maaseudun kehittäminen ja säilyttämien elävänä paikkana.
Vehkala nimeää tulevaisuuden pyhäjokisiksi nuoret, sekä kenties työn perässä paikkakunnalle saapuvat monipaikkaiset ihmiset, joilla on
kiinnekohta myös toisaalla
Suomessa tai ulkomailla.
??Pohjois-Pohjanmaa on
nuorten maakunta. Rahan val-
Pyhäjokea kantaa
yhteisöllisyys
Juulia Lahnaoja
juulia.lahnaoja@almamedia.fi
Sunnuntaina vietettiin Pyhäjoen kotiseutupäivää. Jukkolan mielestä perintö ei ole häävi ja oman
taakkansa tilanteeseen tuo
EU-jäsenyys, jota vastaan
mies on aina taistellut. Pelkillä puheilla maailmaa ei silti paranneta, tekojakin tarvitaan.
Juulia Lahnaoja
jossa Elina Vehkla vierailee
säännöllisesti.
??Paikkakunnan vetovoimatekijäksi nimeäisin ihmiset ja luonnon. Miten Pyhäjoki
aikoo valmistautua monipaikkaisten ihmiseten tuloon?
Elina Vehkala toivoo Pyhäjoen kykenevän uudistumaan ja kehittymään, mutta
samalla säilyttämään maaseutumaisuutensa.
??Toivottavasti kunta säilyy ainutlaatuisena paikkana,
jossa luontoarvot ja yhteisöllisyys kohtaavat niin arvoissa
kuin teoissakin.. Jukkola ajaa
sitkeästi taajamien ulkopuolella asuvien ja heikommassa
asemassa olevien asioita. Syntymäkoti sijaitsee kilometrin päässä Jaakon ja Ainon nykyisestä kotitalosta.
??Minä muutin tähän taloon vuonna 1963 ja Aino tuli
pian perässä. Juhlat
polkaistiin käytiin aamun perinteisellä jumalanpalveluksella, sekä ruokailulla seurakunnan tiloissa. Sukkelasanainen mies perustelee, että jokaiselle pitää taata elinkelpoiset olot omalla kotiseudulla: ravintoa, työtä ja omavaraistaloutta.
Jukkola on sydämistynyt
mammonaan. Mies puuskahtaa, että ihmisarvo jää
yhä julmemmin liikemiesten
juonienpunonnan ja suurpääomien kahmimisen jalkoihin.
Raha ratkaisee ja ihmisarvo hupenee.
??Joudumme todistamaan
tämän ketjureaktion vaikutuksia. Tästä tunnettavuudesta olisi nyt oikea aika ottaa irti kaikki hyöty. Meillä oli tässä
alussa sänky ja kaksi lehmää.
Pohtija kiirehtii kertomaan, ettei hän ole tyytymätön omaan elämäänsä. Samaa tapahtumaketjua ovat valtion ja
kuntien velkaantuminen, ei
tämä sattumalta ole syntynyt, Jukkola julistaa.
Jukkola tukeutuu mieluusti isoon kirjaan.
??Jumala asetti meille jo
aikojen alussa määrätyt ajat
ja asumisen rajat. Tätä hän
ei tule koskaan sulattamaan.
??Allekirjoitetuissa EUasiakirjoissa luvattiin tietoisesti, että kuntien määrä vähenee murto-osaan, ja sehän
on osittain jo nähtävillä. Täällä
Pyhäjoella nuoret ovat osallisena ja kunnan ehdoton vahvuus on yrittäjälukion nuoret
kuntalaiset. Hän oli meidän
Hanna-tytärtä hakemassa
laitokselta. Maaseudulla yhteisöjen varassa
on paljon, se on yksi maaseudun vetovoimatekijänä.
Vehkalalle Pyhäjoki on tuttu jo lapsuudesta, sillä hänen
vanhempiensa kesäpaikka sijaitsi kunnassa. Terveyspalveluissa myös raha
näyttelee jatkossa isoa osaa.
Tulevaisuudessa terveyspalvelut kilpailutetaan maan rajojen yli, ja rahamiehet tule-
vat tekemään vain lisää rahaa.
Jukkola muistuttaa, että
siinä missä sulautettiin
markka euroon, sulautetaan
suosiolla myös kansakunnat
keskenään, ja siitä ei miehen
mielestä seuraa mitään hyvää. Niin, että äänestäjät tietävät varmasti, mitä
A
?Minut on
kasvatettu
siihen, että on
pysyttävä
sanojensa
takana.?
Jaakko Jukkola,
Pyhäjoen Pauha-Matti
mieltä asioista olen. Hän on pitkän linjan kunnallispoliitikko, joka arvostaa
kotiseutuaan ja kotikyläänsä
Liminkakylää. Tämän hän
teki meidän hyvinvoinniksemme ja turvaksemme.
Pauha-Matti
??Valinnan tehnyt Pyhäjoen
kunnan sivistyslautakunta perusteli, että Jukkola on tunnettu ja arvostettu kotiseutuaktivisti. Päätösvalta on muualle annettu, suuri osa suomalaisista kärsii työttömyydestä ja tahtomattaan vieraantuu työstä. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. Hänestä
luottamustehtävässä toimivan on uskallettava ilmaista
mielipiteensä ja kantansa.
Ympäripyöreyksiä ei passaa
puhella.
??Kantansa on ilmaistava
selkeästi. Jukkola tunnetaan myös aktiivisena kirjoittajana ja kylätoimikunnan aktiivisena puheenjohtajana.
Tulevaisuus ei näytä hohdokkaalta. Ei ole vääryys
nostaa esille epäkohtia, joiden kohteena on koko Suomen kansa.
Jukkola on pitkän linjan
kunnallispoliitikko. Tulva- ja ydinvoima asian vuoksi Pyhäjoki
tunnetaan myös valtakunnallisesti. Valinta
osui liminkakyläläiseen pit-
Jaakko Jukkola on Pyhäjoen omantunnon ääni Liminkakylän Jukonperältä. Vahvempi riistää
heikompaansa, lähimmäisen
huomioiminen jää itsekeskeisyyden alle, raha ratkaisee
ja ihmiskunta kärsii yhtälön
keskipisteenä.
??Vaikka miten tulevaa
katsoisi, se näyttää synkältä.
Valta on sillä, jolla on rahatkin. En tahdo, että minuun luottaneet
pettyvät äänestysvalintaansa
Kaksi nopeusasetusta ja pulssitoiminto.
Mukana 1,5 litran sekoituskulho ja tehosekoitin
1,5 litran kannulla.
Takuu 2 vuotta.
49
95
SÄÄSTÄ
37%
(79,95)
Candy CFO195E
JÄÄKAAPPI*
Jääkaapin tilavuus 98 litraa,
pakastinlokeron 15 litraa.
Energialuokka A+. LED-näyttö.
Snap Lock -toiminto.
Takuu 2 vuotta.
89
95
SÄÄSTÄ
(139,00)
35 %
229,00
5.Atria
HIILLOS
750 g
3,33 /kg
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
Hinnat voimassa
8.?10.7.2013,
ellei toisin mainita.
LUVASSA
HALPA PÄIVÄ
Arabia Muumi
Niiskuneiti ja runoilija
KULHO 15 cm
1395
Hinta ilman
K-Plussa-korttia
22,90
MUKI 0,3 l
Hinta ilman K-Plussa-korttia 19,90
15,95
-29 %
Severin KM3909
MONITOIMIKONE
Teho 375 W. Maanantaina 8. 3,99 /pkt (5,32 /kg)
ERÄ! Suomalainen
MANSIKKA
5 kg /ltk 4,58 /kg
22
90
ltk
INA
TÄNÄ ÄN MA ANANTA
3 .-
8
pkt
Atria
-44%
BURGERI 110 g
2
3,41 /kg
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. Takuu 2 vuotta.
* Toimitusmyyntinä Jämsän, Kankaanpään,
Lieksan, Pieksämäen, Raahen, Tampere
Linnainmaan, Ylivieskan, Ylöjärven ja
Loimaan K-citymarketista.
-30 ?
kpl
Hinta ilman
K-Plussa-korttia
SodaStream Source
HIILIHAPOTUSLAITE
Designikoni Yves Béharin
suunnittelema. Energiakulutus 185 kWh/v.
Korkeus 850 mm, leveys 550 mm, syvyys 580 mm.
Energialuokka A+. 0,69 /pkt
(6,27 /kg)
6
pkt
-37 %
8
90
rs
Kylmänen porsaan
95
kg
ERÄ! Palvelusta:
Hailuodon tuore kokonainen
KARISIIKA
RAAHE
Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi
ULKOFILEELEIKE
750 g
marinoitu, 9,20 /kg
1
99
ps
lähellä leivottu
KAURARIESKANEN
10 kpl /360 g
5,53 /kg. Takuu 2 vuotta.
tai
Candy CFU195E
PAKASTINKAAPPI*
199.-
Tilavuus 84 litraa
Ihmiset asuisivat
mielellään maalla, mutta samalla päättäjät ajavat palveluita suurempiin keskuksiin.
Rakentamissa harvaan asutuilla seuduilla rajoitetaan,
kaupat ja koulut siirtyvät
suuriin kaupunkeihin. Suomen
pitäisi panostamaa bio- ja
metsäenergiaan. Lasten tulon myötä soivat Känkkäränkät ja sitten kun avioero kohtasi monet ikäiseni, syntyi
lauluja siitä. Pitkän linjan artistia tympäisee kuitenkin tämän päivän radioasemien politiikka soittolistojen
suhteen.
??Minullekin on suoraan
sanottu etteivät uudet kappaleeni enää sovi radioon. Nyt laulujeni aiheet tulevat esimerkiksi omien vanhempieni kuolemasta,
kuten uudessa kappaleessani
On kotipiha hiljainen.
Ei Mikko Alatalo ainakaan
rahan takia uusia levyjä nauhoita tai ajele maaseutupaikkakuntien tapahtumiin kitaransa kanssa. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. Alatalo sanoo ettei kukaan kymmenen vuotta
sitten olisi uskonut että Suomen maaseudulle puuhataan
vielä tuulivoimaloita. Kustannuksistahan siinä on kyse, mutta ei se aivan näinkään saisi mennä.
Pientä lohtua Mikko Alatalo löytää maalle muuttavista
nuorista ja siitä yhteisö- ja
talkoohengestä, joka useissa
kylissä vallitsee.
??Lakkautettuihin kylä-
Alatalo
??62-vuotias muusikko ja keskustan kansanedustaja.
??Ura käynnistyi vuonna -73,
Coitus Int -yhtyeessä, josta
ponnisti myös Juice Leskinen.
??Sooloalbumi Maalaispoika
oon ilmestyi vuotta myöhemmin.
??Hittejä, mm: Maalaispoika
oon, Ihmisen ikävä toisen luo,
Känkkäränkkä, Suojelusenkeli,
Taitaa tulla kesä.
?. Tunnettu myös Iltatähti, Hittimittari ja Tammerkosken sillalla -ohjelmien juontajana.
kouluihin syntyy usein joku
kyläläisten talkoilla järjestämä tapahtumapaikka. Monet kansanedustajat tekevät muuten
luovaa työtä edustaustehtävien ohella.
Keskustan riveissä Pirkanmaalla vaikuttava Alatalo on
alkujaan Kiimingin poikia.
Kansanedustajaa huolettaa
maaseudun alasajo, pienet
paikkakunnat kuihtuvat kuntaliitosten ja palveluiden keskittämisen myötä.
??Onhan se surullinen näky kun pieniä paikkakuntia
kiertelee. Käynnissä
olevat tuulivoimahankkeet
toisivat töitä ja elämää, samoin Pyhäjoelle suunniteltu
ydinvoima. Radiokanavat haluavat soittaa
vain sitä taattua taustamusiikkia. Alatalon mielestä Suomen maaseutu on kuitenkin vielä
täynnä hyödyntämättömiä
voimavaroja.
??Metsässä on uusi Nokia.
Meillä on niin paljon puuta
josta voi tehdä mitä vain, ja
silti käytämme puustamme
vain pienen osan. heinäkuuta 2013
8 ELÄMÄNMENO
Juulia Lahnaoja
Mikko Alatalo puhuu maaseutukuntien puolesta. Huippusuosittua Tammerkosken sillalla -tapahtumaa vuosikaudet tähdittänyt
Alatalo yrittää houkutella siikajokisia mukaan yhteislauluun, mutta yleisö vielä aristelee. Esimerkiksi Anssi Kelaa tai Juha
Tapiota ei olisi ensin millään
otettu soitantoon, mutta kun
he tekivät ensi hitin, sitten tavara vasta kelpasi.
Vaikka uusi materiaali ei
radionkuuntelijoita tavoita-
kaan, Alatalon aikoinaan väsäämät hittikappaleet eivät
ole päässeet unohtumaan.
Artisti itse uskoo ikivihreidensä salaisuuden piilevän siinä, että on aina tarttunut oman sukupolvensa
ajankohtaiseen elämäntilanteeseen.
??Rakkauslauluja tein silloin kun minun ikäpolveni
ihmiset tapasivat toisensa ja
menivät naimisiin. Jo kolmen kauden ajan leipä pöytään on tullut kansanedustajan hommista.
??Nyt on käynnissä istuntovapaa mutta aina täytyy
kiertää oman vaalialueen kesätapahtumissa edustamas-
sa. Siikajoelle hän on saapunut Multialta, ja illalla
odottaa keikka Forssassa. Miksi sinne aina syydetään rahaa, mutta pieniltä paikkakunnilta sivukirjastoja lopetetaan?
Aina maalaispoika
Artisti: Ikivihreiden takana on mies, joka on itse elänyt laulujensa aiheet.
Juulia Lahnaoja
juulia.lahnaoja@almamedia.fi
Mikko Alatalolla on viime
yöltä takanaan kaksi tuntia
unta. Täällä Siikajoella ja
Raahen alueella näen pienten kuntien tilanteen kuitenkin ihan hyvänä. Jos tekee työnsä
kunnolla, hoitaa elämänsä ja
perheensä mallikkaasti, ei
saa osakseen kuin kritiikkiä.
Joskus turhauttaa se että arvostusta saadakseen pitäisi
kokea marttyyrikuolema,
Mikko Alatalo avautuu.
Mikko Alatalolta on juuri ilmestymässä uusi kantri -albumi, sisältäen ylistystä
maaseudun ihmisiä ja duunareita kohtaan. ?Helsinkiin rakennettiin juuri yhteisillä verorahoilla uusi keskuskirjasto. Ostettu kivihiili on toki toistaiseksi halvempaa, mutta omavaraiseen energiaan satsaaminen
kannattaa pitemmällä tähtäimellä.. Alatalo vetää kuitenkin
kitaran kanssa nipun hittejään, joiden sanat nousevat
kuin itsestään kenen tahansa
mieleen, Viivy vielä hetki, Ihmisen ikävä toisen luo ja Tytöt
tahtoo pitää hauskaa ovat tuttuja ralleja jo useammalle sukupolvelle.
??Suomalaisilla on outo
mentaliteetti nostaa elämää
suuremmiksi tähdiksi he, jotka viina on vienyt liian aikaisin hautaan. Nuoret vanhemmathan tahtovat kasvattaa lapsensa sellaisessa tutussa, turvallisessa ympäristössä. Lauluja syntyy työn vastapainoksi. Väsymys ei kuitenkaan paista
laulajan olemuksesta, vaan
Ruukin torin lavalle nouseva
mies suorittaa juonnot rutiinilla. Ihan
äsken myin muuten Kiimingissä tontin nuorelle parille,
joka halusi muuttaa takasin
kotiseudulleen. Oulun seutu on
kasvavaa aluetta, kyllä täällä
on tulevaisuutta.
Ehkä tilanne on kuitenkin
pienissä kunnissa hitaasti kohenemassa. Työpaikoillaan kanavaa kuuntelevat ihmiset pysyvät paremmin töissään
kiinni, kun mikään ei sykähdytä tai ärsytä liikaa
heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Yrittäjänä saa tehdä töitä itsellensä.
Yrittäjä suosittelee saman
askeleen ottamista lämpimästi muillekin.
??Yrittäminen on vaativaa,
mutta kyllä se myös antaa
paljon. Ja etenkin
nuorien.
Omassa yritystoiminnassaan Juha Korkala on jo pitkään tarjonnut nuorille mahdollisuutta päästä ansiotöiden makuun. Ruukin Kiinteistöhuolto ottaa joka kesä
koululaisia kesätöihin pihoja
ja puistoja hoitamaan.
Nuorten työllistäjä ei allekirjoita väitettä, että työhalut
olisivat kaikonneet nykynuorilta.
??Työhaluja kyllä löytyy,
jos niihin tarjoutuu mahdollisuus. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Nyt työntekijöitä on toistakymmentä, ja tal-
Hyviä
uutisia
tilaajille!
Verkkopalvelumme
raahenseutu.fi muuttui
maksulliseksi 12.6.
Tilaajana sinun ei tarvitse tehdä mitään.
Lukemiseen tarvitset vain asiakasnumerosi,
jonka löydät kanta-asiakaskortistasi ja
tilauslaskusta.
visin lumitöiden aikaan vahvuus on 20:n luokkaa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Kaikkien aikojen nuorin Patruuna
Tuulikki Nousiainen
Rohkaisu: Juha Korkala
yllyttää nuoria yrittäjiksi.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
??Olihan se paukku, Ruukin
Kiinteistöhuollon yrittäjä Juha Korkala kuvailee reaktiotaan, kun hän kuuli puhelimessa tulleensa valituksi
Ruukin Patruunaksi.
Miehellä on ikävuosia 45.
Tähän saakka on totuttu, että
Patruunat ja Patrunessat ovat
iäkkäämpiä kansalaisia.
??Tässähän tuntee itsensä
ikämieheksi, uusi Patruuna
toteaa hymyssä suin.
??Todellisuudessa suhtaudun arvonimeen kaikella
kunnioituksella. Kun
Ruukin Kiinteistöhuolto valittiin Vuoden yritykseksi
muutama vuosi sitten, yrittä-
jä jakoi kunnian siekailematta niin työntekijöilleen kuin
myös yhteistyökumppaneille.
??Meille on siunaantunut
hyvät työntekijät ja yhteistyökumppanit. Eihän tästä
yksin mitään tulisi, kuului
perustelu silloin ja sama periaate.. Maanantaina 8. Nuorella
miehellä oli vakituinen työpaikka, mutta yrittäminen
kiehtoi enemmän.
??Johtuisiko siitä, että olen
kotoisin maatalosta ja oppinut tekemään töitä. Minusta
ihan tuntuu, että arvonimi
kohdistuu myös tähän yritykseen ja yrittämiseen yleensä,
Patruuna puntaroi.
Juha Korkala perusti Ruukin Kiinteistöhuollon reilut
22 vuotta sitten. Ruohonleikkuuseen
olisi tulijoita joka vuosi
enemmän kuin pystyy ottamaan.
Jos Patruunalla olisi enemmän omaa aikaa, punainen pikku-Valmetti nähtäisiin kylänraitilla paljon useammin.
Ensimmäisen vakituisen
työntekijän Juha Korkala
palkkasi yritykseensä 19
vuotta sitten. Kannattaa kokeilla.
Myös nuorien
Lenin -patsas oli
yhä tarjolla.
Toinen hyvä myyntiartikkeli
kirpputorilla ovat lasten lelut,
kunhan hinnat on pidetty
kohtuullisena.
Kodintavaratkin tekevät
kauppansa, vaatteet hieman
heikommin. Tavaraa myytäväksi löytyy omista
kätköistä vielä, sitä kun tahtoo kertyä. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. Merijalkapallokentän reunalla vettä on polviin saakka, sukat ja kengät
on suosiolla jätetty rannalle.
Pallo ei kovin helpolla lennä
kohti, mutta vettä pärskii
senkin edestä.
??Se ero tavalliseen jalkapalloon verrattuna ainakin
on, että täytyy mennä enemmän käsipelillä ja päällä palloa puskemalla, Yppärin urheilijoiden Heikki Salminen
selittää tiukan, Raahen Roskasakki -joukkuetta vastaan
käydyn ottelun jälkeen.
Kaikkien aikojen ensimmäisessä Merijalkapallo -ottelussa tekniikka hioutui pelin edetessä.
Piehingin kesätorit
käynnistyivät hyvin
Juulia Lahnaoja
juulia.lahnaoja@almamedia.fi
Haitarimusiikin soittoa,
herkkukojuja ja kirpputoripöytiä.
Piehingin kesätoritapahtuma lähti hyvin käyntiin viime sunnuntaina, ja jatkoa on
luvassa jokaisena pyhänä
heinäkuun loppuun saakka.
Myymään voi tulla kuka vain
ja mitä vain, erityisesti lähiruuan tuottajien myyntipöytiä tapahtumaan on toivottu.
Jos kojuja ei pihassa jaksanut kierrellä, saattoi paikan
Kaikkien aikojen ensimmäiset Merijalkapallokilpailut
järjestettiin lauantaina Pyhäjoen Yppärissä. Ainakaan
Yppärin urheilijat eivät siirtäneet treeneissään pelikenttää
merelle.
??Eiköhän se kaikki neste
harjoituksista ollut pullossa,
Salminen virnuilee.
Merijalkapallon tämän
vuotuinen maailmanmestari
oli Team Roskasakki Raahesta. Pelikentällä vettä on kolmisenkymmentä
senttiä, ja kentän reunat on
merkitty kulmakeppeihin viritetyllä narulla. Maaleina
ovat tavalliset verkkomaalit.
Gallén uskoo pelitilanteen
olleen jokaiselle pelaajalle ainutkertainen juttu. Toisen sijan saavutti FC
Jarruketju Oulaisista ja kolmanneksi nousi Yrittäjät Pyhäjoelta.
A
Täytyy mennä
enemmän
käsipesillä ja
päällä palloa
puskemalla.?
Heikki Salminen
Juulia Lahnaoja
kohtuullista, tai toisissa erittäin hyvää.
Arkkukarista kirpputoripöytänsä kanssa saapunut
Aimo Mylly oli saanut tavaraa päivän aikana kulumaan
melko lailla.
??Vanha tavaraa menee
hyvin, se kiinnostaa ihmisiä.
Minäkin myin muun muassa
vanhan pyykinpesulaudan.
Uskoisin että ihmiset tulevat
tällaisiin paikkoihin usein
juuri vanhaa tavaraa etsimäänkin.
päällä heittää tikkaa tai hevosenkenkää.
Kyläkaupan eteen oli tuotu myös äänentoistolaitteet,
joilla kuka tahansa sai esittää
toriohjelmaa tai viihdyttää
musisoinnillaan. Pitää sitten aina
omaisuutta pistää pois toisesta päästä, Mylly toteaa.
Pihatoritapahtuma heinäkuun
jokaisena sunnuntaina
klo 12?16
Piehingin kyläkaupalla,
Ylipääntie 28.
Oman myyntipaikan
voi varata hintaan
5 euroa,
Piehingin
kyläyhdistykseltä,
puh. Peräti kahdeksan puulaakijoukkuetta
Merijalkapalloa pelataan
tavallisen jalkapallon sääntöjen mukaan sillä erotuksella,
että sivurajapotku, kulmapotku ja vapaapotku annetaan käsistä. 044 955 9564.. Hanketta pitkään puuhanneet Jani Gallénin mielestä kilpailut olivat sujuneet
kutakuinkin hienosti.
??Kun alkukankeuden jälkeen saatiin homma käyntiin, on kaikki sujunut erittäin hyvin.
Aimo Myllyn pöytä oli tyhjentynyt kiitettävästi. heinäkuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Juulia Lahnaoja
Kädet
enemmän
mukana
pelissä
Merijalkapallo: Taivas pysyi selkeänä, mutta kisoissa kastuivat silti kaikki.
Ainutlaatuinen ottelu käytiin kosteissa
tunnelmissa.
Juulia Lahnaoja
juulia.lahnaoja@almamedia.fi
Merivesi Yppärin Merimajan
uimarannalla on ainakin
lämmintä. Aimo Mylly pu-
litti oman myyntipöytänsä
varauksesta 5 euroa ja mies
aikoo saapua paikalle ehkä
myös tulevina viikonloppuina.
??Jos ilmat sallivat. Toritunnelmaa loi muun muassa hanuristin vetämät kesäiset kappaleet.
Väki oli löytänyt aivan ensimmäisenä toriviikonloppuna hyvin paikalle Piehingin
kyläkaupan pihaan.
Myynti oli myyjien mukaan ollut toisissa pöydissä
osallistui uniikkiin turnaukseen
Päivystävät
isännät saattaisivat tietää enemmän, joten paha vastata.
Mitään tänne asti ei kuitenkaan ole kantautunut.
Onko SFC-Lohenpyrstö ja kaupunki sopineet, että
karavaanariyhdistys järjestää jatkossa Raahen viralliset
leirintäaluepalvelut?
??Ei. päivän jälkeen, eikä asepalvelus tule kysymykseen.
Tänään 4.7. Heitä on tänä kesänä ollut muutamia
seurueita. Mökkimajoitusta meiltä ei löydy.
Karavaanarit tuntuvat pitävän Mikonkarin maisemista?
??Kyllä. Toiminta
pyörii talkooporukalla yhtä palkattua siivoojaa lukuunottamatta.
Näkyykö Raahen festivaalit tai uskonnolliset juhlat
teillä?
??Ei oikeastaan. Norjassa asevelvollisuus on käytännössä vapaaehtoinen, meillä
Suomessa se on jo nyt valikoiva.
??Jatkossa koko ikäluokkaa koskettavissa kutsunnoissa motivoituneiden armeijaan lähtijöiden määrä
kasvaisi ja vasta vähintään
kymmenen vuoden koeajan
jälkeen voisi Suomessakin alkaa keskustelut asevelvollisuuden muuttamisesta valikoivasta vapaaehtoiseksi,
maalaa puheenjohtaja Risto
Lahti.
URHEILUSEURAT
Raahen Lentopallo ja Saloisten Salama järjestävät
beach volley- turnauksen
Pikkulahden areenalla
Beach Games- tapahtuman
yhteydessä.
Naisten ja miesten B-sarjat
pelataan pe 19.7. klo 10 alk.
Sarjojen kolme parasta palkitaan tavarapalkinnoilla.
Ilmoitt. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Juulia Lahnaoja
PIKAPUHELU
Miten matkailijat
ovat löytäneet
Mikonkarin alueen?
Miia Lahti
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
LEIRNTÄALUE Kylmänniemen leirintäalueen lopetta-
misen johdosta matkailijat ovat saaneet suunnata kohti
Mikonkaria ja Lohenpyrstöä leiripaikan toivossa.
Onko vanhaa kylmänniemen leirintäaluetta haikailtu teillä, SFC-Lohenpyrstön puheenjohtaja Kauko Meriläinen?
??Minulla ei ole tietoa, että sitä olisi kaivattu. Ohjaajina Salla-Mari Meriläinen ja Heli
Pietilä. Kylmäniemen leirintäalueen lopetettua meillä on ollut enemmän ulkomaalaisia.
Paljon autoilijoita tulee Saksasta ja muualta Euroopasta.
Suurimmaksi haasteeksi kentällä nousi pallon kuljettaminen vettä pitkin.
Kasarmit kaipaavat
lisää naisia
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Maanantaina palvelukseen
astuu uusi saapumiserä alokkaita. Norjan järjestelmä ei
ole suoraan verrannollinen
suomalaisen asevelvollisuuden kanssa, mutta Varus-
miesliitto on jo vuosia peräänkuuluttanut naisille pakollisia kutsuntoja.
Varusmiesliiton esittämä
malli on suorassa suhteessa
sama kuin norjalaisten tuleva
asevelvollisuusmalli. Monen
nuoren naisen mielenkiinto
armeijaa kohtaan nousee
vasta määräajan, maaliskuun
1. Lajit 50/150
m, pituus ja kiekko.
Sarjat kaikenikäisille.
Entiset ja uudet yleisurheilusta kiinnostuneet ovat
tervetulleita.
Salama, yleisurheilu Kilparyhmäläisten 02-97 harjoitukset Koivuluodon kentällä ma ja to klo 12, pe klo
16.30 ja su klo 16.
Salama, yleisurheilu Ilmoittautumiset Vesan kisoihin 12.7 mennessä Markulle. Alatalon
Pasin kanssa olemme keskustelleet meidän kapasiteetistä.
Kaupunki halusi tietää, voimmeko ottaa vastaan matkailijoita. Loput neliöt käytetään nuorisotiloihin,
saunaan, yhdistyksen keittiöön ja lisävessoihin. heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Leireilijöitä miellyttää meren läheisyys ja lyhyt
matka kaupunkiin. Tervetuloa! Voimistelu liikuttaa! www.raahennaisvoimistelijat.fi
Salama, yleisurheilu Viikkokisat Koivuluodon kentällä 9.7 ti klo 18. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Telttailijat ovat
myös tervetulleita. Helsingin Sanomien pääkirjoitus-kolumnissaan Ville Similä huomautti Norjan periaatepäätöksestä siirtyä koko ikäluokan kattavaan asevelvollisuuteen. Hippokisat 05-09, 20.8 ja seuran
mestaruuskisat 24.8.. Yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä mahdollinen naisten vapaaehtoinen
asevelvollisuus ei ole vakiinnuttanut alkuryntäyksen jälkeen asemaansa kasarmeilla.
Palvelusikäluokista vain kourallinen on naisia.
Varusmiesliitto on kiinnittänyt huomion siihen, että
nyt naisten pitää hakea palvelukseen hakemuksella ja
kutsuntojakin järjestetään
vain kerran vuodessa. 041-7050554 viimeistään 16.7.
Raahen Naisvoimistelijat
Kahvakuula tiistaisin klo 1920 Ollinsaaren koululla.
Jumppa pidetään ulkona
sään salliessa, omat kahvakuulat mukaan!
Voimassa olevalla jäsenkortilla ilmaiseksi, muilta
vitosen kerta. klo 17 lähtien ja A-sarjat sekä sekasarja la 20.7. Tänne mahtuu ihan hyvin.
Kuinka paljon teillä on paikkoja?
??Meillä on sähköllisiä paikkoja 134. Uusimmasta huoltorakennuksesta käytössä on jo 120 neliön salitila, jossa voi järjestää vaikka karaoke-iltoja. Mitään virallista sopimusta ei ole tehty. Esimerkiksi viime kesänä ne eivät näkyneet kävijämäärissä ihmeemmin. Lisäksi meillä on uusi huoltorakennus
ja toinen valmistumassa. Maanantaina 8. Sisulisäkilpailuja 8-15 v
3-4.8 Raahessa, 17.8 viestit
Oulaisissa ja 18.8 ottelut
Iissä.
Lisätietoja seuran nettisivuilla tai tiedustelut Markulta 0400625685
Kilpailupaikan etäisyyden vuoksi
oli reippaalaisten osanotto
kapea. V 1957 alkanut tapahtumaketju on Jukolan jälkeen vanhin yhtäjaksoisesti
jatkunut suunnistusviesti
Suomessa. 010 665 5171, 010 665 5172 tai 010 665 5119 tai ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi
Pätevä palveluhakemisto. Pitkän tauon
jälkeen Reippaan joukkue
nähtiin rastiviestien kultakannassa.
Miesten pääsarjan voittorahat kuittasi Pellon Ponsi.
Sunnuntaina Kuusamon
kisoja jatkettiin keskimatkan
PSM-suunnistuksilla. 3110 994
Painopistealueet
- asunto-osake- ja kiinteistöriidat
- lastenhuolto- ja tapaamisoikeudet
- oikeudenkäynnit - liikejuridiikka
www.laaka.?
Asianajotoimisto
Lahja Limingoja Oy
Asianajaja, varatuomari
Rantakatu 5 A 24, Oulu
puh. Tatuointeja
. Ja tällä kertaa
viestit suunnistettiin Kuusamon eteläpuolella Maaselän
pienipiirteisessä maastossa.
Saloisten Reippaan osalta
tämänkertainen viesti oli
myös pienoinen juhlaviesti.
Reipas osallistui ensimmäisen kerran rastiviesteihin
nuorten joukkueella 1963.
M20 sarjan joukkue Paavo
Peisa, Kalervo Korpela, Arvo
Helanti kipusi yllättäen palkinnoille: seitsemänneksi.
Siitä lähtien on Reipas ollut
mukana tässä Pohjois-Suomen suurimmassa viestisuunnistuksessa. Kuusamossa juostiin siis reippaalaisittain viideskymmenes Kalevan rastiviesti. Muutoin
parasta olivat kuutossijat.
Näin sijoittuivat Marko Kuusikko H40, Miska Kuusikko
H10RR, Sari Laurila D40 ja
Juhani Mäkinen H70.
Räisäsen sisarukset testasivat jälleen pääsarjan vauhtia. Nykyään miesten
pääsarjassa suunnistetaan
neljä ja muissa sarjoissa kolme osuutta. Rakennusliikkeitä
. Reippaan naiset
suunnistivat kahdeksanneksi. 3110 990, 0400-410 720
fax. Eläinlääkäreitä
. riita- rikosoikeudenkäynnit
. 08-374 511, 040-5517754
fax 08-311 0286
asianajotoimisto@limingoja.net
www.limingoja.net
Sopimuksen mukaan neuvottelu
myös Raahessa.
Hinnat
alk. perhe- ja perintöoikeus
Siivous- ja jätehuoltopalvelut:
KULJETUKSET
Oma koti kuinka kallis?
Soita
010 5855 601
ja pyydä ilmainen arvio
Mettalantie 5, 92150 Raahe
Jo 20 vuotta parempia
asuntokauppoja
Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425
www.habita.?
Jakelupalvelut
MAINOSJAKELUT
Jaamme suoramainoksia
jakeluverkostomme
tai sen osa-alueille lauantaisin.
Kysy tarjous: puh. 220 611, fax 222 766
AA, VT Pentti Paakki, 044 068 7155
AA, VT Altti Lepoluoto, 044 068 7144
OTM, KTM Jenni Kivijärvi, 044 068 7133
- julkinen kaupanvahvistus, VT Paakki
www.paakki.net www.opuslex.?
Avoinna ma?pe klo 9?17.
Laivurinkatu 19 A, Raahe
puh. Rengasliikkeitä
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. Partureita
. Olavi Kittilä
aloitti puhtaasti piikkipaikalle. Kuusi kertaa järjestäjänä ja muulloin
useiden joukkueiden voimin
etsimässä rasteja. Ehjä suunnis-
tus nosti joukkueen hienosti
pronssille. SK Pohjantähden
kakkosjoukkue suunnisti sarjan nopeimmin.
H210 sarjan viesti olikin
sitten Reippaan osalta puhdasta kauraa. Maanantaina 8. Noora Räisänen ja Mira
Räisänen vaihtoivat neljän-
sinä aivan kärjen tuntumassa, mutta ankkuri Sari Laurila
joutui antamaan siimaa kärkijoukkueille.
HD 12-13 joukkueessa Miska Kuusikko vaihtoi kuudentena, Elina Laurila yhdeksäntenä ja Santeri Laurila ankkuroi joukkueen yhdeksänneksi. heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
13
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Kärki menee vielä kovempaa, mutta Nooran kahdeksas ja Miran kymmenes sija
ovat aivan mukavia nuorille
suunnistajille.
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Asianajotoimistoja:
Kiinteistönvälittäjiä
ASIANAJAJA
on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito.
Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri.
Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä.
ASIANAJOTOIMISTO
KYLMÄNEN &
ONNELA-KARINIEMI
Pakkahuoneenkatu 5 B 13 90100
OULU
puh. Kampaamo
HAE
Palvelun tuottavat:
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi!
p. Arvo Helanti jatkoi edelleen kärjessä. kiinteistöriidat, sopimus- ja liikejuridiikka, saatavien perintä
. 08-222 700, 044 359 1592
fax 08-221 136
email: sjapoy@pmleinonen.com
Painopistealueet:
. krs, Raahe
Puh. Ja kun ankkurina suunnisti Juhani Mäkinen, ei lopputuloksesta ollut
kahta puhetta. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Kultaa ja pronssia
rastiviesteistä
Arvo Helanti
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kalevan rastiviestit on Pohjois-Suomen vastine Jukolan
viestille. Tällä kertaa
oltiin liikkeellä neljän joukkueen voimin.
Naisten pääsarjan voiton
vei MS Parma, SK Pohjantähti oli toinen ja Ylikiiminki
kolmas. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. 114?/kk
Asianajotoimisto
Pasi Markus Leinonen Oy
asianajaja, varatuomari
Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe
puh. Niin Petri Tuominen kuin
Harri Lammikin kartoittivat
maastoa huolella vaihtaen
viidensinä osuudellaan.
Marko Kuusikolle jäi näin ollen haastetta. Ainoan mitalin toi
H13 sarjan Santeri Laurila:
hienosti hopeaa. 08-311 4244
etunimi.sukunimi@koklaki.?
AA, VT, MBA Jussi Laaka
VT Satu Eskola
OTK Eeva-Leena Pietilä
Asianajotoimisto
Paakki & Lepoluoto Oy
Painopistealueet: perhe- ja
perintö-, sopimus- ja vahingonkorvausoikeus sekä
oikeudenkäynnit.
Sovionkatu 10, 2. 050 - 560 0013,
Minna Lattunen
NAUTI
PAIKALLISESTA PALVELUSTA
joka viikko Raahen Seudussa
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
. Kuljetusliikkeitä
. Sarjan paras oli SK Pohjantähti.
H120 sarjassa kaksi ensimmäistä osuutta olivat tappisia
13.00 Tuhluriprinsessat. Finaali, osa 1/2.
10.45 Formula 1: Saksan
osakilpailu.
11.45 Monster Jam . Merton
mökkeilee Skotlannin ylängöillä. 17.00 Häähullut. 0.00 Jopet-show (S). 0.15 Elokuva: Lord of War (16). 17.00 Latauslista.
18.00 Star Trek: The Next Generation. 3/8. 16.45
Kuuluisat kuppilat. Kummassa
asuu paremmin: vanhainkodissa vai vankilassa?
9.30 Sissipuutarhurit.
10.00 Muuttoapua uusperheelle. Pyhän
Patrikin päivä.
23.45 Olipa kerran (12).
Lumikin ja tämän prinssin
kadonnut tytär.
0.45 Olipa kerran (12). 1.20 SVT: Viggo fixar maten.
1.30 SVT: Ranchen. 13.40 Eläintarha. 3.35?4.00 Samun salainen keittiö (TXT).
LIV
5.00 Älypää-TV. paholaistalo (16). 17.25 Terveyttä lautaselta. (U)
23.55?4.00 Teematieto.
21.00
21.00 Pikkusiskon unelmahäät (12). P: Jesse Bradford, Erika Christensen. (U)
11.00 Ostos-tv.
14.00 Mallitoimisto. Kotirouvat, osa
17.
4.25?5.00 Älypää-TV.
FOX
7.30 FOX Kids: Lola & Virginia (S). 22.00 Dok:
Kemikaalit syövän syynä. 1.05 Arvostele mun illallinen tunnissa. 14.05 Maailmanlopun odottajat. Äitienpäivä
jos toinenkin.
14.40 30 Rock (S). 3.10 Samun salainen keittiö
(TXT). 7.00?7.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.30 Poliisit (7). 2/2. N: Erich
von Stroheim.
23.10 70-luvun sekahaku.
5/12: Kultaa taikka kunniaa. 0.50 Ihmemies MacGyver.
1.45?6.00 Me Rakastamme Musiikkia.
JIM
5.00 Älypää-TV. 22.00 Riivatut. 15.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat.
16.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 23.50 American Dad. Jenni ja Ossi
käyvät Elviksen puheilla.
17.30 Salatut elämät (7).
Osa 1636. 2.00 SVT: Vem vet
mest. 0.45 SVT: Sverige
idag sommar. Syyttömänä
tuomittu.
2.25?5.55 SubChat.
. 17.40
Kokki reissussa. (U) 22.55?23.12 Rebecca ja Fiona. 17.15 Pulmuset. (U)
12.30 Ruskean kastikkeen
maa. Mykkäelokuvia.
13.30 Unelmien talo. Kaksikymmentäviisi pentua.
1.35 Hellcats (7). 19.00
Mentalist (12). 11.05 Ruotsalainen remonttisota. 18.40 Tallinna. 11.00
Häähullut. Daniel Romalotti, aikuisviihteen ystävä.
9.45 Suurin pudottaja. Sienirisotto.
14.05 Alueellinen sääennuste.
14.10 Middle (S). 1/4.
13.30 Ihanat autot. (Swimfan, USA, 2002). Osa 5/10. 16.30 Bukowskin aarteet.
17.25 Eastenders (7). 8.29 FOX Kids: Transformers. O: Lasse Pöysti. Muistopäivä.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Cherry Healey: Ulkonäkö.
23.00 Seksiministeriö. Tehtävä 3: Loihdi jotain jalkoja
pidempää!
15.55 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 22.55 Neljän tähden talkoot. 23.00 Nanny. 8.51 FOX Kids:
Prätkähiiret (S). 13.55 SVT: Thaifjord. 17.45 Pulmuset.
18.10 Tallinna. 0.40 Kuuntelija (12). Life
Valve . 14.35 Huippusalaiset
reseptit. 10.35 24 Kitchen: Portugalin makuja. 19.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. (7)
Millaiset seksipulmat tanskalaisia askarruttavat?
23.30?0.30 True Blood (16).
9/12.
YLE FEM
7.55 SVT: Gomorron Sverige. 21.30
Pakkolunastajat. 11.00 OC:n täydelliset naiset. 13.00 SVT: Debatt Almedalen. 12.40 Grillimaisteri Hans Välimäki. 1/6
Kahvi. 18.10, 18.40 Panttilainaamo. 14.00 Parasta Suomesta.
15.00 Voicen uutuudet. 21.00 NCIS Los
Angeles (12). 23.25 Kuumempi kuin tyttäreni.
0.00 Häät sulhasen tapaan. 2.20 Nolot vartalot. 1/6.
18.00 Pyhimys (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 7.42 FOX Kids: Gormiti (7). 0.55 SVT: Höjdarna. 11.55, 12.25 Likaisen työn sankarit (S). 18.05 Montanan
poliisit. Kohtalokas melodraama tarkkaampujasta, joka rakastuu
sirkuksen naistähteen.
O: Anthony Mann. 20.00, 20.30 Seinfeld. 18.00 Frendit (S). Sydänläppätekniikan mullistus.
20.00 Kukkaron herraksi.
5/12. 23.00 Taksi. 17.40 Totta vai tarua: Viiltäjä-Jack. 18.12 Moko (S). Ravintosuositukset.
6.55 Ylen aamu-tv.
9.30 Arjen historia. (16). 9.45 TV shop.
10.45 Best Direct. 9.15 Wipeout Kesä. Hehkeyttä neulasta.
17.00 Lemmen viemää (7).
Tärkeä todiste.
18.00 Iholla. Pelkkää pintaa.
1.45 Mad Men (12). 14.55 Hetki ennen tuhoa: Titanic. 17.35 Grillimaisteri Hans
Välimäki. Gran Canarian
rauha järkkyy.
20.00 Duudsonit tuli taloon
(S). Huonoa
julkisuutta.
2.40 Mad Men (7). 14.05
Ruokamatkalla. 10.05 24Kitchen: Nopeaa ja
herkullista. P: Nicolas Cage, Ethan Hawke ja Jared Leto. Jakso 17. Tanskalaista muotoilua.
13.45 Camilla Plum ja yrttimaan aarteet.
14.15 Niklaksen keittiössä.
4/8. 19.30
Ensisilmäyksellä (12). Finaali, osa 2/2.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.15 Tulosruutu.
19.25 Päivän sää.
19.30 Riemuloma Kanarialla. Paritalon oleskelupiha.
14.30 Häähullut (S). 20.00 Tomin keittiö. 20.00 Kurjat kuppilat USA. 19.05 Ensisilmäyksellä (12). (U)
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08 Sydämen asialla (7).
Avio-ongelmia.
18.00 Yle Uutiset. 7.00?9.05 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.05 Leijonan
luola USA. (Margot at
the Wedding/USA 2007).
Draamakomedia. Elämä on. 2/3. 18.17 Dufus tietää. Tällä
kertaa on luvassa sisätilojen työstöä ja ulkoseinien
maalausta.
14.00 Eden. 11/16. Tanssia ja tunnustuksia.
15.30 Summeri (7).
16.02 #lovemilla: Vessanseinä.
16.03 Summeri (7).
16.30 Sohvasurffaajat: Karu
ja kaunis Romania.
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
17.50 Suunnistuksen MM.
Naisten sprintti. 19.00
Tuntematon Norja. 0.55 Elokuva: Viattomuuden aika. USA. Ruokaa mustekalasta
ja hummerista.
14.45?15.25 Gilmoren tytöt
(7). 21.00 Vuokralaiset helvetistä. 21.00 Ilman johtolankaa. 0.00 SVT:
Sportnytt. Kinaa ja
kiukuttelua.
15.00 Muodin huipulle. Mitä rakkaus on?
21.50 Film noir: Suuri Flamarion (7). 4/8. Norjalainen Per Ingvar Haukeland. Osa 82.
21.00
21.00?21.42 Bomb Girls
(12). Lupaus, osa 2/2.
17.00
17.00 Vain elämää. brunetit.
20.57 Keno.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.00?17.52 Historia: Brittien jäljillä Australiassa.
Kuka ehti ensimmäisenä?
Tony Robinson tutkii Australian asutuksen vaiheita ja
koettaa avausjaksossa saada selville, ketkä valkoihoiset saapuivat ensimmäisinä
aboriginaalien asuttamalle
mantereelle. Hukkuneen etsinnät Kallvikissa.
19.00 Myytinmurtajat. 16.55 Valmiina näyttämölle. 18.51 Luontotuokio. 21.55 Elokuva: Swimfan (16). 14.30 Trinny & Susannah Australiassa.
15.30 Ilme nuoremmaksi . 20.56 Kulissien takana. 2.15 Suomi D: Pornotyöläinen (16). 8.05?8.35 Namaste jooga. 12.45, 13.10 Tarzan. 18.00 Metsäpiilon kolmikko (S). 18.00 Arvostele
mun illallinen tunnissa. Hammashoitaja Juha.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 A-studio.
21.30 Dokumenttiprojekti:
Saippuasarjojen viestit.
23.00 Yle Uutiset.
23.05?0.00 Kotikatsomo:
Arppa vaan (12). 14.40 SVT: Vi ses snart.
15.10?15.20 SVT: Turistfärjan i Geirangerfjorden. 18.30 Kivet kertovat. 13.30 Kokeilussa perhe-elämä.
14.35 Pieniä ihmeitä. 14.35 Hulppeat hääkakut. 12.00 Ilme nuoremmaksi . 9. Helsingissä,
Kallion kaupunginosassa. Keittiön lintu.
7.53 Muumilaakson tarinoita (S). Uhraus.
12.30 Elvis elää Hudikissa. 19.45 Onnenetsijät. Keskustelijoina ovat juontaja Peter
Settman, yrittäjä Salvatore Grimaldi, koomikko Klara Zimmergren,
luennoitsija Björn Lindeblad ja kirjailija Åsa Larsson. Kanaa din
sum.
16.25 Eastenders (S). Yhdysvaltalainen mikrobiologi Sandra
Steingraber sairastui syöpään ja ryhtyi tutkimaan kemikaalien
yhteyttä syöpään. Jonne
Aaronin päivä.
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Amerikan hauskimmat kotivideot.
19.30 Neljän tähden illallinen. Behind the Scenes. 16.00 Hulluna häämekkoihin.
16.30 Tyyli-transformaatio. Kulissien takana.
21.00
21.00 House (12). Britannia. 18.30 Frendit (S). Miten musiikki vaikuttaa onnellisuuteen. 11.05 Samun
salainen keittiö. 20.15 Naapureita ja salaisuuksia (12). 20.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa.
21.00 Täydelliset naiset (12). 19.00 Ihmemies MacGyver. Salla ottaa Ossin
firman ohjat omiin käsiinsä.
18.00 Suurin pudottaja. 0.38 SVT: ABC. 10.30 Onni Extreme. 11.55 Ally McBeal
(S). 19.30 Neljän tähden talkoot. 0.00 5D: Kroppa äärirajoilla. 1.25 JIM D: Maailman mullistaneet laitteet, osa 1/2. 10.00 Best Direct.
12.00 Me Rakastamme Musiikkia. 22.00 Remontoijat. Sieluton Blackberry?s.
21.00 Pientä pintaremonttia. 8.55 Mahdoton seikkailu. 20.00 Navajo-poliisit. 23.20 Kohtalokkaat
kaunottaret. 0.15 SVT: Aktuellt. 5/9: Kodin näyttämö. 11.00 SVT: Stadens själ. 21.00 Kesäpuhujat. 0.30
Los Angelesin tatuointitarinat. TV1 klo 21.30.
TV5
7.20, 8.05 Tough Love. Mahdoton äiti.
15.30 Melissa ja Joey (S).
Vakoilua ja valheita.
16.00 Hurja remontti. 10/16. Jakso 10. 12.45 Mandelan perijättäret. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Kirjailija-pappi Jaakko
Heinimäki kutsuu vieraansa
illalliselle kirjailijatalo Villa
Kiveen.
20.00 Huippumalli haussa.
Blondit vs. 8.07
FOX Kids: Monsuno. (The Great
Flamarion/USA 1945). 17.15 Maailman oudoimmat ravintolat. 9.30 Design Star. Menneiden muistelua.
21.00 The Haunting . O: Jan De
Bont.
23.10 C.S.I. (U)
10.00 Sydämen asialla (7).
Likainen Len.
10.50 Päivän kasvo.
11.00 Yle Uutiset.
11.05?12.23 44500 Max (S).
Dokumenttielokuva Suomen
ensimmäisestä ja ainoasta
parfumööristä Max Perttulasta. 21.00 Elokuva: Zorron legenda. 9.00 Tvins. O: Noah
Baumbach.
23.00 Nelosen uutiset.
23.10 Nelosen sää.
23.15 Konttori (S). Parempi ihminen.
18.30 Pelastajat (7). 14.00 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. Jumala.
1.00?6.00 MTV3 Chat.
NELONEN
5.00 Älypää-TV.
7.00?9.20 LIVE: Tiedä ja
Voita.
11.10 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.00 Eläintarhojen elämää.
Rottasotaa ja pelikaaninpesua.
12.30 Onnea matkaan,
Charlie! (S). 6/9:
Vaihdetaan vapaalle. 15.45 Lentoturmatutkinta.
16.40 Wipeout Kesä. heinäkuuta 2013
14 TELEVISIO
MAANANTAI 8.7.
TV1
6.25 Ruskean kastikkeen
maa. Voiko saippuasarjoilla muuttaa maailmaa. (U)
14.55 Pisara.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.55 Näitä maailma juo. Sotkamo.
20.30 Uusi päivä (S). (U)
19.00 Prisma: Uusi uljas
geenitekniikka. 17.32 STT Uutiset. O: Andrew Niccol. O:
John Polson. 3.10
Ruotsalaiset pelastajat. Doku-
mentti kertoo, miten köyhissä maissa saippuat välittävät
tietoa esimerkiksi perheväkivallasta. 23.25 Family
Guy. 19.10 Las Vegas. 16.00 Retro (2013). 13.10 Supertehtaat: Williams F1. Pikaruokalan
prinsessa.
13.00 Waverly Placen velhot
(S). 2/8.
11.00 Summeri (7).
11.30 Summeri (7).
12.00?12.24 Elefanttiprinsessa (7). 9.00 Ilme nuoremmaksi . 22.00 Seurapiirisäpinää Teksasissa
(S). 99/101.
8.18 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh (S).
8.41 Hupsis: Autoilemassa.
8.50 Pat & Stan (S).
9.00 Hullu juttu. Sotilasfarssi.
14.25 Luonnonfilosofi. (U)
TV2
6.50 Pikku Kakkonen.
6.51 Nimipäiväonnittelu: 8.7.
6.52 Nökö ja Simppa (S).
6.59 Kukasta kukkaan.
7.05 Popi Kissa (S).
7.18 Norsulan perhe (S).
7.29 Musapoksi: Ololonkos.
7.31 Maltti ja Valtti (S).
7.44 Paula (S). (The Haunting, USA 1999). Phil. 13.45 Mahdoton illallinen. Lavastus.
18.50 Avaruuskansiot. 1.55 SVT: Fåret Shaun. Neljättä linjaa stailaisin. 23.30
Gene Simmonsin sukukalleudet (S). Tyhjä katse.
0.05 Vankikarkurit (12).
Sääntöjen äärellä.
1.05 Simpsonit (7). 16.25 Ruotsin
murteiden maailma. (Lord of
War, USA, 2005). Sumplaus.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 Rizzoli & Isles (12).
Perheen puolesta.
23.35 Vihjeet hukassa (7).
Päivitetty Shawn.
0.30 Louie (12). Säteily paljastaa tähtien synnyn,
räjähtävät tähdet ja mustat
aukot.
19.00?19.55 Isä Matteon
tutkimuksia (7). 3.20 Tarkka-ampujat. Hissimatka helvettiin.
20.00 Rillit huurussa (S).
Euclid-vaihtoehto.
20.30 Simpsonit (12). 19.00 Seiska News. Joulu on
vain kerran vuodessa
3.35 Dr. 23.25 NewsRadio.
23.55 Star Trek: The Next Generation. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. 15.30 Matlock. Varikkobileet.
12.00?12.35 Jamie Oliverin
30 minuutin ateriat. 20.00 Ruotsinlaivalla 24h. 18.22 Villit lapset.
18.27 Soittopeli. 13.30
SVT: Sportspegeln. 10.05 Market
Kitchen. 2.30?3.00 SVT: Vi ses snart.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 16.15 Kokki lomalla. 2.10?5.00 Älypää-TV.
SUB
6.00 SubChat.
8.25 Nakke Nakuttaja (S).
8.55 Geronimo Stilton (S).
9.25 Eastenders (S). 4.05?5.00 Älypää-TV.. 16.20,
16.50 Kolmas kivi auringosta. Makeanhimo.
13.00?14.20 Kaikkien naisten monni (S). Mukana
talous ja kulttuuri.
18.13 Yle Uutiset alueeltasi.
18.16 Yle Uutiset sää.
18.20 Päivän kasvo.
18.30 Arjen historia. (U)
10.00 Lemmen viemää (7).
Täysikuun taikaa. 1.40?5.55 Yön AVA.
Valo | 23
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät: Turo,
Turkka
MTV3
6.00 MTV3 Chat.
8.00?8.00 Aamusää.
9.00 Tunteita ja tuoksuja
(S). Tarvitaan
monta idioottia vaihtamaan
lamppu.
15.10 Selviytyjät Suomi.
Jakso 11. 12.00 SVT:
Partiledartal i Almedalen. Sotkamo.
19.15 Suunnistuksen MM.
Miesten sprintti. Maarit saa yllättävää apua viholliselta.
17.00
17.05 Salatut elämät (7).
Osa 1635. (Suomi
1952). 22.40 Remontoijat.
23.40 Kosto (12). 6/6.
20.45?20.54 8 mm katse:
Merimiespapin matkat.
21.00 Rakkauden arvoitus.
2/2. Kasvukipuja.
20.00 Paul Merton ja matkailun ihmeet. 15.25, 15.50 Panttilainaamo. Piilossa kaikkien
näkyvillä.
16.05 Hännänheiluttajat.
Suuren surun syövereissä.
16.35 Salatut elämät (7).
Osa 1634. 4.10?5.02 Gay Army.
KUTONEN
6.00 Me Rakastamme Musiikkia. 11.30 Samun salainen keittiö. 12.55
Pomo piilossa. USA. 13.30 Amerikan venäläisnaiset. 12.00 Lastensairaala.
12.30 Nuoret, laiskat ja tyhmät. Lemmikit.
19.50 Euroopan tiede
Myös erilaisia
tontteja.
KOIVUKLAPIA
Kuivaa koivua pihaan toimitettuna 45. Palokunnankadulla.
Vuokra 390?/kk +vesi ja sähkö. Tiedustelut 0400 823 920.
VUOKRATAAN tai MYYDÄÄN
rivitalokaksio Vihannissa.
Puh. VESIKOURUA
ENNUSTAJA/
AUTTAJA
IISA
www.raahenseutu.fi
www.raahelainen.fi
JÄRJESTÖT
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys, Raahen osasto
järjestää teatteriretken
Kannuksen Eskolankylään
la 20.7. Listat ym. Läh. Vuokra 250?/kk ei sis.
vesi / sähkö. 044-9436156.
mainostaja
- näiden avulla
tavoitat asiakkaasi
www.raahenseutu.fi
OSTETAAN:
Ostetaan pieni maatila tai okt
isolla (väh 2ha) tontilla 25km
säteellä Raahesta rauhalliselta paikalta.
P. soittele Anjalle puh.
0505698611
Eläkeliitto Pattijoen yhdistys Ti. klo 13. 0400 681 759.
asennettuna tai määrämittoihin, pihaan toimitus.
Myös vanhojen rännien
purkutyöt.
Noutopaloina iltaisin.
Kurrentie 32, Saloinen
Puh. 040 527 1680.
HALUTAAN VUOKRATA:
TILAVA ASUNTO (3mh)
Raahe, Pattijoki, Saloinen alueelta.
P. Maksu
peritään autossa. 040 767 5652.
Yksiöitä 2 kpl sekä Okt. 0400 662 479/Sivula
VUOKRALLE TARJOTAAN:
Lämmintä hallitilaa, hyvä sijainti. Tervetuloa Kaikki!
Vieraitakin saapuu muista
yhdistyksistä. lähtö T-talolta
klo 8.30. 9.
Ilm.10.8. Ilm.
lapset huoltajineen 17.7.
mennessä puh Riitta
0440903926 tai Aili
0405421576. 1998, as.p-ala
128 m², kokonaisp-ala 186
m². 8/9x19 varasto-ovet.
Valkolakattu paneli II-laatu sopuhintaan. Oma sauna ja
autokatospaikka. Luottotiedot tark.
0440227711/Anna
Ruukissa KOLMIO 80 m² ja
YKSIÖ 38 m². 5. Rauhallinen, viihtyisä taloyhtiö lähellä
keskustaa.
p. Omat vesimittarit.
Autolämm.tolppa. 2,7 ha tarjousten perusteella. Esitys alkaa klo 14
ja on Eskolankylän kesäteatterin 10-vuotisjuhlanäytelmä ?Kylähenki?. Tietokone takaisin yleensä seuraavana
arkipäivänä.
MikroPala, 040-7369542,
www.mikropala.fi
Jämtlanninpystykorvan narttupentu. Vanha seminaari p.044-9671001.
Avoryhmä kokoontuu samassa paikassa kunkin
kuukauden viimeisenä torstaina, klo 19, johon voivat
osallistua kaikki AA:n toiminasta kiinnostuneet sekä
alkoholistien omaiset ja
muut läheiset.
Naisten AA-ryhmä toimii
samassa paikassa maanantaina klo19. 1.8. 044 790 1307 klo 10-17.
www.it-parkki.fi
RAAHEN KANTOJYRSINTÄ OY
poistaa kannot, myös puiden
kaatoa ja haketusta.
040 822 4983
www.raahenkanto.fi
Teemme
PIIPPUJEn
PELLITYKSET
tarvittaessa hormin korjaukset. Hp.
95 000,-. Tervetuloa kaikkiin näihin tilaisuuksiin.
Raahen Seudun Diabetesyhdistys Viron matkan
arpajaisten voitot on arvottu ja voittajille on ilmoitettu
henkilökohtaisesti.
Raahen AA-ryhmä Toivo
Alkoholismi on sairaus, josta voi toipua osallistumalla
AA:n toimintaan. Paakkari
puh. mennessä. www.tavaraaitta.
suntuubi.com (auki ti-pe 1016, la 9-14, su 12-15)
PAAVOLAN TAVARA-AITTA, Pehkolantie 654, 92430 Paavola
p. palan
merenrantaa. Listat,
panelit, ikkunat, sisä- ja ulkopanelit. Postilaatikkokatosten tekotalkoot ti
9.7. klo 12. 0445 226 040.
KESÄMÖKKI
Pikkukraaseli 22
Mökki n. Aidan teräsjalat:
51x51 alk. Myös ei jäsenet mukaan. Mukaan
mahtuu vielä.
Raahen Pelastakaa Lapset Järjestämme lastenretken Lännenrannalle Bompan talolle ke 24.7.Perillä
leikkimielisiä kilpailuja ja
pelejä sekä ruokaillaan.
Lähtö linja-autoasemalta
klo 10 ja paluu samaan
paikkaan klo 15.30. Lukot ja avaimet. Teatterissa on katettu katsomo.
Menomatkalla ruokailemme Rahjassa Juusolanmäellä. 046 888 6705.
DIVARIVAIHDOT nyt tavaraan
ja vuokraleffoihin! Ks.lisää:
www.HITTIMAATTI.fi
TEE HUIPPUKAUPAT
TYTUKSIA
TYÖSUORITUKSIA
TIETOKONEHUOLTO
Rantakatu 5 A
p. Synt. Lohenpyrstössä. 2,40 kpl.
P. 040
753 5718.
MANSIKAT
Runtin tilalta Ruukista.
Itse poimien tai valmiiksi poimittuna. Laulujen säestys
haitarilla. Pyörökepit. 12 km Raaheen. 1. Puh:
040 848 0532.
Myydään hyvän asiakaspiirin
omaava kaksi paikkainen
parturi-kampaamo. 9.7 Ylivieskaan
teatterimatkalle lähtö Raahen linja-autoasemalta klo
17.00. 045
652 4163.
OUTLET KIRPPIKSELTÄ
siistejä käytettyjä
huonekaluja.
Reivosen Huonekaluhalli
Pyhtiläntie Pattijoki
Peruskorjattu RINTAMAMIESTALO Palonkylässä. heitto m³.
puh. P. Useita
rakenn., liittymät, tie ja vilj.
maata (lisämaan ostomahdoll.). 040-5617556.
Mukaan Edeniin mahtuu
100 ensiksi ilmoittautunutta.
Raahen Kylät Jokela-Pattijoki kyläseura. 0,4 ha MÄÄRÄALA.
Jokivarressa, Pattijoen Jokelan koulun läheisyydessä.
Sopiva asuintontti. Ilm. 0400-417 655.
Vuokrataan/myydään Piehingin Ylipäässä OMAKOTITALO valm.v. Kyselyt
ja tarjoukset
p. 7e/kpl, keskilattiamatot alk. Ilm. Kupongilla
. P. ja
lähtö on linja-autoasemalta
klo 8., retki on tällähetkellä
täysi, retkiasiasta voi kysellä puh 0442951302. E. Soittamalla konttoriin puh. Näyttämö
on katettu, mutta paikka on
tuulinen, joten varatkaa
lämmintä mukaan. 59e/
kpl, liesi (50cm) 250e, jää/
pakastinkaappi(A+LK)450e,
säiliöpakastin 204l (A+LK)
299e, pöytäsirkkeli (200w)
195e. Ei hissiä.
044 275 9991.
YKSIÖ 32,5m². puh. Ajetaan Pyhtilän
kautta Pattijoen OP-torille
ja sieltä Saarelanperän
kautta Kopsaan. Arpajaisiin toivomme
pieniä voittoja.
Raahen Eläkeläiset Päivämatka Kiuruveden Iskelmäviikoille 19.7. Soita ja sovi esittely. P. mennessä
Helenalle puh. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. 040 571 4308.
YKSIÖ keskustassa.
3 krs. 0400 473 620.
OMAKOTITALO
Palonkylä Kurjenperäntie 7,
3mh+oh+k+tilava at + ulkovarastot. Raahessa. Tervetuloa
matkalle
Eläkeliiton Pattijoen yhdistys Eläkeliitto järjestää
vapaaehtoistyöta tekeville
hyvinvointipäivän Oulun
Edeniin 17.9.Ohjelmassa on
mm. KOTISET, 0503459082, www.kotiset.fi
SUIHKUKAAPPI Swedberg 86
x 86 ja 3-lasinen saunanovi.
Puh. 045 652 4163.
MANSIKKAA Pyhäjoella myös
itsepoimien. 271 766.
KUDOTTUJA MATTOJA
Eri mittaisia alk. 30 m2, erillinen saunamökki +grillikatos. P. Piharakennuksessa autotalli, sauna
ja askartelutila.
P. Katso myös www.
aa.fi Olet tervetullut mukaan toimintaan.. 0400 289
822 tai 040 557 2961.
YKSIÖ Revonlahdella. 0445519342
Uusi kaksio 52m² Kaupunginrannasta. Soita 046
682 5599.
Luotettavaa KOTIAPUA (siivous, asiointi, omaishoitovapaat, ulkoilutus, pienet
pihatyöt). Tiirola P. 044 790 1307 klo 10-17
www.it-parkki.fi
TARJOLLA APUMIEHIÄ 25 ?/t.
Puutarhatyöt, rakennusapu,
muutot yms.
p. 044 790 1308 klo 10-17
myös kotikäynteinä
p. P. 2013.
Käyttövalio vanhemmat. P. 040
503 9179.
MANSIKKAA itsepoimien SIIKAJOENKYLÄLLÄ Puh. Raahessa
toimii AA-ryhmä Toivo, kokoontuminen torstaisin klo
19 ja su klo 18, Uusi osoite
on Rantakatu 7 B. 010 665 5185
SAUMATOnTA
5. Samoin Boccian
pelaaminen jatkuu heinäelokuun ajan keskiviikkoisin
klo 15 Merikadun koulun takana olevalla kentällä (sama paikka kun viimekesänäkin). Päivän retki Hailuotoon tehdään ti 16.7. 650?/kk.
040 8476 204.
Liminkakylällä saunallinen
ERÄMÖKKI
Tiedustelut ja varaukset
p. 040 539 4216 tai 0500
383 896.
N. Lehtien verkkopalvelussa/MyyJaOsta.com
. Asiasta kiinnostuneet,
ottakaa yhteyttä Marjattaan puh. 223 8074.
KAIKENLAISTA:
LOMAILEN
8.-28.7. Edullinen
vuokrahuoneisto. juhlaviikoille 12- 15. Myös ei-jäsenet
tervetuloa teatteriretkelle.
SFC Lohenpyrstö Rantatreffit 12.-14.7. Myydään erikoisehdoin,
hehtaarin tontilla, sis. 12e/
kpl, pölyimureita alk. Vapaita paikkoja
vielä. 040
512 0475. 0400 473 620.
METSÄPALSTA
Pirttikoskella n. Perinteisiä Kesäpäiviä vietämme
Fantissa 200:n majalla 8.8.
klo 12. PL 10601 T:S
. 045-2646920.
Pyhäjoki, Vuotilantie 4 as 1.
RT pääty 100m². juhlaan 15.8. 050 568 9961.
KUVALLINEN
KEHYSILMOITUS
Asiantunteva ja nopea
palvelu. välisen ajan.
Koti- ja Siivouspalvelu
S. Lasit. Syksyn matka Kuntorantaan
45v. Autoon
mahtuu 50 lähtijää. 15.7. heinäkuuta 2013
16
INTUITIIVINEN NÄKIJÄ
SEIJA HOLM
Ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla.
Erityisalana ihmissuhdekriisit.
p. 050
3555482. parveke
+ sauna. Perinnetaitoja, kiertoajeluja, kilpailuja. puh.
040 550 9029.
Soita 0700 16645 (2,52e/
min.+pvm)
2,31 (min + pvm) Star ms. Parveke on. 0400 890 933.
MANSIKOITA
Jokiperäntie 52, Lasikangas,
Raahe, myös itsepoimien.
Soita p. peltityöt
myös iltaisin.
Kurrentie 32, Saloinen
Puh. Nissan-merkkisen auton avain
sekä muita avaimia.
P. Tapani Kiminkisen luento. Kaukolämpö. Heti vapaa. 0500 583 978.
LÖYTYNYT AVAINNIPPU Raahen Prisman läheisyydestä
avainnippu, jossa mm. Matkoista
ym. 0700 9 2838
ULKO- JA MÖKKIOVET
laaka-, peili- ja väliovet. mennessä.
Olemme saaneet kutsun
Utajärven Eläkeläisten 40 v.
juhlaan 24.7. Tied. 5e/kpl, vuodesohva (2-ist.) 495e, poistomaaleja -50%, riihi-maali (pun.)
49e/10 l, talomaali 59e/9l.
Kodinkoneita 10e/kpl (leivänpaahtimia,
hiustenkuivaimia, kihartimia ymm.),
kahvinkeittimiä alk. klo 17 kylätalolla, Säävaraus.
Raahen ja Ympäristön
Eläkkeensaajat Yhteislaulutilaisuudet jatkuvat Härkätorinpuistossa ke 10.7.
klo 18. Myös
Pyhäjärven Eläkeläisten 40
v. 65e/kpl,
täkki+tyyny 15e/setti, kuramatot alk. 050 559 32265
KANTATILA 5:47
Jokiperäntie 62, Raahe, 0,6
ha, Pattijoki varressa vanha
pihapiiri rakennuspaikaksi
tai tekevälle kunnostaen vapaa-ajan asunnoksi. Sähköpostilla: asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
. P. 433 320
t. Hilkka
puh.0500157474 Ruukin
AA-ryhmä, kokoontuminen
keskiviikkona, klo 19 Heikinkuja 2 srk-talo. AA:n Oulun
alueen päivystävä puh.
0440-241266 klo 19-21 joka päivä. OH K 3MH
PH S VH lämmin varasto. ma 8.7. Tervetuloa.
Raahen Alueen Sydänyhdistys Kesäteatteriin Lappajärvelle lähdemme 13.7.
klo 8.30 linja-autoasemalta.
Matkarahat kerätään autossa. Lemmikkien pitäminen mahd-, aita tontin ymp., 3
hevostallia lähistöllä mahdollistanee harrastamisen. Heti vapaa. 040 733 3741.
VUOKRATAAn
Halli/myymälä liikehuoneisto 174m² näkyvältä
paikalta lappasten liiketalosta (elekma), kaksi
korkeaa nosto-ovea, hyvät
myymälä/toimisto tilat,
edullinen vuokra.
0400-665114.
Siisti remontoitu YKSIÖ 34,5
m², vap. Sähkö
+kesävesi, nätti paikka, harvoin tarjolla