Nyt heillä on oma kotiseutukirjanenkin, johon Arvi Pietilä kokosi vanhojen talojen tiedot. Raahen Seutu raahenseutu.fi MAANANTAINA 5. IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 1 5 18006 5 Puheenaiheet Työvoimapalvelut nettiin 4–5 Puheenaiheet Pelialan koulutus alkaa 15 Sää Aurinkoa, pakkasta 2 Keskustele Maa sai prinssin 8 Urheilu Hyytävää kaasuttelua 6–7 Elämänmeno Rantalaisuus verissä . VAPPU KALLIO. Se yhdistää vieläkin. Leila Pakarinen ja Arvi Pietilä viettivät lapsuutensa Kotirannalla. 1930-1950-lukujen kotirantalaiset kokoontuvat joka vuosi yhteen muistelemaan menneitä. . HELMIKUUTA 2018 15
LIISA LEHTORANTA toimitus@raahenseutu.fi Priorisointi vai konsensus. Meidän sydämemme tulee vahvistua armosta. Priorisointi on suurelta osin poliittinen mutta myös eettinen ja moraalinen kysymys. Kuluttajan mielialaa kannattaa uskoa . Samanlaista rohkeutta kaivataan myös yrityselämältä, jolla on paljon patoutuneita investointitarpeita takavuosilta. kuullut vaalikeskustelut). 13:9 K uluttajien luottamusindikaattori oli tammikuussa 24,2, kun se joulukuussa oli 24,0. Luottamusindikaattorilla mitataan odotuksia vuodeksi eteenpäin. Nordea ennustaa 3 prosentin kasvua. Ammattikuntani koulutustilaisuudessa luennon aiheena oli konsensus, joka tulisi pelastamaan koko yhteiskunnan, jos sitä taiten harjoitettaisiin. Hepr. Taisi olla silloin aika uusi termi, eli kerron ajasta kymmeniä vuosia sitten. Pekka Roimaa Hirveän kiva, että on oikea perusperhe. Kerttu Wanne Sana: Älkää antako kaikenlaisten vieraiden oppien johtaa itseänne harhaan. Se tarkoittaa 9?000 korkeakoulutettua työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten. Taantumavuosina talous pyöri hyvin pitkälti kotimaisen kysynnän varassa. Vaikka kyse on kuluttajien tuntumasta, on se Danske Bankin ekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan ennustanut viime vuosien suhdannekehitystä paremmin kuin viralliset talousennusteet. Esimerkiksi päivystyksen sydänpotilaista hänen osastonsa vapaille paikoille saattoivat tulla valituiksi ne, jotka tuottivat eniten sairaalalle. Annika Hirvisaari ja Atso Kangas. Runebergin päivä Miete: On niin eroottisia moralisteja, ettei juuri muu kuin yksi synti tule heille mieleen. Kuka tai mikä kantaa vastuun koulupudokkaista, syrjäytyneistä nuorista, kaikenikäisistä syrjäytyneistä, yksinäisistä vanhuksista tai heistä, joita hoidetaan kotiin sänkyihin. OP-ryhmän tuoreen arvion mukaan talous kasvaa tänä vuonna 3,3 prosenttia. HELMIKUUTA 2018 PÄÄKIRJOITUS Maanantai 5.2.2018 TÄNÄÄN: Aurinko nousee: 8.54 Aurinko laskee: 16.19 Nimipäivä tänään: Asser, J.L. Heillä varmaan on apukäsiä tehtävien hoitoon. Toivon tuollaisille, että saavat lapsen, kun on välillä toivotonta ollut. Saatiin prinssi. Kaikki tietävät, että jos yksikin loikkaa, hänen perheensä tapetaan.” Etelä-Koreaan loikannut pohjoiskorealainen Ylen nettisivut Mitä ajatuksia presidentti Sauli Niinistön tuore isyys herättää. Joitakin vuosia sitten Tukholman Karoliinisen sairaalan sydänosaston ylilääkäri kertoi televisio-ohjelmassa, kuinka eri tavoin potilaat priorisoidaan. Häivytetäänkö maailmankatsomukselliset ja uskonnolliset, moraaliset ja eettiset arvot usvaksi ihmisten taustoihin (huom. Ennusteet perustutuvat kotimaisen kysynnän lisäksi kasvavalle viennille. Priorisointi-sana elää kukoistusaikakauttaan. Suhtautumistani lausuttuihin tai kirjoitettuihin viesteihin voi kutsua tosikkomaisuudeksi. Tilastokeskuksen mittaama luottamusindikaattori on korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Toivottavasti hän ehtii olla läheinen pojalle. Luuk. Tilastokeskuksen mittaama lukema on korkeampi kuin koskaan aikaisemmin. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI S anoilla voi viiltää ihon verille tai rakastaa sametinpehmeästi. Konsensuksessa pyritään luopumaan enemmistöpäätöksestä (toimi hyvin kokemukseni mukaan, hymyä riitti pöydän toiselle puolelle, oltiin sitten hävinneitä tai voittajia äänestyksessä), ja luomaan jonkinasteinen yksimielisyys. Ikä on armahtanut kyvyllä ja uskalluksella kuunnella sanomaa puhutun tai visuaalisessa muodossa olevan ilmaisun takaa. Toki myös viralliset ennusteet ovat varsin positiivisia. 11:28 HUOMENNA: Aurinko nousee: 8.51 Aurinko laskee: 16.22 Nimipäivä tänään: Tiia, Terhi, Teija, Tea, Terhikki, Saamelaisten kansallispäivä Miete: Elämästä myöhästyy se, jolla on aina kiire. Maastohiihdossa on suurella todennäköisyydellä käytetty dopingia.” Lääkäri James StrayGundersen Keskisuomalainen, STT ”Valtio pitää perheitä tavallaan panttivankeina. Suomen kasvun ennustetaan olevan euroalueen kasvua nopeampaa. Epäilin tuolloin ja vieläkin: Tukahdutetaanko rehti mielipiteen vaihto, joka nousee kunkin keskustelijan arvomaailmasta. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . . Priorisointi terveydenhoidossa on erittäin haastavaa, mutta epäilemättä sitä tapahtuu meillä Suomessakin. Oikein ihania ajatuksia. Riittämättömien resurssien vuoksi joudutaan valitsemaan, mitä hoitoja, miten ja mille potilasryhmälle järjestetään. Taidan sittenkin mieluummin yhtyä konsensuspiiriin kuin tulla priorisoiduksi hännille. Jenni päättää. Talouskasvu, viennin elpyminen ja työttömyyden väheneminen heijastuvat kuluttajien käyttäytymiseen ja rohkeuteen tehdä päätöksiä. Kaarlo Marjanen Sana: Autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä. Leikimmekö luopuvamme erilaisten vaan ei eriarvoisten ihmisten riemukkaasta yhteiselosta. Pauli Ylikulju Tervetuloa maailmaan! Se on kiva, että he ovat mahdollisimman tavallisella tavalla hoitaneet synnytyksen. “Vapaille paikoille saattoivat tulla valituiksi ne, jotka tuottivat eniten sairaalalle.” Huolestuttavaa on, että priorisointia tapahtuu muuallakin; jopa yhteiskuntarakenteiden ansiosta. Irma Mathlin Mahtava juttu! Oikein paljon terveisiä Saulille ja Jennille! Voisi olla joku vanhanaikainen nimi, joka hänelle annetaan. Mikä parasta, kohentunut tilanne koskee kaikkia Suomen maakuntia. KOLUMNI ”Yhteiskunnan tehtävä on yrittää kerätä niin pienin vahingoin kuin mahdollista niin paljon verotuloja kuin mahdollista.” Björn Wahlroos Helsingin Sanomissa ”Se on perverssiä, sairaalloista ja moraalitonta.” Jörn Donner kansanedustajien sopeuttamiseläkkeistä Iltalehdessä ”Suurella joukolla mitalisteista on ollut poikkeavat tai suuresti poikkeavat veriarvot. Kuluttajien tuntumaa ja ekonomistien ennusteita tukee Akavan torstaina julkaisema tieto korkeakoulutettujen työttömyyden vähenemisestä 18 prosentilla. Varmaan hän saa jonkun runollisen nimen. MAANANTAINA 5. Kyllä nyt saatiin prinssi taloon. Vieläkin aiheesta hyristään, jopa kuorolauluna päättäjien kuorolaulupiireissä
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä on keskimäärin 50 ja enimmillään 70 lasta sosiaalityöntekijää kohden. TEKSTARIT LUKIJAN KUVAT JATKUU!! voimassa ma-ke 5.-7.2.2018, ellei toisin mainita Lisää hyviä tarjouksia kaupalla! Antinkankaantie 32, 92130 Raahe Puh. Sotekin on vielä selvittämättä. Lastensuojelussa pitää yhtä aikaa kiinnittää huomiota ennaltaehkäisyyn sekä korjaaviin toimiin. Nimim. Yx.Ps. Onko siellä Arkadianmäella järkeä kenenkään päässä. Talvivaatteiden myyntisesongin puuttuminen haittaa myös vaateliikkeitä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. MAANANTAINA 5. 044 755 0800 (pvm/mpm) Palvelemme ma–pe 7–21, la 7–21, su 10–19 K R E I V I N T O R I Päivän lounasannos! MAKARONILAATIKKO tai SAVUPORORIISTAKIUSAUS PUTAANPULLA 100% KAURAPALA (250 g) (4,00/kg) 5 55 ANNOS 1 00 KPL 1 00 KPL Tuoretta! suosittelee HERKKUTORILTA 6 99 KG ILMAINEN FILEOINTI Herkkutorin aukioloaikana PIRKKA BANAANI Costa Rica 1 00 KG TUORE KOKONAINEN LOHI Norja, 1-3 kg ATRIA PERHETILAN KANAN FILEESUIKALEET 250–300 g (6,67/kg) 1 ERÄ/TALOUS Yksittäin 3,19 pkt OLTERMANNI JUUSTOT 250 g myös kevyt 17% (4,00/kg) RAJ. Sosiaalija terveysministeriön Lastensuojelun laatusuosituksen mukaan lastensuojelun työntekijäresurssit suhteessa asiakasmääriin ovat yleisesti katsoen riittämättömät. Hyvä esimerkki ennaltaehkäisystä on Imatran kaupungissa käyttöön otettu perhepalvelumalli. Siniset eivät ole ottaneet vielä kantaa asiaan. Hiihtoliitto on aivan kauhuissaan. Tänä vuonna kuntayhtymä satsaa lastensuojeluun lisää yhden työntekijän verran. Lapsiasiavaltuutettu on jo vuonna 2013 lausunnossaan sosiaalija terveysministeriön asettamasta Toimiva lastensuojelu -selvitysryhmän loppuraportista todennut, että asiakasmääriä pitäisi rajata 20–30 asiakkaaseen. Ja toisaalta Lapin maakunta on ilmoittanut pyrkivänsä itsenäiseksi tai ainakin haluaa poiketa muun Suomen ajasta, koska talvi on Lapille elinkeinona tärkeä aika turistien kannalta ja porotkin tykkää talviajasta. Vihreät ovat jakautuneet aika tavalla tasan puolesta ja vastaan. Lastensuojelu on lastensuojelulain (417/2007) mukaista työtä, jonka tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 17192 (85 snt). Eläköön syksy, kevät ja kesä! Kevättä odotellessa JARI TUOHIMAA Lopetetaan talviaika. ”Hiihtoliitto on aivan kauhuissaan. HARRI KIVINIITTY, kaupunginvaltuutettu (vihr.) MAARIT LAMPELA, varakaupunginvaltuutettu (vihr.) SEPPO SORVARI, varakaupunginvaltuutettu (vihr.) MARIA OHISALO, Vihreiden varapuheenjohtaja, köyhyystutkija Lasten hyvinvointia tuetaan parhaiten ennaltaehkäiseväällä työllä KEIJO AHISTUS Taviokuurnat saapuivat syömään pihlajanmarjoja. Strategia on oltava sanojen lisäksi myös tekoja. Tuli erittäin kalliiksi, jos yli miljardin tulee maksamaan. 044 755 0800 (pvm/mpm) Palvelemme ma–la 7–21, su 10–19 Antinkankaantie 32, 92130 Raahe Puh. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi . Itse kannatan,että tuo talviaika lopetaan. Aloitteen allekirjoitti 18 kaupunginvaltuutettua yli puoluerajojen. Kyllä harmittaa. Suunta on oikea, mutta taso jää siltikin vielä riittämättömäksi. Kunnissa on puhuttu jo vuosia sosiaalityön ja lastensuojelun sosiaalityön resurssien riittämättömyydestä. Presidentti Niinistö panttaa vielä kantaansa.” VR:llä asiaa vielä mietitään, koska silloin se ei voi vedota enää lumisateisiin myöhästymisten takia. MIELIPIDE Suomen hallitus on esittänyt että talviaika lopetaan. Kansainvälisenä lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2017 ja sen jälkeen jo yli 3000 lastensuojelun ammattilaista ja muuta asiasta huolestunutta henkilöä on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan lastensuojelulakiin muutoksia sosiaalityöntekijöiden työkuorman pienentämiseksi ja näin lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Presidentti Niinistö panttaa vielä kantaansa. Mitä tehokkaampaa ennaltaehkäisy on, sitä vähemmän tarvitsemme korjaavaa työtä. Pankaahan vauhtia. Musteessa säästellään! Tässä se taas nähtiin hallituksen typerä päätös tuosta aktiivimallista. Imatran malli on vaatinut taloudellisia panostuksia, mutta se on vuosien saatossa maksanut itsensä takaisin paitsi alentuneita sosiaalityön kuluina niin mikä tärkeintä, alentuneina huostaanottojen määrinä. Raahe voi nyt osoittaa olevansa edelläkävijä ja jo ennen potentiaalista lakimuutosta rajoittaa lastensuojelun avo-, sijaishuollon ja jälkihuollon sosiaalityössä asiakasmäärän 30 lapseen/nuoreen työntekijää kohden. Ruotsalaisille se on ihan sama; pääasia, että NATOON liitytään. Turvonnut poski ja juurimätä Lehti kirjoitti valtuuston kokuksesta. MIELIPIDE Raahen vihreiden kaupunginvaltuutettu Harri Kiviniitty jätti joulukuun kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen asiakasmitoituksen käyttöönottamiseksi Raahen lastensuojelun sosiaalityössä. STM suosittaa, että lastensuojelun henkilöstöresurssi mahdollistaisi vuorovaikutustyön ja osallisuuden toteutumisen. Mattilanperäläisenä olisi hyvä saada samanlaista kuin kaupungissa. Kepu ja kokoomus ovat eri mieltä siitä kumpaan se talviaika lisätään; kevääseen vai syksyyn. Raahen kaupungin strategian yhtenä pääkohtana on lapsiystävällisyys. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. T. Siitä on syntymässä jonkinmoinen hallituskriisi. Adressissa vaadittiin toimia myös kuntatasolla. 3/TALOUS ERÄ 10 00 ERÄ 5 RS. Mitä tekee lehdellä, jos ei nää lukea. Kepu haluaa taas, että syksyaikaa jatketaan, koska silloin sataa enemmän ja satovahinkokorvauksiin on EU:lta suuremmat mahdollisuudet. Urheilujärjestöt vastustavat ajatusta, koska harjoittelut talvilajeijin joudutaan viemään kauemmas, ja se maksaa. Mallista on otettava oppia ja lisäksi kevennettävä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työtaakkaa mahdollisimman nopeasti. Osalla sosiaalityöntekijöistä voi pahimmillaan olla yli 100 lasta asiakkaana. Raahen Seutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Sitä se on kun suoraan maaperästä pumpataan vettä. Kyllä valokuitu on tärkeä, Se kyläkulmille ensiarvoinen asia. On kehitettävä ennaltaehkäiseviä toimia paitsi lapsille, myös lasten vanhemmille, koska osattomuuden on todettu periytyvän yhteiskunnassamme. Imatralla perhetyöntekijät jalkautuvat perheiden pariin antaen tukea ja neuvontaa suoraan siellä missä tarve on. HELMIKUUTA 2018 . Kokoomus haluaa sen kevääseen, koska silloin ihmiset innostuvat kaikenlaisesta ostamisesta ja näin yksityinen kulutus kasvaa. KEIJO AHISTUS Kiitos Vihannin hammashoitolaan ripeästä ja aina yhtä ystävällisestä palvelusta! Tv. Kylillä on tärkeä saada yhteydet nopeasti. Saas nähdä mikä sotku tästäkin sitten tulee. Paitsi lastensuojeluun, myös lasten asemaan yleisesti ottaen kaupungissamme on kiinnitettävä enemmän huomiota. Molemmat vasemmistopuolueet antavat jäsenistölle vapaat kädet. PERUSSUOMALAISET vastustavat ehdottomasti, koska silloin maahanmuuttajilla olisi helpompaa asua täällä. Kristilliset tutkivat vielä Raamattua, miten siellä asia esitetään. Juhani Torvela Olis ollut hienoa nähdä Pekka ja Anttonio kättelemässä itsenäisyyspäivänä. Työntekijät auttavat erilaisten lomakkeiden täyttämisessä, antavat tarvittaessa vaikka unikoulutusta vauvan univaikeuksien kanssa painiville, sekä ohjaavat ihan yksinkertaistenkin arkiaskareiden sujuvassa hoitamisessa. TOISAALTA monet talvikunnossapidosta vastaavat firmat pelkäävät konkurssiaaltoa, koska heidän talvikalustoaan ei enää tarvita. Moniko on tullut ajatelleeksi sitä kuinka valtavan sontakasan seasta juomavetemme on vanhoista vesitorneista tullut. Samoin matkanjärjestäjät pelkäävät, että etelän-matkailu vähenee. Postitse mielipiteet voi lähettää osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe
–?Kyse on seutukuntaa palvelevasta kokonaisuudesta. Opetus on pystytty siellä järjestämään niin, että se toteuttaa jo reformia monilta osin. HELMIKUUTA 2018 SARI JAATINEN Raahen koulutuskuntayhtymän korkeakouluyhteistyöhankkeet ovat kirkastuneet isoksi visioksi. Konetekniikan insinöörikoulutus alkanee syksyllä 2019. Työelämään pääsee kaksi vuotta nopeammin. –?Toiselle asteelle on erittäin tärkeää rakentaa koulutuspolkuja, joissa voimavaroja yhdistetään. Ratkaisut, joita olemme kehittämässä, ovat tässä ajassa paljon toimivampia. YHTYMÄJOHTAJA Jaana Ritola näkee Raahen seutukunnan elinvoiman kehittymisen olevan isossa roolissa koulutuspalettia rakennettaessa. Monikampus Brahe -kokonaisuus houkuttelee Raaheen opiskelijoita myös muualta. Luonnonvara-alan korkeakoulutus ja sähköinsinöörin koulutus ovat kehitteillä. Sitä rakennetaan niin ikään Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa. Näin toisen ammatillisen koulutuksen reformi kuristaa. Sähköinsinöörin koulutuksen lisäksi luonnonvara-alalle mietitään jatko-opintoja, jotka voisivat tarjota agrologin koulutuksen rinnalle myös liiketoimintaosaamista. Työsuhteita päättyy 11,2 henkilötyövuotta, mikä tuo henkilöstömenoihin säästöä. Lybeckerillä riittää kaksi vuotta ja ne vielä lyhentävät korkeakouluopintoja. Se ei tarkoita, että korkeakoululla olisi oltava omat seinät, vaan koulutus limittyy seutukunnassa olemassa oleviin toisen asteen oppilaitoksiin, muun muassa Koulutuskeskus Brahen opistoihin, Raahen Ammattiopistoon, Lybeckerin opistoon ja Ruukin Maaseutuopistoon. –?Uskon vakaasti, että linja herättää paljonkin kiinnostusta. –?Jos lukioväylää ajattelee, on ensin oltava kolme vuotta lukiossa. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Se johtuu kalliista laitekannasta. Seuraava askel onkin markkinointi. Ensimmäiset opiskelijat otetaan sisään ensi syksynä. Raha ei mene seiniin ja rakenteisiin, vaan toimintaan. Iso asia on, että se saadaan yleiseen tietoisuuteen. Hankkeiden tuloksi vuodelle 2018 on budjetoitu 931 961 euroa.. Siihen mennessä perusrahoituksen osuus on pudonnut 95 prosentista 65 prosenttiin. Yhteistyö Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa on alkanut rakennusja yhdyskuntatekniikan insinöörikoulutuksella ja lisää on tulossa. Pelialan koulutus alkaa syksyllä Lybeckerin opistolla paras tulos SARI JAATINEN Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvion rakentaminen on jo ensi vuonna haastavaa, mutta vuonna 2020 erityisesti. Kiinteistömassassa on paljon kiinteistövelkaa ja esimerkiksi viemäröinti on tuottanut Raahen Ammattiopistolle ongelmia. Se tuo toimintaan oman haasteensa, kertoi talousja hallintojohtaja Antti Lantto viime maanantaina Raahen valtuutetuille. Suurimman alijäämän tulee tekemään Raahen Ammattiopisto, mutta se kutistuu aiemmista vuosista. KONETEKNIIKAN insinöörikoulutuksen suunnitteluryhmä on aloittanut työnsä ja opiskelusisältöjä suunnitellaan. Monikampus Brahe tarjoaa seuraavaksi tietoja viestintätekniikan insinöörikoulutusta eli pelialaa. –?Ensi vuodelle pyritään toteuttamaan maltillisesti investointeja. Se on ihmisten osaamisen kasvattamista, mutta myös yritysten kehittymistä ja kilpailukyvyn lisäämistä. Korkeakoulujen mukana tulee myös aina tutkimus-, kehitysja innovaatiotyötä, joka on elinkeinoelämälle hyvin tärkeää. Kunnianhimoinen tavoite on, että kuntayhtymän tulorahoitus olisi ylijäämäinen jo ensi vuonna 62 000 euron verran. Vähintään yhtä isossa roolissa on muuttuva koulutusajattelu. Väylää Kajaaniin pyritään räätälöimään myös Lybeckerillä jo opiskeleville. Myös tutkintojen järjestäminen on siellä kalleinta. Rakennusja yhdyskuntatekniikan insinööriopiskelijoiden lisäksi Raahe saanee jo syksyllä muitakin korkakouluopiskelijoita. Pelialan koulutus eli tietoja viestintätekniikan insinöörikoulutus tulee haettavaksi kevään yhteishaussa. Koulutuksen järjestämisestä on keskusteltu Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa, Ritola sanoo. MAANANTAINA 5. Koulutuskuntayhtymä on sateenvarjo, jonka ympärille koulutuskokonaisuus rakentuu. Raha ei mene seiniin ja rakenteisiin, vaan toimintaan, sanoo Raahen Ammattiopiston rehtori Jukka Pekka Ansamaa. –?Turha haikailla Raahessa menetetyn ammattikorkeakoulun perään. . Se on valtava etu opiskelijalle, Ansamaa sanoo. Opisto on todella tehokkaasti organisoitu. Jos korkeakouluopiskelua ei seutukunnassa kehitettäisi, olisi sillä Ritolan mielestä vahva vaikutus alueen osaajaprofiiliin. –?Toivottavasti saadaan konetekniikka alkamaan 2019, vuoden alusta tai viimeistään syksyllä. PELIALAN koulutusyhteistyö on seuraava avautuva korkeakouluväylä. Niihin on varattu 600 000 euroa, joista koneet ja kalusto vievät 342 500 euroa ja rakennukset 255 000 euroa. . Keskusteluissa yritysten kanssa ja yritysbarometreja tutkimalla nähdään, että osaajia ei enää saada. –?Lybeckerin opisto tekee tänä vuonna 258 000 euron positiivisen tuloksen. Nämä ratkaisut, joita olemme kehittämässä, ovat tässä ajassa paljon toimivampia. Opetuksen hinta on koulutusaloista johtuen Raahen Ammattiopistossa kalliimpaa kuin muissa koulutuskuntayhtymän opistoissa. –?Kuluva vuosi tulee olemaan alijäämäinen 98 000 euroa. Monikampus Brahe -kokonaisuudesta ollaan rakentamassa korkeakoulualuetta Raahen seutukuntaan, nykyaikaisella tavalla. Kukaan ei järjestä monialaista koulutusta yksin, vaan siinä on paljon eri kumppaneita ja yritysten kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä, Ritola sanoo. Käytännön tasolla on sovittu niin, että suora korkeakouluväylä Kajaaniin avautuu, kun on opiskellut pelialaa Lybeckerin opistossa kaksi vuotta. Myös muut toisen asteen toimijat ovat mukana
Palossa teknisen tilan sähkökattila oli vian takia syttynyt palamaan. Rakennusja yhdyskuntatekniikan insinööriopiskelijoiden lisäksi Raahe saanee jo syksyllä muitakin korkakouluopiskelijoita. Vähentymä on johtunut Pesosen mukaan kuitenkin lähinnä eläköitymisistä. –?Maksajilta saa myös tietoa sovitellusta työttömyysetuudesta, joka on erinomainen tuki osittain työllistyvälle. RAAHEN SEUTU Tulipalo säikäytti Siikajoella Siikajoen Alanpääntiellä sattui lauantai-iltana tulipalo, josta selvittiin vähin vahingoin. KUN Pohjois-Pohjanmaan alueella olevia TE-toimistoja on lakkautettu ja palvelut on keskitetty laajemmille alueille, myös virkailijoiden määrä on laskenut. VESA JOENSUU RAILI VIIRRET TE-toimistot ovat myös varautuneet asiantuntija Riitta Pesosen mukaan työttömien työnhakua koskeneisiin uudistuksiin palkkaamalla määräaikaisia virkailijoita viime vuoden aikana asiakkaiden määräaikaistarkastuksiin. TALOUSELÄMÄN uutisen mukaan esimerkiksi Uudenmaan TEtoimistossa vastuuasiakkaita saattoi olla yhdellä virkailijalla jopa 500. Kunnanhallitukselle esitetään, että kunnanhallitus perustaa nyt työryhmän valmistelemana laajakaistahanketta. Kunnanhallitukselle esitetään maanantaina, että asia siirretään teknisen toimen valmisteltavaksi.. Hän kertoo, että vuosien 2016 ja 2017 aikana on jo lisätty resursseja TE-palveluun, ja alustavan tiedon mukaan rekrytoinnit jatkuvat myös tämän vuoden aikana. TULEVAN aktiivimallin myötä työttömien aktiivisuuden seuranta on maksajien, eli Kelan ja työttömyyskassojen, vastuulla ja niiden puoleen työttömätkin ohjataan. HELMIKUUTA 2018 . –?Pohjois-Pohjanmaalla palvelulinjoittain on asiakkaiden määrissä eroja, mutta toimipisteitten välillä eroja määrissä ei ole, Pesonen sanoo. POHJOIS-POHJANMAAN työja elinkeinotoimiston alueen kunnissa oli joulukuun lopussa lomautetut mukaan lukien 23?900 työtöntä työnhakijaa, joista miehiä oli 13?400 ja naisia 10?500. tammikuuta päätöksen osallistumisesta Jokilaaksojen kuituverkko-osuuskunnan perustamiseen. Kunta ei ole allekirjoittanut osuuskunnan perustamisasiakirjaa eikä maksanut 10?000 euron osuusmaksua. Työttömät nettiin, Kelaan ja kassoille Te-toimistojen ovi käy harvemmin, kun asiakkaat käyttävät verkkopalveluita. Tämän lisäksi kunnalle on tehty kaksi muuta tarjousta tietoliikenneyhteyksin rakentamisesta. –?Tällä hetkellä entistä useampi työnhakija voi hoitaa omatoimisesti työnhakuun liittyvän asioinnin ja yhteydenpidon TE-toimistoon kokonaan verkkopalvelun kautta. Nyt Siikajoen kunnanhallitus suunnittelee työryhmän perustamista laajakaistahankkeen valmisteluun. Päätöstä ei kuitenkaan ole pantu täytäntöön. Hän huomauttaa, että sähköisen asioinnin mahdollisuutta on lisätty asteittain TEpalveluissa viimeisten vuosien aikana. MAANANTAINA 5. Työttömien määrä väheni vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna 4?600:lla eli 16 prosenttia. Pesosen mukaan TE-palvelut on valtakunnallisesti jaettu toimistoittain kolmeen palvelulinjaan, joita ovat työnvälitys, osaamisen kehittäminen ja tuetun työllistymisen palvelu. Vuodesta 2013 alkaen Pohjois-Pohjanmaalla on ollut yksi TE-toimisto, jolla on toimipisteet Oulussa, Raahessa, Ylivieskassa, Haapajärvellä, Kuusamossa ja Pudasjärvellä. –?Kela ja työttömyyskassat kertovat aktiivimallista ja neuvovat, kuinka aktiivisuudesta ilmoitetaan työttömyysajan hakemuksessa. Kunnanhallitus käsittelee asiaa tänään maanantaina kokouksessaan. Laajakaistaa pohditaan Siikajoella Kaikki haluavat paremmat tietoliikenneyhteydet. Siikajoen paloaseman yksikkö sammutti palon. Siikajoen valtuusto teki 27. Kuntalaisaloitteessa toivotaan, että koirapuisto perustettaisiin Ruukkiin tai Revonlahdelle, jotta se palvelisi kaikkia kuntalaisia kohtalaisella etäisyydellä. Työttömät ja muut asiakkaat ohjataan käyttämään enemmän verkkopalveluita. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 Monikampus Brahe -kokonaisuus houkuttelee Raaheen opiskelijoita myös muualta. Siikajoelle halutaan oma koirapuisto Siikajoen kunnanhallitus on saanut aloitteen oman koirapuiston perustamiseksi. Siikajoen valtuutetuista enemmistö kannattaa asian valmistelua kiinteän valokuituyhteyden pohjalta. Asiakkaita palvellaan sen mukaan, mitä palvelulinjaa hän tarvitsee. He kertovat myös, mitä ehtoja palkkatyön, yritystoiminnan tai palvelun on täytettävä, Pesonen selvittää
Kotiseuturakkaus sai Arvi Pietilän kokoamaan Kotirannan asutushistoriaa. Tosin kaikki muuttuu eivätkä kotirantalaisetkaan tunnista kaikkia naapureita. –?Arvi on tehnyt merkittävän kulttuurityön keräämällä tiedot yksiin kansiin, kiittää häntä toinen rantalainen, Eero Siniluoto. Nyt se on hänen taukotupansa, jossa on hyvä käydä henkeä vetämässä. He kokoontuvat säännöllisesti yhteen Olkijoen kylätalolle muistelemaan menneitä. –?Monta tarinaakin olisi kirjaan muistunut, mutta niille ei ollut tilaa, hän kertoo. 1930 -, 1940ja 1950-luvulla syntyneet kotirantalaiset eivät ole unohtaneet toisiaan. Toisaalta yksi rantalainen on juuri kuollut, ja hänen muistoaan kunnioitetaan hiljaisella hetkellä. MAANANTAINA 5. –?Äiti kantoi meidät vuoron perään kuivalle maalle. –?Ennen oli kaikkialla rannoilla puhdas hiekka. Ympärillä on kymmeniä vanhoja naapureita. TÄMÄNTAPAISEN kyläkirjan teko on kokemus, josta saa iloa ja virtaa. 1930-1950-luvuilla kuvien ottaminen oli todella harvinaista. MESKUKSELLA on Kotirannalla vieläkin vanha synnyinkoti omistuksessaan. HELMIKUUTA 2018 VAPPU KALLIO Halauksia, kiitoksia, kehuja. ”Ennen oli kaikkialla rannoilla puhdas hiekka.” TARINOILLE on tilaa tulossa, sillä niitä kerätään juuri nyt Pattijoen kotiseutukirjaan. 6 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Kun joku tuli kysyneeksi, onko hän johtava työntekijä kirjan kokoamisessa, hän on voinut sanoa, että ei kun ainoa. Ennen vanhaan kaikki rantalaiset tunsivat toisensa. Vanhojen talojen asukkaat ovat itse lähettäneet talojaan koskevat tiedot, ja ne on julkaistu niin kuin asukkaat ovat ne ilmoittaneet. Lapset kävivät samaa koulua Pattijoella. Matkaa Kotiranta taltioitui kirjasen kansiin . Vanha kylä elää vain muistoissa. Kotirantalaiset koolle kutsunut, Kotiranta-kirjan tekijä Arvi Pietilä hukkui välillä kiitoksiin. –?Pattijoessa oli ennen vettä enemmän kuin nyt, sanoo Leila Pakarinen. Tapaamisen alussa Arvi Pietilä kertoo kuulumisia. Naapurin poikaa en tuntenut, nauraa Raahessa asuva Armi Alila, omaa sukuaan Skinnari. –?Tavallaan oli yhteen puhaltamisen meininki, muistelee Leila Pakarinen. –?On mukava nähdä vanhoja kavereita, Meskus kertoo. Kaikki paikalla olijat esittäytyvät. Kirjan teossa kävi kuten yleensäkin: se joka keksii ajatuksen, saa sen toteuttaa. Jos ei ihan talosta, niin ainakin talon asukkaista. Kylä ei ole kuin ennen. Tapaamiset alkoivat vuonna 2006 Arvi Pietilän kutsumana. Nyt kaikki on liettynyt, pahoittelee Pakarinen. –?Kotirannan kylä kasvaa. Kuka on kenenkin lapsi mistäkin talosta, kuka esikoinen, kuka kuopus, kuka sieltä keskiväliltä. Se sijaitsee taajaman kyljessä. Nyt ei näy yhtään lehmää, paitsi merenrantakarjaa, joka on Jokelankylältä. KOTIRANNALTA piti tarpoa välillä umpihangessa kouluun. Kotiseutu yhdistää. Sama pätee muutamiin muihinkin Kotirannan taloihin. Kirjan tekijä puhkuu hyvää tuulta voidessaan tarjota vanhoille naapureilleen koottua tietoa. TAKANA on melkoinen savotta. Talojen kuvittaminen on ollut haasteellista. Kotirannalla hänet tunnettiin myös tyttönimeltään Ylitalona. –?Tapasin ihania ihmisiä. Vieressä istuu vanha leikkikaveri Matti Torvela, jonka kanssa hän lapsena tuli ampuneeksi ritsalla oravia niin kuin monet muutkin suomalaiset pikkupojat siihen aikaan, kun ei ollut muuta tekemistä. Rantalaiset kokoontuvat kerran vuodessa. –?Minä esitin sitä, ja menin halpaan, ja niin se jäi minun tehtäväksi, Pietilä muistelee. Tästä urakasta muistuttaa paikalle saapunut eirantalainen, Reijo Härönoja. Sen tietää vain se, joka on joskus alkanut muistitietoa kokoamaan ja järjestämään systemaattisesti. –?Kun osui ja putosi alas, niin tuli kauhean paha olo, muistelee Torvela. Toisaalta osa taloista on vaihtanut omistajaa, ja uudet asukkaat häipyneet jättäen talon tyhjilleen. Jotkut ovat vain ”sammaa porukkaa” kuin aiemmatkin. –?Kusikarille pääsee nykyisin kahlaamalla, tietää Matti Torvela. Mitään negatiivista ei tullut vastaan, muistelee Pietilä. VAPPU KALLIO VAPPU KALLIO Kaarlo Meskus, 73, istuu helmikuisena pakkaspäivänä Pattijoen seurakuntatalolla ja tuntee olonsa kotoisaksi. Elisa ja Simo Saarenpää, Markku Vedenoja, Marja-Leena Lumiaho ja Aino Vedenoja tapasivat rantalaisten kirjan julkistustilaisuudessa Pattijoen seurakuntatalolla. –?Lehmiä oli meidän nuoruudessa lähes joka talossa, yhteensä ehkä 80 nautaa. Moni heistä pyörähti koulumatkallaan talvisin lämmittelemään naapurissa, vaikkapa Pietilän talossa Torniossa. –?Aivan hirveästi ovat muuttuneet. –?Sen panin merkille, että aika monet vaimot olivat vanhempia kuin miehet, toteaa Leila Pakarinen. Puhtaaksikirjoittamisesta on huolehtinut Leila Pakarinen. Pattijokisen Arvi Pietilän uurastus kotirantalaisen asutushistorian kokoamisessa palkitaan iloisesti Pattijoen seurakuntatalossa, jonne on kokoontunut iso joukko vanhoja kotirantalaisia, ”rantalaisia”, kuten he itse itseään nimittävät. Rantalaisia on taas yksi enemmän, sillä vauva on syntynyt. –?Teidän kanssa on niin kiva olla, sanoo Pietilä yksinkertaisesti. Kirjan tekijä on saanut olla tyytyväinen, että jokaisesta talosta saatiin ainakin yksi kuva kirjaan. Tässä onnittelemassa Sanni Havana. Vanhojen naapureiden keskusteluissa toisen ajatus tukee toista. . Paikallaolijoille niitä tulvi mieleen. KOTIRANTA muuttuu. Kuvia on tallentanut Pietilän kanssa yhdessä taloja kiertänyt Martti Riikola. Yleensä tapaaminen on elokuussa, niin tänäkin vuonna. Matti Torvela muistelee, että hänen lapsuudessaan talossa oli vain yhdet saappaat, vaikka läheinen Säikänoja teki maasta vetistä. Joka vuosi tulee yksi talo lisää, Eero Siniluoto sanoo. Kaikki elivät jollain tapaa maataloudesta. Joka talossa oli pari lasta, parhaissa 11
Eurajoen alueen valinnan jälkeen alkavat lisätutkimukset yhtä aikaa Eurajoen ja Pyhäjoen alueilla. Posivan onkalossa Olkiluodossa tutkitaan kallioperän soveltuvuutta ydinjätteen loppusijoitukseen. OMAN loppusijoitusratkaisun selvittämisen rinnalla Fennovoima jatkaa Posivan ja sen omistavien Teollisuuden Voiman ja Fortumin kanssa neuvotteluja Pyhäjoen ydinvoimalaitoksen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamisesta Olkiluotoon rakennettavaan Posivan loppusijoituslaitokseen. Saman vuoden joulukuussa ministeriö esitti YVA-ohjelmaa koskevassa lausunnossaan lisäselvityspyynnön, jossa Fennovoimalta edellytettiin selvityksiä loppusijoituslaitoshankkeen etenemisestä YVA-menettelyn aikana. Fennovoiman mukaan sivuston tarkoituksena on poistaa loppusijoitukseen liittyviä vääriä käsityksiä ja käsitellä ydinjätteeseen liittyviä riskejä. Toisena vaihtoehtona yhtiö selvittää aiemmin kertomansa mukaisesti Eurajokea. JUSSI PARTANEN/POSIVA OY Hetken helmistä vaihtelevista elämä kudottu on. MINISTERIÖLLE vastikään toimitettu lisäselvitys täydentää Fennovoiman suunnitelmia Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen käytön yhteydessä syntyvän käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta. Fennovoiman mielestä olisi kaikkien osapuolien kannalta edullista, että loppusijoitustiloja tarvittaisiin vain yksi. . Rakas puolisoni, isämme ja pappamme Pauli Artturi PERTTU s. Kotirantalaisuus aiheuttaa pitkäikäisyyttä, arvioivat paikallaolijat. 15.1.2018 Kun aamu saapui, niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. Saattaapa kylällä piillä jokin kotirantalainen geeni tai ilmapiirikin. Kotirantalaiset koolle kutsunut, Kotiranta-kirjan tekijä Arvi Pietilä hukkui välillä kiitoksiin. Kylän vanhimmat ovat 96-vuotias ikiliikkuja Uuno Vedenoja, hyvävoimainen 91-vuotias Aino Vedenoja ja viime vuonna 90 vuotta täyttänyt taiteilija Paavo Pyhtilä. Tämän vuoden aikana Fennovoima aikoo toteuttaa Posivan kanssa käytettyä ydinpolttoainetta käsittelevän verkkosivuston. Naapuri ei ole 2 metrin päässä. Fennovoima jätti kesäkuussa 2016 työja elinkeinoministeriölle käytetyn ydinpolttoaineen kapselointi ja loppusijoituslaitosta koskevan ympäristövaikutusten arviointiohjelman. Tässä onnittelemassa Sanni Havana. –?Tämä on hyvä paikka asua, sanoo 64-vuotias Pakarinen, joka asuu yhä synnyinkodissaan. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 7 ei ollut kuin muutama kilometri, mutta kun teitä ei aurattu, oli siinäkin tekemistä. Pattijoen Kotiranta, asutus 1930 –1950 kirjassa on esitelty 35 taloa. Kirkkaita helmiä, kauniita hetkiä elosi olkohon. Yhtiön laatiman alustavan tutkimussuunnitelman mukaan lisätutkimukset alkaisivat tausta-aineistojen keräyksellä ja pintakartoituksilla ja etenisivät sen jälkeen kairauksiin. Kotirantalaisia sukuja ovat Marttila, Ahola, Nummilinna, Vedenoja, Haapakangas, Lantela, Pietilä, Ylitalo, Skinnari, Lukkarila, Joensuu, Saarenpää, Kaarela, Loippo, Makkonen, Vilmunen, Heiskanen, Sundqvist, Pyhtilä, Bäckman, Heikkilä, Junnila, Meskus, Siniluoto ja Torvela. Puoliso Lapset perheineen Lastenlapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 2.2.2018. 20.3.1925 k. VAPPU KALLIO TIMO MYLLYKOSKI Pyhäjoen Sydänneva on edelleen mahdollinen vaihtoehto Fennovoiman käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituspaikaksi. VAPPU KALLIO Armi Alila, Arvi Pietilä, Aila Hentilä ja Tauno Heiskanen ovat vanhoja kansakoulun luokkakavereita yli 60 vuoden takaa. HELMIKUUTA 2018 . Vastaavasti niitä voi myös pudota pois selvitettävien listalta. Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha sydämessä nukkuneen. Sydänneva yhä loppusijoitussuunnitelmissa Fennovoiman ykköstavoitteena haudata ydinjätteet Posivan laitokseen. Fennovoima arvioi ydinpolttoaineensa loppusijoituksen alkavan 2090-luvulla. Eurajoelta yhtiö valitsee Sydännevaa vastaavan kohdealueen aikaisintaan siinä vaiheessa, kun se on saanut Pyhäjoen ydinvoimalaitokselleen rakentamisluvan, tai viimeistään ennen laitoksen käyttöluvan myöntämistä eli arviolta vuonna 2022. Fennovoiman toiveena on saada omat ydinjätteensä Posivan loppusijoitustilaan. –?Kaikki on lähellä, mutta on tilaa ympärillä. Kotirannalla hänet tunnettiin myös tyttönimeltään Ylitalona. Työja elinkeinoministeriölle (TEM) toimittamassaan ydinjätehuollon lisäselvityksessä Fennovoima mainitsee, että mahdollisia loppusijoituspaikkoja voi tulla prosessin edetessä lisääkin. . . TEM käsittelee nyt saamansa lisäselvityksen osana Fennovoiman rakentamislupahakemuksen käsittelyä. MAANANTAINA 5. KOTIRANTA . Kiitos osanotosta.. He tapaavat kotirantalaisten kokouksissa
8 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . Kai Penttilä onnistui vakioautoon perustuvalla nelivetoisella Mitsubishillä nousemaan piikkipaikalle. PEKKA Keski-Korsu oli kisaviikon alussa myynyt vuosikausia hyvällä menestyksellä palvelleen Mitsubishin. Tällä kertaa isä oli parempi. Parhaillaan armeijassa palveleva nuorukainen jätti Mitsubishillään Subarua ohjastavan Panu Mertalan 0,85 sekunnin päähän. MAANANTAINA 5. Raahelaiset osallistuivat kärkitaisteluihin Siikajoen rallisprintissä. Viitasilla raahelaisten paras päivä . Eniten saatiin tuulettaa Viitasten perheessä.. Suurimmat pokaalit menivät alueen ulkopuolelle. Tauolla Mäki-Tammelan huollossa sattui virhe, että tankkiin täytettiin liian vähän bensiiniä. Jäädytettyä 3,5 kilometriä pitkää rataa kiersi 64 kilpailijaa. HELMIKUUTA 2018 TERO LYTTINEN Siikajoen moottoriurheilijoiden järjestämä jokatalvinen Jaresko Oy Rallisprint ajettiin viime lauantaina kipakassa pakkassäässä Siikajoen moottoriurheilukeskuksessa. Tilalle löytyi kuitenkin vielä rajumpi menopeli Etelä-SuomesMeiju ja Veijo Viitanen kävivät taas perheen sisäisen kisan. Viime vuonna SM-osakilpailuna järjestetty tapahtuma oli tällä kertaa Pohjois-Suomen aluemestaruusosakilpailu sekä Historic rallisprint 2018 –sarjan osakilpailu. Siikajoen radan pitkissä mutkissa menoveden lainehtiessa tankissa auto ei välillä käynyt kunnolla. Tiukassa kilpailussa tämä tarkoitti armotta pudotusta neljänneksi. AVAUSKIERROKSEN jälkeen kärkipaikkaa piti hallussaan ensimmäistä rallisprint-kilpailua yleisessä sarjassa ajanut Oulun Juho Mäki-Tammela. . Vaikka kuljettajan mielestä toinen kierros sujui paremmin, aika ei kohentunut
Kaksivetoisten autojen kovatasoisessa joukossa ovat mukana ainakin Juho Korpela sekä Veijo ja Meiju Viitanen. Rovaniemellä. toukokuuta. Jarrutusmatkat ovat huimasti lyhempiä kuin Mitsubishillä. Viime vuonna nelivetoluokassa Mitsubishillä SM-hopeaa saavuttanut Pekka Keski-Korsu tavoittelee mitalia myös tänä vuonna, nyt vastahankitun Ford Fiestan ohjaimissa. . Meiju ja Veijo Viitanen kävivät taas perheen sisäisen kisan. – On se aivan erilainen auto ajaa. . Välierien pelipäivä on 24. Raahelainen Mikko Aho kaasutteli luokkavoittoon historic-sarjassa. Turboton kilpa-auto on erilainen kuin vahvasti vääntävä Mitsubishi. Kyllä isä oli tällä kertaa vähän nopeampi, Meiju tunnusti naureskellen. MAANANTAINA 5. Vielä kun olisi ollut kolmas kierros, niin aika olisi varmasti vielä parantunut, Keski-Korsu kertoi. – Ajo sujui kyllä tänään molemmilta hyvin. Siellä se kiiluu silmissä ja olisi kyllä kova suoritus, Saarela totesi. –?Tosi hyvää torjuntaa ja puolustuspelaamista. Toisella yrityksellä aika parani selvästi, ja Keski-Korsu nousi toiseksi jääden voittajasta alle 2 sekuntia. Raahen Powerin välierälohkoon tulevat Liedon Parma, Bpoolissa lauantaina kahdelle viimeiselle sijoille jääneet Pihtiputaan Ploki ja Kalevan Lentopallo. HELMIKUUTA 2018 . Viimeisessä ottelussa Raahe Power varmisti turnausvoiton ottamalla 2–0 (25–13, 25–22) voiton järvenpääläisestä Blues Volleystä. Luokkavoitot kirjattiin myös Raahen urheiluautoilijoiden Jarno Virralle sekä historic-autolla kilpailleelle Mikko Aholle. Raahelainen haki kisaa edeltävänä iltana nelivetoisen S2000luokan Ford Fiestan, joka tehdasvalmisteinen kilpa-auto. . Raahe Powerin välierälohko pelataan todennäköisesti Pihtiputaalla. Moottorin kierrokset täytyy olla jatkuvasti korkealla, että se jaksaa mennä. . . . Parma pelasi tosi nopeaa hyökkäyspeliä ja ei saatu vastattua siihen toisessa erässä, Saarela sanoi. –?Totta kai sinne finaaleihin yritetään. Hän oli liikkeellä hiukan ”kylmiltään”. Raahe Powerin A-tytöille voitto Turussa Seuraavaksi Raahe Powerin A-tytöt yrittävät pysäyttää vastustajansa välierissä ja lunastaa samalla paikan SM-finaaleihin. Turnausvoitto palkitsi Raahe Powerin sillä, että 4 parhaan Apoolin joukkueita ei välierissä tule vastaan. . KOVIMMAN vastuksen Raahe Powerille antoi turnausjärjestäjä Liedon Parma. . . Siikajoen moottoriurheilijoiden Juho Korpela sijoittui lähes 50 kuljettajan joukossa neljänneksi jääden voittajasta kuutisen sekuntia, eikä ollut tyytyväinen. . . . Kyllä isä oli tällä kertaa vähän nopeampi.” Samaisella autolla nykyään MMsarjassa Toyotalla kilpaileva EsaPekka Lappi dominoi rallin SMsarjaa muutama vuosi sitten. ROY VIITANEN Raahe Powerin A-tytöille voitto Turussa TERO LYTTINEN. Pekka keski-Korsulla oli uusi menopeli alla. Isän kanssa meillä on aina kova keskinäinen kisa. . Rallisprintin SM-sarjassa on tänä vuonna mukana kovatasoinen joukko raahelaiskuljettajia. . –?Kyllä tänään oli hyvä päivä. Raahelaisten tavoite on olla kahden joukossa ja jatkaa kautta toukokuussa pelattavissa SM-finaaleissa. Jokaisen neljän lohkon kaksi parasta etenee SM-finaaleihin. Laihialla ajetun osakilpailun jälkeen. Mitalistit ovat selvillä 13.10. Meiju päihitti kilpakumppaninsa ylivoimaisesti peräti 20 sekunnin erolla. Ensi viikonloppuna Laukaasta starttaavassa sarjassa kaahataan kaksi osakilpailua talvella, kaksi asfalttipinnalla ja kaksi soralla. Oma syöttö oli vahvaa, Saarela summasi. SM-sarjan välieriä pelataan neljässä lohkossa. TERO LYTTINEN TERO LYTTINEN ROY VIITANEN Raahe Powerin A-tytöt voittivat lauantaina kaikki kolme otteluaan SM-sarjan pooliturnauksessa Turussa. Tällä kertaa isä oli parempi. ”Isän kanssa meillä on aina myös kova keskinäinen kisa. Raahen Seutu URHEILU & LIIKUNTA 9 ta. Hallitseva kaksivetoisten Suomenmestari Laihian Mika Lemmetti jätettiin kolmanneksi. Kolmannessa erässä Raahe Power sai taas pelinsä kulkemaan ja palkintona oli makea 2–1 (25–20, 17–25, 15–5) voitto. Kaikki jatkossa olevat joukkueet on pahoja, Saarela sanoi. Pohjoissuomalaisista seuroista mukana on myös rovaniemeläinen Woman Volley. RAAHELAISELLA Viitasen perheellä päivä sujui myös loistavasti. RAAHELAISIA MUKANA SM-SARJASSA . . PÄIVÄN nopein kaksivetokuljettaja oli Kurikan Juha Mäkelä. Keski-Korsu ehti avauskierroksella ”kylmiltään” seitsemänneksi. Raahelaiset olivat askeleen edellä kaikilla osa-alueilla. Toisessa syöttö kangerteli. LIEDOSSA Raahe Power pelasi junioreiden poolijärjestelmän sijoilla 9.–12. –?Ei niitä helppoja välierälohkoja ole olemassa. –?Ensimmäisessä erässä hyökkäyspeli ja oma syöttö toimi. – Ei saisi kotiradalla jäädä noin paljon, kyllä saa peiliin katsoa, Korpela manasi. Vastustaja oli ennakkoon tuttu ja edellisellä kerralla Parma oli vienyt voiton. A-tyttöjen SM-finaalit pelataan 5.-6. . helmikuuta. Matka kohti SM-finaaleja ei kuitenkaan ole helppo. Sekä isä Veijo Viitanen että tyttö Meiju Viitanen voittivat takavetoisen Ford Escortin ohjaimissa omat luokkansa. Turnausvoitolla ei enää nousua ylempään pooliin tullut, kun seuraavana A-tytöt pelaavat kolmen viikon kuluttua SM-välierissä paikasta SMfinaaleihin. VÄLIERÄT . Pelattiin mallikasta lentopalloa viime viikon naisten pelin rämpimisen jälkeen, valmentaja Jarno Saarela kommentoi. Toinen talviosakilpailu ajetaan 10.3. Turnauksen avausottelussa Raahe Power voitti Oriveden Ponnistuksen puhtaasti 0–2 (22–25,17–25)
. . Ottelun lopussa Häkkinen sai ottelurangaistuksen ja oli poissa Raahe-Kiekonkin riveistä ainakin sunnuntaina. . Raahe-Kiekon hyökkääjä Teemu Vääräkoski puhkoi kolmannessa erässä Nivalan nollan. Tilannetta ei auttanut RaaheKiekon 4 minuutin jälkeen saama ylivoimakaan. Kun lauantaisen siirron takana oli RoKin aloite, niin peruttu ottelu pelataan Raahessa jo tiistaina 6. klo 18.30 RaaheKiekko YJK. HELMIKUUTA 2018 ROY VIITANEN Jääkiekon III-divarin runkosarja on loppusuoralla ja asetelmat pudotuspeleihin alkavat selkiytyä. Tämän hetken sijoituksilla Haukiputaan Ahmat valitsee ensin ja PJK kakkosena. Lauantaina joukkueen oli tarkoitus matkata vieraspeliin Rovaniemelle, mutta RoKi Rebelsin pelaajapula peruutti ottelun. Sunnuntaina vaisu peliesitys lahjoitti pisteet kotiottelusta Nivalaan. TÄYSIN ilman pelituntumaa ei kaikki Raahe-Kiekon kotiotteluun saapuneet. Seuraavat kotipelit ti 6.2. –?Kaikki kentät oli sekaisin poissaolojen takia. –?Oltiin tuhlaajapoikia tänään. Pyhäjoen Joki-Kiekko varmisti kakkospaikkansa lauantaina voittamalla Limingan Kiekon 6–12 (2– 2, 1–4, 3–6). Kokeilin ja sain jääajan Raaheen tiistaille. 44 miKotona oli vain aivan liian vaikeaa . TeKistä Santtu Konu maalasi kahdesti, joista jälkimmäinen oli ottelun voittomaali. MAANANTAINA 5. Sarjatilanne 4.2.: 1) Liki 22/44, 2) Raahe-Kiekko 21/41, 3) TIHC 23/34, . III-divisioonan puolivälierissä ei joukkueet voi pelata itselleen mieluista vastustajaa. II-DIVISIOONA . Mukavaa se on varmaan pelaajillekin pelata kotona. . Cowboys iski toiseen päähän paljon suoraviivaisemmin ja tehokkaammin. Kohta kolmosessa valitaan vastustajia Pyhäjoen Joki-Kiekolla ja Teräs-Kiekolla on vielä muutama ottelu runkosarjaa jäljellä ennen puolivälierien alkamista. Maalinteossa onnistuivat Eemeli Svensk ja Ville Korpela 2+1, Jani Suominen 1+2, Saku-Petteri Uunila, Anton Brevid, Tuomas Svensk ja Tomi Gronoff 1+1 sekä Jaakko Vares ja Jeremias Malinen. 10 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . Pyhäjoen tusinasta eniten pisteitä itselleen poimi Raahe-Kiekosta lainassa ollut hyökkääjä Joni Suominen 1+3. . Torjunnat Mikko Taari RK 24, Eetu Eskola RK 8, Tuomas Ring 47. ROY VIITANEN ROY VIITANEN Raahe-Kiekko Cowboys 2–6 (0–1, 0–3, 2–2) Raahe-Kiekko pääsi sunnuntain kotiotteluun tuorein jaloin. KOLMANNESSA erässä Raahe-Kiekko sai vihdoin kuparisen rikki. Raahe-Kiekolta olivat Häkkisen ohella poissa hyökkääjä Ville Sippala ja puolustajat Pasi Karjalainen ja Jarkko Heikkilä. . Sarjan kärkikolmikko saa valita vastustajansa sijoilta 5.–8. helmikuuta. Eka kymppi oli huono. Teräs-Kiekko haki myös arvokkaan vierasvoiton Haapavedeltä 3 –4 (2–1, 1–2, 0–1) lukemin. Verkkoa heiluttivat myös Kimmo Rönkkömäki 1+1 ja Toni Luhtavaara. klo 18.30 Raahe-Kiekko Roki Rebels ja pe 9.2. Raahe-Kiekko Cowboys 2–6 (0–1, 0–3, 2–2) . Toisessa erässä pelin kulku ei muuttunut. Vähän pomppikin, TeKin valmentaja Kimmo Rönkkömäki kertoi. Voitto nosti TeKin sarjassa kolmanneksi ohittaen juuri Haapaveden. Jälkimmäinen tuotti tulosta vieraille, kun Riki Korkiakoski vei nivalalaiset 0–1 johtoon. Ottelu Raahen jäähallissa alkaa kello 18.30. Raahe-Kiekko sai vieraiden maalille hässäköitä, mutta selkeät hyökkäykset puuttuivat. . Pari tuhatta rahallista säästöä, kun ei reissata ja syödä. –?Ensimmäinen erä oli vähän tukkoinen. Raahe-Kiekko: Tuomas Lohtander 1+1, Teemu Vääräkoski 1+0, Atte Junnila ja Sami Ekoluoma 0+1. . Pisteille ylsi harvinaisesti koko joukkue. 4) SoKi 20/33, 5) Cowboys 22/27, 6) RoKi Rebels 20/22, 7) YJK 20/21. –?Toinen erä oli periaatteessa meidän hallintaa, mutta kaveri teki maalit, Ylisaari sanoi. OMASSA päässä vaikeuksia riitti vähän väliä ja vieraat olisivat voineet tehdä paikoistaan enemmänkin maaleja ensimmäisessä erässä. Seuraavat 40 minuuttia hyvää, ja loppu oli mitä oli, PJK:n valmentaja Rami Korpela kertoi. Jesse Häkkinen, Joni Suominen, Anton Brevid ja Jaakko Vares pelasivat lauantaina PJK:n riveissä kolmosta. Sarjan pistepörssin kärkipäässä oleva Santtu Salomäki syötti kaksi maalia. Kiri jäi kuitenkin puuttumaan ja Cowboys juhli ansaittua voittoa. . PJK:lla on jäljellä vielä kolme ottelua runkosarjassa ja Teräs-Kiekolla kaksi. Raahe-Kiekolla oli avauserässä muutamia kohtuullisia tilanteita, mutta peli oli sekavan oloista. Lauantaina Raahe-Kiekko sai pysyä kotona, kun ottelu napapiirillä peruuntui. Joskus käy näin, Raahe-Kiekon joukkueenjohtaja Tapani Ojala kertoi. –?Tänään olisi voinut tehdä kymmenen maalia enemmänkin, Korpela totesi. Senttereitä uupui, kun Jesse ja Ville olivat poissa, Raahe-Kiekon valmentaja Arto Ylisaari totesi. Sen aikana Cowboys karkasi kahdesti läpiajoon. . –?Perusteena oli Rebelsin pelaajapula. Tuoreet jalat eivät paljoa näyttäneet auttavan sunnuntaina. Raahe-Kiekon tuskaa lisäsivät toisen maalinsa tehnyt Cowboysin Riki Korkiakoski sekä Mika Saarimaa ja Kalle Ainali
OLS karkasi taas kahden maalin päähän, ja Minna Seppänen kavensi toisella maalillaan. Tilalle tuli nuori Eetu Eskola, joka piti nollan ottelun loppuun saakka. Voitto lämmittää mieltä ja tuo varmasti joukkueelle itseluottamusta, Pisilä sanoi. Ei siitä pääse mihinkään. FC Rauma 15/22, 7. Kotiotteluiden putken avaa sarjakakkosen JoSePan vierailu Raahessa sunnuntaina. Noustiin siitä ja päästiin pelin päälle, Hämeenkorpi sanoi. Raahe-Kiekko yritti lopussa useamman minuutin lisäosumia ilman maalivahtia. Uskottiin itseemme ja otettiin pisteet kotiin, AS Moonin valmentaja Janne Hämeenkorpi kommentoi. AS Moon meni Janne Hämeenkorven maalilla johtoon, mutta FC Rauma käytti vieraiden heikon vaiheen hyväksi ja laukoi kaksi maalia. Kiri jäi kuitenkin puuttumaan ja Cowboys juhli ansaittua voittoa. divisioonassa Lapa avasi sunnuntaina kotiturnauksen niukalla 7–8 (1–4, 2–3, 4–1) tappiolla Hirvareille. FC Rauma – AS Moon 4–6 (2–3) . . Viimeisen vartin aikana Tempo käänsi pelin itselleen. . TPK 16/29, 5. ROY VIITANEN ROY VIITANEN Team Tempon naiset avasivat lauantain 3. Jakson puolivälissä oli heikompi hetki. Vääräkosken osuman ohella Tuomas Lohtander pääsi tekemään kavennusmaalin. Maila käteen ja kotiyleisön eteen Team Tempo menetti tärkeän hyökkääjänsä Minna Seppäsen ensimmäisen ottelun loukkaantaumiseen. Loiske 17/15, 10. Mutta keskitytään vain siihen mitä tehdään, Hämeenkorpi totesi. AS Moon 17/31, 4. Timi Knuutinen ja Aleksi Kylmälä sinetöivät kuitenkin AS Moonille arvokkaan vierasvoiton sarjassa kuudentena olevista raumalaisista. Minna Suoranta tasoitti pelin ja ote oli raahelaisilla. Joku lukko päällä, valmentaja Tuomas Pisilä kommentoi. LPK 15/5, 11. Kaksikosta Knuutinen oli kovassa vireessä ja täydensi hattutemppunsa toisen jakson kahdella maalilla. Raahelaisjoukkue pääsee päättämään kautensa futsalin ykkösessä kotiyleisön edessä. Kavennusmaalin haku päättyi Nivalan viimeiseen osumaan tyhjiin. MAANANTAINA 5. Tempo kuroi avauserässä OLS:n kahden maalin johdon kiinni Iiris Hämäläisen ja Minna Seppäsen maaleilla. PS Villa 16/26, 6. Tervarit 17/39, 2. Maaleja Lapalle tekivät Niko Jyrinki, 2, Riivo Hämäläinen ja Mikko Tohola. FC Rauma pysyi raahelaisten vauhdissa mukana aina 4-4 tilanteeseen saakka. Toisessa ottelussa Lapa menetti johtonsa ja SS Uleå otti 5–4 (1–2, 0–0, 4–2) voiton. FC Seinäjoki 14/5. HELMIKUUTA 2018 . –?Kolmannessa erässä joukkue näytti, että usko omaan ja joukkueen tekemiseen tuo ne tarvittavat maalit. –?Ei tämä ehkä ollut tämän kauden paras ottelu, mutta itseluottamus on kohdillaan. RAAHELAISTEN viime viikkojen kiri nosti AS Moonin sarjassa jo kolmanneksi. Raahen Seutu URHEILU & LIIKUNTA 11 nuutin kohdalla hyökkääjä Teemu Vääräkoski sai kiekon maaliin. ACE 15/15, 9. AS Moon: Timi Knuutinen 3+0, Antti Uusitalo ja Marko Keinänen 0+2, Jukka-Pekka Patanen, Aleksi Kylmälä ja Janne Hämeenkorpi 1+0, Kai Paakkari 0+1. Sarjatilanne 3.2.: 1. –?Kyllä se oli tuskaista tänään. TAUKOJOHDON AS Moonille varmistivat maaleillaan Jukka-Pekka Patanen ja Timi Knuutinen. Kahden heikon erän jälkeen kuroi 4 maalin etumatkan kiinni ja tasoitti pelin Tuomo Poikselän 3+0 maalilla. Miesten 4. Viimeisiä paikkoja missä tällaisen sukelluksen voi tehdä. Lapa johti vielä 6 minuuttia ennen loppua 2–4. Raahe-Kiekko sai painetta Cowboysin päätyyn kolmannessa erässä aikaisempia eriä paremmin. Samalla raahelaiset kipusivat futsalin ykkösessä jo kolmanneksi. –?Vähän liian myöhään alkoi kiri. ROY VIITANEN ROY VIITANEN. Eroa nousukarsintoihin on kahdeksan pisteen verran, joka on vain liikaa viimeisiin kolmeen otteluun kirittäväksi. –?Ihan hyvin aloitettiin ottelu. Vahvaa menoa FUTSAL YKKÖNEN . –?Kolmas nilkka viikon sisään, Pisilä harmitteli. divisioonan kotiturnauksen 3 –5 (2–2, 1–2, 0–1) tappiolla OLS:lle. Päivän toinen ottelu Liminkaa vastaan lähti paremmin käyntiin, mutta Liminka onnistui ensin maalinteossa. Vielä 2 kotipeliä pelaamatta, ja nyt on iso peiliin katsomisen paikka, Lohtander sanoi. Johanna Joki ja Silja Mattila sinetöivät 4–1 (1–1, 0–0, 3–0) voittolukemat. –?Eka kymppi oli pallollisesti huono. Minna Suoranta osui toistamiseen. ROY VIITANEN AS Moon haki lauantaina vierasvoiton FC Raumasta ja kasvatti samalla tappiottomien otteluiden putken futsalin ykkösessä jo 8 ottelun mittaiseksi. AS Moonin Timi Knuutinen maalasi kolmesti Raumalla ja nousi 16 maalilla sarjan maalipörssin kakkoseksi. . Kiri jäi laihaksi lohduksi, kun vastustaja maalasi vain 29 sekuntia ennen loppua. Zenith 16/19, 8. Raahe-Kiekon parhaana palkittu Tuomas Lohtander ei lähtenyt selittelemään tappiota. Raahe-Kiekon hyökkääjä Teemu Vääräkoski puhkoi kolmannessa erässä Nivalan nollan. JoSePa 16/39, 3. . Tempo menetti kahden maalin Minna Seppäsen viimeisessä erässä nilkan pyörähdettyä. Maaleja tekivät Riivo Hämäläinen, 2, Niko Jyrinki ja Mikko Veteläinen. Ilonaiheet kotiaitiossa jäivät hyvin lyhyeksi, kun heti aloituksen jälkeen 4 sekuntia myöhemmin Cowboys laukoi kaukaa viidennen maalin ja samalla maalivahti Mikko Taarin penkille
0400 802 893 myynti@uusiolampo.. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. krs 90100 Oulu puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Autohuolto ja konekorjaamot RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. krs 90100 Oulu puh. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. Jaakko Remahl p. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. Jaakko Remahl p. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Jaakko Remahl p. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. Jaakko Remahl p. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Palvelusivut joka maanantain lehdessä! Tämä koko 28 € /vko Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. Sivut julkaistaan maanantaisin Raahen Seudussa. Marketta Routaniemi p. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. • uusiolampo.. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. Tämä koko 22 € /vko + alv. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Tämä koko 22 € /vko + alv. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. Palvelusivuilta löydä paikalliset toimijat nopeasti ja helposti Tämä koko 42 € /vko + alv. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. • uusiolampo.. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. HELMIKUUTA 2018 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti OTA YHTEYTTÄ! Anne Luovi p. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. Jaakko Remahl p. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. krs 90100 Oulu puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. Marketta Routaniemi p. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. • uusiolampo.. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Tämä koko 22 € /vko + alv. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. • uusiolampo.. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. Jaakko Remahl p. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. krs 90100 Oulu puh. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.fi NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA -HINNASTO • koko • koko mm • hinta 1-palstaiset koot • 1x30,5 • 47x30,5 mm • 16 €/vko • 1x42 • 47x42 mm • 22 €/vko • 1x65 • 47x65 mm • 28 €/vko 2-palstaiset koot • 2x30,5 • 99x30,5 mm • 32 €/vko • 2x42 • 99x42 mm • 42 €/vko • 2x65 • 99x65 mm • 52 €/vko Hintoihin lisätään alv 24% Näiltä sivuilta Sinut huomataan! Kuljetuspalvelut RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 220 611. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. Tämä koko 22 € /vko + alv. krs 90100 Oulu puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. Marketta Routaniemi p. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. Jaakko Remahl p. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. • uusiolampo.. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 220 611. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT LÖYDÄ HAKEMASI NOPEASTI JA HELPOSTI!. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. krs 90100 Oulu puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 044 763 0020 Konepalvelut p. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. Tämä koko 22 € /vko + alv. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Siivous-, kotija peesulapalvelut RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 220 611. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 044 763 0020 Konepalvelut p. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Marketta Routaniemi p. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. krs 90100 Oulu puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 044 763 0020 Konepalvelut p. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 220 611. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 Pajuniityntie 26, p. krs 90100 Oulu puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. Tämä koko 22 € /vko + alv. UUSIOLÄMPÖ OY Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. Marketta Routaniemi p. krs 90100 Oulu puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 12 Raahen Seutu . • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. krs 90100 Oulu puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Rengasliikkeet RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 220 611. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. Marketta Routaniemi p. • uusiolampo.. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 220 611. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 044 763 0020 Konepalvelut p. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Tämä koko 22 € /vko + alv. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. Jaakko Remahl p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. • uusiolampo.. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. Marketta Routaniemi p. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. tammikuuta 2018 12 koko (kokomm) hinta 2-palstaisetkoot 2x65 (99 x 65 mm) 52€/vko + alv 2x42 (99 x 42 mm) 42€/vko+alv 2x30,5 (99 x 30,5 mm) 32€/vko+alv 1-palstaisetkoot 1x65 (47 x 65 mm) 28€/vko+alv 1x42 (47 x 42 mm) 22€/vko+alv 1x30,5 (47 x 30,5 mm) 16€/vko+alv Palvelusivut on helppo ja vaivaton tapa näkyä seutukunnalla. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Jaakko Remahl p. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. • uusiolampo.. RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. • uusiolampo.. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. Tämä koko 22 € /vko + alv. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT ERIKOISLIIKKEET Muuttopalvelua puh. • uusiolampo.. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. • uusiolampo.. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Maanantaina 22. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 044 763 0020 Konepalvelut p. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 220 611. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. krs 90100 Oulu puh. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. krs 90100 Oulu puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. Marketta Routaniemi p. Hinta sisältää ilmoitusvalmistuksen. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Tämä koko 22 € /vko + alv. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. Marketta Routaniemi p. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. • uusiolampo.. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. • uusiolampo.. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. Marketta Routaniemi p. Jaakko Remahl p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.fi Jaakko Remahl p. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. • uusiolampo.. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Marketta Routaniemi p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. Tämä koko 22 € /vko + alv. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Isännöintija kiinteistöpalvelut RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. Jaakko Remahl p. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 220 611. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 220 611. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. krs 90100 Oulu puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 044 763 0020 Konepalvelut p. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. • uusiolampo.. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 220 611. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 220 611. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Rakennuspalvelut ja urakointi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Jaakko Remahl p. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. Laita mainontasi kuntoon ja valitse näkyvyys 1–12 kk. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. • uusiolampo.. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Erikoisliikkeet PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 044 763 0020 Konepalvelut p. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.fi Marketta Routaniemi p. Jaakko Remahl p. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. Kauneus-, terveysja hyvinvointipalvelut RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. Marketta Routaniemi p. 220 611. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. Jaakko Remahl p. 220 611. Marketta Routaniemi p. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. KATSO NPP-SIVUILTA Onko nimi hukassa ja tarvisit hierojaa. MAANANTAINA 5. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 044 763 0020 Konepalvelut p. krs 90100 Oulu puh. 220 611. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. Jaakko Remahl p. Tämä koko 22 € /vko + alv. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 220 611. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 044 763 0020 Konepalvelut p. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. NAUTIPAIKALLISESTAPALVELUSTA-hinnasto JOKA MAANANTAI! Palvelusivut joka maanantain lehdessä! Tämä koko 16 € /vko + alv. Tämä koko 22 € /vko + alv. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. Marketta Routaniemi p. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. SIVUT JOKA MAANANTAIN LEHDESSÄ! Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 TALONHOITO.fi TALONHOITO.fi since 1982 SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT KULJETUSPALVELUT KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT RENGASLIIKKEET RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. Marketta Routaniemi p. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 044 763 0020 Konepalvelut p. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. Marketta Routaniemi p. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. krs 90100 Oulu puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 044 763 0020 Konepalvelut p. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. Jaakko Remahl p. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA
18.00 70’s show (7). 7.00 Jussin kalajutut. Jyväskylä. 04.35 Opas upeaan eroon (12). TLC 06.00 Science of Stupid. 22.00 Verikosto. 20.58 Keno ja Synttärit. 14.15 Tuhoutunut sekunneissa. 17.00 Huutokaupan metsästäjät. SUB 09.15 YLE FEM. 01.55 Mr Murha. Jaksossa kerrotaan Steve Fisherin ja hänen tovereittensa melontakokemuksista Afrikan Sambesi-joen hurjissa kuohuissa ja pyörteissä. 22.00 Urheiluruutu. 08.20 Kaikki koirista. 20.00 Olympiatarinat: Jäähaaste. 15.25 Leijonan luola USA. 3.30 Kamera käy. 23.00 Simpsonit. (U) 13.25 Reinøyan paimenkoirat. 20.00 Phoenixin eläinpoliisit. 11.00 Amerikan paras ravintola. 20.00 Yökylässä Maria Veitola. 04.00 Uutisikkuna. 23.35 Putous. Aika kasvaa aikuiseksi. Kausi 3, 12/18. HD 21.55 Yle Uutiset. T: Aalto-yliopisto/ELO, 2016. 12.25 Uskomaton eläinlääkäri Pol. Kausi 1. Jane kertoo perheelleen aloittavansa työt FBI:n palveluksessa. Lavastus. TV5 0.00 Kosketuskohta. 13/15. 20.30 Rouva varapresidentti (7). 10.50 Tv Shop. AVA 06.40 American Chopper. 06.40 Teletapit. Vuosi on alussa ja lupauksia tehdään. Jakso 21/24. 09.25 Kullan sukeltajat. Jakso 1/15. 17.00 Pappien tekopyhät tyttäret (S). Raahen Seutu 13. Kultareunuksista arkea. 12.00 Ostoskanava Tvins.com. 07.00 Peukaloisen uudet retket. 00.35 Supernanny kiertueella. 14.40 Voittoa asuntokaupoilla. 17.25 Rikkaiden panttilainaamo. 14.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 20.00 Kaappaus keittiössä. 14.30 Pelastajat Lappi. 09.00 Vaarallisimmat saalistajat. (U) 04.45 NCIS: New Orleans (12). 23.50 Family Guy. (Beverly Hills Cop III/USA 1994). Lommoja rakkaudessa. 23.05 Ison-Britannian himohamstraajat. 08.10 Akvaarioiden valtiaat. 06.00 Lazy Town (S). 08.10 Angry Birds Toons (S). 14.45 Pikakurssi kodinostoon. Eduskunta-avustaja Matti pitää syömistä välttämättömänä pahana eikä hän ole opetellut kokkaamaan. 15.05 Donna (12). 14.55 Huippulastin metsästäjät. Nahkaa ja pitsiä 1/2. Toddin auto hajoaa keskellä korpea. 03.50 Paimelan autoparoni. 04.00 Uutisikkuna. 17.05 Remonttipainajainen. 19.00 Iholla. Tarvitsen rakkautta. Radiojuontajat Tommi Manninen ja Samuel Nyman ovat saapuneet Pohjanmaan lakeuksille kuvaamaan oikein perinteistä poikakalenteria. 00.05 Tuhoutunut sekunneissa. 16.05 Hurjimmat eläimet. 02.50 Kysy seksistä. 0.30 AlfaStudio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 03.20 Kysy seksistä. 23.00 Huumebisnes Oy. 18.00 Kullan sukeltajat. 08.23 Neljä ja puoli kaverusta. 17.05 Pontikankeittäjät. 17.00 Pikku Kakkonen. HD 21.00 21.30 Rehtori (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 8.00 Moottorit. 12.00 YLE TEEMA. 16.45 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 16.50 Onnenarpa. 08.02 Pelle Hermanni (S). 09.40 Lasten eläinmaailma: Michaelan eläinmatkat. 02.40 Lentoturmatutkinta. 02.15 The Orville. 23.35 Superstore (S). 6/8. 12.02 Vysotskij – katkennut laulu. Pilven peitossa, osa 1/2. (Suomi 1958). 09.20 Wedding Town. 15.56 Uusi päivä (S). 21.00 22.00 ELOKUVA Beverly Hills kyttä III (12). Pohjois-Carolinan osavaltion Charlottessa moni tuntee etsivä Garry McFaddenin ytimekkäästi nimellä henkirikos. 06.25 Ylen Aamu-tv. 16.05 Maapallon salaisuudet. 09.30 Salatut elämät. HERO 07.30 Lemmen viemää. 22.20 Päivän sää. 09.30 Feed. 17.00 Radalla. 03.00 Grillit huurussa (S). 11.00 Neljät häät Kanadassa. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 17.30 Goldbergit (7). 17.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 18.00 Sinkkuillallinen. 00.30 Science of Stupid. 08.50 Näin Norjassa. 19.30 Salatut elämät. 08.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 19.20 Päivän sää. Kausi 4, 4/11. 12.00 Elävä arkisto: Vysotski. 04.20 Huumebisnes Oy. 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 9.15 Camerata Flamenco Project 2. 12.20 Jotain lainattua, jotain uutta. 21.00 Selviytyjät Suomi. 02.40 Astral-TV. 08.30 Selviytyjäkaksikko. 18.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Suomen hauskin tavis. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 22.00 Superautojen rakentajat. HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 09.35 Emmerdale (7). 10.00 Red Hot Design. 10.15 Roraima – Kadotetun maailman kiipeilijät. 14.40 Iholla USA. 07.25 Ritariprinsessa Nella (S). 07.36 Kaapo (S). 20.00 The Orville. 09.10 Kissakuiskaaja. 19.00 Ninja Warrior. 15/81. 18.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. Hän ei kertonut tapahtuneesta heti kenellekään ja nenä luutui vinoon. 21.00 Salamarakkauden talo. HELMIKUUTA 2018 . (U) 01.05 Kauneuden hinta. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. FOX 09.00 Feed. 12.25 Linen mukana maailman ympäri. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). O: Lars Feldballe Petersen. 11.05 Aivopelit. 04.30 Ninja Warrior. 14.45 Huutokaupan aarteet. N: Eddie Murphy, Judge Reinhold, Hector Elizondo, Theresa Randle, Timothy Carhart, Alan Young, Bronson Pinchot. 22.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.25 Tulosruutu. 13.25 Ruotsin jälkiruokamestari. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 23.50 Kumman kaa (7). 14.30 Virittäjät. 11.30 Huutokaupan metsästäjät. 10.00 Junior MasterChef Suomi. 14.25 Maailman parhaat hupivideot. 15.15 Wedding Town (S). HD 21.00 21.30 Dokumenttiprojekti: Anteeksiantamaton (12). Nuoret bisneshait. 11.50 Tunnelbanan. Kausi 4. Ventimiglia ja Venetsia. 18.00 Tappavat suhteet (12). 02.30 Lasten eläinmaailma: Michaelan eläinmatkat. 10.20 Syntymässä erotetut. 21.00 Uskomattomat wannabe-diivat. 03.30 Autojen ensiapu. 00.15 Legion. 11.00 Skavlan. Maura kohtaa klinikalla sairaan lapsen, jolla ei ole toivoa parantumisesta. (U) HD 23.50–00.20 Jonah from Tonga (7). 14.00 Punk’d Suomi. 18.00 BUU-klubben: Henri ja uudet asiat. Maanantai 5.2. 18.00 Simpsonit (7). 19.00 Historia: Vuoden 1936 olympiavoittaja. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 08.00 Top Chef. 19.00 Ystävällisesti Lars Lerin. 15.15 Eläinlääkärin elämää. 10/12. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset. 09.10 Soppa365. 15.15 Tiededokumentti: Aivot. 00.05 Alistuvat vaimot. (U) 11.55 Yksineläjä Severin. 05.55 Sky News. 1/10. (U) 11.27 Ali Show: Tuija Pehkonen. 1.30 Lähetysraportti. 00.55 24 tuntia putkassa (12). 06.58 Ystäväni Ronja. 06.55 Angry Birds Stella (S). O: Rike Jokela. 2.30 Filminurkka Extra. 11.30 Elä vapaana tai kuole. O: David Zucker. Mv. 11.00 Ensitreffit alttarilla. 16.15 Beauty and the Beast. (U) HD 12.55 Tanskan toisenlaiset frendit. 12.00 Remppa vai muutto. HD 20.55 Urheiluruutu. 10.40 Aivopelit. Kausi 19, 52/64. 13.05 Kissakuiskaaja. 00.05 Yövuoro. 17.00 Drop Dead Diva. 01.05 Breaking Amish. 20.30 Panttilainaamo. HD (U) 12.35 Dokumenttiprojekti: Machines (7). 4.30 Jerusalemin uutislinja. Aika kasvaa aikuiseksi. 16.55 Pulmuset (7). Riitoja ja romantiikkaa. 13.30 True Crime: Murhien meediot. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 04.00 Astral-TV. 16.05 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. Kausi 3, 10/10. HD 11.00 Pisara. Englannissa ja USA:ssa on kehittynyt uusi metroseksuaalinen laji. HD 10.00 Kohteessa: Synkkä Lontoo. 01.15 Scorpion (12). 16.25 Pulmuset (7). 21.00 Autojen ensiapu. 22.00 Numb3rs. Vauhtia rakastava Jane pääsee jälleen kerran hurjastelemaan, tosin tällä kertaa hieman harvinaisemmalla vehkeellä. 08.35 Transformers Rescue Bots (7). 15.05 Paluu pulpettiin. 16.50 Novosti Yle. 16.25 Leijonan luola USA. Kausi 1, osa 5. 04.10 CSI: Miami (16). 17.00 17.25 Salatut elämät. Oudot petikaverit. 8/10. 6/9. JIM 07.25 Akvaariomestarit. 10.20 TV Shop. Ratkaisevat sanat. 14.00 Tuurin kyläkauppias. 21.00 Kauneuden hinta. Petra on aina ollut tyytymätön vartaloonsa, mutta nyt hän yrittää oppia pitämään itsestään. 01.30 60 Seconds to Sell. Kausi 3. Jätetty. 09.15 Kysymyksiä kulttuurista. 13/18. 12.15 Drop Dead Diva. 01.00 Autojen ensiapu. 14.00 Maajussille morsian. 20.00 Fast n’ Loud. Entä voiko A-kiltatoiminta kannustaa yhteisöllisessä pääsyssä pois päihteistä ja riippuvuudesta. O: Paula Korva. 21.00 Efter Nio. 19.30 Sinkkuelämää. 01.15 The Gifted. 02.10 Scorpion (12). 00.05 House (12). Jakso 10/25. 12.45 Talonrotiskot kuntoon. 23.30 Rekkakuskit jäällä. Jakso 726: Vaatteet tekevät naisen. 21.00 Autohuutokauppa Teksasissa. 14.05 Elämäni eläimet. 13.20 Suomiehet 3. 10.30 Tanskalainen maajussi. 6/6. 23.00 Petra rakastaa itseään. Agnete Antonsen Skog on vasta 17-vuotias, mutta jo kokenut kalankäsittelijä. Anders ja Joy etsivät Wildan kadonnutta poikaa. 20.00 Uusi päivä (S). 05.00 Astral-TV. 02.00 Tahdon morsiuspuvun!. 17.00 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 23.05 Saalistava valkohai. O: William Markus. 23.30 Jerusalemin uutislinja. 17.30 Pienten perhe. 22.25 Tulosruutu. 19.00 Grillit huurussa (S). 01.50 Remppa vai muutto. Takista tavaraksi. Jakso 4/10. 12.15 Pontikankeittäjät. 18.00 Family Guy. Kausi 4. Lærdalselvin jokivarren asukkaat ovat ylpeitä upeasta joestaan. Majlis ja Teng tulevat läheisemmiksi, mutta Oh jättää Glennin ja palaa Thaimaahan. 15.10 90 päivää morsiamena. Haikaraa odotellessa. 17.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. Stage3.torrent. 17.00 New Jerseyn täydelliset naiset. 22.00 ELOKUVA Pomon tytär (12). 11.55 Huippulastin metsästäjät. Kausi 4, 4/11. 12.25 Rikkaiden panttilainaamo. 22.05 Opas upeaan eroon (12). 18.30 Sinun, ikuisesti. 23.30 Luontomatkalla Costa Ricassa. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. 17.25 Vem vet mest. Ovi. 21.00 ELOKUVA A Good Day to Die Hard (16). Runebergin tähtipulla. 00.10 Sub.doc: Auto rakastajana. ALFATV 09.00 Pikakurssi kodinostoon. (My Boss’s Daughter/USA 2003). HD 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Dosentti: Wesa Karsikas. 18.00 The Chefs’ Line. 09.10 Jotain lainattua, jotain uutta. 20.00 Panttilainaamo. 19.00 Remppa vai muutto. 08.25 Alaskan erakot. 00.30 Muinaiset avaruusoliot. 21.00 Kansan kesken. 16.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 12.00 Ostoskanava Tvins.com. 07.55 Casperin kummituskoulu. N: Pentti Siimes, Hillevi Lagerstam, Anneli Sauli, Esko Mannermaa, Kosti Klemelä. 07.45 Lyödään ällikällä. 16.00 Walker, Teksasista (12). Jakso 21/56. Heikot jäät aiheuttavat kuskeille harmaita hiuksia. 09.30 Puoli seitsemän. 07.35 Uskomattomat puumajat. 10.05 Pan Am (7). 09.30 Pikakurssi kodinostoon. 15.00 Yle Uutiset. 08.20 My Little Pony. 06.40 Hisse Hoksausmaassa. YLE TEEMA & FEM 06.40 Yllätysremontti. HD 15.25 Uusi päivä (S). 14.00 Arktiset vedet. 16.00 Tanssin superäidit. 20.30 Yle Uutiset. 13.00 Jäljillä. 21.00 Tahdon morsiuspuvun: Hääpäivä. 00.10 Stand Up! (S). 08.40 Ultimate Spider-Man. Ashton Kutcher ja American Pie -kaunotar Tara Reid esittävät pääosia romanttisessa komediassa, jonka on ohjannut David Zucker. Kausi 9. 11.05 Jumalanpalvelus. Emmin nenä murtui lapsena. HD 19.00 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. Polar palkkaa uuden kuskin, joka lähetetään reissuun rääväsuisen Artin kanssa. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 5/5. 18.25 Emmerdale (7). 23.00 Valheiden liitto. 13/14. 20/26. N: Ashton Kutcher, Tara Reid, Jeffrey Tambor, Andy Richter, Michael Madsen, Carmen Electra. 02.55 Yllätysremontti. 4.00 Kädet puhuvat. Kannustusta kotijoukoilta. 18.00 Himohamstraajat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 1, 1/8. HD 20.00 MOT. Onnettomuus. 08.22 Galaxi. HD 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Lemmen viemää (7). 11.00 Breaking Amish. 14/81. 03.50 Häät sulhasen tapaan. 08.15 Pingu (S). 14.15 Uskomaton eläinlääkäri Pol. Osa 3313: Ismo after dark. 22.00 Helteinen helmikuu (12). 11.00 Ali Show: Kirsi Alm-Siira. 16.05 Velvet muotitalon tarina (7). Kausi 6, 5/10. 7.30 X30 Challenge Finland 2017. Kylmäverinen tulokas. (U) HD 00.10–00.35 Puoli seitsemän. 05.10 Vaarallisen valtatien pelastajat. 10.30 Voittoa asuntokaupoilla. (U) 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12). Karismaattisella etsivällä on poikkeuksellinen kyky etsiä todisteita ja vihjeitä ja lopulta raivata tie syyllisen luokse. 14.55 Syntymässä erotetut. 06.00 Aamusää. 12.30 How I Met Your Mother. 5/12. Kausi 3. 3/10. Kausi 6. 07.50 Madagascarin pingviinit. 23.15 Kyttäputki: NCIS Los Angeles. O: John Landis. 11.00 Himohamstraajat. 1/8. 20.30 Dok : Surun arkistoinnista. 01.10 Holmes NYC (12). Walentin Chorellin tarinaan perustuva komedia iäkkään everstin seikkailuista. Papit radalla. 19.00 Apua, mikä tauti! (12). 21.00 The X-Files – Salaiset kansiot. 13.00 Pressure Cooker. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 13.45 Kaverille ei jätetä (12). HD 22.55 Game of Thrones (16). 15.55 Karkkikuningatar. 00.05 Paratiisihotelli Norja. 11.30 Jamie Oliverin helpot herkut. New Hampshire. Jakso 1/10. 13.45 Jotain lainattua, jotain uutta. 02.50 Pappien tekopyhät tyttäret (S). 22.00 Sinkkuelämää. (U) 12.05 Kandit. Kausi 2, 9/10. 01.00 Muskelit hinnalla millä hyvänsä (12). 18.00 1+5 tytärtä. HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.2. 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12). Auto rakastajana. Kiinnostavat vieraat keskustelevat trendeistä, terveydestä ja kuluttamisesta, Sonja Kailassaaren ja Mårten Svartströmin johdolla. 16.10 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 20.00 Simpsonit 29. 04.00 Xtra Factor. 11.20 Huutokaupan aarteet. 5/8. Vuosikymmenten jälkeen hän haluaisi sovitusta uhreiltaan ja päästä kiinni normaaliin elämään. 01.50 Superautojen rakentajat. 16.55 Remppa vai muutto. 21.00 Jethro kiekkomatkalla olympialaisiin. 20.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Timo Vihavainen. 14.15 Kakkukuningas. 8.30 Näkökulma. Jakso 723: Veri velvoittaa. 15.30 Huippumalli haussa. Jamal setvii välejään Derekiin ja Phillipiin. 19.30 Paluu pulpettiin. Laulu tasa-arvolle. Anika palaa kotiin, mutta huolet jatkuvat. 3.00 Kaasujalka. 09.30 Eläintarhan salaisuudet. Onnea, Asser! 06.53 Niksi-Nella (S). 5/6. Jonah pääsee palaamaan takaisin kouluun ja hän on päättänyt ryhtyä kunnolliseksi ja keskittyä vain musiikkiin. 02.10 Poliisit (7). Osa 3312: Ulla luopuu posliinistaan. 22.30 Suomen hauskin tavis. 09.05 Madagascarin pingviinit. HD 22.05 Mr. 11.00 Family Guy. 17.00 Yle Uutiset. Kuplavolkkarit herättävät varmimmin näissä miehissä uinuvan pedon. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 4/10. 22.00 Harkimot. 13.15 TV Shop. 03.50 Kuolemansyyntutkija. Robot (16). 02.30 Maailman parhaat hupivideot. Taksikuski. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 07.17 Astroset (S). HD 16.00 Arto Nyberg. Kausi 2. Jakso 15/15. Kausi 3, osa 12. 07.30 Pound Puppies. Onko päihteetön elämä mahdollista. Kuulustelu. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.00 Kakkukuningas. 09.00 Soppa365. 13.50 Jutta ja 10 suurta unelmaa. Nahkaa ja pitsiä 2/2. 10.00 Simpsonit. (U) 02.55 Rizzoli & Isles (12). Aika kasvaa aikuiseksi. kausi (7). 2.00 Astu tarinaan. 20.00 Närbild. 7/8. 10.00 Yksin lavalla: Felicia. 06.25 Huomenta Suomi. 00.00 Science of Stupid. 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 03.15 The X-Files – Salaiset kansiot. 15.00 Katastrofikokki. 15.30 Australian rajalla. 10.30 Häähullut. 16.30 Jon ja Kate +8. Fantasiahäät. 07.31 Siiri ja Krokotiili (S). (U) 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.30 70’s show (7). 22.05 Nyt määrää Veronica! 23.05 Telenovela (7). 16.26 Uusi päivä (S). 14.30 Muodin äärirajoilla. 22.35 Pukumiehet (S). 5/26. 06.20 FOX Kids: Lelumaan Niksu. 13.40 Tv Shop. 02.00 Kaappaus keittiössä. 01.00 Temptation Island Suomi. 22.35 So Cosmopolitan. NATIONAL GEOGRAPHIC 10.15 Huippumalli haussa. 07.20 Lyödään ällikällä. 09.00 Fresh Off the Boat (7). 11.45 Tuhoutunut sekunneissa. 14.40 Eläintodistaja (12). HD 23.00 Oddasat. Vieraana Wesa Ka 19.30 Koukussa adrenaliiniin. Bosnian sodan julmuuksiin syyllistynyt Esad kärsi sotarikostuomionsa Suomessa. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles. 23.10 Simpsonit (7). 18.00 Kuvia ja käännekohtia – Vieraana Tommi Läntinen. 07.05 Tinga Tinga -tarinat (S). 18.00 Dubain lentokenttä. 13.00 Tosimiehet. Kausi 1, 8/32. 07.15 K3 (7). 15.00 Putous. 23.35 Vapaaksi veloista. 5/10. 17.25 YLE FEM. 21.00 Naissotilaat. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 10.25 Yksin lavalla: Felicia & Mattias Björkas. 20.00 Huippumalli haussa. 13.30 Manuela leipoo. 8/10. R: Tommi Korpela, Milka Ahlroth, Antti Reini. 20.30 Xtra Factor. 21.00 Kadonneen jäljillä (S). 14.00 Jäitä hattuun (12). 09.50 Autojen ensiapu. (U) 16.30 Sääntö-Suomi. Hakeem valmistautuu juhlimaan 21-vuotispäiväänsä. Jakso 725: Isänpäivä. 09.50 Ummikot ulkomailla. Kausi 19, 52/64. 16.50 Ruokaratsia. Jakso 23/29. Kausi 7, 11/13. Sisäinen linna. 05.55 Seniorit somessa. 18.30 Simpsonit. 07.05 Blaze ja monsterikoneet. 5/10. 14.00 Neljät häät Kanadassa. 15.10 Lentoturmatutkinta. 17.00 17.55 Leijonan luola USA. HD 16.45 Yle Oddasat. 12.50 Sisarvaimot. KUTONEN MAANANTAINA 5. 15.45 MasterChef Kanada. Sirpa on laihduttanut 50 kg ja haluaisi nyt viimeisen silauksen suurelle elämänmuutokselle. (U) 10.05 The Chefs’ Line. Tiimi tutkii tapausta, jossa arkusta löytyy kaksi vainajaa. 06.50 Pikku Kakkonen. 12.05 TV Shop. Kaksi vainajaa. HD 21.00 A-studio. LIV 08.15 Kaikki lemmikeistä. 22.55 Yle Uutiset. 17.30 Simpsonit. FRII 06.00 Sky News. HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.50 Pomo keittiössä. 19.00 Breaking Amish: Los Angeles (7). 07.40 Autotalli remonttiin. 19.00 Tuurin kyläkauppias. Isac Elliott. HD 13.45 ELOKUVA Autuas eversti (S). Kausi 4, 7/24. 11.15 Kakkukuningas: Paras leipuri. 20.00 Lentoturmatutkinta. 23.15 ELOKUVA Kotikatsomo: Jäät (12). 16.00 Lemmen viemää. Jakso 1/10. Jätetty. 23.00 Jussin kalajutut. 10.45 Näin Norjassa. 00.50 Sinkkuillallinen. 18.30 Puoli seitsemän. 09.20 TV Shop. 13.05 Historia: Stalin. 08.30 Ostoskanava Tvins.com. 06.30 Vankilassa ulkomailla. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 2/26. 15.10 Selviytyjäkaksikko. 11.50 Amerikan rumimmat tatuoinnit. 18.25 Team Ahma (7). 03.05 Empire (12). 21.00 ELOKUVA RED 2 (12). Kausi 3, 9/10. 15.00 Toisenlaiset äidit. 13.00 Sinkkuillallinen. Kausi 1. 21.00 22.00 Kymmenen Uutiset. 02.05 Uskomattomat puumajat. Kauanko lupaus pitää, kun asiat eivät aina mene niin kuin tyhmempi luulee. Heillä on netissä omat seksisivut. Pullia kahdella täytteellä
11.30 Karkkikuningatar. 23.00 ELOKUVA Maailmojen sota. 02.30 Grillit huurussa (S). Euroopassa ihmisten ja valtioiden velkataakka on kasvanut hurjaa vauhtia jo vuosia. Kausi 1. 02.40 Lentoturmatutkinta. 10.05 The Chefs’ Line. 06.00 LIVE: Astral-TV. 13.30 Ruotsin jälkiruokamestari. Kaupunki kutsuu. 07.40 Autotalli remonttiin. 14.30 Virittäjät. 22.35 Yle Uutiset. FRII 06.00 Sky News. Kausi 10. 02.35 Poliisit (S). 14.40 Huutokaupan aarteet. Pilven peitossa, osa 2/2. 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 18.30 Norjalaisarkkitehtien koteja. 15.55 Bad Judge (7). USA 2011. Elokuva 1980-luvun juppikulttuurista, eli nuorista, jotka itkevät mieluummin Alfa Romeossa kuin Ladassa. 23.00 NCIS Los Angeles (12). 08.10 Akvaarioiden valtiaat. 00.05 Yllättävä sarjamurha. 02.25 Tahdon morsiuspuvun! 02.55 Lasten eläinmaailma: Michaelan eläinmatkat. 13.10 TV Shop. 12.00 YLE Teema. Kausi 3, 23/23. Ellinoora, Rajaton, Aste, Evelina, Heikki Hela, Hanna Ekola. 21.00 ELOKUVA Voitte suudella sulhasta (7). 00.25 Bad Judge (7). Kausi 3, 22/23. 13.30 True Crime: Murhien meediot. 22.30 Koukussa adrenaliiniin. 8.00 Dosentti: Wesa Karsikas. 21.00 CSI: Miami (16). 6/6. 11.20 Huutokaupan aarteet. Lyhytdokumentti tulevan citysaamelaisäidin kaipuusta kotiseudulleen. 22.40 Hengenvaarallisesti lihava. 13.50 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 13.20 Suomiehet 3. 12.25 Rikkaiden panttilainaamo. Entä voiko A-kiltatoiminta kannustaa yhteisöllisessä pääsyssä pois päihteistä ja riippuvuudesta. 20.00 Tuubi. 14.10 Jon ja Kate +8. 10.00 Kohteessa: Pariisin salaisuudet. (U) HD 23.35–00.20 Väkivaltaiset aivot. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. (U) HD 15.30 Sohvaperunat. 12.00 Remppa vai muutto. Kausi 5, 4/13. Seurataan amerikanrautoihin keskittyvän autokaupan ja sen henkilökunnan arkea. Pesto-kanapyörykät. YLE TEEMA & FEM 06.05 Goldbergit (S). 00.00 Paratiisihotelli Norja (7). 13.40 Tv Shop. Kausi 2. 03.50 Tappavat suhteet (12). 16.30 Jon ja Kate +8. 13.45 Kaverille ei jätetä (7). 15.30 Huippumalli haussa. 14.40 Iholla USA. 23.15 Simpsonit (7). Kausi 4, 4/11 (U) 17.00 17.25 Salatut elämät. 12.00 TV Shop. 09.30 Salatut elämät. 00.35–01.05 Puoli seitsemän. 09.00 Soppa365. 12.00 Luonto lähellä sydäntä. 13.45 Jotain lainattua, jotain uutta. Kausi 3. Jakso 22/24. HD 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 01.00 Temptation Island Suomi. 10.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 16.55 Remppa vai muutto. 14.40 Voittoa asuntokaupoilla. 13.00 Pressure Cooker. 08.15 Pomo keittiössä. 21.00 ELOKUVA #Subleffa: Sinun numerosi. 21.00 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.05 Upea lihava elämäni. 12.10 Yle Oddasat. 23.53 Uusi Kino: I will always love you Conny (12). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 09.55 Red Hot Design. 02.05 Family Guy (12). Jakso 21/26. 12.14 Oddasat. 17.30 Terapian tarpeessa (S). Romanttinen komedia joka etsii vastausta kysymykseen: voiko yhdeksäntoista väärän jälkeen löytyä se yksi ja oikea. 14.30 Rouva varapresidentti (7). Komedia, USA, 2007. 15.10 Vihdoin 15. LIV 08.05 Talonrotiskot kuntoon. 20.30 Arkistojen salat. N: Mikko Reitala, Ilkka Heiskanen, Niina Nurminen ja Markku Mustonen. 09.30 Eläintarhan salaisuudet. O: Dennis Dugan. 11.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 00.00 Panttilainaamo. 21.55 Kino Suomi : Insiders (16). Kreikkalaisen isän arvoitus. 01.50 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 04.40 Mr Murha. 06.00 Lazy Town (S). 21.00 Chris Hansen ja tappajan vaisto. 19.00 Seitsemän Uutiset. Simulaatio 6 741. 00.10 Rimakauhua ja rakkautta (12). 12.00 Ostoskanava. 13.30 Älä jäädy. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 18.00 Family Guy (12). Aika kasvaa aikuiseksi. 16.15 Beauty and the Beast (12). – Kuinka monta on liian paljon. 01.40 Simpsonit (7). 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 14.00 Vuosia nuoremmaksi. 09.30 Puoli seitsemän. 07.30 Pound Puppies. Onko päihteetön elämä mahdollista. Jakso 2/10. 13.00 Pitääkö olla huolissaan. 19.30 Paluu pulpettiin. 20.00 Australian Huippumalli haussa. 21.00 ELOKUVA Bernie (12). 00.30 Science of Stupid. 04.35 Duudsonit (16). 17.30 Pienten perhe. 21.00 Täydellinen Instagram-kroppa. 05.55 MOT. 14.15 Autojen ensiapu. 22.00 Romuautot rahaksi. 17.00 Kakkukuningas. 14.40 Eläintodistaja (7). 11.00 Breaking Amish: Los Angeles (S). 14.30 Pelastajat Lappi. 23.30 CBN News. 10.45 Tv Shop. 12/12. 18.00 Tappavat suhteet (12). 14.20 Yöperhosten salattu maailma (S). 11.27 Ali Show: Karita Aaltonen. 11.50 Amerikan rumimmat tatuoinnit. 21.00 23.35 Napakymppi. 22.20 Päivän sää. 08.25 Harri & Bip. Pirtti puusepälle. 23.00 Komentoketju. 09.40 Lasten eläinmaailma: Michaelan eläinmatkat. 01.00 Dubain lentokenttä. 14.30 Maailman parhaat hupivideot. 21.00 Sääntö-Suomi. 17.00 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 17.05 Pappien tekopyhät tyttäret (S). 12.00 Suojasää (12). 18.25 Emmerdale (7). 04.00 Uutisikkuna. 16.00 Walker, Teksasista (12). Nahkaa ja pitsiä 2/2. 00.30 Panttilainaamo. 09.05 Madagascarin pingviinit. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 08.30 Ostoskanava. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 07.05 Blaze ja monsterikoneet. 06.40 Teletapit. 12.15 Pontikankeittäjät. 06.50 Angry Birds Piggy Tales (S). Kuollako vai eikö kuolla 1/2. 12.15 Drop Dead Diva. O: Mark Mylod. 00.05 Tuhoutunut sekunneissa. 18.00 The Chefs’ Line. 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Ravintola El Sabor, Torremolinos. Kausi 1, 2/10. 19.30 Salatut elämät. HD 21.00 Villi kortti. AVA 06.40 American Chopper. 01.35 Holmes NYC (7). 3.00 Kansan kesken. 04.00 Uutisikkuna. HD 18.00 Yle Uutiset. 08.10 Angry Birds Toons (S). 17.30 Simpsonit. 23.45 Duudsonit (16). 10.00 Lemmen viemää (7). 01.35 Pappien tekopyhät tyttäret (S). (U) HD 13.40 Valtiopäivien avajaiset. 19.00 Spotlight: Vaarat netissä. JIM 07.20 Akvaariomestarit. Jakso 5/26. 19.00 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti. Laulu tasa-arvolle. 2/8 HD 20.30 Yle Uutiset. 16.30 Leijonan luola USA. (U) 15.00 Yle Uutiset. 20.00 YLE Teema. 19.00 Remppa vai muutto. 21.00 ELOKUVA Terminator Genisys (12). 2.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Timo Vihavainen. 03.30 Autojen ensiapu. 17.00 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 10.50 LIVE: Onnenarpa. 23.35 Mutsini on mua kuumempi (S). 15.30 Unelmarempat. 10.00 Tanssin superäidit. HD 22.40 Oddasat. Mukana tänään vakiokasvojen Vapun, Jennin ja Alin lisäksi koomikot Anitta Ahonen ja Minna Kivelä, laulaja Krista Siegfrids sekä rap-artisti Arttu Lindeman. O: John Wells. 16.25 Pulmuset (S). 17.00 Huutokaupan metsästäjät. HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.2. 10.15 Goldbergit (7). 01.05 24 tuntia putkassa (7). Myrsky nousee. 15.05 Selviytyjäkaksikko (7). 13.00 Sinkkuillallinen. 13.00 70’s show (7). 11.30 Elä vapaana tai kuole. 18.00 Sinkkuillallinen. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Olympialaisten ja Super Bowlin tunnelmissa. 00.00 Science of Stupid. Tulevaisuuden haaveet. 19.00 Iholla USA. 01.15 Simpsonit (7). 12.55 Kuun metsän Kaisa (7). 21.05 ELOKUVA Perhe – August: Osage County (12). 00.55 Mertaranta ja legendat. 04.20 Huumebisnes Oy. FHD 13.15 Köyhä vai hemmoteltu. 21.00 Wheeler Dealers. 07.45 Lyödään ällikällä. 3/4. (U) HD 22.47 Fortitude – ikiroudan kirous (16). 20.30 Harri Lindell yrittäjätreffeillä. 10.55 Maailman makeimmat mokat. Kausi 4, 9/10. 14.00 Neljät häät Kanadassa. HD 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 15.15 Phoenixin eläinpoliisit. 11.00 Närbild. 16.05 Hurjimmat eläimet. Kausi 1, 1/10. Ratkaisevat sanat. 17.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 15.30 Australian rajalla. HD 07.43 Dinojuna (S). 16.00 Lemmen viemää. Kausi 1, 11/13. 00.35 Stand Up! (S). Osa 3314: Camilla saa vosumaa. 00.35 Remppa vai muutto. 09.00 Hurjimmat eläimet. 20.00 Lentoturmatutkinta. 16.00 Tanssin superäidit. 08.45 Pienten perhe. Kausi 2. 23.40 Uusi Kino: Juuret on (S). Lyhytelokuva nuoresta miehestä, joka ei tiedä minne mennä ja mitä tehdä elämälleen kun tyttöystävä synnyttää ja itse ei ole vielä valmis isäksi. N: Meryl Streep, Julia Roberts, Chris Cooper, Ewan McGregor, Margo Martindale. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). Jakso 14/15. Tanssi vaikka sattuu. Jakso 4/8. HD 21.00 21.30 Poldark (12). 01.00 Rekkakuskit jäällä. 17.00 Drop Dead Diva. HERO 07.30 Lemmen viemää. 23.10 NCIS: New Orleans (12). HD 11.00 Yle alueuutisia. 18.00 Neljä elementtiä: Maan mahtavuus. 14.00 X Factor Suomi. 14.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 11.45 Tuhoutunut sekunneissa. Yllättäen Ally päätyykin ottamaan selvää voisiko joku eksistä olla hänen elämänsä mies. TV5 0.00 Kuvia ja käännekohtia, vieraana Tommi Läntinen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Viides artikla. 17.00 Pop’n’Roll. Jakso 3/10. 19.00 Grillit huurussa (S). Tiistai 6.2. Isien synnit. 18.00 Dubain lentokenttä. 17.00 New Jerseyn täydelliset naiset. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). Jakso 4/52. (U) 05.00 Astral-TV. 19.20 Päivän sää. Pintaa syvemmällä. 22.35 Beverly Hillsin täydelliset naiset. Pesto-kanapyörykät. 02.00 Maailman parhaat hupivideot. 05.10 Vaarallisen valtatien pelastajat. 15.45 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 15.50 MasterChef Kanada. 00.30 Liian ruma rakkauteen?. HD 21.00 A-studio. 20.00 Radalla. HD 17.00 Yle Uutiset. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 01.25 Breaking Amish. 09.50 Remppa vai muutto. 10.40 Kissakuiskaaja. 1.30 Koukussa adrenaliiniin. 22.00 The X-Files – Salaiset kansiot. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.00 Kuolemansyyntutkija. 06.25 Huomenta Suomi. Jakso 727: Veren perintö. Kausi 6. 15.10 Lentoturmatutkinta. 03.40 Ninja Warrior. 11.05 Science of Stupid. 18.00 Kultakuume. MAANANTAINA 5. 08.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 19.00 Kuvia ja käännekohtia – Vieraana Tommi Läntinen. 16.44 Laila (S). 07.25 Ritariprinsessa Nella (S). 09.00 Feed. (S) HD 14.35 Ilvesten elämää. Miten käy raikulisinkun ja leski-isän peitetarinan, kun kuvioihin astuu hemaiseva asianajaja. 00.15 Kuolen nauruun (16). 18.00 Himohamstraajat. Rikossarja vie keskelle hyytäviä tositilanteita aitojen äänitallenteiden kautta, jotka ovat syntyneet uhrien perheiden, tutkijoiden ja jopa itse murhaajien toimesta. 07.00 Peukaloisen uudet retket (S). 18.30 70’s show (7). 10.35 The Chefs’ Line. 11.55 Huippulastin metsästäjät. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 06.55 Angry Birds Stella (S). Pilven peitossa, osa 1/2. 23.20 Jethro kiekkomatkalla olympialaisiin. 09.50 Autojen ensiapu. 07.50 Madagascarin pingviinit (7). 08.09 Petteri Kaniini (S). 02.05 Tamron Hall: Raiskaus yliopistolla. Kausi 19, 53/64. 03.00 Seksileikeistä ensiapuun (12). 14.10 Tuhoutunut sekunneissa. 09.00 Kissakuiskaaja. 20.30 Panttilainaamo. Vieraana näyttelijä Mikko Parikka. 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset. Sotahuuto. 08.40 Ultimate Spider-Man. Näytelmä. 20.00 Lapseni on teiniäiti. 20.00 Phoenixin eläinpoliisit. 17.25 YLE FEM. 7.00 Kuvia ja käännekohtia, vieraana Tommi Läntinen. 9.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Timo Vihavainen. 12.30 How I Met Your Mother. 09.10 Jotain lainattua, jotain uutta. 11.00 Ensitreffit alttarilla. 18.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Kadonneen jäljillä (S). 19.00 Reggie Yates: Britannian nuoret. TLC 06.00 Science of Stupid. 11.50 Pomo keittiössä. 18.00 BUU-klubben: Yakari. 22.25 Tulosruutu. 11.00 Family Guy (12). 18.30 Team Ahma (S). 20.00 Mayn keittiö. 06.50 Pikku Kakkonen. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 12.30 Valtiot velkakierteessä. 12.50 Sisarvaimot. 06.30 Yllätysremontti. 07.25 Uskomattomat puumajat. 17.30 Rikkaiden panttilainaamo. Osa 3313: Ismo – after dark. 12.25 Uskomaton eläinlääkäri Pol. HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.00 Israel tutuksi. 21.00 Historia: Vietnamin sota. HELMIKUUTA 2018. 02.00 Rouva Ministeri (S). 10.00 Kansan kesken. 02.20 Tuurin kyläkauppias. 15.30 Leijonan luola USA. 03.50 Astral-TV. 2013. (U) HD 12.45 Tanskalainen maajussi. T: BBC. 17.25 Vem vet mest. Palomieskaverukset Chuck ja Larry astuvat kulissihomoavioliittoon huijatakseen vakuutusyhtiötä. O: Lauri Törhönen. HD 21.55 Urheiluruutu. 14.45 Sami Yaffa – Sound Tracker. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). Tracy Lettin Pulitzer-palkitun näytelmän filmatisoinnissa moniongelmainen perhe kokoontuu setvimään välejään tragedian iskettyä. KUTONEN 14 Raahen Seutu . 14.00 Arktiset vedet. 06.20 FOX Kids: Lelumaan Niksu. 14.55 Ison-Britannian himohamstraajat. HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. Paljastus. Kausi 1. 18.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. Salaisuuksia ja kirvelevää uteliaisuutta. 17.00 Pontikankeittäjät. HD 15.45 A-studio. 15.00 So Cosmopolitan. 17.05 Remonttipainajainen. 09.00 Sinkkuillallinen. Kausi 2. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. 22.00 Mad Cook Show (7). Kausi 6. 02.30 ELOKUVA Poikani Kevin (16). Paratiisi. HD 16.15 Seniorit somessa. Norjalainen luontokuvaaja Trond Berg on seurannut kolmen ilveksen puuhia Hedmarkin metsissä. Kausi 19, 53/64. 19.00 Olympiatarinat: Jäähaaste. 10.00 Sinun, ikuisesti. 09.35 Emmerdale (7). FOX 05.00 Astral-TV. 02.45 Aallonmurtaja (12). 17.00 Pikku Kakkonen. Kausi 3, 3/9. 11.30 Huutokaupan metsästäjät. 16.05 Alaska: Viimeinen rintama. Kausi 2. 18.00 Amerikan lapsimissit. 1.00 Dosentti: Wesa Karsikas. N: Adam Sandler, Jessica Biel, Kevin James. 19.00 Prameat mustalaishäät (S). Matkalla unelmiin. 18.30 Puoli seitsemän. 18.30 Simpsonit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.30 Kakkukuningas. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 08.00 Top Chef. 09.15 TV Shop. Jakso 2/7. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Valitut sanat: Fioretos & Gappah. 22.00 Sinkkuelämää (12). 3/3. HD 16.45 Yle Oddasat. N: Arnold Schwarzenegger, Emilia Clarke, Jai Courtney, Jason Clarke, J.K. 10.40 Science of Stupid. 16.05 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 09.55 Apua, mikä tauti! (12). HD 07.00 Katinkontti. 15.05 Paluu pulpettiin. Feminismin vastustajat. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.30 Lelumaan Niksu. 02.55 Kohde (16). Uusi kausi alkaa! 20.58 Keno ja Synttärit. 08.20 Alaskan erakot. HD 06.00 Aamusää. 07.55 Casperin kummituskoulu. 2015. 07.10 Tilda ja hänen ystävänsä (S) HD 07.22 Babar ja Badun seikkailut (S). 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 21.00 Yllätysviitoset. SUB 09.00 YLE FEM. Kausi 7, 3/7. HD 08.50 Näin Norjassa. HD 08.24 Galaxi. N: Anna Faris, Chris Evans, Ari Graynor, Blythe Danner, Ed Begley Jr., Oliver Jackson-Cohe. 19.30 Sinkkuelämää. 1989. 21.00 Liitokoneella yli Alppien. 15.00 Remppa vai muutto. 07.15 K3 (7). HD 08.27 Merten syvyyksissä (7). HD 19.00 SuomiLOVE. 03.30 Astral-TV. 07.20 Lyödään ällikällä. HD 20.00 Uusi päivä (S). 20.00 Lapin Sampo ja kauppiaan rouva. (12). HD 22.00 Fortitude – ikiroudan kirous (16). 14.00 Lippu rakkauteen. 09.10 Soppa365. Kausi 3, 6/10. 12.20 Jotain lainattua, jotain uutta. 19.25 Tulosruutu. Myrsky nousee. Jakso 6/26. 10.20 TV Shop. 20.00 Fast n’ Loud. 12.40 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 11.45 Remonttipainajainen. 2/8. HD 20.00 Kandit. ausi 1, osa 4. 08.35 Kultakuume. (U) 16.30 Uusi päivä (S). Dokumentti kahden riippuliitäjän matkasta Alppien yli. 12.00 Ostoskanava Tvins.com. 1/2. 23.05 Hyytävät nauhoitteet. Kausi 3, 10/10. 16.10 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 08.20 My Little Pony. Jaksossa vieraana näyttelijä Antti Luusuaniemi. Kausi 1, 9/10. 15.00 Huippulastin metsästäjät. 08.35 Transformers Rescue Bots (7). HD 20.55 Urheiluruutu. 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). HD 21.00 21.50 Yle Uutiset. ALFATV 06.00 LIVE: Astral-TV. 21.00 Dubain lentokenttä. 17.00 17.55 Leijonan luola USA. HD 15.00 Kätevän emännän juhlat (S). 16.50 Onnenarpa. 16.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 8.30 Koukussa adrenaliiniin. 11.30 Ystävällisesti Lars Lerin. 06.25 Ylen Aamu-tv. HD 11.00 Ali Show: Tuija Pehkonen. HD 07.34 Askarrellaan. 10.30 Vem vet mest. 06.30 Vankilassa ulkomailla. 02.35 Häät sulhasen tapaan. 10.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 11.00 Neljät häät Kanadassa. Tikityyliä. 15.40 Naisen nimi (S). Simmons. 10.00 Simpsonit. 19.00 Alaska:. 13.00 Jäljillä (12). Lemmikkejä kohdellaan usein perheenjäseninä mutta niillä on salainen maailma, jota tuskin tunnistaisimme. 03.05 Astral-TV. 14.45 Pikakurssi kodinostoon. Onnea, Terhi, Teija, Tiia, Tea ja Terhikki! 06.52 Kuiske (S). 11/12. (U) 01.05 Rouva Ministeri (12). 18.00 Simpsonit (7). Uhka menneisyydestä. 20.00 Panttilainaamo. 19.00 Ninja Warrior. 22.40 Peter Nyman. O: Alan Taylor. 16.50 Novosti Yle. Laho Cadillac. 22.00 Dosentti: Wesa Karsikas. 22.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 09.00 Efter Nio. 18.00 70’s show (7). Kausi 10. 23.05 Tappavimmat hait (12). NATIONAL GEOGRAPHIC 10.15 Huippumalli haussa. 5/10. HD 23.40 Prisma: Lemmikkien villi sydän. 16.00 Velvet – muotitalon tarina (7). Jakso 1/10. 22.55 Victoria (7). 11.00 Himohamstraajat. HD 22.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 15.15 Wedding Town (S). 03.50 Paimelan autoparoni. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. Eduskunnan vuoden 2018 valtiopäivien avajaiset. 20.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi. Hovinaiset. 13.55 5D: Timantti-TV. Jakso 726: Vaatteet tekevät naisen. 16.20 Mikaelin naiset: Erin. 16.30 Kaappaus keittiössä. Tommi Mujunen, Mebe, Aatu Raitala ja Heli Sutela. 23.35 Sinkkuillallinen. 05.05 Duudsonit (16). Kausi 1. 01.50 Rajaton rakkaus
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien ja koskevat jo tehtyjä tilauksia ja ilmoitusvarauksia. Henkilötietolaki: Rekisterikuvaus ja -seloste ovat nähtävissä Kalevan toimitalossa, Solistinkatu 4, 90140 Oulu. se ei voi olla turvallista. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa, sumupilvilauttoja voi esiintyä. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Toimituksellinen aineisto: Tarjottu tai tilattu toimituksellinen aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä edellytyksellä, että sitä saa käyttää uudelleen tai muuten ilman erillistä korvausta lehdessä tai sen osassa tai Kaleva365:een kuuluvissa muissa julkaisuissa riippumatta toteutustai jakelukanavasta, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Toimitusjohtaja: Juha Laakkonen. * Täystilaus sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon. Tilausehdot: Tilauksiin sovelletaan Raahen Seudun tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.raahenseutu.fi. Raahen Seutu 15 02 hei, rotta. ASIAKASPALVELUPISTE: Avoinna: ma, ke, to ja pe klo 9–12.30 ja 13.30–15.30, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe PALVELUNEUVOJA: Sanna Raitala TILAUSASIAT: ma–pe 9–16, 08 537 7630 asiakaspalvelu@raahenseutu.fi JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaisjakelu: 08 5377612 ma–pe 6–16 Päiväposti: 0600 94320 ma-pe 8–18 LUKIJAILMOITUKSET: myös seurat, opistot, järjestöt, partio ma–pe 9–16, 08 537 7630 lukijailmoitukset@raahenseutu.fi ilmoita.raahenseutu.fi TILAUSHINNAT: Jatkuva täystilaus* 14,30 €/kk, 12 kk maksujaksolla 1 €/kk edullisempi. HELMIKUUTA 2018 . katselen tässä kaunareita, päivitän facebookiani ja paistan pekonia. Määräaikainen tilaus 19,00 €/kk. MYYNTINEUVOTTELIJAT: Anne Luovi 0505600020 Marketta Routaniemi 0400649156 Jaakko Remahl 0505756660 ILMESTYMISPÄIVÄT: ma, ke ja pe AINEISTOAIKATAULUT: Valmistettavat aineistot kaksi työpäivää ennen, klo 12 mennessä. 2 SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Kristian Roine ?15 ?15 ?13 ?13 1 Tiistaina Keskiviikkona Torstaina Perjantaina ?15°C 5 ?11°C 4 ?11°C 4 ?6°C 4 Russarö +1,7 °C Utsjoki ?34,6 °C Heikkoa pohjoistuulta. Vastuu ilmoituksista: Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä on enimmillään ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. täällä minä ja vuohi.... Valmisaineistot edellisenä työpäivänä klo 10 mennessä. Jatkuva digitilaus* 8 €/kk. Ulkomaille lisäpostimaksu. Julkaisija: Kaleva365 Oy. Määräaikainen digitilaus 11 €/kk.. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska ?4°C 4 ?4°C 3 ?6°C 6 ti ke to Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?13 ?9 ?10 ?18 ?11 ?14 ?7 ?17 ?11 ?10 ?9 ?7 ?10 ?7 ?8 ?13 ?9 ?12 ?6 ?12 ?13 ?10 ?10 ?3 ?6 ?3 ?7 ?14 ?4 ?14 ?6 ?13 ?14 ?9 ?9 ?5 ?11 ?12 ?11 ?14 ?16 ?17 ?21 ?24 9 8 2 4 Raahen Seutu VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA: Kyösti Karvonen kyosti.karvonen@kaleva.fi PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 0447447643 nina.tuomikoski@raahenseutu.fi TOIMITUS: 044799 5891 Sari Jaatinen 0447340061 Vesa Joensuu 0447393319 Vappu Kallio 0447339471 Maarit Kesti 0447274682 Toni Länkinen 0447200933 Mikko Määttä 0447311826 Tuulikki Nousiainen 0447274287 Raili Viirret 0447328739 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi @raahenseutu.fi TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI: toimitus@raahenseutu.fi Nauhoitamme asiakasplevaluun tulevat puhelut sisäistä koulutus ja opetuskäyttöä varten. Paino: Kaleva365 Oy, Oulu. Henkilötietolain 26 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt osoitetaan kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kaleva365 Oy,Tilaajapalvelu,PL170,90401 Oulu. luulin, että sinun piti ajaa johonkin tänään. teen myös sitä. Digitilaus sisältää kaikki verkkosisällöt ja näköislehden. Pakkasta päivällä 15...20 astetta, Perämeren rannikolla paikoin vähemmän. ajattelimme vain soittaa ja kysyä mitä puuhaat. Huomautus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä 7 vuorokauden kuluessa ilmoituksen julkaisusta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä. MAANANTAINA 5
Raahen Alueen Sydänyhdistys. saakka. klo 18. Turvallisin veneilyvuosi SANOMALEHTI – TOTTA, TÄRKEÄÄ JA KIINNOSTAVAA.. klo 12–14. Paavo Pyhtilän kotiateljee: Mettalankuja 15. 23.2. Myydään Päivän kala Maiva 8,90/kg K-Marke Pattijoki Ma-Ti Kuivaa polttopuuta klapina/halkoina Toimitus tai nouto puh. 044-3064406 Raahen Eränkävijät järjestää linnunruokintaa 10.2. Avajaiset pe 2.2. Avoinna ma–to klo 12–16, muulloin sopimuksen mukaan. saloistenreipas.fi Lasten hiihtokoulu: Raahen hiihtomajalla tiistaisin klo 18–19 alkaen 27.2. Kesto noin 20–30 minuuttia. klo 18. 12 Hietalankantissa, Kirkkotie 18, Vihanti. Pohjois-Suomen suurimman koiratarvikkeliikkeen. RAAHEN SEUTU Ennakkotilastojen mukaan veneilyonnettomuuksissa menehtyi viime vuonna 33 henkilöä, mikä on reilusti keskivertovuotta vähemmän. NÄYTTELYT Pyhäjoen kirjasto: Pauliina Helaakoski – Kohti ääretöntä ja sen yli. Omaisen ABC-kurssi: Raahen Psyykellä pe 9.2. Kappaleita mm. Lauantaisin vapaa pääsy. Kuka kuiskuttaa uutiset korvaasi. 16 Raahen Seutu . Taidetta ja rautalankaa. Netistä löytyy monenlaista tarinankertojaa. kirja-arpajaiset. RAAHE TAPAHTUMAT Kirjakahvila: Kaupunginkirjastolla ma 5.2. Eläkeläiset tervetuloa. klo 17–20. klo 17.30 –18.30. Vuotta aikaisemmin veneilyonnettomuuksissa menehtyi 48. Perhekahvila: Pyhäjoen kirjastossa perjantaisin klo 10–12. saakka. Ilmoittautumiset 5.2. Laskiaisrieha: Hietamaalla su 11.2. Fantissa. Paikalla on digikummeja, jotka opastavat internetin ja laitteiden käyttämisessä. Avoinna sovitusti, puh. MUSEOT Pakkahuoneen museo: Avoinna ti– pe klo 13–17, la klo 12–16. –?Säät vaikuttavat luonnollisesti veneilyn määrään, mikä osaltaan näkynee myös onnettomuustilastoissa. Keskustelua kirjoista iltakahvin tai teen kera. Rantakatu 45. Tervetuloa! Helmikuun Happiliikunta -ryhmän kerrat ke 7.2 ja 21.2 klo 15.45, Raahelassa. Vapaa pääsy. klo 19. Taidegraafikot Juha Laakso ja Raija Korppila: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto. Aikuisten hiihtokoulu: Raahen hiihtomajalla maanantaisin klo 17.45–19.30 alkaen 12.2. Kruununmakasiinimuseo: Avautuu jälleen 13.2. Kirkkokatu 28, II krs. klo 17–20, la 10.2. Näyttely avoinna helmikuun ajan. Avoinna ma–pe klo 9–16. Vapaa pääsy. Ohjelmassa mäenlaskua, hernekeiton nautiskelua, rekiajelua, tehtävärasteja jne. MAANANTAINA 5. Jäänja lumenveistokurssi: Rautiperällä la–su 10.–11.2. mennessä 040 359 6104. Laskiaisrieha: Rautiperällä su 11.2. krs. saakka. Reiponkatu 35. Raahenseudun Harmonikkakerhosta luvassa vetoapua. Klo 14 starttaa hupihiihtokisa. Pertti Vuoren maalauksia: Kotigalleriassa Luotsinkatu 2, Lapaluoto. –?Arvioimme syyskuussa, että viime vuodesta voisi tulla historian turvallisin veneilyvuosi, ja näin hienosti myös kävi. Raahen Musiikkiopiston oppilaat esiintyvät. 050 5355 160. klo 13–15. Tervetuloa kaikki laulun ystävät. NÄYTTELYT Komppalinna: Eija Mehtomaan näyttely Rajalla. Kauppaporvari, Kirkkokatu 28, 3. klo 11 –14. Heitor Villa-Lobosilta, Domenico Scarlattilta, Mauro Giulianilta sekä Tshaikovskilta ja Stravinskilta. Kuolemaan johtaneita soutuveneonnettomuuksia tapahtui 7, mikä on huomattavasti vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, jolloin niitä oli 20. 0400 776 770. Sopii vauvoista ekaluokkalaisiin. Teoksia luopumisesta ja muutoksesta helmikuun ajan. Toivotaan, että sama positiivinen turvallisuuskehitys jatkuu myös tulevina veneilykausina, sanoo yksikönpäällikkö Ville Räisänen. 040-509 8785 Ao 200 veteraanit yhteislauluilta keskiviikkona 7.2. Puh. Avoinna ma–pe klo 9–19 ja lauantaisin 9–15. Lainan päivä: Kirjastolla to 8.2. SIIKAJOKI TAPAHTUMAT Digiopastusta: Ruukin pääkirjastolla ti 6.2. Kaupunginkirjasto: Raahen Lukio: Kuvitella! Taidetta kuvisluokasta. Kokoonnutaan erähallille klo 9. Teemana novellit. Eini: Yes sir – 40-vuotisjuhlakiertue Raahesalissa pe 9.2. Ehkäpä kylmän kesän jälkeen lämmin lokakuun alku houkutteli korvaamaan vähäisiä veneilypäiviä. 040 535 6739. 223 7253/050 5777 223. Avoinna ma–pe 10–17. Vaikka uutisointi pyörii kellon ympäri, lukijan on pystyttävä luottamaan siihen mitä näkee. Onneksi sanomalehtien tehtävä lahjomattomana tiedon välittäjänä on ja pysyy välineestä riippumatta. Moottoriveneen kaatuminen tai kallistuma oli syynä suurimmassa osassa onnettomuuksia myös viime vuonna. Rantakatu 58. klo 11–16. Vapaa pääsy. Koulukatu 8, Raahe Torilta Kalajokista Lylyn perunaa toreilla tiistaina 6.2. Mäenlaskua kajakilla, lumikenkäilyä ja hoijakka sekä luuluistinten, hyljesuksen ja fatbiken kokeilua, rekiajelua jne. P. Ruukin pääkirjasto: Ekilja Paaso & Arja Byman: Koen siis elän. Vesiliikenneonnettomuuksissa menehtyi viime vuonna35 henkilöä, joista 2 kauppamerenkulussa. Tervetuloa! Kaikenlaista KOIRAKAVERI AVAA su 11.2. Avoinna ma, to 11–26, ti, ke, pe 11–20. Metalliosasto 55 Veteraanijaoston tapaaminen tiistaina 6.2. Lisätietoja www.saloistenreipas.fi Lauluilta: Kreivinajassa to 8.2. Tilaisuuden järjestää Eläkeliiton Vihanninyhdistys, Vihannin Apteekki ja Raahen Seudun Hengitysyhdistys. klo 1013 ja pe 16.2. Järj. HELMIKUUTA 2018 TAPAHTUMAT PYHÄJOKI TAPAHTUMAT Satuhetki: Kirjastossa ma 5.2. Tartu siis rauhallisin mielin paperiin, selaimeen tai kännykkään ja lue sanomalehtiä. Laskiaishuweja: Pikkulahdella la 10.2. Viime vuonna kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli sekä kesäja lokakuussa seitsemän. lauantaina. NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli: Viipurin Taiteilijaseura – Pohjoinen valo. Brasilian suosituin kitaristi: Alvaro Henrique Raahesalissa to 8.2. Päiväkahvi: Pirttikosken koulun kyläkamarilla ti 6.2. klo 10. klo 13 osaston toimistolla. Seurat ja järjestöt RAAHEN SEUDUN HENGITYSYHDISTYS Kokemustoimija Ari Koivunen kertoo selviytymistarinan keuhkoahtaumataudin kanssa, ke 7.2 klo. klo 18. Tarjotaan kahvia, makkaranpaistoa ja arvontaa. klo 10–16. Lisätietoja www. Kurssi on tarkoitettu omaisille, joille läheisen mielenterveyden ongelmat tai sairaus ovat uusi asia sekä jo pidempään sairastaneiden omaisille, jotka tarvitsevat tietoa ja tukea sekä mahdollisuuden keskustella muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Sofian Talo: Esillä Marjaana Kojo-Eskolan tekstiilitaidetta ja Lybeckerin koulun historiaa. Kirjasto auki klo 11–16. klo 19. Avoinna sovitusti, puh. MUSIIKKI Musikanttien tuokio: Kaupunginkirjastossa ke 7.2. mm. klo 13–16. klo 18. Opettajina Juha Käkelä ja Riitta-Johanna Laitinen. Raahe 9-11 Pyhäjoki 11.30-12 Pito, Afra, Calle, Velox, Puikula ja Siikli. Raahesalin lämpiö: Jari Flinkin pilakuvia