Lisäksi käytössäsi on digilehtiarkisto vuodesta 2002 lähtien sekä kätevä mobiilisovellus. 02 770 2626 (ma–pe klo 8.15–15.45). Viikko 4 | N:o 23 | Irtonumero 2,90 € Jatkuvana tilauksena alk. 1,19 €/päivä TORSTAI 25.1.2024 SALON SEUDUN SANOMAT Avoinna 24/7 tilaajapalvelija.fi Siellä missä sinäkin Liitä paperilehden tilaukseesi digisisällöt ja luet päivän uutisia missä ja milloin vaan. Vain + 2,80€ / kk Salkkari kulkee mukanasi! www.tilaajapalvelija.fi/plus Soita Tilaajapalveluumme p
Niitä ei mistään saa uusia! Eikös väestönsuojaksi u u En ole huomannut, että siitä uutisoitaisiin oikein missään, että Suomen europarlamentaarikko, persujen Hakkarainen on äänestänyt Unkarin Orbanin puolesta. Moottoritie Piihovin ja Muurlan välissä ei varsinaisesti kulje kaukana sivistyksestä. Ongelma se on osalle kuluttajista ja suurin sähköllä lämmittäville. Nykyään yhä useammat vaan kävelevät katsomatta sivuilleen, eli on auton vika jos ei ehdi jarruttamaan. Tarvitsen vain tilapäisesti työttömyysturvaa ja kouluttaudun samalla lisää. Lämmityskaudella sähkön kulutus on suurimmillaan ja siksi pörssisähkön hinta on korkeimmillaan. Lisäksi olivat tuotanto-ongelmat osassa hiilija turvelaitoksia. Miettikää hyvät päättäjät, kun lopetatte kouluja, miten pitkiksi koulupäivät venyvät. Arkikokemuksen perusteella voisi epäillä, että osa vastaajista hieman kaunisteli vastauksiaan. Perusvoimainvestoinnin ongelma ovat nyt jaksot, jolloin sähkön hinta on kannattavuusrajan alapuolella. Vihreiden ajama tuulivoima ei tuota mitään kun ei tuule. Ismo Saari kaupunginvaltuutettu (kesk.) Salo Pörssisähkön soisi yleistyvän Tuulivoima on päästötön energianlähde, mutta vaatii sähkömarkkinoilta säätövoimaa. Tarvittava nopea säätömahdollisuus on siirtokapasiteetin lisäys, joka mahdollistaa markkinat ylimääräisen sähkön viennille ja sähkön lisätuonnin pahimmille niukkuusjaksoille. Pohjalle vajoaa Suomi u u Nimimerkille Mikä neuvoksi: Samaa mieltä, kyllä Suomen lainsäädännössä olisi säätämisen varaa. Jokaiselle sama tarjoilu u u Kyllä on aikuisille koululaisille tarjottu runsas aamupala. Ei kyllä ihan tasan mene nyt ravintoarvot. u u Meidän naapuri sopisi hyvin uudeksi isännöitsijäksi Salon Vuokrataloille. Kyytejä kouluihin jopa kolmella eri menopelillä aamuin illoin. Yli 70 prosenttia vastaajista vakuutti varaavansa autoon esimerkiksi lapion ja lämpimiä lisävaatteita. Pörssisähköä moititaan turhaan. Liikenneturva toteutti reilu vuosi sitten kyselyn, jossa suomalaisilta autoilijoilta kysyttiin varautumisesta talviolosuhteisiin. Liikenteessä on vaadittu malttia tänä talvena. Naapuri u u Romahtava, homehtuva betonibunkkeriko korvaamattoman arvokkaille museoesineille. Ammattitaito u u Nimimerkille Herätkää totuuteen: Ellei olisi yritystoimintaa, ei olisi tarjolla tuloja sinulle, kunnille eikä valtiolle. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Sen verran hyvin huolehtii kaikkien asiat kotikadullamme. Voi sitä kutsua työläisen elämään sekaantumiseksikin. Iltapäivällä Muurlan ja Piihovin välillä moottoritiellä neuvokas autoilija lapioi omin voimin menopelinsä pois pientareelta. Se on pörssisähkönä halvin, vaikka joinakin päivinä tai tunteina se voi olla hyvinkin kallista. Samassa kyselyssä yli kolme neljäsosaa vastaajista ilmoitti punnitsevansa etukäteen, ovatko ajo-olosuhteet liian haastavia omille ajotaidoille. Joskus kun on liukasta, ei välttämättä pysähdy suojatien eteen. Tämä sopimus tehtiin Ruorsin kanssa 2000-luvun alussa. Aamupala koulussa ihan välttämätön. Orban kun vastustaa Ukrainan avustamista ja on muutenkin EU:ta vastaan ja Putinin hyvä ystävä. Sähköllä lämmittäville pörssisähkö on huono vaihtoehto. Me kaikki näemme sähkölaskusta, paljonko se maksaa. Tumpeloita koko eduskunta u u Eli vihreiden mukaan meidän pitää olla tyytyväisiä, kun meillä on Euroopan toiseksi halvinta sähköä. Juurihan myös A-studiossa mainittiin, että oli aivan hiuskarvan varassa, ettei sähkö loppunut. Lukiossa tarjolla pehmeää leipää, leikkele ja vihanneksia. Ei jaksa tätä u u Ei tunnu Halikossa auraaja osaavan hommaansa.Talojen tieliittymät peitetään aamuisin yli puolen metrin lumivallilla ja kadulle jää kymmenen sentin loska. Toki harvaan asutun seudun voi määritellä monin tavoin. Salkkari kertoi tiistaina huonon ajokelin aiheuttaneen lukuisia onnettomuuksia Salon seudulla. Tässä vaiheessa kuluttajan kulutusjoustoa palkitseva pörssisähkö on kuluttajan oman edun lisäksi myös sähkömarkkinan kriisinkestävyyden kannalta markkinamekanismi, jonka soisi yleistyvän. Kirjoita lyhyesti. Sekaantuja u u Epralle tiedoksi, että monet ruotsinsuomalaiset ovat myös kaksoiskansalaisia. Päivät venyvät pisimmillään jopa 12-tuntisiksi. Kyselyssä kysyttiin, kuinka moni pohtii autosta löytyviä varusteita ennen kuin lähtee ajamaan harvaan asutulle seudulle. Yksi huolestunut u u Lukion aamupala paljon monipuolisempaa kuin päiväkodeissa. Osaajat vaalisivustoilla u u Hyvät suojatielle kävelevät henkilöt. Luulette vaan, että se on kallista. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Hienoa Salon nuorisovaltuuston työtä. Mitä jos tulevatkin huonot ajat eteen. Tosin Liikenneturva varoittaa myös irtotavaran aiheuttavan onnettomuusriskin matkustamossa. Itse olen turhaan hakenut oikeutta jo 3,5 vuotta, mutta asia ei etene, koska vastaajaa ei ole saatu haastettua. Auto oli suistunut tieltä, mutta kuljettajalla sattui olemaan mukanaan lapio, jolla hän sai raivattua itselleen reitin takaisin ajoväylälle. Ensiapupakkaus on tietenkin syytä olla aina matkassa. Kun aamuvarhain lyödään uunit kuumiksi, tuntihinta on lähes aina halvimmillaan. Jäitä hattuun u u Ei ole kiva asioida Plazassa, kun siellä joka päivä nuorisojengi riehuu. Olkinuoran mainitsema kuluvan talven huippujakso oli vielä sikäli erikoinen, että länsirannikolla, jolla suurin osa tuulivoimasta tuotetaan, ei juuri tuullut, mutta Etelä-Suomessa, jossa kulutetaan eniten, tuuli oli navakkaa tai kovaa, joka lisäsi vielä kulutusta. TAMMIKUUTA 2024 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA RAMI NIEMINEN 25.1.2024 K ulunut talvi on tarjonnut autoilijalle ainakin riittämiin haastetta. Mikään ei sekavampaa, kuin viranomaisdigisirkuspyöritys. Se on kuitenkin vain osatotuus. Sääolosuhteet ovat vaihdelleet pakkaslumimyrskyistä loskaluisteluun. Lopettakaa siis purnaaminen, maksakaamme ilolla sähkölaskut. Liikenneturva suosittelee talvikeleillä varaamaan autoon lapion ja palttoon lisäksi ainakin heijastinliivin ja taskulampun. Vesivoima ja moottorivoimalat ovat toinen säätövoimamahdollisuus. Kylminä jaksoina tuulisuus on usein myös vähäisintä, eikä tuulivoimaa juurikaan saada, mutta sähkön kulutus lämmityksen takia suurimmillaan ja hinta luonnollisesti korkeimmillaan. Täällä hukataan vielä eläviä ihmisiä järjestelmäsotkuihin ja sitä kautta ongelmat jäävät elämään. Päiväkodin lapset syövät puuroa hillolla ja näkkileipää, harvoin muuta aamulla tarjolla. Myös pienydinvoimalat lämmöntuotantoon ovat merkittävä mahdollisuus, mutta siihen menee vielä vuosia. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Eivätkö sen ikäiset voi nousta ylös vähän aikaisemmin ja syödä aamupalaa itse valmistaen kotona. Aamupala lukiossa ja lisäksi myös yläasteelle. Varavoimalat ajettiin hallituksen toimesta alas, eikä tajuttu katsoa eteenpäin. Löytyykö autostasi lapio. Miksi ihmeessä pitäisi siitä iloita, että on toiseksi halvinta. Millä ihmeellä tämän saisi loppumaan. Kiven allako. Alakoulussa pitäisi olla aamupala tarjolla, moni pieni joutuu lähtemään jo aikaisin taksilla tai bussilla kouluun ja varmasti nälkä ennen kouluruokailua myös heillä. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Antti Olkinuora toi vahvasti esiin sähkömarkkinoiden nykytilan, pörssisähkön suuret hintavaihtelut (SSS 20.1.). Uutisoidaanko u u Presidentin tärkein työkieli ei liene ruotsi, vaan englanti ja ehkä EU-kieli ranska. Voi pyhä sylvi sentään u u Ay-pomot ja ay-liike haluavat vasemmiston takaisin valtaan, siksi tällaiset lakot. Tasapuolisuutta u u Kuusjoen koululla kouluruoka on todella maukasta ja herkullista! Iso kiitos u u Olen kurkkuani myöten täynnä väittämää, että Suomi on omavarainen sähkössä. Turvavälineitä ei siis kannata pakata enempää kuin takakonttiin mahtuu. Hintavaihtelut pienenisivät ja myös kriisikestävyys paranisi. Jos kansalaisen sähkön tarve on vakaata ilman suuria vaihteluita, maksaa hän lähimain keskihintaa. Liukuu ja liukuu u u Aion sairastua kohta, pää ei kestä. T S A R K I S T O / J U H A P A J U H E I K K I L Ä. Asiaa tuntemattomana maallikkona voisin kuvitella, että leipomot olisivat nykytilanteen suurin hyötyjä. Ei välitetä vaikka saivat Suomen melkein konkurssin partaalle. Perusvoiman (ydintai hiili-/ turvevoiman) lisäys ei ole ratkaisu ilman uutta energiaintensiivistä teollisuutta, joka tarvitsee sähköä ympäri vuoden. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Edelleen arkikokemukseen perustuen voi väittää, että omavalvonnassa suurin osa kuskeista päätyy pitämään itseään varsin kyvykkäänä, kelissä kuin kelissä. Ei enää Plazaan TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 2 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Se on hyvä keino välttää kiertävät sähkökatkot. Hillo korvaa tuorepalan. Joskus muinoin opetettiin katsomaan vasemmalle, oikealle ja vielä vasemmalle. Olemme ilman sähköä. Mutta kyllä sielläkin ehtii tulla kylmä, lumisohjossa hinausapua varrotessa. Ajo-opettajien vanhan viisauden mukaan taitava kuljettaja selviytyy tilanteista, joihin hyvä kuljettaja ei edes joudu. Kaksoiskansalaisuuden poistaminen Suomen venäläisiltä ärsyttäisi heidät meitä vastaan, jota todennäköisesti saisimme katua. Turun kauppakeskuksissa ei koskaan näe tämmöstä touhua. Eikö vanhempiakaan kiinnosta, mitä lapset tekevät. Nälkä tuo myös levottomuutta
”Luentoja kuuntelemalla oppii kuuntelemaan luentoja”, hän sanoo. Lähialueen vakinaiset ja kesäasukkaat vastustavat toiminnan laajentamista. Uusina seuroina stipendien piiriin tulivat Salon Kiekkohait ja Perniön Urheilijoiden yleisurheilujaosto. TORSTAINA 25. Haley aikoo kuitenkin jatkaa kamppailua ehdokkuudesta. Laihon mukaan huutaminen on arkipäivää, mutta tappouhkaus ensimmäinen. SIVUT 26–27. 2 000 euron summan sai myös Salon VPK:n nuoriso-osasto. L E H T I K U V A / A F P / J O S E P H P R E Z I O S O Säätiö jakoi taas stipendit seuroille ja VPK:lle Salolainen Juho Leinon Säätiö jatkoi noin vuosi sitten alkanutta urheiluseurojen tukemista stipendeillä. Hän repi oveni auki ja huusi, että jos en nyt laita auraa maahan, hän hakee pyssyn kotoa ja ampuu minut hyttiini. ASUKKAAT VASTUSTAVAT. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU UUTISET KOULUTUS Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi TULEVAISUUS UHATTUNA. Ratkaisu löytyi Salon seudun ammattiopistosta, joka räätälöi yritykselle mittatilaustyönä oppisopimuskoulutuksena toteutettavan Challenger-valmennuksen. Arviointineuvoston puheenjohtajan, taloustieteen professori Niku Määttäsen mukaan Suomen julkisessa taloudessa on rakenteellinen epätasapaino. Entinen presidentti Donald Trump päihitti selvin luvuin ainoan varteenotettavan vastustajansa, entisen YK-suurlähettilään Nikki Haleyn. Näin arvioi talouspolitiikan arviointineuvosto keskiviikkona julkaistussa raportissaan. Mikäli lupahakemus evätään, seura ei voi laajentaa ampumaradan toimintaa. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Nuori lumiauraaja Onni Laiho kertoo saaneensa tappouhkauksen ollessaan työtehtävissä Sauvossa. SIVUT 16–17 Haley jäi kakkoseksi Presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Nikki Haley kommentoi, että Donald Trumpin ehdokkuus olisi voitto Joe Bidenille. SIVU 13 Hallituksen toimet eivät riitä Yhdysvaltain New Hampshiren esivaalien tulokset olivat odotuksenmukaiset. S S S / M A R K O M A T T I L A Valmet Automotiven Salon akkutehdas on halunnut tuotantoonsa lisää oma-aloitteisesti toimivia ongelmanratkaisijoita, jotka tekisivät myös parannusehdotuksia. Erityisesti pohjaveden saastuminen ja melutason nouseminen herättävät huolta. – Karunantiellä mieshenkilö ajoi eteeni keskelle tietä ja pysäytti autonsa. UUTISET 4–5 Ampumarata kamppailee ympäristöluvasta Timo Sohlström (vas.) ja Pasi Saarinen huutavat mikrofoniin merkkisanan, joka lähettää kiekon ilmaan. SIVU 20 Akkutehdas valmentaa ”haastajia” Oppimisen valmentaja Jari Tuulenmäki korostaa, ettei halua kouluttaa vaan edistää oppimista. Osa seuroista jatkaa samoja hyväksi havaittuja toimintojaan. SIVU 9 Auraaja uhattiin tappaa Sauvossa Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus ei todennäköisesti saavuta hallitusohjelmassa listatuilla toimilla tavoitettaan julkisen talouden velkasuhteen vakauttamisesta. Kiikalan ampumaradan ympäristölupahakemusta on työstetty kahdeksan vuoden ajan
Lehtikuvia varten paikalle kurvaa kymmenisen harrastajaa. SSS | Moona Nieminen moona.nieminen@sss.fi Kiikalan ampumaradalla on hiljaista. – Siksi useat pienet radat ovat kaatuneet ympäristölupavaatimukseen. Senkin takia luvan saaminen on työlästä. TAMMIKUUTA 2024 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Harjoituspäivien lisääminen on ollut osalle kiikalalaisista punainen vaate. Lakiuudistuksessa ampumaradat luokitellaan kahteen luokkaan. Kiikalan ampumarata hakee ympäristölupaa enintään 110?000 laukaukselle vuodessa. Tutustumiskäynnistä ei kuitenkaan ole hyötyä, jos maa on lumen peitossa, toteaa Kiikalan haulikkoampujien puheenjohtaja Markku Hietaranta. – Olemme kutsuneet lautakunnan jäsenet tutustumaan Kiikalan ampumarataan, ettei päätöksiä tarvitsisi tehdä teoreettiselta pohjalta. Kyllähän tämä vähän viivytystaistelulta tuntuu, pohtii Mikko Tallgren. Yksi kiikalalainen asuu muutaman sadan metrin päässä Kiikalan ampumaradasta. Ampumaurheilu ja talvi eivät sovi yhteen, kertovat harrastajat. Lisäksi yksittäiset seuran jäsenet saisivat käydä täällä omatoimisesti ampumassa. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Asian kiistanalaisuuden vuoksi hän ei halua nimeään julkisuuteen, mutta hänen nimensä on Salon Seudun Sanomien tiedossa. Vastustajat pelkäävät melutason nousemista ja pohjaveden saastumista. – Kaikki tämä voi loppua sekunnissa, jos lupaa ei myönnetä, huokaisee Saku Tallgrenin isä Mikko Tallgren. Kiikalan ampumaradan käyttäjät ovat metsästysseurojen jäseniä, urheiluampujia sekä reservin maanpuolustustoiminnan harrastajia. Ampumarata on valmistellut ympäristölupaa kahdeksan vuotta. Lähialueen vakinaiset ja kesäasukkaat lähettivät Salon kaupungille laajan muistutuksen, jossa vastustettiin radan toiminnan laajentamista. Ympäristölupahakemus. Rata on suljettu koko tammikuuksi vaikeiden kelien takia. Sitä Kiskon piirin riistanhoitoyhdistys on työstänyt kahdeksan vuoden ajan. – Käytännössä se tarkoittaisi kahden viikoittaisen harjoituspäivän nostamista kolmeen. Salon rakennusja ympäristölautakunnan piti käsitellä Kiikalan lupahakemusta joulukuussa, mutta käsittely siirrettiin kevääseen. Kiikalassa kiistellään ampumaradan suunnitelmista ”Ukrainan sota suorastaan käänsi kelkan.” Trap-ampuja Risto Kavander Risto Kavander (oik.), Nina Sohlström, Pasi Saarinen, Timo Sohlström, Markku Hietaranta, Saku Tallgren ja Mikko Tallgren ovat pitkäaikaisia Kiikalan haulikkoampujien (KHA) jäseniä.. Keskeneräinen lupahakemus herättää harrastajissa huolta ja harmia. Salon kaupunki omistaa Kiikalan ampumaradan maa-alueen. Kolmesta trap-haulikkoradasta ja hirviradasta koostuva Kiikalan ampumarata ei ole lähelläkään ampumaurheilukeskusta, mutta se ei ole toiminnaltaan vähäinenkään. Vähäisellä ampumaradalla tarkoitetaan rataa, jossa ammutaan enintään 10?000 laukausta vuodessa. Osa heistä on suomenmestaruustason ampujia, kuten Pasi Saarinen ja Markku Poutiainen. Radalle on tehty useita pintaja pohjavesiselvityksiä, melumallinnuksia ja maaperäselvityksiä. Luvan työstäminen saattaa rohmuta seuran kassasta kymmeniä tuhansia euroja rahaa. Nuorten maajoukkueen trapampuja Saku Tallgren ampuu muutaman laukauksen testiksi. Kiikalan ampumaradan majassa seuran jäsenet keittävät kahvia ja paistavat makkaraa. Iloinen puheensorina katkeaa yhdestä sanasta. Suomen Ampumaurheiluliiton sivujen mukaan ympäristöluvan hakeminen ampumaradalle on ”asiantuntemusta vaativa ja usein hyvin aikaa vievä prosessi”. Ampumaurheilukeskus tarkoittaa ampumarataa, jossa saa ampua yli 300?000 laukausta vuodessa. Ampumaratoja säätelevä ampumaratalakiuudistus tuli voimaan kesäkuussa 2015. Hän on tullut viikonlopuksi kotiin Malagan harjoitusleiriltä. Kiikalan ampumarata sijaitsee pohjavesialueella. Radalla on ammuttu viime vuosina keskimäärin 80?000–90?000 laukausta, arvioi Hietaranta
Asukas tukee metsästykseen vaadittavien ampumistaitojen harjoittelua. Häntä huolettaa kuitenkin pohjaveden saastuminen lyijyhauleista, joita maaperään on hautautunut. Hautakrotin supassa sijaitsevan radan toiminta on aloitettu vuonna 1965. Pohjaveden laatu pitää turvata, ja siksi radan pitääkin olla viranomaisvalvonnan piirissä. Melumittausten perusteella trap-ratojen melu ei ylitä ampuratamelun ohjearvoja lähimmillä altistuvilla kohteilla Kiikalan radalla. Maan puhdistamisessa lyijystä on omat haasteensa. Hallitusohjelmassa on rajattu vapaaehtoinen maanpuolustus ja maanpuolustusvalmiuksia tukeva urheiluammunta EU:n lyijynkäyttökiellon ulkopuolelle. Salon Seudun Sanomat on nähnyt ely-keskuksen ja melumittauksen tehneen tutkimusyhtiön raportit mittauksista. Jo 1920-luvulla alueella on ollut suojeluskunnan ampumarata, joten kuoppaan on kertynyt lyijyä. Radan laajentamista vastustavan Kiikalan kesäasukkaan Marjaliisa Hentilän mielestä ampumaradan alue pitäisi puhdistaa. TORSTAINA 25. Aikojen laajentuminen ei tarkoittaisi sitä, että täältä kuuluisi koko ajan laukauksia. Hietaranta on itsekin Kiikalan kesäasukas. Lyijyhauleja on mahdollista korvata teräksellä. Aluksi pariskunta ei juurikaan noteerannut ampumaradan olemassaoloa, mutta viime vuosina radan melutaso on noussut. Haulien välitulpat ja kiekot valmistetaan nykyisin ekomateriaalista, kertoo SM-tason trap-ampuja Risto Kavander. Kiikalan ampumarata koostuu kolmesta trap-haulikkoradasta. Hentilä on omistanut puolisonsa kanssa kesämökin Kiikalassa 25 vuotta. Markku Hietarannan mukaan Kiikalan haulikkoampujien 70 jäsenestä puolet asuu Salon talousalueella. – Lauantaisin saatamme kuunnella viisi tuntia sitä pauketta, emmekä pysty puhumaan normaalilla äänenvoimakkuudella ulkona. – Jäsenistön määrän noususta huolimatta noudatamme määrättyjä ampuma-aikoja. Seuran jäseniin kuuluu muun muassa 16-vuotias nuorten maajoukkueen jäsen, Saku Tallgren (oik.). ”Olemme valmiita tekemään monenlaisia satsauksia ympäristöluvan saamiseksi.” Kiikalan haulikkoampujien puheenjohtaja Markku Hietaranta. Lyijy saattaa lähteä myllätessä liikkeelle ja levitä. Nykyinen hallitus haluaa lisätä ulkoampumaratojen määrää nykyisestä noin 670 radasta tuhanteen. – En ole vaatimassa ampumaradan sulkemista, mutta en katso laajennusta hyvällä. – Ampumaurheilu on ollut aiemmin Suomessa todella ahtaalla. – Lähialueen ampumaratoja on lakkautettu. Kiikalalainen asukas osti tilansa 1990-luvun alussa. Hänen mielestään Kiikalan ampumaradan meluhaitta on jopa kolminkertaistunut viime vuosina. Yksi ratkaisu olisi jatkossa haulien kerääminen. – Lyijy ei hajoa luonnossa. Se on kasvattanut Kiikalan haulikkoampujien jäsenistöä. Asukas viittaa suljetuilla radoilla esimerkiksi Lohjan ampumarataan, joka jäi moottoritien alle vuonna 2006. Jutun taustana on käytetty Salla Selosen väitöskirjatutkimusta lyijyhaulien vaikutuksesta maaperään: The fate and effects of lead (Pb) at active and abandoned shooting ranges in a boreal forest ecosystem (2015). Hän kertoo, että laukaukset kuuluvat tuulen suunnasta riippuen usean kilometrin säteelle. Tutkimustulosten mukaan maaperän ja pohjaveden suojaamiseksi ei ole välitöntä tarvetta. Aiemmin rata on palvellut lähinnä paikallisten tarpeita. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Kiikalassa kiistellään ampumaradan suunnitelmista Hallitus tukee ampumaratoja Ampumaradoista on sekä riistanhallinnallista että maanpuolustuksellista hyötyä. Näin toteaa Petteri Orpon (kok.) hallitus, joka turvaa ampumaratojen toimintaa. – Lyijyn ja muiden myrkkyjen liukeneminen sadeveden mukana pohjaveteen on riski Kiikalan asukkaille. K U V A T : S S S / M A R K O M A T T I L A ”Lauantaisin saatamme kuunnella viisi tuntia sitä pauketta.” Kesäasukas Marjaliisa Hentilä Markku Hietaranta on Kiikalan haulikkoampujien puheenjohtaja. Siten isoja ampumaurheilukeskuksia on velvoitettu tekemään. Ukrainan sota suorastaan käänsi kelkan, toteaa Kiikalan haulikkoampujien jäsen Risto Kavander. – Tämä aihe on herättänyt kiperää keskustelua seudulla. – Olemme valmiita tekemään monenlaisia satsauksia ympäristöluvan saamiseksi, Hietaranta sanoo. Teräs on halvempaakin, kertoo Hietaranta. – Se on ollut minulla tiedossa ostaessani asunnon ampumaradan lähistöltä. Pasi Saarinen on trap-ammunnan moninkertainen suomenmestari. – Useat jäsenistämme ovat jo tehneet näin. Siihen hallitus pyrkii maaja metsätalousministeriön rahoittamalla ampumaratojen ympäristölupahankkeella, joka edistää ratojen ympäristölupien etenemistä. Varsinais-Suomen ely-keskuksen lausunnossa on todettu, että ampumaradan pohjavesinäytteiden pitoisuudet alittavat selvästi talousveden laatuvaatimukset. – Melutasoa lisäävät useat harjoituspäivien ulkopuolella järjestyt kilpailut, joista kuuluu pauketta koko päivän. Lyijyhaulit on kielletty kosteikkoalueilla, mutta kilpailuissa käytetään edelleen lyijypanoksia ampumaradan säännöistä riippuen. Asukkaan mukaan ampumarata jakaa kyläläisiä kahteen leiriin
TAMMIKUUTA 2024. 6 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25
TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 7
Pelastuslaitos arvioi, että ympäristövahingon torjunta ja maanpuhdistus kestää onnettomuuspaikalla perjantaihin saakka. – Sama koskee nurinperin kääntynyttä kylttiä. Elsilän mukaan aurausautojen lennättämä loska kääntää helposti kylttejä ympäri. Petri Suomi ei ole kuullut, että Perniöntien tolppakamera olisi välähdellyt viime päivinä ahkerasti. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan Kouvolasta Lappeenrannan suuntaan kulkenut polttoainerekka suistui ojaan ja kaatui keskiviikon vastaisena yönä puoli yhden aikaan. Suomen mukaan nurinkurisia kylttejä tulee ely-keskuksen tietoon tasaisin väliajoin. TAMMIKUUTA 2024 SSS | Moona Nieminen moona.nieminen@sss.fi Työmaapäällikkö Samuli Elsilä YIT:ltä sai eriskummallisen yhteydenoton pari päivää sitten. Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Kantatie 52:n kunnossapidosta vastaa Varsinais-Suomen ely-keskus, joka on ulkoistanut hoitotyöt YIT:lle. Hän vahvistaa Elsilän epäilyksen syyllisestä. Väistöä yrittäneen kuljettajan henkilöauto törmäsi tilanteessa myös vastakkaisesta suunnasta tulleeseen henkilöautoon. Perniön asemalla saikin ajaa talvinopeusrajoituksen 80 kilometriä tunnissa sijaan kesärajoituksella 100 kilometriä tunnissa. Kaksi nopeusrajoituskylttiä Perniöntiellä olivat kääntyneet nurinperin. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Havainnoista pyydetään ilmoittamaan matalalla kynnyksellä sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai Whatsapp-viestillä numeroon 050?411?7655. Toki autoilijan on pystyttävä todistamaan, että hän ajoi nopeusrajoituksen mukaisesti. – Märkä lumi paiskautuu kyltteihin niin kovalla voimalla. Ihmettelisin, jos joku varta vasten hankkisi keppiraudan ja kääntäisi kyltin. – Toinen aiheuttaja saattaa olla viime päivien kova lumimyräkkä ja tuuli. Perniöntien nopeusrajoituskyltit kääntyivät nurinpäin Perniöntien nopeusrajoituskyltit kääntyvät välillä aurausautojen lennättämän loskan voimasta. Lukitusmekanismit eivät kestä kaikkea. Poliisin mukaan tutkinnallisista syistä tapahtuneesta ei voida vielä kertoa yksityiskohtaisemmin. – Automaattikameroiden nappaamissa ylinopeuksissa poliisi saattaa kysyä meiltä ja urakoitsijalta, onko nopeusrajoituskyltissä voinut olla jotakin poikkeavaa. Kylttejä on voinut erehdyksessä jäädä kääntämättä tai lukitusmekanismit ovat voineet pettää. (STT). Poliisi konsultoi epäselvissä sakkotapauksissa ely-keskusta. Päivystävä palomestari Tero Forsman Etelä-Karjalan pelastuslaitoksesta kertoi STT:lle keskiviikkona, että onnettomuus tapahtui pohjavesialueella. – Harvemmin näissä on ilkivaltaa takana. Kaksi nopeusrajoituskylttiä kertoi keskellä talvea kesärajoitusten voimaantulosta. Kesärajoituksia vaihtaessa urakoitsijat tekevät Suomen mukaan arvionsa siitä, pitääkö kylttejä vaihtaa vai kestävätkö ne vielä seuraavaan talveen asti. Syyllinenkin saatiin nopeasti selville. Varsinais-Suomen ely-keskuksen maanteiden hoidon projektipäällikkö Petri Suomi kuuli Perniöntien kylteistä samaan aikaan kuin Samuli Elsilä. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Kylttien lukitusmekanismit voivat pettää kovan tuulen tai paiskautuvan lumen seurauksena. Poliisi sai tiistai-iltana kahdeksan aikoihin ilmoituksen epäillystä väkivaltarikoksesta Turun itäisessä keskustassa. Havaintoja kaivataan etenkin Kupittaankadulta ja Itäiseltä Pitkältäkadulta Uudenmaankadun ja Kaskenkadun väliseltä osuudelta. Elsilä lähti paikalle tutkimaan tilannetta ja todisti väitteen oikeaksi. Poliisi pyytää ihmisiltä havaintoja kaikesta poikkeuksellisesta toiminnasta Turun Itäisessä keskustassa puoli kahdeksan ja kahdeksan välillä. (STT) Kaatuneesta säiliörekasta valui dieseliä Luumäellä Ojaan ajaneesta säiliörekasta vuoti noin 19 kuutiometriä dieseliä maastoon valtatie 6:lla Luumäen kohdalla. Ensihoitoyksikkö vei lapsen sairaalaan tarkistettavaksi, mutta ensitietojen mukaan hän säästyi vakavilta vammoilta, poliisi kertoo. Poliisin mukaan lapsi oli laskenut pulkalla Rahusentieltä Pihlajaharjuntielle, kun Kallantien suunnasta tullut henkilöauto törmäsi kuljettajan tekemästä väistöyrityksestä huolimatta lapseen. – En pystynyt kääntämään kylttejä oikeinpäin itse, joten soitin aliurakoitsijamme paikalle. Poliisi epäilee väkivaltarikosta Turussa Lounais-Suomen poliisi selvittää epäiltyä väkivaltarikosta Turussa ja pyytää ihmisiltä havaintoja matalalla kynnyksellä. Käräjäoikeudet ovat hylänneet vuosien varrella useita ylinopeuksia, joiden taustasyynä on ollut esimerkiksi lumen peittämä nopeusrajoituskyltti. (STT) Lapsi laski pulkalla auton alle Kuopiossa Kuopiossa sattui keskiviikkoaamuna onnettomuus, jossa kouluikäisen lapsen epäillään laskeneen pulkalla auton alle, poliisi kertoo. – Etenkin silloin, kun talvinopeuksia muutetaan kesärajoituksiin
He eivät ymmärrä, että aikataulut eivät ole urakoitsijan syy, vaan tulevat ylempää. –?Tällaista en ole ennen kuullut, mutta muu huutaminen on arkipäivää. Kuva ei liity Sauvon tapaukseen. Mutta alkanut jo naurattaa, että kuinka pieni ihminen voikin seota lumesta.” uu u ”Kerran on korkokengällä hakattu koneen laseja.” Kunnanjohtaja vaatii työrauhaa auraajille Sauvon kunnanjohtaja Satu Simelius tuomitsee epäasiallisen käytöksen tienauraajia kohtaan. TORSTAINA 25. –?Ilmeisesti häntä harmitti, kun teitä ei oltu hoidettu juuri silloin kun hän olisi halunnut. Näiden lisäksi yksityiset tienhoitokunnat hoitavat yksityisteitä. Sauvon kunnan verkkosivuilla on tiedot kunnan ylläpitämistä teistä. En muista, että olisin kiitoksia saanut kertaakaan, omaa työnjohtoa lukuun ottamatta. Penttisen mukaan kuljettajia on ohjeistettu vakavimmista tapauksista tekemään rikosilmoitus ja ilmoitamaan asiasta työnantajalle. Myös kaikenlaisia käsimerkkejä näytetään. Hän antoi raivoajalle tämän vaatiman työnantajansa numeron ja jatkoi työntekoaan. Varsinais-Suomen alueella yleisiä teitä auraava Onni Laiho, 23, kertoo maanantaina alkuillasta saaneensa tappouhkauksen kesken työpäivänsä Sauvon Karunassa. Joka vuosi joku pölkkypää tulee huutelemaan ja repimään koneen ovea auki tai hakkaamaan lumilapiolla konetta.” uu u ”Paras oli ku heitettiin lumilapiolla perään, pistin pakin päälle ja nappasin sen takalanalla matkaan. Kunnan teiden talvikunnossapidosta vastaa kolme eri urakoitsijaa. On myös traktorin piikit ojossa odotettu autoa, että pääsisi hyttiä niillä pukkaamaan ja revitty oven kahvoja. Laiho kertoo tottuneensa ammattiinsa liittyviin uhkailuihin ja raivoon, mutta tappouhkaus on ensimmäinen. Ihmisten huonolla käytöksellä ei ole ylärajaa kun puhutaan lumiraivosta.” uu u ”On uhattu hytin rappusilla, hakattu lapiolla koneita, jahdattu autolla pitkin jalkakäytäviä jne. Raivoajat tulevat pysäyttämään, huutavat pari kolme minuuttia ja lyövät luukun kiinni. Näiden raivoajien mukaan kaikki asiat tehdään väärin ja väärään aikaan. –?YIT:n mestarin kehottamana soitin asiasta 112:een ja tein asiasta rikosilmoituksen. Laihon työnantajan Palpen kiinteistöpalvelujen toimitusjohtaja Sami Penttinen kertoo aurakuskien saamien uhkausten olevan tavallisia. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 SSS | Ari-Matti Ruuska Viime päivien kelit ovat pitäneet aurauskalustojen kuljettajat kiireisinä. – Tämän talven erittäin haastavat olosuhteet huomioiden teiden talvihoito Sauvon alueella on pääasiassa hoidettu hyvin. Myös kuntalaisia pyydetään lähettämään valtion teistä palautetta suoraan ely-keskuksen palauteväylän kautta. Kuljettajien reaktiot tilanteissa vaihtelevat Penttisen mukaan paljon. Kaiken kiireen keskellä kuljettajat joutuvat ottamaan vastaan vihaista palautetta huutelun, uhkailun, kiusanteon ja jopa varsinaisen raivon muodossa. Sitten alkoi lumipallojen heittely ja tasajalkaa hyppiminen.” uu u ”Opettele tyttö ajamaan ja mee takas naisten hommiin.” uu u ”Kuormaajaa käytetään näin…” uu u ”En ole saanut kuin sanallista palautetta ja sormimerkkejä.” uu u ”On kyllä monenlaista solvausta kuunneltu. Jo useamman vuoden aurauskaluston kuljettajana toiminut Laiho ei enää helpolla hätkähdä. Tämä oli kuitenkin vähän raffimpi tilanne. Rikosylikonstaapeli Jyrki Laine Lounais-Suomen poliisilaitokselta vahvistaa, että asiasta on kirjattu rikosilmoitus laittomasta uhkauksesta. Simeliuksen mukaan kunnan viranhaltijat ovat olleet aktiivisesti yhteydessä ely-keskukseen teiden talvihoidosta. Hän repi oveni auki ja huusi, että jos en nyt laita auraa maahan, hän hakee pyssyn kotoa ja ampuu minut hyttiini. Laihon mukaan tappouhkauksen esittänyt mies oli raivoissaan samasta asiasta, mistä monet muutkin negatiivista palautetta antavat. (SSS) ”En muista, että olisin kiitoksia saanut kertaakaan, omaa työnjohtoa lukuun ottamatta.” Aurakuski Onni Laiho ”Yleensä palaute on yleistä huutamista ja haukkumista.” Palpen kiinteistöpalvelujen toimitusjohtaja Sami Penttinen. Yleensä palaute on yleistä huutamista ja haukkumista. Kunta haluaa palauttaa työrauhan talvikunnossapidon työntekijöille Sauvossa. Kunnan teiden ylläpidosta voi antaa palautetta kunnan nettisivuilta yleisten alueiden vikailmoituspalvelun kautta. ”Huusi hakevansa pyssyn kotoa ja ampuvansa minut hyttiini.” Nuori aurakuski uhattiin tappaa kesken työpäivän Sauvossa Auraajat kohtaavat usein raivoa. –?Ajoin Sauvossa pääteitä läpi, kun Karunantiellä mieshenkilö ajoi eteeni keskelle tietä ja pysäytti autonsa. –?Tappouhkauksiin ei kyllä koskaan saa tottua. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O TURUN SANOMAT KYSYI SOMESSA Auraajat kertovat uu u ”Tässä on aurattu yli 15 vuotta. –?Huonojen kelien tullessa ihmisten ajatusmaailma loppuu siihen. Sauvon kunnan alueella osa tiestöstä on kunnan ylläpitämiä ja osa ely-keskuksen ylläpitämiä valtion teitä. Joskus teiden kunnossapidon tasossa on huomauttamista, mutta lumiauran tai traktorin kopissa pitkää työpäivää tekevä ei ole negatiivisen palautteen oikea kohde, kunnanjohtaja Simelius muistuttaa tiedotteessa
Toimialoista synkimmät näkemykset olivat rakennusalalla. Kyyrä oli aiemmin valtuustoryhmän varapuheenjohtaja ja on Someron Keskusta ry:n puheenjohtaja. Optimistisena tunnelmaa piti noin 16 prosenttia yrityksistä eli noin joka kuudes. Kaikkiaan valtuutettuja on 35. Summalla voidaan myöntää seteleitä 223 kappaletta. Omistaja ja virkamies olivat käyneet keskustelua puhelimitse ja sähköpostitse, ja omistaja oli pyytänyt täydentämään huvilansa tietoja lähettämänsä kuvauksen perusteella. Jaana Kyyrän mukaan kyse on normaalista tehtävänkierrosta, johon ei liity sen kummempaa dramatiikkaa. S S S A R K I S T O SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Salon kaupunki aikoo tarjota kesätöitä isolle joukolle nuoria jälleen ensi kesänä. Hän oli saanut sen mukaisen perusmaksun toiminnasta. Kuusi vuotta valtuustoryhmän puheenjohtajana ollut Riitta Ryhtä siirtyy ryhmän varapuheenjohtajaksi. Optimistisena tunnelmaa piti noin joka kuudes. Vastaajista lähes puolet luonnehti oman toimialansa tunnelmia pessimistisiksi tai erittäin pessimistisiksi. Mallissa nuoret voivat suunnitella ja ehdottaa itselleen neljän viikon työtä. Seteli on tarkoitettu salolaisille vuosina 2006–2009 syntyneille nuorille. Toisaalta liikevaihdon supistumiseen uskoi hieman useampi. Airbnb-kiista poiki Salossa huomautuksen virkamiehelle SSS | Mikko Kiviluoto mikko.kiviluoto@sss.fi Someron kaupunginvaltuuston suurimman ryhmän keskustan johto vaihtuu. Jaana Kyyrä Someron keskustan valtuustoryhmän johtoon Kuusi vuotta valtuustoryhmää johtanut Riitta Ryhtä siirtyy varapuheenjohtajaksi. Yhdessä näitä töitä yhä tehdään, Kyyrä sanoo. Ilmoitus oli mahdollista tehdä sähköpostilla suoraan virkamiehelle. Viime kesänä kokeiltua ”duunaa sun kesäduunisi” -mallia jatketaan, ja mukaan otetaan enintään viisi nuorta. Tuolloin Salo totesi, että eroaminen johtui näkemyseroista valtuustoryhmän puheenjohtaja Riitta Ryhdän kanssa. Rakennusja ympäristölautakunta kielsi syksyllä 2021 teijolaishuvilan omistajalta ammattimaisen majoitustoiminnan, koska se oli kaavan ja rakennusluvan vastaista. Nuoria otetaan töihin avustaviin tehtäviin muun muassa varhaiskasvatukseen, puhtaanapitoon, kulttuuri-, kirjasto-, liikuntaja nuorisopalveluihin, puistoja viheralueille sekä liikennepuistoon. Se tarkoittaa 300 euron suuruista tukea kymmenelle nuorelle yrittäjälle. – Kyse on organisoitumisesta, että saadaan sekä yhdistykselle että Someron päättämiselimistöön selkeät roolit. Oikeusasiamiehen mukaan päällikkö menetteli hallintolain vastaisesti, koska ei ottanut käsiteltäväkseen vireille tullutta asiaa ja tehnyt siinä päätöstä. Kysely tehtiin 10.–12. tammikuuta. Kolmatta kautta valtuustossa istuva Salo ei usko, että valtuustoryhmän puheenjohtajan vaihtuminen Ryhdästä Kyyräksi muuttaa tilannetta nykyisestä. Päätöksessä huomautetaan myös, ettei terveydensuojelulaki edellytä ilmoitukselta määrämuotoa eikä tietyn lomakkeen täyttämistä. Omistaja valitti lautakunnan päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen. Puheenjohtajaksi on keskustan valtuustoryhmän järjestäytymiskokouksessa valittu Jaana Kyyrä. Siihen vastasi lähes 1?600 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kaupungin huomiota oikeusasiamies kiinnittää siihen, että Salon verkkosivuilta löytyvän ilmoituslomakkeen sisältö ei vastaa lain liiteluettelossa esitettyä toimipaikkatai toimintojaottelua. Reilu neljännes vastaajayrityksistä arvioi liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana. – Epäilen, että toimintatapoihin olisi tulossa riittävä määrä muutoksia, joten varmaan jatkan valtuustoryhmän ulkopuolella, Salo sanoo. (STT) Yritysten näkemykset taloudesta vähän parantuneet ”Ollaan pikkuhiljaa etenemässä parempaan suuntaan.”. Ryhdän mukaan syy muutokseen oli osittain henkilökohtainen. – Kyse on henkilökohtaisesta jaksamisesta. Usealla kyselyn osa-alueella on lievää paranemista, mutta talouden yleistunnelmat ovat edelleen heikot. Nuorten kesätyöseteleihin on varattu tänä vuonna 67?000 euroa. Olen hoitanut kuusi vuotta valtuustoryhmän puheenjohtajan tehtävää, ja lisäksi kaksi vuotta sitten mukaan tulivat keskustan kuntayhdistyksen sihteerin toimi jo hoitamieni viestintäja verkkovastaavan tehtävien lisäksi, Ryhtä sanoo. Huvilan omistaja kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle Salon ympäristöterveyspäälliköstä, koska tämä ei ollut toimittanut eteenpäin sähköpostilla saamaansa ilmoitusta majoitustoiminnasta. Keskustan valtuustoryhmä muodostuu 11 valtuutetusta ja kahdesta varavaltuutetusta. Samalla oikeusasiamies kiinnittää Salon rakennusja ympäristölautakunnan ja kaupunginhallituksen huomiota siihen, että kaupungin nettisivuilta löytyvä nettilomake on puutteellinen. Kesätyösetelillä nuori voi työllistyä yrityksiin, yhdistyksiin, säätiöihin ja seurakuntiin, kun kaupungin ehdot täyttyvät. TAMMIKUUTA 2024 SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Eduskunnan oikeusasiamies on antanut huomautuksen Salon ympäristöterveyspäällikölle. Näin ei tehty. Valtuustoryhmän sihteerinä jatkaa Mikko Virtanen. Kaupunki varaa lisäksi 3?000 euroa nuorten yrittäjyystukeen. Erityisesti odotukset tilauskantojen tulevasta kehityksestä ovat parantuneet. Kielto annettiin sakon uhalla, koska omistaja ei ollut noudattanut aiempia kehotuksia. Jaana Kyyrä on uusi Someron keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja. Vastaajista lähes puolet luonnehti oman toimialansa tunnelmia pessimistisiksi tai erittäin pessimistisiksi. Kaupungin kesätöissä ensisijainen ryhmä on vuonna 2006 syntyneet nuoret. Toimialoista synkimmät näkemykset olivat rakennusalalla. Huvila oli ilmoitettu aamiaismajoitukseen, mutta se oli omistajan mielestä virheellisesti ammattimaisen majoitustoiminnan luokassa hostellit ja retkeilymajat. Opetuslautakunta on päättänyt, että kaupunki työllistää kesällä suoraan 130 nuorta neljäksi viikoksi. Oikeusasiamiehen tutkima tapaus liittyy teijolaisen Villa Seaview’n majoitustoimintaan. Oikeus hylkäsi valituksen, ja kaupungin päätös jäi voimaan. Keskusta on Someron kaupunginvaltuustoon suurin ryhmä 12 valtuutetulla. Kaupungin nettisivuilla olleella lomakkeella ei ollut mahdollista täydentää tietoa. Salon kaupunki työllistää ison joukon nuoria kesäksi Yritysten näkemykset suhdannekehityksestä ovat elpyneet hieman lokakuusta, selviää kauppakamarien suhdannekyselystä. Keskustan listoilta valtuustoon valittu Juha Salo erosi valtuustoryhmästä syksyllä 2023. –?Nyt ollaan pikkuhiljaa etenemässä parempaan suuntaan, mutta matka on vasta alussa. Kaupunkia kehotetaan korjaamaan ilmoituslomakettaan. Viikoittainen työaika on 30 tuntia ja tehtäväkohtainen palkka 1?315 euroa kuussa. Myös työllisyysodotukset ovat yllättäen kohentuneet, vaikka työllisyys usein reagoi suhdannekäänteisiin pitkällä viiveellä, sanoi Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist tiedotteessa. Oikeusasiamiehen mukaan ympäristöterveyspäällikkö ei ole hoitanut kantelijan neuvontaa ja ohjausta hallintolain edellyttämällä tavalla, koska hän ei korjannut rekisterimerkintää. Lisäksi paikkoja voivat hakea vuonna 2007 ja 2008 syntyneet. Se voidaan myöntää myös nuorelle, joka on opintojen takia muuttanut Salosta toiselle paikkakunnalle ja on siellä kirjoilla, mutta käytännössä asuu kesällä Salossa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25
Hän oli myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja esiintyi usein mediassa. Henkilöstö kohdennetaan ainakin alkuvaiheessa Kaakkois-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajavartiostoihin. Ylilennolla kunnioitetaan halikkolaista everstiluutnanttia ja lentokapteenia Veikko Tähtistä (1934–2023), jonka siunaustilaisuus järjestetään Halikon kirkossa lauantaina klo 13. Mahdollisten henkilöstövähennysten kerrotaan kohdistuvan enintään 130 ihmiseen. Lentokorkeus on noin 300 metriä. Hän toimi jatkosodassa hävittäjälentäjänä. Poliittisilla lakoilla vastustetaan Petteri Orpon (kok.) hallituksen suunnittelemia työelämäheikennyksiä. Suunnitellut työsuhteen olennaiset muutokset koskevat puolestaan enintään 135:tä ihmistä. Ylilento tapahtuu noin klo 13.45, ja sen tekee Karjalan lennosto. Hornet tekee lauantaina ylilennon Halikossa Hornet-hävittäjä ylittää Halikon kirkon lauantaina noin 300 metrin korkeudessa. Hornetin ylilento nähtiin Salossa myös helmikuussa 2019, jolloin sillä kunnioitettiin salolaisen Martti Lehtovaaran muistoa. Ylilento on tehty myös sellaisen muistotilaisuuden yhteydessä, kun talvija jatkosodan aikaisia vainajia on tuotu rajan takaa Suomeen. Tämä kaikki on haastanut kannattavuuttamme, sanoo Valion henkilöstöstä sekä strategiasta ja innovaatioista vastaava johtaja Marianne Tammela tiedotteessa. Ne eivät kohdistu ihmishengen, turvallisuuden, ympäristön ja laiteturvallisuuden turvaamiseksi tehtävään työhön. Everstiluutnantti Veikko Tähtinen menehtyi 23. Ylen mukaan Mattila kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen. Lakoissa ovat mukana Stora Enson Enocellin, Imatran, Oulun ja Varkauden tehtaat sekä UPM:n Kaukaan, Kymin, Pietarsaaren ja Rauman tehtaat. STT | Terhi Riolo Uusivaara Paperiliitto ilmoittaa järjestävänsä helmikuun alussa kahden vuorokauden mittaisia poliittisia lakkoja useilla tehtailla. Neuvottelut koskevat Valion Suomen pääkonttoritoimintoja sekä tuotantoa tukevia teknisiä palveluita, kunnossapitoa ja tehdaspalveluja. Ammattiliitto Pron lakot koskevat esimerkiksi rahoitusja vakuutusalaa, ja Toimihenkilöliitto Erto on ilmoittanut järjestävänsä historiansa suurimman lakon. Hän teki pitkän uran Suomen Ilmavoimissa. TORSTAINA 25. Hän julkaisi useita teoksia johtamisesta sekä strategisesta markkinoinnista ja myynnistä. Muutosneuvotteluiden taustalla on useampia asioita: Valion oman toiminnan kustannusten kasvu, kuluttajatuotteiden kysynnän heikentyminen ja teollisuustuotteiden maailmanmarkkinahintojen lasku. (STT) Aalto-yliopiston professori Pekka Mattila on kuollut Pekka Mattila L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N Rajavartiolaitos on sopinut Euroopan rajaja merivartiovirasto Frontexin kanssa, että Suomen itärajalle kohdennettu henkilöstöja kalustotuki jatkuu. –?Toimintaympäristö on jo pidempään ollut meille erittäin haastava. Hornet-hävittäjä lentää Halikon kirkon länsipuolelta idän suuntaan. Paperiliitto ilmoitti poliittisista lakoista Aalto-yliopiston markkinoinnin professori Pekka Mattila on kuollut 45-vuotiaana. I L M A V O I M A T Elintarvikeyritys Valio ilmoittaa aloittavansa muutosneuvottelut, joiden piirissä on 1?170 työntekijää. Lisäksi lakko koskee Huhtamäkeä. Näistä noin kolmannes jatkaa itärajalla vähintään kesään saakka. Veikko Tähtisen muistokirjoitus julkaistaan Salon Seudun Sanomissa sunnuntaina. Ylilentoja on lennetty muun muassa sodassa toimineiden hävittäjälentäjien muistoksi. Itärajalle kohdennettujen joukkojen lisäksi Rajavartiolaitos saa apua myös rajatarkastusja asiakirjatutkinta-asiantuntijoilta, joita tulee muutamia sekä itärajalle että Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Lennolla kunnioitetaan hävittäjälentäjä Veikko Tähtisen muistoa. Mattila toimi hallituksen puheenjohtajana tai hallituksen jäsenenä useissa yrityksissä ja organisaatioissa, kuten Suomen Kansallisgalleriassa. OAJ, Tehy, Super, JHL, Talentia ja Jyty ovat puolestaan ilmoittaneet lakoista pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa. Frontexilta on ollut Suomessa noin 50 rajavartijaa ja muuta työntekijää auttamassa itärajan valvonnassa marras-joulukuun vaihteesta lähtien. Vuosina 2009–2017 hän toimi Helsingin juhlaviikoista vastaavan säätiön hallituksen puheenjohtajana. Aalto-yliopisto kertoo muistokirjoituksessaan, että Mattila konsultoi ja valmensi urallaan satoja yrityksiä ja vaikutti Aalto-yliopiston menestykseen monessa roolissa. Tähtinen oli muun muassa ensimmäisen ryhmän mukana Mig-21-hävittäjälentäjäkoulutuksessa Kirgisiassa vuonna 1962. helmikuuta aamuvuoroista ja päättyvät 3. Paperiliiton mukaan lakot koskevat noin 3?000:ta työntekijää. Lakot alkavat 1. Kuun vaihteessa järjestettävistä poliittisista lakoista ovat ilmoittaneet myös useat muut ammattiliitot. Mukana ovat muun muassa palvelualalla työskentelevien PAM, Teollisuusliitto, Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Sähköliitto ja Rakennusliitto. Työt ovat seisahtumassa esimerkiksi useassa teollisuuden yrityksessä, minkä lisäksi lentoliikenne ja satamien toiminnot voivat hiljentyä. Kunnialennoilla on kymmenien vuosien perinne. joulukuuta 89-vuotiaana. (STT) Frontexilta tukea itärajalle ainakin kesään asti Henkilöstöä on tulossa myös Helsinki-Vantaalle.. Lisäksi Suomi saa Frontexilta teknistä kalustoa eli partioajoneuvoja ja maastorajojen valvonnassa käytettävää teknistä välineistöä. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Halikon taivaan halki jylisee lauantaina Ilmavoimien F/A-18 Hornet -hävittäjä. Valio työllistää yhteensä 4?300 ihmistä, joista 3?700 Suomessa. Lennon voi estää muun muassa pilvien korkeus, Karjalan lennostosta kerrotaan. (STT) Valio aloittaa muutosneuvottelut Henkilöstövähennys on enintään 130. helmikuuta aamuvuoroihin. Ylilennolle on säävaraus. Mattila väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta
tammikuuta 1964. Salon Viihdelaulajien juhlakonsertti järjestetään Teatteri Provinssissa lauantaina 20. (STT) Katso lisää sss.fi SSS | Tuomas Reinikainen tuomas.reinikainen@sss.fi Somerolla Takalankujalla sijaitsevassa teollisuuskiinteistössä halkesi sprinklerin syöttöputki, tiedotti Varsinais-Suomen pelastuslaitos keskiviikkoiltana. Poliisin mukaan Juvan suunnasta tullut rekka oli lähtenyt heittelehtimään ja Kuopiosta päin tullut henkilöauto törmäsi rekan perävaunuun. Nordea ennakoi, että asuntorakentaminen supistuu myös tänä vuonna. Viihdelaulajat esitti kolme kappaletta, joista viimeinen oli Finlandia. Yhdessä onnettomuudessa kuoli henkilöautoa kuljettanut mies. Sitä ennen keskuspankki puntaroi erityisesti työmarkkinaja palkkanäkymiä. Kuoron ensimmäinen harjoituspaikka oli niin kutsuttu Pingismökki, joka sijaitsi suunnilleen nykyisen ympyräparkin kohdalla, Viihdelaulajien puheenjohtaja Mia Blomqvist kertoi. Poliisi tutkii onnettomuutta muun muassa kuolemantuottamuksena. Kengät saattavat livetä helposti alta ainakin Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Keskiviikkona suojasää toi kaduilla ja teillä esiin monin paikoin poljanteisen jääkerroksen. Säätiö kertoo, että osapuolet eivät löytäneet yhteistä näkemystä, joka olisi vastannut molempien tavoitteita ja säätiön tarkoitusta. Säätiön työntekijät on irtisanottu. 60 vuotta täyttävä kuoro kokoontui juurilleen. Kuoron johtajana toimi Roope Pelo. Onnettomuudet tapahtuivat muutaman kilometrin sisällä toisistaan aamuseitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Vesija räntäsade vaikeuttivat myös autoilijoiden ajokeliä muun muassa Lounais-Suomessa. (STT). Vuodelle 2025 pankki odottaa jo kahden prosentin kasvuvauhtia. Talous on Nordean mukaan kuitenkin kääntymässä taas nousuun loppuvuoden aikana. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Viitostien onnettomuussuma vaati yhden kuolonuhrin Juvan seudulla Valtatie 5:llä sattui keskiviikkoaamuna useita liikenneonnettomuuksia Juvan seudulla Etelä-Savossa. TAMMIKUUTA 2024 SSS | Tuomas Reinikainen tuomas.reinikainen@sss.fi 60-vuotistaivaltaan tänä vuonna juhlistava Salon Viihdelaulajat veti minikeikan keskiviikkoiltana räntäsateisella Salon torilla. Kuoron ensimmäiset harjoitukset olivat 24. Pelastuslaitoksen mukaan Someron Kaislarannan alueella aiheutui vuodon seurauksena vedenpaineenlaskua. –?Tämä kiinteistön puoli, missä vettä valui, oli tyhjillään. Pelastuslaitoksen yksiköt suorittivat paikalla jälkivahingontorjuntaa. Kotimaassa kohonnut korkotaso pitää asuntokysynnän edelleen vaimeana. Somerolla teollisuuskiinteistöön vuoti runsaasti vettä Nenäpäivätelevisiolähetys poistuu Yleltä Perinteistä Nenäpäivä-kampanjan televisiolähetystä ei nähdä jatkossa Yleltä, kertoo Nenäpäiväsäätiö. Nordea laskee siksi tämän vuoden kasvuennusteen –1 prosenttiin. Säätiön mukaan Ylen toiveena on ollut, että kampanjalla voitaisiin kerätä varoja myös kotimaan avustuskohteisiin. huhtikuuta kello 15 ja 18. Pelastuslaitoksen ensitiedote tapahtumasta tuli keskisuurena vahingontorjuntana. Nenäpäivä-kampanjassa kerätyillä rahoilla on tuettu muun muassa lasten koulutusta ja terveyttä Afrikassa ja Aasiassa. Suurin osa vedestä valui rakennuksesta ulos, päivystävä palomestari Niko Kaunisto kertoi. Henkilöautoa kuljettanut mies kuoli. Paikalle hälytettiin neljä pelastuslaitoksen yksikköä. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Näyttää siltä, että palkat nousevat tänäkin vuonna nopeasti, mutta toisaalta heikon kysynnän takia kustannusten nousu ei heijastu täysin loppuhintoihin. Näin ollen euroalueen inflaatio voi palata EKP:n tavoitteeseen jo lähiaikoina, arvioi pääekonomisti Tuuli Koivu tiedotteessa. Syynä on säätiön ja Ylen yhteistyön päättyminen huhtikuussa. Halkeaman johdosta kiinteistöön vuoti runsaasti vettä. Kuoro kokoontui juurilleen Salon torin inforakennuksen läheisyyteen. –?Odotamme EKP:n aloittavan koronlaskut kesäkuussa. Salon Viihdelaulajat kajautti komeasti Finlandian torilla Salon Viihdelaulajat avasi juhlavuotensa minikeikalla Salon torilla. Ilmatieteen laitoksen mukaan jalankulkijoiden on syytä olla varovaisia torstainakin. –?Esiintymispaikka on tavallisuudesta poikkeava, mutta kuoro halusi mahdollisimman lähelle synnyinsijojaan aloittamaan juhlavuottaan. Poliisin mukaan vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin. Mukana oli myös kuoron entisiä jäseniä. Lisäksi muutaman kilometrin päässä kuolonkolaripaikasta toinen rekka osui sitä ohittaneeseen henkilöautoon, kun autoilija menetti autonsa hallinnan ja ajautui penkan kautta rekan eteen. Käänne alkaa inflaation hidastumisesta, joka parantaa kotitalouksien ostovoimaa ja sallii Euroopan keskuspankin aloittaa ohjauskorkojen laskemisen. (STT) Nordea: Tänä vuonna tulossa lyhyt taantuma Sää poutaantuu ja pakastuu Sää poutaantuu ja pääosin pakastuu torstaina sen jälkeen kun plussakeli toi varsin liukkaan jalankulkusään koko Etelä-Suomeen keskiviikkona. (STT) Nordea ennustaa, että Suomen talous on tänä vuonna ajautumassa lyhytkestoiseen taantumaan, kun kohonneet korot painavat talouden kehitystä. Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan alueella sattui myös yksi ulosajo. Vesihuolto oli paikalla katkaisemassa vedentuloa. Säätiöllä ei ole kuitenkaan rahankeräyslupaa kotimaantyön tukemiseen
–?Se tekee huomattavasti vaikeammaksi saavuttaa julkista taloutta koskevat tavoitteet, Määttänen sanoi STT:lle. Muut työllistymisen esteet, kuten riittämätön ammattitaito ja terveysongelmat, jäävät neuvoston mukaan liian vähälle huomiolle. (STT) Vuoden euribor nousi Euroopan keskuspankin kokouksen aattona. Viime vuonna vuoden euribor oli korkeimmillaan syksyllä vähän yli 4,2 prosenttia. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Markkinoilla toivotaan, että EKP alkaisi laskea ohjauskorkojaan tänä vuonna. Hallitus on sitoutunut ohjelmassaan tekemään toimet, jotka vahvistavat Suomen julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla. Anisin keittiö: Lihakeittoa L,G ja bataatti-kookoskeittoa L,G, talon tuore sämpylä L, salaattipöytä letut L ja marjahilloa Bangkok Kitchen: Paistettua naudanlihalla punaisessa currykastikkeessa (G, M), paistettua kanaa cashewpähkinöillä (M), paistettua tofua ja selleriä (VE, G, M), tom yam kanakeitto (G, L), kevätkääryleet (VE, M, S), päivän paistettu nuudeli (VE) Dreamravintola: Jauheliha-pastavuoka (L), kermainen lihapata, perunamuusi (L, G), hernekeitto (M, G), pannari (L) Kahvila-Ravintola Kespa: Kespan mureke L,G, kermakastike L,G, broilerin paistileike sitruuna-timjamikastikkeessa L,G, hernekeitto M,G, letut L, kermavaahto ja hillo L,G KJ Köökki: Broileri-nuudeliwokki (L, M), makkaravuoka (L, G), uunikasvikset, piirakka Lounasravintola Mustapippuri: Possun palapaisti (L, G), kaalilaatikko, puolukkasurvos (L, G), hernekeitto (L, G) ja pannukakku hillolla ja kermavaahdolla Lounasravintola Timjami: Siiderinen possupata (L,G), kievin kana (M) ja currymajoneesi (L,G), paistettu nuudeli naudalla (M), hernekeitto (L,G), pannukakku (L) Mama´s lounasja tilausravintola: Kermainen lohikeitto GL, L, smetanahärkää GL, L, bearnaise broileri GL, L, turkkilainen kerrosjälkiruoka GL, L Maraniityn grilli: Karjalanpaisti Musine: Tonnikalasalaattia, pestolohipastaa, porsaanpaistia ja yrttiperunoita Muurla: Salaattibuffet, hernekeitto G,M, pannukakku L, jauhelihakastike G,L Muurlan Opisto: Oskarin leike (L, saa G), blini (L, G) ja kylmäsavulohimousse (L, G), kukkakaaliwingsit (L, G), marjasalaatti (M, G) PetriS Café Design Hill: Kuohkea punajuurikeitto fetamurulla VL, G, saa L, combolounas suolainen piirakka + pieni keitto, uuniperuna lohi-/kana-/ pulled pork -täyte L, G, yrttinen perunasalaatti lämminsavulohella L, G Ravintola Ilolansalo: Riistakeitto G, L, porkkanasosekeitto G, L, tuorepalat, talon sämpylät, pannukakku L ja hillo/kermavaahto Ravintola Kastu: Mustajuurikeitto L,G & runsas salaattipöytä, kukkoa viinissä L,G Ravintola Teijon Arkki: Kievin kanaa ja sitrusmajoneesia (L), tomaattimozzarellapastaa (L), hernekeittoa (M,G), cheddar-smashburger, aiolia ja rans-kalaisia (L), pannukakkua, hilloa ja kermavaahtoa (L) Riikin baari: Hernekeitto l,g, metsästäjän pihvi l, letut l, mansikkahillo, kermavaahto l Rosmariini: Maissipaneroitu broiler, mangodippi L, GL; riisi, paahdetut ruusukaalit; hernekeitto L,GL; uuniperuna feta-kasvistäyte L, GL; pannukakku ja hillo L, (GL) Salkkarin Lounasravintola: Pulled Pork ja BBQ-dippi L,G, kanaa tikkamasala L,G, hernekeitto L,G, pannukakkua L (saa myös G) sekä hillot ja kermavaahto Salo IoT Campus: Linssi-kookoskeittoa (G, ILM, L, M, Veg, VS), porsaan paistia ja bataattia (G, L, M), papu-linssicurryä (*, A, ILM, L, M, Veg), paahdettua broileria (A, G, L), papu-linssicurryä (*, A, ILM, L, M, Veg), banaanikakkua (A, L, M) ja kanelikermavaahtoa (A, G, L) Salon Patarouva: Ylikypsä kassler uunissa (L, G), pannupihvi (L) ja bearnaisekastike (L, G), broilerilasagnea (L), hernekeittoa ja sipulia (M, G), pannukakku, hillo ja kermavaahto (L) Shell Helmisimpukka Halikko: Hernekeittoa M, G ja pannukakkua L, texmex-uunimakkaraa L, G, savulohipastavuokaa L, pariloitua broileria ja pekonia L, G Teboil Helsingintie: Porsaanleike pippurikastikkella (L,G), muusia, ranskalaisia, kasvispaistosta Vikströmin pitopalvelu/myymälä noutoruoka: Kermainen lohikeitto L,G, hernekeitto M,G ja letut L, kinkkukiusaus L,G, paistetut kalapihvit M, savulohisalaatti M,G, tonnikalasalaatti L, italiansalaatti L,G, marjakiisseli STT | Iiro-Matti Nieminen Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus ei todennäköisesti saavuta hallitusohjelmassa listatuilla toimilla tavoitettaan julkisen talouden velkasuhteen vakauttamisesta. Arviointineuvoston puheenjohtajan, taloustieteen professori Niku Määttäsen mukaan on useita hallituksesta riippumattomia syitä, jotka heikentävät julkista taloutta. Määttäsen mukaan hallitus voisi parantaa talouspolitiikkansa tavoitteiden uskottavuutta, jos se suhtautuisi joustavammin verotukseen. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O Suomalaisten yleisin asuntolainan viitekorko eli 12 kuukauden euribor liikahti keskiviikkona jälleen ylöspäin. Talouspolitiikkaa ruotiva asiantuntijaryhmä pitää ongelmana, että sosiaaliturvan leikkaukset kohdistuvat osin samoihin ihmisiin. Hallitusohjelmaan kirjatulla kuuden miljardin euron sopeutuksella ei Purran mukaan päästä hallituksen asettamiin talouspolitiikan tavoitteisiin. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi aiemmin tammikuussa, että lisäsopeutustarve olisi noin 1–1,5 miljardia euroa. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. Riippumaton talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisee vuosittain arvion harjoitetusta talouspolitiikasta. Näin arvioi talouspolitiikan arviointineuvosto keskiviikkona julkaistussa raportissaan. Arviointineuvoston mukaan hallitusohjelmaan kirjatut toimet kyllä vahvistavat julkista taloutta, mutta ne tuskin riittävät velkasuhteen vakauttamiseen. Neuvosto sanoo, että joidenkin vähävaraisten ihmisten tulot pienenevät huomattavasti, vaikka hallitus on sanonut pyrkivänsä tekemään leikkaukset ”tavalla, joka huomioi kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanteen”. Odotuksissa on, että EKP pitää ohjauskorkonsa ennallaan. Maittava . Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Arviointineuvosto kiinnittää huomiota hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan hallitus ei omilla päätöksillään kiristä kokonaisveroastetta. Määttänen nostaa esiin myös kokonaisveroasteen laskun, joka johtuu muun muassa liikenteen sähköistymisestä. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) katsoo, että julkisen talouden näkökulmasta Suomi tarvitsisi suuremman bruttokansantuotteen. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Työllisyyspolitiikan vaikutuksia neuvosto pitää hyvin epävarmoina. –?Voitaisiin tehdä myös kompensoivia veronkorotuksia tilanteessa, jossa verotus on muuten rakenteellisesti kevenemässä. Niitä ei voi hoitaa veronkorotuksilla, Purra sanoi STT:lle keskiviikkona. Korko kääntyi nousuun vuodenvaihteen jälkeen. Neuvoston mielestä kannustimien olisi hyvä perustua ainakin osin siihen, että maanomistajat tai metsäteollisuus joutuvat maksamaan hiilinielujen supistumisesta. TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. –?Kehyksissä pysyminen edellyttää suoria kehysmenosäästöjä, eli ne ovat leikkauksia. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Raportti nostaa esiin myös Suomen hiilinielut. Euroopan keskuspankilla (EKP) on torstaina korkokokous. Lisäksi arviointineuvosto huomauttaa, että hallituksen työllisyysohjelma keskittyy taloudellisiin kannustimiin. Talouden suhdanne on heikentynyt, ja korkojen nousu on lisännyt valtionvelan hoitokuluja. Kehykset ohjaavat valtion lähivuosien rahankäyttöä. Arviointineuvoston mukaan hallituksen olisi luotava kannustimia hiilinielujen ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi. –?Suurin ongelma on, että eri sosiaalietuuksien leikkaukset kohdistuvat osin samoihin ihmisiin, neuvoston tiedotteessa sanotaan. Maittava . Päivän lukema on 3,676 prosenttia. Euroopassa osakemarkkinat piristyivät keskiviikon euroalueen heikoista ostopäällikköluvuista, koska niiden ajatellaan vaikuttavan EKP:n neuvoston rahapolitiikan linjaan. Hän ei ottanut keskiviikkona kantaa siihen, mitä leikkauksia tai veronkorotuksia voisi tehdä, koska toimista ei ole vielä poliittisia päätöksiä. Arviointineuvoston mukaan hallituksen sopeutustoimet perustuvat suurelta osin sosiaalietuuksien leikkauksiin. Purran mukaan on selvää, että lisäsopeutuksessa tarvitaan suorien menoleikkausten ohella myös veronkorotuksia. Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich kirjoitti keskiviikkona viestipalvelu X:ssä, että markkinoilla koron lähivuosien pohja hinnoitellaan nyt kahden ja puolen prosentin tasolle, kun vielä joulukuussa liikuttiin lähempänä kahta prosenttia. Arviointineuvosto: Veronkorotuksia ei pidä sulkea pois Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja Niku Määttänen sanoo, että leikkauksia pohdittaessa olisi luontevaa tarkastella myös joitain eläke-etuuksia. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Neuvoston mukaan kirjaus näyttää sulkevan pois veronkorotukset tilanteessa, jossa verotulot laskevat ilman hallituksen päätöksiä. Suomen julkisen talouden korjaamisessa puhutaan Purran mukaan vielä huomattavasti suuremmista summista. Hallitus tavoittelee julkisen velkasuhteen vakauttamista vaalikauden loppuun mennessä. Purra sanoi tiistaina Ylen A-studiossa, että lisäsopeutustarve voi nousta kahteen miljardiin euroon, kun häneltä kysyttiin asiasta. Arviointineuvoston mielestä tämä on hyvä tavoite, jos talousympäristössä ei tapahdu suuria muutoksia. Arviointineuvoston mukaan Suomi ei välttämättä pysty täyttämään EU-sitoumuksiaan päästövähennyksistä, mikä aiheuttaa uusia talouspoliittisia riskejä. –?Tästä saattaa jollain aikataululla tulla veronmaksajille lasku, jos Suomi joutuu ostamaan kompensoivia hiilinieluyksiköitä muilta jäsenmailta, Määttänen sanoi. Työllisyysaste on jo suhteellisen korkea, ja sen nostaminen edelleen on vaikeampaa kuin aiemmin. Hallitus aikoo tehdä kevään kehysriihessä päätöksiä uusista sopeutustoimista, koska julkisen talouden tilanne on synkentynyt. Sen jälkeen alkoi isossa kuvassa lasku. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A Purra: Kehyksissä pysyminen vaatii isoja leikkauksia Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) mukaan valtiontalouden kehyksissä pysyminen vaatii noin miljardin euron suoria menoleikkauksia. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta
Tilastokeskuksen yliaktuaari Mervi Härkönen totesi keskiviikkona tiedotteessa, että pakettiautolla liikkuneita kuoli viime vuonna kymmenen ihmistä edellisvuotta enemmän. Häkkänen: Kriisitietoisuus Suomessa paremmalla tolalla kuin Ruotsissa Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo, että Venäjän sotateollinen tuotantokyky on osoittautunut vahvemmaksi kuin monet ajattelivat suurhyökkäyksen alkaessa. Häkkäsen mukaan Venäjän toimintakykyä pitkälläkään aikavälillä ei pidä aliarvioida. Häkkäsen mukaan suomalaisten ei ole syytä huolestua siitä, että Naton tulevassa suurharjoituksessa sotilasliiton joukot harjoittelevat Suomen puolustamista. –?Suomessa ei tarvitse hakea tällaisia raflaavia otsikoita, mutta tärkeää on, että suomalaisetkin tiedostavat millainen maa tuossa naapurissa on. Tämä ei ole mikään hetkessä ohimenevä vaaratilanne vain Ukrainassa, vaan Venäjä muodostaa Euroopalle pitkäaikaisen sotilaallisen uhan, Häkkänen painottaa. Puolustusministeri varoittaa, että brutaali kulutussota voi jatkua Ukrainassa vielä vuosikausien ajan. –?Siitä tulee iso pilari meidän tuessamme Ukrainalle. Tieliikenteessä sattuneissa onnettomuuksissa kuoli viime vuonna 173 ihmistä, ja määrä laski edellisvuodesta 23:lla. Nyt on poikkeuksellisen suuri harjoitus kyseessä, sillä Venäjän toimista johtuen Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut. Häkkäsen mukaan Suomi otti tässä suhteessa ison askeleen joulukuussa, kun päätettiin Suomen ampumatarviketuotannon yli kaksinkertaistamisesta lähivuosina. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Ruotsissa herätti aiemmin tässä kuussa huomiota maan puolustusvoimien komentajan Micael Bydénin puhe vuosittaisessa turvallisuuskonferenssissa Sälenissä, missä hän kehotti ruotsalaisia varautumaan sotaan. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R Häkkänen patistaa Euroopan maita puolustuksensa vahvistamiseen Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan kriisitietoisuuden tulisi Euroopassa näkyä niin, että Euroopan maat ryhtyvät kasvattamaan puolustusbudjettejaan ja vahvistamaan puolustusteollisuuttaan. Siihen meidän pitää varautua, Häkkänen varoittaa. ?STT | Markku Uhari Tieliikenneonnettomuuksissa kuolleiden ihmisten määrä oli viime vuonna pienin 88 vuoteen. –?Mihinkään paniikkiin ei ole aihetta, mutta päättäväisyys ja määrätietoisuus olisivat nyt tarpeellisia hyveitä. Venäjän aggressio ei liity pelkästään Ukrainaan, vaan se on arvaamaton maa, jolla on merkittävät resurssit ja hyvin autoritaarinen johto, jonka mielenliikkeistä ei voida mennä takuuseen, Häkkänen sanoi STT:lle. TAMMIKUUTA 2024 STT | Tuomas Savonen Viime aikojen kovat ruotsalaiskommentit sotaan varautumisesta ovat puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan ensisijaisesti kansalaisten ja poliittisten päättäjien herättelyä kriisitietoisuuteen pitkään rauhassa eläneessä Ruotsissa. Immediate Response -harjoitus on SVT:n mukaan määrä toteuttaa maalistai huhtikuussa. Ahvenanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla kuolemantapauksia ei kirjattu tapahtuneen liikenteessä ollenkaan. artiklan. –?Venäjän uhasta kaikki ovat samaa mieltä, mutta uhka-arvioista pitäisi nyt siirtyä nopeasti päättäväisiin puolustuksellisiin toimenpiteisiin, Häkkänen patistaa STT:n haastattelussa. Tässä ei ole kyse mistään hälytysmerkistä, Häkkänen sanoo. Kuolemantapaukset ovat tilaston perusteella olleet laskusuunnassa 2010-luvun puolestavälistä lähtien. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui eniten Uudellamaalla. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoi viime viikolla, että Naton tulevassa harjoituksessa harjoitellaan tilannetta, jossa Venäjä on hyökännyt Suomeen ja Nato on ottanut käyttöön liittouman yhteistä puolustusta koskevan 5. Suomessa ei vastaavanlaiselle herättelylle Häkkäsen mukaan ole tarvetta, sillä suomalaisten kriisitietoisuus on muun muassa yleisen asevelvollisuusjärjestelmän ansiosta ruotsalaisia paremmalla tasolla ja maanpuolustustahto eurooppalaista huippuluokkaa. –?Kaikki tämä tarkoittaa, että meidän on pitkäaikaisesti varauduttava meidän puolustuksemme ylösnostamiseen ja vahvistamiseen. Häkkäsen mukaan Venäjän talous ja sotateollinen tuotantokyky ovat osoittautuneet vahvemmiksi kuin monet ajattelivat Venäjän suurhyökkäyksen alkaessa vajaat kaksi vuotta sitten. Kykenemme lähestulkoon Euroopan kärkimaana tuottamaan näitä ammuksia tulevina vuosina, Häkkänen kertoo. Asiasta kertoi keskiviikkona Tilastokeskus tieliikenneonnettomuustilaston ennakkotietojen pohjalta. Päinvastoin voi olla, että Venäjä kykenee pitämään yllä toimintakykyään sotilaallisesti ja taloudellisesti pitkällekin tulevaisuuteen. Jalankulkuja henkilöauto-onnettomuuksissa kuolleiden ihmisten määrä laski viime vuonna, mutta pakettiautolla kulkeneiden joukossa kuolleisuus nousi. Loukkaantuneita oli 3?606. Kuolleisuuden kasvua oli hänen mukaansa myös muiden tienkäyttäjien tilastoryhmässä. –?Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä mitään suoria sotilaallisia uhkia, Häkkänen painottaa. Venäjä on myös löytänyt itselleen kumppaneita niin sanotusta globaalista etelästä, jonka maista suinkaan kaikki eivät ole automaattisesti asettuneet demokraattisen lännen puolelle. –?Tässä ei ole mitään dramatiikkaa. –?Sellaisiin arvioihin en yhdy, että Venäjä joka tapauksessa hiipuu ja menettää toimintakykyään vuosikymmenen loppua kohti. Kokonaisuudessaan puolustushallinnon ja teollisuuden investoinnit ovat noin 120 miljoonaa euroa. Moottorikelkoilla ja traktorimönkijöillä liikkuneiden kuolinmäärät olivat Härkösen mukaan viime vuonna ennätyksellisen korkeat. Tilastokeskuksen mukaan tieliikenteessä kuolleiden määrässä synkin vuosi oli 1972, jolloin onnettomuuksissa kuoli 1?156 ihmistä. Alle 15-vuotiaita kuoli viime vuonna yksi, ja hän oli jalankulkija. Puolustushallinto investoi raskaiden ampumatarvikkeiden tuotannon kasvattamiseen noin 24 miljoonaa euroa. Tieliikenneturmissa kuolleiden määrä oli ennakkotietojen mukaan pienin liki 90 vuoteen. Onnettomuustilaston ennakkotiedot paljastavat eroja siinä, millä kulkuvälineellä turmiin joutuneet ovat olleet liikenteessä. Edellisen kerran tieliikenneonnettomuudet vaativat ihmishenkiä yhtä vähän vuonna 1935, toteaa Tilastokeskus tiedotteessaan. Häkkäsen mukaan Euroopassa on syytä varautua siihen, että brutaali kulutussota Ukrainassa jatkuu vielä vuosikausien ajan. Nato ja Nato-maat harjoittelevat koko ajan yhdessä. Länsimaiden pakotteet eivät ole purreet toivotulla tavalla, osittain koska pakotteiden alaista länsimaista teknologiaa edelleen vuotaa Venäjälle
Suomessa joka toiseen talouteen tilataan maksullista tv-sisältöä. hotelli Viru 164 e Hotellimatka pääsiäisenä 29.-31.3. Jollain lailla pitää pystyä isommin vastaamaan globaalien pelurien tarjontaan ja kyvykkyyksiin. Ei sinänsä huono ajatus. –?Viisi vuotta sitten telco-yhtiöt hankkivat sisältöja mediataloja itselleen. –?Luin myös Jorma Sairasen haastattelun. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O. Brun nostaa esiin esimerkiksi UMK:n ja Euroviisut. Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Brun huomauttaa, että konsolidaatiota on tapahtunut Suomessa radiopuolella, jossa ei ole enää kaupallisella puolella kuin kaksi toimijaa, Sanoma ja Bauer Media. Joka toiseen talouteen tilataan maksullista tv-sisältöä. Eli verkon yli katsotaan sisältöjä. Tosin Suomikin on pärjännyt viime vuosina hyvin. Alle 45-vuotiaiden kohdalla muutos on vielä suurempi, 40 prosenttiyksikköä. Kansainvälisesti trendi on mennyt toiseen suuntaan. 02 770 2216 (toistohinta) 47 x 42 69 € (55 €) 47 x 88 129 € (99 €) 99 x 42 129 € (99 €) 99 x 88 231 € (184 €) 99 x 134 342 € (273 €) Hintoihin lisätään alv. Brun lisää, että Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ihmiset ovat tottuneet maksamaan tv-sisällöistä. Television katselua ja radion kuuntelua mittaava Finnpanel kertoi keskiviikkona tuoreita lukuja viime vuoden tv-katselusta. osakilpailu Keskustan kahviteltta Salon torilla la 27.1. Myös Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Brun uskoo, että käyrät risteävät myös koko kansan osalta. –?Minusta on jännä seurata esimerkiksi UMK:n ja Euroviisujen lähetysten suosiota. Hän lisää, että huhuja Telian myyntiaikeista on pyörinyt Ruotsissa ”viikoittain”. –?Suomalaisessa mediamarkkinassa on oikeastaan isoimmat muutokset tapahtuneet viimeksi 2019, kun Sanoma ja Disney aloittivat myyntiyhteistyön. MTV:n suunnittelujohtaja Pauli Jäämies sanoo STT:lle, ettei ole mitään indikaatiota siitä, etteikö myös koko kansan osuus suoratoistoja videopalveluiden katseluajassa menisi lineaarisen tv:n katselun ohi. Olemme pieni kansakunta, meidän täytyy olla yhtenäisiä siinä. Sekä Brun että Jäämies korostavat, että yhtenäiskulttuurilla on tulevaisuutta. Yhtenäiskulttuurilla on ehdottomasti tulevaisuutta, sanoo MTV:n suunnittelujohtaja. UMK:llä oli 1,36 miljoonaa katsojaa, Euroviisujen semifinaalilla 1,27 miljoonaa ja Käärijän tähdittämällä finaalilla 1,74 miljoonaa katsojaa. Lisää löylyä lyötiin tiistaina, kun ruotsalaislehti Affärsvärlden kertoi teleyhtiö Telian valmistautuvan myymään tv-yhtiö TV4:n, jonka omistuksiin kuuluu myös MTV. 225 e /hlö MATKATOIMISTO matkatoimisto@vistamatkat.fi puh. klo 10-12 Lämpimästi tervetuloa! www.vistamatkat.fi Hotellimatka 19.-20.2. Alkuviikon iso puheenaihe suomalaisessa mediakentässä on ollut MTV:llä ja Nelosella erilaisissa johtotehtävissä työskennelleen Jorma Sairasen 70-vuotishaastattelu Helsingin Sanomissa, jossa hän sanoi, että Sanoma-konsernin pitää ostaa MTV itselleen. MTV:n suunnittelujohtaja Pauli Jäämies sanoo, ettei kauheasti yllättyisi, jos konsolidaatiota (fuusioitumista) tapahtuisi myös Suomessa. Suoratoistoja videopalveluiden osuus kaikesta tv:n katseluajasta Suomessa on kasvanut kymmenessä vuodessa 19 prosenttiyksikköä. hotellit Viru ja Europa alk. 02 477 5600 MATKAT MATKAT www.vistamatkat.fi VISTA VISTA TALLINNAAN VARAA MATKASI HETI! Viherviisikko kiittää kaikkia Salon messuilla osastollamme vierailleita. –?Mutta kulttuuri muuttuu tai siis halukkuus maksaa laadukkaasta sisällöstä, Brun sanoo viitaten Suomeen. Perinteinen television katselu vähenee Tapahtuuko mediayhtiöiden konsolidaatioita. Siinä ylipäätään tv-sisällöillä, journalismilla on aivan keskeinen rooli. Meillä kaikilla mediataloilla on merkittävä rooli siinä, Jäämies sanoo. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 LIPUT 10 E NIITTYSUONTIE 39 21490 MARTTILA OP Vakka-Auranmaa MARTTILA SPRINT 27.1.2024 KLO 10.00 Etelä-Suomen Rallisprintsarjan 1. Miltä näyttää tulevaisuus, ovatko teleyhtiöt vielä mediayhtiöiden perässä. MAINOS Salkkarissa torstaisin ja lauantaisin MAINOSTA EDULLISESTI P. Kävikin niin, että Telia osti MTV:n heinäkuussa 2018. Nyt niissä on ollut hurjan iso noste viime vuosina. Vuonna 2014 suoratoistoja videopalveluita katseluajan osuus oli 10 prosenttia, kun se viime vuoden lokakuussa oli liki kolmanneksen eli 29 prosenttia. Jotenkin on onnistuttu tekemään siitä sellainen tapahtuma, joka halutaan kokea yhdessä. TORSTAINA 25. Nyt Telialla aloittaa uusi toimitusjohtaja, jolla on varmasti oma näkemys, mihin suuntaan yhtiötä pitäisi kehittää, Jäämies sanoo. Suomalaisella medialla ei tällä hetkellä, osittain makrotalouden tilanteesta johtuen, mene kauhean hyvin. –?Suomessa on ja on ollut valtava tarjonta vapaasti katsottavia lineaarisen television kanavia verrattuna muihin Pohjoismaihin. Lahjakortin arvonta on suoritettu ja voittajaan ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Kaikki muut kanavat pitää maksaa. Tässä tapauksessa sitten telkkarin ääressä, Brun sanoo. –?Ehdottomasti on. En tiedä, mitä kulissien takana tapahtuu. Siinä tulee samassa paketissa molemmat versiot. Laadukkaat ja kestävät silkkikasvit sekä kierrätysmateriaaleista valmistetut ruukut löydät verkkokaupastamme: viherviisikkokauppa.fi (toistohinta) 47 x 42 69 € (55 €) 47 x 88 129 € (99 €) 99 x 42 129 € (99 €) 99 x 88 231 € (184 €) 99 x 134 342 € (273 €) Hintoihin lisätään alv. –?Telkkari on ollut viime vuosina viihde-elektroniikassa kodinhankintojen ykkönen. Brun sanoo, että Suomessa on ihan erilainen kulttuuri kuin muissa Pohjoismaissa. Viime vuonna Suomen katsotuin tv-ohjelma oli Linnan juhlat, jota seuraamaan tv:n ääreen kokoontui 47,3 prosenttia Suomen väestöstä. Muissa Pohjoismaissa saa lähinnä julkisen palvelun kanavat ja ehkä jonkun muun kanavan ilmaiseksi. Se oli – ei nyt ehkä alamaissa – mutta huomattavasti pienempi osa väestöstä tiesi niiden olemassaolosta. Älytelkkareissa on sovellukset valmiina aika moneen eri palveluun, niin näen, että porukka ottaa ne yhä enemmän käyttöön, Brun sanoo. Suomessa puhuttiin käytäväpuheissa ja huhuissa aikanaan, että teleyhtiö Elisa ostaisi MTV:n. MAINOS STT | Ville Väänänen Perinteinen lineaarisen television katselu vähenee, ja suomalaiset katsovat sisältöjä entistä enemmän verkon yli älytelevisiosta. On ostettu telkkareita, jotka ovat entistä suurempia, kyvykkäämpiä ja myös niiden muita kykyjä aletaan käyttää. Vuonna 2014 suoratoistoja videopalvelujen katseluaika oli 22 prosenttia alle 45-vuotiailla, kun se viime vuoden lokakuussa oli 62 prosenttia. –?Siinä mielessä tässä ei ole mitään uutta, että näitä spekuloidaan, hän päättää
Yleensä tämä on vasta esimakua ottaen huomioon, että kaikki osavaltiot sekä territoriot äänestävät ja kesäkuuhun asti äänestetään. Voittopuheessaan Trump sanoi kannattajilleen, että Haleylla oli ”todella huono ilta”, kertoo uutiskanava CNN. Bidenilla ei käytännössä ole varteenotettavia vastustajia demokraattien ehdokaskilvassa. helmikuuta. Tuolloin Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa käsitellään tapausta, joka liittyy Coloradon päätökseen estää Trumpia asettumasta ehdolle osavaltiossa. Tilanne, jossa jo ensimmäisten esivaalien jälkeen varteenotettavia ehdokkaita on vain kaksi, on asiantuntijan mukaan erittäin poikkeuksellinen. –?Viestini maalle on, että panokset eivät voisi olla korkeammat. C L A R Y Biden voitti, vaikkei hänen nimeään ollut vaalilistoilla Istuva presidentti Joe Biden on voittamassa demokraattien esivaalit New Hampshiren osavaltiossa, ennustavat muun muassa CNN ja NBC News. Henkilökohtaiset vapautemme – valinnanvapaudesta äänioikeuteen, Biden sanoi lausunnossaan. päivän supertiistaissa äänestetään näillä näkymin 13 osavaltiossa. Demokratiamme. L E H T I K U V A / A F P / T I M O T H Y A . –?Me voitamme joka kerralla. Tapauksen taustalla on kiista demokraattipuolueen laatimasta esivaalikalenterista, jota osavaltio uhmasi. Haleyn kampanjan tulevaisuus riippuu Heiskasen mukaan suuresti rahoittajien halusta avata kukkaronnyörejään. – Koko vaalikuvio on hyvin, hyvin erikoinen asetelma. Ennen äänestyspäivää monet pitivät Haleyn mahdollisuuksia kaataa Trump parhaimpina juuri New Hampshiressä. Me voitamme puoluekokouksen, Trump julisti ja jatkoi, että Haley piti puheen kuin hän olisi voittanut. Äänestyslipukkeesta löytyi kuitenkin 21 ehdokkaan lisäksi mahdollisuus kirjoittaa oman ehdokkaan nimi, ja Bidenin tukijat saattoivat käyttää tätä mahdollisuutta presidentin äänestämiseksi. –?Hänellä on kyllä suuret rahoittajat takanaan, joskin luulen, että kassat on jo pitkälti käytetty näissä ensimmäisissä vaaleissa. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O. Demokraattipuolue oli pyrkinyt nostamaan Etelä-Carolinan oman esivaalisumansa alkuun. Kaikki ehdokkaat ovat aina henkeen ja vereen kisassa mukana, kunnes he yhtäkkiä jättäytyvät pois. Voitto on kuitenkin CNN:n mukaan pitkälti symbolinen, sillä Biden ei ollut virallisesti rekisteröitynyt New Hampshiren esivaaleihin. Hyvin erikoinen tilanne, Heiskanen sanoo. Kyselytutkimuksetkin pitivät Turun yliopiston John Morton -keskuksen Pohjois-Amerikan tutkimuksen professorin Benita Heiskasen mukaan paikkansa. Bidenin nimeä ei teknisesti löytynyt demokraattien esivaalilistoilta New Hampshiressa. New Hampshire päätti järjestää äänestyksensä tästä huolimatta ennen Etelä-Carolinaa vedoten omiin lakeihinsa. –?En muista tällaisia vaaleja seuranneeni, että jo ensimmäisten osavaltioiden jälkeen aletaan laitella pillejä pussiin. Seuraava tosiasiallinen kamppailu ehdokkaiden välillä käydään Haleyn kotiosavaltiossa Etelä-Carolinassa, jonka kuvernöörinä hän toimi vuosina 2011–2017. Entinen presidentti Donald Trump päihitti tiistaina ainoan varteenotettavan vastustajansa, entisen YK-suurlähettilään Nikki Haleyn noin 11 prosenttiyksikön erolla, kun äänistä oli laskettuna 91 prosenttia. Toiselle sijalle New Hampshiressä nousi demokraattien edustajainhuoneen jäsen Dean Phillips. Sitä on mahdoton sanoa. New Hampshiren vaalitulokset synnyttivät ”erikoisen tilanteen” Donald Trump oli voitonvarma vaali-iltana Nashuassa New Hampshiressa. Haley siis ainakin tällä hetkellä vaikuttaisi haluavan kovasti selviytyä maaliskuun alkuun saakka mukana kisassa. Trump myös muistutti, että Haley jäi kolmanneksi Iowan vaalikokouksissa viime viikolla. Haley oli satsannut New Hampshireen suuresti sekä aikaa että rahaa, minkä lisäksi hänellä oli tukenaan osavaltion kuvernööri Chris Sununu. Trumpin seuraava kohtalonhetki nähdään 8. Oikeastaan kumpikaan varsinaisten vaalien pääehdokkaista ei ole halukas kampanjoimaan, sanoo professori Benita Heiskanen. TAMMIKUUTA 2024 STT | Työryhmä Loppujen lopuksi New Hampshiren esivaalien tulokset eivät yllättäneet ketään. Muun muassa New York Timesin mukaan Haleya tukeva poliittinen järjestö on käyttänyt kampanjaan yli 71 miljoonaa dollaria, joista 99,9 prosenttia suunnattiin kahteen ensimmäiseen osavaltioon. Haleyn leiri puolestaan sanoi, että Trumpin puhe ainoastaan lisää heidän ehdokkaansa halua olla mukana kilvassa ehdokkuudesta. Me voitamme esivaalit. Haleyn kampanjaorganisaatio kommentoi kuitenkin jo tiistaina Politicon mukaan, että niin sanottu supertiistai saa monet liikkuvat ja poliittisesti maltilliset äänestäjät liikkeelle äänestävissä osavaltioissa. Biden totesi oman voittonsa jälkeen, että on selvää, että Donald Trump on republikaanien seuraava presidenttiehdokas. CNN:n mukaan Haleyn kannattajat kuvailivat Trumpin puheen olleen outo, ilkeä ja vihainen. Varsinaisesta kotikenttäedusta ei ainakaan tässä vaiheessa voida kuitenkaan puhua, sillä Etelä-Carolinan republikaaniäänestäjät ovat lähtökohtaisesti Trump-myönteisempiä eli konservatiivisempia ja evankelikaalisempia. Maaliskuun 5. –?Hän ei voittanut. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Trump saavutti Iowassa näyttävän voiton. Tilanne on harvinaisen selvä. Selkkaus johti lopulta siihen, että demokraattien kansallinen komitea julisti New Hampshiren esivaalitulokset merkityksettömiksi ennen kuin yhtäkään ääntä oli edes annettu. Hän hävisi, Trump sanoi. –?Vaikutelma ruohonjuuritason innostuksesta on, että republikaanien puolue on Trumpin puolue ja sillä siisti
MSF:n mukaan israelilaisjoukot ilmoittivat keskiviikkoaamuna, että useat kaupungin alueet ovat evakuointimääräysten piirissä. Nyt alueella olevat laivat kuuluivat kuitenkin Maerskin tytäryhtiölle. Khan Yunisissa sijaitsevan Nasserin sairaalan lähelle osui niin ikään ammuksia, kertoi Lääkärit ilman rajoja -järjestö (MSF). TORSTAINA 25. Tieto kuitenkin kiistettiin myöhemmin. Kaivoskuilujen sortumisista johtuvat onnettomuudet ovat yleisiä. Gazan eteläosassa käytiin raskaita taisteluita YK:n mukaan myös sairaaloiden lähelle osui ammuksia. Heidän omansa, Volodin väitti muille kansanedustajille. YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston (OCHA) mukaan ihmiset eivät pääse Nasserin sairaalaan tai sieltä pois jatkuvan tulituksen takia. Alukset olivat matkalla Bab alMandebin salmessa keskiviikkona, ja Yhdysvaltain laivaston alus saattoi niitä, kun alusten lähellä tapahtui räjähdyksiä. Belgorodin kuvernöörin Vjatsheslav Gladkovin mukaan kukaan sotilaskoneessa olleista ei selvinnyt hengissä. Barabash ei kertonut, milloin joukot pääsivät kaupunkiin tai kuinka kauan ne siellä olivat. Venäläisjoukot ovat päässeet ensimmäistä kertaa tunkeutumaan Ukrainan itäosassa sijaitsevaan Avdijivkan kaupunkiin, mutta heidät on onnistuttu työntämään takaisin, kertoi kaupungin sotilashallintoa johtava Vitali Barabash keskiviikkona. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 STT | Hannu Aaltonen, Ayla Albayrak Ukrainan tiedustelupalvelu myönsi keskiviikkona, ettei sillä ole luotettavaa tietoa siitä, mitä tai keitä Belgorodin alueella pudonnut venäläinen sotilaskone kuljetti. Malissa on runsaasti myös luvattomia kultakaivoksia, ja turvamääräysten noudattamisesta laistetaan usein. (STT, AFP). Kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) on määrä antaa perjantaina päätöksensä Israelin toimista Gazassa ja toimien suhteesta kansanmurhan määritelmään. Ukrainska Pravda -lehden mukaan kone saattoi kuitenkin kuljettaa S-300-ilmatorjuntaohjuksia, joita Venäjä on käyttänyt hyökkäyksissään muun muassa Harkovaan. Venäjän duuman puolustuskomitean puheenjohtaja Andrei Kartapolov väitti Ukrainan tehneen iskun, ”tietäen vallan hyvin” vankeinvaihdosta ja siitä, kuinka vangit kuljetettaisiin vaihdettaviksi. – Kuljetuskone syöksyi maahan Korotshan alueella ja putosi pellolle kylän lähellä. Hän sanoi venäläislentäjien olleen ”suorittamassa humanitaarista tehtävää”. Ainakin yhdeksän ihmistä kuoli ja 75 haavoittui. Välikohtauksen jälkeen alukset määrättiin kääntymään ja saatettiin takaisin Adeninlahdelle. Israelin armeija kertoi tiistaina piirittäneensä Khan Yunisin, koska taistelee siellä äärijärjestö Hamasia vastaan. Maerskin mukaan laivaston sota-alus myös torjui ammuksia. Onnettomuus sattui jo viime viikolla Kangaban kaupungissa Malin lounaisosassa. Ukraina myönsi, ettei tiedä, mitä pudonneessa venäläiskoneessa oli Paloauto Yablonovon kylässä lähellä Venäjän IL-76-sotilaskuljetuskoneen turmapaikkaa Belgorodin alueella. Sen syynä oli ilmeisesti kaivoskuilun romahtaminen. Venäjän viranomaisten mukaan maan puolustusvoimien Il76-kuljetuskoneessa kuljetettiin ukrainalaisia sotavankeja Belgorodiin vankienvaihtoa varten. Venäläisten mukaan tämä johtui venäläisen Il-76-kuljetuskoneen pudottamisesta, joka kuljetti sotavankeja. Erikseen Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi syytti israelilaisia viranomaisia siitä, että he hidastavat avun vientiä Rafahin rajanylityspaikan kautta Gazaan. Meillä ei tällä hetkellä ole luotettavaa ja kokonaisvaltaista tietoa siitä, keitä oli koneessa tai kuinka paljon heitä oli, sanottiin Ukrainan tiedustelupalvelun tiedotteessa. Kartapolovin mukaan kone ammuttiin alas kolmella ohjuksella, ja sen vierellä lensi toinenkin Il-76, jonka kyydissä oli 80 muuta sotavankia. Israelin joukkojen kerrottiin tulittaneen myös siviilien suojapaikkoja ja sairaalaa. Venäläisten arvellaan kärsineen taisteluissa raskaita tappioita. Kaivosmiesten edustajan mukaan turman sattuessa töissä oli yli 200 kaivosmiestä, joista 73 löydettiin kuolleina. – He ampuivat alas omat sotilaansa. Kukaan ei haavoittunut, eivätkä alukset vahingoittuneet. Toissa vuonna Mali tuotti yli 72 tonnia kultaa. Keskuksen alueella oli suojassa arviolta 10?000 ihmistä. YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön (UNRWA) Gazan johtaja Thomas White kertoi, että kaksi hyökkäysvaunun ampumaa kranaattia osui rakennukseen, jossa oli satoja ihmisiä suojassa. Venäjän duuman jäsen Vjatsheslav Volodin sanoi myös Ukrainan ampuneen koneen alas ja syytti länsimaita, jotka ovat toimittaneet ohjuksia Ukrainalle. Toisen koneen onnistui kuitenkin kääntyä pois ajoissa, Kartapolov väitti. Kaikki kyydissä olleet kuolivat, Gladkov sanoi venäläisen Tass-uutistoimiston mukaan. (STT, AFP) Kymmeniä kuoli kaivosturmassa Malissa BAMAKO Yli 70 ihmistä on saanut surmansa kultakaivoksessa tapahtuneessa onnettomuudessa länsiafrikkalaisessa Malissa, kertoivat paikallisviranomaiset keskiviikkona. Maersk, kuten monet muutkin huolintayhtiöt, ovat ohjanneet aluksensa muille reiteille sen jälkeen kun Jemenin huthikapinalliset alkoivat hyökätä alusten kimppuun Punaisellamerellä. Venäjän joukot ovat kuukausikaupalla yrittäneet vallata Avdijivkan, mutta eivät ole onnistuneet pääsemään kaupungin laitamilla sijaitsevaa teollisuusaluetta pidemmälle. Kullan vienti puolestaan toi maalle 75 prosenttia sen vientituloista. Kuvernöörin mukaan onnettomuuspaikka on eristetty ja tutkinta koneen putoamiseen johtaneista syistä aloitettu. Ukrainan armeija ilmoitti jo aikaisemmin, ettei se aio lopettaa sotilaallisia operaatioitaan Belgorodissa, mutta ei viitannut suoraan koneen putoamiseen. Ukrainska Pravda kertoi ensin, että Ukrainan armeija olisi pudottanut koneen. Kansainvälinen tuomioistuin voisi mahdollisesti määrätä Israelia keskeyttämään sotilaalliset toimet Gazassa. Huthikapinalliset hyökkäsivät taas rahtialusten kimppuun KÖÖPENHAMINA/WASHINGTON Kahta tanskalaisen Maerskhuolintayhtiön amerikkalaiselle tytäryhtiölle kuuluvaa alusta tulitettiin, kun ne olivat matkalla Punaisellemerelle, yhtiö kertoi keskiviikkona. Hamasin hallinnoima Gazan terveysministeriö kertoi keskiviikkona, että Israelin iskuissa Gazassa on kuollut sodan aikana vähintään 25?700 ihmistä ja haavoittunut liki 64?000. Venäjä väittää Ukrainan surmanneen omat sotilaansa, jotka olivat matkalla vankeinvaihtoon. L E H T I K U V A / A F P STT | Hannu Aaltonen, Ilmo Ilkka Gazan kaistan eteläosassa sijaitsevassa Khan Yunisin kaupungissa ja sen ympäristössä käytiin keskiviikkona erittäin rajuja taisteluita. Myös Nasserin ja al-Amalin sairaalat ovat New York Timesin mukaan evakuointikäskyn alaisilla alueilla, minkä lisäksi siellä toimii myös Jordanian pystyttämä kenttäsairaala. Whiten mukaan myös UNRWA:n ylläpitämän koulutuskeskuksen alueelle on ammuttu kranaatteja, minkä vuoksi rakennuksia on syttynyt tuleen. – Tänään (keskiviikkona) piti vaihtaa sotavankeja, mutta niin ei tapahtunut
Päivälämpötila nollan molemmin puolin. Unkarin pääministeri Orban sanoo kehottaneensa maansa parlamenttia ratifioimaan Ruotsin Nato-jäsenyyden ”mahdollisimman pian”, mutta parlamentti on istuntotauolla vielä kuukauden. Korostin myös, että kehotamme edelleen Unkarin parlamenttia äänestämään Ruotsin liittymisen puolesta ja saattamaan ratifioinnin päätökseen heti kun mahdollista, Orban kirjoitti viestipalvelu X:ssä. Lokakuussa presidentin kansliasta kerrottiin, että näin oli tehty. päivään asti. Oppositiossa oleva sosiaalidemokraattinen MSZP-puolue vaati jo tiistaina, että parlamentti on välittömästi saatava koolle, jotta jäsenyydestä voidaan äänestää. Nyt jäljellä on yksi askel vähemmän, Andersson sanoi. Ruotsi haki Nato-jäsenyyttä yhtä aikaa Suomen kanssa toukokuussa 2022. –?Se on tärkeä askel kohti Ruotsin täysjäsenyyttä. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa. Turkissa lakiesitys tarvitsee voimaan tullakseen vielä presidentti Recep Tayyip Erdoganin allekirjoituksen sekä lain julkaisemisen Turkin virallisessa lehdessä. Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson kirjoitti tiistaina viestipalvelu X:ssä, että Turkin parlamentin hyväksyntä tuo Ruotsin askeleen lähemmäs Naton jäsenyyttä. Ennen kuin Unkarin Orban kertoi puhelinkeskustelusta Stoltenbergin kanssa, Andersson sanoi Orbanin luvanneen hänelle ja pääministeri Kristerssonille, että Unkari ei ole viimeinen, joka ratifioi Ruotsin Nato-jäsenyyden. TAMMIKUUTA 2024 25.1.2024 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +1 +1 ?1 5 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Tiistaina Turkin parlamentti hyväksyi esityksen Ruotsin jäsenyydestä. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +1 ?4 ?5 ?6 ?9 ?10 ?15 ?14 11 8 9 4 Suomi klo 14:00 To +1 ?1 +1 +1 ?1 +2 Pe ?6 ?7 ?5 ?6 ?6 ?6 ?7 ?6 ?6 La ?1 ?3 ?1 ?1 ?1 ?2 ?1 ?2 Su +3 +2 +3 +2 +2 +2 +2 +2 +3 Ma +4 +3 +4 +3 +3 +3 +3 +3 +3 Ti +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 Ke +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 9:00 16:20 8:58 16:23 8:09 17:10 8:08 17:13 Kohtalaista pohjoistuulta. Turku +28 cm Hanko +26 cm 1,5 m 1,5 m 1,3 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput tiistaina Hammarland Lämmintä +6 °C Muonio Kylmää ?14 °C Kökar Tuulista 20 m/s Puolanka Sateista 15 mm Budapest/Tukholma | STT, TT Ruotsin jäsenyys sotilasliitto Natossa nytkähti keskiviikkona eteenpäin jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä, kun Unkarin pääministeri Viktor Orban sanoi kehottaneensa maansa parlamenttia ratifioimaan jäsenyyden. –?Odotamme hänen pitävän lupauksensa, Andersson sanoi. Unkari lähti kiirehtimään Ruotsin Nato-jäsenyyden hyväksymistä Unkarin pääministeri Viktor Orban sanoi kehottaneensa parlamenttia saattamaan ratifioinnin päätökseen heti kun mahdollista. Oppositiojohtaja ja entinen pääministeri, sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson sanoo olevansa Turkin päätöksestä ilahtunut. Ruotsalaisen uutistoimisto TT:n mukaan Erdoganin on allekirjoitettava kahden viikon sisällä. Asiaa alettiin käsitellä ulkoasiainvaliokunnassa marraskuussa, ja joulukuussa se lähetettiin valiokunnasta parlamenttiin. Suomen liittymisprosessi saatiin päätökseen viime huhtikuussa, kun Unkari ja Turkki olivat viimeisinä ratifioineet Suomen hakemuksen. –?Odotan innolla ratifiointia heti, kun parlamentti kokoontuu uudelleen, Stoltenberg kirjoitti. Myös Stoltenberg kertoi puhelusta X-tilillään. Viime heinäkuussa Naton huippukokouksen yhteydessä presidentti Erdogan lupasi lähettävänsä Ruotsin hakemuksen parlamenttiin ratifiointia varten ”niin pian kuin mahdollista”. L E H T I K U V A / A F P / A T T I L A K I S B E N E D E K. Se voidaan kuitenkin tarvittaessa kutsua koolle ylimääräiseen istuntoon. –?Vahvistin, että Unkarin hallitus tukee Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Orban kertoi kannastaan keskiviikkona puhelinkeskustelussa Naton pääsihteerille Jens Stoltenbergille. Unkarin parlamentti on parhaillaan talvitauolla helmikuun 26. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 18 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25
Järj. Järj. Salo 10 vuotta Jere Laine 25.1. Salon Perinneyhdistys. Järj. MUITA TAPAHTUMIA Kaksi oikein kaksi nurin -ikäihmisten käsityökerho Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 5, Halikko) klo 9–11. Myrskyluodon Maija Bio-Salo klo 17.30. Järj. Aiheena: ”Ikäihmisen ruokailu”. Järj. Järj. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. Ohjelmassa mm. Järj. Omatoiminen ryhmä. Salon Eläkkeensaajat. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo. Yhres kävely lähtö Särkisalokodilta (Jennynkuja 2) klo 11. Salon seniorit. Pelle Hermanni ja Hypnotisoija Kino Lumo klo 17.30. Kino Lumo klo 17.45. Harrastekerho Kuusjoen terveystalolla (Ylipässintie 5) klo 12–15. Kirjallisuuspiiri Esterissä (Esterinkatu 4) klo 14. Myös uudet lukijat tervetulleita. Rallattajat kokoontuu Kulttuuritalo Villissä (Vähäsillankatu 9) klo 11–12.45. 102: 16 ELOKUVAT (€) Kuolleet lehdet Bio-Salo klo 19. Tammisunnuntain tapahtumat ja niiden merkitys Suomen itsenäistymiselle Salon Perinnepajalla (Torikatu 7) klo 12–13. HUOMENTA TORSTAINA 25. musiikkia sekä henkilöesittely: Jaakko Haavio pappi ja runoilija. Järj. K A R I A A L T O N E N. M O N I K A S Z K R A B I K LUKIJAN KUVA Lakiamäen jäinen jyrkänne. Järj. Talviuintia Naarjärven saunalla (Uimarannantie 245, Perniö) klo 17–20 (€). Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. Naarjärven avantouimarit. Järj. Runoryhmä Valopilkku kokoontuu Ikäkeskus Majakassa klo 13–15. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. Perniön aivotreenit MLL:n Popukka (Salontie 1, Perniö) klo 10–11.30. Kuusjoen Ukkokerho/leidit. Kuukausikerho Salon Sytyssä (Helsingintie 6) klo 18. Järj. Salon Muistiyhdistys. Muistikahvila Salossa (Turuntie 21) klo 10–11.30. Kertomassa Gery ry:stä Marianne Markkanen. Räkä ja Roiskis Bio-Salo klo 16.30. Salon pääkirjasto. Salon Muistiyhdistys. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Paavo, Pauli, Paul, Paulus, Paavali Ruotsinkielinen kalenteri: Paul NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Joonatan Ruotsinkielinen kalenteri: Jonatan PÄIVÄN SANA Kansat pelkäävät Herran nimeä, maan kuninkaat kumartavat häntä, kun Herra jälleen rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassaan. Salon Reumayhdistys. Ps. Salon Eläkkeensaajat. Päivittäiseen Tänään-osioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Tule kuuntelemaan ääneen luettuja tarinoita ja ota käsityö mukaan. Majataloilta Kosken srk-talossa klo 18. Yhres. Keskustelutilaisuus sairastuneille, heidän läheisilleen ja asiasta kiinnostuneille. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. Halikko as Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi Talven taikaa. Muurla 12 vuotta Miki Rannikko 25.1. 1 vuotta Jare Määttänen 25.1. Novellikoukku Salon pääkirjaston lehtisalissa klo 17–18.45. Salo 7 vuotta Eino Lindman 25.1. Kino Lumo klo 21.15. Aiheena Karin Smirnoff. Järj. Tanssiryhmä Salon Urheilutalon peilisalissa (Perniöntie 9) klo 10–11. Järj. Mean Girls Kino Lumo klo 19. Kino Lumo klo 21. Bocciaa Salon Urheilutalolla (Perniöntie 5–7) klo 13–14.30. Matti Rajasaari esitelmöi. Salo 4 vuotta Alva Kavander 25.1. Neljä pientä aikuista Bio-Salo klo 16.30. Eturauhassyöpäryhmä Salo-Karinassa (Helsingintie 52) klo 18–20. Salon syöpäjärjestö, paikallisosasto. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. Lentopallokerho Urheilutalon palloilusalissa (Perniöntie 5–7) klo 11–13. Salon srk. Syke-elokuva: Särkynyt sydän Bio-Salo klo 18.30. Salon Eläkkeensaajat. Aivojen ja muistin aktivointia erilaisilla tehtävillä. Eläkeliiton Salon yhdistys. Järj. Järj
TAMMIKUUTA 2024 KOULUTUS SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Valmet Automotiven Salon akkutehdas pyörii kolmessa vuorossa, ja kahdeksan tunnin välein tuotannossa on kriittinen hetki. Olemme hyvin joustava toimija, Korkeaoja kehuu. Akkutehdas haluaa tuotantoon lisää ongelmanratkaisijoita Kunnossapidon tiiminvetäjä Mika Ruuskanen (edessä) tutkii omana kehityskohteenaan akkutehtaan vuoronvaihtoa. Ohjelmaan osallistuvilla on tehtaan tuotannossa havaitsemiaan käytännön kehityskohteita, joita he tutkivat. Tutkimme yhdessä säännöllisesti, mitä tarpeita yrityksellä on, ja räätälöimme koulutusta sen mukaan. Koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena. Teknisten palveluiden päällikkö Sami Pelkonen Valmet Automotivesta sanoo, että tuotantoon halutaan lisää ongelmanratkaisijoita. –?Luentoja kuuntelemalla oppii kuuntelemaan luentoja. Se alkoi viime marraskuussa ja päättyy kesäkuussa. Ammattiopisto räätälöi oppisopimuskoulutuksen Valmet Automotivelle. Juniorityötä ja henkilöstön ammattitaidon kehitystä tehdään yhteistyötä ammattiopiston kanssa, Sami Pelkonen vertaa. Valmet Automotiven lähtökohta valmennuksessa on selvä. Yhtiö haluaa myös innostaa henkilöstöään kouluttautumaan ja opiskelemaan pidemmälle. Valmet Automotiven viestintäpäällikkö Mikael Mäki sanoo, että yritys on positiivisesti yllättynyt, miten hyvin Salon seudun ammattiopisto on pystynyt räätälöimään koulutuksia yrityksen tarpeisiin. Oppimisen valmentaja Jari Tuulenmäki korostaa, ettei ohjelmaan osallistujia kouluteta, vaan heidän oppimistaan edistetään. –?Meidän opiskelijamme esimerkiksi sähkö-, metallija logistiikkaalalta käyvät työssäoppimisjaksoilla akkutehtaalla. Seminaarien sisältö on hänen mukaansa tarkoin harkittu yhdistelmä esimerkiksi aivotieteitä, lean-menetelmää, psykologiaa, johtamista sekä kommunikaatioja vuorovaikutusviestintää. Hän toivoo, että ammattiopiston tarjoamat mahdollisuudet ymmärrettäisiin muissakin seudun yrityksissä. –?Vuoronvaihto on missä tahansa tuotantolaitoksessa kriittinen hetki. Yritys pitää Salon seudun ammattiopiston kanssa neljästi vuodessa palavereita, joissa mietitään yrityksen koulutustarpeita järjestelmällisesti. Moni ihminen on miettinyt jo, miten tuotanto kannattaa järjestää, hän sanoo. –?Johtajilla on usein niin kiire, että ei ehditä johtaa, koska ollaan kentällä ratkomassa ongelmia, hän perustelee. Taustalla kunnossapitoasentaja Heikki Soronen ja tuotannon tiiminvetäjä Max Ahtiainen. –?Perimmäinen ajatus on, että ongelmat eivät ratkea toimistossa insinöörien voimin. Tuotannon pitää jatkua mahdollisimman jouhevasti. Ajatuksena on aktivoida ihmisiä keskustelemaan ja ratkaisemaan ongelmia oma-aloitteisesti. Pelkosen näkökulmasta asialla on toinenkin puoli. Jos siinä ei ole standardia, pieleen menee, oppimisen valmentaja Jari Tuulenmäki Wise/ Lean Oy:stä komppaa. Jos entistä useampi ongelma ratkeaa tuotannossa mahdollisimman lähellä ongelman alkulähdettä, esimerkiksi insinöörit voisivat keskittyä ennakoimaan ongelmia ja suunnittelemaan reagoinnin sijaan. Kollega Tomi Puuhkan (vas.) kehityskohde on paineensäätö. Silloin esimerkiksi insinöörit voivat keskittyä kehittämiseen.. Tavoitteena on, että ohjelmaan osallistuneet levittävät tietoa edelleen akkutehtaalla ja perehdyttävät omia työtovereitaan. Opetellaan ajattelemaan ja haastetaan älyllisesti – tämä on aivotyön tuottavuutta, toteaa valmentaja Jari Tuulenmäki. Yritykselle räätälöity valmennus järjestetään Salon seudun ammattiopistossa kahdeksana puolipäiväisenä työseminaarina. –?Kilpailemme globaaleilla markkinoilla ja kehitämme ikään kuin akkuteollisuuden maajoukkuetta Salossa. Monella on saattanut jäädä aikanaan koulu kesken. Saman katon alla toimii eri rooleissa alan huippuammattilaisista koostuva tiimi. –?Valmet Automotivella on jatkuvan parantamisen periaate. Valmet Automotiven tarkoituksena on kehittää toimintaansa jatkuvasti ja pitkäjänteisesti. Salon seudun ammattiopiston työelämäpalveluiden johtaja Elina Korkeaoja korostaa, että ammatillisen koulutuksen pitää pystyä palvelemaan mahdollisimman hyvin paikallisen työelämän tarpeita. Mietitään yhdessä tuotannon rajoituksia ja poistetaan niitä saaden kaikkien aivot töihin, teknisten palveluiden päällikkö Sami Pelkonen Valmet Automotivelta sanoo. Moni ihminen on miettinyt jo meitä ennen, miten tuotantoa kannattaa järjestää, laatutiimin vetäjä ja ohjelman opiskelija Anne Jorasmaa huomauttaa. Apuna ovat työpaikkaohjaajat, esihenkilöt ja mentorit. Challenger tarkoittaa suomeksi haastajaa. –?Kaikki niin esitettynä, ettei tavallisella maalaisjärjellä varustetulla ihmisellä nouse karvat pystyyn, hän tarkentaa. Tässä ajatuksena on saada ihmiset ajattelemaan itse ja kehittämään oman työyhteisönsä toimintaa käytännönläheisesti, hän määrittelee. Puolen päivän palkallisissa työseminaareissa kertynyttä tietoa hyödynnetään työpaikalla tekemällä osaamisen näyttöjä. 20 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Insinöörit ovat mukana tarvittaessa tukemassa ongelmien ratkaisussa ja myös antavat tilaa ratkaista ongelmia. Vuoronsa päättävien tiiminvetäjien pitää kertoa töihin tuleville tiiviisti, mitä olennaista on edellisen kahdeksan tunnin aikana tapahtunut ja mitä pitää ottaa huomioon. Käytännön kysymyksissä on vuorojen sujuvan vaihdon lisäksi kaikkea paineilmalaitteiden säädöistä taukojen järjestelyyn siten, että tehtaan tuotanto voi jatkua taukojen aikana mahdollisimman tehokkaasti. –?Pyörää ei onneksi tarvitse keksiä uudelleen. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Laatutiimin vetäjä Anne Jorasmaa sanoo, ettei opiskelussa tarvitse onneksi keksiä pyörää uudelleen. Osa kehittämistä on ammattitaidon ja oppimisen edistäminen. –?Vastaavia oppeja, joita kuuluu tuotantotalouden diplomi-insinöörin opintoihin, voidaan käydä läpi roolista riippumatta. Hän muistuttaa, että yritykset ja ammattiopisto hyödyttävät toisiaan molemmin puolin. –?Jos olennainen tieto ei mene perille, pahimmillaan linjat seisovat, akkutehtaan kunnossapidon tiiminvetäjä Mika Ruuskanen sanoo. Ruuskanen ja toistakymmentä muuta tiiminvetäjää ja tehtaan työntekijää Valmet Automotiven akkutehtaalta on mukana Challenger-ohjelmassa, jonka ajatuksena on valmentaa akkutehtaan tuotannon tueksi oma-aloitteisesti toimivia ongelmanratkaisijoita. Yritys haluaa tuotantoonsa ihmisiä, jotka pystyvät ratkaisemaan käytännön ongelmia ja tekemään parannusehdotuksia, joilla tehtaan toimintaan saadaan lisää tehoa
– On kivaa, kun pääsee näkemään oman kädenjäljen. Eeva Pettersson – Kyllähän se jännitti. Sarja on yhä nähtävillä Ruutu.fi-suoratoistopalvelussa. – Välillä alaselkä on koetuksella, etenkin silloin kun pitää kantaa paljon tai olla huonossa asennossa. Eniten tykkään tehdä töitä kesällä, kun on lämmintä ja valoisaa. Rakennustöissä on tärkeää pitää huolta turvallisuudesta. Jerry Poutanen kertoo opinnoistaan ja arjestaan Amispäiväkirjat-tv-sarjassa. Tarkalleen ottaen hän valmistuu talonrakentajaksi. Vaarini on rakennusmestari. • Opinnot toteutetaan aikuisten opetussuunnitelman mukaisesti. Oppisopimusopiskelijana työstä maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Kotisivuiltamme löytyy myös lisätietoja www.salo.fi/lukionaikuislinja Salon lukion aikuislinja – Elinikäisen oppimisen kumppani Salon kaupunki Tehdaskatu 2, 24100 SALO www.salo.fi kirjaamo@salo.fi Rakennusalalla näkee oman työnsä jäljen Salolainen Jerry Poutanen raottaa katsojille arkeaan Amispäiväkirjat-ohjelmassa. – Kuvauksia tehtiin melko kauan, oikeastaan koko viime kevät. Jouduin itse paljon kuvaamaan arkeani. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Tuottaja: Kirsi Siekkinen 02-770 2332 | kirsi.siekkinen@sss.fi Salon lukion aikuislinja • Aikuislinjalla voit opiskella lukion koko oppimäärän, jatkaa kesken jääneet lukio-opinnot loppuun ja suorittaa ylioppilastutkinnon. Sarjassa käydään läpi seitsemän eri ammattiin opiskelevan nuoren elämää eri puolilla Suomea. Jossain kohtaa haluaisin tehdä rakennuspuolen jatko-opintoja ammattikorkeakoulussa. Opinnot ovat Poutasesta tuntuneet mielekkäiltä, vaikka oppiminen vaatiikin pitkäjänteisyyttä. – Töissä olen ollut niin paljon kuin olen saanut ja ehtinyt. • Aineopiskelijana voi suorittaa yksittäisiä lukion aineopintoja ja valmentautua jatko-opintoihin. –Päivät menevät aika nopeasti, kun on ensin töissä tai koulussa ja sitten kuntosalilla. Fyysisestä kunnostaan Poutanen pitää huolta käymällä monta kertaa viikossa kuntosalilla. – Meillä on mukavia ja osaavia opettajia, ja hyvät koneet ja välineet uuden oppimiseen. On mukava saada palkkaa, ja kaiken lisäksi työelämässä oppii parhaiten. Aikuislinjan seuraava periodi alkaa 12.2.2024. Sopimuksen sopijaosapuolina toimivat opiskelija, työnantaja ja oppilaitos. – Mietin rakennuspuolen lisäksi autoalaa ja metallialaa, mutta päätin kokeilla rakennuspuolta. Jerry Poutasen mukaan rakennuspuolella tarvitaan matemaattista päättelykykyä ja fyysistä voimaa. Omalla asenteella on myös merkitystä. Talonrakentaminen on paljolti käsityötä koneiden, laitteiden ja mittavälineiden avulla. Työn ja koulun vuoksi Jerry Poutanen sai ikäpoikkeusluvan ajokorttiin 17-vuotiaana, ja hän pääsee omalla autollaan kulkemaan kotoaan töihin ja kouluun. Salolaisopiskelijaa on kymmenen jakson dokumentaarisessa sarjassa kuvattu niin kotona Muurlassa, harrastuksensa parissa kuntosalilla ja koulussa kuin työnsä äärelläkin. Jerry Poutanen opiskelee Salon seudun ammattiopistossa rakennusalan perustutkintoa. Haastattelun jälkeen tulin valituksi, kertoo Poutanen. Lisätietoja saat kansliasta. Poutanen on ollut tyytyväinen päätökseensä. • Otamme lukuvuoden aikana jatkuvasti uusia opiskelijoita. 044 778 4391 tai sähköpostitse kristiina.kallioniemi@salo.fi Toimimme Salon lukion rakennuksessa Kaherinkatu 2, 24130 Salo. • Opinnot voi aloittaa aina sopivasti uuden periodin alkaessa. Koulussa puitteet oppimiseen ovat kuitenkin hyvät. – Kaikkea ei aina opi heti. • Aikuislinjalla on mahdollista saada opinto-ohjausta. Ehkä sillä oli jotain vaikutusta valintaani. – Sen jälkeen suunnitelmissa olisi kerätä lisää työkokemusta. Jaksot tulivat ulos alkukesästä Liviltä ja Neloselta. TORSTAINA 25. Kypärä kuuluu vakiovarusteisiin, kertoo Jerry Poutanen. Amispäiväkirjat-ohjelman on tuottanut Nouhau Productions. Kouluun on kiva mennä, sanoo Jerry Poutanen. – Pöytäsirkkelin äärellä on oltava suojalasit ja kuulosuojaimet. Kerromme mielellämme lisää puh. Nopeasti ovat edenneet myös Jerry Poutasen opinnot. – Työt alkavat yleensä aika aikaisin aamulla, ja töitä tehdään paljon ulkona. Viimeksi levytin väliseiniä, ja toimin apurina tolppien pystytyksessä. Välillä tuotantoyhtiö tuli myös paikan päälle kuvaamaan. Yläasteen jälkeen Jerry Poutanen ei ollut varma, mitä lähtisi opiskelemaan. Videolle puhuminen tuntui välillä hieman oudolta, mutta siihenkin tottui. – Kaiken kaikkiaan sarjan teko oli kiva kokemus, ja sain siitä hyvää palautetta tutuilta. – Töissä olen päässyt monipuolisesti tekemään kaikenlaista. Toisaalta olisi kiva myös käydä personal trainerin tutkinto, ja tehdä rakennustöiden ohella myös niitä töitä, haaveilee Jerry Poutanen. Opiskelen ja työskentelen sinne nyt myös joitain opintojaksoja oppisopimuksella. Kuvaukset sarjaan tehtiin jo vuosi sitten. Opintojen myötä hän on päässyt nopeasti myös kiinni työelämään. Koulussa olen tehnyt muun muassa leikkimökkejä, roskakatoksia, harkkomuurausta ja rakentanut väliseiniä. – Ensimmäisen työharjoittelun tein SG-Rakentajat Oy:lle. Ikkunan karmien mittaus on tarkkaa työtä, tietää rakennuspuolella talonrakentajaksi opiskeleva Jerry Poutanen. Rakennustöitä tehdään ympäri vuoden. Näin kertoo salolainen Jerry Poutanen, 17, joka valittiin mukaan Amispäiväkirjat-nimiseen tv-tuotantoon. Hän toivoo saavansa tutkinnon suoritetuksi jo tämän vuoden keväällä, kahden vuoden opiskelujen jälkeen. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. Vaikka taloudellinen tilanne on lyönyt monet rakennusalalla painivat ahtaalle, Jerry uskoo, että töitä varmasti riittää tulevaisuudessakin. – Sarjaan kyseltiin koulusta vapaaehtoisia, ja ilmoittauduin. • Voit osallistua ylioppilaskirjoituksiin myös ammatillisen tutkinnon pohjalta
Hän on mukana tulevaisuuden osaamistarpeita kartoittavassa Ennakointiakatemia-yhteistyöverkostossa. 22 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Myös rakennusala vaikuttaa lupaavalta – jos vain omat hermot kestävät. Esimerkiksi tällä hetkellä talonrakentajat, kirvesmiehet ja rakennuspuusepät loistavat ylitarjonta-ammattien kärjessä, kun hetki sitten Suomessa koettiin hurja rakennusbuumi ja alalla oli täystyöllisyys. T S A R K I S T O / J A N E I L T A N E N ”Biokemiaa ja lääketiedettä opiskelevilla voi olla hyvätkin saumat isoille tuloille.” Työelämäkoordinaattori Timo Vahtonen. – Tällä hetkellä on jatkuva muutoksen myllerrys käynnissä, ja myös Suomen politiikka poukkoilee, täydentää työelämäkoordinaattori Timo Vahtonen Varsinais-Suomen elykeskuksesta. Tekijöitä tullaan tarvitsemaan laajalla skaalalla isoja määriä, hitsareista insinööreihin. Rakennusala sekä meriteollisuus ja logistiikka ovat aina kärSalkkari selvitti, missä ammateissa on parhaat mahdollisuudet saada työpaikka. – Alan yritysten toiminta on Turun seudulla nyt vahvinta koko Suomessa. Työnantajat tarvitsevat sellaista osaamista, mitä alan ihmisillä ei ole, ja siksi heitä jää työttömiksi, Timo Vahtonen kertoo. Lisäksi työmarkkinat mullistuvat nykyään niin nopeasti, että se ammatti, mikä juuri nyt näyttää takuuvarmalta, voi parin vuoden päästä olla jotain ihan muuta. Niitä töitä muut eivät halua tehdä esimerkiksi siksi, että palkkaus on kehno tai töitä on tarjolla vain kausittain ja pitkien välimatkojen päässä. T S A R K I S T O / R I I T T A S A L M I ICT-alalla on työpaikkoja myös tulevaisuudessa. – Teknologinen harppaus voi muuttaa kaiken nopeasti, samoin erilaiset kriisit, kuten nähtiin koronassa ja tässä viheliäisessä sodassa, miettii Varsinais-Suomen liitosta Esa Högblom. Vastaus kysymykseen on epämukava. Varsinais-Suomessa tarvitaann erityisesti sovellussuunnittelijoita ja sovellusarkkitehteja, arvioi puolestaan Turun tutkimusja ennakointipalvelussa työskentelevä Juha Pusila Työvoiman tarve Varsinais-Suomessa 2024–2029 -raportissa. Tuskinpa tässä vähemmän digitaaliseen maailmaan ollaan menossa. – Alalla on paljon kohtaantoongelmaa. Opetushallituksen tilastopalvelu Vipusen mukaan tietoteknologia-alalle ammattikouluista valmistuneista vain 37 prosenttia on töissä vuoden kuluttua valmistumisestaan, kun alan korkeakoulututkintoja suorittaneista osuus on 82–83 prosenttia. Yleisesti korkeakoulutetut työllistyvät merkittävästi paremmin kuin saman alan vähän koulutetut, ja eron oletetaan vain kasvavan. ICT-alalla kannattaa hankkiutua korkeakouluun. Högblom ja Vahtonen olisivat valmiit laittamaan panokset likoon sen puolesta, että teollisuus ja teknologia – kuten Varsinais-Suomessa merija koneteollisuus sekä ICT – kasvavat. Esimerkiksi tekniikan puolella on imua niin paljon, että opiskelupaikkojakin pitäisi lisätä huimat 40 prosenttia vuosikymmenen vaihteen määrästä, ICT-alallakin 10 prosenttia. Varsinkin tekoäly saattaa heittää monet nykyisistä ammateista romukoppaan. S S S A R K I S T O / E R I K A M Ä K E L Ä Laboratoriohoitajista on tullut jo pulaa. TAMMIKUUTA 2024 KOULUTUS Maria Kesti Mitä ammattia ja alaa kannattaa nyt etsiytyä opiskelemaan, jotta töitä olisi tulevaisuudessa kaikkein todennäköisimmin. Ikävä kyllä oma osaaminen voi digityössä vanhentua äkillisesti. OEF-arvion mukaan suurin tarve on ammattikorkeakoulun käyneille. OEF ennakoi, että matalan koulutuksen töitä löytyy tältä alalta tulevaisuudessa vain vähän. Varminta leipää saa yleensä sieltä, missä leipä on ohut. Vihreän siirtymän ja kiertotalouden taas lasketaan tuovan paljon uusia työpaikkoja ja innovaatioita, joten niistä saattaa löytyä varmimpia työpaikkoja. – Toisaalta digitöitä tulee aika varmasti olemaan. Muitakin valistuneita arvauksia pystytään tekemään. Biokemiaa ja lääketiedettä opiskelevilla voi olla hyvätkin saumat isoille tuloille, ennustaa Vahtonen. Hitsaa, hoida ja ohjelmoi Hitsareille on tarjolla työpaikkoja tulevaisuudessakin, ennakoivat asiantuntijat. Varsinais-Suomessa erityisesti lääkeja terveysteknologia näyttää alalta, jota kannattaa lähteä opiskelemaan. Samaa arvioidaan Koulutus ja työvoiman kysyntä 2035 -raportissa, johon Opetushallitus sekä opetusja kulttuuriministeriö ovat koonneet Osaamisen ennakointifoorumin (OEF) tuloksia
Rakennusalaa lukuun ottamatta nämä ovat kuitenkin määrällisesti vaatimattomia työllistäjiä. Toisaalta sillä saattaa Suomessa olla eräs mukava seuraus. Luovat alat kompastelevat ja opettajien työ mullistuu. OEF teki päätelmänsä juuri ennen pandemiaa ja hyvinvointialueuudistusta. Etene urallasi tai kehitä työtäsi. Suurin osa jengistä on lähtemässä eläkkeelle, maakunta on kasvuseutua ja korjausvelkaa on paljon. Kaupan alalla työpaikkojen määrän ennustetaan vähenevän, mutta työntekijöitä on eläköitymässä niin suuret määrät, että kaupoissa riittää todennäköisesti töitä kaikille halukkaille. Sovita opinnot omaan arkeesi ja suorita koulutus joustavasti esim. Opettajiksi ja muualle koulutuspuolelle havittelevien on syytä varautua isoihin muutoksiin. Pusilan raportissa arvioidaankin, että matkailualalla on syntymässä paljon uusia työpaikkoja Varsinais-Suomeen, prosentuaalisesti eniten kaikista aloista. Vahtosen ja Högblomin on vaikea enää uskoa, että sote-alalla alettaisiin pian kärsiä työntekijöiden ylitarjonnasta. Ota yhteyttä ja tutustu koulutuksiin www.sskky.fi Täydennä olemassa olevaa osaamistasi. Ilmastonmuutos tuo oman epävarmuutensa tulevaisuuden työmarkkinoihin. LÄHDE: TYÖVOIMAN TARVE VARSINAIS-SUOMESSA 2024–2029 -RAPORTTI JOS HALUAT OTTAA RISKIN Ammatit, joisssa on eniten työttömiä uu u Kuvataiteilijat 58 % uu u Vaatturit, pukuompelijat, hatuntekijät 53 % uu u Leikkaajat ja mallimestarit 40 % uu u ATK-tallentajat 38 % uu u Tekstiilija nahkakäsityötuotteiden tekijät 37 % uu u Puuja korikäsityötuotteiden tekijät 34 % uu u Muurarit 33 % uu u Kivenhakkaajat ja -leikkaajat 33 % uu u Vedenalaistyöntekijät 33 % uu u Konepuusepät 32 % LÄHDE: TYÖVOIMAN SAATAVUUS JA KOHTAANTO -TYÖKALU, LAADITTU KEHA-KESKUKSEN HANKKEESSA TEJA KOTO-PALVELUIDEN TIEDOLLA JOHTAMINEN sineet voimakkaista suhdanneheilahteluista: työt voivat katketa kuin seinään, ja yhtäkkiä töitä on enemmän kuin kukaan ehtii tehdä. uu u Työpaikkojen ennustetaan vähenevän kaupan alalla 4 %, julkisessa hallinnossa 5 % ja koulutuksessa 3 %. – Nyt rakennusala kyykkää, mutta ennusteiden mukaan rakennusja kiinteistöalalla on jatkossa töitä. Varmoja töitä löytyy tietenkin sosiaalija terveysalalta. Sama kuvio näkyy maaja metsätalousaloilla. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 YLLÄPIDÄ AMMATTITAITOASI OPISKELE TYÖN OHESSA LÖYDÄ UUSI URA Taitajankatu 4–8 • Hyvoninkatu 1, 24240 Salo • www.sskky.fi Autamme sinua toteuttamaan unelmien urapolkusi. Takavuosina pääteltiin laboratoriohoitajistakin, että teknologian kehittyessä heitä ei enää tarvita yhtä paljon kuin ennen. Näillä aloilla työttömyys on jo nyt Suomen korkeinta, eikä kristallipallossa näytä yhtään paremmalta. Opiskelupaikoista nipistettiin. Luovilla aloilla on vähän valmiita työpaikkoja, ja globaali halpatuonti varmistaa, että kotimaisen yksinyrittäjän on vaikea päästä omilleen kulttuurilla, taiteella ja käsitöillä. Turistit tulevat tarvitsemaan varsinkin ravintolaja suurtaloustyöntekijöitä nykyistä enemmän. Lyhyessäkin ajassa voit saada tarvittavan osaamisen uuteen ammattiin. OEF:n vuonna 2020 julkaisemassa raportissa arveltiin, että sosiaali-, terveysja hyvinvointialojen opiskelupaikkoja voisi vähentää 10 prosentilla, sillä rakenneuudistusten, työnjaon muutosten ja digiteknologian kehittymisen oletettiin vähentävän työntekijätarvetta. Luovien ihmisten ja kädentaidoista innostuneiden olisiko hyvä harkita, löytyisikö omille lahjoille käyttöä teollisuuden ja teknologian puolella. Etäopetuksen ja ikäluokkien supistumisen myötä aiempaa pienempi opettajamäärä kykenee kouluttamaan Suomen nuoret. Ennusteet näyttävät miinusta myös hallinnollisissa töissä, yhteiskunnallisissa ja oikeustieteissä sekä rahoitusja vakuutusalalla. Sen työntekijäpula on krooninen eikä helpotusta ole näkyvissä, arvioidaan esimerkiksi ely-keskuksen Työvoimabarometrissa. Kyllä täällä rakennetaan myöhemminkin, analysoi Högblom. – Samaa kurssia voi vetää ympäri Suomea yhdestä fyysisestä oppilaitoksesta käsin, luonnehtii Esa Högblom Varsinais-Suomen liitosta. Monien terveyskeskusten laboratorioihin on valtavat jonot, kun niiden auki oleviin vakansseihin ei saada rekrytoitua uusia työntekijöitä. Toisin kävi, mikä näkyy tällä hetkellä kaikkien suomalaisten arjessa. LÄHIVUOSIEN VARMAT TYÖPAIKAT Näistä on pulaa vuonna 2024 uu u Sairaanhoitajat uu u Lähihoitajat uu u Tarjoilijat uu u Lastentarhanopettajat uu u Yleislääkärit uu u Sosiaalityön erityisasiantuntijat uu u Sovellussuunnittelijat uu u Hitsaajat ja kaasuleikkaajat uu u Konepajaja metallituotteiden kokoonpanijat uu u Koneenasettajat ja koneistajat uu u Lisäksi vuodelle 2024 ennustetaan eniten pulaa seuraavista osaamisista: mielenterveysja päihdetyö, digiosaaminen, monikulttuurisuusja kansainvälisyystaidot, lastensuojelu, koodaus, tekoäly LÄHDE: ELY-KESKUKSEN TYÖVOIMABAROMETRI TULEVAISUUDEN VARMAT TYÖPAIKAT Vuoden 2029 työmarkkinat uu u Työpaikkojen määrän arvioidaan kasvavan VarsinaisSuomessa 4 prosentilla. Niin suuri osa nykyisistä maanviljelijöistä ja metsureista on iäkkäitä, että töitä pitäisi avautua pian nuorille. Kun nykyään lomilla täältä lähdetään etelän lämpimään, jatkossa etelästä tullaan lomailemaan tänne viileään, kommentoi Högblom. (Luoviin aloihin on tässä laskelmassa sisällytetty mainonta ja media.) uu u Lisäksi soten, teknologiateollisuuden, logistiikan ja ruokaketjun työpaikkamäärän arvioidaan kasvavan. Hoivatyöntekijöitä ja lääkäreitä tarvitaan koko ajan enemmän iäkkään väestönosuuden kasvaessa, alalta eläköityy runsaasti ihmisiä eikä opiskelupaikkoja saada täyteen. uu u Näihin ammatteihin on tulossa suurin työvoiman tarve: uu u Siivoojat uu u Lähihoitajat uu u Sairaanhoitajat uu u Ravintolaja suurtaloustyöntekijät uu u Kuorma-autonkuljettajat uu u Talonrakentajat uu u Lastenhoitotyöntekijät uu u Kiinteistöhoidon työntekijät uu u Varastotyöntekijät ja rahdinkäsittelijät uu u Yleissihteerit uu u Työpaikkojen määrän prosentuaalinen kasvu on ripeintä matkailussa (13 %), ICT-alalla (9 %), rakennusalalla (7 %), lääkekehityksessä (6 %) sekä luovilla aloilla (6 %). Ehkä oppilaitoksissa tarvitaan jatkossa sittenkin yhtä paljon työntekijöitä kuin nyt, mutta tarvetta on eri ammateille kuin on totuttu. oppisopimuksella. – On realistista, että lähiaikoina maailman matkailuvirrat kääntyvät päinvastaiseen suuntaan kuin nyt. Toisenkinlaisia näkemyksiä on. Timo Vahtonen Elystä tuo esiin kolikon toisen puolen: lapset, nuoret ja opiskelijat ovat alkaneet tarvita koulupolullaan merkittävästi enemmän apua ja tukea kuin aiemmin, ja PISA-tulosten heikkeneminen on herättänyt huolta. Mikäli toiveissa on päästä luoville ja humanistisille alalle, taiteilijaksi ja käsityöammatteihin, luvassa on vain huonoja uutisia. TORSTAINA 25
Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon valokuvanäyttely avautuu taidemuseossa. KULTTUURI 24 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Pohjoistuulen metsä -kokonaisuuden kuvat on otettu Kuusamossa vanhojen metsien suojelualueella, Pohjois-Karjalassa ja Värriön luonnonpuistossa Sallassa. Museon tiedotteen mukaan se lähestyy aihettaan yllättävistä näkökulmista. Taidemuseon Pimiössä on esillä Maija Blåfieldin Scenic View, joka on kokeellinen luontoelokuva metsämaiseman katsomisesta. D A N T E M U T A S H A R SSS | Kirsi Siekkinen kirsi.siekkinen@sss.fi Turun taidemuseossa pääsee ikivanhojen metsien tunnelmiin kemiönsaarelaisen valokuvataiteilija Ritva Kovalaisen ja valokuvataiteilija Sanni Sepon näyttelyssä. Juice Leskisen kirjaan perustuva Räkä ja Roiskis onkin meikäläisittäin poikkeuksellinen lastenleffa, sillä se karttaa hienotunteisuutta ja jopa poliittista korrektiutta eikä turhia varoittele sisällöstään. Ohjaus: Teemu Nikki. Ja jos joku ”triggeröityy” tai pahastuu elokuvan lukuisista pieruista tai edes siitä että juttu sijoittuu vahvasti sosialistista yhteiskuntajärjestelmää muistuttavaan kontekstiin, kannattanee pikemminkin uudelleenarvioida omia ennakkoluulojaan kuin Nikin riemastuttavaa elokuvaa. Alakouluikäiset veljekset Räkä (Hugo Komaro) ja Roiskis (Urho Kuokkanen) matkustavat hiihtolomalle mummonsa luokse Suuveden pitäjään. Puoluekirjaa Suuvedessä ei tarvita, sillä siihen riittävät valkaistut hampaat. Kylänraitilla ajellaan vanhoilla ladoilla ja kaikki on muutenkin kuin 1970-luvun karmeimmilta päiviltä. TAMMIKUUTA 2024 Tommi Aitio RÄKÄ JA ROISKIS (Suomi 2024). Museon studiossa on esillä Antti Jussilan aprikoosipuut ovat -näyttely. Käsikirjoitus: Ilja Rautsi perustuen Juice Leskisen kirjaan. Luonnontilainen metsä on käynyt niin harvinaiseksi, että siitä on tullut katsojalleen lähes fiktiivistä, taidemuseon tiedotteessa kerrotaan. Aivan kuten tosielämässäkin. Pullaa leipovaa mummoa esittää Marja Packalén. –?Luonnontilainen metsä on jokaisesta kohdastaan erilainen. Suomi ennen kuntaliitoksia Urho Kuokkanen (vas.) ja Hugo Komaro tekevät Räkä ja Roiskis -elokuvan nimirooleissa mainiot näyttelijäsuoritukset. saakka. Kuvaus: Tuomo Hutri. –?Kauhuelokuvasta lainattu tunnelma on mukana siksi, että tänä päivänä jokainen luontodokumentti muistuttaa ympäristömme kauhistuttavasta tilasta, tiedotteessa todetaan. Armomurhaaja (2017) sekä laajalti palkittu Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia (2021) ovat Nikin uran maamerkit eikä Räkä ja Roiskis jää niistä olennaisesti, joskin se operoi tyystin erilaisessa tyylilajissa. Näyttelijät: Hugo Komaro, Urho Kuokkanen, Pekka Strang, Kati Outinen, Elina Knihtilä, Marja Packalén, Sampo Sarkola, Petteri Pennilä, Matti Onnismaa. Juice Leskisen lastenkirjasta syntyi sympaattinen filmatisointi, jossa mamma leipoo pullaa ja pikkupojat taistelevat hammaslääketieteestä uskonnon tehnyttä kulttia vastaan. Ympäristöt vaihtuvat korvesta kankaaksi ja hetteiköstä suoksi. Niiden löytäminen on valtava elämys, Ritva Kovalainen on kuvaillut Salon Seudun Sanomille (SSS 30.7.2023). Leikkaus: Jussi Sandhu. alkaen. Muumit on tehty soijasta, tietää Räkä ja Roiskis kertoa, ja varma tieto perustuu tietysti samaan vallattomaan pieruhuumoriin kuin Teemu Nikin lastenelokuvan muukin koominen aines. Pohjoistuulen metsä saapuu Turkuun Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon valokuvia on esillä Turun taidemuseossa 26.1. Näyttelyn nimeä kantava kirja pääsi viime vuonna tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Elokuvassa on mukana erikoistehosteilla rakennettuja kuvitteellisia luonnonilmiöitä ja kauhuelokuvan piirteitä sisältävä fantasiajakso. R I T V A K O V A L A I N E N ELOKUVAT. Pohjoistuulen metsä 26.1.–19.5.2024 Turun taidemuseossa, Aurakatu 26, Turku. Siinä missä Migrenin diktatuuri edustaa Räkä ja Roiskiksen pahaa, veljesten mummon (Marja Packalén) leipoma pulla vertauskuvallistaa pohjatonta inhimillistä hyvää. Kotimaisessa lastenelokuvassa todelliset onnistumiset ovat harvassa, mutta Räkä ja Roiskis nousee niiden joukkoon. Muut näyttelyt ovat avoinna 17.3. –?Teoksen keskiössä on ihmiskatseen suhde metsässä nähtyyn maisemaan. Tarvitaan neuvokkaat, kunnanrajojen ulkopuolelta tulleet pikkupojat sekä hitaasti todellisuuteen heräävä kunnanjohtaja (Elina Knihtilä) pelastamaan Suuvesi hirmuvallan ikeestä. Sen tarkempaa maantieteellistä sijaintia Suuvedelle ei anneta, mutta se on ilmiselvästi aitosuomalainen tuppukylä ennen pakollisia kuntaliitoksia: oma sisäänpäin kääntynyt todellisuutensa, jossa naapurikuntaa vihataan ihan vain vihaamisen ilosta ja jossa katukylteissä muistutetaan asukkaita sosialismin tärkeimmästä opista: älä kyseenalaista kieltoja. Teemu Nikin tähänastinen tuotanto on ollut vahvasti epätasainen ja ehdottomasti suuresta potentiaalista viestivä. Ja vaikka elokuvan dekkarijuoni on kepeää hömppää, sen temaattinen ydin alistavasta vallankäytöstä ja yksilönvapaudesta on vankka ja universaali. Jussilan teokset ovat eräänlaisia esinekoosteita, jotka muodostavat kulkureittejä kohti kasvua, kehitystä ja tuhoa, museo kuvailee. Veden ääni on tärkeää: jossain lirisee puro, koski tai joki. Pitäjässä kun valtaa käyttää suuhygieniasta uskonnon tehnyt Migren (Pekka Strang), joka valkaisee alamaistensa hampaat ja siinä sivussa aivopesee nämä uskomaan syöttämäänsä pajunköyteen
Hän korostaa, että pienten elokuvateatterien kuratoinnin merkitys ei rajoitu ulkomaisiin arthouse-elokuviin. –?Voidaan ottaa lasillinen viiniä ja pientä syötävää, Uimonen sanoo. Esimerkiksi loistoarviot saanut brittiläinen Aftersun – päivämme auringossa oli viime vuoden seitsemän katsotuimman joukossa Helsingin Kino Engelissä, Orionissa ja Rivierassa, Espoon Kino Tapiolassa, Tampereen Niagarassa ja Oulun Studiossa. –?Se viittaa kuratoituun ohjelmistoon, mutta myös teatterin ulkoasu on tarkkaan mietitty ja konseptoitu. Liiton mukaan arvonlisäveron nosto on ristiriidassa hallituksen muiden tavoitteiden ja lukutaitopoliittisten toimien kanssa. Tämä olisi hallitukselta selkeä viesti lukemisen ja lukutaidon tärkeydestä, Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho sanoo tiedotteessa. Kustannusyhdistyksen pikatilastojen perusteella vaikuttaa Kirjakauppaliiton mukaan siltä, että sähköja äänikirjojen myynnin kasvu on taittunut, vaikka kaunokirjallisuuden myynti äänikirjoina kasvoikin edellisvuodesta kuusi prosenttia. Kaunokirjallisuuden, ulkomaisen kirjallisuuden ja pokkarien myynti sen sijaan kasvoi. Satu Rämön Rosa & Björkiä, Hilduria ja Jakobia (WSOY) myytiin kaikkia yli 100?000 kappaletta. Jos muutkin jatkavat, Kino Konepajan auetessa Helsingissä on 14 elokuvateatteria, joissa on päivittäistä uuden elokuvan esitystoimintaa. Kino Konepaja on muutaman sadan metrin päässä Tripla-kauppakeskuksesta, jossa on Bio Rex Cinemasin monisaliteatteri eli multiplex. Malli on tuttu Rivierasta, joka avasi 2016 Alppiharjun kaupunginosan ensimmäisenä uutena elokuvateatterina sitten 1980-luvun. Aftersunin tyyppisiä arthouseelokuvia katsotaan etenkin niille sopivissa teattereissa, kertoo sen maahantuojan Cinemansen Hanna Lajunen. Vuoden 2022 lopulla Riviera laajeni Punavuoreen. –?Boutique cinema tarkoittaa pienempää ja erikoistuneempaa elokuvateatteria, Uimonen kuvailee. Uimonen tulee Kino Konepajaan elokuvien levityspuolelta. Elokuvan ensi-illassa Bio-Salossa nähdään tekijävieraina elokuvan ohjaaja Joonas Pirttikangas, leikkaaja Jesse Maidell ja kuvaaja Esa Jussila. Kino Konepajan takana on Whitepoint Digital -yhtiö, joka käyttää salia päivisin elokuvien jälkituotantoon. Teatteripäällikkö Jojo Uimonen kutsuu Kino Konepajaa korttelikinoksi ja boutique-elokuvateatteriksi. Hallituksen suunnittelema kirjojen arvonlisäveron nostaminen ei miellytä kirjaja kustannusalaa. L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O STT | Kalle Kinnunen Helsinkiin avataan keväällä taas uusi elokuvateatteri. Rämön teokset menestyivät erityisesti lukuaikapalveluissa. Hallituksen suunnitelmat nostaa kirjojen ja oppimateriaalien arvolisävero 10 prosentista 14 prosenttiin synkistää alan näkymiä merkittävästi ja aiheuttaa kasvavaa huolta suomalaisten lukutaidosta ja Pisa-menestyksestä, Kirjakauppaliitto sanoo tiedotteessaan. Painetun kirjan myynti laskussa Hallitus aikoo nostaa kirjojen arvonlisäveroa 14 prosenttiin. Rikoselokuvan tekijöitä vierailee Bio-Salossa Tuore kotimainen elokuva Mun kaupunki saa Salon ensi-iltansa perjantaina Bio-Salossa. Eri teattereissa katsotaan erilaisia elokuvia. Spektaakkelit nautitaan suurelta kankaalta. Kirjakauppojen kuluttajamyynnissä painetun kirjallisuuden euromääräinen myynti laski muun muassa tietokirjoissa sekä lastenja nuortenkirjoissa. Kustannusyhdistyksen jäsenten painettujen kirjojen myynti jälleenmyyjille väheni edellisvuodesta runsaat kaksi prosenttia, kun oppimateriaaleja ei huomioida. Korttelikinossa ei käydä katsomassa nuorison suosimia supersankariseikkailuja. Kino Konepaja tulee Vallillaan, lähelle Pasilaa. Kemissä kuvattu elokuva on sikäli mielenkiintoinen salolaisnäkökulmasta, että kyseessä ovat hyvin samanlaiset kaupungit ja tämä tositarina olisi voinut tapahtua myös Salossa yhtä hyvin. Sitä myytiin 45?900 kappaletta. Valtakunnallisesti se oli katsotuimpien listalla silti sijalla 43. Elokuvissakäyntien määrä Suomessa ei ole niin reippaassa kasvussa kuin uusien yrittäjien määrästä voisi päätellä. L E H T I K U V A / M I K K O S T I G Finnkino hallitsee Suomalaisissa elokuvateattereissa tapahtui 1980-luvulta alkaen suuri muutos. Painetuista kirjoista myydyin oli Sirpa Kähkösen Finlandiavoittaja 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia (Siltala). Edellisessä työpaikassaan Uimonen oli muun muassa Teemu Nikin elokuvan Peluri – kuolema on elävien ongelma levittäjä. Elokuvateatterien muutos näkyy monissa kaupungeissa. Yleisö hakee kokonaisvaltaista elämystä, jolloin elokuvalippu voi olla teatterinpitäjille pienempi osa tuloja kuin muu oheismyynti. Kun ensi-iltaviikonloppuna saadaan riittävä määrä hyvän elokuvan nähneitä, jotka kertovat siitä eteenpäin, voi elokuva levitä paremmin myös monisaliteattereihin, joissa ei ole arthouse-painotusta. Marraskuussa avattiin keskustaan Kulttuurikasarmi-kokonaisuus, johon kuuluu kolmisalinen Bio Rex Cinemas -ketjun teatteri. Katsot, mitä on valittu ohjelmistoon, ja voit löytää jotain hyvää, josta et etukäteen tiennyt. Helsingin Kulttuurikasarmiin houkutellaan maksukykyisempää yleisöä huipputyylikkäällä sisustuksella. Muutos liittyy yleisön tarpeisiin. Koko Suomen elokuvateatterikentällä Finnkinolla on lähes 70 prosentin markkinaosuus. Uudet pikkuteatteritkin tukevat koko maan elokuvatarjonnan monipuolisuutta. Kävijämäärältään uusista suurin on yhdeksänsalinen Finnkino Itis, joka aukesi 2018. Kuva on Tennispalatsista. (SSS). Kaupungeissa korttelikinojen vetovoima kuoli ja alkoi monisaliteatterien aika. Kyseessä on kemiläisen Hepola Filmsin tuottama rikoselokuva, jossa pienen kaupungin kasvatti hakee paikkaansa jengimaailmassa. Finnkinon uusin monisaliteatteri avattiin Raisioon vuonna 2022. Niistä tärkeimpien ohjelmistoon pääseminen on jo sinällään markkinointia. –?Kirjallisuuden verotusta tulisi Euroopan parlamentin suosituksen mukaisesti ennemminkin laskea kuin nostaa. Kino Konepajaan tulee baari ja salissa on anniskelu. Monisaliteatterit on saatu viime vuosina Redin ja Triplan kauppakeskuksiin. Niistä vain neljä on Finnkinon, mutta niissä neljässä on yhteensä 35 salia kaupungin yhteensä 59 salista. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 STT | Simu Perälä Painettuja kirjoja myytiin viime vuonna edellisvuotta vähemmän, käy ilmi Kirjakauppaliiton ja Suomen kustannusyhdistyksen pikatilastoista. Vuoden 2023 myydyimmät kirjat olivat kaikki saman kirjailijan kynästä. Uusia elokuvateattereita on perustettu Helsinkiin nyt nopeampaa tahtia kuin vuosikymmeniin. Tilaisuus alkaa kello 19. Yhden tai kahden salin teattereita jäi Helsinkiinkin pyristelemään niin vähän, että aallonpohjassa 2010-luvun alussa koko kaupungissa oli jäljellä enää neljä keskustan elokuvateatteria, joissa oli päivittäistä esitystoimintaa. –?Se meni oikein kivasti Rivierassa. Elokuvateattereita perustetaan taas Helsinkiin vaikeiden vuosien jälkeen Finnkinolla on Helsingissä monisalisia elokuvateattereita. He alustavat elokuvan, ja esityksen jälkeen on mahdollisuus keskustelulle elokuvasta. –?Pienet teatterit tukevat tarjonnan monimuotoisuutta valtavasti, Lajunen sanoo. TORSTAINA 25. Pienten paikkakuntien leffateattereita kaatui joukolla. Arthouse-teatterin ohjelmistolla on laatutakuu. Digitaalisen kirjallisuuden myynti pysyi tilastojen mukaan jokseenkin edellisvuoden tasolla. Sen useissa saleissa on anniskelumahdollisuus, ja kaikki ovat Luxe-varusteltuja, jolla tarkoitetaan korotettua mukavuutta sekä hintaa. Uusia elokuvateattereita on avattu vuodesta 2016 alkaen ripeällä tahdilla. –?Multiplex vastaa tarpeeseen, kun haluat nähdä Napoleonin kaltaisen ison leffan lauantai-iltana, Uimonen kuvailee. –?Pienessä teatterissa vetonaulana voi olla ohjelmiston luotettavuus
Myös yleinen tilanne yhdistää siinä mielessä, että toimintaa järjestetään lähes täysin tai täysin vapaaehtoisvoimin. –?Näistä luisteluja kiekkokouluista on saatu meidän mittapuullamme iso määrä uusia harrastajia, kertoo Kiekkohaiden puheenjohtaja Henri Lannermaa. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N. Salon VPK:ssa harrastaminen on myös kustannusvapaata eli ilmaista, lukuun ottamatta silloin tällöin perittäviä omavastuuosuuksia. Kiekkohaiden tavoin PeU pyrkii myös vähävaraisten perheiden harrastuksen tukemiseen. Nyt suunnitelma on kaksivaiheinen. –?Tavoitteena on palkata kesän harjoituksiin lajin osaaja. Lisäksi on esimerkiksi virkistysiltaa tai -päivää, ettei toiminta olisi pelkkää palokuntaa, kertoo Salon VPK:n nuoriso-osaston varajohtaja Mirja Niinivirta. –?Järjestämme keväällä yhtenä päivänä koko perheen tapahtuman ensisijaisesti alakouluikäisille lapsille teemalla ”Löydä oma tapasi liikkua”. – Esimerkiksi viikon mittaisessa leirissä ei ole mitään omakustannusosiota. Kiekkohait on panostanut esikouluikäisten luistelukouluun kuskaamalla lapsia jäähallille ympäri Saloa. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 26 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. – Meillä on paljon pieniä alle kouluikäisiä liikkujia. Perniön Urheilijoissa tuki tulee näkymään konkreettisesti keväällä. Ensimmäisellä kerralla mukana olleiden lisäksi oman tukensa saivat tällä kertaa Salon Kiekkohait, Perniön Urheilijoiden yleisurheilujaosto ja Salon VPK:n nuoriso-osasto. Osaston stipendihakemuksesUrheiluseurat ja VPK pyrkivät Juho Leinon Säätiön 2 000 euron suuruisten stipendien avulla tekemään liikuntakynnyksestä yhä matalamman. Silloin meillä olisi mahdollisuus tukea myös mieluummin pienemmässä joukossa viihtyviä tai erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria, Rokka kertoo. Kaikilla näillä kolmella on hyvin selkeä päämäärä 2 000 euron stipendin käyttämiseen. Eri keinot, sama tavoite ”Näistä luisteluja kiekkokouluista on saatu meidän mittapuullamme iso määrä uusia harrastajia.” Kiekkohaiden puheenjohtaja Henri Lannermaa Salon Viestin pallokoululaiset opettelivat keskiviikkoiltana muun muassa hihalyöntiä. Pyöritämme heille toimintaa kerran viikossa vapaaehtoisvoimin, taustoittaa yleisurheilujaoston jäsen Krista Rokka. Toteutustavat poikkeavat toisistaan, mutta tavoite on sama. –?Vaikka Jääkiekkoliitto tukee vähävaraisten perheiden harrastamista, ei juuri tuossa harrastuksen aloittavien kohdassa ole mahdollisuutta hakea tukea. Seitsemän tahon hakemuksia yhdisti ainakin yksi asia: kynnyksen mataloittaminen. TAMMIKUUTA 2024 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi Moni meistä sen tietää, kuinka vaikeaa voi olla lähteminen mukaan mihin tahansa liikuntaan. Satsaukset tähän osallistujille maksuttomaan toimintaan ovat johtaneet toivottuun tulokseen. – Vaikka maksut ovat meillä muutenkin enimmäkseen nimellisiä, ovat ne ymmärrettävästi joillekin kynnyskysymyksiä, Rokka sanoo. Ja koska niin usealla on aiheesta omakohtaista kokemusta, lähtevät salolaiset urheiluja liikuntatahot taklaamaan tätä asiaa Juho Leinon Säätiön stipendien avustuksella. Pyrimme tekemään karnevaalimeininkiä ja tutustuttamaan ihmisiä yleisurheiluun monin erilaisin liikkumistavoin. Ja kun tapahtumapäivä on koettu, jatketaan kirjaimellisesti harjoituksia asiantuntevuuden kera. Vaikka Salossa jääkiekkoharrastuksen kustannukset ovat verraten matalat, alkavat haasteet siinä vaiheessa, kun kiekkokoululaisista tulee joukkueen jäseniä. Tämän stipendin avulla saamme laskettua kausimaksua ja tuettua paremmin sellaisissa yksittäistapauksissa, jossa harrastaminen uhkaisi loppua rahallisten asioiden vuoksi, Lannermaa selvittää. Hyvin perinteinen salolainen säätiö jakoi vuosi sitten ensimmäistä kertaa stipendejä urheiluseuroille, ja sama toteutettiin nyt toistamiseen
Ison liigavastuun pelaajista mukaan pääsivät passari Emmi Jalonen ja libero Laura Penttilä, jota edellispeleissä tuurannut Inka Sairiala oli hänkin sivussa. Vielä ensimmäisen erän Kangasala onnistui kairaamaan lukemin 25–13, mutta LiigaPloki meni sen jälkeen menojaan ylivoimaisella tavalla Oona Rasinperän loistopelin (28/+24) johdolla. –?Niinpä stipendirahaa käytetään nimenomaan esimerkiksi leiritoiminnan ylläpitämiseen. Plokin voitto ja LP-Vampulan 3–0-vierasvoitto Hämeenlinnasta merkitsevät samalla sitä, että Hämeenlinnan Lentopallokerhon paikka pudotuspeleissä on vielä uhan alla. Lisäksi meillä oli mukana esimerkiksi useita ukrainalaisia – peli on yhteinen kieli, kuvailee SalPan juniorivalmennuspäällikkö Matias Willgren. Kaikki nämä kolme pystyivät kehittämään jo olemassa ollutta toimintaa stipendin avulla. SSS | Juha Tuuna Akaasta löytyy kahden liigan kärkiseurat FUTSAL Toijalan ja Viialan kuntaliitoksesta tammikuussa 2007 syntyneestä Akaasta on tullut suomalaisen palloilun menestyskaupunki. Akaa kasvatti johtoaan tasaisesti ja siirtyi puolen tunnin jälkeen jo 4–0-johtoon. Salon Vilpas Koripallo käyttää omat stipendirahansa jossain määrin toisella tavalla. Toiminnanjohtaja Niko Kallioniemi painottaakin sitä, ettei ensisijainen tavoite ole rekrytoida uusia koripalloilijoita. uu u Perniön Urheilijoiden yleisurheilujaosto: alakoululaisten ”Löydä oma tapasi liikkua” -tapahtuman kustannuksiin, kesäharjoittelun ohjaajan palkkaamiseen ja vähävaraisten perheiden osallistumismaksujen tukemiseen. Seurojen luonnollinen tavoite on monessa tapauksessa saada toimintaan uusia harrastajia. Antti Mäkinen on uusi ”leijonaääni” JÄÄKIEKKO MM-kisojen televisiointioikeudet hankkinut Viaplay esitteli keskiviikkona kisatiiminsä. Toimintaa pyörittävät seuran valmentajat ja ohjaajat, ja lisäksi miesten edustusjoukkueen pelaaja tulee kertomaan omaa tarinaansa koripalloilijana ja ylipäänsä liikkujana. Suurin syy asiaan on LP Kangasalan hurjan kurja pelaajatilanne. Vilpas järjestää helmikuussa eli talviloman aikana kaksipäiväisen maksuttoman palloiluleirin Salon lukiolla. Sekä Laura Laukkanen, viime kauden runkosarjan torjuntatilaston kakkonen. Esitellään poissaolleet yksi kerrallaan. Leiri on suunniteltu noin viidellekymmenelle 9–13-vuotiaalle, joilla ei ole muuta säännöllistä liikuntaharrastusta. Viaplay hankki MM-kisojen tvoikeudet viisivuotisella sopimuksella. Akaa Futsal nousi paalupaikalle voittamalla Someron Voiman 5–1. Salon Viestin lentopallokoulun kasvun voi pelkistää seuraavasti: muutama vuosi sitten kyseisen toiminnan aloitti kolme koululaista, nyt pallokoululaisista on koottu kolme joukkuetta. MM-kisat pelataan toukokuussa Tshekissä. Iina Andrikopoulou, Mestaruusliigan runkosarjan pistepörssin voittaja kaudella 2021–2022. Kärkikolmikko Akaa Futsal, Vieska Futsal ja FC Kemi ovat karussa muilta, neljäntenä oleva Mad Max on kuusi pistettä SoVon edellä. Viivi Pyhäjärvi, yksi tämän kauden parhaista liigapelaajista. Suurin osa seitsikosta koostui siis yhteistyöseura Lempo-Volleyn pelaajista, ja keskipelaajana yleensä nähty Netta Rekola suoritti kelpo tehot 18/+12 hakkurina. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 27 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Hyväksi havaittua pystytään jatkamaan Osa säätiön stipendin saajista on siis uusia. Ylipäänsä koko VPK-toiminta on matalan kynnyksen harrastamista eli juuri sitä, mitä stipendin saajalta edellytetään. – Mukana oli paljon esimerkiksi omia junioreita, jotka ovat lopettaneet varsinaisessa seuratoiminnassa. uu u Salon Kiekkohait: luisteluja kiekkokoulusta joukkuetoimintaan siirtyvän lapsen harrastuksen jatkumisen varmistamiseen ennen kuin hän pääsee muiden tukijärjestelmien piiriin. Ottelun avausmaali syntyi SoVon omalla maalilla. uu u Salon VPK:n nuoriso-osasto: osaston vuotuisten kulujen kattamiseen. Voi tulla takaisin lajiin kevyemmällä otteella. Ankkurin järjestämä Ankkuhirven alkeiskurssi jatkaa ympäri Saloa seitsemässä eri paikassa. Varsinkin, kun joukkueeseen ei näillä näkymin tule enää uusia pelaajia. Asiantuntijoina on entisiä NHLpelaajia, kuten Jussi Jokinen, Ville Nieminen ja Ossi Väänänen sekä Leijonien ex-kapteeni Marko Anttila ja Vaasan Sportin päävalmentajan tehtävät jättävä Risto Dufva. Neea-Maria Joki, edellisottelussa moneen vuoteen suurimman pistemäärän yksittäisessä liigaottelussa tehnyt pelaaja. TORSTAINA 25. Toimintaan ei ole esimerkiksi pakko sitoutua, Niinivirta muistuttaa. Ottelua seurasi kaksi vuotta vanhassa Akaa Areenassa 251 katsojaa. Osa heistä jatkoi harrastamista seurassamme, kertoo Ankkurin nuorisopäällikkö Anu Reiman. – Tällä hetkellä mukana on 29 tyttöä. –?Viime vuonna meidän 21 suunnistuskoulukertana nähtiin 385 suoritusta, joita teki lähes 200 lasta. SSS | Juha Tuuna. Akaa-Volley johtaa lentopallon miesten Mestaruusliigaa ja keskiviikkona Akaa Futsal nousi myös miesten liigan kärkeen. Vampula hyökkäsi pisteen 39-prosenttisesti ja kohtaa LP Viestin huomisiltana Huittisissa. SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi LENTOPALLO Aikaistahan tämä on, mutta todetaan silti: LP Viesti on lähellä kotietua naisten Mestaruusliigan välierissä. Iida Pöllänen, naisten EM-kisapelaaja viime vuodelta. Osuus pelastuslaitoksen myöntämästä sammutussopimuksesta ei kata kaikkia osaston vuotuisia kuluja. Hänen lisäkseen otteluita selostavat muun muassa formula ykkösistä tuttu Niki Juusela ja maastohiihdosta tuttu Jussi Eskola. Jääkiekon MM-kisat kuuluvat kuitenkin laissa määritettyihin ”yhteiskunnallisesti merkittäviin tapahtumiin”, joten Suomen ottelut näkyvät myös vapaassa verkossa MTV3-kanavalla. SoVo jatkaa tappiosta huolimatta tasaisessa keskikastissa viidentenä. Sunnuntaina SoVo kohtaa Kampuksen Dynamon Somerolla. uu u Vilpas Koripallo: helmikuussa pidettävän kaksipäiväisen, maksuttoman palloiluleirin järjestämiseen. Pääselostajana eli uutena ”leijonaäänenä” aloittaa kokenut NHLselostaja Antti Mäkinen. SalPan harrastefutis osoittaa puolestaan harrastuksen aloittamisen ja jatkamisen mahdollisuuden varttuneempanakin. Suomi pelaa alkulohkonsa Prahassa. uu u Salon Viestin lentopallojaosto: 9–15-vuotiaille vasta-alkajille tarkoitetun pallokoulun jatkamiseen matalalla kausimaksulla. Pallokoulu on osoitus siitä, ettei harrastusta tarvitse aloittaa 7-vuotiaana, vaan mukaan voi hyvin tulla vielä vaikka 12-vuotiaana, sanoo lentopallojaoston puheenjohtaja Hanna Visuri. uu u Angelniemen Ankkuri: Ankku-hirven alkeiskurssin jatkamiseen nykyisellä laajuudella ja sen säilyttämiseen maksuttomana. Angelniemen Ankkuri, Salon Viestin lentopallojaosto ja Salon Palloilijoiden jalkapallojaosto jatkavat puolestaan tuen hyödyntämistä hyväksi havaittuun kohteeseen. sa todetaan, että varainhankinnan haasteet koskevat myös sitä. Juho Leino säätiön stipendin saajien edustajia: Salon Viestin lentopallojaoston puheenjohtaja Hanna Visuri (etualalla), Vilpas Koripallon toiminnanjohtaja Niko Kallioniemi, Angelniemen Ankkurin nuorisopäällikkö Anu Reiman ja puheenjohtaja Sari Huuhka, Salon VPK:n nuoriso-osaston varajohtaja Mirja Niinivirta, Perniön Urheilijoiden yleisurheilujaoston jäsen Krista Rokka, Kiekkohaiden puheenjohtaja Henri Lannermaa ja SalPan juniorivalmennuspäällikkö Matias Willgren. Joukkue hävisi keskiviikon vierasottelun Pihtiputaalla erin 1–3 melkoisella kokoonpanolla. Passari Michaela Madsenin pyörittämä peli tuotti Hämeenlinnalle matalaksi jääneen hyökkäysprosentin 26. Yli 15-vuotiaille tarkoitettu ”höntsä” toteutettiin viime vuonna osallistujille maksuttomana, ja osallistujamäärä nousi roimasti. –?Päätavoite on tutustuttaa lapsia liikuntaan ja saada mukaan esimerkiksi sellaisia, jotka olisivat muuten ”puolipakolla” yksin kotona noina talviloman päivinä. Hurjan kurja pelaajatilanne LP Kangasalalla LP Viestin kakkossija lähestyy. MIHIN 2 000 EURON STIPENDI KOHDISTETAAN. SoVon 4–1-lohdutusmaalin iski Antti Korhonen. uu u Salon Palloilijat jalkapallo: yli 15-vuotiaiden maksuttoman harrastefutiksen jatkamiseen mahdollisimman ympärivuotisena toimintana, jossa on aina paikalla seuran ammattivalmentaja
Tauon jälkeen kentällä ei ollut enää kuin yksi joukkue – ja se oli Vilpas. – Puolustus käänsi matsin meille. Vaikka kaverukset tekivätkin lopulta kelpo lukemat, joukossa ei helppoja koreja juuri ollut. Edellisen kerran Vilppaan pelaaja on pystynyt vastaavaan toukokuussa 2019 (Antonio Ballard). Vaaran viimeiset muistot tutusta pyhätöstä sijoittuvat lukion kolmannelle vuodelle. VIlpas haki kauden seitsemännen matkavoittonsa 11 ottelusta, kun sarjajumbo Lahti Basketball taipui luvuin 103–80. Suurimmat kehitysloikkani uralleni olen ottanut kuitenkin Lahdessa ja nimenomaan tässä hallissa. URHEILU 28 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Myös DeAndre Dishman (15/13) oli mies paikallaan. – Totta kai voiton jälkeen on hyvä fiilis. Voiton turvin joukkue otti tukevan otteen ylemmästä loppusarjapaikasta, kun runkosarjaa on jäljellä enää yksi kierros. Kamppailun loputtua molempien prosentti oli sama, mukiinmenevä 41 (12/29). Olotila koostuu kahdesta asiasta: ensinnäkin pelasimme joukkueena vahvan ottelun ja toisekseen oli ihan mahtavaa palata kotikaupunkiin, kaksi pistettä, neljä levypalloa ja kolme torjuntaa tilastoinut Vaara hymyili. Taidosta homma ei jää kiinni. Olimme läpi matsin erittäin solideja. 22-vuotias lahtelaiskasvatti palasi tuttuun halliin pitkän tauon jälkeen. Aina se sattuu, mutta aina se myös kuntoutuu, Vaara naureskeli. Suurhalli on minulle todella tärkeä paikka, eikä sitä voi mitenkään sivuuttaa, Vaara korosti. Vilpas–Kobrat Salohallissa kello 17. Viheliäinen vasen nilkka otti vähän osumaa. Halusin välttää sen, ja siinä onnistuin mielestäni hyvin. Ensinnäkin salolaiset tiivistivät entisestään hyvin toiminutta puolustuspakettiaan. – Nyt oli tutut korit ja tuttu parketti. TAMMIKUUTA 2024 Eerikki Lyytikäinen KORIPALLO Vilppaan mainio vierasrekordi Korisliigassa sai jatkoa Lahden keskiviikkoillassa. uu u Levypallot: 31–44 uu u Syötöt: 16–12 uu u Menetykset: 12–5 uu u Heittoprosentit: 1 p: 88–64 2 p: 43–59 3 p: 41–41 OHO! uu u DeAndre Dishman otti kahdeksan hyökkäyslevypalloa. Kolmosista onnistui yli puolet (6/11), ja joukkoon mahtui muutama ällistyttävän hurja heitto. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Lähes sata prosenttia Vilpas on pelannut itsensä asemaan, jossa se voi varmistaa ylemmän jatkosarjan paikkansa jo tällä viikolla. Vieraat eivät antaneet yhtään ylimääräistä tilaa LaBan vaarallisille takamiehille Harrison Clearylle (19/13 syöttöä) sekä alkukauden komeetalle Erik Sajantilalle (23). King takoi toisella puoliajalla huimat 21 pistettä. Täällä painettiin aikanaan niska limassa hommia. Tavon King ja DeAndre Dishman (vas.) jatkoivat nousujohteista kauttaan keskiviikkona Lahdessa. Jos Kingillä on edellisissä matseissa pelinjohtaminen hieman ontunut, niin nyt oli eri ääni kellossa. Ensimmäisellä puoliajalla sihti oli kuitenkin pahasti kateissa: LaBan kolkit upposivat 27 prosentilla (4/15) ja Vilppaan prosentti jäi 33:een (4/12). – Scoutti osui ihan nappiin. Overtonin pisteet syntyivät hurjalla tarkkuudella (10/12). Oliko tämä sinulle vain yksi peli muiden joukossa. Keskiviikon näytelmässä olivat vastakkain myös Korisliigan kaksi tarkinta kaukoheittojoukkuetta. Paikka varmistuu, jos seuraavista kolmesta asiasta kaksi toteutuu: KTP voittaa perjantaina Karhubasketin, Seagulls voittaa perjantaina Kouvot ja/tai BC Nokia voittaa lauantaina Kobrat. Kun samaan aikaan Vilppaan jenkkikaksikko Tavon King (30/5/4 syöttöä/4 riistoa) ja Jamison Overton (26/6) laittoi hyökkäyspäässä show’n pystyyn, LaBan eväät olivat vähissä. Nilkka menee tasaisin väliajoin. uu u Vilppaan seuraava ottelu: la 3.2. – Periaatteessa kyllä, koska en halunnut liikaa miettiä tätä kamppailua. Vilpas teki Vaaran mukaan peliin valmistautuessa pelkästään oikeita asioita. KOMMENTTI Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi. Siitä iso kiitos tietysti valmennukselle. Kookkaan sisäpelaajan omat tavoitteet ovat selvät kevätkaudelle. Olen joskus sortunut siihen, että lataan johonkin tiettyyn yksittäiseen otteluun vähän ekstraa ja sitten se menee ihan päin honkia. – Ei ollut mikään iso homma, vaan pikemminkin sellainen peruspyörähdys. Kuninkaan keskiviikko KORISLIIGA Lahti Basketball– Vilpas 80–103 (16–21, 17–20, 28–31, 19–31) uu u LaBan pisteet/levypallot: Harrison Cleary 19/3/13 syöttöä, Kalle Koivunen 3/0, Eetu Lähdetniemi 4/0, James Padgett 1/8, Arttu Saarijärvi 5/2, Erik Sajantila 23/2, Christian Terrell 17/3, Ville Tolonen 0/0, Antwan Walker 8/7 uu u Vilpas: DeAndre Dishman 15/13, Tyree Eady 8/4, Mikko Koivisto 8/1, Patrik Poutiainen 2/0, Juho Nenonen 3/6, Thomas Rönnholm 3/1, Tavon King 30/5/4 riistoa, Luukas Vaara 2/4/3 torjuntaa, Riku Laine 6/2, Jamison Overton 26/6. – Hyökkäyspäähän ripaus lisää rohkeutta ja röyhkeyttä. Tavon King laittoi rallivaihteen päälle Lahdessa. Vaaran peli loppui kesken muutamia minuutteja ennen loppua. Vilpas laittoi toisella puoliajalla sellaisen rallin päälle, johon kotijoukkue ei pystynyt vastaamaan millään osa-alueella. Tämä oli melko ehjä 40-minuuttinen, Vilppaan päävalmentaja Jussi Savolainen iloitsi. Joka tapauksessa todennäköisyys Vilppaan ylemmän jatkosarjan paikalle on jo lähes sata prosenttia – mutta vain lähes. Hyökkäys oli etenkin toisella puoliajalla melko raikasta sekä monipuolista. Se tulee vain pelaamalla. Lahti Energia -areenan tyytyväisin mies kamppailun jälkeen oli pomminvarmasti Luukas Vaara. Salolaiset mättivät jälkimmäisellä puoliajalla tauluun peräti 62 pistettä. Vilpas kohtaa päätöskierroksella kotona Lapuan Kobrat. Pelaajat tekivät parketilla sovittuja juttuja. King tuurasi sivussa ollutta Teemu Suokasta erinomaisesti
Kulmissa 1986 katsojia kiipesi puihin seuraamaan kilpailua, yleisön joukossa räksytti koiria, ja loukkaantuneet hyppääjät raahattiin paareilla lääkintätiloihin yleisömassojen läpi. –?Varusteet, miehet ja tuulisuojaukset ovat kehittyneet, lajin pitkän kehityksen nähnyt Kojonkoski sanoo. Viesti: M30–59: 9) Suomi (joukkueessa Tenhunen). Tällä viikolla Kulmin lentomäessä järjestettävissä MM-kilpailuissa hypätään täysin erilaisissa puitteissa ja erilaisilla varusteilla kuin muutama vuosikymmen sitten. Akimoton ja Bergin osalta hypyt jäivät uran viimeisiksi, mutta Findeisen kiipesi torniin jo seuraavalla kaudella ja kiersi maailmancupia vielä muutaman vuoden. Kunkkunumero: 6. Felder sivusi 191 metrin hypyllään Nykäsen Planicassa tekemää maailmanennätystä. L E H T I K U V A / M A T I A S H O N K A M A A TULOSPÖRSSI AMPUMAHIIHTO Italia, Winter Worid Masters Games Lombardia: Halikon Hakoniskojen sijoituksia Normaalikilpailu: M80: 1) Kalevi Vähäkylä. –?Verkkokalvoilla on vieläkin jälki siitä, kun Norjan Rolf Åge Berg keltaisessa hyppypuvussa lähti matkaan juuri ennen minua. Hämeenlinna–Puijo, OrPo–ArVo, 28.1. Hetken päästä harmaa helikopteri, punainen risti kyljessä lensi vierestä hakemaan Rolf Ågea. PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 1, 4, 7, 11, 14, 15, 16, 17, 18, 22, 23, 24. 2–3 (0–0, 1–2, 1–0, 0–0, 0–1) JYP–KooKoo ja. Lumilatuun kätkeytyi toinenkin vaara. Välierät perjantaina: Novak Djokovic Serbia (1)–Jannik Sinner Italia (4), Medvedev–Zverev. Seuraavana lavalle. Lentomäen MM-kisat Itävallan Kulmissa torstaista sunnuntaihin Mika Kojonkosken verkkokalvoille jäänyt jälki ei häviä Lentomäkikisat ovat muuttunut 38 vuodessa turvallisemmiksi. KENO Päiväarvonta: 2, 4, 5, 10, 11, 12, 17, 20, 26, 29, 30, 34, 37, 39, 42, 43, 44, 49, 51, 65. KESKIVIIKKO-JOKERI Jokerinumero: 7 6 9 4 1 1 1 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kpl, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kpl, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e VIKING LOTTO Päänumerot: 15, 29, 30, 33, 43, 47 Vikingnumero: 2 Plusnumero: 2 Voitonjako: 6+1 oikein ei yhtään kpl, 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 22 437,02 e, 5 oikein 1 367,13 e, 4+1 oikein 64,20 e, 4 oikein 28,84 e, 3+1 oikein 12,23 e, 3 oikein 5,79 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 0,00 e, 4+1 oikein 321,00 e, 4 oikein 144,20 e, 3+1 oikein 61,15 e, 3 oikein 28,95 e, Plus oikein 5,00 e. LENTOPALLO Naisten Mestaruusliiga: Hämeenlinna–LP-Vampula 0–3 (21–25, 15–25, 16–25) LiigaPloki–LP Kangasala 3–1 (23–25, 25–15, 25–12, 25–13) Puijo Wolley–JymyVolley 3–0 (25–19, 25–10, 25–20) Pölkky 16 15 1 48–6 47 LP Viesti 20 12 2 3 3 49–27 43 Puijo Wolley 19 10 1 3 5 42–31 35 LP Kangasala 18 8 5 5 43–29 34 LP-Vampula 17 7 1 4 5 35–33 27 Hämeenlinna 18 5 2 4 7 31–42 23 LiigaPloki 17 4 4 1 8 31–38 21 Arctic Volley 17 6 1 10 27–36 20 OrPo 19 4 2 2 11 26–44 18 JymyVolley 19 2 17 11–57 2 Seuraavat ottelut: huomenna LP-Vampula–LP Viesti, 27.1. –?Ei ollut koehyppääjiä. –?Näin, kun suksien pohjat paistoivat kummulla kohti tornia. Nelikierroksisessa ja kaksipäiväisessä kilpailussa Bergin lisäksi Japanin Masahiro Akimoto ja Itä-Saksan Ulf Findeisen menettivät kummun yläpuolella hyppynsä hallinnan rankoin seurauksin ja loukkaantuivat pahasti. –?Niistä ajoista on rajuja muistoja. Pikakilpailu: M80: 1) Vähäkylä. Keli oli aivan karmea. Tuolloin 22-vuotiaan ja toisissa lentomäen MM-kilpailuissaan hypänneen Kojonkosken kohdalla kauheuskerroin sai uudet mittasuhteet oman vuoron lähestyessä. Itävallan Andreas Felder voitti maailmanmestaruuden, maanmies Franz Neuländtner oli toinen ja Suomen Matti Nykänen kolmas. N55: 2) Salokannel. M60+ : 7) Suomi (joukkueessa Salo) V-S aluecup 3 ja am-kilpailu (seura HaHa, jos ei muuta mainittu): N19 10,5 km 1) Karoliina Olli OU (6) 50:05 2) Laura Rantanen AAH (6) 52:47 3) Sini Hyörtti SäU (3) 1:04:26 N22 10,5 km 1) Saara Mattila (6) 49:25 2) Maria Hyörtti SäU (6) 52:47 3) Pauliina Nurmo KöyL (9) 54:10 N45 6 km 1) Suvi Laaksonen (17) 48:03 N50 6 km 1) Eeva Leinonen (14) 46:39 N55 6 km 1) Terttu Uusitalo LoJa (6) 32:51 N60 6km 1) Satu Salokannel (9) 40:30 M9 2,4 km 1) Max Haklin (0) 11:27 2) Akseli Laine LoJa (4) 18:08 M11 2,4 km 1) Oskari Laine LoJa (7) 19:08 M35 10,5 km 1) Otso Akkola (8) 51:40 M45 10,5 km 1) Mikko Välivirta (6) 1:01:48 M50 10,5 km 1) Joni Tenhunen (5) 48:10 2) Rauno Hakala (7) 48:45 3) Jorma Pitkänen (5) 56:58 M60 6 km 1) Ilkka Ratamo (6) 34:42 M65 6 km 1) Raimo Nikander (11) 41:42 M75 6 km 1) Jukka Salo (8) 37:56 JÄÄKIEKKO Liiga: HIFK–Lukko vl. TAMMIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 29 STT | Petteri Ikonen MÄKIHYPPY Televisiolähetyksestä nauhoitettu ja Youtubessa julkaistu koostevideo lentomäen MM-kilpailuista 1986 on kauheaa katseltavaa. Kärpät–TPS, Ilves–Sport, HIFK–Tappara, JYP–Pelicans, Ässät–Lukko, Jukurit–KalPa, SaiPa–KooKoo. Sukset läpättivät kovasti, kun tultiin 100 kilometriä tunnissa -vauhdilla keulalle. Latu on ihan eri tasoa kuin aiemmin. Suksi saattoi pompata pois epätasaiselta lumiladulta ratkaisevasti ennen keulaa, mikä aiheutti vaaratilanteen tai ainakin pilasi hypyn. Kunkkunumero: 34. –?Ennen hypättiin lumiladulta, mutta nyt on pakkasputket ladun alla. KORIPALLO Korisliiga Lahti Basketball–Vilpas 80–103 Seagulls 20 17/3 34 BC Nokia 20 15/5 30 Vilpas 21 12/9 24 Kataja 20 12/8 24 Korihait 20 11/9 22 Kobrat 20 10/10 20 Karhubasket 20 10/10 20 Kouvot 20 10/10 20 KTP 20 9/11 18 Pyrintö 20 7/13 14 Bisons 20 4/16 8 Lahti Basketball 21 4/17 8 Runkosarjan viimeiset ottelut: huomenna Seagulls–Kouvot, KTP–Karhubasket, 27.1. Naiset: Dajana Jastremska Ukraina– Linda Noskova Tshekki 6–3, 6–4, Zheng Qinwen Kiina (12)–Anna Kalinskaja 6–7 (4–7), 6–3, 6–1. M55: 2) Tenhunen. M70: 2) Jukka Salo. Tuomo Ylipulli oli viides, Pekka Suorsa seitsemäs ja Kojonkoski 16:s. TORSTAINA 25. LiigaPloki–ArVo, JymyVolley–Pölkky, OrPo–LP Kangasala TENNIS Melbourne, kauden 1/4 grand slam -turnaus, Australian avoimet Kaksinpelien puolivälieriä: Miehet: Daniil Medvedev Venäjä (3)– Hubert Hurkacz Puola (9) 7–6 (7–4), 2–6, 6–3, 5–7, 6–4, Alexander Zverev Saksa (6)–Carlos Alcaraz Espanja (2) 6–1, 6–3, 6–7 (2–7), 6–4. Miehiä vietiin lasarettiin ihan kunnolla, Mika Kojonkoski avaa 38 vuoden takaista kilpailua STT:lle. Tunne oli erikoinen. 4–5 (0–1, 2–1, 2–2, 0–1) Ässät–Pelicans 2–1 (0–1, 1–0, 1–0) SaiPa–Kärpät 2–5 (0–1, 2–3, 0–1) KalPa–Ilves 2–6 (2–2, 0–2, 0–2) Ilves 44 24 3 6 11 139–113 84 Tappara 41 21 6 5 9 138–99 80 Jukurit 42 22 2 5 13 137–97 75 HIFK 44 17 7 9 11 131–105 74 Pelicans 42 20 3 6 13 118–109 72 Kärpät 43 19 5 4 15 121–109 71 Lukko 42 16 6 4 16 106–111 64 KalPa 40 17 4 3 16 115–108 62 Ässät 42 14 6 8 14 95–93 62 TPS 44 11 12 4 17 109–118 61 KooKoo 43 12 9 4 18 124–124 58 Sport 44 15 3 6 20 108–123 57 JYP 42 13 5 4 20 105–130 53 HPK 42 14 3 4 21 87–117 52 SaiPa 41 3 6 8 24 90–167 29 Seuraavat ottelut: tänään TPS–HIFK, huomenna KalPa–Jukurit, Lukko–Ässät, Sport–JYP, KooKoo–SaiPa, Tappara–Ilves, Pelicans–HPK, 27.1. M55: 4) Joni Tenhunen. Berg liukui puomilta ränniin ja ponnisti hyppyrin keulalta. Nykyään vauhdit ovat hitaammat, mutta parhaat hypyt lentomäessä ovat yli 50 metriä pidempiä kuin Kojonkosken aktiivivuosina. Oikukkaissa tuulioloissa hänen toinen suksensa haukkasi ilmaa kummulla. Vielä kauheampaa oli aikanaan seurata kisatapahtumia Itävallassa sijaitsevan Kulmin lentomäen tornista tai montusta. Kojonkoski tajusi Bergille käyneen pahasti. Kojonkoski lopetti kansainvälisen hyppyuransa varhain, mutta on tehnyt uran valmentajana ja urheilujohtajana. Olen iloinen, että homma on kehittynyt. Pyrintö–Korihait, Kobrat– BC Nokia, Bisons–Kataja, 3.2. M70: 1) Salo. –?Muistan kilpailut hyvin. Miehiä vietiin lasarettiin ihan kunnolla.” Mika Kojonkoski vuoden 1986 MM-lentomäestä Mika Kojonkoski toimii nykyään Hiihtoliitossa mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtajana. Ilta-arvonta: 1, 6, 9, 16, 22, 25, 28, 30, 31, 35, 41, 46, 47, 49, 52, 60, 61, 62, 65, 67. N55: 2) Satu Salokannel. –?Vesisateella se oli märkä, ja siihen tehtiin parin metrin välein poikkiuria, joihin kertyi vettä. Kilpailu jatkui pienen tauon jälkeen. Nykyisin hän työskentelee Suomen hiihtoliitossa mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtajana. ”Keli oli aivan karmea. Helikopterin papatus kuuluu myös koostevideolla, joka on oiva ajankuva siitä, millaisissa olosuhteissa mäkeä hypättiin. –?Otin sukset jalasta. Onnenapila: 3. BC Nokia–KTP, Karhubasket–Pyrintö, Vilpas– Kobrat, Kataja–Lahti, Korihait–Seagulls, Kouvot–Bisons. Hyppynsä hallinnan menettänyt norjalainen paiskautui naama edellä alastulorinteeseen ja liukui montun pohjalle. Välierät torstaina: Coco Gauff USA (4)–Aryna Sabalenka (2), Jastremska– Zheng. Turvallisuuteen kiinnitetään huomiota myös tapahtumajärjestelyissä
“EN PÄIVÄÄKÄÄN VAIHTAISI POIS, EI OLLA TÄÄN KAUNIIMPAA VOIS” 1154 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 30 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Johtokunta KOKOUKSET. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi M A CA N U D O B. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. TAMMIKUUTA 2024 SARJAKUVISTA HYMYÄ PÄIVÄÄSI! SALON SEUDUN SANOMAT Karjaskylän metsästysyhdistys ry YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS 02.02.2024 klo 18.00 Salon kaupungintalo, Tehdaskatu 2, kokoushuone HAAPA. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Esillä johtokunnan ja puheenjohtajan vaali ja muut käsittelemättä jääneet asiat. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero
Tenniskoulu savipellolla. Miten Viro valmistautuu kasvavaan Venäjän uhkaan ja mitä meidän pitäisi oppia naapurimaamme kokemuksista. Kausi 3, 10/10. 03.10 Uusi elämä etelässä Säähuolia. 20.30 Frendit (S) Chandlerin koirakammo. Kausi 4, 6/9. Jääteiden rekkakuskeille tulee kiire, kun lähestyvä lumimyrsky uhkaa sotkea suunnitelmat. Jakso 5/23. Räjähtääkö kaikki palasiksi, vai koittaako itsenäisen Valkeakosken uusi uljas aamu. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Suomen huutokauppakeisari Kausi 16. Kausi 1, 6/8. Jännitys kasvaa tuomaripöydän molemmin puolin, sillä kenenkään onnistumisesta ei ole takeita. T: Bronson Club Oy, 2011. Mitä kontrolli tarkoittaa taiteessa ja miten määrittelemme virheen. KK: Katri Manninen. Kuin kissa ja hiiri. Ranskassa myrsky sotkee maalaussuunnitelmat, ja Espanjassa sade uhkaa pilata iltaman. 20.00 Haluatko miljonääriksi. Dokumenttisarja. Klo 21 21.00 Sorjonen (16) Kausi 1, 2/11. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.1. 03.40 Massiiviset muutot Kausi 1. (USA 2017) Ridley Scottin Alien-tieteissaaga saa jatkoa. Sorjonen (Ville Virtanen) pääsee Nukkekodin teiniuhria etsivän äidin (Anu Sinisalo) jäljille. Kausi 6, 5/12. Gabrielilla on tukalat paikat. Mikko Alatalon päivä. 7/12. Taylor tekee ison ja riskialttiin siirron. Beck-ryhmä epäilee pian, että kyse on poliittisesta murhasta. Kausi 9, 9/10. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi Uutisia alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän Tubettava matematiikan opettaja Ville Aitlahti on pelastanut monta lukiolaista videoillaan. Jakso 10/10. Läski-Homer. Jakso 3/8. Kausi 7, 7/25. 19.50 Uroot (S) Pienen kylän pizza-kebabkokki ja taksikuski taistelevat pankkineidin huomiosta. 6/12. Dokumenttielokuva perehtyy Brelin värikkääseen elämään ja taiteeseen rikkaan arkistomateriaalin kautta. Kruunajaiset. Muisti pätkii. Petri saa tietää Jaskasta kriittisiä tietoja ja menee toimissaan aivan liian pitkälle. Veikö joku presidentin paikan. Murhamysteeri. Mark Zuckerberg. Ystävykset Patrick ja Johnny Norrtäljestä kilpailevat uumajalaisten sisarusten Jensin ja Ullisin kanssa Hoppetin maatilan huutokaupassa. Chandlerin koirakammo. Jarkon hahmot valtaavat uutisstudion! 20.00 Koko Suomi leipoo Semifinaalihan se siinä!. Lopettaako väkivalta v*ttuilun. Maria pelkää menettävänsä Koivun. (U) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben Kun BUUklubbenin tornin viimeisimmät tapahtumat on nähty, Ihailijahiiri katsoo sarjoja Lohikäärme ja seitsemän prinsessaa, Pikku Pörri sekä Padam. Janne Katajan vieraina Matti Leino, Miska Haakana ja Laura Friman. Hän päätyy viranomaisten käsiin, mutta sekään ei enää riitä pitelemään häntä. Metsa Man pohtii päättynyttä parisuhdetta ja etsii eron tuoksinassa kadonnutta kihlasormusta. Kruunajaiset. (U) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Agentit (12) Kausi 2, 5/6. 19.18 Tubettavat konemiehet ”Kulumoo tulloo kaikkiin” 4/8. Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. 22.20 The Lazarus Project (16) 2/8. (U) 20.00 Konnunsuon kaalet Romaneilla on vahva perheiden ja sukujen sisäinen verkosto, eikä vankilaan joutuminen murra tätä järjestelmää. Nolottiko jotakuta joutua liikenneonnettomuuteen. Haastaja. Prince Capissa on uusi peluri, ja välittäjät suojelevat asemiaan. Luovuus pääsee valloilleen, kun kilpailijat saavat luoda reseptiikkaa, sekä suunnitella myyntiä. Prince tekee jättilahjoituksen ja etsii sen vuoksi uutta pääomaa. Tangokuningatar Heidi Pakarinen kauppaa keppareitaan kummituskartanossa. 23.05 Persaukiset (12) Kausi 4, 6/8. Jostain syystä ihailun kohde välttää ihailijaa kuin ruttoa. Klo 21 21.00 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta Kausi 2, osa 6/8. Ross löytää väitöskirjansa kirjaston peränurkasta, jossa opiskelijat käyvät muhinoimassa. Kisan tärkein päivä on käsillä, sillä nyt jos koskaan kaikki odotukset on lunastettava. 02.15 Suomalainen menestysresepti Ja voittaja on.... Klo 21 21.00 Levyraati Legendaarisessa Levyraadissa kuullaan toimittaja Jenni Pääskysaaren johdolla viisi tuoretta kappaletta, joka raatilaiset arvioivat ja pisteyttävät yhdestä kymmeneen. KANAVAT TORSTAI 32 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. Espoon kunnallispoliitikon murhatutkinta vie Marian mustasukkaisen kolmiodraaman äärelle. 18.30 Huutokauppakesä Kausi 1, 2/8. 03.05 Poliisit UK: Ajojahti (12) Isä, poika ja pullon henki. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rallisirkus 23.05 Maria Kallio (12) Yllätyshäät. Räjähtääkö kaikki palasiksi, vai koittaako itsenäisen Valkeakosken uusi uljas aamu. 17.10 Tulossa: Syke (12) 17.15 IS esittää: Sain sen videolle Kausi 1. Puutteelliset remonttitaidot aiheuttavat rakastuneelle Mikalle päänvaivaa. Päihteisiin liittyvä rikollisuus tulee kalliiksi yhteiskunnalle. 9-vuotias aseintoilija. 00.35 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murha paratiisissa (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset KeskiSuomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kulttuuricocktail Live 12.30 Charité (12) 13.20 Poikani pääkonsuli (S) 15.00 Elävä arkisto: Saariston silmä syttyy 15.25 Suomi on maalainen 15.55 A-studio 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.08 Charité (12) 5/6. 17.30 Simpsonit (7) Läski-Homer. Nukkekoti 2/3. Metsa Man ja isä Otto valmistautuvat kauan odotettuun ja pelättyyn leikkaukseen. Miltä näyttää Tieteiden yössä. Jakso 2/14. Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. (Beck Döden i Samarra, Ruotsi 2021) Yksi ehdokkaista Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi murhataan raa asti veitsellä Tukholmassa. (2007) (U) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.51 Urheiluruutu Klo 21 21.00 Presidentinvaalit 2024: Suuri vaalikeskustelu 23.00 Oddasat 23.15 Ulkolinja: Peloton Viro Venäjän hyökkäys Ukrainassa on kasvattanut myös Viron turvallisuusriskejä. 00.00 Billions (S) Pelisilmää. Sir Mikko. 18.00 Hyvät katsojat Luvassa visailua, tv-tunnareita ja komediasarjojen selitystä, kun legendaariset juontajat Kari Salmelainen, Lasse Lehtinen ja Reijo Salminen kohtaavat tv:n ”kapinalliset” Wallu Valpion, Cristal Snown ja Wilma Schlizewskin. Pual Kympin Uutiset. Rossin kirjastokirja. YLE TEEMA & FEM 08.00 YLE FEM 08.00 BUUklubben 08.30 Sportliv 08.40 Norja veden alla 09.20 Tanskalaisarkkitehtien koteja 09.50 Tanskalainen maajussi 10.20 Teiden sankarit 11.00 Efter Nio 12.00 YLE TEEMA 12.00 Michel Roux ja ranskalainen maalaiskeittiö 12.45 Scenic view (7) 13.05 Historia: Monopoly-pelin tuntematon tarina 14.00 Talot huokuvat historiaa 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) Klo 17 17.25 Unelmakoti Sisiliassa Kausi 1, 4/8. O: Oskari Sipola. Lopettaako väkivalta v*ttuilun. Autokauppias (Jaakko Saariluoma) löytyy ammuttuna. Kun siihen yhdistää aseiden yleistymisen, poliisit joutuvat olemaan äärimmäisen valppaana. Mitenkä tästä selvitään. Ensiesitys. 01.10 Billions (S) Hostis Humani Generis. Isä, poika ja pullon henki. (U) 19.00 Siskonpeti (7) Kausi 1. Ryömijöitä. Rahtirulettia. Kausi 8. Kausi 13, 4/9. Siirtokunta-alus Covenant tekee matkaa galaksin kaukaisella laidalla ja saa signaalin planeetalta, joka vaikuttaa koskemattomalta paratiisilta mutta on vaaroja täynnä. Ohjaus Minna Pye (2023). Kausi 6, 6/12. (U) 21.55 Modernit miehet Kausi 4, 2/10. Klo 21 21.00 Subleffa: Alien: Covenant (16) Alien: Covenant. (Jacques Brel, fou de vivre, Ranska 2017) (U) 23.25 Agentit (12) Kausi 2, 4/6. Bensarahaa Poriin. 00.40 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) Kausi 4. 22.30 Tulossa: Suuri seikkailu 22.35 Vain elämää Kausi 13. 06.53 Poppelikumpu (S) 06.58 Piikki ja Siiri (S) 07.04 Henrietta 07.11 RetkiRoope (S) 07.22 Fluugalaiset (S) 07.35 Sankarikoulu (S) 07.49 Ryhmä Hau (S) 08.16 Galaxi 08.17 Eka & Helmi (7) 08.28 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.40 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Strömsö 2017 09.30 Teiden sankarit 10.10 Takapihan arkeologit 11.00 Kaikkea kaupan 11.30 Sydänmailla (7) 12.10 Veljesten keittiössä 12.45 Maailman parhaat curryt 12.55 Tanskalainen maajussi 13.30 Valaiden pelastusoperaatio 14.15 Luontoretkellä lintusaarella 14.30 Persaukiset (12) 15.15 Richard Hammondin klassikkopaja 16.00 Unelmien talo Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen Katsellaan Susannan kanssa Hupsu pikku pupunen, Pikkilän katras, Perhejuttu, Suurenmoinen herra Kunkku, Herra Heinämäki ja Lato-orkesteri sekä Kotisaari. Meeri Koutaniemi vierailee kuvanveistäjä Kaisaleena Halisen työhuoneella ja näkee kuinka hallitusta prosessista syntyy sattumanvarainen lopputulos. 17.25 Diili Kausi 4. Oliko Arja Koriseva syynä jonkun uimataidottomuuteen. Kuuluisa naisnäyttelijä palaa halusta tavata uuden ohjaajalupauksen. MTV3 04.00 Kyllä nolottaa (12) 04.30 Kyllä nolottaa (12) 05.00 MasterChef VIP 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Ruoan alkulähteillä 13.30 Uusi elämä etelässä 14.30 Los Angelesin luksuslukaalit 15.30 Aarrepaja 16.30 Kauniit ja rohkeat (12) 16.58 Uutiset Klo 17 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Jarkko Tammisen maailma Pual Kympin Uutiset. Vaikeita kysymyksiä. Nelonen 04.05 Poliisit 2022 (7) 06.00 Bing (S) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.30 Smurffit (S) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.10 LEGO DreamZzz (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.00 Uusi elämä etelässä 09.00 Luokan edessä 10.00 Remppa vai muutto Australia 11.05 Remppa vai muutto Suomi 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Remppa vai muutto 14.55 MasterChef Australia 16.00 Syke (12) 16.30 Syke (7) Klo 17 17.00 Onnenarpa 17.05 100 Places to Be Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta. Vinnien jengi hankkii tyylikäät kuteet päästäkseen hulppeassa kartanossa järjestettävään roolipeliin. Leipurit hikoilevat helteessä eikä vain vaativien tehtävien vuoksi. Jakso 2/14. Kausi 7, 8/24. 18.00 Kuutamolla Oliko Arja Koriseva syynä jonkun uimataidottomuuteen?. Kausi 5, 19/35. Jakso 8/8. Sarkatakkikin joutuu keväthuoltoon. Perhe: Äiti on pudotusuhan alla, iskä ottaa tilanteen haltuun ja suku viettää unohtumattomia häitä. 02.10 Rekkakuskit jäällä Rahtirulettia. Pelisilmää. Salaperäinen Lazarus-ryhmä on rekrytoinut Georgen riveihinsä. Kausi 8, 2/12. (U) 19.25 Kummeli (7) Kausi 2. Kausi 2, 4/10 Yllätyshäät. Ohjaus Philippe Kohly. 19.00 Jay Lenon autotalli 20.00 Frendit (S) Rossin kirjastokirja. 02.40 Leijonan luola USA Kausi 14. Hostis Humani Generis. 23.50 Stacey Dooley yökylässä (7) Kausi 4, 3/3. Kausi 7, 7/24. Isäntä. Rakennusliike on luvannut saada urakan valmiiksi kesään mennessä, ja Bill ja Marie toivovat voivansa muuttaa sisilialaiseen kesäasuntoonsa pian. Hänen asiaakkaansa kognitiiviset kyvyt ovat menneet solmuun, juuri kun miehen piti lähteä kiertueelle markkinoimaan uutta elokuvaansa. Jakso 2/15. 22.00 Renki (12) Kausi 1. 19.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) Kausi 4. Facebookin perustaja Mark Zuckerberg haluaa esiintyä nörttinä perheenisänä, joka toivoo koko maailman olevan yhteydessä toisiinsa. 00.10 Puoli seitsemän (U) 00.40 Uutisikkuna. Kausi 7, 6/25. 19.00 Tubettavat konemiehet ”Elämä pelloo pingistä” 3/8. N: Faruk Nazeri, Markus Virtanen ja Maija Koivisto. Jakso 10/10. Jakso 2/14. 01.40 Suomen huutokauppakeisari Kausi 16. Markku tekee maalaiskeisarille kruunun. 21.30 Jacques Brel ja elämän jano Belgiassa syntynyt, mutta pääasiassa Ranskassa vaikuttanut chanson-legenda Jacques Brel (1929 78) oli monipuolinen taiteilija, jonka laulut kertovat elämän koko kirjosta, romanttisesta rakkaudesta elämän tummempiin hetkiin. Artsi jännittää, lähteekö uusi auto käyntiin. Jakso 13/22. 23.25 Subleffa: Beck: Kuolema Samarrassa (41) (12) Beck: Kuolema Samarrassa (41). Maria miettii perinteistä perhekuviotaan ja valintojaan. (U) 20.00 Tekniikan titaanit pimeä puoli Kausi 1, 3/4. TAMMIKUUTA 2024 SUB 04.15 Simpsonit (7) 04.45 Simpsonit (7) 05.15 Schitt’s Creek (S) 07.00 Muumien maailma (S) 07.10 Muumien maailma (S) 07.20 Muumien maailma (S) 07.30 Mimmit musapatti (S) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Bob’s Burgers (7) 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.30 Suurmestari UK 12.30 Käräytyskamera (12) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Rekkakuskit jäällä 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 16.00 Ulosottomiehet Klo 17 17.00 Simpsonit (12) Kauhujen talo, osa 6. Jakso 7/10