K NTELE KANTELE PITÄÄ OTTEESSAAN 3-4 2013 irtonumero (lehti + CD) 12 € Syksyn muhkea tuplanumero MUKANA LIITELEVY! Kanteleen kielin SÄVELLYSLABRA Liitelevy ja kuva-albumi vievät matkalle kanteleen kansojen pariin Sibelius-Akatemia haastoi säveltäjät tarttumaan kanteleeseen & paljon muuta
www lovikka www.lovikka.com k com Soittopöytä taittuvilla jaloilla
kannessa Silja Palomäki Silja Palomäki on räväkästä retrohenkisyydestään tunnettu laulajamuusikko, jonka soittimia ovat mm. kantele, ukulele, harmooni ja klarinetti. Silja toimii paraikaa Taiteen edistämiskeskuksen Pohjanmaan läänintaiteilijana. Silja osallistui Kantele-liiton tuottamaan vuoden 2014 seinäkalenteriin mallina. Kantele kultaa muistot -kalenterin teemana on 50-luku ja pin up -tyyli. ”Kalenteri on erittäin hauska ajatus! Olen itse niin nostalgiaholisti, että innostuin heti siitä”, jo pitkän aikaa fiftarityyliä harrastanut Silja kertoo. Upea seinäkalenteri on saatavilla aivan pian! Hanki sinäkin omasi vaikkapa takasivun lomakkeen ohjeilla! ••••• 1. Nyt syttyy valot tuhannet - säv.&san. E. Köhler (2:43) 2. Ensimmäinen joulu / Gloria in Excelcis Deo - engl.trad/trad. (4:06) 3. Joulun kellot - säv. A. Maasalo/san. H. Auvinen (3:41) 4. Enkeleiden joululaulu - säv.&san. Ida Elina (4:13) 5. 6. 7. 8. Rauhaa, vain rauhaa - säv. A. Sonninen / san. U. Haarnoja (3:03) Maa on niin kaunis - saksal. säv / san. B.S. Ingemann (3:23) Kolme kuningasta - baijeril. joulul. / Ida Elina (3:26) Sylvian joululaulu - säv. K. Collan / san. Z. Topelius (6:01) Valoisaa Joulua! 9. Joulupuu - suomal. kansansäv / san. G.O. Schöneman (3:17) 10. Oi, jouluyö - säv.&san. A. Adam (3:36) 11. Tulkoon joulu - säv&san P. Simojoki (4:31) 12. Feliz Navidad - säv&san. J. Feliciano (3:36) Kaikki sovitukset / All arrangements by Ida Elina Ida Elina kantele ja laulu / vocals Valoisaa Joulua www.idaelina.com Ida Elinan uusi joululevy Viritysmittareita IMU-CD 132 www.imu.fi 09-295 2079 0400-467 974 imu@imu.? www.imu.?
tämän K NTELEen kielillä 4 k ntele
PÄÄTOIMITTAJA Jimmy Träskelin, 050 3286870 ILMEST YMISTIEDOT 35. vuosikerta, 3-4 / 2013 3-4 numeroa vuodessa Tilaushinta 30 €/vsk Irtonumero 8 € / 12 € (lehti+cd) JULK AISIJA JA KUSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat) Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D 00530 Helsinki 050 564 5966, toimistosihteeri.kanteleliitto@gmail.com www.kantele.net SEUR A AVA NUMERO Ilmestyy 15.2., aineisto viim. 15.1. TOIMITUSNEUVOSTO Marko Aho, Eija Kankaanranta, Outi Sané, Harri Suilamo, Leeni Wegelius ISSN 0357-6892 TOIMITUS JA TAITTO Jimmy Träskelin, lehti@kantele.net KULTTUURI, MIELIPIDE- JA TIEDELEHTIEN LIITTO KULTTI RY:N JÄSEN PAINOPAIKK A KS Paino Oy, Kajaani 7 18 30 48 64 Kansainväliset kantelekilpailut Tuloksia ja tunnelmia Sävellyslabra Uusia kantelesävellyksiä Mišukan matkassa Monitaiteellinen pedagogiikka Eino Tulikarin taidevaikutteet Marko Aho perehtyi Tulikariin Teosto Mitä hyötyä siitä on sinulle? 14 23 33 56 78 Onnellinen kanteleenrakentaja Pekka Lovikka kertoi kuulumisensa Kohtalona kantele Kolme kanteleen viemää miestä Kanteleen kielin Liitelevy vie matkalle kanteleen maihin Aila Muotokuvassa Vetelin mestari Kanteletta äänittämässä Asiantuntijat kertovat työtavoistaan k ntele 5
PÄÄKIRJOITUS Kaunis kuin kantele S e tapahtui taas. Syksyssäni on riittänyt touhua ja tohinaa sen jälkeen, kun päädyin työstämään mittavaa graafista projektia, jonka keskiössä ovat kanteleet ja kanteleensoittajat. Viimeksi näin kävi jotakuinkin puolitoista vuotta sitten, kun ryhdyin kuvaamaan soittajia Uusin äänin suloisin -valokuvasarjaani. Silloin kanteleihmiset ilokseni innostuivat suunnattomasti ajatuksesta poseerata naamat näkkärillä soittimiensa kanssa 1800-luvun Cabinet Card -tyyppisissä muotokuvissa. Kuviin tuli menneen maailman tunnelmaa ja arvokkuutta. Tällä kertaa kanteleensoittajien kanssa on etsitty hieman räväkämpää ilmaisua. Kanteleliitto pyysi minua alkuvuodesta suunnittelemaan ja toteuttamaan vuodeksi 2014 seinäkalenterin, jonka tyylisuunnaksi valikoitui pienen ideoinnin jälkeen 50luku ja leikkisä pin up -kuvasto. Hieman rohkealtakin tuntunut ehdotus sai heti vastakaikua, ja jälleen kerran myös kanteleensoittajat innostuivat mahdollisuudesta osallistua projektiin. Malliksi ilmoittautui ilahduttava määrä henkilöitä, joista lopulta syksyn mittaa toteutettuihin kuvauksiin pääsi osallistumaan upea edustus. Osallistujien ennakkoluuloton asenne ja seikkailuhenki tekivät minuun suuren vaikutuksen ja mahdollistivat tyylikkään kokonaisuuden, joka tarjoaa varmasti jotakin jokaiselle katsojalleen. Kiitokset kaikille, jotka olitte jollain lailla mukana! Mutta miksiköhän juuri kantele innoittaa toistuvasti tällaisiin visuaalisiin projekteihin? Olisiko mainitsemistani töistä ehkä jäänyt jokin taso saavuttamatta, jos aihepiirinä olisikin ollut vaikkapa kitara? Ainakin ilmaisukeinot olisivat perustuneet johonkin muuhun. Ikiaikaiseen ja ikoniseen kanteleeseen liittyy vahvaa tunnesisältöä, jonka jollain tasolla aistinee aiheeseen perehtymätönkin. Oli kyse sitten 1800-luvun potretista tai pin up -muotokuvasta, soittimen läsnäolo tuo siihen uuden tunnetason; kuva syttyy soimaan, vaikka ääntäkään ei kuulu. Ehkä se on se taika - ja sitä ylläpitää ansioitunut, innostunut ja häkellyttävän kaunis kantelekansa! Kiitokset tästä vuodesta! Lehden osalta se paketoidaan tähän muhkeaan tuplanumeroon, jonka parissa toivon kaikille lukijoille antoisia hetkiä. Kanteleet jatkuvat ensi vuonna! 6 k ntele
II kansainvälinen kantelekilpailu pidettiin Tampereen Musiikkiakatemialla 25.26.6.2013. Kanteleyhtyekilpailuista ja Kantelekimarasta koostuneeseen viikonlopun mittaiseen tapahtumaan osallistui huikeat 98 yhtyettä, ja kanteleensoittajia nähtiin paikalla useita satoja. Kantele-lehti oli luonnollisesti mukana kilpailutunnelmissa, ja näiltä sivuilta löydät muun muassa kilpailujen tulokset! Kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille soittajille ja laulajille, tuomareille, järjestäjille, sponsoreille, Yleisradiolle ja runsaslukuiselle talkoojoukolle onnistuneen tapahtuman luomisesta! Tunnelma oli kilpailupäivinä tiivis, aikatauluissa oli pysyttävä ja tuomaristot tekivät parhaansa, jotta jokaiselle ryhmälle saatiin kirjallinen palaute suorituksesta. Niiden terveisten perusteella, joita minulle eri tuomaristojen puheenjohtajat toivat, jälleen oli yhtyesoiton yleinen taso noussut. Asiantunteva ohjaus on tuottanut vuosien varrella tulosta. Tätä tuki myös kaikkein nuorimpien katselmuksen, Kantelekimaran sekä kilpailun loppukonsertin musiikillinen anti. Juhlavat Tampereen Musiikkiakatemian konserttisalipuitteet lisäsivät hienoa tunnelmaa. Yhtyekilpailu oli ensimmäisen kerran myös kansainvälinen, mikä toi hienon lisän tapahtumaan. Tuomariston tervehdys SINIKKA KONTIO, puheenjohtaja Ammattilaissarjassa oli se erikoisuus, että kaikki musiikkigenret olivat yhdessä. Jokainen esitys oli oman lajinsa taidonnäyte, joten esityksiä oli luonnollisesti erittäin vaikea verrata keskenään. Tällä kertaa musiikkityylin puhtaus ja esityksen selkeys olivat voittosijan perusteina ja erottivat voittajayhtyeen muista. Kyseisen sarjan kilpailua on varmasti syytä vielä kehittää, lähtien vaikka siitä, että järjestettäisiin sekä aikataulullisesti että soittotilan koon puolesta myös muille tapahtumaan osallistuneille mahdollisuus päästä kuuntelemaan, miten ammattitasolla soitetaan. k ntele 7
tulokset KanteleKimara, 1.-4.-luokkalaiset ja nuoremmat ARVIOINTI YHTYE KOTIPAIKKA Mestarit Mestarit Mestarit Mestarit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Musikantit Musikantit Pinja & Aino Timanttitytöt Trio Kipinä Tutuli Bitti Duo Doris Duo Kanteleen Kajaus Essi & Loviisa Itämaiset prinsessat Kanteleviikarit Minttu & Ellen Nuotsarit Nuottitaikurit Pumpuli enkelit Tuulitytöt VaKa Girls Veki-kani Kultakanteleet Ykat LAHTI LAHTI HELSINKI HELSINKI LAHTI HELSINKI KAJAANI HELSINKI HÄMEENLINNA HELSINKI LAHTI HÄMEENLINNA LAHTI FORSSA HÄMEENLINNA TAMPERE KUOPIO SÄYNÄTSALO YLIVIESKA KanteleKimara, 5.-6.-luokkalaiset ARVIOINTI YHTYE KOTIPAIKKA Mestarit Mestarit Mestarit Mestarit Mestarit Mestarit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Taiturit Musikantit Musikantit CelticKantele Kaisla Kantelekolmio Kordo MELODY Sulo & Sointu Duo Sileve ES-duo Kimmellys 40740 Kuunsäteet Melodioso Visma Kannelforss Valmuskat HÄMEENLINNA HELSINKI HELSINKI KOUVOLA HELSINKI HELSINKI TOIJALA TOIJALA JYVÄSKYLÄ TAMPERE TAMPERE LAHTI FORSSA TOIJALA 8 k ntele
Kansanmusiikki, Avoin sarja, Suuryhtyeet SIJOITUS 1. sija YHTYE Soittu LuoMuKanteleet Naantalin Aino-tytöt Äänirauta KOTIPAIKKA HELSINKI HELSINKI NAANTALI LAHTI Kansanmusiikki, Avoin sarja, Pienyhtyeet SIJOITUS 1. sija 1. sija YHTYE Duo Nervous Duo Selina Kanterellit KUM kanteleyhtye Wesselit KOTIPAIKKA HELSINKI ESPOO HELSINKI HELSINKI HELSINKI Kansanmusiikki, Nuorten sarja SIJOITUS 1. sija 2. sija 3. sija YHTYE Matara Tsertin Miikkula Kokkolan Kanteleet KOTIPAIKKA HELSINKI HELSINKI KOKKOLA Taidemusiikki, Nuorten sarja SIJOITUS 1. sija 2. sija 3. sija YHTYE KOTIPAIKKA Duo Viola Uotila & Emma Vähätalo MARIPOSA 1 Duo Milla ja Veera Duo Apollon Duo Emma Vähätalo ja Joonas Vataja elvira Lahden konservatorion sekstetti Parhaat PiKat Voittajat LAHTI HELSINKI HELSINKI LAHTI LAHTI JYVÄSKYLÄ LAHTI TAMPERE TAMPERE TAMPERE YHTYE KOTIPAIKKA Taidemusiikki, Avoin sarja SIJOITUS 1. sija 2. sija 3. sija DuoHirsi KAUHAVA Duo Violets SOTKAMO Azortik HELSINKI Kanteleorkesteri / Lahden konservatorio LAHTI Makiko & Leena TAMPERE Trio Uotila, Vähäsalo & Varpula LAHTI k ntele 9
tulokset Muu musiikki, Avoin sarja SIJOITUS 1. sija 2. sija 3. sija Kunniamaininta Kunniamaininta YHTYE Laukkosken kanteleyhtye Duo Selina Melodí Stars HIKOUSEN-ilmalaiva Meri-Lapin Kanteleensoittajat Eskapistit Hento Kajana-Kanteleet Kipakat Olga ja Henry Kolari Riina & Ansku Ässät KOTIPAIKKA LAUKKOSKI ESPOO TAMPERE JAPANI KEMI TAMPERE KUOPIO KAJAANI JYVÄSKYLÄ HIETAMA Duo KEMI HELSINKI Muu musiikki, Nuorten sarja SIJOITUS 1. sija YHTYE MARIPOSA Kallakannel Lahden konservatorion sekstetti Pimputtajat Trio Uotila & Vähätalo & Nevalainen KOTIPAIKKA HELSINKI KUOPIO LAHTI KAJAANI LAHTI Ammattilaiset SIJOITUS 1. sija 2. sija 3. sija 3. sija 10 k ntele YHTYE Erkki ja tytöt RAUMA Duo Kämmi Marisa Dickursby Hämmennyshanke Kaheh Priegu Katja Nyuppieva & Aleks Zubkerman Piimäitikka The Ballycuan KOTIPAIKKA ESPOO OTARU, JAPANI PORI TOKIO, JAPANI JOENSUU KAUSALA KAUSALA JYVÄSKYLÄ PORI LAHTI
JIMMY KUVAT LIN TRÄSKE a w a k u m kantele Flashmob-tapahtuma hämmästytti Koskikeskuksen asiakkaita 25.5. k ntele 11
mukana
kantelekilpailuissa
n e n i l l e n n o kanteleenrakentaja 14 k ntele
HAASTATTELU & KUVA JIMMY TRÄSKELIN Aiemmin Ylitornion soitintuotteena tunnettu Lovikka Ky on ollut oleellisesti mukana nykypäiväisen kanteleen kehitystyössä siitä lähtien, kun kiinnostus soittimen ammattimaista käyttöä kohtaan heräsi. Vuonna 1983 perustettu yritys viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlaansa. Yrityksen isälle, kantelerakentajamestari Pekka Lovikalle, vuosi on pitänyt sisällään juhlan ja innoituksen lisäksi surutyötä. Soitin Ylitornioon ja kysyin, mitä Pekalle kuuluu. Pekka, muistellaanko menneitä? ”Muistellaan vain. Kolmenkymmenen vuoden takaiset asiat ovat tuttuja niille, jotka tuohon aikaan olivat mukana kantelemaailmassa. Nuoremmille kanteleensoittajille historiikkini voi kuitenkin olla tuntemattomampi. Vuonna 1983 päätimme perustaa yrityksen kirvesmies Kaarlo Kaupin kanssa. Tilanne oli sellainen, että Kaarlolla oli siihen aikaan hieman vähänlaisesti töitä, ja minä puolestani kaipasin haasteellisempia tehtäviä, joten ryhdyttiin suunnittelemaan yhteistä yritystä. Muunlaisiakin tuotantoaloja harkittiin, mutta koska olimme kumpikin musiikkimiehiä, päädyimme lopulta kanteleisiin. Itselleni soitin oli tuttu äitini kautta, joka oli kanteleensoittaja, ja olin harrastuksekseni joitain kanteleita jo rakentanutkin parin vuoden ajan. Kävimme sitten Kansanmusiikki-instituutilla asiaa hieman tutkailemassa ja totesimme, että kyllä kanteleelle voisi kysyntää olla. Asia osui sattumalta todella hyvään saumaan, sillä Kanteleliitto oli juuri perustettu, ja kanteletta oltiin paraikaa herättelemässä horroksestaan. Alkuun mallistossamme oli vain viisikielisiä kanteleita sekä kotikanteleita. Konserttikanteleen kehitystyö alkoi heti mutta myyntiin se tuli vasta vuonna 1984 ja kymppikielinen vielä myöhemmin. Pikkuhiljaa soittimien laatukin parani työtä tehdessä - näin jälkikäteen voisi todeta, että homma tuli aloiteltua hieman turhan vaatimattomilla taidoilla. Taidot sitten kehittyivät, ja toisaalta tuohon aikaan monet uusista soittajistakin, joita kanteleen herätystyön ansiosta alkoi ilmaantua, aloittivat melko lailla nollapisteestä. Yhdessä sitten kehityttiin siinä soittajien kanssa. Konserttikanteleita tein alkuun 34 kappaletta vanhalla Paul Salmisen systeemillä. Jo 80-luvun lopulla kehittelimme sitten uuden koneistomallin. Sitä koneistoa on sitten lähinnä trimmailtu eteenpäin. Toimintaperiaate on pysynyt samana, mutta tuotantomenetelmiä ja kokoa on paranneltu jälkikäteen.” k ntele 15
Minkälaisia päävaiheita yrityksen historiaan kuuluu? ”Kanteleverstas on sijainnut alusta lähtien samalla paikalla Ylitorniossa. Alkuun 150-neliöistä tilaa laajensin 90-luvulla ostamalla samasta rivihallista kaksi osaketta lisää, ja nykyään tilaa on 300 neliötä. Heti alkuun otimme yritykseen työmiehen tekemään metalliosia, ja nykyään kirjoilla on kolme miestä. Kaarlo Kaupin kanssa pyöritettiin yritystä seitsemän vuotta yhdessä. Sen jälkeen ostin Kassun yrityksestä ulos ja jatkoin itsenäisenä yrittäjänä. Yrityksen nimi vaihtui Ylitornion soitintuotteesta kuitenkin Lovikka ky:ksi vasta viitisen vuotta sitten, kun todettiin, että alkuperäinen nimi taipuu kansainvälisillä markkinoilla huonosti. Vuosien saatossa kantelemalleja on tullut lisää. Jossain vaiheessa tuli puhetta siitä, kuinka jäykkiä kanteleen kielien pitäisi olla. Monien mielestä kielten piti olla hyvin ohuet, jotta kanteleen ominaissaundi saadaan parhaiten esille. Toiset soittajat kuitenkin pidemmälle edetessään ja ryhtyessään soittamaan klassista musiikkia kaipasivat jäykempiä kieliä uudemman materiaalin soittamiseen. Aika kauan väistelin raskaskielistä mallia, mutta joskus vuoden 1998 aikoihin tein sellaisen mallin toisen rinnalle. Silloin ohutkielinen ja raskaskielinen kantele olivat täysin eri malleja, joissa oli erilaiset koneistot, joten jo rakennuksen alkuvaiheessa piti tietää kumpaa mallia oli tekemässä. Vuonna 2006 aloin sitten suunnitella nykyistä mallia, jossa tavoitteena oli se, että koneisto ja koko olisivat kummassakin versiossa samanlaiset. Silloin otettiin myös uutta CNC-tietokonetektniikkaa käyttöön tuotantotavoissa. Mallistoon tuli vähitellen myös modernimpia malleja, ja kaikkia olemassaolevia malleja on paranneltu jatkuvasti. Esimerkiksi muotoilua on viilattu ja kieliä on lisätty, ja uusia tuotantotapoja on otettu käyttöön eri työvaiheiden tehostamiseksi. Viimeisin kehityksen tulos on umpilankkusähkökantele, josta tuli hieno, jopa design-esineen kaltainen soitin - vaikka itse sanonkin! Uuden 16 k ntele mallin tekeminen alusta asti on aina suuri puserrus, ja tämän kohdalla tuntuu siltä, että on todella onnistunut.” Onko kantele tullut kolmessakymmenessä vuodessa valmiiksi? ”Ei ole! Kantele on siinä mielessä mahtava soitin, että se pakottaa meidät jatkuvasti tekemään uusia suunnitelmia ja uudenlaisia soittimia. Soitin kehittyy edelleen koko ajan. Kun jätin puusepän hommat, oli sellainen tunne, että kyllästyin niihin töihin liian helposti. Kantele on kuitenkin antanut jatkuvasti uusia haasteita, eikä kyllästymistä ole tullut vastaan yhtään kertaa. Toinen haasteellinen asia on tietenkin itse yrittäminen, että saa talouden toimimaan. Tietenkin alussa, kun olin vasta 23-vuotias yrityksen perustaessani, mietin paljon sitä, mihin tästä mennään ja miten kauan tätä jatkuu. Ensimmäinen viisitoista vuotta meni ennen kuin alkoi vaikuttaa siltä, että tämä saattaisi olla lopun elämää kestävä projekti. Ehkä noin kymmenen vuotta on nyt tuntunut siltä, ettei minun enää tarvitse vaihtaa hommia. Olen saanut elinkautisen tästä, ja olen siihen erittäin tyytyväinen.” Onko kanteleenrakentajalle riittänyt leipää? ”Pääasiassa kyllä. Pahin kuoppa oli 90-luvun laman aikaan. Silloin minäkin muutin vähän systeemiä, ja rupesin myymään pienkanteleita musiikkiliikkeiden kautta - nykyisinhän ne menevätkin pääosin juuri sitä kautta. Silloin joutui kyllä miettimään, että jos ei tässä ala pian nousua tulemaan, niin mitä tässä sitten tehdään. Se oli nimittäin juuri sitä aikaa, kun ostin yrityksen Kassulta. Heti kauppojen teon jälkeen kaikki käyrät kääntyivät alaspäin. Se oli oikeastaan ainoa sellainen aika, jolloin tuntui siltä, että kauppa ei käy ja tekemistä ei riitä. Muulloinkin on tietenkin ollut epävarmuutta kannattavuuden suhteen esimerkiksi työmiehiä palkatessa. Nykyään asiat ovat kuitenkin mallillaan ja firmassa on vakiintuneen tuntuinen tilanne.”
” Olen saanut elinkautisen tästä, ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Miltä näyttää Lovikan seuraava kymmenvuotiskausi? ”Seuraavan kymmenen vuoden aikana minun pitäisi saada itselleni jatkaja, sillä olen jotakuinkin kymmenen vuoden päästä jäämässä eläkkeelle. Se on varmasti tulevaisuuden suurin kysymys lähivuosina, kun sen jatkajankaan ei voi odottaa vain tulevan ovesta sisälle, ostavan yrityksen ja ryhtyvän jaktamaan hommaa. Se vaatisi useamman vuoden työskentelyn ja asioiden opettelun tuntuu epätodennäköiseltä, että Suomesta löytyisi sellainen henkilö joka voisi hypätä siihen kuin liikkuvaan junaan veturinkuljettajaksi. Motivaationi työtä kohtaan on tällä hetkellä kova. Viimeisen kolmen tai neljän vuoden aikana olen nauttinut työstäni enemmän kuin koskaan. Tietenkin alkuaikoina oli hirveän mukavia jaksoja. Oli niin intensiivistä aikaa, kun perhe oli pieni ja taloa rakennettiin; tekemistä oli niin valtavasti, ettei joutanut miettiä sitä, kuinka hyvältä se tuntuu. Jälkikäteen olen huomannut, että elämässäni on ollut kaksi erittäin onnellista jaksoa, joista toinen ajoittui juuri sinne firman perustamisen aikaan. Viimeiset viisi vuotta ovat myös olleet valtavan hyvää aikaa. Taloudellisesta kuopasta on päästy ylös ja homma maistuu ja tuntuu hyvältä. Nyt mennyt kesä oli minulle henkilökohtaisesti kuitenkin hyvin raskas. Tyttöystäväni menehtyi heinäkuussa, ja hänen mukanaan meni suuri osa siitä, mikä viiden viime vuoden ajan on tehnyt elämästäni hyvää. Se toi kyllä uuden suuren kuopan tähän, ja oma aikansa meni niin, että pystyi tekemään vain sen mitä oli pakko tehdä. Nyt omat voimat ovat kuitenkin jo aika lailla palautuneet ja ajatus luistaa aivan toisella lailla. Olen pohjimmiltani optimisti ja uskon, että aika parantaa haavat. Tällaisetkin asiat täytyy elämässä hyväksyä.” Elämä jatkuu - ja kanteleenrakennus ”Kyllä. Kantelehan on antanut minulle hirveän paljon. Se on antanut minulle koko elämäntavan. Se on antanut mahdottoman paljon hyviä ystäviä ja päästänyt minut maailmalle: kanteleenrakennuksen ansiosta olen tehnyt hurjan paljon matkoja eri puolille maailmaa. Koen myös, että kanteleen takia olen kirjoittanut itseni jo historiaan. Ihmisellä on aina jonkinlainen tarve elää ikuisesti, ja minun tapani elää ikuisesti on jo tässä. Se antaa minulle valtavan paljon tyydytystä. Voinkin todeta, kaikesta huolimatta, että olen onnellinen kanteleenrakentaja.” ••••• k ntele 17
SÄ VEL LYS TEKSTI ESA YLIVAARA KUVAT JORMA AIROLA 18 k ntele LAB RA
Keväällä 2013 neljä säveltäjää tapasi neljä kanteleensoittajaa sävellyslaboratorion merkeissä. Projektin vetäjinä toimivat kantelemuusikko Eija Kankaanranta ja säveltäjä Juhani Nuorvala. Jokaisen säveltäjän oli tarkoitus säveltää lyhyehkö, noin 5-10 minuutin mittainen sooloteos konserttikanteleelle. Ideana oli myös suunnitella ja toteuttaa improvisaatioteos, eräänlainen remix, joka pohjautuisi syntyneisiin teoksiin. P rojektiin osallistuneet opiskelijat olivat kantelistit Irina Cederberg, Anna Heimonen, Matilda Joenpelto ja Juulia Pölönen sekä säveltäjät Jose Luis Gómez Aleixandre, Walter Sallinen, Lauri Supponen ja Esa Ylivaara. Ensimmäinen kokoontuminen pidettiin 10.2. Musiikkitalon kansanmusiikkiosaston kanteleluokassa. Muodostimme työparit ja kävimme läpi perustietoja konserttikanteleesta. Tutustuimme erilaisiin soittotapoihin ja kanteleen teknisiin mahdollisuuksiin. Kuulimme myös kanteleelle sävellettyä uutta ja vanhaa musiikkia. Tutustuminen entuudestaan outoon soittimeen käy parhaiten oikean soittajan opastuksella; kyselemällä, kuuntelemalla ja kokeilemalla. Nykysäveltäjälle kanteleen perusluonne alunperin diatonisena soittimena aiheuttaa jonkin verran miettimistä. Perinteisten duuri-molli-tonaliteetin ja kirkkosävellajien sijaan oli jokainen säveltäjä kehitellyt omat mielikuvitukselliset ratkaisunsa, ja ”perinteisen kuuloista” musiikkia kuultiinkin valmiissa lopputuloksissa hyvin vähän. Yhteistapaamisten välillä kantelistit ja säveltäjät tapasivat useita kertoja työpareittain. Näissä tapaamisissa säveltäjien kanteleentuntemus syveni, ja toisaalta kantelistit antoivat vinkkejä ja ideoita tulevia kappaleita ajatellen. Nämä kohtaamiset taisivatkin olla projektin hedelmällisintä antia, ja kanteleelle säveltämiseen tuli ajatuksia ja inspiraatiota myös tulevaisuutta silmälläpitäen. Kantelesäveltämiseen tulee siis tämän projektin eväillä todennäköisesti palattua jatkossakin. Vasemmalla: Anna Heimonen kantaesittämässä Jose Luis Gomezin kappaletta "Mein Kopf ist leer!" Kevään aikana kokoonnuttiin vielä kahdesti, ja 28.5. Wegelius-salissa kuultiin jo otteita tulevista teoksista. Oli ilahduttavaa, että jokainen säveltäjä oli lähestynyt alunperin vierasta soitinta omista lähtökohdistaan. Varsinkin ensimmäisillä yhteisillä tapaamiskerroilla säveltäjien materiaaliluonnokset olivat keskenään hyvin erilaisia. Voi sanoa, että jokaisessa valmiissakin teoksessa kuului säveltäjien omat pyrkimykset, eivätkä teokset millään tavalla kuulostaneet ”sävellysharjoituksilta kanteleelle”. Säveltäjä pyrkii etsimään itselleen oudostakin soittimesta ne kiinnostavat piirteet, jotka tuntuvat omilta ja sopivat hänen omaan estetiikkaansa. Elokuussa säveltäjät tapasivat keskenään Kalliossa. Tarkoituksena oli luoda improvisaatioteokselle runko. Poimimme jokaisesta teoksesta joitakin helposti tunnistettavia kohtia ja suunnittelimme sanallisen ja graafisen partituurin. Partituurissa oli lopulta yhdeksän erilaista osiota, joiden väliset siirtymät toteutettaisiin hitaasti liukuen tekstuurista toiseen. Improvisaatiota harjoiteltiin useaan otteeseen, ja se esitettiin ensimmäisen kerran 2.9. Taideyliopiston avajaisten yhteydessä Musiikkitalon aulassa. Yhteisten kokoontumisten järjestäminen näin suurella ja moneen suuntaan korvat auki olevalla joukolla vaati ohjaajilta suuren työn, mutta lopulta sopivat ajat löytyivät. Syksyllä yhteisiä tapaamisia oli kolme, ja näissä valmisteltiin improvisaatioteosta, suunniteltiin loppukonsertin kokonaisuutta sekä harjoitusmielessä esitettiin vuoden aikana valmistuneita kappaleita. Myös meditoinnille ja improvisaation ääreen haltioitumiselle jäi sopivasti aikaa. k ntele 19
Työpajan loppukonsertti pidettiin 1.10.2013 Sibelius-Akatemian R-talon pikkusalissa. Noin 40-paikkainen sali tulikin täyteen ja tunnelma oli uteliaan innostunut. Sali oli tähän tarkoitukseen juuri sopivan kokoinen, eikä vahvistusta tarvittu. Kanteleet ja yleisö oli järjestetty salin leveän seinän suuntaisesti, jolloin hiljaisimmatkin nyanssit kuuluivat joka nurkkaan saakka. Esitykset sujuivat hienosti ja varsinkin sooloteosten jälkeen esitetty improvisaatioteos sähköisti yleisön. Teoksen loppupuolella yleisön joukkoon sijoittuneet säveltäjät ottivat esiin enemmän tai vähemmän vireessä olevat viisikieliset kanteleet ja yhtyivät musisoinnin iloon. ••••• Sävellyslaboratorio • Sibelius-Akatemian sävellyksen ja kanteleensoiton opiskelijoitten yhteinen opintoprojekti vuonna 2013. Toteuttajina Sävellyksen ja musiikinteorian sekä Pianon, harmonikan, kitaran ja kanteleen aineryhmät ja Sibelius-Akatemian Kehittämiskeskus. • Osa klassisen kanteleensoiton opetuksen 25-vuotisjuhlien konsertti- ja koulutusprojektia. Varsinainen juhla oli syksyllä 2012, koulutusprojektit jatkuivat vuodelle 2013. • Sibelius-Akatemia on osa Taideyliopistoa: www.uniarts.fi/fi/ Teokset: Walter Sallinen: Reema Jose Luis Gómez Aleixandre: Mein Kopf ist leer! Esa Ylivaara: Aukea Lauri Supponen: Tele - rondo of ringtones for concert kantele Kanteleliiton verkkosivuille (kantele.net) linkitetään videomateriaalia teoksista. Teosten nuotteja voi tiedustella Kanteleliiton ja Music Finlandin (composers.musicfinland.fi) kautta. 20 k ntele Soittajana sävellyslabrassa TEKSTI ANNA HEIMONEN O len Sibelius-Akatemian ensimmäisen vuoden opiskelija kandidaatin- ja maisterintutkinnon koulutuksessa, pääsoittimenani klassinen konserttikantele. Osallistuin viimeisenä nuorisokoulutusvuotenani sävellyslaboratorio-projektiin, jonka tarkoituksena oli luoda neljä uutta sooloteosta kanteleelle ja lisäksi improvisaatio pohjautuen näihin teoksiin. Ensimmäisen tapaamisen - kanteleen perusasioiden esittelyn - jälkeen toimimme työpareina. Tapaamisten aikana säveltäjät saivat mahdollisuuden kysellä enemmän ja soittajat saivat kertoa lisää kanteleesta. Helpointa oli tehdä tämä tietenkin soitinta apuna käyttäen ja kokeillen, miten mikäkin uusi idea sattui onnistumaan. Tärkeäksi koin myös sen, että säveltäjä sai perehtyä soittimessa häntä puhutteleviin asioihin. Huomasinkin nopeasti projektin alun jälkeen saavani aivan tuoreen näkökulman soittimeeni ja sille sävellettyyn musiikkiin, mikä oli aivan mahtavaa! Haasteeksi sävellysprojektissa osoittautui, mitä kertoa säveltäjälle soittimesta, joka on hänelle aivan uusi tuttavuus. Kanteleohjelmiston esittely auttoi, ja tietenkin kanteleelle erityisten ominaisuuksien läpikäyminen oli hyödyllistä. Sanoisin, että juuri tämä monipuolisuus näkyi projektissa syntyneissä teoksissa kauniisti, niin mahtavan erilaisiin maailmoihin päästiin kappaleissa. Näin projektin jälkeen voin sanoa oppineeni todella tiedostamaan soittimeni mahdollisuudet ja saaneeni aivan korvaamattoman kokemuksen. •••••
SOIVA LABORATIORIO TEKSTI LAURA LINKOLA S uhteellisen myöhäisenä tiistai-iltana lokakuun aivan ensimmäisenä päivänä Sibelius-Akatemian Pikkusalissa saatiin nähdä poikkeuksellisen paljon väkeä – ja poikkeuksellista väkeä. Ei siis aina niitä samoja naamoja, vaan ihan uusia, niin että ihan ihmetytti mistä kenenkin tie oli sinne johtanut. Kyseessä oli Sibelius-Akatemian sävellys- ja kanteleensoitonopiskelijoiden yhteisen sävellyslaboratorion päätöskonsertti. Konsertissa kuultiin neljä kantaesitystä ja viimeisenä kvartetti-improvisaatio sävellysprosesseissa syntyneen materiaalin pohjalta. Konsertin aloitti Irina Cederberg esittämällä Walter Sallisen Reeman. Kappale alkoi kantelenykymusiikin soittajalle tuttuun tapaan päättäväisellä plektranvedolla bassokieltä pitkin. Alkupuoli koostui jopa häiritsevän lyhyiksi sammutelluista äänenpätkistä. Tekstuuri kuitenkin muuttui myöhemmin soivaksi tunnelmamaalailuksi palatakseen jälleen lopussa takaisin äärimmäiseen lyhytsointisuuteen, jolloin kokonaisuuden hahmottuminen poisti alun tunteen kiusallisesta soinnittomuudesta. Päällimmäisenä Sal- lisen kappaleesta jäi vaikutelma voimakkaista kontrasteista: edellä mainittujen lisäksi myös korkean ja matalan selkeistä eroista. Tunnustus annettakoon tälle kappaleelle kanteleen usein vajaaksi haukutun bassopuolen murisevasta ja muhkeasta käytöstä. Kenties kappale toimisi yhtä hyvin - tai jopa paremmin - sähkökanteleella? Aplodeerauksien aikana seuraavan kanteleen luo asteli Anna Heimonen. Yleisössä sipisi ja rapisi vielä, kun yhtäkkiä kaikki huomasivat, että kappale alkoi jo – hyvin, hyvin hiljaisella soinnulla. Jose Luis Gómez Aleixandren Mein Kopf ist leer! kehitteli niin pitkän ja vaikuttavan crescendon, etten muista sellaista kantelemaailmassa ennen kuulleeni. Sävellyksessä oli mieltä ja ruumistakin hivelevää soinnillisuutta; muistan ajatelleeni, että tämä musiikki on todella tehty kanteleelle ja sen äänelle. Ehkäpä meille kantelisteille olisi palkitsevaa etsiä vielä enemmän soittimen luonnollista sointia tukevaa ohjelmistoa - niin voimakas elämys soinnin kokeminen tässä teoksessa oli. Pitkät borduna-äänet siirsivät kuulijan mielikuvissaan kelttiläisiin linnamaisemiin samalla, k ntele 21
kun sävelikkö toisaalta kuulosti hyvin itämaiselta, ja melkutusmaiset kohdat loivat yhteyden suomalaisuuteen. Anna toteutti upeasti kappaleen pitkät linjat luoden ehyen kokonaiskuvan kappaleesta. Kun seuraava soittaja Juulia Pölönen aloitti Esa Ylivaaran sävellyksen Aukea, kesti suhteellisen pitkään, ennen kuin osasin kirjoittaa muistiinpanoihini yhtään mitään. Hetken päästä se tuntui hyvältä asialta - tuntui siltä, että kyseessä oli johdanto tarinalle, kehittelyjakso kappaleen alkuun sijoitettuna. Kappaleessa käytettiin paljon vipujen ja glissandojen luomia soundeja, mikä sekin tuntuu hieman ”vanhalta uudelta jutulta” ammattiopiskelijan korvaan. Kuitenkin on sanottava, että Ylivaara oli niiden avulla todella onnistunut luomaan jotakin omaa sanottavaa, ja vaihtuvat äänikentät sisälsivät poikkeuksellisen paljon merkitystä. Kantavana elementtinä kappaleessa toistuivat laajat yhtäaikaisesti soitetut soinnut. Kantelisti tietää kyllä kuinka haasteellista on luoda legato tällaisella tekstuurilla mutta Juulia toteutti ne moitteetta syvällä sävyllä. Viimeisenä lavalle asteli Matilda Joenpelto. Juuri kun hän soitti ensimmäiset sävelensä, jonkun puhelin alkoi päristä. Luulin, että Matilda suuttuisi ja lopettaisi soittamisen, mutta ei sittenkään, hän jatkoikin rytmikkäitä aiheita. Päät kääntyilivät nurkkaan, josta puhelin pärisi, eikä kukaan tehnyt kapistukselle mitään. Yhtäkkiä minulle valkeni: Lauri Supposen kappaleen nimi on Tele – rondo of ringtones for concert kantele. Minulla riitti viihdettä tarkkaillessani, kuinka ihmiset yksi toisensa jälkeen ymmärsivät puhelimensoiton kuuluvan kappaleeseen. Pärinä loppui aikanaan, Matilda jatkoi soittoaan. Vaikka kyseessä oli legendaarisista soittoäänistä koottu kappale, ne oli hyvin piilotettu. Korvaan tarttui vain välähdyksiä sieltä täältä – ja todennäköisesti jokaiselle kuulijalle jäivät mieleen hyvin eri melodiat. Viimeinen repliikki sai kuitenkin koko yleisön hörähtämään. 22 k ntele Viimeinen ohjelmanumero oli jo mainittu suunnitelmallinen improvisaatio. Oli mukavaa tunnistaa ja olla tunnistamatta kappaleiden materiaaleja ja soittotapoja, jotka kenttämäisesti limittyivät toisiinsa aina yhden soittajan muulle ryhmälle antamasta impulssista. Kesken kaiken äänikentän katkaisi Juulian soittama tutun kuuloinen suuri sointu. Yleisö tuntui heräävän, ja yhtäkkiä myös muualta salista alkoi kuulua soittoa. Säveltäjäopiskelijat kaivoivat kätköistään viisikielisiä kanteleita ja soittelivat niistä kummallisesti viritettyjä sointuja luoden uuden kokemuksen tilan kolmiulotteisuudesta. Joku naurahti, minä kuuntelin tarkkaan. Sävellyksissä oli paljon hyvää, ja kaikki esitykset olivat ehjiä kokonaisuuksia ja voimakkaasti esitettyjä. Kuitenkin kokonaisvaikutelma kappaleista jäi hieman pinnalliseksi. Tuntuu, että moni säveltäjä on keksinyt uudelleen samat asiat vipuglissandoista plektraääniin, ja että nämä efektiäänet herkullisuudessaan eivät vielä aivan kanna sinne minne voisivat musiikin viedä. Moni säveltäjä inspiroituu kanteleen soinnista, mutta kenties tarvitsisimme säveltäjiksi pidemmän matkaa kanteleen vierellä kulkeneita tekijöitä saavuttaaksemme todella syvällistä ja ymmärtävää musiikkia. Iltaa oli toki jatkettava vielä hyvässä seurassa ruoan ja juoman äärellä, ja toinen pajan vetäjistä Eija Kankaanranta heittikin ilmoille kysymyksen: Mitä seuraavaksi? Puhuimme yhteistyöstä ammattisäveltäjien kanssa ja monenlaisista muista vaihtoehdoista, mutta illan mittaan jäin pyörittelemään ajatusta, että ehkä hedelmällisintä olisi tehdä sama projekti uudelleen samojen säveltäjien kanssa. Todennäköisesti toiset teokset löytäisivät jo jotain aivan muuta soittimestamme. P.S. Konsertissa oli myös visuaalinen elämys: Annalla ja hänelle sivua kääntäneellä Irinalla oli molemmilla punaiset ballerinatossut jalassa. Mahtavan kaunista! •••••
a n o l a t h ko kantele TEKSTI JA KUVAT JIMMY TRÄSKELIN Kantele vie mukanaan ja pitää otteessaan. Soittimen pariin on löytänyt tiensä suuri määrä ihmisiä, joiden keskuudesta löytyy mitä mielenkiintoisimpia tarinoita ja näkemyksiä kansallissoittimestamme. Tässä artikkelissa esitellään kolme kanteleen viemää miestä, joista yhdenkään tie soittimen pariin ei ole ollut aivan se tavanomaisin. k ntele 23
L ahdessa Tanssilouhi-nimistä tanssikoulua vetävä Vincent Michaud syntyi monikulttuuriseen perheeseen Etelä-Ranskassa. Hänen äitinsä on ranskalais-brittiläinen, ja hänen ranskalaisen isänsä äiti oli kotoisin Vienan Karjalasta. Äitinsä kautta Vincent tutustui skotlantilaisiin ja bretagnelaisiin tanssi- ja musiikkiperinteisiin sekä oppi soittamaan kelttiläistä pronssikielistä Clàrsach-harppua. Koulutukseltaan hän on balettitanssija ja -opettaja. ”Ranskassa balettiopintoihin sisältyy myös musiikkiopintoja. Minun instrumenttini oli harppu, ja halusin pitää opintojen painotuksen kansanmusiikkityylissä. Se ei kuitenkaan ollut täysin mahdollista, ja otin myös jonkin verran klassisen harpun tunteja. Soittotyylini vastaa kuitenkin pääasiassa perinteistä skotlantilaisen harpun soittotyyliä.” Vincent MICHAUD 24 k ntele Varhaisteini-iässä Vincent kiinnostui tuntemaan paremmin isoäitiään. Tämä oli varsin hiljainen ja pidättyväinen henkilö, joka ei oma-aloitteisesti jakanut paljoa elämänkokemustaan. 16-vuotiaana hän oli joutunut lähtemään kotoaan Vienan Karjalasta sotaa pakoon ja lopulta päätynyt Ranskaan. Traumaattisten tapahtumien jäljiltä vanha kotimaa oli muodostunut tabuksi, jota isoäiti ei juurikaan halunnut käsitellä. ”Ryhdyin tivaamaan häneltä tietoa suomenkielestä ja kanteleesta”, Vincent kertoo. ”Olin saanut tietää, että hänen kotiseudullaan soitettiin soitinta, joka muistutti monella tapaa omaa instrumenttiani, ja kiinnostuin siitä erittäin paljon.” Isoäidin sanainen arkku ei auennut helposti. Vincent ryhtyi opiskelemaan suomenkieltä omatoimisesti löytämänsä oppikirjan avulla. ”Aloin laukoa kehnolla suomenkielelläni lauseita hänelle, ja vähitellen hän rupesi avautumaan ja korjaamaan sanojani. Isoäiti katsoi kirjaani ja totesi, että siinä oleva suomenkieli oli aivan vääränlaista.” Isoäidille kirjassa opetettu kirjakieli ei kelvannut, ja hän rupesi oikomaan Vincentin lauseita karjalan murteen mukaisiksi. Tänä päivänäkin auttavasti
” Kuka tahansa voi tulla luokseni ja oppia, kuinka tuolla taianomaisella laatikolla voidaan tuottaa musiikkia ilman, että joutuu opiskelemaan musiikin teoriaa. suomea puhuvan Michaudin minä on mie. Vähitellen isoäiti alkoi myös puhua kanteleesta. Vincent tilasi ensimmäisen viisikielisen kanteleensa Jussi Laasaselta 18-vuotiaana ja alkoi soittaa sitä isoäidin kuullen. Tässäkin väsytystaktiikka toimi, ja isoäiti ryhtyi korjaamaan Vincentin soittoasentoa ja tyyliä. Kanteleen soittaminen oli ollut osa arkea isoäidin lapsuudessa, ja hän osasi soittaa perinteisellä tyylillä. ”Isoäitini ei ymmärtänyt mitä tarkoitin, kun pyysin häntä opettamaan minulle kappaleita”, Vincent muistelee. ”Olin tottunut esimerkiksi skotlantilaisen musiikin kautta ajattelemaan musiikkia selkeästi kappaleina, mutta hänelle kantelemusiikki oli pikemminkin soittamista pitkissä sykleissä jonkin rytmin tai tunnelman ympärillä muunnellen. Se oli erittäin kiehtovaa!” Vincent löysi yhtäläisyyksiä kanteleen ja harpun soitosta, ja molemmat antoivat oman innoituksensa myös toisen kanssa työskentelemiseen. Harpun soittotapaan tottuneena Vincent ryhtyi soittamaan kanteletta pääasiassa kynsillä. ”Kanteleen soittaminen vaikutti harpun soittamiseeni, ja päinvastoin. En koe sitä perinteenvastaisuudeksi, vaan perinteiden yhteen sulauttamiseksi siten, että niistä syntyy jatkumo - jotain uutta.” Vincentillä oli Etelä-Ranskassa oma yrityksensä, joka tarjosi baletti- ja musiikkikoulutusta. Hän koki kuitenkin, ettei ollut aivan omassa paikassaan, ja haaveili muuttamisesta muualle, kenties Skotlantiin. Keskustelut Timo Väänäsen kanssa toivat sittemmin mukanaan toisenlaisia haaveita. Vincent oli ottanut yhteyttä Väänäseen tiedustellaakseen mahdollisuutta tehdä taiteellista yhteistyötä. Väänänen matkusti Ranskaan Michaudia tapaamaan, ja vierailun aikana sai alkunsa musiikkia ja tanssia yhdistelevä projekti Miroir. ”Mainitsin muuttosuunnitelmistani, ja tuolloin Suomi nousi yhdeksi vaihtoehdoksi. Pian tuo ajatus muuttui hyvinkin konkreettiseksi. Suomessa olin halunnut aina käydä joka tapauksessa, joten päätin ryhtyä toimeen”, Vincent kertoo. ”Yhteistä projektiamme Timo Väänäsen kanssa ajatellen Lahti tuntui paikkakuntana käytännölliseltä. Lahti on lisäksi huokea paikka, joka ei ole kaukana mistään; se on minulle sopivan kokoinen kaupunki, ja viihdyn hyvin.” Joulukuussa 2012 Michaud perusti Lahteen tanssikoulun, joka opettaa balettia, barokkitanssia, skotlantilaista, ranskalaista ja bretagnelaista kansantanssia sekä harpun- ja kanteleensoittoa. ”Suomessa suuri osa musiikinopetuksesta perustuu taidemusiikkiin ja nuottien opiskeluun”, Vincent pohtii. ”Kanteleensoiton opetusta tarjotessani haluan, että kuka tahansa voi tulla luokseni ja oppia, kuinka tuolla taianomaisella laatikolla voidaan tuottaa musiikkia ilman, että joutuu opiskelemaan musiikin teoriaa.” Opettamisen ohella Vincentillä on useampi taiteellinen projekti käynnissä Lahdessa. Timo Väänäsen lisäksi yhteistyötä on tehty mm. Salla Pesosen, Minna Raskisen ja Pekka Koposen kanssa. ”Ajatuksissani on myös työpajojen ja lyhyempien projektien järjestäminen, koska haluan tutustua laajemmin ihmisiin ja paikkoihin tällä alalla. Lahdessa sijaitseva toimipisteeni on työni pysyvä keskipiste, mutta pidän ajatuksesta, että voin tutustua myös muuhun Suomeen sen kautta.” ••••• k ntele 25
”J sTÄNI Steinbock 26 k ntele o 70-luvun alussa aloitin kitaransoiton opetuksen, vaikken oikeastaan osannut kovin paljoa itsekään siihen aikaan - kuitenkin enemmän kuin oppilainani olleet vasta-alkajat”, Stäni Steinbock muistelee aavistuksen huvittuneena. Stäni syntyi vuonna 1951 Helsingissä ja asustaa tätä nykyä Ahvenanmaalla Godbyssä. Musiikkimies on elämänsä aikana ehtinyt ajaa taksia Ruotsissa ja Ahvenanmaalla sekä tehdä monipuolisesti hommia musiikin parissa. ”Opiskelin sittemmin klassista kitaraa Helsingissä konservatoriolla, minkä jälkeen siirryin Tukholmaan Stockholms Musikpedagogiska Institutiin. Siellä olin kitaraopettajalinjalla, mutta keskeytin sen, koska halusin mieluummin keskittyä bändiini.” Tuo bändi oli nimeltään Kra, eräänlaista ”etnoprogea tai proge-etnoa” soittava kokoonpano, jonka Stäni oli perustanut Reijo Lainelan kanssa. Stäni sävelsi yhtyeen musiikkia yhdessä Lainelan kanssa ja soitti sen riveissä pääasiassa bassoa. Kralla oli nostetta 80-luvulla, ja se ehti tehdä kaksi pitkäsoittoa, neljä singleä ja livekasetin ennen kuin sen toimintaan tuli tauko Stänin lähdettyä Vaasan kaupunginteatterin tehostemestariksi ja talon omaksi säveltäjäksi 11 vuotta kestäneeseen pestiin. ”Sitten ajattelin, että vuodeksi 2001 pitäisi tehdä 20-vuotisjuhlalevy! Levy tehtiinkin, tosin enemmänkin 22-vuotisjuhlalevynä”, Stäni naurahtaa. ”Reizu (Laitela) totesi joskus, että Kra ei ole bändi - se on bussiasema. Ihmisiä tuli ja meni. Parhaina aikoina päästiin kuitenkin tekemään paljon kaikenlaista mukavaa.” Nyt Kra viettää jälleen hiljaiseloa Guttural Shock -levyn teon sekä viimeksi vuonna 2006 tehdyn yksittäisen reunion-henkisen konsertin jälkeen. ”Kyllä sitä yhtyettä välillä ikävä on, mutta sen myyminen keikoille oli aina melko vaikeaa. Suomessa on joitain festivaaleja lukuun ottamatta hyvin vähän keikkapaikkoja tuon tyyppiselle musiikille”, Stäni toteaa. Tätä nykyä Stäni Steinbockin karhumaiseen
” Mietin, mitä viidellä sävelellä muka voisi tehdä hahmoon yhdistetään yleisemmin basson sijaan piskuinen viisikielinen kantele: ”80-luvun lopulla vanha luokkatoverini soitti ja kertoi, että Kaustisen Kansanmusiikki-instituutilta oli kyselty, kenellä olisi uutta materiaalia viisikieliselle kanteleelle.” Ensin ajatus viidellä kielellä musiikin tekemisestä oli kuulostanut oudolta. ”Mietin, mitä viidellä sävelellä muka voisi tehdä”, Stäni muistaa. ”Sitten mieleeni tuli, että ’oh when the saints go marching in’, ja hieman sen jälkeen alkoi päässä soida ‘what would you do if I sang out of tune...’” Stäni hyräilee vielä muutaman innoittajakappaleen alkuääniä ja toteaa: ”Ajattelin, että ehkä minunkin täytyy yrittää.” Stäni alkoi tehdä kappaleita viisikieliselle ensin perinteiseen tapaan duuri- ja mollivirityksellä. ”Sitten jossain vaiheessa keksin, että voisin kokeilla jotain gapped scale -viritystä. Ensimmäinen tämän tyyppinen viritykseni oli ehkä F G Bb C D, ja muita tuli jatkuvasti. Kaikenlaisia tuli keksittyä”, Stäni nauraa. Kantelemelodioilleen Steinbock teki myös sovitukset basso- ja viulustemmoineen, ja esiintymisiä oli yhtyeen kanssa, jossa oli kolmesta viiteen henkeä. Vuonna 2010 julkaistiin Stänin kantelesävellyksistä koostuva En Kantele på Rymmarstråt - Kantele karkuteillä, jonka kansitaiteessa seikkailee veikeä kantelekameli. Levyllä olevat kappaleet ovat ehtaa Stäniä - aina nimistään lähtien: Avaruuskalkkunoiden paluu, Paristolla käyvä merirosvo ja Makaronikirppusirkus nostavat keskiöönsä viisikielisen kanteleen esimerkiksi jousisoitinten sekä Jonte Knifin mitä eksoottisimpien instrumenttien säestyksellä. ”Joitain vuosia sitten minulla oli jonkintyyppinen kirjastokeikka, jonka soitin yksin. Silloin huomasin, että tämähän toimii näinkin. En ollut oikein tahtonut uskoa, että nämä viiden sävelen sävelmäni kestäi- sivät esittämistä pelkällä kanteleella”, Steinbock puhuu ja jatkaa pohdiskellen: ”Voi olla, että se on kanteleen saundi joka sen tekee, jotenkin.” Koulukeikoilla Stäni on saanut huomata kanteleen saundin vangitsevuuden konkreettisesti, kun lapsia täynnä olevat juhlasalit ovat hiljentyneet kuuntelemaan soittajan hiljaista kanteleensoittoa. ”Yhdessä koulussa - siellä oli ehkä vain toinen ja kolmas luokka paikalla - lapset tulivat soiton jälkeen halaamaan ja sanomaan, että tämä on parasta, mitä he ovat kuulleet. Ajattelin, että tuota opettajat eivät ainakaan ole käskeneet heitä sanomaan”, Stäni kertoo ja päästää ilmoille juttutuokiomme aikana jo tutuksi tulleen lämpimän naurunremahduksen. ”Se tuntui hyvältä.” ”Tämä on ollut a long and winding road”, Stäni summaa pitkän ja värikkään uransa. Yhtyeitä on tullut ja mennyt, ja isoihin mielikuvituksellisiin instrumentaatioihin tottunut biisinikkari on viime aikoina löytänyt itsensä yhä useammin keikoilta yksin kanteleensa kanssa. ”Onhan se mukavaa käydä keikoilla yhtyeen kanssa, mutta olen pitänyt näistä soolokeikoista kovasti. Sitä paitsi näillä keikoilla olen saanut esiintyä mitä värikkäimmille yleisöille. Nuorin kuulija on tainnut olla 1-vuotias ja vanhin 102-vuotias - se on jo melkoinen ‘ikäbandoneon’”, Stäni veistelee. Niin kauan kuin soitto kulkee, musiikki jatkuu - vaikka sormiin on jo ilmaantunut harmillista kankeutta. ”Ehkä olen nuoruudessani ajanut liikaa prätkällä ilman hanskoja”, Stäni miettii ja pudistelee päätään katuvasti. Keikkailutahtia se ei ole kuitenkaan hillinnyt. ”Viime vuonna minulla oli ennätysvuosi, ja soitin 32 kantelekeikkaa. Tänä vuonna keikkoja on kasassa jo 42”, Stäni laskee ja jatkaa pilke silmäkulmassaan: ”Aion yrittää saada 50 kasaan ennen vuodenvaihdetta.” ••••• k ntele 27
”K JUHA Jyrkäs 28 k ntele anteleeseen liittyy edelleen Suomessa hyvin vahvoja mielikuvia. Hyvin monelle se on yhä lähinnä sitä, että viisikielisellä ynkätään vaka vanha Väinämöistä”, pohtii Raumalta lähtöisin oleva, tätä nykyä Helsingissä vaikuttava Juha Jyrkäs. ”Minun missionani on ollut näyttää, että kanteleella voi soittaa periaatteessa mitä vain, vaikka rockia ja heavya - vieläpä sellaisella saundimaailmalla, jota ei liiemmin ole totuttu kuulemaan.” Teinistä pitäen hevijätkäksi tunnustautunut Jyrkäs tutustui kanteleeseen 2000-luvun alkupuolella, kun folkmetal-genre alkoi nostaa maailmalla päätään. Silloin syttyi palo ryhtyä myös itse tekemään musiikkia, jossa yhdistellään kansansoittimia ja nykyaikaisia bändisoittimia. ”Siihen mennessä en ollut itse soittanut koskaan mitään soitinta, vaan toiminut heavybändissä vain laulajana. Aloitin sitten viisikielisellä kanteleella ja huomasin, että sehän oli melko helposti lähestyttävä soitin. Siihen pääsi helposti sisälle.” Pian perustettiin Poropetra-yhtye, jossa Jyrkäs pääsi toteuttamaan itseään paitsi laulajana, myös kanteleensoittajana ja säveltäjänä. ”Jossain vaiheessa ostin Virosta 12-kielisen kanteleen, ja vähitellen soittotaidot kehittyivät”, Juha muistelee. Poropetran riveissä käytössä oli vielä täysin perinteinen akustinen kantele, jota Virossa asustanut Jyrkäs mainitsee kuitenkin soittaneensa pikemminkin baltialaisella kuin suomalaisella tyylillä. Muutamien intensiivisten vuosien työskentelyn jälkeen folkmetal-genre alkoi kuitenkin maistua puulta, ja Juha tunsi houkutuksen palata heavyn pariin. ”Tuolloin tulin siihen tulokseen, että uuteen projektiin soveltuvien perinteisten bändisoittimien opettelu olisi ollut liian pitkällinen prosessi. Kanteletta sen sijaan osasin jo soittaa, mutta sellaisenaan se ei sopinut tähän tarkoitukseen”, Jyrkäs kertoo. ”Siitä sain sitten ajatuksen, että soittimen on muututtava.”
” Olen mies, joka ei pysähdy Ensimmäisissä kokeiluissa kantele yhdistyi efektilaitteiden kautta vahvistimeen. Vuonna 2010 Jyrkäs sai sitten ensimmäisen sähkökanteleensa. ”Huomasin, että tämähän onkin itse asiassa ihan täysin oma juttunsa. Sitä myötä vasta löytyivät kaikki kanteleen sähköisen käytön mahdollisuudet.” Tuohon aikaan perustettiin Juhan uusi yhtye Tevana3, ja Jyrkäs aloitti myös aktiivisen soolokeikkailun heavykanteleensa kanssa. ”Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon”, Juha kertoo. ”Olen saanut esiintyä muun muassa Suomen ensimmäisen heavy-yhtye Sarcofaguksen kanssa, keikkoja on ollut kaikenlaisissa tilanteissa häistä festareihin.” Kanteleensoittajana Juha Jyrkäs on täysin itseoppinut. Tavaramerkiksi muodostuneen heavykanteletyylin kehittely alkoi kahdeksan vuoden perinteisen kanteleensoiton harjoittelun pohjalta. ”Kuulin päässäni, miltä soittimen pitäisi kuulostaa, ja ryhdyin erilaisilla vahvistimilla ja efekteillä tavoittelemaan tuota saundia. Mukaan on mahtunut yritystä ja erehdystä sekä kantapään kautta oppimista ja onnenpotkuja.” ”Sähkökanteleen aktiivisia käyttäjiä tiedän Suomesta löytyvän jonkin verran, mutta väitän, ettei kukaan ole vienyt metallipuolella tätä asiaa ihan näin pitkälle kuin minä”, Jyrkäs toteaa. Heavykanteleen ilosanoman levittäminen opettamalla on Juhalla paraikaa työn alla. ”Ihmiset ovat kyllä kiinnostuneita tästä asiasta, ja olisi hienoa ryhtyä opettamaan laajemminkin nimenomaan särösaundikanteleen käyttöä.” Omatoimiopiskelijalle Jyrkäs antaa simppelin ohjeen alkuun pääsemiseksi: ”Helpoin vaihtoehto on hankkia kaiutinvahvistin, jossa on sisäänrakennettuja efektejä. Nykyään saa huokeita laitteita, jotka ovat helposti lähestyttäviä, vaikka ei olisi vahvistimien maailmaan aiemmin ko- vasti perehtynyt, ja niissä on yllättävän laaja valikoima erilaisia saundeja.” Rajoja ja ennakkokäsityksiä rikkova heavykantele on matkan varrella saanut osakseen paljon kiitosta, mutta aina ilosanomaa ei ole nielty pureskelematta. ”Suomi on pieni maa ja pieni kansa, jolla on hyvin jänkitettyjä asenteita. Joskus ollaan tekemistäni katsottu aivan haavi auki, eivätkä kaikki ole aina heti lämmenneet sille. Suoraa vastustustakin on tullut. Uusi äänimaailma ja ajatus vaativat aina oman aikansa, ennenkuin se hyväksytään”, Jyrkäs pohtii. ”Sitäkin on kyselty, että miksi yritän matkia kitaraa, vaikka käytän tietoisesti sellaisia tehokeinoja, joita kitaralla ei voi tehdä. Kaikki osaavat kitaristit huomaavat kyllä välittömästi, ettei tämä saundi tule kitarasta.” ”Olen kohdannut kaikenlaisia asenteita - mutta päällimmäisenä ovat kuitenkin olleet innostuneet reaktiot musiikkiani kohtaan. Jotain asiasta kertoo se, että akustisen kanteleen kanssa tein aikanaan yhden ainoan soolokeikan. Sähkökanteleen kanssa niitä on viime vuosina tehty kymmeniä.” Lähitulevaisuudessa Juhalla on monta rautaa tulessa. Oman soololevyprojektin lisäksi levytyksiä ovat tekemässä niin Poropetra kuin Tevana3-yhtye sekä etnorock-pumppu Armas Jatuli. Kotimaisen kirjallisuuden opiskelija Jyrkäs on pitänyt itsensä kiireisenä kanteleen lisäksi myös kynän varressa. ”Tänä vuonna minulta on julkaistu neljä novellia scifi- ja fantasiakauhua, joissa hyödynnän kansanperinne-elementtejä, joihin olen perehtynyt. Äänikirja Oivas Repänen puolestaan pitää sisällään Conan-henkistä miekka- ja magia-seikkailua kalevalaiseen Suomeen sijoitettuna.” ”Monenlaisia juttuja tässä on vireillä, mutta niinhän se on, että koko ajan pitää tehdä ja pysyä liikenteessä mennäkseen eteenpäin”, Jyrkäs toteaa ja summaa: ”Olen mies, joka ei pysähdy.” ••••• k ntele 29
MIŠUKAN MATKASSA Koin lapsuudessani suurta tuskaa siitä, etten pystynyt lukemaan nuotteja samassa tahdissa kuin muut ikäiseni. Nuottien pomppiessa viivastolta toiselle ajattelin, ettei minusta tulisi koskaan oikeaa kanteleensoittajaa. Kun muut lapset menivät soittotunneille, minä menin kuvataidekouluun. Siellä tunsin itseni onnelliseksi, vaikkei kukaan tosiasiassa tiennyt, että olin tullut kuvataidekouluun opiskelemaan musiikkia. TEKSTI & KUVA SALLA PESONEN 30 k ntele
Monitaiteellinen pedagogiikka osana kanteleensoiton opetusta P itkän polun kuljettuani saavutin oman unelmani. Minusta tuli kanteleensoittaja ja soitonopettaja sekä kuvaja tekstiilitaiteen ammattilainen. Matkan varrella olen ymmärtänyt, että minulla on synestesia eli kyky kokea yhden aistin kautta tuleva ärsyke usean aistin välityksellä. Siksi musiikki sekä kuva- ja tekstiilitaide ovat minulle yhtä. Toimiessani soitonopettajana olen toistuvasti joutunut tilanteisiin, joissa perinteisen musiikkipedagogiikan keinot ovat alkaneet tuntua riittämättömiltä. Olen havahtunut pohtimaan sitä, miksi musiikin opetus perustuu niin vahvasti näköaistiin. Kun lapsi tai nuori opettelee lukemaan nuotteja, unohtuu usein se tärkein ? kokonaisvaltaisen aistimisen taito. Kaikille musiikki ei välity silmien kautta. Yhdessä oppilaassa musiikki voi synnyttää mielikuvia väreistä ja kuvista, toinen taas voi kokea saman ärsykkeen makuina tai hajuina. Olenkin miettinyt, voisiko sormien hienomotoriikkaa harjoittaa ? erityisesti soittouran alkumetreillä ? myös muulla tavalla kuin omaa instrumenttia soittamalla. Näiden pohdintojen saattelemana olen alkanut kehittää opetustyössäni sellaisia pedagogisia menetelmiä, joissa voin hyödyntää saumattomasti eri taiteenaloja. Tulokset ovat olleet hämmästyttäviä. Uskon yhä vahvemmin, että me aikuiset määrittelemme sen, mitä aisteja kasvavat lapset oppivat käyttämään. Mutta voisiko maailma muuttua, jos hiljaisuus alkaisikin tuoksua? Tai jos musiikkia voisikin maistaa, haistaa tai koskettaa? Olen toteuttanut viimeisten vuosien aikana joitakin laajempia, monitaiteellista pedagogiikkaa hyödyntäviä projekteja. Kerron nyt tarkemmin Mišukka-projektista, jonka lähtökohtana oli tutustua Iivana Mišukalta tallennettuihin viisikielissävelmiin sekä karjalaiseen kanteleimprovisaatioon. Mišukka-projekti Alkuvuodesta 2012 aloitimme erään 10-vuotiaan oppilaan kanssa tutkimusmatkan kohti suistamolaisen Iivana Mišukan kantelesävelmiä ja kadonneen musiikin salaisuutta. Lähestyimme musiikkia aivan uudesta näkökulmasta. Rakensimme soittotuntien aikana oikean ihmisen kokoisen käsinuken, jonka lapsi sai itse suunnitella ja toteuttaa opastuksellani. Nuken rakennusmateriaaleina käytimme muun muassa kanaverkkoa, paperimassaa, liisteröityä paperia, siimaa, rautalankaa, kangasta sekä vanhoja vaatteita. Liikkuvia osia nukessa olivat kädet ja jalat nivelineen sekä pää ja silmät. Valmis käsinukke, Iivana Mišukka, sai sisällensä keuhkojen tilalle kaiuttimet sekä povitaskuun pienen digitaalisen soittimen. k ntele 31
Kaikki nukessa käyttämämme tekniset ratkaisut olivat lapsen itsensä suunnittelemia ja toteuttamia. Nuken rakentamisen aikana opettelimme laulaen vanhoja kantelemelodioita. Keskustelimme myös siitä, millaisissa olosuhteissa ihmiset elivät Mišukan elinaikana. Toisinaan myös kuuntelimme musiikkia tai keskustelimme erilaisista kanteleeseen liittyvistä aiheista. Projektin loppupuolella keskityimme tietokoneavusteiseen säveltämiseen, jossa hyödynsimme tuntien aikana opettelemaamme aineistoa. Nauhalle saivat päätyä epäonnistuneimmatkin soittopätkät, opettajan välikommentit ja äännähdykset. Yhteen koottuna onnistumisista ja epäonnistumisista muodostui parinkymmenen minuutin mittainen teos, joka laitettiin soimaan Mišukan povitaskuun sijoitetun iPodin kautta. Soiva veistos, Iivana Mišukka, asetettiin lopulta esille Helsingin Musiikkitalolle, jossa ihmiset saivat ihastella kanteletta soittavaa hahmoa. Kuka? Lopuksi Musiikin opiskelun tulisi mielestäni tähdätä siihen, että musiikista jäisi oppilaalle läpi elämän kantava voimavara ja keino ilmaista itseään musiikin keinoin. Olen huomannut monen lapsen nauttivan siitä, että säveliä maistellaan, haistellaan, tunnustellaan kosketusaistilla tai niiden annetaan soida jonkin värisinä. Ihmisen aistimaailman kirjo on valtava, ja siksi meidän opettajien tulisi hyödyntää mielikuvitustamme laajentamalla musiikin kokemisen käsitystä kaikkiin käytettävissä oleviin aisteihin. Olen liikuttunut Mišukka-projektin synnyttämästä oppimisen ilosta. Projektimme aikana Iivana Mišukka heräsi henkiin. Musiikin oppiminen muuttui samalla eläväksi ja innostavaksi. Kannustan kaikkia opettajia hyödyntämään omia taitojaan opetustyössä mahdollisimman monipuolisesti. Mielestäni on tärkeintä, että oppisimme kuuntelemaan herkkyydellä kasvavaa lasta ja ottamaan vastaan myös sen, mitä lapsella on annettavaa meille opettajina. ••••• SALLA PESONEN • musiikin maisteri ja muotoilija sekä monitaiteelliseen pedagogiikkaan erikoistunut taidepedagogi • erikoistunut musiikissa karjalaiseen kanteleimprovisaatioon sekä muusikon kehonhuollon ja soittoergonomian opettamiseen • valmistelee jatko-opintoja Taideyliopistossa sekä opiskelee samalla pilates-ohjaajaksi • työstää monitaiteellista ”Ihmisen sukupuu” -näyttelyä, joka toteutetaan kesällä 2015 yhteistyössä Luopioisissa sijaitsevan Mikkolan navetan ja Muodonmuutoksia ry:n kanssa J.R. 32 k ntele
LIITELEVYLLÄ TEKSTI TIMO VÄÄNÄNEN Kanteleen kielin Kanteleen kielin vie Kantele-lehden lukijat matkalle liitelevyllä. Matka vie meidät soittajien, soitinrakentajien, opettajien ja tutkijoiden luo. Se johdattaa meidät verstaisiin, museoihin, oppilaitoksiin, konserttisaleihin ja klubeille. Näemme ja kuulemme monenlaisia soittimia. K anteleen kielin työryhmä, eli Timo Väänänen, Leena Häkkinen, Kari Dahlblom ja Matti Kontio, on tehnyt vuodesta 2008 lähtien kenttämatkoja erilaisten kanteleiden pariin. Matkoilla on tehty haastatteluja ja äänitetty soittoa radiotasoisesti, jotta voisimme kirjasarjan julkaisun lisäksi tuoda kuultavaksi radio-ohjelmissa ja levyillä, kuten nyt tässä liitelevyssä, niitä kiinnostavia ihmisiä, joita olemme tavanneet sekä heidän soittoaan. Hanke on julkaissut sarjan ensimmäisen kirjan ja levyn Baltian kantelekansat viime vuonna. Lisäksi Timo Väänänen ja Leena Häkkinen ovat toteuttaneet 17-osaisen radiosarjan YLE Radio 1:lle sekä kaksi radioateljeeohjelmaa. Seuraava kirja Volgan kantelekansat julkaistaan vuonna 2014. Mikä on kantele? Tarkkaa määritelmää siitä, mikä on kantele, ei ole, eikä määritelmän löytäminen ole tämän hankkeen aiheena. Tarkoituksena on tutustua rikkaaseen kielisoitinryhmään Koillis-Euroopassa ja Länsi-Siperiassa. Lähtökohtana on eri soittajien, rakentajien ja tutkijoiden kokemukset ja näkemykset kanteleistaan. Mukaan on otettu ne kansat, joilla on pitkä historia soittimen parissa ja jotka kanteleita myös nykyään käyttävät ja rakentavat. Tällä hetkellä kansoja on mukana 16, mutta ukrainalaisten osalta tilanne on vielä epäselvä. Emme ole päässeet sinne kenttämatkalle, emmekä ole saaneet luotua yhteyksiä. Siksi tällä levyllä ei ole ukrainalaisia mukana. Kaikki muut kansat ovat tavalla tai toisella mukana. k ntele 33
Kanteletyypit eli niille ei ole omaa kansanperinnettä. Ne on kyllä otettu uudelleen käyttöön – myös kansanmusiikissa. Leukakantele on symmetrinen kieliasettelultaan ja siinä kielet ovat yleensä samansuuntaiset, ikään kuin ne olisi kiinnitetty leukaluun vastakkaisilla puolilla oleviin hampaisiin. Leukakantele on yleinen Volgan alueella eli tataarien, tšuvassien, marien ja udmurtien keskuudessa. Kaltiokantele on puolestaan kieliasettelultaan ’kallellaan’ eli epäsymmetrinen ja kielet ovat yhdensuuntaiset. Nämä kanteleet ovat yleensä kehitettyjä melko uusia muotoja soittimesta. Esimerkiksi suomalainen ja virolainen konserttikantele ovat kaltiokanteleita. Tervetuloa matkalle mukaan! ••••• Tähän kokonaisuuteen on otettu mukaan neljä erilaista kanteletyyppiä. Perinteinen Itämeren alueen kanteletyyppi on siipikantele. Suomalaiset, virolaiset, latvialaiset, liettualaiset, venäläiset ja valko-venäläiset pienkanteleet ovat siipikanteleita. Ne ovat perinteisesti yhdestä puusta koverrettuja, kieliasettelu on viuhkamainen, kielet kiinnittyvät viritystappeihin ja toisessa päässä usein vartaaseen. Läheisesti siipikanteletta muistuttava muoto on lyyrakantele. Se on muuten kuten siipikantele, mutta siinä on soittoaukko. Soittoaukko onkin yksi lyyran tunnusmerkeistä. Vanhimman löydöt ovat Novgorodin ja Gdanskin lyyrakanteleet. Lyyrakanteleiden soittoperinne on katkennut Kansat ja niiden kanteleet Itämeri – Mustameri Volgan alue Länsi-Siperia karjalaiset: kantele udmurtit: krez hantit: nars-juh, narkas-juh suomalaiset: kantele, kannel marit: mansit: sangwyltäp vepsäläiset: kandel, stribunik tataarit: göslä virolaiset: kannel tšuvassit: kesle, kösle, kysle latvialaiset: kokle, kokles liettualaiset: kankl?s venäläiset: gusli valkovenäläiset: gusli ukrainalaiset: husli puolalaiset: 34 k ntele g??le kärš, kysle
lbumi TIMO VÄÄNÄNEN CD1 ja es, taltta, pora, savusauna, vaskilankaa ”Kanteleen syntyyn tarvitaan puuta, kirv ojoka veistää Ontrei Malisen kanteletta Haik rautanaula”, opastaa Rauno Nieminen, lan kylässä Karjalan Tasavallassa. k ntele 35
Leena Häkkinen Timo Väänänen ja Heikki Laitinen tutkivat Sammatissa Lönnrotin muistokanteletta: ”Olennaista on, että tämä on koverretun kanteleen jättiläissuurennos, siis runonlaulun kantele.” CD2 sanat, ne sä”Itse minä olen sitonut karteisella veliksi laulanut ja string o vepsäitseäni säestänyt”, kerto vikotinsa läinen Juri Mugatšev tal pihalla Petroskoissa. CD3 36 k ntele
Jaak Sooäär ja Tuule Kann ovat Quite Quiet Duo. ”Viron vanha kulttuuri ja argeologia oli haaveeni ja viisikielinen kantele oli vastaus haaveeseeni”, muistelee Tuule Kann polkuaan kanteleensoittajana. CD4 Laima Jansone pitää latvialaisen pienkanteleen notkeudesta: ”Voin ottaa CD5 koklen kainalooni ja mennä soittamaan ystävieni kanssa vaikka Nirvanaa.” k ntele 37
CD6 sutarLaura Lukanskien? soittaa Povilas tiné-melodioita Kaunasissa ”SutarStulgasin soitinmuseossa: in perinne tiné on muinaisen musiik monella Liettuassa. Sitä voi soittaa tavalla.” CD7 Robert Jaworski soittaa Gdanskin gé?leä jousella: ”Tiesin vain, että haluan tämän kaltaisen soittimen ja pitkän kehittelyn tuloksena se on nyt tässä.” 38 k ntele
CD8 ”Minuun teki suuren vaikutuksen kanteleen ääni ja sitten opettelin rakentamaan siipikanteleita itse”, sanoo puhelimitse haastateltu valkovenäläinen Ale? Chumako?. CD9 ”Tärkeintä on valita jokin teema konsertteihin”, kertoo venäläinen kanteleensoittaja Sergei Starostin konsertin jälkeen Tšeboksaryssa. CD9 Venäläinen Jelena Krišina soittaa Tatarstanin valtion venäläisten kansansoittimien orkesterissa kosketinpöytäkanteletta: ”Se on Venäjän sielu, rakastan tätä soitinta.” k ntele 39
Skaz-yhtye soittaa kehitettyjä venäläisiä siipikanteleita. 40 k ntele CD9
”Krezin valmistaminen liittyy teknologiaan ja perinteen ymmärtämiseen.”, udmurtialaisen kanteleperinteen elvyttäjä Sergej Kungurov sanoo. CD10 Marilainen kanteleensoittaja ja -tutkija Marina Eltemerova: ”Tavoitteeni on – ei vain ylläpitää kansanmusiikkiperinnettä, vaan kehittää sitä ja tuoda uusia näkökulmia soittoon.” CD11 k ntele 41
Etnomusikologi ja soitinrakentaja Gennadi Makarov on tutkinut perinnesoittimia tataarikylissä: ”Göslän ääni valloitti täysin mieleni. Halusin oppia rakentamaan kanteleita ja CD12 soittamaan niitä itsekin.” ”Leukakanteleen muoto haastaa rakentajansa”, sanoo Vladimir Antonovitš Mihailov, joka on rakentanut muutamia tšuvassien kanteleita. 42 k ntele CD13
”Narkas-juhin ja sangkwyltäpin ero suomalaiseen kanteleeseen on siinä, että niitä soitetaan pystypäin”, tietää suomalainen šamaaniviulisti Tuomas Rounakari, joka on tutustunut hantien ja mansien musiikkiin. CD14 k ntele 43
Puheenjohtatejravenhdys Syksy on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin uusien työntekijöidemme Anna ja Leeni Wegeliuksen myötä, ja syyskokouksessa päivitettiin hiljattain myös hallituksen uusi kokoonpano vuodelle 2014. Kanteleliiton hallituksen puolesta kiitän jäseniämme aktiivisesta vuodesta. Tapahtumissa, konserteissa, festivaaleilla ja kantelekilpailuissa olen päässyt osaksi mahtavaa kantelehumua jonka toivon jatkuvan! Olen äärimmäisen ylpeä tästä huomiosta; kantele näkyy, kuuluu ja liikkuu Suomessa ja maailmalla. Kiitän kovasti tähän astisesta luottamuksesta ja toivon tulevalle uudelle puheenjohtajalle ja hallitukselle hyviä päätöksiä tuleville vuosille. Kotonamme kasvaa toivottavasti pian uusi kantelediggari, jonka kanssa kanteletta jatkossa roudailen. Aurinkoista syksyä kaikille Kantele-lehden lukijoille ja jäsenillemme! k ntele 45
Liitto tiedottaa Kanteleliiton hallituksen uudet jäsenet ja puheenjohtaja Kanteleliiton hallitus päättää yhtyeen taiteellisen toimikunnan esityksestä. Syyskokouksessa 12.10.2013 Kanteleliitolle valittiin neljä uutta hallituksen jäsentä sekä uusi hallituksen puheenjohtaja. Puheenjohtajan pestin jättävän Senni Eskelisen tilalle puheenjohtajaksi valittiin Susanna Heinonen. Erovuoroisten Eija Kankaanrannan, Jenny Vartiaisen ja Aino Meisalmi-Minkkisen tilalle valittiin Senni Eskelinen, Anu Alviola, Olga Shishkina ja Kimmo Sarja. Kiitos kaikille syyskokouksen osallistujille mukavasta reissusta syksyiseen Tallinnaan! Kanteleliiton Vuoden kantele ja Kultakantele –tunnustukset Kanteleseinäkalenterin 2014 ennakkotilaukset Tilaa nyt upea Kantelekalenteri 2014 ”Kantele kultaa muistot” (ks. lehden takasivut) ennakkoon! Ennakkotilaaja saa kalenterin edullisesti ilman lähetyskuluja hintaan 15 euroa. Tilaukset ja tiedustelut toimistosihteeri@gmail.com tai puhelimitse 050 564 5966. Kalenteri ilmestyy joulukuun alkuun mennessä. Hae Kanteleliiton vuoden yhtyeeksi 31.11 mennessä! Kanteleliitto työllistää Vuoden yhtyettä mahdollisuuksien mukaan liiton edustajana eri tilaisuuksissa. Mahdollisten esitysten lisäksi yhtye esitellään Kantele-lehdessä. Yhtyeen on oltava aktiivisesti toimiva kokoonpano, jossa kantele on näkyvässä roolissa. Myös ajankohtaisuus on valintakriteeri. Vuoden yhtye -tunnustus on aikaisempina vuosina myönnetty seuraaville kokoonpanoille: Duo Pauliina Syrjälä ja Laima Jansone, Duo Eva Alkula ja Tomoya Nakai, Finn-Kanteleet, Blatentsaine, Improbatur, Brelo ja Kardemimmit. Hakemukset vuoden yhtyeeksi ja ehdotukset Vuoden kantele- ja Kultakantele-tunnustuksen saajiksi lähetetään Kanteleliiton toimistoon osoitteeseen mail@kantele.net 31.11.2013 mennessä. Taiteellinen toimikunta käsittelee hakemukset ja 46 k ntele Lähetä ehdotuksesi Kanteleliiton Vuoden kantele ja Kultakantele -tunnustusten saajiksi 31.11.2013 mennessä Kanteleliittoon. Kanteleliiton hallitus päättää tunnustusten saajat jäsenten ehdotukset huomioon ottaen. Kultakantele on elämäntyöpalkinto, joka voidaan jakaa kanteleen hyväksi pitkään, vähintään 15 vuotta toimineelle henkilölle. Vuoden kantelen saaja on henkilö tai yhteisö, joka on viimeisen reilun vuoden aikana tehnyt huomionarvoisen suorituksen kanteleen saralla. Tunnustukset julkistetaan Folklandia-risteilyllä tammikuussa 2014. Vuoden kantelelevy 2013 Vuoden kantelelevyn 2013 haku alkaa nyt! Voit ehdottaa albumia tunnustuksen saajaksi, jos kantele on levyllä merkittävässä roolissa, ja se on julkaistu vuoden 2012 joulukuun tai vuoden 2013 aikana. Vuoden kantelelevy 2013 julkistetaan alkuvuodesta 2014. Vuoden kantelelevy –tunnustuksen ovat aiempina vuosina saaneet seuraavat artistit ja albumit: Eva Alkula & Tomoya Nakai: Sillalla, Erkki & tytöt, Rönsy, Hannu Syrjälahti: Syyspäivänä, Senni Eskelinen Stringpurée Band, Blatentsaine: Juurihoitoa, Brelo: Seitti ja Improsette. Vuoden kantelelevyn valitsee Kanteleliiton valtuuttama musiikki- tai kulttuurialan vaikuttaja. Aiemina vuosina valitsijoina ovat toimineet Jorma Uotinen, Pekka Kuusisto, Sirkka Halonen, Ilkka Ylönen, Kare Eskola, Pekka Hako, Pekka Nissilä ja Helena Hiilivirta. Lähetä ehdokaslevy Kanteleliiton toimistoon osoitteeseen Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D 00530 Helsinki vuoden 2013 loppuun mennessä.
Kanteleliiton uudet kasvot Kanteleliiton toiminnanjohtajaksi ja toimistosihteeriksi Riitta Huttusen ja Maija Pokelan tilalle ovat tulleet elokuussa Anna ja Leeni Wegelius. Molemmat ovat valmistuneen Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Centriasta musiikkipedagogeiksi. Annan ja Leenin tie kanteleen kanssa on alkanut 1990-luvun alussa musiikkileikkikoulussa Espoossa, josta tie jatkui musiikkiopiston kautta ammattikoulutukseen. He ovat soittaneet monenlaisia kanteleita, mutta eniten käytössä ovat molemmilla 11-kielinen pienkantele sekä koti- ja koneistokantele. Kanteleensoiton ohella sekä Annalla, että Leenillä on toisena tärkeänä instrumenttina laulu. Musiikillisena kotikenttänä heillä on kansanmusiikki sekä perinteisessä että sovelletummassa muodossaan. Sen lisäksi, että Anna ja Leeni ovat koulutukseltaan kanteleensoitonopettajia, he ovat jo vuosia esiintyneet aktiivisesti eri kokoonpanoissa mukaan lukien Kardemimmit, Erkki ja tytöt sekä Wegelius – Kaikuranta – Wegelius. Kapulanvaihtoa Kantelekilpailuissa 25.5.2013 k ntele 47
EINO TULIKARI kansanmusiikkia taidevaikutteilla TEKSTI MARKO AHO 48 k ntele
Eino Tulikari oli perinteisen Perhonjokilaakson kanteletyylin taitaja, joka yhdisti kansanomaiseen pelimannikantelismiin salonkiklassisesta lainailevia tehokeinoja, harmonioita ja virtuoosieleitä. Musiikillisesti oppinut, opettajan ammatissa työuransa tehnyt Tulikari eli kahden maailman välissä: toisaalla lapsuuden kansanmusiikki, toisaalla aikuisiän taidemusiikkiestetiikka. H alsualaissyntyinen Eino Tulikari (1905-1977) kuului keskeisiin suomalaisiin 1900-luvun kanteleensoittajiin. Hän vietti lapsuutensa keskellä Vetelin ja Halsuan verevää kanteleyhteisöä ja kanteletta soittavaa veljessarjaa ja oppi paikallisen kanteletyylin jo varhaisella iällä. Musiikillisesti lahjakas Tulikari, jolle kanteleesta tuli myöhempinä vuosina viulun ja kuorolaulun syrjäyttämänä oikeastaan sivusoitin, oli kansanomaisen kanteletyylin taitajien joukossa vertaansa vailla. Tulikari soitti koko loppuikänsä lapsuutensa Halsualla oppimaansa repertuaaria, mutta yhdisti tähän taidemusiikin sointukäännöksiä, septimisointuja ja virtuoosieleitä sisältävän tyylin, joka takasi hänelle todellisen mestarin statuksen muiden Perhonjokilaakson kantelepelimannien joukossa. Tulikari oli kansanpelimanniksi sangen korkeasti koulutettu, ja tämä teki hänestä lähtökohtaisesti erityistapauksen, ”suuren yksinäisen”. Hän opiskeli Helsingin musiikkiopistossa, nykyisessä Sibelius-Akatemiassa viulua ja musiikin teoriaa ennen kuin hakeutui opettajakoulutukseen Jyväskylän seminaariin. Kotiseutunsa pelimannien silmissä hän edusti oppinutta auktoriteettia, ja kun kansanmusiikin 1970-luvun buumia ennakoinut kansanmusiikin tiedostaminen alkoi paria vuosikymmentä aiemmin jäätä kokeilevien paikallisten kansan- musiikkikurssien muodossa, oli Tulikari itseoikeutettu puuhamies. Hän ei kuitenkaan aivan muitta mutkitta esitellyt kaikkein hienoimpia kikkojaan muille kantelisteille. Virallisen, aikakauden kansallisromanttisesti virittyneen kulttuurin näkökulmasta Tulikari taas edusti poikkeuksellisen edustuskelpoista kansanmuusikkoa. Niinpä Tulikari pääsikin esiintymään 1930- ja 40-luvuilla kymmenissä kansanmusiikkia esittelevissä radio-ohjelmissa, erityisesti A.O. Väisäsen Puoli tuntia kansanmusiikkia –sarjassa. Kolmekymmenluvun loppupuolella Tulikari myös osallistui virallisen delegaation jäsenenä kahdelle ikimuistoiselle Keski-Eurooppaan suuntautuneelle matkalle, joiden aikana hän esiintyi jopa Kolmannen valtakunnan silmäätekeville. Esiinnyttyään vuosikymmeniä sekä viululla että kanteleella Tulikari lopetti paljolti julkiset esiintymisensä käsiä vaivanneiden ongelmien takia. Itse hän puhuu suonenvedosta, mutta ongelmien todellista laatua on vaikea todeta – ehkä kyseessä oli kuin olikin fokaalinen dystonia eli ns. muusikon kramppi, joka kohtaa surullisen usein himoharjoittelijoita taitojensa lakipisteessä, mutta jonka vaaroista ei luonnollisestikaan 1950-luvun Suomessa ollut mitään tietoa. Tulikari kuitenkin teki komean comebackin Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 1960- ja 70-lukujen vaihteessa, missä hänestä tuli kansanmusiikin uuden nousun keskeisiä hahmoja. Tulikari ehti myös vielä julkaista elämänsä ainoan äänilevyn – seitsenkymppisenä. k ntele 49
Tulikarilla oli merkillepantavan näppärä sormitekniikka, joka sekin oli useimmille pelimannikantelisteille saavuttamatonta Tulikari soitti keskipohjalaista perinnemusiikkia. Keskipohjalaisessa kanteletyylissä kuuluu vahvasti paikallisen viulupelimannimusiikin vaikutus, mutta toisaalta Tulikarin edustama kanteletyyli on johdettavissa 1800-luvun keskeiseen suomalaisen kansanmusiikkoon Kreeta Haapasaloon. Haapasalon aikana alkoi kanteleen modernisaatio, joka johti lopulta konserttikanteleen kehittymiseen, mutta keskipohjalainen kanteletyyli ei koskaan katkaissut täydellisesti juuriaan arkaaiseen pienkanteleeseen. Siksi Tulikarin käyttämät harmoniset kikat, arpeggiot, seiskasoinnut ja sointukäännökset, olivat sitäkin vaikuttavampia tehokeinoja. Tulikarilla oli merkillepantavan näppärä sormitekniikka, joka sekin oli useimmille pelimannikantelisteille saavuttamatonta, mutta varsinainen kekseliäisyys piili salonkiklassisesta lainatuissa uusissa teknisissä tehokeinoissa. Perhonjokilaakson tyylin tekniikka ja Tulikarin innovaatiot Perhonjokilaakson tyylin merkillepantavin seikka - ja seikka joka kielii yhteyksistä arkaai- 50 k ntele seen pienkantele-estetiikkaan - on soittaminen kanteleen lyhyeltä puolelta. Muutoin tyylissä käytetään suurta laatikkokanteletta, usein juuri konserttikanteletta, sekä eroasentoa, jossa käsillä on eriytyneet roolit säestys- ja melodiakäsinä. Käytetyt säestysharmoniat ovat äärimmäisen yksinkertaisia sisältäen perus-, subdominanttija dominanttikolmisointuja perusmuodoissaan. Tulikarin harrastamat harmoniset tehokeinot olivat dominantin nelisointu ja sointukäännökset kadensseissa kaikilla sointuasteilla. Nämä nelisoinnut ja sointukäännökset ovat mukavia soittaa kanteleella, niissä ei ole mitään soittimellisesti hankalaa tai kömpelöä. Kaikki nämä tehokeinot ovat kuultavissa vaikkapa Tulikarin tunnussävelmäksi muodostuneessa ”Kantelemarssissa”, ja niitä voi kuulla melko samanlaisina toistuvina siellä täällä suurin piirtein kaikissa Tulikarin soitteissa. Tulikari säesti vasemmalla kädellään ylemmässä oktaavialassa kuin useammat kollegansa; tämä sai aikaan paitsi kevyemmän äänensävyn myös harmonioiden paremman erottumisen kanteleen soinnin helinästä. Dominantin nelisoinnut (”seiskasoinnun”) Tuli-
kari toteutti kätevästi soittamalla nelisoinnun kolmea korkeinta säveltä, yksinkertaisesti nostamalla komisointua komppaavaa vasenta kättä terssin verran ylöspäin, tai sitten laskemalla perussoinnusta yhden kielen verran alaspäin. Sointukäännöksiä Tulikari käytti sujuvaan äänenkuljetukseen sointutehojen vaihtuessa, ja erityisesti kadenssissa. Siirryttäessä dominanttisointuun saattoi seiska tulla soitetuksi kuin ohimennen, miltei huomaamatta, toisella iskualan puolikkaalla. Kyseeseen tulivat lähinnä perussoinnun ja dominanttisoinnun terssikäännökset. k ntele 51
Tulikarin soitto vielä 70-vuotiaana oli teknisesti sillä tasolla, että ilman hämmästelyä sitä on vaikea kuunnella Tulikari harrasti myöskin erilaisia virtuoosieleitä, jotka nekin vaikuttavat ensikuulemalta hankalammilta kuin millaisiksi ne lopulta paljastuvat. Nekin ovat siis hyvin ergonomisia. Nopeat melodiankulut vaativat silti etukäteen mietittyä ekonomista sormitusta. Teknisesti vaativa bravuurinumero ’Polkkasikermä’ oli jo Tulikarille itselleenkin vaikea pala, jota ei välttämättä joka konsertissa soitettu. Muutoin Tulikarin soitto vielä 70-vuotiaana oli teknisesti sillä tasolla, että ilman hämmästelyä sitä on vaikea kuunnella – tosin Polkkasikermä menee varhaisella äänitaltioinnilla vielä nopeammin kuin 1970-luvulla levytetty hiotumpi versio! vuotta liian varhain opettaakseen uutta ammattilaissukupolvea. Samoin Tulikarin tyyli on hyvin luojansa näköinen, henkilökohtainen statement paremminkin kuin aikakaudelleen ja musiikinlajilleen tyypillinen. Voi olla niinkin, että eräs syy Tulikarin marginaaliin jäämiselle on kuitenkin juuri se, mikä teki hänestä omana aikanaan erottuvan. Kansanmusiikkikanteleelle tuotuna sointukäännökset ja seiskasoinnut ovat toki kekseliäitä, mutta kyse on taidemusiikin perspektiivistä sittenkin sangen yksinkertaisista tehokeinoista, jotka onnistuvat häiritsemään alkuperäisyyden ja aitouden vaikutelmaa joidenkin korvissa. ••••• Tulikarista ei kuitenkaan tullut esikuvaa 1980-luvulta lähtien ammattimaistuneelle kansanmusiikkikanteleelle, jonka jonkinlaiseksi pelimannikanteleen arkkityyppiseksi malliksi nousi paremminkin naapuripitäjästä Vetelistä kotoisin ollut Toivo Alaspää (1929-2007). Miksi? Toisin kuin Alaspää, Tulikari kuoli jokusta Lähteet: Marko Aho (toim.) Tulikarin nuottikirja. Kansanmusiikki-instituutti 2011. 52 k ntele
kirjaesittely TEKSTI ARJA KASTINEN V KIZAVIRZI karjalaisesta kanteleperinteestä 1900-luvun alussa Arja Kastinen – Rauno Nieminen – Anna-Liisa Tenhunen (Temps Oy, 2013) iime keväänä julkaistu 319-sivuinen KIZAVIRZI on kolmen tutkijan yhteistyön tulos, joka pohjautuu useamman vuosikymmenen taustatyöhön (muodostuen jo itse kullekin lähestulkoon elämäntavaksi), ja joka huipentui Koneen Säätiön myöntämän Tietokirja-apurahan turvin kahden vuoden tiiviiseen kirjan työstämisjaksoon. ”Ihminen ei ole ehyt ja kokonainen ennen kuin hän tuntee oman historiansa” sanotaan, ja siksi tämän musiikkikulttuurimme yhden kultaisen linkin avaaminen tähän aikaan tuntui erinomaisen tärkeältä. Kirja jakaantuu kolmeen osioon, joissa kukin kirjoittaja lähestyy aihetta oman näkökulmansa kautta, ja näin kokonaiskuva on toivoaksemme täydempi. Ensimmäisessä osassa Anna-Liisa Tenhunen valottaa henkilöitä musiikin takana – hän on kerännyt tietoa eri arkistoista, pitäjäseuroista, kirjallisuudesta, lehdistä ja soittajien sukulaisilta. Soittajat on esitelty pitäjittäin ja melkein kaikista saimme julkaisuun myös valokuvat. Esiteltyjä kanteleensoittajia on yhteensä 33 Suojärven, Korpiselän, Tuupovaaran, Kiteen, Suistamon, Impilahden ja Vitelen pitäjistä. Anna-Liisan teksteissä 1900-luvun alun karjalaiset vanhan perinteen kanteleensoittajat saavat elävän muodon, ja erilaisten, usein hyvin vaikeidenkin elämänkohtaloiden takaa paljastuu kuitenkin aina vahva muusikkous sekä hätkähdyttävä luottamus ja rakkaus kanteleeseen ja sen sävelmaailmaan. k ntele 53
” Soitin, musiikki ja ihminen ovat olleet yhtä, ja näiden kolmen elementin keskinäisestä vuorovaikutuksesta on syntynyt jotain ainutlaatuista. Ensimmäiseksi esitelty suojärveläinen Jakov (Jaakko) Kulju antoi musiikillaan ja olemuksellaan kirjallemme etukannen - hän oli se legendaarinen kanteleensoittaja, jonka musiikista lumoutuneena A. O. Väisänen loi termin hiljainen haltioituminen. Hänen musiikkiinsa viitaten Väisänen myös myöhemmin totesi, miten mahdotonta on autenttisena siirtää jatkuvana muunnelmien virtana soljuvaa musiikkia nuottiviivastolle. Tämä fakta takaraivossa takoen olen kirjan toisessa osiossa esitellyt soittajilta tallennettua musiikkia, yhteensä 169 sävelmää. Nuotinnukset pohjautuvat pääosin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston ja Äänitearkiston materiaaliin. Osa sävelmistä on nuotinnettu paradigmaattisesti (jolloin se on samalla myös pika-analyysi) ja kunkin sävelmän yhteyteen on kirjattu käsikirjoituksista mahdollisesti löytyneet lisätiedot, jotka auttavat musiikin tulkitsemisessa. Nuotit on ryhmitelty soittajakohtaisesti ja kunkin soittajan käyttämä asteikko, viritys ja sormitus on (löytyneiden tietojen rajoissa) esitelty ennen varsinaisia sävelmänuotinnuksia. Sävelmän nimen perässä on suluissa numero, jolla se löytyy A. O. Väisäsen v. 1928 julkaisemasta Kantele- ja jouhikkosävelmiä -kirjasta, ja näin soittaja voi vertailla erilaisia nuotinnustapoja ja niiden antamaan informaatiota. Johdantotekstin lukeminen (molemmista julkaisusta) saattaisi myös olla suositeltavaa. Kirjan kolmannessa osiossa paneudutaan Rauno Niemisen ohjauksella itse kanteleisiin. Keräsimme Raunon kanssa tietoa Suomen museoiden kove- 54 k ntele rokanteleista vieraillen kahden vuoden aikana yhteensä 20 museossa ja listaten 156 soitinta. Näistä valikoitui julkaisussa esiteltäväksi 23 yksilöä, jotka voitiin linkittää tiettyihin soittajiin tai jotka muutoin toivat tärkeää lisävalaistusta aiheeseen. Rauno on mitannut, kuvannut (värikuvat) ja luokitellut kanteleet. Lisäksi Rauno esittelee karjalaisen koverokanteleen rakennetta ja tutkimustaustoja. Ei ole sattumaa, että koverokanteleet ovat sellaisia kuin ovat – niiden ominaispiirteen vaikuttavat olennaisesti itse musiikkiin, samoin kuin tämä yhdistelmä soittajaan ja takaisin. Tässä kirjan osiossa esitellään myös tulokset erilaisten kanteleissa käytettyjen vaskilankojen EDS-analyysistä, jonka tilasin Tampereen Teknillisen Yliopiston Materiaaliopin laitokselta. Summa summarum: yhdysasentoisen kanteleperinteen karjalaiset taitajat olivat kiinteä osa runolaulukulttuuria ja säilyttivät musiikissaan ikiaikaisia piirteitä 1900-luvun alkuun saakka. Samoin kuin jokainen muusikko oli yksilö, joka teki musiikkiaan omien mieltymystensä mukaan (kulttuurin määrittelemien rajojen puitteissa), sormijärjestyksiä ja virityksiä soveltaen kukin tavallaan, samoin myös museokanteleita tarkastellessa käy selkeästi ilmi, kuinka myös jokainen soitin on ollut yksilö omine erityispiirteineen, yksilöllisesti soiden. Näin ollen yksilöihin tutustumalla ja niiden välisiä eroja ymmärtämällä voimme päästä lähemmäksi itse kulttuurin ydintä. Soitin, musiikki ja ihminen ovat olleet yhtä, ja näiden kolmen elementin keskinäisestä vuorovaikutuksesta on syntynyt jotain ainutlaatuista. •••••
Upea lähdeteos karjalaiseen kanteleperinteeseen A nna-Liisa Tenhusen, Arja Kastisen ja Rauno Niemisen yhteistyönä kirjoittama Kizavirzi on erittäin ansioituneen, asiantuntevan ja vuosia kestäneen tutkimustyön tulos. Näin perusteellista teosta 1900-luvun alun karjalaisesta kanteleensoitosta, -soittajista ja soittimista ei ennen ole tehty. Kirja muodostuu kolmesta osiosta, joissa kanteleperinnettä lähestytään eri näkökulmista: soittajien henkilöhistorian, kappaleiden - niin olemassa olevien äänitteiden kuin Armas Otto Väisäsen ja Armas Launiksen nuottienkin - tutkimuksen ja soittimien rakenteellisen tutkimuksen kautta. Anna-Liisa Tenhusen kirjoittamat soittajien henkilökuvat tarjoavat ainakin itselleni paljon uutta tietoa aiemmin ainoastaan nimeltä tuntemistani soittajista. Useilla on yllättävänkin traaginen ja vaikea elämä musiikkinsa taustalla. Elämä 1900-luvun alun Karjalassa oli kovin erilaista kuin nykypäivän Suomessa. Henkilöhistorioiden tunteminen auttaa ymmärtämään ajankuvaa. Tämä on tärkeää nykyaikana 1900-luvun alun musiikkia soittavalle, sillä musiikki on aina oman aikansa kuva. Soittajat on jaoteltu alueittain, mikä auttaa hahmottamaan kokonaisuuden paremmin. Arja Kastinen on paneutunut karjalaisen yhdysasentoisen soittotekniikan vanhojen taitajien soitteisiin. Kastinen etenee samassa järjestyksessä kuin Tenhunen, mikä tekee punaisen langan seuraamisesta helppoa. 1900-luvun alun tyylin kiistattomana taitajana Kastinen on täydellinen henkilö tutkimaan aihetta. Hän analysoi nuottien ja äänitteiden lisäksi soittajien käyttämää soittotyyliä, viritystä ja sormijärjestystä niin pitkälle kuin se on mahdollista. Vaikka suurin osa kappaleista on uudempaa kerrostumaa 1800-1900 –luvuilta, soitossa on säilynyt paljon vanhakantaisempia piirteitä, mikä käy Kastisen perusteluista hyvin ilmi. Nuotinnukset ovat erittäin selkeitä ja helposti seurattavia sekä perusteellisia. Erityisen mielenkiintoisena pidän tyylin pohdintaa. Mielestäni tyylin ymmärrys ja hallinta ovat musiikin tekemisenkin TEKSTI LEENI WEGELIUS kannalta erittäin tärkeitä. Myös soittajien käyttämän vireen analysointi on erittäin kiehtova aihe. Maailmassa, jossa ulkopuolisia vaikutteita kyläyhteisöihin tuli vähän, muusikot saivat paljon vapauksia. Suomessa ei vielä ollut yhtenäiskulttuuria samalla lailla kuin nykyään. Vanhan perinteen edustajat niputtaa helposti samaan ryhmään, mutta yksilöllisyys ja variaatio olivat kuitenkin 1900-luvun alun karjalaisen kantelemusiikin leimaavia piirteitä. Kirjan kolmas osa on Rauno Niemisen kirjoittama, ja käsittelee karjalaisia koverokanteleita. Nieminen on tutkinut museokanteleiden rakenteita ja rakentanut kopioita museosoittimista. Rakentaminen on tärkeä osa Niemisen tutkimusta. Kanteleet ovat olleet käyttöesineitä, joten niitä ei ole päätynyt museoihin niin paljon kuin luulisi. Vanhin suomalaisesta museosta löytyvä kantele on vasta vuodelta 1698. Tietämys kanteleen rakenteiden vaikutuksesta soittimen ääneen on hyväksi jokaiselle kanteleensoittajalle. Museokanteleiden analysoinnin yhteydessä Nieminen sivuaa aihetta jatkuvasti. Opin itsekin aiheesta paljon uutta. Kuten soittajiakin, kanteleita on ollut hyvin monenlaisia. Olin myös hämmästynyt siitä, miten hienopiirteisen sukupolvelta toiselle kulkeneen tietämyksen avulla kanteleita on rakennettu. Kizavirzi on upea lähdeteos karjalaiseen kanteleperinteiseen. Teokseen tutustuttuani en voi kuin vain ihmetellä ja ihailla miten karjalainen kanteleensoitto onnistui säilyttämään omaleimaisuutensa ja vanhakantaisuutensa modernistuvan maailman myllerryksissä 1900-luvulle asti. Se, että näiden vanhojen soittajien musiikkia on saatu tallennettua nuoteille ja nauhoille tuntuu Kizavirren luettuani vielä entistäkin arvokkaammalta asialta. Kizavirzi suorastaan pursuaa tärkeää tietoa kanteleensoiton juurista, mistä on hyötyä kenelle tahansa kanteleesta kiinnostuneelle. Perinpohjaisuutensa vuoksi siinä riittää pureskeltavaa pitkäksi aikaa. ••••• k ntele 55
Kansanmusiikki-instituutin kuva-arkisto, 1993 56 k ntele
Aila MESTARIN MUOTOKUVA M estaripelimanni Aila Rauhalan syntymäpäivän aikoihin syksyllä oli lähes mahdoton löytää haastatteluaikaa, sillä aina joku sukulainen tai tuttava oli tulossa tervehdyskäynnille, vaikka mitään pyöreitä vuosia ei vietettykään. Lopulta onnistuttiin löytämään vapaa iltapäivän hetki, ja mestaripelimanni ehti istahtaa miettimään soittouraansa. TEKSTI MARIA-ELISA MARJUSAARI Aila on lähtöisin musikaalisesta Ojalan perheestä Kaustisen Järvelän kylältä. Ailan isä, Friiti Ojala oli kuuluisa viulupelimanni, mutta ehti harvoin kotona soitella. Äiti soitti kotona kanteletta. Kaikki perheen lapset ovat olleet musikaalisia, ja Ojalan perheyhtye onkin ollut takavuosina tuttu näky Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Osalle Ojalan sisaruksista musiikista tuli ammattikin: Lauri-veli voitti 1940-luvulla trumpetin soiton maailmanmestaruuden, ja pikkuveljestä Matista tuli kanttori. Sisaruksista myös Raili ja Raimo ovat soittaneet sekä viulua että kanteletta, ja kaikki ovat olleet hyviä laulajia. Ailakin alkoi soittaa kanteletta. Ensimmäinen esiintyminen oli 9-vuotiaana pyhäkoulujuhlassa, jossa hän lauloi ja soitti Pikku-Anna –nimisen hengellisen arkkiveisun. Järvelässä ei juuri silloin ollut paljon kanteleensoittajia. ”Oli mukavaa, kun Mikkolan Elsin kotiin hankittiin kantele, niin päästiin yhdessä soittamaan”, Aila muistelee. k ntele 57
” Tytöt hoi, kenen kantele on gyytuurisa? Suurelle yleisölle Aila Rauhala on tullut tutuksi Kantele-Kreetana, jona hän esiintyi vuosikymmeniä. ”Käytiin esiintymässä ympäri Keski-Pohjanmaata ja Helsingissäkin. Kotiseutujuhliin, maatalousnäyttelyihin ja muihin isompiin tilaisuuksiin saatettiin varata soittamaan jo pari vuotta aiemminkin.” Myös radiossa ja televisiossakin on kuultu ja nähty Ailan esittävän Kreeta Haapasalon koskettavia kappaleita. Aila päätyi avioliiton kautta Veteliin. Siellä hän soitti paljon isommissakin kanteleporukoissa. ”Mutta ne miehet ovat aina sellaisia jukuripäitä, etteivät tottele ja jäin siitä sitten pois”, Aila toteaa. Välillä Kaustisella asuessaan Aila ehti kuulua jonkin aikaa Hääkuoroon ja Kaustisen kirkkokuoroonkin. Varsinaisen työuransa Aila teki postin hommissa, ensin postinjakajana ja myöhemmin postivirkailijana Vetelin Räyringin postissa. Vuonna 1971 alkoivat ensimmäiset kantelepiirit Perhonjokilaakson kansalaisopistossa, ja Ailaa pyydettiin opettajaksi ensin Veteliin ja sitten Halsuallekin. Enimmäkseen soittajat olivat silloin nuoria tyttöjä, mutta kyllä vuosien aikana muutama poikakin oli mukana. Maine kansalaisopiston kanteleensoitonopettajana levisi, ja parhaimmillaan Aila ajoi varsinaisen työpäivän jälkeen opettamaan soittajia Ylivieskasta Lapualle ulottuvalla alueella. Joskus Ailan soitto-oppilaiden kotipaikkoja listattiin: Halsua, Kannus, Kauhava, Kaustinen, Kinnula, Lapua, Pietarsaari, Veteli, Ylistaro ja Ylivieska. ”Minunkin leipäni oli pieniin pantu ja levitetty kovin leviälle”, Aila muistelee laulun sanoja lainaten, mutta lisää sitten, että innokkaat oppilaat motivoivat jatkamaan, ja siinä innostui itsekin. ”Opettaminen oli minulle elämäni pelastus 58 k ntele mieheni kuoltua, kun omia lapsia ei ole.” ”Se on erittäin suuri armo ollut, kun minulla on ollut niin tarkka korva”, Aila tunnustaa. Hän on virittänyt aina kaikki oppilaidenkin kanteleet korvakuulolta, tosin perussävel pitää silloin tällöin käydä jostakin tarkistamassa. Virittämisen aikana täytyy olla ehdottoman hiljaa, ja sehän oli nuorille tytöille usein vaikeaa. Yhtyesoitossa epävireisen kanteleen ääni tarttui heti korvaan, ja Ailan kanssa soittaneille onkin tuttua soiton välitön keskeyttäminen kysymyksellä: ”Tytöt hoi, kenen kantele on gyytuurisa?” Ailan opetuksessa käyttämä ohjelmisto on ollut enimmäkseen tuttua kotiseudun kansanmusiikkia, kansanlauluja ja hengellistä musiikkia, joihin hän on tehnyt omia sovituksia ja ”toisia ääniä”. Laulaminen on aina ollut tärkeä osa esiintymistä, ja tutuista kansanlauluista Aila on sommitellut sikermiä. Hän on myös säveltänyt kappaleita. Sellaisia ovat esimerkiksi Valssi tytöille ja Ailan jenkka. Mestaripelimannin soitteita on useilla kokoelmalevyillä ja omien kanteletyttöjen kanssa on tehty kaksi omakustanteista musiikkijulkaisua: Lauluin ja kantelein (kasetti ja LP 1984) ja Kanteleella kaiuttaen (kasetti 1993). Vuonna 2010 mestaripelimanniksi nimetty Rauhala on tehnyt työtä musiikkiharrastuksen edistämiseksi monella saralla. Hän on ehtinyt toimia myös Räyringin Peipposet-kuoron johtajana. Aila Rauhalan kanteleen soiton opetus on tuottanut tulosta. Monet entisistä oppilaista ovat jatkaneet soittamista ja jotkut soiton opettamistakin. Nykyisin mestaripelimanni asuu Vetelin Kainussa ja omat soittamiset ovat sairastamisen myötä jääneet. Muiden soittamista tulee silti vielä tilaisuuden tullen seurattua, ja se kantele on soittovalmiina pöydänkulmalla.
Kantelepiiri. Ailan ensimmäisten kantelepiirien oppilaita. Ailan kantelepiirejä toimi 1975 Vetelissä neljä: yksi oli Vetelin Varttuneiden yhtye ja kolme muuta nuorten piirejä. Halsualla toimi Halsuan nuorten yhtye. Kuva julkaistu aikaisemmin Kansanmusiikki-lehdessä 3/1975, kuvaajatieto puuttuu. Ailan tytöt muistelevat N ykyiset Aila Rauhalan kanteletytöt on kooste soittajista, jotka ovat eri aikoina olleet Ailan oppilaita; mukana on monen eri yhtyeen entisiä jäseniä Perhonjokilaakson alueelta. Muutama ”tytöistä” ei tosin koskaan ole suoraan Ailan oppilaana ollutkaan; yhtyeeseen on tultu Ailan tytöissä soittaneiden kavereiden tai sisarusten innoittamana, ja kaikkein nuorimmat soittajat ovat ”Ailan kanteletyttöjä” jo kolmannessa polvessa. Monesti soittoharjoittelujen lomassa tulee keskusteltua siitä, mitä soittaminen Ailan kanssa on meille antanut, ja juttua varten tytöt laittoivat mietteitään sähköpostilla. Yleisesti kaikki ovat sitä mieltä, että soitonopettajana Aila on ollut loistava ja hänestä on jäänyt hyvät muistot mieliin. Hän oli sopivasti vaativa, mutta lempeä ja äidillinen. Hänellä oli hyvä ote nuoriin tyttöihin, ja ihailtavaa kärsivällisyyttä; kädestä pitäen hän jaksoi opettaa ja ohjata. Jos joku asia meni oikein pahasti pieleen, niin Aila saattoi ponnekkaasti huudahtaa: ”Voihan perjantai!” Ja sitten nöyrästi taas jatkettiin harjoituksia. Yleensä kappaleet opeteltiin ilman nuotteja, ja sitten ne vain painettiin mieleen. Toki muistin tueksi kirjoitettiin vihkoihin sävelet ylös kirjaimin. Säilyneet vihkot ovat oikeita aarteita, mutta yleensä ne katosivat esiintymismatkoilla; joskus vihkoa joutui pistämään kanteleen liukuesteeksi pöydälle tai klenkkaavan tuolinjalan korotukseksi. Myös musiikin oikeasta rytmistä Aila on ollut erittäin tarkka, etenkin isolla porukalla soitettaessa. ”Joskus oltiin soittamassa ilman Ailaa, ja vaikean kappaleen tahti alkoi laahata. Yleisön keskeltä kohosi Ailan käsilaukun kulma viittomaan oikeaa rytmiä, ja soittaminen helpottui heti”, yksi tytöistä muistaa. Kotikunnassa käytiin esiintymässä heti, kun vain muutamankaan kappaleen ohjelmisto saatiin kuntoon, ja esiintymisiä oli usein. Ohjelmiston kasvaessa keikkamäärä lisääntyi. Vaikka esiintyminen jännittikin, niin aina uskalsi luottaa siihen, että Ailan kanssa soittaminen sujui hyvin. Konserttimatkoilla käytiin kuorojen ja muiden k ntele 59
Viulu- ja kanteleyhtye Kreetat Amerikan reissulla kesällä 1987. Kuva: Maria-Elisan kotialbumi pelimannien kanssa kotimaakunnassa ja muuallakin Suomessa. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla esiinnyttiin aina ja toisinaan Speleissäkin. Käytiin Koulun suurjuhlilla ja Nuorison taidetapahtumissa. Jotkut ryhmät pääsivät konserttikiertueille myös Ruotsiin, Belgiaan ja jopa valtameren taakse Kanadaan ja Yhdysvaltoihin asti. Ne olivat todella suuria juttuja. Tytöt muistelevat, että siihen aikaan kauaksi ulkomaille lähtemiseen ei köyhistä maaseutuoloista olisi muuten ollut mitään mahdollisuuksia. Levytykset ja kasettien tekemiset olivat myös mieliin painuneita tapauksia, joita varten sai koulusta oikein luvallista poissaoloa. Muisteltiin myös, että esiintymisasun piti olla siisti. Kansallispukua käytettiin usein. Ellei omaa ollut, niin sellainen lainattiin. Sillä aikaa, kun Aila viritti kanteleita, isommat kanteletytöt pukeutuivat, järjestelivät esiintymislavan ja huolehtivat nuorempien esiintyjien esiliinojen tai päänauhojen sitomisesta ja kynsien leikkaamisestakin. Kansallispuvun kanssa ei saanut käyttää kynsilakkaa eikä korvakorujakaan. 60 k ntele Joskus käytettiin myös tummaa esiintymisasua valkoisen puseron kanssa. Aivan vanhimmilla kanteleryhmillä oli puolestaan ollut ikiomat esiintymisasut: siniset hameet ja kukkapuserot, sekä nuorempien kadehtimat ”nappihameet”. Aila teroitti mieliin, että siisti pukeutuminen on osa esitystä, ja sillä tavalla kunnioitetaan yleisöä. Tytöt toteavatkin, etteivät vieläkään pysty esiintymään farkuissa ja t-paidassa – niin lujalle ovat Ailan opit juurtuneet. Soittamisen myötä on syntynyt lujia ystävyyssuhteita. Lämmöllä muistetaan harjoituksia Ailan kauniissa kodissa Räyringin järven rannalla. Suuren pöydän ympärille mahtui monta kanteletta ja harjoitusten jälkeen pöytä notkui Ailan leipomista tarjottavista. Kahvia juodessa päivitettiin kuulumiset ja naurettiin paljon. Useimpien mielestä tärkeintä Ailan työssä on kuitenkin ollut soiton palon sytyttäminen. Vaikka joskus oman elämäntilanteensa vuoksi on saattanut joutua taukoa soittamiseen pitämäänkin, niin into soittamiseen säilyy, ja mukaan joukkoon tullaan taas heti, kun se on mahdollista. • • • • •
Aila Rauhalan sävelmiä NUOTINNUS ANNA WEGELIUS Näille sivuille on nuotinnettu muutamia Aila Rauhalan omia sävelmiä. Sävelmiä ovat soittaneet ja soittavat mm. Ailan kanteletytöt, ja esimerkiksi Kantelevalssi, johon Erkko Klemola on tehnyt sanat, on ollut Vetelissä myös kuorojen ohjelmistoon. k ntele 61
62 k ntele
k ntele 63
mitä hyötyä siitä on TEK MA STI RJ A-L EE NA KA R JU LA sinulle? 64 k ntele
Teosto on yksi Suomen kuudesta tekijänoikeusjärjestöstä. Jos sävellät, sanoitat, sovitat tai kustannat musiikkia, voit liittyä Teoston asiakkaaksi ja saat Teoston kautta korvaukset teostesi käytöstä. Musiikintekijöiden yhteisön jäsenenä voit olla myös mukana vaikuttamassa luovan työn tekijöiden toimintaedellytysten parantamiseen. K un musiikkisi soi radiokanavilla, konserteissa tai juhlissa tai sitä tallennetaan levylle, Teoston musiikintekijäasiakkaana saat korvaukset teostesi käytöstä. Yritykset ja tapahtumanjärjestäjät maksavat Teostolle musiikinkäytöstään, ja Teosto tilittää korvaukset esitettyjen tai levytettyjen teosten tekijöille ja kustantajille. Teostoon kuuluu Suomessa noin 27 000 musiikintekijää ja kustantajaa. Lisäksi Teosto edustaa Suomessa noin kolmea miljoonaa ulkomaista tekijää. Asiakkaaksi liittyminen kannattaa, jos teet itse musiikkia, jota esitetään julkisesti tai tallennetaan levylle. Liittymismaksu on henkilöasiakkaalta 124 euroa. Asiakkaaksi voivat liittyä sekä ammattilaiset että harrastajat. Vuosittain Teostoon liittyy noin 800 uutta säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa tai kustantajaa ja Teostolle ilmoitetaan joka vuosi lähes kolmekymmentätuhatta uutta teosta. Asiakkaaksi liittyessäsi ilmoita sävellyksesi, sanoituksesi ja sovituksesi Teoston teostietokantaan, ja sitä mukaa, kun uusia teoksia syntyy, ilmoita nekin. Teostietokannasta Teosto näkee, kuka tai ketkä ovat kunkin teoksen tekijät, ja kenelle tekijänoikeuskorvaukset kuuluu maksaa. Musiikin esittäjät yhteistyökumppaneina Tekijänoikeuskorvausten maksamista varten Teosto tarvitsee myös tiedon siitä, missä ja milloin mitäkin teosta on esitetty. Jos esiinnyt konserteissa, juhlissa tai muissa julkisissa tilaisuuksissa, ilmoita Teostolle, mitkä kappaleet esitit. Tämän niin sanotun esitysilmoituksen voit tehdä verkkopalvelussa. Julkisena pidetään yleensä kaikkea muuta paitsi lähimmässä ystävä- ja perhepiirissä tapahtuvaa musiikin esittämistä. Kerro esitysilmoituksessa myös, kenen järjestämä tilaisuus oli ja missä ja milloin se pidettiin. Tee esitysilmoitus riippumatta siitä, esitätkö omia vai muiden sävellyksiä ja riippumatta siitä, oletko Teoston musiikintekijäasiakas vai et. Tekemällä esitysilmoituksen huolehdit tekijänoikeuskorvausten ohjautumisesta esitettyjen teosten tekijöille. Musiikintekijöiden tulot kertyvät usein pienistä puroista ja jokainen teoksen esitystieto on siksi tärkeä. Musiikintekijät saavat esityskorvauksia vain niistä teoksista, joista esitysilmoitus on tehty, ja siksi ilmoittaminen on reilua tekijöitä kohtaan. Musiikintekijät ja kustantajat saavat Teostosta tilityksiä neljästi vuodessa. Rahasumma, jonka musiikintekijä tai kustantaja saa, vaihtelee teoksen esityspaikan, esityksen keston ja käyttäjän maksaman korvauksen mukaan. Elävän musiikin esitystietojen lisäksi Teosto saa esimerkiksi radio- ja televisioyhtiöiltä tarkat musiikin esitystiedot. Ravintoloiden, myymälöiden ja muiden taustamusiikin käyttäjien musiikista Teosto tekee vuosittain tutkimuksen tilityksiä varten. k ntele 65
Vuodesta 2009 lähtien kansanedustajat ovat saaneet musiikintekijöitä kulttuurikummikseen. Helsingin tapaamisessa vuonna 2010 soi myös moderni kantelemusiikki. Lotta Wennäkosken Sival-teoksen esittivät Eija Kankaanranta, kantele ja Annemarie Åström, viulu. (Kuva: Jonna Monola) Teostosta lupa konsertin järjestämiseen Kun järjestät itse konsertin tai muun julkisen tilaisuuden, hae Teostolta ensin esityslupa, jos tilaisuudessa esitetään tekijänoikeussuojan alaista musiikkia. Tilaisuuden jälkeen ilmoita yleisömäärä ja lipputulotiedot. Toimita myös tilaisuuden musiikkitiedot Teostoon, ellei ohjelman esittäjä tee sitä itse. Teoston edustamaan ohjelmistoon kuuluvat kaikki Teoston tai ulkomaisten sisarjärjestöjen asiakkaana olevien musiikintekijöiden sävellykset tekijänoikeussuojan voimassaoloajan. Tekijänoikeus on Suomessa voimassa tekijän elinajan ja vielä 70 vuotta sen jälkeen. Kun tilaisuudessa esitetään vain sovittamatonta, vanhaa kansanmusiikkia tai muuta tekijänoikeussuojasta vapaata musiikkia, et tarvitse 66 k ntele Teostosta lupaa eikä esitysilmoitustakaan tarvitse tehdä. Jos ohjelmassa on Teostoon kuuluvan tekijän sovittamaa kansanmusiikkia, tarvitset tilaisuuteen luvan ja esitysilmoitus pitää myös tehdä. Teosto on yhdyslenkki musiikintekijöiden ja -käyttäjien välillä Musiikintekijällä on tekijänoikeus teokseensa riippumatta siitä, kuuluuko hän Teostoon tai vastaavaan ulkomaiseen tekijänoikeusjärjestöön. Ellei hän kuulu Teostoon, musiikin käyttölupa pitää pyytää häneltä itseltään. Teoston kaltainen organisaatio helpottaa musiikintekijöiden ja -käyttäjien välistä asiointia. Teosto toimii yhdyslenkkinä kummankin osapuolen välillä. Esimerkiksi tapahtumanjärjestäjän ei tarvitse pyytää käyttölupia jokaiselta musiikintekijältä erikseen eikä
neuvotella heidän kanssaan esityskorvauksista. Musiikintekijät voivat keskittyä luovaan työhönsä, kun Teosto hoitaa musiikin käyttölupien myöntämisen, kerää esityskorvaukset ja tilittää ne tekijöille. Teoston asiakaspalvelu neuvoo mielellään kaikissa asiakkuuteen liittyvissä kysymyksissä. Verkkosi- vutkin ovat hyvä tietolähde, kun on kyse vaikkapa konsertin tai muun tilaisuuden järjestämisestä. Kannattaa myös tutustua Teoston verkkopalveluihin, joissa voi hoitaa useimmat asiakkuuteen ja lupiin liittyvät asiat. ••••• Kirjoittaja on Teosto ry:n tiedotussihteeri Mikä Teosto on? • Teosto on musiikintekijöiden järjestö. • Aatteellinen, voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka säveltäjät ja musiikinkustantajat perustivat vuonna 1928 valvomaan etujaan. • Edustaa noin 27 000:ta kotimaista ja kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikinkustantajaa. • Vuonna 2012 Teosto tilitti kotimaahan ja ulkomaille 46,8 miljoonaa euroa. Kotimaisille säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja heidän perillisilleen sekä musiikinkustantajille maksettiin tästä 22,5 miljoonaa euroa, loput 24,3 miljoonaa euroa sisarjärjestöjen välityksellä ulkomaisille tekijöille ja kustantajille. Kotimaisen musiikin edistämiseen Teosto käytti tilityssummasta 2,7 miljoonaa euroa. • Verkkosivut osoitteessa teosto.fi, sähköposti asiakaspalvelu@teosto.fi, asiakaspalvelupuhelin 010 808 118. KANNELPORI SARJAKUVA JIMMY TRÄSKELIN k ntele 67
soi l e n n ka 68 k ntele
kuule ! a m l o h Tuk mäistä sessa kirkossa soi ensim Tukholman suomalai messu. alan säveltämä Kantele kertaa Jarkko Yli-Ann TEKSTI JA KUVAT TYTTI YLI-VIIKARI k ntele 69
Soi kannel, kuule Tukholma! R uotsinsuomalaisten kirkkopyhän iloksi sunnuntaina 3.2.2013 esiintyivät Itä-Helsingin musiikkiopiston Pienkanteleorkesteri johtajanaan Jatta Ehrlund, Satu Sopasen valmentama Mariposa-kanteleryhmä, kanteletrio Azortik sekä huilisti Aura Salonpää. Lasten ja nuorten soittama harras kantelemusiikki sai loistavan vastaanoton. Ruotsinsuomalaiset kutsuivat ryhmän esiintymään Ruotsiin jatkossakin. Tukholman aurinkoisilla kaduilla ruotsinsuomalaisen seurakunnan henkilöstön avuliaisuus oli tervetullutta, kun soittimet ja soittajat siirtyivät satamasta kuninkaanlinnan kupeeseen kenraaliharjoituksiin. Pienkanteleorkesterilaiset tutustuivat kanteleiden virityksen aikana vanhaan kaupunkiin. Kirkon viereinen kuninkaallinen rahamuseo veti poikia puoleensa. ”Siellä oli maailman painavin raha eli taaleri”, kertoi seitsenvuotias Pyry, joka esiintyi Kantelemessussa jo toista kertaa. Tukholman suomalaisen kirkon akustiikka sai Jatalta ja Sadulta kiitosta muutaman soittokerran ja erinäisten tuolien ja pöytien siirron jälkeen. Pian kanteleiden ja Aura Salonpään huilun soitto kiirikin kirkon ylemmälle lehterille, jota komistavat Tukholman vanhimmat, vuonna 1790 valmistuneet Schwan-urut. Kirkkoon eksyneiden turistien ihastus oli suuri, kun koko ryhmä hioi Jatan johdolla esitystään. 70 k ntele ”Suojelusenkeli soi tosi kauniisti,” totesi kymmenvuotias Riia. Kenraaliharjoitusten jälkeen yläasteikäiset soittajat pääsivät shoppailun makuun, ja huoltajatkin kävelivät jalkansa kipeiksi mukulakivikaduilla. Kantelemessun pastorina toimi Peter Träisk, ja messuun osallistui myös ruotsinsuomalaisen seurakunnan kanttori Merja Aapro. Molemmille Jarkko Yli-Annalan säveltämä kantelemessu oli uusi tuttavuus, joka säväytti ja liikutti. Pastorin lämpimissä kiitoksissa lasten ja nuorten soiton taidokkuus nousi esille. Kirkkokansa nousi kantelemessun jälkeen osoittamaan suosiotaan seisten. Yleisöstä moni jäi ihastelemaan nuorten soittoa vielä kirkkokahvienkin aikana. Kantelemessun tilasi amerikansuomalainen kanteleryhmä, ja se kantaesitettiin Oregonissa Yhdysvalloissa heinäkuussa 2006. Tämän kanteleorkesterin vetäjä on Kreeta Haapasalon sukua suoraan alenevassa polvessa. Siksi messu pohjaa ”Mun kanteleeni” - kappaleeseen. Kantelemessun on säveltänyt kanttori Jarkko Yli-Annala Porvoon suomalaisesta seurakunnasta ja sanoittanut runoilija Anna-Mari Kaskinen. Teos on läpisävelletty, ja liturgian kaikki musiikki soitetaan kanteleilla. Itä-Helsingin musiikkiopiston pien- ja suurkanteleorkesterien ohjelmistossa Kantelemessu on ollut vuodesta 2008. •••••
telua, taikuruutta, laulua, soittoa ja beatboxausta. Monista kouluista oli saapunut myös luokkia kannustamaan omaa ehdokastaan. Ohjelmanumeronsa päätteeksi esiintyjät saivat kuulla lyhyen suullisen palautteen kulttuurialan ammattilaisilta. Tapahtuman tuomareina toimivat muun muassa Oulun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki, Rytmi-lehden päätoimittaja Heta Hyttinen ja tanssija/ koreografi Sami Saikkonen, joka oli myös tapahtuman taiteellinen johtaja. Tuomaristo valitsi 10 esitystä finaaligaalaan, jossa nähtiinkin kattava katsaus tapahtumapäivien annista sekä palkittiin kärkikolmikko ja jaettiin kunniakirjat. Tuomaristo oli vaikuttunut Iiriksen, Ninan ja Sofian esityksestä. Tytöt olivat itse sovittaneet tutun Oopperan kummitus TEKSTI JA KUVA SIRKKU SYDÄNMÄKI H elsinkiläiset, Porolahden peruskoulua käyvät 5-luokkalaiset Iiris Sydänmäki, Nina Kuittinen ja Sofia De Gol sijoittuivat hienosti kolmansiksi soitto- ja lauluesityksellään Oopperan kummitus Taito 2013-tapahtumassa toukokuussa 2013. Kisan voitti Alma Äijö Herttoniemenrannan ala-asteen koulusta Linnunradan lapsi -tanssiesityksellään, ja toiseksi sijoittui beatbox-esitys Maatullin ala-asteelta. Koulujen välisen kykyjenetsintäkilpailun järjesti nuorisoasiainkeskus yhdessä opetusviraston kanssa, ja siihen osallistui tänä vuonna 90 helsinkiläistä koulua. Tapahtuma sai alkunsa Maatullin ala-asteen oppilaiden aloitteesta, ja se esiteltiin ylipormestarin oppilaskuntapäivillä maaliskuussa 2012. Tapahtumaan osallistuneiden koulujen 1.-10. -luokkalaiset oppilaat valmistivat esityksensä itsenäisesti ja esittivät ne alkukarsinnoissa omilla kouluillaan. Jokaisesta koulusta pääsi yksi esitys päätapahtumaan, joka järjestetiin toukokuussa kolmena päivänä kulttuuriareena Gloriassa ja Nosturissa. Tapahtumapäivät pitivät sisällään monenlaista taituruutta ja esiintymisen intoa: tanssia, voimis- menestyi Taito 2013 -kilpailussa kappaleen kahdelle konserttikanteleelle ja kitaralle ja onnistuneet luomaan mystisen tunnelman, jota vaatteet ja maskit naamassa tukivat hienosti. Tyttöjen esitys oli omaperäinen, ja instrumenttivalinta ihastutti. Kanteleleilla voi soittaa muutakin kuin kansanmusiikkia, tällä kertaa esimerkiksi musikaalisävelmän. Iiris, Nina ja Sofia ovat luokkatovereita IHMU-koulussa. He ovat soittaneet instrumenttejaan jo viisi vuotta. Itä-Helsingin musiikkikoulu IHMU on ainutlaatuinen koulu, joka toimii Itä-Helsingin musiikkiopiston yhteydessä osana Porolahden peruskoulua. Perusopetuksesta vastaa oma luokanopettaja ja soitonopetuksesta Itä-Helsingin musiikkiopiston opettajat. Musiikkitunnit ovat osana koulupäivää lasten ollessa virkeitä. Koulussa tytöt soittavat yleensä omissa soitinryhmissään, ja tämän kokoonpanon he kokosivatkin vain Taito-kisoja varten, mutta yhteisesiintymisiä tullaan näkemään varmasti jatkossakin, sillä tytöt saivat heti kilpailujen jälkeen kutsun tulla esiintymään muun muassa valtakunnallisen teatterikatselmus-Teatriksen avajaiskutsuvierastilaisuuteen. ••••• k ntele 71
TEKSTI, KUVA & SARJIS LIISA LILVANEN Kanteleleirillä Päivölässä I loisia ilmeitä, intoa pursuvia soittajia, monen kokoisia soittimia, lintuaiheisia kappaleita, rakkoja sormissa... Näitä ja paljon muuta oli ensimmäisellä Päivölän kansanopistolla pidetyllä Kanteleen kaverit- leirillä 17.-20.6. Leirin teemana oli linnut, joten kolmisenkymmentä leiriläistä jaettiin tikkojen, peippojen, pöllöjen, haukkojen, sorsien ja tiaisten ryhmiin kanteleen kielien määrän ja soittokokemuksen perusteella. Neljän päivän aikana leiriläiset oppivat monia lintuaiheisia kappaleita, joista parhaimmat esitettiin leirin päätöskonsertissa kotijoukoille. Soittointo oli valtava, sillä ohjattujen soittotuntien lisäksi omista 72 k ntele ”pesäkoloista” kuului iltaisin muun muassa tikan tanssia, ja muutamat konserttikanteleiden ahkerat soittajat harjoittelivat verstaalla vielä iltamyöhään. Kun on ihanat leiriläiset, mahtava henkilökunta ja loistavat tilat, niin eihän siitä voi muuta syntyä kuin huippuhyvä kanteleleiri! Ensi kesänä uudestaan vielä isommalla joukolla! Keväällä rekisteröitiin myös Pirkanmaan kanteleleirien tukiyhdistys ry, joka tukee aluksi kahta Pirkanmaan alueella vuosittain pidettävää kaikille avointa kanteleleiriä: Toukolan kanteleleiri syksyllä ja Päivölän leiri juhannusviikolla. Tarkempaa tietoa yhdistyksestä voit lukea osoitteesta pikat.yhdistysavain.fi. •••••
YKSIKIELISEN YHDISTYKSEN KAKSIKIELINEN KOKOUS TEKSTI JA KUVAT SAULI HEIKKILÄ P ohjoismainen Virsikanteleyhdistys (Nordiska Psalmodikonförbundet) kokoontui Turussa syyskuun alussa. Vuosikokous ja pieni yleisötilaisuus pidettiin Sibelius-Museossa, ja yhdistyksen kuusijäseninen yhtye En Sträng (yksi kieli) soitti pienen konsertin illalla Pyhän Katariinan kirkossa suomalaisvahvistuksin. Yksikielisten soittimien historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Virsikannel keksittiin kuitenkin vasta 1800-luvun alussa Tanskassa. Sieltä se levisi nopeasti muihin Pohjoismaihin sekä Viroon ja Latviaan. Ruotsissa sen suosioon vaikutti pastori Johannes Dillner, joka halusi kehittää kansan laulutaitoa soittimella, jota olisi mahdollisimman helppo soittaa. Virsikanteleessa käytettiin nuottien sijaan numeroita. Otelaudassa oli numeroidut lovet, joten nuotinlukutaitoa ei tarvittu. Virsikannel on yleensä suorakaiteen muotoinen, ja sitä soitetaan jousella. Suomessa soitin oli yleinen 1800-luvulla, mutta väistyi harmonin tieltä vuosisadan vaihteessa. Kokonaan se ei hävinnyt kuitenkaan koskaan. k ntele 73
Miksi soittimen nimessä on kantele, ei tarkkaan tiedetä. Todennäköisesti tässä yhteydessä kanteletta käytetään yleisesti instrumentin synonyyminä. Soitin on suorakaiteen muotoinen, siinä on otelauta ja vain yksi kieli, jota soitetaan jousella. Virsikanteleen historia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, että joku keksi sen tiettynä aikana, vaan samantyyppisiä soittimia oli Suomessa ollut jo aikaisemmin. Rauno Nieminen kertoo eräitten sukulaissoittimien historiasta Etnomusikologisessa vuosikirjassa nro 17 vuonna 2005 artikkelissaan Jousisitra ja Porthanin harppu. Nordiska Psalmodikonförbundet eli Pohjoismainen virsikanteleyhdistys pyrkii lisäämään tietoisuutta virsikanteleesta ja lisäämään sen soittoharrastusta. Yhdistys on toiminut lähes yksinomaan Ruotsissa. Nimenomaan ruotsalaisten aktiivisuus soittimen ympärillä juontaa juurensa varmaankin Dillnerin hankkeeseen. Yhdistyksessä arvellaan, että virsikanteleita on löytynyt soittimen suuruuden aikoihin Ruotsista noin 100 000 kappaletta. Sen vuoksi vanhoja soittimia löytyy edelleen varsin helposti. Yhdistyksen puuhamiehenä toimii Göran Carlström, joka törmäsi virsikanteleeseen kymmenen vuotta sitten asuessaan Taalainmaalla. Naapurin isäntä soitti ystäviensä kanssa omituista soitinta ja sai myös Göranin huijattua kokeilemaan, vaikka hän ei ollut aikaisemmin edes koskenut soittojouseen. Ensikohtaamisesta tuli pysyvä ihastus. Aloitettuaan harrastuksen Göran löysi myös virsikanteleyhdistyksen, joka oli perustettu jo 1986, mutta varsinaisen toimintansa se oli aloittanut kymmenen vuotta myöhemmin. Jäätyään eläkkeelle ja muutettuaan Tukholmaan Göran ryhtyi vetämään yhdistyksen toimintaa. Puheenjohtajana hän on ollut vuodesta 2010. Pikkuhiljaa soittimen tunnettuus on kasvanut, ja tällä hetkellä yhdistyksessä on lähes sata jäsentä. 74 k ntele Miten yhdistys päätyi kokoontumaan Turkuun? Allekirjoittanut hankki virsikanteleen saatuaan vastauksen ostoilmoitukseensa kesällä 2012. Lempäälästä löytyi joutilaaksi jäänyt noin 40-vuotias Mikkelin kanteletehtaalla tehty yksinkertainen virsikantele. Internetistä löytyi Nordiska Psalmodikonförbundet ja tieto, että yhdistys vierailee vuosikokouksensa yhteydessä Tukholman musiikkimuseon valtavassa varastossa. Kaikenlaisista soittimista innostunut kirjoittaja ei voinut vastustaa kiusausta ja lähti matkaan. Ennen paluumatkaa yhdistyksen aktiivit esittivät toiveen päästä kokoustamaan Suomeen. Turkuun oli helppo matkustaa ja Sibelius-Museo suhtautui hankkeeseen myönteisesti. Suomen valloitus alkoi vuosisatojen takaa tuttua reittiä pitkin. Suomessa virsikanteleita on siellä täällä, useimmiten muistona menneistä sukupolvista. Aktiivisia soittajia ei liene kovin montaa. Muutamat soitinrakentajat niitä kyllä tekevät, eli kotitarpeiksi niitä joku soittelee. Yhdistyksen saatua päätökseen virallisen osuuden vuosikokouksineen, päästiin tutustumaan Sibelius-Museon kokoelmiin. Oppaan kävi läpi Suomen klassisen musiikin tunnetun historian, minkä jälkeen päästiin tutustumaan osaan museon virsikantelekokoelmasta. Jatkuvasti esillä olevassa kokoelmassakin oli yksi hyvin läheinen sukulaissoitin: virsikanteleitten Rolls Royce. Kyseessä on koskettimistolla varustettu ja runsain puuleikkauksin ja koristemaalauksin varustettu jousisoitin, joka todettiin hämäävästä ulkomuodostaan huolimatta selkeästi virsikanteleen lähisukulaiseksi. Valitettavasti kuvaaminen museossa oli kielletty. Varsinainen virsikantelekokoelma oli kiinnostava valikoima erilaisia soittimia, joista erityisenä nousi peltinen hevimetal-soitin sekä soittimet, joissa oli perinteisestä mallista poiketen otelauta irti soittimen kannesta. Sääli vain, ettei museosoittimella voinut kokeilla rakenteen vaikutusta sointiin.
Inger Jakobsson-Wärn esitteli Sibelius-Museon virsikanteleita yhdistyksen ruotsalaisille jäsenille. Soitinesittelyn jälkeen pidettiin pieni avoin seminaari. Kari Dahlblom oli saapunut kantelemuseosta Jyväskylästä kertomaan Suomen virsikanteletutkimuksesta, ja Göran Carlström kertoi virsikanteleen historiasta yleisesti sekä yhdistyksen toiminnasta. Luentojen jälkeen En Sträng soitti muutaman kappaleen. Harvalukuisen, mutta sitäkin kiinnostuneemman yleisön joukossa oli myös tunnettu soitinrakentaja ja erityisesti kampiliiroistaan tuttu Billy Horne, joka esitteli itse tekemänsä virsikanteleen sekä haltuunsa päätyneen edesmenneen jazzmuusikko Edward Vesalan jäämistöstä löytyneen soittimen. Vesalahan oli mukana nostamassa kansanmusiikkia ihmisten tietoisuuteen Karelia-yhtyeessä 1970-luvun alussa. Konsertin jälkeen yleisö, jota oli paikalla varsin mukava joukko, pääsi tutustumaan soittimien saloihin ja kokeilemaan virsikanteleen soittamista. Tilaisuudesta jäi hyvä mieli kaikille osanottajille ja erityisesti allekirjoittaneelle, jolle yhdistyksen hallitus lahjoitti vanhan taalainmaalaisen virsikanteleen kiitokseksi järjestelyistä. Toivon mukaan myös suomalaiset yksikielisistä kiinnostuneet voisivat koota voimansa ja perustaa vastaavan ryhmän myös tälle puolelle Pohjanlahtea. ••••• Pohjoismaisen virsikanteleyhdistyksen sivu: www.npsalmodikonforbundet.se Amerikkalaisen virsikanteleyhdistyksen sivu: Virkistävän virsikantelepäivän päätti konsertti kauniissa keskiaikaisessa Pyhän Katariinan kirkossa. En Sträng –yhtyeen lisäksi konsertissa soittivat muutaman virren allekirjoittanut mongolialaisella kaksikielisellä hevosenpääsellolla sekä Kari Dahlblom virsikanteleellaan ja Saarijärven kanteleella. www.psalmodikon.com Jos olet kiinnostunut virsikanteleesta tai sinulla on aiheesta tarina kerrottavana, kirjoita osoitteella lehti@kansanmusiikkiliitto. k ntele 75
M inun on jälleen kerran ihailtava sitä, miten moneen suuntaan kanteletta ollaan viemässä. Tällä kertaa esiteltävistä levyistä löytyi kanteleharrastajien vahvaa soitantaa, pelimannikanteleiden svengiä, kulttuurien kohtaamisia ja ammattilaisten soittoiloittelua niin laulun kanssa kuin ilmankin. EVA-TRIO: ENSIMMÄISET SEIKKAILUT EVACD01 JAAKKO JA SANNA: SOIVA PUU JOKICD-131 EVA-trio eli Essi Wuorela, Vesa Norilo ja Anna-Karin Korhonen julkaisi ensilevynsä toukokuussa Kansainvälisen Kantelekilpailun klubi-illan yhteydessä Tampereella. Ensimmäiset seikkailut -levyllä trion yhteistyö on saumatonta, ja ikivihreissä lauluissa on uudenlaista svengiä ja raikkautta jo instrumentaationkin puolesta. Korhonen soittaa kanteletta sävykkäästi, niin kauniisti kuin hurjastikin. Norilon folk-sello on vastustamaton, ja mm. Rajattomasta tutun Wuorelan laulu kantaa läpi levyn. Vierailevat muusikot Mikko Hassinen, Samuli Karjalainen ja Atte Kilpeläinen täydentävät levyn entistä eheämmäksi kokonaisuudeksi. Jaakko Meriläinen ja Sanna Hemminki ovat Haapavedeltä lähtöisin oleva kantelekaksikko, joka on keikkaillut etenkin kotiseudullaan ahkerasti jo vuosikaudet. Haapavesi Folk Festivalilla julkaistu esikoislevy Soiva puu on klassikkoainesta, josta löytyy kauniita kansanlauluja, humoristisia lauluja sekä hienoja omia sävellyksiä. Musiikki pohjaa haapavetiseen kanteleperinteeseen. Konserttikantele soi monipuolisesti, ja Hemmingin kirkas, selkeä laulu on vahva osa Jaakon ja Sannan sointia. 76 k ntele NEFES: KEHRIBAR GMCD 1324 Nefesin levy Kehribar oli joukon yllättäjä. Aivan mahtava levy! Mielestäni on nerokasta yhdistää turkkilaista ja suomalaista perinnettä ottamalla Nefes-yhtyeen vierailijoiksi kanteleen-, kanunin-, kemencen- ja jouhikonsoittajat. Kanun on kanteleentyyppinen ikiaikainen turkkilainen kielisoitin, ja kemence taas jouhikontyyppinen soitin. Timo Väänänen, Ilkka Heinonen, Göksel Baktagir ja Neva Özgen ovat mukana lähes kaikilla raidoilla ja luovat tämän levyn taian yhdistelemällä kahta musiikkikulttuuria suvereenisti. Taustalla rautainen Nefes ihastuttaa laulullaan ja virtuoottisella soittimenhallinnallaan. Maailman
musiikin keskuksen julkaisema äänite on ehdottomasti yksi tämän vuoden kantelelevyjen helmistä! osoittavat, kuinka elinvoimainen Perhonjokilaakson soittotyyli on! JUURI & JUURI: PELIMANNIT & HILJAINEN HALTIOITUMINEN AANIA-23A/B Juuri & Juuri -duon levyllä ei kuule kanteletta, mutta tuplalevyn toisella puoliskolla harmooninsoittaja Eero Grundström soittaa harmoonia yhdysasentoisesti, kuin pienkanteletta. Duon esikoislevystä ei voi puhua yksikössä, sillä se sisältää kaksi levyä. Toinen on tässä esiteltävä Hiljainen haltioituminen ja toinen Pelimannit. Jälkimmäinen keskittyy nimensä mukaisesti suomalaiseen pelimanniperinteeseen ja ensimmäinen vanhempaan, improvisaatiopohjaiseen perinteeseen. Viulisti Emilia Lajunen ja Grundström ovat soittaneet yhdessä noin kymmenen vuotta. Toisen kuunteleminen, impulssien tarjoaminen ja vuosien yhteissoiton tuoma musiikillinen luottamus kuuluu. Grunströmin luoma uusi harmooninsoittotapa on kiehtova, ja hän on todella sisällä kanteleensoittoperinteessä. Kaustisen kanteleiden levy Tapanin marssi saa hymyn huulille heti ensimmäisestä sekunnista lähtien. Hyvä tunnelma välittyy. Levyllä soittavat mestaripelimanni Tapani Peltoniemi, Hannu Saha, Antti Kettunen, Pauliina Syrjälä sekä edesmennyt Heimo Peltoniemi. Se on äänitetty kahdessa osassa, joista ensimmäisessä vuonna 1997 mukana soitti vielä Heimo Peltoniemi, ja vuonna 2012 mukaan oli tullut Pauliina Syrjälä. Musiikki on osittain perinteistä ja osittain molempien Peltoniemien säveltämää. Kettusen mandoliini ja muiden muusikoiden kanteleet luovat hurmaavan yhteissoinnin, joka ei ole kuitenkaan lainkaan liian imelä. Peltoniemien rytmikkäät sävellykset ja soittajien pelimannihenki pitävät siitä huolen. Pidän kovasti kappaleiden tanssittavuudesta sekä kekseliäistä nimistä (mm. ”No, menehän siitä” ja ”Tulehan takaisin”). Kaustisen festivaalimuistot palaavat väistämättä mieleen. Kanteleensoittajille tutut perinteiset kappaleet, Heimo Peltoniemen hienot ja perinteikkäät sävellykset sekä Tapani Peltoniemen uudempaan tanssimusiikkiin pohjaavat kappaleet Apupoke: Leeni Wegelius KAUSTISEN KANTELEET: TAPANIN MARSSI KICD 117 IDA ELINA: VALOISAA JOULUA IMU-CD 132 Ida Elinan uutuuslevy Valoisaa Joulua piristää joulunaikaa valovoimaisella, omaleimaisella, r&b -tyylisellä hengellisellä musiikillaan, jossa taidokas ja vivahteikas laulu yhdistyy innovatiiviseen, perkussiiviseen ja yhtä lailla taidokkaaseen kanteleen käyttöön. Ida Elinan musiikilliseen joulukattaukseen kuuluu niin perinteisiä joululauluklassikoita ja uudempia suosikkeja kuin Ida Elinan omaa tuotantoakin, joten jokainen löytänee joukosta omat suosikkinsa. Tyylillisesti jotkin kappaleista ovat melko kaukana totutusta, mikä on mielestäni vain hyvä asia. Koska linja pitää läpi levyn, se sitoo erityyppiset kappaleet saumattomasti yhteen. Ida Elina on itse erittäin onnistuneesti sovittanut kaikki Valoisaa Joulua -levyllä kuultavat kappaleet. Laulun ja kanteleen lisäksi kuullaan pianoa, huilua, lyömäsoittimia, oboeta, selloa ja viulua. Kaikki on toteutettu upeasti taidolla ja tyylillä. P.S: Valoisaa Joulua levynjulkkarit Helsingissä 13.11. Bulevardin Kahvisalongissa klo 19! k ntele 77
a t t e l e de i o j i nt u nt a i s A n t n a k 78 k ntele a ss a r u se ä s s mä ä t t i ään TEKSTI JA KUVAT N JIMMY TRÄSKELI
Jokainen akustinen instrumentti on omanlaisensa pala purtavaksi sille, joka haluaa talitoida sen soittoa vaikkapa levylle. Kantele ei tässä suhteessa ole poikkeus. Yleispätevien kikkojen tarjoaminen on ylipäänsä vaikeaa jo siksi, että kanteleita on niin moneen lähtöön: viiskielistä äänitettäessä tulee ottaa huomioon aivan erilaisia asioita kuin konserttikanteletta äänittäessä, koska soittimen koko ja sointi ovat hyvin erilaisia. Toisaalta saman mallin kohdalla soittotyyli saattaa vaikuttaa ratkaisevasti äänitysratkaisuihin. Kun otetaan huomioon vielä kaikki erilaiset olemassaolevat kanteleiden sointi-ihanteet ja tuotannolliset tavoitteet, on soppa tukevasti tulella. Oikeita ja vääriä vastauksia ei ole, mutta se ei estä vaihtamasta ajatuksia. Otin yhteyttä kolmeen äänittäjään, jotka ovat työskennelleet kanteleen parissa - kukin hieman omasta lähtökohdastaan. Inkoossa vaikuttava kanteleänityksen grand old man Matti Kontio, kansanmusiikin monitoimimies Antti Järvelä sekä muun muassa Global Music Centren levytyksissä toiminut Ilari Suonpää tarjoutuivat avaamaan omia työtapojaan kanteleen äänityksen suhteen. Tuotantonäkökulma sanelee keinot A ntti Järvelä on päässyt puntaroimaan kanteleen äänitystä mm. Kardemimmit-yhtyeen levyjen tuotannossa. Äänitystavan ja mikityksen valintaan suuresti vaikuttaviksi tekijöiksi Antti mainitsee äänitystilan ja tuotantonäkökulman: ”Jos levyn tuotannossa haetaan intensiivistä lähellä olevaa saundia, on käytössäni ulkoisten mikrofonien lisäksi yleensä kanteleessa kiinni oleva kontaktimikrofoni, jolla saa kaivettua voimaa alimpiin taajuuksiin” ”Sen sijaan, jos tila on hyvä ja haetaan ilmavampaa sointia, lähtisin ensisijaisesti hakemaan tilannetta, jossa tila soi soittimen kanssa hyvin, ja soittajalla on mielekäs fiilis soittaa.” Kun Järvelä ryhtyy äänittämään vaikkapa konserttikanteletta, tilanteen rakentaminen voi alkaa jo ennen kuin yhtään mikrofonia on otettu esille. ”Etenkin, jos kyseessä on hieman matalampi huone, jossa esiintyy paljon lähiheijastuksia, yritän aina ensin tilassa kulkemalla ja kuuntelemalla k ntele 79
löytää sellaisen kohdan, jossa on mahdollisimman lämmin sointi. Kun paikka löytyy, pyydän soittajaa soittamaan siinä jonkin aikaa ja soitinta hieman siirtelemällä kokeilemaan, missä tuntuu parhaalta soittaa.” Kun sopiva soittopaikka on löytynyt, alkaa mikrofonien asettelu. Antti mainitsee käyttävänsä yleensä joko pieni- tai suurikalvoisia kondensaattorimikrofoneja. Ison kanteleen lähimikrofonina suurikalvoinen mikrofoni tulee usein käyttöön, koska se saattaa tavoittaa paremmin soittimen matalimmat taajuudet. Jos tila on hyvä ja äänitys tehdään sitä hyväksi käyttäen, ei mikrofonin valinnalla ole Järvelän mielestä kovin suurta merkitystä. ”Yleensä yritän kuitenkin välttää kaikkein värittävimpiä mikrofoneja. Nykyään on saatavilla halvempia mikrofoneja, joissa taajuuskäyrä ei aina ole aivan tasainen, vaan erityisesti yläpäässä saattaa olla voimakkaasti korostuneita taajuusalueita. Ne voivat tuottaa lopputulokseen esimerkiksi ikävän metallisen saundin.” ”Yleensä pelaan jonkin verran sillä, että valinnanvaraa on, jos miksausvaiheessa tarvitsee löytää erilaisia fiiliksiä. Tilalla saa yllättävän paljon tehtyä, ja luontaisen tilan kaltaista luonnollisen kuuloista ambienssia on varsin hankala luoda keinotekoisesti jälkeenpäin.” Lähimikrofonin ja tilamikrofonien lisäksi Antti taltioi yleensä myös kanteleen oman kontaktimikrofonin signaalin. Miksausvaiheessa signaalien balanssi syntyy sitten näitä olemassa olevia aineksia yhdistelemällä sen mukaan, mikä tukee parhaiten projektia. Tuotantonäkökulma sanelee sen, kuinka paljon ollaan tilamikrofonien varassa, ja kuinka paljon nojataan lähempänä olevaan saundiin. ”Miksaan paljon monona, sillä siinä kuulee hyvin koko paketin ja esimerkiksi tilamikrofonien suhteen kokonaissaundiin. Yleensä pyrin siihen, että saisin tilan mahdollisimman eläväisen kuuloiseksi lähtökohtaisesti.” ” Kyse on lopulta aina jonkinlaisesta kompromissista Jos halutaan jo äänityksen jäljiltä mahdollisimman valmista saundia, jota ei tarvitse jälkituotantovaiheessa miksaamalla työstää kovin paljon, tulee mikrofonien asetteluun paneutua ajatuksella. ”Ensin ryhdyn yleensä kiertämään soittajaa lähimikrofonin kanssa etsien suuntaa, johon mikrofoni kannattaa asettaa. Yleensä pyrin tässäkin etsimään lämmintä sointia ja ottamaan huomioon esimerkiksi sen, että sormiäänet tulevat esiin sopivissa määrin. Koetan myös kuunnella, etteivät signaalissa korostu ylä-keskialueen kerrannaiset - sellainen tväng-saundi, joka kanteleessa helposti lähimikityksessä korostuu. Kun mikrofoni on hyvässä kohdassa, signaali on akustisesti balanssissa.” Lähimikrofonin lisäksi Järvelä asettaa huoneeseen stereoparin tilamikrofoneiksi. Joissain tapauksissa tilamikrofoneja voi olla kaksikin paria, yksi kauempana ja yksi hieman lähempänä. 80 k ntele Miksausprosessi saattaa lähteä vaikka siitä, että haetaan lähimikrofonin ja kontaktimikrofonin välinen balanssi, jolla syntyy lähisaundi, ja tilamikrofonien keskinäisestä balanssista haetaan tilasaundi. Tämän jälkeen voidaan taas hakea lähisaundin ja tilasaundin välinen balanssi. ”Hyvässä tilassa äänitetyn soolokanteleen kohdalla lähtisin varmaankin tekemään saundia ensin pelkällä stereoparilla. Se on levitetty täysin vasemmalle ja oikealle, ja keskelle rupeaisin lisäämään lähimikrofonin signaalia. Nostaisin sen ääntä miksaukseen sen verran, että kuulen sen tuovan kuulokuvaan jotain lisää, minkä jälkeen laskisin voimakkuutta pykälän verran takaisinpäin. Se on hyvä lähtökohtainen tapa saada toimiva balanssi tilan ja lähisaundin välille”, Järvelä kertoo. ”Kontaktimikkiä voi tuollaisessa tilanteessa käyttää efektinomaisesti tuomaan kaikkein matalimpia taajuuksia mukaan. Yleensä käytän taajuuskorjainta kontaktimikrofonin signaaliin, koska esimerkiksi magneettimikin saundissa on usein sellaisia ominaisuuksia, joita ei kokonaiskuvaan halua mukaan.”
Vaiheet kohdilleen! Antti Järvelä peräänkuuluttaa kaikessa äänittämisessä instrumentista riippumatta vaihevirheen välttämistä. ”Olen kantapään kautta oppinut viime aikoina vaiheen ajoittamisen tärkeyden äänittämisessä. Nykyään digiaikana tällaiset perusasiat jäävät monesti tekijöillä puolitiehen, ja esimerkiksi opetuksessa tämä asia jää usein kunnolla käsittelemättä.” Syy voi olla se, että vaiheen täydellinen ymmärtäminen edustaa äänitystekniikan syvällisempää puolta, ja sen sanallinen selittäminen on hankalaa. Periaatteessa ilmiö on kuitenkin yksinkertainen: jokaisella äänitetyllä äänellä on oma aaltomuotonsa, jossa on huippunsa ja suvantonsa. Jos kaksi tai useampi mikrofoni tallentaa samaa ääntä, piirtyy tuo äänen aaltomuoto kummankin tallentamalle raidalle hieman eri tavalla riippuen esimerkiksi siitä, kuinka kaukana mikrofoni on äänilähteestä. Tästä voi syntyä tilanne, jossa näiden signaalien ääniaallot eivät ole samalla kohdalla. Jos soitetaan samaan aikaan vaikkapa kahta tällaista signaalia, ja sattuu käymään niin, että toisen signaalin ääniaallon huippukohta sattuu kohdalleen toisen signaalin ääniaallon matalimman kohdan kanssa, nämä ääniaallot yhtä aikaa soitettuina kumoavat toisensa - joissain tapauksissa jopa niin, että ääni vaimenee täy- ••••• sin. Käytännössä tällainen vaiheongelma esittäytyy yleensä kuitenkin siten, että esimerkiksi soittimen matalimmat taajuudet menettävät voimakkuuttaan. Vaiheongelmien korjaamiseen on erilaisia työkaluja. Yksinkertaisin on miksauksessa tehtävä vaiheenkääntö, joka kääntää signaalin aaltomuodon ylösalaisin. Ongelmat voidaan kuitenkin pyrkiä minimoimaan jo äänitysvaiheessa mikrofonien asettelulla. ”Äänityksen tärkein vaihe on mielestäni vaiheen kuuntelu äänitystilanteessa mikrofoneja siirtelemällä tilanteessa, jossa on useampia mikrofoneja äänittämässä. Kuulokkeilla tarkasti kuuntelemalla voidaan hakea sellaista asettelua, jossa etenkin soittimen alataajuudet kuulostavat mahdollisimman muhkeilta.” ”Pyydä soittajaa soittamaan soittimensa matalimpia ääniä kevyesti, ja kokeile erilaisia paikkoja esimerkiksi tilamikille suhteessa lähimikkiin. Laita molemmat mikrofonit soimaan yhtäläisellä suhteellisella voimakkuudella luureihin ja kuuntele. Kun alataajuudet soivat kuulokuvassa täyteläisesti siten, kuin niiden pitäisi soida, on vaiheongelmat todennäköisesti vältetty. Parhaimmillaan hyvin soivan vaiheen kuulee erittäin hyvin. Jos vaihe on poissa kohdiltaan, voi puolestaan tuntua siltä, etteivät taajuudet soi ollenkaan.” Isommassa miksauksessa, jossa on useampia soittimia, voisi lähestyminen olla juuri päinvastainen. ”Sellaisessa tapauksessa lähtisin todennäköisesti lähimikrofoneista. Tarpeen tullen voisi tilamikeillä sitten esimerkiksi levittää soittimen saundia. Isommassa projektissa useampien mikrofonien kanssa todennäköisesti jotain informaatiota hukkuu joka tapauksessa. Kyse on lopulta aina jonkinlaisesta kompromissista.” k ntele 81
Tarkkuustyötä kahdeksalla kanavalla ”Kanteleen äänittämisen perusongelma on soittimen hiljainen ääni”, toteaa Matti Kontio, joka teki ensimmäiset kanteleäänityksensä jo 1970-luvulla. ”Hiljainen ääni edellyttää äänityspaikalta täyttä hiljaisuutta; kaikki liikenteen äänet tai muut tilassa olevat äänet tuottavat ongelmia. 80-luvulla Martti Pokelan ja Hannu Syrjälahden kanssa etsittiin toden teolla sopivia paikkoja, eikä niiden löytäminen ollut helppoa. Esimerkiksi Syrjälahden kanssa oltiin Helsingin kaupunginmuseon alla pommisuojassa varastotilassa, joka lienee parikymmentä metriä kallion sisässä. Sielläkin raitiovaunut, jotka ajoivat Eduskuntatalon ohi, häiritsivät äänitystä”, Kontio muistelee. Tilassa olevien äänien merkitys korostuu silloin, kun äänitystä tehdään suuremmilla etäisyyksillä soittajasta tai yhtyeestä. Konserttisalimaisissa soivissa tiloissakin paljon äänityksiä tehnyt Kontio mainitsee päätyneensä nykyään tekemään äänityksiä pääasiassa studio-olosuhteissa lähimikityksellä. Kontio pyörittää Inkoossa IMU-studiota, joka on hiljattain tuottanut mm. Ida Elinan levyjä. vielä kanteleen omalla kontaktimikrofonilla, jos sellainen kanteleessa on, ja yleensä Matti laittaa vielä pienoismikrofonin kanteleen pohjan alle tummimpia bassotaajuuksia poimimaan. ”Kanteleen ympärillä on iso määrä mikrofoneja, ja miksausvaiheessa voin sitten päättää, minkälaisen saundin niistä muovaan. Yleensä kaikki kahdeksan signaalia ovat kuitenkin jollain tapaa käytössä.” Miksausprosessi tällaiselle äänitykselle lähtee Kontion työssä yleensä stereoparista, johon ryhdytään lisäämään lähimikrofoneja. Yhtenä prioriteettina on riittävän syvän bassosignaalin löytäminen. ”Usein pohjan alla oleva pieni mikrofoni, joka mieluusti saisi olla pallokuvioinen, tuottaa parhaan bassosignaalin”, Matti toteaa. ”Aikaisemmin käytin paljon jecklin disk -tyyppistä stereopariäänitystekniikkaa, jossa on kahden mikrofonin väliin pistetty levy. Tämä tuottaa luontevan stereokuvan, joka ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen spektakulaarinen tai huomiotaherättävä. Siihen olen sitten tilanteesta ja tuotantotavoitteesta riippuen lisännyt tukimikrofoneja”, Matti kertoo. ”Nykyään käytössäni on yhden kanteleen äänityksessä usein peräti kahdeksan mikrofonia. Stereoparin lisäksi kanteleen diskantti- ja bassopuolella on tällöin omat kondensaattorilähimikrofoninsa.” ”Lisäksi käytössäni on usein kaksi AKG:n kondensaattorityyppistä mikrofonia, jotka kiinnittyvät suoraan soittimen kylkeen. Ne eristävät erittäin hyvin siten, että signaalissa ei kuulu mitään muuta kuin soittimen ääni.” Kahdeksan mikrofonin kokonaisuus täydentyy Stereopari Kontaktimikrofoni Diskant ipuolen Miniatyyrimikrofoni mikrofoni Bassopuolen Miniatyyrimikrofoni mikrofoni Pohjamikrofoni Kantelepiirros: http://www.hm.h555.net/~irom/musical_instruments/ 82 k ntele Läheltä äänittäminen tuo mukanaan aina omat ongelmansa. Kanteleen kohdalla oma lukunsa ovat sormien äänet.
Tiesitkö? Mikrofonien suuntakuviot kertovat, mistä suunnasta mikrofoni ottaa ääntä. Hertta on yleisin kuvio, jossa herkkyys on suoraan eteenpäin ja hieman sivuille mikrofonin kalvosta. Pallokuvio on herkkä joka suuntaan, ja kahdeksikko ottaa ääntä edestä ja takaa, mutta ei sivuilta. ”Esimerkiksi kynsien sirahduksien kanssa on jouduttu taistelemaan, sillä ne korostuvat herkästi lähiäänityksessä. Lisäksi kanteleita on saatu ryhtyä tuunaamaan, koska äänitysvaiheessa saattaa paljastua irronneita punoksia, säriseviä koneiston osia tai löystyneitä ruuveja. Kun äänittää läheltä, tällaiset muuten huomaamattomat asiat tulevat erityisen selvästi esiin.” Kynsiäänten eliminoimiseen ei ole vielä löytynyt keinoja, ja usein niiden esiintyminen tämäntyyppisessä äänityksessä tietää työtä jälkituotantovaiheissa. Häiritseviä ääniä voidaan leikata pois korvaamalla niitä toisista otoista otetuilla pätkillä. Pienikin on kaunista Yksinkertaisimmillaan äänityksen tavoitteena on taltioida soittajan soitto mahdollisimman luonnollisena jossakin soivassa tilassa, kuten vaikkapa konserttisalissa tai lämpimästi kaikuvassa hirsituvassa. Jos tällainen kenttä-äänitystyyppinen tuotantotapa sopii projektiin, ei siihen tarvita välttämättä muuta kuin stereomikrofonipari, joka asetetaan tilassa ikään kuin kuuntelijan korvien rooliin. Tälläaisen äänityksen ei ole tarkoitus varsinaisesti imarrella soittimen ääntä, vaan se pyrkii tuottamaan rehellisen taltioinnin musiikista sellaisena, kuin samassa tilassa oleva kuuntelija sen kuulisi. Äänitteelle taltioituu soiton lisäksi aina tilan luonne ja siinä mahdollisesti esiintyvät muut äänet. Erilaisia tapoja asettaa kaksi mikrofonia stereoasetelmaan on lukuisia. Yksi käyttökelpoinen asetelma on ORTF-stereopari, jossa kaksi herttakuvioista mikrofonia on asetettu 17 cm päähän toisistaan 110 asteen kulmassa. Tämä asettelu imitoi ihmiskorvien kuulemista ja tuottaa hyvin luonnollisen kuulokuvan. ”Hankalat vivunkäännökset, joita moderneissa kantelesävellyksissä usein esiintyy, ovat oma ongelmakohtansa. Lähiäänityksessä vipujen vaihdoissa kuuluvat vongut korostuvat selvästi”, Kontio kertoo. ”Tällaisissa tilanteissakin editoinnin mahdollisuus on tuonut suurta apua. Vaikea vipukohta voidaan äänittää kahteen kertaan siten, että vivut asetetaan valmiiksi oikein ongelmakohtaa varten. Soittaja soittaa sitten ensin pätkän väärillä vivuilla, mutta pääsee jatkamaan suoraan oikeilla vivuilla siihen kohtaan, jota ollaan tekemässä alkuperäiseen ottoon paikkaukseksi.” ••••• Tilan sointi muovaa paljolti äänitteelle tallentuvaa kokonaiskuulokuvaa, ja siksi se on lopputuloksen kannalta lähestulkoon yhtä oleellinen kuin itse soitin; esimerkiksi pieni kiviseinäinen huone, jossa on kolkko kaiku, ei todennäköisesti ole paras paikka äänitykselle, ellei pyritä eriskummalliseen vaikutelmaan. Tilan osuutta äänityksessä voidaan hallita jonkin verran mikrofonien etäisyydellä soittimesta: mitä kauempana mikrofonit ovat, sitä enemmän tila kuuluu äänitteellä. Mikrofonien paikan hakemiseen kannattaakin kiinnittää huomiota, jotta soittimen ja tilan akustiikan välinen balanssi on miellyttävä. Nykypäivän ratkaisu vaikkapa omatoimiselle muusikko-äänittäjälle ovat alati kehittyvät kenttätallentimet. Esimerkiksi Zoom-merkkisissä tallentimissa on usein varsin laadukkaat mikrofonit, jotka on asetettu stereo- tai jopa surround-asetelmiin. Vaikkapa soolokantele-esitys taltioituu sopivassa tilassa tällaisella laitteella parhaimmillaan täysin julkaisukelpoiseksi äänitteeksi. k ntele 83
Kanteletta ja groovea taltioimassa Helsingin kaupungin äänimestarina viidentoista vuoden ajan toiminut Ilari Suonpää on törmännyt työssään kanteleeseen niin äänityksen kuin liveäänentoistonkin merkeissä. Levyäänitysten osalta tärkeäksi työnantajakseen Suonpää mainitsee Maailman Musiikin Keskuksen GMC-levymerkin, joka julkaisi hiljattain Arnold Chiwalala Bandin Wito-levyn. ”Ainoa asia, josta keskustelimme Arnoldin kanssa etukäteen ennen äänityksiä, oli se, mitä ajattelemme soittimesta. Koska Arnold itse on lähestynyt soitinta uudella tavalla, niin miksi emme mekin äänittäessä tekisi niin?” Wito-levyn musiikki pohjautui hyvin vahvasti Chiwalalan laulun ja pienkanteleen soiton sekä Topi Korhosen kitaransoiton muodostamaan pakettiin. Niinpä äänityksissä lähdettiin siitä, että jokaiseen kappaleeseen äänitettiin ensin tämä yhdistelmä livenä. ”Tilanne oli harvinainen sikäli, että lopulliset laulut taltioitiin jo ensimmäisissä sessioissa”, Ilari kertoo. ”Se tarkoittaa sitä, että kaiken on mentävä riittävän hyvin, ja sen takia myös äänityksen kannalta jouduttiin tekemään joitain asioita eri tavalla kuin sellaisessa tilanteessa, jossa oltaisi oltu äänittämässä pelkkää kanteletta tai pelkkää lead-laulua. Kaikki aspektit piti ottaa huomioon samalla pitäen mielessä, että musiikin jamipohjaisuus ja Arnoldin oma groove tallentuisi huolellisesti.” Tämän duopohjan päälle soitettiin jälkeenpäin kaikki muut raidoille tulevat soittimet. Osa lopullisista sovituksistakin kirjoitettiin vasta pohjaäänitysten jälkeen. ”Lähtökohtana oli, että Arnold vetää tätä kelkkaa. Tärkeää äänityksen kannalta oli se, että mikrofonien asettelu ei esimerkiksi estänyt hänen luontaista liikkumistaan soiton aikana.” Kun samaan ottoon taltioidaan samaan aikaan kahta eri instrumenttia ja yhtä lauluääntä, on äänilähteiden vuotoa muihin mikrofoneihin vaikea välttää; laulaja-kanteleensoittajan laulu kuuluu 84 k ntele varmasti myös kantelemikrofoniin ja päinvastoin. Yksi tapa minimoida vuotoa on tuoda mikrofonit mahdollisimman lähelle sitä äänilähdettä, jota niiden toivotaan tallentavan. Tämä voi kuitenkin nopeasti eliminoida soittajan mahdollisuuden liikkua. ”Arnoldin pienkanteleesta äänitettiin aina kontaktimikrofonin signaali. Siinä on vähän sellainen rapsakka saundi, mutta se on se, joka ei vuoda yhtään. Siitä tuli hätävarakanavamme, jota voitaisiin käyttää, jos mitään muuta ei voida”, Ilari kertaa. ”Päämikrofoniksi tuli DPA-merkkinen pallokuvioinen miniatyyrimikrofoni, joka oli kiinnitetty kanteleen syrjään. Sen paikkaa haeskelemalla koetettiin löytää sopiva balanssi ylätaajuuksien ja alataajuuksien väliltä. Päädyimme kiinnittämään mikrofonin kanteleeseen siten, että se oli alimman kielen alapuolella suurin piirtein ylimmän kielen viritystapin kohdalla. Siitä löytyi hyvä saundi, eikä mikrofoni ollut Arnoldin sormien tiellä. Arnoldin sormien liikerata on melko suuri, ja jos sormi olisi .. .. Kontaktimikrofoni MiniatyyriIsokalvoinen mikrofoni mikrofoni Pienikalvoinen mikrofoni Stereopari KITARANSOITTAJA
Sivuhuomautus: kanteleessa kiinni oleva kontaktimikrofoni on verraton apuväline keikalla, jolla soittimen ääni pitää vahvistaa. Äänittäessä sen saundi ei yksinään kuitenkaan ole yleensä kovin mairitteleva. Sen signaalia voidaan silti käyttää hyväksi useamman mikrofonin yhdistelmissä. osunut mikrofoniin, olisi otto ollut pilalla.” Kontaktimikrofoni ja kanteleen syrjään kiinnitettävä miniatyyrimikrofoni liikkuvat jatkuvasti kanteleen mukana, joten niiden suhteen ongelmaa soittajan liikkumisessa ei ollut. Kanteleen saundin muovaamiseksi Suonpää halusi kuitenkin näiden lisäksi mukaan perinteisen telineessä olevan isokalvoisen kondensaattorimikrofonin, joka oli asetettu noin vaaksan päähän sormista. Tukimikrofoniksi asetettiin vielä pienikalvoinen kondensaattorimikrofoni hieman kauemmas sivuun. ”Lopullinen saundi tehtiin käyttämällä näitä neljää mikrofonia. Kontaktimikrofoni oli hätävarana, ja sitä käytettiin jonkin verran. DPA:sta tuli päämikrofoni, jonka signaalista löytyi hyvin sormien äänet, kun taas isokalvoinen kondensaattorimikrofoni taltioi hienosti bassopuolta ja sävyä. Sivussa olevaa pienikalvoista mikrofonia, jossa vuoto- ja vaiheongelmia esiintyi kaikkein eniten, päädyin käyttämään melko vähän etenkin laulukappaleissa.” ”Tällainen kanteleen äänitystapa antaa äänitykselle omanlaisensa luonteen, ja siksi päädyimme äänittämään myös kitaran samantyyp- pisellä mikityksellä. Soittajien välissä oli lisäksi blumlein-tyyppinen tilastereopari, joka koostuu kahdesta kahdeksikkokuvioisesta mikrofonista.” Kunnioitus Chiwalalan soittotapaa kohtaan pakotti tekemään kompromisseja äänityksen suhteen. Suonpää kertoo, että oli tietoinen valinta hyväksyä tämän projektin kohdalla esimerkiksi vuodot ja äänenvoimakkuuden huojunnat telineeseen asetetuissa mikrofoneissa, kun kanteleen ääni soittajan liikkumisesta johtuen tuli välillä lähempää ja välillä kauempaa. Näistä elementeistä tuli osa projektia ja myös osa ainutlaatuista lopputulosta. ”Arnoldilla itsellään oli mielipiteitä äänityksen suhteen, mitä pidän hyvänä asiana. Hän oli alusta loppuun asti kiinnostunut siitä, miltä soitin ja kokonaisuudet saundaavat, vaikkei hänellä ollutkaan suurempaa tietämystä mikrofoneista ja tekniikasta. Tämä johti hedelmälliseen yhteistyöhön, kun monista tarjoamistani ideoista valitsimme yhdessä parhaita”, Suonpää kiittelee. ”Koska projekti oli lähtökohtaisestikin jotain sellaista, jota ei aiemmin ollut tehty, antoi se meille äänitysvaiheessakin vapaat kädet tehdä asioita uudella tavalla.” Lopuksi Tapoja äänittää kanteletta on varmasti yhtä paljon kuin on projekteja, joissa kanteletta äänitetään. Erilaiset tuotantonäkökulmat ja puitteet sekä soittimet ja soittajat voivat sanella arvaamattomia sääntöjä sen suhteen, minkälainen lähestyminen palvelee projektia parhaiten. Yhdelle toimivin tapa voi olla tarkkuustyöskentely, jossa viilattu lopputulos voi edellyttää hallituissa olosuhteissa tehtyjä, joskus osissakin toteutettuja äänityskokonaisuuksia. Toiselle musiikin spontaanius ja vapaa svengi voivat olla niin oleellisia seikkoja, että äänitystekniikka täytyy miettiä täysin niiden pohjalta. Toisaalta voidaan aina lähteä hakemaan yleispätevää toteutusta, joka saadaan toimimaan, vaikka vielä äänittäessä ei tarkalleen tietäisi, mihin suuntaan äänitteen tuotantoa halutaan viedä. Valintojen lisäksi hyvän äänitteen tekeminen edellyttää tietenkin sopivaa laitteistoa ja rutkasti tietotaitoa. Vaikka itse ei olisi intohimoinen äänitystekniikan harrastaja, on jonkinasteinen tietoisuus asioista kullanarvoista, kun äänitysprojektiin ryhdytään. Siispä avoimin mielin punaista painiketta painamaan - tulkoon maailmaan vastaisuudessakin runsain määrin mitä erilaisimpia kanteleäänitteitä! ••••• k ntele 85
seinäkalenteri 2014 Satoi tai paistoi, tämä kalenteri pitää mielen virkeänä läpi vuoden! TILAA Jimmy Träskelinin suunnittelema ihastuttavan retrohenkiNen kalenterI NYT ENNAKKOON ILMAN POSTIKULUJA HINTAAN 15€! Kantele julkaistaan joulukuun alkuun mennessä. TOIMI PIAN, SILLÄ PAINOS ON RAJOITETTU! Tilaa Kantele kultaa muistot -seinäkalenteri 2014 lähetä sähköpostia toimistosihteeri.kanteleliitto@gmail.com TAI leikkaa ja postita alla oleva tilauskortti TAI soita 050 564 5966 Tahdon sen! Haluan Kantele kultaa muistot -kalenterin postitettuna suoraan kotiin ilman postikuluja. Samalla voin liittyä Kanteleliiton jäseneksi edulliseen yhteishintaan! Tilaan Kantele kultaa muistot -kalenterin ilman postikuluja hintaan 15 € Määrä / kpl: __________________________ muista postimerkki! Tilaan kalenterin ja liityn Kanteleliittoon* edulliseen yhteishintaan 40 € (norm. 45 €) Tilaaja/maksaja Tilauksen saaja, jos eri kuin maksaja Sukunimi Sukunimi Etunimi Etunimi Osoite Osoite Postinumero- ja toimipaikka Postinumero- ja toimipaikka Matkapuhelin Sähköposti Etu vain uusille jäsenille. Tämän tilauksen hintaan sisältyy 1 kpl kalenteria, mahdollisten lisäkappaleiden hinta on 15€/kpl. Kanteleliiton jäsen saa Kantele-lehden 3-4 kertaa vuodessa sekä liitelevyn kerran vuodessa. Seuraavina vuosina jäsenmaksun hinta on 30€/vuosi, ellei toisin ilmoiteta. Jäsenmaksu uusitaan laskulla vuosittain. Kanteleliitto ry Hämeentie 34 D 00530 Helsinki
K NTELE Löytyihän sitä mainostettavaa kantele-lehti tavoittaa kanteleen ystävät