suen vuosikymmenen levyt
the soundssunn o)))no shame matt and kimconverge everytime i diejessemnemic opium warlordsleverage sebastian bachv for violence
NRO. 12 · (JOULUKUU) · 2009 · (#137) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · KANNEN KUVA HELI HIRVELÄ
SUE
» 2 « NRO. 12
SUE
» 3 « NRO. 12
SUE
» 4 « NRO. 12
BILLY TALENT III - OUT NOW WWW.BILLYTALENT.COM
SUE
» 5 « NRO. 12
TOIMITTAJALTA
TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset.
06 TOIMITTAJALTA 08 NEWSFLASH
» Haastattelut.
12 14 16 18 19 20 21 VUOSIKYMMENEN LEVYT BÄÄBS THE SOUNDS SUNN O ))) MATT AND KIM NO SHAME JESSE
22 23 25 26 28 30 32 34 38 44 46
CONVERGE EVERYTIME I DIE PRKL UUTISET JA SETÄJUSSINTUPA OPIUM WARLORDS MNEMIC LEVERAGE SEBASTIAN BACH JA V FOR VIOLENCE PRKL ARVIOT ARVIOT ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT QUIZON JA MONOSTI MUSIIKISTA
Sue #137 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena:
Biffy Clyro ONLY REVOLUTIONS Nirvana BLEACH Accept METAL HEART Prince & The Revolution PURPLE RAIN Matt And Kim GRAND Skid Row SLAVE TO THE GRIND
» Arviot.
» Listapoppis
oiko joku vakavissaan väittää, että Beyoncén Crazy in Love on 2000-luvun paras biisi? Voiko joku muka suvereenisti hallita lukemattoman määrän vuosikymmenen aikana julkaistuja popkappaleita, ja asettaa ne keskenään absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen? Ei voi. Vaikka lataus ja streaming ovat mullistaneet musiikin kulutuskäytäntöjä, ainoa oikea formaatti musiikkituotosten keskinäiseen laadulliseen vertailuun on edelleen albumi, pitkäsoitto, LP. Keskivertokin musiikkifani ja kriitikko voi omasta mielestään hallita rajattoman määrän albumeita, ja rock-albumien paremmuusjärjestykseen asettelu lienee maailman mielenkiintoisin urheilulaji heti potkupallojoukkueiden rankkaamisen jälkeen. Listojen lukeminen ja niiden mollaaminen on vielä viihdyttävämpää. Albumi on formaattina yli viisikymppinen ja kaikkien aikojen parhaan albumin valitseminen alkaa olla rankkaa puuhaa. Suurten ikäluokkien rock-konglomeraatti oli melkein pari vuosikymmentä yhtä mieltä siitä, että kaikkien aikojen paras levy on Beatlesin Sgt. Pepper. Kahdeksankymmentäluvulla jotkut uskalikot vaihtoivat ykköseksi bändin Revolver-levyn. Jossain vaiheessa oltiin jopa sitä mieltä, että paras levy olisi Beach Boysin Pet Sounds. Joka tapauksessa kärjestä löytyivät aina samat levyt, jollain peräti seitsemänkymmentäluvun alussa ilmestyneellä albumilla ryyditettynä. Yhdeksänkymmentäluvulla rock-kriitikkojen sukupolvi oli vaihtunut, ja uusia levyjä kaivattiin kuivettuneen rock-kaanonin elähdyttämiseksi. Oasiksen kahdesta ekasta pitkäsoitosta ei ollut Beatles-albumien kärkisijojen pysyväksi uhkaajaksi. Levylistojen haastajaksi kohosi Radiohead-yhtye, jonka OK Computer -teos nousi puskista ainakin 90-luvun merkittävimmäksi levyksi. Sen seuraaja Kid A julistettiin heti ilmestyessään 2000-luvun parhaaksi levyksi. Elektroa ja indie-angstia tuoreesti yhdistellyt albumi on edeltäjänsä nimen mukaisesti ok, mutta onko se 2000-luvun paras levy? Vuosikymmenen päättyessä parhaiden levyjen listoja julkaistaan kaikkialla. Arvostettu kriitikkosaitti Pichfork ehti ensimmäisenä julkistamaan 2000-luvun top 200 -listansa. Kahlasin jännityksellä läpi listaa, jonka ykkösenä luurasi Kid A. Mitä oikein kuvittelin? Luulinko, että olisi olemassa joku Panda Bearin, Grizzly Bearin tai Minus the Bearin huippulevy, joka olisi lyönyt Kid A:n lättäjalaksi? Alt.countrya liputtava Uncut-lehti julkaisi 2000-luvun albumien top 150 -listansa marraskuussa. Täyspotin vei Jack White, jonka White Stripes- ja Raconteurs-albumit sekä Loretta Lynnille tuotettu comeback-levy sijoittuivat listalla komeasti White Blood Cells ykköspallilla. Uncutin top kympistä löytyi kaksi Bob Dylan -albumia, ja kaksi muutakin merkittävää 2000-luvun artistia, Neil Young ja Bruce Springsteen, saivat useita listasijoituksia. Näin liikuttavan yksisilmäisyyden edessä mieli herkistyi. Näytti siltä kuin ääneen ajatteluni olisi kantautunut Uncutin toimittajien korviin asti: Kid A löytyi vasta sijalta 25. Britti-hipsterien raamatun NME:n yllätyksettömällä vuosikymmenen top 100 -listalla Pete Dohertyn tuotokset menestyivät, mutta Strokesin Is This It vei voiton. Kid A löytyi sijalta 14. Odotan kuumeisesti vielä ainakin Mojon pedanttista listakoostetta. Tässä lehdessä julkaistaan Suen toimittajien ja avustajien valitsema vuosikymmenen parhaat albumit -lista. Mikähän levy on ykkösenä?
JARI MÄKELÄ
V
BS ÄÄ 2 B 1 S.
E TH DS UN SO . 14 S
IC EM MN . 28 S
M PIU RDS O O RL WA S. 26
Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Marika Honkatukia, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Kiira Kolehmainen, Petri Kipinä, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Tuomas Kokko, Matti Koskinen, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Risto Mikkonen, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Pau, Miki Peltola, Mika Penttinen, Jukka Taskinen, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Jarkko Tiusanen, Pirita Tiusanen, Taru Tuulia Tittonen, Volvo-Pete (ATK-huolto), Stefan Greijer. Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 6813 2930 Email: miki@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2009 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Telakkakatu 8, 00150 HELSINKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748
SUE
» 6 « NRO. 12
PROUDLY PRESENTS
YL E X E S I T T Ä Ä LI V E NAT I ON BY AGR E E ME N T W IT H CAA P R E SE N T
Liput my yn ma 14.12 tiin .!
Ti 16.02.09, Kulttuuritalo, Helsinki
Liput Lippupisteessä ja Tiketistä 40 + mahd. toimituskulu
Ke 17.02.09, Pakkahuone, Tampere
Pe 12.3.10, Helsingin Jäähalli
Liput Lippupisteestä ja Tiketistä 46 + mahd. toimituskulut
Liput Lippupalvelussa ja Tiketistä 40 + mahd. toimituskulut
FEATURING
+ Support
Ti 15.12.09 Helsingin Jäähalli
Liput Lippupisteestä 46 + mahd. toimituskulut
Ke 16.12.09, Helsingin Jäähalli
Liput Lippupisteestä 46 + mahd. toimituskulut
SUE
» 7 « NRO. 12
Tulossa: Ke 9.12. alk. 21/23 LAPINLAHDEN LINNUT To 10.12. alk. 21/23 AMORPHIS Pe 11.12. loppuunmyyty! AMORPHIS La 12.12. alk. 15/16 DON JOHNSON BIG BAND La 12.12. 5 *** TAVASTIAN LAUANTAIDISKO *** DJs Erkko & Harvest Ti 15.12. enn. alk. 19 / ovi 20 "Onnen laulut"-konsertti Solistit: PAULA KOIVUNIEMI, LAURI TÄHKÄ, PUPPA J, VESTERINEN, KAUKO RÖYHKÄ, KRISTIINA WHEELER, CHISU, JANNE LAURILA, MIKKO VON HERTZEN, TOMMY LINDGREN Ke 16.12. enn. alk. 28 / ovi 29 LAURI TÄHKÄ & ELONKERJUU To 17.12. loppuunmyyty! LAURI TÄHKÄ & ELONKERJUU Pe 18.12. loppuunmyyty! LAURI TÄHKÄ & ELONKERJUU La 19.12. loppuunmyyty! LAURI TÄHKÄ & ELONKERJUU La 19.12. 5 *** TAVASTIAN LAUANTAIDISKO *** DJs Marko Makelove & Mini La 26.12. enn. alk. 16 / ovi 17 SCANDINAVIAN MUSIC GROUP La 26.12. 5 *** TAVASTIAN LAUANTAIDISKO *** DJs Marko Makelove & Mini Ma 28.12. loppuunmyyty! "Helldone Festival 2009" Tavastia stage HIM Support: FLAMER + Club TarTar DJs Semifinal stage THE 69 EYES Unplugged
Ennakot: Tiketti (0600-1-1616) (1,50 /min + pvm) Lipun hintaan sis. alv 8 % & ennakkokomissio.
Ke 9.12: To 10.12: Pe 11.12: Ti 15.12: Ke 16.12: To 17.12: Pe 18.12: La 19.12: Pe 25.12:
La 26.12: Ti 29.12: Ke 30.12: To 31.12: Pe 1.1: La 2.1: Ti 5.1: Ke 6.1: To 7.1: Pe 8.1: La 9.1: Ke 13.1: To 14.1: La 16.1: Ke 20.1:
Pikku Roba 12 www.nk.hel.fi/gloria
Bluegrass Headquarters: Jussi Syren & The Groundbreakers, Esa Eloranta 8e Stasi, Chestburster, Revolting Berbers, Dj Hra Mezola 4e Gaia-Klubi: The Capital Beat 6e Dionysian Band plays The Doors, Hoe-Joe Plays 70´s Rock Ilmainen sisäänpääsy! Edward, Throw Away Heroes, Killed By Stars 4e Bem-pöle Connection, Tuliterä 4e The Lariots, Boredom Boyz, Nazi Death Camp 5e Club Wanted: Rockin´Paradox With. Mr Breathless, Itty-Bitty tease Cabaret, Dj´s Double Trouble 8e Piparia ja Torttua: Dj´s Vesipää, Hyväville, Pete TNT, Hra Mezola & Mr Jack Popcorn Play Punk/Trash/Billy/Garage etc. Ilmainen sisäänpääsy! Will Over Matter,Sarven Varjo,Bizarre Uproar, Halthan, "Jouluhartaus" 6e St. Hood,9th Circle, Watch Your Back, Remissions 4e Pyhät Tepot, Caroline 4e Psychotropic Zone: Avaruuskorpraali Paha Hirvi, Octopus Syng, Klava, Dj´s Astro & Humanoid 5e Bad Machine, Vanity Ink, Angelica Kult 5e Kakka-Hätä77, Sweeping Tones, The Subvulture, Dj´s Varakas sinkku 75 & Kätyri 5e Blues Trash Cabaret: King James & The Idiots+TBA,Burlesque action by: Crerry Dee Licious & Tinkerbell, Dj Sodoma Sunrise 5e Ace Up The Sleeve+Special Guest 4e Ghostsonics, Exploding Heads 2e Fucking Disco: The Heartburns, WAD,Selfish, Dj´s Play Punkshit & Diskoshit Disko 00.00---->5e Club Badabing #11:Saatanan kovat bändit ja paskat deejiit!!! 5e Bluegrass Headquarters: Jussi Syren & The Groundbreakers+Special Guests 8e Cosmobile, Lady Escape 5e Club Panic: The Others+TBA, Debil Dj´s 6e The Incredible Nothing, Matthau Mikojan 4e
www.tavastiaklubi.fi
URHO KEKKOSEN KATU 46
Ravintola Lepakkomies, Helsinginkatu 1 www.lepakkomies.fi
LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!!
Ke 9.12. Shogun Kunitoki, Risto; 7 To 10.12. Plain Ride, Frivolvol, Cloudgoer; 5 Ti 15.12. Rauha-täti, Valkyrians, Asa; 7 To 17.12. Kuudes linja 4 v., LIVE: Motiivi: Tuntematon, Kuudes linja all stars DJ:t, ks. www.kuudeslinja.com To 24.12. (suljettu) To 31.12. Kuudennen linjan uusi vuosi, ks. www.kuudeslinja.com Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com
Avoinna tito 2103, pela 2204, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo 22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha). K20.
SUE
» 9 « NRO. 12
NEWSFLASH
UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI)
Tampereella, Turussa ja Helsingissä järjestetään joulukuussa !Rock night with a Blast! -konsertteja. Tampereen Yo-talolla esiintyvät 16.12. Living Attic, Disease of the Nation, Backstabbing Bastard ja Hangman. Turun Klubilla ovat 17.12. vuorossa Ghoul Patrol, Living Attic, Unsphered ja Sortokausi. Helsingin Heavy Cornerissa 19.12. soittavat Living Attic ja EZ Aquarii. Rabbit Ilsn -levy-yhtiö järjestää Helsingin Ravintolalaiva Wäiskissä kahden päivän festivaalin 8. - 9.1.2010. Rabbit Festin esiintyjät ovat perjantaina 8.1. Pää, Candy Cane, 1234567890, Jaakko & Jay, Ville Ahonen ja Asa. Lauantaina 9.1. vuorossa ovat Goatride, Hero Dishonest, Frivolvol, Oranssi Pazuzu, Kometa ja Sydän, sydän. Helsinkiläinen pitkän linjan indieyhtye Flannelmouth julkaisee toisen albuminsa The Heart Cannot Holdin tammikuun 8. päivänä. Jatkoa Rain Inside -debyytille saatiin odottaa lähes viisi vuotta. Hiljattain Suomessa Anna Järvisen lämmittelijänä vieraillut The Tiny palaa maaliskuussa omille keikoilleen Suomeen. Yhtye esiintyy perjantaina 5. maaliskuuta Helsingin Bellyssä ja seuraavana iltana Turun Dynamossa. Prince Of Assyriana tunnettu Ninos Dankha saapuu Suomeen esiintymään Nelosen Maria! -ohjelmaan keskiviikkona 16. joulukuuta. Coheniin ja Caveen verrattu artisti soittaa 16. joulukuuta myös Stupido Shopissa Helsingissä (Iso Roobertinkatu 23). Indica on tehnyt levytyssopimuksen metallijulkaisijana tunnetun saksalaisen Nuclear Blastin kanssa. Nightwishin Tuomas Holopaisen tuottama albumi A Way Away ilmestyy alkukesästä. Brittiläinen Tindersticks esiintyy Helsingin Tavastialla perjantaina 12.3. Kyseessä on bändin ensimmäinen Suomen-keikka.
BILLY TALENT HELSINGIN JÄÄHALLIIN
Kanadalaisyhtyeen Suomenvierailu on Fullsteamin ensimmäinen jäähallikonsertti. Kanadalainen Billy Talent esiintyy Helsingin Jäähallissa 8. helmikuuta. Billy Talent saavutti kansainvälistä menestystä debyyttialbumillaan I (2003). Suosio paisui areenamittoihin vuonna 2006 ilmestyneen II-pitkäsoiton ja tauottoman kiertämisen myötä. Uusin albumi III (2009) nousi suoraan Suomen Top 40 -listan sijalle kolme ja pysyi listalla viikkoja. Billy Talentin tunnetuimpia kappaleita ovat Try Honesty, Red Flag, Fallen Leaves, Rusted from the Rain ja Devil on My Shoulder. Billy Talentin Jäähallin-konserttiin ei ole ikärajaa. Liput ovat myynnissä Tiketissä ja Lippupalvelussa maanantaista 7. joulukuuta klo 9.00 lähtien. The Voice ja Sue ovat mukana Fullsteam Agencyn ensimmäisen jäähallikeikan järjestelyissä. Jäähalli on uusi haaste, koska emme ole ennen järjestäneet keikko-
ALASTON JA NEITSEELLINEN PELLE
Pelle Miljoona vastaa puhelimeen kadulla Helsingissä, kotinsa ja leipäjonon tuntumassa. Onko leipäjonossa tunnelmaa? On, joo. Se vaan kasvaa ja kasvaa. Yltää jo Vaasankadulle asti. Pelle kertoo, että uuden Oo niinku oot -kokoelman koosti Stupido Recordsin Joose Berglund. Mä ehdottelin muutamia biisejä ja keksin, että toinen levy on rokkimatskua ja toinen balladiosastoa. Netissä oli äänestys, jossa fanit saivat toivoa levylle biisejä. Sieltä tuli hyviä ehdotuksia. Se on rakenteellisesti hyvä paketti ja kattaa melkein 30 vuotta urastani. Kokoelmalla ei kuitenkaan ole biisejä kaikilta levyiltäsi. Miksi? Ehkä Joose ei löytänyt kaikilta mitään julkaisemisen arvoista. Ainahan jonkun mielestä jotain uupuu tai on liikaa. Mitä tämä kokoelma merkitsee sinulle? Se on välitilinpäätös. Lähden eteenpäin puhtaalta pöydältä. Olen alaston ja neitseellinen kuin Suomineito nousukauden jälkeen. Jos musiikista puhutaan, Pelle tietää tulevaisuudestaan vain, että kiertää tammi-helmikuussa Suomea. Hän on koonnut akustisen trion, jossa ovat mukana kitaristi Mela ja useampia instrumentteja hallitseva Tero Siitonen. En tiedä, millä kokoonpanolla teen seuraavan levyn, jos teen. Ensin pitää katsoa, saanko mä uuden kirjan valmiiksi.
ja siellä, Fullsteamin Johannes Kinnunen kertoo. Toisaalta Fullsteamilla on takanaan jo loppuunmyytyjä keikkoja Kaapelitehtaalla, Kulttuuritalolla ja Pakkahuoneella sekä Pitkä kuuma kesä -festivaali. Isojen konserttien järjestäminen ei sinänsä ole uutta meille. Saman peruskaavan mukaan mennään, mutta isommassa mittakaavassa. Sue on mukana myös kahden
muun kiinnostavan ulkomaalaisyhtyeen Suomen-keikkojen järjestämisessä. Maailman tunnetuimpiin kokeellisen musiikin yhtyeisiin kuuluva Sunn O))) soittaa Helsingin Tavastialla tiistaina 19. tammikuuta. Kelttipunkyhtye The Real McKenzies puolestaan esiintyy helmikuussa Helsingin Tavastialla (ti 2.2.), Turun Klubilla (ke 3.2.), Tampereen Klubilla (to 4.2.) ja Jyväskylän Lutakossa (pe 5.2.)
MEW PALAA INTIIMIALUEELLE
Tanskalaisyhtye soittaa helmikuussa Helsingissä ja Tampereella. Mewn suomalaisfaneille on tiedossa harvinaista herkkua, sillä bändi esiintyy helmikuussa Suomessa pienemmillä areenoilla kuin viimeksi. Helsingin-keikka on 16.2. Kulttuuritalolla ja Tampereen-keikka 17.2. Pakkahuoneella. Tiedossa on siis intiimimpi elämys kuin taannoisella keikalla Helsingin Jäähallissa. Hyvä näin, kertoo tunnetun Mewx.info-fanisivuston ylläpitäjä Tero Heikkinen, jolle bändi oli vihjannut tulevista keikoista jo etukäteen. Mew ei ole jäähallibändi sen enempää omasta kuin faniensakaan mielestä. Helsingin Jäähalli on todella kolkko ja järkyttävä paikka, ja Mewn keikka siellä oli huonoin monista näkemistäni. Heikkisen mielestä Kulttuuritalo ja Pakkahuone ovat sopivia ympäristöjä Mewn musiikille ja näyttävälle lavashowlle. Visuaalit tulevat olemaan samat kuin viimeksikin, mutta se, mikä näytti Jäähallissa pieneltä, tulee näyttämään Kulttuuritalolla ja Pakkahuoneella vaikuttavalta. Biisilistan uskon olevan hyvin samantyyppisen kuin edelliselläkin Suomenkeikalla pari biisiä voi toki vaihtua. Mew on soittanut viime aikoina puolentoista tunnin mittaisia keikoja, joten fani saa varmasti rahoilleen vastinetta. Mew Suomessa: Ti 16.2. Helsinki, Kulttuuritalo Ke 17.2. Tampere, Pakkahuone Liput myyntiin ma 14.12. www.mewx.info
Käsityöläiskatu 14 20100 Turku info@jokertattoo.f i
SUE
» 10 « NRO. 12
SeasoN SeasoN Seaso SeasoN SSounDs SounDsSounDs SounD nD S SeasoN SounDs Seaso NS S SeasoN N S nD SounDs S n SounD S SeasoN SounDs Seaso N S nD s S nD SounDs SounDs SounD S S Seas oN SeasoN SeasoN Seaso s N S nD S nD S SounDs SounDs SounD S SeasoN Se SeasoN SeasoN Seaso NS o SeasoN s N s oN N So S nD s Sou o S SounDs S aun Soun SounDsS oun So nD S Sea o Se so S nD SounDs SounD s o SeasoN SeasoN SeasoN ea N S So Soun SN soN Seas Seaso SeasoN nD e ea SeasoN S Seaso S u D Sou SounDs S nD SounDs SounDs unD un Sou S n ounSounDs SounDs S n SounD
To 10.12 Lato-klubi: Tuomari Nurmio,
Tuuli Kyttälä, Sara Suvela
Pe 11.12 The Slippers La 12.12 Valvomo, Tirehtöörit,
Posteljoona ja ystävät
Ma 14.12 Maanantaiklubi Ti 15.12 PJK Live: For The Imperium, Ke 16.12 To 17.12 Pe 18.12 La 19.12 Ma 21.12
A Minha Alma, Henna Tikkanen Meissa Niang & Diambaar, Mama Africa Sansa, Steafan Hanvey solo Zacharias Carls Group, Dead Black Asteroid, G-odd Timo Kiiskinen - Chet, Verneri Pohjola ystävineen Maanantaiklubi: The Quiet Calls
23.12 - 25.12 SULJETTU La 26.12 Nieminen&Litmanen Ke 30.12 People Of The Sun plays To 31.12 Ti 5.1 Ke To Pe La Ke La 6.1 7.1 8.1 9.1 13.1 16.1
Ti 19.1
Rage Against The Machine, For Funerals To Come Marjo Leinonen & Viranomaiset Woosonics, The Fuck You Fucks, Engraver Animals of the Forest Sara ja Susiraja Jukka Poika, Dj Andor Auteurjazz Crumbland, STAIRS, L-60 Wedding Crashers, I Love Vivian PJK Live
LUKUBILEET:
FESTIVAL:
Anal Thunder, Mononen
Avoinna joka päivä
SUE
» 11 « NRO. 12
SUE
» 15 « NRO. 12
SUE
» 17 « NRO. 12
"SE OLI VAHINKO!"
HAASTATTELU Matt And Kim on valloittavaa, vauhdikasta ja vähän dorkaa indiepoppia soittava duo New Yorkin Brooklynistä.
aulaja-kosketinsoittaja Matt Johnson ja rumpalilaulaja Kim Schifino perustivat Matt And Kimin vuonna 2004. Tai oikeastaan eivät perustaneet. Se oli vahinko!, Matt kertoo. Tyttöystäväni Kim halusi oppia soittamaan rumpuja, minä taas kosketinsoitinta. Koska yksin on tylsää treenata, harjoittelimme yhdessä. Kaverimme sai selville, että soittelemme yhdessä, ja pakotti meidät lämmittelijäksi bändinsä keikalle. Yritimme selittää, ettemme ole bändi ja ettei meillä ole yhtään biisiä, mutta ei auttanut. Kasasimme häthätää kolme kappaleentapaista. Keikkajulisteessa luki Matt And Kim. Siitä se lähti. Eikö kumpikaan teistä ollut ennen soittanut bändeissä? Kimille tämä on ensimmäinen bändi. Minä soitin high school -aikoina kitaraa ja bassoa punkbändeissä. En ollut kuitenkaan ennen soittanut koskettimia tai laulanut. Muistan, kun kuulin oman lauluääneni ensimmäisen kerran. Yök! Olin kovasti etsimässä tilalleni parempaa laulajaa, mutta sitten ääneni ehti kasvaa osaksi soundiamme. Millaista bändin on päästä alkuun New Yorkin kaltaisessa valta-
L
vassa kaupungissa? Meille New York toimi todella hyvin. Meillä oli paljon bändeissä soittavia kavereita, jotka tarjosivat meille lämmittelykeikkoja. Alkuaikoina heitimme kolme keikkaa viikossa pelkästään Brooklynissä. Useimmiten emme tosin esiintyneet varsinaisilla klubeilla, vaan kaikenmaailman varastoissa, asunnoissa, bileissä ja ateljeissa. Muualta New Yorkiin muuttaville bändeille kaupunki saattaa olla karukin kokemus. Täällä tapahtuu koko ajan niin paljon kaikenlaista, että se "iso New Yorkin -keikka" ei välttämättä vastaa odotuksia. Matt And Kimin toinen albumi Grand julkaistiin Yhdysvalloissa tammikuussa. Sen tekotapa oli vastareaktio sille, miten bändin nimetön ensialbumi (2006) valmistettiin. Äänitimme debyyttimme oikeassa studiossa Los Angelesissa. Se oli niin ärsyttävää hosumista, että päätimme tehdä Grandin aivan eri tavalla. Menimme tekemään levyn kotiosavaltiooni Vermontiin, koska siellä ei muuta voi kuin rentoutua.
TEKSTI ARI VÄNTÄNENÄ KUVA TOD SEELIE
KIERTUEELLA SUOMESSA 15.12. - 19.12.
Grandin tekeminen kesti kauan. Se tuntuu oudolta, sillä kyseessä on vain puolen tunnin mittainen kooste yksinkertaisia lauluja. Se on kiireettömyyden kääntöpuoli. Annoimme itsellemme niin paljon narua, että meinasimme vahingossa hirttää itsemme siihen. Hieroin loputtomasti jokaista yksityiskohtaa. Levy ei olisi vieläkään valmis, ellei Kim olisi nalkuttanut, että "tee nyt se biisi jo loppuun, Matt!" Grandia tehdessämme opimme tuntemaan bändimme ihan uudella
tavalla. En usko, että meillä on enää pitkään aikaan aikaa tehdä mitään yhtä rauhassa. En minäkään, sillä Matt And Kim on mukavassa nosteessa kotimaassaan. Sen musiikki soi Bacardi-mainoksessa, MTV on palkinnut sen videon, ja bändi on kiertueilla yhdeksän kuukautta vuodesta. Millaisia odotuksia teillä on? On tyyppejä, joille menestys tarkoittaa Yhdysvaltain albumilistan ykkössijaa, ja tokihan kaikki saavat vapaasti pedata itselleen vaikka kokonaisen pettymysten sarjan hulluilla haaveilla. Itse en toivo muuta kuin että olisipa meillä kivaa jatkossakin.
Me emme soita tässä bändissä siksi, että odotamme sen menestyvän, vaan siksi, että tämä on meistä mukavaa. Minulle ja Kimille jokainen uusi kaupunki ja jokainen uusi tyyppi yleisössä on pieni menestys. Suomessa teitä odottaa tukku keikkoja, jotka ruotsalainen The Sounds on myynyt loppuun puolestanne. Mitä tiedät Suomesta? Hyvin vähän. Tykkään kyllä pohjoisesta ylipäätään. Olemme käyneet Ruotsissa ja Norjassa muutaman kerran, joten odotan Suomen olevan jotain niiden tapaista. Mehän emme ole vielä soittaneet Suomessa, vai olemmeko? Tervetuloa. «
SUE
» 19 « NRO. 12
min. Ja jos edellisellä levyllä tajusin, että laulun pitää mennä taimissa, niin nyt tajusin, että se voi joskus mennä nuotissakin. Mutta menee se vieläkin ihan tarpeeksi väärin joissain kohdissa, Sarparanta huomauttaa. Sanoitusten tekeminen on Sarparannan mielestä aina vain takkuisempaa. Sanomisen saattaminen itselleni kelpaavaan muotoon on vuosi vuodelta vaikeampaa. Ikääntyessä elämä näyttäytyy yhä monisyisempänä, ja uran pidetessä joutuu näkemään enemmän vaivaa, jos haluaa välttää itsensä toistamista. Jos tekee saman biisin aina uudestaan, se rupeaa vesittämään vanhojen biisien sanomaa. Minulla ainakin yleisönä tulisi sellainen olo, että eikö tuo ajattele mitään muuta. Vaikka pohjavireenä ovat samat teemat, pyrin saamaan niihin uutta näkökulmaa ja syvyyttä, Sarparanta pähkäilee.
HAASTATTELU
TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA HELI SARPARANTA
Kliseiden kliseitä
IRONING DAY ON KAUPOISSA 8.1.2010
ironing day on edellisiä No Shame -levyjä kehittyneempi myös kappaleiltaan. Tähän on pakko käyttää klassikkoa, Virtanen aloittaa. Kliseiden kliseitä. "Monipuolisempi ja rockimpi?", Sarparanta ky-
KOKENEET
ENSIKERTALAISET
No Shamen maailmassa puhaltavat uudet tuulet. Bändi piti viime keväänä ensimmäisen keikka- ja treenitaukonsa. Myöskään uusi Ironing Day -levy ei syntynyt vanhojen kaavojen mukaan.
V
uodesta 1996 asti kasassa olleen No Shamen ylle kerääntyi synkkiä pilviä kesken Saksan-kiertueen syksyllä 2008. Rumpali Teemu Horto ilmoitti jättävänsä yhtyeen. Olimme juuri tulleet studiosta ja lähteneet Saksan-kiertueelle, ja levyn piti tulla ulos tammikuussa 2009, basisti Pekka Virtanen muistelee. Bändin suunnitelmat heittivät kärrynpyörää silmänräpäyksessä. Viidennen pitkäsoiton julkaisupäivää siirrettiin vuodella, ja bändi jäi keikka- ja treenitauolle. Ei ole ollut noin pitkää taukoa aiemmin. Emme ole koskaan olleet sellainen bändi, joka tekee levyn ja kiertueen ja on sitten puoli vuotta himassa, minkä jälkeen alkaa tehdä uutta levyä. Olemme keikkailleet ja treenanneet jatkuvasti, laulaja-kitaristi Sampsa Sarparanta kertoo. Turhauttiko odotella valmis albumi kädessä sen julkaisua? Vaikeampaa oli se, ettei päässyt keikoille. Olemme Sarparannan kanssa tehneet tätä hommaa jo kaksitoista vuotta, ja kun yhtäkkiä ei tapahtunutkaan mitään, se oli helvetin turhauttavaa. Ehkä silti on parempi, että kävi noin, Virtanen sanoo. Ajattelimme, että tämä on hyvä levy, joka ei vanhene. Enemmän turhautti rumpalin hakeminen. Se oli huomattavasti karstasempaa
hommaa kuin aluksi ajattelikaan, Sarparanta jatkaa. Uusi rumpali Saska Ketonen liittyi bändiin kesällä. Sen jälkeen homma on rullannut entiseen tapaan. Koko bändissä on nyt ihan uusi puhti. On hyvä, että joutui miettimään asioita puoli vuotta, Sarparanta pohtii. Kerho- ja Hybrid Children -yhtyeissäkin soittava Ketonen on päässyt bändikavereidensa neljäs jäsen on kitaristi Jere Tiainen mielestä hyvin sisään No Shameen. Ainakin minun elämäni on helpottunut bassotaiteilussa. Mies pistää tiukkaa komppia, joten on kivaa vetää messissä. Saskan soitossa on hyvä balanssi, ja koko setti rokkaa, Virtanen kehuu. Soittaminen ja keikkailu tuntuvat yhtä hyvältä kuin Horton kanssa, mikä on helvetin paljon sanottu, koska soitimme kuitenkin kymmenen vuotta yhdessä. Ketonen on päässyt tosi nopeasti lähes samaan pisteeseen, Sarparanta kertoo. No Shame soitti lokakuussa neljän keikan minikiertueen. Yleisöltä tuli hyvää palautetta. Itselle on merkittävää, että noille neljälle keikalle oli kaivautunut tyyppejä, jotka ovat käyneet meidän keikoilla kymmenen vuotta. Niiden naamasta näkee keikan aikana ja kuulee keikan jälkeen, mikä meininki on. Sieltä tuli sellais-
ta kommenttia, että Ketonen sopii hyvin bändiin ja että soitto jytää. Jopa meidän entiseltä rumpalilta tuli samat kommentit, Sarparanta sanoo.
Tavaramerkit puuttuvat
no shamen viides albumi, 8. tammikuuta ilmestyvä Ironing Day äänitettiin Helsingissä syksyllä 2008. Ensimmäistä kertaa No Shame otti levyntekoon mukaan ulkopuolisen tuottajan. Aiemmin muun muassa Sweatmasterin ja The Flaming Sideburnsin kanssa työskennellyt Jürgen Hendlmeier ei juurikaan puuttunut taiteelliseen puoleen. Oli selvää, että hän hoitaa äänentarkkailua. Halusimme saada
levyn soundaamaan paremmalta, Virtanen selittää. Me itse ja suurin osa yleisöstämme olemme olleet sitä mieltä, etteivät meidän levyt ole koskaan niin hyviä kuin keikat. Ulkopuolisen teknisen osaamisen hakeminen kannatti. Se oli kallis mutta onnistunut ratkaisu. Lisäksi levy on soitettu livenä, mikä meidän olisi pitänyt tehdä joka kerta, Sarparanta kertoo. Ironing Day on kaksikon mielestä kaikin tavoin paremman kuuloinen kuin neljä aiempaa levyä. No Shame on jälleen ottanut askeleen kohti oikean äänituotteen julkaisua, Virtanen sanoo. Siitä puuttuu tyystin meidän alkuaikojen tavaramerkki, eli "vittumainen yläpää ja epäselvä alapää", ja edelliseen levyyn verrattuna livesoittamisen riemu on tallentunut parem-
syy. Joo. Tai en rockimmasta tiedä, mutta monipuolisempi. Rankka on rankempaa ja löysä on löysempää. Meillä ei ole koskaan ollut sellaista periaatetta, että pitäisi soittaa vain tietyntyyppisiä biisejä. Aikaisemmmin emme ehkä vain osanneet tehdä erilaisia. Nyt biisejä on laidasta laitaan ainakin meidän mittapuulla, Sarparanta lupaa. No Shame on tunnettu vahvasta tee se itse -asenteesta. Viimeisin osoitus tästä on se, että bändi laittoi syyskuussa vanhat levynsä nettisivuilleen jakoon vapaaehtoista maksua vastaan. Ei ole rahaa eikä kiinnostusta painaa niitä uudestaan. Tuo on hyvä keino saada levyt niille, jotka haluavat ne, Sarparanta sanoo. Olen tolkuttanut pojille jo aiemmin, että levyt ilmaiseksi porukalle. Minulla on itselläni sellainen mahtipontinen toive, että voisimme julkaista tulevaisuudessa musiikkimme ilmaiseksi. Tästähän ei muutenkaan rahaa saa, joten mieluummin soittaa porukalle, joka tuntee meidän biisit, Virtanen painottaa. Vuosi 2010 No Shamen on tarkoitus viettää keikkabussissa ja lavoilla. Keikkailemme niin paljon kuin rahkeet riittävät. Suomen-kiertue alkaa tammikuussa, kun levy tulee pihalle. Tarkoitus on kiertää kaikki mahdolliset paikat. Siitä sitten suoraan Saksaan, ja toivottavasti sen jälkeen on kesä täynnä festareita. Ensi vuonna teemme enemmän keikkaa kuin koskaan, Sarparanta sanoo. «
EI MYSPACELLE
No Shame sanoo tiukasti ei MySpacelle ja ihmettelee kriitiikin puutetta. Sen ymmärrän, etteivät tavikset kritisoi yhtään mitään, mutta minua ihmetyttää MySpace-kritiikin lähes täydellinen puuttuminen Suomen punk-skenestä, Sampsa Sarparanta sanoo. Kaikki bändit, jotka väittävät olevansa maailman suurimpia yhteiskuntakriitikoita, ovat siellä ihan pokkana. Amerikan HC-skenessä asiasta on sentään
keskusteltu. En mitenkään voi käsittää, miten ketään muuta kuin minua tässä maailmassa ei haittaa se, että Rupert Murdoch omistaa MySpacen kokonaan. Ei Murdoch osta sadoilla miljoonilla jotain, mistä ei usko ansaitsevansa satoja miljoonia. 50 vuotta sitten sanottiin, ettei ilmasta lounasta ole olemassakaan. Se pätee edelleen. Luulevatko ihmiset oikeasti MySpacen olevan ilmainen? Onneksi kahden vuoden päästä, kun kaikki muut naureskelevat noloina, että olimme MySpacessa ja hitto kun se oli tyhmä paikka, meidän ei tarvitse.
SUE
» 20 « NRO. 12
» TÖRKEETÄ!
HAASTATTELU Kalifornia-Keke ja Stiletti-Ana ovat hikoilleet kotimaisen elektromusiikin viiksekkäimpään kärkeen. Jesse on taas kaikkialla ja ei missään.
arraskuussa julkaistu Tum Tum Tum on helsinkiläisen Jessen toinen studioalbumi. Yhtyeen syntyhistorian voi tislata yhteen ajatukseen: kumpi kirvoittaa syntetisaattorista perverssimmän äänen. Epäonnisten treenien päätteeksi Keke ja Ana tulivat tällä hedelmällisellä reseptillä luoneeksi yhden "törkeen" kuuloisen kappaleen. Sitä seurasi useampia. Tätä ennen he olivat omien sanojensa mukaan lähinnä haisseet kotonaan. Mitä voimme siis odottaa uudelta julkaisulta? Se on törkee!, nauraa Kalifornia-Keke. Haettiin epätavanomaista, sellaista melko graafista olemusta. Inspiraationa olivat esimerkiksi sarjakuvat. Haluttiin, että musiikki henkii pintoja, kuten vaikka hikeä ja limaa, ja että siinä on monta kerrosta. Me tehtiin levy viime kesänä spontaanisti ja ilman mitään konkreettisia sävelkulkuja etukäteen ajattelematta, kertoo StilettiAna. Siinä yhdistyy enemmänkin meidän mielentiloja ja fiiliksiä. Ennen kesää meillä oli kasassa ehkä yksi riffi.
M
Tuota levyä ei olisi voinut tehdä talvella! Äänittäessä oli todella kuuma ja se kaikki hikoilu kyllä kuuluu levyllä, miehet kertovat yhteen ääneen. Levynkannetkin on törkeet!, iloisee Keke. Kannet piirsi Vilunki 3000 ja ne on just sellaiset, jotka me oltaisiin itse piirretty, jos osattaisiin piirtää. Ei me osata. Miten Tum Tum Tum eroaa reilu vuosi sitten julkaistusta Kaikki-esikoisesta? Fuusio-osasto on tällä levyllä jäänyt väliin ja mukana on enemmän diskoa, aloittaa Keke. Me ei todellakaan haluttu tehdä uudestaan edellistä levyä! Soundit ovat muuttuneet, osittain kamojen mukana tietysti, mutta me ollaan myös jätetty enemmän rosoja levylle, jatkaa Ana. Joku tietokone on muutenkin meille lähinnä vain riippakivi. Musa on nykyään niin siloiteltua, että haluttiin poispäin sellaisesta, tarkentaa Keke. Me laitettiin meidän kaikkien aikojen paras
TEKSTI TARU TUULIA TITTONEN KUVA JUSSI PUIKKONEN
LA 26.12. TORVI, LAHTI
biisi uuden sinkun bpuoleksi, siis tuo Viimeiset tanssit. Sellainen toiminta ruokkii meitä enemmän. Mieti esimerkiksi Beatlesin b-puolia ja koko singlekulttuuria ennen vanhaan, se on kiinnostavaa. Mikä sitten olisi tulevaisuuden kannalta kiinnostavaa? No Sonarissa, Barcelonassa olisi hienoa esiintyä, pääsee molemmilta yhtä aikaa. Se on sellainen konemusiikin kulmakivi, tarkentaa KaliforniaKeke. En tiedä, toimisiko tämä isoimmilla festareilla ollenkaan, me ei olla soitettu kuin klubeilla. Ja Lepakossa mä olisin halunnut soittaa!
Esikoislevyä tehdessänne ette vielä tienneet, tuletteko ikinä tekemään sille jatkoa. Miten on nyt, luuletteko, että teette kolmannen levyn? Kyllä mä luulen, että tehdään kolmas levy. Eikä vittuakaan välitetä siitä, mitä muut edellisen perusteella ajattelee, nauraa Ana. Mistä sitä tietää, vaikka tehtäisiin hevilevy?, kysyy Keke. Ei kai mistään. Mutta miksi yhtyeen MySpace-sivulla sanotaan, että "Keke ja Ana eivät halua tunkea lusikkaansa soppaan joka haiskahtaa"? Musiikillinen selkääntaputtelu haiskahtaa. Esimerkiksi Musiikki ja media -tapahtuma haiskahti juuri siltä. Lähes kaikki soittivat paskat housussa, että nyt musaväki katsoo,
kuvailee Ana. En oo varma, että olinko mä AVmessuilla vai siellä, nauraa Keke ja jatkaa vain promillen vakavampana: "Rehellinen Keskusta-politiikka" haiskahtaa. Entä mistä kumpuaa yhtyeen lyömätön tyylitaju? Irtoaisiko aihepiiristä vinkkiä tuulipukukansalle kaamoksessa? Enpä tiedä siitä tyylistä. Oma rotsi me ollaan aina lyöty niskaan, ei meitä ole kukaan ikinä stailannut, miettii Ana. Ehkä ajoitus vain on osunut nappiin. Jotku bändikuvat ovat muutenkin yleensä kauhean tylsiä, miettii Keke. Siis kauteen sopiva tyylivinkki? No, pikkujoulutunnelma kannattaa ainakin pitää läpi vuoden. «
SUE
» 21 « NRO. 12
» KUULIJAN VALINTA
Converge ei anna kuulijoilleen ohjenuoraa, joka osoittaisi mitä yhtyeen levyiltä pitäisi kuulla ja mitä ei. Solisti Jacob Bannon ei itse asiassa anna ohjeistuksia yhtään mihinkään.
T
oisinaan täytyy pysähtyä miettimään, minkä tähden yhtyeet antavat haastatteluja. Perinteisimpiin syihin kuuluu tietty uuden albumin promoaminen. Mutta entä jos haastateltava ei ole kiinnostunut avaamaan uusinta tuotostaan juuri ollenkaan? Tällaiseksi tapaukseksi osoittautuu meluisan core-partio Convergen solisti Jacob Bannon, jota ei voi syyttää kohteliaisuuden puutteesta, mutta joka ei ole erityisen halukas avaamaan yhtyeensä tuoreen Axe to Fall -albumin taustoja. Ei minulla ole lopputuloksesta erityisem-
pää mielipidettä. Olen toki tyytyväinen albumiin, työskentelimme sen parissa niin ahkerasti kuin mahdollista. Mutta sen analysoiminen ei ole minun, vaan kuulijan tehtävä, Bannon kommentoi tiedustellessani suhdetta uuteen levytykseen. Albumin rakentumista solisti kuvailee Convergelle tavanomaiseksi prosessiksi, jonka alku- ja päätöspisteitä on hankala paikantaa. Joidenkin aihioiden työstäminen eteni nopeasti, kun taas toiset riffit ehtivät olla olemassa vuosia ennen lopullista sijoittumistaan. Axe to Fallin mittava vierailijakunta on tuttua yhteyksistä kuten Neurosis, Genghis
Tron ja Cave In. Pitkään suunniteltu lukuisten vierailijoiden käyttö ei myöskään tuottanut Bannonin mukaan liiemmin lisätöitä albumia työstettäessä. Eri ihmiset toivat mukanaan erilaisia ideoita, jotka toimivat tervetulleina haasteina tekotavoillemme. Vierailijoiden käyttö oli kuitenkin tietoinen, suunniteltu juttu, joten osasimme varautua sen mukanaan tuomiin vaikutuksiin, Bannon tokaisee. Uudet vaikutteet ja haasteet eivät ole asioita, joita kohdatessaan Converge alentuisi arkailemaan. Bannon ei kuitenkaan järin innostu kokeellisen bändin viitasta, jota useampikin taho
yrittää Convergen hartioille asetella. Tiettyyn pisteeseen saakka olemme uusia muotoja hakeva ryhmä, mutta meillä on joka tapauksessa oma, ominainen ilmaisutapamme. Saman toistoon emme tietenkään pyri, määrittelemme ulosantiamme uusiksi jokaisella albumilla. Uudet, jännittävät suunnat ovat aina tervetulleita. Ennakkotiedot ovat antaneet ymmärtää progressiivisten elementtien haastavan Axe to Fallilla suoraviivaisimmat hardcore-rakenteet. Onpa progressiivinen rock soinut yhtyeen jäsenten askareiden taustalla aiempaa enemmän. Proge-uteluni ei kuitenkaan saa Bannonia yhtään innostuneemmaksi musiikkinsa analysoimisen suhteen. En ala reflektoimaan ihmisten mielipiteitä musiikistamme. En välttämättä ole aina samaa mieltä heidän kanssaan, mutta se ei tarkoita, ettenkö kunnioittaisi heidän näkemyksiään. Esittäjän tehtävä ei ole kertoa kuulijoilleen, mitä heidän pitäisi levyltä kuulla, mitä taas ei. Nauttivatpa he levystä tai eivät, on se heidän oma, itsenäinen valintansa, Bannon ryöppyää. Ja toki hän oikeassa onkin. Yhtä vapaita kuulijat ovat tällä kertaa myös lyriikkatulkintoihinsa. Siinä missä etenkin Jane Doe (2001) ja You Fail Me (2004) olivat selkeitä temaattisia kokonaisuuksia, ei Bannon myönnä Axe to Fallin takaa löytyvän isompia teemoja. Lyriikoiden pohjana toimivat meidän kaikkien henkilökohtaiset kokemukset, mistään kummemmasta tematiikasta ei ole kyse. Sellaisen luominen on kuulijasta itsestään kiinni. Juuri useampaa sanaa mies ei intoudu pukahtamaan myöskään suunnitteilla olevasta soololevystään, kuten ei myöskään toimistaan levynkansiartistina. Kerropas Jacob, mistä sinä sitten jaksaisit puhua? Ei, en esitä kyseistä kysymystä. En, vaikka mieli tekisi. On vain hyväksyttävä, ettei viiden tunnin yöunilla kiertueella yhdessä Mastodonin ja High On Firen kera porhaltavasta Bannonista irtoa yksityiskohtaisempia kommentteja. Ei niin mistään aiheesta. «
HAASTATTELU
TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA MATT MILLER
SUE
Ke 13.1.2010, Tavastia (Hki) Ovet klo 20, K-18 | 20/22 * To 14.1.2010, Klubi (Tre) Ovet klo 21, K-18 | 17 * Pe 15.1.2010, Klubi (Tku) Ovet klo 21, K-18 | 17 *
* + mahd. toimituskulut
» 22 « NRO. 12
» VALMIINA VAAROJEN VALLOITUKSEEN
Everytime I Die -yhtyeellä on epäonnea basistien kanssa, mutta muuten huumori hersyy ja unelmat toteutuvat.
oska puhelinhaastattelu ei aina onnistu, on välillä otettava kovemmat välineet käyttöön. Tässä tapauksessa se tarkoittaa modernin tietotekniikan valjastamista. Suuntasimme Suen kommunikaatiosatelliitin osoittamaan suoraan Every Time I Dien keikkabussiin. Amerikkalainen Every Time I Die on reilulla kymmenvuotisella urallaan suoltanut viisi metallisella punkilla kuorrutettua pitkäsoittoa. Tuorein levy New Junk Aesthetic putkahti ilmoille syyskuussa, ja nyt bändi on pakannut bussinsa ja lähtenyt tien päälle esittelemään keikkakuosiaan. Tällä hetkellä poppoo rullaa Iso-Britanniassa. Missäs päin te nyt olettekaan, ilmeisesti jossain Newcastlen lähellä? Ilmeisesti pikemminkin Lontoon nurkilla, saapuu digitaalinen teksti vastaanottimeeni. Every Time I Dien ura sai alkunsa vuonna 1998, kun veljekset Buckley huomasivat maailman kaipaavan metallilta kalskahtavaa peräruisketta. Keith hoitaa bändissä lauluosuudet ja huutopuolen, Jordan puolestaan taitelee kitaran kanssa. Toisen kitaristin tontilla on ollut alusta asti Andy Williams. Sen sijaan rytmiryhmä on vaihdel-
HAASTATTELU
K
lut niin taajaan, että siitä olisi jopa Spinal Tap kateellinen. Entinen From Ashes to Autumn -bassottelija Josh Newton on Every Time I Dien seitsemäs basisti. Nykyinen kiertuerumpali on Kanadasta kotoisin oleva Ryan Leger, joka on aiemmin kannutellut esimerkiksi The Saladsissa. Teillä on selkeästi jonkinlainen ongelma basistienne suhteen. Ovatko aiemmat soittajat lopettaneet, vai mitä te olette heille tehneet? Välillä pitää rikkoa kananmunia tehdäkseen munakkaan. Ensimmäinen tyyppi lähti koska hän halusi keskittyä toiseen bändiinsä. Toisella oli täysipäiväinen duuni, kolmannen kanssa hommat eivät vain pelanneet, ja neljäs oli täysi häviäjä. Viides lopetti koska tarvitsi säännölliset tulot. Luulen Joshin olevan kuudes basistimme. Kai, ynnäilee Jordan epäonnisesti. Joka tapauksessa hän on täydellinen basisti. Lukemattomien keikkakilometrien ajan bussissa istuminen voi käydä pidemmän päälle tylsäksi, vai mitä? Meidän saksalaisessa bussissamme on todella säälittävät leffavalikoimat, joten niitä ei tule katsottua. Muuta viihdettä täällä ei
TEKSTI TEEMU PURHONEN KUVA TIM HARMON
KE 16.12. JÄÄHALLI, HELSINKI
ole tarjolla, mutta me ollaan aika vitun viihdyttäviä jätkiä, jos minulta kysytään. Me otetaan relaa ja jauhetaan skeidaa siitä miten paljon rumpalimme tykkää sormeilla itseään, tai sitten me tehdään lauluja siitä, kuinka hakkaamme niin kutsutuilla kasseillamme myyntipistettämme hoitavaa häiskää. Kuulostaa kieltämättä todelliselta hauskanpidolta. Jordan on soittamisen lisäksi ansioitunut graafikkona. Miekkonen on työstänyt monille eri bändeille materiaalia, ja Every Time I Dien uusimman levyn komea kansitaide on herran käsialaa. Käytän suurimman osan vapaaajastani piirtämiseen. Koska en voi tehdä sitä liikkuvassa bussissa, olen strategisesti yrittänyt nukkua ollessamme liikkeellä. Punkkani kuitenkin natisee siihen malliin, ettei nukkumisesta tule mitään. Unenpuutteesta huolimatta Jordan tietää elävänsä rokkiunelmaa. Nautin kiertämisestä aivan saatanasti! En voi edes kuvailla, kuinka kiitollinen olen pystyessäni tekemään tätä työkseni. Se on toteutunut unelma enkä unohda sitä ikinä. On yksinkertaisesti mahtavaa soittaa oman bändinsä musaa tuhansille sekopäisille kersoille, jotka diggailevat kamastamme. Varjopuolena joudun olemaan poissa kihlattuni ja koirieni luota. Jordan, bändi ja kiveshuumorista kärsivä paitamyyjä joutuvat potemaan koti-ikävää vielä melkein vuoden loppuun asti. Sitä ennen saksalaisen huumoribussin tie vie Helsingin jäähallille, jossa Every Time I Die esiintyy Killswitch Engagen ja In Flamesin kanssa. Onko Suomi keikkamaana tuttu? Ei yhtään! Olen vitun tohkeissani päästessäni valloittamaan uusia paikkoja. Se on päämäärämme uuden levymme kanssa: viedä se kaikkiin vaarallisiin paikkoihin, joissa emme ole koskaan olleet. Tervetuloa Suomeen, vaarojen maahan. «
SUE
» 23 « NRO. 12
THURSDAY 18.2.2010
FRIDAY 19.2.2010
SATURDAY 20.2.2010
FINNISH METAL EXPO
SONATA ARCTICA APOCALYPTICA·AMORPHIS SATYRICON·HYPOCRISY KORPIKLAANI·INSOMNIUM SWALLOW THE SUN SURVIVORS ZERO KIANA·AMATORY
...lisää tulossa! Klinikoita·sälää·rompetta·Finnish Metal Awards
YHDEN PÄIVÄN MESSULIPPU, hinta ennakkoon 7 + mahd. toimituskulut / ovelta 10 . YHDEN PÄIVÄN LIVE & MESSULIPPU, ennakkoon 35 + mahd. toimituskulut / ovelta 40 (mikäli lippuja jäljellä) LIPUT MYYNNISSÄ NYT!
Kaapelitehdas 19.-20.2.2010, Helsinki
SUE
» 24 « NRO. 12
SISÄLTÄNI PORTIN SU
Opium Warlordsin Sami Albert Hynniselle luova työ on hänen elämänsä ydin. Oman aikansa rajallisuuden tiedostavan ja ihmisten maailmasta vieraantuneen Hynnisen juuret ovat musiikin äärimmäisissä osa-alueissa.
SOMNIUM-STIPENDI
valitsemasi linja palkittiin tuoreeltaan Teemu "Somnium" Raimorannan rahaston 2000 euron Somnium-stipendillä. Miltä tuntui saada tämänkaltainen tunnustus? Tämä on hieman kaksijakoinen juttu. Olen niin vieraantunut ihmisten maailmasta, että tällaisen huomionosoituksen saaminen noinkin viralliselta ja tunnustetulta taholta hiukan hämmentää. Siis siinä mielessä, että miten MINÄ voin saada jotain tällaista? Vuosia sitten minua kehotettiin laittamaan hakemus tuonne, mutten koskaan sitä tehnyt. Ja nyt kävi näin! Elän täysin oman taiteellisen työni varassa enkä saa yhteiskunnalta mitään tukia, koska kuulun isäni perikuntaan. Erityiskorvattavuuden psyykelääkkeisiinkin sain vuosien hakemisen jälkeen "sattumalta" vasta nyt, kun halvin mahdollinen korvike tuli markkinoille. Elämä on siis ollut ajoittain aika askeettista. Rahasummana tämä on mulle aika helvetin suuri siunaus ja pelastus. Tämän turvin voin ensimmäistä kertaa vuosikausiin ainakin yrittää unohtaa taloudelliset huolet hetkeksi ja keskittyä seuraavaan projektiin ja ehkä jopa levätä hetken. Olen ollut sen verran tiukilla viimeiset viisi vuotta ja kuitenkin pysynyt koko ajan tuotteliaana, että sinänsä mahdun stipendin alkuperäiseen ajatukseen, enkä koe huonoa omaatuntoa, mutta koko homma oli niin totaalinen yllätys, etten ole vieläkään sinut asian kanssa. Rahaa merkittävämpää on kuitenkin se, että tämä on juuri tämä stipendi. Se, että Somniumin perikunta on tässä mukana, tekee tästä minulle todella merkittävän asian. Kun palasin Helsingistä tuon kehystetyn stipendin kanssa, olivat ajatukseni aika kummallisia. Tunsin outoa surua. Jonkun toisen kuoleman vuoksi minulla oli nyt mukanani tämä "asia". Tuskin tulen vastaavia juttuja saamaan jatkossa, joten olen onnellinen, että se ainoa kerta kun kohdalleni osuu jotain tällaista, oli kyseessä juuri tämä Somnium-stipendi! Kiitokset vaan asiaan vaikuttaneille! Myspace-sivuillesi jotenkin sopi aiemmin, että siellä luki pitkään: "Käyttäjällä Opium Warlords on 0 ystävää." Nyt niitä on enemmän, mikä rikkoo vaikutelman äärimmäisestä hermeettisestä olemassaolosta. Usko tai älä, mutta minä käyn välillä ruokakaupassakin ja minulla on jopa muutamia fyysisiäkin ystäviä. Mutta kieltämättä tällainen hermeettinen elämäntapa on lähellä sydäntäni. Näin on ollut lapsuudesta asti. Mitä tulee vaikutelmiin, niin tässä elämäni vaiheessa ainoa minua kiinnostava vaikutelma on puhtaasti taiteellinen ja sanotaanko hengellinen. Puhtauteen voi toki liittyä suhteellisen vahvaa ironiaa. Syy tuohon mainitsemaasi "nollalinjaan" on muuten hyvin yksinkertainen. Vaikka sivut tehtiin tarkasti suunnitelmieni pohjalta, en ollut ennen Spiritus erve! Joko Lohjalla sataa lunta? Tervehdys. Kyllä tuossa jotain kävi, mutta meni poiskin. Toivottavasti saadaan tännekin edes hetkiseksi kaunis lumipeite. Helpottaa suuresti yöllisiä toimiani. Valaisee. Viime vuonna The Puritan haastattelun yhteydessä totesit, että "eilen viimeksi mietin vakavasti, että lopetan kaiken bänditoiminnan ja teen musiikkia vaan itsekseni ja itselleni." Näin ei kuitenkaan käynyt. Ainakin suunta on oikea. Opium Warlordsin musiikki on lähellä "itsekseni ja itselleni" -teesiä. Debyyttilevyssä Live At Colonia Dignidad on hyvin yksityinen ja terapeuttisen oloinen pohjavire. Siitä välittyy tunnelma, että on aivan sama, kuuleeko levyä yksi vai miljoona kuulijaa, kunhan musiikillinen trippi vain tuli tehtyä. Osut ihan oikeaan. Sanotaan nyt vaikka näin, että viime helmikuussa tiedostin hyvin selvästi oman aikani rajallisuuden. Mieleni täytti tuntemus siitä, että on pakko saada aikaiseksi jotain ja pian, mutta vaati uskallusta irrottautua menneestä ja hylätä eräitä asioita. Nuo olivat hyvin tuskaisia aikoja ja päätös tämän levyn tekemisestä oli vaikea. Varatessani ensimmäiset studioajat ei minulla ollut edes lafkaa takanani. Tiesin, etten itse kykenisi laskuja maksamaan, mutta varmuus siitä, että tämä on tehtävä nyt ajoi minua eteenpäin! En löytänyt sitä rauhaa, jota etsin, mutta olen kiitollinen itselleni ja asianosaisille, että levy tuli tehtyä. Mikään ei varmasti voisi olla sinusta kauempana ja kiinnostaa vähempää kuin "rokkitähteys". Ei niitä vähemmän kiinnostavia asioita ainakaan kovin montaa ole. Yleensä selaillessani musalehtiä kirjastossa joudun sellaisen kiihtymyksen ja raivon valtaan, että joudun poistumaan paikalta. Arvostan kyllä hyviä säveltäjiä, sanoittajia ja sovittajia, mutta välillä tuntuu, että maailma hukkuu teennäiseen paskaan ja poseeraukseen ja lässytykseen. Blackie Lawless halusi vuonna 1984 "olla joku", enkä ollut varmasti ainoa, joka silloin samastui tuohon tuskallisen rehelliseen parkaisuun, mutta useimmat ihmiset joille on keskeistä "olla jotain" ovat minun maailmalleni täysin vieraita. Viihdyn omissa oloissani ja luonnon läheisyydessä. Ei oravia, jäniksiä tai pikkulintuja tai edes ihmisystäviäni kiinnosta, olenko tehnyt jonkun levyn joskus tai näyttänyt sukuelimiäni lavalla. Täällä Lohjalla harva noteeraa tekemisiäni tai edes tietää niistä. Hyvä niin! Tämä ei tarkoita sitä, etteikö musiikin tekeminen olisi minulle vakava ja tärkeä asia, mutta se on vain yksi osa kaikkea luovaa työtä mitä teen. Tämä työ itsessään on elämäni ydin. Keikkailukin on eräänlainen välttämätön paha. Siksi "esiintymiseni" on välillä niin kaoottista. Mieluiten sulkeutuisin omaan maailmaani ja heittäisin sisäisen porttini avaimen järven pohjaan.
HAASTATTELU
TEKSTI JUSSI LAHTONEN KUVA MIKA VARONEN
T
Mortis -turneelta paluutani itse kirjautunut sisälle kertaakaan. Tulen pitämään aika tiukan linjan tuolla ja olen hylännyt useita yhteydenottoja, toki kohteliaasti ja kiitoksella. Täydellinen kontrolli on tällä haavaa miellyttävämpi vaihtoehto kuin rönsyilevyys. En halua sivulleni ketään jauhamaan paskaa tai mainostamaan demoja joita en itse kuuntelisi.
MUSIIKIN ÄÄRIMMÄISILLÄ OSA-ALUEILLA
levyn päätöskappale support the Satanic Youth kestää kaikkinensa viisi sekuntia. Onko nyt grind-aluevaltauksen paikka? Toimittajalle ja miksei lukijoillekin tiedoksi, että mikäli sivuutetaan musiikilliset ug-aktiviteettini joskus 1984-1987 ja lyhyt pestini death metal -laulajana 90-luvun alussa, aloitin varsinaisen musiikillisen "urani" noisecoren parissa vuonna 1992. Ja silloin noisecore todellakin vastasi määritelmäänsä. Siinä yhdistyivät "noise" ja "hard core". Ensimmäinen virallinen KLV-tuotos sisälsi yli 1400 biisiä. Live at Colonia Dignidadin päätösraita on siis eräänlainen paluu taipaleeni alkuun. Olen jo vuosia halunnut taas tehdä tuollaista musiikkia ja vihdoinkin siihen tuli mahdollisuus. Voin luvata, että jatkossakin tulen operoimaan tuolla alueella. Juureni ovat hyvin vahvasti äärimmäisimmissä musiikin osa-alueissa. Reverend Bizarren tunnettavuuden vuoksi moni tuntuu nykyisin ajattelevan, että nämä kaikki black metal- ja noise-projektini olisivat olleet vain syrjähyppyjä. Todellisuudessa RB itsessään alkoi sivuprojektina, jonka idea oli olla ainoa konventionaalinen yhtyeeni ja sitä vielä todella alleviivatusti, kontrastina muihin äänellisiin sekoiluihini. Sitä paitsi, mikäli nyt edes halutaan puhua metallista Live At Colonia Dignidadin yhteydessä, on se kai lähempänä black metallia kuin doomia. Minulle se ei toki edusta kumpaakaan. Levyntekoasi häiritsi oikeusjuttu, jossa vastapuolena oli portsareita. Mitä tapahtui? Tuomio tuli. Minulle ja ystävälleni. Vastapuolella oli kolme miehekästä "järjestyksenvalvojaa". Sakot maksettiin ajat sitten, ja kun palasin kiertueelta, minua odotti vielä yhden poloisen kipu- ja särkykorvaukset. Poika oli ulosottomiehen kautta hoitanut homman, kun ei oma pokka kestänyt lähettää laskua. Tämä farssi tapahtui 2008 The Puritanin The Black Lawn "julkistamisen" yhteydessä. Olin olettanut, että oikeusasteella tajutaan tapauksen absurdius ja miltei unohtanutkin koko asian, joten kun sain haasteen joskus toukokuussa, aiheutti se aikamoisen romahduksen kesken kaikkien studiopaineiden. Viimeinen asia, jota haluaa ajatella valmistautuessaan jälleen yhteen rankkaan päivään, on oikeusjuttu. «
SUE
» 26 « NRO. 12
I ULJIN
SUE
» 27 « NRO. 12
Hän liittyi bändiin viime metreillä, emmekä juurikaan kommunikoineet keskenämme. Hän toteutti laulut omissa oloissaan ja päätti äänittää mahdollisimman paljon lauluraitoja, jotta me voisimme raakata niistä parhaat käytettäväksi. No, mehän emme tehneet asialle mitään vaan lykkäsimme kaikki miljoona raitaa levylle ja sillä siisti! Tarkoitukseni ei ole tieten tahtoen sekoittaa pakkaa tai vaikuttaa kenenkään mielipiteeseen Passengerista. Sanonpahan vain, että levy olisi voinut olla paljon parempikin. Emme yksinkertaisesti ymmärtäneet analysoida tekemisiämme. Kyseessä oli uramme rankin aikakausi, joka johti hyvin sekavaan lopputulokseen. Näin jälkikäteen voin myös myöntää, että meillä oli hieman vääristynyt tarve saada radiokuuluvuutta. Ajattelimme sydämen sijaan järjellä. Basistimme Thomas on sitä mieltä, ettei näitä negatiivisempia asioita pitäisi ikinä jakaa lehdistön kanssa. Itse en ole koskaan nähnyt aiheelliseksi piilotella faktoja. Haluan ihmisten tietävän mitä tapahtui ja että meiltä on lupa odottaa helvetisti enemmän. Tästä uusi albumimme onkin hyvä esimerkki.
HAASTATTELU
TEKSTI HENRI EEROLA KUVA NUCLEAR BLAST
180 ASTEEN KÄÄNNÖS
neljännen kokopitkän sons of the Systemin materiaalia kuvaillessaan Mircea uhkuu itsevarmuutta. Innokkuudestaan huolimatta hän painottaa, ettei ole kasannut minkään tason odotuksia tai paineita uuden pitkäsoiton menestykselle. Kun aloimme työstää uutta albumia saimme aikaiseksi kaksikymmentäviisi kappaletta, joista noin puolet päätyi levylle asti. Moni pois jääneistä sävellyksistä yksinkertaisesti kuulosti liikaa kaikelta mitä olimme aiemmin tehneet. Ne eivät sopineet tavoitteeseemme välttää monotonisuutta. Näen debyyttimme ja uuden levyn välillä selvän yhtäläisyyden, koska molemmissa prosesseissa vallitsi mentaliteetti, jossa hommia tehdään pikemminkin omalla sydämellä kuin ulkoisten vaikuttimien luoman paineen alaisena. Myös aiemmin mainitsemani egoilu korvattiin tällä kertaa tervehenkisellä ajatustenvaihdolla. Mnemic tunnetaan siitä, että se käsittelee levyillään monimerkityksellisiä ja jopa kryptisiä teemoja. Uusi albumi ei ole poikkeus. Albumin ja sen nimikkokappaleen nimi on tulkittavissa täysin yksilöllisesti. Sana sons tietenkin tarkoittaa ihmisiä, mutta käsite system voi olla mitä tahansa uhkaksi koettavaa, korruptoitunut hallitus tai vaikkapa nykypäivän teknologia. Pointti on, että ihmisten tulisi kapinoida yhdessä kaikkea pahaa vastaan. Kyseessä on kuitenkin yksittäinen kappale. Lisäksi albumilla käsitellään muun muassa teknologiaa, monotonista elämäntapaa ja vaikkapa Matrix-henkistä interaktiivisuutta, josta kappale Diesel Uterus kertoo. Mircea mainitsee keskustelun kuluessa muutamaankin otteeseen Metallican. Uransa aallonpohjaa uhkaavasti lähestynyt Mnemic sai kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten kunnian lämmitellä lauteet legendalle kokonaista kolme kertaa. Innostuneisuutta kitaristin äänessä ei voi olla huomaamatta. Se kielii onnistumisen tunteesta, joka psykologisella tasolla voi olla jopa ratkaiseva tekijä Mnemicin uran kannalta. Julkaistuamme Passengerin tammikuussa 2007 suuntasimme Englantiin Deftonesin kanssa. Tuolla reissulla törmäsimme Lars Ulrichin rumputeknikkoon, jolle tyrkkäsin muutaman kappaleen uutta levyä toiveenani niiden päätyminen Ulrichin käsiin. Hetkeä myöhemmin istuimme kiertuebussissa Brixton Academyn edustalla manailemassa Chino Morenon ääniongelmien vuoksi peruttua keikkaa. Juuri kun pääsimme valittamasta kaiken mahdollisen menevän päin persettä, keikkajärjestäjämme soittaa ja kertoo Metallican haluavan meidät lämppäriksi Tanskan-keikalleen. Negatiivinen tilanne pyörähti hetkessä satakahdeksankymmentä astetta positiivisen puolelle. Viidenkymmenentuhannen ihmisen edessä soittaminen on hengästyttävä kokemus. Painankin tällä hetkellä duunia hartiavoimin, jotta voisin kokea saman myös ensi vuonna. «
Kovin moni artisti ei kiroa likipitäen kaikkea tekemäänsä. Tanskalaisen Mnemicin tapauksessa siihen kuitenkin vaikuttaisi olevan aihetta.
T
oissa kesänä löysin itseni itähelsinkiläiseltä rannalta keskustelemassa tanskalaisen interreilaajan kanssa. Jossakin vaiheessa iltaa jutustelu kääntyi odotetusti musiikkiin. Koin asiakseni tiedustella herran tietoutta kotimaansa raskaasta musiikista. Hetken pohdittuaan hän sai päähänsä yhden nimen: Volbeat! Hetken kakisteltuani päädyin tivaamaan, etteikö mukamas Mnemic, Tanskan metalliskenen periaatteessa yksin elvyttänyt yhtye, soita minkään kokoluokan kelloja. Kuulemma ei, mutta lupasi ottaa selvää. Kun Mnemic saavutti näkyvyyttä debyytin julkaisun jälkeen, Volbeatin Michael (Poulsen) lähetteli minulle yhtyeensä demoja, Mnemicin säveltäjä-kitaristi Mircea Gabriel Eftemie valottaa. Pidin kovasti kuulemastani ja kiikutin äänitteet levy-yhtiöllemme. Siellä tokaistiin ykskantaan, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Sittemmin Volbeatin musiikki on puhutellut ihmisiä valtavirrasta syrjäkylien punaniskoihin.
sekä siitä, että viimeisin albumimme oli selkeä moka. Mainittuun notkahdukseen palaamme myöhemmin haastattelussa. Sitä ennen kertaamme Mnemicin kommelluksia debyyttialbumista tähän päivään.
EMÄMUNAUS
mnemicin vuonna 2003 julkaistu esikoispitkä Mechanical Spin Phenomena on yksi kaksituhattaluvun äänekkäimmin lanseeratuista metallidebyyteistä. Future Fusion Metalina itseään puffannut kollektiivi oli jo alkutaipaleellaan harvinaisen ammattitaitoinen tapaus. Kun toimitimme debyyttialbumimme levy-yhtiölle, se hehkutti saaneensa meiltä käytettäväkseen eheän ja valmiin tuotteen. Albumin konsepti, äänimaailma, kappaleet ja laulaja ja kaikki oli kuulemma kohdallaan. Toinen levymme Audio Injected Soul on eniten myynyt albumimme mutta täysin yliarvostettu. Eihän siltä löydy kuin yksi tai kaksi hyvää biisiä! Levy tehtiin hirveässä kiireessä. Kappaleet sovitettiin suunnilleen studion portailla. Siitä huolimatta silloin meitä vasta vietiinkin. Soitimme paljon hyviä keikkoja, kuten Rock Am Ringissä ja Tuskassa, ja Roskildessa olimme ensimmäinen Orange-lavalla soittanut tanskalaisbändi, ja teimme joitakin MTV-juttuja. Kaikki tämä aiheutti hetkellisen ylimielisyyden tunteen. Se heijastui negatiivisesti kolmanteen albumiimme. Saatuaan kakkoslevynsä kiertueen päätökseen identiteettinsä yhdennellätoista hetkellä
SUE
"Haluan ihmisten tietävän mitä tapahtui ja että meiltä on lupa odottaa helvetisti enemmän.
Moni tanskalainen yhtye kadehtii Volbeatin menestystä, mutta itse tiedän bändin jätkät supermukaviksi ja toivon heille kaikkea hyvää. Toki ottaisin Volbeatin suosion ilomielin vastaan, Mircea myöntää mutta toteaa samaan hengenvetoon, ettei Mnemicin soittamalla musiikilla ole juurikaan mahdollisuuksia siihen. Me emme ole tällä hetkellä edes yhtä suosittuja kuin aiemmin. Se johtuu pitkästä tauosta, kokoonpanomuutoksesta
kadottanut Mnemic kohtasi jokaisen nousevan yhtyeen painajaisen. Suurta osaa menestystarinassa näytellyt vokalisti Michael Bøgballe ilmoitti vetäytyvänsä bändistä raha- ja perhesyihin vedoten. Tästä huolimatta jäljelle jäänyt miehistö suuntasi tulta päin. Passengerin piti olla meidän paras albumimme mutta siitä muodostuikin uramme suurin epäonnistuminen. Sävellysprosessi ei sisältänyt missään määrin itsekritiikkiä, vaan vajosi hyvin egoistiseksi "kuka saa aikaan eniten riffejä" -kilpailuksi. Ryssimme siis toden teolla. Pyrimme kuitenkin paikkaamaan virheemme keikkailemalla mahdollisimman paljon, minkä johdosta paloimme totaalisesti loppuun, kitaristi huokailee. Sitä ennen, huhtikuussa 2006 Mnemic ilmoitti löytäneensä uudeksi laulajakseen ranskalaisen Scarve-yhtyeen toisena vokalistina kunnostautuneen Guillaume Bideaun. Juttuhan on niin, että me menetimme yhtyeen tärkeimmän jäsenen. Michaelin jätettyä yhtyeen kaikki saavutettu tuntui valuvan käsistämme. Jouduimme aloittamaan uudelleen kiipeämisen vuorelle, jonka olimme jo vähällä valloittaa. Päädyimme työstämään uutta levyä samalla kun vielä etsimme uutta laulajaa. Ja sotkuhan siitä syntyi. Äänitimme levyä Los Angelesissa, jonne myöhemmin lennätimme Guillaumen laulamaan osansa vain huomataksemme, että laulut tulisikin äänittää Ranskassa. Sanomattakin on selvää, että hän eli tuon ajan täysin ulkopuolisen roolissa. Allekirjoittanutkin myöntää hieman kakistelleensa Passengerin kulmikkaan kimpoilun armoilla. Suurimmat säröt aiheutti tekijämieheksi tiedetty tuore vokalisti, joka täysin tarpeettomasti esitteli jokaisen hihassaan piilevän tempun. Moni muukin on valittanut tuosta. Pääsyy sekasotkuun on muun yhtyeen, ei Guillaumen.
» 28 « NRO. 12
TOTALT JÄVLA KAHVIPÖYTÄKIRJA
+ 3CD + DVD
!!!
AB IE S LIVE: BAC KYAR D B · 22.1. Turku 21.1. Tampere elsinki 23.1. H
9.12.
www.backyardbabies.com
KOVAKANTINEN, 120 HELVETIN ISOA SIVUA VALOKUVIA HEMMOJEN 20 VUODEN TAIPALEELTA, PAINAA YLI KILON JA SISUKSISSA 3 CD:TÄ + DVD:LLÄ PÄIVITETTY VERSIO JETLAG THE MOVIE:STA!
ÄÄRIMMÄISEN SELVENTÄVÄ KAAVIO!
Kiljumainen
H
A B
A
AJATTARA Joululevy
B
VIIKATE Vuoden synkin juhla
CD & LP
C
VIIKATE Kuu Kaakon yllä
Juhannustilastoja kasvattava
Jouluinen Jouluinen
D
LEVERAGE Circus Colossus
E
SWALLOW THE SUN New Moon
F
NIGHTWISH Lokikirja
8CD
G I C E FD
SUE
G
» 29 « NRO. 12
HANGING GARDEN TEOTWAWKI
LIE RUINS H Swallowed byINthe Void
I
VIIKATE Kuu Kaakon Yllä 7"
b/w Olkoon humppa
Kahdeksasti kirkastettu
SUE
» 31 « NRO. 12
STILL HOT!
SUCIDAL ANGELS
Sanctify The Darkness CD in Slipcase incl. 2 Video clips and more, LP in Gatefold & download available!
NILE
Those Whom The Gods Detest Deluxe Digipak, CD, 2LP in Gatefold & download available!
HYPOCRISY
A Taste Of Extreme Divinity CD-Digipak, CD, LP + 7"in Gatefold & download available!
EPICA
Design Your Universe CD-Digibook, CD, 2LP in Gatefold & download available!
BELPHEGOR
Walpurgis Rites - Hexenwahn CD-Digipak, CD & download available!
SCAR SYMMETRY
Dark Matter Dimensions Ltd. CD-Digipak, CD & download available!
CHECK OUT!
PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE:
» 33 A W W W. N U C L E « R B L A S T. D E
SUE NRO. 12
LEVYARVIOT
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
AJATTARA Joululevy (Spinefarm)
Joulun alla monet metallibändit julkaisevat joululevyjä, ja lähes poikkeuksetta nämä levyt ovat kauheata kuraa, jotka pilaavat sen viimeisenkin joulumielen. Ajattara on kuitenkin yksittäistapaus, jota ei voi yleistää. Siinä missä perinteiset metallikarjut sortuvat hempeilyyn, jeesusteluun ja hyvänmielenheviin, Ajattara julkaisi monta vuotta putkeen perinteikkäitä joulusinkkuja, joiden mukana arvottiin myös joulukinkkuja. Perinne kuitenkin katkesi pari vuotta sitten, eikä joulu ilman Ajattaran pakanallista, raastavaa mustan metallin joulusinkkua ja oivallista cover-kappaletta ollut enää entisensä. Nyt vahinko otetaan takaisin Joulu-
8
levyllä, joka kokoaa yhteen aiemmat joulusinkut sekä neljä uutta kappaletta. Vanhat lainarallit kuten Joulupukki puree ja lyö, Sika ja Hei tonttu-ukot saavat jatkoa Nylon Beat -tulkinnalla Syytön sekä Lasten mehuhetkellä, jossa Tuomari Nurmio vierailee laulamassa oman sävellyksensä. Herkulliset tulkinnat saavat veden kielelle kuin sikapossu joulupöydässä. Ajattaran omat kappaleet kuten Ilon päivä, Tulppaani ja Kauna purevat aivan yhtä hyvin. Iloisen joulun tunnelman täydentävät joulusinkkujen kootut kansitaiteet isästä ja tyttärestä, joiden tarina saa ratkiriemukkaan päätöksen isäpapan hirttäytyessä joulukuuseen. Kilisee kilisee kulkuset!
JUSSI LAHTONEN
SUE
» 34 « NRO. 12
kaasujalan takana takaa vakaan pidon, ja aina sopivan suoran auetessa vetäistään urku sepposen selälleen. Aluksi hiukan ylipitkältä vaikuttanut levy korjasi sijoitustaan kuuntelukerta toisensa jälkeen. Cut Their Tongue Shut Their Prayer ja Holocaust in Utopia ovat yllättävän monipuolista mustaa metallia, ja perinteisemmin eli suoraviivaisemmin tyylilajia lähestyvän Approaching Doomin hurjastelu lämmittää mieltä yhtä lailla. Harvoin on ennakkokäsityksien ja ensivaikutelman jälkeen joutunut muuttamaan mieltään näin paljon. Ehdottomasti kuluneen vuoden bm-levyjen aatelia!
OSKARI LEHTINEN
tain ihan muuta yleensä tyylilleen uskolliselta bändiltä. Post-punk -yhtye Swansilta lainattu Failure on todella mielenkiintoinen ja yllättävä kuuntelukokemus MDB:n esittämänä. Häh, tämähän on kuin Nick Cavea! Yhtye täyttää pian 20 vuotta, joten on aika muistella menneitä. Muuta syytä en keksi levyn Vast Choirs -livevedolle, jolla todistellaan, että kyllä tässä vielä osataan öristä vanhaan malliin eikä olla aikuisrokkareiksi ryhtymässä. Ja kai My Dying Briden on hyvä paljastaa rujot juurensa tuoreemmille faneille, joita tämä yhtyeen alkutaipaleella sävelletty doom-rykäisy saattaa hämmentää.
ANNA LAHOKOSKI
paleena myös osin tuhoaa siihenastisen hienon tunnelman. Kylkiäisenä on viiden biisin dvd-levy, jossa on esillä kaksi tältäkin levyltä tuttua kipaletta. Lainana lähtee Poisonin Look What the Cat Dragged in, johon bändi saa tarvittavaa potkua. Baton Rogue Morguella on homma hyvin hanskassa. Glam-, heavy- ja prätkärockdiggarit saattaisivat löytää tästä paljonkin.
KIMMO JARAMO
7
DESYRE WARNING OF THE NIGHT
7
SHADOW GALLERY DIGITAL GHOSTS
(InsideOut Music) Progressiivisen rockin ja heavyn välimaastossa musisoiva yhdysvaltalainen Shadow Gallery palaa usean vuoden julkaisutauolta uusin kujein. Traaginen tapaus pakotti uudistumaan; yhtyeen alkuperäinen laulaja Mike Baker kuoli vuosi sitten sydänkohtaukseen, ja nyt laulajan virkaa toimittaa Brian Ashland. Yhtyettä ja genreä laajemmin tuntematta voin vain todeta, että kuulostaahan tämä ammattitaitoiselta, teatraaliselta, melodiselta, runsaalta ja mahtipontiselta. Ajoittain kitaratilutukset menevät liian pitkälle niin kuin tapana on, mutta överiys toisaalta sopii tyylilajiin. Kasarisoundiset koskettimet luovat nostalgiaa. Itseäni kiehtovat ärhäkät rummut, jotka lataavat potkua biiseihin. Laulajan ääni yltää liiankin korkealle, mutta hoitaahan hän homman varsin asiallisesti vierailevien tähtien tukemana. Moniäänistä laulua kuullaan useissa kertosäkeissä. Kappaleet venyvät kuudesta kymmeneen minuuttiin, mutta perustellusti. Rehellisen sinfoniset rokkikappaleet kuten Venom ja Gold Dust toimivat tarkoituksessaan. Eniten viihdyttää Digital Ghosts, joka hersyilee progetunnelmissa musikaalimaisena ilotteluna. Teille, jotka muistelette kaiholla 70-80-luvun mahtipontisia rockyhtyeitä, tässä olisi vastaavaa tuotosta nykymetallimausteilla modernisoituna ja varsin monipuolisena pakettina. Digital Ghostsilta löytyy jokaiselle jotakin, jopa yli äyräiden pursuten.
ANNA LAHOKOSKI
5
HALFORD WINTER SONGS
(Metal God Records) Eletään kaksituhattaluvun alkua. Vajaa kymmenen vuotta aiemmin Judas Priestistä eronnut metalli-ikoni Rob Halford on tullut omillaan toimeen vaihtelevin mutta varteenotettavin tuloksin. Kuin alleviivatakseen omaehtoisuuttaan laulaja julkaisee kaksi metallialbumia isolla m:llä, edelleen genrensä valioyksilöitä. Kun Halford palaa Priestiin, näyttää alkuun siltä, että herran vire sen kuin yltyy. Käy kuitenkin niin, että jumalten kuolevaisuus konkretisoituu yhden levyn viiveellä. Vielä reilu vuosi takaperin epäilin muita Priest-säveltäjiä vaivaavan kohmeen vahingossa tarttuneen myös Metallijumalaan, ja niinpä näyttää tämäkin tekijä kadottaneen fokuksensa pahemman kerran. Halford-yhtyeen kolmannen tulemisen Winter Songsin huomionarvoisin hetki, alun kaksikko Get into the Spirit ja We Three Kings ei yllä sen ihmeempään, vaan kuulostaa lähinnä pakolliselta fanikannan vakuuttelulta. Tämän jälkeen helistelläänkin kulkusia siihen tahtiin, että takakannen yrmeistä poseerauksista jäävät puuttumaan vain tonttuhatut. Niin, tämähän on joululevy. Jos aikojen alussa pelimerkit periaatteessa kokonaiselle musiikkisuuntaukselle jakanut artisti kilpailee tällä haavaa markkinapaikasta lähinnä Stingin kanssa, alkaa usko loppua kesken.
HENRI EEROLA
(Glam Nation Records) Desyre on kotimainen tukkametallibändi, joka ennen tätä ensimmäistä täyspitkää levyään on julkaissut pari demoa. Bändi soittaa kristillistä heviä. Sitä voi verrata amerikkalaiseen Stryperiin jo ihan pelkästään sen takia. Kaverien ulkonäkö puolestaan noudattaa tavallisen meikkipeikkobändin kaavaa, joten bändit kuten Poison, Negative tai Crashdïet ovat heidän pikkuserkkujaan. Nyky-Stryper puolestaan näyttää melko konservatiiviselta näihin suomipoikiin verrattuna. Musiikillisestikaan Desyre ei juurikaan poikkea yhdestäkään edellä mainituista. En tiedä, miten suosittu yhtye on uskovaispiireissä, mutta luulisi sillä olevan kysyntää myös laajemmalti, koska löytyyhän tavallisten hevihemmojenkin parista paljon Stryperdiggareitakin. Levyllä on muutama mallikas raita, kuten tehokas nimikappale. Valitettavasti huonot soundit haittaavat kuuntelunautintoa aika lailla. Koska levyn ulkokuoreen on panostettu näin paljon, odottaisi soundien olevan jotain muuta kuin kellaribändin demon tasoiset.
KIMMO JARAMO
ta tauolla ollut Ford on kasvattanut perhettään ja yrittää nyt kypsänä viisikymppisenä paluuta parrasvaloihin. Avustajana toimii oma aviomies Jim Gillette, joka aikoinaan yritti rocktähden uraa Nitro-nimisessä bändissä. Wicked Wonderland ei muistuta juuri lainkaan Fordin 80-luvun levyjä. Tarttuva hard rock loistaa poissaolollaan. Biisit ovat melko tyhjänpäiväisiä kautta levyn, vaikka alkupäähän on saatu pari tarttuvampaakin raitaa (Crave, Piece (Hell Yeah), Patriotic SOB). Kitaroita on päivitetty nu-metallin suuntaan, mikä jo pelkästään on vakava rikos vanhoja diggareita kohtaan. Inside on merkillistä kasaridiscoa, joka erottuu tylsästä äänimassasta vain sen takia. Peräti 15 kappaleen sikermä on aivan liikaa, koska materiaali on näin heikkoa. Lita Fordin vanhat levyt ovat yhä relevanttia kasariheviä. Wicked Wonderlandin voi huoletta unohtaa.
KIMMO JARAMO
LEVYARVIOT
5
LITA FORD WICKED WONDERLAND
(Ear Music) Amerikkalainen Lita Ford aloitti 70-luvulla teininä uransa Runaways-tyttöbändissä. 80-luvulla hän nautti jonkinmoista suosiota Suomessakin ja oli aikansa seksisymboli siinä missä Doro Peschkin. Viimeiset 15 vuot-
8
BATON ROGUE MORGUE HIGH END OF THE SEASON
9
MY DYING BRIDE BRING ME VICTORY
(Peaceville) Tämän EP:n tarkoitus lienee ollut lähinnä uuden viulisti-kosketinsoittaja Shaun Macgowanin ensiesittely ja alunperin viime levyllä julkaistun Bring Me Victory -kappaleen videon saattaminen fanien ulottuville. Nimibiisihän on korvia hivelevine viuluineen mitä hienoin teos, joten jokseenkin kliseinen kauhuelokuvatyylinen video ei anna sille enää lisäarvoa. Turha julkaisu tämä ei sentään ole, kiitos hienojen covervalintojen. Scarborough Fair -kansanlaulun tulkinta paljastaa MDB:sta minimalistisemman puolen. Tämä tuutulaulu kenties nukuttaa ennen pitkää, mutta on silti virkistävää kuulla jo-
(BRM) Vuonna 2005 perustettu porvoolainen Baton Rogue Morgue on edennyt viidenteen albumiinsa. Yhtye on kovin tuntematon siihen nähden, että uusi levy on kansitaiteeltaan kuin jonkun jenkkibändin tuotos. Tällaista digipackiin puettua kiekkoa kuuntelee tuhat kertaa mielummin kuin jotain netistä ladattavaa mössöä. Soundimaailma on parantunut kohisten sitten viimevuotisen Let the Suckers Bleed -levyn. Samalla soittokin tuntuu tiukentuneen roimasti, eivätkä edellisellä levyllä esillä olleet WASP-vaikutteet ole enää pinnassa, vaan yhtye jyystää öljynkatkuista moottorirockheviä. Levyllä on tarttuvia biisejä tyyliin Massacre of St. Valentines Day ja Deliverance. Joukkoon ei lainkaan sovi suomenkielinen Viinoja tuomasta, joka levyn viimeisenä kap-
SUE
» 37 « NRO. 12
LEVYARVIOT
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
CONVERGE Axe to Fall (Epitaph)
Sydänveren vuodattaminen musiikkiin on taitolaji, jota moni ei aukotta hallitse. Juuri siksi harvalukuisten hallitsijoiden haavojen ei toivoisi tyrehtyvän. Convergen tapauksessa Jane Doe (2001) oli suoranaista sydännesteellä läträämistä, eivätkä You Fail Me (2004) ja No Heroes (2006) roiskeitta jääneet nekään. Niitä vasten asetettuna sinänsä komeasti soundaava Axe to Fall tuntuukin kumman hyvinvointiselta. Ei Converge hyväntuuliseksi tai edes leppoisaksi ole alentunut, sellainen lienee mahdottomuus. Kaoottisin päistikkaisuus vain on kaikonnut, vaikkei se tosin ole Ja-
8
ne Doen kaikkimurskautuujuurinyt-fiilisten jälkeen yhtä korviinpistäväksi enää äitynytkään. Jotain häiritsevän tasapainoista Axe to Fallissa kuitenkin on. Tasapainoisuus on myös hyve. Albumi on kokonaisrakenteeltaan huoliteltu, ollen hitusen omaleimaisempi kuin No Heroes, jonka kaari kulki You Fail Men linjoja mukaillen. Kitaristi Kurt Balloun tuotanto vie yhtyeen soundillisesti yhä lähemmäs kirkkainta ydintään. Liian kiltisti levy silti kohtelee kuuntelijaansa. Se on harmillista bändiltä, jonka tapana on ollut pudottaa kuulijansa polvilleen ennen kuin nostaa tämän ylös.
JUKKA KITTILÄ
SUE
» 38 « NRO. 12
ovat voimakkaita ja sillä tapahtuu monenlaista arvaamatonta. Kunpa nykyajan makuuhuoneäänittelijöiden kovalevyt kestäisivät tulevat vuosikymmenet hajoamatta, jotta digitaaliajaltakin säilyisi luovien ihmisten tuotteliaisuuden hedelmiä tulevaisuudessa esiin kaivettaviksi.
PYRY HALLAMAA
(14th Floor) Brittiläinen Biffy Clyro on kahdesta syystä poikkeuksellinen yhtye. Ensinnäkään se ei kuulosta viidennellä studiolevyllään lainkaan siltä, että eläisimme vuotta 2009. Ja toiseksi: bändissä ei ole mitään brittiläistä. Biffy Clyro soittaa popahtavaa jenkkipunkia. Se myös tarkoittaa, ettei yhtyeen musiikissa ole mitään omaperäistä. Bändin näkemys jenkkipunkista on polveileva ja kulmikas. Keskimääräistä monimutkaisemmat kappalerakenteet pelastavat yhtyeen juuri ja juuri siitä suosta, minne ovat vajonneet kaikki amerikkalaisten draamasarjojen soundtrackeille sopivaa musiikkia tekevät bändit. Heikoimmillaan Biffy Clyron tekstit ovat Spinal Tapia, kuten vaikkapa kappaleessa God & Satan. Silti yhtyeessä on jotain viehättävää. Se ei antaudu jokaisen muotivirtauksen vietäväksi. Joskus sitä on kutsuttu oman tien kulkemiseksi.
TUOMAS KOKKO
7
BIFFY CLYRO ONLY REVOLUTIONS
sertin musiikillinen anti ja ylöspano pukuineen ja lavasteineen ovat kerta kaikkiaan komeita, mutta dvd:ltä kokemus ei täysin välity. Liekö vika kuvauskalustossa vai valaistuksessa, mutta varsinkin ensimmäisessä näytöksessä kuva on rakeista, väreiltään valjua tai mustavalkoista ja jopa digitaalisen zoomauksen pikselöimää niin usein, ettei sitä voi pitää edes tehokeinona. Osa kappaleista on leikattu irti konsertista ekstroihin ja joitakin on jätetty kokonaan pois. Ekstrojen kolmea 5.1-miksausta en päässyt stereoillani kuuntelemaan, mutta neljä musiikkivideota ovat sekoiluksi jäävää Oraakkelia lukuun ottamatta näkemisen arvoisia. Kuusumun Profeetan näkemys välittyy dvd:ltä monipuolisemmin ja parhaimmillaan voimakkaammin kuin yksittäisiltä levyiltä, mutta teatterikonsertin välillä turhan huono kuvanlaatu laskee sen ylle aiheetonta kotikutoisuuden varjoa.
PYRY HALLAMAA
LEVYARVIOT
7
ABDUKTIO S/T
8
COLD CAVE LOVE COMES CLOSE
We Fell to Earth s/t (In Stereo)
Brittiläinen We Fell to Earth on saanut huomata, etteivät kaikki voi olla median lemmikkejä. Kukaan ei puhu kokoonpanosta, vaikka se yhdistää debyyttilevyllään samoja elementtejä kuin kuluneena vuonna hypetetyt The XX ja The Big Pink. UNKLE-projektissa mukana olleen Richard Filen ja Wendy Rae Fowlerin muodostama yhtye tekee tummasävyistä, elektronisesta musiikista vaikutteita imenyttä indierockia. Toisinaan kitarat surisevat kuin Jesus And
9
The Mary Chainilla, toisinaan rytmit upottavat kuin Massive Attackilla. Tunnelmallinen levy toimii vahvojen sävellyksien ansiosta. Esimerkiksi sumuinen Sun Shadow nousee kertosäkeensä ansiosta vuoden hienoimpien kappaleiden joukkoon. We Fell to Earth tekee musiikkia hetkiin, jolloin kellon viisarit ovat vierähtäneet liian pitkälle. Kun kadulla näkyy yksinäinen taksi ja ravintolasta palaava pariskunta riitelee sen takapenkillä.
TUOMAS KOKKO
(Matador) Naarmuiset nahkatakit, leopardikuvioiset legginsit ja suttuiset silmämeikit. Ne kaikki kuuluvat yhdysvaltalaisen Cold Caven musiikissa. Kokoonpano syntyi, kun hardcorebändeissä laulanut Wesley Eisold osti syntikoita kirpputoreilta ja alkoi säveltää. Cold Cave kuulostaa The Magnetic Fieldsin ja Ladytronin kohtaamiselta. Hetkittäin vaikutteet tulevat läpi liian selvästi, sillä esimerkiksi Loves Comes Close voisi olla yksinkertaisen melodiansa ja toteavan lauluraitansa vuoksi Get Lostin aikaista The Magnetic Fieldsia. Yhdeksän kappaleen mittainen albumi on julkaistu liian nopeasti. Kappalemateriaalista olisi saanut loistavan ep:n, mutta se ei kanna pitkäsoiton mitassa. Mutta sokerihuuruinen Life Magazine -kappale saa unohtamaan hetkeksi levyn ongelmat. Se on neroutta.
TUOMAS KOKKO
(Combat Rock Industry) Wanhan mallin Suomi-punk on monesti jokotai-osastoa. Harvemmin on kuultu mukiinmeneviä perinteisiin nojaavia, kotimaisella vedettyjä punk-ralleja. Joko ne toimivat niin maan perkeleen hyvin tai sitten eivät laisinkaan. Kaikessa regressiivisyydessään odottamattoman askeleen uudella tuotoksellaan ottava Abduktio onnistuu kuitenkin kaikesta edellä mainitusta huolimatta olemaan nimenomaan ookoo. Yhtye tosin painottaa ottaneensa innostusta uutuuteensa ulkomaan eläviltä, mutta kun tällaisissa ralleissa laulukieli on suomi, löytyvät ensisijaiset mielleyhtymät kotomaan kamaralta. Perinteisimmin mahdollisin rakentein varustetuista kipaleista osa osuu, osa yksinomaan uppoaa. Etenkin ensimmäiset biisit kärsivät ponnettomuudesta, mutta onnistumisissa kuten Perustuu tositapahtumiin (The Left Right Song), Saman meren rannalla ja Abduktio vs. kansainvälinen kassakriisi liikutaan juuri sellaisissa kuvioissa kuin tällaisissa biiseissä pitääkin. Ryppyotsaisimmille Abduktion ystäville uusi pläjäys lienee anteeksiantamatonta rämpyttelyä, mutta silti ja juuri siksi se on ennakkoluulottomalta viisikolta rohkea veto. Osa biiseistä vain tarvitsee livetilanteen oikeuttaakseen olemassaolonsa. Tällaisenaan ne jäävät pelkäksi omaksi kivaksi. Toisaalta, hyvä, että kivaa sentään kuulostaa olevan.
JUKKA KITTILÄ
8
KUUSUMUN PROFEETTA MYRSKYN SILMÄÄN
(Kuukaikumo) Kuusumun Profeetta on korkealle tähtäävä yhtye, joka tarttuu toimeen ja toteuttaa ideoitaan arkailematta. Myrskyn silmään -dvd:llä se esittelee taiteellista kunnianhimoisuuttaan ja sen hedelmiä levyjen ulkopuolelta. Dvd:n pääanti on taltiointi Porin teatterissa järjestetystä suuresta konsertista elokuulta 2007. Yhtyeen lisäksi lavalle nousee kuoro, lisäpuhaltajia, jouset sekä orkesterisovituksista vastaava Harri Kerko toisessa kitarassa ja pianossa. Kahteen näytökseen jaetun kon-
7
DEVIN TOWNSEND PROJECT ADDICTED
(InsideOut) Mainittakoon heti kärkeen, että jokaisen biisin nimen varustaminen huutomerkillä on typerimpiä ratkaisuja, joihin herra Devin Townsend on kuunaan päätynyt. Se kertonee, etteivät Addictedin ongelmat ole kooltaan sieltä valtavimmasta päästä. Ongelmaton Addicted ei kuitenkaan ole. Edellinen Ki kuulosti aluksi hahmottomalta, mutta kasvoi kuuntelussa. Addictediin uskaltaakin tarttua luottavaisemmin mie-
SUE
» 40 « NRO. 12
johda mihinkään. Ei ole huippua, jolle kiivetä. Ääni soljuu hiljalleen puolen tunnin ajan ja päättyy kuin ennen aikojaan, juuri kun jokin suuri olisi voinut alkaa. Mutta kun ei niin ei. On tämä tällaisenaankin hyvin kaunis levy, mutta jos siihen ei keskity, se valuu ohi.
JARKKO TIUSANEN
6
DEVENDRA BANHART WHAT WILL WE BE
(Warner) Devendra Banhartin musiikin lokeroiminen freak folkiksi tai new weird americaksi ei ole artistista itsestään oikein. What Will We Ben kuultuaan muutkin saattavat olla sama mieltä hänen kanssaan. Vaikka miehellä, jonka mielestä banaani on pitävä todiste jumalan olemassaolosta, ei olekaan varaa valittaa yhtään mistään, ei Devendran uutuus ole millään mittapuulla kovin freak tai weird. What Will We Ben kappaleet ovat hahmottomia pikku folk-lauluja, joita Devendra tulkitsee lämpimällä ja tummalla äänellään. Edellisten levyjen orastavan mielipuolisuuden on korvannut Amerikan mantereen keski- ja eteläosaan tähyilevä laiskanleppeys. First Song for B saa hetkittäin pohtimaan, onko Devendra sattunut kuulemaan Riston kappaletta Pikkuoravat. Koko levy puolestaan saa pohtimaan, olisiko Banhartin syytä joko palata edellisten levyjen outoiluun tai ryhtyä tekemään rehtiä massapoppia. Tämä hiukan valtavirrasta vasempaan kulkeva tie ei nimittäin tunnu johtavan mihinkään. What Will We Be ei ole mitenkään epämiellyttävää kuultavaa. Se on vain helposti ohitettava, jokseenkin mitätön levy artistilta, jolta odotti jotain pysäyttävää.
ARI VÄNTÄNEN
Levyllä aikuiset äijät paasaavat naama punaisena vasemmistolaisajatuksia minkä ehtivät, mutta tähän musiikkityyliin se kuuluukin. Mieleen tulee 70- ja 80-lukujen taite, jolloin vastaavaa rokkia tehtiin Suomessa paljonkin. Bändi vertautuu luontevasti Pelle Miljoonan varhaisiin tekeleisiin. Kaiken lisäksi Reaktioon kuuluvat Pellen bändeistä tutut Shadou (laulu ja basso) sekä nykyään harvemmin julkisuudessa nähty Nisse Rikama alias Rubberduck Jones (kitara). Koulutettu maailma on soundeiltaan hieman demomainen, mutta kun äänimaailmaan tottuu, sujuu kuuntelu kuin rasvattu. Myös Shadoun lauluääni kuulostaa aluksi oudolta, mies ikäänkuin kuiskaa asiansa. Kappaleet ovat tarttuvia, eikä Ratsia-laina Ole hyvä nyt erotu joukosta liian paljon. Hajoita ja hallitse sekä Vanki ovat Reaktion oman tuotannon parhaat palat.
KIMMO JARAMO
8
REAKTIO KOULUTETTU MAAILMA
(Suscd) Kantaaottavaa ja vihaista punkkia tarjoilee helsinkiläinen Reaktio, jonka toinen levytys Koulutettu maailma on.
SUE
» 43 « NRO. 12