TOIMITTAJALTA
TÄSSÄ NUMEROSSA
» Uutiset.
06 TOIMITTAJALTA
08 NEWSFLASH
11 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN
LÖYSIN
» Haastattelut.
» (ÄLÄ) TULE
LOPPU KULTAINEN
12 HENKILÖKUVA: KAISA VALA
14 VUODEN LEVYT 2012
16 UHRIJUHLA
17 YLEISLAKKO
18 NE LUUMÄET
19 STOCKERS!
20 ASA
21 ALAVALA
22 RUGER HAUER
24 ISLANTI ? MUSIIKIN POHJOINEN
IHMEMAA
27
28
30
32
PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA
OPIUM WARLORDS
STURM UND DRANG
KAMELOT
» Arviot.
34
38
43
44
46
47
PRKL: ARVIOT
ARVIOT
REPLAY
ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT
QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA
VIIMEINEN SANA
Sue #173 valmistui
seuraavien levyjen
vaikutuksen alaisena:
Kalkitos
ALBUMI
Scott Kelly
THE FORGIVEN GHOST IN ME
The Rolling Stones
THE FORGIVEN GHOST IN ME
Asa
FOETIDA: USE YOUR ILLUSION III
Pää kii
PÄÄ KII
Kiss
ALIVE II
JUKKA KITTILÄ
ASA S.20
KAISA VALA S.12
J
oulu tulla jolkottaa joka vuosi, se on varma. Yhtä varmaa on joidenkin mielestä,
että loppu tulee ihan just. Maailmanlopulle on laskettu monta päivämäärää ? jotka
ohitamme yksi kerrallaan.
Erityisen suosittu ajankohta on Maya-kulttuurin kalenterimerkinnöistä löytynyt 23.12.2012. Olkoonkin, että erimielisyyksiä esiintyy siitä, onko kyseessä 23. vai jo 21. päivä. Ja että Mayoille
päivämäärä merkitsee yhden ajanjakson päättymistä ja seuraavan alkamista. Ja että päivämäärä on hakattu vain yhteen Mayojen jäljiltä löytyneistä kivikirjoituksista.
Ja että uskomukset ovat uskomuksia.
Mitäs pienistä, asioihin perehtymisen ja omien aivojen käyttämisen välttely auttaa luomaan
toinen toistaan nolompia pelonaiheita. Omansa on peloista käärinyt jo Columbia Pictures
2012-katastrofielokuvalla, jota en lähde kritisoimaan, koska en ole sitä nähnyt.
Televisiossa lopunajoilla herkuttelee katastrofeihin valmistautuvia amerikkalaisia dokumentoiva Maailmanlopun odottajat. Sarja on omiaan
vahvistamaan tulkintaa siitä, että Yhdysvalloissa
liipasinherkkien typerysten on vielä hiukan helpompi porskuttaa kuin muualla maailmassa.
Mutta jos loppu nyt sattuisi iskemään aatonaattona, miltä näyttäisi viimeinen musiikkivuosi
2012? Ainakaan minä en ole törmännyt mihinkään erityisempään tematiikkaan. Keväällä tosin ehdin jo pelästyä, saapuvatko musiikilliset
lopunajat vastaan laiskanpulskean harmonian
muodossa.
Kauhun aiheuttivat Anatheman, Kentin ja
The Smashing Pumpkinsin keväällä ilmestyneet albumit. Kaikki jokseenkin kehuttuja levyjä. Kaikki mielestäni tasapainoista jonninjoutavuutta puolillaan olevia, lopun tyynen rauhallisina vastaanottavia paikallaanpolkijoita.
Silloin tällöin vastaan tulee levy, jonka tylsyys on tosiasia, jota on hankala perustella.
Kentin Jag är inte rädd för mörket oli juuri tällainen levy. Moni ihmetteli, miten hyvältä
The Smashing Pumpkinsin Oceania kuulostikaan. Minä ihmettelin lähinnä noita kommentteja. Anatheman Weather Systems sentään tunkeutui tottumuksesta levyhyllyyni. Enkä ole vielä
raaskinut kiskoa sitä sieltä pois.
On helpottavaa katsoa vuotta taaksepäin ja
todeta, ettei onnenähky tuosta juuri laajentunut.
Jonkinlaisen yhteyden uskaltaudun vetämään edellä mainitun albumikolmikon ja paluun tehneen Soundgardenin takakenoisesti
laiskottelevan King Animalin välille. Mutta toisin kuin kyseinen kolmikko, Soundgarden ei sentään kuulosta siltä, että se katsoisi maailmaa uusin silmin kahden viikon elämäntaidon valmennuksen jälkeen. En ihmettelisi, jos Anatheman
Danny Cavanagh työskentelisi itse nykyään
elämäntaidon valmentajana tai enkelioppaana.
Oli miten oli, loppu ei tule.
Ai miksi ei? Hyvä ennusmerkki on Deftonesin uusi Koi No Yokan. Vuoden ällistyttävimmän yllättäjän täytyy päästä osoittamaan, kuulostaako se yhtä komealta vielä vaikkapa viiden
vuoden kuluttua.
Varmin musiikillinen merkki siitä, että maailma ei lähipäivinä lopu on se, että Neil Young ja
hänen Crazy Horse -retkueensa ovat kaikki vielä alle seitsemänkymppisiä. Herroilla on siis vähintään 15 vuotta tehokasta aikaa tehdä levyjä
ja keikkoja, joihin valtaosa nuoremmista ei ikinä
yllä. Lokakuussa leuan lattiaan lyönyt Psychedelic Pill ei mitenkään voi olla nelikon viimeinen merkkiteos.
Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Aleksi Ahonen, Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme,
Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Joonas
Kuisma, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Ilkka Lappi, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä,
Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto)
Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen
Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2012 ISSN 1238 - 1853
Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi
Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453
SUE
» 6 « NRO. 12
Verkkokauppa avoinna 24/7. Toimipisteet 20 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään.
Varatut tai maksetut liput noudettavissa myös R-kioskeilta kautta maan.
Mikonkatu 15, Helsinki ? www.ontherocks.fi
Ikäraja K-20 / Keikoille K-18 Ennakkoliput Tiketistä. Hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut.
TO 6.12.
PE 7.12.
KE 12.12.
TO 13.12.
PE 14.12.
LA 15.12.
PE 21.12.
PE 28.12.
PMMP, RISTO 20/17 ?
KOLMAS NAINEN 20 ?
ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE, KIVESKIVES 12/10 ?
JUKKA ÄSSÄ, OCHRE ROOM, LAURA MOISIO 8/6 ?
MOKOMA, NERVE END 18/16 ?
LAURI TÄHKÄ 20/18 ?
MEDEIA, JAAKKO & JAY, KHROMA 13/10 ?
MARJO LEINONEN HUFF ?N? PUFF, BAREFOOT BROTHERS 14/12 ?
TURKU
LA 8.12.
LA 8.12.
PE 14.12.
LA 15.12.
KE 26.12.
PE 28.12.
TULLIKAMARINAUKIO 2
HUMALISTONKATU 8 A
JUKKA POIKA & SOUND EXPLOSION BAND, 20/18 ?
KEMMURU, 8/6 ?
AMORPHIS 25/22 ?
TIMO RAUTIAINEN JA NELJÄS SEKTORI 14/12 ?
HIM SOLD OUT
NE LUUMÄET, THE TARJAS 14/12 ?
OSTA LAHJAKSI ENNAKKOLIPPU,
URHO KEKKOSEN KATU 4-6, 00100 HELSINKI
WWW.TAVASTIAKLUBI.FI
LIPUT ENNAKKOON TIKETISTÄ.
JOULUN PARAS LAHJA!
KATSO KAIKKI TAPAHTUMAT JA LISÄTIEDOT WWW.KLUBI.NET
SUE » 7 « NRO. 12
Palvelumaksu 1,50 ? / lippu. Postimaksu: Kotimaa 7 ? / lähetys, Ulkomaat 15 ? / lähetys.
Ennakkoliput www.tiketti.fi - Hintoihin lisätään mahdolliset toimitusmaksut.
TAMPERE
NEWSFLASH
5TH O F APRIL
? Dinosaur Jr. palaa Suomeen helmikuussa.
Vaihtoehtorockyhtye nähdään 24.2. Tampereen Klubilla ja 25.2. Helsingissä Tavastialla.
? Pussy Riotista on tehty dokumenttielokuva. A Punk Prayer saa ensi-iltansa ensi vuoden
Sundance Film Festivalilla.
? HIM soittaa kesällä kaksi festivaalikeikkaa
UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI)
Suomessa: Turun Ruisrockissa (5.-7.7.) ja Oulun
Qstockissa (26.-27.7.)
? Ase-, huume- ja väkivaltarikossyytteistä
linnaan joutumatta selvinnyt Nick Oliveri on
liittynyt takaisin Kyussiin. Hän laulaa myös
Queen of the Stone Agen tulevalla levyllä.
? Espoon Barona Areenalla alun perin
järjestettäväksi tarkoitettu The Jacksonsin
konsertti onkin Helsingin Hartwall Areenalla
sunnuntaina 24.2.
? Muse joutui perumaan Oslon-konsertin ja
pari Ruotsin-keikkaa Matthew Bellamyn katkaistua jalkansa. Helsingin-keikka 10.12. ei näillä
näkymin ole vaarassa.
? Helsingin Lepakkomiehessä järjestetään
14.-15.12. Jytäfest II, jossa esiintyvät muun
muassa I Was a Teenage Satan Worshipper,
Jukka Ässä, Mesmer ja Risto.
? Slash saapuu Suomeen Myles Kennedyn ja
The Conspiratorsin kanssa. Apocalyptic Love
-albumin keväällä julkaissut kitaristilegenda
nousee Helsingin Hartwall Areenan lavalle 19.2.
» MUSIIKKIA LAPSILLE
? Rovaniemen Simerock-väki on perustanut
Levynkeräysprojekti muistuttaa, että lapsilla on oikeus musiikkiin.
Liven. Listoilta löytyy bändejä, artisteja, stand
ohjelma- ja manageritoimisto Simerock
up-komiikkaa, juontajia sekä valokuvaajia.
Y
LE lopetti lapsille suunnatut radio-ohjelmansa ja lastenmusiikin soittamisen vuoden 2012 alusta lukien. Lastenmusiikkia esittävät yhtyeet eivät
kuitenkaan ole kadonneet mihinkään. Kadonnut ei myöskään ole lasten tarve saada kuulla
ja kokea musiikin voima.
Loimaalainen Hannu ?Enver? Mäkelä on
todistanut musiikin voiman keskosena syntyneen poikansa Eetun kautta. Musiikki on ollut
vahvasti arjessa mukana siitä asti, kun laitokselta kotiuduttiin.
? Hämmästys oli melkoinen, kun keksimme tarjota Eetulle musaa itkemisen vastapainoksi. Jätkä rauhoittui ja imi Billboardin listat
40-luvulta vuoteen 2005 asti ensimmäisen kevään aikana.
Eetu on monivammainen ja käy säännöllisesti kuntoutuksissa erityishoitolaitoksissa.
Laitosten musiikillinen tarjonta on perheen
harmistukseksi osoittautunut hyvin vähäiseksi, jopa olemattomaksi.
Syksyllä Enver turhautui surkeaan tilanteeseen. Hän otti yhteyttä lastenmusiikin
kanssa operoiviin tuttaviinsa ja sai Jytäjyrsijöiden Miikka Uunilan ja Orffien Hannu
Sepposen mukaansa puuhamiehiksi levynkeräysprojektiin. Puhelinrumban käynnistänyt kolmikko sai hetkessä haalittua kasaan
yli 1400 cd-levyä kuntoutuslaitoksiin lähetettäväksi.
Ensimmäiset levyt ovat jo perillä. Osoitelappuihin kirjattiin muun muassa Näkövammaisten Keskusliitto, Invalidiliiton Lahden kuntou-
tuskeskus, Rinnekoti-säätiö ja MLL:n kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvitus.
? Monet vammaisten koulut, päiväkodit ja
toimintakeskukset on ottaneet suoraan yhteyttä saadakseen levyjä. Nyt arvellaan, miten
jakelua jatketaan. Paikkoja olisi paljon, haaste
on saada järkeviä paketteja aikaan. Osaa levyjä
kun on kymmeniä ja toisia vain muutama.
Operaatioon osallistuneilta bändeiltä on tullut ideoita keikkatapahtumista alan laitoksissa.
Lumipallon lailla mittasuhteitaan kasvattanut
projekti on vasta päässyt alkuun.
? Kaikki on auki ja kaikilla rintamilla mennään eteenpäin. YLE:äkin jo alettiin porukalla
tökkiä palauttamaan lastenohjelmat radioon.
Sehän on kirjattu lakiin, Enver muistuttaa.
KATRIINA REIJONEN
? Carl McCoyn johtama Fields of the Nephilim saapuu klubikeikalle Suomeen. Bändi
esiintyy Helsingin Virgin Oilissa perjantaina
22.2.2013.
? Kalifornialainen skapunk-orkesteri Reel
Big Fish esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla
maanantaina 25.3.
? Nordic Music Prizen finaaliin uusilla
levyillään ovat Suomesta ehdolla Pää kii, Disco
Ensemble, Antero Lindgren, Kerkko Koskinen
Kollektiivi, PMMP, Pariisin kevät, Death Hawks,
Lapko, Eevil Stöö x Koksukoo ja Black Twig.
Parhaan pohjoismaisen albumin palkinto
jaetaan helmikuussa Oslossa.
» UUTISET » ARVIOT » KOLUMNIT » LIVERAPORTIT » LEFFA-ARVIOT
»SUE.FI
FACEBOOK.COM/SUEZINE
SUE
TWITTER.COM/SUELEHTI
» 8 « NRO. 12
TO 6.12.
FIRST AID KIT
MIREL WAGNER
PE 7.12.
KOTI-VIIKATE-TEOLLISUUS
JOULUPIPARI 2012-KIERTUE
LA 8.12.
SHANTEL & BUCOVINA
CLUB ORKESTAR
TO 13.12.
SANDRA
PE 14.12.
EUROPE
MUSTASCH
MA 31.12.
HELLO 2013:
SUPER8 & TAB, ORKIDEA,
ALEX KUNNARI, MR.A -6H SET
LA 16.2.2013
KENDRICK LAMAR
KE 20.2. 2013
DARKNESS
PE 8.3. 2013
La 8.12. ovet 21:00, 14? (-S-/K18)
LAPKO, IDIOMATIC
TEPPO VAPAUS & INTOHIMON ORJAT
Su 9.12. ovet 19:00, 20? (-S-/K18)
CONVERGE (USA), TOUCHÉ AMORÈ (USA)
A STORM OF LIGHT (USA), THE SECRET (IT)
Ke 12.12. ovet 19:00, 10/15? (-S-/K18)
ARCTIC AFRONAUT PRESENTS: EAT AND LET EAT!
PALEFACE, JUKKA POIKA
JERICHO FUZZ & MONIA MUITA
La 15.12. ovet 20:00, 20? (-S-/K18)
METALORGY 2012:
TURMION KÄTILÖT, ENGEL (SWE)
DEATHCHAIN, FEAR OF DOMINATION
Pe 21.12. ovet 20:00, 16/18? (-S-/K18)
MAAILMANLOPUN METALHEIM FESTIVAL:
SHINING (SWE), OFERMOD (SWE)
KUOLEMANLAAKSO, ENOCHIAN CRESCENT
La 22.12. klo 17:00 & 21:30, 22? (-S-/K18)
RASKASTA JOULUA
Ma 31.12. ovet 21:00, 18? (-S-/K18)
TURISAS
Ke 16.1. ovet 19:00, 15? (-S-/K18)
AWOLNATION (USA), ITCH (UK)
Pe 1.2. ovet 21:00, 15? (-S-/K18)
SOEN (SWE/USA)
STONE
LA 16.3. 2013
MANOWAR
www.alakerta.fi
La 8.12. ovet 22:00, 5? (K18)
ENNAKOT: TIKETTI
HINTOIHIN LISÄTÄÄN TIKETIN TOIMITUSKULUT
JUHO SALMI & SUURI VOIMA + LUNK
ENEMMÄN KEIKKOJA JA INFOA:
SHIPYARD CLUB: ANDERS ROOTS (EST)
THE CIRCUS, SALOMONKATU 1 ? 3
(KAMPIN TORI), 00100 HELSINKI
SWEDENROCK JA WACKEN -FESTARIMATKAT: ELMU.FI
WWW.THECIRCUS.FI
Ke 23.1. ovet 21:30, tba (K18)
www.elmu.fi | Telakkakatu 8 | Ennakko: Tiketti
PROUDLY PRESENTS:
Ke 5.12. (K-18) 15 ?
SAMULI EDELMANN
- 20 Vuotta Tien Päällä
-Juhlakiertue
Pe 7.12. (K-18) 17 ?
TUURE KILPELÄINEN &
KAIHON KARAVAANI
La 8.12. (K-18) 17 ?
POETS OF THE FALL
Pe 14.12. (K-18) 10 ?
ROCKAFELLERS feat.
VEETI & OSMO IKONEN
Pe 21.12. (K-18) 10/12 ?
STIG
PYHIMYS
CHEBALEBA
KUBE
La 22.12. (K-18) 12 ?
LAURA NÄRHI
La 29.12. (K-18)17/19 ?
VON HERTZEN BROTHERS
Ma 31.12. (K-18) 25 ?
PMMP
Liput ennakkoon Virgin Oil Co.:sta ja
Tiketistä. Lippujen hinnat ovat alkaen
hintoja.
^QZOQVWQT Å
LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!!
Ke 5.12. Tiiu Helinä, Ameeba; 9 ?
To 6.12. Beverly Girls; vapaa
pääsy
Pe 7.12. Evil Stöö, Koksukoo &
Kridlokk,; 8 ?
La 8.12. We Jazz Loft Sessions
vol.1 (Teppo Mäkynen / Jukka
Eskola / Ville Herrala / Panu
Savolainen); 12 ?
Su 9.12. Aidonia ft. Deablo (JA);
22 ?
Ke 12.12. Crystal Clears, Aprox.;
7?
To 13.12. Cheap Time (US), Pää
Kii; 12 ?
To 20.12. Johnny Got it Wrong;
vapaa pääsy
To 27.12. Rainbowlicker; vapaa
pääsy
La 29.12. Mika Vainio, Samuli
Kemppi; 12 ?
Tarkemmat tiedot ja
muiden iltojen ohjelma:
www.kuudeslinja.com
Avoinna ke 22?04, to 23?04, pe?la 22?04,
poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan
erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo
22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha) . K20.
SUE
» 9 « NRO. 12
NEWSFLASH
» KIMPPAFOLKPUNKKIA
Frank Turner ja Jaakko & Jay keikkailevat
yhdessä Suomessa.
UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI)
B
rittiläinen punktrubaduuri Frank Turner sekä kotimainen folkpunk-kaksikko Jaakko & Jay soittavat ensi vuoden alussa yhteisen Suomen-kiertueen. Kokoonpanot nähdään 16.1. Turun Klubilla,
17.1. Tampereen Klubilla, 18.1. Helsingissä Tavastialla ja 19.1. Jyväskylän Lutakossa.
Hardcorepunkia soittaneesta Million Dead
-yhtyeestä soolouralle vuonna 2005 siirtynyt
Frank Turner on saavuttanut kansainvälistä menestystä erityisesti kahdelle viimeisimmällä albumillaan Poetry of the Deedillä (2009) ja England Keep My Bonesilla (2011). Nelimiehisen The
Sleeping Souls -taustabändinsä kanssa keikkailevan laulaja-lauluntekijän seuraavaa albumia on
lupailtu ensi maaliskuulle.
The Gaslight Anthemin ja Chuck Raganin
tapaisten folkpunkkareiden sekä Green Dayn
kaltaisten meganimien seurassa keikkailleen
Frank Turnerin uran tähänastinen kohokohta
tapahtui viime keväänä, jolloin muusikko myi
12 000 katsojaa vetävän Wembley Arenan loppuun. Edellisen kerran Frank Turner vieraili Suomessa kesän 2010 Ruisrockissa.
Tamperelainen folkpunk-kaksikko Jaakko &
Jay on tekemässä toista albumiaan, joka julkaistaan ensi keväänä.
Konserttien liput tulevat myyntiin Tikettiin
keskiviikkona 5. joulukuuta.
Frank Turner, Jaakko & Jay:
Ke 16.1.2013 Turku, Klubi
To 17.1.2013 Tampere, Klubi
Pe 18.1.2013 Helsinki, Tavastia
La 19.1.2013 Jyväskylä, Lutakko
» ZAPPA ELÄÄ
Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast
lähtee klubikiertueelle.
rank Zappa kuoli syöpään 19 vuotta sitten, mutta musiikin yleisneron tuotanto elää. Joulukuussa hänen kappaleensa soivat livenä viidellä paikkakunnalla
Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast -yhtyeen esittämänä.
? Kaikki bändissä ovat taitavia muusikoita, joten siltä osin Zappan soittaminen ei tuota vaikeuksia. Enemmän hankaluuksia tuottaa se, että
yhdeksän kiireistä muusikkoa, jotka pitäisi saada samaan paikkaan samaan aikaan, basisti Antti Kivimäki kertoo.
Frank Zappa Memorial Pancake Breakfastin
jäsenten muita bändejä ovat mm. Vesterinen
yhtyeineen, Jätkäjätkät, Liljan loisto, Riku
Niemi Orchestra, My First Band, Sun Trio,
UMO, Northern Governors, Uzva ja Hidria
Spacefolk.
F
Joulukuinen Suomen-klubikiertue on ensimmäinen Frank Zappa Memorial Pancake Breakfastille, joka on tehnyt Helsingin ulkopuolella aiemmin vain festivaalikeikkoja.
? Soitamme enimmäkseen Zappan 70-luvun
ja 60-luvun materiaalia. Setti kestää noin puolitoista tuntia.
Frank Zappa Memorial Pancake on esiintynyt
mm. Saksassa Zappanale 2008 -festivaaleilla entisten Zappan bändin jäsenten Napoleon Murphy Brockin ja Denny Walleyn kanssa.
? Napoleon Murphy Brock olisi halunnut tulla Suomeen esiintymään kanssamme, mutta sitä ei saatu vielä järjestymään. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa, Kivimäki sanoo.
Konsertit ovat 12.12. Turussa Klubilla,
13.12. Jyväskylässä Lutakossa,
14.12. Rautalammella Mortonissa,
15.12. Vaasassa Doo-Bopissa sekä
18.12. Helsingissä Tavastialla.
Turun musiikkikirjastossa on avattu vitriininäyttely, joka esittelee turkulaisen Plastic Passion
-levymerkin toimintaa.
» SOLITI-SHOW
Indielevy-yhtiö Soliti käynnistää vuoden 2013
kiertueella.
uusi Solitille levyttävää bändiä esiintyy tammikuussa kolmessa kaupungissa kolmena iltana. Tapahtumasarjan nimi on Soliti Roadshow.
Soliti on Suomen asettuneen brittiläisen Nick
Trianin perustama levy-yhtiö, joka erikoistuu indiepop- ja -rockbändeihin. Alkamassa on solitin
kolmas toimintavuosi.
? Järjestimme pari Soliti-iltaa, kun toimintamme alkoi vuonna 2011, mutta vuonna 2012 jäi tapahtumien osalta väliin. Roadshow korjaa tilannetta, Triani kertoo. ? Roadshown järjestäminen
oli Solitille helppoa, kun keikkamyyjät tekivät
kaiken työn. Niistä tulee hauskoja iltoja, joissa
soittaa hyviä bändejä.
K
» LEVYMERKKI ESILLÄ
Roadshown avausiltana 16.1. Helsingin Tavastialla soittavat Cats on Fire, Astrid Swan, Delay Trees ja
Big Wave Rides. Kolmesta konsertista keskimmäinen on Tampereella; 18.1. Yo-talon lavalle nousevat
The New Tigers, Big Wave Riders ja Paperfangs. Soliti Roadshow päättyy 19.1. Turun Dynamoon, jossa
nähdään Cats on Fire ja The New Tigers.
Solitilla on ensi vuoden varalle muitakin suunnitelmia. Vuonna 2013 yhtiö julkaisee ainakin Paperfangsin ja Black Lizardin debyyttialbumit ja
tähyilee kansainvälisille indiemarkkinoille.
? Meillä on suunnitelmia myös Englannin varalle, Triani sanoo. ? Saatamme järjestää siellä jotain
Roadshown tyyppistä. Tarkoitus on myös hoitaa
Solitin levyjä kansainväliseen julkaisuun. Uusia
kiinnityksiä ei juuri nyt ole tiedossa, mutta eihän
sitä koskaan tiedä. Uusia levyjä tulee kyllä.
P
lastic Passion -nimistä lehteä julkaissut Aku-Tuomas Mattila perusti samannimisen levymerkin vuonna 1995.
Aluksi Plastic Passion erikoistui gothic-,
dark wave- ja synth pop -musiikkiin. Vuosien saatossa se on laajentanut skaalaansa vaihtoehtomusiikkiin yleisesti.
Plastic Passion on julkaissut yli 30 eri bändin
ja artistin musiikkia. Levyjä on kertynyt liki 90.
Suen avustajanakin toimiva Mattila kertoo, että omien bändien Sad Paraden ja This Empty
Flown äänitteet ovat henkilökohtaisesti tärkeitä, ja muitakin merkittäviä julkaisuja löytyy.
? Fu Touristin King Kong of the Dancefloor
nousi yllättäen Radiomafian a-listalle. Sen myötä Jori (Sjöroos) hyppäsi oikeasti mukaan mu-
O?Connell?s
7.12.
AMORPHIS
8.12.
KOLMAS NAINEN
9.12.
HEVISAURUS
14.12.
DISCO ENSEMBLE, THE STOCKERS!
(improv)
15.12.
SARA, DJ MINI & DJ JOHANNES KOSTAJA
(stand up)
16.12. ROBIN
Upcoming
p
g on the Guiness stage
g
Music
Comedy
6.12 JadaJada
7.12 Poutatorvi
14.12 Johnny Got It Wrong
21.12 Voimaryhmä
+)'*+ <hf^]r H <hgg^eel l
show time 21:30
25.12. ELONKERJUU
show time 20:00
always free entrance
www.oconnells.fi
siikkibisnekseen, mitä oli hämmentävää seurata läheltä.
? 500 kg lihaa -yhtyeen Sielu aloitti yhteistyön Kauko Röyhkän kanssa, ja Hundred Million Martiansin Marseille on itselleni tärkeä levy, koska bändissä soitti läheisiä ystäviä ja koska
levyllä vierailee Suomen suurin rocktähti. Musiikillisesti kovin PP-levy on Magenta Skycoden
Compassion EP.
Nykyisin Plastic Passionia pyörittää kulttuuriyhdistys, jonka puuhamiehet ovat Aku-Tuomas
Mattila ja Ari-Pekka Lehtisalo.
? Alkuvuodesta tulee Tero-Petrin kolmas
levy ja jossain vaiheessa doom-yhtye Harvest
Bellin 7? ja ehkäpä albumikin. Uutta ja vanhaa
AD:ta julkaistaan digitaalisessa muodossa. Toivottavasti Iida Umpikujakin saa uutta materiaalia nauhalle.
Plastic Passion -näyttely on esillä 4.12.20123.2.2013 osoitteessa Linnankatu 2, Turku.
Rautatienkatu 24, Tampere
R
SUE
» 10 « NRO. 12
www.rytmikorjaamo.?
VAASANTIE 11, 60100 SEINÄ JOKI
» SISÄLTÄNI
CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN
TOMI TUOMINEN
» MUOVIFETISSI
P
oljin tässä päivänä eräänä fillarillani kirpputoreille metsästämään
vanhoja vinyylilevyjä. Juuri ennen kolmatta kirpputoria ohitin
paikan, jossa oli ollut kolari. Tien pientareella, pyörätien lähellä oli
auton palasia. Isoja kiiltäviä mustia möhkäleitä, jotka ainakin kaltaiseni maallikon silmään näyttivät kovasti muovilta. Ne olivat kappaleita
puskurista tai herra ties mistä levikkeestä tai helmasta. Katsoin ympärilleni
vilkkaasti liikennöityä isoa tietä ja ymmärsin, että jokainen noista ohikulkevista kotteroista oli hyvin suurelta osin jonkinlaisesta muovista tehty. Olin
taas kerran helvetin onnellinen, etten omistanut autoa.
Tämä saattaa jälleen kerran kuulostaa vanhan höperön äijän sumuiselta
muistelolta, mutta minun nuoruudessani autot muistaakseni tehtiin suurimmaksi osaksi metallista. Materiaalista, jota on edes jollain tasolla mahdollista kierrättää ja käyttää uudelleen. Sen ajan Datsunit, Opelit ja Taunukset eivät ehkä näyttäneet niin hienostuneen pyöreiltä ja virtaviivaisilta kuin nykyiset vastineensa, mutta ainakin ne olivat rehellisesti sitä mitä olivat; bensaa nieleviä, ärjyviä metallipetoja, joiden ratissa ja kyydissä
kuoli jos ei ollut varovainen. Mikään ratista naamalle puskeva ilmapussi
tai takapenkin turvavyö ei sinua pelastanut.
Noihin samoihin aikoihin 30 vuotta sitten istuin usein perheemme Taunuksen takapenkillä matkalla mökille. Me käytimme mökkimme saunassa
peseytymiseen palasaippuaa. Vihreää, ei kovin hyvälle tuoksuvaa pökälettä, joka myytiin paperikääreessä, jolla sai tarvittaessa sytytettyä vaikka saunan pesän.
En tiedä missä vaiheessa tämä tarkalleen tapahtui, mutta yhtäkkiä kaikki alkoivat liikuntatunnin suihkussa käyttää nestesaippuaa. Muovista prässättyä, sporttisesti muotoiltua pulloa, jonka sisällä oli miehiseltä tuoksuvaa sinistä tai vihreää pesuainetta. Vihreästä palasaippuasta ei ollut sen
loppuessa jäänyt jäljelle muuta kuin vaahtoa. Nestesaippuasta jää aina
jäljelle onttouttaan kumiseva ruma pullo, jolle ei löydy muuta paikkaa
kuin roskis.
Samoihin aikoihin 80-luvun alussa kaikkein pienimmissäkin elintarvikekaupoissa oli lihatiski ja parhaimmissa myös juustotiski. Asiakas valitsi
tiskin lasin läpi mitä tuotetta halusi ja missä muodossa ja lihamestari siivutti tai jauhoi ja paketoi ostoksen vahapintaiseen paperiin. 90-luvulla liha- ja juustomestarit kuitenkin saivat potkut ja tilalle tuli iso pakasteallas,
jossa oli kymmenittäin muovirasioita, joissa oli standardisoituja annoksia
lihaa. Sitä nykyihminen tarvitsee: 400 grammaa jauhelihaa, ei tarpeetonta ihmiskontaktia ja iso pala muovia roskikseen laitettavaksi.
Hiljattain sosiaalisessa mediassa kiersi kuva, jossa keskieurooppalaisen
ruokakaupan hedelmäosastolla myytiin valmiiksi kuorittuja banaaneja samanlaisessa muovisessa tyhjiöpakkauksessa. Ihmiskunnan hulluus oli saavuttanut uuden, käsittämättömän maximumin.
Yksittäispakatut karkit, muoviset korkit muuten pahvisissa mehupurkeissa ja huipputyylikkäät kokomuoviset kengät. Olemme nähtävästi päättäneet hukuttaa itsemme muovijätteeseen.
Viihdeteollisuudessa pakkaamisen virtaukset ovat kulkeneet kokonaan
toiseen suuntaan. Minun lapsuudessani musiikki oli pakattu isoon, värikkääseen pahvikuoreen ja itse musiikki oli prässätty litteän mustan muovikiekon kahdelle puolelle. Nykyisin musiikki kulkee pääosin letkuja pitkin
digitaalisessa muodossa ja tulee jokaisella kotona hanasta.
Pitkällisen itsetutkiskelun ja märehtimisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että tämä on oikeastaan aika hyvä juttu. Niin paljon kuin musiikkia, vinyylilevyjä ja omaa levyhyllyäni rakastankin, niin vielä enemmän
rakastan tätä maapalloa ja elämää sillä. Turhan muovijätteen tuottaminen musiikin ja ylipäänsä viihteen paketoimiseen tuntuu nykyisessä valossa mielipuoliselta.
Niitä alussa mainittuja käytettyjä vinyylejä lukuunottamatta ostan siis
nykyisin mielelläni musiikkini digitaalisessa muodossa. Viime aikoina olen
ihastunut myös NetFlixiin, jonka vuoksi voin vähentää tai kokonaan lopettaa elokuvien hankkimisen omaan hyllyyni ja toisaalta Steamiin, josta
voin ostaa kokonaisia pelejä ilman pakkausmateriaaleja. Lehdetkin tulee
nykyisin ostettua pääasiassa digitaalisina ja myös kirjoissa olisin valmis
siirtymään samaan systeemiin, mikäli digitaalisten kirjojen hinnat olisivat
edes hitusen järkevämpiä.
Olen vinyylisukupolven miehiä ja levyhyllyssäni on tuhansia nimikkeitä
vinyyliä, cd:tä ja jopa satoja c-kasetteja. Silti olen lopulta tullut siihen tulokseen, että mitä vähemmän me ihmiset jatkossa käytämme pakkausmateriaaleja viihteemme kuorruttamiseen, sitä valoisampi tulevaisuutemme elämänmuotona on. Nämä ovat planeettamme tulevaisuuden kannalta varmasti kohtalaisen pieniä ja merkityksettömiä seikkoja, mutta freelancerina tiedän, että pienistä puroista syntyy helposti iso virta.
toivottaa asiakkailleen
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Heimolinnankatu 2, 32200 Loimaa
07.12. Midi Chips (Ska/Indie)
22.12. The Moments of Collapse (Metal)
29.12. Singletone (Pubrock)
19.01. Dioria (Suomirock)
26.01. NitroXpress & Bad Machine (Pubrock)
02.02. Shaking Lowdown Dudes (Oldies/Rock)
09.02. Black River Bluesman and Bad Mood Hudson (Blues)
23.02. Tuulikki Jones (Rock)
Vapaa pääsy,
K18, A-oikeudet, Avoinna 03 asti
LOIVARI ry
Tämä ja monta
muuta lehteä
digitaalisena
netissä!
www.lehtiluukku.fi/lehdet/sue
??????????????
Sivulla keikkakalenteri. Liity myös facebook ryhmään
Annankatu 21, 00100 Helsinki, K22
Ma-ti 16-02, ke-la 16-04, su 18-04
KEITTIÖ: ma-ti klo 16-01,ke-la klo 16-03 ja su 18-01
Ohjelmailtoina lipunmyynti klo 20.00 alkaen.
Keikat alkavat klo 21 (kaksi bändiä) tai klo 22
(yksi bändi). Ke-su iltaisin 2e eteispalvelumaksu.
Opiskelijakortilla 1e alennus ovilipuista (ei koske
erikoisohjelmistoja eikä loppuunmyytyjä keikkoja).
www.tiketti.? www.barloose.com
KE 05.12.
ALTERNATIVE 4 (UK), BETRAYAL AT BESBIN 8/10? Ennakko: Tiketti
+ klo 23-04 DJ MORTTI 3?
TO. 06.12. HELSINKI MUSIC MARATHON - NYRKKITAPPELU, NOK NOK, MAAILMANLOPUN
TYTTÖ JA HYEENAT 0? + klo 23-04 BAR LOOSE DJ´S 3?
PE. 07.12.
HELSINKI MUSIC MARATHON - AURINKOKETTU, KELTAINEN LEHDISTÖ, JUHA
PEKKA TAPANI HEIKKINEN JA NIIN EDELLEEN 0? + klo 23-04 BAR LOOSE DJ´S 3?
LA. 06.12. HELSINKI MUSIC MARATHON ? 45 DEGREE WOMAN, BORDERLINE, TURUN
ROMANTIIKKA 0? + klo 23-04 DJ LORD FATTY 3?
SU 09.12.
WIZARDS OF LOOSE ? MUSIIKKITIETOKILPAILUN GRANDE FINALE! 0?
+ klo 23-04 THE SLIPOVERS DJ´S 0?
VERSUS ALL, TRIGGER-HAPPY, EXPECTED BOY 6?
KE 12.12.
+ klo 23-04 THE SLIPOVERS DJ´S 3?
TO 13.12.
AILI, ALISE 6? + klo 23-04 DJ LORD FATTY 3?
PE 14.12.
KING SAPIENS, MILESTONES 6?
+ klo 23-04 CLUB GIRLS & BOYS WITH DJ´S MORTTI & VERTTI 3?
LA 15.12.
GRANDEVILLE, PROFEETTA 6? + klo 23-04 THE BIG SHAKE DJ´S MOON KAT,
SAMPSA VILHUNEN & VESA YLI-PELKONEN 3?
SU 16.12.
LATE NIGHT @ BAR LOOSE : klo 23-04 THE SLIPOVERS DJ´S 0?
KE 19.12.
VAMPISOUL NIGHT: ATOMIC BLAST (LIVE: 22:00 6? + klo 23-04 DJ LAGARTO
(MADRID), DJ LORD FATTY, DJ SÄRMÄ + DJ JR SOUL 3?
TO 20.12.
SOMETIMES WE CRY, BROKEN THOUGHT 6? + klo 23-04 DJ HRA METZOLA 3?
PE 21.12.
KIVESKIVES, POUTATORVI 6? + klo 23-04 DJ LORD FATTY 3?
LA 22.12.
JOE STRUMMER MEMORIAL PARTEE 6?
+ klo 23-04 DJ´S LORD FATTY & JOHN WAYNE 3?
SU 23.12.-TI 25.12. MASSIVE X-MAS DJ-MARATHON @ BAR LOOSE: klo 18-04 BAR LOOSE DJ´s
& GUEST STARS! 0? (TI 3?)
KE 26.12.
TAPANINPÄIVÄN TANSSIT: ST.FELIX, APTEEKINPOJAT 6?
+ klo 23-04 DJ MALAKIAINEN 3?
SUPERSANTA´S X-MAS AFTER PARTEE: CLARK KENT, SPECIAL GUEST 6?
TO 27.12.
+ 23-04 DJ JS STRUMMER 3?
PE 28.12.
ERIFEST 12: AND THEN YOU DIE, PAVLOVIN KOIRAT, RAMBAMALAM 6?
+ klo 23-04 ERIFEST DJ´S 3?
LA 29.12.
ERIFEST 12: RAMBAMALAM, BLACK LIZARD, SUBROSA 6?
+ klo 23-04 ERIFEST DJ´S 3?
MA 31.12. NEW YEARS EVE @ BAR LOOSE: klo 23-04 KLUB SUTINAA! 3?
LA 05.01.
BAREFOOT BROTHERS, THE MUTANTS 7/9? Ennakko: Tiketti
CLUB 1993 PROUDLY PRESENTS: THE OTHERS a.k.a. 22-PP, TBA 7/9?
PE 18.01.
Ennakko: Tiketti
TOMI TUOMINEN
on turkulainen tiskijukka,
jolla on ristiriitainen suhde viihteen kuluttamiseen.
SUE
» 11 « NRO. 12
HENKILÖKUVA
ki patoutuma. Haluaisin edelleen
lisätä urkusoundeja lähestulkoon
jokaiseen biisiini.
Vaikka tein teini-ikäisenäkin kitaralla muutaman soinnun biisejä huvikseni, aloitin kappaleiden
vakavamman työstämisen vasta
20-vuotiaana. Sitä ennen tanssiharrastus vei kaiken ajan ja voimavarat.
Sitten polveni hajosivat, ja musiikki nousi etusijalle. Huomasin lopulta, että se tuntui paljon paremmalta
kuin tanssi koskaan. Vaikka sainkin
tanssin kautta ilmaistua niitä asioita
joita pitikin, tuntui aina siltä, että jotakin jäi puuttumaan. Olisin halunnut avata suuni ja päästää ääniä. Minulle soittaminen ja laulaminen on
kokonaisvaltainen kokemus. Olen
ikuisesti kiitollinen itselleni siitä,
että päätin vaihtaa alaa.
TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA KAISA ANTTILA
» TOISEN
POLVEN
TAITEILIJA
Kaisa Vala viljelee musiikissaan
kunnianhimoisia ja mystisiä tarinoita.
len miettinyt paljon sitä,
tuleeko taiteilijoita helpommin taiteilijaperheistä, vai niin sanotuista normaaleista kodeista, joissa
taidetta tekemällä voi kapinoida
vanhempiaan vastaan. Vastaus on
varmaankin, että molemmista.
Olin jo lapsena innostunut musiikista. Minulla oli tuolloin tapana
mennä keskeyttämään isäni (Mana
Manan kitaristi Otra Romppanen) nauhoitukset, koska halusin päästä mukaan tuohon selvästi
O
jännittävään aikuisten juttuun. Ensimmäiset biisini tein 2-vuotiaana,
jolloin sävelsin Aku Ankka -oopperoita. Ne olivat todella koskettavia.
Rakastin lapsuudessani Michael
Jaksonia ja Whitney Houstonia.
Vielä aikuisenakin itkin vuolaasti molempien kuollessa. Katsoin
jopa lähetyksen Houstonin hautajaisista.
Myöhemmin aloin kuunnella Nirvanaa ja Apulantaa. Tämän
jälkeen en ole hirveästi seurannut
suomeksi laulettua musaa ? ainoi-
na poikkeuksina tähän ovat ehkä
Maj Karma ja Leevi and the Leavings. Sen sijaan huomion veivät
laulaja-lauluntekijät ja Radiohead.
Hengailin tuolloin paljon rock-henkisten ihmisten kanssa, jotka soittivat bändeissä, mutta en itse soittanut missään orkesterissa.
Kotonamme oli aina paljon soittimia. Tärkeimmät niistä olivat isoisäni vanhat Hammond-urut, joita
soitin jo ennen kuin olin koskenutkaan pianoon. Ehkä siksi minulle
on jäänyt niistä jonkinlainen härsSUE
» 12 « NRO. 12
RAATIEN ARVIOITAVANA
en ole klassisesti koulutettu muusikko. Kävin kyllä yksityisillä soittotunneilla, mutta enimmäkseen olen opetellut soittamaan
omin avuin. 7-vuotiaana kävin Joensuun konservatorion pääsykokeissa, mutta sain paniikkikohtauksen
ja itkin niin kovasti, että tuomariston mielestä oli parempi olla ottamatta minua väkisin sisään. Jälkikäteen ajateltuna oppilaitos olisi
ollut minulle liiaksi muottiin puristava paikka.
Palasin raatien eteen Uuden musiikin kilpailussa (Ylen järjestämä
tapahtuma, jonka voittaja lähetetään Suomen Euroviisuehdokkaaksi). Koko juttu lähti liikkeelle tuottajalleni heittämästä vitsistä. Olin
tehnyt kappaleen, jonka pituus oli
tasan kolme minuuttia. Naureskelin, että tässähän on meillä valmis
euroviisu. Viikon päästä se sitten
todella lähetettiin sinne. Kokemus
oli jännittävä ja hauska, mutta samalla myös kyseenalaistin tilanteen mielessäni.
Vaatii lopulta aika paljon, että voi
täysin luottaa tuomareihin. Toimin
itsekin Emergenza-bändikilpailun
raadissa viime keväänä, ja muistan silloinkin miettineeni että eihän tässä ole päättämässä kuin
muutama ihminen, joilla on kaikilla täysin omanlaisensa käsitys siitä minkälainen musiikki on ?hyvin
tehtyä?. Siinä mielessä kyse on aina
veteen piirretystä viivasta.
En ole itse katsonut Euroviisuja viime vuosina. Pidän kuitenkin
erityisesti kilpailun 70-luvun meiningeistä, jolloin mukana olivat
suuret orkesterit ja tapahtumassa
oli todellista musiikkijuhlan tuntua. Nythän Euroviisuilla on suoraan sanottuna hiukan nolo maine. Olen pohtinut, miten uraani
olisi vaikuttanut se, jos olisin todella päässyt osallistumaan viisuihin. Uskon, että jos sinne oltaisiin
lähdetty tekemään jotakin aidosti
kunnianhimoista, ei kenelläkään
olisi ollut asiasta nokan koputtamista.
Minusta tuntuu, että tämän hetken suomalainen musiikkitarjonta on vähän tasapaksua. Silti moni
tuntuisi kaipaavan sinne hiukan
väriä. Haastavampaa musiikkia ei
ole tietysti pakko kuunnella, mutta olisi mukavaa jos sitäkin olisi
enemmän tarjolla. Entisessä kotikaupungissani Joensuussa ei ollut
kovin vahvoja lokeroita alakulttuu-
rien suhteen. Omassa musiikissanikin tykkään shoppailla elementtejä eri lajityypeistä, se on minulle
hirveän luontevaa. Jos olisin country-muusikko, niin varmaan lisäisin
biiseihini heviri?ejä.
SUURIA TEEMOJA
musiikkini on eskapistista.
Olen hirveän huono kestämään arkea. Siksi olen vuosien varrella luonut itselleni sisäisen maailman,
johon voin tarvittaessa paeta. Voisin kuvitella, että tällainen on aika
yleistä muusikoille. Sanoituksissa
yritän välttää asioiden alleviivaamista ? jos laulan vihaisesti, niin
minun ei tarvitse samalla ilmoittaa
olevani vihainen.
Uuden levyn nimi on International Shaman. Albumi on tutkielma sielunvaelluksesta, ja sellaisista
hetkistä jotka saavat ihmisen ajattelemaan suuria kysymyksiä. Näitä ovat esimerkiksi avioero, läheisen kuolema, hylätyksi tuleminen.
Aiheet ovat suureellisia, mutta samalla minulle henkilökohtaisia.
Elämän ja kuoleman teemat ovat
tietysti jo niin isoja, että ne koskettavat väkisinkin meitä kaikkia. En
halua tehdä biisejä ilman, että niillä on jokin merkitys tai sanoma.
En kuulu kirkkoon tai ole pätkän vertaa uskonnollinen ihminen.
Ehkä juuri siksi tällaiset asiat kiehtovat niin paljon. Uskon, että kaikki elämä koostuu lopulta erilaisista
energian muodoista, ja tuo energia
itsessään ei katoa mihinkään. International Shamanin kuvaama tila
on eräänlainen ?sielun eutanasia?,
paikka johon voi kadota suuren
kriisin edessä ja josta voi palata takaisin sitten kun on valmis.
Levystä tuli aika visuaalinen,
ja sen voi halutessaan kuunnella
konseptina. Tarina alkaa introsta,
jossa sielut vaeltavat jokea pitkin
isoissa hohtavissa palloissa. Biisien järjestys on tärkeä ? eri sielut pääsevät ääneen eri kohdissa
tarinaa. Jos International Shaman
olisi le?a, valitsisin sen ohjaajaksi Tarantinon. Lopputuloksesta
tulisi varmasti todella häiritsevä.
Levyn alussa on jotakin Ilmestyskirja. Nyt -henkistä. Lopetusbiisi
Die, Die, Die voisi sitä vastoin tapahtua Twin Peaksin tunnelmissa. Siinä sarjassa on jotakin eläimellistä, ehkä se siksi vetoaa niin
moniin muusikoihin. Näen paljon
unia ja olen kiinnostunut niiden
symbolisista tasoista. Twin Peaks
käsittelee juuri niitä.
Ensimmäinen sinkku Caught in
Translation ei kerro suoraan So?a Coppolan ohjaamasta Lost in
Translationista, mutta sain idean
siitä ja värittelin sen itselleni sopivaksi. Haluan, että musiikissani on
tällaista medioiden välistä intertekstuaalisuutta.
Muutenkin kaikenlaiset mielikuvat ovat hirveän olennaisia laulaessa. Studiossa voi olla välillä vaikea
saada itsensä oikeaan mielentilaan,
ja lauluäänestä kuulee heti pienenkin epäröinnin. International Shamania nauhoitettaessa kuvittelin
itseni musiikkivideoon, jossa on
pimeää, tähtitaivas ja ympärillä
juoksee karhuja. En tiedä mitä tapahtui, mutta jostakin syystä tämä
auttoi! Heh... minulla on hyvin, hyvin vilkas mielikuvitus. «
KAISA VALA
s. 1983 Joensuussa
Pianisti, vokalisti, säveltäjä, sanoittaja
Vuoden 2012 UMK-finalisti
Diskografia: Ghost Waltz EP (2007), International Shaman (2012)
+ SEREMONIA
To 10.1.2013 TURKU, Klubi
13/16 EUR
Pe 11.1.2013 TAMPERE, Klubi
13/16 EUR
La 12.1.2013 HELSINKI,
Korjaamon Vaunusali
15/17 EUR
Ennakko: Tiketti.
2012
TIMO RAUTIAINEN & NELJÄ SEKTORI K18 ke 5.12.
AMORPHIS
10/9?
to 6.12.
EVA & MANU
pe 7.12.
18/15?
8/5?
JOULUPIPARI 2012 - KOTITEOLLISUUS,
K18 la 8.12. 25/24?
VIIKATE, ZAANI, NIKO KIVELÄ
FRANK ZAPPA MEMORIAL
PANCAKE BREAKFAST
K18 to 13.12.
10/8?
TOTAL RECALL PLAYS BLACK FLAG,
THE SPLITS, MODERNI ELÄMÄ, DEATH LASER pe 14.12.
5/0?
THE ROYALTIES OF SOUND PRESENTS:
pe 4.1.
Liput ovelta 8?
BLACK OUT - NEON RAVE
PMMP
7/7?
la 12.1.
20/18?
FINAL ASSAULT, TUKKANUOTTA, RATFACE,
pe 18.1.
PSYKOANALYYSI
FRANK TURNER (UK), JAAKKO & JAY
INTOHIMO (SWE), KEEP THE CHANGE,
DESPAIR, NEW WATERS
AMARANTHE (SWE)
GRAVEYARD (SWE), DEATH HAWKS
7/0?
la 19.1.
15/13?
to 7.2.
6/0?
pe 15.3.
la 20.4.
12/10?
17/15?
Ke
To
Pe
La
Su
Ti
Ke
To
Pe
La
Su
Ti
Ke
05.12.
06.12.
07.12.
08.12.
09.12.
11.12.
12.12.
13.12.
14.12.
15.12.
16.12.
18.12.
19.12.
To 20.12.
Pe 21.12.
La
Su
Ti
Ke
To
Pe
La
Su
Ma
22.12.
23.12.
25.12.
26.12.
27.12.
28.12.
29.12.
30.12.
31.12.
Dj Jussi 5?
Dj Jussi 2?
Doriksen 26-vuotissynttärit, live: Ajomiehet, DJ Jirci 2?
Dj Mr. Willy 5?
Supersunnuntai Dj Laurila 2?
Supertiistai Dj Mr. Willy 2?
Iloiset tunnit 23-04 free
Kaino-klubi: DJ:t Spektri Petri ja Risto Paristo free
Doris live: Nyrkkitappelu + Ronskibiitti, DJ Eetu 6?
Dj Tomi 5?
Supersunnuntai Dj Miguli 2?
Supertiistai Dj Jirci 2?
Discotheque Necronomicon
DJ:t Zynthexia, Jyrki Witch ja Meke 2?
goottirock/post-punk/minimal wave/80?s/italo/industrial/EBM
Iloiset tunnit 23-04 free
Keep the Faith -klubi: DJ:t Spesiaali-Eetu, Perryman ja Radio 5?
northern soul / RnB / early reggae / MOD
Dj Tomi 5?
Suljettu
Supertiistai Dj Eetu 2?
Tapaninpäivän tanssit, DJ Mr. Willy 2?
Iloiset tunnit 23-04 free
Dj Jussi 5?
Dj Miguli 5?
Supersunnuntai Dj Tomi 2?
Dj Laurila 5?
Doris, Aleksanterinkatu ? 20, Tre
ravintoladoris@gmail.com ? www.ravintoladoris.fi
Ti, ke, to & su 23-04 Pe & la 22-04 ? K-20
Ei ikärajaa ellei toisin mainita. Baari aina K 18. Ennakkoliput:
www.jelmu.net ja Tiketti. Halvempi hinta Jelmu ry:n jäsenille.
SUE
» 13 « NRO. 12
» VUODEN L
Burning Heartsin Extinctions ja Deftonesin Koi No Yokan
ovat vuoden 2012 parhaat albumit.
uen toimittajat tekivät vuoden aikana ilmestyneistä
kotimaisista ja ulkomaisista levyistä top 5 -listat. Tuttuun tapaan paremmuusjärjestykseen saatiin liki 200
albumia. Yksimielinen ei 25 toimittajan joukko ollut,
mutta yhteisiä suosikkeja topvitosista kyllä löytyi. Kotimaisten levyjen parhaaksi valittiin Burning Heartsin Extinctions,
ulkomaisten sarjan voitti Deftonesin Koi No Yokan.
Karkeasti suuntia vedellen voi todeta, että ulkomaisissa luotettiin konkareihin, kun taas kotimaisissa eniten kiinnostusta
herättivät tuoreet nimet ja debytantit. Molemmissa sarjoissa
ykkös- ja kakkossijoista käytiin tiukka taisto ja deadlinea kunnioittamattomat toimittajat toivat pistelaskuun jännitystä aitoon euroviisutyyliin. Burning Heartsin ja Deftonesin ykkösijat olivat loppuun asti uhattuja. Niskaan hengittäneet Pää kii ja
Kent jättivät enemmän kaulaa pronssimitalisteihin.
Erikoisinta tänä vuonna listalla oli punktulokas Pää kiin
menestyminen. Seitsemällä maininnallaan Pää kii oli eniten
listoilla esiintynyt yhtye. Huomion arvoista on, että yhtyeen
nimetön debyyttialbumi ilmestyy vasta kaksi päivää vuoden
2012 viimeisen Suen jälkeen. Pää kiin promotoinissa on satsattu ennakkokuunteluun, eli laittomalla lahjonnalla ei toimittajien sydämiä ole voitettu.
S
DEFTONES ? KOI NO YOKAN
yhdysvaltalainen vaihtoehtometallibändi deftones julkaisi seitsemännen albuminsa Koi No Yokanin hieman
ennen marraskuun puoliväliä.
Laulaja Chino Moreno kertoi Noisecreepille, että Koi No
Yokanin tekeminen oli positiivinen ja luova prosessi.
? Päämääränä oli rakentaa uudelleen se, minkä aikoinaan
loimme. Meidän täytyi todistaa pystyvämme tähän edelleen.
Levyjen välillä on kulunut vuosia, bändin sisällä on kuohunut,
ja olimme sortua tekemään albumeja, joita ei luotu vaan kasattiin osista. Nyt oli aika palata perusasioihin, Emme miettineet levyn tyylisuuntaa lainkaan. Halusimme vain tehdä mahtavaa musiikkia. Meillä oli tonneittain ideoita ja uusia biisejä, joista ammentaa.
Teemu Purhonen arvosteli Koi No Yokanin marraskuun
Suessa.
? Sacramenton vaihtoehtometalliurgit ovat takoneet ilmoille juuri sellaisen pitkäsoiton, jota viisikolta toivoi, mutta jollaista ei uskaltanut odottaa. Se on siinä mielessä tyypillinen
Deftones-äänite, että se ei maalaa yhtyettä mihinkään tiettyyn nurkkaan vaan pikemminkin avaa jälleen uusia mielenkiintoisia ovia ja polkuja, Purhonen kirjoitti. Hän löysi levyltä niin Deftonesille uudenlaista rytmiikkaa kuin White Pony
-albumista muistuttavaa elektronista otettakin.
? Yhtyeen edellistä pitkäsoittoa (vuonna 2010 julkaistu Diamond Eyes) leimannut lyijyäkin raskaampi äänimaisema ei
ole tällä levyllä niin olennaisessa roolissa, ja hyvä niin. Ei sillä, etteikö Koi No Yokan olisi raskas ? sitä se on. Mutta se on
myös kevyt, haastava, yllättävä ja kaunis.
BURNING HEARTS ? EXTINCTIONS
turkulainen indiepop-yhtye burning Hearts on monelle uusi tuttavuus, mutta helmikuussa ilmestynyt Extinctions ei suinkaan ole bändin debyyttilevy.
Yhtyeen voimakaksikko Jessika Rapo ja Henry Ojala vastasi kollektiivisesti onnittelusähköpostiin.
? Kiitos oivasta valinnasta ? tosi kiva uutinen! Debyyttiä
(Aboa Sleeping, 2009) ei huomioitu hirveesti täällä, koska se
julkaistiin ainoastaan Yhdysvalloissa Shel?ife Recordsin kautta. Vaikka olimme itse tosi tyytyväisiä Extinctionsiin, oli mahdotonta ennustaa minkälaisen vastaanoton se saa. Oli hienoa
huomata, että niin monet tykkäsivät siitä.
Extinctions ei ole varsinaisesti teemalevy, mutta kaikki sen
biisit liittyvät tapahtumiin, jotka ovat yhtyettä vuosien varrella koskettaneet. Moni kappale on omistettu poisnukkuneille
henkilöille tai eläimille.
? Extinctionsin teemaa ei suunniteltu etukäteen, vaan se
tavallaan huomattiin vasta kun biisejä alkoi kertyä. Punainen
lanka saa syntyä itsestään, ja jos siitä tulee selkeä teema, hyvä
niin. Joulun jälkeen vetäydytään taas studioon, ja kevään aikana tehdään kovasti töitä, Henry ja Jessika selvittelevät aikataulujaan ja jättävät kiertoteitse vastaamatta kysymykseen, onko
tulevalla albumilla yhtenäistä teemaa.
Menestyneen levyn ja onnistuneen vuoden jälkeen on aiheellista muistella menneitä lämpimällä sydämellä.
? Vuoden kohokohtia on useita: Flow, Ruisrock, keikat
New Yorkissa... Yksi mieleen painunut oli levyjulkkarit helmikuussa Turun Dynamossa. Mietittiin ennen keikkaa, ilmaantuuko paikalle ihmisiä. Loppujen lopuksi Dynkky olikin loppuunmyyty. Kotikaupungin tuki oli todella liikuttavaa. Me sanottiin toisillemme, että aina kun jokin tympii, vaikka musabisnes, pitää muistaa palata sen illan tunnelmaan.
Levyn julkaisseen Solina Recordsin Tom Riski on ilahtunut Extinctionsin saamasta huomiosta.
? Kun Jessika ja Henry kyselivät, josko Solinaa kiinnostaisi julkaista Burning Heartsin seuraava albumi, olimme Jorin
(Sjöroos) kanssa jo kuulleet hienon Aboa Sleeping -albumin
ja vakuuttavan Into The Wilderness -EP:n. Sainauspäätös oli
helppo tehdä, varsinkin kun olimme olleet jo vuosia kavereita ja tiesimme miten hyvää musaa he tekevät yhdessä. Extinctionsin biisejä tosin kuulimme ensi kerran vasta miksausvaiheessa eli tavallaan sokkona mentiin kohti julkaisua. Kun kuulimme masterin, tiesimme kyllä, että muutkin kuin me tulevat pitämään Extinctionista. Onhan se huikean ilmava ja kaunis levy!
Sue oli ensimmäinen media, joka arvioi Extinctionsin, mutta ainoaksi arvostelu ei jäänyt.
? Levystä ja bändistä on kirjoiteltu pitkin maailmaa. Extinctions on kerännyt pelkästään hyviä arvioita ja samalla saavuttanut uusia kuulijoita ja se tekee sitä yhä. Promootio on vaatinut työtä. On työlästä viedä jotain Suomen ulkopuolelle. Vaatii päivittäistä duunia saada levy oikeisiin paikkoihin näkyville. Hyvillä kontakteilla on myös paljon merkitystä. Extinctions
on myynyt oikein mukavasti. Ei mitenkään ihmeellisesti mutta riittävästi, varsinkin ottaen huomioon levymyynnin maailmanlaajuisen yleisen laskusuunnan.
Ulkomaankuviot eivät ole rajoittuneet pelkästään arvioihin.
Extinctions on julkaistu monessa maassa.
? Keski-Euroopan osalta levy on lisensoitu Bone Voyage
Recordingsille (GSA-maat, BeNeLux ja Ranska). PohjoisAmerikassa Extinctionsin julkaisi Shel?ife. Aasian suunnalta viritykset vielä puuttuvat.
AKU-TUOMAS MATTILA & ARI VÄNTÄNEN
KOTIMAISET TOP 10
ULKOMAISET TOP 10
1. BURNING HEARTS ? Extinctions
2. PÄÄ KII ? Pää kii
3. PMMP ? Rakkaudesta
4. GRACIAS / JTT ? Globe
5. LOOST KOOS ? <3
6. DISCO ENSEMBLE ? Warriors
7. RUGER HAUER ? Erectus
8. ANTERO LINDGREN ? Mother
9. DEATH HAWKS ? Death & Decay
10. SEREMONIA ? Seremonia
1. DEFTONES ? Koi No Yokan
2. KENT ? Jag är inte rädd för mörkret
3. HOT CHIP ? In Our Heads
4. BEACH HOUSE ? Bloom
5. BOBBY WOMACK
? The Bravest Man in the Universe
6. GODSPEED YOU! BLACK EMPEROR
? Allelujah! Don?t Bend! Ascend!
7. FIRST AID KIT ? The Lion?s Roar
8. KINDNESS ? World, You Need A Change Of
9. FRANK OCEAN ? Channel Orange
10. NEIL YOUNG AND CRAZY HORSE
? Psychedelic Pill
SUE
» 14 « NRO. 12
HAASTATTELU
niistä biisit. No, minähän tein ja ne
vieläpä kelpasivat.
Monet laulajat haluavat ehdottomasti kirjoittaa sanoitukset itse.
Uhrijuhlan solisteille se ei ole kynnyskysymys.
? Ajatus omien suomenkielisten
tekstien tekemisestä pyörii kyllä
mielessä, Muurinen tunnustaa. ?
Mutta taitaa olla parempi, että joku muu tekee ne. Toivottavasti Kauko kirjoittaa ne jatkossakin.
? Melodioiden säveltäminen on
mulle tärkeämpää kuin sanoitusten
kirjoittaminen, Olga sanoo. ? Haluan tietenkin laulaa sellaisia tekstejä, jotka tuntuvat omilta, ja kyllä Kaukon tekstejä on muokata saanut.
TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA LEVY-YHTIÖ
» NÄKYMÄTTÖMÄT
TÄHDET
Uhrijuhlan jäsenet ovat kaikki yhtä
suuressa roolissa. Jopa laulajat, nuo
huomion keskipisteet.
ahden laulajan bändejä tapaa harvoin, mutta
Uhrijuhla on sellainen.
Turkulaisen progepopyhtyeen vokalistit ovat Olga ja Jani Helge Muurinen. Olga on tehnyt
aiemmin sooloalbumit Rakastaja ja
Tämä pimeä puoli, Muurisen bändejä taas ovat olleet Xysma, Helge
Kontio Populär ja Mannhai.
Kauko Röyhkän kokoama Uhrijuhla on yksi vuoden puhutuimpia
yhtyeitä. Olga kertoo bändin alkaneen siitä mihin Röyhkän ja Maritta Kuulan bändi 500 kg lihaa
loppui.
? Vuonna 2009 menin tuuraamaan Marittaa 500 kg lihaan keikalle, Olga kertoo. ? Bändi oli vielä silloin aikeissa tehdä levyn. Jani
lauloi yhdellä sitä varten äänitetyllä biisillä ja tuli vieraaksi myös sille
samalle keikalle. Se oli hauska ilta.
Kun 500 kg lihaa ei enää jatkanutkaan toimintaansa, me ajateltiin,
että ehkäpä tällaisella kokoonpanolla voisi tehdä jotakin.
Uhrijuhla-vokalistit kertovat, että idea kahdesta laulajasta tuntui
luontevalta mutta konkretisoitui
vasta ensimmäisellä keikalla.
? Lavalla huomasin ihmetteleväni, että mikä roolini tässä oikein on,
Olga kertoo. ? Olin vähän epävarma, että pitääkö mun feidata kokonaan pois se persoona, joka olen ollut soolokeikoilla. Uhrijuhlan idea
kun on, että kaikki sen jäsenet ovat
musiikissa tasavertaisia.
? Muistakaamme luojamme Kau-
K
kon sanat: ?Uhrijuhlassa kenenkään rooli ei ole tärkeämpi kuin
toisen?, Muurinen vahvistaa.
Keikoilla Uhrijuhla korostaa tasavahvuuttaan taustavideoilla, joilla yleisön huomio ohjataan esiintyjistä tunnelmaan. Aivan vaivatonta itsensä häivyttäminen ei laulajalle ole.
? Olgalle se saattaa olla helpompaa kuin minulle, Muurinen miettii. ? Minä esiinnyn aika fyysisesti
ja minulla on määrätynlaisia asentoja, jotka korostavat minua. Mutta en minä ala sillä päätäni vaivata,
vaan olen lavalla niin kuin olen aina
ollut. Vaikka on se kyllä tullut mieleen, että pitäisikö minun olla lavalla jääkylmän ilmeetön...
? Olenko mä jääkylmän ilmeetön?
? Et! Mutta ymmärrät varmaan,
että jos sä esiinnyt vähäeleisesti ja
minä päällekäyvästi, niin mä erotun enemmän.
? Sä elehdit lavalla enemmän
kuin minä. Mulla on toisenlainen
tyyli esiintyä.
? Keikalla, kun Olga lauloi liidiä,
huomasin astuvani taka-alalle. Siinä taisin tehdä virheen. Eihän tässä
pitänyt tuoda ketään esille.
Mitä lavalla sitten voi tehdä, kun
toinen laulaa?
? Me lauletaan stemmoja toisillemme, ja mä soitan koskettimia
joissain biiseissä. Kosketinsoittimen ääressä on aika luontevaa olla, Olga sanoo.
? Minäkin olen soittanut kosketinta, a-nuottia rytmissä painellut,
Muurinen sanoo. ? Sheikkeriä on
tullut myös heiluteltua. Tuskinpa
sellaista tilannetta tulee, että toinen jää toljottamaan yleisöä tietämättä miten toimia. Sitten, kun
Uhrijuhla esiintyy stadioneilla, me
voidaan asettua Olgan kanssa lavan
reunoihin ja päästää kitaristit ja basisti keskelle. Pienillä lavoilla se on
hankalampaa.
LUONTEVAT LAULUT
uhrijuhla julkaisi ensimmäisen albuminsa joulukuun alussa.
Bändi valmisti levyn hiljalleen kolmessa vuodessa, jona aikana sen
kokoonpano ehti elämään. Nykyisin Uhrijuhlassa ovat laulajien lisäksi Olli Kauniskangas (kitara),
Markus Myllykangas (kitara), Juhana Torvinen (kitara), Kimmo
Laine (basso) ja Kikke Lindberg
(rummut).
Suuri osa Uhrijuhlan kappaleista
on livekokoonpanosta pois jättäytyneen Kauko Röyhkän tekemiä.
Hän säveltää varsin epäsovinnaisia
? Olen nöyrä ihminen mutta
vääryyttä minä en aio kokea.
SUE
» 16 « NRO. 12
laulumelodioita, mutta kumpikaan
vokalisteista ei pidä niitä vieraina tai hankalina.
? Siinä mielessä
Kaukon biiseissä
oli minulle haastetta, että hän
kirjoittaa omalle äänelleen sopivia melodioita
ja se ääni on matalampi kuin minun, Muurinen sanoo.
? Joudun laulamaan muutamat
kohdat hyvin hiljaa.
? Tämä musiikki tuntuu luontevalta ja hyvältä laulaa, Olga kertoo. ? Näin jälkikäteen tuntuu, että vaikka soololevyilläni on hyviä
kappaleita, ne eivät ole musiikillisesti ihan sitä missä olen laulajana omimmillani. Uhrijuhlassa olen
löytänyt oman ääneni.
Uhrijuhlalle säveltävät muutkin kuin Röyhkä. Levyllä on myös
Muurisen, Olgan ja kitaristi Markus Myllykankaan musiikkia. Tekijöiden joukko voi vielä kasvaa.
Vokalistit ynnäävät, että ulkojäsen Kauko mukaan lukien bändissä on kuusi potentiaalista biisintekijää.
? On hieno homma, että Uhrijuhlalle saa tarjota omia sävellyksiään, Muurinen sanoo. ? Ehdotin
Kaukolle kerran, että jos löytyy sanoja ilman melodiaa, niin voisin
säveltää. Seuraavana päivänä sain
kolme tekstiä ja kehotuksen tehdä
LUONNOLLISET ÄÄNET
jani helge muurinen ja Olga
ryhtyivät aikoinaan laulajiksi siksi,
että se tuntui sopivalta.
? Vuonna 1988 meillä oli Xysman
esiaste Repulse. Kun kukaan muu
ei laulanut, minä rupesin ördäämään. Niin se homma lähti etenemään, itse asiassa aika nopeastikin.
Vuonna 1991 jo treenailin kotosalla Olavi Virtaa. Löysin itsestäni äänen, jolla voi laulaa vaikka vanhaa
iskelmää, ja nykyäänhän laulankin
sitä Helge Kontio Populärissä.
? Mä en ollut ennen soololevyjäni bändeissä, mutta olen opiskellut
klassista musiikkia. Soitan pianoa
ja huilua, Olga kertoo. ? Yhteen aikaan suunnittelin, että alkaisin ammattihuilistiksi, mutta ei se loppujen lopuksi tuntunut oikealta ratkaisulta. Laulaminen tuntui enemmän omalta.
Uhrijuhlan molemmat vokalistit
ovat opiskelleet laulamista.
? Mä otin laulutunteja jopa kahteen eri otteeseen, mutta ne eivät
kovin pitkälle johtaneet, Olga kertoo. ? Opetus painottui klassiseen
lauluun ja mulle tuli sellainen olo,
että mähän menetän vielä oman
ääneni. Kyllä siitä jotain oppi, mutta ei niin tekninen laulaminen ole
mun juttuni.
? Mäkin olen opiskellut klassista
laulua mutta en juurikaan käytä niitä tekniikoita, vaikka siltä saattaa
välillä kuulostaa, kun tämä luonnonääneni on tällainen kuin on,
Muurinen sanoo. ? Niitä
niksejä on kivaa hyödyntää, mutta vielä mukavampaa on
laulaa luonnonäänellä. Klassisessa laulussa keskitytään tekniseen osaamiseen
persoonallisuuden
kustannuksella.
Moni laulaja on hyvässä ja pahassa voimakas
persoona, joskus ihan vaivaksi asti.
Amerikkalaiset ovat jopa keksineet
solistien leuhkuudelle leikkimielisen diagnoosin Lead Singer?s Disease. Jos vokalistit ovat sellaisia egopusseja kuin väitetään, miten kaksi
sellaista mahtuu samaan bändiin?
? Olen nöyrä ihminen mutta
vääryyttä minä en aio kokea, Jani
päättää. ? Lähdin Uhrijuhlaan työmiehen mentaliteetilla. Jos Olga alkaa diivalla, minä häivyn vaivihkaa
taka-alalle ja katson, kuinka hän siihen havahtuu.
? Voi tosiaan olla, että meidän
ikävät piirteemme eivät ole vielä
päässeet esille, Olga miettii.
Ehkäpä Uhrijuhlan kaltaisessa
tasa-arvoisessa yhtyeessä voi välttyä egojen törmäykseltä.
? Nyt me kyllä mentiin ottamaan
sellaisia valokuvia, joissa minä ja
Olga ollaan etualalla.
? Jotenkin se vain meni luontevasti niin. «
KE 5.12.
DYNAMO,
TURKU
» PALJON SANOTTAVAA
Yleislakko laulaa asioista, joista suurin osa vaikenee.
T
PE 14.12.
WARTTI-BAARI,
SEINÄJOKI
? Ei vain yksinkertaisesti pysty
pitämään silmiä kiinni.
messa Maailmanpolitiikan
arkipäivän raitojen perusteella.
? Meillä on hyvä pohja,
josta maailmaa voisi lähteä muuttamaan, mutta se vaatii suunnanmuutosta yhteiskuntajärjestelmään.
Pitkälti 80-luvulta asti on menty
uusliberalistisen politiikan ehdoilla ja tehty bisneksen tekeminen sekä suuryritysten toimiminen mahdollisimman helpoksi. Se on sellainen linja, joka ei ole pitemmän päälle kestävä.
Sandbergin mielestä musiikki on
hyvä keino vaikuttaa ihmisiin. Kun
hän oli nuori, häneen tekivät vaikutuksen muun muassa The Clash,
Dead Kennedys ja Circle Jerks.
? Kun musiikki ja asiapitoisuus
yhdistetään, siitä tulee tosi hyvä
järjen ja tunteiden yhdistelmä, joka
onnistuessaan iskee hyvin. Se saa
usein aikaan lähtemättömiä vaikutuksia ihmisten ajatteluun.
Hän harmitteleekin sitä, että yhä
vähemmän on bändejä, joilla on jotakin sanottavaa.
? Jostain syystä on menty siihen, että tyydytään vain vihaamaan kaikkea ja surkuttelemaan
sitä, kuinka surkeaa on, muttei sen
kummemmin mietitä niitä asioita
eikä yritetä itse tehdä mitään.
Yleislakon edelliset levyt ovat jakaneet mielipiteitä kantaaottavien sanoitusten vuoksi. Kuka pelkää politiikkaa ja Vapauden rautaiset raamit saivat enimmäkseen
hyviä arvioita, mutta kaikki eivät
niille lämmenneet.
? Musiikki tuntuu kelpaavan kyllä, mutta monella arvostelijalla karvat nousevat pystyyn yhteiskuntakriittisten tekstiemme vuoksi.
Vaikka Yleislakon keikoilla tunteet välillä kuumenevat, pieniä kahnauksia lukuun ottamatta tappeluita ei ole syntynyt.
? Oikeistolaisemmin ajattelevilla ihmisillä reaktiot ovat olleet keikoilla hyvinkin aggressiivisia. On
ulosmarsseja ja suorastaan pieniä
päälle tulemisia ollut.
Laulaja-biisintekijä ei kuitenkaan
pienestä hätkähdä. Hän näkee mielipiteiden jakautumisessa myönteisenkin puolen.
? Yksi suututettu kokoomuslainen on parempi kuin tuhat innostunutta punkkaria. Silloin on sanoma päässyt perille. «
TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA TEEA JÄSKE
arkipäivää julkaisseen Yleislakon
sanoitukset tekevä Sandberg haluaa ravistella ihmisiä huomaamaan,
mitä ympärillämme tapahtuu. Suomi ei ole Sandbergin mukaan enää
hyvinvointivaltio vaan kilpailuyhteiskunta, mistä Paremminvointivaltio-kappaleessakin lauletaan.
? Yhteiset asiat on unohdettu kokonaan ja yritetään ajaa vain sitä,
että kaikki puhaltavat omaan hiileen. Valtiollahan on rahaa, vaikka
meille koko ajan kerrotaan, ettei sitä ole ja kaikesta pitää leikata.
Jostain kumman syystä rahaa riittää kaikenlaisiin
hienoihin suuriin projekteihin, jotka eivät
välttämättä ketään
hyödytä. Valtavilla summilla tuetaan
jättiyrityksiä ja kiitokseksi siitä ne siirtävät tuotantonsa Kiinaan. Sitten sanotaan,
ettei terveydenhuoltoon eikä ehkäiseviin toimenpiteisiin,
jotka pitäisivät ihmiset töissä paremmin, riitä rahaa. Pitäisi siirtyä
suuryritysten ja kilpailun tukemisesta siihen, että tehtäisiin tästä
maasta parempi kansalaisille.
Peli ei ole kuitenkaan Sandbergin mukaan vielä menetetty, vaikka niin voisi luulla Yleislakon sanoituksia kuunnellessa. Niin moni asia tuntuu olevan pielessä Suo-
HAASTATTELU
urkulainen Yleislakko
on neljän vuoden aikana tehnyt neljä levyllistä
musiikkia, koska laulaja Antti Sandbergiltä eivät aiheet
kappaleisiin lopu. Syy sanottavan
runsauteen on yksinkertainen.
? Se johtuu pelkästään siitä, että
olen kiinnostunut muustakin kuin
omista musiikkijutuistani ja harrastuksistani ja seuraan politiikkaa
ja taloustilanteita. Kyllähän niistä
riittää ammennettavaa vaikka kuinka paljon. Joutuu enemmänkin himmailemaan, ettei tekisi montaa levyä vuodessa. Nytkin on biisejä varastossa odottamassa ja koko ajan
tulee lisää.
Yleislakko, johon Sandbergin lisäksi kuuluvat kitaristi Mikael Laine, rumpali Paavo Vuoristo ja basisti Anders Henriksson, käsittelee punk-ralleissaan muun muassa
maaseudun autioitumista, nykyisen talousjärjestelmän epäoikeudenmukaisuutta ja Suomen NATOjäsenyyttä.
? Ei vain yksinkertaisesti pysty
pitämään silmiä kiinni, vaikka monet pystyvät niin tekemään ja heittämään niin sanotusti pop-vaihteen päälle tässä musiikkimaailmassa. Rallatellaan mistä milloinkin. Jos musiikkia tekee, siinä pitää
olla jokin idea.
Marraskuussa kolmannen pitkäsoittonsa Maailmanpolitiikan
3$11$$1
3$5$67$
3$.(77,,1
Juho Juntunen
OUTOJEN KOKOONTUMISAJOT 1
Sarjakuva, joka täräyttää läskit silmiltäsi!
Janne Flinkkilä
RAUTAISET RAKASTAJAT
Maailman ehkä tunnetuimman objektiseksuaalin,
Erika Eiffelin, tarina.
John Waters
Chuck Palahniuk
SHOKKIARVO
Don Winslow
Chester Brown
PILVIPARONIT
Kulttikirjailijan uutuus vie lukijan Helvettiin,
jossa Englantilainen potilas pyörii tauotta.
ED ? ILOINEN KLOVNI
Amerikan kuumimman rikoskirjailijan
viileä trilleri.
KIROTTU
?Roskan paavin? muistelmat uusintapainoksena.
Lue ja järkyty!
Mustaa huumoria tykittävä kulttisarjis
uutena painoksena.
SUE
» 17 « NRO. 12
www.like.fi
HAASTATTELU
? Jos ollaan tarkkoja, me lopetimme 24.7.1993.
Niin, tietysti. Sanoin vahingossa
väärän vuosiluvun.
? Sinä mokasit kysymyksen. Jos
ollaan vielä tarkempia, me emme
lopettaneet emmekä varsinkaan
hajonneet. Muistanet markkaajan? Me hilasimme liksapyyntömme 100 000 markkaan. Jos joku olisi sen maksanut, olisimme keikkailleet. Sitä ei tapahtunut.
Jos ette hajonneet, miksi ette
keikkailleet halvemmalla?
? Me olimme nähneet, millaista
bändihomma on, ja meillä oli perheitä ja töitä niin kuin kolmekymppisillä tuppaa olemaan. Luumäkien
oli aika siirtyä viiksi-, slipoveri-,
nahkakravatti- ja kulmahousuosastolle, vaihtaa Converset Pomar?nnin jalkineisiin.
Ne Luumäet soitti sillä erää viimeisen keikkansa Helsingin Tavastialla 24.7.1993. Ilmeisesti tehdäkseen telakoitumisen itselleen henkisesti helpommaksi yhtye pyysi
yleisöään saapumaan paikalle viiksekkäinä, slipovereissa ja nahkakravatti kaulassa.
Illan parhaat viikset palkittiin.
TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA JUSSI HELO
PE 28.12.
KLUBI,
TURKU
» PYHÄ
YKSINKERTAISUUS
Ne Luumäet on palannut näyttämään,
miltä pikatulitus tuntuu.
? ?movember...?, laulaja Joey
Luumäki tuhahtaa. ? Arvaa, minkä
takia me ei tehdä keikkoja marraskuussa? Jos evoluutio olisi halunnut ihmiselle viikset, se olisi tehnyt niistä ajamiskelvottomat. Viikset pitää poistaa. Se on ehdoton totuus, joka lukee jokaisen uskonnon
pyhissä kirjoituksissa.
Voi varjele. Ne Luumäet ovat täällä taas, eikä eturauhanen enää riitä
syyksi viiksien kasvattamiselle.
Espoossa vuonna 1985 perustettu Ne Luumäet tuli tunnetuksi paitsi viiksikammostaan myös Suomen
The Ramonesina. Aluksi ihan kirjaimellisesti, sillä bändi levytti ensimmäiselle pitkäsoitolleen (1986)
pelkästään suomentamiaan Ramones-covereita.
80-luvun lopulla ramonesinkaltaisella rockilla oli helppoa erottua, ja Ne Luumäet olisi voinut suomentaa Ramonesia maailman tappiin asti.
Se ei kuitenkaan tehnyt niin. Sen
sijaan yhtye alkoi levyttää omia
kappaleitaan ja loi siinä sivussa
suomalaisen ramopunkskenen.
LEVYT JA STUDIOT
ne luumäkien toinen albumi Verta ja luita ilmestyi vuonna
1989. Levy sisälsi bändin omaa tuotantoa.
? Ramonesin kääntäminen alkoi tuntua kertakäyttöidealta, Joey Luumäki muistelee. ? Me oltiin
tehty omia biisejä jo ennen ekaa levyä.
Ne Luumäet tunnettiin mainiona
liveaktina, mutta yhtye nautti myös
studiotyöskentelystä.
? Me tykättiin äänittämisestä
erityisesti, jos studiolla oli biljardipöytä. Äänittäjä tuli välillä sanomaan, että nyt on mennyt laulu
pieleen yhdessä kappaleessa. ?Ei
se mitään, en osaa laulaa paremmin... ja kasipallo kulmaan...?
Kahden albumin jälkeen Ne Luumäet siirtyi Eurokselta Poko Rekordsille. Se merkitsi parempia
soundeja.
? Pokon Epe Helenius ilmoitti,
että kolmannen levyn tuottajan pitää olla joku muu kuin bändin kaveri. Joku, jota me ei tunneta. No,
nythän me tunnetaan se kaveri jo
kohtalaisen hyvin, kun se teki siitä
eteenpäin kaikki meidän äänitykset ja miksaukset. Sehän on Mikko Karmila.
Levyttäminen Mikko Karmilan
kanssa ei ollut Luumäille yhtä kokonaisvaltainen elämys kuin esimerkiksi End of the Centuryn tekeminen arvaamattoman seinähullun Phil Spectorin kanssa oli The
Ramonesille.
? Karmila ei pahemmin muutoksia ehdotellut. Tuomari-biisin kohdalla se kysyi, että ?meinaatsä laulaa koko biisin tuolla saundilla?.
Kyllähän mä meinasin mutta sanoin, että ei tulisi mieleenkään. Ja
yhteen biisiin se käski kirjoittaa paremmat sanat.
Yksi Luumäkien suurimmista ansiosta onkin se, että se toi Ramonesin kuvaston suomalaiseen rocksanoittamiseen erittäin onnistuneesti.
? Me touhusimme varhaisen Ramonesin tematiikassa. Kappaleissa
viittailtiin liberaaleihin elämänta-
poihin sekä hulluuteen, kuolemaan
ja hauskanpitoon. Tai siis hulluuteen, kuolemaan ja muuhun hauskanpitoon.
? Hyvää ramopunksanoitusta ei
voi määritellä yksiselitteisesti. Siinä saa olla syvyyttä mutta ei saarnaamista eikä maailmanparannusta. Mielipiteet voivat tulla esiin,
mutta jos ei ole muuta mieltä kuin
että jotkut asiat ovat kivoja, niin sitten lauletaan siitä.
KEIKAT JA HYVÄSTIT
80-luvulla perustetut yhtyeet eivät olleet sellaisia kuin sisäsiistit nykybändit. Ne mokasivat
mielellään hyviäkin tilaisuuksia toilailemalla humalassa. Ne Luumäet
oli toista maata, koska hyvän ramopunkin soittaminen ei kerta kaikkiaan onnistu aineissa.
? Kaipa meistä jokainen kerran
kokeili, miltä se kolmen vartin pikatulitus tuntuu, kun on ottanut yhden tai 15 olutta liikaa. Mutta vain
kerran, Joey tähdentää. ? Me veimme kitarat mahdollisimman kauas,
kun juopottelimme.
? Tässä musiikissa sovitukset
ovat yksinkertaisia mutta soitanto
nopeata ja tarkkaa. Keikalla pitää
muistaa monta biisiä, eikä törpöttely auta muistamiseen tai käsi-silmä-aivo-jalka-koordinaatioon. Ja
jos hillitsee kielenkantimia nuottiöljyllä, sanat eivät tule suusta sopivalla tempolla.
Vuoteen 1993 mennessä pitkä
pohjatyö oli palkittu. Ne Luumäet
oli niin pinnalla kuin ramopunkbändi voi Suomessa olla. Samana
vuonna julkaistu viides pitkäsoitto Kiitos ja anteeks jäi viimeiseksi
studioalbumiksi.
Kun te lopetitte vuonna 1999...
SYLTYT JA TEHTAAT
Joey Luumäki tapasi The Ramonesin kahdesti.
? Vuonna 1988 The Ramones soitti Provinssirockissa mutaisen keikan, jolla Dee Dee ei ollut aivan parhaimmillaan. Minä, Heko Luumäki ja Eki-setä päästiin backstage-alueelle tapaamaan yhtyettä.
? Ramonesit olivat yrmeitä toisilleen mutta juttelivat
meille ihan ystävällisesti. Heko puheli Johnnyn kanssa
kitara-asioista; ?minkä värinen pedaali sulla on?? Minä kehuin Dee Deelle keikkaa, että ?you were great?. Se kysyi,
että ?do you mean we played badly?? Hän oli kai kuutamolla tai kritisoi itseään laiskanlaisesta soitostaan.
SUE
» 18 « NRO. 12
PERINNÖT
JA PERILLISET
koska ne luumäet ei
ole hajonnut, se saattaa
aktivoitua aika ajoin. Vuonna 1999 bändi julkaisi Rahat
ja pois -kokoelmalevyn ja uuden ep:n. Keikkapalkkiopyyntö pudotettiin sadasta tonnista 20 000
markkaan, ja sitten soitettiinkin jo
tusinan verran keikkoja.
Satunnaisia tekemisen puuskia
lukuun ottamatta Luumäet ovat
jättäneet suomalaisen ramopunkskenen opetuslastensa pyöritettäväksi.
? Kaikki alan kotimaiset levyt
ovat hankintalistalla, Joey sanoo. ?
Ostan yleensä cd:n, koska se ei ole
liian digitaalinen formaatti. Seuraan ja kuuntelen mutta en tykkää
kaikesta. Mollijollotus saisi loistaa
poissaolollaan tässä skenessä.
Joey on tyytyväinen siihen, että
nuoremmatkin bändit ymmärtävät
ramopunkin olemuksen.
? Esimerkiksi The Tarjasin ja Me
Wokkivihannesten kanssa on ilo
soittaa.
Jotta totuus ei unohtuisi, Ne Luumäkien koko tuotanto on koottu Hälyä ja pölyä -boksille, ja bändi keikkailee hiukan Movemberin jälkeen
joulukuussa. Kestävätkö Luumäkien
vanhat levyt vielä kuuntelua?
? Kyllä niitä silleen voi kuunnella.
Tai ainakin mä kuuntelin, kun tuota
boksia kasailtiin. Eihän se olisi välttämätöntä ollut, kun boksille tulee
kaikki levyt sellaisenaan. Livelevystä sentään ilmestyy erilainen versio. Sitä kun kuuntelee, niin onhan
se ihan selvä peli, että Joey ei osaa
laulaa. «
? Toisen kerran tapasin Ramonesin Nummirockissa
1992. Olimme siellä keikalla itsekin, ja kun minä seisoskelin backstage-alueella, Ramonesit kävivät yksi kerrallaan kurkkaamassa, että olenpas minä kotoisan näköinen hahmo. Keikkamyyjä järjesti minulle audienssin yhtyeen kanssa.
? Yhtyeen valmistautuminen tapaamiseeni kesti jonkin aikaa. Ilmeisesti piti laittaa Markylle tukka päähän ja
opastaa Joeya, että älähän jää jumiin mihinkään. Kundit
istuivat asuntovaunussa ja kyräilivät toisiaan, paitsi uusi
basisti CJ, jonka paikka oli vaunun ulkopuolella.
? Minä kerroin heille, että Suomessa vallitsee Ramones-buumi. Joey spiikkasi keikalla, että ?I?ve heard there?s
a Ramones boom going on here, but I tell you it?s all
around the world! 1-2-3-4!?
» MAHDOLLISIMMAN ISO
Stockers! haluaa soittaa loppuunmyydyille
klubeille ja valloittaa maailman.
V
LA 26.1.
TAVASTIA,
HELSINKI
? Eikö täällä Suomessa saa
bändi näyttää hyvältä?
sio siihen pisteeseen, että
pääsisimme vetämään loppuunmyydylle Tavastialle. Sen jälkeen seuraava
virstanpylväs on, että päästään ulkomaille, valottaa Heikki yhtyeen
tulevaisuuden suunnitelmia.
? Lisäksi livenä pitää pystyä antamaan jotain lisää, ettei vain soita levyä uudestaan. Kyllä me panostetaan siihen, komppaa basisti Damu.
Keikkojen lisäksi Stockers! on
jäänyt monelle mieleen tyylikkäiden promokuviensa sekä Konsta
Ojalan kansitaiteen ansiosta. Ensimmäinen musiikkivideo Times
Before on kerännyt miltei 9 000
katselukertaa Youtubessa ja seuraa-
va video on jo kehitteillä.
Kuinka tärkeää Stockersille on
olla visuaalisesti näyttävännäköinen bändi?
? Visuaalinen puoli on tärkeää
ja siihen pitäisi panostaa nykyään
enemmän ja enemmän. Haluamme
myös, että promokuvat ovat hyviä,
ja että niissä näytetään coolilta. Sitä
kautta ihmiset saa aika suuren käsityksen, että mistä on kyse. Meidän
bändin ulkoinen olemus on ollut
selkeästi jopa jonkinnäköinen este,
kun kaikki arvostelut ovat alkaneet
jollakin helvetin farkkumainos-läpällä. Eikö täällä Suomessa saa bändi näyttää hyvältä?, kysyy Anton.
? Ehkä Suomessa tällaiseen on
vaikeampi samaistua, mutta siinäkin ollaan menossa toiseen suuntaan. Onhan täällä katukuva muut-
tunut, jatkaa Tuomas.
Rumban ja YleX:n tämän vuoden Tulevaisuuden tusinaan valittua yhtyettä riepotellaan nyt joka
paikkaan, ja kesän ja syksyn keikkojen jälkeen tarkoitus olisi alkaa
hahmotella seuraavaa levyä.
Missä Stockers! on viiden vuoden
kuluttua?
? Varmaan on pari levyä julkaistu ja käyty vähän haistelemassa
muun maailman meininkiä, arvelee Damu.
? Siinä vaiheessa ollaan todella isoja rocktähtiä. Tavoitteena on,
että meininki on mahdollisimman
isoa. Se on tavoite ja haave, mutta
toivotaan, että se toteutuu. Tai sitten me ollaan Om?pussa vetämässä
bisseä ja naureskellaan, että meillä
oli joskus bändi, veistelee Anton. «
PÄÄRUOKA ESITTÄÄ:
14.12. KLUBI / ILTA, 5 e
THE PHOENIX FOUNDATION, BALTIMOR,
SOLD OUT, TOMBSTONED
18.1. KLUBI / LIVE, 6 e
PÄÄRUOKA 6v!!!
MOLLY GROWS UP, REACTOR, POLAR ENDS,
ROZZY RANDALL & THE ROLLER BASTARDS
26.1. KLUBI / ILTA, 4 e
PALACE BEAUTIFUL, SATTAKAR
facebook.com/rocktoimistopaaruoka
SUE
» 19 « NRO. 12
rocktoimisto
PÄÄRUOKA
TEKSTI MIKKO TOIVIAINEN KUVA SANTTU SÄRKÄS
vältä. Joose ei ollut kuullut koko levyä ennen kuin se oli valmis, että siinä mielessä saatiin vapaat kädet tehdä. Ei ollut mitään älytöntä kontrollia levy-yhtiön suunnalta. Ilmeisesti
ne luottivat meihin, kun levy nyt kuitenkin tuli ulos, tuumaa Stockersin
rumpali Tuomas.
Mahtipontista ja tummanpuhuvaa kitararockia soittavan nelikon
musiikkia on verrattu Bloc Partyn, Editorsin, Two Door Cinema Clubin ja Vaccinesin kaltaisiin yhtyeisiin, vaikkei
näistä mikään suoranainen vaikuttaja ole
bändille ollutkaan.
Yhtyeen sanoituksista vastaa pääasiassa laulaja Heikki, mutta musiikki syntyy yhteistuumin treenikämpällä.
Koko bänditoiminnan
ydin tulee yhtyeen mielestä silti parhaiten esiin livetilanteessa.
? Mielestäni livepuoli on se juttu, minkä takia tätä tehdään. Ja mitä isommille yleisöille niin sitä parempi. Toiveissa on, että pääsisimme soittamaan festareille ja loppuunmyydyille klubeille. Nyt on
tavoitteena saada kasvatettua suo-
HAASTATTELU
uonna 2007 kaveriporukasta bändiksi kasvanut
Stockers! on viiden olemassaolovuotensa aikana
julkaissut YleX:llä soineita omakustannesinglejä, Lost Art of the Future -EP:n sekä herättänyt hurmosta
energisenä liveaktina. Tutuiksi ovat
tulleet niin Tavastia kuin Ruisrockikin, minkä lisäksi tänä syksynä on
lämmitelty lauteita Disco Ensemblelle. Flow-festivaalilla yhtye on
soittanut jo peräti kahdesti.
Urheilutermein: miltä nyt tuntuu?
? Tuntuu tosi hyvältä. Kauan on
väännetty ja nyt saatiin levy kasaan
ja julki pitkien vaiheiden jälkeen. Ei
sitä sen monimutkaisemmin tarvitse kuvailla, naurahtaa yhtyeen kitaristi Anton.
Lokakuussa kauppoihin ilmestyneen We Are The Numbers -debyyttilevyn julkaisijaksi valikoitui
Stupido Records, jonka levymoguli Joose Berglund näki lahjakkaan
yhtyeen reilu vuosi sitten keikalla
Lepakkomiehessä.
? Kyllä sitä miettii, että olisiko jollakin isommalla yhtiöllä ollut laittaa
enemmän mainoksia bussien kylkiin
(sinnehän ne mainosrahat just kannattaakin laittaa. toim.huom.), mutta Stupidon diili on vaikuttanut hy-
HAASTATTELU
lauluntekijänä tunnettu Sami Kukka sekä hiphop-piireille tutussa (tai
?tutussa?) Vitun kova ääni -yhtyeessä soittaneet Tero Holopainen
ja Lassi Ylönen.
Asa myöntää saaneensa vuosien varrella sen verran nimeä, että yhteistyökumppaneita erilaisiin
projekteihin on nykyään helpompi
pyytää mukaan kuin uran alussa.
? Olen aina innoissani yhteistyöstä muusikoiden kanssa, koska
siinä oppii paljon. Lisäksi minulta on jäänyt se nuoruuden treenikämppähengailu kokonaan väliin.
Omat mielikuvani äänimaisemasta joudun useimmiten selittämään
muusikoille selkeillä adjektiiveilla ja käsiä oikeaan suuntaan huitomalla. Yritä siinä sitten ohjeistaa
ammattirumpalia siitä, millaiselta
jonkun kompin pitäisi kuulostaa.
Tätä nykyä osaan tosin olla tuollaisissa tilanteissa myös hiljaa, ja annan soittajan hoitaa hommansa.
TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA SANTTU SÄRKÄS
» OTA VASTUU
HIRVIÖISTÄSI
PE 14.12.
KLUBI (KOLO),
TURKU
Ensimmäiset Foetida-julkaisut olivat
Asalle purkautumista. Uusi Foetida ? Use
Your Illusion III on toista maata.
nsimmäinen, nettiin ilmaiseksi jaettu Foetida ? Pro
Promo -mixtape ilmestyi
vuonna 2007. Sen seuraaja, niin ikään maksutta ladattavissa
ollut Foetida ? Pro Promo II ilmestyi vuonna 2009. Molemmat Asan
varsinaisten albumeiden välillä kasatut mixtapet olivat sämpleistä rakenneltuja kokonaisuuksia, joita oli
mahdollista ostaa myös omakustanteena muutamista levykaupoista.
Asan uusin levy Foetida ? Use
Your Illusion III ilmestyy joulukuun 7. päivänä. Siihen ei kuitenkaan Foetida-edeltäjiensä tavoin
kannata huhuilla torrent-linkkiä
interwebin syövereistä.
Vaikka Asan uusin levy kantaakin Foetida-nimeä, oli sen tekoprosessi täysin erilainen edeltäjiinsä
nähden. Albumilla on mukana kokeneempia soittajia aina Pekka
Gröhnistä Sami Kuoppamäkeen,
ja sointi on orgaanisempi kuin edellisillä Foetida-levyillä.
? Syy tähän oli siinä, että ajattelimme tehdä edes yhden Foetida-nimeä kantavan levyn kunnolla, Asa kertoo. ? Tätä levyä ennen
Foetidat ovat olleet lähinnä varsinaisten bändilevyjen luomisen tus-
E
kan jälkeisiä äkillisiä purkukeinoja, joilla olemme voineet tehdä mitä olemme halunneet ilman minkäänlaista sensuuria. Tätä levyä
taas pyöriteltiin puolitoista vuotta,
ja silti sensuroisin kaikkia tekemiäni sanoituksia jos vain voisin.
? Edellisten Foetidojen tekemisprosessi oli yksinkertaisempi, ja ne
koostuivat lähinnä parin minuutin
loopeista ja räkäisistä päälle vedetyistä räpeistä, Asa kertoo. ? En minä vakavasti puhuttuna oleta, että aikuiset
ihmiset enää jaksavat kuunnella kolmea ja puolta minuuttia samaa taustaa ? tai sitten räppien siinä päällä pitää olla melkoisen timanttista matskua. Use Your Illusionilla rumpu ja
basso elävät kappaleissa koko ajan.
Älä nyt, joillekin edelliset Foetidat olivat parasta mitä Asa-nimen
alla on koskaan tehty.
? Totta kai minäkin rakastin niitä siihen aikaan. Mietimme kuitenkin Foetidalle jonkinlaista päätöstä, ja meistä bändilevyn tekeminen
oli kaikkein kunniallisin lopetus tällä saagalle. Mutta en minä sano, etteikö vanhojen Foetidojen kaltaista
materiaalia voisi vielä vastaisuudessakin tulla. Yhä edelleenkään käteni
eivät käy kitaran otelaudalla siihen
? Sähkökitaran ja räpin
naittamisessa on aina ollut
vähän ongelmallinen sävy.
malliin, että sen kautta voisi kappaleita rakennella, joten minun on pidettävä kaikki suunnat avoinna.
EI REVITTELYLLE
vaikka use your Illusion III onkin
Asan nimiin merkitty ja mies on pitänyt ohjat itse käsissään alusta loppuun, albumin soittajakaartilla oli
suuri vaikutus albumin syntyyn.
? Sähkökitaran ja räpin naittamisessa on aina ollut vähän ongelmallinen sävy. Onhan sitä tehty hyvinkin aina Aerosmithin ja
Run DMC:n yhteistyöstä lähtien, mutta kääntöpuolena siinä voi
olla aina myös sellainen nu metal -klangi. Edellisillä Foetida-levyillä teimme efekteillä särökitarasämpleistä tuhnuisempia, mikä
erotti niitä kliseisimmistä kitarasämpleistä.
? Kun nyt kerroimme työstävämme orgaanisen kuuloista levyä jossa on särökitaraa mukana, monille
tuli heti mieleen Rage Against the
Machine. Tämän ongelman välttämisessä vanhemman soittajapolven
taidolla oli suuri osuus. Yleensähän
se menee niin, että mitä nuorempia
soittajia, sitä nopeammin kädet käyvät. Siinä mielessä esimerkiksi Pekka (Gröhn, basso ja koskettimet) ja
Sami (Kuoppamäki, rummut) olivat
siunauksia tälle proggikselle. Totta
kai myös toisena vastaavana tuottajana Polarsoulin lisäksi toiminut
Arwi (Lind, Helmi Levyt -levy-yhtiön johtaja) sanoi suoraan, jos kitaristi alkoi nauhoitustilanteessa liikaa revittelemään.
Muita muusikoita levyllä ovat
esimerkiksi jouhikkoa albumilla
soittava Pekko Käppi, laulajana ja
RENTOA AHKEROINTIA
Pekka Gröhn ja Arwi Lind kertovat Use Your Illusion
III -sessioista.
Miten päädyit yhteistyöhön Asan kanssa?
Pekka Gröhn: ? Päädyin soittamaan Asan levylle Sami
Kukan pyynnöstä. Olemme tunteneet Kukan kanssa vuosia ja olen soittanut hänen levyillään.
Arwi Lind: ? Masa soitti 1,5 vuotta sitten ja pyysi mukaan tuottamaan Foetida III:sta. Jo tätä ennen oli ollut kuitenkin puhetta jonkinlaisesta yhteistyöstä.
Millainen Asa oli työkumppanina? Ainakin omien sanojensa mukaan hän tietää, että saattaa olla melko jääräpäinen omien tekemistensä suhteen.
SUE
» 20 « NRO. 12
OPPI-ISÄ
niin hyviä kuin Asan palkitut albumit Loppuasukas (2008) ja Via
Karelia (2009) olivatkin, voidaan
ne asettaa syytettyjen penkille ainakin yhdestä syystä. Elokuun ja
Kuningasidean kaltaiset iskelmää ja räppiä yhteen saattavat kokoonpanot ovat levinneet musiikilliseen kulttuuriimme ainakin hetkellisesti ?unssaepidemian tavoin.
Asan albumit raivasivat tietä bändipohjaiselle radioiskelmäräpille, jossa ei ole enää
jäljellä mitään hiphopissa joskus orastaneesta asenteesta tai
yhteiskunnallisesta paatoksesta.
? Se että jokin musiikki kuulostaa siltä, että joku on inspiroitunut
tekemisistäsi antaa toisaalta luottoa omia tulevia tuotoksia kohtaan.
Kyllä mä diggaan esimerkiksi Elokuun soundista, vaikken sellaista
välttämättä kotona kuuntelisi.
? Toisaalta toinen puoli on myös
siinä, mistä laulan Matelija sisällä
-kappaleessa: ?Jos meidän teot synnyttää vaan hirviöit ja tahtois kunnialla jokainen ikääntyä.? Yksikin
itse luotu hirviö suoristaa selkärankaa ja auttaa kasvamaan.
Hetkinen, tunnustatko nyt kuinka olet omilla teollasi luonut Elokuun ja syytät sitä hirviöksi?
? En nyt sitäkään, Asa nauraa. ?
Mutta mieti kuinka paljon esimerkiksi Fintelligens on synnyttänyt tahtomattaan meille hirviöitä.
Fintelligensissä oli alun perin kyse
vain kahdesta jätkästä jotka osasivat räpätä. Hoon ja Elastisen tyylit oli niin tuoreita Suomessa, että
hommasta kasvoi nopeasti suurta ja
nuoret alkoivat matkimaan heidän
juttuaan. Pari vuotta Fintelligensin
menestyksen jälkeen oli kymmenen samanlaista artistia vailla mielikuvituksen häivääkään.
? Minusta räpissä pitää vain olla
teksteissä oma itsensä. Se on niin
simppeliä. «
Pekka Gröhn: ? Asa oli työkumppanina innostava ja
kannustava. Sessiot olivat luovia ja rentoja ja soittaminen
sujui enimmäkseen jamipohjalta improvisoiden. Kosketinsoittimien päällesoitot olivat hieman kinkkisempiä, koska
siinä vaiheessa tavaraa oli jo enemmän ja piti vähän funtsia. Mutta minulla oli kivaa, lisää tämmöistä!
Arwi Lind: ? En nyt jääräksi sanoisi, mutta määrätietoinen hän kyllä on ja kova tekemään työtä taiteen eteen niin
kuin monet kovat taiteilijat. Esimerkiksi tälle levylle hän
muokkasi sanoituksia todella paljon levyn teon aikana. Hän
ottaa silti rennosti, ja pidänkin häntä erittäin mukavana työkumppanina. Masalla on myös erityinen sosiaalinen kyky
vetää iso jengi hommaan mukaan. Tälläkin levyllä on on yli
20 soittajaa, kaksi kannen tekijää ja niin edelleen.
» LEIKKISÄ VAKAVA BÄNDI
Emppu Suhosen johtama Alavala on yhtye,
jossa kenelläkään ei ole suorituspaineita.
A
PE 4.1.
HENRY'S PUB,
KUOPIO
Amoralissa kitaroiva Masi Hukari.
Sanoit, että tunnet
olevasi kotonasi Alavalassa.
Mistä se johtuu?
? Se on aika yksilöpsykologinen
juttu, Emppu pohtii. ? Alavalassa on
hyvä olla, koska bändin tyypit tekevät tätä hyvällä ?iliksellä ja luottavat muhun eivätkä luo mulle suorituspaineita.
? Mähän olen aikamoinen suorittajaluonne. Saatan aloittaa kevyen lenkkeilyharrastuksen ja päätyä treenaamaan maratonia varten.
? Tiktak-menneisyys ei kerro paljoakaan siitä,
millainen muusikko olen nyt.
AINO
VENNA:
Nykyisin kuitenkin voin aika hyvin,
ja muusikkona olen päässyt yli suorituskeskeisyydestä. Olen varmaan
aikuistunut, kun omissa tekemisissä ja elämässä alkaa olla järkeä.
Tiktakin Emppu oli kaikille tuttu tyyppi, mutta Alavalan Emppu ei
ole. Pidätkö sitä hyvänä vai huonona asiana?
? Mulle on ihan ok, jos joku kiinnostuu Alavalasta siksi, että siinä
on Emppu ja Noora. Tiktak-menneisyys ei kuitenkaan kerro paljoakaan siitä, millainen muusikko
olen nyt. Siinä bändissä olin kitaristi, Alavalassa olen biiseistä vastaava bändiliideri.
? Tiktak ei silti ole mulle lainkaan
negatiivinen leima. Me tehtiin tosi hyviä juttuja varsinkin loppuvaiheessa.
Sinä olit vasta 13-vuotias, kun
Tiktakin ensimmäinen levy Frendit ilmestyi marraskuussa 1999.
Tunnetko itsesi veteraaniksi?
? Täytyy myöntää! Meitä nauratti Nooran kanssa, kun annettiin
yhdessä haastatteluja Alavalan levystä. Me ollaan vasta 26-vuotiaita ja tunnettiin silti itsemme mummoiksi, kun hengailtiin taas niissä samoissa haastattelumestoissa
kuin kymmenen vuotta sitten ja juteltiin meitä nuorempien toimittajien kanssa.
? Me tehdään nyt Alavalan kanssa samoja juttuja kuin tehtiin kauan sitten Tiksujen kanssa. Se on aika absurdia ja välillä tuntee itsensä vähän ulkopuoliseksi. On kiva,
että Noora on jakamassa näitä ?iliksiä. «
PÄÄ KII
MARLENE CD
PÄÄ KII CD/LP
(LP AIRISTON PUNKLEVYT)
RUMBA
VENNA SAATTAA HYVINKIN
OLLA SUOMEN
MIELENKIINTOISIN
ÄÄNI.
ROCK?N ROLL
MOTHERFUCKING
EXPLOSION
ZZZ VWXSLGR o
KAUKO RÖYHKÄ:
OLEN MESSIAS 6CD BOX
Venna / Pää Kii /
Silent Scream -keikat:
ZZZ VWXSLGR o ERRNLQJ
SILENT SCREAM:
PUBLIC EXECUTION CD
STOCKERS!:
WE ARE THE NUMBERS CD
SUE
» 21 « NRO. 12
MUISTA
MYÖS:
TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA MAT DUNLAP
män ja vaikeammin. Olin niin innoissani siitä mulle uudenlaisesta soittamisesta, että unohdin tärkeimmän, biisit. Se alkoi tökkiä ennen pitkää.
Alavala lähti liikkeelle toisesta
äärimmäisyydestä kuin mihin Dame oli ajautunut.
? Teen Alavalan biisit akustisella
kitaralla. Tarvittaessa niiden pitää
myös toimia pelkän akkarin
ja laulun varassa.
Simppelistä lähtökohdasta huolimatta Secret Whale ei
ole mikään nuotiofolklevy. Pikemminkin bändin poprock tuo mieleen
90-luvun estottomat
crossover-bändit, jotka ammensivat vaikutteita monesta paikasta. Alavalan musiikki kuulostaa tosissaan
tehdyltä mutta leikkisältä.
? Just siihen me ollaan pyritty,
vaikka levyllä on aika synkkiäkin
biisejä. Meillä neljällä on yhdessä superkivaa, eikä me soiteta otsa rypyssä.
Alavalan muut jäsenet ovat basistiksi ryhtynyt toinen entinen Tiktak-kitaristi Noora Puhakka, rapartisti ja Jo Buddyn rumpali Tyko Haapala sekä Empun puoliso,
HAASTATTELU
lavala on edennyt hitaasti ja nautiskellen. Se
treenasi tutkan ulottumattomissa neljän vuoden ajan, kunnes aika oli kypsä Secret Whale -albumin ilmestyä.
Alavala on aikoinaan Tiktakin
kitaristina tunnetuksi tulleen Emppu Suhosen yhtye. Tuossa nyttemmin hajonneessa poprockilmiössä
vielä vaikuttaessaan Emppu käynnisti Dame-nimisen projektin, joka
lopulta johti Alavalan syntyyn.
? Musiikki on iso osa persoonaani ja oman musan tekeminen ilman
kompromisseja on mulle tosi tärkeää, Emppu sanoo. ? Olen säveltänyt
hyvin nuoresta lähtien. Se on mulle
elämän tukipilari ja sisäinen pakko.
Tiktakille en kuitenkaan halunnut
biisejäni tyrkyttää, kun tuntui, että ne saappaat olivat teinarille vielä liian isot.
Empun ensimmäinen oma musiikillinen voimannäyttö oli Damen
albumi So Was It Worth Dying For,
joka julkaistiin vuonna 2006. Tuolloin vasta 20-vuotias muusikko teki
levyllä itse kaiken rumpujen soittamista lukuun ottamatta.
? Kun olin tehnyt sen levyn omin
nokkineni, tein Damesta bändin.
Se kuitenkin lähti hiukan käsistä.
Musa meni polyrytmiseksi kikkailuksi, me soitettiin koko ajan enem-
niin luovia kuin reissussa. Ainakin
mua keikkareissut on inspiroineet
ja auttaneet hahmottamaan biisejä. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus,
että emme puhuisi niin minä-pohjalta, vaan olisi yksi kertojahahmo,
joka on tämä Ruger Hauer, komppaa Tommishock.
HAASTATTELU
TEKSTI MIKKO TOIVIAINEN KUVA ANDREI6000
KARMINA BURANA
erectuksen sanoituksellinen kattoteema on kuolema.
Ahdistavaa aihetta käsitellään monipuolisesti ja useasta eri näkökulmasta, ja synkän kuoren alta paljastuukin pidemmän paneutumisen jälkeen jopa toiveikas levy.
? Heikki Kuula sanoi hyvin, että tämä levy on se viimeinen hetki,
kun tietää jo kuolevansa. Siinä käydään läpi eri vaiheita ja viimeinen
vaihe on asian hyväksyminen. Totta kai se on ahdistava aihe. Olen eniten ylpeä siitä, että levyllä on
käsitelty kuolemaa niin
että se on hyväksyttyä. Siitä mun mielestä Erectuksella
puhutaan eniten,
pohtii Pyhimys.
Levyn erikoinen
nimi ja kubistinen
kansitaide ovat herättäneet ihastusta ja
hämmennystä.
? Kun levyllä puhutaan
seksistä tai seksuaalisuudesta niin tulee vähän vastenmielinen olo. Mielestäni siellä ei puhuta oikeasti parisuhteista tai seksistä. Mutta jos kuvataan nykymaailmaa niin paljonhan se pyörii tuon
aiheen ympärillä. Se on tuotu levyllä vähän semmoisena asiana, jota ei
osata käsitellä. Semmoisena body
horrorina, veistelee Paperi T.
? Mulle tulee tosta Erectuksesta mieleen, että jos pohditaan Ruger Haueria niin se on toki valmis
bändi, mutta silti me olemme vasta puolivälissä matkaa. Olemme se
yksi laji ennen valmista ? yksi laji ennen nykyihmistä, pohtii Tommishock.
? Erektiohan löytyy levynkannestakin. Se on osa homo erectuksen maailmaa, että aivot on siirtynyt vyön alle. Mä en ajattele, että
olisimme taantuneet bändinä tai
yhteiskuntana, vaan että nyt noustaan sieltä homo habiliksesta seuraavalle tasolle. Tämä on se eka laji, joka nousee seisomaan ja luulee,
että nyt se on valmis. Ja ehkä yhteiskunnassakin jengi luulee hieman
samaa. Levynä ja bändinä Erectus
on sitä, että mennään eteenpäin,
päättää Pyhimys. «
KE 12.12.
CAFE MASCOT,
HELSINKI
» RUGER ERECTUS
Ruger Hauer peilaa kappaleissaan
todellisuutta ja puhuu kuolemasta.
ommishockin, Pyhimyksen ja Paperi T:n
muodostaman Ruger
Hauerin ura on edennyt
toistaiseksi kaksivuotissykleittäin:
bändin ensisanat lausuttiin vuonna
2008, debyyttialbumi Se syvenee
syksyllä julkaistiin 2010 ja nyt vuorossa on toinen albumi, Erectus.
? Se syvenee syksyllä -levyn tekeminen alkoi vuonna 2008. Siitä on
melkein viisi vuotta. Kyllähän me
pyörittelimme paljon eri tuottajien
biittejä, mutta tämän vuoden tammikuussa rupesimme oikeasti tekemään levyä, kertoo Tommishock.
? Alun perin ajatuksena oli, että
jos debyytti oli syksylevy niin tämä
on kevätlevy. Albumin työnimikin
oli Kevät koittaa kuolemalle. Biittien eroaminen perusräppibiiteistä
tuli sitä kautta, että halusimme levyn kuulostavan freesimmältä. Silti
sisältö on jopa edellislevyä masentavampaa, koska nyt tajutaan, että
on se kevät, kun kaiken pitäisi olla
hyvin, jatkaa Paperi T.
? Teimme ensin ylipositiivisia
juttuja musiikillisesti ja alleviivasimme liikaa. Levyn tuottajan kautta tuli ajatus, että positiivisuus voi
olla hienovaraisempaa, päättää Pyhimys.
Ensilevyn tuotannosta vastannut
Huge L on uudella levyllä vaihtunut
Niko ja Tapsa- ja Jesse-kokoonpanoista tuttuun Kalifornia-Kekeen,
jonka kädenjälkeä kuullaan levyn
yhdestätoista raidasta peräti kahdeksalla. Tuottaja löytyi yhtyeen lähipiiristä.
? Olen ollut Jessen livemiksaaja
ja Keke tuotti soololevylleni kaksi
raitaa. Mulla on ollut eri yhteyksistä hieman erilainen kuva Kekestä
T
hiphop-tuottajana, mutta kun hän
avasi biittiarkkunsa niin sieltä rupesi löytymään. On piristävää nähdä yllätyksiä tekijöiltä, joita ei ole
pahemmin kuultu. Mielestäni ne
ovat tämän levyn kantava voima,
pohtii Tommishock.
Osa vierailijoista päätyi levylle
onnekkaiden sattumien kautta: Samae Koskinen sattui kävelemään
studioon kesken Torakan äänitysten ja Joose Keskitalon kanssa yhteistyön siemenet kylvettiin samalla keikkapaikalla.
? Mä olen suuri Joose-fani. Teimme Minulla on ollut ikävä sinua
-biisin niin, että lähetimme biisin
nimen ja demoversion Jooselle, joka
sitten kirjoitti siihen kertosäkeen.
Että jos jollekin tulee Joose Keskitalo mieleen niin se johtuu siitä, että
se on suuresti myös hänen biisinsä,
naureskelee Paperi T.
vebändikamaa, huomauttaa Tommishock.
? Noista levyn retrosyntetisaattoreista sekä kraut-vaikutteista
osaisi Keke kertoa paremmin. Keken tuottamistapa on sellainen, että koko biisi syntyy siinä hetkessä tyhjästä. Keke vain alkaa hakata MPC:tä ja soittaa synaa, joka vedetään livenä sisään. Välillä saattaa
mennä joku hi-hat ohi, mutta se jätetään sinne, koska se tuo elämää
sinne, avaa taustojen syntyprosessia Paperi T.
Kolmikko on samaa mieltä siitä,
että Erectus on edeltäjäänsä sel-
ISO PAHA SUSI
erectuksen biitit soivat aiempaa elektronisemmin ja epäkonventionaalisemmin. Vaikutteiden skaala on laaja ja ulottuu vahvasti hiphopin tuolle puolen. Suoria viivoja kollegoiden tekemisiin
on hankalaa vetää, eikä se tekijöiden mielestä ole edes välttämättä
tarpeellista.
? Mä ajattelin levytysprosessin
aikana, että teemme uraauurtavaa
levyä. El-P:n Cancer 4 Cure inspiroi itseäni, ja halusin pyrkiä teknisessä mielessä samaan. Teksteihin
en hae vaikutteita. Soundissa haettiin jonkinasteista futurismia ja on
tuolla enemmän triphop-vaikutteita kuin skwee-vaikutteita. On hyvä
muistaa, että räppitaustojakin voi
soittaa sisään ilman, että se olisi li-
1. Ruger Erectus
? Kevät tuo mukanaan muutakin kun
pajunkissoja. Erectus nousee.
keämmin bändilevy. Viimeistään
levyn kakkosraidan soidessa (Iso
paha susi: ?Huge tuotti ekan / mut
Rugereit on oikeesti aina vaan se
kolme?) on selvää, että bändin yhteishenki on lujittunut yhteisten
kokemusten myötä.
? Keikkamatkat on todella tärkeitä, vaikka emme me tien päällä
mitään kirjoitakaan. Niillä luodaan
kuitenkin se, että mikä esimerkiksi
jonkun biisin henki voisi olla, pohtii Pyhimys.
? Se on inspiroivin tapa tehdä.
Mailien vaihto tai edes normaalit
keskustelut eivät ole välttämättä
AVAIMET ERECTUKSEEN
Ruger Hauer avaa levynsä
kappale kappaleelta.
2. Iso paha susi
? Tässä ei olla uhkaavia vaikka uhitellaan. Pahaa sutta ken pelkäisi? Ruger
Hauer on susi, mutta erikseen olemme vain kolme pientä porsasta.
3. Antimateria
? Postmaterialismissa tavaran korvaavat virtuaaliset mielikuvamaailmat. Olemassaolon pohdintaa tässä kontekstissa ja kaipuuta takaisin
vanhaan kunnon materialismiin. Kertosäkeen taustalauluista bongattavissa Sin Cos Tanin ja Villa Nahin laulaja Juho Paalasmaa.
SUE
» 22 « NRO. 12
4. Elvis sanoo ei
? Taiteilijaelämästä tulee usein vaatimattomammankin taiteilijan elämän
keskipiste tuotannon sijaan. Biisin
pohjana mielikuva vessaan lyyhistyneestä Elviksestä. Urkusooloon etsittiin mahdollisimman räihnäiseltä
kuulostavat urut.
5. Haiseva mieliala
? Itsekehu haisee, itsekkyys löyhkää.
Biisissä läsnä hiki ja virtsa.
6. Mä haluun kuolla ennen Bonoo
? Kuollessa niistä kaikkein ärsyttävimmistä ja ristiriitaisimmista hahmoista kasvaa sankareita. Entä sitten
charitystara Bono, jonka edesottamukset tunnustetaan laajasti jo pre
mortem? Me emme halua olla paikalla, kun se Bonon kanonisointi Facebookissa käynnistyy.
7. Torakka
? Hyönteinen hyväksyy kohtalonsa,
mukana Samae Koskinen.
8. Musta oras
? Lyhyt hetki elämänjanoa, avoautolla kielekkeeltä alas, tunne eläväsi!
9. Palaaks lusikka?
? Riippuvuus tappaa kohteesta huolimatta. Davo näyttää miten räpätään.
10. Minulla on ollut ikävä sinua
? Kuolema on morsian, jota kaipaa
koko elämän. Joose Keskitalo teki
kertosäkeen.
11. Karmina Burana
? Toinen jalka haudassa, toinen puujalka. Elämä on vitsi, kuolema on
nauru. Helppohan se on nauraa elämälle, kun on vielä elossa.
UPEA 4-CD BOXI ? SISÄLTÄÄ KAIKEN!
NE LUUMÄET
HÄLYÄ JA PÖLYÄ
SISÄLTÄÄ KAIKKI ALBUMIT,
KAIKKI SINGLET B-PUOLINEEN,
VIRALLISET LIVE-ÄÄNITYKSET
JA PALJON HARVINAISUUKSIA
4 CD:tä, 141 biisiä
+ 32-sivuinen booklet
Biiseistä 18 on ennen Luumäki-albumeilla julkaisemattomia studioäänityksiä!
NYT KAUPOISSA!
LZghmZZg mªª hg grdrZbdZZ
] ^[rr mmbZ e[n fb gr m dZn ih bll
Z'
DYlYY mmka Af\a]fYhgdak %kaf_d]
adeYak]cka bY cYlkg emkYna\]g2
ooo&eg\]jfaklal&[ge
(-%)*%)* IhiiZkb% Croªldreª
(/%)*%)* Mhkob% EZamb
(0%)*%)* In[ AZgZ% OZgmZZ
))%()%)+ Fhgmmn Fnlb\ <en[% Ihkb
*-%()%)+ H?AZkZ?l% MZfi^k^
VIIMEISET KEIKAT:
1.12. Helsinki, Tavastia
28.12. Turku, Klubi
29.12. Tampere, Klubi
SUE
» 23 « NRO. 12
=!
www.poko.?
» MUSIIKIN POHJ
HAASTATTELU
TEKSTI MATTI KOMULAINEN KUVAT MATTI KOMULAINEN
Islanti tiukkuu bändejä ja musiikkitapahtumia.
slannin noin 320 000 kansalaisesta huomattava osa tuntuu vaikuttavan jossakin lukemattomista kokoonpanoista,
joille riittää keikkoja niin ulkomailla kuin lähes puolellasadalla vuotuisella kotimaisella festivaalilla.
Yksinomaan saarivaltion indietarjontaan keskittyvä, loka-marraskuun taitteessa järjestettävä
Iceland Airwaves -festivaali kokoaa eri puolilta maata Reykjavikiin
kolmattasataa paikallista esiintyjää. Ne houkuttelevat Islantiin tuhatmäärin kokijoita kautta maailman ? Euroopan ja Pohjois-Amerikan lisäksi Japania ja Indonesiaa
myöten.
? Tänä vuonna tulokkaiden
enemmistö oli ulkomaalaisia ja festivaali myytiin loppuun kolme kuukautta ennen starttia, summaa Iceland Airwavesin markkinointipäällikkö Kamilla Ingibergsdóttir.
Islannin musiikkitarjonta on
hämmästyttävän monipuolinen ?
persoonallisia tulokkaita tuntuu
tulvivan kaikilta suunnilta. Genreistä suosituimpia folkloricaa ja
I
-tronicaa kuulee mitä erilaisimmissa muodoissa Mugisonin minimalistisista mies ja kitara -tulkinnoista Sóley Stefánsdóttirin
taiteelliseen keijupoppiin. Omintakeinen tapaus on myös Epic Rain,
Tom Waitsin jalanjäljissä rohiseva
ja ronksuttava kokoonpano akustisen juurevine saundeineen.
Kiivaimmassa nousussa genren
bändeistä on Of Monsters And
Men, Reykjanesin niemen kärjestä Gar?urista tuleva ryhmä. Se
viettää tätä nykyä suurimman osan
ajastaan kiertueilla kotisaaren ulkopuolella. Meilläkin keväällä julkaistu debyyttialbumi My Head
Is an Animal on huomioitu laajasti, ja se kiipesi tuoreeltaan peräti kuudennelle sijalle Yhdysvaltojen levymyyntitilastossa Billboard 200.
Bändit toimivat usein kollektiivin kaltaisesti. Esimerkiksi seitsenjäseninen Seabear on oman indiefolkin levyttämisen lisäksi avannut
ovia jäsentensä sooloprojekteille.
Edellä mainitun Sóleyn lisäksi Seabearista on omilleen ponnistanut
muun muassa taiteilijanimellä Sin
Fang tunnettu Sindri Már Sigfússon, Rolling Stone -lehden Islannin Beckiksi kutsuma biisinikkari.
Olemukseltaan järkälemäinen Valdimar Gudmundsson täydentää
palettia dramaattisella pop-estetiikalla sekä omissa nimissään että hipisti folkahtavan Eldar-yhtyeen solistina.
Elektro on toinen pääpainoalue,
jossa kaari ulottuu vankan maailmanmaineen saavuttaneen GusGusin househenkisestä äänimaisemamaalailusta moni-ilmeisestä toimenkuvastaan tunnettuun dj-tuottaja-elektromuusikko Margeiriin
ja edelleen Hermigervilliin, yhden
miehen bändiin, joka mehustaa settiään niin retropelisaundeilla kuin
thereminillä.
Väliin mahtuvat muun muassa
analogisesti paukkuva lo?-combo
Nolo sekä Sisy Ey, kolmen naissolistin ja konemiehen kvartetti kahdeksankymmenlukulaisine pörhöineen, hulvattomine koreogra?oineen ja Bananaraman mieleen tuovine harmonioineen.
SUE
» 24 « NRO. 12
Pitkän linjan kokeellisista säätäjistä Sigur Rós on tämän hetken kiistaton meganimi. 11 000
kokijaa vetävä urheiluhalli Laugardalshöllin täyttyi ääriään myöten bändin tarjoillessa liki kolmetuntisen spektaakkelin vaskien ja
jousien tukemana Iceland Airwavesin pääkonsertissa marraskuun
alussa. Pienimuotoisesta pimputtelusta on kasvanut hämmentävine 3D-projisointeineen stadionmittakaavan unenomainen multimediaelämys, jossa musiikki on
vain yksi ? tosin oleellinen ? elementti.
Rockin konkarit ovat niin ikään
vahvoilla. 1980-luvulla aloittanut
HAM on Radiopuhelimien islantilaisvastine. Ryhmän yleisökontakti perustuu yhtä lailla mustan
huumorin sävyttämiin teksteihin
kuin raskaasta poljennosta räjähtäviin energianpurkauksiin, joilla
herpaantumaton katsomo koukutetaan musiikkimessuun. Vastaavasti moneen ehtineet ja meilläkin
vankan yleisöpohjan saavuttaneet
Sólsta?r ja Skálmöld vetävät tu-
van täyteen keikoillaan ? asemasta kertoo vaikkapa se, että Sólsta?r
soittaa heinäkuisen Eistna?ug-festivaalin housebändinä Neskaupstadurissa Itä-Islannissa.
Hiphop-skene sen sijaan on pysynyt maan alla sitten vuosituhannen vaihteen riimirähinäpiikin. Sanavalmiista tekijöistä nimekkäimmät tällä hetkellä ovat dubstepillä,
housella ja uugeellä saundiaan sävyttävä Gísli Pálmi sekä kitaristin
ja rumpalin kanssa esiintyvä Halleluwah. Jälkimmäisen Iceland
Airwaves -keikalta saattoi bongata
harsohuntuun verhoutuneen Björkin bailaamassa kuohuvassa väkimassassa.
HISTORIA LÄHELLÄ
islannin musiikkiskene on
muodostunut hyvin pitkälle tasatahtia Suomen kanssa. Toisen
maailmansodan jälkeen porttina
ulkomaailmaan toimivat merimiehet, jotka toivat kaikkea varhaisista rocklevyistä maassa 1980-luvulle saakka pannassa olleeseen olueen. Amerikkalaisten sotilastuki-
JOINEN IHMEMAA
kohta Ke?avikissa vuoti niin ikään
uudenlaista kulttuuria ympäristöönsä.
Kun rockin nälkä oli herätetty
mutta tarjonta hipoi nollaa tuontirajoitusten ja korkeiden tullien
vuoksi, paikalliset ammattimuusikot sovittivat omia versioitaan
ajan kuumista saundeista. Meininki islantilaisten jazzbändien rockkeikoilla oli silminnäkijähavaintojen perusteella vastaava kuin
Erik Lindströmin orkestereineen
heittäytyessä meillä Bill Haley &
His Cometsin Rock Around the
Clockin tulkiksi.
1960-luvun britti-invaasio ulottui tulen ja jään saarelle ensin The
Kinksin hahmossa. Bändi oli
vuonna 1965 kaikkien aikojen ensimmäinen aito rockvierailija, jonka käynti huomioitiin jopa Islannin television uutis- ja erikoislähetyksissä. The Kinksin innostamana Reykjavikin ja Ke?avikin alueella syntyi useita uusia nuorten soittajien bändejä, jotka alkoivat coverien opettelun ohella tehdä omaa
musiikkia.
Islantilaisen rockin vaiheet avautuvat kaikessa kotikutoisuudessaan
Reykjavik Rocks -katselmuksella.
Kaupunkikierroksen vetää Jón Atli Jónasson, joka oli perustamassa
maan ensimmäistä riippumatonta
radioasemaa 1980-luvulla. Hän ahkeroi nykyään näytelmäkirjailijana
ja käsikirjoittajana, viimeisimpänä
meriittinään Salakuljettaja-elokuvalla maailmanmaineeseen breikanneen islantilaisohjaaja Baltasar
Kormákurin teos The Deep.
Atlin Reykjavik-kierros kattaa kaupungin kiinnostavia kohteita Björkin läpimurtobändien
KUKL:n ja Sugarcubesin aikaisesta kodista studioihin ja klubeihin, joissa tehty musiikki on levinnyt ympäri maailmaa. Homma toteutetaan multimediana. Eri paikoissa piipahtamisen ohessa bussin AV-järjestelmä suoltaa Atlin tarinoiden tueksi valokuvia, musiikkia sekä katkelmia tv-ohjelmista,
joissa kartoitetaan vaikkapa Led
Zeppelinin merkitystä Islannin
bändien kehitykselle. Zeppelin oli
kesäkuussa 1970 ensimmäinen ulkomainen bändi Islannissa kolmeen vuoteen ja veti juuri avattuun
Laugardalshöllinin urheiluhalliin
5000 kuulijaa. Urbaanin legendan
mukaan vierailu tuotti myös jokusen pienen, puolittain brittiläisen
pörröpään seuraavan vuoden keväällä rikastuttamaan tasavallan
pientä väestöä.
Atli korostaa, että tämän päivän musiikkiskenen perusta valettiin kuitenkin 1980-luvulla punkin
hengessä. Itse tekemisen ideologia
vetosi ? ja vetoaa edelleen ? islantilaisiin, minkä johdosta etenkin
Reykjavikiin ja Ke?avikiin perustettiin lukuisia klubeja, studioita ja
levymerkkejä uusien bändien luodessa kanavia ideoidensa julkituomiselle. Smekkleysa (eli Bad Taste) -label ja myöhemmin levypuoti
oli yksi porteista, jonka kautta musiikki levisi maailmalle. Bändeistä
Sugarcubes ja etenkin sen persoonallinen solisti Björk houkuttelivat
toimittajia Islantiin musiikkitrendien moottorina hyrisevästä IsoBritanniasta, mikä oli ennenkuulumatonta.
? Merkittävä osa tämän päivän
suurimmista jutuista sai alkunsa
silloisista artisteista, uutta etsivistä
levymerkeistä ja kaikenlaisista musiikkipajoista, Atli kiteyttää.
Jo tuolloin tarjonta oli monipuolista. Esimerkiksi Turun varhaisissa Down By The Laitureissa
kuultiin islantilaisvieraita Unun ja
Sveinbjörn Beinteinsson, ja kauas vei myös Sugarcubesin aikalaisen Mezzoforten tie. Jazzia ja funkia fuusioineen kokoonpanon Garden Partysta (1983) muodostui
massiivinen hitti, että Mezzoforte
kiertää maailmaa nytkin sen liikeenergialla soittaen niinkin hämärissä hipsterimestoissa kuin Jakartassa ja Kapkaupungissa kuulemma
täysille saleille.
Sittemmin tienraivaajat ovat
löytäneet paikkansa yhteiskunnasta. Punkcombo Nefrennslin basisti Jón Gnarr Kristinsson toimii parhaillaan Islannin pääkaupungin pormestarina. Sugarcubesin laulaja-trumpetisti Einar Örn
Benediktsson vastaa puolestaan
Reykjavikin kulttuuri- ja matkailulautakunnan puheenjohtajuudesta.
Hänen bändikumppaninsa, myös
muun muassa KUKL:ssa rumpuja
soittanut Sigtryggur Baldursson
vuorostaan avaa islantilaiselle musiikille ovia maailmalla Iceland Music Exportin johtajana.
HAM:n räyhähengistä laulaja
Óttarr Proppén arkeen kuuluu työ
Reykjavikin kaupunginvaltuutettuna. Hyvät harrastukset pitävät pään
kunnossa.
? Ellei bändiä olisi, päivätyö tuntuisi sietämättömältä ? paineita on
päästävä purkamaan treeneissä ja
keikoilla, solisti nauraa.
SKENET LIMITTYVÄT
islanti vetää puoleensa musiikintekijöitä muualtakin. Paikallisissa studioissa ovat levyttäneet
muun muassa Spiritualized, Amusement Parks on Fire, Damien Rice, Blur ja Damon Albarn, jolla on
myös talo Reykjavikissa.
Suomalaisista Jimi Tenor on
työskennellyt aiemmin muun muassa GusGusin kanssa. Hankkeista tuorein on jamaikalaiskulttuurista ammentavan islantilaisyhtyeen Hjálmarin kanssa syntynyt albumillinen sarvipääreggaeta ? eikä
nyt puhuta viikinkikypärän koristeista vaan itsestään vihtahoususta,
tulen ja jään saareen sopivasti. Koplan tanakasti tykyttävää uutta materiaalia kuultiin viimeisimmässä
Iceland Airwavesissa, ja Hjálmarin
riddim-mestari Helgi Svavar Helgason lupaa vinyylialbumin ilmestyvän alkuvuodesta 2013.
Värttinässä ja muun muassa
Hectorin kiertuekokoonpanossa
soittava Matti Kallio on peräti perustanut oman studion Reykjavikiin, jossa hän on työskennellyt tasapuolisesti niin suomalaisten kuin
paikallisten artistien kanssa. Lisäksi Samuli Kosminen vaikuttaa islantilaisessa múmissa.
Islanti inspiroi Mike Lindsayäkin. Brittiläisen kokeellisen folkryhmä Tunngin päämies asettui
muutama vuosi sitten Húsavikiin,
Pohjois-Islannin syrjäseudulle levyttäen paikallisten musikanttien ja muiden kumppanien avulla sydäntä lämmittävän albumin
Cheek Mountain Thief. Sen julkaisukeikka Reykjavikin vanhassa oopperassa marraskuun alussa täytti salin, ja lavalla nähtiin
vierailijoina Bartónar, Huutajiin
asenteen perusteella rinnastettava mieskuoro, sekä iso joukko trubaduureja, kuten maailmalla nimeä saavuttaneet Mugison, Mr.
Silla ja Sin Fang.
Kokonaisvaltaista lähestymistapaa edustaa tahollaan australialaisen Ben Frostin ja paikallisen Daniel Bjarnasonin Solaris-projekti. Solariksessa koneet, lyömäsoittimet, preparoitu ?yygeli ja jousiorkesteri tuottavat yhdessä hämmentävää ja kirjaimellisesti iholle tulevaa musiikkia. Avantgardistinen muotokieli istuisi paikoin
vaikka jollekin nykymusiikkifestivaalille, kun taas sävelteoksen jytinäosiot konserttitilaa vavisuttavine seismisine taajuuksineen voisivat piiskata transsitanssikansaan
orgaanista vipinää legendaarisen
Koneisto-festivaalin kaltaisella
estradilla. Ilmaisun yhteys Islantiin on erottamaton ? Euraasian
ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen yhtymäkohdassa maa järisee lähes päivittäin jossain päin
saarta. «
SUE
» 25 « NRO. 12
Cheek Mountain Thief luo sydäntä lämmittävää sointia Dave Lindsayn johdolla.
Smekkleysa-levypuoti on islannin keskeisiä rockinstituutioita.
Hermigervill villitsee musiikilla, jossa elektron traditio sulautuu tanssittavuuteen.
HAM ammentaa arktisesta äijäenergiasta.
CHECK OUT!
BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE:
SUE » 26 « NRO. 12
WWW. NUCL EAR BL
AST. DE
WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE
NUCLEAR BLAST MOBILE APP
FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID!
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at
http://road.ie/nuclearblast FOR FREE
or scan this QR code with your smartphone reader!
? Turisas on vaihtanut rytmiryhmää. Uusi rumpali on Jaakko Jakku, ja bassoon tarttuu Jesper
Anastasiadis. Albumi ilmestyy toukokuussa.
? Stam1na palaa lavoille tammikuun puolivälissä. 18.1. starttaava Kebab Danger II 2013 -rundi sisältää 21 esiintymistä Etelä-Suomen klubeilta
Lapin-keikkoihin. Ks. www.stam1na.com.
» RASKAS RIEPOTTELIJA
? Lordista tehdään dokumenttielokuva. Antti Haasen ohjaustyö tulee ensi-iltaan keväällä
2014.
? 7.-8.6. Leppävaaran urheilupuistossa Espoossa järjestettävän Kivenlahti Rockin perjantain
pääesiintyjä on Children of Bodom.
? Stone kokoaa rivinsä The Complete -boksin
julkaisun kunniaksi. Bändi esiintyy Tampereen
Pakkahuoneella 1.3., Seinäjoen Rytmikorjaamolla 2.3., Helsingin The Circusissa 8.-9.3. ja Oulun
Teatrialla 9.3.
? Manowar soittaa maaliskuussa kolme keikkaa Suomessa. Amerikkalainen heviyhtye esiintyy Oulun Teatriassa 13.3., Tampereen Pakkahuoneella 14.3. ja Helsingin The Circuksessa 16.3.
? Kalifornialainen hardrock-bändi Black Veil
Brides julkaisee uuden albumin tammikuussa.
Yhtye nähdään Helsingin Nosturissa 22.4.
? John Corabin, Eric Doverin, Eric Brittinghamin ja Troy Patrick Farrellin super-LA-metallibändi Lost Angels keikkailee Helsingin Virgin
Oilissa 11.1.
High on Fire saapuu minikiertueelle Suomeen.
Y
hdysvaltalainen stoner-kolmikko High
on Fire saapuu ensi talvena Suomeen.
Sleep-yhtyeestä tutun Matt Piken
johtama kokoonpano esiintyy 26.2.
Helsingin Tavastialla, 27.2. Tampereen Klubilla
ja 28.2. Turun Klubilla. Konsertit järjestetään yhteistyössä Suen kanssa.
High on Firen rumpali Des Kensel sanoo, että keikoilla on odotettavissa äänekäs, raaka, hikinen ja aggressiivinen setti.
? Haluamme, että keikkamme jäävät mieleen.
Soitamme nopeita, hitaita, uusia ja vanhoja biisejä, jotta tunnelma vaihtelisi niin, että yleisö tuntisi joutuneensa emotionaalisesti riepotelluksi.
Keikka on hyvä aloittaa nopeilla biiseillä, ohjata sludge-tunnelmiin ja kiihdyttää taas vaikkapa Rumors of Warilla.
High on Fire perustettiin Oaklandissa vuonna 1998.
? Olemme parempia soittajia kuin alussa, Kensel sanoo. ? Se on väistämätöntä, kun on rundannut viisitoista vuotta. Sama juttu biisien tekemisen
kanssa. Kun on tehnyt kuusi albumia, homma alkaa olla hallussa. Yritämme kehittyä aina paremmiksi. Bändin on hyvä asettaa itselleen haasteita.
High on Fire tunnetaan raskaasta stoner-,
sludge- ja doom-junttauksesta, jossa kuuluu selvästi Black Sabbathin vaikutus.
? Kaikkia bändissämme yhdistää Black Sabbath -fanius, Kensel myöntää. ? Biisejä tehdessämme pohdimme, että ?mitenköhän Bill Ward
lähestyisi tätä asiaa?? ?Hyväksyisikö Tony Iommi tällaisen riffin??
High on Fire on vuosien saatossa kiertänyt
maailmaa muun muassa The Melvinsin, Metallican, Kylesan ja Lamb of Godin kanssa sekä levyttänyt muun muassa Man?s Ruin- ja Relapse-levymerkeille.
? Kiertuekaverit vaikuttavat musiikkimme.
Kun on viikkokausia keikoilla vaikkapa Mastodonin, Metallican, Opethin tai Goatwhoren
kanssa, niin kyllä siitä aina jotain tarttuu.
Tällä hetkellä High on Fire on ajankohtainen
huhtikuussa ilmestyneen kuudennen pitkäsoittonsa De Vermis Mysteriisin tiimoilta. Convergesta tutun Kurt Balloun tuottama albumi on noussut yhdeksi bändin suurimmista arvostelumenestyksistä.
Tänä vuonna päivänvalon näki myös Southern Lord -levymerkin uudelleenjulkaisu yhtyeen vuoden 2000 debyyttialbumista The Art
of Self Defense.
? Se kuulostaa vieläkin aika saakelin hyvältä!
HIGH ON FIRE SUOMESSA
ti 26.2.2013 Helsinki, Tavastia
ke 27.2.2013 Tampere, Klubi
to 28.2.2013 Turku, Klubi
» HOLISTIT JA RÄPLÄÄJÄT
H
elsinkiläinen graafikko Linda Linko piirsi taannoin hyvin osuvan
graafisen kaavion Tavastia-klubissa käyvistä eri ihmisryhmistä. Kaaviokuvasta tuli kuulemma suuri hitti sosiaalisessa mediassa. Sellaisesta en minä mitään
tiedä, minä suosin vain epäsosiaalisia medioita. Minä luin asiasta sanomalehdestä. Sellaisesta, jota varten täytyy kaataa muutama puu.
Jokainen keikoilla vähänkin käynyt on kuitenkin varmasti omakohtaisesti havainnoinut,
miten helposti yleisön tosiaan voi lokeroida. Ainakin keskiverrolla metallikeikalla lavan edessä
on aina Takiaisia. Takiaiset haluavat nähdä läheltä ja tarrautuvat uskomattomalla imuteholla
kaiteeseen kiinni. 40-kiloinen riutunut teinipoika voi pitää kiinni kuin Hämähäkkimies. Vain
seitti puuttuu.
Heidän takanaan ovat urheilulliset reippaat
nuorukaiset, metallikeikkojen kova ydin eli mosh pit. Hyvän tunnelman luova pittaus on nuorten miesten leikkiä eikä rinkiin ole vanhuuden
vaivoja kärsivillä varhaiskeski-ikäisillä juuri asiaa. Pitin reunoilla voi sentään heilutella päätä
ja hiuksia, jos sellaiset vielä päässä kasvavat.
Tästä taaempana majailee normaali perusyleisö, ja heidän takanaan miksauspöydän luona
ovat kädet tiukasti puuhkassa seisovat kriitikot
ja rokkipoliisit.
Tämä väestönosa seuraa yleensä suht tiiviisti bändiä ja keikan kulkua. Sen sijaan sivustoilla, baaripöydissä ja baaritiskillä oleilevalta porukalta tulisi huonoja tuloksia, jos keikan jälkeen tehtäisiin pikagallup ja kysyttäisiin
settilistaa. Tämän porukan voi jakaa karkeasti kolmeen osaan eli Tyrkkyihin, Räplääjiin ja
Holisteihin.
Tyrkyt ovat tuomassa itseään tykö muille
läsnäolijoille. He ovat joko seuranhaussa tai
muuten vain imagoa luomassa. Synkkä ilme
naamalla ja tukka hyvin. Räplääjillä on puolestaan niin kiire räplätä trendikkäitä iLaitteitaan ja elää virtuaalimaailmassa, etteivät he
ehdi keskittyä reaalimaailman kaltaisiin epäolennaisuuksiin kuten livemusiikkiin. Holistit taas keskittyvät tavallistakin tanakammin
dokaamiseen. Yleisöstähän moni on kännissä, mutta Holisti saattaa sammua jo lämppärin
aikaan. Jälkeenpäin kyllä rehvastellaan, kuinka kova keikka oli, vaikka viimeinen muistikuva koskee portsarin paksuja sormia ja niskaperseotetta.
Jokaiselle omansa, kuten Saksassakin sotaaikoina tokaistiin, mutta kuulijoiden soisi pysyvän rooleissaan tai ainakin paikoillaan. Erityisesti Holistit vaeltavat usein ölisemään ja möli-
? Sellaisesta en minä mitään tiedä, minä
suosin vain epäsosiaalisia medioita.
SUE
» 27 « NRO. 12
? Teknistä äärimetallia soittava Meshuggah
saapuu soittamaan lokakuussa peruuntuneen
kiertueensa korvaavat keikat: 18.4. Seinäjoen
Rytmikorjaamo, 19.4. Tampereen Pakkahuone
ja 20.4. Helsingin Nosturi.
? Norjalainen black metal -bändi Carpathian
Forest nähdään klubikeikalla Helsingin Nosturilla lauantaina 27.4.
? Amaranthe kiertää maaliskuussa Suomea.
Ruotsalainen metalliyhtye aloittaa kahdeksan
keikan kiertueen Helsingin Virgin Oilista 8.3. ja
päättää sen Joensuun Kerubiin 16.3.
? Maailman tunnetuimpiin naispuolisiin heavylaulajiin lukeutuva Doro esiintyy Helsingin Nosturissa tiistaina 23. huhtikuuta.
? Hyvinkäällä 24.-25.5. järjestettävä SteelFest
Open Air 2013 järjestää bändikilpailun. Mayhemin, Sodomin ja Destructionin seuraan voi päästä tutkittuaan osoitetta demoni.steelfest.fi.
» SETÄ
JUSSIN
TUPA
semään yleisön tai (Herra paratkoon) jopa kriitikoiden eteen. Siinä voi sitten riehua ja töniä
estoitta, yleensä läikkyvä tuoppi kourassa ja
kova aggressio päällä. Mutta pittiin heistä ei ole
kuitenkaan miestä. Ei, koska siellä voi joku tönäistä takaisinkin.
Pittiin eksyy sen sijaan jokunen itsesuojeluvaiston kadottanut Räplääjä, joka haluaa räpsäistä iLaitteellaan ihqu-kuvan todistusaineistoksi muille iMbesilleille. Silloinhan on aina parasta tulla kekkuloimaan juuri siihen kohtaan
Wall Of Deathia, jossa viisikymmentä raavasta nuorta miestä aikoo törmätä toisiinsa. Sitten voi myöhemmin motkottaa Naamakirjaan,
että kyllä pitäisi hevikeikoilla lailla kieltää pitit sekä muukin eläytyminen. Kun ei edes kunnon kuvaa saanut, koska livekeikan yleisö oli
ihan liian live.
JUSSI LAHTONEN
Kädet puuskassa, ahdistuneena
ruuhkasta ? Setä Jussi Live Experience.
TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN
? Kitaristi Michael Schenker yhtyeineen esiintyy 25.4. Tampereen Klubilla ja 26.4. Helsingin
Virgin Oilissa.
NEWSFLASH
? Motörhead ja Nightwish esiintyvät Joensuun
Ilosaarirockissa ensi kesänä. Nightwish soittaa
13.7., Lemmyn bändi on vuorossa 14.7.
HAASTATTELU
» MYSTINEN I
Sami Hynninen tekee musiikkia, koska hänen on pakko.
TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA JARKKO PIETARINEN
seissa bändeissä, kuten Reverend Bizarressa, Spiritus Mortisissa ja The
Puritanissa vuosien varrella toiminut
Sami Hynninen on täynnä musiikkia.
Hänellä on muistiinpanoja peräti 17 levystä, jotka vielä odottavat tekemistään. Hynnisen syy
musiikin tekemiseen onkin se, että hän haluaa
saada sen itsestään pois.
? Jos en saisi mitään tästä materiaalista ulos,
luultavasti romahtaisin täysin. Jo silloin, kun
Reverend Bizarren ensimmäinen levy ilmestyi
2002, minulla oli muun muassa jo täysin valmiina kokonaisuus, joka ilmestyy seuraavaksi Opiumilta.
Hynnisellä on jo vuodelta 1992 valmiita biisejä, jotka hän haluaa saada joskus tehtyä levylle asti.
? Olen kantanut niitä parikymmentä vuotta.
En äänitä mitään demoja enkä osaa kirjoittaa
nuotteja, joten materiaalin muistaminen ja olemassa olevana pitäminen on niin raskasta, että
niiden äänittäminen on välttämätöntä.
Hän pohtii, että voisi toki äänittää ne vain itselleen, mutta se ei sopisi hänen ajatukseensa
musiikista.
? Jotta musiikkiesitys saavuttaa lopullisen
muotonsa, sillä täytyy olla kuuntelija. Olen aina
ajatellut, ettei laulu tai sävellys ole olemassa ennen kuin joku kuulee sen.
Minkäänlaisia haaveita tai toiveita Hynnisellä
ei ole sen suhteen, että hänen julkaisemansa levyt poikisivat jotain.
? En enää odota mitään tapahtuvan. Joskus
kymmenen vuotta sitten ajattelin esimerkiksi,
että jos pääsisi soittamaan jonnekin ulkomaille.
Ainoa motiivi on, että saisi jonain päivänä mielenrauhan ja että pääsisin eroon kaikesta materiaalista. Sen takia tiedän, etten voi pitää mitään
taukoja.
Vuonna 2009 Hynninen julkaisi Opium Warlords -nimellä levyllisen musiikkia. Marraskuun
lopussa debyytti sai jatkoa, kun toinen albumi
We Meditate Under the Pussy in the Sky ilmestyi. Kyseinen levy ei alun perin ollut suunnitelmissa.
Maaliskuussa 2010 Hynninen alkoi tehdä uutta levyä, mutta huomasi sen olevan liian pitkä.
Hän irrotti albumilta kappaleet Slippy ja This
Wind Is A Gift From A Distant Friend, joiden
rinnalle syntyi lisää kappaleita. Kokonaisuudesta tuli We Meditate Under the Pussy in the
Sky. Alunperin tekeillä oleva levy ilmestynee ensi vuonna.
? Sen levyn miksauksia jatkamme vuodenvaihteessa. Toivottavasti siinä ei mene vuotta tai kahta. Tai sanotaan suoraan, että jos se ei ensi vuonna ilmesty, niin annan olla. Jos tämä We Meditate Under the Pussy in the Sky -levy ei olisi ilmestynyt tänä vuonna, olisin luultavasti lopettanut
kokonaan.
Vaikka Hynninen alkoi tehdä levyä jo keväällä
2010, meni sen valmistumiseen kaksi vuotta monenlaisten vastoinkäymisten vuoksi.
? Äänitimme tiloissa, joissa kävi muitakin
bändejä. Aina kun olimme laittaneet helvetin
tarkasti kaikki mikit, seuraavan kerran kun tulimme, ne eivät olleet enää niin. Jouduimme joka päivä aloittamaan uudelleen. Se oli siinä mielessä helvetin raskasta.
Lisäksi miksaaminen vei hyvin paljon aikaa.
Hynnisellä on musiikistaan selkeä visio. Hän tietää, millaisia kappaleiden tulee olla ja siksi hioo
niitä todella kauan.
? Tiesin koko ajan, että niillä biiseillä on joku
oikea muoto. Se ei ole minun makuni tai halujeni vaan biisien mukainen. Eli minun on pakko palvella niitä sillä tavalla, että löydän sen
muodon.
U
TIETOISESTI HUONOA
hynninen puhuu musiikista ja sen tekemisestä kuin olisi itse vain välikappale, joka tuottaa
musiikkia, joka tulee kuin tyhjästä.
? Nykyään musiikin- ja taiteentekijät mielellään sanovat, ettei ole mitään mystistä inspiraatiota. Korostetaan, että se on vain työtä. En pysty
sanomaan niin, koska kappaleet vain tulevat. Biisit tulevat niin, ettei se ole kuulemista tai näkemistä, vaan yhtäkkiä vain tiedostan musiikin.
Lohjalaisella biisintekijällä on mielenkiintoinen ?loso?a ja suhtautuminen musiikin tekemiseen. Hän tekee kappaleisiin kohtia, jotka eivät
edes hänestä itsestään ole miellyttäviä, koska
hän kokee niiden kuuluvan kokonaisuuteen.
? Jos ottaisin ne pois, silloin rikkoisin tavallaan sen puhtaan muodon. Levyissäni on tietoisesti jopa huonoja kohtia. Monet tekevät levyt niin, että valitaan parhaat biisit ja laitetaan
ne johonkin järjestykseen. Minä teen niin, että
siellä saattaa olla, kuten tässä levyssä on, ihmisiä ärsyttäviä kohtia. Mutta sen pitääkin olla ärsyttävää.
Kun Hynninen kertoo levyn miksausvaiheesta,
häntä on helppoa pitää perfektionistina. Muusikon loputon viimeistelyvimma ei johdu kuitenkaan niinkään täydellisyyden tavoittelusta kuin
siitä, että hän koettaa saada kappaleet siihen
muotoon kuin hän ne päässään kuulee.
? En välttämättä tiedä, miten siihen puhtaaseen muotoon, joka on sisällä päässäni, pääsee.
Sen kyllä tiedän koko ajan, että milloin siellä ei
olla.
Kuvaava esimerkki on albumin avausraitaan
Sxi-Meruun liittyvä tarina.
? Siinä on just ennen loppua semmoinen aivan pieni nouseva ääni. Se on tehty niin tarkkaan, että hioimme sitä yhtä alle sekunnin mittaista kohtaa vuoden. Olen kuullut siitä varmaan
15 versiota.
Kun Opium Warlordsin ensimmäinen levy
syntyi yksin Hynnisen toimesta, oli uudella levyllä mukana pari muuta soittajaa. Rumpuja soittaa The Puritanista tuttu Erkki ja uruissa on Laura, joka on soittanut aiemmin Hynnisen kanssa
Armanenschaft-bändissä.
? Periaatteessa tässä voisi olla keitä vaan. Alussakaan ei ollut lähtökohta se, että tämän musiikin pitää olla minun soittamaani. Mutta en enää
pysty oikein tekemään treenejä enkä halua hirveästi olla ihmisten kanssa tekemisissä. On helpompi soittaa itse kaikki se, jonka pystyn soittamaan yksin sen sijaan, että pyytäisin jotain muuta soittamaan ja korjaisin koko ajan.
EI KEIKKOJA
keikkoja opium warlords ei aio tehdä. Ei
ainakaan muutamaan vuoteen. Bändiä pyydettiin jo ensimmäisen levyn ilmestymisen jälkeen
soittamaan Roadburniin, mutta Hynnisen täytyi tehdä vaikea päätös.
? Roadburn on tapahtumana minun makuuni
ehkä paras, mitä olen ikinä kokenut. Oli iso asia,
että he pyysivät meitä soittamaan sinne, mutta
silloin ei ollut mitään mahdollisuuksia. Olin tehnyt Spiritus Mortisin kanssa vuonna 2009 kiertueen, ja se oli jo todella äärimmäistä touhua. Se
Roadburnin keikka olisi ollut 2010 ja tiesin heti,
ettei se ole mahdollinen. Oli hirveätä vastata siihen, ettei me voida tulla.
? Tällä hetkellä tuntuu, että keikkailu yleisesti ottaen on mahdotonta. Kuitenkin ajatustasolla se on mahdollista, jos tietyt asiat muuttuvat. Keikkailu vaatisi vielä lisäksi sen, että tulee
keikkapyyntö. Missään nimessä en ala itse etsimään mitään. Lisäksi pitää saada vielä äänitettyä jonkun verran levyjä, jotta saan oloani kevyemmäksi. «
SUE
» 28 « NRO. 12
INSPIRAATIO
SUE
» 29 « NRO. 12
HAASTATTELU
TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA WARNER MUSIC
» KAUPALLISUUDEN
KYNNYKSELLÄ
Sturm und Drangin jäsenet olivat vielä
pikkupoikia, kun he perustivat yhtyeensä
vuonna 2004. Kolmannella levyllä askellus kohti
maailmanvalloitusta on varmempaa kuin koskaan.
turm Und Drang julkaisi debyyttilevynsä Learning to
Rockin vuonna 2007. Perinteistä ja ajatonta hard
rockia sisältänyt levy nousi kaikkien yllätykseksi Suomen albumilistalla sijalle kolme, ja sitä on myyty
jo platinalevyyn oikeuttava määrä.
Kakkosalbumi Rock?n?Roll
Children ilmestyi vuonna 2007 ja
myi kultaa. Vuosien varrella metalli on vienyt yhtyettä Suomesta
aina Saksan kautta Japaniin saakka. Syyskuussa ilmestyi Sturm Und
Drangin kolmas levy, joka kantaa
nimeä Graduation Day.
S
STURM UND PHIL
yhtyeen solisti, kitaristi ja
nokkamies André Linman istuu
Warnerin toimitiloissa kattohuoneistossa Helsingin Lauttasaaressa. Pöydällä makoilee Phil Collinsin levyjä, joista Linman on innoissaan.
? Phil Collins on aina ollut yksi sankareitani. Genesiksen (Phil
Collinsin yhtye ennen soolouralle lähtemistä) Invisible Touch on
yksi kaikkien aikojen suosikkilevy-
jäni, Linman kertoo.
Genesiksen ensimmäiset albumit
olivat silkkaa progea. Tuolloin sen
solistina toimi vielä Peter Gabriel, joka ponnisti soolouralle vuonna 1977. Gabrielin lähdön jälkeen
yhtye muutti vuosien varrella tyylisuuntaansa lähemmäs ja lähemmäs valtavirtapoppia.
Myös Sturm und Drangin urakehitys näyttää kulkevan samankaltaisia polkuja, ainakin mikäli Graduation Daytä on uskominen. Uusimman albumin ensimmäinen
single Molly the Murderer on slovari, jonka kertosäkeessä on kaikuja Musesta ja etenkin brittiyhtyeen
Time Is Running Out -hitistä.
? Muse-viittaukset ovat siellä
ihan tarkoituksella. On meillä tietenkin vielä samat idolit kuin nuorempana, mutta tälle levylle yritimme saada vaikutteita myös vähän modernimmista yhtyeistä.
Molly the Murderer on yksi sellainen kappale, Linman kertoo.
God Damn Liar alkaa säksättävillä konerummuilla ja jatkuu silkkana 80-luvun radiopoppiksena,
kunnes lopussa tulee pilke vanhaa
Sturm Und Drangia Whitesnakevaikuttein.
? Se on yksi niistä kappaleista,
joita teimme Ron Nevisonin kanssa. Siinä on selkeitä 80-luvun vaikutteita. Se on tehty kuitenkin tehty modernilla studioteknologialla, ja siksi se kuulostaa nykyaikaiselta.
Ron Nevison on todellinen vanhan ajan tuottaja ja hän elää ja hengittää 80-lukua. Nevison on ollut
työstämässä albumeita artisteille
ja yhtyeille kuten Bad Company,
Thin Lizzy ja Led Zeppelin. Kenties juuri tämän takia yhteistyö ei
kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla.
? Nevison tuli Amerikasta Vaasaan asti työskentelemään uuden levyn parissa, kun halusimme
vaihtaa tuottajaa toisen albumimme jälkeen. Loppujen lopuksi teimme kuitenkin tämän levyn edelliset albumimme tuottaneen Jimmy
Westerlundin kanssa. Nevisonin
soundi nojasi vähän liikaakin menneisyyteen. Mukava mies hän oli,
mutta yhteistyö ei vain sujunut hänen kanssaan.
? Kaikki idolini ovat tehneet parempaa
musiikkia sen jälkeen, kun he ovat
alkaneet säveltää massoille.
SUE
» 30 « NRO. 12
BLACK EYED DRANG
yllättävin maistiainen uutukaiselta on Party Like a Rockstar, joka loksauttaa leuan lattian
läpi alakerran asuntoon saakka.
Muistiinpanoissa lukee ?Black Eyes Peas särökitaravaikuttein?, mikä on sekä väärin että oikein. Monellakin tasolla.
? Äh, miksi helvetissä otat puheeksi Party Like a Rockstarin. Se
on koko levyn huonoin kappale!
Linman kertoo ottaen kulauksen
Coca-Cola Zerostaan. ? Se on levyn
by far paskin biisi!
Kappale erottuu Sturm und Drangin katalogista kuin nakkimakkara
kasvispizzasta. Silti sen kertosäe
vie mukanaan kuten hömppäpop
parhaimmillaan tekee. Party Like a
Rockstar on silkkaa hölkkäkomppia eurodiskoihin, mutta mitä pahaa siinä muka on?
? Party Like a Rockstar on minun, Jimmyn ja yhden kaverini Tobias Granbackan tekemä kappale.
Teimme myös Molly the Murdererin samalla triolla. Koko idea Party
Like a Rockstariin lähti Jimmylta.
Hänellä oli ideana liimata yhteen
Lady Gagan ja Judas Priestin melodiat ja katsoa, mitä lopputulokseksi saadaan. Se on Jimmyn lempikappale levyllä, mutta minä en...
tokihan mielipide voi kyllä aina
muuttua, ja ehkä se on puolen vuoden päästä oma suosikkini. Epäilen
kuitenkin.
Party Like a Rockstar ei ainoastaan haiskahda vaan suorastaan
löyhkää hitiltä. Tämän päivän musiikkimaailmassa mitkään yhdistelmät eivät ole kiellettyjä, ja kappale on seikkailunhaluinen ja tyylilajien yhdistelmänä niin typerä,
että sille on helppo ennustaa radiosoittoa. Mutta haluaisitko astua
askeleen lähemmäs suurta tähteyttä tämän kappaleen kautta?
? Kappale ei tietenkään edusta
Graduation Dayn tyyliä noin muuten, eikä se muutenkaan edusta sitä
tyylilajia, josta haluaisin tulla tunnetuksi muusikkona tai säveltäjänä.
Mutta mikä ettei! Hauska kappalehan se on, ja erottuu joukosta.
? Totta kai haluan silti tehdä kaupallista musiikkia, vaikka ei se tietenkään koskaan sävellysvaiheessa
ole minulla ollut mielessä, Linman
jatkaa. ? Kaikki idolini ovat tehneet parempaa musiikkia sen jälkeen, kun he ovat alkaneet säveltää
massoille. ZZ Topistakin tuli parempi heti Gimme All Your Lovingin jälkeen.
Sturm Und Drangissa on aina viehättänyt yhtyeen tyyli tehdä musiikkia omalla tyylillään. Tuskin kukaan
yhtyeen bongannutta Asko Kallosta
lukuun ottamatta olisi osannut viitisen vuotta sitten arvata, että bändi on tällä hetkellä siinä tilanteessa
missä nyt on. Se tekee mitä huvittaa, ja edellisten levyjen menestyksen myötä myös uskallusta on tullut
rutkasti enemmän. Paletti on ihailtavan levällään, eikä musiikillisia raja-aitoja ole. Se on aina ollut rohkean
yhtyeen merkki.
? Parissa levyn tummasävyisemmässä kappaleessa minua ovat
inspiroineet In Flamesin ja Bullet
for My Valentinen kaltaiset yhtyeet. Ennen sellainen ei olisi ollut
mahdollista. Levyltä löytyy myös
yksi Phil Collins -henkinen kappale, joka on silkkaa In the Air Tonightia, Linman sanoo ja osoittaa pöydälle, josta Collins tuijottaa
meitä Face Value -levyn kannesta.
Hyväksyvästi, tietenkin. «
EI KIIRE POIS
L
inman asuu yhä Vaasassa, missä yhtyekin on perustettu. Helsingistä käsin operoiminen Suomen musiikkimarkkinoilla saattaisi olla kenties helpompaa, mutta tätä nykyä päälle parikymppinen muusikko
ei haaveile pääkaupunkiseudun valoista millään tasolla.
? Sitä paitsi on kiva päästä viettämään öitä hotellissa aina kun tulen tekemään tänne promootiota.
Jotenkin Sturm und Drang ei tunnu
sellaiselta yhtyeeltä, että siitä voisi revitellä kovinkaan suuria otsikoita. Lin-
man on hyväkäytöksinen nuori mies,
jolla tuntuu olevan jalat tiukasti maassa. Ovatko hotelliyöt sitten se rock n?
rollein juttu, jota olette yhtyeen kanssa päässeet harjoittamaan? Eikö teillä
muka ole mitään kokemusta keikkareissujen sikailusta?
? No kyllä me jotain asioita olemme tässä vuosien varrella jo tehneet,
jotka voisi laskea rock?n?rolliksi. Mutta ehkä niistä kerrotaan vasta siinä
kirjassa, joka meistä julkaistaan 20
vuoden päästä. Siinä paljastamme
kaiken.
CD/LP/Digital
Kauko Röyhkän,
Olgan ja Xysmasta,
Callistosta sekä
Liikkuvista Lapsista
tunnettujen
musikanttien vahva
debyytti on orgaanista,
psykedeliasta
ammentavaa
popmusiikkia.
plus special guests
CD/LP/Digital
Ti 26.2.2013 - Helsinki, Tavastia
Turkulaisyhtyeen
odotettu
debyyttialbumi
on progressiivinen
ja regressiivinen
a i ka m a t ka
vuoteen 2013.
Julkaisupäivä 18.1.
Liput 33/35 EUR. Ennakko: Tiketti.
Ke 27.2.2013 - Tampere, Klubi
Liput 25/28 EUR. Ennakko: Tiketti.
To 28.2.2013 - Turku, Klubi
Liput 25/28 EUR. Ennakko: Tiketti.
www.highonfire.net
The album ?De Vermis Mysteriis? out now on Century Media
KUOLEMANLAAKSO:
ULJAS UUSI MAAILMA
CD/LP/Digital
Swallow The Sun- ja Chaosweavermiesten uuden kokoonpanon
hidas, mutta r askas esikoismestar iteos. Tuottajana ja
vieraskitaristina V. Santura
( Tr iptykon) .
OPIUM
WARLORDS:
We Meditate
Under The Pussy
In The Sky
CD/LP/Digital
S.A.Hynnisen toinen
Opium Warlords
-albumi on ajatonta
outsider-taidetta, jossa äärimmäinen
pimeys kohtaa äärimmäisen valon.
SUE
» 31 « NRO. 12
Se antoi minulle heti henkilökohtaisen yhteyden levyn musiikkiin.
HAASTATTELU
TÄYDELLISET VIRHEET
yhtenäisen tarinan sisältävää konseptilevyä kuunnellessa
huomiota passaa kiinnittää eritoten Karevikin tunnetta pursuavaan
äänenkäyttöön. Lauluissa olevien
roolihahmojen olotilat heräävät
henkiin samaan henkeen kuin taitavien näyttelijöiden toimiessa valkokankaalla. Mieleen tulee ajoittain
jopa Jon Olivan tai Freddie Mercuryn tasoisten tulkitsijoiden kyky
laulaa vaikka puhelinluetteloa tunteisiin vetoavasti.
Karevik on otettu moisista vertauksista eikä voi perustella kyseistä
taitoa kuin luontaisilla kyvyillä.
? Täytyy tosiaan paljastaa, että minulla ei ole minkään tasoista
muodollista koulutusta sen paremmin laulamista kuin näyttelemistäkään varten. Käytän vain ääntäni ilmaistakseni omaa tunnettani
ja seuratakseni sitä ?ilistä minkä
musiikki tuo mukanaan. Huomaan
etenkin kuunnellessani musiikkia,
että minulle on aina tärkeää kuulla
miten tunteita ilmaistaan. Se on itselleni paljon helpompaa, kun laulan omia sanoituksiani.
Vaikka Karevikilla oli jo kokemusta levytystoiminnasta Seventh
Wonderin piiristä, opetti Kamelotin kanssa toimiminen hänelle paljon uutta. Muun muassa ennen pikkutarkka perfektionismi sai oheen-
TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA LEVY-YHTIÖ
sa tuoretta näkökulmaa.
? Olin aikanaan sitä mieltä, että
täysin virheetön laulusuoritus on
tärkein asia maailmassa, niin levyllä kuin livenä. Nyt kun työskentelin
tälle Kamelotin levylle hieman eri
tavalla, väittäisin mieleni muuttuneen osittain. Perfektionismi tulee
aina olemaan osa minua, mutta joskus virheet voivat tehdä musiikista täydellistä. Jälleen kerran on tärkeintä, että tunne paistaa siitä läpi
ja löytää tiensä kuulijan luokse.
Karevik on siviiliammatiltaan palomies, mikä antaa mielenkiintoisen
näkökulman Kamelotin konsertteihin. Yhtyeen lavakäytäntöihin kuuluu asiaankuuluva määrä pyrotekniikkaa, joten vahinkojen sattuessa
mikrofonin varressa on ammattilainen juuri sellaista tilannetta varten. Bänditovereidensa hiuksia tai
soittimia Karevik ei ole vielä joutunut sammuttelemaan, mutta hänelle itselleen kävi läheltä piti -tilanne
show-tulituksen kanssa.
? Minulle kävi pieni vahinko Kamelotin Oslon keikalla viime vuonna. Seisoin Center of the Universen aikana pikkaisen väärässä paikassa ja yksi pyro-liekki pyyhkäisi
suoraan kasvojeni edestä. Olin hetken aikaa vähän shokissa, mutta
lauloin kuitenkin biisin loppuun.
Loppujen lopuksi mitään pahempaa ei päässyt käymään. Vähän
hiuksia käristyi ja kulmakarvani
poistuivat hetkeksi pelistä, Karevik naurahtaa. «
SILVERTHORN BIISI BIISILTÄ
Manus Dei
? Majesteetillinen intro kosketinsoittajamme Oliver Palotain kynästä.
Mukana on elävä kuoro, joka saa sisääntulon sopimaan albumin kokonaisfiilikseen erinomaisesti.
» VEDETÄÄN
VAIKKA
LIEKEISSÄ
Kamelot ei tarvitse pyhiä
käsikranaatteja selviytyäkseen.
ritannian kuningas Arthuriin liitetyllä Camelotin
legendalla on vielä tänäkin päivänä ainakin kaksi elinvoimaista jatkajaa. Monty
Python -komediarykmentin Monty Python and the Holy Grail -elokuva (1974) pysynee omana legendanaan auringon sammumiseen
asti. Luovasti aktiivisemmassa tilassa oleva Kamelot taas on levittänyt melodisen voimametallin ilosanomaa jo reilut 20 vuotta.
Vaikkei Kamelot luultavasti ole
joutunut taistelemaan tappajajäniksiä vastaan, yhtye on tottunut
haasteisiin. Viimeisimpänä eteen
tuli bändin arvostetun laulajan
Roy Khanin poistuminen riveistä. Kauaa ei amerikkalaispartiolla kuitenkaan nokka tuhissut laadukkaan paikkaajan löytämisessä.
B
Ruotsalaisessa progemetalliyhtyeessä Seventh Wonderissakin laulava Tommy Karevik sujahti meininkiin mukaan melkein kuin hansikas.
? Kamelotin kitaristi Thomas
Youngblood soitti minulle viikkoa
ennen Prog Power USA 2010 -festivaalia. Roy oli päättänyt, ettei hän
pysty tekemään Kamelotin silloista kiertuetta, joka olisi käynnistynyt pääesiintyjäkeikalla kyseisessä
tapahtumassa. Bändi halusi edes
jossain muodossa vetää sen keikan
paikallisten fanien tähden.
? Olimme Seventh Wonderin
kanssa muutenkin soittamassa siellä, joten Thomas pyysi minua laulamaan heidän kanssaan muutaman kappaleen. Tunsin bändin ennestään, joten minulle oli kunnia
mennä auttamaan. Kun olin myö-
hemmin keikkaillut heidän kanssaan kuukauden putkeen ja kokeillut musiikillisia ideoitani yhteen
heidän uuteen balladiinsa, niin
pääsin virallisesti bändiin, Karevik kertaa.
Yhtyeen tuore, yhteensä kymmenes studioalbumi Silverthorn
sai myös luomisprosessin osalta
huomattavan määrän ruotsalaista
kosketusta.
? Tulin mukaan aika pitkälti tekoprosessin alussa. Toki bändillä
oli jo ideoita ja laulujen rakenteita kasattuna, mutta mitään ei ollut
vielä viimeistelty. Kaikki laulumelodiat, sanoitukset, levyn konsepti
sekä osia sävellyksistä luotiin minun saapumiseni jälkeen. Olen todella onnellinen, että minuun luotettiin niin paljon luovan prosessin
suhteen niin aikaisessa vaiheessa.
SUE
» 32 « NRO. 12
Sacrimony (Angel of Afterlife)
? Ensimmäinen single. Tätä on perhanan hienoa vetää livenä. On ollut
mainiota huomata, kuinka hyvin yleisöt ovat ottaneet sen vastaan.
Ashes to Ashes
? Vahvasti päälle puskeva kappale,
jossa on hieman synkempi, moderni fiilis. Mahtava intro-riffi sekä siisti soolotaistelu kitaran ja koskettimien välillä.
Torn
? Klassista melodista Kamelotia hienolla kertosäkeellä. Yksi omia suosikkejani levyn biiseistä, todella hauska
laulettava. Tämä oli myös yksi ensimmäisiä biisejä, joita aloimme pyöritellä levyä varten.
Song for Jolee
? Balladi. Ensimmäinen levyn kappale, johon yritin sovitella melodioita ja
sanoituksia. Lähinnä sydäntäni oleva biisi koko albumilta. Sillä on hyvin
keskeinen osa levyn läpi kulkevassa tarinassa. Lisäksi kappale on yksi
pääasiallisista syistä, että olen bändissä mukana.
Veritas
? Äärimmäisen kiero ja pahaenteinen biisi, jonka laulaa mieleltään
järkkynyt henkilö. Rakenteeltaan ja
laulutavaltaan hyvin teatraalinen
veisu. Pidän erityisesti kertosäkeen
massiivisista kuoroista. Arvelen, että
saamme tästä tulisen keikka-biisin.
My Confession
? Tällä kappaleella on jotenkin kaupallinen ote olematta kuitenkaan
kaupallinen. Sitä on jostain syystä vaikea kuvailla. Tunnelma on samalla surullinen mutta myös henkeä
nostattava. Taas siivu, joka on levyn
tarinalle hyvin tärkeä.
Silverthorn
? Tunteissaan vellova biisi. Erittäin
raskas, aggressiivinen riffi alkuun, joka luo maukasta kontrastia säkeistöön. Käytimme tässä biisissä ensimmäistä kertaa lapsikuoroa.
Falling Like the Fahrenheit
? Erittäin mukava konserttilavoille luotu kappale. Melodiat toimivat
mahtavasti, vaikka niissä onkin tavallaan surullinen pohjavire.
Solitaire
? Kappale, jota haluamme ehdottomasti esittää livenä. Mieltä ylentävä ja tarttuva kokonaisuus, joka huipentuu kertsissä. Uskon yhteislaulusta pitävien faniemme tykästyvän tähän.
Prodigal Son
? Albumin viimeinen varsinainen laulu, joka oli myös viimeinen, jonka sävelsimme ja nauhoitimme levylle.
Minä ja tuottajamme Sascha Paeth
kirjoitimme tämän tyhjästä ja mielestäni lopputulos on upea. Nauhoitin sen yhdessä ystäväni, saksalaisen
Beyond the Bridgen Simon Oberenderin kanssa. Hän poistui keskuudestamme vain pari päivää sitten mutta ehti laulaa kanssani tässä biisissä, joten sillä on minulle entistäkin suurempi henkilökohtainen
merkitys.
Continuum
? Taas hieno taideteos Oliverilta.
Saan kylmiä väreitä kuunnellessani
tätä! Olemme käyttäneet tätä käynnissä olevan kiertueemme outrokappaleena, koska se sopii siihen
tehtävään niin hyvin.
Upcoming gigs 2013 | 27.3 Klubi - Turku | 28.3 Kerubi - Joensuu
29.3 Pakkahuone - Tampere | 30.3 Tavastia - Helsinki
BATON
ROGUE
MORGUE
Rock your brains out to the new baton
rogue morgue EP. Including a DVD with brand
new videos Crystal City and midnight
rose and more...
www.batonroguemorgue.com
Check out the new rocking Bluetooth 2.1
speaker by AEG: www.l-energy.fi
SUE
» 33 « NRO. 12
LEVYARVIOT
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
MANOWAR ? THE LORD OF STEEL (Magic Circle Music)
Toisin kuin yleensä oletetaan, on Manowariin mahdollista suhtautua muutenkin kuin kahdella tavalla. Elämänsä bändille pyhittäneiden tai näyttävästi yhtyeen suuntaan sylkevien kuulijoiden
väliin mahtuu myös allekirjoittaneen kaltaisia, tiettyjen albumien parissa nyrkkiä heristäviä mutta muuten herrain edesottamuksiin
varauksella suhtautuvia kuulijoita.
Manowarille nauretaan, ja osittain aiheesta
nauretaankin. Kikattelun lomassa on kuitenkin hyvä muistaa, että monta metallialbumia
ja jopa metalligenreä olisi jäänyt syntymättä ilman Manowarin kuutta kahdeksankymmentäluvulla julkaistua kuvia kumartelematonta sankarimetallieeposta.
Yhdeksänkymmentäluvun loppuun asti
Manowarilla meni mainiosti, mutta Louder
Than Hellin perästä julkaistut kaksi livetallennetta avasivat oheisjulkaisujen padot, ja
virta valuu vuolaana vielä tänä päivänäkin.
Harmi vain, että Warriors of the Worldin
ilmestyttyä kävi ilmi, ettei mammuttitauti
jäänyt pelkästään julkaisumuotojen tasolle.
Kings of Metal- ja Triumph of Steel -levyillä lähinnä oheismausteena toimineet klassisoopperalliset elementit saivat viimeistään
edellisellä Gods of War -pitkäsoitolla sellaisen yliotteen, että vannoutuneimpienkin soturien kupit kaatuilivat.
Mitä toimintamalleihin tulee, ei Joey DeMaion leirissä ole enää vuosiin opittu tai edes
pyritty opettelemaan tai korjaamaan mitään.
Kaikesta päätellen sävellyskadosta johtuen viiteen vuoteen hurahtanut levytystauko koetettiin tällä kertaa perustella aiemmista poikkea-
7
SUE
vin tempuin eli äänittämällä debyyttilevy uudestaan. Vaikka Battle Hymns MMXI:tä mieluusti kuuntelinkin, samalla se sapetti.
Periaatteessa The Lord of Steel julkaistiin
jo kesällä Metal Hammer -lehden kylkiäisenä, mutta temppu paljastuikin palautekierrokseksi, jonka pohjalta levyn lopullinen,
vasta nyt käsistä päästetty versio miksattiin
ja kuorrutettiin.
Jo pari pyöräytystä paljastaa The Lord of
Steelin valmistuneen edellisten sessioiden
höyryissä. Kyseessä on musiikillisesti Manowarin suoraviivaisin julkaisu sitten Fighting the Worldin (1987).
The Lord of Steelin selkein vahvuus on sen
turvallisuus. Yli viidentoista vuoden puutoksen jälkeinen nostalgiatrippi on kuin onkin
antoisa. Jokaiselle levyn yhdestätoista hetkestä löytyy bändin historiasta referenssi.
En ole yhtään pahoillani siitä kuinka häpeilemättä Manowarriors naittaa kappaleet Manowar ja Metal Warriors, tai kuinka Black
List palauttaa mieleen sen, kuinka mahtavaa
aikoinaan oli oivaltaa, mikä yksitoikkoisen
junnaavan The Burningin juju olikaan. Se on
parasta Manowaria sitten vuoden 1996, sillä
erotuksella, että aiemmin vituttaneita instrumentaalihölmöilyjä ei kuulla ainuttakaan.
The Lord of Steelin kuuntelemisesta tekee
hankalaa juuri sen sinänsä moitteeton materiaali. Manowarilta on odottanut tällaista levyä niin kauan, että odotuksia on vaikea ylittää. Käsillä on vajaa tusina hyvää, yksioikoista
Manowar-biisiä, joiden tuoreustakuu on valitettavasti jo umpeutunut.
» 34 « NRO. 12
HENRI EEROLA
8
STONE SOUR
THE HOUSE OF GOLD & BONES,
VOL.1 (Roadrunner)
LEVYARVIOT
Vaikka Corey Taylor löikin läpi Slipknotin
keulilla, on hänen toinen päätoiminen työllistäjänsä Stone Sour jo samaa massiivista kaliiberia kuin maskibändi. Ellei jopa suurempi.
Kakkosalbumi Come What(ever) Mayn lässyraita Through Glass teki siinä määrin selvää jälkeä kuulijoiden korvakäytävissä, että raskasrock-kuulijaryhmää seurasivat kaikenlaiset musiikin kuluttajat karvoihin katsomatta.
Kolmas levy Audio Secrecy oli erinomainen albumi, mutta Stone Sour -mittapuulla
selkeä krapulalevy ja kasvottomuudessaan sitä luokkaa, että toinen mokoma olisi saattanut koitua kohtaloksi.
Viimeisimmissä studiosessioissa syntyi
materiaalia yli äyräiden. Ähkyä vältellään
julkaisemalla kappaleet kahdessa erässä. The
House Of Gold & Bones on teemalevy, mutta huomioarvoinen nimenomaan musiikkinsa puolesta. Kehystarina saattaa merkitä taivaita Taylorille, mutta olennaisempaa on valitun ?iliksen tiristys äänitaiteeksi. Vallitseva tunnelma on kuin ikkunanäkymä sateisen
harmaaseen suurkaupunkiin.
Muutamista piikeistä huolimatta yksikään
raita ei ole kokonaisuutta suurempi. En malta
odottaa pääseväni koko kolossin pariin, kunhan kakkososa keväällä julkaistaan.
HENRI EEROLA
8
AEROSMITH
MUSIC FROM ANOTHER
DIMENSION (Sony)
Yhtyeen uran saavuttaessa järjenvastaiset
mittasuhteet studioalbumien julkaisuväli venähtää väistämättä. Yksitoista vuotta on siltikin hemmetin pitkä aika olla julkaisematta
uutta materiaalia. Kun muistaa, että Aerosmith on tarjoillut säällistä musiikkia viimeksi vuonna 1997, on uusi albumi hyvä asettaa
soittimeen kieli keskellä suuta.
Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten Music From Another Dimension on mainio kokoelma pappojen tavaramerkkielementtejä. Just Push Playn muovisesta ajankohtariippuvuudesta ei ole tietoakaan. Vihdoin
käsillä on levy, joka summaa Aerosmithin
avainelementit yhteen nippuun. Väliäkö
sillä, miltä vuosikymmeneltä henkilökohtaiset highlightit löytyvät. Viihdearvo on
taattu.
Tottahan toki viisitoista kappaletta on
määränä täysin tolkuton eikä parin siirappiballadin karsiminen olisi tehnyt tiukkaa,
mutta tällä osumakeskiarvolla otan vastaan
kaiken mitä tarjotaan. Ensisinkku Legendary Child on alun perin kirjoitettu Get a Gripin
(1992) sessioissa. En ihmettelisi, vaikka muutaman muunkin biisin kohdalla tarina olisi sama. Erityisesti Out Go the Lights väreilee tutunlaisesti. Enpä valita. Hiton hienoja kappaleita molemmat.
HENRI EEROLA
9
GODSPLAGUE
REVIVAL
(Stay Heavy)
Godsplaguen juoksu parani albumi albumilta, mutta orkesterin neljättä tulemista saatiin
odotella luvattoman kauan. Härmän redneckrockareille ei ole kuudessa vuodessa siunaantunut varteenotettavia kilpailijoita, joten mikäpä on miesten palatessa podiumille.
H8:ista (2007) teki kuuntelua kestäneen
kokonaisuuden Zakk Wylde/Dimebag Darrell-oppien ja häpeilemättömän melodisuuden yhteispeli. Tätä kaavaa hyödynnetään Revivalilla entistä häikälemättömämmin. Rouheaäänisen vokalistin Nico Hartosen melodiakorva on kautta linjan iskussa. Näen jo sieluni silmin ensi kesän festarikansan hoilaamassa Live Like It?s Your Last Daytä tai Like
Heaven & Helliä.
Hetken rinnakkaiselo popkaavakuningas Janne Joutsenniemen kanssa on tehnyt säveltäjä-kitaristi Euge Valovirralle ihmeitä. Jokainen kappale siinä kuin niiden
osat puolustavat paikkaansa. Tyhjäkäyntiä
ei ole. Pari pommiakin on tiedossa. Koskettimin höystetty Born, Erased, Revived rouhii Godsplaguen mittapuulla ääriagressiivisuuden rajamailla ja tuo mieleen King for
a Day? -ajan Faith No Moren, eikä kyy-
ALL THAT REMAINS ? A War You Cannot Win (Prostethic)
Kun Killswitch Engagen silloinen vokalisti Howard Jones yllättäen jättäytyi pois
yhtyeen rundilta, hätiin soitettiin All That Remains -pomo Philip Labonte, melodisen amerikanmetallin lahjakkain laulaja. Herra olisi istunut kaveribändinsä keulille kuin nakutettu, mutta Labonte ei ollut aikeissakaan jättää omaa yhtyettään. Ja miksi olisikaan, sillä tapahtuneen
jälkeen käteen on lätkähtänyt kaksi genren
valioteosta, ellei jopa vuoden parasta metallialbumia.
Bändi sai vedenjakajalevy Overcomen
(2008) myötä paskaa niskaansa, syynä perinteiset keventyminen ja kaupallistuminen.
Totuus kuitenkin on, että vasta tuolloin yhtye
löysi itsensä ja eritoten omintakeisen kaavan
tehdä asiat eri tavalla kuin muut. Siinä oli kyse iänkaikkisesta viisaudesta, joka kertoo vähemmän olevan enemmän.
All That Remains ei ole palannut Fall Of
The Idealsin putkiaivometalcoreen. A War
You Cannot Win on looginen ja yhtyeen osakkeita nostava jatke For We Are Manyn alleviivaamille segmenteille. Pari aggressiivisempaa numeroa toimii kiintiörähinänä keskitempoisessa ja melodiakylläisessä säveltaiteessa. Asking Too Much ja What If I Was
Nothing? ovat silkkaa halimista, mutta ATR:n
viime liikkeiden ystäville myös vuoden muistettavimpia hetkiä.
nelkanavia kutitteleva The Vast Sound of
Tuning Out sekään sieltä ilmeisimmästä
päästä ole.
9
bumia, jossa bändi näytti miten melodinen,
Göteborg-linjan kuolonmetalli taittui. Tämän
jälkeen bändi kuitenkin katosi parrasvaloista moneksi vuodeksi ja joutui etsimään itseään uudestaan. Tauon ja muutaman miehistönvaihdoksen jälkeen löytyi taas kultainen
jyvä, ja samalla syntyi uusia biisejä täyspitkän verran.
Kitaristiosasto on saanut uutta ja kansainvälistä verta, sillä Andy Gillion on Isosta-Britanniasta ja Andhe Chandler peräti UudestaSeelannista asti. Muuten orkesteri jatkaa tutuin kotimaisin voimin, keulillaan vokalisti
Ville Viljanen, jonka ärinät ovat sopivan kuivakoita ja kireitä.
Vaikka Göteborg-metalli onkin vuosien
varrella kokenut melkoisesti in?aatiota, niin
MPE:n uutukainen tarjoaa vastinetta koko rahalla ja hieman ylikin. Erittäin timmissä kunnossa oleva bändi paahtaa menemään partaveitsenteräväksi hiotun aggression voimin.
Kirkkaat, tiukat soundit ovat hyvässä tasapainossa napakoiden ri?en kanssa.
Alkupään kovat biisit kuten Departure ja
Birth of a Starchild saavat jatkoa tasaisesti
koko levyn mitalta, ja lopun Destroyer of All,
The Meadows of Asphodel sekä Dead Winds
of Hope pitävät kurssin korkealla viimeiseen
sointuun asti. Viisi vuotta tässä meni, mutta
odotus oli sen väärti.
10
HENRI EEROLA
7
THE SWORD
APOCRYPHON
(Napalm Records)
Texasilainen stonerdoompumppu The Sword
on lähes kymmenvuotisella taipaleellaan julkaissut läjän ep:itä ja sinkkuja sekä kolme
läkähdyttävän terhakkaa mutta keskenään
enemmän tai vähemmän samankaltaista albumia. Mukaan mahtuu myös splitti Witchcraftin kanssa (2007).
The Swordin albumeilla on paikkansa levyhyllyssäni ja tietyssä stonertykitysmoodissa ne ovat pettämättömiä. Mutta miksi neljäs samanlainen? Apocryphonin kymmenen
kappaletta ovat uuvuttava koitos. Bändi kuulostaa edelleen itseltään; sama vanha vikkelä
puolihakkaava ri? ja kitaristi-solisti John D.
Cronisen leimallisen toteava laulutyyli. Apocryphon on parin vuoden takaisen Warp Ridersin kaltainen levy mutta sen sävyissä on
ripaus uutta melodisuutta, ilmavuutta, kaikuja, korostetumpaa tauotusta sekä kasikytluvun perusheviä.
The Hidden Masters ja Seven Sisters kiinnostavat raskaan ja veltonnapakan svenginsä
vuoksi. Eyes of the Stormwitch ja levyn päättävän nimibiisin täyteläinen tykitys sekä tarraava ri? kiskovat levyn lopulta kuiville. Kappaleet ovat melko lyhyitä, mutta jokusen olisi
silti voinut pudottaa pois. Esimerkiksi Hawks
And Serpents on turhake.
Sinänsä hyvän levyn ja hyvän bändin suurin pulma on itsensä toistaminen. Neljännellä albumilla olisi jo ollut aika avata jokin uusi, merkittävä vinkkeli. The Swordin tavaramerkki, herkeämätön nakuttava rytmi on
myös bändin riippakivi. Se vetää mukaansa
mutta koituu toistuvuutensa vuoksi bändin
kohtaloksi. Kylläisyyden tunne kun koittaa,
paluuta ei hetkeen ole.
ANNIKA BRUSILA
SUE
THERION
LES FLEURS DU MAL
(SoundPollution)
Therionin ura on saavuttanut merkittävän
pisteen, sillä yhtye on ollut toiminnassa jo
25 vuotta. Sen kunniaksi Therionin primus
motor Christofer Johnsson sekoittaa pakkaa ja rikkoo totutun kaavan. Perinteisen levyn sijasta Johnsson päätti julkaista cover-albumin.
Yksikään metallibändi ei taatusti ole saanut päähänsä julkaista täyspitkää levyä, jossa on pelkästään omia versioita ranskankielisistä 1960- ja 1970-lukujen pop- ja chansonbiiseistä. Konsepti oli niin poikkeava ja outo,
että Therionin vakiolafkalle Nuclear Blastille tuli pupu pöksyyn, joten Johnsson marssi
pankkiin ja otti 75 000 euron lainan levyään
varten. Se ei pelaa, joka pelkää.
Taiteellinen kunnianhimo ja sisäinen palo
on huipussaan, kun uusi Therion-albumi alkaa Serge Gainsbourghin tekemällä kappaleella Poupée De Cire, Poupée De Son, jolla
Frances Gall voitti Euroviisut vuonna 1965
edustaessaan Luxemburgia. Viisitoista ranskankielistä biisiä on kaikki muokattu Therion-muotoon, jossa orkesterit, kuorot, mahtipontiset kitarat ja hymnimäiset vokaaliosiot
hyödyntävät ranskalaista vanhaa poppia.
Albumin kappaleet ovat rentouttavan vieraannuttavaa musiikkia, jossa fransmannien
pop-parhaimmiston tarttuvat sävelet ja toimivat rakenteet yhdistyvät Therionin ominaispiirteisiin uniikilla ja mieleenpainuvalla tavalla. Vaikka mitä todennäköisemmin
Johnsson ei ikinä saa projektista rahojaan takaisin, niin Les Fleurs Du Mal on niin vakuuttava heittolaukaus, että toivon mukaan miehen luotto omaan visioonsa palkittaisiin.
JUSSI LAHTONEN
8
MORS PRINCIPIUM EST
...AND DEATH SAID LIVE
(Lifeforce)
Kotimainen Mors Principium Est julkaisi
vuosina 2003-2007 kolme kelpo metallial-
» 35 « NRO. 12
HENRI EEROLA
JUSSI LAHTONEN
8
RED MOON ARCHITECT
CONCEALED SILENCE
(Inverse Records)
Kun tekee yksin, tietää mitä tulee tehtyä.
Routasielustakin tuttu Saku Moilanen hoitaa Red Moon Architectin ensilevyllä niin
bassot, rummut kuin kosketinsoittimet sekä
tietysti biisien enemmistön säveltämisen. Tulipa levy myös tuotettua ja miksattuakin Moilasen toimesta.
Toisaalta viisas mies tietää myös omat rajansa ja osaa pyytää kavereita remmiin silloin
kun heitä tarvitaan. Kitaroista vastaa levyllä
Juuso Turkki, ja suurimmasta osasta vokaa-
räiselle pääbändille, ja sen tuloksena on syntynyt bändin kolmas studioalbumi Greatest
of Deceivers.
Nidingr ei ilmaisuaan kauheasti kaunistele tai koristele, vaan mennä jyskyttää perinteisen norskibläkkiksen linjoilla. Miehet tietävät mitä haluavat ja tekevät mitä ovat aikoneet, vieläpä varsin orgaanisin soundein.
Lopputulos ei vain sanottavasti erotu vuonojen syvyyksistä.
All Crowns Fall sekä levyn pisin biisi The
Worm Is Crowned jäävät korvakäytäviin pidemmällekin visiitille, ja sipsipussin pohjalta kärisevä Estrella panee parastaan, mutta
suurempaa perkeleellistä irtiottoa ei nähdä
eikä kuulla.
JUSSI LAHTONEN
LEVYARVIOT
5
NIGHTWISH ? Imaginaerum ? The Score (Nuclear Blast)
Imaginaerum tuntuu jo lähes ikiliikkujalta. Ensin oli bändi, joka teki
levyn ja jolle tuli mieleen tehdä sen
pohjalta elokuva. Levy julkaistiin,
sen mukana instrumentaaliversio biiseistä joita oli tarkoitus käyttää elokuvassa. Lopulta julkaistiin elokuva, mutta siihen levyn
biisit eivät sopineetkaan sellaisenaan, joten
tarvittiin jotain uutta eli elokuvalle ns. score.
Vieläkö pysyitte perässä?
Elokuvan soundtrackia varten Tuomas
8
Holopainen palkkasi Petri Alangon, joka
on tulkinnut Imaginaerum-albumin biisejä uudestaan ja koonnut niistä uuden näkemyksen. Alanko nostaa keskiöön orkestraatiot, ambient-soundit ja akustiset instrumentit
ja sivuuttaa hevin pauhun kokonaan. Myöskään varsinaisia vokaaleja ei kuorojen ohella
kuulla yhtä biisiä eli Deeper Downia lukuun
ottamatta.
Bändin ulkopuolisen tahon palkkaaminen
on ollut hyvä asia, sillä Alanko on saanut mo-
nesta alkuperäisen levyn kappaleesta nostettua niiden teemat esille kiinnostavalla tavalla. Wonder?eldsin, A Crackling Spheren ja I
Have to Let You Gon kaltaiset kappaleet ovat
kaunista, elokuvallista soundtrack-musiikkia, jota on kiehtovaa ja antoisaa kuunnella.
Hevilevyä odottaneille soundtrack voi tulla
yllätyksenä, mutta toivottavasti ajan myötä
positiivisena sellaisena mikäli elokuvamusiikki ei ole ennestään tuttua.
JUSSI LAHTONEN
HELL MILITIA
JACOB?S LADDER
(Season Of Mist)
Sacrebleu, palvotaan sitä Saatanaa Ranskassakin. Ainakin pariisilainen Hell Militia on
vääntänyt räkäistä black metalia toistakymmentä vuotta, ja sinä aikana on syntynyt kaksi täyspitkää. Ei kahta ilman kolmatta, sillä
Jacob?s Ladder liittyy edellisten kiekkojen
jatkoksi pariisilaisen pahuuden epäpyhiin
rientoihin.
Albumi toteuttaa kierolla tavalla yhtä modernin black metalin tehtävää eli musiikillisen epämiellyttävyyden ja ahdistavuuden luomista. Ei siksi, että levy olisi erityisen ?paha?
vaan siksi, että se on niin helvetin huono. Rupuisen kuraiset soundit lyövät kättä kuppaisten biisien ja rähjäisen toteutuksen kanssa, ja
kaiken kruunaa yleinen yhdentekevyys.
Monesti todella heikot albumit ovat kieron
sairaalla tavalla silti kiinnostavia ja keräävät
necro-plussapisteitä niin paljon, että kulttisuosio on taattu. Hell Militia taas on sitä kaliiberia, että voi vain ihmetellä levysopimuksen perusteita. Mikäli bändi olisi Norjasta,
Suomesta tai Ruotsista, niin tuskin olisi diiliä syntynytkään. Merde!
JUSSI LAHTONEN
leita Frans Aalto, jonka haudantakaiset murinat kuulostavat oikein mainioilta.
Raskaan rouhea ja melankolinen doom/
death metal osuu heti kättelyssä nappiin, kun
Abscondin tuhti vyörytys alkaa. Levyllä on
kaksi pidempää biisiä ja kolme lyhyempää, ja
lyhyemmät vetävät pidemmän korren. Abscondin lisäksi Death Rank on erinomainen,
ja levyn päättävä Realm antaa estradin Anni
Viljasen kauniin kuulaalle äänelle.
Pidemmistä kappaleista Funeral edustaa perinteisempää syntikoilla höystettyä
kuolondoomia. Toisesta pitkästä biisistä eli
Black Butter?ysta olisi voinut sipaista alkuintroa minuutilla parilla lyhyemmäksi, mutta
muuten kappale kulkee hyvin. Siitä huolimatta hieman lyhyemmät kappaleet tuntuvat olevan Red Moon Architectille selvästi ominaisempi ja onnistuneempi tyylivalinta.
Kokonaisuudessaan Concealing Silence
on tunnelmallisen tuhti debyytti, joka jättää erittäin lupaavan jälkimaun. Levyn puolen tunnin kesto tuntuu juuri sopivalta, sillä
on paljon parempaa tehdä hallittu ja harkittu
viiden biisin kokonaisuus kuin lätkiä täytebiisejä ja kadottaa punainen lanka.
JUSSI LAHTONEN
8
CORRODED
STATE OF DISGRACE
(Ninetone Records)
Ruotsalainen Corroded on kerännyt kotimaassaan huomiota parilla aikaisemmalla
levyllään, ja bändin ura on ollut selvästi nousujohteinen. Nyt on vuorossa kolmas studiolevy, jota jakelee levyjätti Universal. Levyn julkaisee ruotsalainen Ninetone Records, jonka
tämänvuotiseen rosteriin on kuulunut muun
muassa ikihonka Entombed. Lafkan omistaja
Patrik Frisk on myös tuottanut albumin.
Corrodedin tyylistä kuulee kyllä, miksi
mainetta on kertynyt, sillä monet biisit kuten Let Them Hate As Long As They Fear on
kuin tehty radiosoittoon. Se ei tarkoita, että
biisit olisivat huonoja tai liian laskelmoituja kuten radiobiisit yleensä. Päin vastoin biiseissä on korskeaa groovea ja rosoisempaa
sykettä, joka niin usein puuttuu hard rockin
ja heavy metalin välimaastossa tasapainoile-
vilta yhtyeiltä. Varsinkin rumpali Per Soläng
kannuttaa tyylillä.
Jenkkityylinen uudemman aallon hittimetallityyli yhdistettynä perinteisempään heviin tuottaa pääosin hyviä tuloksia, eikä bändi emmi heittäytyä formaattien ulkopuolelle. Esimerkiksi sitarin soittoa sisältävä Uncommon Sense jää möyrivine kitaroineen
vahvasti mieleen. Tusinasta biisistä muutama jää kuitenkin tusinabiisiksi, eli vielä olisi
hieman tiivistämisen varaa, vaikka kokonaisuus muuten onkin hyvin hallussa.
JUSSI LAHTONEN
8
ADORNED BROOD
KUNINGAZ
(Massacre)
Adorned Brood on aina ollut hieman väliinputoaja. Vuonna 1993 perustettuna se on yksi folk metalin varhaisemmista konkaribändeistä, mutta harvoin yhtyeen nimi nousee
esille kun puhutaan folk metalin merkittävistä vaikuttajabändeistä. Yhtye on kovempi nimi kotimaassaan Saksassa, mutta muualla on
ollut hiljaisempaa.
Yksi hyvä syy tarttua yhtyeen uusimpaan
albumiin on sen jämäkkä ja suomalaisenkin
korvaan sointuva nimi eli Kuningaz. Kuten
kaikki kuningas-sanan etymologiaan perehtyneet jo tietävätkin, niin suomen kuningassana on peräisin tästä nimenomaisesta protogermaanisesta sanasta, joka tarkoittaa samaa.
Samanniminen biisi onkin melkoinen Kuningaz ja kurko, jossa yhtyeen thrash-vivahteinen pakanafolk pääsee oikeuksiinsa. Muutenkin bändi ottaa hyvin haltuunsa tunnelmat germaanis-skandinaavisista taruista ja
taistoista. We Are Legion sekä Victory Or Valhall pauhaavat niin että tanner tömisee.
Huilisti Annen panos tuo hyvän lisän biiseihin, ja nuoremmilla soittajilla on intoa
näyttää ainoalle perustajajäsenelle Markus
Frostille mitä he osaavat. Yhtyeen kokoonpanohan on mennyt täysin uusiksi viiden viimeisen vuoden aikana, kun Frost on vaihtanut jäseniä mielensä mukaan. Onhan Frost
Adorned Broodin itseoikeutettu kuningaz.
JUSSI LAHTONEN
SUE
7
MASQUERADE
BACKSTABBER
(57 Records)
Kotimainen Masquerage aloitti toimintansa
tällä nimellä vuosituhannen taitteessa. Yhtye
on sen jälkeen pikku hiljaa kerännyt kierroksia ja tehnyt rehellistä ja raakaa perustyötä.
Bändi julkaisi muutama vuosi sitten pari albumia omalla kustannuksellaan ja on keikkaillut isompien valokeilojen ulkopuolella. Nyt
on vuorossa seuraava askel, sillä bändin kolmoskiekko julkaistaan ihan virallisesti levyyhtiön eli 57 Recordsin kautta.
Tyylillisesti yhtye seikkailee hard rockin
ja melodisen heavy metalin välimaastossa ja
kallistuu jälkimmäiseen suuntaan. Rankimmillaan yksittäisiä kipaleita voisi kutsua power metaliksikin. Väliäkö toisaalta sillä, miksi biisejä kutsutaan: olennaisintahan on se,
miltä ne kuulostavat ja minkälaisen ?iliksen
ne jättävät.
Bändi soittaa ammattimaisesti ja kokeneesti, eikä kappaleiden rakenteissa ole valittamista. Tunnetila jää kuitenkin turhan valjuksi ja varmistelevaksi. Biisit eivät tunnu sydänalassa, eivät tempaise mukaansa eivätkä
rokkaa ja rollaa sillä tavalla kuin pitäisi. Levy
on tehty huolella ja viimeisen päälle, kenties
liiankin viimeisen päälle, sillä särmää saisi olla selvästi enemmän. Backstabber on ihan ok
-tason keskikastiheviä. Odotuksia se ei petä,
mutta ei myöskään niitä ylitä.
JUSSI LAHTONEN
7
NIDINGR
GREATEST OF DECEIVERS
(Indie Records)
Norjalainen Nidingr oli alkujaan Telochin
ja Blarghin saatanallinen black metal -projekti. Sittemmin remmiin on liittynyt muita miehiä kuten laulajana toimiva ja oletettavasti perunalastu?rman sponsoroima Cpt.
Estrella Grasa, mutta Blargh ja Teloch ovat
yhtyeen ydin.
Perinorjalaiseen tapaan jannut ovat lukuisissa muissa bläkkisbändeissa, esimerkiksi Teloch on nykyisin Mayhemin kitaristi ja
Blargh kitaroi Dødheimsgardissa. Aikaa ja
tarmoa on kuitenkin riittänyt myös alkupe-
» 36 « NRO. 12
7
DESTINITY
RESOLVE IN CRIMSON
(Lifeforce)
Ranskalainen Destinity on elänyt ainakin
tyylillisesti vaiherikkaan ja monipolvisen elämän. Vuonna 1996 perustettu bändi aloitteli
black metalilla, lisäsi siihen myöhemmin näppäriä Dimmu Borgir -vaikutteita (eli ?sinfonisuutta? kauniisti kutsuttuna) ja päätti myöhemmin heivata koko black metalin ja siirtyä
thrash- ja death metalin puolelle.
Uusin kiekko, järjestyksessään kahdeksas, on nopeatempoista death metalia höystettynä thrash-elementeillä ja sopivilla melodioilla. Osa biiseistä kuten tanakka avausraita Black Sun Rising sekä tiukalla asenteella mylvitty Reap My Scars ottavat oksat pois heti kättelystä, osa kuten pidempi
Can?t Stand the Sight menevät pidemmän
kaavan mukaan ja panostavat tummasävyiseen tunnelmaan.
Vokalisti Mick tekee hyvää työtä koko levyn mitalta. A Scent of Scornissa tosin pääsee ääneen myös Stéphane Buriez, Loudblastin laulajakitaristi. Sounditkin ovat varsin kelvolliset, ja koko levy jättää hyvän jälkimaun. Jokin viimeinen silaus jää kuitenkin
puuttumaan, jotta Resolve In Crimson ponnahtaisi keskikastin hyppylaudalta korkeammalle, mutta bändi seisoo silti tukevasti omilla jaloillaan.
JUSSI LAHTONEN
6
AEON
AEONS BLACK
(Metal Blade)
Ruotsalainen death metalia soittava Aeon on
saanut valmiiksi neljännen studioalbuminsa.
Antikristillisyyteen päin taipuvainen viisikko
on ollut aiemmilla levyillään melkoisen tasapaksu ja keskinkertainen poppoo. Sitä se on
edelleen, mutta nyt yhtyeellä on ainakin selkeä pyrkimys irtiottoon.
15 kappaleen mittaisella albumilla on nimittäin peräti neljä instrumentaalista välisoittoa. Minuutin molemmin puolin kestävät
välipalat tuovat levylle tunnelmaa ja pätkivät
levyn helpommin sulateltaviin kokonaisuuksiin. Paras tätä idea hyödyntänyt albumi on
edelleen Pestilencen Testimony Of The An-
cients (1991), joka on Hollanti-skenen klassikkolevyjä.
Aeons Black ei sen sijaan ole minkään
sortin klassikkolevy, eikä yllä kuin hetkittäin
edes keskikastiin. Persoonatonta peruspäkkyräbiisiä tulee yksi toisensa perään, ja ilman
mainittujen välisoittojen apua levy olisi kokonaisuutena varsin ankea. Nyt kokonaiskuva
on sen verran hallitumpi, että yhtye saa osittaisen synninpäästön, mutta levyn anti jälkipolville ei tule olemaan kovinkaan kestävä.
JUSSI LAHTONEN
9
STANDING OVATION
THE ANTIKYTHERA MECHANISM
ALEKSI AHONEN
Nyt ovat soundit kunnossa! Pieksämäkeläinen, pian viisi vuotta täyttävä BloodRedSky
tulittaa raskaanpuoleista stoner-mättöään
sen verran murisevalla bassolla ja päällekäyvällä rutinalla, että ne kuuluisat sukat lentävät jaloista. Genren ganjanhuuruinen laiskuus tuntuu pelkältä valheelliselta huhulta
tätä viisikkoa kuunnellessa. Siitä on kiittäminen selkeää death?n?roll-otetta, jolla miehet terästävät rymyämisensä. Ri?eissä piisaa
lihasta eikä jarrupoljinta kuluteta.
Kappalemateriaali ei ole liian yksipuolista. Locked ?n Loaded ja Colors runnovat niskat liikkeelle suoraviivaisen tehokkaasti. A
Hero to a Few lätkii naamalle keskitempoisen grooven voimin. Hävytön svengi tekee ihmeitä vauhtihirmujen keskellä. Levyn loppupuoliskolta kannattaa kehuen mainita ainakin Goblin King sekä Stoneskin. Laulaja Riku ?Richter? Tarvosen miehinen mylvintä
ei voita palkintoja sävyjen paljoudesta, mutta sen voima on kiistämätön.
Olen vuosien varrella ollut stonerin suhteen
helkkarin nirso kuuntelija, mutta BloodRedSky säväyttää heti debyyttipitkäsoitollaan.
Nyt, kun vielä olisi olutta, jota läiskytellä seinille, niin avot!
ALEKSI AHONEN
7
DEATHMARCHED
SPEARHEAD OF IRON
(Violent Journey)
Kokeneista karpaaseista koostuva Deathmarched on uusi tulokas kotoisilla death metal
-areenoillamme. Bändin Bolt Thrower -henkinen jyräävä sotametalli on perinteikästä
vanhan liiton kamaa, jossa asiat on pidetty
jämäkän yksinkertaisina.
Spearhead of Iron on kansikuviaan ja tekstejään myöten sotateeman ympärille rakennettu julkaisu. Teurastuksen ja verilöylyn värittämältä polulta ei poistuta hetkeksikään.
Kranaatit jytisevät savuisen tantereen yllä,
kun kuolon mestarit tekevät tuhojaan.
Levyn kappalemateriaali pitää sisällään ta-
saisen varmaa suorittamista, josta on hankala eritellä yksittäisiä huippuhetkiä. Omimmillaan bändi on keskitempoisessa ja raskaassa jyystössä, jossa jaetaan useita kuoliniskuja
yhden neutronipommin sijaan. Death Masterin iskevät sahausri?t toimivat tästä parhaana esimerkkinä. Sen sijaan melodiat ja soolot ovat selvästi taistelukenttien niukkuushyödyke.
Muista alan sorvaajista yhtye erottuu edukseen soundiensa osalta. Levyn äänimaailma
on miellyttävän tunkkainen ja kotikutoisen
kuuloinen, mutta kuitenkin erotteleva ja dynaaminen. Kiekko toimiikin hyvänä aikamatkana 90-luvun alun tunnelmiin. Toivottavasti
Deathmarched saa jatkossa lisää puhtia sävellyksiinsä, sillä muilta osin puitteet ovat varsin
hyvin kunnossa.
VILLE PEKKALA
8
CLOCK PARADOX
EGOTHEISM
(Inverse)
Oululainen Clock Paradox on mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Yhtye räväyttää heti ensimmäisellä täyspitkällä julkaisullaan pöytään konseptialbumin, joka kuvaa psykopaatin sielunelämää useista eri kulmista.
Egotheism on eräänlainen kasvutarina,
joka lähtee liikkeelle vainoharhaisen yksilön salaliittoteorioista ja käy läpi koneistolle
alisteisen mielen aivoituksia. Pian kuitenkin
selviää, että narsistinen jumaluuskompleksi
on yhteisön painetta vahvempi. Omien ajatusten ja tavoitteiden ylivertaisuus ohjaa kaikkea
toimintaa. Tämän synkän yli-ihmisen edessä
maailma näyttää säälittävältä nukketeatterilta, jossa muut ihmiset ovat ainoastaan uhrattavia pelinappuloita.
Clock Paradox värittää psykopaatin päiväkirjaansa modernilla teknisellä death metalilla, jossa rikotaan kappalerakenteita ja vältetään perinteisiä sävelkuvioita. Kappaleiden sovituksia on mietitty tavallista kauemmin ja niiden sisälle kätkeytyy yllättäviä nyansseja. Riitasointujen runsas käyttö sen sijaan alleviivaa päähenkilön luonnehäiriöistä persoonaa.
plus guests
Ma 21.1. HELSINKI, Tavastia
Liput 20/22? +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
Ti 22.1. TAMPERE, Klubi
Liput 17/20? +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
www.swordofdoom.com
SUE
» 37 « NRO. 12
Kappaleet ovat konseptille alisteisia, eli ne
kuulostavat tarkoituksellisen häiriintyneiltä.
Kokonaisuus olisi mielestäni kaivannut myös
niitä ylivertaisen ihmisen ylistysveisuja, joissa olisi kukistettu tämä mieltä hallitseva kaaos. Sävellykset ovat siis ihan hyviä, mutta ne
eivät kuitenkaan nouse korkeimmalle jalustalle, toisin kuin tarinansa päähenkilö.
VILLE PEKKALA
6
ROYAL HUNT
20TH ANNIVERSARY
? SPECIAL EDITION (Frontiers)
90-luvun alku ei ollut paras aika lanseerata
progressiivista melodista heavy-orkesteria.
Tanskalainen Royal Hunt löysikin Stratovariuksen lailla yleisönsä Japanista ja KeskiEuroopasta, joihin ei iso paha grunge uponnut samalla lailla kuin muille markkina-alueille.
Venäläissyntyisen kosketinsoittaja André
Andersenin komentama ryhmä on parinkymmenenvuotisen uransa aikana läpikäyttänyt lukuisia musikantteja. Vokalistejakin on
matkan varrella kertynyt peräti neljä. Kiitetyin heistä on ollut jenkki D. C. Cooper, joka yleisön ja markkinavoimien pyynnöstä on
palannut takaisin riveihin. Samalla yhtye tekee välitilinpäätöksen Yngwie Malmsteenin
suosiman ?enemmän on enemmän? -mantran
hengessä peräti kolme cd:tä ja dvd:n sisältävän kokoelmaharkon merkeissä.
Vähemmän olisi toisinaan enemmän, sillä ilman promosta uupuvaa kuvatallennettakin kuulija on hartiat kyyryssä hyvän matkaa ennen kuin kolmaskymmenesneljäs raita
on saavutettu. Varsinkin kun kronologisessa järjestyksessä etenevä materiaali menettää loppua kohden alati kasvavan mahtipontisuuden alla mitä suurimmissa määrin tarttumapintaansa.
Royal Huntin parhaat hetket osuvatkin
90-luvun alkupuoliskoon ja etenkin Japanissa taltioituun livealbumiin 1996. Sopuhintaisen juhlapaketin avulla kuulijan on kuitenkin
helppo tutustua bändin kaikkiin puoliin, niihin huonoihinkin.
MIKA PENTTINEN
LEVYARVIOT
(Inverse Records)
Kautta progerauhasteni! Juuri kun aloin hyväksyä, ettei yksikään kotimainen progressiivisen musiikin rykmentti tulisi tänä vuonna ohittamaan Oddlandin metallisen tulista debyyttiä, takavasemmalta syöksyy esiin
Standing Ovation.
Vuonna 2006 perustettu orkka latoo ensimmäisellä kokopitkällään tiskiin hykerryttävän laajakatseisen ja ilmavasti leikkisän paketin. Tuntuu kuin Dream Theaterilta olisi uutettu rytminen ja rakenteellinen kikkavietti suomalaiseen kuoreen, mutta se tyypillinen virtuoosisoolojen tulva olisi samalla jätetty pois. Standing Ovationin kaltaista
musiikillista seikkailunhalua en ole kuullut
näin onnistuneessa muodossa Suomessa vuosikausiin.
Kappalemateriaalin monipuolisuus laittaa kielet niin soittimista kuin suustakin solmulle. Escapaden nykivä ja melodinen mättöherkku sekä Hey Ho! karnevaali?iliksineen muistuttavat kosketinten vuoksi jopa
YUP:sta. Yhdistelmä on loistava. Black Box
rynkyttää aluksi vakuuttavan metallisella linjalla, kunnes meininki nousee seuraavaan potenssiin rock?n?roll-pianon avulla. Hemorrhage tunnelmoi ensin kauniin harmonisesti,
mutta pian juoneen isketään Maiden-laukkaa
ja kummitusujelluksia. Hulppeaa!
Standing Ovation, vuoden kovin yllättäjä.
Ei tee edes tiukkaa. Tahdon lisää!
8
BLOODREDSKY
A CROSS TO BEAR & HELL TO
HARNESS (Inverse Records)
KARRI KOIRA ? K.O.I.R.A. (Monsp)
R?n?b:n tuleminen suomalaiseen musiikkikenttään
on noudatellut samanlaista
kaavaa kuin hiphopin, reggaen ja muun rytmimusiikin rantautuminen
pohjolaan. Suosittu yhdysvaltalainen ilmiö
yritettiin ensin kaupallistaa. Mistä muustakaan oli kyse ensimmäisissä poikapop-bändeissä, kuten XL5:ssä tai kykyjenetsintäkilpailussa Popstarsissa, jonka seurauksena
saimme nauttia INDX:n äänitaiteesta?
Seuraava askel oli tehdä parempaa mutta ironian ja huumorin kaapuun käärittyä
musiikkia. Syntyi Punavuoren R. Kelly, Stig
Dogg.
Epäonnistuneen kaupallistamisen ja menestyneen virnuilun myötä Suomen musiikillinen maaperä on möyhennetty valmiiksi sellaisten artistien kuin Loost Koosin ja
Karri Koiran työlle. Useiden lykkäysten ja
uusien julkaisupäivämäärien jälkeen Karri
Koiran debyytti K.O.I.R.A. näkee vihdoin
päivänvalon.
Karri Koira on Suomen ensimmäinen uskottava valtavirran miespuolinen R?n?B-tähti. Hänen itsekorostava seksuaalisuutensa
ja pöyhkeä swag-asenteensa kuitenkin istuvat kulttuurimme mieskuvaan hiertäen.
K.O.I.R.A. on kaiken lisäksi suomenkielisenä levynä jotain, jonka tekeminen, julkaiseminen ja esittäminen kesäfestareilla vaatii munaa. Ei siis ihme, että Karri ?Koira?
Sirén halusi perfektionistina työstää sen
täydelliseksi.
K.O.I.R.A. on niin valmis kuin sen on
mahdollista olla. Biitit ja taustat on hiottu ja
puunattu kirkkaan kiiltäviksi. Kaikki niistä
ilmentävät tuottajien Sirénin, Ruudol?n ja
Olli Palmusen kiinnostusta 90-luvun r?n?bja hiphop-estetiikkaan. Erityisesti soitossa
tuntuvat kuluneen R. Kelly, Michael Jackson ynnä muut. Pitkäjänteinen tuottaminen, luotto keinuttaviin bassolinjoihin ja
funk-rytmien lisääminen esimerkiksi saksofonin avulla antavat lopputuotteelle hämmentävää uskottavuutta.
K.O.I.R.A. nojaa vahvasti jo julkaistuihin
hittisingleihin eli kappaleisiin Kaikki tai ei
mitään, Amerikankotka liitää, H-kaupunki ja Lähe mun kaa. Kärjiksi on tietoisesti valittu tanssittavin materiaali, sillä muut
biisit lukuun ottamatta Justin Timberlakelta kuulostavaa Ne kutsuu mua koiraks
-avausraitaa ovat matalatempoisempia. Hitaammista biiseistä erityismaininnan saavat Pyöräilykypärä, jolla Asa vierailee, ja
juustoinen imutteluslovari Timanttisade.
Nämä raidat saavat myös kysymään: kenelle tätä musiikkia tehdään? Timanttisade
on raju ala-asteen diskoon mutta korni makuuhuoneeseen. Pyöräilykypärän punastelevaan kosiskelijaan on tarttunut ikuinen
viisitoistavuotiaisuus. Ei tarkoittaa ei -kappale vierailevine Ruudolfeineen on puhdas
huumoripala. Aikuinen kuuntelee levyn sanoituksia väistämättä ironian läpi, nauttien
musiikista ja lapsellisista mielikuvista. Sen
huomaaminen tuntuu kiusalliselta Christy
Wampolen lietsoman ironiakeskustelun
käydessä kuumimmillaan.
Olisi perspektiivitöntä pitää K.O.I.R.A:a
pioneerityönä. Yhtä näkökulmatonta olisi väittää, ettei se olisi tärkeä levy. Se avaa
pelin suomalaisen valtavirran laadukkaalle ja tyylikkäälle r?n?b:lle niin miesten kuin
naistenkin sarjoissa. Karri Sirénin pitkän
työn Vähäisissä äänissä ja Ruudol?n sidekickinä ansiosta on K.O.I.R.A:n ilmestyminen palkitsemisen ja hatunnoston arvoinen
suoritus.
10
LEVYARVIOT
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
JOONAS KUISMA
SUE
» 38 « NRO. 12
7
UHRIJUHLA
S/T.
LEVYARVIOT
(Svart)
Uhrijuhlaa ei tule leimata pelkäksi Kauko
Röyhkän sivuprojektiksi. Mies toimii vain sen
tunnettuna ulkojäsenenä ja tekstintuottajana.
500 kg lihaa -yhtyeestä kehkeytyneessä ?Turun superbändissä? biisinkirjoittamisvastuu
on jaettu useamman soittajan kesken.
Ryhmä on säveltänyt tahoillaan linjakkaan
ja yhdensuuntaisen albumin. Se lainaa äänimaisemansa 70-luvun progressiivisesta brittirockista. Koska soittajat eivät kuulu virtuoosiosastoon, ei musiikissa ole sorruttu kikkailuun ja skaalarunkkaamiseen. Levystä on
tehty maalauksenkaltainen myyttiseen ja
tuonpuoleiseen kurkotteleva tunnelmakokonaisuus ja todellisuuspaon väline. 70-luvun
diggailussaan Uhrijuhla ei kuitenkaan välty
setämäisyydeltä.
Kappalemateriaalista löytyy kaksi päälinjaa. Samettiäänisen naislaulaja Olgan esittämät kappaleet, kuten Maaliskuun yössä tai
Liian kaukana, ovat bassovetoisia ja niiden
luoma vaikutelma on viettelevän triphopmainen. Ex-xysmalainen laulaja Jani Muurinen
puolestaan kuulostaa hieman epämiellyttävämmällä tavalla salolaiselta pastorilta esimerkiksi Tunturit-biisissä.
Röyhkän osuus levystä on yllättävän löysä. Hän ei ole kirjoittanut itselleen tyypillisiä
kertovampia tekstejä, vaan keskittynyt lyyrisempään luonnon ja rakkauden kuvailuun
varttuneemmasta perspektiivistä. Hän on
louhinut aiemmastakin tuotannostaan tuttua pohjoisen mytologista kallioperää mutta
jäänyt vaisuksi ja pintapuoliseksi.
SÄRKYNEET ? Kaupungin kutsu (Combat Rock Industry)
JOONAS KUISMA
8
HEROIN & YOUR VEINS
REGRET
(Pimpmelon)
Heroin & Your Veins on Suomessa ainoa laatuaan. Tamperelaisen Janne Perttulan yhden miehen yhtye ei provosoivasta nimestään huolimatta esitä rappeutunutta opioidilöysäilyä tai hampaatonta huumekamaa. Heroin & Your Veins soittaa noirinmustia mielikuvia synnyttävää instrumentaalimusiikkia,
jossa on vaikutteita niin ambientista kuin
surfmusiikistakin.
Heroin & Your Veins löysi äänensä jo vuoden 2007 Dead People?s Trails -debyytillä, ja
viidennellä levyllä ääni on selkeä. Tässä genressä voi kutsua pelleilyä avantgardeksi ja selvitä kuin koira veräjästä, mutta Heroin & Your
Veins ei tee niin. Sen yksinkertaisessa, rytmisesti monimuotoisessa ja yksityiskohtaisessa
yömusiikissa on hahmoa ja ajatusta.
Lapsena lakkasin pelkäämästä pimeää, kun
äiti opetti, että pimeys on kaveri, jonka luona
on hyvä nukkua. Regret herättää samanlaisen
oudon turvallisuuden tunteen. Niin synkeää
kuin Perttulan musiikki onkin, se ei pyri pelottamaan. Pikemminkin se vie paikkaan, jossa on niin hämärää, että sinne voi vapaasti kuvitella kauniita asioita. Jos pimeydellä on valoisa puoli, se kuulostaa tältä.
ARI VÄNTÄNEN
6
GREEN DAY
DOS
(Reprise)
Toimivat biisit voi pukea monenlaisiin ilmiasuihin. Se pätee myös Billie Joe Armstrongin lauluihin. Kun Green Dayn Uno-Dos-Trésarja etenee kakkososaansa, yhtye korjaa powerpoplautaset pöydästä ja kattaa tilalle garagerockastiaston.
Paria tarkoituksenmukaista garageri?ä lukuun ottamatta trio ei ole säveltänyt Dosille genrepastisseja. Materiaali on tuttua armstrongpoppia, johon on haettu rock?n?roll-vibaa rasvamontulta tuoksahtavalla tuotannolla. Green Day kuitenkin on pohjimmiltaan hyvätapainen popbändi, joka ei ole vahvimmillaan ilkeässä rock?n?roll-väännössä. Jos Dosia
vertaa johonkin oikeaan rock?n?roll-äänitteeseen, kuten vaikkapa Pää kiin debyyttiin, on
Green Dayn meininki laimeaa ja setämäistä.
Bändinä Green Day on todella hyvä. Tré
Coolin lennokas rummunsoitto jaksaa ilahduttaa, ja Armstrong kirjoittaisi pätevän popbiisin iloisesti pölähtelevine stemmoineen
vaikka koomassa.
On hyvä, ettei bändi toista itseään, mutta
Green Day hengitti vapaammin Unon power-
8Särkyneiden toinen albumi on juuri sopiva piristysruiske kaamosmasennukseen. Yhtyeen musiikki tuo
mieleen tavallaan punkimman version Scandinavian Music Groupista, joka
on tykästynyt Maritta Kuulaan ja Karkkiautomaattiin, vaikka tämäkään vertaus ei
kerro koko totuutta bändin omaleimaisuudesta.
Laulaja-kitaristi Millan kappalemateriaali
on tasaisen tasokasta ja kappaleiden popsen-
sibiliteetti jaksaa hämmästyttää. Edellislevyn
Älä meen kaltaista kertalaakista päähän tarttuvaa rallatusta ei Kaupungin kutsulta löydy,
mutta tällä kertaa kokonaisuus on kaikin puolin kypsempi ja tasapainoisempi.
Levyn b-puolen kolmen kappaleen hittikimara nousee muun kappalemateriaalin
ylitse: Paha huokaa vangitsee tiiviillä tunnelmallaan ja hengästyttävällä draivillaan,
Vanha levy kuulostaa entisajan iskelmältä ja
Silloin ihana kertosäkeen ?minne unohtui-
vat suudelmat, ihailevat ja palvovat / nykyään lähinnä kyllästyttää? haikailuineen ihastuttaa. Kuvaavaa on, että jälkimmäinen rivi
sisältää yhden levyn parhaista laulumelodiosta ja se esitellään koko kappaleen aikana
vain kerran.
Lauri Elorannan ja yhtyeen itsensä tuottama levy on kautta linjan tanakan tuhtia ja mukavan säröistä. Livenä nauhoitetun albumin
soiton tarkkuus ja energisyys lyö ällikällä.
pop-ilmapiirissä, jossa sen ei tarvinnut esittää kapinoivaa rockyhtyettä. Dosin koskettavin ja pysäyttävin kappale on Lazy Bones, jossa Green Day on rehellisesti pop.
Le Depart/Ultraman Leo soi lopussa kuin
David Cronenbergin Alaston lounas -?lmatisointi. Vain takalistoillaan puhuvat kirjoituskoneet puuttuvat.
Kubelikova 39 loppuu rauhallisuuden jälkeen plörön pärinään, ja kuulija on imetty
tyhjiin. Le Depart on samaan aikaan haastavaa ja helppoa musiikkia. Se soi albumin
hankkineiden levysoittimissa luultavasti vielä vuodenkin päästä.
olevan mukiinmenevää freakfolkia tai kiinnostavaa metsän siimeksessä äänitettyä uutta indietä. Kun olen pistänyt levyn soimaan,
on kaiuttimista kuulunut 60-lukuista rockia
90-lukuisilla soundeilla. Jos muistatte Shampoon ja sen Trouble-hitin ja vertaatte sitä Ronettesin tai Crystalsin 60-lukuiseen tyttöpoppiin, saatte jonkinlaisen kuvan siitä miltä
Pop Levi kuulostaa. Medicine on läpikotaisin
muovinen ja feikki kuin Sigue Sigue Sputnikin versio Phil Spectorin wall of soundista.
Sweetin ja Sladen 70-lukuista purkkapoppia henkivät biisit eivät svengaa tippaakaan.
Musiikin ainoa elävä elementti, jota ei ole läppärin ruudulla ohjelmoitu jäykkään gridiin on
Levin nariseva lauluääni. Pahimmaksi tilanne
äityy levyn loppupuolella kun tajuan, että Pop
Levin ääni kuulostaa yhtä aikaa Lenny Kravitzilta ja Mötley Crüen Vince Neililtä, joita toki arvostan tahoillaan. Kravitzin varsin
mainioihin 60-lukupastisseihin verrattuna
Medicine on keinotekoinen paketti mukiinmeneviä retropop-sävellyksiä kamalalla ja
täysin sieluttomalla tavalla toteutettuna.
8
ARI VÄNTÄNEN
7
THE PHOENIX FOUNDATION
SILENCE
(Passing Bells)
Vuodesta 2002 kasassa ollut turkulainen The
Phoenix Foundation (ei kannata sekoittaa
uusiseelantilaiseen kaimaansa) hoitaa oman
hommansa varmasti. Bändin viides pitkäsoitto on onnistunutta Amerikan-kähinää, josta
vaikkapa Against Men ystävät pitävät takuuvarmasti.
Takuu on voimassa myös kappaleissa, mutta se nojaa varmuuteen enemmän kuin omaperäisyyteen. Phoenix Foundationin punkkiin kumartava rock (tai toisin päin, riippuu
ihan katsantokannasta) ei tarjoa yllätyksiä.
Denial on albumin kohokohta ja soi kuin Gaslight Anthem silloin kun yhtyeessä oli vielä särmää.
Esikuvat lienevät molemmilla samat. Oikeudenmukaisessa maailmassa turkulaiset paiskaisivat kättä Bruce Springsteenin
kanssa. Nyt he saavat kiertää kotimaamme
klubeja soittamassa pätevää ja muotokelpoista punkrockiaan meille kiinnostuneille.
Silence ilmestyy myös japanilaisen Watersliden kautta. Hyvä hyvä!
JARKKO FRÄNTILÄ
7
LAIVUE
METSÄ
(Ektro)
Laivue on kätevä niputtaa post rock -leiman alle, mutta ennemmin kyse on lauletusta instrumentaalimusiikista. Kakkosalbumillaan Laivue nimittäin soi huomattavasti monimuotoisemmin kuin yleensä post rockin orjantappurakruunu päässään operoivat yhtyeet. Viimeistely soi jopa progesti kuulostamatta naurettavalta.
Tokihan albumi alkaa Meronian aikaiselta Circleltä enemmän kuin vähän lainaavalla
Vedestä nousee metsällä, mutta jos kumarretaan esikuvien suuntaan, on sentään hyvä,
että esikuvat ovat osaavia.
Ei Laivueesta raivoisan omaperäistä saa,
mutta genretietoisille Metsä tarjoaa osuvia
hetkiä.
JARKKO FRÄNTILÄ
JARKKO FRÄNTILÄ
7
NEW GARDEN ORCHESTRA
LE DEPART
(Karkia Mistika)
Jos soittajia löytyy mahtavasta Astro Can Caravanista, Black Motorista ja Gentle Evilistä, tietää mitä saa. Puhaltimet soivat särmikkäästi ja kuulaasti samaan aikaan, ja tyylilajien kirjoissa mennään painostavan Pattonjazzin kautta (Release and Go) Parting at
Kwan Yangin itämaisuuteen.
Golden Boy on kuuntelua varten, kun taas
SUE
6
POP LEVI
MEDICINE
(Counter)
Birminghamilaislähtöinen Pop Levi näyttää hepulta, jonka musiikista haluaisin tykätä. Pitkätukkainen parrakas ja suurisilmäinen Levi näyttää sympaattiselta sekoitukselta Sebastian Tellieriä, Devendra Banhartia ja
60-lukuista hippiä.
Ensimmäisestä käteeni saamasta Pop Levin vinyylisinglestä asti tilanne on ollut sama. Olen katsonut levyn kantta ja arvellut sen
» 39 « NRO. 12
MIKKO TOIVIAINEN
TOMI TUOMINEN
8
OFFSHORE
BAKE HAUS
(Big Dada)
Hiphopiin vahvasti pro?loitunut Ninja Tunen alamerkki Big Dada yllättää julkaisemalla pienen albumillisen instrumentaalimusiikkia, jota ei hyvällä tahdollakaan voi nimittää
instrumentaaliseksi hiphopiksi. Tempot hakkaavat läpi levyn jossain 110-130 BPM:n tietämillä ja tunnelma on lähempänä Hudson Mohawkea kuin Dj Shadowta.
Neljästätoista lyhyestä biisistä koostuva
levy kuljettaa kuulijan tunnelmasta toiseen.
Pehmeät ja pyöreät melodiat tuovat väistämättä mieleen Orbitalin, mutta livesoittamisen ?ilis ja tietyt persoonalliset soundivalinnat muistuttavat brittieksentrikko Max
Tundrasta. Raakilemaiset alle minuutin biisit toimivat välisoittoina pidempien kolmimi-
9
LEVYARVIOT
NEIL YOUNG WITH CRAZY HORSE ? Psychedelic Pill (Reprise)
Neil Young on ollut luomisvoimissaan viimeisimmillä
soololevyillään, ja nyt kiitää
Crazy Horsekin. Psychedelic
Pill on komea petraus tylsästä Greendalesta, johon Young yhtyeensä kymmenen vuotta sitten jätti.
Psychedelic Pill on suurta mutta haurasta
musiikkia, jolla on paljon sanottavaa. Osin
improvisoitu avausraita Driftin? Back kasvaa
27 minuutin mittaiseksi mutta ei uuvuta, kii-
tos bändin romuluisen soiton ja Youngin kitarasoundin. Rajusta ri?stä rakennettu nimikappale kouristelee kornisti efektien kourissa, mutta se Youngille suotakoon ? artistin,
joka antaa ?angerin määritellä Psychedelic
Pill -nimistä kappaletta, täytyy olla alentuneesti syyntakeinen. Karu parisuhdekuvaus
Ramada Inn on surumielisyydessään levyn
riipaisevin raita.
Nostalgisimmillaan levy on hilpeissä Born in
Ontariossa ja Twisted Roadissa, noissa itsen-
sä kanssa sinuiksi päässeen ikämiehen matkalauluissa. Melankolinen She?s Always Dancing
on lähimpänä huomaamatonta täytekappaletta. For the Love of Man koskettaa senkin edestä olemalla kaunis kuin kuura ikkunassa jouluaattona. Vihellyskoukullaan koukuttava Walk
Like a Giant päättää levyn jylhästi.
Psychedelic Pill on inhimillisen kömpelöä
musiikkia, jossa ei ole virheetöntä hetkeä. Se
tekee siitä loistavan albumin.
nuuttisten biisien lomassa. Ne pitävät muuten
hajanaisen kokonaisuuden kasassa.
Juuri ja juuri puolen tunnin mitan ylittävä Bake Haus on erinomainen käyntikortti
uudelta skottitulokkaalta, mutta musiikillisen linjan ollessa vielä melko hajanainen siitä on vaikea saada kunnollista otetta. Kovimmillaan levy lupaa odottaa O?shoresta Lornin kaltaista elektronista visionääriä, jolla on
oma välittömästi tunnistettava sointinsa.
Where You Go, I Go Toon kaltaisen mestariteoksen. Tällä kertaa Lindstrøm vain toistaa itseään liikaa. Melodiakulut ja sointuvaihdokset kiipeävät tunturin huipulle valmiiksi tallattuja polkuja pitkin.
En ollut yksin eurodance-tunteideni
kanssa. Levykaupassa työskentelevä kaverini kertoi, että Sound Of RELS:in cd-singlen ostanut asiakas oli ollut kovin kiinnostunut Smalhansista sen soidessa kaupan taustamusiikkina.
9
10
TOMI TUOMINEN
7
(Feedelity)
Pari viikkoa sitten avovaimoni oli kutsunut
ihmisiä meille kylään. Itselläni oli joku työ
kesken, joten istuin työhuoneessani ahertamassa ja kuuntelin Lindstrømin uutta Smalhans-levyä. Kolmosbiisin tienoilla minua alkoi hävettää. Mietin yksinäni, voiko kuuntelemani musiikki kuulostaa johonkin korvaan
Robert Miles -henkiseltä dreamtrancelta tai
Sash!-tyyppiseltä hengennostatus-sporttitrancelta. Molemmat ovat musiikinlajeja, joita en ole voinut koskaan sietää. En halunnut
antaa uusille ihmisille itsestäni kuvaa trancepäänä, joten vaihdoin nopeasti ja huomaamattomasti levyä.
Ennen tätä välikohtausta olin pitänyt
Lindstrømin musiikkia äärimmäisen tyylikkäänä, kuin musiikillisena vastineena Arne
Jacobsenin suunnittelemille skandinaavisen minimalistisille huonekaluille. Vuodesta 2005 asti Lindstrømin uraa tiiviisti seuranneena ajatus hänen musiikistaan jotenkin banaalina ja mauttomana iski kuin nyrkki palleaan. Mitä oli tapahtunut? Miksi norjan vuonojen uljas avaruusdisko oli alkanut
kuulostaa keskieurooppalaiselta 90-luvun
kikkelimusiikilta? Oliko vika minussa vai
Smalhansissa?
Kun olen viettänyt enemmän aikaa Smalhansin seurassa, alkavat nuo tunteet hiljalleen hälvetä. Norjalaisten perinneruokien inspiroima albumikokonaisuus on Lindstrømin
komean uran heikoimpia hetkiä, mutta sen
voi antaa anteeksi miehelle, joka on tehnyt
RUGER HAUER
ERECTUS
(One Little Indian)
Neljässä päivässä äänitetty Acts on basisti Je?
Amentin irtiotto Pearl Jamin riveistä ja samalla yhteistyöprojekti pitkän linjan singer/
songwriter Joseph Arthurin kanssa.
Valitettavasti levy on vähemmän kuin
osiensa summa. Studiossa on selvästi ollut kivaa ja energia välittyy, mutta puhtaasti musiikilliselta kannalta tarkasteltuna Acts on tylsää keskitien amerikanrokkia ilman omaperäisiä ideoita tai kiinnostavia melodioita. Ensimmäisellä kuuntelukerralla mieleen tulee
Dave Matthews Band, jonka ainoa edes etäisesti kiinnostava teko on keikkabussin käymälän tyhjentäminen sillalta alla kulkevan turistilaivan niskaan vuonna 2005. En tarkoita,
että Acts olisi taivaalta satavan ripulin musiikillinen vastine, se olisi jo aivan liikaa sanottu
näin värittömästä musiikista, mutta jos musiikista tulee mieleen Amerikan hajuttomin
ja mauttomin rokkibändi, jotain voisi tehdä
paremminkin.
Ament on yhtyeestään todella innoissaan.
Hän on sanonut, että RNDMissa soittaminen tuntuu siltä kuin olisi ensimmäistä kertaa bändissä. Harmi, ettei tuo innokkuus ole
riittänyt biisinkirjoittamisprosessiin asti.
Uuden kokoonpanon kanssa soittaminen on
varmasti kivaa, mutta musiikin kuuntelemisesta tekee kivaa mieleenpainuvat melodiat ja
tuotannolliset ja sovitukselliset koukut. Niitä
ei Actsilla ole.
(Monsp)
Seuraan suomiräppiä todella satunnaisesti.
Poimin hyviä juttuja kaverien suosituksesta sieltä täältä, mutta ei minulla ole aikaa tai
edes kiinnostusta kuunnella kaikkia Monspin
julkaisuja. Ruger Hauerin kakkoslevy sai etukäteen niin paljon huomiota Facebook-kavereiltani, että havahduin horroksesta. Sitä kehuivat niin levykauppiaat kuin maallikotkin
ja monet puhuivat jopa vuoden levystä. Siksi
olin lievästi pettynyt, kun Erectus ei heti ensi kuulemalla ollutkaan se mestariteos, josta
minulle oli suut vaahdossa kerrottu.
Onneksi Ruger Hauerin kakkoslevy paljastuu
niin sanotuksi slow groweriksi. Jo viikon ahkeran
kuuntelun jälkeen olen valmis liittymään ylistäjien kuoroon. Lähtökohtaisesti pidän hiphopista,
joka on lähtökohdiltaan joko poliittista tai harmitonta Daisy Age -tyylistä hömppää. Gangstaosaston olen aina jättänyt muiden huoleksi. Pyssyt, tissit ja huumeet ovat ihan relevantteja aiheita CSI Miami -jaksolle mutta eivät minusta riitä
substanssiksi hiphop-albumille.
Ruger Hauer asettuu johonkin noiden kolmen ääripään välimaastoon. Levyllä on inhorealistisia viittauksia huumekuvastoon ja tissitkin vilahtavat, mutta pohjavire on silti poliittinen. Sauli Niinistön työryhmän syrjäytymisen torjumisohjelma saa painavan vastapuheenvuoron kaduilta, jossa asiat nähdään
hieman eri vinkkelistä kuin pukumiesten
rahvaalta suljetuissa kabineteissa. Raskaitakin aiheita käsitellään kuitenkin huumorilla
ja kevyellä otteella ja kaiken kruunaa suorastaan helvetillisen hieno tuotanto, jollaista ei
tässä maassa juurikaan ole aiemmin kuultu.
Samae Koskisen ja Joose Keskitalon visiitit levyn loppupuoliskolla tarjoavat lisää tarttumapintaa meikäläiselle, joka lähestyy suomiräppiä indierockin näkövinkkelistä. Kovana julkaisuvuonna ei Erectus aivan yllä pillihousunörtin vuoden parhaat levyt listalle,
mutta jos pitäisi nimetä paras kotimainen
hiphop-albumi vuodelle 2012, ei vastausta
tarvitsisi pitkään miettiä.
TOMI TUOMINEN
TOMI TUOMINEN
TOMI TUOMINEN
LINDSTRØM
SMALHANS
ARI VÄNTÄNEN
6
RNDM
ACTS
SUE
» 40 « NRO. 12
DARK HORSES
BLACK MUSIC
(Last Gang Records)
En ole koskaan välittänyt minkään sortin huumeista. Ne eivät luultavasti olisi minun juttuni. Hyvästä huumerockista sen sijaan tykkään
kovasti. Black Angels, Lower Dens, My Best
Fiend ja monet muut laiskasti ja puuroisesti
rokkaavat ryhmät pyörivät soittimessani tiuhaan. Dark Horses on uusi erittäin tervetullut tuttavuus tuohon kaanoniin.
Richard Fearlessin tuottama debyytti antaa bändistä hyvän ensivaikutelman ja kuten
kaikki tietävät, ensivaikutelma on se tärkein.
Ehkä juuri tästä syystä Black Music on hieman etupainoinen albumi. Sen ensimmäiset neljä biisiä vakuuttavat niin vahvasti, että
seuraavat kymmenen ovat liki yhdentekeviä.
Toki loppulevyltäkin löytyy kovia hetkiä, kuten mainio luenta Talking Headsin Road to
Nowherestä ja vokalisti Lisa Ellen äidinkielellään tulkitsema Tomas Andersson Wijin
Sanningen Om Dig.
Fearlessin kädenjälki hallitsee albumia koko sen pitkän keston. Tummanpuhuva, paikoillaan junnaava, lohduton ja kaiutettu ovat
adjektiiveja, jotka hakematta tulevat mieleen
Dark Horsesin musiikista. Siihen on helppo
uppoutua tuntikausiksi nyökyttelemään päätään, huomaamatta ajan kulumista. Se riittää minulle hyvän musiikin tunnusmerkiksi,
mutta Dark Horsesilla noita merkkejä on paljon enemmänkin. Fearlessin nimi levyn kannessa lupaa laatua kuin joutsenlippu.
TOMI TUOMINEN
7
CHRISTOPHER OWENS
LYSANDRE
(Turnstile)
On kohtalon ivaa, että minä kirjoitan arviota
Christopher Owensin soololevystä. Hieman
yli vuosi sitten arvostelin Girlsin viimeiseksi
jääneen albumin Father, Son & Holy Ghostin Suessa. Lyttäsin levyn tylsäksi keskitien classic rockiksi, jolla ei ole paikkaa nykymaailmassa. Owensin soolodebyytti päätyi arvosteltavakseni kannessa poseeraavan
sympaattisen karvapään ja levy-yhtiön ansiosta. Google paljasti tilanteen koko hirveyden. Owens oli edesmenneen Girlsin nokkamies. Kirottua!
Owensin pikaisesti kohtaamalle Lysandrenimiselle naiselle omistettu levy on ennakkoluuloista huolimatta ajoittain varsin komeaa
kuultavaa. Riviera Rock on saksofonin eteenpäin viemä tarttuva menopala, joka olisi kotonaan vaikkapa Phoenixin tai Destroyerin levyllä. Läpi levyn toistuva Lysandren teema sitoo albumin kokonaisuudeksi, jonka tunnistaa teemalevyksi, vaikkei sanoituksia kuuntelisikaan. Joukossa on useita turhanpäiväisiä
powerpoprenkutuksia, jotka parhaimmillaan
tuovat mieleen The Thrillsin tai Teenage Fanclubin mutta huonoimmillaan muistuttavat
yksinkertaisuudessaan lastenlauluja. Nimibiisi voisi eri sanoituksella toimia vaikkapa Puuha-Peten tunnarina, ja Everywhere You Knewn
säkeistö on kuin yläasteen laulukirjasta.
?What if I?m just a bad songwriter and everything I say has already been said?, Owens
kysyy Love Is in the Ear of the Listenerissä,
ojentaa veitsen levyarvostelijalle ja sanoo:
?Puukota minua.? Owens ei ole aivan se nero, joksi häntä ylistetään. Jos yksinkertaiset
sävellykset ja kauniit kasvot riittäisivät popneron titteliin, olisi Kim Herold aikamme
juhlituimpia ajattelijoita.
TOMI TUOMINEN
7
NINNI FOREVER BAND
S/T
(Äänetön)
Pintandwefallin parin vuoden takainen kolmas albumi ei ensi-innostuksen jälkeen osoittautunut kestäväksi levyksi. Sittemmin yhtyettä on väitetty vain yhdeksi leading lady Luhtasaaren performanssiprojekteista. Feikillä
bändinimellä julkaistuun soolodebyyttiinkin
suhtautuu siksi pienellä epäilyksellä. Miten
vakavissaan taiteilija Luhtasaari on albuminsa kanssa ja miten siihen pitäisi suhtautua?
Onneksi kaikkea maassamme julkaistavaa
musiikkia ei etukäteen laskelmoida kuoliaaksi. Ninni Forever Band on yhdistelmä pelotonta lahjakkuutta ja tuoretta amatöörimäisyyttä,
minkä useimmat artistit hukkaavat aivan liian
varhaisessa vaiheessa. Silti Luhtasaari operoi
jo indierockin raskaassa sarjassa: puolet albumin biiseistä on sovittanut ja tuottanut Death
Hawksin Teemu Markkula, toisesta puolesta vastaa Risto Ylihärsilä. Tuotanto hoidetaan
biisien ehdoilla, ja Luhtasaari saa pomppia tyylilajista toiseen vailla keskittymiskykyä.
Piipittävä psychpop-biisi Monitor Man
sekä garagepoppaavat A Chance in Honolulu ja Hold My Skull muistuttavat vanhasta Pintandwefallista. Elektronisemmat biisit
ovat kiinnostavampia: avausinstrumentaali
Uusipäivä on 90-lukulaista lo?-elektroloungea, New Friends minnihiiriäänellä laulettua
Peter Gabrielia, The Nose The Head 80-lukulaisen uusromantiikkadiivan mahtipontista iskelmää ja Sugarface kuin Grimes coveroimassa Mobya.
JARI MÄKELÄ
(Warner)
Norjan lounaisrannikolla Egersundissa nolkytluvun puolessa välissä uransa aloittanut I
Was A King julkaisi brittilehdissä pystyyn kehutun esikois-ep:nsä vuonna 2007. You Love
It Here on jo bändin kolmas albumi. Aikaisemmat levyt kuulostivat säröisemmältä ja omalla
tavallaan kiinnostavammalta Elephant 6 -psykedeliapopilta; uuden levyn jangle pop -soundi
on siloitellumpi ja ajattomampi.
Upeamelodista, introverttia, mutta hieman
unettavaa kitarapoppia on julkaistu maailman
sivu lukemattomia levyjä. Kiinnostavinta You
Love It Here -albumissa ovat sen tuottajat ja
vierailevat soittajat: Teenage Fanclubin kitaristi-laulaja Norman Blake sekä edelleen
aktiivinen The Soft Boys- ja The Egyptians
-nokkamies, neopsykedelia-legenda Robyn
Hitchcock. Hitchcock on kynäillyt bändin
kanssa kolme kappaletta, joista yhden krediiteissä on mukana myös Blake.
Androgyyni laulusoundi juontaa kitaristivokalisteista: myös Harrys Gym -yhtyeessä
laulava Anne Lise Frøkedal korostaa unisonossa I Was A Kingin ainoan yhä bändissä vaikuttavan perustajajäsenen, Frode Strømstadin, heleää powerpop-ääntä. Frøkedalin soolona esittämä kappale Superhero tuo levylle
tervetullutta vaihtelua, ja sen luoma kontrasti saa Indiana-biisin kuulostamaan albumin
pirteimmältä hetkeltä.
JARI MÄKELÄ
7
THE BLUE CATS
BEST DAWN YET
(Bluelight Records)
Ei siitä mihinkään pääse, pettymyshän tämä
on. Blue Cats, yksi niin kutsutun neobillyn kehittäjistä ja kulmakivistä, on julkaissut genrensä vuoden albumin jo kahtena eri vuosikymmenenä (Fight Back 1981 ja The Tunnel 1992),
mutta hattutemppu jää nyt saavuttamatta.
Kolmannen tulemisensa ennusmerkit olivat
kovat ja raportit livekeikoista enemmän kuin
haltioituneita, mutta levyllä jokin jää uupumaan. Ja se on yksinkertaisesti tarpeeksi kova
materiaali. Singlebiisi Billy Ru?ans, The Norton Spirit, The Tunnel -levyn Galluping Manin
lailla bändin esikuville kunniaa tekevä Burnette
ja rauhallisemmasta materiaalista vaikka eeppinen päätösraita Lonesome Desperado kyllä toimivat, mutta jotakin puuttuu. Peiliin katsoen toki pääasiallisin syy saattaa hyvinkin olla se, ettei
arvostelijanne ole enää 13.
Kun Blue Cats alunperin hiipui 1983, bändin
jäsenet kokosivat rockabillyä, progea, kuningas Arthurin mytologiaa ja aikakauden läiskevirvelisoundeja yhdistävän Beltane Fire -yhtyeen, joka oli käytännössä tismalleen yhtä huono idea kuin paperilla. Uutuuskiekollekin on
mukaan otettu eri miksaus kahden vuosikymmenen takaisesta BF-hitistä Captain Blood.
Vokalisti Clint Bradley tuntuu olevan edelleen
sanoituksissaan erittäin viehtynyt muinaisen
Englannin mytologiasta, ja epämiellyttävien
Beltane Fire -mielleyhtymien takia tekstitkään
eivät nosta Best Dawn Yetin pisteitä.
JYRKI MÄKELÄ
8
LEVYARVIOT
7
I WAS A KING
YOU LOVE IT HERE
BOPPIN? PETE 3
DORKABILLY
(Bluelight Records)
Petri Näsman oli 70/80-luvun vaihteen
50-lukuvillityksen kulmakiviä. Sekä Boppin?
Pete Trion Rainin? & Stormin että etenkin
YLEISLAKKO ? Maailmanpolitiikan arkipäivää (Blast of Silence)
Yleislakon suhteen sivistyksessäni on aukko Kuka pelkää politiikkaa? -levyn jälkeen. Runsaan parin
vuoden takaisen virallinen debyytti
ihastutti suorasukaisuudellaan, mutta viime
vuonna ilmestynyt Vapauden rautaiset raamit on mennyt täysin ohi.
Eipä tuo juuri häiritse, sillä Maailmanpolitiikan arkipäivää osoittaa avausraidasta lähtien, että vasemmistolainen politiikkapunk on
edelleen voimissaan. Osansa Yleislakon saarnoissa saavat niin hallitus, keskiluokka kuin
kapitalismikin.
Monesta vihaisesta politiikasta laulavasta
vihaisesta bändistä Yleislakon erottaa edukseen se, että bändin sanoitukset herättävät
ajatuksia. Maailma, josta Yleislakko biisejä
tekee on turhan monelle arkipäivää. Vaikka
aihepiirit ovat vakavia, ulosanti ei kuitenkaan
ole ryppyotsaista, mutta ei tässä mistään huumoristakaan ole kyse.
Myös musiikillisesti Yleislakko on pääpiirteissään ennallaan. Taattua punkia Dead
Kennedys -hengessä riittää 14 biisin verran,
mutta biisit pysyvät kiitettävän usein pariminuuttisina rykäyksinä. Laulussa on huomattavan paljon kuultavissa DK-vokalisti Jello Biafran vaikutusta, mikä ei ole lainkaan
huono juttu.
Muutaman vuoden takaisesta soitto on positiivisella tavalla jäsennellympää. Biisit pysyvät aiempaa paremmin kasassa. Maailmanpolitiikan arkipäivää saattaa olla Yleislakolle juuri se levy, josta bändi muistetaan parinkymmenen vuoden päästä.
Big Pete?s Boltin Big Boy Pete olivat aikansa
kovimpia lättyjä maassamme. Välissä Pete on
tehnyt muunkinlaista musaa ja ollut pitkään
hiljaakin, mutta nyt Näsman on palannut perusasioiden pariin uuden yhtyeensä myötä.
Ja komeasti onkin palannut. Dorkabilly on
täynnä rehvakasta rock?n?rollia ja rytmibluesia vuosien tuomalla vakuuttavalla rintaäänellä. Pete kolmikkoineen tarjoaa uskottavasti rajua mustaa rockia (Big Boy Rock, Dearest
Darling), svengaavaa rockabillyä (Live Forever, Soul Beat), uhkarohkeita valintoja (Johnny Cashin Folk Singer), rauhallisempaa tavaraa (The Shadow Knows ja The Power of My
Soul) ja tasavahvaa omaa materiaalia (Ties
And Rails, Burned Melodies).
Kuten kolme vuosikymmentä sitten, Peten
lauluesitykset heiluvat välillä ylieläytymisen
puolella, mutta vahvat plussat silti heittäytymisestä. Levyn nimestä tekisi myös mieli vähentää piste, mutta menköön nyt tällä kertaa.
Rock And Roll -avausraidan on äänittänyt
itse Esa Pulliainen. Ainoaksi loppukysymykseksi jääkin, olisiko Agents-maestro onnistunut koko levyn tuottaessaan iskemään kokonaisuuden vieläkin hurjemmaksi paketiksi?
Materiaalipuolessa ei ole valittamista. Coverit vaihtelevat inspiroituneista (Bad Motorcycle, Seven Day Weekend) 60-lukuisiin
(Get Ready, Have I the Right) ja suorastaan
yllättäviin (The Phantomin Love Me!). Taustayhtye on myöskin tehnyt Mikille koko joukon oivallisia omia biisejä.
Tässäkin yhtyeessä (vrt. Boppin? Pete 3 ja
todella lukuisat muut!) toimii vahvalla taidolla höyrybasistina Mika Railo. Onko pääkaupunkiseudulla läskibasisteja oikeasti näin rajoitetusti tarjolla?
erilaisia jippoja ei ole löytynyt yli kymmeneen
biisiin kerrallaan. Toinen ongelma on se, että
skaryhmien energia tallentuu hyvin harvoin
levylle täydessä potentiaalissaan.
Tamperelainen Voimaryhmä onnistuu säilyttämään mielenkiinnon keskivertoa paremmin. Pitkälle toistakymmentä vuotta kasassa ollut ryhmä on julkaissut ennen tätä kaksi levyä. Edellisestä julkaisusta on kuitenkin
vierähtänyt jo yli viisi vuotta. Kokoonpanoon
vuosien tauon jälkeen palannut vokalisti Veli-Pekka Lehtonen saa lauluun tarpeellista
syvyyttä, vaikka biisit pääsääntöisesti toimivatkin tai eivät toimi lähes kymmenhenkisen
kokoonpanon soiton varassa.
Parhaimmillaan Voimaryhmä on, kun se
yhdistää jykevää skapoljentoa hieman höntteihin sanoihin. Säälutka sekä ainakin hippien vihaajiin luultavasti kolahtava Hipit ovat
vahvimpia esimerkkejä toimivuudesta.
Aivan maaliin Rudistan ei kuitenkaan yllä.
Vaikka sävellyksissä on yritystä, mittatilaustyötä olevia korvamatoja ei ole levylle eksynyt.
Niiden varassa aurinkoisia rytmejä pursuavat
levyt yleensä nousevat suuriksi levyiksi. Tai
niiden puute hautaa keskinkertaisuuteen.
8
JYRKI MÄKELÄ
7
MIKI LAMARR
IN HIGH FIDELITY
(Bluelight Records)
Suomalaisessa(kin) rockabillyskenessä naiset edustavat esiintyjinä edelleenkin valitettavaa vähemmistöä. Siksi uusia yrittäjiä onkin
aina tervehdittävä ilolla.
Sangen viehättävä neiti Lamarr on saanut
taustalleen alan todellisia tekijämiehiä ja keväisen kymppituumaisen EP:n jatkeeksi saatu täyspitkä onkin suhteellisen virkistävä tapaus äijäisessä genressä.
Lamarr on ehdottoman pätevä laulaja, mutta välillä tuntuu, että tulkinnat ovat jo liiankin
hiottuja. Jatkuva laulutuplausten ja/tai rehvakkaan kaiun käyttö vetää vokaaliosuuksia joskus
vähän hengettömän tuntuisiksi. Tuntuu myös,
että tuotantopuoli latistaa levyn monenlaiset
tyylisuunnat samaan tuubiin.
SUE
JYRKI MÄKELÄ
6
GRIPPIN BREEZE
DEEPEST FEAR
(Jupiter Stroll)
Erittäin kovana rockabillyvuonna 2012 jyvät kyllä erottuvat akanoista, ja valitettavasti
Grippin? Breeze tippuu akanoiden joukkoon.
Mahtavinta Breezereitten albumilla on, että jokainen kappale on yhtyeen omasta kynästä. Tällä kertaa tosin melkein toivoisi joukkoon muutamaa iskevää coveria, niin vähän
tarttumapintaa biiseissä on. Tuntuu myös, että rockabillylle jos mille tyylilajille sopii parhaiten se, että kappaleet päräytetään kerralla
ja livenä miettimättä purkkiin vailla sen kummempaa hiontaa ja harkintaa. Nyt asiaa tarkemmin tietämättä tuntuu, että laulaja-kitaristi Juha Toivosen autotallissa purkitettu kiekko
on tehty kovalevylle hieroen ja hinkaten ? eikä
se edes kuulu hiottuna lopputuloksena.
Kappaleet ovat hyvää keskitasoa ja kannet
komeat, mutta jälleen kerran mikään ei viittaa siihen, että Deepest Fear läpäisisi kovinta
testiä eli tulisi koskaan kaivettua levyhyllystä jonkun alan klassikon sijaan.
JYRKI MÄKELÄ
7
VOIMARYHMÄ
RUDISTAN
(Joku roti)
Täyspitkät ska-levyt ovat hieman ongelmallisia maasta ja laulukielestä riippumatta. Suomalainen ska on parhaimmillaan pieninä annoksina, osin ehkä sen vuoksi, että riittävästi
» 41 « NRO. 12
ILKKA LAPPI
ILKKA LAPPI
7
ALAVALA
SECRET WHALE
(Playground Music)
Lähtötilanne kuulostaa mielenkiintoiselta,
kun lyödään yhteen pari ex-Tiktakia ja Amoralissa vaikuttanut kitaristi Masi Hukari sekä Tyko Haapala rumpuihin. Olettamuksena on saada raskaahkolla otteella soitettua
pop-rockia.
Sitähän tämä on ja hyvä niin. Tosin ajoittain liikutaan yllättävän kepeissäkin tunnelmissa. Concat esimerkiksi sopisi vaikka Hollywoodin teinikomedian biitsibiletyskohtauksen taustalle.
Yleisilmeeltään Alavala tuo mieleen Tiktakin pahiksemman siskon, sillä sävellyksissä on vahvasti samankaltaisuutta. Kaikista lauluista vastaa Tiktakin entinen kitaristi Emppu.
leen sisältämä bondmainen tunnelma vielä lisää klassisen brittiläistä arvokkuuden tuntua.
Albumille on sulavasti sekoitettu huolettomia akustisvetoisia trubaduurikappaleita
ja elokuvien tunnusmusiikeiksi sopivia jykeviä eepoksia. Singleksi valittu Hold Back the
Night on hyvä esimerkki jälkimmäisestä: viipyilevistä fraaseista kasvaa hiljalleen järkälemäinen teos, jonka tehokeinoksi on säästetty erityisen komeat jousisovitukset. Even
the Stars luottaa ajattomaan äänimaisemaan,
jonka maagisessa jälkisoinnissa on jotain erityisen tuttua ja turvallista.
I Am Kloot osaa olla helposti lähestyttävä, mutta tuttuus uhkaa tehdä kuuntelukokemuksesta aavistuksen tylsän muutamista
tähtihetkistä huolimatta.
MARKUS PERTTULA
LEVYARVIOT
7
NE LUUMÄET ? Hälyä ja pölyä (Poko)
Suomalaisen ramopunkin tärkeimmän bändin koko tuotanto ja kuusi aiemmin julkaisematonta kappaletta on koottu rumuudellaan Pokon
visuaalista perinnettä jatkavaan neljän cd:n
ja 141 biisin kansioon. Siihen on kuulijan fanituksen asteesta riippumatta joulupaketoitu
kaikki matsku, mitä yhtyeeltä ikinä tarvitsee
kuulla ja hieman enemmänkin.
Ne Luumäet käynnisti levytysuransa vuonna
1986 nerokkailla, osittain onomatopoeettisil-
8
la käännöksillä Ramones-klassikoista. Vitsin
väljähdyttyä bändi julkaisi omia biisejään, mutta homma loksahti studiossa kohdalleen vasta
Mikko Karmilan äänittämillä albumeilla Laki
ja järjestys (1990) ja Pahat ja rumat (1991). Jäähyväispitkäsoitto Kiitos ja anteeks (1993) kuulosti kokonaisuutena väkinäisemmältä, mutta
vuoden 1999 keikkailun yhteydessä julkaistu
Autopartio 525 oli napakka EP-levy.
Harvemmin kuullut sinkkujen b-puolet ja
historian hämäriin unohtunut lätkäbiisi Tie
Domi ovat mahtavia kappaleita. Ennenjulkaisemattomista biiseistä nousevat parhaimmistoon originaaliversio Siinä on punk Kari
-käännöksestä, albumilta ylijäänyt Hey Baby ja Anna anteeks. Viimemainitun demobiisin kaltaisissa herkistelyissä (Sattuu, Sheena
se taas on, Ällikällä, Nähdään) bändin tulkinta kohosi ?kieli poskessa, pesismaila handussa? -standardin yläpuolelle, suomirockin
klassikkokastiin.
JARI MÄKELÄ
PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT
KUUS KUPPIA KAHVIA JA YKS
KOKIS (Airiston Punk-levyt)
Pertti Kurikan nimipäivien temmellystä suomalaisella punk-kentällä on ollut ilo seurata.
Vuonna 2009 perustetun kvartetin ensimmäinen täysimittainen julkaisu on läpileikkaus yhtyeen aiemmista vinyyliseiskoista ja on mukaan
mahtunut kaksi täysin uuttakin kappaletta.
Keskimäärin pariminuuttiset pyrähdykset ovat täynnä elettyä elämää ja toteutus
on raaka ja vittumainen kuten asiaan kuuluu. Loistavia hetkiä on useita. Jo klassikoksi
muodostunut Kallioon, tiukalla tomikompilla eteenpäin jytäävä Muutan mun kavereille (?Olen kyllästynyt siihen / kun kaikki mulle vittuilee?), synkkä ja kantaaottava Mä vihaan maailmaa sekä omakohtainen Puhevika ovat kaikki erinomaisia esimerkkejä bändin vahvuuksista.
Valitettavasti toisinaan musiikki jää auttamattomasti sanoitusten jalkoihin. Lyyrisesti
pysytellään kautta linjan nerouden äärellä. Tämän tiivistää parhaiten Pyhäpäivä, jonka alle minuutin kestävä rypistys kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti: ?On sunnuntai / kävin
kirkossa / sain kahvia / kävin paskalla.?
18 kappaleen kokoomateos on kerta-annoksena liikaa, mutta sopivina siemauksina
täyttä rautaa. Kuus kuppia kahvia... -levy tarjoaa oivallisen ensikosketuksen heille, joilta
seiskat ja kasetti ovat menneet sivu suun.
MIKKO TOIVIAINEN
Aluksi tasapaksuilta kuulostaneista biiseistä alkaa muutaman kuuntelun jälkeen löytää
enemmän variaatiota. Levyn tuotanto kuitenkin latistaa monia vähän yllättävämpiäkin
elementtejä. Rytmilliset kokeilut toimisivat
paremmin, jos tuotannon jäljiltä levy ei kuulostaisi niin geneeriseltä. Kaikin puolin moitteetonta, mutta samalla särmiä ja nyansseja
on kadotettu liikaa. Pinnan alla kytevä vaarallisuus katoaa samalla hetkellä, kun biisit tungetaan radioystävälliseen muottiin.
Secret Whale on Alavalalta hieman varman päälle vedetty debyyttilevy. Jos tulevaisuudessa bändi saa hieman soraa rattaisiinsa,
on sillä edellytyksiä kasvaa kovaksi tekijäksi
raskauden kanssa ?irttailevan popin saralla.
ILKKA LAPPI
9
MAAILMANLOPPU
S/T
(Paha tukka elämä/Kämäset Levyt)
Maailmanloppu tykittää hemmetin riuskaa
hardcorea. Sen musiikki on äärimmäisen hyvin soitettua vanhan koulukunnan kaahausta
miksattuna nykypäivän suttuvapaaseen soundiin. Bändin asenteesta tulee mieleen Cruci?x, yksi 80-luvun USA-punkin suurista ? sana
?ehdoton? kuvaa myös Maailmanloppua hyvin. Turhille jossitteluille ei jätetä sijaa.
Bändin nimeä kantava avausbiisi irrottaa karstat koneesta alta aikayksikön. Levyllä riittää vauhtia ja vihaa, ja keskitempoinen
Odotukset tasapainottaa niitä sopivasti. Sanoituksissa ei tuoda julki mitään uutta. Alan
bändit ovat mesonneet sodasta, armeijasta ja
maailmanlopusta vaihtelevalla menestyksellä jo reilut 30 vuotta. Vaikka Maailmanlopun
tekstit ovatkin kliseisiä, ne ovat myös ytimekkäitä ja selkeitä. Kun sota syttyy -biisin teksti on suorastaan väännetty rautalangasta. Sitä ei voi tulkita kovin monella tavalla. Seuraavalle levylle kannattaisi kuitenkin miettiä vähemmän loppuun pureskeltuja teemoja.
Levyn kesto on ihanteellinen, jännite säilyy hienosti loppuun asti. Viimeinen biisi on
osuvasti nimeltään L.O.P.P.U. Toivottavasti se
ei ole bändin levytysuran loppu, sillä tahdon
lisää tätä herkkua.
JOUKO LEHTINEN
6
PARISH ROAD
SUNDAY SERVICE
(Parish Road)
Helsinkiläinen Parish Road mainostaa saatteessa olevansa indiebändi, kuinka ihanan
vanhanaikaista. Omakustanteena julkaistu
Sunday Service sen sijaan menee kyllä muutamaan muuhunkin genreen.
Päällimmäisenä levyssä hämmentää se, että
yhtyeen laulaja kuulostaa aika lailla Didolta, kuten myös pitkälti koko levyn tyyli, joka on Didon
lailla varsin melankolista ja balladipainotteista
(mutta ei elektronista) musiikkia. Mistään riemukkaasta tanssilevystä ei siis voi puhua.
Sunday Servicen yksitoista kappaletta ovat
sisäsiistiä ja pikkusievää piano ja kitara -poppia, jotka toimivat parhaiten yksi kerrallaan.
Koko albumin mitalla kappaleiden samankaltaisuus alkaa aika nopeasti puuduttaa, eikä
biisejä enää erota toisistaan.
Mieleen jää tietty pidättyneisyyden tunne,
jonka toivoisi katoavan niin, että bändi pääsisi kunnolla kukkaan.
MARJUT MUTANEN
8
PAUL BANKS
BANKS
(Matador Records)
Interpolin debyyttialbumi Turn on the
Bright Lights tuntui aina jotenkin oman
tyylikkyytensä vangilta: viileä välinpitämättömyys sai aikaan kylmän ja etäisen tunnelman, mikä ei erityisesti kutsunut luokseen.
Minimalismiin nojaava toistuvuus loi monotonisen yleisvaikutelman, jota Paul Banksin
vankka baritoniääni vain vahvisti.
SUE
Tasan kymmenen vuotta myöhemmin, tämä alakuloisuuden suurlähettiläs tarjoilee
toisen sooloalbumin, jonka soinnissa on aavistus lisää herkkyyttä ja leikkisämpää polveilua, mutta jonka leimaavimpana elementtinä on kuitenkin säilynyt tuttu jylhyys. Sitä alleviivaa myös Banks-albumin kansikuva
synkeistä pilvenpiirtäjistä.
Banksin teksteissä keskeistä on tarinallisuus, kuten kappaleessa I?ll Sue You, joka kertoo rikkaan miehen katkeruudesta ja ahneudesta. Albumin elokuvamaisuutta lisää kaksi
instrumentaalikappaletta Lisbon ja Another
Chance, joista toisessa Banks lainaa ahdistunutta ja epätoivoista dialogia ystävänsä Sebastian Ischerin lyhytelokuvasta Black Out.
Lopputuloksena on erityisen synkkä ja painostava tunnelma, joka kevenee hitusen vasta
päätösraidassa Summertime Is Coming.
Julian Plenti -liikanimestään ulos kasvanut
artisti kokee edelleen selvästi pahaa metropoliahdistusta. Vaikka levyn alkupuolelle onkin varattu nostattavampia tunnelmia kuten
Arise, Awake, tarjoaa tyylilleen uskollinen
Banks vaikuttavan annoksen synkkyyttä.
MARKUS PERTTULA
7
I AM KLOOT
LET IT ALL IN
(Shepherd Moon)
Manchesteriläinen trio I Am Kloot saavutti
edellisellä albumillaan ehdokkuuden arvostettuun Mercury Prize -palkintoon. Bändin
kuudes studioalbumi jatkaa hyväksi havaitulla tiellä tuottajinaan Elbow-yhtyeestä tutut
Guy Garvey ja Craig Potter.
I am Kloot muistuttaa lähinnä brittiläistä versiota Death Cab for Cutiesta mutta nojaa vielä
vahvemmin aikuisrockin suuntaan. Let It All In
-levystä huokuu levollisuus ja tietynlainen elämänviisaus, jollaista voisi odottaa harmaantuneen herrasmiehen puheista paikallisessa pubympäristössä. These Days Are Mine -kappa-
» 42 « NRO. 12
9
PEPE DELUXÉ
QUEEN OF THE WAVE
? THE DELUXÉ EDITION (Catskills)
Vuonna 1996 perustetulta Pepe Deluxélta on
vaadittu aitoustodistuksia aina siitä lähtien
kun se ensimmäisen kerran biisin mainokseen myi. Viimeksi Ron Jeremyn kanssa bisnestä tehnyt fuusioyhtye ei epäilijöistä piittaa. Se julkaisee huikentelevan uusimman albuminsa uudelleen, tällä kertaa kepeän järkälemäisenä kirjapainoksena.
Queen of the Wave arvosteltiin Suessa
1/2012. ?Hurjan matkan big beatista progressiiviseen exoticaan kulkeneen James Spectrumin Pepe Deluxé -yhtyeen neljäs pitkäsoitto on
ruotsalaissyntyisen Bob Malmströmin kanssa
konstruoitu pop-ooppera?, Jari Mäkelä kirjoitti. ?Spectrum ja Malmström kauhovat elokuvalliseen musiikkiinsa vaikutteita ja eksotiikkaa ajallisesti, maantieteellisesti ja tyylillisesti
operettia laajemmalla skaalalla.?
Deluxé Edition sisältää albumin lisäksi bonus-cd Pipe Dreamsin ja dvd:n. Levyt on pakattu Spectrumin ja Vilunki 3000:n suunnittelemaan 64-sivuiseen kirjaan, joka näyttää siltä
miltä albumi kuulostaa: informaation ja disinformaation tulva hukuttaa ja kiehtoo. Tällainen
pitää esoteerisen pop-oopperan libreton olla.
Pipe Dreamsia voi pitää vaikka oopperan
kiellettynä aariana, mutta kuuntelussa bonuscd lähinnä häiritsee haastavan kokonaisuuden
hahmottamista. Ihmismieli tahtoo nähdä asiat
ehyinä kokonaisuuksina, ja sitä Pepe Deluxé ei
tee helpoksi. Dvd puolestaan visualisoi musiikkia kiinnostavasti ja tyylitajuisesti.
Queen of the Wave on valtava mutta kevyt
nostaa, helppo lukea mutta mahdoton ymmärtää. Se on suurta taidetta tai suuri kusetus, eikä mikään estä sitä olemasta molempia yhtä aikaa.
Luksuspainosta pidellessä huhut albumin
kuolemasta tuntuvat vahvasti liioitelluilta. Ei,
ne tuntuvat täysin absurdeilta.
ARI VÄNTÄNEN
» REPLAY
JARI MÄKELÄ
SWEATMASTER ? Sharp Cut (Bad Afro)
M
Naantalilaistrio Sweat perustettiin vuoden 1997 tienoilla. Kun bändiin liittyi seuraavana vuonna neljänneksi jäseneksi stoner rock -yhtye Supercruiserin mestarilaulaja Mykkänen, muutti yhtye nimensä Sweatmasteriksi. Toisen tarinan
mukaan bändi sai nimensä masternauhansa kansitekstistä. Basistilla
ja yhtyeellä oli erilainen näkemys
bändin tulevasta musiikillisesta
linjauksesta, joten Mykkänen löysi
itsensä kohta trion basistin paikalta. Instrumentin ytimekäs käsittely
sopi hyvin Sweatmasterin minimalistiseen tyyliin, joka pyrki tietoisesti erottumaan yhtä lailla stonerin kuin sillä hetkellä muodikkaan
The Hellacoptersin toimintarocksoundinkin kitaravalleista.
Tuota pikaa Brown-levymerkki julkaisi trion ensimmäisestä demosta seiskatuumaisen Firemen of
Love -ep:n (1999). Vaikka vinyyli ei
päässyt laajaan levitykseen, nosti
oikea levy Sweatmasterin heti demobändien yläpuolelle. Kannessa
bändi hikoili asiaankuuluvasti palomiehen tamineissa. Kaksi ep:n
kappaleista oli Luukon käsialaa, ja
hän myös lauloi biisinsä muistuttaen ääneltään hieman Glenn Danzigia. Myös Sharp Cutin äänittäneen
Danil Venhon äänittämät varhaiset
Sweatmaster-biisit kuulostivat hyvällä tavalla The Mis?tsin ja Hurriganesin ristisiitokselta, ja mukana
oli jo protoversio albumin killeribiisistä Nothing to Do But Win.
Kesällä 2000 Sweatmaster äänitti Venhon kanssa Räkärodeossa hevirotaatioon päässeen Lust
for Heat -cdr:n, joka oli pakattu tulitikkupakkausta muistuttavaan pahvitaskuun. Bändin soitto
ja soundi olivat jalostuneet vuoden
aikana valtavasti. Sharp Cutillekin
päätyneet sielukkaat radiohitit Too
Much Love ja Tonight sytyttivät ugSuomen liekkeihin seuraavan talvikauden aikana ja Sweatmaster alkoi
keikkailla ahkerasti. Ruotsalainen
stoner-merkki Molten Universe
julkaisi Tonightin singlenä.
Tanskalaiselle Bad Afro -kulttimerkille levyttänyt The Flaming Sideburns suositteli yhtiölle myös Sweatmasterin kiinnittämistä. Levy-yhtiö ei aluksi lämmennyt ajatukselle, mutta suostui julkaisemaan singlen Hold It!
(2001). Sweatmasterin tähän asti
paras biisi poiki albumisopimuksen välittömästi. Kappaleesta tuli
Bad Afron lempilapsi, mihin kaikkea myöhemmin äänitettyä Sweatmaster-tuotantoa verrattiin: ?Tämä on hyvä, mutta ei sentään mikään Hold It!?
Albumin loput kappaleet äänitettiin Red House -studiolla kevätkesällä 2002. Idioottivarma hittiviisu
I Am a Demon And I Love Rock ?n?
Roll lähti liikkeelle Roky Erickso-
SUE
» 43 « NRO. 12
nin Gremlins Have Pictures -kokoelman I Am a Demon -demosta, jota Luukko rallatteli studiolla. Puoli vuotta myöhemmin Alan
McGeen Poptones-merkin palveluksesta lähteneet levymogulit julkaisivat biisin singlenä Britanniassa. XFM-radioasema, John Peel ja
NME olivat polvillaan ?uuden AC/
DC:n? edessä, ja Euroopan indiediskot (melkein) räjäyttänyt hitti
oli syntynyt.
Sharp Cut tallensi Sweatmasterin bänditaipaleen ensimmäiset
kolme vuotta koruttomasti ja autenttisesti. Albumi sisältää sylkemistä ja satunnaisia soittovirheitä, mutta siinä on pelkästään loistavia biisejä. Tuotetummille, harkitummille ja sävykkäämmille levyille mahtui pari huonompaakin
kappaletta. Ensirakkauden vuoksi
Sharp Cut lienee useimpien Sweatmaster-diggareiden suosikkialbumi. Oman suhteeni väljähdyttyä rakastuin bändiin uudestaan Animallevyn (2007) myötä, ja siksi se lienee suosikkini.
Vaikka Sweatmasterin tarina loppui viime vuonna, bändin tyyppeihin tullaan varmasti törmäämään
jatkossakin. Pari päivää sitten näin
Luukon työntävän kitaraa housunkaulukseensa Pää kii -yhtyeen täyteenpakatulla klubikeikalla, ja kuukausi sitten oli ilo todistaa Mykkäsen paluuta kitaran varteen vanhojen Supercruiser-kavereiden kanssa Devillac-yhtyeen esiintyessä.
JARI MÄKELÄ
Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla
hän raapaisee kymmenen vuoden
takaista albumiklassikkoa.
LEVYARVIOT
arraskuussa 2002 julkaistiin nolkytluvun
merkittävimmän suomalaisen rock ?n? roll
-yhtyeen Sweatmasterin debyyttialbumi Sharp Cut. Seitsemän vuotta myöhemmin levy äänestettiin Suen vuosikymmenen parhaat levyt
-kriitikkoäänestyksessä kolmanneksi ? täpärästi ohi Sweatmasterin kakkosalbumi Tom Tom Bulletin (2005). Noteeraukset kertovat,
että yhtyettä arvostetaan lehdessä.
Kehuille on myös aihetta: Sweatmasterin saldoksi tuli neljän pitkäsoiton ja yhden minialbumin rikkumaton suora onnistumisia.
Sharp Cutilla yhtyeen ?MC5 tapaa James Brownin? -ideaali soi alkuperäisimmillään ja puhtaimmillaan, mutta albumi ei tietenkään
ilmestynyt tyhjästä. Pitkäsoittoa
edeltäneen yli kahden vuoden pohjatyön aikana bändi keikkaili ympäri maata ja Saksassa asti käännyttämässä väärien pop-ikonien palvojia oikean rock?n?rollin kannattajiksi. Funk-saarnamies Sasu Mykkänen julisti sanomaansa väkevästi.
Hänen vierellään irvisti kitarallaan
uskottomia kurittava arkkienkeli
Mikko Luukko. Korokkeella takoi
messuun rytmiä hikiseen viidakon
valkoinen Pongo-paitaan pukeutunut Matti Kallio. Toiminta?guurit
on ikuistettu Sharp Cutin kuumottavaan kanteen.
» LEFFAVIERAS
Janne Flinkkilän
fanituslistat
ENSI-ILTA
Aution saaren elokuva
? Aution saaren levyksi mä valitsisin jonkun tutun, hyväksi havaitsemani ja kulutusta kestävän albumin, mutta hyvin harvaa leffaa mä jaksan katsoa useampaan kertaan, ellei aikaa ole
kulunut vähintään kymmentä vuotta. Niinpä
mä ottaisin jonkun sellaisen elokuvan, jota mä
en ole nähnyt. Ehkä siksi, ettei kärsivällisyys
ole riittänyt. Vaikka jotain Tarkovskia tai muuta vastaavaa, eli jotain helvetin hidastempoista
ja junnaavaa. Joku raskas, mutta palkitseva elokuva. Siellä olisi aikaa katsoa ja miettiä ja pyöritellä sitä monelta eri kantilta.
» RIKOLLISUUDEN REALITEETIT
ässä kuussa oli tavoitteena saada le?avieraaksi kaksinkertainen jousiammunnan maailmanmestari ja ensimmäisenä
länsimaalaisena (ja naisena) japanilaisen katana-miekkailun
maailmanmestaruuden saavuttanut Erika Ei?el. Rakkaus F15-hävittäjään ajoi hänet Air Force Academyn opiskelijaksi, mutta alkuperäinen sukunimi LaBrie vaihtui vasta viiden vuoden takaisessa seremoniassa, jossa hänet vihittiin Ei?elin tornin kanssa.
Tällä objektiseksuaalilla on ollut rakkaussuhde myös muun muassa
jouseensa, miekkaansa, Golden Gate -siltaan sekä Berliinin muuriin.
Mutta eipä ehtinyt ennakkonäytökseen katsomaan Andrew Dominikin ohjaamaa, rikollismaailmaan sijoittuva rujon rupista Killing Them
Softly -draamaa. Erikalla oli nimittäin juuri silloin insinööriajotre?t
Peiner-nimisen komean torninosturin kanssa berliiniläisessä raksajätkäkoulussa. Siis ihan oikeasti!
Korvaajaksi hommasin Ei?elistä elämäkertakirjan Rautaiset rakastajat tehneen pop- ja yleistoimittajan Janne Flinkkilän. En käynnistänyt jutustelua kysymyksellä vaan huomiolla: päällimmäiseksi jäi mieleen sielunsukulaismainen nimikaksikko Tara?n?Tino.
? No joo? jonkunlainen Tarantino-?ilis tuli mullekin mieleen ainakin
siitä ensimmäisestä hidastetusta tappokohtauksesta, joka näytti suurinpiirtein joltain jäätanssilta. Toki Tarantino olis käyttänyt musiikkia vähän
nerokkaammin. Se oli jo vähän liian alleviivaavaa, että kun tykitetään herskaa, niin alla lähtee soimaan Velvet Undergroundin Heroin.
? Ja olihan parissa dialoginpätkässä varsin tarantinomaista fjongaa.
Eihän mulla hirveän syvällistä elokuvantuntemusta ole, mutta jokainen Tarantinon elokuva tuntuu tavallaan pastissilta, kunnioittavalta
kumarrukselta johonkin suuntaan. Tosta on vähän vaikea sanoa mihin päin se kumarsi, mutta ainakin tietynlaista ?lm noir -meininkiä
siinä oli. Ei se kuitenkaan noussut esiin niin ilmiselvästi kuin useimpien Tarantinon elokuvien tyylilliset jutut.
? Se alun pokeriturnausryöstö oli ihan helvetin ahdistava kohtaus. Jo
pelkästään se tila oli hirveä paikka, ei mikään hieno peliluola vaan saastainen ja tosi ahdistava loukko. Ja tosi hienoja olivat pelaajien halveksuvat katseet, kun ne katsoi niitä onnettomia tunareita, niiden keltaisia kumihanskoja ja maailman säälittävimpiä tussareita. Eihän ne siitä jutusta
oikeestaan edes maindannu, koska ne tiesi että noille käy joka tapauksessa lopulta huonosti, ja me saadaan rahat takaisin tavalla tai toisella.
? Koko le?assa oli tavallaan samanlainen vire kuin tanskalaisessa, Kö-
T
GOD BLESS AMERICA
Ohjaus: Bobcat Goldthwait
Korkeimman valioluokan indie-elokuva, yksi kaikkien aikojen sympaattisimmista murhaja tappofilmeistä. Ammunta ja verenroiske on
vain pintaa, sillä keskiössä on oikeutetun vihainen kritiikki yhä moraalittomammaksi ja vastenmielisemmäksi yltyvää länsimaista nykykulttuuria kohtaan. Muista piittaamaton käytöshän on
ongelmana ikuinen, mutta tässä nostetaan ihmisiä tyhmentävän kansainvälisen salaliiton kiteytymäksi kisailu- ja tosi-tv-ohjemat, joissa epätoivikot hakevat 15-minuuttistaan julkisuudessa,
tuomariston ja yleisön naureskellessa valokeilaan hakeutuville.
Keskushenkilönä on kiltti, yksinäinen ja moraalisen rappion vihastuttama keski-ikäinen mies, joka saa tästä kaikesta niin tarpeekseen, että päätyy tappamaan tosi-tv-teinin, jonka voisi luokitella itsekkään sietämättömyyden ruumiillistumaksi. Mies saa jatkossa ?kostaja?kumppanikseen
pikseen sijoittuvassa Pusher-trilogiassa. Eli kun kaikki asiat alkaa mennä
yhä enemmän päin vittua, ja kun joku yrittää tehdä jonkun korjausliikkeen,
niin siinä lähetään entistä pahempaan sivuluisuun. Eikä yksikään hahmo
ollu millään tavalla sympaattinen. Siis aivan eri linjoilla Väinö Linnan kanssa, jonka mielestä jokaisesta Tuntemattoman sotilaan hahmosta oli tehtävä sellainen, että siitä tykkää viimeistään ennen kuin se kuolee.
? Se oli aika hyvä idea, että kun tää yksi tyyppi joutui syyttä suotta
väkivallan kohteeksi, sen hakkaaminen näytettiin inhorealistisen rumasti. Sen sijaan sikapahan tyypin saadessa ansionsa mukaan oli tappamisesta oli tehty varsinaista balettia. Tässä vaan odotti, että se läski
mulkku palkkatappaja saisi mitä? ei nyt ansaitsee, mutta kuitenkin tilaa. Sehän saa palkan, vaikka ei saa tapettua. Kyllähän moraalittomuudessakin on oma moraalinsa. Että asialliset? tai siis asiattomat hommat hoidetaan, vaikka muuten ollaan kuin Ellun kanat.
? Tota katsoessa tuli mieleen yksi pointti, jonka mä olen objektiseksuaalisuudesta oppinut. Tossakin le?assa autot oli tavallaan roolihahmoja siinä missä ihmisetkin. Sillä pääbisnesnilkillä oli joku nahkapenkkinen, hygieeninen ja ilmastoinnin ulkomaailmasta eristämänä
Mersu, kun taas Brad Pitt ajoi 70-luvun taitteen viileällä Oldsmobile
Toronadolla ja toinen keikkarosvo vanhalla full size -jenkillä, joka oli
ikään kuin sielukkaalla tavalla kulahtanut ja elämää nähnyt sympaattinen työrukkanen siinä missä kuljettajansakin.
Harvinaisen hienoissa loppurepliikeissä irvaillaan USA:n itsenäisyysjulistuksen ja nykymenon väliselle ristiriidalle.
? Se Brad Pittin esittämä tyyppi osoitti älykkyytensä viimeistään
sillä Thomas Je?erson -sitaatilla. Ei ole väliä, pyörittääkö rosvot bisneksiään pokeriluolassa vai Wall Streetillä. Epätoivoisimmat tekee sen
likaisimman duunin ja riskeeraa itsensä. Potin korjaa ne, jotka pelaa
muiden elämällä eikä likaa omia käsiään.
Paras leffakohtaus
? Se Calamari Unionin kohtaus, missä Sakari Kuosmasen esittämä Frank on yksin hotellihuoneessa, ottaa salkusta aseen, ja kokeilee
ohimoaan vasten onko se ladattu. Kuuluu vain
klik, ja se laittaa sen takaisin salkkuun. Siinä on
aika hienosti alleviivattu se lohduttomuus ja fiilis, että millään ei ole enää mitään väliä.
Paras leffabiisi
? Kun Silu Seppälä Zombie ja kummitusjuna -leffassa harhailee Istanbulissa, siinä rupee
soimaan Black Sabbathin Solitude. Kaunis ja
lohduton biisi, joka sopii ihan tasan siihen tosi synkkään fiilikseen, että nyt mennään ikään
kuin elämän varatankilla, tai futismatsin viimeisillä lisäminuuteilla. Kaksi sointua ristissä, tosi
kauniilla tavalla lohduton biisi.
Paras roolisuoritus
? Al Pacino tekee Sidney Lumet?n Serpicossa (1973) ihan huikean roolisuorituksen vähän
hipahtavana poliisina, joka henkensä kaupalla
paljastaa koko poliisilaitosta mädättävän korruptiosysteemin. Siitä näkee niin hienolla tavalla, miten se hahmo menee koko ajan syvemmälle siihen touhuun. Ryhti painuu kasaan, parta kasvaa, ja silti näkyy se palo, että tää homma
pitää tosiaan hoitaa.
MARKKU HALME
TÄHDET Flinkkilä Halme
Killing Them Softly, USA 2012. Ohjaus ja käsikirjoitus: Andrew Dominik, George V Higginsin romaanin pohjalta. Pääosissa: Brad Pitt, Ray Liotta, James Gandolfini, Scott McNairy, Ben Mendelsohn, Richard Jenkins, Vincent Curatola. Kesto: 94 min.
radikaalilla tavalla anarkoenergisen teinitytön.
Heidän välisensä platonisen ystävyyssuhteen
kehittyminen ja syveneminen esitetään hyvin
luonnollisesti, luontevasti ja ilman väkinäisyyden hitustakaan.
Tarinassa on lukuisia tunteentäyteisen osuvia oivalluksia ja hienoja nokkeluuksia. Niiden
kertomis- ja esittämistapa muistuttaa monia
70-luvun pieniä suuria elokuvia, kuten vaikkapa
Saattokeikkaa sekä Harold ja Maudea. God
Bless America on ytimeltään kiitettävän syvällinen, erilaisten asenteiden ja koko elämän sisältöä pohtiva teos. Näin, vaikka pariin otteeseen
mopo karkaakin käsistä.
Kaikki ihmiset eivät tietenkään pysty allekirjoittamaan päähenkilön eli ohjaaja-käsikirjoittajan näkemyksiä. Ei edes se elokuvan American
Superstarz -ohjelmassa ?loistava? epälaulaja, joka ei ilman tv-julkisuutta näe elämällään mitään
tarkoitusta. Meitähän tosiaan on niin hirvittävän
moneen junaan.
MARKKU HALME
SUE
VIISI LEGENDAA
(Rise of the Guardians)
Ohjaus: Peter Ramsey
Satuhahmot elävät omassa ulottuvuudessaan
ja ovat siellä todellisia niin kauan kuin niihin uskotaan. Tähän pohjaa William Joycen kirjasarja Guardians of the Childhood. Joyce on
myös kuvittaja sekä elokuvantekijä. Viisi legendaa yhdistää hänen kykynsä ohjaaja-animaattori Peter Ramseyn taitoihin. Heillä on ennestään vankka kokemuspohja Toy Storysta Fight
Clubiin. Guillermo Del Toron tuottama tietokoneanimaatio näyttää fantastisen hyvältä ja aidosti kolmiulotteiselta.
Tarinan pääosassa on teinitähden näköinen
pakkasukko eli alkukielellä Jack Frost, joka tunnetaan Venäjällä vara-joulupukkina. Elokuvassa onkin selvän slaavilainen sävy. Joulupukkikin
puhuu venäläisellä aksentilla mutta liikaa sössöttäen. Muuten dubbaus on erinomaista jälkeä.
Mytologiset satuhahmot toimivat lasten haa-
» 44 « NRO. 12
Seuraava
Sue
ke 16.1.
vemaailman huoltajina, eräänlaisena supersankarijoukkona johon pakkas?ukko? halutaan
liittää. Tatuoitu pukki, glitter-hammaskeiju ja
kumppanit ovat saaneet Kuu-ukolta ohjeistuksen näin tehdä.
Uskovaisiaan vaille jäänyt pakkasukko on elänyt yksinäisenä pakastajana. Häntä vaivaa mitä hän on aiemmassa elämässään kenties ollut.
Tähän tarraa elokuvan pahis, painajaisten herra
Pitch. Bit? siis Pitch lupaa paljastaa pakkasukolle tietoja tämän ihmisyydestä jos hän kääntyy
liittolaiseksi pimeälle puolelle.
Elokuvassa on paljon sarjakuvavaikutteita.
Esikuvana on toiminut Marvelin Avengers/
Kostajat disneyläisillä peruskuvioilla täydennettynä. Pitch on selvästi muovattu Neil Gaimanin Sandmanista, liittäen mukaan tulen jumala Lokia.
Tämä hitusen siirappinen, mutta hyvin ryhtinsä ja vetovoimansa säilyttävä elokuva saisi olla
juoneltaan hieman omaperäisempi.
VESA KATAISTO
support:
Jaakko & Jay
SÄRKYNEET :
K A U P U N G I N K U T S U LP/CD
Ke 16.1.2013 Turku, Klubi
Odotettu kakkosalbumi, 9 uutta omaa punksuodattimen läpi tykitettyä melankolista pop/
rock?n?roll-hittiä ja suomennettu Wire-cover.
Liput 16 EUR toimituskulut.
To 17.1.2013 Tampere, Klubi
Liput 16 EUR toimituskulut.
Pe 18.1.2013 Helsinki, Tavastia
Liput 17/19 EUR toimituskulut.
..
..
La 19.1.2013 JyvAskylA, Lutakko
Liput 15/13 EUR toimituskulut.
YDINPERHE : LP
Onhan tämä yksi
kuluvan vuosituhannen
parhaista kotimaisista
hardcorepunk-levyistä.
Toinen painos nyt täällä!
frank-turner.com
www.facebook.com/frankturnermusic
www.peaceism.net
www.fullsteam.fi
FIRST TIMES: 7? KUUDES SILMÄ: 7?
Neljä biisiä hienoa power
pop rock?n?rollia tältä
uudelta helsinkiläisbändiltä,
kova pelinavaus!
Hienoa synkkää, ahdistunutta
mutta melodista goottisärmäistä punkkia. Musta
Paraati / Cure -fanit HUOM!
NÄMÄ JA MUUT PUNK / HARDCORE /
INDIE / METAL jne LEVYT, PAIDAT yms
COMBAT ROCK SHOPISTA!!!!
VAASANKATU 7, HELSINKI.
MYÖS NETTIKAUPPA!
SUE
» 45 « NRO. 12
WWW.COMBATROCKSHOP.FI
COMBATROCKINDUSTRY.NET
» MONOLOGEJA MUSIIKISTA
JARKKO FRÄNTILÄ
V
uoden paras -listaukset ovat leipää ja sirkushuveja. Ne myös paljastavat tekijöistään enemmän kuin DNA-tutkimus, Supon salaiset kansiot tai Facebookin viestihistoria yhteensä. Antaako listaaja äänensä helpoille kauppamatka-albumeille, joita voi huudattaa taustamusiikkina tofupaketteja valitessaan? Vai nostaako hän kenties hattua niille albumeille, joissa taiteellinen kunnianhimo kohtaa omaperäisyyden ? mutta joihin hän tuskin koskee kymmentä kertaa enempää
seuraavan vuoden aikana?
Ihminen on äärimmäisen tarkka siitä, millaisen kuvan haluaa itsestään
antaa. Top-listat ovat egon pönkitystä, oman ylivertaisuutensa esittelyä
niille, jotka eivät ymmärrä hyvän päälle. Top-listat ovat salainen kädenpuristus muiden samankaltaisten kanssa, kulmakarvojen nosto sille keikalla
seisovalle kaverille, jolla on sen demobändin paita päällään josta kukaan
muu ei ole kuullut.
Asa Foetida: Use Your Illusion III ei onneksi ehtinyt vuosilistauksiini
mukaan. Asa on jo koko kansan artisti, eikä hänestä vaahtoamalla nostata
skenepisteitään millään tavalla. Toista on esimerkiksi Loost Koosin kanssa, joka ei luultavasti koskaan tule nousemaan valtavirran suosikkiesiintyjäksi, muttei ole toisaalta liian uugeetakaan jotta saisi syytteitä kuppikuntaisuudesta. Hoppilevyjen rocklehdessä listoilleen nostamalla osoittaa, ettei ole pelkkä partaindieen fokusoitunut ruutupaita, vaan sydämessä sykkii urbaanin kaupungin rytmi (ja kaikki muut kliseisen helpot kielikuvat).
Sitä yhtä suomalaista surinaindieen keskittynyttä levy-yhtiötä pitää
myös muistaa listapaikalla, lähetetäänhän sieltä aina uutuusalbumit suoraan postilaatikkoon. Ja tulihan sitä kännipäissään muutenkin luvattua
jonkinlaista pyyteetöntä promootiotyötä harrastaa.
Vaan entäpä kotimaisen rockpuolen listaukset? Teinityttöjen Lapkon
sijaan hehkuttaa mieluummin vaikkapa DWNSTRSia, josta ei Fullsteam-levy-yhtiön toimistorakennuksen ulkopuolella ole kukaan koskaan kuullutkaan. Ja jos on, niin kasetti-eepeistä rakennetun albumin hehkutus kertoo
ainakin siitä, että nyt sitä luovitaan kuule niin vastavirrassa, ettei ole tosikaan.
Listoilla pitää myös olla aina sen oman kotimaisen suosikkiartistin tuote ihan vain siksi, että sen avulla saattaa saada nimen listaan, kun on hänen seuraavan soolokeikkansa aika. Säästö se on kuudenkin euron säästö,
vaikka se lähtisikin artistin itsensä palkkapussista. Ovathan ne sen bändilevyt paljon parempia, mutta jos sitä vaan ihan kannatuksen vuoksi. Ei liian korkealle että voitaisiin syyttää fanipojuudesta, mutta ei myöskään liian alas listalla, jotta saa niitä kutsuja jatkossakin.
Kuusumun profeetan ehdin kuunnella ehkä pari kertaa läpi, mutta
ihan ok se oli ja tuli ulos Ektron kautta. Indieväen sisään kirjoitetun säännöstön mukaan porilaisilla pitää olla aina kiintiöpaikka vuoden parhaat
-listauksissa.
Ulkomaan listoille pitää heittää tietenkin myös vähän blogeista ponnistanutta elektronista musiikkia. Emmehän me halua erilaisuudentavoittelijoiksi leimaantua! Jotain Grimesiä kun tunkee ulkomaan listan alapäähän
sitä todistaa komeasti kuinka on kuitenkin yhä aallon harjalla, seuraa musiikkia ja ymmärtää trendien päälle.
Helpoimman keskitien radiopopalbuminsa tehneet ulkomaisen naisartistin listoille laittamalla kietoo sitten etusormensa ympärille runotytöt ja
Sonic Youth -paitojen käyttäjät. Kätevää!
Ehdottomasti tärkeintä on kuitenkin läväyttää ulkomaiden listalle albumi, josta voi olla varma, ettei sitä luultavasti kukaan muu ole kuullut. Islantilaisen laulaja-lauluntekijän debyytin oman listansa kärkipäähän sijoittamalla tuntee suunnatonta omahyväisyyden tunnetta siitä, kuinka tiedossa
on jotain sellaista, jota muut eivät ole vielä löytäneet.
Lehden ilmestymisen jälkeen pitää tietenkin vierailla artistin Youtubevideoiden sivuilla katsomassa, josko joku olisi lähettänyt söpöliinille terveisiä kaukaisesta Suomesta ja paistatella suunnattomassa edelläkävijän
valkokeilassaan.
Jaa, se ulkomaalaisen listan kärkipaikka? No, Moonface eli Spencer
Krug oli haastattelussa tosi mukava, ja se tykkää Suomesta tosi paljon.
Jostakin syystä albumillinen 35-vuotiaan miehen tilitystä siitä kuinka ihmiset ympärillä baareissa vain nuorentuvat vuosi vuodelta tuntuu jostain
syystä myös sopivalta samaistumisen kohteelta. «
1. Uhrijuhlan kokosi
a) Kari Peitsamo b) Ismo Alanko c) Kauko Röyhkä
2. Suen mielestä vuoden 2012 parasta levyä ei tehnyt
a) WASP b) Deftones c) Burning Hearts
3. Ne Luumäet soitti ensimmäisellä levyllään
a) Clashia b) Ramonesia c) Buzzcocksia
4. Tommishock, Pyhimys ja Paperi T ovat
a) Ruger Hauer b) Rutger Hauer c) Boomhauer
5. Alavalan kitaristi on Masi
a) Hukari b) Pukari c) Sukari
6. Maya-kalenteri päättyy
a) 22.12.2012 b) 23.12.2012 c) 24.12.2012
7. Kaisa Valan albumi on International
a) Playboy c) Conspiracy c) Shaman
8. Turisas vaihtoi
a) rytmiryhmän b) kitaristit c) laulajan
9. Manowarin uusi albumi on The Lord of
a) Feelings b) Steel c) Poodles
10. Stockers! on kotoisin
a) Ivalosta b) Juankoskelta c) Helsingistä
11. Björkin yhtye oli
a) Sugarcubes b) Sugar c) Cubes
12. Ilosaarirockissa ei soita
a) Motörhead b) Nightwish c) Kiss
13. HIM esiintyy ensi kesänä Qstockissa ja
a) Provinssirockissa b) Ruisrockissa c) Simerockissa
14. Solitin pomo on Nick
a) Turner b) Triani c) Kershaw
15. Sue toivottaa hyvää
a) joulua ja onnellista uutta vuotta b) pääsiäistä c) vappua
1c2a3b4a5a6b7c8a9b10c11a12c13b14b15a
VIIMEINEN SANA
TOP-LISTAUSTEN
RAKENNUSPALAT
? NÄIN TEITÄ KUSETETAAN
SUE
» 46 « NRO. 12
» VIIMEISET SANAT #27 ARI VÄNTÄNEN
Heroin and Your Veinsin Janne Perttulan
viimeisiä sanoja seuraa laukaus.
Sitten viime näkemän...
olen saanut uuden Regret-levyni julkaistuksi.
Levyn jokaiselle kappaleelle tulee musiikkivideo internetiin. Keväällä 2011 julkaisin netissä
48-minuuttisen kappaleen Lovely Bone Structure. Sitä voisi myös kutsua levyksi.
Viimeksi ostamani levy on...
James Johnstonin Hassan Falls To His Death.
Gallon Drunkin laulajan ensimmäinen soololevy. Kaunista, hidasta musiikkia.
Viimeksi näkemäni elokuva on...
City That Never Sleeps vuodelta 1953. Ahmin
vanhoja film noireja ja William Talman on yksi
lempinäyttelijöistäni.
Viimeinen asia, johon suostuisin, on...
radion kuunteleminen. Toinen lähes yhtä vaikea asia minulle olisi luullakseni murha.
Viimeksi itkin, kun...
olin humalassa ja kuulin kaunista laulua.
Viimeksi nauroin...
Raymond Chandlerin kirjaa lukiessani. Samat
jutut naurattavat minua vielä viidennelläkin lukukerralla.
Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni, on...
australialaisen New Warin debyyttilevy. Hypnoottista, tarttuvaa ja minimalistista musiikkia.
Viimeksi näin unta...
autokolarista. Kummallisin toistuva uneni on
luisteleminen pienellä jäälaatalla, joka leijuu
korkealla taivaalla: ei voi pysähtyä, voi vain
vaihtaa suuntaa ja jatkuvasti on toinen jalka lipeämässä reunan yli.
Viimeksi suutuin...
läheiselle ihmiselle. Olen ailahtelevainen ja
herkkä ja toisinaan hankaluuksissa tunteitteni vuoksi.
Regretin viimeinen biisi on...
pitkä. Siinä on mukana käsityönä tehty puupuhallin ?mänkeri?, ampiaisia ja kurkia. Aamuyöllä
sumuisella pellolla nauhoitetut kurkien huudot
jäävät levyn viimeisiksi ääniksi.
Viimeksi lauloin suihkussa...
Del Shannonin Runawayta ja Everly Brothersin
All I Have to Do Is Dreamia.
Viimeksi, kun olin humalassa...
kuulin kaunista laulua.
Viimeistään on aika lopettaa, kun...
ei enää keksi hyviä kysymyksiä.
Viimeiset sanani ovat...
?Katso, kulta. Tuolla Heroin and Your Veins -paitaisella miehellä on pistooli.?
SUE
» 47 « NRO. 12