9/2014 HARHAILIJA 10 s. Kertomus avaruudesta, seksistä ja ilmahirvistä AIVOTAHDISTIN 14 s. somekohu 16 s. KILPARÄISKINTÄ s. 22
Joka sunnuntai klo 20 AVOLAVA - open mic Sunday with Oskari Ruohonen! Maksullisille keikoille sisään ilmaiseksi ennen klo 20. PE 5.12. GRACIAS (21:00) + djsucks! -liput keikalle 5 € LA 6.12. Klo 21: Turku Vice: DJ Urho Tulitukka & DJ Kulmisjärvi, 0 € K-20 K-20 tiistaisin: DJ 21-04lauantaihin vapaa pääsy Tiistaista DJ klo 04 asti joka toinen Joka toinen keskiviikko: keskiviikko Poppivelvollisuus! Poppivelvollisuus-visa/dj Torstaisin YouTubeJukeboxi torstaisin: Yläkerta auki aina pe & la! YouTubeJukeboxi LA 6.12. ITSENÄISYYSPÄIVÄN SPEKTAAKKELI! 17:30 Vastaanotto isolta screeniltä, Dynamon livekommentaattoreina Juha Kiskonen & Miss Lemon Pussey +VALENTINES (21:30) & JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA (22:30) Liput keikoille 7 € klo 20-23 Jaume Serra Brut (11,5%) Kuohuviini aina 12€/plo! Laseittain 2€! Aina maanantaisin klo 20:00 MONDAY JAZZ HAPPENING! PE 5.12.Humalistonkatu Heat! DJ Ionik, vapaa pääsy LA 6.12. 21:00 Club Sol(salsa) 01:00 Floetry In Potion: djsucks! Vapaa pääsy PE 12.12. PYRAMIDIT play Monk, Ornette & Sun Ra PE 12.12. Himera: PYLORIS, Ovet 20:30, show 21 & 22, 0€ OLIMPIA SPLENDID liput 4 € 23:00 The Big Spectrum: DJ LA 13.12. SHIVAN DRAGN liput 7 € Esko Routamaa, vapaa pääsy pe 5.12. • Live • klo 21.00 • Liput 5e (8raita & Äx) TURKU MUSIC AWARDS 2014: PUPPA J & ITUHIPIT, MUSTA VALO, SIMA, ANNIINA AUF vs KAROLIINA KUUTIO la 6.12. • Live • klo 21.00 • Liput alk. 11,50 (Tiketti) BEASTMILK, ATOMIKYLÄ ke 10.12. • Live • klo 20.00 • Liput alk. 15e (Tiketti) TRUCKFIGHTERS (SWE), WHITE MILES (BEL) to 11.12. • Live • klo 20.00 • Liput alk. 15,50e (Tiketti) MAD JUANA (USA), STEREO 8000 pe 12.12. • Live • klo 22.00 • Liput alk. 19e (Tiketti) SCANDINAVIAN MUSIC GROUP PE 19.12. SIN COS TAN liput 6 € TI 9.12. Klo 21: Lyhytelokuvia Turun Taideakatemiasta, 0 € KE 10.12. TYT:n improryhmä Läsnäolopakko (21 & 22), 0 € TO 11.12. Klo 21: MÄKELÄ & MARKUS, 0 € PE 12.12. Pommilaukan pikkujoulut: PLAIN RIDE, 3 € LA 13.12. UHRIJUHLA (22:00) TO 18.12. KARI TAPIIRI LA 20.12. ALASDAIR ROBERTS (UK) LA 13.12. Music Takes Me Up DJ SuperSakari, vapaa pääsy (22:00) liput 7 € la 13.12. • Live • klo 22.00 • Liput alk. 14,50e (Tiketti) TO 25.12. DJ Kulmisjärvi, 0 € PE 19.12. DJ Yari, vapaa pääsy pe 19.12. • Live • klo 21.00 • Liput alk. 11,50e (Tiketti) PE 26.12. Tapaninpäivän tanssit! DJ Fog / UP: DJ Josef Matula, 0 € LA 20.12. 21:00 Club Sol LA 27.2. DOWN: DJ Kimito Diskotek UP: DJ Esko Routamaa KE 31.12. NEW YEARS BASH! DJ Urho Tulitukka & DJ Fog UP: DJ Kulmisjärvi. Vapaa pääsy klo 24:n asti, sen jälkeen 5 € Linnankatu 17 / TI-LA 21-04 www.dynamoklubi.com Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) OLAVI UUSIVIRTA PÄÄ KII, NYRKKITAPPELU, MAAKUNTARADIO la 20.12. • Live • klo 21.00 • Liput alk. 13,50e (Tiketti) 01:00 Polar Soul: DJ Yari, 0 € BLUES PILLS (SWE), KALEIDOBOLT PE 26.12. KEVYT KINKUNSULATUSBURLESKI-ILTA! Ovet 21:00, show 22:00, 5 € KE 31.12. 21:00 Club Sol 01:00 Monkin’ New Year: DJ Esko Routamaa, 0 € su 21.12. • Live • klo 22.00 • Liput 10e HEVINKELIUM pe 26.12. • Live • klo 22.00 • Liput alk. 11,50e (Tiketti) TIPPA-T, ADI L HASLA Humalistonkatu 8a • K18 • klubi.net/tku • facebook.com/turunklubi Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) www.anniskeluliike.? www.threebeers.? www.cosmic.? Janoisten opiskelijoiden ystävä Pakollinen sivuaine 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00 Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02 Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 Yksityisasioita R SISÄLLYS akennusmies kiikkui yläilmoissa luvattoman korkean nosturin varassa. Epäilemättä turvassa, mutta silti riskaabelin näköisesti. Otin huimaustani sykähdyttäneestä tilanteesta valokuvan matkalla yliopistolle. Hetken asiaa aprikoituani päätin olla jakamatta kuvaa. Sen todellinen merkitys oli yksityinen, pikseleihin tyhjentymätön, ja samalla myös itse kuvasta tuli yksityinen. Sitä kuvat eivät lähtökohtaisesti ole olleet enää vähään aikaan. Vaikka valokuvaus on aina ollut sosiaalinen laji, niin aiemmin kuvan jakaminen oli tietoinen, hieman juhlallinenkin teko. Kuva painettiin sanomalehteen, näytettiin sukulaisille diaprojektorilta tai lähetettiin sähköpostilla kaivatulle. Instagramin, Facebookin ja Twitterin aikana valtaosa kuvista napsitaan jakamismielessä. Niiden merkitys on yhteinen, ja moni lataa kaikki lomakuvansakin julkisiksi. Yksityinen kuva on harkittu valinta, julkisuus rutiinia. Luontainen jatkoajatus kuuluu, onko meille itsellemme käymässä jossain määrin samoin: alammeko olettaa, että ihminen lähtökohtaisesti kertoo itsestään valtaosan ja jättää pinnan alle vain vähän? Ajatus ei mielestäni ole aivan perusteeton, sillä privaatin rajat on piirretty historian saatossa moneen kertaan uudelleen. Sosiaalisessa mediassa meistä kaikista on tulossa eräänlaisia julkisyhteisöitä. Muutkin kuin papit ja poliitikot joutuvat pohtimaan julkisuuskuvansa rakentamista. Hiljaisuudesta murahtelu, epämiellyttävän seuraajan blokkaaminen ja ”kerron sinulle kaiken” -vuodatusprojektit ovat kaikki taktiikoita oman presenssin hallintaan – tai ainakin hallinnan yritykseen. Ihminen on merkityksien varassa elävä eläin, jolla on myös vinha tarve ympäristönsä kontrolliin. Tästä näkökulmasta sosiaalisen median strategisista omakuvatalkoista ei tarvitse olla erityisen huolissaan. Nykymeno ei ole tälläkään kertaa mätää, se vain rakentuu eilispäivästä eroavalle teknologialle. Ongelmallista medialäsnäolostamme tulee vasta silloin, jos unohdamme sen tietoisen ja tiedostamattoman teatterin, jonka varaan kaikki tämä rakentuu: sen, miten tarkkaan rajattua kuvaa vuolainkin vanhemmuusbloggaaja omasta elämästään piirtää, vaikka toista väittäisi. Toisinaan on myös hyvä katsoa suuren torikokouksen tuolle puolen: etsiä jotain uutta. Sosiaalisen median suosituimmat ihmiset eivät nimittäin välttämättä ole kaikkein etevimpiä valokuvaajia ja parhaita sanankäyttäjiä. Usein he ovat vain muutenkin seurattuja ihmisiä, joiden silkka yhteisöllinen karisma tuo paikalle mediabändärien ehtymättömän lauman. Loputtomien vaihtoehtojen maailma on armoton. Pahimmillaan päädymme toistamaan kaikki samoja lauseita. Lauri Hannus Myöhemmin minulle kieltäydytään tarjoamasta kahvia kenkään, koska se ei ole omani. s. 7 5 Ryyppäämisen korkeakoulu 6 Puukkosepästä sananikkariksi 8 9 Opintolaina, hei aivan fantastista! 9 Toukkapaketteja ja bambukeppiä 10 Aivosähkökäyrä uusiksi 14 Sinun elämäsi ei ole sinun 16 14 Hikeä joystickin varressa 22 Kansallinen ryteikkömme 26 Pink Floyd ja muuta kuraa 28 Charlie Sheen kukkaispedillä 30 Marskin tunnustukset 31 16 Akateeminen rahavääntö tyl-paatoimittaja@utu.fi NUMERO 22 9/2014 5.12.2014, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 84. vuosikerta. www.tylkkari.fi Toimitus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi, puh. (02) 276 9630 PÄÄTOIMITTAJA Lauri Hannus, tyl-paatoimittaja@utu.fi ToimittajaT Aleksi Malinen & Susanne Salmi, tyl-toimittaja@utu.fi Kansikuva Aleksi Malinen ilmoitusmyynti Kari Kettunen, puh. 0400 185 853, kari.kettunen@pirunnyrkki.fi & Erja Lehtonen, puh. 0400 185 852, erja.lehtonen@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi ulkoasu Lauri Hannus Paino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. Abinumero. 26 Ei meidän tarvitse ratkaista osakekeinottelijan ongelmia. Me olemme täällä tekemässä jotain merkityksellistä. Myös journalistit on saatu mukaan joihinkin vitun toivotalkoisiin ja uskomaan siihen, että meidän tehtävämme on nyt luoda jotain kasvutaloutta. s. 10
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 leikkaahan tästä! TYLKKÄRIN LUENTO BINGO Osa 5: musiikkitiede Wagneriaaninen Scherzo Galantti tyyli Adorno partsikka Sibelius Klusteri Akusmaattinen 3/4 YTHS:n käyntimaksut nousevat ensi vuoden alusta Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS) käyntimaksut nousevat 1.1.2015. Korotuksen syynä on valtion YTHS:lle myöntämän vuokra-avustuksen puolittuminen. Käyntimaksut nousevat eräissä erikoislääkäripalveluissa ja pitkissä hammaslääkärikäynneissä. Hammaslääkärikäyntien hinnat nousevat nykyisestä kaksi euroa, eli esimerkiksi yli 20 minuutin hammashoito maksaa jatkossa 26 euroa, kun se nyt kustantaa 24 euroa. Alle kymmenen minuutin käynnit sekä ensimmäinen tutkimuskäynti ovat yhä veloituksettomia. Myös peruuttamattoman lääkäriajan hinta nousee nykyisestä 25 eurosta 35 euroon. Tämän lisäksi maksullisiin todistuksiin, kuten terveystodistuksiin ja lausuntoihin, on luvassa korotuksia ja muita muutoksia. Jatka lausetta: Pahinta internetissä on… ”…trollaus.” Miikka Koski, 2. vuoden poliittisen historian opiskelija 4 ”…vihaajat.” Pihla Salmu, 1. vuoden englannin opiskelija ”…nettikiusaaminen.” ”…lagaus.” Tuomas Meriruoho, 1. vuoden oikeustieteen opiskelija Jeremias Kontio, 3. vuoden valtio-opin opiskelija
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 Rehtorit lukukausimaksujen puolesta Suomen yliopistot UNIFI ry puhuu yliopistojen resurssien, yhteistyön ja autonomian puolesta. Kulisseissa toimiva järjestö ajaa myös EU- ja ETAalueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuja. Tiesitkö, että Suomen 14 yliopistolla ja maanpuolustuskorkeakoululla on yhteinen edunvalvontajärjestö nimeltä Suomen yliopistot UNIFI ry? Ei se mitään, sillä mediassa järjestöön törmää harvoin. UNIFI:in on viimeistään nyt syytä tutustua. UNIFI perustettiin vuonna 2009 jatkamaan Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston työtä. Rehtorien neuvosto toimi aikana, jolloin yliopistot olivat valtion tilivirastoja ja rehtoreilla oli vain pieni liikkumavara. UNIFI on ottanut edeltäjäänsä aktiivisemman roolin. Se puhuu nyt koko yliopistokentän suulla ja on kehittymässä edunvalvontajärjestöksi, jota päättävissä pöydissä myös kuunnellaan. UNIFI:n hallitukseen kuuluu viiden yliopiston rehtorit, ja järjestöä puheenjohtaa vuosina 2014— 2015 Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen. Väänänen on saanut kiitosta mutkattomana yhteistyökumppanina niin Tieteentekijöiden liiton kuin Suomen ylioppilaskuntien liitonkin puolelta. UNIFI:n toiminta nojaakin pitkälti hallituksen varaan, sillä sen toimisto on vain kolmihenkinen. Mitä asioita Väänänen sitten lobbaa? ”Ylivoimaisesti tärkein UNIFI:n tavoite on yliopistojen toimintaedellytysten turvaaminen. Meillä on jatkuva vuoropuhelu poliittisten päättäjien kanssa siitä, kuinka tärkeää yliopistojen kannalta on pitkän tähtäimen suunnittelu ja vakaus toimintaresursseissa. Tämä on ylivoimaisesti tärkein asia, johon kiinnitämme huomiota”, Väänänen korostaa. Eli kysymys on rahasta. Esimerkiksi yliopistoindeksin ensin puolittaminen 2012, sitten jäädyttäminen 2013 maksoi yliopistoille kymmeniä miljoonia euroja. Väänänen ei kuitenkaan ole tyytymätön UNIFI:n aikaansaannoksiin. ”Uskon, että UNIFI on aika hyvin onnistunut, otta- en huomioon miten turbulentteja viimeiset vuodet ulkopuolisilta opiskelijoilta. Tästä olivat kaikki yliovat olleet Suomen koko talouden suhteen. Olisi opistot yksimielisiä. Noin puolet yliopistoista olisi paremminkin voinut mennä, mutta yliopistojen toi- ollut valmis hyväksymään, että yliopistot myös velmintaedellytykset on pystytty pitämään kohtuulli- voitettaisiin keräämään lukukausimaksuja. Koska UNIFI ajaa asioita ainoastaan yksimielisesti, se ei sen vakaina”, Väänänen perustelee. Saman huolen jakaa myös yliopistojen tutkijoita ottanut kantaa maksujen keräämisen pakollisuuteen. Yliopistojen maksumyönteisyys saattaa yllättää. edustava Tieteentekijöiden liitto. Vaikuttaa siltä, että ”Kun UNIFI on huolissaan rahan leikkaamisesta, se edusMaksullisuuden hype on kor- mitä korkeammalle hierarkiassa mennään, taa koko kentän ääntä”, pohtii kealla. Ajatellaan, että jos sen myönteisemmikTieteentekijöiden liiton pumaksut saadaan aikaan, niin si kannat muuttuvat. heenjohtaja Tapani Kaakkukaikki taivaan portit ovat auki. Opiskelijajärjestöt ja riniemi. tieteentekijät ovat jo ”Joskus UNIFI on yliopistoottaneet tiukan kannan jen johdon, edeltäjänsä rehmaksuja vastaan. Ylitorien neuvoston, vanhassa roolissa ja kiinnittää huomiota tulostavoitteiden opistojen hallitusten ja rehtorien keskuudessa asia saavuttamiseen”, Kaakkuriniemi kuitenkin huo- jakaa mielipiteitä. Ministeriössä kannatusta riittää. Kaakkuriniemi epäilee, että opetus- ja kulttuurimauttaa. Myös Suomen ylioppilaskuntien liiton koulutus- ministeriön maksumyönteinen linja on vaikuttanut poliittinen sihteeri Jarmo Kallunki katsoo, että Suo- myös UNIFI:in. ”UNIFI:n on hankala sanoa avoimesti, että tämä ei men ylioppilaskuntien liitto ja UNIFI ovat peruskankäy. Pelkäävät tölväisevänsä OKM:ää, joka rahaa janoiltaan hyvin samoilla linjoilla. ”Enemmistö asioista on sellaisia, joista olemme kaa”, Kaakkuriniemi toteaa. ”Maksullisuuden hype on korkealla. Ajatellaan, samaa mieltä. Joskus näkemykset siitä, mitä pitäisi että jos maksut saadaan aikaan, niin kaikki taivaan tehdä, eroavat”, Kallunki summaa. portit ovat auki. Me [Tieteentekijöiden liitossa] emme usko siihen”, Kaakkuriniemi korostaa. Keitä UNIFI siis edustaa, rehtoreita vai koko yliopistokenttää? EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lu”Se on filosofinen kysymys”, toteaa Kallunki. kukausimaksut on tällainen ”eroava näkemys”. UNIFI ”Riippuu yliopistosta. Toisissa rehtorit kuuntelevat kannattaa, että yliopistolakiin ja ammattikorkeakou- paremmin yliopistoyhteisöä kuin toisissa.” lulakiin lisätään säännökset, jotka mahdollistavat lukukausimaksujen keräämisen EU- ja ETA-alueen Heikki Isotalo Lukukausimaksut hiertävät 5
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 Täydellisen humalan metsästys Yliopistolla erinäiset sitsit ovat kehyksiä viinan juomiseen. Eri tiedekunnissa sitsihumaltumiseen käytetään pitkälti samoja aineita, vain laulut ja päihtymykseen päätymisen ympäristö vaihtuvat. Metsästimme täydellistä kekkulia kolmen tiedekunnan sitseiltä. Teksti: Konsta Weber Ensimmäiset sitsit: Kauppatieteen opiskelijoiden Speksialumnisitsit Parkilla, toastina eli seremoniamestarina Villen kanssa Juomat: Vergi, Kalinskaya-vodkan pohjat, kolme kaatoa ja kaksi mietoa, rommikola Kotonani soi Rolf Bergströmin Pornojenkka. Teen iltaa varten karhutölkistä, riisistä ja teipistä helistimen, jonka säestyksellä aiomme vetää Pornojenkan toast-kaverini Villen kanssa speksisitseillä. Speksejä on tehty kuusi kappaletta. Esitämme jokaisen niistä proggiksena eli ohjelmanumerona kylterisitsien hengessä sitsisettien aluksi. Juon muka-espresson ja syön raakasuklaata – haen toastausfiilistä. Olen pakannut legginsit molemmille toasteille. Käyn koulun kautta tulostamassa rangaistukset, jotta voimme laittaa ne hatusta vedettäviksi. Vielä ei tunnu siltä, että pääsisin tänään siihen humalaan, jossa haluan olla. Tai edes siihen humalaan, jossa muut soisivat minun olevan. Sitsipaikalla Parkilla täytämme neljä kondomia hyytelöidyllä viinalla eli Spyytelöllä. Piilotamme yhden juhlatilan vanhan kola-automaatin taakse ja toisen kaiuttimen taakse. Yhtenä sitsitehtävänä on etsiä ja juoda ne. Parkin häkkivarastossa on proggiksiin tarvitsemamme vaatteet. Kummaa Kutinaa -speksin esitykseen otamme Romeon ja Julian vaatteet. Ville on tuonut tekorinnat mukanaan. On aina hauskaa, kun On aina hauskaa, kun mies pukeutuu naiseksi, ainakin kauppakorkean farsseissa ja Tampereen teatterikesässä. mies pukeutuu naiseksi, ainakin kauppakorkean farsseissa ja Tampereen teatterikesässä. Huumoria esitykseen lisää kutinan tuova pilailukaupan syyhypulveri. Yhtenä rangaistuksena onkin “Syyhypulveria kasseille”. Otamme ullakolta vanhan sotakypärän, laitamme sinne valmiiksi kirjoitetut 6 Poltettu speksi. Mukana mm. Sepot Taalasmaa ja Hovi. rangaistukset tyhjien lappujen kera ja kehitämme konseptin “vedetään natsi-hatusta”. Syyhypulveria kasseille -rangaistus lankeaa myöhemmin kahdelle tytölle, joilla molemmilla on kassit mukana. Pulverin kaato kasseihin ei juuri naurata. Kerromme tapahtuman olevan sitsien sijaan esitys “Poltettu speksi”, kaikkien aikojen hauskin speksi, joka oli liian hauska esitettäväksi ja piti siksi polttaa ja haudata Saharaan. Etsimme sen kuitenkin käsiimme ja rekonstruoimme sen säästyneestä kansilehdestä tätä iltaa varten. Alustuksen lopuksi yritämme polttaa sen lopullisesti sytkärillä. Sytkäri ei kuitenkaan toimi, mutta siitä lähtevä ääni muistuttaa autiomaassa kuulemaamme kalkkarokäärmeen säksätystä, jolloin iäkäs beduiini alkaa laulaa mystistä Helan går -kappaletta. Kun yleisö on yhtynyt säksätykseen, siirryn biisin sooloon. Kolmannella puoliajalla kaikki ovat todella sekaisin, myös toast-kollegani. Pornojenkan sanat sekoavat. Yhtenä rangaistuksena kaksi naista saa syödä kulhollisen sitsijälkiruokana olleita keksejä ilman käsiä. Laitan yhden sitsaajan laulamaan improvisoitua keksibiisiä. Laulamme kertosäettä “Syödään Keksejä keksejä keksejä syödään tänään, syödään...” todella pitkään. Sitsien jälkeen Ville tilaa virallisessa jatkopaikassa Dynamossa DJ:ltä kaksi rommikolaa. DJ ei tarjoile meille. Kokeilemme baarimikkoa. Rommikolien kanssa menemme juttelemaan paikan kauneimmille naisille. Ville kysyy miten menee. He vastaavat, että hyvin. Jatkan keskustelua. Naiset lähtevät pois, kun kerromme tulevamme kauppakorkean sitseiltä ja opiskelevamme kyseisessä opinahjossa. Ymmärrettävää sinänsä. Muut kauppakorkeakoululaiset saapuvat. Laulamme tanssilattialla tuoreen sitsiklassikon kekseistä. Toast-masteri aloittaa sitsit aina ennen muita ja usein lopettaakin aikaisemmin. Ville lähtee ennen minua: tottumattomuus ekstensiiviseen juomiseen
9/2014 Kuvat: Konsta Weber ja anonyymit juopottelijat TURUN YLIOPPILASLEHTI Humanistisitseillä oli joulupukki, jolla ei ollut mukanaan jallua. vaatii veronsa. Lähden tapailemani naisen luo kahden jälkeen. Humala, jossa halusin olla, jäi saavuttamatta. Toiset sitsit: Humanistisitsit, vieraana Juomat: päärynä-absintti, vergi, 2 punssia, 3 kaatoa, 3 lasia viiniä, valkovenäläinen ja sangriaa Ulkona on kylmä. Olen kotonani. Teen absintista päärynämehusekoituksen ja lähden kohti Nummen T-taloa, jossa sitsit pidetään. Olen tapailemani naisen avecina. Sitsit alkavat. Istun hiljaisten humanistinaisten keskellä. Edessäni on vesikannu. Ve-si-kan-nu. Uskomatonta. Kenen sitseillä on vesikannuja? Sitseillä vesikannuilla on jotain virkaa vain jos ne ovat täynnä viinaa. Muutoin ne vievät vain tilaa pöydiltä. Laulunjohtajat ovat pukeutuneet pikkumustaan ja pukuihin, kuten muutkin sitsaajat. Alkuruokana on bataattikeittoa. Minulla on mukanani vergiä ja absinttia. Ja yksi olut, jos haluan juoda jotain virvoittavaa. Mutta siis hetkinen, siinä oli se vesikannu. Helan går lähtee, kun sitsisäännöt on luettu Humanistien laulukirjasta. Laulunjohtaja on sen mukaan jumala. Paikallaolijoista on puolet fukseja. He laulavat hiljaa mukana soolo-osuutta. Luulen sitä hetken tavaksi, mutta heti käy ilmi, että kansa ei vain tiedä oikeaa tyyliä. Seuraavassa laulussa ilmenee, ettei porukka laula kovempaa myöhemminkään. Kuulen lähinnä minun ja laulunjohtajan äänet. Ujot humanistit ovat ujoja. Saan rangaistuksen siitä, että olen paikan ainoa kauppatieteilijä, soluttautuja. Joudun esittämään humanistien ylistyspuheen. Menen lavalle, otan sitsikellon mikiksi ja aloitan puheen pureutumalla sanaan humanisti, joka muotoutuu sanoista ”huma” ja ”nisti”. Juon absinttia ja jatkan kunnes laulunjohtaja huutaa ”AIKA!” ja joudun luopumaan akustisesta sitsikellomikistäni. Minä pidän kivistäni enemmän villeinä ja vapaina, mutta ymmärrän tarpeen päästä kivien läheisyyteen kotioloissakin. Vieressäni oleva ujo humanistityttö alkaa päästä ujoudestaan. Huomaamme yhteisen kiinnostuksen kohteen: kivet. Juurikaan kukaan ei koskaan jaa tätä perversiotani. Yhteinen kivinen sävel on löytynyt. Hänellä on kymmenien kivien kokoelma, itselläni on kahden kiven kokoelma. Minä pidän kivistäni enemmän villeinä ja vapaina, mutta ymmärrän tarpeen päästä kivien läheisyyteen kotioloissakin. Kun sitsit ovat ohi ja olemme laittamassa päällysvaatteita, T-talon kellarissa minua läimäistään poskelle. Tapailemani naisen ystävätär on läimäisijänä. Myöhemmin, ennen bussiin nousua ja Marilyniin menoa, toiseenkin poskeeni läimähtää. Saan tietää, että läpsäisyt johtunevat siitä, että olen keskittynyt liikaa tyttöön, joka myös pitää kivistä, ja että tapailemani nainen on ilmaissut tämän ystävilleen, jotka minua tästä humaltuneella logiikalla rankaisevat. Marilynissä juon sangriaa ja valkovenäläisen. Lähdemme kolmen maissa. En ole aivan tyytyväinen humalaani. Kolmannet sitsit: Åbo Akademin Sigman ja Eszettsin sitsit, Faustkammaren, vieraana Juomat: Absintti-päärynämehusekoitus, 6 kaatoa, 5 lonkeroa, Koskenkorvapullon loput. En tunne tulevilta sitseiltä ketään, en tiedä missä paikka on ja ruotsin kanssa on vähän niin ja näin. Teema on risteily. Laitan punaiset housut, seiloritopin ja kauluspaidan, päälle heitän vapusta jää- neet serpentiinit. En ole kaukana teemasta, enkä suomenruotsalaisuudesta. Espresso on keitetty ja raakasuklaa näppäimistöllä. Faustkammaren on vaikeapääsyinen paikka. Salakapakka on salainen kapakka. Saan tietää, että paikan ovessa on taulu johon näppäillään numerot, jotka soivat sisällä ja avaavat oven. Eteisessä maksetaan sitsimaksut ja ostetaan juomalipukkeet. Sitsit alkavat. Pian sen jälkeen huikkaan toast-masterille, että voinko pyytää laulua. Se ei kuulemma ole tapana, mutta antaa mennä. Saan sitsikansan huomion ja alustan turkulaisen juomalaulun. Käännän sen lennossa ruotsiksi. Kupit eteen – Kuppittaa. Koppen fram – koppen back. Toasmaster huutaa, että nyt tyhjennetään kupit kokonaan. Sitsien puolivälissä pyydetään vapaaehtoisia eteen. Olen yksi heistä. Tehtävä on klassinen: hakekaa sitä ja tätä. Joka kierroksen hitain tippuu. Ensimmäinen noudettava tuote on shottilasi. Helppo. Toinen puun lehti. Palaan ulkoa ensimmäisenä. Kolmatta en muista. Neljäs on rintaliivit. Lähellä istuvalla tytöllä on ne hetkessä kädessään, ja hän tarjoaa ne minulle. Jäljellä on enää kaksi kilpailijaa. Viimeinen tuote on miesten kalsarit. Omiaan ei saa käyttää. Toinen kilpailija on minua nopeampi. Tulin toiseksi. Voittanut tyttö on ottanut korkokengät pois jaloistaan kilpailun ajaksi. Otan toisen ja sanon pitäväni sen. Myöhemmin minulle kieltäydytään tarjoamasta kahvia kenkään, koska se ei ole omani. Sitsien lopulla vedämme Dirlandaa-kappaleen merkeissä letkassa ympäri Faustkammarenia. Suomenruotsalaiset osaavat tämän. Samassa tilassa jatkoilla seuraa joukkojuopottelua vessassa, aurinkorasvan levittelyä sitsikansan kehoille naamoillamme, letkajenkkaa ja muita mauttomuuksia. Puolen yön aikaan olen viimein siinä humalassa, jossa haluan olla. • 7
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 KOLUMNI Curt Richter / WSOY Väärä ihminen oikeassa paikassa Olin harkinnut suutarin, puukkosepän, ekonomin ja juristin ammattia, kunnes lukiolaisena, tuntematta kirjailijoita, kirjallisuutta tai sen opiskelijoita, päätin haluta kirjailijaksi. Nykyään ymmärrän, että minun piti rakentaa itselleni maailmankuva. Ekonomin tutkintoa harkitsen kirjailijana yhä, mutta tuolloin – käytyäni yläasteikäisestä iltaisin ja viikonloppuisin töissä – se tuntui mahdottomalta. Olin alkanut kavahtaa vaikutusta, joka tavaralla näytti olevan ostajan elämän onnellisuuteen, laatuun, jopa merkitykseen. Saman naiiviuden ja/tai idealismin riivaamana päädyin Turkuun kotimaisen kirjallisuuden opiskelijaksi syksyllä 1993. Muistaakseni liki kaikki neljätoista vuosikurssilaista haaveilivat omasta kirjoittamisesta ja tietääkseni päädyin ainoana kirjallisuusammattiin. Tuhlasin opiskeluaikani. En käynyt opiskelijajuhlissa, istunut kapakassa, enkä lukenut sitä, minkä tietämyksen puute kalvaa jatkuvasti: taloustiedettä, poliittista historiaa, historiaa, sosiologiaa, filosofiaa, kielistä puhumattakaan. Pyrin valmistumaan mahdollisimman nopeasti, millä ymmärrän suojelleeni omaa kirjoittamistani. En vieläkään halua tietää pro graduni tai yliopistotodistukseni arvosanoja. Ainoa, Joskus olen toivonut että yliopistoajan kirjat olisi mitä tein oikein, oli kaikkien tenttikirjojen lukeminen kokonaan luetettu jo kotona, mutta käsittänyt, että sellainen ja se, että löysin edelleen tärkeitä ystäviä. lapsuus olisi ollut painajainen. Traagista ironiaa kaiketi, että kypsymättömälle ja typerälle, tulevalle kirjailijalle, kulttuuritoimittajalle ja kriitikolle, kirjallisuuden opintoni ovat olleet kuin räätälöidyt, korvaamattomat. Joskus olen toivonut että yliopistoajan kirjat olisi luetettu jo kotona, mutta käsittänyt, että sellainen lapsuus olisi ollut painajainen. Opin kirjallisuuden ja sen tutkimuksen historian sekä akateemisen kirjoitustavan, diskurssin. Opin lähdekritiikin ja tieteen ristiriitaisuuden, kun samaa kirjallisuutta tulkitsivat oppiaineessa vuoroin marxilaisesteetikko, marxilaisfeministi ja biografisti. Opin, että jos kirjailija kirjoittaa kuten kirjallisuudentutkija lukee, arvostaen, kritiikkiä esittämättä ja merkityshakuisesti, kirjoista tulee keinotekoisia, tekosyvällisiä, lukukelvottomia ja lyhytikäisiä. Opin huomaamattani ja loppuiäkseni rakastamaan jatkuvaa uuden oppimista. Jos saisin uudelleen elää opiskeluajan, ymmärtäisin nauttia löytöretkestä tietoon, opiskelijaelämästä, ystävystymisistä ja ajasta, jolloin itseä ja maailmankuvan kiintopisteitä saa etsiä. Toivottavasti nykyopiskelijat ymmärtävät elää minua paremmin yhden elämän hienoimmista ja henkisesti vapaimmista vaiheista. Joni Pyysalo Kirjoittaja on kirjailija ja toimittaja Tiistaina 13.1. klo 20 8
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 Salakuuntelija EDITOIJALLA – (kirjoittaa ja ojentaa) – Niin. Ymmärrän. Jos omaa ääntä ei ole koskaan ollutkaan, tilanne on toki aika haastava. Mutta oletko ihan varma tästä? Kyseessä on toki vapauttava toimi, mutta silti kaikin puolin suuri muutos. – (nyökkää) – No siinä tapauksessa en näe syytä enää odottaa. Pyydän pysymään paikallaan hetken, jotta toimitus onnistuu. . – No niin. Sehän oli nopeaa. Saatiin ihan täydellinen, kaunis piste. Voit nyt olla jatkamatta ihan normaalisti. Konsta Hormia – Hei ja tervetuloa. Istu vain rohkeasti siihen, niin keskustellaan tästä sun tilanteesta. – (istuu) – Niin siis jos oikein ymmärsin niin kyse on siitä, että haluat lopettaa muiden kuuntelemisen ihan kokonaan. – (nyökkää) – Ja syynä on se, että olet repliikkiviiva, joka on menettänyt oman äänensä. – (nyökkää) – Tämä toimenpide voidaan toki hoitaa, eikä se maksa paljoa tai ole edes kivulias. Silti mietin, voisiko tässä olla vielä muitakin vaihtoehtoja. Voisiko sen äänen saada takaisin? Palstalla ei katsota vaan kuunnellaan. Nousukas Lainaa aina vaan Opintovelallisten määrä on kasvanut viime vuosina. Näin käy ilmi Kansaneläkelaitoksen tilastoista, jotka valmistuivat marraskuussa. Myös Finanssialan keskusliiton mukaan opintotuen suosio on kasvussa. Opintolainakanta on kasvanut vuoden takaisesta noin 8 prosenttia. Finanssialan keskusliiton arvion mukaan syynä lainan suosioon voi olla opintotukiuudistus, jonka myötä Kela maksaa opintolainan 2 500 euron ylittävästä osasta 40 prosenttia, mikäli opiskelija valmistuu määräajassa. Turun ylioppilaslehden arvion mukaan syyt opintolainan suosioon ovat toisaalla. Arvion mukaan opiskelijat ovat viimein havahtuneet siihen karvaaseen mutta laajalti tunnustettuun tosiasiaan, ettei ihmisen ole mahdollista elää vajaalla viidelläsadalla eurolla kuussa. Köyhyysrajan alapuolelta itsensä löytäneet opiskelijat marssivat joukoin verkkopankin kautta ostamaan elintarvikkeita, joita ei ole pakastettu, kuivattu tai säilötty purkkiin. Tuoreista vihanneksista piristyneet opiskelijat kommentoivat onnellisuutensa lisäntyyneen ja elämänlaatunsa kasvaneen. Valmisnuudeleiden Anja Karppinen ja Nobelanerin aiheuttamat vatsanpurut ovat poissa, eikä elämä olekaan täyttä paskaa. Myös kiinnostus opiskelua kohtaan on lisääntynyt, ja he aikovat aiemmista suunnitelmistaan poiketen valmistua määräajassa ja hyvin arvosanoin. Turun ylioppilaslehti esittää myös, että kenties jatkuvan itsetuntokriisin ja apatian kourissa piehtaroivat humanistit ovat vihdoin löytäneet uskon itseensä ja tekemisiinsä. Kasvanut luottamus työuraan on saanut ihmistieteilijät investoimaan tulevaisuuteen tavalla, joka aiemmin koski vain lääke-, kauppa- ja oikeustiedettä opiskelevia. Pätkätyöt ovat ihan okei, ja kyllä ne apurahahakemuksetkin siinä perseitä nuollessa täyttyvät. Hei aivan fantastista! Toisaalta syynä voi olla ilmiö, jota Nylon Beat -yhtye luonnehtii vuonna 1997 ilmestyneessä kappaleessaan ”Satasen laina”: Mä säästöporsaan käännän nurinpäin ja sen huomaan kauan tyhjää kolisseen. Mä olen vähän kai hullu, kun en halua nähdä vielä huomiseen. Ei muuta kommentoitavaa. Aleksi Malinen Pätkätyöt ovat ihan okei, ja kyllä ne apurahahakemuksetkin siinä perseitä nuollessa täyttyvät. Hei aivan fantastista! 9
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 maailman oudoin juttu Mitä yhteistä on ilmahirvellä, espoolaisella dominalla ja kolumbialaisella pojalla? Ei mitään. Mutta Touko Hujasella on niistä kaikista kuva. Teksti ja kuvat: Aleksi Malinen J ossakin päin Espoota on suuri omakotitalo, jossa asuu Villi-Ira. Villi-Ira on domina. Hän tekee toukkapaketteja ja lyö bambukepillä. Hänen miehensä on leppoisa kaveri. Hän on kokeillut miehenlypsylaitetta kerran ja sanoo, että se toimii. Villi-Ira on rautainen ammattilainen. Hän on mukava ja hellä ihminen. Hänellä on silikonirinnat. Hän puhuu lempeällä äänellä ja kertoo, mikä tappi tekee mitäkin. Hänellä on ongelmia naapureiden ja kunnan kanssa. Naapurit eivät ymmärrä talossa pidettäviä orgioita... Teksti jatkuu. Siinä kerrotaan, kuinka taustalla soi Sibeliuksen puusarja ja miten ruotsalaiset vieraat jättivät jälkeensä sotkua. Vieressä on valokuva, jossa nainen istuu punaisella nojatuolilla. Suurien rintojen tummat nännit kuultavat suurisilmukkaisen verkkokankaan läpi lähes esteettä. Nainen katsoo kameraan rauhallisesti mutta keskittyen. Edellinen katkelma ja valokuva löytyvät muun muassa vuoden lehtikuvaajana palkitun Touko Hujasen artesaanisanomalehti Uuden Maan Sanomista, jonka rahoituskampanja Mesenaatti-joukkorahoituspalvelussa täytti tavoitteensa ennätysajassa. Projekti sai minimirahoituksen kasaan tunneissa. Viikossa tilille oli kertynyt yli kymmenentuhatta euroa. Hujanen on sanomalehtensä saamasta vastaanotosta mielissään, mutta kukapa ei olisi. Valokuvaaja on juuri saanut varmistuksen siitä, että hänen artesaanijournalismiksi nimittämällään konseptilla on kysyntää, ja että kuuden kuukauden puserrus ei ole valunut hukkaan. ”Se on koskettavaa. Viimeiset kaksi vuotta olen ollut vain joukkojen takana, keskittynyt porukkaan. Nyt päätin tehdä itse jotain, ja ihmiset ryntäsivät konkreettisesti tukemaan”, Hujanen kertoo haltioissaan. Lehti käsittelee toki muutakin kuin espoolaista dominaa. Huolella taitetun ja kootun, Skotlannissa painettavan sanomalehden sivuille ovat päätyneet esimerkiksi mystinen Sotungin miekka, eräs inkoolainen mummo sekä kuvanveistäjä, jonka yksityiskokoelmissa on niin Picassoa kuin Rembrandtiakin. Ja koska Hujanen saa tehdä lehtensä kanssa mitä haluaa, mummo on laitettu keskiaukeamalle kuin kustannusmaailmaa kohti osoittavaksi keskisormeksi. Tapaukset ovat osuneet Hujasen eteen vahingossa, huhujen ja harhailun kautta. Kesän mittaisen patikoinnin tuloksena on toistakymmentä hämmentävää tarinaa ja sattumusta, jotka olisivat ilman jalkavoimia koettelevaa lähiseutumatkailua jääneet pimentoon. ”Olin inkoolaisessa tammilehdossa ja siellä oli mummo, joka kosketteli puita ja hoiti niitä vapaaehtoisesti. Siellä oli myös poika, joka oli ilmahirven Y18-sarjan suomenmestari. Mistä on tullut kuva, että Suomen tulevaisuus on jossain start-up-häsellyksessä? Suomen tulevaisuus on Inkoossa, jossa jengi hoitaa puita vapaaehtoisesti ja ampuu ilmahirviä. Ne ovat siellä tekemässä jotain oikeaa ja merkityksellistä.” Ensimmäiset lehden sivuille päätyneet kuvat otettiin touko-kesäkuussa. Nyt puoli vuotta myöhemmin lopullinen tuotos on viimein näkemässä päivänvalon. Mesenaatti-kampanja on avoinna joulukuun loppuun, mutta osa lehdistä postitetaan jo ennen määräajan päättymistä. 500 kappaleen rajatusta editiosta on jutun kirjoitushetkellä myyty noin puolet. Hujanen huomauttaa, että vaikka sanomalehti on vaatinut paljon aikaa ja vaivaa, hänen takanaan seinällä roikkuva, kesäisiltä seikkailuilta mukaan tarttunut nenäliina on aivan yhtä iso osa teosta kuin Uuden Maan Sanomat -lehtikin. Nenäliinan lisäksi seinälle on kiinnitetty kuitteja, juomalippuja ja valokuvia, jotka on yhdistetty toisiinsa punaisella langalla. Se on kartta Hujasen matkasta: alusta loppuun. Hujanen käytti vuosia kuvatessaan Kolumbian sisällissotaa käsittelevää kuvasarjaa, ja vaikka aihe oli hänelle itselleen tärkeä, kuvat jäivät vähälle huomiolle. Sarja julkaistiin Suomen Kuvalehdessä, mutta Hujasesta tuntui, ettei ketään kiinnostanut. Vuosikymmeniä kestänyt levottomuus toisella puolen maapalloa ei tavoittanut suomalaisyleisöä. Matkustelu oli muutenkin menettänyt mielekkyytensä. Paikkoja vilisi ohi pikakelauksella, matkapäiviä kertyi kalenteriin. Oli aika pysähtyä ja katsoa lähelle. ”Viime vuonna kävin noin kahdessakymmenessä maassa. Mietin, että mikä tämän merkitys on? Menen aina uuteen paikkaan ja nopeasti piti keksiä joku kiinnostava tarina. Se tuntui fuulalta”, Hujanen kertoo. Ihmiset matkustavat enemmän kuin koskaan, mutta matkanteon merkitys on kokenut täydellisen inflaation. Ensin istut kotona, sitten lentokoneessa matkalla Berliiniin ja lopulta menet istumaan berliiniläiseen baariin. Matkustamisesta on tullut paikasta toiseen siirtymistä ilman kokemusta matkanteosta. Se tuntuu Hujasesta tympeältä. Kuluneen kesän aikana valokuvaaja havahtui kävelemisen tärkeyteen. Tässä oli se, mikä puuttui. ”Ei tullut mieleenkään, että pitäisi harrastaa liikuntaa, pelata pelejä tai olla palkitsevissa ihmissuhteissa, joista saan jotain toimintaa elämääni. Kaikki sisältö tuli niin vahvasti siitä, että olin menossa jonnekin. Tää on ihan vauvojen zeniä, mutta se on elämän kadonnut ydin”, Hujanen selittää pöydän yli tarttuvalla, pyyteettömällä innostuksella. 11
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 Kävelyyn liittyy myös harhailu, joka on valokuvaajan mielestä oleellinen osa journalismin ideaa. Ilman harhailua tyydymme tekemään vain konseptijournalismia, jonka päämäärät ja tavoitteet ovat tarkasti ennalta asetettuja. Hujasen mukaan tämä on myrkkyä jo valmiiksi kouristelevalle alalle. ”Kaiken pitää olla vitun painavaa, vakavaa ja merkityksellistä, että sitä voidaan julkaista missään. Kaikki on niin vitun kriisissä. Vain kovilla ja merkityksellisillä asioilla on muka väliä. Tässä on taistelu, jota mä käyn.” Kuvajournalistien olisi Hujasen mukaan syytä oppia pysymään eräänlaisessa aporiassa, ratkaisemattoman pulman ja hämmennyksen tilassa. Myös monien jakama näkemys, että he tutkivat asioita valokuvan keinoin, on Hujasesta typerä. ”Sä et tee mitään vertaisarvioitua akateemista tutkimusta. Se juuri on kuvajournalismin vahvuus. Sä menet paikkaan, katsot mitä siellä on ja kasvat siihen asiaan katsomisen kautta, katsomisen lähtökohdista. Se on oma metodinsa, hyvä metodi”, Hujanen tuhahtaa. Lukioikäinen Touko Hujanen oli absolutisti, joka piti runopiiriä tamperelaisessa synnytysvalmennuskeskuksessa ja valokuvasi ystäviään tietämättä juuri mitään kuvajournalismista tai lehtikuvasta. Hän kuvasi, koska se oli hyvä syy juoksennella kikkelit paljaina. Valokuvan ja yliopiston vetovoima saivat miehen valitsemaan oppiaineekseen kuvajournalismin. Vuonna 2005 aloittaneen Hujasen vuosikurssilla oli myös sittemmin vuoden lehtikuvaajaksi valittu ja Fotofinlandialla palkittu Maija Tammi. 12 Muutaman vuoden päästä absolutismi sai jäädä. Samoihin aikoihin Hujanen sai ensimmäisen oman alan työpaikan Savon Sanomista. Kesäkuvaajan toimi oli Hujasen uran käännekohta, jonka kautta huomio kiinnittyi outoon ja kiinnostavan ilmiöön nimeltä kuvajournalismi. Kukaan ei tuntunut edes tietävän mitä se on. Se oli jotain määritelmiä pakenevaa ja ainutlaatuista. ”Tajusin, että tämä kuvajournalismi on maailman oudoin juttu, oudompaa kuin taide. Valokuvataide on Suomessa kuitenkin todella institutionaalista”, Hujanen sanoo Hujasen opiskeluaikana ala oli eräänlaisessa murroskohdassa. Vanhat tekijät alkoivat väistyä, lehtikuva vaikutti kuolevan. Juuri alan murros sai kuvajournalismin näyttäytymään Hujaselle elinvoimaisena asiana, johon kannattaa panostaa. ”Tuntui suorastaan anarkistiselta tehdä lehtikuvaa, kun se on kuolemassa. Se oli maaginen juttu.” Savon Sanomien jälkeen Hujanen pääsi Helsingin Sanomien kesäkuvaajaksi. Unelmien työpaikka Hesarissa sai kuvaajan muuttamaan Tampereelta nykyiseen kotikaupunkiinsa Helsinkiin. Muutaman vuoden päästä hänet palkittiin vuoden nuorena lehtikuvaajana, myöhemmin vuoden lehtikuvaajana. Seuraava askel olisi kansainvälinen ura. Hujanen matkusteli kuvaajaystävineen kansainvälisillä kuvajournalismifestivaaleilla muun muassa Ranskan Arlesissa ja haki vaikutteita. Pian kävi kuitenkin ilmi, etteivät kaverusten ottamat lehtikuvat kiinnostaneet maailmalla. Kansainvälinen suunta oli erilainen kuin mihin kotimaassa oli totuttu: oli rakennettava tarinallisia kuvasarjoja yksittäisten lehtikuvien sijaan. Samaan aikaan Helsingin Sanomat otti käyttöön uudet freelancer-sopimukset, jotka entistä voimakkaammin irrottivat kuvaajan instituutiosta. Myös alan arvostus oli kateissa. Uudenlainen tilanne pakotti kuvaajat katsomaan peiliin. ”Miksi tehdä tätä jos lehtikuvaa ei arvosteta? Meidän porukan ratkaisu oli 11-kollektiivi, jonka kautta loimme jotain, mihin uskoa.” Palatkaamme hetkeksi ajassa vajaat kymmenen vuotta taaksepäin. Tampereen yliopistolla on käynnissä yhteiskuntatieteiden perusopintojen luento. Yliopistouraansa aloitteleva Touko Hujanen ei jää kuuntelemaan yhdentekevää luentoa, vaan marssii ystävänsä kanssa tympääntyneenä ulos salista. Kaverukset päivittelevät asiaa toisilleen ja päätyvät yhteisymmärrykseen siitä, mikä on oikeasti kiinnostavaa. ”Kaveri totesi sen jälkeen, että ihmisiä kiinnostaa universaalisti vain kaksi asiaa: avaruus ja seksi. Se oli niin kuolematon juttu, että niinpä! Niinpä!”, Hujanen naureskelee. Kuolematon oivallus on nyt kaivettu esiin ja realisoitu 11-kollektiivin uutena hankkeena, joka on avaruus- ja seksiteemainen tapahtumien sarja. Yhteistyökumppaneina ovat tiedekeskus Heureka sekä hitaan ja laadukkaan verkkojournalismin suomalainen uranuurtaja Long Play. Lisäksi kootaan teemaan liittyvä julkaisu ja nettisivu. Myös Turun valokuvakeskus Periin pystytetään projektiin liittyvä näyttely. 11-kollektiivi on nimensä mukaisesti yhdentoista valokuvaajan ryhmä. Lähinnä Tampereella kuva-
TURUN YLIOPPILASLEHTI journalismia opiskelleista koostuvaan porukkaan kuuluu Hujasen ja Maija Tammen lisäksi esimerkiksi vuoden lehtikuvaajaksi valittu ja ympärileikkauskuvillaan kohua nostattanut Meeri Koutaniemi. Ryhmä toteuttaa vuosittain yhden ison projektin. viimeisin niistä on vuonna 2013 Suuren journalistipalkinnon yleisösuosikiksi noussut Kriisi-julkaisu, joka tehtiin yhdessä Kaskas Media -sisältötoimiston kanssa. Ala on kuitenkin jatkuvassa liikkeessä. Kun kollektiivi perustettiin vastaamaan tiettyyn tarpeeseen, asiat ovat muutamassa vuodessa ehtineet muuttua täysin. ”Viimeisen parin vuoden aikana illuusio kansainvälisestä urasta on muuttunut kuplaksi. Nyt ei voi jäädä siihen, mitä opit kaksi vuotta sitten”, Hujanen kertoo. Prosessia täytyy hallita entistä kokonaisvaltaisemmin. Seuraava askel on Hujasen mukaan Uuden Maan Sanomien edustama artesaanijournalismi, jossa tehdään vähemmän mutta täydellä sydämellä. ”Se on journalismin pienpanimokulttuuria.” Ennen Villi-Iraa ja Uuden Maan Sanomia oli Aulis Junes. Aulis on anarkisti, joka valtasi 60-luvulla heroiiniriippuvaisilta kartanon Linnunlaululla lähellä Helsingin rautatieasemaa. Hän on entinen seksuaaliterapeutti, joka lämmittää taloaan puulla ja elää käytännössä kuin metsästäjä-keräilijä konsanaan. Samalla hän sattuu omistamaan muun muassa kaksi eri maatilaa ja hotellin. Aulis oli myös lähtölaukaus Touko Hujasen harhailulle ympäri Uusimaata. ”Mulla on paha tapa imeytyä aina johonkin pappaan”, Hujanen naurahtaa. Hujanen kysyi itseltään, että jos rautatieaseman vieressä on tämänkaltaisia juttuja, mitä muualta mahtaakaan löytyä. Se sysäsi valokuvaajan tarkastelemaan lähiympäristöään aiempaa tarkkaavaisemmin. Ja kuten jo tiedämme, vastaan osui niin espoolainen domina, inkoolainen puidenhalaajamummo kuin ilmahirven suomenmestarikin. Artesaanijournalismin mallia Hujanen haki esimerkiksi amerikkalaiselta Little Brown Mushroom -kustantamolta, jonka mustavalkoisia kuvia ja tekstiä sisältäviä julkaisuja painetaan yhdysvaltalaisessa mittakaavassa häviävän pieniä määriä. ”Olen ihaillut sitä, että tehdään journalismia 9/2014 editioon. Se on statementti niiltä ihmisiltä, jotka voisivat tehdä American Airlinesin ja Niken kampanjoita. Sen sijaan he harhailevat Ohion metsissä, laittavat tuotteensa nahkakansioon ja myyvät sitä. Se on todella hyvä kehityssuunta, että tehdäänkin vähemmän.” Hujasen mielestä artesaanisanomalehti toteuttaa Marshall McLuhanin ajatusta siitä, että väline itsessään on viesti, joka kertoo jotain. Se kertoo, että vähemmän on enemmän. ”Viesti on vähän kauhea. Mikään ratkaisu tämä ei ole millekään alalle, mutta se on ratkaisu niille, jotka sitä haluavat tehdä. Ei meidän tarvitse ratkaista osakekeinottelijan ongelmia. Me olemme täällä tekemässä jotain merkityksellistä. Myös journalistit on saatu mukaan joihinkin vitun toivotalkoisiin ja uskomaan siihen, että meidän tehtävämme on nyt luoda jotain kasvutaloutta.” Hujanen vetää henkeä ja jatkaa. ”Mitään kasvua ei tule niin että halutaan kasvua. Kasvua tulee keskittymällä sisältöön ja luomalla aidosti kiinnostavia ja merkityksellisiä asioita”, hän sanoo. ”Oleellinen kysymys on se, miten vaikutetaan ihmisiin.” • 13
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 Onnellisuuden kytkentä Teknologiatuotteiden mainokset lupaavat meille onnea, rauhallisuutta ja energiaa. Seuraava askel on älylaite, joka antaa näitä aivan kirjaimellisesti. Teksti: Lauri Hannus E KuvITUS: Anja Karppinen i liene pelkkää sattumaa, että Thyncin viileäntyylikkäät nettisivut luovat välittömiä mielleyhtymiä elokuvaan Her (2013). Spike Jonzen tarinassa älykäs käyttöjärjestelmä antoi ressukkamies Theodore Twomblylle sekä rakkautta että epätoivoa. Tekoäly auttoi masentunutta löytämään itsensä ja kaltaisensa. Se ravisteli hereille ja antoi onnen. Teknologiayritys Thync haluaa tehdä hieman vastaavan tempun oikeassa elämässä. Laitteella ei toki ole elokuvasta poiketen tietoisuutta. Eikä se huokaile Scarlett Johanssonin kujeilevalla äänellä. Thyncin tuleva tuote on älypuhelimella ohjailtava stimulaattori, joka valmistajiensa mukaan vaikuttaa aivoihin sähkömagneettisilla impulsseilla ja jonka tarkoituksena on saada meidät voimaan paremmin, tai oikeastaan tahtomme mukaisesti. Käytännössä se tarkoittaa kahta asentoa: parasta mahdollista työtehoa ja lupsakkaa rentoutumista. Thync lupaa meille sekä aamukahvia että saunakaljaa – napin painalluksella. Ajatus tajunnan sopiviin sfääreihin tahdistavien sensorien kytkemisestä päähän on lähtökohtaisesti hieman epäilyttävä. Tätä epäilyä vastaan suunnattu Thyncin mainosvideo muistuttaakin meitä siitä, miten suuri osa arkirutiineistamme aamulenkistä aina yömyöhään luettuun romaaniin tähtää pohjimmiltaan omaan aivotoimintaan vaikuttamiseen. Triathlonilla hikoileva poliitikko ja porttikongin pössyttelijä ovat sikäli samanlaisia, että molemmat tavoittelevat tiettyä haluttua olotilaa kemiallisesti. Thyncin visioissa on maailma, jossa omia aivoja ohjaillaan ilman välikäsiä. Mainosvideo lupaa meille muutakin kuin vetreän ja pullantuoksuisen olon. Thync ei ole päähän puettava mielialalääke, vaan sen tarkoituksena on saada ihmiset ”saavuttamaan enemmän”. Thyncin taustalla ovat yhdysvaltalaisten menestysyliopistojen MIT:n, Harvardin ja Stanfordin tutkijat. Se on korkeimman tason start-up. Tuotteeseen uskotaan myös sijoittajapiireissä. Lokakuuhun alkuun mennessä Thync oli kerännyt 13 miljoonan dollarin rahoituspotin. Teknologiasijoitusyritys Khosla Venturesin Samir Kaul perusteli rahoituspäätöstään sillä, että ”ihmiset haluavat 14 kontrolloida kehoaan ja mieltään yhä enemmän ja enemmän”. Arveluttava metodi Thyncin vaikuttamisperiaatteena on mystisen applemaisesti nimetty U+. Vaikuttamismekanismi perustuu kallon läpi annettavaan ultraääneen, suoraan aivoihin suunnattavaan tasavirtaan ja muihin sähkövirtaa hyödyntäviin hermosolujen stimulointimenetelmiin. Alueella on tehty tutkimusta viime aikoina runsaasti, sillä yllä mainituista metodeista toivotaan uusia hoitovaihtoehtoja muun muassa Parkinsonin ja Alzheimerin tauteihin. Terveiden ihmisten aivojen nikkarointi on yritys saada tutkimusala poikimaan lisää rahaa. Turun yliopistollisen keskussairaalan kliinisen neurofysiologian professori Satu Jääskeläinen vastaa tiedusteluihin sähköpostitse. Hän ei ole erityisen innoissaan aiheen saamasta julkisuudesta. Jääskeläisen mukaan neuromodulaation saralta tietoa on pääasiassa eläinkokeista, ja vaikuttavuus ihmisten osalta on todistamatta. ”On aivan liian varhaista ja täysin epäeettistä tehdä aggressiivista nettimarkkinointia tällaisella laitteella, jonka turvallisuudesta tai tehosta ei ole juuri mitään tietoa ihmisillä”, Jääskeläinen toteaa. Jääskeläinen pitää Thyncin tuotelanseerausta vastuuttomana. ”Menetelmä ansaitsee toki jatkotutkimuksia, mutta suurin osa hommasta on vielä tekemättä. Myyntituote se ei missään tapauksessa ole vielä vuosiin.” Yritys aikoo kaikesta huolimatta ohittaa jäykän tieteellisen metodin: bluetooth-liitännällä varustettu kuluttajalaite aiotaan tuoda markkinoille vuoden 2015 aikana. Bostonissa majaansa pitävä yritys ilmoittaa testanneensa laitettaan verkkolähteiden mukaan yli kahdella tuhannella vapaaehtoisella. Moista määrää ihmiskokeita ei tehdä aivan pikkurahojen toivossa. Professori Jääskeläisen arvio Thyncistä on yrityksen kovista taustoista huolimatta pessimistinen. Hän varoittaa, että kyseessä saattaa olla uusi Valkee: tieteen sääntöjen ohitse brändätty hypelaite. ”Yhtään satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta ei laitteesta taida löytyä. Tässä voi olla kyseessä uusi ’korvalamppuhoito’, siis ’innovaatio’, joka on todettu täydeksi huuhaaksi, vaikka sitäkin on myyty jo vuosia Finnairin lennoilla masennuksen tehokkaana hoitolaitteena.” Aiheesta löytyy myös huipputiedelehti Naturessa julkaistu tieteellinen artikkeli, joka on linkitetty myös Thyncin sivuille. Vakuuttavassa julkaisussa häiritsee vain yksi asia: se nojaa pelkkiin eläinkokeisiin. Toistaiseksi saatavilla on vain yhden koehenkilön lausunto. Talouslehti Bloomberg Business- weekin toimittaja Brad Stone on päässyt kokeilemaan laitteen prototyyppiä. Stone kertoo 12 minuutin mittaisen “rentoutusaallon” sulattaneen stressikimpun tunteen vatsasta. Vaikka Thyncin soveltavan metodin on kerrottu voivan aiheuttaa myös epämiellyttäviä sivuvaikutuksia, Stone ei sellaisia raportoi. Päällimmäiseksi tunteeksi prototyyppivaiheen laitteesta jää innostus.
TURUN YLIOPPILASLEHTI Kärähtämisvaara 9/2014 ”Terveellä ihmisellä aivot hakeutuvat koko ajan kohti optimitilaa. Kun sinne työnnetään sähköä, ensimmäinen veikkaus on, että mennään huonompaan suuntaan.” Aalto-yliopiston akatemiaprofessori Risto Ilmoniemi on sekä tutkinut aivoja pitkään että perustanut Nexstim-nimisen yrityksen, joka kehittää aivojen magneettistimulaatiota diagnoosi- ja hoitomenetelmänä. Aivojen fysiologiaan perehtynyt professori vakuuttaa aivojen magneetti- ja sähköstimulaation olevan jo lähitulevaisuudessa lääketieteen arkea. ”Ala omaa suuret mahdollisuudet muun muassa aivohalvauksen, tinnituksen ja masennuksen hoidossa. Depression hoitometodi on jo saanut joissain maissa viranomaishyväksynnän.” Thyncin käyttämää heikkoa sähköstimulaatiota paljon voimakkaampi magneettistimulaatio on parhaimmillaan yksinkertainen ja helposti todettavissa: kun annetaan magneettistimulaatiopulssi sopivaan kohtaan liikeaivokuorelle, sormi heilahtaa. Huuhaasta neuromodulaatiossa ei siis ole kyse. Thyncin lanseerausta Ilmoniemi pitää silti vähintäänkin ongelmallisena. Pitkään alan tutkimusta tehneelle professorille terveille aikuisille myytävä laite näyttäytyy turhana ja potentiaalisesti jopa haitallisena. ”Terveellä ihmisellä aivot hakeutuvat koko ajan kohti optimitilaa. Kun sinne työnnetään sähköä, en- ultraääni on vaikuttamistapana melko kyseenalainen, eikä sitä ei ole testattu kuin hiirillä. ” Olennaista onkin erotella toisistaan kolme aivoihin vaikuttavaa, keskenään täysin erilaista hoitomuotoa. Magneettistimulaatio on tehokas, mutta kallis ja siksi vaikeasti kuluttajalaitteisiin soveltuva metodi. Sähköstimulaatio on halvempaa, mutta vähemmän tehokasta, sillä ihon läpi ei voi syöttää haitatta kuin hyvin heikkoa sähkövirtaa. Ultraäänen antaminen aivoihin taas on vasta vähän tutkittua ja potentiaalisesti vaarallista. Philips Medical Systems -yritys on kehittänyt Suomessa ultraääntä käytettäväksi ilman leikkausta tapahtuvaan syöpäkasvainten tuhoamiseen. Itse magneetti- ja sähköstimulaation koehenkilönä toiminut professori Ilmoniemi toteaa, ettei nykytiedoilla lähtisi aivoihin annettavan ultraäänen koehenkilöksi. Magneettistimulaatiota ovat saaneet jo luultavasti miljoonat ihmiset, eikä minkäänlaisia yllättäviä sivuvaikutuksia ole havaittu. simmäinen veikkaus on, että mennään huonompaan suuntaan. Vaatii huolellista ja perusteellista tutkimusta, ennen kuin löydetään oikeat stimulointitavat ja -kohteet, jos sellaisia Thyncin menetelmällä on ylipäänsäkään löydettävissä.” Yrityksen linkittämät tutkimustulokset eivät Ilmoniemen mukaan tue väitettä, että laitteesta olisi hyötyjä käyttäjille. ”Tuote jäi aika epäselväksi. Lisäksi sivuilla mainittu Magneettistimulaatioterapian yleinen vaikutustapa on Ilmoniemen mukaan se, että sen avulla aivokuori voidaan saada herkemmäksi tai epäherkemmäksi tuleville ärsykkeille. Yleiskäyttöiset magneettiterapialaitteet maksavat useita satoja tuhansia euroja. Toisaalta Yhdysvalloissa edullisempi kannettava laite migreenin kotihoitoon on jo saanut myyntiluvan. Thyncin taustalla voi olla samanlainen ajatus, mut- ta mitään hyötyjä terveille ihmisille ei ole vielä osoitettu. Sairaille, esimerkiksi depressiosta kärsiville, on kyllä raportoitu hyötyä heikoillakin virroilla toimivasta sähköstimulaatiosta, mutta tätäkään ei ole vielä kiistattomasti todistettu. Ilmoniemeä arveluttaa Thyncissa sama kuin Jääskeläistä: se, että sitä markkinoidaan harhaanjohtavilla väitteillä. Toisaalta riskitkin ovat pieniä. ”Riskinä voi lähinnä olla päänahan kärähtäminen, jos virtaa syötetään liian kauan tai jos elektrodikontaktin alue jää pieneksi. Viikkokausia jatkuvan käytön riskit aivoille ovat edelleen arvelujen varassa.” ”Placebovaikutus voi toimia niinkin, että pelkkä laite päässä piristää. Tyytyväisiä asiakkaita tulee varmasti löytymään, ja muista syistä tapahtuva voinnin kohentuminen laitetaan helposti markkinoinnissa laitteen piikkiin.” Juodaanhan kahviakin Älypuhelimella tapahtuva omien aivojen sähköinen ohjailu ei ole teknologisesti aivan yksinkertainen suoritus. Ihmisten aivot ovat keskenään erilaisia, ja jo pääkallon muoto ja koko aiheuttavat haasteita. Thyncin puuhamiehet ovat silti luottavaisia. Yhtiön perustaja Jamie Taylor kertoo Boston.com -verkkolehden haastattelussa, että yhtiön laite perustuu silkkaan tietoon aivojen toiminnasta. Laitteelle haetaan myös Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n hyväksyntää. Thync saattaa olla tulevien vuosien suuri menestystarina. Se saattaa myös jäädä suutariksi ja lisäksi poikia oikeuskanteita lakiherkässä kotimaassaan. Näyttöjen kyseenalaisuudesta huolimatta terveiden ihmisten aivohakkerointi on luultavasti tullut jäädäkseen. Muse, Emotiv ja Brainbot ovat kaikki Thyncin kilpailijoita, jotka markkinoivat omia aivoihin vaikuttavia kuluttajalaitteitaan. Alalla on myös omat keskustelufooruminsa, joilla vaihdetaan neuronikkaroinnin tee-se-itse-reseptejä. Tunnelma vaihtelee foliohattuilusta start-upvimmaan. Sijoittajienkin innostus on helppo ymmärtää, sillä pitkäkestoinen työteho ja rivakka rentoutuminen ovat saman kolikon kääntöpuolia. Toimiva terveiden aikuisten neuromodulaattori olisi enemmän kuin pelkkä kuluttajatuote. Se kiinnostaisi myös sellaisia tahoja, jotka haluavat saada kalliista työvoimasta kaiken irti. • 15
TURUN YLIOPPILASLEHTI 16 9/2014
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 elämää kuplassa 2010-luvun menestystarinan tuntevat kaikki. Se on satu internetin uudesta ajasta, joka vei vallankumouksen Pohjois-Afrikkaan ja siivitti vihreän presidenttiehdokkaan vaalimenestykseen. Silti sosiaalisella medialla on vielä monta lupausta lunastettavanaan. Täyttyvätkö ne milloinkaan? Teksti: Susanne Salmi Kuvat: Lauri Hannus B REAK THE INTERNET. Sanat on painettu Paper-aikakauslehden uusimman numeron kanteen. Niiden yläpuolella poseeraa superjulkkis Kim Kardashian – alastomana ja öljyttynä, totta kai. Internet sekosi hetkeksi, muttei sentään räjähtänyt. Reaktio tuotti kenties pettymyksen newyorkilaisen aikakauslehden toimituskunnalle, joka ilmoitti jo ennen julkaisua tahtovansa saada koko sosiaalisen median sekoamaan. Niin tahtoo moni muukin. Some on kuin 1800-luvun Yhdysvallat: land of hope and dreams, tasavertaisten mahdollisuuksien luvattu maa. Ihan tavallinen kansalainenkin voi tehdä siellä mitä vain – kaataa hallituksen, pysäyttää ilmastonmuutoksen tai perustaa mediaimperiumin omaan makuuhuoneeseensa. Ei siis ihme, että yli puolet suomalaisista käyttää yhteisöpalveluita aktiivisesti. Alle kolmekymppisistä sama osuus on lähes 90 prosenttia. Luulisi, että sellainen joukkio onnistuisi jo muuttamaan maailmaa. Vai onko somelle sittenkin käymässä niin kuin Yhdysvalloille – että kun muutama vuosi on kulunut, moni joutuu huokaisemaan pettymyksestä? Apostolin opetukset Marraskuisena perjantaiaamuna maamme ylioppilaslehdet ovat kokoontuneet keskustelemaan tulevaisuudennäkymistään. Kaikilla on vähän vaikeaa: rahat ovat kortilla ja printtimedian tulevaisuus näyt- tää synkältä. Onneksi paikalle on pyydetty Veikko Eranti, Aivorieha-ajatuspajan perustaja ja sosiaalisen median ystävä. Hänellä on takataskussaan pelastussuunnitelma. ”Esitän teille ehdotuksen: mitä jos lehdet haudattaisiin ja toimittajat ryhtyisivät ainoastaan twiittaamaan?” vierailija yllyttää. Erannin sanoissa on lähes profeetallinen sävy. Sellainen puhetapa on hallittava, mikäli tahtoo työskennellä konsulttina. Yleisö vaikuttaa enemmän tai vähemmän haltioituneelta: äkkiä Twitteriin henkilöbrändiä rakentamaan! Helsingin Snelmanninkadulla sijaitsevalla työhuoneellaan Eranti on maltillisempi. Siellä hän ei ole sosiaalisen median apostoli vaan sosiologian tutkija. Poliittista kulttuuria ja osallistumista käsittelevä väitöskirja on vireillä ja edistyy lupaavasti. ”Ei sosiaalinen media ole mitään taikapölyä, joka tekee kaikesta hyvää, mutta se auttaa asioita organisoitumaan”, Eranti sanoo. Hänen mukaansa some on kuin hauduttamo, jossa pienet asiat kasvavat isoihin mittasuhteisiin. Jos paikalle sattuu osumaan toimittaja, debatti voi levitä myös perinteisen median puolelle. Malliesimerkkinä somen tarjoamista mahdollisuuksista Eranti mainitsee Lisää kaupunkia Helsinkiin -nimisen Facebook-ryhmän. Se on kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneille ihmisille tarkoitettu keskustelukanava, jonka tavoitteena on tehdä pääkaupungistamme nykyistä parempi paikka olla ja elää. Virtuaalifoorumi tarjoaa pääsyn niiden ihmisten lähelle, joiden sylissä valta makaa. Huhujen mukaan siellä esitetyt pohdinnat saattavat päätyä kaupungin yleiskaavaan saakka. Ryhmään kuuluvat muun muassa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri, kaupungin kulttuurijohtaja Stuba Nikula ja kaupunginvaltuutettu Otso Kivekäs. Hienoa! Vaan keitä ovat muut osallistujat? Kuinka vahva edustus esimerkiksi Kontulan ja Malminkartanon kaltaisilla lähiökaupunginosilla mahtaa ryhmässä olla? Vilkaisu jäsenluetteloon paljastaa, että suurin osa keskustelijoista on ylempien sosiaaliluokkien edustajia. Ammattinimikkeet on ilmoitettu tyhjentävän tarkasti: joukosta löytyy lukemattomia opiskelijapoliitikkoja, puoluesihteereitä, kustantajia ja päätoimittajia. Toki mukaan mahtuu myös opiskelijoita, mutta ammattikoululaiset loistavat poissaolollaan. Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto ja erinäiset taidekoulut ovat vahvasti läsnä. Myös Ressun lukion ja Helsingin Normaalilyseon kaltaiset eliittilukiot vyöryvät silmille. Tietty status näyttäisi siis lisäävän todennäköisyyttä osallistua tämänkaltaisiin somekeskusteluihin. Se ei kuitenkaan vielä tee kenestäkään vallankumouksellista debatoijaa. Valtaosa Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän jäsenistäkin tyytyy vain seuraamaan tapahtumia sivusta. Jotta äänensä saisi todella kuuluviin, pitäisi olla erityisen asiantunteva, nokkela tai hävytön – ja onnekas. Ajoituksella on valtava merkitys. Mielipiteitä on uskallettava viskellä ilmoille, vaikka harkintaaikaa ei olisi nimeksikään. 17
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 Kiinnostavuus on usein kiinni siitä, mitä tyyppi tekee työkseen ja kuinka paljon hän on esillä muualla kuin nettiyhteisössä. Joskus ihmiset seuraavat enemmän statusta kuin varsinaista sanomaa tai tekemisiä. Poliitikkojen peesissä Ruotsalainen data-analyytikko Hampus Brynolf seuraa Twitter-kentän kehitystä vuosittain. Elokuussa 2014 Brynolf julkaisi datapaketin, josta selviävät Suomen seuratuimmat twiittaajat. Top 25 -listalle mahtuu ainoastaan tahoja, joilla on ollut melkoinen status jo ennen sirkutusten aikakautta. Kärkiviisikon muodostavat isot mediat NRJ Finland ja Ilta-Sanomat, vääräleuat Tuomas Enbuske ja Arman Alizad sekä presidentti Tarja Halonen. Seuraavilta sijoilta löytyvät muun muassa Jari Sarasvuo, Kauppalehti ja Cheek. He kaikki saavat palstatilaa myös muualta. Samat naamat kurkkivat tärkeimpien sanomalehtien sivuilta päivästä toiseen. Ainoa yllätys on sijalle 16 rankattu räppäri Toinen Kadunpoika, jolla on analyysintekohetkellä ollut hämmästyttävät 35 400 seuraajaa. Määrä haiskahtaa pahemman kerran huijaukselta: leijonanosa seuraajista käyttää epämääräisiä, vieraskielisiä nimimerkkejä, eikä kukaan tuhansista innokkaista uudelleentwiittaa räppärin julkaisuja. Joku ilkeämielinen saattaisikin veikata seuraajien olevan ostettuja. Tarkoittaako tämä siis sitä, ettei tavallisella tallaajalla lopulta ole mitään asiaa suosituimpien twiittaajien joukkoon? Tohtorikoulutettava Niko Hatakka Eduskuntatutkimuksen keskuksesta ei haluaisi uskoa tilanteen olevan toivoton. Silti hänen on myönnettävä, ettei nollasta aloittavan Twitter-kansalaisen urakka ole helppo. Hatakka tutkii parhaillaan kevään eurovaaleja käsitelleitä Twitter-keskusteluja. Lähdeaineistonaan hän käyttää Wienin yliopiston tuottamaa verkostoanalyysia. Se paljastaa, ketkä eurovaalikeskustelua luotsasivat: poliitikot, politiikan toimittajat ja muut sellaiset tahot, jotka tunnetaan yhteiskunnallisina kommentaattoreina jo entuudestaan. Aina heidän ei tarvitse edes sanoa mitään. Mediapersooniin eivät päde samat lait kuin muihin. He saavat somessa lähes automaattisesti seuraajia, vaikkeivät itse tuottaisi juuri lainkaan sisältöä. ”Ihmisen yhteiskunnallinen asema heijastuu luonnollisesti myös verkossa. Kiinnostavuus on usein kiinni siitä, mitä tyyppi tekee työkseen ja kuinka paljon hän on esillä muualla kuin nettiyhteisössä. Joskus ihmiset seuraavat enemmän statusta kuin varsinaista sanomaa tai tekemisiä”, Hatakka 18 kuvailee. Eläviä esimerkkejä on helppo löytää. Kun komissaari Jyrki Katainen syyskuussa julkaisi ensimmäisen twiittinsä, yleisö vyöryi välittömästi paikalle. Yli kolmesataa ihmistä jakoi viserryksen eteenpäin, viisisataa lisäsi sen suosikkeihinsa. Se on melkoinen saavutus neljänkymmenen merkin viestille, jonka sisältö kuuluu näin: My first tweet ever. Good day. I’m happy. Ulkopuolisuuden tuska Kalifornian Oaklandissa toimii organisaatio nimeltä Digital Detox. Se tarjoaa Piilaakson teknologiaeliitille ainutlaatuisia pakopaikkoja: teknologiavapaita leirejä ja retriittejä, joilla keskitytään nauttimaan elämästä ilman älylaitteita. Shambhala Ranch Retreat -leirillä osallistujat pääsevät kahdeksi vuorokaudeksi eroon jatkuvasta FOMO-tilasta. Lyhenne tulee sanoista Fear of Missing Out. Se tarkoittaa jatkuvan somettamisen aiheuttamaa huolta siitä, että jos unohtaa verkostonsa hetkeksi, jää välittömästi paitsi jostain tärkeästä. Teknologiahirmut murehtivat turhaan. Tulevaisuudessa ulkopuoliseksi jääminen koskettaa aivan muita väestönosia. Projektitutkija Juho Ruotsalainen Tulevaisuuden tutkimuksen keskuksesta kertoo, että yhteiskuntaamme uhkaa kulttuurinen eriarvoistuminen. Kun siirrymme hiljalleen kohti entistä aineettomampaa taloutta, tulee kulttuurisesta pääomasta yhä arvokkaampaa. Pääoman kartuttaminen tapahtuu kätevästi internetissä. Siellä pärjäävät parhaiten ne ihmiset, joilla on laajat verkostot, aktiivinen luonteenlaatu ja hyvä medialukutaito. Heille se voi tietää mittavaa menestystä: somessa voittaja saa kaiken. Tunnetuimmat toimijat imaisevat suuren osan huomiosta itseään kohti. Mutta kuinka käy niiden, jotka eivät osaa hyödyntää verkkoa esimerkiksi ammattitaitonsa kehittämiseen tai sosiaalisen identiteettinsä rakentamiseen? ”Aikaisemmin ihmiset saivat merkityksellisyyden kokemuksia esimerkiksi työstä ja kansallisesta kulttuurista. Tulevaisuudessa samoja merkityksiä rakennetaan yhä enemmän somessa tai internetissä. Jos siinä ei onnistu, se voi näkyä esimerkiksi mielenterveysongelmien lisääntymisenä”, Ruotsalainen kuvailee. Myös yleinen tietämys yhteiskunnallisista asioista saattaa horjua. Massamedian kultakaudella uutisten seuraaminen oli helppoa: ei tarvinnut kuin avata televisio puoli yhdeksältä illalla, mikäli tahtoi pysyä perillä maailman menosta. Tulevaisuus saattaa olla hyvin erilainen. Tarjolla on valtava määrä informaatiota, jonka suodattaminen muuttuu yhä vaikeammaksi. Laatujournalismi kyllä leviää entistä laajemmalle – mutta siitä ei ole iloa heille, jotka eivät osaa etsiä tai kaivata sitä. Samalla kiinnostus niin kutsuttuja yhteisiä asioita kohtaan saattaa horjua. Siinä missä 1900-luvun suomalaiset vielä rakensivat kansallistunnetta, kokoavat 2000-luvun somelaiset pienyhteisöjä omista verkostoistaan. Toistaiseksi seuraukset ovat hämärän peitossa. Kehitys voi johtaa uudenlaiseen tiiviiseen yhteisöllisyyteen – tai sitten polarisoituneeseen ja entistä eriarvoisempaan yhteiskuntaan. ”Vaikuttaisi siltä, että ihmisten toiminta alkaa pyöriä yhä enemmän ja enemmän oman elämän ja elämäntapayhteisöjen ympärillä. Mitä se tarkoittaa yleiselle poliittiselle keskustelulle?” Ruotsalainen pohtii. Sorron ikeessä Kärjistäen: some on fantastinen organisoitumisen ja yhteydenpidon väline – mutta myös omituinen rinnakkaistodellisuus, jossa joukkosielu ahmii ihmisiä kitaansa, tasa-arvo unohtuu ja vihapuhe saa siivet. Silti avoimen somekriittisiä mielipiteitä on vaikea yhyttää. Sellaisia laukovat lähinnä ikääntyneempien sukupolvien edustajat, jotka tarkastelevat tilannetta turvallisen etäisyyden päästä. Kenties muut eivät uskalla – onhan olemassa vaara, että somegurut alkavat nimitellä epäilijöitä taantumuksellisiksi. Ulkomailla pidetään enemmän meteliä. Hollantilaisen Geert Lovinkin mukaan sosiaalinen media saa meidät suhtautumaan pakkomielteisesti erilaisten identiteettien ja verkostojen rakentamiseen. ”Ellemme ryhdy käsittelemään teknologiaa kriittisesti, hukumme pilveen”, Lovink runoilee. Suorasanaisten kannanottojen ansiosta häntä nimitetään kaikissa mahdollisissa yhteyksissä nettikriitikoksi. Vasta sen jälkeen muistetaan mainita, että mies on myös arvostetun Institute of Network Cultures -tutkimuslaitoksen johtaja. Westminsterin yliopiston sosiaalisen median pro-
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 19
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 fessori Christian Fuchs on valmis menemään vielä pidemmälle. Hänen mukaansa sosiaalinen media on syntynyt palvelemaan lähinnä sijoittajien tarpeita. Näin se tapahtui: kun IT-kupla 2000-luvun alussa puhkesi, oli teknologiayritysten kehitettävä jotain todella mullistavaa. Sosiaalinen media sopi tarkoitukseen loistavasti. Puhe demokratisoivasta, taloudelliselta potentiaaliltaan ennennäkemättömästä toimintaympäristöstä upposi investoijiin kuin Riku Rantalan twiitit yliopisto-opiskelijaan. Fuchsin mukaan lopputulos on epädemokraattinen ja perustuu internetyleisön hyväksikäyttöön, jossa kapitalisti sortaa heikompaansa. Politiikan kiintotähdet keräävät miljoonittain seuraajia, kirjailija Naomi Kleinin kaltaiset vaihtoehtoiset ajattelijat joutuvat tyytymään vain murto-osaan tästä. Suomalaistutkijat asettelevat sanansa huomattavasti varovaisemmin. Lopulta kriittinen ääni kuitenkin löytyy. Tampereen yliopiston tohtoriopiskelija Minna Saariketo vastaa kysymyksiin niin vuolaasti, että kuulijan on pinnisteltävä pysyäkseen mukana. Mediatutkija vaikuttaa olevan aidosti huolissaan someen liittyvistä kipupisteistä. tään piilottamaan sivuston taustalla olevat kytkökset.” Tutkija on Fuchsinsa lukenut. Marxilaiseen riistoajattelun kelkkaan hän ei halua hypätä, mutta jotain samaa hänen pohdinnoissaan on. Saarikedon mukaan yhteisöpalvelujen rakenteet imaisevat somen käyttäjät siinä määrin sisäänsä, ettei niitä osata enää kyseenalaistaa. Se ei oikeastaan ole mikään ihme. Vastarintaa on vaikea tehdä, kun mitään parempaa ei ole tarjolla. Facebookin ylivallasta huolestuneet voisivat toki siirtyä esimerkiksi avointa lähdekoodia hyödyntävään Diasporaan, mutta vaihtoehto ei ole kovin houkutteleva. Palvelulla on koko maailmassa noin kaksi miljoonaa käyttäjää. Facebookin 864 miljoonaan päivittäiseen käyttäjään verrattuna määrä on mitätön. Mikä pahan tappaisi? Kun Veikko Erannilta kysyy Facebookin tulevaisuudesta, vastaus on epäröimätön: sivusto ei tule kuolemaan koskaan. Mutta yhteisöpalvelu ei ole mitään ilman käyttäjiään. Jos yleisö äänestää jaloillaan, palvelu tuhouSome on kuin crackia. Se vie kaiken ajan. Muttuu. Siksi Minna Saariketo toivoo, ta kyllä ihmiset, jotka ovat niinkin kiireisissä että käyttäjät havahtuisivat Facehommissa kuin poliitikkoina, oppivat oman bookin epäkohtiin. Se pakottaisi ajankäyttönsä hallinnan. sivuston muuttamaan toimintatapojaan. ”Olen odottanut, milloin tulee vastaan se raja, että käyttäjien mitta on täysi. Käyttöominaisuuksiin ”Kenties suurin ongelma on sosiaalisen median ja eettisiin kysymyksiin liittyvät ongelmat ovat karkaupallinen toimintalogiikka. Facebook on suurim- kottaneet joitain käyttäjiä, mutta todellista vyöryä ei pana yhteisösivustona pystynyt tuottamaan ajatuk- ole saatu aikaan”, Saariketo pohtii. Silti hän haluaa uskoa, että jonain päivänä asiat sen siitä, kuinka kuuluu toimia. Viimeisen viiden vuoden aikana siitä on tullut itsestäänselvyys”, Saa- muuttuvat: joku kehittää niin trendikkään ja hyvin toimivan median, että Facebook unohtuu. Parhaasriketo vuodattaa. ”Tutkimukset ovat osoittaneet, että Facebookia sa tapauksessa uusi media olisi epäkaupallinen – tai käytetään sosiaalisuuden vuoksi. Sitä tarinaa myös edes kysyisi käyttäjiltään, saako heistä kerätä tietoa. Sellainen kehityssuunta saattaa olla työn ja tuskan Facebook itse haluaa meille syöttää. Samalla pyri- 20 takana. Ajan henkeen kuuluu ottaa jokainen innovaatio riemuiten vastaan ja ihmetellä jälkikäteen, miksi omat henkilötiedot leviävät maailmalla. Saariketo löytää monta esimerkkiä siitä, kuinka kritiikittömästi yhteiskunnassamme suhtaudutaan teknologiaan: Euroopan digitaalistrategia, jossa teknologia nähdään kirkasotsaisesti talouden pelastajana. Peruskoulujen tvt-strategiat, joita pusketaan vauhdilla eteenpäin pysähtymättä miettimään seurauksia. Mediakasvatus, joka keskittyy lähinnä sisältöihin ja unohtaa teknologian. Jos nämä asiat muuttuvat, se tapahtuu hitaasti. Tilanne muuttuu vauhdikkaaksi vasta siinä vaiheessa, jos kupla joskus puhkeaa. Mallia voi ottaa Arkadianmäeltä, jossa sosiaalinen media käy kuumana. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki kansanedustajat ovat jollakin tavalla mukana sosiaalisessa mediassa. Jopa 71-vuotias varapuhemies Anssi Joutsenlahti bloggaa lähes päivittäin. Miten päätöksentekijät ehtivät syventyä verkon ihmemaailmaan? Eikö heillä olisi muutakin tekemistä? ”Some on kuin crackia. Se vie kaiken ajan. Mutta kyllä ihmiset, jotka ovat niinkin kiireisissä hommissa kuin poliitikkoina, oppivat oman ajankäyttönsä hallinnan”, Eranti vakuuttaa. Vilkaisen kansanedustaja Maria Guzeninan Twitter-sivua ja näen kymmenen Paavi-aiheista twiittiä. Ne kaikki on julkaistu samana päivänä. Selaan komissaari Kataisen Instagram-kuvia. Sen jälkeen tiedän, mitä entinen pääministerimme mieluiten syö, sillä joka kymmenennessä kuvassa esiintyy ruoka-annos. Twiittaan Pekka Saurille. Joku tylsistynyt käyttäjä merkitsee viserrykseni suosikkeihinsa. Muutama minuutti minun ja poliitikkojen aikaa on tuhlattu. Algoritmit raksuttavat: jokunen tiedonjyvänen on jälleen aloittanut matkansa läpi tietoverkon. Yhteisöpalvelut rikastuvat parin klikkauksen verran. Eikä internet ole vieläkään räjähtänyt. • Keskustelu jatkuu Twitterissä. Toimittaja etsii onneaan nimimerkillä @susannesalmi.
Haaveet täyttyvät, kun niin päättää. Valitse Osuuspankin säästäjän rahastoista itsellesi sopivin – maltillisempi tai rohkeampi. Säästäjän rahastoilla kerrytät säästöjä ja OP-bonuksia*. Lisätietoja osoitteessa op.fi/rahastot Yhdessä hyvä tulee. The Future is in the East! MASTER'S DEGREE PROGRAMME IN ASIAN STUDIES Centre for East Asian Studies Opiskelijakortilla -20% väh. 5 euron kertaostoista ekotori@turunekotori.fi, 044 7007 400 Kirkkotie 10 Kanslerintie 19 Rieskalähteentie 74 avoinna: ma-pe 8-18, la 10-15 www. .fi ÄÄ NE IS yl t Apply now! Application period 1.12.2014-27.2.2015 STÄ TI Turun yliopisto on maailmanluokan monialainen tutkimusyliopisto, joka tarjoaa haasteellisia työtehtäviä ja ainutlaatuisen näköalapaikan suomalaiseen ja kansainväliseen tiede- ja koulutusmaailmaan. Tervetuloa Turun ylioppilaskyläsäätiön Vuokralaisyhdistys ry:n syyskokoukseen 19.12. klo 18:00. Kokouksessa valitaan yhdistykselle hallitus tai päätetään yhdistyksen mahdollisesta lakkauttamisesta. Kokoukseen tervetulleita ovat yhdistyksen jäsenet sekä kaikki TYS:n asukkaat. Kokous järjestetään ylioppilastalo A:n (Rehtorinpellonkatu 4 A) kuudennessa kerroksessa. LUE L *OP-bonuksia kertyy Osuuspankin asiakasomistajalle, jonka oma tai perheen yhteinen pankki- ja/tai vakuutusasiointi on vähintään 5 000 euroa kuukaudessa. OP-Rahastoyhtiö Oy:n rahastojen rahastoesitteet ja avaintietoesitteet ovat saatavissa suomen- ja ruotsinkielisinä osoitteessa op.fi k k a r i . fi This programme will add area expertise on the societies, cultures, history, and politics of China, Japan, and Korea to your disciplinary education. These subjects are designed to help you enter relevant professions, whether in the public or private sphere, in a globalized world where East Asia is clearly one of its most dynamic regions. The Centre for East Asian Studies (CEAS) is the only academic centre in Finland devoted to the study of contemporary East Asia. CEAS conducts original research and offers multidisciplinary teaching on the region with a focus on social sicences. Reguirements and further information: http://www.utu.fi/ceas Apply via the University Admissions website: http://www.uaf.fi We are now also on facebook: facebook.com/ceasutu TURUN YLIOPISTO • UNIVERSITY OF TURKU FI-20014 Turun yliopisto, Finland • www.utu.fi Puhelin +358 2 333 51 Lue Tylkkäriä näköislehtenä osoitteessa lehtiluukku.fi/lehdet/tyl
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 Digikaukaloiden esiinmarssi Videopelit ovat olemassaolonsa aikana pyrkineet olemaan teknisiä taidonnäytteitä, taidetta tai ihan vain hyväksyttyä ajanvietettä. Niiden tuorein aluevaltaus löytyy urheilun saralta. Teksti: Ilkka Hemmilä V KuvITUS: Konsta Hormia iisihenkisen joukkueen jäsenet ponnahtavat halaamaan toisiaan. He ovat juuri päättäneet vuoden mittaisen matkan lajinsa maailmanmestareiksi. Voitonhumu riistäytyy valloilleen välittömästi. Pyrotekniikka tervehtii voittajia 40 000 ihmisen hurratessa Soulin Sangam-stadionilla. Asiantuntijakommentaattorit ja selostajat kehuvat kilpaa finalistien suoritusta, joka tuo voittajatiimille miljoonan dollarin arvoisen palkintoshekin. Voittajien nostaessa palkintopokaalia ilmaan rock-yhtye Imagine Dragons aloittaa esiintymisen, 22 joka käynnistää turnauksen päätösseremonian. Vaikka Sangam-areena rakennettiin alun perin jalkapallon MM-kisoja varten, ei lokakuun yössä mitelty aivan yhtä perinteisen urheilulajin herruudesta. Lajina oli nimittäin vuonna 2009 julkaistu tietokonepeli League of Legends. Fantasiahenkisillä digiareenoilla viiden hengen joukkueissa oteltava League of Legends – tai LoL, kuten pelaajat sitä kutsuvat vailla ironian häivää – ei ole enää vain peliä. Lajin lokakuinen, järjestyksessään neljäs MM-mittelö onkin osa suurempaa ilmiötä: videopelien ammatillista kilpapelaamista. Videopeleihin on aina liittynyt vahva kilpailullinen aspekti, mutta enää niiden parissa ei mitellä pelkästään korttelin kuninkuudesta kenenkään olohuoneessa. Kymmeniä tunteja viikossa taitojaan hiovat huippupelaajat ovat liittyneet sponsoroituihin ammattilaisseuroihin ja kohtaavat toisiaan liigoissa tai turnauksissa maksavan yleisön edessä. Moni kavahtaa ajatusta, mutta sitä on yhä hankalampi paeta: videopeleistä on tullut urheilua. Urheilua ilman hikeä 1900-luvun lopulla leluina koteihin hiipineet digitaaliset pelit ovat pitkään taistelleet valtavirtakulttuurin hyväksynnästä. Hyväksynnän puute ei kuitenkaan ole ollut este pelikultuuriin sisäiselle kehitykselle yhä uusiin suuntiin. Videopelien ammatillista kilpapelaamista kutsutaan elektroniseksi urheiluksi englanninkielistä eSports-termiä mukaillen. LoL on alan tämänhetkinen kuningas, jonka lisäksi muita e-urheilun jättiläisiä ovat samanhenkinen Dota 2, strategiaklikkailu StarCraft 2, korttimittelö Hearthstone ja räiskintäpeli Counter-Strike: Global Offensive. Videopelikulttuuri on ottanut ammattimaisen kilpapelaamisen omakseen ripeästi. Alan menestyminen ei tosin ole sattumaa vaan määrätietoisen toiminnan tulosta. ”Pelejä on entistä enemmän alettu kehittää kilpapelaamista varten”, tiivistää Suomen kilpapeliurheilun keskusliiton SEUL ry:n entinen puheenjohtaja Teemu Hiilinen. Hänellä on kokemusta elektronisesta urheilusta niin pelaajana, organisoijana kuin selostajanakin. ”Laite- ja pelivalmistajat ovat tulleet mukaan alan kehittämiseen.” Hiilisen toteamusta on helppo tarkastella alan jättiläistä vasten. League of Legends on ainoa videopeli, jonka sen kehittäjä Riot Games on julkaissut. Peli saakin kaiken huomion yritykseltä, joka myös vastaa sen maailmanmestaruuskisojen järjestämisestä. Yhden yleisön palveleminen on tuonut LoLille 67 miljoonaa kuukausittaista pelaajaa, jotka tekevät siitä tämän hetken suosituimman videopelin.
TURUN YLIOPPILASLEHTI peliturnauksen ensi kertaa suomalaiseen televisioon. Hiilinen selosti lähetyksen yhdessä toisen entisen ammattipelaajan Juha Kurpan kanssa. He pyrkivät työstämään ottelusta mahdollisimman lähestyttävän ja viihdyttävän. ”Kaikkiin peleihin tarvitaan ennen lähetystä noin viiden minuutin tutoriaalivideo, joka selittää, miten peli toimii peruslähtökohdiltaan. Sen jälkeen lähetykseen tarvitaan asiantuntijakommentaattori ja hengenluoja.” teet videopelejä kohtaan tukevat alan kehitystä. Vuosikymmenien ajan lasten ja nuorten turmelemisesta syytetyihin peleihin suhtaudutaan nyt entistä suopeammin. Supercellin miljardikauppojen ja Rovion hittitipujen myötä peliteollisuudesta on Suomessa tullut jopa kansallinen ylpeydenaihe, jossa nähdään paljon hyvää. Asenneilmapiirin muutoksen on havainnut positiivista pelikulttuuria edistävässä Pelitaito-projektissa työskennellyt Mikko Meriläinen, joka saa usein kerrata videopelaamisen positiivisia puolia epäilijöille. Ainakin Yleisradio selvästi vakuuttui tuloksista. Marraskuun lopulla se esitti toisen CS:GO-lähetyksen, jonka selostajiksi Hiilinen ja Kurppa palasivat. Ensi vuodelle yhtiö suunnittelee neljää tv-lähetystä elektronisen urheilun tapahtumista. ”Pelatessa kielitaito kehittyy ja ollaan yhteydessä moniin kontakteihin kansainvälisestikin. Saadaan mielekästä tekemistä, onnistumisen kokemuksia ja hyviä elämyksiä – kaikkea, mitä nuoret ylipäänsä tarvitsevat.” Elektronisen urheilun imagolle näiden positiivisten piirteiden tunnustaminen on tärkeää. Imagoa parantaa Meriläisen mukaan myös Ylen kaltaisen vakiintuneen toimijan työ alan parissa. Tosin videopelaamiseen ei hänen kokemustensa mukaan vieläkään suhtauduta samalla tavalla kuin muihin harrastuksiin. Syyksi hän näkee sen, etteivät vanhemmat tiedä, mitä heidän lapsensa tarkalleen tekevät pelatessaan. Tämän vuoksi erityisesti pitkäkestoinen videopelaaminen ja harjoittelu on helppo nähdä ongelmana. ”Kun lapsi tulee illalla futismatsista kotiin, niin vanhemmat kysyvät, miten meni peli. Kun lapsi lopettaa tunnin tai kahden League of Legends -pelin, eihän siltä kysytä, miten matsi meni. Kysytään onko läksyt tehty tai sanotaan, että sun pitäisi olla jo nukkumassa.” Yleisön edessä pelattu eSports-ottelu on ihan yhtä hurlumhei-meininkiä kuin Olympiastadionilla käytävä Huuhkajien peli. Panostuksesta huolimatta videopelit kaahailevat uutuutensa vuoksi urheilustatuksen ohituskaistalla. Pelien nopean vaihtuvuuden ja niiden tuoreuden lisäksi kilpapelaamisen asemaa urheiluna nakertaa liikunnan puute. ”Vakiintumattomuus voi olla yksi niistä tekijöistä, että eSportsia ei oteta vakavasti urheiluna, mutta luulen suurimman syyn olevan siinä, että kilpapelaamisessa ei ole mukana hikeä, verta ja kyyneleitä”, Hiilinen luonnehtii. Hän ei itse nostaisi urheilun ytimeen liikuntaa vaan sen, että alan huippujen yhteenottoa todistetaan yhteisöllisellä tavalla. ”Yleisön edessä pelattu eSports-ottelu on ihan yhtä hurlumhei-meininkiä kuin Olympiastadionilla käytävä Huuhkajien peli.” 9/2014 Tietokoneesta televisioon Yhteisöllisessä kokemisessa oleellista on otteluiden laaja seurattavuus. Sen luominen oli aluksi hankalaa, sillä television kaltaiset vakiintuneet levityskanavat eivät tarttuneet uudenlaisiin kisoihin. Ratkaisu löytyi Internetistä, jonne perustetut suoratoistopalvelut alkoivat välittää livelähetyksiä turnauksista. Palveluista suosituin on varta vasten videopelilähetysten vuoksi kehitetty Twitch. Turnausten lisäksi siellä voi kuka tahansa lähettää seuraajilleen livevideota pelailustaan. Ammattipelaajat käyttävät tätä mahdollisuutta pitäkseen yhteyttä faneihinsa. ”Aktiivisen harrastepelaajan ja ammattipelaajan välissä ei ole oikeastaan muuta kuin tuuri tai tuotteistaminen”, Hiilinen kuvailee pelistreamien merkitystä. ”Streamaaminen on yleistynyt hirveästi ammattipelaajilla.” Kolmivuotias palvelu on löytänyt ripeästi yleisönsä. Twitchillä on 45 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää, joista jokainen katsoo lähetyksiä keskimäärin 106 minuuttia päivässä. Palvelussa välitettiin myös LoLin MM-lähetykset. Tämän vuoden turnauksen katsojatietoja ei ole julkistettu, mutta viime vuoden kisoissa pelkästään finaali keräsi 32 miljoonaa katsojaa. Lajin ensimmäistä, vuonna 2011 Jönköpingissä pidettyä MMturnausta katsoi netin välityksellä yhteensä 1,6 miljoonaa henkeä. Suosiossa on kiinni myös rahaa. Nettijätti Amazon osti palvelun miljardilla dollarilla tänä syksynä. Ilmiön kasvaessa kilpapelaaminen löytää tiensä myös perinteiseen jakeluverkkoon. Suomessa tästä saatiin esimakua kesällä, kun Yleisradion TV2 televisioi Assemblyssa pelatun Counter-Strike: Global Offensive -turnauksen finaalin. Se toi suoran video- Asenne ratkaisee Suomalaiselle e-urheilulle Ylen tuore luottamus on tervetullutta. Esikuvana suomalaisille toimii tässäkin asiassa Ruotsi. Länsinaapurissamme näkyvyyttä elektroniselle urheilulle tuo tv-lähetysten lisäksi alan liiga eSport SM, jossa mitellään viiden eri lajin Ruotsin mestaruudesta. Lisäksi valtamedia on alkanut seurata alaa. Esimerkiksi iltapäivälehti Aftonbladetilla on muun urheilutoimituksen rinnalla säännöllistä eSports-uutisointia. Suomesta ei löydy vastaavaa edes Yleltä. ”Me tehdään yhteistyötä Yle Viihteen kanssa. Yle Urheilu ei vielä halua edes keskustella asiasta”, Hiilinen toteaa hymyillen. Näkyvyyden myötä hän kuitenkin olettaa alan vakinaistuvan myös Suomessa. ”Ruotsissa on saatu syntymään positiivinen kehä. Ne saa koko ajan enemmän pelaajia, ne saa koko ajan enemmän näkyvyyttä, ne saa koko ajan enemmän rahaa.” Sponsoritilannetta ei helpota vain e-urheilun parantuva näkyvyys. Yhteiskunnan muuttuvat asen- Riivattu rahakeskustelu Kilpapelaaminen ei olekaan täysin murtautunut mukaan valtavirtakulttuuriin. Sen vakiintumiseksi ja uuden yleisön saavuttamiseksi on tehtävä yhä töitä. Meriläinen painottaa erityisesti asiantuntevan ja 23
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 selkeän selostuksen merkitystä pelilähetyksissä. ”Eihän ihminen kovin pitkään jaksa katsoa juttua, josta ei tajua mitään.” Lisäksi Suomessa nähdään tällä hetkellä vaivaa lajikohtaisten liigojen perustamiseksi. SEUL on nimittänyt työryhmän edistämään liigatoimintaa. Työryhmän vetäjäksi valikoitui Hiilinen. ”Liiga on mielestäni yksittäisin tärkeä asia, mikä meidän pitäisi saada Suomeen pystyyn”, Hiilinen tiivistää. Palkintoineen se kokoaisi hajallaan olevat pelaajat joukkueiksi ja tekisi otteluista houkuttelevimpia. Pienimuotoisesta liigatoiminnasta on Suomessakin jo kokemusta. Edelliskesänä 64 suomalaisjoukkuetta mitteli Dota 2:n herruudes- ta turnauksessa, jonka palkintopotti oli hieman yli tuhat euroa. Samoihin aikoihin lajin neljänsissä MM-kisoissa nähtiin elektronisen urheiluhistorian suurin palkintopotti, 10,7 miljoonaa dollaria. Voittajatiimi kuittasi siitä puolet – miljoonan per pelaaja. Toisaalta raha ei ole elektroniselle urheilulle kaikki kaikessa. Videopelienkin tapauksessa urheilulajin vahvuus löytyy huippujen sijaan omaksi ilokseen lajia pelaavasta ja seuraavasta pelaajakunnasta. Meriläinen varoisi jopa korostamasta liikaa videopelaamisen rahallista aspektia. ”Viime aikoina Suomessa peliteollisuuteen on keskittynyt hirveästi huomiota, mikä on hyvä juttu. Toisaalta vähän arveluttaa, ruvetaanko pelien arvona näkemään se, että niillä tuotetaan rahaa. Siinä pelin kulttuurinen arvo jää helposti rahakeskustelun alle.” Ajattelumalli muistuttaa siitä, mikä pitää kulttuuri-ilmiöt käynnissä. Huiput tarvitsevat tuekseen samanmielisiä ihailijoita, joille ilmiö toimii kohtaamispaikkana. Hiilinen näkee digitaalisessa kilpapelaamisessa muutakin kuin pelkkiä huippusuorituksia, joiden tuloksia pitäisi voida lukea sanomalehdestä pitkävetorivin vierestä. ”Yksittäinen turnaus menee urheilun piikkiin, mutta ilmiönähän tämä on kulttuuria.” • Myyräjahtia ja avaruusräiskintää Vuosi on 1979. Neuvostoliitto hyökkää Afganistaniin ja aloittaa oman syöksykierteensä. Jimmy Carter ryvettyy Iranin panttivankikriisin hoidossa. Urho Kekkonen elää lopun alkua. Samalla Suomen peliala ottaa ensimmäisiä huteria askeliaan. Stavros Fasoulas ja Jukka Tapanimäki. Outoja nimiä. Myös monille suomalaisille videopelaajille. Herrat Fasoulas ja Tapaninmäki ovat kuitenkin suomalaisen pelialan isät. Näin sanoo Juho Kuorikoski, joka on paketoinut kotimaisen peliteollisuuden historian yksiin kansiin joukkorahoituksen avulla. Kaksikko toimi erillään, mutta he olivat saman ajan lapsia. Molemmat nousivat kansainväliselle pelikentälle vuonna 1986. Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä ilmestynyt Fasoulasin Sanxio 24 oli niin sanotusti ensimmäinen suomalainen hittipeli. Myyntiluvut olivat toki täysin eri planeetalta kuin Angry Birdsillä, mutta niin oli vuosikymmenkin. Kuorikoski katsoo suomalaisen pelialan alkupisteen sijoittuvan vuoteen 1979. Tuolloin julkaistiin Chesmac, unohdettu klassikko. ”Raimo Suonion tekemä ja Telmacille julkaistu Chesmac nousi esille vasta muutama viikko sitten. Opuksessani Sinivalkoi- nen pelikirja suomalaisen peliteollisuuden aikajana alkaa vuodesta 1984, jolloin Simo Ojaniemi teki Mehulinjan, Myyräjahdin ja Raharuhtinaan Commoroden eri laitteille”, Kuorikoski sanoo. Tavoitteet eivät alussa olleet korkealla. Ojaniemen pelit olivat suomenkielisiä, eikä niitä siis oltu lainkaan tarkoitettu vientimarkkinoille. Vaikka kasarille mahtuukin useampia suomalaisia laatupelejä, oli tuotanto määrällisesti vaatimatonta. Pelejä julkaistiin vain muutamia kourallisia, eikä silloin voitu puhua samanlaisista pelitrendeistä kuin nykypäivänä. ”Avaruusräiskintä taitaa olla se suosituin genre,
TURUN YLIOPPILASLEHTI sitä kokeilivat sekä Fasoulas että Tapanimäki.” Alkujaan pelit pysyivät varsin simppeleinä jo siitä syystä, ettei tekijöitä varsinaisesti ollut montaa. Lisäksi suurin osa heistä väkersi pelinsä alusta loppuun yksin. Vaikka videopelit olivat 1980-luvulla vielä selvästi kliseiden mukaan kellareissa tyttöjä piileskelevien, hieltä haisevien nörttien hömpötystä, oli Suomi jo tuolloin pelimaa. Väkilukuun suhteutettuna Commodore 64 ei myynyt missään muualla yhtä hyvin kuin Suomessa. Vaikka koneet vaihtoivat omistajaa, ei pelikauppa ollut hääppöistä. Peliteollisuus oli yhä elämänsä kunnossa, mutta piratismi alkoi verottaa äärimmäisen raskaalla kouralla niin C64- kuin Amiga-pelienkin myyntiä. Mistä on suomalaiset pelintekijät tehty? Suomalaisen peliteollisuuden pioneereilla oli usein taustaa demopiireistä. Demot ovat tyypillisesti ei-pelattavia, animaatiomaisia koodaustaidon juhlia. Niille on ominaista kokorajoitus, joten pieneen tilaan piti puristaa paljon sisältöä. ”Demot opettivat koodin optimoimista. Pelit kasvoivat demoista, sillä interaktiivisuuden lisääminen näihin audiovisuaalisiin taidonnäytteisiin oli varsin looginen askel”, Juho Kuorikoski toteaa. ”Ihan ensimmäiset suomalaiset pelit olivat yhden henkilön tekeleitä ja syntyivät koodikokeilujen sivutuotteina.” 9/2014 Erityismaininnan Kuorikoski anDemot opettivat koodin optimoimista. Pelit taa yhä edelleen jatkuville Assemkasvoivat demoista, sillä interaktiivisuuden bly-tapahtumille, jotka ovat olleet lisääminen näihin audiovisuaalisiin taidoneräänlainen suomalainäytteisiin oli varsin looginen askel. sen IT-väen pyhiinvaelluskohde jo vuodesta 1992. ”Assyt ovat Suomessa ammattimaisen pelinkehitystoiminnan kenties koskaan. Viimeisen päälle hiottuun pelattakehto.” vuuteen ja fiiniin grafiikkaan tottunut nykypelaaja Tunnetuin demoympyröistä nousseista voi kuitenkin olla vähän hukassa C64:n kanssa. pelitaloista on Remedy, jonka ydinjäsenet Mikä avuksi, Juho Kuorikoski? ovat entisiä Future Crew -demoryhmäläi”Sanxion on edelleen hiton hyvä avaruusräiskinsiä. Demotiimin nimi oli enteellinen, sillä tä. Sekä Tapanimäen että Fasoulasin Commodore sama porukka työsti myöhemmin sellai- 64-pelit ovat oikeasti kestäneet todella hyvin aikaa. set kansainväliset merkkiteokset kuin Toki suomalaisen pelaajan yleissivistykseen kuuluu Death Rally, Max Payne ja Alan Wake. myös Uuno Turhapuro muuttaa maalle, tuo legenYksi ennakkoluulo pitää suomalaisen daarisen vaikea lisenssipeli.” pelialan muinaishistoriaa ja myös nykyisyyttä tarJouko Luhtala kastellen melko tiukasti paikkansa. Ala oli alkujaan käytännössä täysin miesvaltainen. Nyky-ymmärryksen mukaan pelinteko muuttui ammattimaiseksi samaan aikaan kun itse videopelaamisesta tuli yhä suositumpaa, kenties myös salonkelpoisempaa ajanvietettä. ”Yritysmuotoinen pelinteko potkaistiin käyntiin 1990-luvun alussa, jolloin Stavros Fasoulas perusti yhdessä Ilari Kuittisen kanssa Terramarquen. Se fuusioutui vuosikymmen myöhemmin Bloodhouseen. Lopputulos oli Housemarque, joka on edelleen Suomen pitkäikäisin pelistudio.” Emulaattorien ansiosta pelihistorian ensivaiheiden läpikäyminen on tänä päivänä helpompaa kuin tärkeimmät suomalaiset videopelit 1. Max Payne: avasi kansainvälisyyden tulvaportit olemalla eräs kaikkien aikojen toimintapeleistä. 2. Stardust: komeimpia Amiga-pelejä ja upea päänavaus kansainvälisille markkinoille. 3. Rally Trophy: lähes täydellinen simulaation ja vauhtirallin yhdistelmä, jolle ei vieläkään löydy korvaajaa. 4. Angry Birds: jättimäinen viihdeilmiö, joka lopullisesti nosti kotimaisen peliosaamisen maailmankartalle. 5. N-Gage: ei ole peli, vaan laite. Hirvittävä taloudellinen katastrofi, mutta Nokia pumppasi paljon rahaa kännykkäpelien kehitykseen. Nykyinen mobiilipelibuumi on liki suoraa seurausta tästä. Listan laati Juho Kuorikoski 25
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 Hoitamaton kauheus Aikaisemmin Suomessa vallitsi kansallinen yhtenäiskulttuuri myös maisemaa katseltaessa. Nykyisin ihanteet vaihtelevat enemmän. Siinä missä toinen surkuttelee luonnontilaisessa metsässä puun lahoavan tuottamattomana, toiselle yksilajinen puupelto on kauhistus. Teksti ja kuvat: Sampo Rouhiainen J ukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halki-leikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Näin runoilee Aleksis Kivi Seitsemän veljeksen alkusanat. Kiven teksti on oiva esimerkki siitä, miten taiteilijan kynä toistaa käsitystä aikansa vallitsevasta maisemaihanteesta. Suomalainen kansallismaisema kuvataan usein kulttuurivaikutteisena maisemana. Jylhien metsien, järvien ja kallioiden välissä hulmuavat kullankeltaiset viljavainiot ja mutkittelevat kylätiet. Kansallismaisemaksemme luonnollistettu agraarinen näkymä on kuitenkin suhteellisen nuori ja lyhytikäinen ilmiö. Vaikka peltovainiot ovat olleet osassa maata näkyvissä jo esihistorialliselta ajalta alkaen, maaseu- 26 tumielikuvamme juontuvat keskeisesti 1800-luvun ma landscape kuvaa maaston piirteiden visuaalista lopulta 1900-luvun puoliväliin ulottuvalta ajanjak- järjestystä, taskscape kuvaa niihin liittyvien toiminsolta. tojen järjestystä. Tähän maisemaan suhtaudutaan nykyään eri taUseimmat alkuperäiskansat näkevät maiseman valla kuin aikana, jolloin se vielä oli arkipäivän elä- pelkästään paikkoihin liittyvien toimintojen kautta. vä toimintaympäristö. Suuret ikäluokat muistelevat Heille länsimainen yksilökeskeinen visuaalisuulapsuutensa idylliä nostalgialla, mutta aikoinaan teen perustuva maisemakäsitys sekä luonnollisen he itse päättivät tuon maiseman aikakauden, kun luonnon ja ihmisen muokkaaman luonnon välinen muuttivat kaupunkeihin – vapaaehtoisesti korke- kahtiajako ovat vieraita. amman elintason perässä, tai työttöSuuret ikäluokat muistelevat lapsuutensa myyden pakottamina. Suurten ikäluokkien side maalaisidylliä nostalgialla, mutta aikoinaan he itse maisemaan ei ole silti pelkästään päättivät tuon maiseman aikakauden. muistojen mielikuva. Suurella osalla heistä on siihen myös toiminnallinen näkökulma. Varttuneemmilla kansalaisilla on vielä hyppysissään tuntuma siitä, miten Alkuperäiskansoilla käyttöarvot ja kauneusarvot rankametsässä tai heinäpellolla huhkitaan tai miten kulkevat käsi kädessä. Maiseman abstrakti kauneus puurakennuksia pidetään kunnossa. Nuoremmat ei ole merkityksellistä, vaan maisema arvotetaan eneivät samaistu samalla tavalla maisemaan oman toi- sisijaisesti resurssien perusteella. mintansa kautta. Mielenkiintoiseksi tämän näkökulman tekee se, Toiminnallista yhteyttä maisemaan kuvataan että siinä missä esimerkiksi suomalaiset arvostavat englanniksi termillä taskscape. Siinä missä maise- perinteisesti hoidettuja ympäristöjä, ovat esimer-
TURUN YLIOPPILASLEHTI kiksi tuottoisimmat riistamaat usein niin kutsutuilla vaihettumisvyöhykkeillä. Umpeenkasvaneet ojat ja taimikon valtaamat pellonreunat ovat tärkeitä suoja- ja ruokailupaikkoja monille lajeille. Mustikka ja monet sienet taas viihtyvät synkissä korvissa, joissa tukkipuu olisi jo valmiina kaadettavaksi. Monet alkuperäiskansojen pyhät paikat toki ovat myös länsimaisen näkemyksen mukaan näyttävillä paikoilla, mutta näidenkin paikkojen arvo määräytyy luonnonkansoille niihin liittyvän myyttisen toiminnan perusteella. Agraarimaisemaan liittyy myös sosiaalinen määritelmä kunnollisesta ja toivottavasta elämäntavasta. Raivaajaeetoksen mukainen näkemys luonnon muuttamisesta tuottavaksi resurssiksi on nähty hyvänä, rehottava Ryysyranta – jossa ihminen antaa luonnon tunkeutua hoitamattomalle tontilleen – kauhistuksena. Toisen näkökulman mukaan Suomessa siedetään lähiluontoa Keski-Eurooppaa enemmän. Villi metsä ei ole suomalaisille samanlainen uhkaava maisema kuin niille, joiden metsät kutistuivat laikuiksi peltojen keskelle jo keskiajalla. Toki ideaalit hyvin hoidetuista maisemista ovat vain ideologisesti ylläpidettyjä historiallisia käsityksiä, mutta ajatuksia hyvin hoidetuista tiluksista ruokitaan edelleen esimerkiksi pihanhoito-ohjeiden avulla. Toisaalta esimerkiksi ympäristöjärjestöt pyrkivät palauttamaan ihmisen muokkaamia maisemia takaisin luonnontilaan ympäristönhoitotoimilla. Samaan aikaan ne ylläpitävät luontoarvoiltaan merkittäviä perinnemaisemia, joiden lajisto ei enää pärjää nykyisen maatalouden ja metsänhoidon kurimuksessa. Niin sanotulla syvällä maaseudulla, aluekeskusten vaikutuspiirin ulkopuolella olevalla maatalousvaltaisella alueella, on usein tärkeä merkitys yhteisissä kansallisissa kertomuksissa. Tunnetuin esimerkki lienee Ranskan France profonde. Maakuntien maaseudulla pikkukylissä kukoistava elämänmuoto ja sen vaaliminen on yksi ranskalaiseen retoriikan kulmakiviä. Suomen kuvastoissa esille nousevat Häme ja Pohjanmaa. Maaseutu on raja-aluetta keskusten ja luontoperiferian välissä, sen kuvasto korostaa jatkuvuutta ja yhteisiä etnisiä juuria. Myös koskematon luonto nähdään monissa kulttuureissa maalaismaiseman kaltaisena myyttisenä maisemana. Tämä näkemys on vahvempi alueilla, joilla erämaata on enemmän, kuten esimerkiksi Suomessa, 9/2014 Kanadassa ja Venäjällä. Menneisyyteen katsova alkuperäisen luonnon ihannointi ei kuitenkaan sulje pois samanaikaista käsitystä siitä, että villi luonto on resurssi, joka odottaa ottajaansa. Jotkut ovat jopa tulkinneet Suomen kultakauden taiteen ihannoineen luontoa ennen kaikkea kansan suuruuden mahdollistavana tukkipankkina, joista kääritään tuohet tilille. Suomessa on toistaiseksi ollut vallalla käsitys siitä, että alueet, jotka ovat säästyneet ihmisen käytöltä, pitäisi säästää tulevaisuudessakin. Viimeaikaisten, muun muassa suurten puolueiden suunnasta esitettyjen avausten valossa tulevaisuus saattaa olla enemmän pohjoisamerikkalaisen ja venäläisen mallin mukainen: se, että koskematon erämaa on ihannoinnin kohde, ei tarkoita sitä, ettei sitä voisi myös reippaalla kädellä nyhtää taloudellisten voittojen toivossa. Saattaa olla, että maisema alkaa taas muuttua. Mielikuva kauniista maisemasta heijastaa aina aikansa hegemoniaa. • Artikkelia varten on haastateltu Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman professoria Maunu Häyrystä. Karjala on eräänlainen muuttuvan maiseman laboratorio. Suomen puolelta on vaikea löytää Laatokan itärannalla sijaitsevan Kurkijoen keskustan kaltaista 1930-luvun kylärakennetta ja rakennuskantaa. 27
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 Piilopaikat näyttelytilassa Jari Nieminen / Aboa Vetus & Ars Nova Puolalaissyntyinen Radoslaw Gryta on pystyttänyt Ars Novan ensimmäiseen huoneeseen kaksi isoa, päädyistä avonaista vanerilaatikkoa. Sisälle muodostuu kapea tila, jonka seinäpinnat valuvat mustaa pikeä. Pimeässä I ja II asettavat ahdistavat alkutahdit näyttelylle. Vuonna 1979 Suomeen muuttaneen kuvanveistäjän Sekalaisia ajatuksia -näyttely käsittelee muistamista tilallisuuden kautta. Sekä henkilökohtaiset että kollektiiviset muistot muovautu- vat Grytan käsissä erilaisiksi tiloiksi. Taiteilijan omista lapsuusmuistoista ammentavissa teoksissa Nurkassa ja Salaperäinen ovi heilutaan kaksi- ja kolmiulotteisuuden välillä. Taulupohjien rapatut pinnat yhdessä ulospäin työntyvine ovine ja tuoleineen luovat tiloja, jotka tuovat mieleen Giorgio de Chiricon surrealistiset tyhjät katumaisemat. Tuntuu kuin olisi joutunut keskelle jonkun toisen unta. Useimmat teoksista käsittelevät puolalaisten jaettua muistia ja syyl- lisyyttä: juutalaisten murheellista historiaa. Lähtökohtana on tarina suurlähettiläs Szewach Weissin perheen piilopaikasta toisen maailmansodan juutalaisvainojen aikana. Gryta hyödyntää näyttelytilojen rajoja. Lattia jakaa yhden huoneista ylä- ja alapuoleen ja pakottaa katsojan kokijaksi. Näyttelykävijän on kumarruttava astuakseen vinon puurakennelman alle. Siellä ei voi olla kuvittelematta itseään lattian alla piileskelevän juutalaisperheen paikalle. Kolme unta tilasta -teoksen asteittain pienenevät huoneet esittävät kuvaavasti juutalaisten elintilan vähenemistä ghettoihin sulkemisesta aina keskitysleirien ahtauteen asti. Vaneristen laatikoiden valkoisissa sisätiloissa tuntuu kuitenkin enemmän turva- kuin piilopaikalta. Holokaustin käsittelemisessä ahtaiden tai tyhjien tilojen kautta ei suinkaan ole mitään uutta. Gryta kuitenkin onnistuu rakentamaan synkistä aineksista omalla tavallaan valoisan kokonaisuuden. Juutalais- perheen pakoilu muuttuu museon valkoisissa saleissa lapsenomaiseksi kuurupiiloksi. Teosten mittakaava vaihtelee pienestä valtavaan. Osa pienemmistä figuureista jää isompien teosten varjoon, ja välillä idea teoksen taustalla tuntuu merkityksellisemmältä kuin itse toteutus. Weissin perhe jää etäiseksi, sillä siihen ei maininnan jälkeen enää palata. Tarinallisuutta korostamalla kokonaisuus muuttuisi kenties vaikuttavammaksi, tosin vaarana olisi näyttelyn kutistuminen silkaksi kyynelten lypsämiseksi. Nyt meille annetaan mahdollisuus luoda toiveikkaampiakin tulkintoja. Aura Nikkilä Radoslaw Gryta: Sekalaisia ajatuksia 14.11.2014–1.2.2015 Aboa Vetus & Ars Nova Itäinen Rantakatu 4–6 ma–su 11–19 Tunteettoman naisen tunteet Matematiikanopettaja Emilie elää rauhallista ja hallittua elämää avomiehensä kanssa. Naapuriin muuttaa meluisa nuorimies, joka saa Emilien eheän elämän särähtämään. Kodin rauha on mennyttä, ja hulluuden partaalla keikkuva Emilie antaa naapurille takaisin samalla mitalla. Avomies kyllästyy kattilanpaukuttelurutiineihin ja lähtee. Emilien säröllä ollut elämä paukahtaa sirpaleiksi. Tuotteliaan Maaria Päivisen (s.1982) neljäs romaani vie rikotun sielun ja sairaan mielen maisemiin. Raaka kerronta ei arastele pätkän vertaa, ja asioista todella puhutaan niiden oikeilla nimillä. Päivinen muuttaa tyypillisen mies-nais-asetelman päälaelleen. Nainen käy huorissa, ja miehet ovat lutkia. Avomiehen lähtö suistaa Emilien tunteettomaan miesten alis- 28 tamiseen. Lähes hetkessä Emiliestä tulee maailman kuulu sutenööri E, jolla on tarjolla vain laatutavaraa, ja bonuksena naiset saavat vielä varman hedelmöittymisen. ”Pojan käsivarret olivat makean lihaksikkaat, vartalo laiha mutta nuoruudestaan huolimatta syötävän voimallinen. Emilie lipaisi huuliaan. Janotti. Nälkä koversi vatsaa. Nälkä koko elämää.” Mielenkiintoisen ja miesnäkökulmasta poikkeavan kertomuksesta tekee se, ettei Emilie ole vain tunteeton kauppanainen. Emilien psyykkisesti tasapainoton mieli on täynnä tunteita, joille ei ole kuitenkaan muuta ulospääsyä kuin miesten alistaminen. Lopulta tarinasta piirtyy surullinen viesti siitä epätoivosta, joka valtaa lapsettoman naisen. ”Ja mitä hän toivoi eniten: syliä, johon voisi pysähtyä. Jossa itkeä suru pois.” Päivisen kieli on rehevää ja monipuolista. Itsesensuuri on jätetty kokonaan pois, mikä tekee kerronnasta uskottavan ja ravistelevan. Teoksesta kuitenkin jää hieman liioiteltu ja itseään toistava jälkimaku. Pornokuvaston kiellellä mässäillään jo liikaakin. Karski kieli olisi voinut toimia loppuun asti hätkähdyttävänä elementtinä, jos sitä olisi annosteltu maltillisemmin. Teoksen kerronta rakentuu kiinnostavasti kaikkitietävän kertojan varaan, joka välillä vaihtuu miesprostituutioiden fokalisointiin, E:n asiakkaiden minä-kerrontaan ja Emilien kirjeisiin entiselle avomiehelleen. Herkullisinta teoksessa ovat kappaleet Emiliestä, joihin kertojan välillä kantaaottava ote luo mielenkiintoisen kontrastin. Kuka kertoja oikeastaan on, ja mikä suhde hänellä on Emilieen? Teos osaa ärsyttää ja yllättää. Lopussa lukijan empatia siirtyykin miesprostituutioiden puolelta seksistä ja läheisyydestä maksavien naisten puolelle. Raakojen ja alistavienkin tekojen takana on lopulta läsnäolon kaipuu – kaipuu toisen ihmisen kosketukseen ja huomioon. Noora Lehtimäki Maaria Päivinen: On nälkä, on jano. Into Kustannus 2014. 257 s.
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 filmikamari Tähtiin kirjoitettu virhe Elokuva-alan satiirissa starakultin hehku ei lämmitä rikkinäisiä mieliä. Edellisessä elokuvassaan Cosmopolis taituriohjaaja David Cronenberg sukelsi New Yorkin pörssihaiden tunteettomaan mielenmaisemaan ja talouskeskeisen maailmankuvan mätäpaiseisiin. Hänen uusi ohjaustyönsä Maps to the Stars tarjoaa vastaavan käsittelyn Hollywoodin tähti-imagolle. Cronenberg ei sukella glamourin takaiseen rappioon suurena paljastuksena. Hänen Hollywoodissaan se on lähtökohta, jossa hahmot ovat eläneet kauan jo ennen kuin katsoja saapuu sitä todistamaan. Krooninen tupakointi, alati siemailtava alkoholi, tutut lääkesekoitukset, vastuuton irtoseksi, vastenmielisen rikkonaiset perhesuhteet ja kulisseissa tapahtuva juonittelu eivät ole tähtielämän glamourinhohtoisia sivutuotteita, vaan arkisia ja innottomia rattaita, jotka pitävät unelmatehtaan toiminnassa. Tätä näkökulmaa korostaa Cronenbergin totutun etäinen, tarkkaileva ohjaustyyli. Railakkaan satiirin ja käsistä karanneen sisäpiriivitsin välissä taiteileva sisältö on absurdin liioiteltu. Hollywood-elämän siloteltua julkisuuskuvaa romutetaan välittämättä hienotunteisuudesta. Oman elämänsä gloriaswansoniksi matkaa tekevä himmentynyt tähti Havana Segrand (Julianne Moore) saattaa olla fiktiivinen, mutta se ei haittaa piikittelyn osuvuutta. Eräässä kohtauksessa hän kohtaa maineen, mammonan ja mömmöjen täyttämää elämää Star Wars –vuosinaan täysillä kokeilleen Carrie Fisherin. Roolitus toimii elokuvan joka tasolla. Moore on hermoromahduksen partaalta itseään kokoavana päähahmona odotetun loistava. Hänen lisäkseen toimiva roolitus hyödyntää monissa tähtirooleissaan etäisiltä vaikuttaneita John Cusackia ja Robert Pattinsonia puristamalla näistä halveksittavat sivuhahmot. Toisaalta draamaelokuvana Maps to the Starsin hahmolähtöisistä pai- notuksista on hankala saada otetta voimakkaista roolisuorituksista huolimatta. Tämän seurauksena sinänsä virkistävä teos viihdyttää erityisesti elokuvanystäviä, muttei nouse aivan uudeksi Sunset Boulevardiksi. ***½ Ilkka Hemmilä Maps to the Stars (Kanada & USA, 2014, 111 min) O: David Cronenberg; N: Julianne Moore, Mia Wasikowska, John Cusack Viimeinen pettymys "Pink Floydin huonoin albumi ja surullinen lopetus tarinalle bändistä, joka muuttui progressiivisesta regressiiviseksi." Richard Wrightille. Joutsenlaulu on koostettu lähes kokonaan edeltäjänsä The Division Bellin mittavista ylijäämistä. Ja sen kuulee. The Endless Riverillä Gilmourin kipparoima Pink Floyd jatkaa viimeisimmiltä levyiltään tutulla kasari-ambientilla. Työnjako on selvä: Wright maalaa postuumisti suureleisiä kosketinkuvioita, joihin Gilmour vastaa iki-steriileillä kitarasooloillaan. Niin, ja sitten välillä ulvotetaan imelää saksofonia tai samplataan Stephen Hawkingia. Levyn kahdeksastatoista raidasta ainoastaan yhdellä lauletaan. Lukuisilla instrumentaaleilla on varmaankin haluttu korostaa Wrightin merkitystä Pink Floydin omintakeisen äänimaail- man rakentamisessa. Harmi vain, että The Divison Bellin nauhoituksista kaivettu materiaali on suurimmaksi osaksi hengetöntä ja raakilemaista. Edesmenneen virtuoosin kaunein muisto elää yhä yhtyeen 70-luvun julkaisuilla. The Endless River kätkee harvat helmensä niin syvälle pohjamutiin, ettei sukeltaminen kannata. Se on Pink Floydin huonoin albumi ja surullinen lopetus tarinalle bändistä, joka muuttui progressiivisesta regressiiviseksi. warner Englantilainen rock-instituutio Pink Floyd rampautui pahasti vuonna 1985. Tuolloin kiukutteleva keulahahmo Roger Waters jätti yhtyeen ja kitaristisolisti David Gilmour ryhtyi viemään sen musiikkia suuntaan, josta ei pitänyt juuri kukaan. Gilmour tekohengitti Pink Floydia kahden albumin verran ennen kuin se vetäytyi pitkälle tauolle. Sittemmin duoksi kutistunut bändi on nyt palannut saattamaan päätökseen lähes puoli vuosisataa kestäneen uransa. Pink Floydin viidestoista ja viimeinen studioalbumi The Endless River on tribuutti vuonna 2008 menehtyneelle kosketinsoittajalle Joel Haapamäki Pink Floyd – The Endless River Warner 2014 29
TURUN YLIOPPILASLEHTI 9/2014 KOKEILE TÄTÄ! jouni kuru Keskustelua. Ekumeeninen joulu Suomen Turussa -tapahtumaan liittyvässä paneelikeskustelussa keskustellaan armottomuudestamme ympäristöä kohtaan – maksavatko tulevat sukupolvet valinnoistamme korkojen kera? Panelisteina ovat arkkipiispa Kari Mäkinen, humanitaarisen viestin tuoja Pekka Haavisto ja Itämeri - suurlähettiläs Erja Tikka. Paneelin juontaa Turun Sanomien päätoimittaja Riitta Monto. Keskustelutilaisuus järjestetään torstaina 11.12. Hansatorilla klo 14. Muodokasta. Turkulainen Uuden muotoilun yhdistys järjestää jälleen suositut designalan joulumyyjäiset Logomossa sunnuntaina 7.12.2014 klo 11–17. Alueen suurimpaan designtapahtumaan saapuu sekä kymmeniä tunnettuja designtoimijoita että uudempia tulokkaita ympäri Suomen. Myyjäisten ajan musiikista vastaa dj Kulmisjärvi ja Logomo Kitchen pitää ovensa auki tarjoillen lounasta sekä pikkupurtavaa. Joulugrafiikkaa. Turun Taidegraafikoiden perinteiset joulumarkkinat tulevat jälleen Galleria Joellaan. Viikonlopun ajan taiteilijat ovat itse paikalla myyntipöytien takana, ja tarjolla on grafiikan vedoksia sekä kortteja joulunalushinnoilla. Tervetuloa markkinoille tekemään taidelöytöjä, joko itselle tai lahjaksi! 13. – 14.12. Vapaa pääsy. Odysseiaa. Ensi-iltansa 5.12.2014 saava Charlie Sheen. Nyt - Odysseia vähän ennen kuin lainailee vapaamuotoisesti ja anteeksi pyytelemättä Homeroksen Odysseiaa. Häviämistä ja luopumista käsittelevä näytelmä on kertomus työnsä ja tarkoituksensa kadottaneen Charlie Sheenin harharetkestä halki pysähtyneen ilmaston ja itseensä eksyneiden ihmisten. turunylioppilasteatteri.fi Kasveja. Kukintaansa aloitteleva tähtikämmekkä pitkine mesikannuksineen kutsuu sinut joulun viettoon Turun kasvitieteelliseen puutarhaan. Kasvi onnistuu vuodesta toiseen hämmästyttämään ajoittamalla kerran vuodessa tapahtuvan kukintansa juuri joulunaikaan, jolloin myös jättilumme aukaisee yöksi kukkiaan. Sunnuntaina 7.12.2014 kasvihuoneilla soi luuttu- ja kitaramusiikki Pekka Railamaan esittämänä klo 12-17. Tarjolla on myös glögiä ja pipareita normaaleja pääsymaksuja vastaan. Näyttely on avoinna joka päivä klo 10-16. Alayhdistysten infopalsta Turun ylioppilaskamerat Helou TYOKkilaiset! Pikkujouluista on selvitty ja ilmassa alkaa olla kylmenemisen merkkejä. TYOK ei vielä kuitenkaan vaivu talvihorrokseen, vaan järjestää kuvankäsittelykurssin 10.12. klo 17 ICT Cityssä! Sali tarkentuu myöhemmin, eli seuraathan sähköpostia ja somea. Vuoden 2014 viimeinen päivystys on torstaina 18.12. klo 17, paikkana tietysti lämpöinen Pimiömme Yo-talo A:n kellarissa. OPKO Tule mukaan kristilliseen opiskelijatoimintaan! Tiistaina 9.12. klo 18 Joulujuhla, Sirkkalankatu 4. Luvassa Joulun sanomaa, yhteislauluja, jouluherkkuja, ym. hauskaa illanviettoa. Joulujuhla on englanninkielinen (joululauluja lauletaan myös suomeksi) ja se on suunnattu sekä suomalaisille että vaihto-opiskelijoille, Tervetuloa mukaan! Lisätietoja www.opko.fi/turku Vaikeista asioistakin on helppo puhua alan ammattilaiselle. Elonin kokenut naisten tiimi auttaa mm. vuotohäiriöihin, ehkäisyyn, seksuaalisuuteen ja hedelmällisyyteen liittyvissä asioissa. Gynekologin aikoja on saatavilla myös lauantaisin. Elonin naisten tiimi: gynekologit Anne Heikkilä, Kati Härkönen, Katriina Johansson, Katja Kero, Anneli Kivijärvi, Mirjami Mattila, Kaisa Neovius sekä fysioterapeutti, seksuaalineuvoja Tiina Malmisalo 30 EI HÄTÄÄ, GYNEKOLOGI AUTTAA. Yliopistonkatu 20, Hansakorttelin 3. krs. VARAA AIKA: 02 4844 500 tai www.eloni.fi
9/2014 Kuvat: Ilona Häsänen, Timo Kovala ja Samuli Salo TURUN YLIOPPILASLEHTI ”Mistä tällaisia kokemuksia saa!?” TYYn hallituksen opiskelijakulttuurivastaavan rooli on tunnetusti stressaava, mutta samalla antoisa. Kysyimme Ilona Häsäseltä, mikä vuodessa on ollut parasta. ”Ensimmäisenä tästä vuodesta tulee mieleen TYYn vuosijuhlien marsalkointi. En ole koskaan tehnyt mitään sellaista. Hyvin sujuneet vuosijuhlat tuntuivat palkinnolta syksyn ja oikeastaan koko vuoden työstä”, sanoo Ilona Häsänen. Häsäsen vastuulle on kuulunut vuosijuhlien lisäksi monien suurten tapahtumien järjestäminen yhdessä tapahtumatuottajien kanssa. ”Vuosi hallituksessa on ollut työntäyteinen ja raskas, mutta olen äärimmäisen onnellinen, että sain olla tässä mukana. Oikeasti, mistä muualta tällaisia kokemuksia saa”, Häsänen huudahtaa. Campussitsit vuoden uusi avaus TYYn tapahtumavuosi alkoi TYYn ja Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (Turun KY) yhdistymisen vuosipäivällä. ”Mielestäni tämän vuoden hallituksen yksi saavutuksista on ollut se, että olemme saaneet hiukan lähennettyä Turun KY:tä ja TYYtä. Luonnollisesti se vaikuttaa, että TYYn hallituksessa on kolme TuKyläistä. Kauppislaiset ovat aktiivisia myös TYYn toiminnassa”, Häsänen kehuu. Yhdistymisen vuosipäivän lisäksi kevätkaudella tapahtumatuottajan pitävät kiireisenä perinteinen Fastlaskiainen, rusettiluistelu sekä kevään suurin ponnistus, vappu. Syyskauden aloittivat avajaiskarnevaalit, joka oli tänä vuonna järjestetty yhdessä yliopiston kanssa. Syksyn Campussitsit oli täysin uusi avaus. Vanhalla Suurtorilla järjestetyt sitsit kokosivat yhteen kaikki Turun korkeakoulut. ”Sehän oli ihan huippujuttu! Yhteistyö pelasi korkeakoulujen välillä todella hyvin. Sitsivieraatkin alkoivat rentoutua, kun ilta alkoi hämärtää.” Loppuvuodesta järjestettävänä on vuosijuhlien lisäksi vielä Porthanin päivä sekä itsenäisyyspäivän soihtukulkue. Viestintä ja kansainvälisyys kehittyneet tällä hallituskaudella Häsäsen mukaan kansainvälisyys on ottanut edistysaskeleita tällä hallituskaudella. Tänä vuonna edustajiston kv-opiskelijaedaattoreille järjestettiin kokouksiin simultaanitulkkaus, ja koko TYYn toiminta on ottanut kansainväliset opiskelijat yhä paremmin huomioon. Myös viestintä on mennyt vuoden aikana vauhdilla eteenpäin. Alkuvuodesta TYY sai uudet nettisivut, ja nyt syksyllä on otettu käyttöön esimerkiksi nettisivujen tapahtumakalenteri, jota alayhdistykset ovat toivoneet jo pitkään. ”Keväällä TYY sai myös Instagram-tilin. Olen ollut siitä tosi innoissani. Insta tavoittaa ehkä niitä opiskelijoita, joita muut viestintäkanavat eivät. Siellä on kiva näyttää ylioppilaskunnasta sitä hauskempaa puolta.” Kun uusi hallitus valitaan loppuvuodesta, vanhalla hallituksella on vielä edessään tiivis perehdytysjakso. Sen jälkeen Häsäsellä on mielessä jotain ihan muuta. ”Kevääksi lähden vaihtoon Balille ja luultavasti syksyksi Brasiliaan. Ulkomaat ovat mun juttuni.” Hannu Aaltonen 31
! a t s o t s i p o i l y n u r u T o t n i k t u t u p p i Hu Seitsemän tiedekuntaamme tarjoaa yli sata oppiainetta, joista voit valita sinua kiinnostavimman koulutusohjelman tai pää- ja sivuaineyhdistelmän. Tarjoamme myös yli 300 englanninkielistä kurssia ja 19 englanninkielistä maisteriohjelmaa kandidaatin tai amk-tutkinnon suorittaneille. Tutustu tarkemmin kansainvälisen yliopistomme mahtavan monipuoliseen opiskelutarjontaan ja tee elämäsi paras päätös: hae meille opiskelijaksi! KOULUTUSTARJONTA TIEDEKUNNITTAIN HUMANISTINEN TIEDEKUNTA Arkeologia Englannin kieli Espanja Folkloristiikka, kansatiede ja uskontotiede › Fonetiikka › Italia › Klassilliset kielet ja antiikin kulttuuri › Kotimainen kirjallisuus › Kulttuurihistoria, Suomen historia, yleinen historia › Mediatutkimus › Musiikkitiede › Pohjoismaiset kielet › Ranska › Saksan kieli › Sukupuolentutkimus › Suomen kieli ja suomalaisugrilainen kielentutkimus › Taidehistoria › Venäjän kieli › Yleinen kirjallisuustiede Porissa › Kulttuurituotanto ja maisemantutkimus › › › › KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA › Kasvatustieteet: kasvatustiede, aikuiskasvatustiede ja erityispedagogiikka › Luokanopettajan koulutus Raumalla › Käsityön aineenopettajan koulutus › Lastentarhanopettajan koulutus › Luokanopettajan koulutus MATEMAATTISLUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA › › › › › › › › › › Biokemia Biologia Biotekniikka Fysikaaliset tieteet Geologia Kemia Maantiede Matematiikka ja tilastotiede Tietojenkäsittelytieteet Tietotekniikka TURUN KAUPPAKORKEAKOULU › Laskentatoimi ja rahoitus › Johtaminen ja organisointi › Markkinointi › Kansainvälinen liiketoiminta › Toimitusketjujen johtaminen › Yrittäjyys › Taloustiede › Yritysjuridiikka › Talousmaantiede › Taloustieteiden kvantitatiiviset menetelmät › Tietojärjestelmätiede › Tulevaisuuden tutkimus Porissa › Laskentatoimi ja rahoitus › Johtaminen ja organisointi › Markkinointi OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA › Oikeustiede YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA Filosofia Poliittinen historia ja valtio-oppi Psykologia Sosiaalitieteet: sosiaalipolitiikka, sosiologia, taloussosiologia › Sosiaalityö › Logopedia › › › › LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA › › › › Hammaslääketiede Lääketiede Hoitotiede Biolääketiede HA / I F . U T U . WWW E